maanantai 22. elokuuta 2011

Viimeinen kesä.Paluu maailmanmatkalta kotiin.

-
Jussi I
Juhart 2005
Fiktio
Oma maa mansikka ylikypsänäkin
------------------------------------------

Katkelmia Jussin I elämä-sarjasta.
Jussi on saapunut elokuussa 1939 Fammunsa kanssa Turun satamaan Amerikan ja Englannin matkaltaan.
Reissullaan hän oli nähnyt New Yorkin maailmannäyttelyn,kalastellut Hudson Bayssä alabamalaisen puutarhuri Scottin kanssa . Lontoossa hän asui Fammunsa kanssa Oxford Streetillä Cumberland-hotellissa  ja  matkusti St.Pancras-asemalta kovaa kiitävällä höyryjunalla Yorkin kautta Scarboroughin.
Yorkshiren nummilla Whitbyssä hän tapasi "hevoshammaslääkäri" Heriotin sekä rantahotellijohtaja Hughesin,joka sattumoisin oli sukua kuuluisalle ja eksentriselle monimiljönäärille Howard Hughesille.
Scarborougilainen Mr. Hughes oli yhtä eksentrinen pestessään basillikauhuisena käsiään päivästä toiseen....
Kesän päätyttyä Jussi tulisi astumaan yhteiskoulun I:lle luokalle..."


Turun linna ja satama-aluetta 7.7.1937.
Edessä ns. kalkkilaituri ja takana sataman rautatieasema-aluetta.
SS Arcturus-pienoismalli Merenkulkumuseossa
Matkustajahöyrylaiva. S/S Arcturus köysiä kiinnitettiin laituripollareihin. Laiva oli lähtenyt viikkoa aiemmin englantilaisesta Hullin satamasta ja poikennut Kööpenhaminaan.
Jussi oli katselemassa laivan reilinkiin nojaten satama-alueen puuhia sekä lähellä kohoavaa korkeata Turun kivilinnaa.
Linnan kolkko kivinen hahmo sai Jussin käsivarsien ihon kananlihalle,melkein kuulemalla Sakari Topeliuksen Välskärin kertomusten vankien tuskanhuutoja ja kahleitten kolinaa linnan pohjakerroksen kidutuskammioista.

Jussi havahtui karmeista ajatuksistaan Fammun otettua häntä kädestä ja komentaessa seuraamaan laskusiltaa alas laivalaiturille.
Kapteeni Wikström toivotti heille hyvää kesänjatkoa laskusillan yläpäässä vetämällä kättänsä vielä kullattuun Finska Ångfartygsaktiebolaget-kokardiseen lippaansa saluutiksi.


Kapteeni Wikström
Juhart 2005
Poika juoksi isoäitinsä edellä englantilaisen koulupojan asuisena pikavauhtia laiturille ja poikamaisessa uteliaisuudessaan kävi kurkkaamassa jokaisen etukannelta mukulakiville lasketun auton sivuikkunasta sisään,mitä nopeusmittarissa luki.
Laivan kyljessä laiturilla seisoi toinen autojono valmiina kannelle lastaukseen.
Erään  lastausta odottavan pegamoidikatteisen DKW-avoauton vieressä puuhaili pitkä vaaleatukkainen mies valkoisissa ajohaalareissa irroittamassa nepeistä kuomusuojaa auki.
Miehen korvilla lepattelivat valkonahkaisen kilpa-autoilijan lakin läpät.
Mies oli nostamassa avovaunun kuomua ylös.
Jussi kiersi auton vähintäin kolme kertaa ja kirjoitti takintaskustaan ottamaansa muistivihkoonsa kosmoskynällä auton rekisterinumeron IV 51666.
Rekisterikilven yläpuolelle oli kiinnitettynä iso valkopohjainen ja soikea maatunnuskilpi,missä seisoi hopeoitu D-kirjain.
Auton vieressä seisoi sorjan näköinen ja kansallispukuinen suomalaistyttö silmiään vetistellen.
Silmäkulmiaan vuoronperään nenäliinalla pyyhkiessään neitonen niiskuttaen puhui haalariasuiselle miehelle:
--Hans Liebchen...Kommst du dann zurück nach Finnland als du hast promisiert..und wir werden zusammen die 12en Olympiaden Sommer 1940 sehen?

Mies vastasi sotilaallisen jämeränä:
--Jawohl mein Liebchen...mein Liselein...Jawohl..
..Ich wird schnell zurückkommen und ...
Mies sitten käänsi selkänsä ja nosti kaksin käsin auton kuomua ylös mutisten:
--Hast du keine Ahnung wiefiel ich liebe dich..?
Mies kyllä kuiskasi lisäksi sivusuullaan:
--Und mein Kleines Wunder...DKW,,

Neitonen kyllä tiesi,mitä Hans oli tarkoittanut Kleines Wunderilla,mikä oli DKW:n yleisin kutsumanimi III:ssa valtakunnassa....Pieni Ihme..
--Du liebst vielleicht mehr dein kleines Auto als mich...
--Es ist ein kleines Wunder dass du zurück hier nach Finnland kommst...
Kuomun nepitettyään tuulikasin päälle Hans otti kaulaltaan Leica-kameransa alkamalla napsimaan Agfa-värikuvia kuvaa linnasta,satamasta ja autosta Liisan kanssa.


 Hans ja hänen 1938 DKW F7 Luxus-kabriolettinsä
Fammu huuteli poikaa tullikamarin portailta passin leimaukseen,.
Jussi vilkutti niiskutavalle Liisa-neidille hyvästiksi äkäisen Hansin komentaessa uteliasta poikaa pilaamasta hyvää Agfa-värikuvaa:
--Marsch heraus Knabe..marsch..marsch..!

Fammun leimauttaessa passeja tullimiehen tiskillä poika jäi tiirailemaan ikkunasta,miten "Pieni Ihme" nousi liinoissa laivan kannelle.
Laiturilta näkyi Hansin valkoisen ajohaalarin takaa Liisan kansallipuvun helmaa..
Hansin valkoinen ajolakki ja Liisan toinen matalakorkoinen kenkä olivat pudonneet mukulakivetykselle syleilyssä.
Jussi muisti kerran ,miten kotinaapurissa lankkuaidan takana asuva "korkkiin" astunut hellatehtaan valaja Peltola yhtenä lauantasaunailtana oli kertonut veljessotavuosista.
Tämä oli joutunut jättämään morsiamensa kotiin, kauppalan punaisten aloittaessa marssin Tampereen valtaukseen. 
Peltola oli kuvaillut erohetkeä:
--Mulloli vetise hetke morsjmaikun kans sillo vuare kahreksantoist syksyll...
--Morsjan itki ...jammää kusin!

Helsingin laivapikajunan Ukko-Pekka-veturi pussautteli savurinkuloita laiturilla sinihaalaripukuisen junalämmittäjän ruikkaillessa pitkänokkaisesta tippakannusta öljyä vetopyörien rasvanippoihin.
Konduktööri auttoi Fammua oikein kädestä nousemaan vaunurappuja ylös,Jussin vielä tuupatessa isoäitinsä takalistosta.
--Herre Gud..min lilla kavaljer!
Fammu oli huudahtanut vaunuvälikössä,konduktöörin lehahtaessa kasvoistaan punaiseksi luultuaan kommentin olleen osoitettu hänelle.
Fammu oli tarkoittanut kaneetillaan Jussia,joka oli antanut käsillään vauhtia hienostonaisen perään.
Konduktööri oli mennyt edellä vaunuosastoon ja huuteli käytävällä matkustajille:
--Liput olkaa hyvä...biljetterna varsåguuda...seuraavaksi Turun asema...följande Åbo järnvägsstation...sitten Kupittaa..sedan Kuppis...liput olkaa hyvä...biljetterna varsåguuda...kiitos..tack...  




Asemalaiturilla 


Fammun saloja
----------------------
Maailmanmatkaajat istuutuivat junanvaunun etelänpuoleiselle plyyshiselle ikkunapenkille.
Vaunuosasto tuoksahti viralliselta Valtion Rautateiden puhdistusaineilta,lysolilta ja mäntysuovalta.
Jussi katseli ikkunasta laiturille,millä lastattiin nelipyöräisestä lavettikärrystä pakaasivaunun liukuovesta sisään Fammun kahta matka-arkkua,johon tullimies oli liidulla piirtänyt isot valkoiset pukit,samanlaiset,joskin punamusteiset kuin alakoulun opettaja Jussila oli kirjoittanut hänen kaunokirjoitusvihkoonsa.
Jussi vasenkätisenä oli sutannut kaunokirjoitusvihkon sivut melkein lukemattomiksi.
Hän oli saanut opettajalta vielä viivoittimesta näpeilleen ja joutunut vaihtamaan mustekynän oikeaan kouraan,millä hän oli piirrellyt vielä pahempia hieroglyyfejä,joita rouva Jussila oli haukkunut kaatuneeksi  risuaidaksi.
Jussista opettaja näytti pursuavissa pulunkupuisissa ryntäissään yhtä uhkaavalta kuin miehensä ylikonstaapeli Jussila,joka aina hätisteli Jussia pois lauta-aitojen päältä ja naapureiden rekoleista omenavarkaista.
Poliisikonttori sattui sijaitsemaan vain korttelin päässä Fammun talosta.

Fammun matka-arkkuja nostettiin vaunuun.
Matka-arkkujen kuluneet nahkaposket olivat täynnä liistaroituja hotellitarroja kaikilta maailmankolkilta,joista Jussi tunnisti viimeisimmät,kuten hotelli-Cumberlandin,Queen Maryn,Scarborough Grand Hotelin ja New Yorkin maailmannäyttelyn liimatarrat .
Maailmannäyttelytarran Fammu oli kiireessään lätkäissyt vaaka-asentoon,missä kuuluisa betoninen ja piikkikärkinen Trylon ja pallomainen Perisphere makasivat kallellaan.
Jussi hirnui käsi suunsa peittona sitä,miten Trylon osoitti suoraan Kairon Seramis-hotellitarran sfinksin kuvan suuhun.


Armstrong Siddeley-logo



1939 New York
World's
 Fair Trylon
 and Perisphere
Seramis-hotellin sfinksi tuntui Jussista tutulta.
Tällainen samanlainen istui naapurin hellatehtaan toisen johtajaveljeksen Edvardin Armstrong-Siddeley Whitleyn kromisena keulakoristeena.

Jussin täysin tietämättä Fammulla oli samaisen sfinksin taustalla salaisuus:
"Edvard ja Josefina (Fammu) olivat käyneet yhdessä v. 1934 Kairossa.
Fjalar Fammun mies, sähkötehtaan omistaja oli kuollut edellisvuonna kauppalan hotellin kabinetissa ankkapäivällisellä ilmeisesti hyvästä elämästä.
Josefina ja Edvard olivat tunteneet toisensa jo vuodesta 1910,jolloin eronnut rouva kahden poikansa kanssa olivat muuttaneet Turusta kauppalaan.
Edvard oli ollut kilpakosijana tehtailija Fjalar Mickelssonin kanssa,mutta saanut rukkaset Josefinalta jostain tietämättömästä syystä.
Fjalarin kuoltua v. 1933 Edvard oli ryhtynyt lämmittelemään uutta suhdetta Josefinan kanssa ja kutsunut leskirouvan Kairon matkalle.
Josefina piti vielä tiukasti omasta tittelistään fru ingenjörskä Mickelssonista parin kirjoittautuessa Kairon Seramis-hotelliin.
Josefina oli kirjoittautunut sisään Edvardin sihteerinä ja seuranaisena.
Kameliekskursiolla Tutankhamonin hautapyramideille Edvard oli kosinut fru ingenjörskää faaraomuumio-Ramses I:sen arkkusarkofaagin juurella.
Josefina oli puoliksi myöntynyt ja kertonut vielä harkitsevansa asiaa,koska taikauskoisena hän pelkäsi muumioidden sekä sfinksien tulevan kostamaan häntä pyhäinhäväistyksestä.
Edvard oli pujottanut hänen nimettömäänsä esmeraldikivisen kultasormuksen,jonka tämä oli ostanut yhdeltä kairolaiselta viekkaalta kultasukikauppiaalta Abdulhamid Al Masrilta.


A Portal to the Souq
Juhart 2003
Kultakauppias oli kertonut jalokiven kuuluneen Tutankhamonin hautakammioiden aarteisiin.
Melkein jokainen haudan pyhäinjäännösten talteenottaja oli kuollut omituisella tavalla Lontoossa,Pariisissa ja Berliinissä ja aiheuttanut laajalti taikauskoista paniikkia.
Edvard oli vain naureskellut moisille taikajutuille.
V.1935 Edvardkin oli saanut sydäninfarktin alkoholin ja hyvän ruoan kirouksesta kauppalan hotellin kabinetissa paikallisen kauppakamarin pikkujoulupäivällisillä, aivan kuin Fjalar v. 1933.
Josefina oli pikaisesti myynyt sen Turussa käydessään eräälle kultasepälle hiiskumatta mitään jalokiven taustasta.
Josefina ei vielä ollut hellittänyt uskostaan uudelleen avioitumisestaan.
Hänelle oli lämminnyt suhde kenraali Carl Augustin kanssa,joka oli saapunut käymään kauppalan suojeluskunnan vuosijuhlakatselmukseen v. 1935 syksyllä.
Josefina oli silloin palvellut paikallisen lottaosaston vääpelinä.



Turun linna


Juna nytkähti liikkeelle ja alkoi puuskuttamaan tavaravaunujen täyttämän ratapihan ohi kohti Turun päärautatieasemaa.
Turun linnan edessä keltainen ratikka oli kääntymässä takaisin Linnankadulle kilisyttämällä kellojaan.
Turun sinapin väriseen Viktor Ekin kuorma-autoon oltiin lastaamassa VR:n lavettikärryiltä ruskeaan voimapaperiin pakattuja huonekaluja.
Jussi nyki Fammua hihasta huudahtamalla:
--Ser du farmor ..dina möbler från Scarborough lastas där i Viktor Eks lastvagnen!
Fammun piti panna nenälleen rintataskustaan oikein pinze-naise-kakkulat tarkempaan tutkailuun.
--Ja..det passar..allt har gått fint!
--Jag måste tacka direktör Procope..min goda vän.. af Finska Ångfartygsbolaget!
--Han har sysslat allt fint..
Fammu oli ostanut komean rottinkisohvakaluston Scarboroughsta nähtyään rouva Hughesin kotona Whitbyssä samanlaisen .
Hän oli päättänyt kuljettaa ne Viktor Ekin kuorma-autolla Mjölbacka-huvilansa olohuoneen kalustoksi.
Mjölbackasta Fammulla oli mieluisia kokemuksia,koska hän oli kutsunut rakkaan ystävänsä Carl Augustinkin sinne silloin v.1935 syysiltana kahvikalaaseihin kauppalan muiden merkkihenkilöiden kanssa.
Oikeastaan he olivat tavanneet jo aiemmin 20-luvulla Lontoon SoHossa eräillä kutsuilla ja heitä oltiin pidetty eksoottisina pohjoismaisina pöytäaksessoreina lontoolaisessa aristokraattien pirsekissä.
Carl August oli silloin kuuluisa vapaaherra ja kenraali,joka oli päättänyt jättää Suomen kamaran toistaiseksi skismastaan Suomen poliittisen johdon kanssa puolustusvoimien kunnostamisessa.
Josefina taas pitkänä ja aatelisen näköisenä sekä monikielitaitoisena oltiin hyväksytty lontoolaiseen eliittipiiriin.


Menomatkaansa ennen Amerikkaan tapaamaan pikkusiskoaan Babsia New Yorkissa vuoden 1939 kesäkuussa Josefina oli Helsingissä tavannut kenraaliystävänsä,joka istui  puolustuskomitean puheenjohtajana.
Carl August oli antanut hänelle ruskean kirjekuoren vietäväksi Tukholman Neuvostoliiton suurlähettiläälle Madame Kollontaille.
Carl August oli kertonut kuoren sisältävän "Top Secret"-aineistoa ja pyytänyt Josefinaa lukitsemaan se matka-arkkuun.
Helsingissä Josefina oli pojanpoikansa Johanin eli Jussin kanssa astuneet S/S Ariadne-matkustajahöyrylaivaan suuntana Tukholman Skeppsbron satama.
Vielä Lontoossa paluumatkalla Amerikasta Josefina oli palvellut kuriirina ja kenraaliystävänsä privaattimataharina .Hän oli käynyt Lontoossa amiraliteetissa tapaamassa kenraali Kirklandia,jolle hän oli antanut Carl Augustin kirjoittaman salaisen kirjekuoren.
New Yorkissa hän oli samoin ajanut taksilla Fifth Avenuen Ritziin,missä hän oli tavannut kenraali Marshallin,jolle hän oli ojentanut samanlaisen ruskean kirjekuoren.
Kirjeiden sisällöstä Josefinalla oli vain harmaa aavistus,että ne ehkä käsittelisivät sotilaallista materiaaliapua Yhdysvalloista ja Isosta Britanniasta.
Hänen kenraaliystävänsä ,josta oltiin leivottu Suomen Marsalkka tiesi kylläkin ennakolta,että presidentti Franklin D. Roosevelt seisoisi järkähtämättömänä olla puuttumatta Euroopan sotilasasioihin.
Carl Augustin englantilainen ystävä ja meriministeri Churchillkin oli ollut yhteydenotoissa hiukan jääkylmä avunpyynnöstä,mutta hän yritti toista tietä lähestyä maan sotilaallista johtoa kenraali Kirklandin kautta,joka oli käynyt häntä tapaamassa Suomessa kenraalin 70-vuotissyntymäpäivänä v.1937.

 Alexanda Kollontain
 kortti 1.9.1918
 toveri Louise Bryantille
Carl Augustin sopimuksesta suurlähettiläs Madame Kollontain kanssa Tukholmassa Josefina oltiin virallisesti kutsuttu tapaamaan kuuluisaa neuvostonaispersoonaa kirjeineen.
Jussi oli saanut jäädä Kungsgatanin Adlon-hotelliin tapaamisen ajaksi.
Alexandra Kollontai oli entisiä kenraalin tuttuja jo ennen bolshevikkivallankumousta,jolloin Carl August oli palvellut tsaarin armeijassa Puolan rintamalla.
Hän oli tavannut Alexandran viimeksi päivää ennen Suomen rajojen sulkemista v.1917 ja suurta lokakuun mellakkaa Pietarissa..
Kenraalilla oli aina ollut silmää venäläiselle naiskauneudelle.

Nyt vuonna 1939 Alexandra 66-vuotiaana näytti komealta bolshevikkiaatelisnaiselta.
Hän oli aikoinaan kirjoittanut kuuluisan feminismin ja vapaan rakkauden manifestinkin ,Työmiehen rakkaus-romaanin.
Kirjailijattaren skandaalinkäryinen seksuaalielämä oli shokeerannut ja jopa huvittanut toveri Stalinia sekä ulkoasiankomissaari Molotovia.
Silti moni Alexandran kuuluisa rakastaja päätyi ammutuksi Suuren Terrorin aikakaudella.
Itse madame ihmeen kaupalla oli selvinnyt lyijymyrkytykseltä.
Ehkä hänen kirjeensä toveri Stalinille,aina osoitettuina "korkeasti kunnioitetulle Josef Vissirionvitshille" ja "ystävällisin terveisin avoimelta sydämeltä" entisen nuoren ja kauniin naistoverin flirttailevalla romanttisuudella vetosivat diktaattorin naiskaatajasieluun.
Samaan aikaan Stalin mutisi Kremlissä sisäpiirilleen eräästä veteraanibolshevikkitoverittaresta Jaleria Stasovasta,että hän tulisi pidättämään naisen.
Josef oli jostain saanut päähänpinttymän,että vieraissa vuoteissa ilakoinut Stasova kuuluisi sosialismin pohjasakkaan.
Lopulta kuitenkin Jaleria sai pitää henkikultansa ja kirjoittaa erittäin lämpimiä kiitoskirjeitä aina kunnioitettavaan vanhaan ikäänsä saakka.

Josefina muisteli junassa tapaamistaan Madame Kollontain kanssa:
"Madame Alexandra Kollontai oli työhuoneessaan ojentanut hänelle toisen kirjekuoren vastaanotettuaan ja luettuaan marsalkan kirjeen.
Molempien madamien istuessa juomassa kahvia Alexandrakin halusi muistella Carl Augustia ja miten he olivat usein tavanneet Pietarissa ennen vallankumousta .
Alexandrasta Carl August oli ollut erittäin kohtelias ja huomaavainen upseeri ja kavaljeeri,joka ei koskaan koketeerannut yliampuvasti venäläisten upseerien tavoin.
Kenraalihan oli kuulunut tsaarittaren chevalier-kaartiupseeristoon.
Suhteen tultua liian lämpimäksi kenraali oli omituisesti etääntynyt jättämättä edes viestiä katoamisestaan Suomen puolelle.
--Tiesittekö madame Mickelsson,että Carl Augustinin alushousuissakin oli neulottuna vapaaherran sukuvaakuna?
Suurlähettiläs oli kysäissyt kaataessaan lisää kahvia kuppeihin ja pari fingerporillista Stolishnaya-vodkaa pieniin kristallipikareihin.
Josefinan suupieliin oli ilmestynyt pieni hymyntapainen ja kipatessaan pikkuriikkisen kulauksen vodkaa Sans Egalilla punattuun suuhunsa hän oli vastannut:
--Jaa..en minä tosin ollut huomannut sellaista peiton alla,kun Carl August aina viikkasi alusvaatteensa ja silkkisen aamutakkinsa sotilaallisen siistiin pinkkaan sivutuolille.
--Mutta kylmät jalat kenraalilla kyllä olivat..ja sininen pitkä arpi toisessa sääressä,
--Hän kertoi saaneensa sen pudottuaan ratsunsa selästä Mantshurian matkallaan.
--Luulin ,että kaikilla siniverisillä aatelisilla on sinisiä arpia jossain kehossaan kaikkien kunniakaksintaisteluiden takia.


Madame Kollontai oli naurahtanut tarinalle ja lausunut:
--Niin minäkin muistelen,että kylmät jalat....
--Carl August oli maininnutkin siitä Mantshurian matkastaan ,mutta kertoi vain palelluttaneensa jalkansa ja että siitä syystä verenkierto oli heikentynyt säärissä-
--Da..mutta lämmin sydän ja muut jäsenet kenraalilla oli...


Nyt matka-arkussaan Josefinalla oli kirje Madame Kollontailta marsalkalle,minkä hänen pitäsi toimittaa Helsinkiin.
Keskusteluistaan suurlähettilään kanssa Josefina oli ymmärtänyt madamen vihjailuista usean vodkafingerporillisen perästä,että kirje käsittelisi madamen diplomaattisia kommentteja toveri Stalinin aluevaatimuksista Leningradin ja Suomen rajan läheisyydestä.

Marsalkan mataharina
---------------------------------
Marski ja sotilaspoika
Juhart 2003
Fammu pisti silmälasinsa koteloon taittamalla samalla silkkihansikkaansa käsilaukkuunsa.
Hän oikaisi Ludvig XIV-aikaisen kameebrossiinsa kaulalle solmittuun liinaan kuin upseeri lakkikokardiaan piirtämällä ilmaan etusormellaan näkymättömän janan etusormellaan leukansa keskeltä alas brossille.
Fammu oli vielä 72-vuotiaana komea ja suoraryhtinen nainen.
Vanharouva huokasi lopulta pojanpojalleen:
--Nu är vi redo att resa!

Laivapikajuna pysähtyi seuraavaksi Turun päärautatieasemalla,minkä laiturilta vaunuun astui pari herrasväkipariskuntaa,jotka jäivät maailmanmatkaajista istumaan pari penkkiä eteenpäin.
Toisen pariskunnan ohuttukkainen ja harmaapukuinen mies kuului puhuvan vaimolleen savonmurteella,että nämä astuisivat junasta alas samlla asemalla kuin Jussi ja Fammu.
Herrasmies oli kuopiolainen Turon Housutehtaan omistaja Turunen,joka tulisi tekemään housukauppoja kauppalassa Jussin naapurissa rakenteilla olevan uuden housutehtaan johtajan kanssa.
Tämä kauppasuhde tulisi jatkumaan 70-luvulle asti.

 Turun rautatieasema 20-30-luvun vaihteessa.

Pikajunan lähtiessä liikkeelle ja puuskauttaessaan halkopiipustaan sinitaivaalle sysiharmaita savupilviä juna vielä pysähtyi lyhyen kolkutuksen päästä Kupittaan asemalle.
Loppukesä tarjosi parhaimpia hajuanautintoja pojan sieraimiin Kupittaan asemalla,missä lehtipuiden makea mahla tuoksui huumaavalta,vahvan ratapölkkytervan ja veturinpiipun kitkerän savun kutkuttaessa nenäkarvoja.
Tällaisista aistimuksista vain pikkupojat nauttivat.
Jussi oli omasta mielestään nenäihminen,joka aisti ensin ympäristönsä kuin koira hajuaistillaan ja sitten katseli hajun tarjoamaa värikaleidoskooppia,jonka poika näki puolivärisokeana vain punaisen ja violetin sekä sinisen eri vivahteina.Vihreä hänestä muistutti lähinnä suklaanruskeata ja omasta mielestään hän kesälläkin näki vain syysruskaa.

 Jussi kakkonen isänsä
 kanssa olympiajunassa 1952.
Fammu klubimiehen kanssa
toisessa junassa Karjaan asemalla.
Juhart 1999.

Vasta Piispanristin aseman jälkeen juna lisäsi vauhtia.
Radanvarren punaiset mökit ja rekolien valkoiset riippukeinut alkoivat vilkkua pojan silmäkalvoilla.
Vartioitujen ylikäytävien ja tasoristeyksien kellojen kilkutus voimistui ja kaikkosi korvarummuissa veturinpillin viheltäessä varoitukseksi puomien takana seisoville autoille ja hevosajoneuvoille.
Piikkiön jälkeen vartioimattomien tasoristeyksen kohdilla isännät vetelivät rautahevosta säikähtäneiden hevosten ohjaimia kireämmälle seistessään takaviistossa kärryjensä perälaudoilla aivan kuin kaatumaisillaan maantielle.


Matti ja Maija tasoristeyksessä
Juhart 2003


Heinä näkyi olevan lapoilla eli seipäillä ja Jussin sieraimia kutkuttivat timotein ja apilan tuoksut.
Heinänteko näytti olevan myöhässä kesä- ja heinäkuun sateiden takia melkein kuukaudella.
Jussi kuvitteli silmät tihrussa istuvansa heinälapon varjossa,missä ruutuhuivipäinen emäntä oli ripauttamassa hyppysellistä suolaa mustakylkiseen kuparikahvipannuun.
Muut heinäntekijät olivat kellahtaneet hikisinä levolle pellonsängälle odottamaan höyryävän kuumia kahvikupillisia.
Kesäilma tuoksui kainalohieltä,saapasrasvalta ja pieruuntuneelta sarkahousulta,johon porokahvin,vehnänisun ja emännän karjakonmekosta irtaantuneen ternimaidon aromit sekoittuivat huumaavaksi potpurriksi.
Vaikka Jussi oli syntynyt keskellä kauppalaa hänestä maalaisnaisen puhdas saunatuoreen raikas tuoksu oli vähintäin sata kertaa ihanampi kuin kauppalan kahviloissa istuvien  fröökynöiden tupakan ja Kölnin kolinan hajut
Fammukin piti ainoastaan yhdestä ainoasta hajuvesimerkistä,mikä oli merkiltään No 4711,joka tuoksui vanhemman naisen korvan taakse ripoteltuna hajustetulta vanhemmalta naiselta.
Pojasta merkki olisi voinut yhtä hyvin seistä vaihtoveturin boilerin nokassa VR:n veturien järjestysnumerona.
Fammulla toki oli muitakin hajuvesimerkkejä,joista arkikäyttöön oli tarkoitettu se Kölnin vesi,Kölnisches Wasser eli Eau de Cologne...
Jussi tunsi paremmin Kölnin Fordit.

Heinäpellolla
Juhart 2004

Fammu oli nukahtanut penkkiin suorana kuin kadettioppilas.
Isoäidin pince-naizelasit olivat pudonneet syliin päivän Hufvudstadsbladetin päälle ja Jussi kuuli tämän kuorsaavan sieraimistaan ulos.
Fammun toisessa sieraimessa keikkui puhalluksessa harmaa nokkakarva kuin pikkulapsen irtoutuva maitohammasnatunen.
Jussi ei tohtinut herättää isoäitiään.
Fammu oli unessaan lentänyt Carl Augustinsa luokse:

"Lontoossa Carl August oli käynyt virkansa ulkopuolella vuosina 1936 ja 1938 keskustelemassa Whitehallissa aseellisesta brittituesta.
Vastaukseksi hän oli saanut pyyntöihinsä vain kylmiä katseita ja olankohautuksia.
Amiraaliteetissä hänellä oli paljon upseeriystäviä kuten kenraali Kirkland,joka oli käynyt tervehtimässä kenraalin 70-vuotisjuhlissa 1937.
Valitettavasti armeijan ylipäällystöä ei kuunneltu pasifistisen pehmopääministeri Anthony Edenin kabinetissa. 
Eden oli Sudetenlandin ja Tsekkoslovakian kysymysten aikana heilutellut Lontoon kentällä Saksan valtakunnankansleri Aadolf Hitlerin allekirjoittamaa paperia,ettei Saksa koskaan hyökkäisi muihin vähemmistösaksalaisiin maihin.
Carl August oli väsynyt taistelemaan tyhmien poliitikkojen kanssa asevarustelun tarpeellisuudesta.
Jopa useata omaakin kenraalia hän oli haukkunut typeriksi talonpojiksi,joilla ei ollut harmaantakaan tajua maailmaa uhkaavasta vaarasta ja Saksan uhosta sekä mahtavasta asevarustelusta.
Puolustusneuvoston puheenjohtajana hän oli samoin saanut niskanheilutuksia Suomenmaan istuvalta presidentiltä sekä eduskunnalta asehankintakysymyksissä,vasemmiston hangatessa lisäksi vastaan Neuvostoliitosta syötetyllä rauhanasialla.
Hän tunsi kylläkin hyvin venäläisen luonteen,että rauhanasian takana piili toveri Stalininkin mielessä aivan muut asiat,kuten Saksan pursuaminen yli rajojensa ja Suomen pitkät kulttuuriset ja poliittiset suhteet sen kanssa.
Suomen kenraali katsoi jäävän ilman mitään puolustuskapasiteettia Neuvostoliiton ja Saksan väliseksi pelinappulaksi strategisella Euroopan kartalla.


Naistyyppinä Josefina oli Carl Augustin mieleen.
Josefinalle oli käynyt aivan samoin kuin Alexandra Kollontaille Pietarissa ennen vallankumousta,että 30-luvun lopulla kenraali oli ottanut etäisyyttä häneen,suhteen alettua lämmetä uudelleen.
Olisikohan kenraali pelännyt lämmitetyn aterian maistuvan laimealta?
Oikeastaan kenraalin käyttäytyminen oli alkanut muuttua sen jälkeen,kun tämä tuli katsastamaan kauppalan suojeluskuntaosastoa vuoden 1935 syksyllä
Josefina oli palvellut silloin  paikallisen lottaosaston päällikkönä.
Carl Augustin Reo Royale-virka-auto oli saanut silloin kauppalassa sähkövian ja kauppalan yksi pirssimies Sjöbergin Kalle oli heittänyt parin Hudsonillaan Helsinkiin.
Vaikka kenraalin oikea toinen nimi oli Gustaf Josefina piti August-nimestä ja aina muisteloissaan hän piti ystäväänsä Augustina.
Ruotsin kuningas oli Kustaa V,,joka laihaluisen ulkonäkönsä puolesta ja isokorvaisena sai olla se ainoa Gustaf ja jota tämän omat kansalaisetkin kutsivat lempeästi "Siipimutteriksi "---"Vingmutter".
Kenraali oli buukannut heille hotelli Kämpistä viereiset huoneet vanhojen muistojen lämmittämiseksi.
Huoneita erotti väliovi,josta Carl August kävi lämmittelemässä Josefinan puolella Mantshuriassa palelluttamia koipiaan.
Kenraalista Josefina muistutti paljon vuonna 1928 kuollutta Sofie-siskoaan ja heidän suhteensa oli urautunut vuosikymmenien kulussa melkein platooniseksi.
Kämpissä yöpymisen jälkeen silloin v.1935 kenraali oli ottanut noin pari kertaa vuodessa yhteyttä Josefineen kirjeitse. 
Kuukautta ennen leskirouvan matkustamista Carl August oli puhelimitse ehdottanut hänelle kuriirin toimea tulevan Ruotsin kautta suunnitellun Amerikan ja Englannin matkan puitteissa.
Josefina oli suostunut,vaikkakin hänestä alkoi tuntua,että matkan osatarkoituksena olisi jonkinlainen poliittisen kuriirin tai sala-agentin toimi.
Naisia poliitikot,maan päättäjät ja ylemmät esikuntaupseerit ovat aina  käyttäneet viestinkantajina ja jonkinlaisina agenttinarttuina.
Josefina toivoi kylläkin,ettei koskaan joutuisi tilille valtion asiakirjojen kuljetuksesta vieraille valtioille kuten kuuluisa Mata Hari.
Hänellähän ei ollut mitään diplomaattista koskemattomuuttakaan.
Madame Kollontaikin oli saanut pitää sievän niskansa,vaikka oli kirjoittanut mekaanista sosialistista proletariaattijalostusta irvailevan seksioppaan sekä eroottisia kirjeitä toveri Stalinille.
Josefiina katsoi vain olevansa postinkantajatar. 
Josefina oli päättänyt polttaa kaiken kirjeenvaihdon kenraalinsa kanssa salinsa kaakeliuunissa jälkiensä peittämiseksi.


Hangon kasinon puisto



Marski Särkisalossa
Kalkki-Petterin 
 metsästysseurueen
kanssa Särkisalossa


1926 Mannerheim lukemassa sanomalehteä
Stormhällanin verannalla



1920-luvulla Fammu muisteli,että kenraali oli vuokrannut ja myöhemmin ostanut Julinien suvulta nykyistä Hangon kasinoa vastapäätä sijaitsevan Iso-Mäntysaaren rakennuksineen.
Saareen,jonka kenraali oli kastanut Stormällaniksi hän oli rakennuttanut sillankin mantereelta.
Sähkötehtaan johtaja Frans Hjalmar Mickelsson Josefine-rouvineen oltiin kutsuttu monen juhannuksen viettoon saareen,koska Frans sattui olemaan kavereita Turun Hamburger Börssissä tutun paroni Carpelanin,Paraisten kalkkitehtaan omistajan sekä johtaja Petter Forsströmin,Förbyn ja Lohjan kalkkitehtaan omistajan kanssa.
Jälkimmäistä tirehtööriä paikkakunnan asukkaat kutsuivat ystävällisesti vain Kalkki-Petteriksi.
Paroni Carpelan oli kenraalin hyvä ystävä ja metsästyskaveri eikä Kalkki-Petterikään kalvennut haulikon käytössä,antaessaan kuitenkin aina kunnioituksella kenraalin ampua enemmän fasaaneja Forsströmin hehtaareilla.
Carpelanit,Forsströmit ja Mickelssonit tulivat olemaan jokakesäisiä Stormhällanin vieraita.
Frans Hjalmarin suosio ei perustunut hänen metsästystaitoihinsa ja yleensä sorsanmetsästysseurueiden kuvissa hänet nähtiin pitämässä haulikonpiippua potretissa alaspäin ,kuorsaavan ajokoiran maatessa saappaiden juuressa kolmen kuolleen sinisorsan seurassa.
Frans Hjalmar ei pitänyt siivekkäiden ampumisesta,vaikka söikin mielellään ankkaa kauppalan hotellin kabinetissa,missä hänen elämänsäkin hiipui viimeisen ankkalautasellisen edessä akvaviittilasillisen jälkeen kesäkuussa 1933.
Vielä puolitajuttomana ambulanssin paareilla Fjalar oli pitänyt ankanrasvaista puuvillaserviettiä kaulassaan ja huutanut paarinkantajille.."En till...kypare!" (Yksi lisää..tarjoilija!)


 Sosieettisuosio pohjautui Josefinen ja kenraalin omista romanttisista "sortie'ista" 20-luvun Lontoon SoHossa Charlestonin tahdissa.





Ukko-Pekka
Juhart 2004
Kenraalin keinomorsian
---------------------------------

Lounaissuomalainen maaseutumaisema kiehtoi Jussia punertavina kallionkylkinä,viljavina vainioina,kiemurtelevina ruskeavetisinä jokina ja neulaspuisina mäennyppylöinä.
Maisema muuttui koko ajan eikä sama maisema toistunut seuraavassa katselmuksessa.kuten jossain Pohjanmaan lakeuksilla.
Jussi ei ollut koskaan käynyt Pohjanmaalla,mutta nähnyt lakeuksia Setälän maantietokirjasta.
Maisemassa näkyi jatkuvalla syötöllä toistaan kauniimpia puutaloja pruunatuin omenarekolein ja marjapensain ja melkein jokaisen talon lipputangosa liehui siniristilippu,vaikkei ollut mikään virallinen liputuspäivä.
Isänmaallisuus huokui ylväänä maalaismaisemassa.
Taajamien jäätelökioskeiden katoilla lepattivat toisenlaiset kotimaiset viirit,jotka mainostivat pingviineillä Valion vaniljajäätelöä.
Vuoden sisällä useiden talojen lipputangoissa liehuisivat puolitangossa siniristiliput.
Runsaan puolen vuosisadan päästä taas jäätelökioskien katoilla Valion viirien sijasta liehuisivat sveitsiläiset Nestle-viirit.



Halikon rautatiesilta 1908

Ukko-Pekka-veturi kiisi Halikon terässillan niitattujen teräskaarien välistä viheltämällä tulevalle tasoristeykselle,mikä aikoinaan oli palvellut eräänä etappipaikkana vanhalla Kuninkaan tiellä,joka ulottuisi aivan Pietariin saakka..
Oikealla näkyi koivukuja,joka johti kuuluisan Åminne Godsin Armfelt-suvun kartanolle.
Sama kuja jatkui vasemmalle aina vanhan 1400-luvulla rakennetun kivikirkon etelälaivan tammiportille asti,johon kartanon aateliset hevoskieseillään sunnuntaisin ajoivat kuuntelemaan Herran Sanan julistusta oikeutettuina istumaan omissa herrasaitioissaan.
Samaan tasoristeykseen 30-luvun motorisoidummalla vuosikymmenellä kauppalan hautausurakoitsija ollaan jouduttu kutsumaan puomeille tuomion airueena korjaamaan auto-onnettomuuden uhrien jäänteitä naurulokkien ja kirkkotapulinaakkojen kanssa kilpaa.

Fammu oli hätkähtäen herännyt unestaan ja kysäissyt Jussilta:
--Är vi redan hemma?
Jussi oli vastannut Fammulle:
--Nästan Farmor..nästan.efter fem minuter ska vi...
Fammu oli vielä unentokkurassaan seurannut kenraalin kanssa Hangon Stormhällanin huvilan juhannuksen pitoa vuonna 1927.
"Pulska Kalkki-Petteri eli kalkkikaivosmiljonääri Peter Forström nautti Charlestonin katselemisesta,vaikkeivat nollakokoiset ,polkkatukkaiset ja lattarintaiset naiset olleet hänen makuaan.
Petteri pitki pulskista ja rehevistä naisista. 
Kenraali taasen piti solakoista naisista,muttei Charlestonista. 
Hän halusi pitää nämä juhannusjuhlat mielensä piristämiseksi turhautuneisuudessaan siitä,että hänet oltiin pantu hyllylle vapaussodan voiton palkaksi.
Tämän jälkeen hän päätti karistaa Suomenmaan tomut saappaistaan ja matkustaa Pariisiin sekä Lontooseen lepuuttelemaan hermojaan.
Sanasota senaattori Paasikiven kanssa oli ollut kenraalille liikaa eikä hän kovin ollut kiitollinen Juho Kustin kritiikistä,ettei kenraalille kuulunut yksinoikeus vapaussodan voittoon viemiseksi.


Presidentti Juho
 Kusti Paasikivi
Juhart 2011
Juhannuksen jälkeen kenraali oli matkannut Norjaan Stavangeriin ja seilannut sieltä matkustajahöyrylaivalle Hulliin Isoon Britanniaan unohtamaan suomalaiset juonittelevat poliitikot sekä purnailevat maatiaismaiset kenraalinsa.


Josefina oli aivan sattumoisin tavannut kenraalin syyskuussa 1927 lontoolaisessa Carnival Clubissa South Holbornin (SoHo) Dean Streetillä.Fammu oli tullut vierailemaan ystävättärensä Mrs.Hughesin luona,joka asui Grosvenor Squaren läheisyydessä keski-Lontoossa.
Kenraali oli kutsunut ystävättäriä istumaan samaan pöytään.
Klubin tanssilattialla oli ollut vilinää.
Charleston-tanssi oltiin ensimmäisen kerran esitelty heinäkuussa 1925 samassa klubissa kuudellekymmenelle tanssiopettajalle.
Tanssia oltiin yleisesti aluksi  pidetty vulgaarina,mutta klubin vakioasiakkaan Walesin prinssi Edwardin opittua askeleet,missä hänestä myöhemmin tuli oikea taituri,Charlestonia alettiin ketkuttaa soittoruokaloissa ympäri Lontoota.
Carl August ei kovinkaan pitänyt moisesta irtonaisesta raajojen heilutuksesta,vaikka kuuntelikin mielellään kaikenlaista gramofonitanssimusiikkia,mieluimmin Straussin valsseja.
Paljaiden säärten steppiaskeleiden kopina ja napaan roikkuvien kaulaketjujen kilinä sai kenraalin pään kipeäksi.
Hän aikoinaan tsaarinna chevalier-henkivartioupseerina oli tanssittanut satoja aatelisnaisia talvipalatsin parketilla kunnon valssin tahtiin.
Tanssitaito oli ollut eräs vaatimus tsaarinnan henkivartioupseerin pääsykokeissa.


Kenraalin ihannenaistyyppi oli pitkä,solakka ja mieluummin aatelinen nainen.
Hänen entiset naisystävänsä olivat olleet pääosin kreivittäriä ja muita hienostonaisia,jotka pitivät pitkän matkan autoilusta .
Hänellä itsellään oli oma ranskalaisvalmisteinen Voisin-avoautonsa,joka seurasi laivan kannella usein häntä manner-Eurooppaan.
Sillä hän hurautteli Ranskaan ja Sveitsin alpeille uuden naisystävänsä kanssa lepäilemään alppihotellien terasseille.
Kenraali ei ollut hiihtomiehiä muuta kuin parketilla..
Kenraalin ehkä rakkain seuranainen oli ollut solakka ja urheilijamainen ranskalainen kilpapurjehtija kreivitär Heriot,joka valitettavan äkillisesti kuoli vuonna 1932.
Silloin kuvaan astui uudelleen Josefina varamorsiamena ja seuranaisena,ehkä paremminkin lohduttajana sekä äiti-että siskohahmona. Josefinahan oli vain kolme vuotta nuorempi kenraalia.
Autoilijana kenraali oli myös tutustunut ranskalaiseen kabareetanssijatar ja kilpa-autoilija Helen Helleen,mutta pudottanut itsensä pois kyydistä Hellen riestailevan elämäntyylin takia.
Helleä kutsuttiin kilparadoilla kohtalokkaaksi Bugatti-naiseksi..Fatal Bugatti Lady'ksi..ja ranskaksi La Femme Fatale de Bugatti,ajaessaan kilparadoilla sinistä Bugatti-kilpuriaan voitosta toiseen.
Helen yleensä päihitti kilpa-ajoissa kaikki miesajatkin
Vuoteesta Helen Helle taas  ajoi rakastajansa joko turmioon taikka vararikkoon. 


Kenraali,Voisin ja Donna
Juhart 2002


1926 Josephine Baker tanssimassa
Charlestonia



Vuonna 1927 Josefina oli jo 52-vuotias ja kenraali 55-vuotias.
Josefiina oli innostunut Charlestonista ja näytti kenraalillekin muutaman steppiaskeleen privaatisti.
Hänhän oli tuonut Charlestonin myös Carl Augustin Stormhällanin huvilaankin kuriositeettisena muotitanssina.
Charles van Vechtenin kirjoittaman Nigger Heaven-kirjan lukijat olivat oppineet,että Amerikassa mustat tarjoilijat osasivat tanssia Charlestonia kuljettaessaan tarjottimilla pöytien välissä rapusoppalautasia.
Englannissa Coventryn piispakin tanssi sitä,vaikka pienen St. Aidanin seurakunnan kirkkoherra Bristolista puhkui saanassaan,että kuka tahansa kauneuden ihailija kuolisi mieluummin,ennenkuin ottaisi ensimmäisen Charleston-steppiaskeleen..
--"Se on neuroottista...se haiskahtaa pilaantuneelta!
--Pffyyyy..avatkaa jo ikkunat!"
Kirkkoherra oli lausunut saarnansa päätteeksi
Tanssimisesta olikin tullut oikea kansallinen pakkomielle Isossa Britanniassa I:sen maailmansodan aikana ja tuli myös jatkumaan tanssina yli sankarihautojen aivan II:sen maailmanpalon loppuun saakka.
Yksinäiset sotilaat kotilomillaan kuolettivat kranaattipsykoosiaan soittoravintoloissa ja sodan  päätyttyä tulisivat etsimään halvempia tanssipaikkoja ja tanssimuotoja.


Fammu herättyään hyräili Alexander's Ragtime Band-kappaletta junan pujahtaessa graniittiseinäiseen solaan.
Jussi katseli vaunun ikkunasta,miten junavaunuletkan pitkät varjot kaatuivat kallioleikkauksen kiviseinillä taaksepäin kuin risuaidoiksi.
Vasemmalla ylhäällä hän näki ennen junan tunneliin sujahtamista,miten Pekka Laineen sinikeltainen Ford-bussi oli nousemassa Turuntiellä Toijalanmäkeen.
Mäen toisella puolella avautuisi maisema alhaalle vanhaan merenpohjalaaksoon,minne kauppala oltiin perustettu Armfeltien maille toistasataa vuotta vuotta aiemmin ruskeavetisen joen kummallekin puolelle.


 Pekka Laineen Ford-bussi
 vm.1937
Juhart 2011.
Junan höyrytessä tunnelista ulos Jussi  nousi oikein seisaalleen ikkunaan katsomaan,miten punatiilisen veturitallin kääntöpöydällä pyöri hiljaa kolilakkinen vaihtoveturi kuin Fammun vetogramofoonin bakeliittilevy 33:lla kierroksella.
Pikajunan Ukko-Pekka-veturi pysähtyi lopulta aivan rautatiesillan päähän lähelle ylkäytävää.
Asemapuiston tammista ja poppeleista lehahti lentoon parvi pikimustia naakkoja, häviämällä harmaaseen savupilveen...aivan kuin mystisesti ennustaen jostain tulevasta...


Rautatieasema v.1900



Rautatieaseman edestä maailmanmatkaajat astuivat Sjöbergin Kallen vihreään Plymouth-pirssiin,joka viidessä minuutissa ajoi Fammun kotiovelle Torikatu 6..Torggatan Sex..
Fammu maksoi taksan Sjöbergille kahdella Amerikan dollarilla,jolloin pirssikuski oli kysäissyt,missä rahan saa vaihdettua markoiksi.
Fammu oli  nuhdellut pirssikuskia "hoonolla soomella":
--Teillä Sjöberg on hoono muisto!
--Ette muista mitä mine ja  kenraali vuonna trettifem matkusti köpingist Helsingforssi teidä Hudsonill?
--Mine maksoi taksan Ruotsi kruunoil ja te kaserasi ne köpingin sparbankis finmarkoiks..
--Kyllä bankdirektör Hjält veksla teidä dollari kuin kruunatki yhtä hyvän summan..ehkä väl bättre..
--Tack så mycket herr Sjöberg!


Piknikki kauppalan sillankorvassa 1936
Juhart 2010


Viimeisen kesän klapisavotta disipliinissä
----------------------------------------------------

Klapisavotta
Juhart 2012


Eräänä syyskuisena iltapäivänä vuonna 1939 halkoliikkeen Fordson-kuorma-auto kävi kippaamassa pappilan Torikadun puoleiselle nurkalle polttopuulastin.
Jussi oli jäännyt mielenkiinnolla seuraamaan,miten kuljettaja oli kammennut rappukipin ylös veivillä,jolloin puukalikkakuorma oli sujahtanut alas peltistä lavanpohjaa pitkin katukäytävälle.
Jussi ei ollut paikalla pelkästään katselijana,vaan joutui kuittamaan vielä kuorman kuljettajan paragonifaktuuraan.
Lisäsavottana hänellä oli koko polttopuulastin viskaaminen sokkelikivestä haukottelevasta luukusta sisään liiterin puolelle.
Fammu oli lähtenyt muutaman kauppalan rouvan kanssa Sähkötehtaan Fordilla Mjölbackaan pienelle piknikille ja jakamaan fru ingenjösrskän kokemuksia New Yorkista ja Lontoosta.
Jussin puukontrahti ei vielä päättynyt siihen.
Hänen piti kiertää sitten pihan puolelta pyörävajan kautta liiteriin,missä hänen piti jakaa klapikasa kahteen eri talouden häkitettyyn liiteriin: yksi Fammulle ja toinen kirkkoherra Ingmannille.
Urakan päätteeksi hän pyöritti keittönrappujen eteen mäntypölkyn liiteristä pilkkoakseen koivuklapeja pölkyistä,jotka syystä tai toisesta eivät olleet halkoliikkeessä joutuneet halkaisukoneen terän alle.
Ne halkaistuna kelpaisivat keittön puulaatikkoon ja sitten hellan pesään.
Talven mittaan hän joutuisi useaan kertaan pilkkomaan puita pienemmiksi lukaalin pönttöuuneja ja salin kakluunia varten,koska niiden arinat ja pesät olivat liian kapeita pyöröpuille.
Tahkokivellä teroitettu halkaisukirves seisoi halkaisupölkyn päässä valmiina.
Pian pihapiirin taloryhmän seiniltä kaikuivat terävät kirveeniskut ympäri itäkauppalaa.
Joltain pihalta paukkui matontamppauskeppi.
Monessa huushollissa suljettiin ikkunoita kalkutuksesta,koska joku halusi istua radion vieressä kuuntelemassa iltahartautta tai sitten muuten joku seinän takana "levon,raskauden tai muun sairauden takia" ei halunnut tulla häirityksi.


Kipit pystyssä.
Keittiönrapulla Pirkko-piika.
Juhart 2005

Kirkkoherra
 Ingmannin
 varjokuva
Juhart 2011
Puunpilkonnan huumassa klapikasan ylle yhäkkiä laskeutui tumma varjo kuin äkillisen ukkospilven ilmestyessä.
Katse maahan kiinnitettynä kurottaessaan yhtä koivukalikkaa maasta rukkaseensa Jussi havaitsi katsomassa omaa peilikuvaansa mustien kirkkolakerikenkien kärjiltä.
Varovaisesti ylös katsoessaan kirkkoherra Ingmannin alahuuli alkoi puhumaan tärkättyjen liperien päältä.
Jussi pelästyi pahanpäiväisesti siitä,että lopulta saisi pappismiehen kävelykepistä takalistoonsa ilkuttuaan loppukesällä kirkkoherralle liiterin ovelta ja rikottuaan tämän ainukaisen poliovammaisen pojan Svenin..tai mitä hänestä oli jäljellä...makuukamarin ikkunaruudun.
Alahuuli liikkui Jussin vielä nähdessä suupielissä kuplivan vaahtoa kuin vesikauhuisella pystykorvalla.
--Difipliini!
Huuli lausui väristen saarnastuolibaritoonilla tylsiä ässiä suhautellen.
Peloissaan Jussi oli nostamassa klapikirvettään pystyyn apacheintiaaniurhon tomahawkiskuun,jäämällä odottamaan iskuasennossa seuraavaa hyökkäystä.
--Difipliini!
Huuli toisti pojan laskiessa kirveensä lappeelleen kuin antautumisen merkiksi,koskei huuli iskenyt kepillä takalistoon.
Jussi jäi kuin lumouksen taiassa tuijottamaan suun ympäröimiä tiukkoja kasvoja sekä alas mustan papinkaftaanin peittämää rinnustaa.
Kirkkoherran koko olemus näytti joltain vastakohtien synteesiltä,miten Luoja oli omassa klovnimaisuudessaan yhdistänyt puzzlepaloja yhteen kärsivään papinruumiiseen.
Asessori-kirkkoherra-teologian tohtorin hiukset välkkyivät auringossa teräksenharmaina ja yhtä sileinä kuin kynttilävaha.
Vastakohtana tämän leualle ylettyvä poskiparta näytti jonkun anarkistin parralta punaisin kiehkuroin ja tuulenpesin.
Ja se kuuluisa ja irvokas alahuuli,joka roikkui kuin kinkunsiivu leuan päällä!
Kirkkoherra näytti peittävän sammakkomaista ylähuultaan 6B:n piirustuskynällä sketsatuilla viiksillä,pitkän ruotsalaisaatelismaisen nenän kruunatessa aasinsillallaan koko komeuden.

Alahuuli jatkoi:
--Mickelffon....Johannef...!
--Difipliini on täyden keftävyyden ja kovuuden mittafana.
--Meidän koululaitokfemme ja armeijjamme peruftuvat kuriin fekä tfaarinaikaifeen fruntfelaifeen järjeftykfeen...
Suu pysähtyi toviksi kielen sipaistessa kuplia pois suupielistä..jatkamalla:
--Näin on afia!
Sitten kirkkoherra ilmeisesti oli ajattelemassa jotain tärkeätä pistäessään suoniset kätensä papinkaftaanin taskuihin.
Tämä jäi  hetkeksi seisomaan Jussin eteen peukalot taskunläppien alta eteenpäin sojottaen ja väistellen ylävartalollaan klapien lentoa kasaan..kuin nyrkkeilijä kehäköysissä iskusateessa...Jussin jatkaessa klapisavottaansa.
Papin alahuuli jatkoi:
--Ifäin oli myös pappifmief...Nagun rovafti..
--Aikaifimmat muiftoni difipliiniftä tulevat aivofoluihini pimeiftä komerovankeukfifta pikkupoikana.
--Famoin monifta hukatuifta tunneifta lukkojen ja fäppien takana fekä ufein koululuokan nurkaffakin..
--Kaikki johtuivat enimmäkfeen mammani hellyyden puutteefta,lehtorin ymmärtämättömyydeftä fekä ifäni peräänantamattomuudefta..
--Minä vaftuftin auktoriteettia uhankin edeffä...
--Vafta kafvettuani miehen mittaan fe difipliini karkaifi ja kovenfi minua taiftoffa kurittomuutta fekä fiveettömyyttä vaftaan..etenkin ajatuften kirvoittamien tekojen fivettömyydeffä.
--Jatkuva ruumiinkuri ja kylmät fuihkut piifkafivat sen fiveettömyyden faatanan poif fieluftani ja ruumiftani.

--Perkkel....!!
Jussi kirkaisi melkein lyömällä kuuntelussaan peukaloona halkaisukirveellä,papin siveyssaarnan häirittyä keskittymistä klapinhakkuussa.

Papin suu vain jatkoi:
--Niin fe kurittomuuden ja fivettömyyden mufta perkele lenfi sielustani ulof pitkin kahifevin nahkafiivin...

Sitten laskeutui omalaatuinen hiljaisuus polttopuusavotalle ja Jussi uskaltamatta katsoa ylöskäsin luuli kirkkoherran vihdoin poistuneen paikalta...kun hän selkänsä takana kuuli rykäyksen:
--Niin...taifinpa mennä mietteifiini jäätyäni feuraamaan Luojamme leivoften lentoa ifäinmaamme finitaivaalla--.
--Niinpä eräänä kauniina kefäpäivänä minullekin felvifi kaikki olleffani lukemaffa kotonani Naguffa jumaluufopin  fifäänpääfytentteihin...

Jussi ilkullaan alkoi hyräillä pää alaspäin ..."Ja leivokfet ilmaffa leikkiä lyö..",kirkkoherran jatkaessa pilkkalaulusta huolimatta...

--Filloin lukieffani taivaan linnut ja vihreät niityt kutfuivat minua liittymään joukkoonfa ja yliftämään Herramme maailmanjärjeftyftä fekä Hänen kirjoittamaanfa difipliiniä kymmeneffä käfkyffä..
--Yöllä mieleni täytti kauhukuvat difipliinin tottelemattomuudefta,miten Luojamme rankaiftut alamaifet itkivät kaltereiden takana likaififfa vankifelleiffä kahleifta paifunein rantein fekä vertavuotavin nilkoin.
--Joku käfittämätön voima oli vetämäffä näitä ihmifraukkoja hehkuviin polttouuneihin fekä polttorovioille..
--Minä vapifin kuulemiftani fanoifta,joita itfekin hoin itfelleni...että "Keftä ja kärfi fielufi kivuifta!"
--Eikä monikaan polttorovioille päätyneiftä vangituifta ollut tehnyt muuta kuin varaftanut nälkäänfä leipäpalan...
--Taikka ilkkunut pappifmieftä fitunfatiaifekfi!!
--Näin Doftojefkikin kuvaa Rikof ja Rangaiftuf-teokfeffaan yhden miehen rangaiftukfefta fiitä,että oli tappanut huorintekijän: "Koko elämänfä ja ikuifuutenfa tämä kävi tekoanfa läpi yhä uudelleen ja uudelleen...vaikka oli tappanut yhden proftituutin!"

--Nyt puhun vain fielun difipliiniftä kunnioitukfella ja ihailulla,kofka millä tahanfa tavalla tulet kohtaamaan Kiufaajan,niin fielufi difipliini tulee finun fuufufi iloon käärittynä kuin öylätti Herramme pyhällä ehtoollifella.
--Muifta,että Herramme on kuollut puoleftafi fyntiefi takia!!

Puunhakkaukseen tuli tauko Jussin katsellessa kirvenvarresta rakkoontuneita kämmeniään.
Yhtäkkiä kirkkoherra oli hävinnyt paikalta yhtä hiljaa kuin tämä oli saapunutkin.
Jussi pyyhkäisi paidanhihaansa hikeä otsaltaan.
Vilkaistessaan pappilan keittiönrappuun hän näki papin mustan kaftaaninhelman häviävän keittiönovesta sisään.
Sven....tai mitä hänestä oli jäljellä...näkyi heiluttavan isälleen kättään makuukamarin ikkunasta tervehdykseksi.
--Piruparka koko poika!
Jussi mutisi halkaisupölkyllä.
--Tai mitä siitä pirusta on vielä jäljellä...ja DIFIPLIININ uhrilammas!
Jussi näki vilauksen makuukamarin ikkunasta Ingmannin leuasta ja roikkuvasta alahuulesta.
Papin hymy näytti Jussista irvokkaammalta kuin lahdatun pässin kallolla teurastamon jokirinteessä.
Ainoastaan keltakantisen National Geograph-lehdessä kuvattujen Papua-Guinean ihmissyöjien kasvot voittaisivat irvistyksen.
Jussi ryhtyi pinoamaan polttopuutelineeseen hellanpesäpuita päättämällä unohtaa koko tapauksen.
Silti asia kaiveli hänen mieltään aivan lokakuulle asti ,jolloin Moskovasta alkoi kuulumaan ikävämpiä uutisia.

Kirkkoherra Ingamann oltiin kutsuttu Hankoon rannikkotykistöpatteriston sielunhoitajaksi sodan uhan alla.
Sven...tai mitä hänestä oli vielä jäljellä..äitinsä kanssa muuttivat pappilasta Raaheen sukulaisiin sotaa pakoon.
Fammu oli sanonut kerran Jussille,että kauneus näkyy vain katsojan omissa silmissä...ja että rumuudestaan huolimatta kirkkoherra Ingmann oli rakastettu pappi.
Kirkkoherran kasvoja ainakin tämän oma äitinsä ja Taivaan Isä rakastivat.
Koskaan hengenmies ei ollut tehnyt pahaa millekään luontokappaleelle,vaikka kasvojen rumuudellaan oli pelästyttänyt monet kastelapset parkumaan..
Fammu oli vielä lisännyt,että papin kasvoille oli vain jostain luonnon oikusta paatunut sellainen tahaton irvistys.
Kukaan ei mahda kasvoillensa yhtään mitään.
Fammu oli lopuksi lisännyt:
--Ja missikilpailuissa kauneudesta palkitaan,mutta harvemmin on rumuudesta sakotettu!
--Tiesitkö Johan,että kirkkoherran rouva oli nuorempana ollut Kotkan satamassa yksi langennut enkeli,jonka pastori Ingmann oli pelastanut siipirikkona?
Jussi oli kysäissyt isoäidiltään:
--Difipliinin ja käteifen puutteftako ne enkelitkin lankeavat?
--Fru Fågelberg?

Tulevan sodan langennut enkeli





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti