 |
| 1939 Vihtori ja Klaara-filmin Esson bensapojat |
 |
| 1950 ca. Funkis-Shell-asema |
Niiltä sai oikein palvelujakin mittarilla,bensapojan tarkastaessa renkaiden paineet,jäähdyttäjän vedet,jarrunesteet ja lisäksi pestessä tuulilasinkin...bensan täytön ohella..ilmaiseksi.
1950-luvun asemat olivat eräänlaisia sivilisaation oaaseja villien ja tuulisten maanteiden varrella.
Bensa-aseman henkilöstökin palveli ihan virkapuvuissa: maalaisosuuskaupan hoitaja kahisevassa ja pissankeltaruskeassa virkatakissa,bensiiniasemien bensapojat punaisissa,sinisissä,vihreissä ja jopa valkoisissa haalareissa koppapalkein ja suikin.. ja jopa kravatitkin kaulassa.
Kaiken palvelun lisäksi,kun ajoit mittarikentältä takaisin maantielle,bensapoika oli lähettänyt sinut matkaan hymysuin ja kädenheilaituksin.
Bensiiniasema-arkkitehtuurikin oli silloin kunnon 30-lukuista funkista verrattuna nykyisiin moderneihin ja tylsiin moduuliasemiin....
Vanhoja bensiiniasemia ollaan Suomessa kunnostettu vain kourallinen ja etenkin autoharrastajien toimesta nostalgisiksi kokoontumispaikoiksi.
Jostain maaseudulta voi vielä löytää vahingossa santatien varrella viidakoksi muuttuneen mittaripihan ruostunein mittarein sekä rappauksesta murenevin julkisivuin että laudoilla naulatuin ikkunoin.
Sellainen näkymä yleensä kirvoittaa tiettyjen vuosikertojen autoilijoiden nupeissa onnellisia muistoja niistä vanhoista ja hyvistä autoiluajoista,joita koskaan ei saada takaisin.
Nykyään kun ajat modernin ja monitoimisen tienvarsiostarin mittarikentälle ja täytät tankkisi vilkuilemalla perässäsi venttavaa sekä kärsimättömänä sinua vilkuilevaa ajajaa ja käyt naputtamassa PIN-numeroasi korttikoneeseen tiskillä,jonka takana myyjä(tär) tuskin nostaa katsetta lehtitelineestä lainatun porno- tai juorulehden yli....paitsi että tämä pieni tyytyväisyyden virne suupielessä huomauttaa,että korttisi sattui nyt tulla hyljätyksi jostain syystä..
Minunlaiselle nostalgikolle 50-luku taisi olla ehkä paras vuosikymmen omistaa ja ajaa..ajella..autoa Suomessakin...paitsi,että sain ventata 60-luvun puoliväliin ajokortin saamista.
Kortittomuudesta huolimatta pääsin monasti takapenkkimatkustajaksi naapurin pöksytehtaan johtajan autoihin. Heillä autot vaihtuivat melkein joka toinen vuosi alkamalla 50-luvun alussa sodankäyneellä ja beessisellä 1939 Chevrolet Masterilla,vaihtuen sitten poliisien mustaan 1953 Volvo PV444:än,vaaleanvihreään 1956 Peugeot 403:en ja tummansiniseen 1956 Mercedes-Benz 220S:än ja keskisiniseen 1963 Mercedes-Benz 300 SE:hen.
Ikimuistettavan mökkimatkan yhtenä kesänä tein upouuden ja pikimustan 1960 Chrysler Valiantin takapolsterilla ja jonka tehtailija oli saanut koeajettavaksi kuopiolaisen virkaveljensä Turon omistajalta Turuselta.
Pöksytehtaan piha mielestäni näytti eurooppalaisen autoliikkeen etupihalta moninmerkkisin autoin Ford Thames-pakettiauton ja Mercedes-Benzin väliltä ja jonka sorapihalle myös tehtailijan sisarenmies pakitti tallista vaaleanpunaisen Lloyd Alexander TS:n,joka sisältä tuoksahti kangaspakalta ja ulkoa Simonitzin autovahalta. Johtajan sisar omisti myös kangaskaupan ja hänen Tiilikka-niminen miehensä piipussaan makeata Clan-tupakkapilviä ilmaan sauhuttelevana aina kytki mieleni siihen,että herrasmiesautoilijat polttivat piipunpesissään ja hopeaholkeissaan parempimerkkisiä tupakkatuotteita.
Amerikkalaisessa Isä tietää kaiken-televisio-ohjelmassakin kaikentietävä perheenisä poltteli piipussaan amerikkalaista Half and Halfia 1955 Mercury Montereyn ratin takanakin,.
Bensiiniasema-arkkitehtuurikin oli silloin kunnon 30-lukuista funkista verrattuna nykyisiin moderneihin ja tylsiin moduuliasemiin....
Vanhoja bensiiniasemia ollaan Suomessa kunnostettu vain kourallinen ja etenkin autoharrastajien toimesta nostalgisiksi kokoontumispaikoiksi.
Jostain maaseudulta voi vielä löytää vahingossa santatien varrella viidakoksi muuttuneen mittaripihan ruostunein mittarein sekä rappauksesta murenevin julkisivuin että laudoilla naulatuin ikkunoin.
Sellainen näkymä yleensä kirvoittaa tiettyjen vuosikertojen autoilijoiden nupeissa onnellisia muistoja niistä vanhoista ja hyvistä autoiluajoista,joita koskaan ei saada takaisin.
Nykyään kun ajat modernin ja monitoimisen tienvarsiostarin mittarikentälle ja täytät tankkisi vilkuilemalla perässäsi venttavaa sekä kärsimättömänä sinua vilkuilevaa ajajaa ja käyt naputtamassa PIN-numeroasi korttikoneeseen tiskillä,jonka takana myyjä(tär) tuskin nostaa katsetta lehtitelineestä lainatun porno- tai juorulehden yli....paitsi että tämä pieni tyytyväisyyden virne suupielessä huomauttaa,että korttisi sattui nyt tulla hyljätyksi jostain syystä..
 |
| Pöksytehtaan biilit Juhart |
Kortittomuudesta huolimatta pääsin monasti takapenkkimatkustajaksi naapurin pöksytehtaan johtajan autoihin. Heillä autot vaihtuivat melkein joka toinen vuosi alkamalla 50-luvun alussa sodankäyneellä ja beessisellä 1939 Chevrolet Masterilla,vaihtuen sitten poliisien mustaan 1953 Volvo PV444:än,vaaleanvihreään 1956 Peugeot 403:en ja tummansiniseen 1956 Mercedes-Benz 220S:än ja keskisiniseen 1963 Mercedes-Benz 300 SE:hen.
Ikimuistettavan mökkimatkan yhtenä kesänä tein upouuden ja pikimustan 1960 Chrysler Valiantin takapolsterilla ja jonka tehtailija oli saanut koeajettavaksi kuopiolaisen virkaveljensä Turon omistajalta Turuselta.
Pöksytehtaan piha mielestäni näytti eurooppalaisen autoliikkeen etupihalta moninmerkkisin autoin Ford Thames-pakettiauton ja Mercedes-Benzin väliltä ja jonka sorapihalle myös tehtailijan sisarenmies pakitti tallista vaaleanpunaisen Lloyd Alexander TS:n,joka sisältä tuoksahti kangaspakalta ja ulkoa Simonitzin autovahalta. Johtajan sisar omisti myös kangaskaupan ja hänen Tiilikka-niminen miehensä piipussaan makeata Clan-tupakkapilviä ilmaan sauhuttelevana aina kytki mieleni siihen,että herrasmiesautoilijat polttivat piipunpesissään ja hopeaholkeissaan parempimerkkisiä tupakkatuotteita.
 |
| Isä tietää kaiken 1955 Mercury Monterey ..ilman piippua |
Teknistä tietoa autoista imin taasen Helsingintien Fribergin Esson mittaripihalta sekä huoltohallin ovelta,joista sieraimiani kutkuttivat bensiinin ja rasvapyssyjen aromit maailman parhaimpina ja eteerisinä huumeina ja parfyymeinä kasvavalle autohullulle.
Totta puhuen kaikessa aktiivisessa unohtamisessa eli ikävien asioiden unohtamisessa harvat muistavat silloisten autojen mekaaniset epäluotettavuudet,ajomukavuuksien puutteet ja korkeat onnettomuus- ja kuolonuhriluvut liikenteessä.
Kaikilla näillä aloilla autolla-ajokokemus on parantunut mittaamattomassa suhteessa jopa täysin neutraalin tunnottomaan ajotuntoon,jos voidaan puhua tunnottomasta ohjauksesta ohjaustehoistein,automaattivaihtein ja kaikin elektroonisin heepelein konepellin alla,itseajavin autoin,peruutuskameroin jne.
Nykyautolla ajaminen ei vastaa oikeata 50-luvun autolla ajamista,missä kuljettajan perä tunsi jokaisen kuopan ja kiven santatiellä,vauhdin hiipumisen ylämäissä alitehoisella moottorilla ja kolmella lattiakeppivaihteella,joista kaikki eivät olleet synkronoituja,rättirenkaiden kiljumisen joka santatien kurvissa sekä hauisten kasvamisen tehostomattomassa ratissa.
Silloin autolla ajaminen oli ajamista sanan varsinaisessa merkityksessä eikä mitään kilpa-ajoa,kuten nykyään..
50-luvulla autoilu oli keskivertokansalaisille uuttuutta ja jopa vuosikymmenen loppuun ajeltua vain kolmasosalla huusholleista oli varaa auton ostoon.
Ja autot olivat suurta huvia niin kasvaville pojille kuin varttuneimmille.
Niitä ei oltu suunniteltu tietokoneilla maata nuoleviksi ja luonnottomiksi kiiloiksi,joita ei enää väkisinkään eroita toisistaan.
Niillä oli omat persoonallisuutensa,muistuttamalla koomisesti erilaisuudessaan koiranäyttelyn eri rotukoiria.
50-luvun Suomessa brittiautot lohkaisivat suurehkon osan autotuonnista,joten voisin ottaa esimerkiksi rodullisista eroavaisuuksista muunmuassa uhmakkaan Sunbeam Rapierin valkosivurenkain ja hiukan viritettynä,joka sopisi vaikka suomifilmitaivaan komissaario Palmun takaa-ajoautoksi verrattuna sen peruskuvaan ja ujohkoon Hillman Minxiin,joka ei uskaltaisi sanoa Böötä edes harmaalle peltohiirelle ja jonka ratin takana voisi olla joko seurakunnan diakonissa taikka keinosiementäjä..
Kummatkin autot silti oltiin tehty kunnon materiaaleista,pellistä,puusta ja nahasta eikä muovista ja keinonahasta....
Totta puhuen kaikessa aktiivisessa unohtamisessa eli ikävien asioiden unohtamisessa harvat muistavat silloisten autojen mekaaniset epäluotettavuudet,ajomukavuuksien puutteet ja korkeat onnettomuus- ja kuolonuhriluvut liikenteessä.
Kaikilla näillä aloilla autolla-ajokokemus on parantunut mittaamattomassa suhteessa jopa täysin neutraalin tunnottomaan ajotuntoon,jos voidaan puhua tunnottomasta ohjauksesta ohjaustehoistein,automaattivaihtein ja kaikin elektroonisin heepelein konepellin alla,itseajavin autoin,peruutuskameroin jne.
Nykyautolla ajaminen ei vastaa oikeata 50-luvun autolla ajamista,missä kuljettajan perä tunsi jokaisen kuopan ja kiven santatiellä,vauhdin hiipumisen ylämäissä alitehoisella moottorilla ja kolmella lattiakeppivaihteella,joista kaikki eivät olleet synkronoituja,rättirenkaiden kiljumisen joka santatien kurvissa sekä hauisten kasvamisen tehostomattomassa ratissa.
Silloin autolla ajaminen oli ajamista sanan varsinaisessa merkityksessä eikä mitään kilpa-ajoa,kuten nykyään..
 |
| Ford-lankkufarmarin pesu Juhart |
Ja autot olivat suurta huvia niin kasvaville pojille kuin varttuneimmille.
Niitä ei oltu suunniteltu tietokoneilla maata nuoleviksi ja luonnottomiksi kiiloiksi,joita ei enää väkisinkään eroita toisistaan.
Niillä oli omat persoonallisuutensa,muistuttamalla koomisesti erilaisuudessaan koiranäyttelyn eri rotukoiria.
50-luvun Suomessa brittiautot lohkaisivat suurehkon osan autotuonnista,joten voisin ottaa esimerkiksi rodullisista eroavaisuuksista muunmuassa uhmakkaan Sunbeam Rapierin valkosivurenkain ja hiukan viritettynä,joka sopisi vaikka suomifilmitaivaan komissaario Palmun takaa-ajoautoksi verrattuna sen peruskuvaan ja ujohkoon Hillman Minxiin,joka ei uskaltaisi sanoa Böötä edes harmaalle peltohiirelle ja jonka ratin takana voisi olla joko seurakunnan diakonissa taikka keinosiementäjä..
 |
| 1959 Sunbeam Rapier Monte Carlossa |
Jokaisella automerkillä oli oma tuoksunsa.
Brittiautot tuoksuivat sisältä nahalta ja jalopuulta, saksalaiset samoin..
Naapurin pöksytehtaan johtajan rouva pisti päivittäin ässämersun jalopuukojelaudan keskellä olevaan pieneen posliinimaljaan kieloja raikastimeksi. Silloin ei tunnettu Wunderbaumeja.
Itänaapurin maahantuomissa autoissa tuoksahti nenään erikoinen polstereissa käytetty materiaali,joka muistutti aromiltaan leningradilaisen pikkukaupan hennatukkaisen myyjätären valkosipulikainalohieltä, mahorkalta sekä koipalloilta..
Autoa silti merkistä huolimatta silloin pidettiin omistajan alinomaa pesemänä ja ajamana parhaimpana kaverina silloin kun autoilu oli vielä viatonta...
Silloin ei tullut mielenkään,että autot voisivat tyhjentää loppuun maapallon kaikki luonnonvarat eikä sitä vahinkoa,mitä pahaa niiden tankkeihin varastoitu polttoneste palaessaan moottorissa aiheuttaisi ympäristölle.
Nyt tiedämme tai meille ollaan toistettu joka taholta,että olemme myyneet sielumme Pirulle eli polttomoottorille,mutta silti jatkamme ajamista,josta on tullut vähemmän kunnioitettava liikuntamuoto,missä me uhallakin päästämme peristämme hiiltä koko planeettamme painekattilaan joka kerta peruuttaessamme auton tallista ajotielle.
Nautintoako?
Tuskin!
Autoilua pidettiin aikoinaan vapautena.
50-luvulla noin vuosikymmen ennen kuin halvat charterlennot Välimeren maihin mullistivat lomailun, autot edustivat uutta ja individualistista vapaa-ajan muotoa vastakohtana tilausbussimatkoille ja Valtion Rautateiden rengasmatkoille.
Silloin matkustettiin huomattavasti vähemmän kuin nykyään ja kotimaakin suurelta osalta oli monelle suomalaisille kokematonta ulkomaata.
Kukin automies voi suunnitella oman matkareittinsä ja pysähtyä,mihin halusi ja mikä sattui sopimaan passelimmaksi vaihtoehdoksi,kun ajomies oli viikon imenyt itseensä virvokkeita jossain Lapin hiihtomajassa tai Hangon Silversandin Sopu-teltassa juhannuksena.(Alkometrit tulivat poliisien käyttöön 60-luvulla).
Nyt tiedämme tai meille ollaan toistettu joka taholta,että olemme myyneet sielumme Pirulle eli polttomoottorille,mutta silti jatkamme ajamista,josta on tullut vähemmän kunnioitettava liikuntamuoto,missä me uhallakin päästämme peristämme hiiltä koko planeettamme painekattilaan joka kerta peruuttaessamme auton tallista ajotielle.
Nautintoako?
Tuskin!
 |
| 1949 Harmaa Hillman Minx |
 |
| Venäläisen perheen Moskvitsh 407 ja Pyhän Basilikan kirkko |
50-luvulla noin vuosikymmen ennen kuin halvat charterlennot Välimeren maihin mullistivat lomailun, autot edustivat uutta ja individualistista vapaa-ajan muotoa vastakohtana tilausbussimatkoille ja Valtion Rautateiden rengasmatkoille.
Silloin matkustettiin huomattavasti vähemmän kuin nykyään ja kotimaakin suurelta osalta oli monelle suomalaisille kokematonta ulkomaata.
Kukin automies voi suunnitella oman matkareittinsä ja pysähtyä,mihin halusi ja mikä sattui sopimaan passelimmaksi vaihtoehdoksi,kun ajomies oli viikon imenyt itseensä virvokkeita jossain Lapin hiihtomajassa tai Hangon Silversandin Sopu-teltassa juhannuksena.(Alkometrit tulivat poliisien käyttöön 60-luvulla).
 |
| Italialainen perhe lomamatkalla Juhart |
Lisäksi autoilu oli erikoista seikkailua eräänlaisessa suomalaisen maantieverkoston seikkailupuistossa.
Kesälomilla Esson ja Shellin Suomen maantiekartat polvilla pääsi autolla kaikkein tuntemattomiinkin matkailukohteisiin pois naapurien näkyvistä. Kotiin palattuaan ajomies sai kertailla ja paikkailla matkakokemuksiaan Ford Anglian takasivuikkunoihin liimatuista paikannimitarroista,joista vaimo ja lapset voisivat kertoa enemmänkin episodeja liiallisten virvoikkeiden tummentamaan muistipankkiin.
50-luvulla oltiin painettu aikamoinen määrä autoiluopaskirjoja,missä suositeltiin eri matkareittejä ja matkailukohteita,missä voisi yöpyä sekä lomailla.
Lisämausteina niissä kirjasissa tarjottiin hyödyllisiä tiedonjyväsiä autoilufilosofiasta,liikeennesäännöistä ja jalankulkijoista,jotka osaltaan henkisesti erosivat autoilijoista vaarallisin käyttäytymismuodoin..
Autolehdet ja autokirjat taas ajotesteillään epäsuorasti toimittajien prioriteetein ohjasivat lukijoita tiettyjen automerkkien myymälöihin.
Siunattu synkronisoitu vaihteisto saapui valitettavasti myöhään nykyisin haluamiimme 50-luvun klassikoihin ja joka nykyautolijalta vaatii tottumusta kaksoispoljentaan,saamalla vieressä istujan selkäpiin hyytymään odottamattomilla rasahduksilla..
Kesälomilla Esson ja Shellin Suomen maantiekartat polvilla pääsi autolla kaikkein tuntemattomiinkin matkailukohteisiin pois naapurien näkyvistä. Kotiin palattuaan ajomies sai kertailla ja paikkailla matkakokemuksiaan Ford Anglian takasivuikkunoihin liimatuista paikannimitarroista,joista vaimo ja lapset voisivat kertoa enemmänkin episodeja liiallisten virvoikkeiden tummentamaan muistipankkiin.
 |
| 1952 Esso Finland- maantiekartta |
Lisämausteina niissä kirjasissa tarjottiin hyödyllisiä tiedonjyväsiä autoilufilosofiasta,liikeennesäännöistä ja jalankulkijoista,jotka osaltaan henkisesti erosivat autoilijoista vaarallisin käyttäytymismuodoin..
Autolehdet ja autokirjat taas ajotesteillään epäsuorasti toimittajien prioriteetein ohjasivat lukijoita tiettyjen automerkkien myymälöihin.
Siunattu synkronisoitu vaihteisto saapui valitettavasti myöhään nykyisin haluamiimme 50-luvun klassikoihin ja joka nykyautolijalta vaatii tottumusta kaksoispoljentaan,saamalla vieressä istujan selkäpiin hyytymään odottamattomilla rasahduksilla..
Lopuksi lainaan kappaleen kirjoituksestani Yorkshiren nummet. Jussin 1. elämä,jossa omin dejavu-kokemusteni perusteella olin sotaa ennen käynyt vierailulla Iso-Britanniassa.
Kirjoitus kuvaa silloista brittiläistä autoilua:
 |
| 1938 Rover Twelve Sportsman |
Rouva Hughesin ajaessa kaupungista ulos maaseudulle vieraiden silmien eteen avautui notkoinen,karuhko lounaisyorkshireläinen nummimaisema.,mikä näytti Jussista sekoitukselta lounais-Suomen mäkimaastosta ja Lapin tundrilta.
Pojalla tuntui metkalta vatsanpohjasta rouva Hughesin ajaessa kovaa vauhtia mäkien päältä hidastamatta laskeutumalla laaksoihin.Hänen kurkussaan killui omituinen pala ikään kuin oksennus oli lähellä, pakkoniellessään palaa alas.
Samalla lailla kotikauppalasta maaseudulle ajavat bussikuskit suhasivat,että linjurin mahakalut näkyivät hyppäyksissä mäennyppylöillä.Siinä rytäkässä maaseutukauppoihin vietävät pilsneri-ja vichypullot saivat sellaista painetta sisäänsä,että sylkivät suustaan sisältönsä nauttijoiden silmille patenttikorkkien avauksessa.
Ihmekös että myöhemmin suomalaisia pidettiin maailman parhaimpina rallikuskeina.
Pojalla tuntui metkalta vatsanpohjasta rouva Hughesin ajaessa kovaa vauhtia mäkien päältä hidastamatta laskeutumalla laaksoihin.Hänen kurkussaan killui omituinen pala ikään kuin oksennus oli lähellä, pakkoniellessään palaa alas.
Samalla lailla kotikauppalasta maaseudulle ajavat bussikuskit suhasivat,että linjurin mahakalut näkyivät hyppäyksissä mäennyppylöillä.Siinä rytäkässä maaseutukauppoihin vietävät pilsneri-ja vichypullot saivat sellaista painetta sisäänsä,että sylkivät suustaan sisältönsä nauttijoiden silmille patenttikorkkien avauksessa.
Ihmekös että myöhemmin suomalaisia pidettiin maailman parhaimpina rallikuskeina.
 |
| 1937 Bluebird K3 |
Vanharouva ei eläissään ollut edes merisairas,mutta autopahoinvointia hän oli aina potenut.
Fammu sanoi lopulta rouva Hughesille:
--Could you dear Agnes please slow down..I feel nauseated...daaahling!?
Rouva Hughes hiljensi vauhtia vastaamalla:
--I am so sorry dear Fina..I usually love driving fast in the moors and I did not realise I was not alone...Pardon me..
--My husband is even much faster in his barrel-nose Bentley Touring car.
--But you should meet the daughter of our Pickering garage owner..Miss Pat Moss..whose father Stephen Moss works for Sir Malcom Campbell with his mechanic Leo Villa on the new hydroplane ..The Bluebird K3..
 |
| Bentley Pit at Brooklands Juhart 2009 |
--That is a boat..by the way...
They are trying to break the magic 140 miles per hour world record..IN WATER!!
--But Pat Moss...she is a young 10-year old lassie who drove like a man in the recent Whitby hill-climbing race in her British racing-green SS100 Swallow sports car!
--Ten years old..can you believe?
--But her big brother 15-year old Sterling is a born race driver...you'll be hearing of him in the near future..
 |
| Stirling Moss 50-luvulla |
 |
| Pickering Smiddy 50-luvulla |
Auto puikkelehti keskustaan kellotorille,missä pidettiin markkinoita.
Kapea High Street johti torille.
Keskustorin reunalta erottuivat muidenmuassa Pickering Co-Operative Societyn myymälä ja John Farrah Ltd:n toffeepuoti kymmenien pikkuliikkeiden joukosta.
Kellotornin vieressä katukäytävän päällä keikkui tuulessa Black Swan Freehouse-pubin peltikyltti naristen ruosteisissa ketjuissa.
Pubin sisällä pumppasi tiskillä paksuhko publord kahvalla lippalakkisen asiakkaan tuoppiin mustaa paikallista Pickering Bitteriä.
 |
| Tuulenviemää |
Filmijuliste tulisi vaihtumaan lasivitriinissä vasta kuuluisan Blitzin ja Battle of Britainin jälkeen vuonna 1946 Robert Taylorin ja Vivien Leighin Sumujen silta-posteriksi.
Kaukana pienessä Suomenmaassa elokuvateattereihin saataisiin pitkällä viiveellä vasta vuonna 1950 Tuulenviemä-filmi premiäärinä.
Suomalaisten oma Big Brother Stalin ja Little Brother Molotov sekä juoni ottoveli marsalkka Zdanov valvontakomissiosta sodan päätyttyä pitivät huolen,ettei elokuvateattereihin saataisi amerikkalaista eikä kapitalistista hapatusta,kuten rikkaita etelävaltiolaisia plantaashinomistajia sortamaan työväenkansan ja sodan käyneiden "ylen sankioiden prihojen" moraalia.
Vuonna 1950 Suomen kommunistit olivat hävinneet vaaleissa ja amerikkalainen "hapatus" pääsi vihdoin. markkinoille
 |
| Pickeringin kellotori Juhart 2011 |
Ikkunalasin takana kiilteli uuden Y-Fordin krominen maski.
Ikkunamainoksessa kehuttiin auton hinnaksi tasan 100 puntaa 10 punnan autoverolla.
Auton saisi paikallinen eläinlääkäri taikka kunnantohtori 25 punnan etumaksulla vakuutettuna ja rekisteröitynä.
Rouva Hughesin Roverin kojetaulun alapuolella tavarahyllyllä Jussi näki makaavan hiirenkorvainen The Farmers Weekly-kuvalehden,jonka kannessa komeili samanlainen Ford-mainos.
Pikkutilallisilla eli smallholdereilla ei ollu varaa edes pikkufordiin,vuosiansioiden ollessa 500 punnan tienoilla vuodessa.
Lehden lukijakunta koostuikin vauraista lammasfarmareista sekä viljelijöistä..
Vasta 50-luvuna alussa Dalesien pikkukujilla ja teillä tulisi olemaan runsaasti autoliikennettä,jolloin pientilallisillakin olisi allaan oma Jowett Bradford-pakettiauto taikka uusi Land-Rover.
Nyt 30-luvun viimeisenä vuotena vain viikonloppuisin kaupunki täyttyi autoista,jotka enimmäkseen olivat liikkeiden ja yritysten jakeluautoja tai paikallisten tehtailijoiden ja ammatinharjoittajien mustia umpiautoja.
Kuitenkin suurehko osa autokannasta kuului kaupungissa läheiseltä teollisuusalueelta vieraileville autoilijoille,jotka olivat ajaneet nauttimaan vapaapäivästä maaseudulla.
Nämä ajelivat alas vihreisiin laaksoihin punertavien nummien yli ja paikoittivat ajoneuvonsa somiin pikkukyliin,monen kumartuneena ohjauspyörän taakse tutkimaan reittikarttoja ja matkaoppaita.
Kuuden vanhan pennyn (nykyisen kahden pennyn) hinta matkaoppaasta oli edullinen sijoitus.
Sen avulla päivämatkustaja luottavaisin mielin pystyisi ajamaan kohteeseensa kiemurtelevaa tieverkostoa pitkin soolaillen.
 |
| 1933-1937 Ford Y |
Kaikkialla näkyi kivirakennuksia siroteltuna maisemaan.
Kiviaidat katkoivat niittyjä kuin vohveliraudan painautumat paahtoleivällä.
Huumaavan rinnepujoittelun jälkeen matkalaiset havahtuivat Roverin pysähtyneen maatilan pihapiiriin,jota matalat kivirakennukset ympäröivät.
Rouva Hughesin avatessa oven, tallin takaa juoksi kaksi karkeakarvaista terrieriä tervehtimään häntiään iloisesti heilutellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti