keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Ryöstö Easthamin High Streetillä.Lontoon postilla.1.osa.

Nisa Local,Freemason Street


Kävin aivan äsken Nisa-nurkkakaupassa ostamassa sellofaaniin pakatun kanan uunissa paistettavaksi.
Freemason Roadin kauppakadulla Nisan Localin naapurissa ikkuna-asentajat olivat purkamassa Coralin vedonlyöntikaupan näyteikkunaa,joka jo monenmonituista kertaa oltiin lyöty nyrkillä säpäleiksi..yleensä jonkun turhautuneen vedonlyöjän kädestä.Nisan kassalla kerroin intialaiselle Ericille,että varmuuden varalta kai ikkunoiksi pitää asentaa panssaroidut lasiruudut vahinkojen estämiseksi..
Eric vastasi,että ikkunoiksi tulevat ehkä vaaleanpunaiset taikka lilan väriset ruudut,koska Coralin ja William Hillin vedonlyöntifirmat olivat fuusioituneet.William Hillin tunnusvärinä on lila sekä pinkki.
Vastasin Ericille,että ilmeisesti vedonlyöntifirmassa ollaan funtsittu,että sisällä yksikätisten rosvojen käteen vetäjät näkisivät karun monikulttuurisen  Freemason Roadin ulkomaailman ihan vaaleanpunaisten lasien läpi pikavoittojen huumassa..
Lisäsin hänelle.että olen ristinyt Freemason Roadin Triple B Roadiksi.lyhennyksenä nimelle Betting and Beer on Benefits..Vedonlyöntiä tehdään rahakoneilla Coralissa, kaljaa saadaan Nisasta ja tukia kadun päässä Job Centrestä.Tukirahat voi nostaa naapurista Postitoimiston raha-automaatista..
Kaikki samalla puolen katua..
Kadun ystävällinen ja uuttera tsekkiläinen kadunlakaisija,jota kutsun aina ystävällisesti siivoojamies Svejkiksi ,yleensä palvelualttiina aamuisin ennen Coralin aukeamista on pistänyt läpinäkyviä jätesäkkejä roikkumaan vendonlyöntipaikan edustan rauta-aidan kaiteeseen ja joihin asiakkaat voivat pistää kaljatölkkinsä,joita näkyy päivällä aidan lattarautaisella reilingillä rivissä kuin jollain baaritiskillä tukien kilistellessä rahakoneiden sisälmyksiin liikkeen sisällä.
Tsekkitasavallasta olen nähnyt tulleen Lontooseen melko paljon uutteria työtätekeviä maahanmuuttajia,mutta vanhasta Tsekkoslovakiasta jaetun Slovakian puolelta valitettavasti vain tuilla ja rikollisuudella eläviä romanirikollisia..
Easthamissä,jossa käyn yleensä lauantaisin.yleisimpinä kielenä kuulee kadulla puhuttavan urdua,bengalia.hindua,tamilia ja liettuaa,mutta Baabelin kielten sekoitukseen on tullut mausteiksi romanien, tsekkien ja slovakien omat murteet.
Venäjäksikin kiroillaan melkein joka kadunkulmassa..

Eastham Market Hall

Bussimatka
--------------------------
Kolmisen viikkoa sitten eräänä lauantaiaamuna filippiinorouvani halusi mennä ostoksille Easthamiin ja etenkin Easthamin kauppahalliin,missä filippiinokaupasta saisi ostettua tarpeita "Lutong Bahay"-kotikokkaukseen.Yleensä viikonkoppuisin kinttuni ovat jäykkinä ja kipeinä viikon pyörätuolin lykkäyksestä Newham Surgical Centreen ja takaisin Custom Houseen eikä tyttäristänikään ollut työntöapua.koska he olivat viettämässä viikonlopua Hainaultin kämpässä pohjois-Lomtoossa pienten erimielisyyksien takia äitinsä kanssa.Yleensä keski-Lontoossa työssä käyvät tyttäret tulevat meille viikonloppuisin filippiiniläistavan mukaiseen ns. Full Free Board and Lodging-palveluun,missä äiti köksää,isä pesee pyykit,ostaa cokikset,chipsit,kessut ja jopa siideritkin lapsilleen,,,.ja kaivelee kukkarostaan lisäliksaa niiden akuuttiseen rahanpuutteeseen...
Otimme Easthamiin ja Ilfordiin menevän ja melkein tyhjän tuplakerrosbussin numero 147 aivan talomme kulmalta Victoria Dock Roadilta.Vasta Prince Regent Lanellä,kuten tavallisesti,bussi täyttyi Custom Housessa asuvista afrikkalaisista ja myöhemmin Barking Roadilla bengaleista,intialaisista ja pakistaaneista.Easthamin valkoinen cockneyalkuasukaskanta puuttui melkein kokonaan kuvasta,muutettuaan oa aikoja sitten pois alkusijoiltaan Lontoon ulkoalueille Essexin naakuntaan.
Easthamin tamilhindujen juhlat
High Streetillä.
Bussi tuoksahti sisältä vahvoilta suitsukkeilta aasialaisnaisten mustista hiqabeista,värikkäistä sareista ja hennalla värjätyistä miesten parroista.Hennalla värjätyt parrathan merkitsevät,että herrat ovat käyneet Mekassa Hajj-pyhiinvaelluksella,jonka kunniaksi heidän syntymänimen perässä kannetaan Hajj-lisänimeä.Naisten mustien hiqabien sekä sarien leveistä hihansuista paljastui kultareanneikkeisista älypuhelimia pitävistä kädenselistä ornamenttisia juhlatatuointeja..jonkun uskonnollisen juhlan kunniaksi.
Eastham oli ajan mittaan ghettoutunut sisäänlämpiäviksi "monokulttuurikortteleiksi",joissa rukousaikoina korttelimoskeijoiden imaamit kutsuivat nauhalta minareettien kovaäänisistä uskovaisia kääntymään polvirukouksiin Mekkaan päin.
Hindutemppeli
Samoin turbaanipäisten sikhmiesten ja saripukuisten naisten suunnatessa uusissa Mercedeseissään kohti Little Ilfordin hindutemppeliä,sen kaiverretut elefanttikärsäiset ja kaksiparikätiset naisjumalaseinäornamentit katselevat mustahuntuisia bengalinaisia työntämässä katukäytävällä kalliita kunnalta tukina saamiaan tandemlastenvaunuja Manor Parkin lastenklinikalle,jonka odotushuoneen valotaululla toistamiseen vilkkuu palavin punaisin kirjaimin.."Mrs. Begum Treatment Room 13"..
Melkein kaikki bangladeshinaiset jostain omituisesta syystä ovat Mrs. Begumeita..
Minulle Easthamin High Street ei eronnut paljoakaan Riyadhin Bathan basaarikortteleista.
Ainoastaan vahvojen arabialaisten mausteiden aromi puuttui hajuelämyksistä.
Minareettien  lisäksi Easthamissä on parisen hindutemppeliä, kirkontornien puuttuessa kokonaan silhuetista.
Alueella on myös vahva srilankalaisten tamilhindujen asukaskunta.
Custom Housessa,jossa itse asun,pitää yksi srilankalainen herra Off-Licence-viinakauppaa,mutta hän onkin sattumoisin tamilkristitty..

Meidän numero 276 Newham Gateway Surgical Centreen
menevä Enviro-bussi'
147-bussi laski meidät pyörätuolirampilta alas Eastham High Streetin ensimmäiselle pysäkille.
Yleensä bussin keskioven edustan on tukkinut monikansallinen joukko odottamaan ovien aukaisua.Pyörätuolille on oma summerinsa,jonka takia kuljettaja automaattisesti panee rampin liukumaan keskiovesta ulos katukäytävälle. Moni oviaukon tukkija painelee summeria kiroilemalla kuljettajalle,miksi ovi ei aukea..
Joudun yleensä huutamaan tälle oventukkijajoukolle,että pyörätuoliramppi on tulossa ulos...
Silti tämä tumma matkustajajoukko ryntää ovesta kuin lammaslauma johtajalampaan perässä ulos katukäytävälle,antamalla mitään etuoikeutta pyörätuolille...
Joku poistuja oli päästänyt haisevan pierunkin leijumaan oviaukkoon..
Hajun erotti kyllä valkosipuli-curry-kainalohiestä,bussien ja junien yleisestä perusaromista..
Kiroilen puoliääneen..."F......g Jungle Folks!..No Manners at all!"
Tällainen ramppikapistus on näille jonkinlainen outo ilmiö,mistä jossain Nigerian Enugun vanhoissa Bedford-puukoristeonnikoissa tai Bangladeshin Dhakkan TATA-niittipeltibusseissa ei koskaan oltu kuultu..,,vaikka päivittäin kulkevat lontoolaisissa punaisissa busseissa..

High Streetin mekaaninen elefantti
Easthamin kauppahallin kulmalla
Työntäessäni pyörätuolia Eastamin kauppahallia kohti melkein suuhuni kävelee "mobiiliskolioosisia" huntunaisia,joidenka hunnut toimivat hands-free-kännykkätukina.Samanlaisia ja hunnuttomia afrikkalaisnaisia päät kallellaan olkapäitä vasten tapaan busseissa lastenvaunujen kanssa.
Easthamin High Street kuhisee kaikenlaisista kännyköihinsä puhujista,hunnuissa,ilman huntuja,huppareissa,sikh-turbaaneissa ja baseball-lakeissa. Barclayn,Halifaxin,HSHB:n.Lloydsin ja TfB:n pankkien raha-automaattijonoissa samoin tapaa näitä yksinpuhelijajonoja..
Jos joku 50-luvulta aikakoneella High Streetille tipahtanut näkisi tällaisen näyn,hän uskoisi vuoden 2016 ihmisten olevan vähintään mielisairaalasta vapaakävelylle päästettyjä hourulaisia...

jatkuu..Kauppahallista WH Smithin kirjakauppaan,,ja ryöstö..



perjantai 7. lokakuuta 2016

Dirty Harrykö presidenttinä? Filippiiniläiskirjeet.

1971 Dirty Harry Callahan.
Clint Eastwood


Presidentti Rodrigo Duterten
100 päivää 
--Make My Day,Punk!
Huusi sanfransiscolainen etsivä Harry Callahan v. 1971 Dirty Harry-filmissä konnalle virkapistoolinsa takaa.
Filippiinien uutta presidenttiä Rodrigo Dutertea ollaan samoin kutsuttu Dirty Harryksi suorasta puheestaan ja toiminnastaan huumelordien,-välittäjien ja -kauppiaiden kiinniottamisessa sekä eliminoimisessa maassa,jossa lasketaan olevan vähintään 4 miljoonaa huumeiden käyttäjää..eli n. kolmenejäsosaa kaukaisen pohjoismaisen Suomenmaan väkiluvusta.
Duterte on myös antanut Filippiinien poliisivoimille täyden vallan käyttää aseita huumekauppiaiden kiinniottamisessa itsepuolustukseksi,jos heitä kohtaan ammutaan ensiksi.
Yleensähän huumekauppiaat käyttävät aseita omien territorioidensa puolustamiseksi muilta huumejengeiltä.
Filippiiniläinen  ja kansainvälinen media,YK:n ihmisoikeusjärjestö sekä etenkin Filippiinien entinen oikeusministeri,nykyinen senaattori Leila de Lima ovat kritisoineet vahvasti näitä huumekauppiaiden laittomia tappoja,joista voi lukea ja katsoa  päivisin kymmenittäin uutisista,missä kunkin uhrin vierestä tai kädestä jossain pimeällä Manilan slummikujalla löytyy Filippiinien poliisivoimien  .38-kaliiberinen virka-ase hylsyineen.
Senaattori Leila de Lima om syyttänyt jo kauan aikaisemmin silloista Davao Cityn pormestaria Rodrigo Dutertea laittomista huumekauppiaitten tapoista sekä pahanmaineisesta ns. Duterten DDS-partiosta (DDS-Davao Death Squad),joka oli eliminoinut katukuvasta kaikki eteläisen Mindanao-saaren suurkaupungin huumerikolliset.
Duterte on aina kieltänyt osallisuutensa koko kuolemapartion toimeenpanijana ja väittänyt tappojen takana olleen huumejengien väliset territoriosodat..
Tiukkana pormestarina hänet tunnetaan kyllä rikollisuuden nopeasta vähenemisestä omassa kotikaupungissaan.


Bagong Bilibid-vankila
Viime viikolla Filippiinien kongressin kyselyssä näistä Metro Manilan ja muiden kaupunkien laittomista tapoista ja murhista sekä vankiloiden sisäisistä huumeloordien mukavasta elämästä sekä huumejengien taisteluista näytettiin amerikkalaisen parantuneen konnan ja ex-mafioson tekemä filmi Manilan uuden vankilan Bagong Bilibidin elämästä.
Hän oli käynyt haastattelemassa aluksi Manilan Binondon kaupunginosan huumejengejä,jotka kertoivat avoimesti,että poliisien .38-kaliiberisia aseita on vapaasti saatavana mistä tahansa Manilan kolkasta kontanttia vastaan...
Hän kysäisi myös.kuka heidän pomonsa on,jolloin eräs jengiläinen kertoi sen olevan Bagong Bilibidissä huume- ja aurovarkauksista elinakutista istunvan filippiinokiinalaisen Con,joka kännykällä johtaa Binondon liigan toimintaa kaltereiden sisältä.
Yleisesti myös tiedetään,että huumekauppaa ja huumeiden salakuljetusta pitävät kiinalaiset,hongkongilaiset ja maleesialaiset huumetriadit.,
Poliisien löytämistä huumelaboratorioista samoin enimmäkseen ollaan pidätetty kiinalaisyntyisiä henkilöitä. Bagong Bilibidin kuuluisimmat huumeloordivangit ovat myös filippiiniläisiä kiinalaisia,joita kansan suussa kutsutaan Intsekeiksi.
Viime viikolla Bagong Bilibidissä puukotettiin jääpiikillä kuoliaaksi yksi filippiinokiinalainen huumeloordivanki Vincent Co samalla.kun koko vankilan kuuluisin ja vahvin huumeloordivanki "Presidio" Jaybee Sebastian haavoittui jaloistaan. Jaybeetä pidetään vankilan kuninkaana omin ilmastoiduin luksushuonein ja jopa vankilan sisäisin televisiokanavin.
Jaybee Sebastian ja kummatkin Cot johtavat bisnestään sekä huumejengien välistä sotaa kaltereiden sisältä. Vihollisjengien jäseniä lisäksi teloitetaan kujille, ruumiiden kädet sekä jalat teipattuina.
Teloitusten peittämiseksi vigilantejen eli villien mestaajien teoiksi jokaisen ruumin päälle tavallisesti on laitettu tussilla kirjoitettu pahvilappu,--Olen huumekauppias ja narkkari!

1996 Kuratong Baleleng-ampumatapaus
Salaisesta kaduilla tapahtuvasta asekaupasta johtuen poliisien osuudesta virka-aseiden tahallisesta lavastamisesta rikospaikalle oltiin viety osittain pohja alta,vaikka aiemmin rikoshistoriassa näin on tapahtunut monissa tapauksissa,kuten eräässä kuuluisassa vuoden 1996 rikollisjengimassamurhassa,missä Quezon Cityn poliisit ovat tappaneet Kuratong Baleleng-konnajengin yhteen poliisien Mitsubishi L300 vaniin ilmeisesti vasikoimisen eliminoimiseksi.
Pakettiautoon ammutut jengiläiset olivat poliisien mukaan kantaneet konetuliaseita ja avanneet ensiksi tulen,joskin tutkimuksissa yhtään hylsyä ei oltu löydetty autosta.
Mitsubishi oltiin pippuroitu poliisien automaattiaseilla kuin Bonnien ja Clyden Ford melkein seulaksi
Tämän erikoisen eliminoimisen takana pidettiin korkeimpana syyllisenä 1990-luvun Capital Regionin eli Metro Manilan poliisivoimien AntiCrime-komission päällikköä kenraali Panfilo Lacsonia,joka sattumoisin nykyään istuu senaattorina. Hän myös palveli Pinoy Aquinon hallituskaudella eräänlaisena "uudelleen asuttamistsaarina" kuuluisan Yolanda-hirmumyrskyn uhreille,joskin koko pienikokoisten ja kyhättyjen vanerimökkien rakentaminen lopulta päätyi farssiksi.
2016 Senaattori
Panfilo lacson
Rikollisjengin massasurmaamisesta Panfilo Lacson oltiin katsottu syyttömäksi kaikista syytteistä maan kuuluisimman ja kalleimman asianajajatoimiston avulla ,
Lacson täten osoitti sormellaan syyttävästi korruptoituneita alaisiaan..
Muistaakseni yhtäkään osallista poliisia ei vangittu..
Silloin kyseessä oli kuuluisan huume- ja autovarkausliigan eliminoiminen,koska poliiseilla oli ollut oma osuutensa liigan suojelemisessa sekä suojelurahojen ottamisessa.Kuratong Baleleng-jengin peitetoimintana oli kommunismin eliminoiminen maasta.
Itse henkilökohtaisesti voin todistaa Lacsonin ,silloisen poliisikenraalin erikoisesta varallisuudesta poliisipäällikön palkalla,kun kerran hain tytärtäni kotiasuinalueeni Sacred Heartin alakoulusta Mervillessä. Odotellessani Johanna tytärtäni koulun portilla,hänen yhtä luokkakaveriaan odotteli virkapukuinen sisäkkö shaföörin ajaman Mercedes-Benz 450 SLC-klassikkoauton vieressä.
Kysäisin tyttäreltäni oman 1980-mallisen perusmersun kernietupenkillä,kenenkä tyttöjä se luokkakaverisi oli,jolloin Johanna vastasi:
--Panfilo Lacsonin tytär..ja eilen se haettiin koulusta toisella isolla mersulla!

1987 Cory Aquino.
Newsweek
Jos presidentti Dutertea syytetään tiukasta huumerikollisuuden poistamisesta koko maasta,niin pitää muistaa.mitä maan muut edelliset presidentit ovat tehneet asialle.
Ei sitten mitään!
Elettyäni Manilassa vuodesta 1981 Marcosin hallintokauden loppua,jolloin sotatilalaki oltiin juuri kumottu,jouduin kokemaan vuoden 1986 Manilan EDSA-valtaväylällä tapahtuneen ruusuvallankumouksen,jonka päätteeksi Marcosit pakotettiin muuttamaan maanpakoon Havaijille,maa sai ensimmäisen rouvapresidentin Corazon Aquinon. Cory oli heikko hallitsija kotirouvan koulutuksella,mutta häntä veti valtaan kokonaistavoitteinen Marcosien tuhoaminen kostona miehensä senaattori Benigno Aquinon murhasta.
Coryn neuvonantajat samoin ohjailivat rouvapresidenttiä omanedun tavoitteluissa Marcosien omistamien yrityksien kaappaamisessa itselleen.
1992 kenraali Fidel
Ramos
Coryn jälkeen maahan saatiin kenraalipresidentti Fidel V.Ramos eli FVR,joka sattui olemaan takana EDSA:n vallankumouksessa yhdessä Marcosin puolustusministeri Enrilen kanssa.
Ramos sattui olemaan silloin Marcosin hallintokaudella Philippine Constabularyn komentaja.
FVR:n unelmana oli matkia Kiinaa ja muuttaa Filippiinien talous hetkessä tiikeritaloudeksi kantaessaan ulkomailta virkasalkussaan vain Promissory Noteja eli kirjallisia lupauksia investoinneista.Ramosin suureksi teoksi katsottiin Manila länsi-itäakselille aloittama Taivastie eli Skyway,joka yläilmoissa olisi vähentänyt South Super Highwayn liikenneruuhkaa. Projekti jäi kesken Joseph Erap Estradan tultua presidentiksi.
Valitettavasti Ramosin tiikeritalouden oletettu tiikerin karjahdus vaimeni kissanpojan naukaisuksi.
1999 Joseph Erap
Estrada Pentagonissa
FVR:n jälkeen maa sai maanvyörymääänillä presidentikseen kuuluisan filmitaivaan konnien kukistajan ja playboyn Joseph "Erap" Estradan.jonka köyhä hampaaton kansa uskoi panevan kaikkin maan konnat nyrkeillään matalaksi ja kaltereiden taakse.Hän itsekin uskoi olevansa Manilan Binondon kaupunginosan kuuluisa Robin Hood-konna Asiyong Salonga oman filminsä sankarina,joka nostaisi Manilan slummiasukkaat kuraisten katuvarsien hökkeleistä asvalttikatuvarsien rapattuihin harkkotiilivilloihin.
Erap päätyi lopulta vain nostelemaan tennisrannekekädellään yökabineteissa Jack Daniels-viskilaseja kavereidensa kanssa,joutumalla vielä kiinni laittomasta Jueteng-numeropelin voittojen kokoamisesta vaalialueiltaan.Erap pantiin siten Malacananin pesidentinlinnasta oikeaan konnien linnaan ja lopulta vartioituun kotiarestiin..ilman presidentin titteliä.Filippiinien kansa on aina kärsinyt muistihäiriöistä,kun Erap jo toistamiseen ollaan valittu Manilan pormestariksi,saatuaan armahduksen rikoksistaan presidentti Gloria Magapacal-Arroyolta.

Glorian rahanahneus
Erapin silloinen varapresidentti ,rouvaekonomisti Gloria Magapacal-Arroyo seurasi sitten Malacananin presidentin linnaan.
Gloria oli edesmenneen presidentti Diosdado Magacapalin tytär,mutta hänellekin kelpasi kaikenlainen vaaliraha sekä ostetut äänet seuraavissa presidentinvaaleissa.Gloriakin siten päätyi kotiarestiin vaalipetoksista ja lahjusten vastaanottamisesta.

Rodrigo Duterte oli saanut hartioilleen kaikkien ex-presidenttien laiminlyönnit,kun jokaisen expressan suurimpana agendana jo vaalikampanjalavoilla on ollut maaginen sana..Economy eli talous,missä aina osoitettiin sormella edeltäjän jättämälle velkataakalle ja budjettivajeelle.
Rikollisuuden vähentäminen ei ole koskaan kuulunut primäärisiin agendoihin,koska Filippiinit Marcosien jälkeen olivat keikkuneet taloudellissa kehityslistoissa Kaakkois-Aasian maiden sairaana miehenä. 1950-luvulla Manila oli vielä ollut Kaakois-Aasian taloudellinen ja akateeminen napa esimerkkinä taloudellisesta kehityksestä Thaimaalle,Maleesialle,Formosalle,Singaporelle.Etelä-Koreallle ja Hongkongille,jotka lähettivät parhaat oppilaansa Manilan kuuluisiin yliopistoihin.
60-luvulta alkaen Filippiinit Marcosin aikakaudelta alkoi laskeutua korruptiossa kehitysmaaluokkaan.
Filippiinien poliittinen elämä on aina jakautunut maan valtaperheiden voimataisteluihin Malacananin presidentinlinnassa,kongressissa sekä senaatissa..
1950-luku.Ramon Masaysay tapasi
Eleanor Rooseveltin
Maan parhaimpana ja suosituimpana presidenttinä sodan jälkeen pidettiin Ramon Magsaysaytä,joka oli noussut maan ylimmälle pallille työväenluokasta autokorjaajana.Valitettavasti hänen presidenttikautensa päätyi nopeasti lentokoneonnoëttomuuteen,jonka taustatekijöinä oletettiin olleen silloinen kommunistinen Huk-sissiliike,nykyisen NPA:n,New People's Armyn edeltäjä.
Filippiinot kutsuvatkin vuorilla ja sademetsissä piileskeleviä kommunistisisseja nimellä No Permament Address.
Suurena pelkona on se,että näin voisi käydä myös Rodrigo Dutertelle,mutta kommunistien sijasta hänen tuleva eliminoimisensa taustalla voisi seistä "Keltainen vaara" eli Liberal party,Aquinojen oma keltateepaitainen kansanrintama,joka ilmeisen vaalivilpin avulla sai valittua varapresidentin pallille senaattori Leni Robredon.
Pnoy Aquino
Duterte tunnetaan myös Hollannissa maanpaossa oleviin NPA-johtajiin lähestymisistä ja rauhanpiipun tarjoamisesta,mutta hänen tarjouksensa romuttuivatkin siihen,kun sissit surmasivat Mindanaon saarella väijytyshyökkäyksessä kymmeniä Filippiinien arneijan sotilasta.
Suutuksissaan Duterte tarjosikin NPA-sissien täydellistä tuhoamista.

Varapresidentin toimenkuvaa pidetään kulissien takaisena toimintana,missä tälle yleensä presidentti antaa maan asuntoasioiden hoitamisen ns. asuttamistsaarina,joka annettiin Pinoy Aquinon presidenttikauden varapresidenti Jejomar Binaylle,entiselle Makati Cityn pormestarille sekä Gloria Magapacal-Arroyon varapresidentille Noli de Catrolle,entiselle ja nykyiselle ABS-CBN-televisiokanavan uutisankkurille,
Yhdenkään varapresidentin toimista kansa ei tiennyt mitään..saatika köyhän kansanosan asuinolojen parantamisen tuloksista.
VP Leni
Robredo
Leni Robredon suusta olikin vahingossa Yhdysvaltojen filippiinoyhteisön vierailulla lipsahtanutkin,että..."Mitä tapahtuisi sen jälkeen,kun presidentti Duterte kuolisi?"
Lenin vänkääminen varapresidentin pallille olikin Liberal Partyn salainen agenda,missä presidentin mahdollisen kuolemantapauksen jälkeen varapresidentistä automaattisesti tehtäisiin presidentti..ja Liberal Party pääsisi takaisin vallankahvaan.
Ex-presidentti Pnoy Aquinon hallintokaudesta mm. eräs amerikkalainen journalisti oli maininnut,että Aquino oli ollut kokonaisvaltaisesti laiska presidentti,joka osasi kehuskella omista suurista taloudellisesista saavutuksistaan ja maan varallisuuden kohoamisesta,kun suurin osa kansasta vielä eli köyhyydessä.Omasta mielestäni Aquinon pelkkä flegmaattinen ja löntystelevä kävelytyyli kieli miehen luonteen heikkoudesta.
Mutta hän olikin suosittu äitinsä ex-prsidentti Cory Aquinon ja murhatun senaattori-isänsä Benigno Auinon ansiosta, Aquino-klaanin suurimpana agendahan oli ollut Marcosien alaspainaminen maanpakolaisiksi Havaijille sekä viimeiseksi Marcosien pojan Bongbong Marcosin eliminoiminen varapresidenttikilvasta vaalivilpein,
En puolusta tässä Marcoseja enkä Ferdinand  ja Imelda Marcosin omaa perheyritystä Philippines Inciä,missä poliittiset kilpailijat vangittiin tai pakotettiin pakenemaan maasta Yhdysvaltoihin..jolloin Marcosit kaappasivat näiden taakse jättämät yritykset..
Mutta Ferdinand Marcos myös osasi pitää kovalla kouralla rikollisuutta kurissa..
Marcosin oletettiin olleen Benigno Aquinon murhan takana eikä tutkimuksiin asetettu komissio pystynyt todistamaan oikeita taustatekijöitä,aivan kuten presidentti Kennedyn murhaa käsitellyt Warrenin komissio..
1986 Marcos ja kenraali Fabian Ver
Marcos ei lakimiehenä olisi voinut tehdä näin typerää tekoa valtansa huipulla,vaikka hänellä oli kova työ pitää vaimoaan rautaperhosrouva Imeldaa ja hänen polustusvoimien komentajaa ja serkkuaaan kenraali Fabian Veriä kurissa ja poissa muista laittomuuksista ja ihmisoikeuksien rikkomisista.
Jos vielä muistutetaan siitä,että Fabian Ver oli alkujaan kersantin arvoinen Marcosin henkivartija hänen senaattoriajoiltaan,niin varsinaiset sotilasakatemian käyneet kenraalit eivät katsoneet hyvällä silmällä sitä,että jostain kersantista joskus leivottaisiin sukulaisuuden ansiosta vielä puolustusvoimien komentajakin..

1971 Plaza Miranda
Uusissa tutkimuksissa ollaan tuotu esiin,että Aquino-Cojuanco-klaanin kuuluisa miljardööri Pingping Cojuanco olisi ollut salamurhan takana.
Cory Aquinohan oli alunperin Tarlacin Cojuancoja.
Benigno Aquinon oletettiin liepeilleen kommunisteja..ja että hän olisi ollut takana v.1971 Liberal Partyn Plaza Mirandan vaalikampanjan aikaisesta pommiräjähdyksessä Manilan Quiapon kaupunginosassa...
Benigno Aquinohan ei koskaan ilmestynyt paikalle Plaza Mirandalle.
Kukapa senkin selvittäisi?
Ainoaksi Pnoy Aquinon suursaavutukseksi voisin laskea hänen ensimmäisen tekonsa presidenttikautensa alkuaikoina..."valtion virkamiesten Wang-Wang-sireenien poiston virka-autoista ".
Duterte
Rodrigo Dutertekin on koulutukseltaan lakimies,joten hänkään ei varmasti olisi alistunut laittomuksiin,kuten suoraan konnien eliminoimisiin. Aluksi hän oli kieltäytynyt täysin ajatuksesta heittäytyä presidenttikilpaan.
Duterte tunnetaan suoran toiminnan miehenä ja suorista sanoistaan,jotka ovat suututtaneet monia,
Hänen lehdistöattasheansa Malacananin presidentin linnassa joutuu alinomaan korjaamaan taikka selvittämään medialle selkokielellä presidentin sanomisia. Yleensä media tarttuu johonkin Duterten lausuntoon.tekemällä niistä otsikoita negatiivisessä mielessä. Taustalla piilee myös Liberal Partyn keltainen rintama,johtajinaan Pnoy Aquino ja Mar Roxas.. jotka kaivelevat presidentin lausahduksista ulos jotain oman agendansa plussaksi.
Duterte ei ole mikään diplomaatti,vaan suorasanainen kadun jätkä,joka puolustaa lausunnoissaan Manilan Quiapon slummialueen asukkaita sydämensä pohjasta..
Viimeksi hän käski presidentti Obamaa painumaan helvettiin,Yhdysvaltojen kieltäydyttyä antamasta aseapua Filippiineille.Duterte katsoi saavansa yhtä hyvin aseapua Kiinalta ja Venäjältä,vaikka Kiina oli jo miehittänyt Filippiinien merialueiden rajoilta Scarboroughin ja Spratleyn atollit uuden Suur-Kiinan sotilastukikodikseen Kiinan merellä...
Obama samoin oli aiemmin saanut median väärin tulkitsemana SOB-tittelin Asean-maiden konferenssissa Kiinassa..Son of the Bitch..vaikka tagaloginkielisessä versiossa hän oli tarkoittanut,ettei hän uskaltaisi käyttää Putang ina-tyylistä kieltä USA:n presidentin kanssa käydyissä keskusteluissa maiden välillä, Putang ina kuuluu suolana filippiinojen katujargoniin kuin suomenkielessä vittu-sana sanoman lisävahvistuksena.
Pystyynhyppääjiä moisesta löytyy myös suomalaisissa poliitikoissa.
Obama ja Paavi
Filippiinien katolisen kirkon johtajat ja uskovaiset olivat samoin saaneet sätkyn Duterten kirotessa Vatikaanissa istuvaa Paavia tyhjänpolkijaksi ja kehoittaneet häntä pyytämään anteeksi Taivaan Isän korkeimmalta maalliselta edustajalta.
Duterte ei pyytänyt anteeksi..
Lisäksi hän oli ihmetellyt avoimesti,miksi armollinen Taivaan Isä voisi rakkaudessaan Filippiinien valittua kansaansa kohden sallia maansa lapsia raiskauksien ja väkivaltatekojen uhreiksi...

jatkuu...Miriam,Leila ja Rodrigo..

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

My Mind in Customline.Ford Customline-unelmia.Vanhan roddarin muistelmat.3.

1955 Vipinää Ravintola rauhalan edustalla
syysmarkkinoilla.
1954 Ford F-100 Maija vasemmalla
Juhart
1956 Salon Automyynnin Ford FK1250 Messuhallissa
Jenkki-Fordit 50-luvulla edustivat yleensä Suomenmaassa konsernin vakiomalleja Custom-ja Customline-sarjoissa.
Erikoisempana Fordina pidin kauppalan poliisilaitoksen kaappiautoa,1954-mallista Ford F-1 Mustamaijaa,jota kutsuttiin juoppomaijaksi..Se palveli 60-luvun taitteeseen.kunnes taloon ostettiin saksalainen Ford FK1250 Maija,jota myös kutsuttiin Transuksi eli Transitiksi..
Salon Automyynnilläkin oli sellainen huoltoautona.
70-luvun puolivälin kieppeillä tuoreina roddareina etsimme kaupungin ympäristöstä aihioita uuteen harrastukseemme.
1956.Kyydin odottelijat.
Minä pikkukundina linjuriaseman taksikopilla.Edessä 1952
Chevrolet Styleline ja takan 1955 BelAir
Juhart
Kaverini Piekkalan Hannun kanssa ajelimme hänen El Caminollaan Halikon Hajalan seuduilla,josta löysimme entisen taksiautoilijan Hjortin papan pihalta pari 1948 Checker A2-raatoa,1952 brittiläisen Ford Zephyr MKI 6:n ja 1938-mallisen Ford-kuorma-auton amerikkalaisen hytin raadon.
Yhdessä Hajalan tienvarren kuusikosta löysimme samaten 1955 Chevroletin farmarimallin lumikinoksesta..mutta sen omistajasta meillä ei ollut hajuakaan,koskei alueella ollut asutusta.
Hannua Chevrolet El Caminon omistajana pelkkä neliovinen Letukan farmarimalli ei kiehtonut,koska pystytolppaista ja neliovista farmarimallia rutkasti halutuimpi malli olisi ollut se kaksiovinen Nomad..
Nomadeja Suomessa tuskin koskaan näki siihen aikaan muualla kuin jonkun HotRod-lehden kansissa.
Salon linjuriaseman taksitolpalla seisoi aikoinaan samanlainen neliovinen  ja kuutoskoneinen 1955 Bel Air,jota itse pidin muodoiltaan kauniina autona vanhojen Stylelinejen jonossa.
1951 Ford Country Squire
Kerran ajoimme hakureissuillamme niinkin pitkälle,mukanamme MoPar-Antti ja silloinen FHRA:n jäsen..kuin Hangon tien varteen,josta vinkin mukaan löytyi lankkukylkinen ja harmaanvärinen 1951 Ford Country Squire.
Projektina MoPar-Anttikin katsoi sen olevan pelastuskelvottoman puuosiltaan.joten lankku-Ford jäi pressun alle tarvitsemaan oikeata puuseppäänsä.
Kaverini Hannu oli kylläkin taitava huonekalupuuseppä.mutta hänellekin tuli jänö housuihin Fordin vaativista puutöistä.
1951 Ford Country Squire by Juhart
Salonnen Kivimäkien 1961 Ford "Kuriiri"
by Juhart

1955 Ford Woody Wash
by Juhart
Jos Salosta löytyi Ford Couriereja..toisen ollessa Salonnen omistajan Kivimäen 1961 Ford Courier...niin aitoja Country Sedaneja taikka Country Squireja harvemmin tuli bongattua.
Courierit olivat Fordin farmarimallien kaksiovisia perusmalleja,joita rekisteröitiin piilofarkuiksi kaupungissa F-alkuisin rekisreinumeroin 1960-61.  Itse taas himoitsin jo 50-luvulla poikkeavasti aitoja kaksiovisia Ford Ranch Wagoneja sekä Sedan Deliveryjä,kun muut kavereista kuolasivat lankkukylkiä. Vielä Ingo-farkkupolvihousuisena luin satoja kertoja läpi Lasten Kultaisten kirjojen yhtä kovakantista lastenkirjaa,jossa 1957 Ford Ranch Wagon kiisi amerikkalaista uuden Englannin syksyistä maantietä pyyhkimällä perävanassaan syksyn lehtiä tien sivuun...
Halusin silloin tulla yhtä hyväksi autokirjakuvittajaksi kuin Lasten Kultaisten kirjojen tuntematon jenkkitaiteilija. Esikuvananihan oli jo pitkään ollut taiteilija Stan Drake ,Juliet Jonesin Sydämen kuvittaja Viikko-lehdestä ja myöhemmin Me--tai He naiset-lehdestä..
Stan Drake osasi kyllä piirtää ihmisiä ja autoja sekä amerikkalaisia pikkukaupunkikuvia yhtä hyvin kuin mestarini Norman Rockwell maalata Americanaa..!

Norman Rockwellin Fordin
50-vuotisjuhlamaalaus




1957 Ford Ranch Wagon at Camp Climax
For Girls

1957 Juliet Jones by Stan Drake..
Kuvassa 1952 Nash Rambler

Harrikka-akrobaatti ja Sariolan Country
Sedan
By Juhart
Ensimmäisen oikean 1957 Ford Country Sedanin muistan nähneeni joskus 50-luvun lopulla Sirkus Sariolan saapuessa syysmarkkinoille.Sariolan tirehtöörin punavalkoinen Ford Country Sedan veti silloin oikeata Airstream-asuntoperävaunua torille kuin jossain Arizonassa kuuluisan Airstreamin keksijä Billy Wyam karavaanereiden miitinkiin Kalliovuorille.
Fordin muista Fordin kaappi- ja farmariautoista kotikauppalassani muistan aika paljonkin,mutten Salon Rautakauppa Oy:n 1935-39 Ford Sedan Delivery Vania,jonka Kampi Veivi-blogi  kehuu olleen liikkeen jakeluautona.Voi olla,että olisin nähnyt sen,koska rautakauppa sijaitsi korttelin päässä meidä pappilasta Hornin korttelissa,mutta tässä kohtaa nuppini ei rekisteröi sitä.Voi olla,että auto jäi sotaretkellensä.
1931 Ford AA.Salon Automyynnin hinuri
Salossa oli autokoritehdaskin,jossa valmistettiin pakettiauton koreja ja kuorma-autojen hyttejä.Toisena korittajana oli Salon Automyynnin korjaamo Helenankadulla.
Kollasin arkistoistani kaikki yli parisataa Salon katukuvaa 30-50-luvuilta,muttei yksikään Ford Panel Delivery Van osunut aluksi kiikariini. Salokanteleen omistama torin linja-autoaseman Shell 1932-1953 myi mm. virolaista "bentsiiniä"
1940 Salon Automyynnin Hävittäjä-hinuri
Pienen tutkimuksen hedelmänä lopulta löysinkin Salokanteleen 1935 Sedan Deluxe Delivery Vanin kuvasta Keskuksen liiketalon edestä mukulakiviseltä Läntiseltä Siltakadulta. Aiemmin luulin sen olleen tavallisen neliovisen Deluxe Fordorin,mutta auton kylkipokkaukset kielivät Sedan Deliverystä..

1935 Ford Sedan Delivery Deluxa

1935 Salon Rautakauppa Oy:n Ford Sedan Delivery Deluxe
Jalmari Hurstin Autohallin edessä,Keskuksen talossa.
Hursti ja Salon Rautakauppa Oy myivät
Suomen Mineraaliöljy Oy:n tuotteita Salossa
1954 Salon Lihan Fordson
 Thames E38W
Muistaakseni 50-luvulla Salon Rautakauppa Oy:llä.kuten monella salolaisella yrittäjällä oli käytössään brittiläinen Fordson Thames E38W-pakettivaunu..Yhtäkään jenkki-Ford-pakettiautoa Automyynti ei myynyt yrittäjille. Sotaa edeltävää Ford-kuorma-autokantaa vielä 50-luvulla näkyi soramonttuajoissa,rakennus- sekä tietyömailla,joskin 46-48-malliset "Luunokka"-Fordit ja 47-48-malliset oikeanpuolisilla rateilla varustetut Fordson Thames 7V-mallit korvasivat sodanjälkeiset kalustepuutteet.7V-malleja oli mm.Ahon Sementtivalimolla betonirengaskuormurina ja Särkisalon Linjalla huoltoautona. Helsingin Hernesaaressa Suomen Ford Oy:n tehtailla koottiin näitä 7V-malleja,mutta Särkisalon Linjan huolto-Fordson näytti omalla korjaamolla rakennetulta.
V.1951-53-mallisia Ford F6-F8-kuorma-autoja Salossa näkyi silti enemmän,kuten
mm. Salon Sementtivalimolla ja Perniön Osuuskaupalla sekä yksityisillä liikenteenharjoittajilla,

1954.1946 Ford Luunokka Strömman kanavalla

1954.1952 Ford F8-Perniön Osuuskauppa

1958.Salon Sementtivalimon Ford F8 sillankulmassa.

1952. Ahon Sementtituotteen Fordson Thames 7V
torin linjuriasemalla.Taustalla seisova entinen Salon Rautakaupan Shell
oli muuttanut omistajaa.Uusi omistaja oli Lundelin ja itsekin muistan
huoltamoa kutsutun vain Lundelinin Shellinä,
By Juhart
jatkuu...

tiistai 27. syyskuuta 2016

My Mind in Customline.Ford Customline-unia.Vanhan roddarin muistelmat.2.

Checker- ja Ford Customline-taksit HOPin pankin kulmalla.
Keskellä 1936 Ford Fordor.
By Juhart
Paria päivää ennen 69-syntymäpäivääni olen yhä kiimassa 1952-56 Ford Customlineen.
Olen kollannut Auto Tradereitä ja joka kuukautena ostamani American Cars-lehden myyntipalstoja Customlineja,joita löytyy myytävänä Briteissä melko harvakseltaan,,ja kovaan lähes 10.000 puntaan..mihin  minulla tuskin on varaa senioriukkona. Pari Customlinea on mennyt ohi suuni n. 5000 punnan kategoriassa ,joista yksi sijaitsi Irlannissa ja toinen Skotlannissa.
Myyntikuvista irlantilainen kaksiovinen Customline oli lievästi kustomoituna varustettu Mercuryn lättäpääkasilla ja skotti-Customline sattui olemaan taasen helmoista ja pyöränaukoista himmeleinä..ja varustettuna kansiventtiilikutosella..Mielipiintymänä sen pitäisi olla neliovinen taksimalli,vastoin nykyroddarien kaksiovisuus- ja hardtop-makusuuntaa. Korvissani olisin halunnut lisäksi kuulla sen lättäpääkasin hurinaa,jota vaikkukorvaisena pikkukundina pidin melkein tuutulauluna,perheeni ajaessa Oksasen Customlinella Fammu-tädin Myllymäen mökille Merikulmalle..istuessani takapenkillä vanhempieni välissä jyrsimässä Musta Pekka-lakritsipatukkaa .
Vielä 70-luvulla hotrodaatteen kulkiessa polvihousuissa Suomenmaassa neliovisia jenkkejä haukuttiin Neekeriautoiksi tai Door Slammereiksi.Nykyään neekeri-sanaa ei saa tipauttaa huuliltaan vahingossakaan julkisuuteen .koska Black Life Matters-jengit voivat lynkata sinut...jopa Musta Pekka-lakritsipatukan järsimisestä..
Customline-projektien kuljetus alas Lontooseen olisi taasen maksanut lisästerlinkejä,jota minulla ei ole sattumoisin liikaa..saatika autotallipaikkaa..vaikka niitä olisi itä-Lontoossa tarjolla sopuhintaan..
Postcode lotteryn onnetarkaan ei ole suosinut minua kuin 10 punnan kuukausivoitoilla..eli pitää jatkaa unelmointia..

Pirssitolpan 49 Plymouth ja
50 Ford Custom
60-luvun alussa piirtelin tussilla ja vesiväreillä aikamoisen liudan A2-kokoisia Customline-kuvia,joilla tapetoin melkein uudelleen huoneeni haalistuneet 30-lukuiset liljatapetit. Uskaltauduin jopa maalaaman 1949-51 Ford Customeja,joita ei enää ollut pitkään aikaan näkynyt pirssitolpalla.Yhdellä ikäiselläni Hiitolan pojalla oli 60-luvun lopulla tummanvihreä 1950 Ford Custom ja 50-luvun lopulla kaikkien pikkupoikien pelkäämällä nimismies Paavo Somerikolla vaaleanvihreä 1951 Ford Custom.jonka keulaa komistivat tuplakromipropellit.



Tässä 70-luvun alussa maalaamassani kuvassa
Somerikon 51 Custom seisoo Keskuksen kulmalla.
Muita Fordeja vasemmalla Salon Lihan 50 Fordson Thames
E83W-paku
ja oikealla Fordson Thames 7V-kuormuri 
1951 Automyynnin Ford-raskaskalustoesittely
Minusta vielä 60-luvun alkuun saakka Salon nuori kaupunki muistutti uneksimaani oikeata Ford Countryä Salon Automyynti Oy:n ansiosta.Liike myi isossa skaalassa kaikenlaisia Ford-malleja,kuten saksalaisia Kölnejä- ja Rheinejä sekä Taunuksia,ranskalaisia Hercules Ford-kuormureita ja Vedettejä,
brittiläisiä Anglioita,Prefectejä,Fordson Thamekseja,Tradereita,Consuleita ja Zephyreitä jne..
30-luvun lopulla Automyynti myi amerikkalaisia Fordeja ja Lincoln Zephyreitä,sodan jälkeen 1949-54 F-sarjan kuorma- ja pakettiautoja, Mercuryitä,Ford Customeja ja Customlineja,
1955-57 Amerikan Fordeja ei näkynyt paljoakaan kuvioissa ilmeisesti amerikkalaisen laman ja suomalaisen tuontisäännöstelyn johdosta.Laulava Lihapulla alias Virran Olavi kylläkin toi New Yorkista privaattituontina yhden Fairlanen.Olalla taisi olla oikea 1952 Customline aiemmin lauluautonaan.
1958-62 taas myytiin Fairlaneja,Couriereja ja Galaxieita..jonka jälkeen jenkkimallit alkoivat hiipumaan katukuvasta.Yksi Thunderbird sattumoisin kuului katukuvaan.
V.1965 Grönroosien autokouluun vielä ilmestyi kouluautoksi punainen Mustang..

Ruohosen 1958 Fairlane-taksi

1959 Ruohosen 58 Fairlane Ylikulman
Perniön Osuukaupan myymälän edessä
V.1958 Salon pirssitolpille ei ilmestynut yhtään jenkki-Fordia,mutta kauppalaa ympäröivä maaseutu suosi uusia Fairlaneja jossain määrin.Yksi särkisalolainen taksimies Ruohonen ajoi 1958 Fairlanea ,samoin kuin yksi isäntä sompaili toista samanlaista mustaa Fairlanea,joka yleensä seisoi Torikadulla lyseon edessä..aivan minun huoneeni ikkunan alla,kullalla eloksoidun kylkilistan kiillellessä kevätauringossa.En muista tarkkaan oliko ison talon ainoa poika lyseon lukioluokilla oppilaana..
1958 jenkki-Ford ei kantanut perätaulussaan pyöreitä takavaloja,vaan kahta paria suorakaiteen muotoista punaista kurkkupastillia.
1959 ostin itselleni oman 1959 Ford Galaxien Suvannon lelukaupasta Postinkulman kyljestä.
Se oli Revellin 1959 Ford Galaxie 500 Skyliner Retractable Top-koottava,joka vaikealla kokoamisella polystyreenliimasta jäykkänä ei laskenut kattoaan alas,kuten aidot Retractablet,joidenka monimutkainen katonnostolaitteiston sähkömoottorisysteemi yleensä reistaili.
Galaxie pölyttyi vuosia kirjahyllyssäni katto pystyssä 56 Buick Riviera hardtopin vieressä Humbrolin punavalkoisena pitkään Pikku Jättiläisen ja Mitä-Missä-Milloin-opusten välissä..

1957.Hellatehtaan portilla.Minä maanittele-
massa kissanpoikaa
Ford Big Jobin alta,
Juhart

1960 Leinon 60 Ford Courier ja taustalla
Leinon "Armi" eli Armstrong-Siddeley
Star Sapphifre,
Juhart
Koska Leinon liesitehdas aikoinaan 20-luvulla myi T-Fordeja pappilan naapurissamme,niin Leinon omistajavelipojat samoin suosivat Fordeja..ainakin Heikki Leino,joka ajoi tummansinistä ja valkeakattoista 1960 Ford Courieria. Se taisi olla ainoa 1960 jenkki-Ford Salonseudulla.60-malliset jenkki-Fordit olivat melko harvinaisia koko Suomessa,joskin valtiolla ja armeijalla taisi olla joitakin mustia Customeja virka-autoina valkopohjaisin leijonarekisterein.
Toinen Leinon pojista ajeli poikkeavasti valkovihreätä 1960 Armstrong-Siddeley Star Sapphirea.Leino liesitehtaan kuorma-autokalustona oli beessinväriset ja mustalokasuojaiset Fordin F-sarjan Big Jobit,joskin aiemmin tehtaalla oli ollut käytössä "lehmänselkä"-Fargoja.



1960 Ford Custom..valtion leijonarekiserinen
virka-auto Helsingissä..



....jatkuu...