PAPIN ELÄMÄÄ
--------------------
Kenttäpappi ja upseerit
Siviilipastori
Antti Ville palveli Talvisodan aikana kenttätykistön vänrikkinä ja tulenjohtajana mm. Suomussalmen taisteluissa,mistä hänelle sotasuveriinina oli jäänyt kenttäpuseron rintataskuun alpakkainen venäläisluutnantin savukerasia.
Sitä pastori vielä kappalaisena availi pappien tärkättyjen liperien alla piispantarkastuksissa tarjotessaan tupakoiville hengenmiehille filtterintöntä Chesterfieldiä ja myöhemmin pikku-Bostonia kirkkokahvien päälle.
Vuonna 1964 50-vuotisjuhlissaan hän päätti tupakkalakosta,jolloin rasia vaivihkaa siirtyi papinpojan koulusalkkuun.Koteloon sai mahtumaan 30 pikku-Partneria,Sota-ajan pöllitupakat olivat huomattavasti suurempia ja rasiaan sai mahtumaan 10 Fenniaa tai Työmiestä..
Papinpoika oppi tupakoinnin isältään.
Tupakkahenki lähti kirkkaasti Vademecumilla,jonka pastori latinaneksperttinä käänsi "Kulje kanssani".
Papinpojan suu tarvitsi muutakin pesua siivottoman kielenkäyttönsä ansiosta ja siihen pastorska valitsi Mäntysuovan,vaikka poika oli pyytänyt Luxia.Pastorska oli vielä lisännyt,jollei pojalle kelpaa muu suuhunpantava,niin hän katsoo isän viehelaatikosta vaikka ongenkoukkuja.
Kristillissiveellisessä kasvatuksessa papinlasten ei odotettu kiroavan vanhempiensa kuuloetäisyydellä,mikä yleensä oli rajaamaton termi,koska äiti ei yleensä kuullut vieressä taskurahaa kinuavaa lapsijoukkoa,mutta kuuli pienenkin kuiskauksen keittiössä,tyttärien kuiskiessa kolmen huoneen päässä Torikadun puoleisessa makuukamarissa.Kaisalla oli vanhempien rouvaihmisten selektiivinen kuulo.
Pappilan Jussi sai maksaa höllistä kielenkannoistaan.
Eräässä piispantarkastuksessa hän oli kysäissyt mahakkaalta piispa Salomieheltä..oliko tällä "Perseres",tarkoittamalla vitsikkäänä piispan Mercedestä pienenä kielenväännöksenä.
Äiti oli saanut kuulla pappien keskustelusta isän työhuoneessa papinpojan laukauksesta,joka tiesi tukkapöllyä liinapäähän ja Koivumäen herraa takalistolle.
Piispantarkastus
Pappis- ja avioliittovihkimistensä jälkeen pastori astui jatkosodan palvelukseen kenttäpastorin mustissa laatoissa.Punaiset kenttätykistön kauluslaatat jäivät Iisalmeen muun Talvisodan muistomemorabilian kanssa.
Elämä JsP:llä kannaksen taistelupaikoilla kaatuneiden tunnistamisessa toi pastorille paljon surua ja ahdistusta,koska niin paljon nuoruutta ja elämänpaloa meni mäntyarkuissa melkein jokaiselle Suomenmaan rautatieverkoston aseman ja vihellyspysäkin rahtilaiturille ja sieltä mustien hautausautojen takaovista sisään.
Monesti pastorin omakin usko alkoi horjumaan Herransa oikeudenmukaisuudesta miettiessään oliko Hän kokonaan unohtanut pienen Suomenmaan kansan,joka kivi -ja puukirkoissaan lauloi soraäänisesti hautausvirttä "Olen vain mato matkamis maan" joko nilsiäläisellä paussaavalla herännäispoljennalla,Kemin pohjalaislaestadiolaisella sänkileukaisella koruuttomuudella tai saaristolaisen laulavalla Västlaxin murteella.
Pieteettisessä körttikodissa kasvaneena Antti ylioppilaaksi v.1934 valmistuttuaan Iisalmen lyseosta heitti sarkaiset polvihousunsa äitinsä matonkudekoriin.Samoissa polvihousuissa hän 10-luvun lopulla ja 20-luvun alun pula-aikana veljeskaarteineen kävi Sandelsinkadun naapurin kauppias Kalle Kauppisen talon pihaportailla kerjäämässä "kuivoo leipee".Samaan nälkämaasakkiin kuului naapurin Laineen poika Edvin,joka oli Kauppisten ja Niskasten (Antin äidin) puolelta sukulaispoika.Edvinkin Seitsemän veljeksen lukkarin kimittävällä ja nenäänsä honottavalla äänellään yhtyi leipäkuoroon.
Edvinhän tunnettiin myöhemmin Tuntemattoman sotilaan filmiohjauksesta v.1956.
Tuntematon oli kyllä pannassa Isossa Britanniassa,mutta kumma kyllä se sai kunniapalkinnon Berliinin filmijuhlissa.Suomihan oli jatkosodassa julistettu Britannian viholliseksi.
PASTORIN KIRKKOPATINAT
-----------------------------------
Antti tunnettiin jo 30-luvulta asti hyvin pukeutuneena herrasmiehenä.opiskeltuaan Helsingin Yliopiston jumaluusopillisessa tiedekunnassa ja asuessaan Lönrootinkadun Körttikodissa.Kukaan Körttikodissa asuva pappiskokelas ei pukeutunut sarkavaatteisiin eikä kippurakärkisiin lapikkaisiin eikä koululaukkuna ollut tuohikontti kuin maallikkosaarnaaja Aku Rädyllä.Huoneiston asukkaat näyttivät liukkailta suavetukkaisilta ja liituraitapukuisilta svengaajilta,joita tapaa keskustan juottopaikoissa ja tanssiparketeilla..
Antti piti hyvää huolta myös kengistään ja matkalla Yliopistolle hän poksautti Espalla uudet lakerikenkänsä Kas-kas-pojan tuolissa yhden markan maksua vastaan.
60-luvulla Antin lakeripatinat alkoivat rispaantua alituisesta omalaatuisuudesta,missä kappalainen tapansa mukaan..ehkä myös lyhytvartisuutensa takiakin...nousi puhuessaan kengänkärjilleen.Toisena motiivina varpailleen nousemiseen oli se jo ennalta mainittu ponteen saaminen puheeseen.Samoin lyhytvartinen Saksan diktaattori käytti propagandapuheissaan saappaansa kärkien varaan nousemista .Maneeria matki myös pätkävartinen Italian Il Duce.Antti puolestaan puheissaan ja saarnoissaan ei käyttänyt Aadolfin peilin edessä harjoiteltuja käsiliikkeitä eikä Il Ducen käsien rinnan päälle puuhkaamista eikä leuan uhmakasta ylösnostoa.
Kappalaiska lopulta vei Antin kirkkopatinaparin Hotakan suutariveljesten korjattavaksi.Hotakat tunnettiin kaupungissa taitavina suutareina ja uljaina Jaloviinan nauttijoina.
Vanhin suutariveli otti tiskillä vastaan pikisiin ja kumiliimaisiin kouriinsa kappalaisen patinat ja tutkailtuaan pohjia,saumoja ja kantoja lausahti viinahöyryisellä Salon murteella kappalaiskalle:
"Mää kyl sanosin teitil kappalaisk,ett nää patina ova palvelle tarppeeks sit kapinavuasist.Näit ei meiti suutarverstas enä pysy korjama,ku pualpohjie kärjekki nauravakku Kuapijo puuhevos.Mää kyl ehrottasi ett kappalaisk käskke kappalaist menemä Norva kenkkauppa ostama uure juhlakenkpari..eisse kai ol kiine rahapuutteest,ku sunnuntaasi koleht kerätä kahtte kertta pikkukirkos ja sama aikka kirkommäel kivikirkos..ensmäne kiarros merimiäslähtyksse ja toine pappismiäslähetyksse...!"
jatkuu..
--------------------
Antti Ville palveli Talvisodan aikana kenttätykistön vänrikkinä ja tulenjohtajana mm. Suomussalmen taisteluissa,mistä hänelle sotasuveriinina oli jäänyt kenttäpuseron rintataskuun alpakkainen venäläisluutnantin savukerasia.
Sitä pastori vielä kappalaisena availi pappien tärkättyjen liperien alla piispantarkastuksissa tarjotessaan tupakoiville hengenmiehille filtterintöntä Chesterfieldiä ja myöhemmin pikku-Bostonia kirkkokahvien päälle.
Vuonna 1964 50-vuotisjuhlissaan hän päätti tupakkalakosta,jolloin rasia vaivihkaa siirtyi papinpojan koulusalkkuun.Koteloon sai mahtumaan 30 pikku-Partneria,Sota-ajan pöllitupakat olivat huomattavasti suurempia ja rasiaan sai mahtumaan 10 Fenniaa tai Työmiestä..
Papinpoika oppi tupakoinnin isältään.
Tupakkahenki lähti kirkkaasti Vademecumilla,jonka pastori latinaneksperttinä käänsi "Kulje kanssani".
Papinpojan suu tarvitsi muutakin pesua siivottoman kielenkäyttönsä ansiosta ja siihen pastorska valitsi Mäntysuovan,vaikka poika oli pyytänyt Luxia.Pastorska oli vielä lisännyt,jollei pojalle kelpaa muu suuhunpantava,niin hän katsoo isän viehelaatikosta vaikka ongenkoukkuja.
Kristillissiveellisessä kasvatuksessa papinlasten ei odotettu kiroavan vanhempiensa kuuloetäisyydellä,mikä yleensä oli rajaamaton termi,koska äiti ei yleensä kuullut vieressä taskurahaa kinuavaa lapsijoukkoa,mutta kuuli pienenkin kuiskauksen keittiössä,tyttärien kuiskiessa kolmen huoneen päässä Torikadun puoleisessa makuukamarissa.Kaisalla oli vanhempien rouvaihmisten selektiivinen kuulo.
Pappilan Jussi sai maksaa höllistä kielenkannoistaan.
Eräässä piispantarkastuksessa hän oli kysäissyt mahakkaalta piispa Salomieheltä..oliko tällä "Perseres",tarkoittamalla vitsikkäänä piispan Mercedestä pienenä kielenväännöksenä.
Äiti oli saanut kuulla pappien keskustelusta isän työhuoneessa papinpojan laukauksesta,joka tiesi tukkapöllyä liinapäähän ja Koivumäen herraa takalistolle.
Pappis- ja avioliittovihkimistensä jälkeen pastori astui jatkosodan palvelukseen kenttäpastorin mustissa laatoissa.Punaiset kenttätykistön kauluslaatat jäivät Iisalmeen muun Talvisodan muistomemorabilian kanssa.
Elämä JsP:llä kannaksen taistelupaikoilla kaatuneiden tunnistamisessa toi pastorille paljon surua ja ahdistusta,koska niin paljon nuoruutta ja elämänpaloa meni mäntyarkuissa melkein jokaiselle Suomenmaan rautatieverkoston aseman ja vihellyspysäkin rahtilaiturille ja sieltä mustien hautausautojen takaovista sisään.
Monesti pastorin omakin usko alkoi horjumaan Herransa oikeudenmukaisuudesta miettiessään oliko Hän kokonaan unohtanut pienen Suomenmaan kansan,joka kivi -ja puukirkoissaan lauloi soraäänisesti hautausvirttä "Olen vain mato matkamis maan" joko nilsiäläisellä paussaavalla herännäispoljennalla,Kemin pohjalaislaestadiolaisella sänkileukaisella koruuttomuudella tai saaristolaisen laulavalla Västlaxin murteella.
Pieteettisessä körttikodissa kasvaneena Antti ylioppilaaksi v.1934 valmistuttuaan Iisalmen lyseosta heitti sarkaiset polvihousunsa äitinsä matonkudekoriin.Samoissa polvihousuissa hän 10-luvun lopulla ja 20-luvun alun pula-aikana veljeskaarteineen kävi Sandelsinkadun naapurin kauppias Kalle Kauppisen talon pihaportailla kerjäämässä "kuivoo leipee".Samaan nälkämaasakkiin kuului naapurin Laineen poika Edvin,joka oli Kauppisten ja Niskasten (Antin äidin) puolelta sukulaispoika.Edvinkin Seitsemän veljeksen lukkarin kimittävällä ja nenäänsä honottavalla äänellään yhtyi leipäkuoroon.
Edvinhän tunnettiin myöhemmin Tuntemattoman sotilaan filmiohjauksesta v.1956.
Tuntematon oli kyllä pannassa Isossa Britanniassa,mutta kumma kyllä se sai kunniapalkinnon Berliinin filmijuhlissa.Suomihan oli jatkosodassa julistettu Britannian viholliseksi.
PASTORIN KIRKKOPATINAT
-----------------------------------
 |
| Kappalainen virka-asussaan |
Antti piti hyvää huolta myös kengistään ja matkalla Yliopistolle hän poksautti Espalla uudet lakerikenkänsä Kas-kas-pojan tuolissa yhden markan maksua vastaan.
60-luvulla Antin lakeripatinat alkoivat rispaantua alituisesta omalaatuisuudesta,missä kappalainen tapansa mukaan..ehkä myös lyhytvartisuutensa takiakin...nousi puhuessaan kengänkärjilleen.Toisena motiivina varpailleen nousemiseen oli se jo ennalta mainittu ponteen saaminen puheeseen.Samoin lyhytvartinen Saksan diktaattori käytti propagandapuheissaan saappaansa kärkien varaan nousemista .Maneeria matki myös pätkävartinen Italian Il Duce.Antti puolestaan puheissaan ja saarnoissaan ei käyttänyt Aadolfin peilin edessä harjoiteltuja käsiliikkeitä eikä Il Ducen käsien rinnan päälle puuhkaamista eikä leuan uhmakasta ylösnostoa.
Kappalaiska lopulta vei Antin kirkkopatinaparin Hotakan suutariveljesten korjattavaksi.Hotakat tunnettiin kaupungissa taitavina suutareina ja uljaina Jaloviinan nauttijoina.
Vanhin suutariveli otti tiskillä vastaan pikisiin ja kumiliimaisiin kouriinsa kappalaisen patinat ja tutkailtuaan pohjia,saumoja ja kantoja lausahti viinahöyryisellä Salon murteella kappalaiskalle:
"Mää kyl sanosin teitil kappalaisk,ett nää patina ova palvelle tarppeeks sit kapinavuasist.Näit ei meiti suutarverstas enä pysy korjama,ku pualpohjie kärjekki nauravakku Kuapijo puuhevos.Mää kyl ehrottasi ett kappalaisk käskke kappalaist menemä Norva kenkkauppa ostama uure juhlakenkpari..eisse kai ol kiine rahapuutteest,ku sunnuntaasi koleht kerätä kahtte kertta pikkukirkos ja sama aikka kirkommäel kivikirkos..ensmäne kiarros merimiäslähtyksse ja toine pappismiäslähetyksse...!"
jatkuu..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti