Musta-Maijoista Panda-autoihin.Jussin autokuva-albumi.

Volvo PV831-poliisiauto

Ruotsalainen Volvo PV831-taksi

Mielestäni suomalaisista vanhoista poliisiautoista on ollut melko vähän jutunjuurta tai jos on ollut,niin nuoremmat nostalgikot ovat kaihoilleet 1980-90-lukuisten VW Transportereiden ja Saabien perään.
V.1969 käyttöön otetut Saab 99-mallit voisin jo kyllä laskea keräilyautojen piiriin aitoina Uudenkaupungin tuotteina,mutta Transporterin laskisin vielä modernien kaappiautojen listaan.Poliisimuseon nettisivuilta löytyy kuvia vanhoista Maijoista,mutta kuvasato näyttää teksteineen hyvin niukalta kuin jossain tutkimuksen alla olevassa rikosjutussa,
Ihmettelen vielä suuresti,miksi Suomessa ollaan oltu melko vastahankaisia vanhojen poliisiautojen historioinnissa ja muisteluissa.Syynä voisi olla jopa se kieltolakiajoista kantautunut viha poliisien pirturatsioista ja yleensä poliisiauton näkemisestä,jolloin kansalaiset kulmiensa alta mutisevat,että "Mitäs ne kytät taas...!?! Viinalla ja poliisiautolla on aina ollut keskenään jotain tekemistä enkä usko,että poliisitkaan varmaan paljon ole pitäneet viikonloppuisista putka-ajoista. Edesmennyt Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari kerran yhdessä pilakuvassaan kommentoikin Musta-Maijan ohittaessa pari sikunanaamaista pularia,että "Musta kana tiellä kulkee..akanat poimii..jyvät jättää.."

Kotikauppalan Ford F-1 Maija korjaamassa Hurja-Helmiä ja
Kivimäen Topparia putkaan
Juhart 1995

Markkinahulinaa ravintola Rauhalan edessä
Juhart 2010

Suomalainen poliisiauto on ollut viime vuosisadan alusta aina 1980-luvulle saakka musta taikka hyvin virallisen tummansininen kuin poliisien virkaunivormu,mikä värillään on joko aiheuttanut kunnioitusta,pelkoa tai jopa vihaa kansalaisten keskuudessa.
Itse voin vain kertoa poliisiautoista oman muistini pohjalta sivustakatselijana tai paikalla olleena,minkälaisia poliisiautoja poikalapsena bongailin kotikauppalan kaduilla.Muut tiedot olen kaivellut talettamaistani muista lähteistä pönkittääkseni jotain kuvaa 1950-luvun Maijoista ja myös vanhemmista poliisiautoista.
Salon kauppalan poliisiautot 50-luvulla olivat 100-prosenttisia Fordeja.Liekö syynä vahva Salon Automyynti Oy:n läsnäolo seudulla? Voisipa olla,että senaikainen nimismies Somerikko oli hyväveliystävä Automyynnin johtajan Frans Koskenmäen kanssa? Somerikolla itsellään oli vaaleanvihreä 1951-mallinen Ford Custom.
Se kauppalassa partioiva ensimmäinen Maija oli 1954-55-mallinen Ford F-1-kaappiauto,minkä takaovien ikkunoita koristivat sisäpuolella kalterit. Ne aiheuttivat pikkupojalle pelkoa ja kunnioitusta poliisia kohtaan...ja ne hopeiset leijonaperäpuukkologotkin sen kyljissä.

1960-luvuna alussa vanha Ford-Maija vaihtui saksalaiseen Ford FK 1000-Maijaan,mikä sitten vaihtui myöhemmin Ford Transit-Maijaan.kunnes 1990-luvulla vaihtui sinivalkoiseen VW Transporteriin,mistä tuli suomalaisten poliisien vakiomaija. Kaupungin toiseksi partioautoksi samoin tuli se tummansininen Saab 99,mikä myöhemmin vaihtui uudempaan sinivalkoiseen Saabiin,peruspoliisiautoon eli ns.Panda-autoon brittiläisenä terminä..

Ford FK1000-Maija vanna-Taunuksen takaa-ajossa
Juhart2009

Näin melko lyhyt oli kartoittamani kotikauppalan-kotikaupungin poliisiautohistoria.
Silti silmäni rekisteröivät muunlaisia poliisiautoja matkoilla kotimaassa isäni ja tätini kanssa Helsinkiin ja heidän kotiseuduilleen Iisalmeen ja Kuopioon. Muita tummansinisiä poliisiautoja tuli nähtyä Valtatie 1:llä Pohjolan Liikenteen tummanpunaisen bussin ikkunasta Turkuun tai Helsinkiin matkustellessa.
Helsingin ja Turun poliisimaijat 1950-luvulla olivat enemmistöltään Desotoja,samoin kuin ne siivekkäät tummansiniset 1957-malliset Desoto Diplomat-partioautot.Volga-poliisiautojakin näkyi Turun keskusrikospoliisin edessä Tuomiokirkkosillan kulmalla,samoin kuin Volga-takseja Puutorin pirssijonossa.
Ne Diplomatit olivat erikoisia mutaatioita kahdesta MoParin merkistä.Niiden korit olivat Plymouth Savoysta ja keulatarpeet Desotosta eli kummankin merkin halpamalleista.Kanadassa ja Belgiassa valmistettiin tällaisia malleja vientiin Eurooppaan ja oikealla ohjauksella Iso-Britanniaan.Australiassa ja Etelä-Afrikassa samoin koottiin MoPareja Dodge-merkkisinä,jotka todellisuudessa olivat Dodge-maskisia Plymoutheja.

1957 Desoto Diplomat 4D HT filmissä Kovaa peliä Pohjolassa 1959

1957 Desoto Diplomat 4D sedan

Nämä tummansiniset ja siivekkäät "piiska-autot" eroittuivat katu- ja tiekuvasta radikaalisesti Helsingin poliisivoimien vanhoista Volvo PV831- ja PV444-maijoista.Isoja PV831-malleja 50-luvun alussa näkyi ambulanssi-ja hautausautoversioinakin.Siipi-Desotoja oli myös valkoisina good-will-autoina Liikkuvalla Poliisilla eli "Lentävillä".Samoin helsinkiläiset Musta-Maija-kaappiautot olivat kanadalaisia Dodgeja Desoton logoilla. Myös Ruotsissa koottiin Chrysler Corporationin autoja ja olettaisin Suomen poliisiautojen ja myös siviiliautojen Desoto-paljouden johtuvan tästä yhteydestä.

Poliisien Volvo PV444 liikennekilpailuajoissa Helsingissä n.1957

V.1967 Niilo Tarvajärven Hamsteritarrakeräyksellä saatin poliisille 58 kpl valkoisia poliisiautoa,joista 5 oli Plymouth Valianteja ja 8 Dodge Darteja,jotka hyvinkin olivat voineet olla Ruotsissa koottuja.
Muita Tarvan lahjoitusautoja poliisille oli:
10 kpl Volvo Amazon
  1 kpl Volvo P1800
  5 kpl Volvo 144
11 kpl VW 1500
10 kpl Opel Rekord
  8 kpl Moskvitsh Elite
Autojen luovutustilaisuudessa koko kolonnaa johti kaksi poliisi-Porschea,nekin lahjoitusautoja

1956 Dodge Panel Van,jota Suomessa poliiseilla oli Desoto-merkkisinä

1967 Plymouth Valiant 2-door

1966 Poliisi Porsche 356

ANA service in Nyköping

Polis Valiant

Vuoden 1965 kesäkuun alussa saavuin Silja Linen Nordialla Tukholman Skeppsbron satamaan.Olin menossa kesätöihin Örsundsbrossa Uppsalan lähellä sijaitsevalle Karl Anderssonin maatilan sikafarmille possuassistentiksi.Terminaalin edestä otin ensimmäisen tummansinisen ja viherikkunaisen
V.1954 Plymouth-taksin,pirssikuskin kertoessa tukholmalaisella kurkkunasaalilla,että taksa olisi "Femti kroner". Olin täysin lumoissani päästessäni oikein jenkkitaksin kyytiin.Vai oliko se sitten täysin jenkkitaksi vaiko se ANA:n Nyköpingin tehtaan kokoama lujalaatuinen Swedish-American-taksi.
V.1957 ANA mainosti lehdissä,että Plymouth oli ensimmäinen amerikkalainen auto,mikä ajo-ominaisuudeltaan oli parempi kuin eurooppalaiset. Myöhemmin 60-luvun lopulla.kun taas uudelleen kävin Tukholmassa mittamieskaverini kanssa,nyt kylläkin Siljan Finlandialla,ihmettelin kaupungin Plymouth Valiant-paljoutta.Kaverini Tukholmassa asuvalla serkkupojallakin oli allaan v.1963 Plymouth Valiant V-200 2-ovinen Hardtop. Valiant oli myös yleinen Tukholman taksimerkki pirssijonoissa,vaikka bongasin jopa yhden mustan Volgankin hännillä. Ensimmäisen kokemukseni sain v.1960.kun housutehtailija Lammervo,naapurimme,sai Turon johtajakaveriltaan Turuselta lainaksi koeajoon uuden kiiltävän mustan 1960-mallisen Chrysler Valiantin.
Erkki-setä ajoi meidät poikiensa Jukan ja Hessun kanssa Hirsjärven mökilleen. En vielä silloin voinut edes aanailla,että sekin Valiant olisi voinut olla ruotsalaisen ANA-tehtaan valmistama.
V.1961 Valiantista tehtiin Plymouth.

Ruotsalainen ANA ja Svenska Bilfabriken
---------------------------------------------------------
Vuodesta 1928 lähtien Chryslereitä,Plymoutheja ja Dodgeja ollaan koottu Ruotsissa ja Tukholman "Autopalatsissa" vuodesta 1931.Tehdas kokosi autoja knock-down-osista ,henkilökunnan käsittäessä aluksi vain 25 työntekijää.
Philipsonista tuli merkkien jälleenmyyjä v.1931 ja v.1933 se edusti vain Desotoa,kunnes v.1938 Chrysler US jakoi merkit uudelleen,jolloin Philipson sai Chryslerin,Imperialin ja Dodgen, muuttamalla vanhaan Aunstendalin Svenska Bilfabrikenin tehtaaseen.
Plymouth ja Desoto muuttivat ANA:n  äskettäin perustettuun autofirmaan,millä ei ollut mitään jälleenmyyntiorganisaatiota.Siirto aiheutti Plymouth-merkin myynnin laskua,koska silloin oli syntynyt Philipsonin edustaman Dodge Juniorin eli ruotsalaisvalmisteisen v.1938-9 Plymouthin päällekkäismyyntiä.
ANA:n tuotanto pysähtyi v.1939 sodan ja bensiinipulan takia ja Ruotsin armeijan pakkolunastaessa useita autoja ja jopa renkaita "sotakäyttöön".
"Sodan" jälkeen  Desotolla oli itsenäinen edustus,toisin kuin ANA:lla,myymällä Desoto Diplomatia eli valepukuista Plymouthia.ANA otti silloin Chryslerin edustuksen Philipsonilta.

Ruotsalainen 1954-Plymouth-korinen Desoto Diplomat

Sodan jälkeen Yhdysvaltojen autotuotannon vielä ollessa seisokissa ja tuotannon hiljalleen alettua,hyvin vähän amerikkalaisia autoja tuotiin Ruotsiin.V.1950 lähtien ANA:n ollessa Chryslerin pääedustajana Ruotsissa seuraavan 30 vuoden aikana tilanne pysyi samana.
V.1954 Plymoutheja oli saatavana poliisiautoina ja takseina Nyköpingin tehtaalta ja jopa v.1961 Desoton farmareita ja pakettiautoja meni Suomeen.(Marten Carlsonin muistiinpano Suomeen vietävistä Desotoista).
V.1988 jälkeen ANA otti Saabin edustuksen alkamalla keskittyä yhteen merkkiin. Lisäksi ANA oli jo usean vuoden aikana keskittynyt poliisiautojen ja taksien valmistukseen,kunnes siirtyi edustamaan muita eurooppalaisia merkkejä ja Volvoa,Plymouthin ja Chryslerin valmistuksen hiipuessa 1980-luvun puoliväliin mennessä.
Göteborgilaisen Harry Karlssonin kautta Dodgen kuorma-ja pakettiautoja myytiin vielä,mutta ANA:n ottaessa Saabin edustuksen sekä varaosamyynnin firman nimeksi tuli SAAB-ANA ja lopulta pelkkä SAAB.
Poliisi-Valianteissa oli eräs erikoinen piirre,että niiden istuimina käytettiin lämmitettäviä Saabin etupenkkejä.

1963 ANA Plymouth-anmbulanssi

1960 ANA Chrysler Valiant-takseja Tukholmassa

Pienen ruotsalaisen Stenungsundsin kaupungin taksirivistö
1940-luvun lopulla.Oikealta Desoto,Checker A2,Volvo PV831,
Desoto ja 2 Volvo PV831:tä

Vanhempa poliisiautoja
--------------------------------
Vuosisadan alkuvuosikymmenien poliisiautomerkit vaihtelivat Fordin,General Motorsin ja Chryslerin tuotteiden välillä.Muitakin merkkejä ,kuten Hudsoneita ja Packardeja käytettiin.
Maalaispoliiseilla oli käytössään Fordin T-mallin Touringeja eli niitä suflettikattoisia katettuja avovaunuja. Synnyinpitäjässäni Viitasaarellakin vaikutti sellainen 1920-luvun lopulla,vaikkei vauhdillaan saanut kiinni isoja 8-sylinterisiä pirtutrokareiden Buickeja.Monet poliisilaitokset tosin saivat käyttönsä salakuljettajien loistovaunuja ratsioissaan kalustopuutteeseensa.1930-luvun ja vielä 50-luvun alkuun joissakin poliisipiireissä näkyi 1939-mallisia Nash Lafayette-malleja,niitä Nashin halpamalleja.
Suomen valtio ja armeija ostivat kermaportaansa käyttöön aina halvempia amerikkalaisia leijonakilpisiä perusmalleja,joista vuosien 1955-56 Ford Mainline näytti olevan yleisin. Samoin ne Desoto Diplomatit ja Plymouth Savoyt kuuluivat mallistojen pohjalle riisuttuina perusmalleina ja sivuventtiilikuutoskonein.

1939 Nash Lafayette

Pirturatsia
Juhart 2001

1927 Viitasaaren poliisi T-Ford Touring

jatkuu...

Polkuautoilua ja muovimalleja.Jussin autokuva-albumi.

My Little Red Roadster

Kääpiöautoista on melko helppoa siirtyä polkuautoihin.
Melko moni poikalapsi kasvoi polkuautosta fillareiden,mopojen ja moottoripyörien kautta automiehiksi. Joku jäi vauhdinhurmassa ikuisesti moottoripyörän satulaan.
Itse en koskaan omistanut polkuautoa,mutta pyörillä seisovan Kopperi-puuhevosen,jolla vanhempien riesaksi rullasin pappilan lukaalia ympäri. Kopperilla oli etujalkojen välissä puinen pedaalipyörä ja takajalkojen sivuilla pyöräpari,kuten lasten kolmepyöräisissä trikeissa.Silti minusta ei tullut hevosmiestä,vaikka äitikappalainen oli nuorempana Iisalmessa hevosnainen ja teki vielä 50-luvulla päiväkirjaansa Hevosmiehen kalenteriin..Hänen isällään kauppias Kalle Kauppisella oli ollut useita ravihevosia,jotka vaihtuivat tallissa joko myynnissä taikka peliveloissa.
Kalle-ukki oli peluri.
Kasvettuani hiekkalaatikkoikään sain äidin kauppatorilta ostaman punaisen ja vanerista tehdyn kuorma-auton,millä sain rullata sen lavalla istumalla pappilan linoleumilla .Torimyyjillä niitä oli aina isohko määrä myytävänä tamppauskeppien ja pärekorien seassa.

Kalle Kauppisen ravuri 1920-luvulta

1953.Pappilan pihan viemärityöt.
Oikealla Y.Kankon 1946 Chevrolet ja vasemmalla punainen santa-autoni.
Juhart 2011

Suomalaisia puuautoleluja Satakunnan museossa

Pahvinen kuorma-autokokoonpanosarja 40-luvulta

Vanerinen bulldog-lelukuormuri 50-luvulta

1950-luvun leluautot olivat enimmäkseen tehty puusta suomalaisille poikalapsille kunnes Plasto aloitti melko karujen ja valuvikaisten muovisten leluautojen valmistuksen. Pula-ajan eli sotaa seuranneen säännöstelykorttiajan pahvista kuorma-autokoottavaa minulla ei ollut.Sanottiin,että jos lapsella oli vähän puuleluja,että tämän lapsuuden piti olla todella kurjaa.
Ei se minusta niin kurjalta tuntunut,kun Joka Poika-lehden piirustuksista veistelin mökillä polttopuuklapista lapinleukulla 1952-mallista Ford Customlinea,vaikka ohjekuvissa näytettiin brittiläistä Ford Zephyriä.Olin jo silloin poikkeava,että piti lähteä kustomoimaan orginaaliprujuja.Silloin ei tiedetty mitään koko kustomaatteesta poikien rakennellessa enimmäkseen balsaisia ja kumilankapotkurikäyttöisiä lennokkeja eli liidokkeja
Pahvisen Lontoon puzzle-kaksikerrosbussin kokosin vasta v.2005 itä-Lontoon Forest Gatessa Big Benin eli parlamenttitalon kellotornin kanssa.Saudissa ollessani kokosin ison pahvisen Titanicinkin,mikä rikkoutui laivarahdissa muuttotavaroiden mukana Dammamin ja Manilan satamien välisellä merimatkalla.

London Transportin AEC
Routemaster
puzzle-pahvibussi

Polkuautolla on yhtä vanha historiansa kuin ottomoottorilla käyvällä autolla.Automobiilin pioneeriaikoina taitavat kärryntekijät jo 1890-luvulta asti osasivat taikoa kaupattavaksi aitojen autojen pienoisskaalaisia kopioita autoilevien herrasmiesten pojille, Konttausikäiset pikkuherrat pistettiin istumaan niihin kuvattavaksi merimiespuvuissa ja perhealbumiin pistettäviksi.
Ne olivat kalliita leluja,joita myytiin vain kalliiden tavaratalojen leluosastoilla.1920-luvulla autourheilua harrastava isä olisi voinut ostaa esikoispojalleen vaikka Bugatti-polkuauton.Köyhempien perheiden pojat saivat tyytyä itsetekemiin lankunpätkistä,pakkilaatikoista ja lastenvaunupyöristä kyhäeltyihin meniöihin,joista etenkin Amerikassa kehittyi ns "soap-box derby car" eli mäkiauto. Kotikauppalassani 50-luvulla Mäki-Auto ei myynyt polkuautoja,vaan itäsaksalaisia Wartburgeja,jotka kylläkin sahtautuivat joskus mäkiinkin.

1928 Bugatti-polkuauto

30-luvun pula-aikoinakin polkuautot olivat vielä rikkaiden perheiden lapsien mielileluja.Sota-aikana polkuautojen valmistus pysähtyi,koska metalleja tarvittiin kipeästi sotatarviketeollisuuteen,jolloin Suomessakin kampanjoitiin paperi-ja vaatekeräyksien lisäksi alumiini- ja rautaromukeräyksillä.Vanhoista paistinpannuista kirkkomaiden takoarautaportteihin meni yhteiseen hyvään eli sulatettavaksi aseteollisuudelle.
Vasta 1950-luvun nousukaudelta 1960-luvun loppupuolelle asti ketjuvetoisten polkuautojen valmistus ponkaisi pinnalle laajemmassa malli- ja värivalikoimassa.Autoteollisuutta mukaillen polkuautot varusteltiin toimivin ajovaloin,äänitorvin,tuulilasein,kangaskatoin,kromikeihäin, nokkakoristein,valkosivurenkain sekä metallivärein.
Poikien autojen piti näyttää isien autoilta!

Used cars
Juhart 2004

Polkuautoteollisuudessa havaittiin myös uusi markkinarako muidenkin polkuvoimalla maassa,ilmassa ja merellä liikkuvien menopelien valmistuksessa,kuten lentokoneissa,junissa,traktoreissa,raketeissa sekä veneissä että laivoissa. Leluautomarkkinoilla jopa valmistettiin silumiinivaluisia pienoismalleja polkuautoista niille,joilla ei ollut varaa ostaa oikeata isäpapan auton näköistä polkuautoa.
Nykyään polkuautojen valupienoismallit voivat keräilijäpiireissä maksaa yhtä paljon kuin oikeat pedaaliautot.Varttuneimille keräilijöille pienoisvalumalleilla on jonkinlainen tunneyhteys lapsuusajan polkuautoihin,tai siihenkin,ettei itse ollut saanut kovalla vinkumisellaan sellaista edes joululahjaksi.
Ne olivat vielä alkuperäisiä oikeiden autojen pienoisversioita.
Vasta 1960-luvun lopulla poikien kiinnostus avaruusmatkailuun,muovien myös korvatessa peltilelut sekä uudet turvamääräysstandardit lelumarkkinoilla, teki lopun polkuautoteollisuudelle.1970-luvulla muovin korvatessa teräksen perinteiset pellistä koritetut polkuautot hävisivät lelukauppojen vitriineistä ja tavaratalojen leluosastojen linoleumilattioilta.Lasten leluteollisuus jatkoi muovilla eivätkä lelujen muotoilutyylit näyttäneet lapsensilmissä yhtä esteettisiltä kuin alkuperäisissä "aikuisautomalleissa".
                                       

60-luvun omatekoinen mäkiauto

1920-lukuinen aikuisten polkuauto

1930-lukuinen moottoroitu
polkuauto

Austin A40 Devon polkuauto

1950-luvun joululahjat

Venäläinen triangelidraama
Juhart 2004

Polkuautoaikakausi päättyi yhtä nopeasti kuin alkoikin 80 vuotta aiemmin,maailman otettua auton lempilapsekseen.Muovi tappoi polkuautot,vaikka v.1968 Dustin Hoffmanille "Graduate-filmissä" Mrs. Robinsonin mies kuiskasi korvaan tulevaisuuden alasta:
--Plastics..son..Plastics!

1920-luvun mäkiauto
Juhart 2012

Itse polkuautoaikakautta täysin kokematta ja kuolailtuani muiden kaverien pappojensa ostamia polkuvehkeitä päädyin kotikauppalan Suvannon lelu-ja urheilukauppaan ostamaan pussitettuja pienoismalleja,kuten Airfixin T-Fordeja,Jaguar D-Typejä,Aston Martineja,VW kuplia,Ford Cortinoita ja Ford Zodiaceja..eli kaikkia brittimerkkejä. Se oli 1960-luvuna alkua,jolloin vielä Revellin malleja oli vaikea saada.
Kirjahyllyssäni kyllä komeili 1:24-skaalainen koottu Revellin 1956-mallinen Buick Riviera 4-door HT ja 1959-mallinen Ford Galaxie Skyliner 500 Retractable Top.
V.1962 Ruotsin purjehdusreissulla partiolippukunnan Panu-moottoriveneellä Norrtäljeen ostin itselleni Revellin 1962-mallisen Plymouth Fury hardtop-kokoonpanomallin.Samanlainen,vaikkakin Saudista ostettu pienoismalli on pakattuna Manilassa lähetettäväksi Lontooseen satojen kirjojen ja diecast-mallien kanssa.
Revellin Fury-laatikosta muotoilin suomalaisen ja neliovisen Plymouth Savoy-poliisiauton.

1962 Plymouth Savoy

Koottavien autojen kokoelmani oli karttunut 1960-70-luvuilla melkein sataan kappaleeseen ja lahjoitin ne siskonpojalleni muutettuani Saudiin,missä ryhdyin rakentelemaan niitä lisää.
90-luvulla keskityin enemmän oikeiden autojen rakenteluun,siirtymällä lisäksi Corgin ja Matxchboxin valumallien keruuseen.Nyt Lontoossa olen saanut uudemman kärpäsen koota vanhoja Airfix-malleja,jolloin rengas on kiertynyt kurkun ympärille ja takaisin lapsuuteen.Laatikossa odottaa kokoamista Airfixin Spitfire Submarine ja Revellin Mercedes-Benz 560 SEC pienoismallilaatikot. Olen jo suomalaistanut yhden Airfixin Messerschmitt Bf109E-3:n suomalaiseksi G-versioksi ja edessä on vielä Airfixin brittiläisen Flying Arrowsin akrobaattilentueen Gnatin muuttaminen Suomen ilmavoimien väreihin.
Sen MB 560 SEC:n ihan oikean aikuismallin olin hankkinut esimiehelleni ja LWP:n johtajalle Reino Nurkalle v.1987 Riyadhin autosukilta..Auto oli juuri tuotu lentorahtina maahan talvirenkain Sveitsistä ja lähetin sen Saudian rahtijumbolla takaisin Sveitsiin Reinon käyttöön.
Minulle saavat nykyään riittää muistot ja muistojen pienoismallit.
Sähkökäyttöistä invaskootteria en silti aio hankkia ikäni sielua kaivelevassa polkuautodilemmassani.
Kävelen niin kauan kun kintut kestää..

1956 Buick Riviera 4-d HT

1959 Ford Galaxie 500 Skyliner Retractable Top

1962 Plymouth Fury 2-d HT

Merkillisiä automerkkejä.Kääpiöautoista ääliöautoihin.

Kääpiöautokauppa
Juhart 2011

1960-luvun alkupuolella pääsin kerran Bernoullin Makan kolmipyöräisen ja haalistuneenoranssinpunaisen Messerschmitt Kabinenrollerin kyytiin  korkealta Lukkarinmäeltä eli Klockarbakalta alas Lukkaristen pappilaan.Ajomatkan jouduin istumaan Makan selän takana kuin oikeassa "mersuhävittäjän" kabiinissa,missä olin saada melkein paniikkikohtauksen sisätilan ahtaudesta ja läpinäkyvästä kuplakatosta,minkä sisään kadulla ohikulkijat voivat nähdä yläviistossa.Maka sompasi "mersuaan" lentokenamaisella ratinpuolikkaalla.rysäyttelemällä vaihteita piikkiin kajuutan seinässä seisovasta valitsimesta Tunsin itseni aluksi lentäjä-ässäksi,mutta katuvilinään laskeuduttuamme huomasin olleeni puolialaston pleksilasikupolin alla ihmisten katseista ja mahdollisesti kavereidenkini pilkan kohteena.
Tänä päivänä olisin päinvastoin ihailun kohteena entisöidyn Messerschmitt Tigerin puoliratissa.

Kaksi Messerschmit-spesiaalia

Nykyään jossain erikoisessa autopula-ajan nostalgiassa Kabinenrollerista on syntynyt kallis kulttiauto.Hyvistä Isetta-malleistakin saa maksaa käytetyn Jaguar XJ6:n hinnan.
Britanniassa halvimman ja entisöimättömän ns. Basket Case-Kabinenroller KR200:n voi saada omakseen 4000:lla punnalla.
Kabinenrolleria sai ajaa Suomessa moottoripyöräkortilla ,jolloin vaunun nokkaan ja perään sai ruuvata kapeakirjaimiset moottoripyörärekisterilaput.Vaihteita oli eteen neljä ja samasta sapluunasta neljä takaperin.
1950-luvun kauppalaan ilmestyi muitakin kääpiöautoerikoisuuksia,kuten kolmipyöräinen BMW Isetta-kupla-auto sekä pari nelipyöräistä ja varpusenharmaata Goggomobilea.Kauppalassa ajeli jo niihin aikoihin yksi kolmipyöräinen katettu invaliidimoottoripyörä "mikroautopioneerina".Mikroautoiksi kylläkin kutsuttiin niitä McCullogh-moottorisahakoneilla savuttavia ja polkuauton kokoisia kotitekoisia ratakilpa-autoja,joista moni suomalainen formula-ajaja oli aloittanut uransa.
Goggomobil tuntui jo melkein pikkuautolta "Mersun" ja Isetan rinnalla,vaikka Goggon varustelu oli melko spartaanista verrattuna Volkswagen-kuplaan,jota autonostajapiirissä katsottiin melko niukasti varustettuna.

6 legs and 3 wheels.BMW Isetta
Juhart 2002

Kääpiöautomalleja

1936 Dymaxion,vuoden 1960 pisara-auto

Koko kääpiöautoajatus ei sinänsä ollut uusi 1950-luvun ideanpoikanen.

1920-luvun Britanniassa autojen hevosvoimaverotuksesta johtuen useat pikkupajat ryhtyivät valmistamaan kevyitä "cyclecar"-autoja,joidenka voimanlähteinä käytettiin yksisylinterisiä moottoripyörämoottoreita.Ne olivat kevytrakenteisia moottoripyörävantein ja -renkain varustettuja kinnereitä.Osa jopa oli kolmipyöräisiä,kuten 50-luvulla esitellyt ensimmäiset kääpiöautot.
Jopa amerikkalaiset olivat keksineet oman kolmipyöräisen Davis-"mikroautonsa" 40-luvun lopulla,joka muistutti sen ajan flashgordonimaista avaruussukkulaa.Davisissä oli yksi kääntöpyörä sekä Fordin sivuventtiilinen V-kahdeksikko edessä.Siitä ei koskaan tullut myyntimenestystä jäädessään  muutaman kappaleen valmistussarjaksi,jopa muutamalla muulla moottorivaihtoehdolla.

Davis,kolmipyöräinen divaanisedan

Stout Scarab

Omaan kategoriaansa laittaisin sen ns."Oddball car"-luokkaan (ääliöluokka),johon kuuluisivat sellaiset kummalliset amerikkalaiset 30-lukuiset keksinnöt,kuten takamoottorinen (Fordin sivuventtiili-V8) Stout Scarab ja sikarimainen v-1936 Dymaxion,jota mainostettiin v.1960 autona.V.1939 New Yorkin maailmannäyttelyn GM:n Futurama-paviljongissa esiteltiin dioraamassa hyvin samankaltaisia satelliittiohjattavia pisarmaisia menijöitä vuoden 1960 autoina.
Amerikkalaisilta ei loppunut edes 70-luvulle mennessä erikoisten ja äärettömän rumien erikoisautojen valmistaminen.Kaliforniasta tunnettiin kyllä Custom car-rakentajat George Barris ja Ed Roth Batman-autoista Monkees-bändin Pontiac GTO:hon.Rumuuskin voi olla kaunista vain katsojan silmissä!

1966 Batmobile.Barrisin 40-lukuisen Lincoln Futuran muunnos

Lincoln Futura

Monkees Pontiac GTO

Omituisin mielikuvituksen tuote oli v. 1967-79 Mohs Ostentatienne Opera Sedan,mikä irvisteli ylileveällä cadillacmaisella kromisuullaan ja takaa astuttavalla sisäänkäynnillä.Mohs Aeroplane Corporation valmisti tilauksesta International Harvesterille customautoja.
2.6-tonnia painava Ostentatienne poikkesi kaikista firman customautoista 19.600 dollarin ostohinnalla (FOB),Ming-tyylisiin lattiamatoin,jääkaapein ja vetytäytteisin renkain.Autoja valmistui vain 1 kappale.

Mohs Ostentatienne Opera Sedan

Sama takaa.

Suomessa sodanjälkeisinä vuosina jopa partiolaisten Joka Poika-lehdessä kehoitettiin nuoria poikia rakentamaan omia ns. "vaihtoehtoautoja", poljettavia polkupyörärenkaisia kinnereitä eli velopedejä,joilla pääsi polkemaan kesälomamatkoilleen vaikka tyttöystävän kanssa (lisävoimanlähteenä).
Nykyiset velopedit omasta mielestäni muistuttavat oudonlaisesti amerikkalaisia 1950-60-luvun isonnettuja mäkiautoja (soap-box derby cars).
Mäkiautourheilu Amerikassa oltiin keksitty jo 1920-luvulla,paisumalla valtakunnalliseksi kisaurheiluksi.

1920-lukuinen mäkiauto
Juhart

BMW  Isetta,palatakseni kääpiöautoihin,oli italialaisen Iso-tehtaan ideanpoikanen ja jonka tuotantokoneet myytiin v.1955 Bayersishce Motorenwerkelle,Ison keskittyessä Iso Rivoltan valmistukseen.

Isetta-nimi vastaa diminutiivimuotoa Isosta eli pienempää Isoa.Sitä valmistettiin lisenssillä Italian lisäksi Espanjassa, Ranskassa,Belgiassa ja Brasiliassa.Isettasta oli myös nelipyöräinen versio ja 60-luvulle mennessä siitä oli kasvanut BMW-merkkisenä 600-malli.minkä sivulla oli jo matkustajille tarkoitettu sisäänkäyntiovi.BMW 600 olikin viimeinen tehtaan kupla-automalli ennen uutta takamoottorisen ja ihan auton näköisen BMW700 -mallin esittelyä. Suomen Postilaitos Helsingissä käytti BMW Isetta 600-malleja tovin jakeluautoinaan.
Isettasta ollaan valmistettu jakeluautoversioitakin Autocarro-nimisinä,umpimalleina ja avolavaisina,jopa paloautonakin.

BMW Isetta 600

1963 Postin BMW Isetta 600.
Filmi 3 kaupungin kasvot

1965 Trojan 200

 Saksalainen Heinkel valmisti isettamaista kupla-autoa,jota Britanniassa valmistettiin lisenssillä Trojan-merkkisenä.
Trojan (1914-65) taasen on yksi merkillisimmistä brittiläisistä cycle car-automerkeistä,joka mainosti v.1927,että Trojan Touringin osto on halvempaa kuin nahkakenkäparin hankkiminen eli halvempaa kuin käveleminen.Auto oli erikoinen rungoton ja pellistä prässätty kolmiovien ja venekorinen Touring-malli,minkä istumalaatikon alla pärisi nelisylinterinen ja kaksitahtinen 1527-kuutioinen moottori varustettuna kahdella palokammiolla,neljällä männällä ja kahdella kampiakselilaakerilla.Kaasuttimen lisäksi muuta roinaa ei löytynyt konepellin alla.

1927 Trojan 3 Door Tourer

1950-luvun Trojan-pakettiauto Perkins-dieselillä

Hyvässä alamäessä sillä voisi päästä lähes 60 kph:n vauhtiin.
Trojanit tunnettiin vielä 1950-60-luvuilla jakeluautoina,vaikkakin alitehoisina,kuollen isompien merkkien laajemman tarjonnan alle.Trojania ei pidä sekoittaa saman nimiseen Trojan-kondomimerkkiin,joka esiteltiin Britannian markkinoille v.1927. Oikea Trojan-auto ei silloin käyttänyt vielä sisäkumeja.Trojanit olivat kuuluisia umpikumirenkaistaan.

Trojanin kaksitahtinen ja 4-sylinterinen moottori

Kotikauppalani uusiksi ihmetyksiksi Isettojen ja mersujen lisäksi saapuivat ne pienipyöräiset  Goggomobil T250-pikkuautot.Muistan niitä tulleen ainakin kaksi kappaletta.Jollen väärin muista,niin Saloran teknikolla Katajan Penalle oli yksi ja toinen Alhon Epalla,kuuluisalla partiolaisella ja ekonomilla,joka itseironisesti kutsui itseänsä Kameliksi lyhytkasvuisuudestaan ja selkäviastaan.Muistan Epan ennen Goggonsa ostamista ajelleen kolmipyöräisellä invamopollakin.Katajan Pena taas myöhemmin osti nätinpunaisen ja muiskusuisen Goggomobil TS250-Coupenkin,kunnes siirtyi 60-luvun alussa punaiseen Fiat 850 Sportiin,siihen kauniiseen Coupe-malliin.

Glas 1700

Pienessä Goggomobil T250-mallissa alunperin oli vakiovarusteena yksi tuulilasinpyyhin,kaappariovet sekä liukumalliset sivuikkunat.Myöhemmin auton sai kaksilla pyyhkijöillä ja kampi-ikkunoilla sekä edestä saranoiduilla ovilla.Lisäksi sitä tehtiin pakettiversiona ja Australiassa Dart-urheiluautona.

1959 Goggomobil Dart

1963 Goggomobil T400 Transporter

Hans Glasin Goggomobileja alettiin valmistaa v,1954,

 Glasin mallit myytiin BMW:lle v.1966. Glas 1700-mallin kuuluisa kaareutuva "koiranjalkatakasivuikkuna" siirtyi myös BMW-malleihin tunnusmerkiksi. Kotikaupunkini Jännäreillä,kinonpitäjä- ja vaateliikeomistajaperheellä oli Glas 1700 ennen,kuin vaihtoivat sen Alfa Romeo 1750 Berlinaan.

Goggomobil T250

Goggomobil TS250

 

Velorex

Yhtenä kummajaisena itäblokin maista oli tsekkiläisvalmisteinen Velorex (1943-73),mikä kolmipyöräisenä ja lentokonemaisesti kangaskatteisena päristeli CZ 175- ja Jawa 350-moottorisina Prahan kaduilla proletariaatin menopelinä. Suomeen ei ilmeisesti saapunut yhtään Velorexiä virallisesti Veloexportin kautta.V.1971 Velorex esitteli nelipyöräisen ja muovikorisen 435-0-mallin,mutta tehtaan tuotanto laantui kysynnän puutteesta,samankokoisen itäsaksalaisen Trabantin vallatessa pikkuautomarkkinat.

Velorex 435-0.Tuulilasi muistuttaa kovasti Skoda Octavian vastaavaa.

Intiastakin käsin oltiin oltu halukkaita Velorexin koneiden ostoon v.1975,mutta koko tuotantokoneisto oltiin jo keritty tuhoamaan.
Kolmipyöräisten autojen valmistus oli lisääntynyt sodanjälkeisessä Saksassa myös jakeluautorintamalla.
Vidal & Sohn Tempo Werke GmbH valmisti kolmipyöräisiä ja kevyitä jakeluautoja vuoteen 1957 asti,jolloin intialainen Force Motors,myöhemmin nimetty Bajaj Tempo Ltd osti tuotantokoneiston.Intiassa niitä vielä tänäänkin valmistetaan autorikshoina ja tavara-autoina.
Britanniassa oli samoin vaikuttanut keskiraskas kolmipyöräinen Scammel Scarab-kuorma-automerkki,minkä Scarab-mallia näkyi Helsingin puhtaanapitolaitoksen harja-autoinakin.
Stockmanin tavaratalollakin oli niitä varastojen ja tavaratalon välisinä vetureina.Scammelin muovikorista Highwayman-mallia ei Suomeen koskaan tuotu.
Scammel tuli kylläkin kuuluisaksi raskaista nelipyöräisistä kuorma-automalleistaan
Scammel Scarab-nimellä ei ole tiedettävästi mitään muuta yhteyttä amerikkalaisen 1930-lukuisen Stout Scarabin kanssa kuin ,että ulkonäöltään kummatkin muistuttavat sittisontiaista,
Olettaisin Scarab-nimen vastaavan värikästä ja ahkeraa. suomalaista sittisontiaiskuoriaista.

Scarab

Goliath Dreirad

Bajaj Tempo autoriksha Intiasta

Scammel Scarab 1

Scammel Highwayman

.......................