lauantai 23. elokuuta 2014

Johtotähdistä pyrstötähtien kautta Blueteciin.Mercedes-stoori.1.

2014 MB S300 Bluetec Hybrid


Parisen viikkoa sitten sain minicabkyydin rouvani kanssa Custom Housen kotiimme St. Bartholomew-sairaalasta upouudella ja sysimustalla Mercedes-Benz S300 Bluetec Hybridillä.Kyydin maksoi London and Barts Hospital Trust,koska rouvani vapaaehtoisesti oli myöntynyt hemodialyysipotilaana MRI- (Magnetic Radiation Imaging) kuvauksiin tutkimusmielessä.
2002-06 MB E200
Olen parisen kertaa päässyt yhden Custom Housen Custom Carsin minicabfirman 2006-mallisen MB E200-taksin kyytiin rouvan hemodialyysikinikalle Newham Gateway Surgical Clinicin eteen,mutta kyseinen pakistaanitaksimiehen omistama mersu oli jo kunnoltaan repsahtanut pahasti ,lattiamattojenkin ollessa täynnä syljettyjä meloninsiementen kuoria kuin aikoinaan 80-luvun alussa Dhahranin lentokentän arabipappojen ajamissa keltaisissa Pontiac Bonneville-takseissa Saudi Arabiassa.Lisäksi mersun kasettisoittimesta kuului kimeä-äänisen intialaislaisen Mumbai-laulajan rakkauslauluja taustamusiikkina.Tunnelma taksissa muistutti enemmälti kolkatalaisen (Kalkutta) Hindustan Ambassadorin takapenkkimatkustamiselta.
Tämä musta Bluetec antoi toisenlaisen ja ehkä nostalgisemmankin kuvan mersun todellisesta laadusta,missä ovet sulkeutuivat kiinni kassakaappimaisella napsahduksella.Jossain oltiin menty laadullisesti vinoon 1990-2000-lukujen mersun laadussa ja ruosteensuojauksessa,koska useimmat Lontoon kaduilla liikkuvat nelioviset Elegance-mersut ovat ruosteensyömiä kotteroita.Ilmeisesti syynä olivat myös omistajat,joidenka välinpitämättömyys auton hoidossa peilaa paljolti myös näiden huushollien kunnosta.Olen aina sanonut,että katso auton sisälle,niin saat kuvan autonomistajan kodista.
Bluetecin sisusta oli kylläkin japanilaisittain harmaahkon tuntuinen,joskin kojetaulun ja ovien lakatut ebonipuunmustat paneelit kerskuivat vanhojen mersujen puutrimmestä.En voinut kylläkään eroittaa niitä muovista.
Takapenkkimatkustajat upposivat omituisen syvälle takatolppien suojaan,jolloin maisemien katsominen oli melkein mahdotonta korkean muodissa olevan sukkulamaisen vyötärölinjan takia ja matkustaminen tuntui melkein klaustrofobiselta pienten ikkunoiden takia,ikään kuin olisi tirkistellyt postiluukun raosta. Matkaaminen toki suoriutui mersumaisen äänettömästi Bluetecin nelisylinteridieselin sekä hybridisähkövoiman ansiosta.
Bluetecejä suositaankin Lontoossa shaföörien ajamina yläpiikin limusiineinä,mutta ihmettelen.miten jokin minicabfirma satsaisi 72.260 puntaa taksiin,jolleivät ne satu pistämään likoon samanlaista summaa kuukausimaksuina liisausautosta.
Bluetecin hybriditekniikan johdosta niistä ei tarvitse maksaa edes keski-Lontoon ruuhkamaksua eikä Road Taxiä eli maantieveroa.Hybriditekniikalla Bluetcilla pääsee 62 mailin (100 plus km) matkan imperialaisella brittigallonalla.S300:sta on myös isompi 222-sarjan S350 V6-dieselversio,mistä valitettavasti joutuu maksamaan kalliin tieveron sekä keski-Lontoon ruuhkamaksun.S350 -dieselversio maksaa Lontoossa 6.355 puntaa vähemmän kuin vastaavanlainen pitkäakselvälinen S300 Bluetec,kun saman L AMG-mallin ostossa hintaeroa jää vain 1.320 puntaa.

2014 MB S300 Bluetec
2.1l dieselmoottori
S350 kulkee 3-litraisella öljypolttoisella V6:lla,kun taas S300 Bluetecin moottori on kaikkien aikojen pienin missään S-sarjassa käytetty voimanlähde; vain 2.1-litran diesel,jolla pitää liikuttaa 2-tonnista limusiinia.
Sen kone on ihkasama diesel kuin muissa mersuissa ja joka kehittää 201 hevosvoimaa sähkömoduulilla,joka asennettuna dieselmoottorin ja 7-portaisen automaattilaatikon väliin antaa 27 lisähevosta.
Kyseisestä S300 Bluetec-limosta,jolla nigerialaissyntyinen shafööri kuljetti meitä,ei löytynyt edes suuresta takakontista mitään valtavaa akkupatteristoa,rouvani pyörätuolinkin mahtuessa sen pohjalle makaamaan lappeelleen.En kylläkään päässyt kurkkaamaan konepellin alle,mutta kuvista olen nähnyt,että konehuoneen kattaa tyypillinen mersunäkymä muovilla katetuin suojuksin.Bluetecin kyyti oli hiljaista lineaarista liukumista,toisin kuin S350 dieselin turboahdettua viivettä kiihdytykissä...


Bluetecistä on pitkä aikamatkahyppäys takaisin 50-luvun alkuun,jolloin ensimmäistä kertaa pääsin tutustumaan oikeaan ja ihan arkkipiispan mersuun.
Mersuja kyllä löyty kourallinen kotikauppalan kaduilla ja joista osa oli jopa ensimmäisiä 170 V-dieselmalleja.Kestäisi kymmenisen vuotta,kun v.1960 kaupungiksi muuttuneen keskustan sillankulman pirssitolpalla seisoi pitkä rivi 190-200D-dieselmersutakseja.

Piispantarkastus-katkelma
-----------------------------------------------------
1950 MB 170DS Helsingissä taksina

Poika oli kasvanut hellatehtaan varjossa tanakaksi saarnamiehen aluksi.
Pastorsakaäiti kutsuikin poikaansa sekä Kihniön rovastiksi pappismaisesta olemuksesta että ruukin pehtooriksi Jussin yleensä seistessä vahtipaikallaan pappilan takorautaportin edessä ratsupaikkaisissa pussihousuissaan laskemassa liikennettä.
Pussihousujensa takataskussa Jussi piti pientä muistilehtiötä ja kosmoskynän pätkää ohimenevien autojen rekisteriotteiden kirjaamiseksi.
Nyt hän seisoi portilla yhden miehen tiedustelupartiona arkkipiispan saapumista odotellessaan.
Äiti oli juuri edellisviikolla antanut tukkapöllyä ja vihon viimeisiä varoituksia pojalleen,kun kauppalan yksi pirssikuski oli melkein saanut sydänhalvauksen papinpojan heitettyä kivenmurikan taksin oveen.
Jussilta tivatessaan äiti oli kysäissyt moisen teon motiivia, papinpoika oli puolustellut,että niin ne pihan muutkin papinpojat olivat tehneet,muttei kerinnyt lyhytkoipisena ensimmäisenä pakoon.

Piispantarkastus
Juhart 1997
Pirssikuski Lunden oli jopa uhannut poliiseilla,mutta suostui pastorskan jykevän hahmon varjossa myöntymään siihen,että rikoksen rangaistus hoidetaan pappilan keittiössä lipeän karhaisemalla pyykkikepillä ja tukkapöllyllä,papinperheen tavallisilla inkvisitiovälineillä..
Jussin isällä oli hyvät suhteet kauppalan pirssimiesten kanssa,mutta huonot suhteet esimiehensä kirkkoherra Zidbäckin kanssa yrittäessään taksikuiteilla saada omiaan takaisin kirkkokonttorista.
"Kirkon herra" ei suostunut sallimaan moisia etuoikeuksia alemmalla nuorisopastorille.
Useimmiten virantoimitusmatkansa pastori maksoi omasta plakkaristaan.
Pirssikuski Lunden oli yksi kauppalan ulataksiautoilijoista,joka kävi hakemassa isäpastoria virantoimituksiin.
Jussi ei pitänyt muutenkaan Lundenia kivana kuskina,joka aina käski häntä istumaan takapenkille papinperheen mennessä vierailulle jonkin tuttavaperheen osoitteeseen..
Taksikuski Lundenin ainut lapsi ja poika Markku oli Jussin luokkakaverina keskikoulun koppuun asti.
Markusta tuli isona yhtä paksu kuin isänsä ja vielä poliisi.
Kallion Repe eli Nakki-Repe,joka myöhemmin pirssitoimensa lopetettuaan 60-luvulla möi hamppareita ja lihapiirakoita Bio-Salon edessä Citroen-pakettivaunustaan,aina istutti ensimmäisenä Jussin Plymouthinsa etusohvalle.
Rokonarpinen ja punakasvoinen Repe jopa selosti juurtajaksaen Jussille,mitä kaikki kromiripaisen kojelaudan monet luupäiset nappulat merkkaavat.
Repen ja muiden taksiautoilijoiden kanssa Jussilla oli hyvät välit ja melko usein papinpoika nähtiin luurailemassa pirssikoppien lähistöllä vuokra-autojen lähtöjä ja saaapumisia.

 Kyydinodottajat
Juhart 2004
Portilla seistessään Jussia jännitti se,minkälaisella biilillä se kaikkien Suomen piispojen ylipiispa mahtoi saapua
Odotellessaan ja solkikengän kärjellä soraa katukäytävältä ajotielle potkiessaan hän tuumaili,ettei ainakaan Nooan arkilla arkkipiispa Salomies tulisi,koskei Salonjoki tulvinut kuin keväällä jäidenlähdön aikoihin.
--Eisse kai kyttyräselkäsel Pobedal senttäs tule kunnei eres pirssitolpal sellassii ruplahymyi seiso..
--Pirssikuski panisivas sellase rysvenäläsen häppiämmää korttelin päähä tai ihan Porkkalaan asti.

Jussi unelmoimassa
Fammun vintillä
Juhart 1995
Kotoaan hän oli perinyt jonkinlaisen ryssänallergian,jonka antidootteina palvelivat Fammun vintikomerosta löytyneet vuoden 1939 New York Herald Tribunet,Billboardit sekä haalistuneenkeltaiset National Geographic-lehdet,missä mainostettiin komeita amerikanrautoja.
Niitä hän lueskeli vintillä Fammun matka-arkkuun nojaten ihmettelemällä,miten jossain aivosolujen kätköistä sähköimpulssit viestittivät hänen jossain elämässään käyneen New Yorkissa. Lehtien luku ja valokuvien katseleminen tulisi kimmoittamaan häntä myöhemmässäkin elämässään kokemaan erikoisia deja vu-elämyksiä paikoista,joita hän oli joissain unissaan nähnyt tai jopa kokenut jossain edellisessä elämässään..
Pappilassa ei uskaltanut ääneen lausua sanaakaan iivanoista isän työhuoneen puisen Rukajärven muistoplakaatin, Marskin kuvan eikä raamitetun ylipäällikön päiväkäskyn alla.
Hänen nuppiinsa oltiin kotikasvatuksessa painettu niin paljon kieltoja katkismuksen kymmenet käskyt mukaanluettuna,että hän uhallakin halusi rikkoa niitä jäämällä venttaamaan,jos niitä salamoita, ukkosia ja raekuuroja rupeaisi kaatumaan taivaalta niskaan. Ei niitä aikuistenkaan niskoihin näyttänyt kaatuvan,melkein jokaisen lausuttua turhaan herransa nimeä kiroillessaan jumalautoja ja kaikkia muita sielunvihollisen nimiä...isäpastori mukaanluettuna.
Jussikin uskaltautui kerran päästämään suustaan kirosanan puuliiterissä hellaklapeja hakiessaan,että "Jumal.... eikun ..junalautoja saatavana Perkjärven asemalta!"
Sitten hän odotteli niitä taivaan mullistuksia,ukkosenjyrinöitä ja salamia ja raekuuroja pitämällä kättään silmiensä suojana...mutta mitään ei tapahtunut.
Siitä rohkaistuna hän lausui vielä helvetin.
"Jumalauta..helvetti ja juutalaisten herttakuningas!?"
Pääsi Jussin huulilta.
Kasvot punaisena,pää paljaiden polvien välissä ja kädet nilkkojen ympärillä hän kyykkyasennossa koivuklapikasan vieressä odotteli niitä tulevia iskuja.
Mitään ei tullut..
Silti hän synnintunnossaan pahanteostaan alkoi hokemaan hiljaa varokeinona:
"Isä ,joka olet taivaassa..aja se helvetin kiusaaja pois mun päänupista..Totuuden henki...johda sinä meitä....Aamen!"

Isä otti päivätirsojaan sekä ruokanokosiaan viimeisen Isomman Vihan sotamemorabiliakokoelmansa alla työhuoneensa sohvalla koivupahkainen korsusuveniirituhkakuppi tärkätyn papinpaitansa rinnuksella,pikkubostonin kärytessä etusormien välissä.
Päiväpainajaisissaan isä antoi kenttätykistön tulenjohtajavänrikkinä suuntimia,liljatapetilla ristillä roikkuvan kärsivän Kristuksen katsellessa surullisena pastorin piinaa.

Pastorin nokospainajainen
Juhart 1993
 Äiti oli kerran Jussin udellessa isän kovasta unentarpeesta vastannut,että tämä kärsii vielä sotaväsymyksestä.
Jussi oli kysäissyt,että miksi ihminen voi kestää niin kauan väsymystä,kun sota oli loppunut melkein kymmenen vuotta sitten..
--Eiks sille vois antta ruakalusikal kalammaksaöljyy,kute meirän kakaroirenki pitää..ettei aina väsyttäis?
Äiti oli vastannut,että isän tapauksessa kai aika on vain paras lääke.
Jussi oli kysäissyt heti perään,etteikös me voitaisi soittaa sille puhelinlaitoksen neiti Ajalle,jos sillä olisi parempaa mikstuuraa isälle.
Äiti oli vetänyt pojan korvanlehti sormipihdissä keittiöön ja lyönyt papinpoikaa harjanvarrella molskihousujen persustaan.
Jussi ei enää kysellyt äidiltä sen enempää väsymyksestä eikä unentarpeesta,vaikka olisi halunnut uhallakin udella vielä Sillanpään Nuorena nukkunut-teoksesta ja afrikkalaisista tsetsekärpäsistä,joiden puremista kaikki Limpopon pygmit ja bantut torkkuvat lähetysaseman poliklinikan ja neuvolan venttasalissa.
Se olisi antanut lisää harjanvartta.
Äiti oli Jussia monasti uhkaillut vetkuilusta,mikä ilmeisesti merkitsi lasten kieroja uteluita vanhemmilta,että "Se joka uhan kanssa ellää,niin se pierun kanssa hauvataan!"
Jussi oli kyllä nurkan takana piilossa mutissut poskiinsa äidilleen:
--Hauhaut omalle pierulles!

Jussin selkärankaa oli vahvistettu luterilaisisänmaallisellä Koivulan Herralla.
Koivulan Herra oli pappilassa koivuvitsa,jonka lapsiuhri joutui itse taittamaan pihan riippakoivusta synninteolleen.
Jussi oli monasti tullut pihan periltä ilman vitsaa kertomaan äidille,ettei lyhkäsenä ylety edes alimmille oksille.
Siitä tuli santsia ja uusia hakureissuja,kunnes käteen oltiin koottu kokonainen koivuvitsa,mikä näytti myös saunavastalta.
Aikuisten ihmisten maailmassa vitsan haku vastasi jotain oman kuopan kaivamista kivääriryhmän edessä.
Ties mistä se äiti oli saanut moisen idean!? Punakapinan tai äidin puolelta veljessodan ajoiltako?
Ja lisäksi pierun kanssa hautaamista!
Pappilan takorautaportin edusta
 v.1961
 toisen
piispantarkastukesn aikana.
Kuvassa Saustilan
Plymouth Suburban hauturi
Juhart 1995
Hellatehtaan kulmalta kuului auton hyrinää ja musta henkilöauto teki U-käännöksen puhelinlaitoksen kaapelikenttää suojaavan lauta-aidan edessä.
Kiiltäväkrominen tähti pysähtyi pappilan takorautaportille aivan Jussin boksattujen solkikenkien eteen.
Jussi tunsi paikalla auton yhdeksi saksalaiseksi komentaja-automerkiksi ja piirsi muistilehtiöönsä kosmoskynän lyijyä kielellään kasteltuaan rekisterinumeron AK-5.
Numeron viitonen kyllä muistutti enemmän S-kirjainta ja hän yritti korjata AK-S:sää vasurina sutaten oikeaan muotoon .Alakoulussa hän aina oli saanut karttakepistä näpeilleen opettajalta kaunokirjoitusvihon suttaamisesta vasurina ja joutunut pakosta vaihtamaan oikeaan.
Edes apteekin farmaseutit lääkärien käsialatuntijoina eivät olisi pystyneet avaamaan Jussin oikealla kädellä piirtämiä salaisia hieroglyyfikoodeja.
Jussin isän työpöytälaatikon vanhoista 30-luvun Ajastajoista Jussi oli löytänyt paljon merkintöjä Iisalmen AKS:sän paikallisosaston kokouksista,mitä silloinen teologian ylioppilas oli kirjannut kauniilla,pienellä ja oikealle kaatuvalla käsialalla,missä isot A-alkukirjaimet olivat pulleamahaisia pikkuaakkosia.Jopa isän Antti-etunimen A näytti korskealta ja maha pystyssä Vienan Karjalaan marssivalta heimosoturilta.
Jussi oli löytänyt kerran Ajastaikojen yhdeltä sivulta isän kirjaamia mietintöjä Benito Mussolinin mietelauseista..."Minä olen se kaikkien aikojen Alfa sekä Omega...alku sekä loppu!"
Hän muisti lukeneensa jostain,että Il Duce oli aina saanut uuden Alfa Romeo-urheiluauton ilmaiseksi tehtaalta,mutta isällä oikean käden ranteessa ei ollut Omegaa kuten Mussolinilla,vaan kultadupleinen Eterna.

Mustasta autosta nousi kadulle kaksi isoa ja mustanpuhuvaa papinhahmoa.
Kuljettajan ovesta oli suoristunut koko pituuteensa laihanpuoleinen ja ja sarvisankarillinen Tampereen piispa Gulin,jonka Jussi oli tavannut edellisessä piispantarkastuksessa olympiavuonna.
Pelkääjän puolisesta kaappariovesta puuskuttamalla ja ähkimällä itsensä ulos puristanut löysäposkinen sekä velttoranteinen pappismies musta salkku kädessään ilmeisesti oli se arkkipiispa Salomies.
Kummankin mustakaftaanisen ja tärkkiliperisen pappismiehen päästessä jalkakäytävälle arkkipiispa taputteli Jussin Heiskasen parturissa eilen leikattua valkoista otsatukkaa,kaftaanin mahanappien melkein puristaessa pojan kasvoja..
Arkkipiispa kysäisi Jussilta myhäillen:
--No..kenenkäs poikia sinä olet?
Jussi vastasi viittaamalla sormellaan piispojen Mercedes-Benziä.:
--Sullon pers' eres!
--No...niinhän minulla on  Mercedes..viidenkymmenekahden mallinen sataseitsemänkymppinen ässämersu.
--Taidatpas tuntea autot..ja kenenkäs poikia sinä olit!?
Arkkipiispa kysäisi uudelleen.
--Papinpoika!!
Jussi vastasi lyhyesti.
--Noh..Gulin..meidän täytyy suoriutua pappilaan,kun olemme päässeet jo läpi alkutarkastuksesta!
Arkkipiispa kehotti Tampereen piispaa.
Piispat nousivat pappilan paraatirappuja ylös ja Jussi jäi ihailemaan omaa kuvaansa kiiltävästä kromimaskista irvistelemällä venynyttä naamaansa eri kulmilta kuin Suomen Tivolin peilisalissa.

Used cars
Juhart 2004
--Jussiiii...Jussiiii!!!
Kaikui äidin ääni keittönrapuista.
--Alappas vilikkaasti lutviutuva sieltä keittijöön..ja hetpaekalla!!

Jussi ihmetteli äidin hätää nousemalla jyrkät keittiönraput muutamalla harppauksella.
Samoja rappuja hän oli pyöriskellyt 5-vuotiaana alas ja saanut otsaansa viiden sentin arven.
Keittiön ovelta äiti repi pojan otsatukasta pöydän viereen aloittamaan läksytystänsä:
--Mittees sinä oekeen kirroelit arkkipiispalle?
--Minnee kuulin sinun haakkuvan arkkipiispan takalistova!
--Kuuleppas poeka...tällanen peli ee vetele pappilassa!
--Jos vielä pelloot sammaa pelijä,niin annan sinut mustalaesille!
Sitten alkoi pöllytys.

Perästäpäin Jussi muisti korvien soidessa kuin ularadion lyhyillä aalloilla korvapuusteista,että samassa hytäkässä hän oli saanut pyykkikepistä paljaille kannikoillekin.
Keittiön puhtaalle pellavaliinalle oli takaa-ajossa kaatunut kahvikupillinen Paulaakin,mikä oli ruskistanut Uuden Suomen pääotsikon.
Jussi oli kerinnyt siinä pyörteessä jopa lukemaankin ostsikon Väinö Linnan kuvan alta:
"Sensaatio!
Väinö Linnan Tuntematon sotilas julkaistu.
Kirjailija on erinomainen rintamamiesten tulkitsija."
Papinpoika tunnusteli kihelmöiviä kannikoitaan tulkitsemalla ,että samalta se tuntui kuin istuminen kusiaispesässä nikkelimarkasta.
Käsi vasemmalla soivalla korvalla ja toinen oikealla herkällä kannikalla hän juoksi alahuultaan purren keittiöstä vanhempien makuukamariin ja jäi nojaamaan äidin klaffipiirongin kantta vasten kasvot kyynärpäiden varassa ja tuijottamaan punaista ja paisunutta korvanlehteään peilistä.
Peilistä hän näki valkoisen otsatupsunsa sojottavan pystyssä ja korviensa turvonneen kuin pakkasen puremina vattuterttuina.

Keittiöön palattuaan äiti seisoi jo leppyneenä ja tekovihaisena hellan ääressä kurkkimassa kuparipannun kannen alta kahvin kiehumista.
--Äiti puhutteli vielä Jussia:
--Olj sitten viimenen temppu kun panit issäesjkin häppeemään!
--Noh...istuppas pöötään ja otappas nisuva ja kuppi kahavija,että kipusj helepottuu!
--Tiijäthän sinä..että se joka uhuman kanssa elää..se pierun kanssa haavataan!
Jussi mumisi taas uhmassaan suu pullamössöä täynnä:
Hauva...hauva sun pierupersiis!!
Äiti ei onneksi kuullut pojan röpellystä kantaessaan kuumaa kuparipannua kahvasta pannulapulla suojaten salin puolelle.

jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti