Kapakkakoulun naistenmiehestä Saloran know-how-mieheksi.Papinpoika.

1970 Kaljabaari
Juhart 2012

PUOLIFIKTIO,
Kertomuksen henkilöiden nimet ovat osaltaan oikeita ja sivustaseuraajana ja paikan päällä itse olleena todellisia.Osa kertomuksia on koottu kapakoiden pöydistä ja osa ihan on omia kokemuksia sekä mielipiteitä.Pikkuisen fiktiotakin on päässyt sekaan..ettei kaikesta pitäisi nousta seisomaan..


1999 keväällä Jussi oli käynyt vierailemassa Manilasta kotikaungissaan ja jäänyt muistelemaan menneitä vanhan ,jo puretun pappilan kulmalla .Nostalgian kuorrutukseksi muistot eivät pelkästään olleet makeita,vaan koomisen katkeriakin.

KAPAKKAKOULUSSA

Kokemus on kallis koulu,mutta hölmöt eivät opi muunlaisissa kouluissa.

(Benjamin Franklin)

Oli korkealta määrätty,että Jussi pannaan ylempään oppiin.

Hänet oltiin hyväksytty yhtäaikaa Turun Yliopiston humanistiseen tiedekuntaan,Turun va. opettajakouluun sekä kotikaupungin kauppaopiston yo-merkonomiluokalle.

Hyväksyntäsaldo oli aika hyvä,mutta opiskelu tulisi olemaan aivan toista,mitä hän oli kuvitellut.

Käteltyään Turun Yliopiston rehtoria Tauno Nurmelaa,hän hävisi luentosalien humanistien joukkoon oppimaan ranskaa sekä espanjaa.

1972 KOPin pankkitalo

Jollain tavalla kielten opiskelu ei lähtenyt käyntiin haluttuun malliin opintokirjansa vähäisillä leimauksilla, joten hän opintojensa päätteeksi haki kotikaupunkinsa KOP’in pankin rakennustyömaalle mittamiehen apulaiseksi vuoden 1969 syksyllä leimauttamaan verokirjaansa.
Siitä tulikin hänen luppovuotensa opiskelijana.

Hänestä olisi tullut hyväkin mittamies katsellessaan kaupunginhotellin baarimikkoa mittaamassa lauantai-iltaisin vodkasenttejä grogilasiinsa.

Urakan päämittamies oli ammattikoulusta juuri valmistunut Osuuskaupan tavaratalon vaateosaston päällikön Lehtosen  poika,joka Jussin avulla sai pankin pystyyn metrin hammaslääkäri Eklund-Äyhön tontin puolelle..

Jussista vahinko ei ollut suuri,koska hammaslääkäri oli useasti kiduttanut tämän suuvärkkiä jalkakäyttöisellä porallaan.Pieni mittavirhe olikin Jussin listoissa epäsuorasti toinen revanssi hammastohtorille.

Salokortti 30-luvulta
Recolored Juhart 2012

50-luvun lopussa Jussi ja kaverinsa Salon Seudun Sanomien päätoimittajan poika Eki olivat jokirannassa ihailleet kauppalan privaattipaatteja,jotka liplattelivat kaakaovedessä skrapattuina ja vernissoituna.

Hammaslääkäri Eklund-Äyhön mahonkikabiinivene Moto III näytti kaikista erikoisemmalta suippoperäisten rannikkopaattien ja lasikuiruliippareitten keskellä.Se oli punamahonkinen 20-luvulla veistetty pystykokkainen ja tasaperäinen sisälaitavene,minka hytti näytti melkein yksiyhteen Äyhön talon takapihan lasiverannalta.Moottoripaatti muistutti myös Jussista kuvista nähtyä 20-lukuista salakuljettajien pirtupaattia.

Pojat uteliaisuudessaan hyppäsivat sen kannelle pujoittautuen pressun alta kabiiniin.Näplätessaan kojetaulun vipuja ja kytkimiä Jussi sattui painamaan sähköstarttinappulaa,jolloin Fordin lättäpäävinkkeli moottorikopan alla lähti käymään,Moton III:den kokan alkaessa puskea jokipaalutusta vasten..
Kumpikaan pojista ei saanut konetta sammumaan päättämällä hypätä hurjistuneesta paatista rantaan,
Alkuryntäyksessa kaverukset juoksivat torin laitaan pyörilleen ja polkivat niillä puiston soittolavan taakse piiloon seurauksia pelkäämään.

Iltakuudelta Moto III oli lopettanut käyntinsä petroolin loppuessa tankissa.Ainoa vahinko tihutyöstä oli moottoriveneen kokan messinkinen topparikilpi,joka sattui jokipaalutusta vasten nokitettuaan mennä littaan.

Lautamies
Juhart 2012

KOP:n pankkirakennuksen mittamiehen tai mittamiesparin mokasta Jussi oli lausunut kaverilleen,että osuuskaupan osastopäällikönpojan olisi pitänyt pysyä tavaratalon ruokapuolen tsupparina,missä ei tarvitsisi etsiä kaupungin rakennusviraston asettamia peruskorkoja ,enemmänkin kotirouvien piikkikorkoja.Vuoden mittamieskurssi ammattikoulussa ei vielä tee kaverista mestaria..Jussikaan ei puuttunut mittamiehen laskutaitoon uskomalla kaverin osaavan hommansa.

Urakan lopussa Jussi vonkaili lisäksi mittarimiestä palauttamaan vuoden lainassa olleen Beatlesien Abbey Road LP-levyn,jonka laina-aika oli ylittänyt vuoden.

Mittari palautti levyn täysin aaltopellin mutkaisena säilöttyään sitä vanhempiensa Alhaistenmäen tornitalokolmion makuukamarin ikkunalaudalla.Palautettuaan älppärin mittari vielä kehtasi sanoa ,ettei olla enään frendejä.

Beatles. Abbey Road

Sehän sopi pappilan Jussille hyvin hyräyttämällä lainan palautuksen perään pätkän Beatlesien  Fool on the Hilliä.

Hän katsoikin mittamiehen älykkyysosamäärän riittävän vain teodoliittin ja lattalaudan väliselle etäisyydelle.

Seuraavana syksynä Jussi yritti uudelleen opiskelua Turun va. opettajakorkeakoulussa Nummenpakalla eli kansankynttilävalamossa, hiljalleen muistuttamalla muita opiskelevia kansankynttilöitä eli spriilamppuja,istuessaan Moselin merimieskapakassa haastamassa viisaampien kanssa politiikasta ja puoluekirjoista, ystäväpiirinsä punaisen viivan alkaessa kiertymään hirttosilmukaksi kaulan ympärille..

Työmies-holkkitupakka

Jussilla ei ollut politiikasta paljoakaan mielipiteitä kasvettuaan isänmaallisessa kokoomukselaisessa pappilan huoneilmassa,missä Työmiehen sijasta haisi pikku-Boston.

Hän ei ottanut kantaa vasemmalle,keskelle eikä oikealle..saatika eteen taikka taakse.

Työkansaa kohtaan hänellä oli aina ollut sympatioita,työskenneltyään jo kouluaikoinaan kotikaupingin ympäristön maatiloilla maatöissä,sokerijuurikkaan harventajana,heinämiehenä sekä salaojittajana tai sikalan possusassistenttina Ruotsissa ja lisäksi rakennuksilla naulanrepijänä tai betonivalumiehenä.Teeveetehtaallakin hän hikoili Salora Junior-matkatv-pakkaajana tai paikallisen Koulukalusto Oy:n höyläpenkkien ja pulpettien lastaajana. Käyntikausina sokeritehtaalla hän paiski juurikasleikerumpukuivaajan lämmittäjänä ja asentajan apulaisena sekä aumapihan Volvo-etukuormaajakuskina.

Hän oli joululomillaan myös päässyt valtion leipiinkin postinsortteerajaksi  sekä henkikirjoittajan apulaiseksi.

Sairaala-alaakin hän kokeili sijaishoitajana Märynummen piirisairaalassa pari kesää,vaikkei myöhemmin läpäissyt sairaanhoitokoulun pääsytestiä.Ei kuulema ollut psykologisesti sairaanhoitaja-ainesta.Ulkomailla Saudissa hänen sairaalatyökokemuksensa karttui enimmäkseen Riadin King Faisal-sairaalan materiaalihallinnon puolella.

Oman sairaanhoitajansa Jussi kylläkin hankki Filippiineiltä.

Hänen työeläkekeskuksen työsuhdehistoriansa oli yllättävän pitkä litania ja verokirjoja Jussi joutui vaihtamaan vuosittain uusin leimoin.

Silti häntä katsottiin Turun yliopiston vasemmistolaisten opiskelijoiden silmissä kieroon,taantumuksellisen 

 papinpojan leiman ollessa kärvennettynä otsanahkaan polttoraudalla Kainin merkkeinä mustilla isoilla antikvakirjaimilla.

Vasemmalle hän ei tahtonut poliittisessa mielessä itseään kangeta äidimaidossa saadun ryssänvihansa takia.

"Papinpoika ja pakana!",vitsaili entinen kasvunkumppani,äärivasemmistolainen lääketieteen opiskelija ja pastorinpoika Luikku ruosteenvärisen risupartansa välistä turkulaisen Moselin kaljakapakan fläkillisen ruutupöytäliinan yli.

"Entäs itse?
Jussi kysyi taistolaislääkärikandilta.
"Susta kai tulee Vietkongin välskäri ton sun samettitakin kauluksen Hotshiminh-napin puolestakin?!"

"Oletko sää koskaan katsonut M*A*S*H’ia,sitä jenkkisarjaa Korean sodan aikaisesta kenttäsairaalasta?"
"Sun omassa Vietkongilaisessa Mashissa saisit hässiä kiinalaishoitureita,joidenka pillukin on poikittain haarukassa!"
"Ne kun levittää haarojaan niin niiden raapukin tulee piukemmaksi!"

Pastori Luikun poika opiskeli vasenkätistä lääketiedettä Turun yliopistossa ja Moselissa..

Lääkintäradikaali kai vielä kantoi kaunaa,Jussin kuusivuotiaana törkätessä suksen porkkaanterällä pojan silmäkulmaan,koska pastorinpoika oli haukkunut Jussin isää faskistipaskaksi.

Luikun Lauri raapi kapakan pöydässä hermostuneena silmäkulmansa kutittavaa arpea vasemman käden etusormellaan,sukimalla punaista ja käkkärää Hotshiminh-pukinpartaansa suoraksi oikealla kädellä,vastaamalla:
”Sää oles kyllä tosi patamusta rovastinpoika eikä sulla ole pientäkään hajuu tyäväenaatteest,kun oma pappas oli kolkytluvulla AKSsäläinen mustapaitakin!"
"Katotaas site ku kommunistit istuu eruskunnas enemmistön ja papit ollaan heitetty posee tai narun jatkeeks...ei muuten kauan kestä kun Suamesta tulee oikkeeen sosialistitasavalta!”

”Meinaaks sää panna oman isäs,nykyisen vt. kappalaisen hirttonuoran jatkeeks?”
Jussi kysäisi.

”Ei vallankumouksess sukulaisuussuhteet merkkaa mitään...”
Lauri ärähti,että kaljanvaahtoa priiskui käkkäräparralle..
"Valtio ja puolue ovat yksilöä tärkeempii asioita!”
Jussi vastasi:

”No sitten sun oma isäukkos on todellinen sosialismin uhri,kun se 50-luvulta asti  oli praatannut köyhän kansan puolesta radikaalipappina Uskelan kirkon saarnapöntöst.....ja sää meinaat panna sen sitten kaulakiikkuun?!”

”Painu saa vittuilemast siitä politiikast,mistä sää et tiedä yhtään mitään!”
Lauri suuttui.

Jussi koukkasi punaisen marlboroaskinsa kaljaläikkäiseltä ja tupakantuhkaiselta punaruutuliinalta,pannen sen samettijakkunsa taskuun,hyvästellen asennossa Laurille:
”Kummas helvetis treffataan...siellä kapitalistisess vaiko sosialistisess?”

Tohtorilla
Juhart recolored 2012

Myöhemmin 80-luvulla sama taistolaisradikaalitohtori varmaankin oli jonkun keskisuomalaisen kunnasairaalan kirurgina,pysäkoimällä ässämersunsa lääkärien paikotusruutuun, muistamatta autuaasti mitään sosialistisesta vallankumousajastaan Moselissa.

Papinpoika oli nähnyt monenlaista amneesiaa.

Jussi ei tarvinnut vastaavanlaisia vasemmankäden koukauksia päästääkseen toimihenkilövakansseille,ymmartääkseen työväen vaikeuksia yläkerran toimistostaan.

Sitten Jussi tapasi Turun Moselissa Hietalan Sinikan,laihahkon ruskeakutrisen politiittista historiaa lukevan säkyläläisen älykön.

Sinikka oli todella älykäs taistolaistyttö,joka uskalsi kantaa ylpeydellä taistolaista jäsenkirjaa Christian Diorin käsiveskassaan.

Jussi ei autuaassa lemmessään  katsonut aateraja-aitojen vaikuttavan suhteeseen,kommunismin risuaidan kaatuessa Humalistonkadun opiskelijaboksin laverivuoteen keskeltä kuin sonnimullikoiden hypyssä makeampaan apilapeltoon.

Rakkauden siirtolavan rohmureunat olivat kaatuneet alas kovassa vauhdissa kuin humalaisen KTK:n kuskin pakoajossa.Kummankin kuskin ajot päätyivät vammoihin,Jussilla sielullisiin ja humalaisella ruumillisiin.

Jussi ei kuitenkaan sokeassa lemmessään hankkinut taistolaista jäsenkorttia.

Hän jopa meni kihloihin taistolais-Sinikkansa kanssa.

Tuoreen morsiamen piti mennä näyttämään uutta vävyehdokasta Säkylään,sinne Jussin entisen Harjavallan evakkokylänsä kulmille,papinpojan ajaessa isärovastilta salaa lainaamaa tummansinistä kirkkoautoa Neckar Jagstia,morsiamen lukiessa Venäjän vallankumouksesta poliittisen historian tenttiin Neckarsulmin Fiatin pelkääjän paikalla.

.

Sinihaalarinen aarporari
Juhart 2012

Hietalan pikkutilan päärakennuksen edessä oltiin ilolla vastaanottamassa kihlaparia.

Tytön äiti seisoi rapuilla Leningradin beriozkakaupasta ostettu maatuskahuivi päässä ja verkkokassi kädessä juuri  lähtöaikeissaan kirkolle kauppaan.

Sinikan vanhempi veli murjotti kulmiensa alta tulijoita talonnurkalla, polkiessaan käyntiin mustaa itäsakslalaista satapiikkistä MZ-moottoripyörää ja startattuaan jätti takahakkapeliitoilla pitkän santavanan pihasantaan,päristellessään pois töihin Säkylän sokeritehtaalle.

Tytön isä,sokeritehtaan laitosmies- ja luottamusmies,seisoi  pihavajan edessä sinisissä pannuhuonehaalareissa purkurauta kädessään heiluen kuin veljessodan lähitaisteluun lähdössä.

Vajan mätiä seinalautoja makasi pinossa haalarimiehen jaloissa.

Jussi kävi käsi ojossa tervehtimassä tulevaa appiukkoaan,miehen jurosti pistäessä sahanporoisen kouransa pojan hikiseen kännyyn.

"Santala Yrjö!"
Haalarimies esitteli itsensä kampeamalla uudelleen purkurautaa seinälautojen väliin enempää puhumatta laudanrevinnässä.

"No,tämä olikin lämmin tervetuliainen!
Jussi kuiskasi Sinikan korvaan.

"Työväki kontra patamusta papinpoika!"
"Eivät ne punamultahallituksetkaan kauaan kestäneet, saatika punamusta kihlapari!"

Iisalmen yhteiskoulun
 rehtori 1933

Vuoden sitä kihlausta kestikin,samoin kuin Jussin opiskelu va. opettajakorkeakoulussa Nummenpakalla.

Poika alkoi tuntea kummaa vastenmielisyyttä koko oppilaitosta vastaan opetuksen ja opettajakunnan kalkkiutuneisuudesta,luennoilla käyntien jäädessä harvemmaksi ja kapakkakäyntien lisääntyessä.

Koulun rehtorikin näytti joltain Ilmari Hannikaiselta, polkiessaan aamuhartauksissa urkuharmonia kuin tulpatonta PYRKIJÄ-mopoa, täysin tietämättömänä, mitä hänen ympärillään taikka maailmassa tapahtui.

Rehtoriurkurin elämä oli pysähtynyt jonnekin 30-luvun alkuun, johonkin lönnrootimaiseen kalevalaisutopiaan, jonkin syrjäkylän kansakoulun lipputangon juureen.

Suomenkielen naislehtori oli yli kuusikymmenvuotias värjätty hennapaa,joka tuli aina luokkaan mustassa kirkkokuorolaispuvussa.

Erään kerran Jussin istuttua aamuyöhön Moselin punaruutuliinaisessa pöydässä sai puheenvuoron aivan suomentunnin alussa.

Lehtori kyseli paikallaolevien nimiä listastaan,kysymällä lopuksi:
"Puuttuko tästä listasta vielä joku oppilas?

Jussi vastasi vielä laskuhumalaisena:
"Joo,se Nordforsin Leka puuttuu!"

"Minkäs naköinen tämä kyseinen herra Nordfors on?" 
Naislehtori kysyi,Jussin lisätessä: 
"Leo sen etunimi on,sellanen toinen punapää!"

Tapaus meni rehtorin korviin.

Jussi hyvästeli rehtoria koulun pääovella.

"Toivottavasti ei enää tavata!?"
Rehtori sanoi vahvojen ,pyöreitten kanttorinkakkuloitten takaa,pienten possunsilmien tutkiessa pojan kasvoja.

"Ilo on kaiketi molemminpuolinen!"
Jussi vastasi,pyyhkiessään kanttorin kämmenhikeä ruudullisen upslaakihousun pohkeeseen.

Nummenpakka ja numero
 2:den ratikka

Kävellessään Nummenmäkeä alas Hämeentielle papinpoika mietiskeli vapaudentunteen täyttäessä rinnan:

"Kumma kyllä kun piti alitajuisesti tunkeutua tollaisten fossiilien joukkoon.Koko ikäni mää olen istunut pappilansalissa tuollaisten mustapukuisten kanssa ryyppäämässä Paula-kahvia posliinikupista.

Jussille tuli mieleen äidin tokaus tuntiessaan ,ettei kauankaan pysyisi minkään patamustan oppilaitoksen koulunpenkillä.

Äitipastorska oli kerran 50-luvun taitteessa Jussille sanonut pojan rampatessa polkuhevosella pappilan huushollia ympäri.
"Levoton lapsuus....Kirjoottanna Hilija Huahti!"

Jussi asteli kepeämmin mielin Nummenpakkaa alas hyrailemällä yhtä Beatles-biisiä:
"One,two,three,four,five,six.... seven.......all the children go to heaven!!

Jussille oli jäänyt sekoilevien opettajakandidaattien tekoja muistiinsa opettajainvalmistuslaitoksesta.

Istuessaan sinisessä Matka-Autojen bussissa hän muisti opettajakorkeakoulun osakuntajuhlat Sirkkalan kasarmin upseerikerholla.

Opettajakokelaat istuivat baarituoleilla everstien seka everstiluutnanttien välissä keskustelemassa armeijan- kokemuksistaan.

Jollain taisi tulla kahinaa esikuntaupseerien kanssa,mutta riita hoidettiin paukkujen pistämisellä koko upseerikunnalle.

Siinä taisi olla lähellä ihan käsirsykin.

Marski aidalla
Juhart

Osakuntalaisten hyvästellessä upseereita kerhon  ovella,eräällä opettajakokelaalla oli maksitakin sisällä piilossa pronssinen Marskipysti ja kerhon vessanpytyissä kellui vesilukkoihin työnnettynä punaleijonakokardisia upseerikarvalakkeja.

Jollakin opettajanalulla taisi olla ikäviä kokemuksia armeijasta tai vasemmistolainen pasifismi puski tämän otsanahasta ulos.

Jussin kämppäkaverina Kupittaan urheilukentän kupeella sijaitsevan Raunistulan omakotitalon alakerrassa oli Märynummen piirisairaalasta tuttu entinen sijaishoitaja ja kotikaupungin lyseon lukiosta ylioppilaaksi päässyt paksulasinen linssilude ja tuleva peruskoulunopettajakokelas Olli.

Peruskoulu-uudistushan oltiin tehty vuotta aiemmin, Uuno Cygnaeuksen ikivanhan kansakouluaatteen mentyä kateederin viereiseen roskakoriin.

Matikan joukko-oppi oli yhtä älytöntä kuin poliisiopiston sisäänpääsytestien näppäryyskoe erimuotoisten palikoitten hakkaamisella väkivoimalla vääriin läpiin.Koululaisia aloitettiin tasapäistää,mikä kuulema antaisi mahdollisuuksia hitaammille matikan äkkääjille palikkaopissa.

Niin olivat muutamat kanditkin hyväksytty tasapäisyydessä opettajamateriaaliksi kuten kyseessä oleva vaskiolainen Olli,joka harjoitti uutta sukupuolivalistusoppia kupittaalaisen omakotitalon ateljeensa taidevalokuvaajana.

Ilmeisesti hänen jokakesäinen harjoittelunsa mielisairaalassa oli jättänyt jotain simulointia omista potilaistaan?

Ollin studio käsitti koko makuuhuoneen,missä hän kuvasi alastomien teinityttöjen pimpsoja makrolinssillä.Tytöille hän maksoi poseeramisesta kaljassa sekä tupakoissa.

Tutkiessaan taidekuviaan suurennuslasilla työpöydällä Olli kasteli suussaan etusomensa kärkeä kuin mummo virsikirjan lehtiä kääntäessään.

Opettajakokelaalla oli älytön fiksoituma naisen alatorson fysiologiaan.
Oudompi olisi luullut hänen opiskelevan gynegologiksi.

Kämppäkaverinaan ja studioassistenttinaan hänellä oli perniöläinen jonkun pientilan perijäpoika,joka luki matematikkaa yliopistossa.

Kernitakkinen, suave-elvistukkainen matematiikan ylioppilas kulki vallankumousta haaveilevien opiskelijoiden kokouksissa punaisella Elite-Mossella, Esson tiikerinhännän radioantennissa heiluessa ajotuulessa..

Pornovalokuvastudion dynaamisesta duosta ei Jussi koskaan myöhemmin kuullut,jätettyään maan vanhimman ja kuuluisan  yliopistokaupungin taaksensa.

Ollin hän kuuli vielä rahoittavan opiskeluaan taidevalokuvailullaan ja mielisairaalan sijaishoitajana kesäisin.

Jussin vähemmin lukiessa Jallua,Kallea tai Rattoa ei tiennyt oliko tuttu amatöörivalokuvaaja myös puolipornolehtien friilanssiavustajana .

Tuliko Ollista peruskoulunopettaja vai peränkuvaaja,Jussi ei koskaan tullut tietämään.

1963 Jallu ja Tabe Sliior

Bussin laskeutuessa Turun pikitietä alas savilaaksokotikaupunkiinsa hän katseli ikkunasta tulevan opinahjonsa ruskeata tiilirakennusta,jonka ovesta hän joutuisi monet kerrat kulkemaan ennenkuin "ylioppilasnarkomaanin" diplomi olisi taskussa. KAUPPAOPISTO luki valkomaalatuin peltisin irtokirjaimin rakennuksen sisäänkäynnin betonisen aurinkolipan päällä,opinahjon rehtorin Reijo Nordellin sinisen Wartburg-farmarin seistessä varjossa pyorätelineitten takana.

Koulun päätyoven lasi vinkkasi silmää auringossa suoraan maantien vastapuolen teeveetehtaan lasiseinäiselle Ankkalinnalle..hallintorakennukselle,jonka portaita paria vuotta myöhemmin tuore yo-merkonomi joutuisi ravaamaan ylös lasilinnan teleksiin ja alas tehtaan pohjakerroksen ikkunattomaan pakkaamoon..

1970 Saloran Ankkalinna

Kummatkin  laitokset antaisivat tuskaa ja hammastenkiristystä papinpojalle. 

KAUPPAOPISTON NAISET SEKÄ

RUMA ANKANPOIKA JOUTSENLAMMELLA

Kauppaoppilaitos

Sinisorsa:
Vedenpinnalta ruokansa nokkiva sorsalaji,joka esittää sosiaalista kayttäytymistään tervehdys- ja uhkaushuudoin sekä lentoonlähtösignaalein.

Oppimisessa nuoret ankanpojat seuraavat ensimmäistä liikkuvaa hahmoa,pitämällä yleensä parempana sorsaemoa  kuin muita sosiaalisia hahmoja.---Käännös Lexicon Universal Encyclopediasta.

Jussi Niilo Holkerinpoikana pappilan
yläpuolella ca.1958
Juhart 1995

Pikkupoikana Jussi kuvitteli olevansa Selma Lagerlöfin kuvaama Niilo Holkerinpoika matkalla hanhen selässä muille maille,vierahille.

Kaupungin ja maan kuulusta teeveetehtaasta tulikin tälle rumalle ankanpojalle  ponnahduslauta pitempään ulkomaanlentoon,vaikkei koskaan saanut lentää firman Learjet-suihkarilla ja helikopterilla.

Jussi oli saanut maistaa kotikaupungissaan jopa ulkomaalaisesta kauneudesta,pamauttamalla naimisiinkin opiston opiskelujen jälkeen,avioimalla kauniin persiattaren,joka oli tullut pakanalähetykseen kylmään Pohjolaan käännyttämään lutterilaisia patriootteja maailmankansalaisiksi.

Kotielämä muuttui kuitenkin firman vuokra-asunnossa el'miseksi keskelle persialaista toria rouvan ulkolaisten  interreilaavien uskonsisarien - ja veljien pitäessä Jussin Rappulan työsuhdekaksiota jonkinlaisena nuorisohotellina..

Vaimo kun kuului maailmankansalaisiin,kaksio oli avoinna koko maailman nuorisolle.
Olohuoneessa kuuli englantia kaikkien maailman kielten aksenteilla kanadalaisen matkaviheltäjän Paul Harrisonin strummatessa kitarallaan John Lennonin Imagine-biisiä,johon koko maailmankansalaisporukka yhtyi laulamaan puolitranssissa maailman kansojen ja maiden yhdistämiseksi..ilman rajoja..

V.1977 Jussikin lauloi tässä kuorossa Finlandia-talon kateederilla maailmankansalaisten kansainvälisessä kokouksessa..pääsemällä jopa kättelemään Dizzie Gillespietä,kuuluisaa isoposkista pasuunajatsisoittajaa,joka myös oli maailmankansalainen...
Gillespie kylläkin kätteli Jussia posket lommolla satojen muiden käsien puristelun aikana..ja hänelle jäi mieleen jonkinlainen ylimielinen kuva kuuluisasta jazzmuusikosta.

Hän piti kyllä jazzista soittamalla kotona venäläisellä levarilla Ella Fizgeraldin Highway to Heaveniä ja Satchmon trumpettisooloja

Pikavauhdilla Jussin maailmankansalaisperheeseen syntyivät tyttö ja poika,papinpojan näyttäessä Studio-H:n perhekuvassa ainoalta Pohjolan asukkaalta.
Lapset ja rouva näyttivät perhepotretissa eksoottisilta tuoreilta Suomen kansalaisilta.
Lapsia kiusattiin lastentarhassa tumman ihonsa takia ja rouvaa ihailtiin kadulla tummuudestaan,että moni miesihailija löi päänsä ohimennessään Krouvinpuiston edessä Turuntien lampputolppaan.

Naisille Jussilla kauppaopistossa oli ollut kova halu ennen avioitumistaan,vaikkakin naaraspuolisista vähänkään mielenkiintoisen näköisistä sihteerinaluista opiskelutovereissa oli pulaa.

Häntä ainoastaan yksi somerolainen kauppaopiston nainen kiinnosti,joskin ihailu oli yksipuolista.
Tytöllä oli kauniit ,melkein maalaisaateliset kasvonpiirteet ja pitkä kultainen poninhäntätukka kuin jollain kartanon jalosukuisella kasvatilla. Kauppaopiskelijatar olisi ulkonäöltään hyvinkin sopinut Me Naiset- lehden julkkispalstalle valkoisen arabialaisen oriin viereen mustassa ratsastusknallissa ja valkoisissa,ihoasivelevissä ratsastushousuissa.

Leveine lantioineen ja lievästi ratsatajamaisin väärin säärin neitonen näytti hyvältä ratsastajalta allegorisessakin mielessä.

Jussi oli kasvattanut leukaansa ajan vaatiman puoliparrankin sekä muodinmukaiset Tom Jonesin pulisongit naisten mieleen..Vakosamettijakussaan ja upslaakipunttisissa ruutuhousuissa sekä platformikengissä hän näytti Eino Heinon ja Paakkosen Sepon vaateliikkeen pienempikokoiselta muotinukelta.

Loput yo-luokan tytöistä näyttivät harmailta villajumpperisilta kirjanpitäjävarpusilta,jotka tulisivat pölyttymään vanhoina piikoina tilitoimistojen arkistoihin,vaikka monista opiston harmaavarpusista tulikin myöhemmin avioliiton kautta hyviä munijia.

1935 Iisalmen kauppaopiston naiset ja miehet.
Jussin äiti toisessa rivissä vasemmalla tuoreena
merkanttina.

Koko koulun ajan Jussi keskittyi opintojen ohella naisten perään ja periin katsomiseen,pysyen kuitenkin lujana vierasselibaatissaan..Hän itsekin myönsi pienen silmätikkauksen lisäksi omaavansa vaeltavat silmät sekä isältään perimät levottomat jalat.

Hänellä ei ollut varaa mennä uusille rysille,kun postiluukusta alkoi tipahdella haasteita ruokkorahoihin ihan Hämeenlinnasta asti.

Papinpoika oli ollut silloin taas uudelleen ihastunut,ollessaan  KOP’in rakennuksella  töissä mittamiehen apulaisena vuonna 1969,yhteen hämeenlinnalaiseen,hiukan vanhempaan tummaverikköön ja miesten valmisvaatemyyjättäreen. Jussin äitikin oli leukaillut poikansa olleen yhtä kovan muodin perään kuin isäkappalainen.

Näin vasemistolaisnaiset olivat vaihtuneet kauppanaisiin. Hänen äitinsäkin oli valmistunut Iisalmen kauppakoulusta merkantiksi 30-luvulla..

Ilmari Kiantokin piti nuorista kauppakoulun merkanteista kuin muistakin naisista. Jussi oli perhealbumista nähnyt kuvan äidin iisalmelaisten kauppakoulutyttärien visiitistä Kiannon Kainuun hirsihuvilalla.

Bussimatkoja tulikin Jussin paljon tehtyä täysin pussein Hämeenlinnaan,paluukuormassa kassissaan raahatessaan kotikaupunkiin  jenkkikassissaan muodikkaita samettitakkeja,joita salolaisissa miestenvaateliikkeissä ei ollut saatavilla..

Kun ruokkorahahaaste tuli lastensuojeluviranomaisilta sekä myöhemin haastemieheltä,

Jussi hyvänahkaisena uskoi isyyteensä ilman kummempia verikokeita.
DNA-tutkimuksista ei silloin vielä tiedetty mitään.

Tulevissa tilinauhoissa tuli seisomaan loppusaldon yllä lapsivähennys!

BP ja Salon kirkko 1970

Jussi pidettyään luppovuoden opistosta ruokkorahojen maksamiseksi työskenteli siskonmiehen pitämässä BP:n huoltamossa pikkukirkon lähellä omassa kotikorttelissaan.

Siskonmies oli sen suomusjärveläisen agronomin poika,joka aluksi oli rakennellut hirsimökkejä maatilan rantamaille,vuokraamalla tai myymällä isänsä laskuun lomatalopaketteja. Pappilan vuokraama kesämökkikin sijaitsi agronomin omistamassa saaressa.

Tultuaan riitoihin kiivaan viipurilaiskapteeni-isänsä kanssa siskonmies oli muuttanut kaupunkiin,naimalla papinperheestä kesälomalaisen lapsuuskaverinsa eli Jussin isosiskon.

Ennen BP-diileriyttään hän jopa myi suunnittelemiaan ponttoonilaitureita Lahnajärven Matkamannan rannan esittelystä,jossa Jussikin oli myyntiassistenttina.

Jussi oli tälle useasti hanttimiehenä ja apurina uudessa kalkinlevitysyrityksessä.

Siskonmies,Kalkki Petteri ja Valmet
Juhart 2010

Siskonmies omisti keltaisen iso-Valmetin levityskoneineen seka harmaan nokka-Petteri-kuormurin,jolla haettiin  sammutettua kalkkia Förbyn oikeasta Karl Forströmin eli Kalkki-Petterin kalkkitehtaasta.

Maatilojen kylmistä ojista sekä lantapattereiden lämmöstä isännät tarjosivat kalkinlevittäjille kossu- sekä jallunaukkuja,pyyhkimällä rukkasensyrjällä pullonkauloja puhtaaksi tuttavankaupan bonuksena..Kalkinlevittäjät ja isännät sammuilivat sammutetun kalkinpölyisinä ojanpenkoille levitysurakoiden päätteeksi.

Sitten siskonmiehelle tarjoutui tulla v.1971 BP-diileriksi Helsingintien pääkadulla,mitä hallitsivat Esso sekä pieni Teboilin huoltamo keskikaupungin ulkorajalla.Kaukaisin entisen Unionin ja nykyisen Kesoilin huoltoasema sijaitsi melkein asutuksen ulkopuolella.Pikkukaupungissa oli melko tiheä huoltoasemaverkosto kummallakin kaupunkia halkaisevalla pääkadulla.Entinen BP-diileri Bo Martin oli pitänyt huoltamoa parisen vuotta siskonmiehen tullessa uudeksi diileriksi.
Samalla Helsingintien ja Kirkkokadun kulmatontilla oli 60-luvulla lyhyen aikaa palvellut pieni Fuel-bensiinikioskikin ja sitä ennen Munkin leipomon kyljessä tontilla sai pelata pienoisgolfia sekä nauttia Step-appelsiinijuomaa sekä Siff-colaa pillistä aurinkovarjojen alla.

Huoltoaseman kassassa istui viehkeä ja seksikäs tummaverikko,jonka sisällä keitti  tulinen 50-prosenttinen mustalaisveri.

Kassasta tulikin pian lyhyen friiauksen perästä Jussin uusi vaimo.

Rovasti ja ruustinna puhalsivat pappilassa nyrkkeihinsä avioliitosta,että sukuun sekoittuisi mannenverta.

Taasenkaan pojan rakkaudessa ei ollut raja-aitoja,jotka joskus kaatuilivat baarin putkireilinkeinä tytön isän kerran hyökättyä  BP-aseman viereisessä Munkin baarissa kimppuun,haukkumalla bensapoikaa hintiksi.
Vaimo oli kertonut isällensä, ettei uutta aviomiestä  näkynyt mailla eikä halmeilla velvollisuuksiaan tekemässä aviovuoteessa.

Tosiasia oli kuitenkin,ettei vaimoa koskaan näkynyt kotona,viettäessaan iltoja Penan Saluunassa pistäjien kyljessä ilmaiskaljoilla.

Yhden ainoan kerran hääyönään Jussi perinteen mukaan yritti sukupuoliaktia nuorikkonsa kanssa,kun neito alkoi haukkoa henkeään ja pitämään kättään sydämensä päällä sydäninfarktin pelossaan.
Morsiamella oli läppävika.

Jussi päättikin pitää parempana olla tappamatta vaimoaan aviovuoteessa.

Tappouhkauksia tuli muutenkin takaisin rouvan isältä.

Munkin baari 50-luvulla

Kerran papinpoika nähtyään nuorikkonsa kävelevän horjuen saluunasta kaupunginhotelliin teeveetehtaan varastopäällikön Unton käsikynkässä ,hän päätti lopulta laittaa eron vireille.

Avioliiton huumaa kesti komeat neljä kuukautta kuin Hollywoodin  juorulehtien julkkispalstoilta.

Kun oli kyseessä siviiliavioliiton purku hänen henkikirjoittajatuttunsa avisti eropaperien laatimisessa.

Kihlakunnan raastuvassa haastettuna todistajaksi,Unto myönsi sukupuoliaktinsa Jussin Sirkka-rouvan kanssa  ja ero päätettiin tuomarin nuijaniskulla.

Jussi käveli kotiinsa taasen kerran vapaana hyräillen rallia:
----På rådstugans bänk halsade jag zigenärflickan Vera....Bänken sa knarrade,Vera sa darrade...årkar du inte mera!?

Läheltä liippasi! 
Sirkasta poika pääsi eroon ,mutta Untolta hän tuli saamaan kinkkisiä asioita ratkaistavakseen teeveetehtaan varastossa tulevaisuudessa.

Salon sokeritehdas

Opistosta valmistuttuaan vuonna 1974  ja uudessa aviossa itämaisen kaunottaren kanssa,Jussi teki kausityötä makjapruukitehtaan  eli sokeritehtaan juurikaslaboratoriossa ottamassa sokerinäytteitä isäntien juuttisäkeistä.
Rouvakin sai paikan juurikaslaboratoriosta.

Pariskunta oli jopa saanut pienen töllin asuttavakseen tehtaan mailla Kärkän jokirannasta,mihin aikoinaan pirtutorpeedoita oltiin hinattu jälleenmyyntiin. Kärkän rannassa paikallinen palokuntakin oli pitänyt juhlia 20-luvulta asti.70-luvulla VPK juhli enää kauppatorilla polttamalla jonkun vanhan autonromun taikka paskahuussin sammutusnäytökseen.

Kun opiston yo-merkonomidiplomi vihdoin tungettiin salkkuun,Jussi sai kuin tuttavankauppana Unton suhteilla paikan teeveetehtaan know-how-osaston esimiehenä.Tällä kun oli englanti kotikielenään toisena kotimaisena,ruotsin pudottua kolmannelle tilalle.

Kuinka ollakkaan, Untosta tuli hänen esimiehensä!

Jussi heräsi haaveistaan ,seurakuntatalon tiiliseinän alkaessa lämmittää jakunselkämystä iltapäiväauringossa,.vastapuolen kerrostalon konttorikoneliikkeen omistajan Ruissalon Ramin helssatessa kädellään astuessaan sinisen Morris-pakettiautonsa kuskinpenkille.

Mies on näyttänyt viimeiset kolmekymmentä vuotta samannäköisenä,vain ohimoiden hiukan harmaannuttua.

--Ei,maar pitäisi  tästä lähteä takaisin päin buukkaamaan huone hotellista.
Jussi tuumi.

Saapuessaan torin kulmalle,hän haisti makean maltaan aromin aukinaisesta ovesta,missä joskus aikanaan oli Jännärin rättimyymälä.Sen jälkeen hän muisti,että oven takana myytiin miestenpukuja 60-luvulla  liikkeen kyltissä lukiessa Pukimo Kari..

1976 Pukimo Kari-mainos

Jussi päätti piipahtaa uudessa kaljakuppilassa,joka mainosti Hartwallin olutta Toriterassi-kyltissä.

Astuttuaan rappusia ylös sisään tupakansavuiseen saliin hän tilasi ison tuopin lahtelaista olutta tiskiltä,melkein tonäisemällä harmaapäistä nuokkuvaa miestä baarituolilla.
--Mita per........!
Mies ärähti;
--Ai mutta se on se Jussi...misäs sää oles piileksiny parikymment vuat?

Jussi tunnisti Unton heti.

--Istus persseelles tähän viäreen!
Unto peäasi.

Jussi istuutui baarituolille pelätessään jo seuraavaa kysymystä,mikä tulikin kuin suoraan hihasta.

--Kuule Jussi voisitkos sää vipata satasen,mun eläke kun tulee keskiviikkon...mää kyllä maksan takasin!?Kuului Unton vakiokysymys.

Jussi veti lompakostaan saturaisen,lyömällä setelin Unton eteen tiskille sanomalla;
--Tuossa on,ei tarvitse maksaa takaisin kun edellisetkin on saamatta!

Jussi havahtui samalla omasta puhestaan,jossa ei ollut hiukkastakaan jäljellä savilaakson kuuluisaa pätkäkielen aksentista.

Unto oltiin erotettu televisiotehtaan palveluksestasta melkein heti sen jälkeen kun Jussi irtisanoutui v.1980 syksyllä palveluksesta ennen Saudi Arabiaan muuttoa. Unto taas potkaistiin ulos ikävän tehtaan johdon veropetosskandaalin  sekä työmaalla juopottelun takia vuonna 1981.
Jussi oli lähtenyt Saudi Arabiaan lokakuussa 1980 etsimään kirjoituksia uudelle elämälleen aavikkosannasta.

1970 Salora

Unto oli toimitusjohtajan sekä johtokunnan puheenjohtajan kanssa kimpassa öisin toimittaneet televisiopakkauksia suoraan pakkaamosta ja kokoonpanonauhalta itsepainetuilla sarjanumeroilla tehtaan lastauslaiturilla odottaviin kuorma-autoihin vietäväksi Turkuun paikallisen diilerin TV-Nurmen jälleenmyytäväksi...siis kokonaan ohi kirjanpidon..

Johtajat lopulta kärysivät saaden linnatuomiot.
Yksi tuomituista johtajista oli tehtaan toinen perustaja O.Laakso ja toinen kanssaperustajan poika J.Nordell.
Tehtaalla hyvin harvoin tapasi firman johtajia edes tehdaskierroksilla,jollei kyseessä ollut jokin ulkolaisten taikka kotimaisten lähetystöjen virallinen vierailu.Nordellin Jokken tummanpunaisen V12 E-Type Coupe Jaguarin seistessä Ankkalinnan parkissa tai Laakson Ollin mustan Chrysler Imperialin kiiltäessä puunattuna kuljetuksen siiven edessä,voi todeta johtajien istuvan Ankkalinnan maisemakonttoreissaan.

1974 Jaguar E-Type V12 Roadster

1964 Chrysler Imperial
LeBaron

Varastopäällikkö puolestaan pääsi juopon tuurilla ja säikähdyksellä suoraan Kelan asiakkaaksi. Unton yksikään kunniallinen liikeystävä ei halunnut värvätä häntä palkkalistoilleen,vaikka Unto oli aikamoisen etevä luovija ja delegoija ammatissaan.Vain pitkät liikelunssit sekä päivittäinen alkoholinkäyttö estivät varastopäällikön toimien sataprosenttista toimeenpanoa.

Näin ne omat sorsat nokkivat persuuksiin.

Firman logonakin oli  kaupungin vaakunasta tuttu sorsan kuva,viittaamalla historiaan,jolloin vesilintuja vielä kellui joessa.

Jussi ei lapsuudestaankaan muista yhdenkään ankan potkineen kaakaon värisessä mutavedessä.

70-lukuinen Salonjoki

Unto taasen jouduttuaan työttömäksi pääsi sairaseläkkeelle.
Toripuistoissa ja jokirannassa tapasi muita Unton kaltaisia sairaseläkeläisiä,jotka eläkepäivinä ensimmäisinä jonottivat KELA:n toimiston ovella kuukausitiliensä nostamista. Jopa KELA:n tai silloisen sosiaalitoimiston virkailijat pitivät näitä prioriteettiasiakkainaan,koska viiden minuutin sisällä rahat olivat takaisin valtion kassassa kulman takana Vilhonkadun ALKO:n kassakoneen kliksahduksella.
 Salorasta oli päätynyt ammattialkoholistiksi myös eräs suunnitteluinsinööri,jonka saloralainen insinöörikateus ja syrjintä oli ajanut alamäkeen. Oli säälittävää nähdä miehen pummaamassa pitkäpartaisena ja likaisena Horninkadun Toriterassin kaljoittelijoilta vaihtorahaa Sorbus-viinipullon ostoon.

Kaupungissa oli muitakin alkoholisoituneita kauppakoulun käyneitä ammattilaisia sekä yrittäjiä ja keskikortteleista löytyi paljon pikkupuoteja,jotka pärjäsivät suhteellisen hyvin monialaisessa liikeympäristössä.

Asemakadun Kuparikulman kirjakauppaa hoiti Lippo Uussaari,joka oli ekspertti kirja-alalla,lyöden koululaisten suosiman Helsingintien v.1933 perustetun Rantaloiden Kirja-aitan erikoiskirjojen myynnissä. Lipon yritys oli jatketta samassa osoitteessa jo 30-luvulla sijainneen Arlinien pariskunnan kirjakaupalle.

1960 ca. Salon Kirjakauppa

VIINAMÄEN MIEHET YRITTÄMÄSSÄ

Lipon paras ystävä Paakkosen Seppo taas piti miestenpukimoa Saloran vanhan radiotalon vieressä uudessa Osuuspankin talossa.Osoitteeseen Paakkonen oli muuttanut Keskuksen talosta v.1964,jolloin vanha Keskus purettiin uuden OTK:n Centrumin tavaratalon tieltä. Seppo myi 70-luvulla miesten pintamuotia hyvällä menestyksellä,vaimonsa oikeasti hoitaessa puotia,miehensä seistessä pukumannekiinina pikkupunssissa liikkeen vitriinin edessä punanaamaisena.

Kadun toisella puolella Jännärin basaarissa Kiven Kalle kalakauppaansa.

Aamuisin Kalle ja Seppo seisoivat melkein nokitusten kadun vastapuolilla heittämässä herjaa alkavasta myyntipäivästä.

1964 Paakkosen mainos

Kerrotaan Kallun kerran huutaneen Sepolle basaarin edestä:
--Hei Paakkonen,miks’ sun pitää seistä puarin mannekiinin räkärätti rintataskus joka huamen?

Tähän Seppo huusi takaisin kadun yli:
--Kuules Kallu,pistäs sääki silakk’ rinttaskus mainokseks,ettei kalas mätäne loorissas!!

Iltaisiin ryhmä yksityisyrittäjiä istuskeli Centrumin kaupunginhotellin kabinetissa vodkaspraitit neniensä alla vertaamassa päivän myyntisaldoja.
Parhaiten myynyt pisti koko illan.
Unto teeveetehtaalta saapui aina oikeaan aikaan porukan siivelle.

Pikkukaupungissa osattiin juoruta ja mm. Penan Saluunan karvalakkipuoli oli keskeinen juorupaikka kaupungin kerman toikkailuista viinan paholaisen kanssa. Sieltä Jussikin sai korviinsa monia tarinoita paikallisten yrittäjien tempauksista.

Läheisen Rummunlyöjänkadun valokuvausliikkeen omistajakin Alarik Lehtonen hoiti bisnestään saluunan pyöreän pöydän ritarien tynnyrituolin päältä.
Tarinat voivat olla puoli- tai osatotuuksia,mutta Jussikin kolutessaan paikallisia juottopaikkoja oli tavannut monia kaupungin julkkiskasvoja viikonloppuisin pienissä piireissä kallistamassa laseja.
Unto ja Seppo olivat hyviä kavereita,joidenka kimpassa istui iltoja kansakoulunopettaja Kannari sekä ARSA:n omistajatyttären puoliso pitkänhuiskea posteljooni Heinonen eli Huisi.

Posti-ja virastotalo Kirkkokadulla

Huisin kerrottiin yleensä jakaneen postinsa pikkusimassa ja jouluaaton postin hän joutui nakkaamaan postilaatikoihin taksimersun takapenkiltä jalattomana.
Erään Penan Saluunan juorun mukaan seuraava tarina katsottiin melkein totuudeksi.

Yhtenä juhannuksena Seppo,Kannari ja Huisi lähtivät Paakkosen pikasliipparilla Taalintehtaalle juomaan oluet,veneen kaaduttua yhdellä selällä kumoon.
Pohjaa seilorit olivat ottaneet pulloista ennen merimatkaa ja lisää merimatkalla.

Huisi pärski merivettä keuhkoistaan veneen kölin ympärillä, Kannarin  ja Paakkosen yrittäessä uida rantaan.

Nämä uupuivat tietysti humalaisten voimiensa tunnossa hukkumalla jonnekin ulapalle,kunnes rannalta nähneet olivat plokanneet läpimärän Huisin veneeseensä.

Illalla Huisi pitkässä vaaleassa olemuksessaan astui Penan Saluunan portimon ohi karvalakkipuolelle huutamaan nuokkujille:
--Täältä tulee kuolematon Heinonen!!

Toinen Saluunan juoruista kertoi seuraavaa: Huisin vaimon nuorempi sisko oli mennyt naimisiin erään Kankkusen kanssa.

Hääyön jälkeen Huisi päätti jakaa aamupostin morsiamen kotiin samalla menemällä onnittelemaan sulhoa.

Etuoven aukaisi häävuoteesta herännyt mies,jota Huisi ei tuntenut ja joka heti törkkäsi ovenraosta kätensä esittelyksi:
--Kankkunen,E.....!
Johon Huisi vastasi:
--Niin on pirumoinen...onkos sulla anttaa paukku vapinaan?!

Kuolemattoman Heinosen nimeä hän kantoi kunnialla,kunnes viinanpersoudessaan kohtasi kohtalonsa,
Koskisen Pekan tuodessa meriltä kassillisen tuliaisviinoja junasillan alle.

Huisin edessä oli kolme pulloa puolalaista kivihiilivodkaa,jotka hän kippasi kurkkuunsa yhdellä istumalla,päätymällä kemialliseen uneen,josta hän ei koskaan herännyt,edes krapulaisena.
Erikoisena piirteenä Huisissa oli,että selvänä tämä oli ujohko selä kohtelias kaveri,mutta viinaputken tullessa kaupungin kovin leveilijä.

1969 Finnflaren mannekiinit toripuistossa

Paakkosen Seppo puolestaan yhden kerran oli pakannut sinisen bensamersunsa takakontin täyteen miestenvaatteita ja karauttanut myymään niitä torilla kuin markkinoiden Helppo-Heikki.

Sepon vaimo oli soittanut hädissään poliisilaitokselle,että kauppias pantaisiin mustamaijaan ja toimitettaisiin kotiin.Poliisit eivät edes nostaneet syytettä rattijuoppodesta eikä laittomasta torimyynnistä, Sepon antaessa näille palkkioksi ilmaiset jakut ja kravatit sekä suorat teryleenihousuparit.

Kaupungissa ei ollut yhtään erikoista,etta puotien omistajat pistäytyivät joskus Märynummen sairaalaan katkaisulle.Seppo oli käynyt sairaalahoidossa monet kerrat,samoin kuin Norvan Klasu,joka omisti sillankulman suurimman miestenpukimon.

Unto taasen ei koskaan eksynyt yksitysyrittäjäksi,aloittamalla pikkupoikana tsupparina Annankadun radiotehtaalla.Tämä pitkällä palvelusajalla ylentyi uuden televisiotehtaan varastopäälliköksi,viettämällä osan työpäivistään ja illoistaan keskustan juottopaikoissa niinsanotuilla bisneslunsseilla.

Hän meni naimisiin komean ruskeaverisen radiotyöläisneitosen kanssa..

Molemmat päivisin tulivat televisiotehtaan käytävillä taikka nauhalla nokitusten vastaan,vaikka olivat asuneet erossa kymmenisen vuotta.
Unto oli komeahko tummatukkainen mies,joka tummahkolta ja joskus harmaahkolta iholtaan muistutti italialaiselta keikkamuusikolta. 90-luvulla hänen hiuksensa olivat hopeoituneet ohimoilta antamalla kuvan vanhemmasta varakkaammasta herrasmiehestä.Vieraalle ulkonäkö tosin peitti tämän todellisen luonteen: viekkaan ja tilaisuuden tullessa nopeälyisen pummin.

Jussin isän vanhemman veljen
Arvon apteekki Torniossa

Yleensä eronnut pari taisteli lasten vierailuoikeuksista sekä ruokkorahoista,koska Untolla putkissa oli jäänyt lapsenhoito taka-alalle.

Unto muisteli pappilan Jussin konttorissa kerran onnellista avioelämäänsä 50-60-luvun vaihteessa,jolloin maisti ei ollut vielä ottanut kokonaan kiinni .

Jussille hän kertoi tarinansa ottamalla tapansa mukaan ilmaisen Marlboron know-how-pakkaamon esimiehen poydällä makaavasta askista:
--Kuules Jussi,kun mää olin sun ikäinen,mulla oli aina ehtosi mela pystys,kun mun muija oli niin pirun seksikäs.

--Kerra yhten sunnuntaiehtton mua alko panetta pirust ja muij’ ol punkas lämpimän kun se kysys onks meil piironkinlaatikos kortonkei.

--Mää repisin  kalsarit nilkois permannol polvillan kaikki  piironkin vetolaatikot auki makuuhuanes enkä sitten löytänyt kummin kummii.

--Mun piti panna vaatteet hikiseen niskkaan ja lähttee kovass pakkases apteekki.
--Kello ol ykstoist ja kalu kankkian.

--Sillankulman molemmat apteekit olivat kiine,koska päivystysaika oli menny umppeen uures apteekis jo iltakymmenelt.

--Mää palasin raskkain mielin kottiin kalu sulanneena,muijan jo ventatessas kuarsates petiss.

--Se ol mull ainoo kerta kun mää unohrin kummi fölist..

-- Ja sitten kun mulla oli niitä kummei kaikki  piironkiloorat täynnäs,niin mulla ei ollu enää omaa muijaa.

--Eiks elo ole täysin epäoikeurenmukaist,Jussi?

Omalta työpöydältään Jussi yleensä joutui pistämään "malluaskin" (Marlboro) taskuunsa,Unton astuessa sisään,paukuttamalla molemmilla käsillään takkinsa tyhjää rintataskuja ikäänkuin unohtaneena kessunsa oman konttorinsa pöydälle.

Aamuisin Unto haisi niinsanotille vanhalle viinalle,mutta ruokatunnin jälkeen henki haiskahti raikkaan Sisupastillin ja vodkalaimin aromikoktaililta.

Varastopäällikkö oli kyllä pirunmoinen junailija käymällä alaistensa kopeissa aamukierroksellaan..ja silloinkin tupakan pummaamisessa ja tietojen keräämisessä. Untolle kelpasi punainen Marlboro sekä punainen Colt,joka mainoksen mukaan iski miehen makuun..Hänen tummat kasvonsa aamuisin näyttivät melkein siniharmailta,joskin tummilla miehillä ajamaton parransänki yleensä sinisti alakasvot.

1975 Salora-pusakka

Tavallisesti Unto oli pukeutunut aamukasvojensa väriseen harmaaseen teryleenipukuun,mutta talvisin hän saapui töihin sinisessä Salora-tuulijakussa,josta myös oli tarjolla sinivalkoinen pusakka.
Jussin alaisuudessa olevasta mainosvarastosta tehtaan työntekijät saivat ostaa firman alennuksella näitä mainosjakkuja ja aamuisin,ruokatunnein ja iltapäivisin kaupungin kadut täyttyivät sinisestä sorsalogoisesta massasta.Sorsatakkia oltaisiin voitu ehdottaa kaupungin viralliseksi kansallispuvuksi.

Aamutehtävänään "Unskilla" oli soitot varastonhoitajille sekä pakkaamoon että kuljetukseen edellispäivän tuotannon varastosaldosta ja paljonko oltiin lähetetty televisioita jälleenmyyntiin diilereille. Samoin hän prinkautteli soittoja komponenttivälivarastojen työnjohtajille.
Ainoa,jolta Unto ei aina saanut raporttia oli ohutlevypuolen  ja metallivaraston esimies Kiven Kallu,joka tuppasi nukkumaan koppinsa työpöydän ääressä nahkasalkun läppä auki jalkojensa välissä.
Jussinkin joskus kurkatessa kuplahalliin ohimennessään nukkuvan Kallun konttoriin,salkusta pilkoitti viinapullon korkki.

Toista humalikkoa Unto ei raskinnut mennä käryttämään.

Johtajiston kokouksessa Ankkalinnan ylimmässä kerroksessa Unto kehuskeli edellispäivän saavutuksistaam puhumalla suoraan alaistensa antamilla tiedoilla..

Oli tehtaalla muitakin viinamadosta kärsiviä kuten käyttöpäällikkö Sahala,joka kesälomien aikana johti kokoonpanolinjojen muutostöitä.

Tehtaan eräs laitosmies ja Jussin jenkkiautofrendi oli kierroksellaan yhtenä iltana tehtaalla sammuttamassa valoja,kuullessaan laulua alakerran vessasta.

Avatessaan miestenvessan oven,käyttöpäällikkö istui vetämättömissä pytyllä housut kintuissa.

Laitosmies joutui pyyhkimään käyttöpäällikön takalistonkin ja pukemaan miehen lähtökuntoon ja soittamaan taksin tehtaan portille,raahaamalla miehen yövartijan koppiin istumaan.

Tapauksesta myöhemmin käyttöpäällikkö ei muistanut mitään tai pelasi tietämätöntä.

1970 ca.
Toimitusjohtaja Jouko Nordell
lähettämössä

Tehtaan alakerran pienet vessakopit olivat kovassa käytössä.
Pakkaamon ja lähettämön alueella niitä oli vain yksi laadunvalvonnan alueella.Yleensä pienen vessan eteen kasvoi pitkäkin jono hätäisistä työaikana.

Erään kerran lähettämön trukkikuski oli jonottamassa vessavuoroaan ja tuskaantuneena pitkästä odotuksesta huusi sisällä olevalle nätille mustatukkaiselle laadunvalvontatytölle:
--Mitässää oikeen niin kauan kuhkaat sisäl?
--Oleks sää vaihtamas tampaksii?
Pian sisältä kuului:
--Ei kun mää vaihran mun jakopään stefaa..!

Jussin kustannuspaikan toimista Unto ei paljonkaan tietänyt,pakkaamon ollessa epäsuorasti know-how-osaston alaisuudessa,käskyjen tullessa suunnitteluinsinööreiltä komponenttien CKD-(Completely Knocked Down) lähetyksiin firman ulkomaiden tehtaille Swasimaahan,Nigerian Enuguun ja Haifan Silora-tehtaalle..

Koska pakkaamot ja varastot kuuluivat varastopäällikön territooriin,niin Unto myös epäsuorasti ylikatsoi tai ylenkatsoi Jussin osaston toimia.

Jussista alkoi jo tuntua,että koko TV-tehdas kävi viinan voimalla.

Alakerran pakkaamossakin yksi vanhempi TV-pakkaaja kävi joka puoles tunti pukuhuoneen metallikaapista hörppäämässä jallupaukkuja,hakemalla ruokatunnilla iltapäiväksi toisen puolikkaan jallua.

Jallu eli jaloviinapullo

Perjantaisin pakkaaja kehui oikein alkavansa ryyppäämään iltavapaalla.

Lähettämön puolella eräs kaasutrukkikuski Väiski samoin piti lakkalikööripulloa kuormalavapinojen välissä TV-palettien takana. Lähettämön esimies Lehtovirta,entinen Werner Kosken bussikuski ja vääräleuka naureskeli Väiskin touhuja ,että Luoja oli miehelle luonut erinomaisen kapean kallon,jotta sillä pääsisi kapeistakin palettiväleistä lakkaliköörinaukuille..

Lähettämön nokkamies katsoi Väiskin touhuja läpi sormien,koska mies sattui olemaan humalassakin  tehtaan paras trukkikuski.

Kerran hän joutui pistämään trukkikuskin pekkaslomille,kun kontin lastauksessa alkoivat teeveelaatikot tippumaan kontinovista lastaussillalta alas asvaltille liiasta likööristä.

Werner Kosken linja-autoja Vaskion tallin edessä
60-luvun alussa

MENNÄÄN EKSPERIMENTAALILLA JA BUSSILLA..

Lähettämön esimies oli entinen Werner Kosken onnikkakuski,joka piti parempana väliajoin istua lähettämössä sijaitsevassa kuljettajien kopissa muistelemassa entisiä ajojaan.Firman kuorma- ja pakettiautokuskit sekä johdon privaattikuskit yleensä istuskelivat ajojensa välissä siinä kahvilla sekä tupakalla.Siniunivormuisia privaatikuskeja oli kolme kappaletta päivystyksessä,joista vanhempi kokkilalainen  ja hopeatukkainen Veikko tuli tutuksi Jussille hervottomasta huumoristaan,jota latautui ulos Sisu-pastillin jauhamisen välistä.
Veikko ilmeisesti tappoi tupakan käryä pastelleilla..
Useasti privaattikuskit myös istuivat kuljetuspäällikkö Saxelinin kopissa,jonne varastopäällikkö Untokin poikkesi puhaltamaan vodkalaimihenkäyksiään. Kuljetuspäällikkö Saxelinin Olavi tunnettiin erikoisena keksijänä siviilissä,Jussin kerran käännettyä tälle paksun opuksen englannista suomeksi eksperimentaalipikkukoneen rakentamisesta. Saxelin oli asentanut lentokoneeseensa volkkarin moottorin,joka Kiikalan kentän yllä testilentäjän katsastuslennolla sammui kaasuttimen jäätyessä.
Kone osaksi tuhoutui pakkolaskussa,koelentäjän saatua vammoja.
Saxelin ei antanut periksi,vaan rakensi koneen uusiksi asentamalla kaasuttimen esilämmittäjän..
Eksperimentaali tuli lopulta hyväksyttyä lentokelpoiseksi.

1978 SSS.Saxelinin pienkoneen pakkolasku

Kosken entinen bussikuski Lehtovirta oli 60-luvulla ajanut savilaaksokaupungin ja Turun väliä vanhan Turuntien pätkää.
Hän yleensä kertoi kuskikokemuksiaan Werner Kosken onnikoissa teeveetehtaan kuljettajille sekä kahvitauoilla kopissa lorviville pakkaamon miehille.

Kerran Ankkalinnan teleksin  upean sihteerin Sirpan astuessa sisään johtajien ajomääräysnippu punakyntisessä kädessään, onnikkakuskin piti jostain yllytyksestä kertoa tapauksesta eräästä naikkosesta,jolla ei sattunut olemaan lippurahaa Halikosta Turkuun.
Onnikkamiehethän tunnettiin melkoisina naistenmiehinä,jotka leventelivät muille valloituksistaan eikä kyseinen Kosken kuskikaan ollut poikkeus kertoessaan,että "sellaisessa kuskinpenkin nuljutuksessa tulee pakostakin kiimaiseksi".

Onnikka piippuhyllyltä nähtynä.
Kuva kylläkin on Haapasalon
bussista

Kosken bussikuski kertoi:

--No,mul ei olnu rahastajaa,koska Kosken Werner oli nuuka mies.

Kerran mää olin vanhalt Turuntieltl jo saapumas Piispanristil.... ja .mää olin jo tiputtanu kaikki matkustajat poijes matkal.

Onnikas ol jäljel yksi tytönhupakko takapenkil istumas.Kun me olttiin jo saapumas Kupittal,tää nainen tuli istumaan piippuhyllylt rahastajan pukil juttelemaan mun kanssa.

Se valitteli ettei sillä  olnu lippurahaa,mutta vois niinkun maksaa matkan luonnossa Turun linjuriaseman takana bussien parkis.

Mää katselin sitä nilkoist ylöskäsin pläsiin ja vastasin ,ettei mulla ole noin isosta antaa takasin vaihtorahaa!

Hetkaus sai sihteeri Sirpan poskipunan tummumaan yrittäessään vielä naurahtaa punasuullaan kuskien mukana.

Onnikkakuski sai siitä vettä vitsimyllynsä,jatkamalla toisella ’tositapauksella ’:

--Joo,sitten kerran...se oli niitä aikoja kun Werneril oli vielä rahastaflikoi palkkalistoil.....

Mää olin parkkeerannun onnikan kaupungin jokirannan lehmusten alle siin' nykyisen uuren kirjaston kulmal.

Mää oli lämmittänny sitä rahastajaflikkaa tupakkiosaston takapenkil ja päässy oikke tosihommiin.

Kun mää olin temput tehnyt,flikan pitäes silmiäs vielä kiinni  ja pirättäess henkitystäs,mää heitin laratun Venus-kortongin avonaisest kattoluukus ulos.

Joelt päin lensi yks tiira kohral,ottamall lennost kummin nokkasas...huutamal perään,että ...krääääää.

Se oli ainoo onnenhuuto koko aktin päätteeks!

Televisiotehtaan johtajan Jouko Nordellin
1971 Cadillac DeVille GM-edustuksen edessä

CHARLIEN ENKELEITÄ,FARRAHEJA SEKÄ DORIKSIA

Firman edustusautokuskit vaaleansinisissä vormuissaan olivat vanhalle onnikkakuskille oppipoikia

naisten vonkaamisessa.

Koppiin usein tuli Ankkalinnan yläkerran teleksistä muitakin nätteja sihteerityttöjä tuomaan johtajien ajomääräyksiä.

Sihteerit kyllä olisivat voineet soittaa tai pistää määräykset sisäisen postin kirjekuoriin,mutta nämä halusivat tulla myös näyttämään uusia muotikuteitaan ja kampauksiaan kuskeille,saamalla samaten ansaittua huomiota seksikkyydestään pakkaamosta seka lähettämöstä,minkä miespuoliset työntekijät nuuskivat nokkiinsa käytävältä leijuvaa naisten perfyymien aromeja.

Komein sihteerityttö oli Sirpa,joka korkeissa piikkikoroissa ja korvien ja ranteiden kultakilkuttimissa tuli tuoksumaan chanelilta kuskien koppiin.

Jussista Sirpa näytti tummalta Farrah Fawcett-Majorsin kopiolta kampauksineen.Sihteerin tullessa uudessa Farrahin kuontalossaan alakertaan,seuraavana työpäivänä koko pakkaamon naiskunta ja keskikerroksen kokoonpanolinjan naiskokoajat näyttivät leteissään farrahkopioilta.

Farrah

Charlien Enkelit olivat silloin naisten mieliohjelmia,samoinkuin miestenkin,jotka halusivat kiusata tummaa Sirpa Fawcettia ihan luonnossa.

Sirpan mies oli tehtaan suunnnittelukonttorissa töissä tietämättömänä sihteerivaimonsa  ihanoinnin kaipuusta.

Kokkilalalainen tervapastillia mutustava hopeatukkainen privaattikuski Veikko tykkäsi viedä Sirpaa mustalla talon Chrysler Newportilla matkatoimistoihin buukkamaan johtajien bisnesmatkoja.

Kuskien kopissa yleensä vedettiin pitkää tikkua Sirpan liu’uttamisvuoroista.

1974 Saloran kopteri messuilla

Jussin keskikoululuokalla oli oppilaana tehtaan toisen johtajan vaaleatukkainen tytär,joka muistutti taasen amerikkalaisten teeveesarjojen blondattuja tähteä Doris Dayta..
Kauppaoppilaitoksen konekirjoituksen opettajana oli kauppamatematiikan hehkeä ja blondeerattu rouva ja oikealta etunimeltään ei Doris vaan Dorrit. Kauppalaskennon maisteri Almenoksa itse oli Unton lailla kasvoiltaan ja teryleeniasultaan harmaa ja joka samoin imi Tervaleijona-pastilleja tupakan- ja jonkun muunkin käryn peitoksi.

1957 Doris Day

Pappilan naapurin pöksytehtaan johtajan vanhin tytär oli samaa blondiluokkaa ja jonka Jussi tapasi visiiteillään talon poikien luona useasti istumassa makuuhuoneensa peilipöydän ääressä sukimassa harjalla kutrejaan pinkkinen aamutakki päällä ja pinkkiset teddykarvatossut jaloissaan muistuttamalla toiselta Doris Dayltä suoraan Minkin kosketuksesta Cary Grantin viekoittelemana. 

Televisotehtaan johtajan tytär kuten Jussin ihannenainen ja toinen luokkakaveri ja blondi eläinlääkärintytär Hallbergin Hannele nättiydessään ja pienessä simppelisyydessään olivat poikien kiusauksen kohteina yhteiskoulun maila- ja luistinvarastossa,minne Maaselän Antsa ja Bebedrinin Feisal maanittelivat tyttöjä tissien mullituksiin.
Televisiotehtaan johtajan tytär meni naimisiin muurlalaisen ison talon pojan ja komean Lipppo Lehden kanssa.Lippoja seudulta löytyi siis 2 kappaletta.

Naimakaupan bonuksena Liposta tehtiin materiaaliostaja.

Hän teki firmalle elämänsä kaupatkin materiaaliostajana,ostamalla saksalaiselta Hettigiltä alumiinilistaa sellaisen määrän,että sita pistettiin jokaisen teeveekoteloon ainakin viiden vuoden ajan.

Jokainen tiesi tehtaalla kuuluisan "Lippolistan".

Lippo ajoi Ankkalinnan parkkiin 70-luvun alussa myrkynvihrealla uudella ajan trendin mukaisella myrkynvihreällä Dodge Challengerilla joka vaihtui kullanväriseen ’Cudaan. Näillä Lippo ajelutti sihteeri- ja muita tyttöjä lounaille ja monesti talvisunnuntaiaamuisin voi nähdä hänen muskeliautonsa auton lumivallin alla Centrumin kaupunginhotellin taikka Rikalan hotellin parkissa.

1971 Chrysler Newport

Teeveetehtaalla pyyhki 70-luvulla hyvin.Johtajat ajelivat mustalla Chrysler Newport-fliitillä,Imperialilla sekä Cadillac DeVillellä ja lentelivät maailmalle firman Learjetilla sekä helikoperilla.

Lisenssitehtaita pykättiin Etelä-Afrikan Swasimaahan seka Luoteis-Afrikan Nigeriaan.

Pyhällä Maallakin Haifassa toimi sisartehdas Silora Israel Ltd.

Jos teeveetehtaan arvokas johtajisto olisi äkännyt ensiksi pystyttää kokoonpanotehtaan johonkin Saudi Arabiaan tai Yhdistyneisiin Emireeteihin suomalainen televisiomerkki olisi istunut kultaisen kamelin selässä.

Israelin tehtaan takia Salora-televisiot olivat arabimaissa pannassa kuten amerikkalainen Ford, Rank Xerox seka Coca-Cola,joilla myös oli tehtaansa Pyhässä Maassa.

Miten kävikään teeveiden kokoonpano zulujen omassa Swasimaassa,kun paimentolaiskokoonpanijat hävisivät loppupäiväksi keihäineen ruokatunnilta antiloopin metsästykseen?

Samaten Nigerian Enugussa,missä vallankumoukselliset sissit polttivat piruuttaan koko tehtaan?

VIIMEINEN TAISTO

Unto oli pikkupaha holtittomuudessaan sekä mielistelyssään johtoportaan silmissä.

Hän käyttätyi täysin selkärangattomasti vain oman nahkansa pelastamiseksi veropetosskandaalin tultua esille..

70-luvun puolivälissä hallintoon nimitettiin uusi henkilöstöpäällikkö J.Norkela,jonka Silva-vaimokin samalla nimitettiin know-how-osaston sihteeriksi.

Molemmat olivat saaneet jonkinlaisen maisterin arvon yliopistosta.

Filosofeilta kumpikaan ei kylläkään näyttänyt,Jorman pullistellessa revanssihauistaan sekä johtajanmahaansa toimistonsa palisanteripoydan takana ja rouvan istuessa pulskana pompadourpermanentissaan know-how-osaston sihteerinä

Luonteeltaan J.N. oli yhtä epäilevä kuin Gestapo-luutnantti vihollisvakoojan kuulustelussa.

Hänellä oli myös kova hinku saada isompi toimisto Ankkalinnan ylimmästä kerroksesta.

Henkilöstöosasto sijaitsi hyvin vaatimattomissa tiloissa tehdassiivessä.

J.N. piti käskyvaltaa henkilöstöpäällikkönä kaikkialla tehtaalla,katsomalla kuka oli oikeutettu saamaan ’förskottia’ ja kuka ei. Epäilevänä Tuomaana hänen piti tietää kaikesta,mitä tehtaalla tapahtui tai mistä puhuttiin...Näin hän sai myös omia kengänkiillottajia seka vihamiehiä itselleen. Ne,jotka suostuivat yhteistyöhön tiedustelujoukkoihin,saivat helposti ennakkoa ja pantiin vahtimaan työtovereittensa puheita ja edesottamuksia.Vihollisille ei ollut asiaa henkilöstöskonttoriin edes förskotin keruussa. J.N:n rouva taas know-how-osastolla lähellä Ankkalinnaa piti tiedustelutoimistoaan hallinnon keskiportaasta ylöspäin.

Eräs ohutlevyosaston lastauslaiturilla kartonkeja siirtolavalle repivä Taisto Tossavainen kerran soitti metallivarastonhoitaja Kiven kopista henkilöstöpäällikölle ennakonpyynnissä,jolloin J.N. monen soittoyrityksen takia löi pyytäjälle luurin korvaan.

Tossavainen urheasti käveli tämän konttoriin painamalla liikennevalonappia oven vierestä.

Vihreän valon lopulta syttyessä Tossavainen astui konttoriin sanomalla:
-Meiltä tais asia jäähä asia vähän kesken,Jorma...annakkos sitä kottia?

Tossavainen sai kottinsa.

VAARALLISTA TIEDUSTELUA

J.N. tarvitsi agentteja tehtaalle noukkimaan tiedonpalasia työntekijöitten keskusteluista sekä juoruista,vahvistaakseen asemaansa hierarkiassa.

Hän saikin värvättyä siivoustoimen työnjohtajan Vaaran Pasin omaksi adjutantikseen.

Pasi olikin yhtä utelias luonteeltaan kuin isänsä,Y-vakuutuksen tarkastaja ,jota kaupungissa kutsuttiin Vakuutusvaaraksi. Pasi oli ollut partiopoikana Jussin isän perustamassa Leiriveikoissa ja Yhteiskoulussa Jussin keskikoulun rinnakkaisluokalla.
Lukiolaista Pasi ei kaiketi koskaan tullut.
Pasin verissä keitti rallibensiini kuten tämän vanhemmalla veljellään Penalla.
Pena ajoi jääradoilla ja muissa ralleissa viritetyillä Hillman Impeillä. Pasi ajeli SAAB:eilla ja Jussi
muisti,miten siivoustoimen työnjohtajan alle ilmestyi aina uudempi SAAB 96-malli.

Salora-skandaalin puhjettua hän ajoi viimeistä muovipuskurista ja silloin muotiväristä myrkynvihreätä "Ysikutosta" erikoisvantein. Tehtaalla häntä pidettiin aika nousukaismaisena autoillaan ja yliuteliaana "rolliakkana".
Pasin ilmestyessä tehtaan käytävällä jonkun työntekijäporukan eteen ohittaakseen,porukka hajosi hetkessä eri suuntiin,koska pienikin tiedonkappale jutuista voisi lentää J.N:n korviin sekunneissa.
Autoilu Vaaroilla oli aina ollut verissä,isänsä Vakuutusvaaran ajaessa jo 50- luvulla mustaa Mercedes 170-dieseliä.
Uteliaisuus taas istui kaikilla geeneissä.

Jussin triangelidraama BP:llä.
Juhart 2010

Jussi muistaa melko kivuliaan suhteen kaikkien Vaarojen kanssa,etenkin hairahduttuaan avioon BP:n tumman kassan kanssa. Vakuutusvaara eli Pasin isä oli tarjonnut Hähkänältä hänelle vuokralle pientä kaksiota,jonne nuoripari muutti BP:n vihreällä Fordin avolava-Transitilla. Helsingintien yhdestä kalusteliikkeestä Jussi hankki osamaksulla kalusteet uuteen kotiinsa.
Neljän kuukauden pika-avioliiton kariuduttua Unton ansiosta,morsiamen kadottua kaupungin juottopaikkoihin Jussilla ei ollutkaan varaa maksaa kerääntyneitä osamaksuja,vuokrarästejä ja jopa Jokisen kultaliikkeestä ostettuja osamaksukihloja.Hän joutui isänsä takaajana tekemään vekselin Helsingintien Työväen Säästöpankista velkojen maksuun..joista jotkut rästit jäivät ikuisesti piikkiin rahapulassa.
Vaaran vanhin poika Pena karautteli viikoittain karhuamaan vuokrarästejä BP:n mittaripihalle ralli-Hillman Impillään,jolloin uhkaukset ja kirosanat poukkoilivat kaikuina Salon kirkon puuseinistä kaikkien ohikulkien kuultaviksi takamoottorisen ralliauton tuplapakoputkien räiskeessä.
Jussi oli häpeissään veloistaan sekä niiden julkistamisista..
70-luku jäi Jussin muistiin ikuisesti omituisena virheittensä aiheuttaman häpeän vuosikymmenenä

Jussin isän maatessa elamänsä loppusuoralla aluesairaalan syöpäosastolla 80-luvun lopussa,Vakuutus-Vaara makasi viereisessä vuoteessa toipumassa jostain syöpäleikkauksesta,yrittämällä vielä myydä kuolevalle rovastille henkivakuutusta.

Eräänä aamuna vakuutustarkastaja makasi yksin kivuissaan letkuissa kiinni,rovastin vaihdettua yöllä hiippakuntaa.

Vaaran olisi pitänyt kääntää ajoissa vakuutusfirmansa Y-logo ylösalaisin pasifistien rauhanmerkiksi..

1966 Georg Malmsten ja Y-vakuutus

Teeveetehtaalla alkoi mennä lujaa alamäkeen veropetosskandaalin iskiessä.

Saneerauksia alettiin tehdä.

J.N oli elementissään henkilöstön sisäisissä siirroissa.

Hän teki stalineita vihamiestensä lähettämisessä työvoimatoimistoon sekä Kelan kortistoon.

Jussikaan ei välttänyt Isä Aurinkoisen ankaraa kättä.

Ulkomaan tehtaatkin menivät myyntiin Swasimaassa sekä Israelissa,Nigerian tehtaan palaessa poroksi sissien tuhopoltossa.

Johtajiston pitkät mustat  Chryslerit menivät myyntiin samoin kuin Learjetti ja helikopteri.

Johtajat istuivat linnassa,J.N:n suunnitellessa lyhyttä kananlentoa Ankkalinnan yläkerran johtajasviittiin

.

Know-how-osasto pakattin pois laajennetun teeveepakkaamon tieltä.

Jussi oli käynyt firman lääkärillä Harkkilalla munuaistulehduksen takia. Hän muistaa vielä tänäänkin,miten Harkkila lateksihanska kädessä hieroskeli tämän peräaukon kautta munaskuja kysäisten:
--Tuntuukos kuin olis  just Ruotsin lauttamatkan teehnyt?

Unto katsellessaan Jussin sairaustodistusta kysyi oliko poika korottanut itsensä päälliköksi.

Lääkäri oli vain vahingossa kirjoittanut todistukseen titteliksi osastopäällikön.

1975 Saloran väti-TV-kokoonpanolinjalta.SSS

Erehdys edesauttoi tehtaan pikkusieluisessa kieroilussa pojan siirtoa toimihenkilöstä lattiatason laaduntarkastajaksi.

Jouko äräisi pienestä kivusta henkilöstökonttorisnsa nahkatuolilla,vetäessään know-how-pakkaamon puulaatikosta saadun ilkeän tikun peukalonkyntensä alta,alkamalla hieroskella käsiään seuraavasta siirrosta..

Jussi oli ollut aikaisemmista vääristä asioista tehtaalla aika vokaalinen,maineensa kulkeuduttua Joukon korviin.

Samoin know-how-osaston sihteerirouva Silva,jota Jussi kutsui leikillisesti Sylvanian putkeksi,ei koskaan tykännyt yo-merkonomin korjailemisesta maisterin kielitaidossa komponenttinimikkeiden ja pakkauslistojen väärinkirjoitetuissa käännöksissä englanniksi.

Jussin toimi lopetettiin ja entinen osaston esimies siirrettiin naapuriin laadunvalvontaosastolle tuntipalkkalaiseksi laaduntarkkailijaksi.

Teollisuustoimihenkilöliittokin oli täysin hampaaton,osaamatta tukea jäseneensä kohdannutta vääryyttä. Jäsenmaksut kylläkin oltiin vähennetty kuukausittain tilinauhasta.

Astuttuaan myöhemmin vihonviimeisen kerran v.1980 lokakuussa tehtaan portista ulos eropaperit kädessään Jussi oli päättänyt olla liittymästä ikuisesti yhteenkään ammattiliittoon.

Saudissa ammattijärjestöt olivat onneksi pannassa kommunistisina järjestöinä wahhabilaisen kuningaskunnan johdon määräyksestä. Filippiineillä hänen ei edes tarvinnut liittyä mihinkään ammattiliittoon free-lance-nimikkeen alla..

.

Sanassakin sanotaan pahan saavan aikoinaan palkkansa,vaikkei Jussi aina niin sanallisesti ollut ottanut biblian sanomaa..

Väärydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta hän oli aina pikkupojasta saakka suuttunut.

Firman hallinnon vaihtuessa J.N:kin pelkäsi oman pallinsa olevan höllällä.

Virkaatekeväksi saneerajaksi sekä toimitusjohtajaksi oli valtio nimittänyt erään rintamalta kuuluisan kenraalin Öhqvistin pojan,valtion kemiallisen konsernin Kemiran johtajan.

Pojaksi tätä harmaatukkaista herrasmiestä ei voinut sanoa ammattisaneerajana.
Pahat kai tulivat saamaan hänen käsistään lopulta palkkansa..pienellä viiveellä.

1978 Saloran työntekijät

Öhvqvist oli julistanut toimistonsa oven olevan auki kaikille oikeutta hakeville.

Jussikin haki oikeutta,myhäilevän saneeraustoimitusjohtajan luvatessa katsoa hänelle uutta paikkaa .

Astuessaan yläkerrassa hissiin,Jussi näki J.N:n jo painamassa johtajan liikennevalonappulaa ovella

Siinä silloin valui housunpunttiin märkänä viimeinenkin toivonpisara.
Henkilöstöosaston vakoilutoimisto oli jälleen ollut asialla.

Törmättyään Vaaran Penaan Ankkalinnan alakerran toimisotiloissa kubiikkelien välissä etsimässä takapuoli pystyssä yhden kubiikkelin roskakorista jotain tiedonpalasta silpotuista dokumenteistä,Jussi tönäisi agentin mahalleen kirjoituspöydän viereen harmaalle kokolattiamatolle..

--Ai,antteeks vaan paljon,löysiks sää jottai mielenkiintost Jormal kopioitavaks!?
Jussi matki Vaaran pätkämurteista puhetta.

--Tuolt toimihenkilöitte vessast sää voit kerätä tuplaserloist tuplakopiot myös pomoilles!

--Samanlaine Jorman paskakopio sää oles!

--Oleksää muuten kuulu, mitä yhteist johtajil ja paskal on?
--Ai,etsää..?

--Molemmat osaavat ain kelluu pinnall!!

Lokakuussa 1980 Jussi käveli tehtaanportista ulos, taskussaan lopputili.

Ilma oli kylmä sekä viimainen.

Katsellessaan taakse Ankkalinnaan päin hän näki jo suihkulähteenkin hallintorakennuksen edessä jäätyneen.

Jussi katsoi taakseen entistä työpaikkansa tovin,mutisemalla viimeiset savikaupunginkieliset lauseensa jäähyväisiksi:

--Kait sää opin jottai tästäki urakast!
--Ei pitäs kaakattaa turhii,eikä seurata väärää emosorsaa.
--Nää ankat ei oo mitään pintasukeltajii,vaan painuvat hakemaan ruokas verenpohjalt asti.

Katseensa viivyttyä tovin suihkulähteen jäällä hän sisäsilmissään näki pipo päässä luistelevia varpusia luistelemassa piruetteja,jolloin papinpoika tokaisi:
--Elämän persmäki on lyhyt,mutta liukas.
--Se alkaa Saloran pakkaamosta ja laskee alas Penan Saluunaan.

--Ei maar...on parempi lähteä pakkaamaan omaa veskaa Saudin matkaa varten.

--Siellä Saudissa ei saakkaan kuulema ryypätä edes murheeseen,muuten katkeaa juomalutku.

Näin se papinpoika viattomana uskoi.

Penan Saluunan edusta
70-luvun talvisena
viikonloppuiltana