maanantai 17. helmikuuta 2020

Pikku Jussin kadonnut maailma.Pikkuinen Rumpalinkadun poika. 7.osa. Papinpoika pakanamailla.



Maailmanlopun airut
ja viimeiset bussivuorot
by Juhart
Arvon mekin ansaitsemme

Kertomukseni on jälleen puolifiktio,vaikka joku lukijoista voisi tuntea kyseessä olevan pikkukaupungin hautaustoimiston tirehtöörin kuvausten perusteella.
Kiviriippana arkussa hiukan "kylmäkuljetus-" eli ruumisautoasiaa ..
Jussi L.

Kevättalvella 1961
----------------------------------
Hautausurakoitsija Arvo piti itseään pikkukaupungin seurakunnan yhtenä työnantajana.
Toisiksi kirkon työnantajiksi hän katsoi aluesairaalan synnytyslaitoksen,kunnankätilöt sekä Amorin.
Arvon mustan Volvo-hautausauton ilmestyminen kirkkokonttorin portille takasi leivän ja palkat seurakunnalle allegorisessa  mielessä.
Papithan valtion evankelisluterilaisessa kirkossa olivat valtionvirkamiehiä.
Jussin isä seurakunnan kappalaisena ansaitsi vuoden 1957 verokalenterin mukaan vuosituloina n.720.000 silloista Suomen markkaa eli n.60.000 markkaa kuukaudessa.bruttona.
Viisihuoneisesta kappalaisen pappilasta asuntoetuna hän ei maksanut vuokraa,mistä verottaja miinusti tietyn jonkinlaisen prosentin.

Pappilan kulma v.1962 helmikuussa.
Juhart 2008
Pappilan viisipäiselle katraalle piti saada myös apetta ruokapöytään,jalkineita ja vaatetta päälle neljänä eri vuodenaikana,mikä verotti huushollin budjettia.Kappalaiska perheen talouspäällikkönä pystyi keinottelemaan koulukuukaudet läpi erinomaisilla säästökyvyillään juostessaan kaupoissa tarjousten perässä.
Pappilan keittiön kommuutissa eli kylmävarastossa oli varastoituna säilöttyjä avomaakurkkuja,syksyllä poimituista puolukoista tehtyä puolukkahilloa,savupotkaa ja jopa pohjoisesta sukulaisten lähettämä lakkapönttö.
Valmisvaateostoja kappalaiska minimoi kutsumalla Viitasaarelta pappilan hoviräätälin Uuno Närhen parsimaan,harsomaan ja kraataroimaan pesueelle alennuksesta ostetuista kangaspaaleista pitovaatteita.
50-luvun alussa Jussi oli saanut Uunon isän sotilasmanttelista tehdyn kaksirivisen pompan,jota kutsuttiin myös ulsteriksi.
Se päällä papinpoika v.1953 keväällä poseerasi iisalmelaisen arkkutimpuriukkinsa Juhon hautajaisissa baskeri syvällä korvilla..Perheen tytöt puolestaan olivat saaneet pyhämekoiksi pappilan hoviräätäli Uuno-sedän valmistamat skottiruudulliset hameet,äidin löydettyä jostain kangaskaupasta "halavalla" kangaspaalin.

Jussi ulsterissaan ja baskerissaan Iisalmessa ukin hautajaisissa
v.1953 vakava virkailme kasvoillaan.
Jussin edessä nuorempi Maija.pikkusisko talvihaalareissaan.
Uuno-kraatari
Katavasaaressa
Pyöreissä kakkuloissaan ja ristiasennossa pöydän päällä istuva Uuno-kraatari  muistutti kauluksettomassa flanellipaidassaan prikulleen ilmielävää intialaista Mahatma Gandhia.
Jollei Uuno istunut pöydällä,niin hän kävelykeppinsä nojaten piirsi kaavoista kankaalle räätälinliidulla valkoharmaita linjoja kuin kauppalan rakennustoimiston asemakaavoittaja.Uuno-sedän vasen jalka oli jalkaterää lyhyempi kuin oikea.
Uuno sattui kuolla kupsahtamaan pappilassa,jolloin Arvo soitettiin hakemaan hänen maallinen tomumajansa hautaustoimistoon arkutettavaksi.

Kaupungissa uskottiin hautausurakoitsijan ansaitsevan huomattavasti paremmin kuin papisto.
V. 1961 Arvo omisti jo kaksi hautausautoa uuden 1961-mallisen Plymouth Suburbanin tullessa kaveriksi vanhan drotskamallisen Volvo-palvelijan rinnalle. Tavallisesti ei tiedetty,että hautaustoimistot,kuten taksiyrittäjät saivat hankkia autonsa verovapaasti ammattinsa harjoittamiseen. Arvo oli aloittanut hautuuajonsa kauppalassa 1928-mallisella Flint-hauturilla.Flintistä Amerikassa myöhemmin tuli General Motorsin Buick.

Arvon Flint Turuntie 11 edustalla
Pappeja Arvo silti katsoi virkaveljikseen.
Eivät kaikki Arvon arkuttamat vainajat kuuluneet kirkkoon!
Kauppalassa oli toiminut ennen Arvoa toinenkin hautaustoimisto jo 20-luvulta asti..Augusta Jylhä,jonka liike sijaitsi Itäisellä Siltakadulla (Helsingintie) Tähkän osuuliikkeen naapurissa ..eli samassa talossa kuin Vaasan Pyörä Rummunlyöjänkadun kulmassa.
Arvo hoiti Turuntien hautaustoimistostaan siviilirekisteriläiset,agnostikot ja ateisitit hautaan seppelein ja kukkavihoin yhtä juhlallisesti ja kunnioittavasti seurakunnan uuden modernin Helisnummen kappelin hautausmaalle,mikä sijaitsi uskovaisten kalmiston takana.
Seurakunnan savolaissyntyinen ja suosittu kansanpappi Antti suostui hautaamaan vainajat erilaisista uskonnoista,uskonnottomuuksista ja poikkeavista elämänkatsomuksista huolimatta.
Uskonnottomien omaiset näin saivat rauhallisin mielin palata koteihinsä nauttimaan hautajaiskahvia ja heittämään epäilyksensä sivuun kappalaisen kauniista siunauspuheesta,että taivastiellä matkaava pääsisi jonkinmerkkiseen paratiisiin eikä sinne sosialistisen koksipuolen helvettiin tai sen esikamareihin odottamaan vihonviimeistä tulista kohtaloaan infernossa..
Seurakunta sai maksun hautapaikan myymisestä sekä vuosittaisesta haudan hoidosta ja Arvo puolestaan laskutti omaisia erinäisistä hautauskuluista,kuten suruadresseista, kuolintodistuksen kirjoittamisesta,arkusta,kukkaseppeleistä ja tietenkin hautausauton käytöstä.
Arkut valmistettiin itse omissa tiloissa.

Arvo oli hankkinut arkkuliikkeeeseensä sodan jälkeen ruumisautoksi hän  1938-mallisen kuusisylinterisen Packard 120:n Turusta..
Arvo muistaa Pohjanmaalla syntyneenä,että hänen nuoruudessaan vainajat vietiin talvisin sairaalaan hevosreellä ja jopa vesikelkalla.Maaseudulla ei ollut silloin hautaustoimistoja,kuten kaupungeissa.
Hän oli kerran 30-luvulla Helsingissä nähnyt Liisankatu 25:ssä komean Mikko Monosen ruumisarkkuliikkeen ja yhtä komean 1936-mallisen Chevrolet-ruumisauton liikkeen edessä.
Siitä hänessä oli syttynyt kipinä hautausurakoitsijaksi.

Entisöity Monosen 1936-mallinen
 Chevrolet-ruumisauto
Packard joutui kylläkin bensajuoppona myyntiin ja taloon ostettiin 1951-mallinen paljon pienempi brittiläinen Bradford (Jowett) -ikkunapakettiauto,jonka vajaatehoisella kaksisylinterisellä ja kaksitahtisella bokserimoottorilla vaivoin sai kiivettyä kirkonmäkeä ylös arkku niskassa. Parisen vuotta myöhemmin taloon ostettiin 1951-mallinen Volvo 832-hauturi,jonka kori oli suomalaista valmistetta. Samaa Volvo-mallia Tukholman ja Helsingin taksit sekä Helsingin poliisilaitos olivat käyttäneet tuloksellisesti.

Arvoa pani hymyilyttämään myöhemmin 60-luvulla,kuullessaan radiosta Liisankadulla-kappaleen,mitä Lauluyhtye Muksut esittivät sanoin.."Vessa.vesiposti,makuukamari ja huone...Samassa talossa Liisankadulla kuin Matti Makkosen ruumisarkkuliike..."
Laulu viittasi selvästi Liisankatu 25:n Monosen hautaustoimistoon.


1957 ca.Arvon tai Jylhän Volvo viemässä
Fribergin Esson Eino Lammia viimeiseen
lepoon

                   
 Pienen lounaissuomalaisen jokirantakaupungin seurakunta oli nousemassa varakkaaksi yritykseksi omistaessaan monta hehtaaria sokerijuurikasmaita ja ostaessaan kovalla rahalla virkistysalueen järven rannalta,puhumattakaan vuonna 1961  pappilan pihalle rakennetusta uudesta tiilisestä seurakuntatalosta.
Moni vasemmalle kallistunut seurakuntalainen erosi kirkosta luullessaan pappien jo pöhöttyvän tuloista.
Seurakunnan taloutta hoitamaan hankitiin oikein Turun Kauppakorkeakoulun käynyt ekonomi,joka istui uudessa kirkkokonttorin siiven omassa taloustoimiston maisemakonttorissa tekemässä tilinpäätöksiään.

Pappila eli entinen Martelinin ja Selänteen talo 30-luvulla.
Kuvan porrtikongista vasemmalla puolella olivat kirkkokontto-
rin rappuset ja ovi 50-luvulla.
Ennen uuden seurakuntatalon valmistusta 60-luvun taitteessa Arvo käväisi vanhassa kirkkokonttorissa puupappilan naapurissa asioillaan ,kuten kuolinilmoitusten viennissä ja laskutuksissa palveluistaan seurakunnalle.Samalla hän pääsi tiedonjyvälle seurakunnan asioista keskustellessaan silloisen Salli-kansliti-taloudenhoitajan kanssa,jopa vihjeitä kuolemantapauksista kaupungissa uusien asiakkaiden saamiseksi.
Kaupunkiin oltiin silloin perustettu toinen hautaustoimisto kilpailijaksi.
Arvolla meni hyvin hautausalalla 60-luvulla ja taloon hankittiin vuonna 1966 uusi Dodge Polara-hautausauto Plymouthin lisäksi.
Vanha Volvo oltiin myyty yhdelle maaseutuhautausurakoitsijalle.
Arvon 1961-mallista Plymouth-hauturia TAO-13:sta kiidätti sivuventtiilinen kuutoskone,mutta Dodge Polarassa vainajat pääsivät lepoon oikein V-8-moottorin hyrinässä.
Pappilan Jussi oli nähnyt kuvan jossain 80-lukuisessa V-8-Magazinessa Arvon entisestä Plymouth-hauturista vaaleanpunaisena.70-luvulla.
Jenkkiautofaninä hän yritti ostaa Arvolta autoa,muttei tirehtööri suostunut myymään sitä vielä.
Ruumisauto oli alaosaltaan musta ja katoltaan valkoinen ja sen takapuskuria oltiin alennettu keskeltä arkkulavetin takia.
Arvo ihaili amerikkalaista vapaata yrittämistä ja Walter. P. Chryslerin tuotteita.
Hautausurakoinnista pääsi hyvin leipään kiinni,vaikka harva uskaltautui vapaaehtoisesti alalle.
Yleensä liike ja ammattiaito siirtyivät isältä pojalle tai tyttärelle.

Arvon Plymouth Suburban
Rumpalinkadun pappilaa vasta-
päätä
by Juhart
Jo 60-luvulla hautaus- ja siunaustoiminta oli muuttunut steriiliksi suljettujen arkkujen surutyökulttuuriksi.
Vainajien arkkuja ei yleensä avattu kuin omaisten pyynnöstä.
Ruumisauton näkeminen kadulla tai kirkon kuolinkellojen harvojen lyöntien kuuleminen kellotapulista saivat muut kuolevaiset ajattelemaan ja suremaan omaa tulevaa kuolemaansa hetkeksi.
Hautojenkin äärellä vainajan omaiset surivat enemmän tulevaa omaa kuolemaansa kuin omaisen poismenoa.
Hautausurakoitsijan tehtävänä useasti oli tukea vanhempia omaisia mahdollisissa sydäninfarkteissa ja estää
surevan putoamista hautakaivantoon
Suomalaisessa kehdosta hautaan-hoivauskulttuurissa estettiin omaisilta sekä vastasyntyneen että poismenneen näkeminen erikoisena tabuna.
Vasta 70-luvulla aviomiehiä päästettiin sairaaloiden synnytysosatojen lapsenpäästöhuoneisiin auttamaan vaimojaan hengitysharjoitteluissa synnytyskipujen lieventämiseksi.
Monet urheat tulevat isät silti pyörtyilivät verenkattaman ja limaisen vauvan ensirääkäyksessä.

Ruumisreki Uskelan kirkon pääovella.
Reki muuttui myös ruumisvankkureiksi,jota pidettiin
Salon pikkukirkon pihavajassa.
1908 Salon Seudun Kunnallislehden
arkkuilmoitus
Ennenvanhaan mamman tai vaarin kuoltua,vainaja pestiin ja puettiin maalla tuvan pöydällä kutsutun ruumiinpesijän ja talon naisvoimalla.
Sen jälkeen vainaja pantiin riiheen lepäämään.kunnes isäntä kävi hakemassa kylän arkkutimpurilta kistun hevoskärryillä- tai reellä ja kuten mainitsin aiemmin jopa vesikelkalla.
Enimmäkseen arkkujen ulkoverhoilu oli mustaa kangasta.
Arkkuunpanemisen jälkeen kansi jätettiin auki itkijämummojen aloittaessa valituksensa,jota voi kestää vuorokausia äänien kähentymiseen saakka.

Jussin Heikki Juho-ukki ,
iisalmelainen arkuntekijä
Juhart 2011


                                     

Kuuluisin ja ehkä viimeisin itkuvirsien kaulaja oli Domna Hilipantytär Huovinen (20.1.1878 Vuohinsalmi-
18.5.1963 Suomussalmi),joka lauloi vienankarjalaisia itkuvirsiä sekä häissä että hautajaisissa.
Muita häntä edeltäviä itkijämummokuuluisuuksia olivat Matjoi Plattonen ja Oksenja Mäkiselkä.
Maaseutuhautajaiset päättyivät kymmenruokalajisiin ruokajuhliin maatalon pihalle pystytettyjen valkoliinaisten ja pitkien pöytien ääreen.
Siinä aterioivat kylki kyljessä kylän rahvaiden,talonpoikien ja torpparien perheetkin.
Vanha sananlasku sanookin,että "Moniruokainen on köyhän lapsi".
Toinen vanha sanalasku samoin sanoo "Jossei auta viina,terva eikä sauna,niin sitten kaivetaan hauta".

1929 Salon Seudun Kunnallislehdessä
Augusta Jylhän ruumisarkkukaupan
ilmoitus.
Meisalan talossa



Pappilan piha seurakuntaloln
kirkkokonttorisiivestä nähtynä
v.1961
Vanhan kirkkokonttorin ikkuna
oikeanpuolisessa talossa sekä
 kanslistin
asunnon porstua. 
Arvon visiitti kirkkokonttorissa ja pyykkituvassa
--------------------------------------------------------------------
Arvon astuttua silloin vuoden 1960 kevättalvisena aamuna kello yhdeksältä kirkkokonttoriin.
Volvo- ruumisauto seisoi kadunvieressä pesusta ja vahauksesta mustanpuhuvan kiiltävänä .Arvo ei koskaan ajanut pölyisellä eikä kuraisella autolla.
Ruumisauton katolla kiilteli auringonsäteissä kullatun pallon päässä kultainen risti,mikä oletettavasti symbolisoi paratiisin kultaista tienhaaraa taivastien viittana.
Auton isojen sivuikkunoiden takana riippuvat valkohapsuiset verhot voisivat yhtä hyvin kuvata Pietarin portin motellin hengenravintolan kabinetin gardiineja..
Arvo seisoi kirkkokonttorin korkean puutiskin ääressä mustassa virkapuvussaan valkoisten kalvosimien levätessä vihreän kirjoitusalustan päällä.
Mustan borsansa hän oli pistänyt ovenviereiseen hattunaulakkoon.
Hän hypisteli käsissään mustetyynyä, keikuttelemalla sitä nupista kirjoitusalustalla kuin kiikkustuolia kysyessään vanhaa Remington-kirjoituskonetta naputtavalta Salli-kanslistilta:
--Vilauttausitkos minulle sitä kuolintodistuskirjaa Salliseni?
1950 ca.Salli oik.
Kerstin Zidbäck ja
minä vasemmalla
Ruskeapermanenttinen kanslisti nosti vähäksi aikaa päätään mietteistään,vetämällä tabulaattorilta äkäisellä räikäyksellä kirjoitetun kuolintodistuksen,minkä välistä sininen kalkkeripaperi oli värjännyt etu- ja keskisormen päät.
Salli vastasi ärtyneenä takaisin sormenpäidensä tuhraantumisesta:
--Sää Arvo olees sit oikke maanvaiva tääll konttoris!
--Jos kirkkoherra tai kappalaine astusivas nyt sisäsä,nii mitäs mää sanosisi niil,kun sun näpeissäs on taas yks kualintoristuskirja?
--Sun ittetekemäs kualintoristukse ovas kyl siihe kirjattuna,mut noi muut kunnansairaalast tulneet toristukset ei ol virallisest sun heinii,ellei omaiset ota suhun yhteyt!
Arvo vastasi:
--No minähän voisin vastata,että oon laskutusasioissa ja miksi sinä pelkäät niin paljon pappeja!?
Kanslistin kasvoille levisi yhtäkkiä kirkas puna,koska hän oli jo vuodesta 1949 pikkaisen ihastunut seurakuntaan tulleeseen savolaiseen pastoriin.
Noustessaan tuoliltaan hän suoristeli harmaan jakkupukunsa hametta polviensa suojaksi,astelemalla paksuhkoilla tummanruskeilla saumanailoneilla verhotuilla säärillään ja nilkoillaan puiselle arkistokaapille.
Arvo seurasi katseella kanslistin sääriä,mitkä nilkoista olivat turvonneet kävelykengistä ulos pursuen.

Remington 11-kirjoituskone 1920-luvulta.
Salli pisti  syvään kumartumalla alas kalkkerikopion V-mappilaatikkoon.jolloin Arvon silmien eteen levisi kanslistin leveä peräpää ja vilaus villa-alushousujen lahjetta.
Arvo köhäytti kurkkuaan ,jolloin Salli puuskuttaen oikaisi itsensä suoraksi ja käveli kanslian ikkunaan vilkaisemaan verhojen välistä,mitä pihalla mahtoi tapahtua.
Salli tunnettiin Rummunlyöjänkadulla liikenteen laskijana ja ihmisten menojen sekä tulojen tarkkailijana.
Hänen kadunpuolisen makuuhuoneen ikkunan pitsiverhot yleensä nähtiin heilahtavan pienestäkin liikkestä tai äänestä kadulla.
Pappilan piha näytti melko tyhjältä.
Vain kanttorilan kaksi albinolasta kurapuvuissa heitti hiekkalaatikossa santaa toistensa silmille
Salli näki pesutuvan avonaisesta ovesta pussahtelevan kuumia höyrypilviä pappilan rekolin paljaiden omenapuiden oksille.
Pyykki-Hilkka seisoi ovella kumiessussaan pyyhkimässä hikeä kämmensyrjällään otsaltaan.
Kankon vanha letukkakuorma-auto oli kippaamassa santaa viemärikaivantoon.

 Pyykki-Hilkka ja kanttorilan albinot
Juhart 2010
Samassa kanslisti meni kirjahyllylle ja veti sieltä mustaselkäisen ja harmaakantisen kuolemantodistusmapin.
Salli astui tiskin ääreen läimäyttämällä mapin kovalla läiskätyksellä kirjoitusalustan päälle.
Salli tivahti tekovihaisena:
--No..katos nyt äkkii Arvo ja suariurus site ruumisautosas vinkumaa vainajie omaiste rapuil hautauksiis!


Kirkkokonttorin rapun ylätasanteella Arvo tapasi nokitusten seurakunnan savolaispastorin.
--No mittäesj se virkavelj Arvo siinä?!
Kappalainen tervehti kysymyksellä.
--Uotkos tuas laskuttamassa seurakuntoo?
Arvo vastasi  avaamalla puvuntaskusta vetämänsä Panatella-sikaarilaatikon:
--Noh.. pienen laskun minä pistin sissään kauppalantalon vanhan kamreeriin hautuun ajosta.
--Puolet hautuulaskusta mänöö kauppalantalolle.
--Toisen puolen seppeleistä saa seurakunta maksaa,kun vanha kamreeri oli kirkkovaltuuston jäsenenenä kymmeniä vuosia.
Kappalainen vastasi tähän naurahtaen:
--Ja niin siinäkin kuolemassa raha vaenj vaihtoo omistajjaa!
--No täätyypä tästä männä huastattelemaan Sallija virka-asioessa!
--Terveesijä äedillesj!

Pastori astui sisään konttoriin.
Kanslisti suoristeli hihojaan ja suki permanenttiaan kädellään kirjoituskoneen ääressä.
Nopeasti sipaistu huulipuna oli levinnyt vasemman suupielen yli klovnimaiseksi vinoksi puolihymyksi.
--No Salli....mittäesj uot niin säekähtänneen näkönen?
Pastori uteli.
--Näätänkös minä niin rumalta,vaekka ajoen uamulla leukanj Philishaven sähkökonneella??
Pastori tokaisi perään tietäessään Arvon käyneen kiusaamassa vanhapiikaa.
Samoin pastori tiesi Arvon käyneen lunttaamassa vainajien omaisten osoitteita kuolintodistusmapista bisnekseensä.
Mutta niinpä Herran käsi on aina antava salaperäisin  keinoin ja useasti vastalahjana pastori sai ilmaisen kyydin takaisin pappilaan Arvon ruumisauton etupenkillä hautausmailta.

--Mitenkäsj ne meijän vuojen kuusikymmentä tilinpiätökset ovat männeet?
Pastori kysäisi kanslistilta.
--Minuva on viimeaekoina mietityttännä palajonko myö suataisiin nettova,jos myytäesiin ne Kärkäntien varren sokerjjuurikahehtaarit.
--Tieteenniin myynti männöö kirkkovalatuuston käsiteltäväksj ja hyväksyttäväksj.
--Voetaesj niillä rahoella rakentoo sinne seurakunnan Lehemijärven rantapalstalle hirsjmökki.
--Seurakunnan partijolippukunnan Riitusjärven hirsjmökkiinj ee taravihe panna mittäenj siitä potista,kun partijopojat ovat keränneet jätepaperija tuonne pappilan alustakellariin ihan tääteenj.
--Myö ollaan käänynnä viikonloppusinj viemässä Axellsonninj Volvo-kuormurilla jätepaperija sanomalehen talon pihalle,mistä suatiin ilimaskeks käättää pualutuskonetta.
--Ollaan ostettu sieltä Kiikalasta meijän lippukunnan telettalueen nuapurin Pyölin isännän puretun riihen hirret hyvvään hintaan paperjkerräystuloilla.

Pastori tai oikeastaan kappalainen
 käskynjaossa kelokämpän edustalla
Riitusjärven jäällä 1960-luvun alussa.
Juhart 2010
 --Ja pastorska on pyyvellyt toestamisseen,että seurakuntaan suataesiinj tyttöpartijolippukunta.
--Suahaan meille sitten oekeenj nuaraspartijolippukunta!
--Se on vehkonnut ystävättärensä voemistelulehtorj Irja Bernoulli-Vesterän kanssa,että jos seurakunta ei huoli,niin ne pannoo yhessä oman pystyyn
--No...olisj se parempaa ja monipuolisempaa toemintaa tytöille kunniin voemistelu sisätiloissa tai villapaetojen ja- sukkien kutominen tai pianonsoitto Aaronin pianokouluvihosta.
--Olisj siinä tytöelle vaehtoehtonen tulevaisuus kuin jossaen Marttojen ja Herttojen virkkauskokkooksissa.

Pastori kuuli, astuessaan kirkkokonttorista ulos ja alas kirkkokonttorin ja pappilan väliselle käytävälle, pyykkituvasta pyykkäri-Hilkan kikatusta.
Arvon ruumisauto seisoi vielä takorautaportin edessä.
Pastori käveli nahkapohjaisissa sisäkengissään märälle ja kellastuneelle puutarhan nurmikolle uteliaisuudessaan kuuntelemaan,mitä pesutuvassa oli käynnissä.
Hän jopa uskaltautui kurkkamaan ovelta pesutuvan höyryyn.
Hän näki Arvon puristelemassa kylmillä kuoppaajansormillaan Hilkkaa takaapäin rinnuksista kumiessun alta,pyykkärin käsivarsien ollessa syvällä pesusoikon lipeävedessä.
Hilkan kimeä kikatus kaikui pesutuvan tiiliseiniltä.
Arvo kiusasi:
--Ootkos ollut uskollinen sille taikinanvaivaajasulholles?
Hilkka kimitti:
--Kylmää ole ainaski olnu kirkkokuaron harjotuksis..aikun sun näppis on kylmät..Arvo!
Arvo kiusasi lisää:
--Oletkos jo kerinnä menemään kihloihin?
Hilkka vastasi:
Kylme menttin viime pääsiäisen---aiku sun sormes ovak kylmät!
Arvo kiusasi vielä lisää:
--Ei sinun sulhases ylettyisi lyhkäsillä taikinanvaivaajan käsillään ees takkapäin puristelmaan sinuva,saatika raapimaan perräänsä setsuuripullataikinan lisämauksi.
--Ossaakos hän tarjota mittään muuta makkeempaa kuin sokuripullia?
Hilkka vastasi:
--Ei se ol kerinny,kun asutaan eri korttereiss!
Arvo kysäisi:
--Antaisikkos minun koittoo?
Hilkka vastasi :
--Emmää tiärä--kussun kärekki ova niin kylmät kun vainajal!

Pastori kääntyi pesutuvan ovelta jokseenkin sekavin mielin, kiiruhtamalla nurmikon poikki pappilan keittiön kivirappusille,missä hän istualtaan karisteli kengistään santaa kuuihavuille.
--Meijän huushollissa ovat ihmistyöt makkuukamarissa piättynnä vuonna viiskymmetäkaksj viimeisen lapsen piästön jäläkeen.
--Pastorska on alakanna seurustelemaan oekeen voimistelumaisterinj ja nuaraan kanssa.
Pastori vihoitteli itsekseen.
--O tempora o mores!
--Arvopa se on ansainna oekeen kylymäkätisenj viran!
--Kaepa oman makkuukamarinsa vuoteessa tämä nousoo seisaalleen,kun vaemo kehhaesee sille,että "Voi  Kiesus kun sinulla on kylymät jalat!"
Sitten Arvo vastaa seisaaltaan vaimolleen,että "Näin kahen kesken minnuinj nimmeinj on Arvo!"

Hautausurakoitsijan eväspakki

Laitan fiktionaalisen katkelman pienen Rumpalinkadun pojasta hänen I elämästään sota-aikana kauppalassa:



Jussin eli Johan Michelssonin Karl-Erik-isä oltiin kutsuttu komennettu Suojeluskuntatalolle hätäisesti talvimanttelin epoletteihin ommelluin alikersantin natsoin.
Isä hävisi harmaaseen manttelimassaan Jussin katsellessa yhteiskoulun mansardikattoisen koulutalon luokan ikkunasta Eläintorille päin,missä sotilaat astuivat Pekka Laineen valkoiseen suojaväriin maalattuun Ford-bussiin.

Sotabusseja jatkosodassa 1942
Isä oli vilkuttanut koululle päin nahkarukkasellaan huurteisen onnikan ikkunan takaa puhallellessaan ruutua kirkkaammaksi hengityksellään.
Kauppalasta ja sen ympäristöstä koottu jalkaväkipataljoona tultaisiin liittämään II Armeijakunnan IV:een divisioonaan Muolaanjärven ja Koitajärven akselille Karjalan kannaksella.
II Armeijakunnan komentajana oli kenraaliluutnantti Harald Öhquist.
Sattuman oikusta nelisenkymmentä vuotta myöhemmin kaupungin televisiotehtaan toimeenpanevaksi toimitusjohtajaksi v.1978 oltiin nimitetty valtion määräyksestä Ovako Oy:n toimitusjohtaja Henrik Öhquist,kenraalin poika.
Historia tulisi toistumaan silloisen kauppalan ja nykyisen kaupungin komentajissa.

Kenraaliluutnantti Harald
Öhquist
ja eversti Takkula 1937
Jouluaattona 24. joulukuuta 1939 Fammu kävi hakemassa Jussin koulusta puolenpäivän tienoilla.
Kotona salissa tiikeritaljan päällä kakluunin lämmössä vanharouva luki sähkösanomasta vapisevin ja maksaläikkäisin käsin ,että alikersantti Kar-Erik Mickelsson oli kaatunut Muolaanjärven taistelussa joulukuun 23. päivänä.
Sähkösanoman oli lähettänyt kenttäpastori J.Suntiola.

Jussin isän mäntyarkku seisoi kauppalan rautatieaseman laiturilla valtionrautateiden lumiporoisella lavettikärryllä.
Oli pari päivää Uutenvuoteen.
Jussi ja Fammu seurasivat aseman pääoven lumen peittämän peltikatoksen alla katseellaan lavetin työntämistä aseman kulmalla seisovaan Flint-ruumisautoon.
Jussi ei osannut oikein itkeäkään palan ollessa juuttuneena kurkkuun.
Hän mielenliikutuksensa peittämiseksi kätki kasvonsa Fammun susiturkin kainaloon.
Miehethän eivät saaneet näyttää tunteitaan.
Näin oltiin opetettu.
Hän muisti Jamaica Bayn mustan puutarhurin Scott Stuartin sanat:
--"Fight them ruskies..taistele niitä ryssiä vastaan!"
Jussi hoki susiturkin kainalossa tukkoisella äänellä:
--Fight them ruskies!! Fight them ruskies!!
Fammun silittäessä nahkasormikkaallaan pojan karvalakkipäätä.


Vanharouva katseli asemalaiturilla harhailevin ja sumeisin katsein ratapihan yli kauas jäiselle Halikonlahdelle,josta voisi kauniilla ilmalla nähdä Mjölbackan laiturin kaukana siintävän niemen takaa.
Nyt lahden jäällä puhalsi viimainen lumituisku idästä.
Samalla salmenjäällä hän oli opettanut Karl-Erikiä luistelmaan nurmeksilla vuoden 1914 joulukuussa.
Karl-Erik oli ollut silloin 5-vuotias Jussin näköinen pikkuherra topattuna paksuun talvitakkiin ja koivistolaiskarvalakkiin..
Fammu oli jälkeenpäin tuntenut kovaa syyllisyydentuntoa siitä,että oli rantajäällä seistessään päästänyt pojan luistelemaan liian kauas salmen keskelle,jolloin Karl-Erik oli solahtanut vahvan merivirran sulattamaan jäärailoon.
Vastapäätä  niemestä oltiin huomattu pojan pulahtaminen jääkylmään veteen ja pari miestä oli lähtenyt venepuoshaat käsissä ja jäätä edessään niillä kokeillen etenemään varovaisesti pojan apuun.
Josefinakin oli taittanut rannassa rantalepästä oksanrangan,joka kädessään hän oli kiiruhtanut railoa kohti.
Päästyään avannolle vuohensaarelaiset kalastajat olivat kerinneet koukkimaan pojan puoshaan koukuilla pompantampista ylös jäälle.
Josefina oli kiitellyt kalastajia syvästi kiitollisena lupaamalla palkita näitä sekä rahallisesti että ilmaisilla potrettikuvilla Aleksanterinkadun valokuva-ateljeessaan,missä hän itse kehitti daguerre-lasinegatiiveista kauppalan porvareille ruskeasävyisiä fotograafeja.
Miehet olivat kieltäytyneet kunniallisesti rahasta,koska kuuluivat kauppalan vapaapalokuntaan,jonka yhtenä tehtävänä on hengenpelastus,mutta potretin ottaminen brankkaria vastapäätä sijaitsevassa studiossa oli kiinnostanut.


Akka ja kissa.Akseli
Gallen-Kallela 1885.
Taustalla Halikonlahti ja
 vasemmalla Kärkän niemi.
Oikealla Vuohensaari.
Mummon takana Salonjoki
kalastajaveneineen.
Kertomuksen fiktioitu maisema
Miehet olivat auttaneet pojan kantamisessa Mjölbackan mäen päällä sijaitsevaan punaiseen huvilaan.
Karl-Erikin nurmeskengät olivat jäätyneet kastumisesta jalkoihin,jolloin Josefina oli sulatellut pojan jalkoja takan edessä ja vaihtanut pojan päälle puhtaat ja kuivat alusvaatteet.
Sitten poika oltiin peitelty untuvatäkin alle.
Yöllä pojan kuume oli noussut 40:een asteeseen,jolloin Josefina oli joutunut soittamaan kauppalaan Frans Hjalmarille,joka oli lähettänyt sähkötehtaan ajurin hevosrekineen hakemaan mjölbackalaiset kotiin.
Kaupungin sairashuoneen lääkär ja piirilääkäri Waren oli todennut Karl-Erikillä olevan keuhkokuumeen ja vaatinut potilaan siirtämistä sisätautiosastolle.


Viikon potilas oli pyöriskellyt lakanoissa hiessä ja vilunväristyksissä ja vasta seuraavalla viikolla kuumeen hellitettyä toipilas innokkaana oli jo katselemassa Fammun lahjaksi ostamaa Karl Larssonin vesivärimaalauskirjaa.
Josefinan mies Fjalar ja Karl-Erikin kasvatusisä oli puolestaan tuonut hänelle sairaalaan tietokirjoja kuvien katselemiseksi ja torunut Josefiinaa taidekirjoista,että poikaa pitäisi johtaa pienestä asti tekniselle alalle ja tulevaisuudessa Karl-Erik insinööriksi luettuaan voisi ottaa sähkötehtaan ohjakset käsiinsä.
Josefiina taidevalokuvaajana oli tajunnut poikansa aikaisin kehittyneistä piirustustaidoista,että niitä pitäisi ruokkia taidekirjoilla.
Fjalar oli väittänyt ,ettei yksikään taiteilija,oli se sitten maalari,kirjailija,runoilija taikka näyttelijä yleensä saanut arvostusta kuin kuolemansa jälkeen ja elivät koko taiteellisen elämänsä köyhyydessä,kurjuudessa,sekopäisinä taikka viinan sekä huumausaineiden orjina.
Hänen mielestään taiteellinen kurjuuskin kuului sairauksiin ja ihminen vain voisi nostaa itsensä siitä murheen laaksosta ainoastaan kovalla työllä,tiedolla,opiskelulla ja loppututkinnolla.
Toisilta avun pyytäminen ilmaisee ihmisluonteen heikkoutta.
Josefina oli vastannut miehelleen nokkavasti,että insinööri ja johtaja puhuu pojan tulevaisuudesta tällaisella hetkellä ,kun tämä on vasta tokeentunut kuoleman kielistä.
--Herre Gud kun sinä Frans osaat olla niin shovinistisen tahditon!
Josefina diplomaattina oli pistänyt punatun suunsa kiinni miehensä kommenteista ja myöhemmin salaa revanssiksi kannustanut Karl-Erikiä harrastamaan kuvataidetta talonsa vinttihuoneessa,mihin hän oli kantanut maalaustelineen ja vesivärimaalaustarpeet.
Koko jäihin putoamistapaus tuli jäädyttämään ja etäistämään pojan suhdetta kasvatusisäänsä.


Salon kirkko
Kauppalan pikkukirkon tapulin kirkonkellojen köysistä suntio veteli hiljaiseen tahtiin kuolinkelloja. Lasareetinkadun varrella joulukuun 31. tummana aamupäivänä kello 10.00 aamulla aloitettiin Karl-Erikin siunaustilaisuus.

Muutama pystykorva kauempana itäkauppalan tullissa vastasi haukunnallaan kellonsoittoon.
Harmaassa talvisäässä alhaalla roikkuvalle pilvitaivaalle nousi sadoista puutalojen tiilipiipuista siniharmaita savunaruja ikäänkuin taivaan jättiläinen olisi pitänyt sormissaan ihmiskunnan marionettilankoja.
Puisen rukoushuoneen kaari-ikkunoista kajotti keltaisia valokiiloja juuri auratuille kadunvarsikinoksille hautausvirren kaikuessa "kirkkolaivan" pastellinsinisen sisäkaton tähtitaivaalta.
Kirkkoherra Ingmannin siunaussaarnan jälkeen tumma suruväki pakkautui pääovesta ulos kadunviereen paikoitettuihin autoihin ja hevosrekiin,jotka lähtivät hiljaa ajaen liikkeelle mustan Flint-hautausauton perässä kohti Perniönmäkeen.
Jussin isä samoin oli kiivennyt valkomaalatussa sotabussissa sotaan lähdettyään Perniönmäkeen kohti Perniön Kankkonummea,missä koottiin kaikki kauppalan ympäristökuntien sotajoukot..
Uusi silta Lasareetinkadun päässä Eläintorin kyljessä oli valmistunut v.1935..
Nyt hän matkasi viimeistä taivaltaan valkoisessa arkussa.
Talvisotaa ei vielä oltu sodittu loppuun.
Hautaussaatto näytti yhtä tummalta ja vakavalta kuin Suomen tuleva kohtalo.

Jussin I elämän loppu


Eläintori 1948 talvella.
Halkopinot kauppalan polttopuutarpeisiin koottu torille.
Oikealla yhteiskoulun pommista selvinnyt lisärakennus ja sen takana  tyhjä tontti,
missä oli ollut vanhempi koulurakennus.
Takana Fammun talon Torikadunpuoleinen siipi ja portaikko.Koulutontille
ollaan kerätty rakennusaineita uuden koulun pystytystä varten.

(Huom.Kaikille historian korjaajille.
Kirjoitusten henkilöt ja tapaukset ovat keksittyjä.Tapausten paikat ovat oikeita,mutta aikoja ja aiheita on muutettu kertomukseen sopiviksi)


Rummunlyöjänkadun ja Torikadun kulman talo
Vuosi vaihtui vaaleanvihreässä kulmatalossa vuoden 1941 tammikuuksi tummakaapuisessa surussa ja punaisen tähden uhassa.
Jussi virallisesti oltiin julistettu orpopojaksi.
Hänen äitinsähän oli kuollut pojan synnytyksessä vuonna 1929 keisarinleikkauskompilkaatioihin sairashuoneella.Piirilääkäri Vuorinen,joka oli valittu piirilääkäriksi tohtori Warenin eläkkeelle jäätyä, oli suorittanut leikkauksen,mutta äiti oli saanut sisäelimien infektion toipilaana.Nykyaikana tilannetta kutsuttaisiin sepsiksenä eli myrkytyksenä. 



1923 Salon Seudun Kunnallislehti
Ammattiosoitteita
Jussin äiti oli jäänyt pojan muistoihin vain ruskeaksi mustiin puuraameihin lasitetuksi kuvaksi Fammun piirongin päälle Fjalarin sorsanmetsästyspotretin viereen.
Nyt piirongin pitsiliinan päälle ilmestyi Jussin isän Karl-Erikin musta silhuettikuva mustissa kehyksissä.
Fammu oli pannut vireille pojanpoikansa adoptiopapereiden valmistelut yhdellä kauppalan asianajajalla.

Iltaisin kauppalassa oli pimennysmääräys,jolloin yhtäkään sähövaloa ei saanut näkyä asuntojen ikkunoista ilmahälytysten vuoksi.
Lumenpeittämä savilaakso muistutti pimennysverhoin,viltein ja alaslasketuin rullakardiinein umpisokealta haamukauppalalta,jonka ainoina elonmerkkeinä oli savupiipuista ylös pakkastaivaalle tunkeutuvat savumerkit.
Fammunkin lukaalin kaikissa ikkunoissa iltaisin roikkuivat rullakardiinit ja lisäksi harmaat suojeluskuntalaisviltit verhotankojen koukuista,joita Jussi ja huushollin punatukkainen Siiri-sisäkkö laskivat ilmahälytyssireenin alkaessa vonkumaan Horninkadun keltaiseksi rapatun kolmikerroksisen kivitalon katolla.


Torin linja-autoja v.1939.
Vasemmalla Haapasalon 1937 Chevrolet ja
 oikealla 1938 REO Speedwagon.
Takavasemmalla mustalla katolla kirjoituksessa
 mainittu ilmahälytys- ja palosireeni.
Talo oli hiljentynyt pihan lasten leikeistä eikä muutenkaan yli 30-asteisessa tulipalopakkasessa kukaan halunnut vehkoa pihalla täysin topattuna.Kaiken sotaviihde- ja tanssimiskiellon lisäksi tuntui,että leikkiminenkin oltiin pantu kortille vanhempien ja valtiovallan käskystä.
Kauppalan pultsaritkin olivat häipyneet katukuvasta pakoon kuin muuttolinnut kovasta pakkasesta ja koskei alkoholia ollut enää vapaasti tarjolla viinakaupasta.
Silti kaikkea sai rahalla mustasta pörssistä.
Epävirallisesti kaikesta nauttiminen ja nautiskelu oli julistettu synniksi..
Ja viinakin katsottiin vain viisasten juomaksi .


Kirkkoherra Ingmann oltiin kutsuttu sotapalvelukseen ja palveli sotapappina Hangossa.
Ennen palvelukseen astumistaan Ingmann oli ajattanut poskipartansa Rummunlyöjänkadun parturissa,mutta säilyttänyt mustat Mandrakeviiksensä.
Jussista tuoreet kenttäpapin kasvot ilman naamakarvoitusta muistuttivat vanhan työhevosen turpaa roikkuvin alahuulin ja keltaisin hampain.
Jussi toivoi sydämensä pohjasta,ettei yksikään sotamies suksillaan kaatuisi naurukohtauksesta nokalleen hankeen kenttäsaarnojen aikana,kenttäpapin suhistessa suullaan Hankoniemen petäjien kanssa kilpaa .

Pappilan rampa Sven-poika..tai mitä hänestä oli jäljellä.. oli äitinsä kanssa muuttanut evakkoon sukulaisiinsa Uuteenkaarlepyyhyn jo marraskuussa.
Jussi oli niiden muuttopäivänä seurannut silloin pihalla polttopuita pilkkoessaan,miten ihmeen kaunis mustatukkainen,melkein Walt Disneyn Tuhkimon näköinen rouva Astrid Ingmann oli kantanut sylissään ramman Svenin..tai mitä hänestä oli vielä jäljellä....portilla seisovaan mustansiniseen Chevrolet-häkäpönttöpirssiautoon.
Pojan laihat tukirautaiset jalat olivat heiluneet velttoina ilmassa kuin puuseppä Giuseppen tekemän Pinocchio-nuken puujalat. 
Papinpoika oli vilkuttanut kädellään Jussille ja huutanut hyvästiksi saksalaisesti ärriä murtamalla:
--"Ristorönkkäriihenperäffäkärrynpyöriätervaamaffa!"
--Ofaatkof laufua peräffä?
Jussi vilkutti kirveskädellään hyvästiksi eikä raaskinut lausua mitään epäkorrektia jäähyväissanoiksi laihalle polion riivaamalle papinpojalle,joka osasi katekismuksen ja Pikku Jättiläiset ulkoa kannesta kanteen suhauttellen tylsiä ässiä isänsä lailla sekä sorautteli ärriään kuin pihassa asuva sekatyömies Laine..pappilan vt-talonmies.
--Olikohan Uudessakaarlepyyssä ässä-ja ärräkouluja?
Jussi oli mietiskellyt jatkaessaan hellapuiden pilkkomistaan.

Maan pääkaupunkia Helsinkiä oltiin jo pommitettu joulukuussa useaan otteeseen.
Pikkuisella lounaissuomalaisella kauppalalla oli käytössään ilmanvalvonta-asemana mäen päällä seisovan kivikirkon kellotapuli,missä ilmavalvontalotat pyhäturkeissaan tähystelivät kaakkon päin kiikareillaan mahdollisten pommikonelaivueiden saapumista. Kirkon vieressä rinteessä vesitornin betonilaatan päälle oltiin asennettu Madsen-ilmatorjuntakonekivääri.


1939-40 IV-lottia Pahkavuoressa.
Taustalla Uskelan kirkko
1939-40 Lyyli Säilän
IV-lottakarikatyyri
Helmikuun 15. päivänä Madsenin rautaistuimella värjötteli valkoisessa ruotsalaisessa turkissaan kivikirkon suntio ja samaan henkeen ilmatorjuntakonekivääriampuja Klenberg.
Ilmatorjuntalotta Inger Slott,kauppalan toinen naishammaslääkäri oli tähystelemässä kiikarillaan kuulaan kirkkaalle pakkastaivaalle.
Aikaisemmin vuoron alussa aamulla Klenberg oli maininnut Ingerille,että juuri tällaisella kirkkaalla säällä iivana uskaltaa tehdä pommituslentojaan Tallinnasta. Pilvisellä säällä ne voisivat vahingossa pommittaa väärää kauppalaa tai kirkonkylää huonojen navigointitaitojensa takia.
-Ehkä vahingossa kauppalan ruotsalaista sisarkauppalaa Katrineholmia Sveariikissä,jos ilma menee myräkäksi!
Klenberg oli leukonut IV- lotalle.
Kello yhdentoista kieppeillä kaakosta alkoi kuulua kaksimoottoristen pommikoneiden jyrinää.
IV-lotta Inger Slott kirkontornissa oli saanut kiikariinsa korkealta cumuluspilvien välistä viisi Tshaikka-hävittäjää ,joita seurasi SB-pommikonemuodostelma.
Sähkö- ja konetehtaan soppatykkejä
Klenberg tiesi näiden tulevan tiputtamaan lastinsa kauppalan teollisuusalueelle,missä muunmuassa hellatehtaan valimossa ja sähkötehtaalla valmistettiin puolustusvoimille soppakanuunoita,tykkikranaatteja ja tykinvetoalustoja.
Lotta Slott huusi kirkontornista Klenbergille vesitornin päälle hälytyksestä,jolloin IT-korpraali  kierrätti Madsen-konekivääriä tasanteella, nostamalla sen koroa ylös suorasuuntaukseen,erottaessaan taivaalta laivueen.
Kauppalan yläpuolelta taivaalta iivanapommikoneet hätäisesti aloittivat munia kuolettavaa lastiaan nähtyään ilmatorjuntakonekiväärin valojuova-ammusten räiskivän kohti.
Lotta Slott samalla oli soittanut kauppalaan kauppias Hurstille Horninkadun kivitaloon,vapaapalokunnan varapalopäällikölle ja hälytyssireenin käyttäjälle ilmahälytyksestä.
Kello 11.15 Horninkadun kivitalon peltikatolla palosireeni alkoi vonkua Madsen-konekiväärin papattaessa kaukana kirkonmäellä.


Yhteiskoulun mansardikattoisen koulun
sinikopio
Alhaalla kauppalassa Eläintorin varrella yhteiskoulussa pidettiin normaalisti tunteja.
Jussi istui IB-luokan peräpulpetissa melkein puoliunessa kuuntelemassa historianopettajan Ahti Sainion,kuivaäänisen ja kovakauluksisen maisterin kyselyä oppilailta siitä,ketkä olivat allekirjoittaneet Yhdysvaltojen perustuslain.
Maisteri oli edellispäivänä antanut luokalle kotiläksyksi lukea kappaleen Yhdysvaltojen itsenäistymisestä.
Yksikään oppilas ei viitannut kuunnelleessaan korvat höröllään kaukaa kuuluvaa konekiväärin papatusta.
Saarnin Antero oli takapenkistä kuiskannut Jussille viereisestä pulpetista:
--Henry Ford,General Motors,Charles Firestone sekä Dodge Bros..ja viäl lisäks Hills Bros!
Maisteri astui kateederilta alas Anteron luokse ja alkoi vetää Antsaa korvalehdestä luokasta ulos käytävälle kuultuaan leukailun.
Opettajanpöydän ääreen istuttuaan maisteri alkoi täytekynällä kirjoittaa Anterolle kotimuistutusta.

Marsalkka Mannerheim takaseinällä lasiraamin takaa oli ollut tiukkailmeisenä todistamassa tapausta valkoisessa karvalakissaan ja turkissaan..
Marski
by Juhart
Jussi vilkaisi taaksensa ylipäällikön kuvaa kuvitellen näkevänsä marsalkan ottavan kiikarinsa kaulaltaan silmilleen,kun samassa hän kuuli ilmahälytyssireenin valittelevaa vonkunaa aivan korttelin päässä kauppalan säästöpankin talon katon päältä.
Kaukaa kuului erikoista ujellusta pommien tippuessa jossakin kaukana sokeritehtaan pelloille.
Maisteri Saarni kehotti luokkaa pysymään rauhallisena ja valmistautumaan luokasta poistumiseen militäärisessä jonossa ovenpuolisen pulpettirivin lähtiessä ensimmäisenä.
Maisteri kävi avaamassa luokan oven,kun samassa kuului pään päältä taivaalta koveneva ujellus ja sitten tylsä tussahdus 
Paineaallosta kaikkien sisällä olijoiden korvat lukkiutuivat.
Yhtäkkiä koulun vintin sahanpurueristys putosi välikaton mukana palavana massana luokkaan.
Rutikuiva sahanpurueristys oli kulovalkean tavoin lehahtanut palamaan palopommin räjähdyksestä.
Ensin tuli valkeus ja sitten pimeys kuin raamatullisena ennustuksena....


Tupolev SB-2 pommikone
Iivanoiden pommikoneet olivat munineet moneen kohteeseen kauppalassa,kunnes kääntyivät yhden ilmatorjuntakonekiväärin ammunnasta takaisin.
Näin ne olivat tehneet Helsinginkin pommituksissa tarkasta ilmatorjuntatykistötulituksesta ja tiputtaneet pommilastejaan jopa asumattomille metsäalueille yöpommituksissa.
Ilmanvalvontatornina toiminut kirkontorni oli saanut kattoonsa sirpalevahingon ja pelästyttänyt ilmavalvontalotat pahanlaisesti...ilman ihmisvahinkoja.
1940 Uskelan kirkon palosireeni
Yksi pommi oli pudonnut kirkon viereen hautausmaalle Pyhän Annan kappelin viereen.
Kauppalan ulkoreunalla joen varressa sijaitseva sokeritehdas oli saanut osuman naattiaumassa,mistä jäätyneitä juurikkaita oli lentänyt jokijään yli rantatien taakse Joensuun kartanon pelloille.

Kauppalan vapaapalokunta oli saapunut yhteiskoulun palopaikalle vanhalla Hudson Super Six-avotikasvaunulla,mutta sammutustyö näytti turhalta,koska puukoulun palanut hirsirunko oli jo romahtanut sokkelikivien päälle..
Yhtäkään oppilasta ja opettajaa ei löydetty elävänä raunioista.
Paloauton käynnistyksessäkin oli ollut viivettä yli kaksikymmenasteisessa pakkasessa moottoriöljyn paaduttua nahkeaksi massaksi kampikäynnistyksestä huolimatta.
Koulusta oli jäänyt pystyyn vain kaksi tiilistä uunihormia muistoksi sodan raadollisuudesta.

(Kirjoittajan huomautus..Oikeasti vanhassa yhteiskoulussa ei silloin ollut yhtään oppilaita.Kertomus on fiktiivinen.)


1946 Yhteiskoulun IB luokka palaneen koulun raunioilla

1939-40 Yhteiskoulu oik. ja uusi voimistelusali rakenteilla.
Takana kelloseppä Kukkosen talo.Voimistelusali valmistui
1940
Palosta oli ihmeen kaupalla selvinnyt elävänä Saarnin Antero,joka koulun käytävällä torkuttuaan jäähyllä oli sireenin vongunnasta juossut naulakosta nappaamansa pomppa niskassaan Torikadulle kelloseppä Kukkosen talon puuliiteriin salatupakalle.
Hän oli palokunnan ja paikalle rientäneiden kauppalalaisten kanssa jäänyt päivittelemään koulun äkillistä palamista.
Pommituksen sammutustöitä
Kauppalassa vietettiin surujuhlaa..
Satoja siniristilippuja roikkui puolitangossa helmikuisessa tulipalopakkasessa.
35 oppilasta ja neljä opettajaa haudattiin kunnialaukauksin kivikirkon hautausmaan multiin.
Ihmeen kaupalla yhteiskoulun mansardikattoinen puukoulu oli säilynyt melkein varmalta tuholta vain osittaisella ulkoseinän hiiltymisellä talonmiehen asunnon päädystä,mitä palokuntalaiset ja vapaaehtoiset kauppalalaiset olivat kastelleet paloletkuin ja vesiämpärein. 

Fammu oli saanut lievän sydänkohtauksen pojanpoikansa kuolemantapauksesta ja siitä huolimatta jatkoi tointaan lottaosaston puheenjohtajana nitrolääkkeisiin tukeutuen.
Ensin kaatui oma poika kannaksella venäläisen pikakiväärin luotisuihkusta ja sitten ainoa pojanpoika kuoli kotikauppalassa vihollisen palopommista.
69-vuotiaana Fammu näytti vielä suoraryhtiseltä ja tarmokkaalta vanhalta rouvalta,joka voi kehua syövänsä kaikilla omilla hampaillaan.
Moni häntä nuorempi kauppalan mökin mummo kulki kumarassa pyhäkirkkoon kävelykeppiin nojaten ja söi hampaattomana helposti purtavaa ja nieltävää velliä taikka puuroa..
Surunsa peittämiseksi Fammu teki töitä lottaosastossaan uupumukseen asti.

Jussin kuolemasta oli kulunut kaksi kuukautta.
Eräänä huhtikuisena aamupäivänä Josefina oli varannut itselleen suojeluskuntaosaston päällikön kapteeni Markkasen Ford Standard-virka-auton käyttöönsä.
Auton valkoinen suojamaali oli alkanut hilseillä lokasuojista tummansinisen pohjamaalin päältä ja auton takaosakin oli mustunut häkäpöntön hehkunnasta sekä noesta..
Puukaasukäyttöistä autoa ajoi poliovammainen autonkuljettaja Aarne Vegelius,joka kävelykeppiinsä nojaten auton takapuskurilla oli kohentamassa pilkehiiliä pöntön luukusta.
Silti huomaavana herrasmiehenä Vegelius laskeutui tyypillisellä keinunnallaan pöntöltä avaamaan lottavääpelille auton takaoven.


 Mummot promenaadilla 1940 kesällä.
Takana Ford-puukaasuauto.
Juhart 2011
Vegelius ajoi fru Josefinan ,joksi hän Fammua kohteliaasti kutsui,kirkonmäkeen kunnantalon kulmalle,missä hän aukaisi takaoven vanhalle rouvalle.
Josefina pyysi Vegeliusta odottelemaan puolisen tuntia käydessään poikansa ja pojanpoikansa haudalla.
Hän käveli verkkaasti sannoitetulle polulle kiviaidan takorautaportista ja ryhtyi nousemaan hautausmaan rinnettä ylös.
Vasemmalla vanhan kivikappelin raunioiden kulman takaa hän näki uusia valkoisia ristejä nousseen sankarihauta-alueelle.
Siellä oli hänen poikansa Karl-Erikin nimikin näkyy yhdessä valkoisessa ristissä,vaikka hänet oltiin haudattu sukuhautaan Jussin kanssa vierekkäin .
Josefina pysähtyi rinteessä yhden graniittisen hautapaaden eteen,mikä oli osittain peittynyt lumen alle.
Kauempana ylhäällä hän näki,että kivikirkon tornin ympärille oli nostettu rakennustelineet,joilla rakennusmiehet kolkuttelivat vasaroillaan uutta paksumpaa kattoa kiinni kellotapulin katteeksi pommiuhan takia.
Häntä ihmetytti,miten nopeasti yhteiskoulun katto oli syttynyt palamaan,kuin jonkun lasten sadun Ison Pahan Suden puhaltamana,tai tässä tapauksessa Ison Pahan Siperian Karhun..
Eikä kirkossakaan arkisin ollut ketään muuta kuin ilmavalvontalotat!
Helmikuun jälkeen ei oltu nähty yhtään vihollisen pommikonelaivuetta taivaalla.
Josefina pyyhki nahkasormikkaallaan lunta pois hautapaadesta,josta alkoi hahmottua kultaisia kaiverruskirjaimia.
Jussin muistokirjoituksena kullatun tiikeritaljalla lepäävän enkelin alla luki:
"Hur vintermorgon än känns disig och kall,
om du vill eller ej,
Dock ur sängen du skall,
Men orients värme finner foten din.
Om ned den stider på detta tigerskinn.
I nästa livet skall vi träffas under Stilla Havets solsken."
Farmor

Fammu oli lainannut muistokirjoitukseen rakkaan marsalkkansa itse kirjoittamasta runonpätkästä ja muokannut sitä Jussilleen sopivammaksi. Marskin kanssa he olivat yhdessä v.1935 marssineet suojeluskuntalaisten ja lottien muodostelman edessä kauppalan Itäistä Siltakatua pitkin Rummunlyöjänkadulle ja sieltä kauppatorille yhteisjuhlaan.
Sundelinien salissa koristekakluunin edessä oli ollut Jussin mieluisin lukupaikka tiikerintaljan päällä.
Frans oli saanut taljan Marskilta syntymäpäivälahjaksi oltuaan metsästyretkellä Särkisalossa Kalkki Petterin metsästysmajalla,missä marsalkka monasti vieraili.

Josefina Sundelin seisoi vielä viitisentoista minuuttia haudalla tikkusuorana kuin kunniavartiossa.,kunnes lumipyry alkoi tihenemään.
Haudalta pois kääntyessään hän pyyhki turkin hihansuussa pitämällä pitsinenäliinalla kostuneita silmäkulmiaan ja kuiskasi jäähyväisiksi haudalle päin:
--"Vi ska träffas i nästa livet..käraste Johan!"


UUSI ELÄMÄ
-----------------

Lokakuun 12. päivä 1949


Jussi kakkonen keltaisessa puserossa
pesemässä
kappalainen  Savolaisen kansuria 1954
Juhart 2005
Kauppalan seurakunnan uusi keski-Suomesta saapunut nuorisopastori availi pappilan makuuhuoneen vuoteen päällä pahvimatkalaukkujaan.
Pastorska kuului hääräilevän kyökin puolella lihakeiton valmistuksessa..
Papinperheen kaksi liinatukkaista tytärtä 7-vuotias Riitta ja 4-vuotias Anna leikkivät pappilan salissa mattopinon päällä paperinukeilla.
Papinperhe oli edellispäivänä muuttanut keskisuomalaisesta Viitasaaren kirkonkylästä ja järvenrantaseurakunnasta junalla Tampereen ja Turun kautta lounaissuomalaiseen kaksikieliseen merenrantakauppalaan ja seurakuntaan.
Pappilan sali oli täyttynyt muuttomiesten sisään kantamista tavaroista,kirjahyllyistä,seinäryijyistä,kuluneesta 20-lukuisesta kirjoituspöydästä,ruokailuhuoneen kalustosta ja mattopinoista.
Kirjoitupöydän vetolaatikoista ja kaapinovista pilkotti Keskisuomalainen-lehden kellastuneita sivuja,joita pastorska käytännön naisena oli pannut tilkkeeksi,etteivät aukeasi muuton aikana.
Salin ovelle ilmestyi tambuurista kolisten puista Kopperi-polkuhevosta polkeva liinatukkainen poika,2-vuotias pappilan Jussi.
Poika nousi polvihenkselihouisissaan korkkimatolle ratsultaan ja nosti puuhevosen hamppuhäntää lausumalla:
--Koppeli kakkaa munkkeja!!
Riitta-sisko mattopinon päältä naurskellen vastasi pojalle,etteivät puuhevoset mitään osaa kakata mitään munkkeja,vaan sahanporoa.
Poika sinnikkäästi intti vastaan:
--Koppeli kakkaa pafkamunkkeja!
Isosisko vielä toisti,ettei puuhevosen nimi ole mikään Koppeli ,vaan Kopperi,päräyttämällä R-kirjainta kielellään pitkään..ja että s-kirjainta ei suhauteta f-kirjaimena.
Poika hyppäsi ratsunsa päälle siskonsa ivailusta ja käänsi puuhevosensa keittiön ovelle päin ja polki vauhdilla kyökin puolelle.
Hellankulmalla tämä ajoi äitinsä aamutohvelien yli,jolloin äitipastorska kirkastui:
--Noh..mittees sinä Jussi oekeen tuolla tavoin kohjoot,että minun kippeen jalan piälle Kopperillas polojet!?
--Miäppäs siitä johonniin muualle polokemmaan konijas..ja pian syyvään,kun issäesj uotteloo lihakeittoa mahhaa kurnien tuolla makkuuhuoneessa..ja samoen siskoskin..
--Sinnuu minä syötän polovellaen kuolalappu kaalallas kun aena purlaelet soppoos leuvalles!
-Noh..miäppäs nyt siitä..!

Pappilan paraatiovelta kuului ovikellon räpsimistä.
Joku oli noussut portaita alaovelta ylös väliovelle.
--Kuka nyt ihimeessä tähän aekaan vientelee ovikelloa?
Pastorska puuskui mennessään aamutohvelit lintallaan avaamaan ovea..

Ovella seisoi laivastonsiniseen jakkupukuun pukeutunut valkohapsinen vanharouva,jonka hiuksia peitti sinipantainen olkihattu.
--Hyve päive!
Vanharouva tervehti.
--Mine olen fru ingenjörskä Josefina Sundelin..ja mine asun talon toisessa trappanissa..nummer sex.
--Me olemme granneja. 
--Vanharouva ojensi pastorskalle konvehtirasian ja jatkoi:
--Tässä teille pieni gift från mej!
--Teidän barneille!
Pastorska oikein niijasi tyttömäisesti tukevilla savolaisjaloillaan päivitellen:
--No voe sentään...ei sitä nyt oeken pittäesj tuollaesija....noh..astukeepa vuan tokij sissään,ettei ilima pillaannu ovella!
--Ja tackar vuan ja bockar palajon Fazerin suklaasta..kyllä pastorille maestoo makija!
Vanharouva sanoi väliin:
--Chokladit ovat barneille..ei pastorille!
--Pastorska vastasi:
No..olokoon sitten pesuveellee...pastorin hampaat kyllä tarvihtisivat paekkoomista kaeken makkeen syönnistä sovan kurjuuven ja nälän jäläkeen!
Vanha rouva astui aulaan ja istahti seinäpeilin alle pistetylle topatulle puutuolille lausumaan.
--Mine tulin liksom välkomma teidät tänne köpingiin ja uuteen hemmettiin...
--Astukaapa toellakin tänne peremmälle..ei sitä nyt kehtoo etteesessä..!!
Pastorska ehdotteli pyyhkiessään märkiä käsiään esiliinaansa ja pannessaan konvehtirasian hansikaspöydälle.

Samalla salista kuului puuhevosen kopinaa ja eteiseen polki pappilan Jussi Kopperillaan.
Poika parkkeerasi hevosensa keskelle eteisen hapsumattoa ja suutaan muiskuttaen komensi hevostaan:
--Ptluuu Koppeli..topp topp!
Satulastaan Jussi alkoi tarkastamaan vierasta mustista lakerinepparikengistä ylös keltaiseen olkihattuun kuin Santa Fen vankkurikokonnan cherokeeopas valkoista naista.
Pikkupoika tutkiskeli vanhaa rouvaa tovin kunnes aukaisi suunsa tötterölle ja lausui:
--Faaa---muuu!!
Pastorska jäi haukkomaan henkeään hetkeksi ja päivitteli:
--Mittee sinä Jussi oekeen hölöpötät?
--Että ihan ruohtija tulloo suuntääveltä,vaekka on syntynnä umpisavolaesena Keiteleen rannan puukirkon sakarsitssa!!

Vanharouva kyyristyi pallilta poikaa kohti kyyneleet silmissä ja taputteli tämän poskia pitsihansikallaan liikuttuneena ja kuiskasi:
--Min kära lilla Johan...Du har kommit tillbaks i nästa livet.
--Vad tänker du..om vi skall resa tillsammans nästa sommar till London?
Poika vastasi Kopperinsa päältä huuliaan törötellen:
--Nuujook..tuu!?



--------------------------

Rumpalinkadun pappilan elämää


Sotilaspastorin väritetty
vihkikuva
Puolifiktio

Kappalaisen työhuoneen vierassohvalla istui hermostunut kihlapari.
Sulhanen pyöritteli sormiensa välissä Askon koivurunkoisen sohvan harmaalta kankaalta lankanyppylöitä.
Morsian veteli valkoista vekkihamettaan polviensa suojaksi,yrittäessään peittää langanjuoksua nailoneistaan.Toisaalta tätä hermostutti liljatapetilta katsova Marskin ja arkkipiispa Salomiehen kylmät sarvihankalasiset katseet lasiraamien sisältä.
--Jaa-a...Halluuteko te pitkän vai lyhyen kaavan?
Kappalainen kysäisi kihlaparilta.
--Jaa,että minkä kaavan?
Sulhanen kysäisi hätäisenä.
--Mää en kyllä kaavoist tiärä mittää,mut toi Mirkku...tarkotan mun morsmaikkuni kylläkin on Salon neulomos töissä ompelijan.
--Se kylläkin tiättä kaikist kaavoist!
--No minulla on aina tapana kysäistä aluksi parilta,etta millä vihkikaavalla vihkaisisin. 
Kappalainen selvitti kaavasta.
--Minulla on ylleensä kaksi kaavoo: pitempi ja lyhykänen,mutta minnoon tavallisesti ehottanna sitä lyhyempää,joka on varttitunnin lyhkäsempi sitä pidempää..
--Kyl maar me otetaan se lyhkäsempi kaava...vai mitä Mirkku...vaikkem mää yleensäkään tuppaa pökertymään tiukois paikoiskaan.
Sulhanen selitti.
--Korkiam paikan kammoo mul kyl vähäse on ollu..ja viimeks Helsinkissä Linnanmäen vuoristoradall!
--No minulla ei ole tapana ylleensä vihkasta kirkontapulissa teijän onneksi..
--Olen kyllä virassain nähänä ruavaesten miesten puttoelevan polovilleen kirkon kivilattijalle kunniin kukkopillit ossuuskaapan hyllyltä...jopa lyhkäsemmän kaavan aekana.
--Minulle soppii aikataalun mukkaan vihkasu enslaavantaina kello yheltätoista...sen verran allaakani antoo perrään Tirkkosen Kalevi Kustaan hautuun ja Katri-Helena Könösen kasteen välillä.
--Se Tirkkonen muuten ajo iellismuanantaina Halikon tasokäytävällä junan kanssa yhteen...jaa..ee se tappaus kai kuulu vihkimisseen. 
--On muuten ouvontapaista,etta nykkyisin lapsija ristitään kaikkien iskelmälaalajien mukkaan.
--Olen iellisviikolla kastanna yhen Fredin ja Irwinin Salo-Uskelan seurakunnassa sekä yhen Lillbabsin Kemiön kirkossa ihan ruohtinkielellä.
--No.. tavataanpa sitten siella teijän osotteessa...se olj Torpankuja kolome bee..
Kihlaparin kolistellessa pappilan rapuissa alas kadulle,kappalainen istahti sohvalle ja kaivoi housuntaskustaan tervapastillin suuhun.
Tämä oli lopettanut tupakanpolton 50-vuotisjuhliensa kunniaksi vuonna 1964.
Tietamättään hän oli melkein myrkyttänyt Jussi-poikansa,joka oli juhlien perästä kerännyt kaikki vierastupakat taskuunsa,yskiessään itsensä melkein tajuttomaksi pappilan puuliiterissä.
Pastillia imeskellessään hänen ajatukset kieppasivat omiin vihkiäisiinsä välirauhan aikana kesäkuussa 1940 Iidensalmen maalaisseurakunnan kirkossa.

V.1941 Jatkosodan alussa hän oli seissut alttarilla pastori Ilkka Malmivaaran edessä kenttätykistön vänrikin laattat kauluksessa ja morsian Sanna Kauppinen lottavääpelin univormussa.
Malmivaara oli pitänyt kauniin vihkiäispuheen jumaluusopin kandidaatille ja vänrikille sekä lottavääpelille,
Sulhanen oli katselllut alttaritaulun pitkäsiipistä enkeliä,joka avoimilla käsillään tuntui antavan suojelusta liitolle.
Tietämättä mitään tulevaisuudestaan tämä liitto tulisi kestämään yli kolmekymmentä vuotta,jota tuleva rovasti tulisi kehumaan 30-vuotiseksi sodaksi.Sanna oli silloin mennyt kylläkin ennen aikojaan taivaallisiin lottajoukkoihin.
Talvisota oli ollut vänrikille suurta surun juhlaa,kun hänen vanhin veljensä oli kuollut keuhkotautiin tulipalopakkasten aikana,hypittyään ohkasessa konduktöörin vormussa vaunusta toiseen Lappeenrannan ja Viipurin välillä.
Veli oli perheen ensimmäinen petiin kaatunut sotasankari.
Heinäkuussa vänrikki oli inttänyt itsensä jumaluusopin kandidaatiksi paavin bullan vaikutuksesta Lutherin pannaan ja vihitty papiksi Turun Tuomiokirkossa oikein arkkipiispa Salomiehen kädestä  kymmenen muun onnellisen papinalun kanssa.
Tuore pastori päättikin,että jos sota vielä syttyisi uudelleen,niin hän vaihtaisi kenttätykistön punaiset laatat mustiin kenttäpapin laattoihin.
Oliko se kutsumusta vai mukavuudenhalua,pastori ei itselleen halunnut todistaa millään teeseillä.
Pappejakin tarvittiin sodassa antamaan rohkeutta sekä lohdutusta etulinjassa taisteleville sekä haavoittuneille että kaatuneitten omaisille.
Osana akateemisessa savokarjalaisessa laupeudentyössä oli sotilaspastori Malmivaaran mukaan luterilaisen evankeliumin levittäminen vienankarjalasille ortodokseille sekä kommunistisoluihin...jos viha jatkuisi.
Malmivaara suursuomalaisessa uskonkiihkossaan oli erittäin optimistinen jatkosta,vaikka ensimmäisessä ottelussa ateismia ja bysanttilaista kirkkoa vastaan tulikin takkiin.
Ryssät Malmivaaran mukaan ajettaisiin Hankoniemeltä pelkän suomalaisen sotilasmanttelin hajulla.
Iivanat vielä uskoivat,että suomalaiset keittäisivät nämä hernerokassaan,pelätessään suomalaisia raakalaisia kuin russakka saappaankantaa.
Kesällä 1940 Helsingissä suomalaiset kommunistit provosoivat Suomen ja Neuvostoliiton välistä kriisiä mielenosoituksilla.Niillä oli ollut kova kiire toivottaa tervetulleeksi vapauttajansa,jotka marssisivat maahan messinkipumpuillaan,hopeahampaisten tatjanoiden laulaessa kuorossa internationaalia .
Marraskuun 19. päivänä presidentti Kallio oli vaipunut ikuiseen uneen Marskin käsivarsille Helsingin rautatieasemalla.
Suomen pankin pääjohtajasta Risto Rytistä oltiin valittu Kallion seuraaja.
Vuodenvaihteessa Neuvostoliitto katkaisi Suomen kanssa kauppasopimuksensa,väittämällä suomalaisten fuskanneen velvollisuuksissaan,kääntymällä natsi-Saksan puoleen.
Venäläisiä joukkoja oli alkanut liikuskella itärajan tuntumassa vuoden 1941 kevättalvella ja Neuvosto-Venäjän länsirajan puoleiset rataosuudet olivat valmistumassa joukkojen mobilisoimiseksi.
Tulevalla kesäkuulla Suomen itärajan tuntumassa joi saikkaa 17 venäläistä jalkavakidivisioonaa sekä yksi panssaridivisioona Klim Voroshilov-tankkien suojassa.
Suomessa aloitettiin mobilisaatio,vaikka Isä Aurinkoinen Kremlissä oli kieltänyt minkäänlaisen hyökkäyksen olevan tulossa.
Jooseppi näytti puhuvan mursunviiksiensä sivusta!
Kesäkuun 17. päivä 1941 Iisalmen kaupungin seurakunnan virallinen apulainen oli hyvästellyt kesäpusakassaan ja mustissa laatoissa Sanna-lottaansa Kauppisten Mulanniemen tilan päärakennuksen portailla.
Pastorin sotaa ennen päällään pitämä AKS:läinen musta paita oli kutistunut pieniksi mustiksi kauluslaatoiksi kuten Suur-Suomi-aatekin pastorin päässä.
Reppuaan pakatessaan han täytti alpakkaisen, kaatuneelta venäläisluutnantilta evakuoimansa savukerasian Gold Leaf-savukkeilla.
Hänen ajatuksensa liisivät takaisin vuoden 1939 loppuviikoille ja Raatteen tielle,jolloin hänet oltiin komennettu eversti Siilasvuon alaisuuteen joulukuun 16. päivä,44. divisioonan linnoittautuessa Raatteen tien kahdeksan kilometrin pituiselle pätkälle.
30 .päivä venäläiset motitettiin ja tantereelle sekä tienvarsille jäi 5000 vihollisen kaatunutta sekä iso sotasaalis.
Erään jäätyneen iivanaluutnantin rintataskusta kenttäpastori oli evakuoinut alpakkaisen tupakkarasian,jonka kanteen oltiin kaiverrettu kultaisia aallonpohjia...ehkä Vuoksen aaltoja.
Rasian sisusta oli vuorattu kultadubleella.
Mulanniemen talon verannalla ei hyvästely tuntunut yhtä painavalta kuin talvisotaan lähtiessä.
Vaikka savolainen käyttäytymiskoodi oli yleensä lupsakkaa huulenheittoa,niin hyväilynosoitukset näillä pohjoissavolaisilla olivat jääneet puolirampojen yritysten asteelle.
Sotilaspastori hyvästeli vaimoaan kädestä vatkaamalla,yrittäessään kömpelösti possauttaa suukon vaimonsa poskelle,jolloin papinrouvalle tuli jokin äkkinäinen puuska pyyhkäistä hiussuortuvaa otsaltaan korvansa taakse.
Suukko osui Sannan kämmenelle.
--Minnäen näätän pussaavan kunniin jonniinlaenen punakalottinen kardinaali Puavin sormukselle Pietarin kirkon portaella!
Pastori huudahti
--No...laheppäs nyt siitä sottaan...ja lähetellään niita kirjeitä sekä tikittäviä paketteja!
Papinrouva leukaili portailla kenttäpapille hyvästiksi.
  
Jouluakka ja uskonsotilas


Pukin nokkamörkö
Pappilan Jussi uskoo vielä tänäänkin joulupukkiin,vaikka kaikkeen muuhun uskominen iän mukana on alkanut horjua.
Joulupukki hänestä on ollut paljon anteliaampi kuin luterilainen ylituomari,joka on tupannut tyrkkimään papinpoikaa joskus liikaakin nokalleen.
Joulupukki myös on hitsannut pelkokuvia pojan aivoihin Jussin koko elämänkaaren ajaksi.
Ensimmäinen kuva joulupukista hänen mieleensä oli jäänyt vuoden 1952 joulukuulta,jolloin torin varrella Horninkadulla Axelssonin talouskaupan ikkunaan asetettiin puolisen metriä korkea joulupukki,joka sähkön avulla käänsi päätään,avasi suutaan,nosti toista kulmakarvaansa ja saappaankärjellä koputti näyteikkunaan.
Ihan oikeasti Jussi uskoi tämän joulupukin olleen saman valepukuisen sähkömarionetin,joka syksyllä Jalmari Hurstin hedelmäkaupan näyteikkunassa oli puettu mustaan frakkipukuun ja silinterihattuun ja joka piti käsikoukussaan herrasmiehen kultanuppista kävelykeppiä..heilutellen päätään ja koputellen lakerikengän kärjellä näyteikkunaa.

 Näyteikkunamarionetti
Juhart 2011
Samalla tavalla vatsatapuhujien marionettinuket liikuttivat alaeukojaan ja kulmakarvojaan.
Kaikista maailman uskovista lapsista joulupukki asui Korvatunturilla ja jota yksikään lapsi ei näe pistämässä lahjoja kuusen alle.
Amerikkalainen joulupukki taas lensi pororeellään kaikkien huushollien katoille, pakottamalla paksun itsensä savupiipuista sisään edes tuhraamatta punaista virkapukuaan.
Amerikkalainen pukki ei asunut missään Korvatunturilla,vaan kanadalaisella napapiirillä,mitä Dean Martin kutsui nasaalisella amerikanmurteella laulussaan "Winder" Wonderlandiksi.
Jussia ihmetytti jouluaattoiltana monet pyöräilevät pukit,joidenka hän näki pappilan ikkunasta siksakkaavan pyörillään Torikatua pitkin,myrskylyhtyjen kilistellessä putkirunkoihin.
Useat pyöräilevät pukit poliisimaija keräsi yöputkaan kinoksista selviämään isien tarjoamista jouluglögimukeista.
Keväällä poliisien huutokaupassa huudettiin kymmeniä pukkien kinoksiin unohtamia ookapyöriä.

Viisivuotiaalle Jussille jouluaatto oli yhtä vilsekettä,isän lämmittäessä pappilan viittä pystyuunia ja yksin koristellessa joulukuusen.
Siihen perheen muilla jäsenillä ei ollut osaa eikä arpaa,vaan toimenpide katsottiin hengenmiehen privaatiksi etuoikeudeksi.
Kuuseen lapset eivät saaneet koskea,vaan katsoa kaukaa,miten pienet vahanaamaiset ja villalankakehoiset tontut roikkuivat hirtettynä kuusenoksilla maapallon maiden lippujen ja vahakynttilöiden seassa.

 Jouluaaton iloa
Juhart 2010
Äiti hääräsi keittiössä pyykkäri-Hilkan kanssa jouluruokien valmistuksessä ja kyökistä levisi pappilaan joulukinkun,lanttulaatikon sekä piparkakkujen kutkuttavat tuoksut. Äiti oli jopa loihtinut oikean karjalanpaistin valurautapannuun,Jussin käydessä pihistämässä kyökin pöydältä piparkakku-ukkojen ja -akkojen rusinasilmiä  ja rusinanapoja.
Isäpastori kaiken kiireen välissä kävi pistämässä itsensä makuulle työhuoneensa sohvalle,panemalla pahkaisen Rukajärven rintamatuhkakupin valkoisen papinpaitansa rinnukselle sekä pikku-Bostonin pajuholkkiin.
Aattona hän ei raaskinut sulkea silmiänsä pikkutirsoissa,missä kuusikossa sota-ajan väijyvät vanjat voisivat yllättää hänet päiväpainajaisissa.
Niitä painajaisia kenttäpappi oli nähnyt viimeiset seitsemän vuotta sodan päättymisestä.
Isä oli pannut vanhan Philipsin kaappiradion päälle jouluaaton hengellisten laulujen kuunteluun ja melkein torkahtanut,kun Turun kaupungin pormestari oli julistanut joulurauhan koko maahan..
"Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto!".
Jussi-poika katseli salin kulmaikkunasta aattopäivän tummentumista lumituiskussa.
Torikadun maitokauppaa oltiin sulkemassa ,äkkiliikkeisen "talonnaisen" Putkosen Hannan luutiessa rappuja ja katuosuutta puhtaaksi alaslaskevasta lumesta,mustanruskean sekarotuisen Tessu-vahtikoiransa käydessä kusaisemassa Marttilan talon kivijalkaan talon tanskandogin jättämän hajunläiskän päälle..
Marttilan kulmatalon olohuoneen ikkunoissa paloivat sähkökynttilät,joita isäpastori piti luonnottomina kaupallisina humpuukeina. Pappilan ikkunoissa paloivat aidot vahakynttilät lasimansettien päällä ja ainoa sähköinen pappilan joulukoriste,paperinen joulutähtilyhty hehkui oranssinpunaisena Torikadun kulman erkkeri-ikkunasta.
Sen piti kuvata Beetlehemin johtotähteä.

Rakisaaren lähiliikenteen keltavihreä bulldog-Volvobussi ajeli viimeistä lenkkiään Ylhäisiin papattamalla Hesselmanndiiselillään, kääntyessään Kirkkokadulle lyseon kulmassa..
Joulupäivänä linjuri ei kulkisi.
Vasta joulupyhien jälkeen onnikka aloittaisi äänekkään papatuksensa, kauppalalaisten käydessä täyttämässä ruokakommuuttejaan sekä viinakaappejaan Uudenvuoden viettoon.
Onnikan laiha ja silmälasipäinen kuljettaja opetti ajotaitoa pappilan vastapäätä sijaitsevassa Pelkosen talon Uudessa Autokoulussa tuuriensa välissä.
Jussi oli aina ihaillut tämän harmaata ajurinpukua ja komeata Suomen Autoklubin koppalakkia sekä autokoulun tummanruskeata 1934-mallista Chevrolet Master-kouluautoa,jonka ympärillä kulman lapset kesällä leikkivät kuurupiiloa.
Letukan konepellillä lensi Packardista lainattu kromikurki.

 Kuurupiilolla Pelkosen talon edessä.
Juhart 2004.
Jussi kuuli isän kuorsaavan sohvalla ja korahtelevan unipepsiassaan,äidin pannessa keittiössä koivupuusta tehdyn radioämyrilaatikon nappulasta joululauluja kovemmalle.
Kaiutinlaatikkokomeuden oli tehnyt Myllynkivitehtaan puuseppä Markku Blomqvist,joka lauloi baritonia Salon Laulusepoissa.
Äidillä oli oikeassa korvassa kuulovika,joku vasaran ja alasimen yhteen luutuminen,Jussin ihmetellessä oliko hänenkin omassa korvassaankin samanlaiset sepänpajan vehkeet,kun korvat vinkuivat äidin tukkapöllyistä kuin Motalan asemalta pois viritetty ularadio.
Ilmeisesti äidin korvassa soivat joulupukin pajan äänet.

Kello neljältä pappilan touhut hiljenivät naisporukan valmistautuessa ensimmäisenä saunaan menoon.
Tiilikivinen sauna sijaitsi pihan perällä eikä sitä nähnyt lumituiskussa lasten makuuhuoneen ikkunasta narulla roikkuvien jäätyneiden lakanoiden takaa.

Pyykkäri-Hilkka oli saanut äidiltä palkan avustaan,lähtiessään kahlaamaan lumituiskussa itäkauppalan Muurlan tullin vuokrakasarmin asuntoonsa oman joulunsa viettoon poikaystävänsä Simon, Kuiron leipomon lyhytkätisen taikanatekijän kanssa.
Hilkka lauloi sopraanoa ja Simo tenoria kirkkokuorossa.
Jussin seuratessa Hilkan taapertavaa kahlaamista haalistuneen harmaassa ulsterissaan ja haaleanmustassa baskerissaan lumisella katukäytävällä Torikadulla Lundelinin pikku-Shellin kulmalle,pyykkäri muistutti kävelevää pingviiniä Pohjoisnavan jäälautalla,kunnes katosi lumipyryyn..
Pappilassa vietettiin minimalistista jouluaattoa,missä ei prameiltu kuusenkoristelussa eikä jouluruokapöydän prameassa kattamisessa.Jouluruokaa oli joululaulunkin mukaisesti monenlaista kinkun ja lanttulaatikon väliltä. Jeesuslapsen Raamatun mukaan kerrottiin olleen syntynyt neitseellisesti seimessä vaatimattomassa tallissa,minkä mukaan vanhemmat körttikasvatteina vieroksuivat ylenpalttisuutta joulunvietossa.
Neitseellisyydestä Jussilla ei ollut paljoakaan tietoa, yhdistämällä sen neitimäisyyden kanssa ja miten äiti oli opettanut pappilan tyttöjä niiaamaan nätisti...
Ilmeisesti Neitsyt Mariakin oli niiannut Herralle Uudessa Testamentissa.,mutta Saara taas Vanhemmassa Testamentissa oli nauranut,kun Herra oli koetellut häntä..
Joulun prameudesta Jussi oli saanut hyvän kuvan  naapurin pöksytehtaan johtajan modernista asunnosta ja kultapalloilla koristetusta kuusesta,missä oli enemmän tinapaperia kuin rekallisessa Fazerin sinistä suklaata.
Niiden H-Fi-grammarikaan ei soittanut hengellisiä joululauluja,vaan Bing Crosbyn White Christmasia,Jingle Bellsejä ja Rudoph The Rednosea,joita jenkkikruuneri lauloi mutkille leveillä Amerikan ällillä kuin kaalet.
Äitipastorskan puolikuuroille korville se oli hirvittävää rummutusta.
Pappilan kuusessa roikkuivat Mauri Bergrothin siirtomaatavarakaupasta ostetut punaposkiset omenat ja kuusen vahakynttilät oltiin isän taiteellisella papinsilmällä asennettu hopeisille alligaattorisuisille pinsettijalustoille,joidenka lasimanseteille steariini valui kuin itkevän tahkojuuston kyyneleet..
Äidin kapioina saamat villalankaiset ja vahanaamaiset tontut roikkuivat kynttilän valossa oksilla ja niiden ryppyiset ja monien vuosikymmenien talikynttilöiden savustamat kasvot olivat muuttuneet vanhoiksi pontikankeittäjien naamareiksi.
Jussi ihaili kuusen aitoja vahakynttilöitä ja siskojen usuttelemana..että "et uskalla..eikä varmana polta näppejä"....  panna sormensa liekkiin..ja niin se vaan poltti pirusti.
Laastarinäppisenä hän myöhemmin pääsi avaamaan kuusen juurelta pehmeitä paketteja.
Jussin perääkin kihelteli illalla äidin pyykkikepistä,koska salin nukkamatonnurkka oli palanut rei'ille kuusesta pudonneesta talikynttilästä,yritettyään sytyttää bengalitikkuja kuusenoksilla sampotikuilla näppejään kärventämättä.

Joulusaunan perästä jouluateria oltiin katettu ruokasalin pöydälle pellavaliinalle.
Pöytää valaisi punainen puusta sorvattu juutalainen seitsenhaarakynttelikkö.
Radiosta kuului pappilan pakollisia ja kauniita teutoonisia joululauluja kuten Stille Nachtia sekä Oo Tannebaumia,Jussin katsellessa isän silmäkulmien vettymistä.
Naapurin lyseon saksankielen tuntiopettajana isä vain kuiskasi hiljaa..Ach so schön!
Isän korvissa humisivat lisäksi vanhat Berliinin olympialaisten muistolaulut ,Annemariet, Erikat ja Fahne Hohit,joita Jussi oli kuullut isän joskus laulelevan mökin puunhakkuussa..
Jussi olisi halunnut yhtyä uhallakin laulamaan ruokapöydässä omaa versiotaan Joulupukki-laulusta...."parta,poikki.silmä puhki"...muttei oikein uskaltanut,koska äidille sekä isälle pukki tuntui olevan joku pyhä asia..
Lasten vehkoillessa omiaan ruokapöydässä isä suhautti huuliltaan täyttä hiljaisuutta,radiosta kuuluessa Wiener Singerknabeneiden eunukkimaista ja tyttöäänistä joululaulantaa sekä sen jälkeen Cantore Minoresien kuorojoululauluja Helsingin Tuomiokirkosta,isän heilutellessa kaaressa etusormiaan kuoronjohtajan puikkoina kuin hyvä haltiatar taikasauvaansa Lumikille..



Jussi oli tehnyt edellisenä uutena vuotena samanlaista temppua bengalitikuilla eli tähtipuikoilla ja polttanut etusormen ja peukalon päänahat,mutta tähtisade oli ollut komea.
Isän Jerusalemista ostama seitsenhaarainen juutalainen kynttelikkö paloi kauniisti ruokapöydän keskellä.
Isä oli siirtänyt sen työhuoneensa kirjahyllystä hebrealaisen tooralaatikon vierestä juhlapöytään.
Kynttelikkö somisti ja juhlisti symboolisesti Juudean kuninkaan syntymäpäivää,vaikka Mestarin syntymämaassa ei myöhemmin uskottu miehen ihmetekoihin monien partaisten opetustaatojenkaan kertomina monina versioina ihan kirjaan sidottuna.
Roomalaistenkin mielestä hän oli ollut vain vähäisempi palestiinalainen terroristi.
Juutalaisille tärkeimmät juhlat olivat Hannukat ja Birvamatshit,joista jälkimmäisessä  pikkupojilta vietiin pippeleistä esinahat synagoogan kellariin säilöttäväksi.
Näin Jussi oli kuullut isän vitsailleen piispoille piispantarkastuksessa..."ja sitten me papit taas naurettiin!"

Äiti oli tyttöjen kanssa kantanut höyryäviä laatikoita pöytään pannunalusille,joulukinkun seistessä keskellä rapeanahkaisena.
Joulurosolli ja vanhanajan aladoobi kylminä ruokina oltiin asetettu pöydän päähän.
Saunanpuhtaat sunlightihot sekä -hiukset antoivat tuoksuillaan kontrastia vaatekaapista otetuille pyhävaatteille,joista tuoksahti mieto koipallojen haju..
Papinperheen jouluateriointi sujui vakaassa sekä hartaassa tempossa.Puhuminen oli täysin kiellettyä vakavan seremonian aikana.
Itäkauppalasta saapunut isän vanhempi osuuskaupanhoitajasisko ja papinperheen täti tukevassa hahmossaan oli ahtanut itsensä tiukkaan jakkupukuun,mikä kiristyi entisestään keskivartalosta kymmenen eri ruokalajin ahtaamisesta .
Isällä ja Aune-tädillä oli ihmeen hyvä ruokahalu,äidin kerrottua lapsille niiden kärsineen nälästä pula-aikana.
Olivat kuulema kerjänneet äidin isän Kalle Kauppisen puodin portailla Iisalmessa "kuivoo leipee" yhdessä Edvin Laineen velipoikien kanssa.
Seurakunnan vanhapiikadiakonissa Piiraisen Toinikin oli kutsunut itsensä pappilan jouluruokailuun eikä äitipastorska ollut kehdannut kieltää tulemista näin rauhanjuhlan aattona vihanaiseltaan.
Aune-tädillä oli kyllä hyvä ruokahalu ja syödessään tämän jakkupuvun kauluksen päällä lepsuttivat kaksoisleuat vilkkaasti savonkielisinä.
Yleensä jouluaterioilla äiti oli kehottanut lapsia olla syömättä itseään älyttömiksi ,isäpastorin jo availlessa mustien virkahousujensa sepalusahakaa.
Aune-tätikin puhalteli permanenttikiehkuraa otsaltaan sivulle pieni hiki kasvoillaan haarukoidessaan viimeisiä kinkunsiivuja punattuun suuhunsa..
Puna oli punajuurirosollista.
Lapsistakin moinen ahtaaminen tuntui ylellisyydeltä muistellessaan edelliskesäistä dieettikuuria isän ostettua kuukauden papinpalkalla Turusta mittapuvun.Silloin töpättiin kuukauden verran keitettyjä perunoita muikunsuolaveteen.
Jälkiruoaksi äiti tarjosi rosterisissa maljoissa kullanvärisiä ja sokeroituja lakkoja panemalla kullekin nokarellisen vispikermaa maun kiihoitukseksi.
Isäpastori kehuikin äidin lakkoja pisteenä I:n päälle,nostelemalla housujaan kädet taskussa ja painuessaan työhuoneensa kautta Kotimaa-lehti kainalossa vesiklosettiin.
Äiti oli useasti nuhdellut isää älyttömästä juhlaruokien mässäämisestä,kutsumalla pastoriaan lämpimästi läpipaskoksi kilinmahaksi

Kun joulupöytä oltiin korjattu ja siistitty äidin vielä hieroessa vimipulverisella ja märällä rätinkulmalla rasvaläikkiä pellavaliinasta,isä istuutui kiikkustuoliin ruokasavuille.
Äiti oli palannut keittiöön lastaamaan pesualtaasta lautasia kuivauskaappiin.
Toini-diakonissa oli samoin keittiössä auttamassa itseään... panemaan ruoanrippeitä alumiinirasioihin,jotka tämä kantaisi kirkkokonttorin takaiseen yksiöönsä omiksi jouluherkuikseen.
Saidalle ja viekkaalle Toinille kaikki ilmainen oli kotiin päin.
Ja sitä äiti vihasi.

Tupakoituaan isä käski vanhinta siskoa Riittaa lukemaan Luukkaan jouluepistolan.
Muita kahta lasta Anna-Kaisaa ja Jussia hän käski olla nahistelematta nojatuoleissa. Perheen toiseksi nuorinta tytärtä ei tarvinnut komennella,koska tämä istui kiltisti punaisessa mekossaan ja punarusetti päässään Asko- sohvalla.
Keittiöstä ei enää kuulunut astioiden kolinaa.
Nuorin sisko istui Aune-tädin sylissä potkimassa virkatuilla vauvantossuilla jouluruoalla ahdettuun osuuskaupan hoitajan mahaan,päästämällä röyhtäyksellä vauvanruokanäytteen jakkupuvun kullatulle Kalevala-kaulubrossille.
Isosisko aloitti:
"Ja tapahtui niinä päivinä,Kyreniuksen ollessa Juudean maaherrana,että keisari Augustukselta kävi käsky,että koko maa oli verolle pantava..."
Ovikello soi.

 Holy family

--Kukasse ny joolu-uattona kehtoo häerihtöö jooluraahoo?
Isäpastori ärähti nousemalla seisomaan kuullessaan meteliä eteisestä.
Isä istuutui takaisin keinutuoliin kuullessaan äidin keskustelua jonkun vieraan kanssa..
Keskustelun kohotessa meteliksi ja oven kiinni paiskaamiseksi isä nousi uudelleen keinutuolista seisomaan salin matolle.
Lapset utelivat isältä kuka siellä eteisessä mahtoi metelöidä.
--Noh..se taetoo olla se jooluakka,mikä tulj tuuraamaan tänä jooluna sitä joolupukkija,joka makkoo uasialaesessa flunssassa Korovatunturilla!
Isä rauhoitteli säikkyjä lapsia.
Jussi oli jo varmuudeksi piiloutunut salin ikkunaverhon taakse.
Vain ruskeat boksatut solkikengänkärjet kiilsivät verhonhelmojen alta.
Poika pissasi housuihinsa suuressa jouluakan pelossaan.

Äiti oli kertonut myöhemmin isälle makuuhuoneessa,mitä ovella oli tapahtunut.
Hän oli ollut makuuhuonessa tiskaamisen jälkeen panemassa päälleen jouluakan vaatteita.
Pastori oli kieltäytynyt kunniasta olla perheen pukkina,koskei sellainen puolipakanaisena sopisi papin arvolle.
Tästä he olivat useana jouluna tapelleet.
Äiti oli pannut päällensä vanhan lammasnahkaturkin.minkä karvavuorin hän oli kääntänyt päällipuoleksi.
Lampaankarva haisi eltaantuneelta lampaan pakaralta..
Päähänsä äiti oli pistänyt vanhan, isänsä omistaman koivistolaiskarvalakin väärinpäin ja leukansa hän oli sutinut mustaksi pönttöuunin kipinäpellille pudonneella hiilellä.
Jaloissa hänellä oli vanhat isänsä narisevapohjaiset ja saapasrasvalle tuoksahtavat pitkävartiset lapikkaat.


Keittiön komerosta äiti oli vetäissyt postisäkin,mikä palveli pukinsäkkinä.
Postisäkki oli jäänyt pappilaan edellisjouluaattona humalaiselta posteljoonilta,jolle äiti oli joutunut soittamaan ulataksin,koska postipoika oli kierrokseltaan ja kutsuiltaan talouksien peräkamareihin snapsien ja glögien tarjouksista muuttunut jalattomaksi.
Ovikellon soidessa äiti oli olettanut jonkun juovikkaan tulleen pyytämään joulurahaa.
Hänhän oli kerran lykännyt kirkkoherra Savolaisenkin ovelta rappusia alas kadulle,kun kirkkoherra oli yrittänyt juksata häntä pukeutuneena pultsarin kamppeisiin.
Vasta kadulla äiti oli tunnistanut otsasta verta vuotavan puliukon kirkkoherraksi ja käärinyt tämän pään Punaisen Ristin ensiapulaatikon sideharsoon.
Anteeksi äiti ei kyllä pyytänyt moisesta konnuudesta.
Rahankeräilijöitä joulun alla oli pappilassa käynyt melkein joka päivä.

Nyt ovella seisoi hämmästyneen näköinen pariskunta.
Hyvinpukeutunut herrasväki oli tarjoamassa jehovalaisten Vartiotornilehteä pastorskalle,joka näytti asussaan enemmänkin riivatulta kylähullulta.
--Ostaskos taata Vartiotornin jehovalaisten valtakunnansalin rakennusrahastoon?!
Karvahattupäinen mies kysäsisi.
Äiti vastasi ääntään pari oktaavia alaspäin muuttaen:
--Mittöö työ näenj joolu-uattona jooluraahaa häeritsette?
--Eekösse jahavettilaesille uo myösj joolu-uatto samanlaesta pyhhöö kunniin lutterilaesille?
Mies vastasi hämmentyneenä:
--Emme niinkus tahro haitata teirän joulunviattoo,mutku me Mirkun kansa ajatelttii,ett näin jouluaatton kaikki herrasväjet olis niinkus enämpi kotosall...
Äiti vastasi takaisin:
--Ee tässä mitkään mutkuttelut aata..että alakaapas kiäntyvä takasin tuonne kavulle ja minnee voesin avistoo teitä tällä paimenkepilläinniin..taej muuten soetan polliiseille!
Pari seisoi jäykkänä kuin kaksi Lootin vaimoa osaamatta edes kääntyä,jolloin äiti laukoi lisää:
--Ielliskevväänä tulj samanlaenen parj rappusille kaappoomaan vartijotornejaan ja kehummaan,että taevasjpaekkoja olisj kuulemma vappaana taevaan kinon takarivissä lutterlaesillekkin,jos käännyttäesiin teijän uskoon...
--Sitten hyö vehkoelivatten,että mualiman lopussa kaekki kuollettin pallaavat takasin muanpiälle ilimielävinä..ja jotta kaekilla oesj ikkuenen elämä iessään uuvessa Iedenissä...
--Leijonattii ja seeprattiin ne kuulemma joesj rintarinnan taevaan lähteen vettä,että...
--Minä kyllä sanoenj niille,että jos näenj olisj asijan laeta,niin mittee myö tehtäisj kaekille sovanjäläkisille näläkäesille,kun muapallo on mustanaan niitä uusija syötettävijä kalamiston porteilta?
--Ja toesena kysymyksenäinj kyssäesisin.että millä iliveellä ne elukat,joesta yksi on sellanenj sualistaja ja toenenj sualistettava,ossaesivat ellää vierjvieressä iliman ,että se leejona ies kieltäenj huulillaan lipaesisj,kun onniin mehevä paestij ihan kylyjessä...?
--Yhtä turhoo kerräystä työ tiette uuven temppelinne pykkääkseen kun myö pannaan kirkossa neppikuukaroesta kolehtihuaviin nikkelmarkkojen sijjaan hoosunnappeja saituuksissamme jonnekkin Afriikan Limpopoon kööhien niekerlasten vuatekerrääkseen,kun hyö kuleksivat ympäriinsä arolla puolalastomina vuan lannevuatteet häpysuojinaan joosipyssyt olalla niitä antilooppja mehtähtämässä...


--No ..alakeehan laskeutuva noeta rappusija nätisti alaskäsinj taej haen pastorin kaksjpiippusen haalikon käenj jatkeeks??
--Minnoon se pastorinj ilikee ukki Nilisijästä..mutta kun pastorj suuttuu..tulloo tupenrapinat!
Pari laskeutui pappilan rappusia alas niskat kyyryssä,häviämällä lumituiskuun,melkein jäämällä yhden pyöräilevän pukin alle nuoskalumessa.

Jehovalaisia ei sen koommin näkynyt pappilan paraatiovella,mutta kylläkin mormoonipoikia...mutta se onkin toinen tarina. Ne eivät tulleet pappilan Rumpalinkadun pääovesta sisään..vaan isosiskojen Torikadun puoleisesta ikkunasta salaa treffeille..

Jouluakan ilmestyminen pappilan saliin postitorvisäkki selässä pani pikku-Jussin pissaamaan toiseen sukkaansa,siskojen naureskellessa pojan pakenemista vesiklosettiin.
Pytyltä hän ei noussut,kunnes oli heittänyt märät hyvoninsa kuivumaan emalivannan reunalle,kuunneltuaan jouluakan käheätä ääntä vessanlukon avaimenreiästä.
Akan kolistellessa eteiseen ja siitä makuuhuoneeseen,Jussi kävi kurkkaamassa vanhempien makuukamarin ovesta,miten koivistolaiskarvalakin alta ilmestyi äidin nokinen naama.
Jussilta meni hetkessä usko jouluakkaan.


 Koivitolaiskarvalakki, lammasta

------------------------


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti