keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Salolaista kirkkohistoriaa pappilan pihalta. 3. osa.

1939 Sotilaspojat marssimassa Harhon talon edustalla.
Taustalla Salon kirkko


Mainitsin edellisessä kirjoituksessani katselleeni pappilan ja kelloseppä Kukkosen tontin väliseltä lankkuaidalta katselleeni Salon kirkkoa ja sen naapurissa Harhon taloa.
Harhoista muistan kansakouluopettaja Helmi Harhon,joka myös kävi pappilassa seurakunnan tilaisuuksissa. Harhon täti näytti minusta tiukkailmeiseltä opettajalta,jonka tiukkaan kiristetty musta hiusnuttura eli siveyden sipuli korosti hänen auktoriteettiään luokan kateederilla.
Muistaakseni hän oli aloittanut opettajanuransa Moision kansakoulussa.
Itseäni Alhaisten kansakoulun alaluokilta taasen pelotti tiukkailmeinen opettajatar Olga Korento.
Oma alakoulun opettajani Seija Simola puolestaan oli ihailuni kohde lempeänä jopa nättinä ja nuorena naisihmisenä..




Harhon setää en muista pikkupoikana eli F.A. Harhoa,joka oli opettanut Salon Suomalaisessa Yhteiskoulussa,kuten näkyy v.1928 opettajakuvassa.
Oman kasvuikäni olin varttunut jonkinlaisessa opettajamiljöössä yhteislyseon naapurissa.
Tunsin lyskan opettajat paremmin kuin oman yhteiskoulun maikat ja lehtorit. Isosiskoiltani sain kuulla kertomuksia Hyrrästä,Lantusta,Vilposta,Törmästä jne. Ensimmäinen tyttöystävänikin tuli lyskasta..postimestarin tytär Paloheimon (Brander) Auli,joka asui melkein naapurissa poliisinrapun tokakerroksessa. Paloheimot eivät olleet puhtaita salolaisia,vaan muuttaneet kauppalaan Konginkankaalta (Sagnaknignok väärinpäin)..
Postista kerron myöhemmin..

Lyseon perusmuuraus 1949.7.2.
Oik.kouluneuvos Niilo Kallio,pormestari Herman Tuomaala,rehtori
Toivo Nuotio,vanhempainneuvoston pja varatuomari Ilmari Holmas
 ja yliarkkitehti S.W. Savonius
V.1928 yhteiskoulun opettajakunnasta muistan vielä Salmensuun Hanneksen ja Alma Vilpon 50-luvulta.
Kuvan Toivo Nuotio oli yhteiskoulun rehtorina uuden lyseorakennuksen perusmuurauksen aikana 1949.
Monikaan ei muista enää,että vanhan yhteiskoulun v.1903 valmistunut puinen koulurakennus paloi venäläisestä palopommista v.1940.Vain mansardikattoinen puukoulu säilyi.
Lyseon perusmuurauksen kuvassa 1949.7.2. tunnistan vielä pormestari Herman Tuomaalan ja varatuomari Ilmari Holmaksen,joka asui Ilomäen kallion päällä seisovassa komeassa talossa,joka valvoi salolaista elämänmenoa vanhan Eläintorin yli vuosikymmeniä. Talon rakennutti viime vuosisadan alussa nimismies Lindbom.
Ilmari Holmaksen tytär Sirkka Holmas kerran pelasti minut hukkumasta paskaisesta ja ällöttävänhajuisesta jääsulasta vanhan teurastamon edustalta hammaslääkäri Eklund-Äyhön talon  naapurissa
Varatuomari Ilmari Holmas ja pormestari Herman Tuomaala silloisen kauppalan napamiehinä kuuluivat moniin salolaisiin johtokuntiin.
Salon kauppalan säästöpankin johtokunnan ja isäntien puheenjohtajiin joukkoon kuuluivat seuraavat henkilöt:


Isäntien puheenjohtajat: lääk. lis. H.F. Boisman 1901-1902, postinhoitaja Rosa Forsten 1903-1918, insinööri J. Fr. Martelin 1919-1927, eläinlääkäri H.G. Jääskeläinen 1918-1940, apteekkari Agur Gastren 1941-1944, pormestari H. Tuomaala 1945-1953, opettaja K. Aulanko 1954-1955 ja toimitusjohtaja Niilo Mattsson 1956-1965.

Hallituksen puheenjohtajat: opettaja J.N. Sainio 1901, liikemies E.E. Laine 1902,,opettaja Bertta Caven 1903-1906, talousneuvos Elias Selänne 1907-1939, toimitusjohtaja Artturi Ingren 1940-1957 ja varatuomari Ilmari Holmas 1958-1965.

Listasta oman pappilan pihan hollilta tulevat esiin mm. Johan Fredrik Martelin,Paula Martelinin mies,talousneuvos Elias Selänne..jotka omistivat pappilan puutalon ja varatuomari Holmas,jonka talon  aina näin hallitsevan Ilomäeltä kauppalakuvaa.

Anna Paloniemi
Vanhan yhteiskoulun opettajakuvasssa esiintyy myös Anna Paloniemi (1879 Heinola-1954 Salo).
Hän oli ensin Salon Yhteiskoulun johtajana 1920-21.
Hän oli tosipersoonallisuus,älykäs.temperamenttinen ja vaativa opettaja,mutta samalla huumorintajuinen,runoutta ja näytelmäkirjallisuutta harrastava naisihminen. Kaikki oppilaat pelkäsivät tätä "Ämmää",joksi hänet oltiin ristitty,mutta jälkeenpäin yleensä kaikki oppilaat kunnioittivat ja rakastivat häntä.
Maisteri Anna Matilda Paloniemi oli jo 20-luvulla Uskelan kunnanvaltuutettu ja kun Lukkarinmäki liitettiin Saloon,hänet valittiin Salon kauppalan valtuustoon,missä istumista kesti kymmenisen vuotta.
V.1937 eläkkeelle siirryttyään hän muutti vähäksi aikaa Helsinkiin ja Turkuunkin,mutta v.1942 hän muutti takaisin Saloon.
Anna Paloniemen kaunis omakotitalo sijaitsi Lukkarinmäen puolivälissä,sillä kohtaa,missä nyt mennään puhelinlaitoksen kalliosuojaan..Hänellä oli kaunis puutarha,jossa kasvoi kukkia,pensaita ja muutama luumupuu.Hän selitti sitten syksyllä saksantunnilla saksaksi miten hän oli odottanut suurta luumusatoa,mutta yksi ainoa luumu oli kypsynyt ja senkin lintu oli vienyt mukanaan.
Ne "Ämmän" "Pflammenbaumet" eivät olleetkaan kovin sadokkaita.
Anna Paloniemi kuoli 6.3.1954 täytettyään edellisenä päivänä 75 vuotta. Hänet haudattiin Helisnummen hautausmaalle.
Salossa asuva tri Jussi Paloniemi ja hänen sisarustensa isä,pankinjohtaja varatuomari Eero Paloniemi olivat Anna Paloniemen veljenpoikia.
Meidän pappilan hovilääkärinä oli juuri sama Jussi Paloniemi,jonka vastaanotto oli uudessa kerrostalossa Lastentarhaa vastapäätä Torikadulla..missä myös palveli lyskalaisten suosima ns. Torikadun baari.

Lehtimajan talo
----------------------
1927 Yhteiskoulun ylioppilaat.
Toinen oikealta Aune Willman Lehtimaja.Lauri
Lehtimajan äiti
 
1925 Torikatua ja Lehtimajojen talo

Torikadun ja Esterinkadun kulmatalo,jonka paikalla oli
Lehtimajan talo.
Samassa talossa pidimme pappilaa vv.1966-67

Samassa kerrostalossa asuimme vv.1966-67 kun uutta seurakunnan viranhaltijoiden taloa rakennettiin vanhan puretun puupappilamme paikalle. Tämän Torikaun asuintalon paikalla oli aiemmin ollut kaunis nikkarityylinen puutalo,missä Lehtimajan Laurin isovanhemmat Willmanit omistivat.
Lehtimajan Lauri oli samoin lyskalainen ja isisiskoni Annukan luokkakaveri.

1900-1904
Lehtimajan Laurin isovanhemmat
Willmanit
Turussa
fillarikuvassa

1968 Lauri Lehtimaja
Kyproksella YK-yliluutnanttina
Lauri Lehtimaja vanhempineen ja isovanhempineen (Willman) asuivat myöhemmin Länsirannan entisessä asemapäällikkö Nohterin ja myöhemmin veturinkuljettaja Saarisen talossa,joka vieläkin seisoo ryhdikkäänä puukoristeineen.

1976 Nohterin talo
1967 Inkku Linna
Kiilan kesämökillämme
Puhuessani pappilan lääkärituttavista minun pitää mainita myös hammaslääkäri Inkeri Linna,joka täytti pappilan pesueen pehmeäluiset  hammaskalustot amalgaamipaikoilla.
Inkeri Linnasta eli Inkusta tuli melkein perheen täti,joka vieraili pappilassamme,samoin kuin Kemiön Kiilan kesäpaikassamme.
Inkku asui Lukkarinmäessä rapatussa omakotitalossa lähellä Rauhalankadun risteystä äiteineen Impi Linnan kanssa.
Impi Linna oli jo ikäihminen silloin 60-luvulla ja ehkä hieman dementoinut,jolloin äitini savolaisena kutsui leskirouvaa "nuorena nukkuneeksi ".Impi Linna miehineen eli Inkerin isän kanssa pitivät sekatavarakauppaa Torikadulla 20-30-luvuilla ja jos oikein katselen kuvia oikein,niin uskoisin kaupan olleen juuri tässä Lehtimaja-Willmanin talossa..
Inkku Linna piti praktiikkansa Salon Kauppalan (Kaupungin) Säästöpankin talossa Uuden Apteekin yläpuolella tokakerroksessa,minkä jodin lemu ja poran vinkuna saivat minut melkein pyörtymään odotushuoneessa odotellessani vuoroani kidutuskammioon astumiseen.

Isäni,Niini Äyhö,enoni Timo Laitinen ja äitini
seurakuntalon perhejuhlissa
Perhetuttaviamme oli myös hammaslääkäri Edvin Eklund-Äyhö sekä hänen Niini-rouvansa,jota kutsuimme Niini-tädiksi,joka aina vieraili meidän perheemme sukujuhlissa.
Edvin-sedän jalkakäyttöistä poraa vihasin pelonsekaisesti,pienen kaljun miehen roikkuessa suussani poran kanssa puhallellen klubihenkäyksiä valkoisen naamasuojan läpi herkkään nenääni.
Edvin-setä kylläkin vei meitä monasti veneretkille Moto III:sella Halikonlahdelle,Vartsalaan varatuomari Turkan perheen kesäpaikkaan Luotsisaareen ja Kokkilaan asti.

Liitän kertomukseni Hammaspeikkoja ja muita mörköjä Edvin-sedän kidutuskammiosta :

1930-luku.Lapsia Äyhön vastaanotolla
Hammaslääkäri Eklund-Äyhöllä oli vanha jalkakäyttöinen pora ja kidutustuolikin muistutti vuosisadan alun vanhaa parturintuolia,mitä tohtori polki toisella jalallaan ylös lapsiuhreille. Pienikokoisen ja kaljupäisen tohtorin assistenttina seisoi uhkaavana varjona tukeva keittiölotan näköinen hammashoitajatar linttaan astutuissa läskipohjakengissä,joka valkoisessa henkseliessussaan olisi sopinut paremmin jakamaan papusoppaa ja vanikkaa sodan kovettamille ja sänkipartaisille rintamajermuille.

Asemakadun kulman Kauppaosakeyhtiön talon seinän Bio-Jännän elokuvajulisteessa amerikkalaiset P-38 Mustangit ja Kittyhawkit irvistelivät Tyynenmeren taivaalta terävin hainhampain Pikku Jussin perään,pojan laahatessa jalkojaan hammaslääkärin vastaanottoa kohti.

Äyhön talo Asemakadulla
Vastaanottoovi Ladan takana.
Halikkokuvagalleria
Tohtori Äyhön talo Asemakadun päässä ja Helenankadun kulmassa ei muistuttanut ulkoa lainkaan Frankesteinin linnaa eikä Hitchcockin Psykon kummitustaloa. Se oli melkein 60 vuotta vanha vuosisadan vaihteessa rakennettu kaunis nikkarityylinen ja puupitsikoristeinen talo,jonka pihanpuoliselta lasiverannalta sai katsella Salonjoen paaluihin kiinnitettyjä moottoriveneitä. Tohtorilla itsellään oli 20-lukuinen mahonkikruiseri Moto III,jolla papinpesuekin pääsi kesäisin liukumaan ihan Vartsalan salmeen asti .
Äyhön pariskunta kuului isäpastorin ja äitipastorskan lähituttaviin,Niini-tädin etenkin tullessa pappilaan seurakunnan melkein jokaiseen kissanristiäiseen. Siviilissä ja Moto III:n kipparina Edvin-tohtori oli erittäin vilkas ja leppoisa huulenheittäjä,mutta vastaanotolla valkoisessa ja veritahraisessa tohtorintakissaan hän muistutti naapurin teurastamon lahtarilta..

Salonjoki lähellä Äyhön rantaa
Juhart 2013
Vastaanoton odotussaliin piti kiivetä tuulikaapista kymmenisen porrasta ylös. Pikku Jussin herkkään hajunenään iski huumaavasti lattiavahan.lysolin ja jodin potpurri. Samanlaiselta tuoksahti juna-aseman odotussali,joskin ilman jodin pistävää katkua. Juna-aseman haju oli jotenkin kiehtovan houkuttelevaa lisäksi radan tervatuista ratapölkyistä.
Se jodin haju pani Pikku Jussia etoamaan.
Hän oli aiemmin käynyt hammastohtorilla vain takahampaidensa paikkauksessa uskomalla,että ammattikunnan ainoana tehtävänä olivat vain paikkaukset sekä hampaiden ulosvedot. Sitä jodia hän oli sivusilmällään ja suumonttu apposen auki seurannut Äyhön sedän sekoittaneen pienessä posliinikupissa amalgaamipastaan,jota setä rappasi muurarin ottein takahampaiden porattuihin kraatereihin. Pojat koulussa olivat kertoneet amalgaamin sisältävän myrkyllistä elohopeaa Jussin ihmetellessä,miten setä oli edes saanut kuppiinsa sitä elohopeaa.....lämpömittaristako? Hän oli kerran flunssakuumeessa rikkonut kuumemittarin, elohopean juostessa makuuhuoneen korkkimatolla vilkkaasti pieninä hopeakuulina näkymättömiin..
Jos se oli myrkyllistä,niin miksi sitä pantiin ihmisten suihin? Äidilläkin oli hetuloissaan 1920-luvulla tehdyt amalagaamipaikat. 
Odotushuoneessa Jussi istui ainoana potilaana.
Hän oli istuutunut ikkunanviereisen pikkupöydän ääreen. Odotellessaan hän leikki puolihermona vanhalla puisella tikapuulelulla,missä puinen ukko yläpienalta kieppejä tehden keikkui alas alapienalle. Ikkunalaudalla punainen pelargonia oli tiputtamassa lehtiään alas seisovasta vedestä kellastuneelle sinivalkoiselle fajanssivadille,missä pienet vinosilmäiset miehet soutivat kivisen kaarisillan alitse.Sillalla seisoskeli kimonossa ja parasolin alla pompadourtukkainen japanilaisgeisha...
Pikku Jussi sisäsilmällään oli kaihossaan soutamassa Salmen puusillan alitse pappilan mökin keskisuomalaisella suippokokkaveneellä kaislikkorintaiseen salmeen,mikä johti Katavasaareen,pappilan kesämökille.Veneestä hän näki vielä Salmen sillan yli porhaltavan Pekka Laineen sinikeltaisen Volvo-onnikan ikkunasta nätin rahastajatytön valkaistun ja tupeeratun tukan...
Tyttö vilkutti hänelle..
Niukasti kalustetun odotushuoneen yhdessä nurkassa seisoi messinkinen sylkykuppi eli spittuuni,jollaisen hän oli myös nähnyt juna-aseman venttasalissa. Tähän spittuuniin ilmeisesti Niini-täti oli koristeeksi istuttanut Jukkapalmun.Spittuuniin joku potilas oli ulosmennessään sylkäissyt verisen pumpulitukon.
Valkoisen öljymaalatun oven takaa kuului sianlahtaukseen liittyviä kiljahduksia sekä tohtorisedän kasvonsuojan tukahduttamia murahduksia:
--Sattuuks vai?
Kunnes jalkaporan kitkutus jatkui ja raskasluisen hammashoitajattaren läskipohjakenkien astuntaa alkoi kuulua narisevalla puulattialla ja instrumenttikaapin lasioven rämähdystä..
Setä oli kerran eräissä pappilan seuroissa vitsaillutkin isäpastorille kahvinjuonnin aikana,että Eine eli se raskassoutuinen hammashoitaja oli yhtä vaarallinen kuin norsu posliinikaupassa..
Eine oltiin hankittu aluksi huushollin taloudenhoitajaksi...
--Ne tongit sielt kaapist!
Äyhön setä mutisi lakanakankaiseen pärstäsuojaansa.
--Noh..avataampas sitä suukkua enämpi ...että päästään paremmin sisään..!
Jostain seinän takaa kuului gramofonista rahisevaa ja mahtipontista Bachin Requiem-surumarssia....
Jussilla oli jo luikahtamassa muutama pissatippa alushousun lahkeeseen...
Hänen sormensa olivat äkisti menneet molskihousujen haaroissa ristiin.
Itkunsekaisessa nokkatukossaan Pikku Jussi pyyteli kuiskaten :
--Isä taivaassa..johra sinä meitä...kauas poijes noist hammastonkeist..!!

Vanha hammaslääkärintuoli
Kirkkokonttori
----------------------
1966 Vanha pappila ja uusi seurakuntatalo.
Oikealla puutalossa,missä näkyy ikkuna,oli kirkkokonttori.
Tuulikaapista pääsi kanslisti Salli Laakkion asuntoon.
Kirkkokonttori sijaitsi pappilan pihan sivurakennuksessa ja johon pääsi talon päädystä kiviportaita nousemalla. Silloista kirkkokonttoria piti kanslisti Salli Laakkio,vannoutunut ikäneito,joka valvoi konttorinsa ikkunasta pappilan kakaroiden touhuja kotkankatseellaan. Olettaisin Laakkioiden tulleen Kuusjoelta. Jouko Laakkio mm. oli Lammervon tehtaan housutukun kuskina ja monitoimimiehenä. Kirkkokonttorissa Salli-täti naputteli vanhalla Adlerilla kuolin- ja kasteilmoitukset,kuulutukset ja hautaukset,kirkollisverolomakkeet jne.

1904-05 Moisio.Muurari Karl Lindemannin Uskelan
seurakunnan
kirkollismaksut kantopalkkoineen
Toini ja Pikku.Fiat
Samassa rakennuksessa Leinon tehtaan puolisessa päässä asui Laineen perhe. Perheen isä kuului työväenluokkaan,mutta vastapainona työväen radikaalisempaan aatteeseen hän oli innokas kirkossakävijä. Laineen punatukkaisista tytöistä Eijasta tuli diakonissa,mutta ns."ärrävikaisesta" Elinasta en tiedä ,mihin ammattiin hän päätyi isona.
Talon keskirapussa asui seurakunnan diakonissa Toini Piirainen,vannoutunut Puumalasta saapunut vanhapiika,josta tuli pappilan ruokapöydän vakituinen vieras,kutsuttuna ja itse kutsumana.
Äitini katsoi Toinia pihiksi ja monen monituisen kerran saimme Kiilan mökillämme kuulla hänen pikku-Fiatin pörinää Mäntyrinteen tieltä,kun diakonissa tuli itse kutsumana viettämään kesälomaansa ilmaiseksi pappilan kesähuushollissa.
Seurakunnan toisena diakonissana oli pyöreä ja pienikokoinen Hilma Mononen,joka asui Rummunlyöjänkadun uudessa kerrostalossa puhelinlaitoksen tontilla.
Hän oli vt.kappalaisen Aulis Savolaisen sukua,ja uskon,että kappalainen itse oli värvännyt Hilma-tädin seurakunnan diakonissaksi. Savolaisen Sepon kanssa kävimme Hilma-tädin luona visiitillä.
Ensivaikutelma astuessamme hänen yksiöönsä oli,että se näytti lastenmökiltä,missä kaikki peilit ja raamimaaalaukset oltiin ripustettu seinille vähän lattialistojen yläpuolelle. Itse monta kertaa seurasin Hilma-tädin erikoista pyörivää kävelytyyliä Rummunlyöjänkadulla ruiskulaukun heiluessa palttoon sivulla,pelkäämällä,että diakonissa voisi pudota kadunkulman viemärin valurautaisten kaltereiden välistä sisään..

jatkuu..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti