STALAG 13
-----------------
Jussi lyötyään puhelinluurin kiinni jäi hetkeksi katselemaan isänsä työpajaa,missä sorvattiin saarnoja,kastajais-,vihkimis- ja siunauspuheita,jos isän kirjahyllystä löytyisi yhtään mielenkiintoista luettavaa leirille.
Kerran hän oli löytänyt vuoden 1939 Reserviupseerikoulukurssijulkaisun ja Lähetysseuran Tuolla puolen Limpopon.kirjan välistä isän ja äidin yhteisen asennusopaskirjan "Avioliiton onni".
Hän oli jäänyt lukemaan sitä vessaan lukkojen taakse ainakin tunniksi, päästämättä oven takana jalat ristissä saksaavia pikkusiskojaan sisälle.
Kirja osaksi kiihotti papinpoikaa kaikilla omituisilla voimisteluasennoilla ja yhtä lähetyssaarnaaja-asentokuvaa hän vilkkaasta mielikuvituksestaan huolimatta ei osannut yhdistää isän Lähetysseuran kirjan Tuolla puolen Limpopon kanssa..
Lähetystyön hän katsoi vain suuntautuvan Afrikan köyhille mustille,vaikkakin isä oli manaillut sunnuntaisten jumalanpalvelusten kolehtihaavien saaliista,että pakanalähetykseen tarkoitetuissa keräyksissä 70-prosenttia kolikoista oli nappeja.Jussikaan ei tajunnut,mitä lannevaatteiset antiloopin metsästäjät zulumaassa tarvitsivat nappeja...ilmeisesti korvakoruiksi taikka kenttäkoronapelin napeiksi?
Kirjan erikoiset räjäytyskuvat pappilassa erittäin harvoin oikealla nimellä mainitusta pojan ulokkeesta ja tytön kunniasta olivat Jussista kauheata katseltavaa,missä nuolia oltiin pistetty latinankielisin tekstein osoittamaan ihmisen alapään sisäkaluihin.
Jotensakin kuvat muistuttivat Kallion lihakaupan seinälle nastoilla ripustettua ja veren tahraamaa kahtia halkaistua siankuvaa,Jussin käydessä äidin lähettämänä ostamassa lasivitriinistä sormella osoittamalla sata grammaa lauantaimakkaraa.Virkkeen sata grammaa lauantaimakkaraa hän oli harjoitellut kymmeniä kertoja korttelin pituisella matkalla,kun yleensä suunsa aukaistuaan vanhempen edessä hän alkoi änkyttämään.
Sen takia hän aina osoitti etusormellaan lihatiskille ja laukaisi nopeasti ..sa-sata gram-mmaa,silmänsä tuijottaessa tappeina lihakaupan myyjättären pulskia brigittetutteja.
Kaupasta poistuttuaan hän joutui pitämään kylmää puotipaperiin käärittyä makkarasiivupakettia sepaluksensa edessä peittona. Hän oli kuullut partiossa,että vain avantoon pulahtaneella kylmä kangistaa nopeasti.
Moneksi vuodeksi papinpoika pisti isän kirjan kuvat hautumaan mielessään siihen asti,kun pääsi ensimmäisiä kertoja pyörittämään luokkaihastuksiaan yhteiskoulun teinitansseissa kainalot ja kämmenet hikisinä.Silloin vasta nuolella osoitettuun ulokkeeseen eli libidovektoriin syntyi nuolen suuntaan oikeita amppeereja.
Nyt isän kirja oli hävinnyt kirjahyllystä,mutta sen tilalle oltiin pantu körttisaarnaaja Aku Rätyn muistelmat,mitä Jussi ei halunnut ottaa leirilukemiseksi,koska oli kuunnellut kerran isän kanssa Seinäjoen herättäjäjuhlilla Aku-sedän pitkiä,mutta isälle "niin sielua keventäviä" saarnoja.
Poika päättikin panna makuuhuoneensa kirjahyllyltä reppuunsa Aku Ankka-lehden viimeisen numeron Aku ja metsäpalo.
Etsinnän lopetettuaan hän jäi katsomaan isänsä memorabiliaseinää,mistä raamien sisässä ja lasin takana marsalkka Mannerheim katseli tuimana työpöydän nurkalla seisovaa bakeliittipuhelinta puh.no 2120, ikään kuin ylipäällikkö oli odottamassa tärkeätä puhelinsoittoa kenraali Airolta Mikkelin päämajasta.
Marskin kuvan alapuolella luki :
YLIPÄÄLLIKÖN PÄIVÄKÄSKY
13.4.1940
"Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat!
Rauha on tehty maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha , joka Neuvosto-Venäjälle on luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelutantereen, jolle te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä pidämme kalliina ja pyhänä..."
Jussia puistatti selkäpiistä ja käsivarsien nahka meni kanalihalle tekstin verisyydestä.Marskin tiukkoja silmiä väistellen papinpoika vilkaisi seinällä roikkuvaa kivääribajonettia,sitten Rukajärven puista R-plakaattia ja sitten päiväkäskyn yläpuolella alpakkaista ristillä kärsivän Kristuksen kuvaa,missä Mestari katseli surullisesti Marskin venelakin leijonakokardiin päin.
--Ei kyl mun on parast mennä makuukammariin pakkaamaan!
Jussi mokelsi hieroessaan käsivarsiaan kuin pakkasvihurin kylmettämänä ja lähti huoneesta hakemaan reppuansa leirille lähtöä varten.
LEIRINTÄÄ STALAGISSA
---------------------------------
Jussi oli nähnyt vuonna 1953 valmistuneen Stalag 17-filmin kotikauppalan elokuvateatterissa Bio-Jännässä edellisvuonna..
Tämä Billy Wilderin ohjaama filmi kuvaa sotavankien elämää Luftwaffen Stalagissa.Pääosan esittäjänä oli William "Billy" Holden,joka näytteli kyynistä ja epäsosiaalista amerikkalaissotavankia.
Holden teki kauppaa munilla,silkkisukilla,huovilla ja savukkeilla leirin vartioiden kanssa,järjestelemällä lisäksi rottakisoja luksustavaroiden hankkimiseksi.Hän kokosi myös itselleen mahtavan tupakkavuoren yhdestä pakoyrityksen vedonlyönnistä.Holdenin näyttelemä sotavanki oli Stalagin aito Wheeler-Dealer.
Elokuvan uutena tähtenä näyttelijä Otto Preminger,joka tunnetaan neorealistisena ohjaajana 60-luvulla.
Jussi oli nähnyt Holdenin aiemmankin elokuvan A Day to Remember vuodelta 1952,missä Bill näytteli sotakirjeenvaihtajaa Korean sodassa. ja Lili Palmer honkongilaista lääkäriä.
Vasta 1990-luvulla papinpoika osasi yhdistää Holdenin ja Hongkongin yhden toisen elokuvan yhteydessä,kun hänen filippiinoalaisensa ostokonttorissa Riyadhissa Saudi Arabiassa naureskelivat taglishiksi eli Tagalog-Englishiksi....."William is holdin' Suzie's Kwan !" katsellessaan Sonyn Betamax-videolta Suzie Wongia.
Papinpoika oli ollut silloin jo naimisissa filippiinovaimonsa kanssa kymmenisen vuotta ja ymmärsi aika hyvin tagalogia..
Filippiinot vihjasivat v.1960 filmattuun filmiin "The World of Suzie Wong",missä honkongilaissyntyinen Susie Kwan esitti pääosaa.
Kwan tagalogiksi merkitsee suomeksi naisen "sitä" eli Jussin näkemää tytön " kunniaa" isän Avioliiton Onni-kirjassa.
Bussin takaluukut roikkuivat auki sivulle partiolaisten ristikalottien heiluessa auton ympärillä ja katolla leirikuorman purkamisessa.
Jussi oli jäänyt seuraamaan toimia isänsä käskystä,kun hänellä ei ollut päällään partiopuseroa,minkä piti saapua postissa Helsingin Partio-Aitasta jo alkuviikolla.
Poika sai sitten luvan saapua leirille siviiliasussa ja tupsupipo päässä.Muut partiopojat kyllä naureskelivat,ettei lippukunnanjohtajan pojalla ole vaatteita,mutta isäpastori oli korottanut ääntään kuultuaan suitten suhinoita ,käskemällä pitää murinat mahassa.
Isä oli myös katsonut,ettei Jussi osallistuisi leirin toimiin kunnes sitten,kun lippukunnan toinen partiojohtaja Jorkku saapuu ovaali-ikkunaisella kuplallaan kauppalasta partiopusakka mukanaan.
Telttoja lastattiin vihreään seurakunnan balluunikumiseen maitokärryyn muiden muonalaatikoiden kanssa partiolaisten työnnettäväksi puolen kilometrin taipaleen lammen rantaan.Onnikan perästä poikavoimin irtaantui armeijan vanha soppatykki,joka kiinnittyi ketjuilla maitotalon notkoselkäisen tamman perään.Poikien täysien reppujen sekä rinkkojen alta vilkkui sinisiä koripallotossuja,mitkä olivat silloin suurta huutoa ja aiheuttivat umpinaisina teltoissa jaloista potkaistuna pahemman katkun kuin yhteiskoulun voimistelusalin pukuhuoneessa.
Jussi käveli kolonnan perässä soppakanuunan katveessa väistelemässä neulasten kattamalla polulla tamman tiputtamia munkkikasoja.isäpastorin istuessa kanuunan päällä siniristipipossa,käsi otsallaan visiirinä kuin suomalaisen Vickers-panssarin komentaja, tähystelemässä sopivia leiripaikkoja metsästä.
Aikuisilla oli aina etuoikeus mukavuuksiin.
Leiriveikkojen tienviitta,josta joku nokkela oli pihistänyt yhden kapula I-kirjaimen (Liriveikot), Vittulammelle menevän tien varrella pieneni ,Jussin vilkaistessa sitä taakseen .
Viitan roskapuista kootut kirjaimet alkoivat hiljalleen muuttua pojan sisäsilmissä Stalag 13 portin puiseen kylttiin poltetuiksi kirjaimiksi.
Jussi oli itse valinnut numeron 13 fantasiavankileirilleen,koska se oli taikauskoisten epäonnen numero..
Taikaa ja uskoa,ehkä pientä valehtelua ja lisäksi pientä muunneltua totuutta tultaisiin vielä kuulemaan leirinuotioilla.
Lippukunnan toinen partiojohtaja Kasse Suominen tulisi pitämään huolen totuuden hengen vääristämiseksi suolla liitäviksi lakanapäisiksi vihulaishaamuiksi.
Se toinen partiojohtaja Jorkku taasen puhui asiat suoraan,mutta pisteli iltanuotioilla aina omiaan.kaivettuaan volkkarinsa keulapellin alta korillisen lahtelaista olutta,minkä hän raahasi lammen kylmään rantaveteen jäähtymään.
"Totuuden henki..johda sinä meitä..! ..Isäpastori iltanuotiolla aina nuotiotarinoiden jälkeen kehoitti laulamaan iltahartauden päätteeksi.
Pubereettifalsettinen poikakuoto joikasi virren niin kovaa,että naapurin kesämökillä pantiin ularadiota täysille Onni Gideonin orkestein "Hei mambon" tahtiin .
Mambo italiano
Poikakuoro lauloi telttoihinsa palatessaan Mambo italianon kirkkain eunukkiäänin lastensarjan muunnoksena.."Hei mambo..tehdäänkö Kekkosesta luuranko?"
Silloin saatiin vielä ääneen haukkua jopa tasavallan presidenttiä.
Vanhempia ihmisiä pidettiin silloin esimerkkeinä ja niiden puheet olivat täyttä totta sekä käskyjä noudatettava kirjaimellisesti..olivat ne sitten oikeata taikka vääriä..
--Pulinat rivistä pois!
Olisi aina joku vanhemmista partiojohtajista karjaissut,jos joku muodossa sattui vähänkin kuiskaamaan suunsa sivuun.
Samanlainen äkseeraus tulisi seuraamaan armeijan harmaissa eli kertauksena nuorena opitusta.
Jatkuu Stalagin 2.osassa....
-----------------
Kerran hän oli löytänyt vuoden 1939 Reserviupseerikoulukurssijulkaisun ja Lähetysseuran Tuolla puolen Limpopon.kirjan välistä isän ja äidin yhteisen asennusopaskirjan "Avioliiton onni".
Hän oli jäänyt lukemaan sitä vessaan lukkojen taakse ainakin tunniksi, päästämättä oven takana jalat ristissä saksaavia pikkusiskojaan sisälle.
Kirja osaksi kiihotti papinpoikaa kaikilla omituisilla voimisteluasennoilla ja yhtä lähetyssaarnaaja-asentokuvaa hän vilkkaasta mielikuvituksestaan huolimatta ei osannut yhdistää isän Lähetysseuran kirjan Tuolla puolen Limpopon kanssa..
Lähetystyön hän katsoi vain suuntautuvan Afrikan köyhille mustille,vaikkakin isä oli manaillut sunnuntaisten jumalanpalvelusten kolehtihaavien saaliista,että pakanalähetykseen tarkoitetuissa keräyksissä 70-prosenttia kolikoista oli nappeja.Jussikaan ei tajunnut,mitä lannevaatteiset antiloopin metsästäjät zulumaassa tarvitsivat nappeja...ilmeisesti korvakoruiksi taikka kenttäkoronapelin napeiksi?
Kirjan erikoiset räjäytyskuvat pappilassa erittäin harvoin oikealla nimellä mainitusta pojan ulokkeesta ja tytön kunniasta olivat Jussista kauheata katseltavaa,missä nuolia oltiin pistetty latinankielisin tekstein osoittamaan ihmisen alapään sisäkaluihin.
Jotensakin kuvat muistuttivat Kallion lihakaupan seinälle nastoilla ripustettua ja veren tahraamaa kahtia halkaistua siankuvaa,Jussin käydessä äidin lähettämänä ostamassa lasivitriinistä sormella osoittamalla sata grammaa lauantaimakkaraa.Virkkeen sata grammaa lauantaimakkaraa hän oli harjoitellut kymmeniä kertoja korttelin pituisella matkalla,kun yleensä suunsa aukaistuaan vanhempen edessä hän alkoi änkyttämään.
Sen takia hän aina osoitti etusormellaan lihatiskille ja laukaisi nopeasti ..sa-sata gram-mmaa,silmänsä tuijottaessa tappeina lihakaupan myyjättären pulskia brigittetutteja.
Kaupasta poistuttuaan hän joutui pitämään kylmää puotipaperiin käärittyä makkarasiivupakettia sepaluksensa edessä peittona. Hän oli kuullut partiossa,että vain avantoon pulahtaneella kylmä kangistaa nopeasti.
Moneksi vuodeksi papinpoika pisti isän kirjan kuvat hautumaan mielessään siihen asti,kun pääsi ensimmäisiä kertoja pyörittämään luokkaihastuksiaan yhteiskoulun teinitansseissa kainalot ja kämmenet hikisinä.Silloin vasta nuolella osoitettuun ulokkeeseen eli libidovektoriin syntyi nuolen suuntaan oikeita amppeereja.
Poika päättikin panna makuuhuoneensa kirjahyllyltä reppuunsa Aku Ankka-lehden viimeisen numeron Aku ja metsäpalo.
Etsinnän lopetettuaan hän jäi katsomaan isänsä memorabiliaseinää,mistä raamien sisässä ja lasin takana marsalkka Mannerheim katseli tuimana työpöydän nurkalla seisovaa bakeliittipuhelinta puh.no 2120, ikään kuin ylipäällikkö oli odottamassa tärkeätä puhelinsoittoa kenraali Airolta Mikkelin päämajasta.
Marskin kuvan alapuolella luki :
YLIPÄÄLLIKÖN PÄIVÄKÄSKY
13.4.1940
"Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat!
Rauha on tehty maamme ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha , joka Neuvosto-Venäjälle on luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelutantereen, jolle te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä pidämme kalliina ja pyhänä..."
Jussia puistatti selkäpiistä ja käsivarsien nahka meni kanalihalle tekstin verisyydestä.Marskin tiukkoja silmiä väistellen papinpoika vilkaisi seinällä roikkuvaa kivääribajonettia,sitten Rukajärven puista R-plakaattia ja sitten päiväkäskyn yläpuolella alpakkaista ristillä kärsivän Kristuksen kuvaa,missä Mestari katseli surullisesti Marskin venelakin leijonakokardiin päin.
--Ei kyl mun on parast mennä makuukammariin pakkaamaan!
Jussi mokelsi hieroessaan käsivarsiaan kuin pakkasvihurin kylmettämänä ja lähti huoneesta hakemaan reppuansa leirille lähtöä varten.
 |
| Marski ja sotilaspoika.Juhart 2001. |
---------------------------------
Jussi oli nähnyt vuonna 1953 valmistuneen Stalag 17-filmin kotikauppalan elokuvateatterissa Bio-Jännässä edellisvuonna..
Tämä Billy Wilderin ohjaama filmi kuvaa sotavankien elämää Luftwaffen Stalagissa.Pääosan esittäjänä oli William "Billy" Holden,joka näytteli kyynistä ja epäsosiaalista amerikkalaissotavankia.
Holden teki kauppaa munilla,silkkisukilla,huovilla ja savukkeilla leirin vartioiden kanssa,järjestelemällä lisäksi rottakisoja luksustavaroiden hankkimiseksi.Hän kokosi myös itselleen mahtavan tupakkavuoren yhdestä pakoyrityksen vedonlyönnistä.Holdenin näyttelemä sotavanki oli Stalagin aito Wheeler-Dealer.
Elokuvan uutena tähtenä näyttelijä Otto Preminger,joka tunnetaan neorealistisena ohjaajana 60-luvulla.
Jussi oli nähnyt Holdenin aiemmankin elokuvan A Day to Remember vuodelta 1952,missä Bill näytteli sotakirjeenvaihtajaa Korean sodassa. ja Lili Palmer honkongilaista lääkäriä.
 |
| The World of Suzie Wong |
Papinpoika oli ollut silloin jo naimisissa filippiinovaimonsa kanssa kymmenisen vuotta ja ymmärsi aika hyvin tagalogia..
Filippiinot vihjasivat v.1960 filmattuun filmiin "The World of Suzie Wong",missä honkongilaissyntyinen Susie Kwan esitti pääosaa.
Kwan tagalogiksi merkitsee suomeksi naisen "sitä" eli Jussin näkemää tytön " kunniaa" isän Avioliiton Onni-kirjassa.
Jussi oli jäänyt seuraamaan toimia isänsä käskystä,kun hänellä ei ollut päällään partiopuseroa,minkä piti saapua postissa Helsingin Partio-Aitasta jo alkuviikolla.
Poika sai sitten luvan saapua leirille siviiliasussa ja tupsupipo päässä.Muut partiopojat kyllä naureskelivat,ettei lippukunnanjohtajan pojalla ole vaatteita,mutta isäpastori oli korottanut ääntään kuultuaan suitten suhinoita ,käskemällä pitää murinat mahassa.
Isä oli myös katsonut,ettei Jussi osallistuisi leirin toimiin kunnes sitten,kun lippukunnan toinen partiojohtaja Jorkku saapuu ovaali-ikkunaisella kuplallaan kauppalasta partiopusakka mukanaan.
 |
| Jorkku.Cezeta ja ovaalikupla. Juhart 2011.kollaashi |
Jussi käveli kolonnan perässä soppakanuunan katveessa väistelemässä neulasten kattamalla polulla tamman tiputtamia munkkikasoja.isäpastorin istuessa kanuunan päällä siniristipipossa,käsi otsallaan visiirinä kuin suomalaisen Vickers-panssarin komentaja, tähystelemässä sopivia leiripaikkoja metsästä.
Aikuisilla oli aina etuoikeus mukavuuksiin.
Leiriveikkojen tienviitta,josta joku nokkela oli pihistänyt yhden kapula I-kirjaimen (Liriveikot), Vittulammelle menevän tien varrella pieneni ,Jussin vilkaistessa sitä taakseen .
Viitan roskapuista kootut kirjaimet alkoivat hiljalleen muuttua pojan sisäsilmissä Stalag 13 portin puiseen kylttiin poltetuiksi kirjaimiksi.
Jussi oli itse valinnut numeron 13 fantasiavankileirilleen,koska se oli taikauskoisten epäonnen numero..
Taikaa ja uskoa,ehkä pientä valehtelua ja lisäksi pientä muunneltua totuutta tultaisiin vielä kuulemaan leirinuotioilla.
Lippukunnan toinen partiojohtaja Kasse Suominen tulisi pitämään huolen totuuden hengen vääristämiseksi suolla liitäviksi lakanapäisiksi vihulaishaamuiksi.
Se toinen partiojohtaja Jorkku taasen puhui asiat suoraan,mutta pisteli iltanuotioilla aina omiaan.kaivettuaan volkkarinsa keulapellin alta korillisen lahtelaista olutta,minkä hän raahasi lammen kylmään rantaveteen jäähtymään.
"Totuuden henki..johda sinä meitä..! ..Isäpastori iltanuotiolla aina nuotiotarinoiden jälkeen kehoitti laulamaan iltahartauden päätteeksi.
Pubereettifalsettinen poikakuoto joikasi virren niin kovaa,että naapurin kesämökillä pantiin ularadiota täysille Onni Gideonin orkestein "Hei mambon" tahtiin .
Poikakuoro lauloi telttoihinsa palatessaan Mambo italianon kirkkain eunukkiäänin lastensarjan muunnoksena.."Hei mambo..tehdäänkö Kekkosesta luuranko?"
Silloin saatiin vielä ääneen haukkua jopa tasavallan presidenttiä.
Vanhempia ihmisiä pidettiin silloin esimerkkeinä ja niiden puheet olivat täyttä totta sekä käskyjä noudatettava kirjaimellisesti..olivat ne sitten oikeata taikka vääriä..
--Pulinat rivistä pois!
Olisi aina joku vanhemmista partiojohtajista karjaissut,jos joku muodossa sattui vähänkin kuiskaamaan suunsa sivuun.
Samanlainen äkseeraus tulisi seuraamaan armeijan harmaissa eli kertauksena nuorena opitusta.
 |
| Presidentti Kekkonen.Juhart 2011. |
Jatkuu Stalagin 2.osassa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti