Tuntemattoman sotilaspastorin Ajastajat.Ajastaikojen jälkikirjoitus ja papin matkakirjoitus.

JÄLKIKIRJOITUS
----------------------

I osa

                                          Kuvia menneeltä Viitasaarelta,pappilan Jussin syntymäkunnasta.

Sisävesilaiva Ylä-Keitele

                                       

1937 Lentokone jäällä

                           

Miekkaniemen Säästöpankki

                                

 Singerin ilmaiset ompelukurssit.Suojeluskuntalaisia S-täky
 hihassa kutsuttiin silloin työläispiireissä Singerin matkakauppiaiksi.

Emännän lukuhetki

                                      

Iisalmen Yhteiskoulu

                                     

Viitasaaren laivaranta

                                   

Alku

                                             

Kärnän voimalaitostyömaan muurareita 1939

                         

Viitasaaren liikkuva vesijohto ja veturi Liipe

                                 

                                     

Viitasaarelaisia mustilaisia.Ihmekkös,että Kaisa-pastorska pelotteli meitä,että mustilainen hakee,jos emme tottele.

KESÄKUU 1.1984

---------------------

Rovastin psykedeelinen Kuplavolkkari

Rovasti kaarteli Vokswagen Polollaan Kemiön saaren mäkistä ja mutkaista santatietä tiibetiläinen moppakoira vierellään etuistuimella.Yhdessä ylämäkikaarteessa hän joutui väistämään ojapenkalle Pekka Laineen sinikeltaista Hetkubussia,jouduttuaan jälleen aatoksissaan tien vasemmalle kaistalle.

Onnikan kuljettaja oli tyytännyt torvella rovastin hereille ja vilkutellut pitkiä valojaan,jolloin hengenmies oli herännyt häikästyneenä kuin beetlehemiläinen paimen enkelin nähtyään ja koukannut penkan kautta,villimansikoiden liistäessä punaisia länttejä tuulilasiin..

Antti-rovasti oli ajanut kortin yli 60-vuotiaana ja vanhetessaan hänen reflektinsä olivat hidastuneet.

Kemiön tien hän tunsi yhtä hyvin kuin katkismuksen sivut ja monet tiellä kulkevat autoilijat tunsivat hänen autonsa ,antamalla enemmän rakoa vastaantulevalle laveasti tietä käyttävälle volkkarifarmarille.

Ennen Poloaan hänellä oli ollut kaksi aitoa kuplavolkkaria.Saksalaiseen kansanautoiluun hän oli saanut kipinän jo 50-luvulla kirkkoherra Savolaiselta,joka oli kehunut Wolfsburgin tuotetta saksaksi..Kraft durch Freude.

Autonhan oli suunnitellut itävaltalainen insinööri Ferdinand Porsche 3. valtakunnan päällikön Aadolf Hitlerin käskystä ja ristinyt sen KdF-Wageniksi v.1936 .Samana kesänä Anttikin oli pappiskokelaana mustapaitojen kanssa käynyt pistäytymässä Berliinin olympiakisoissa matkallaan Italiaan Campo Mussolinille treenaamaan uutta aateoppia.

Moni häneen kyytiinsä päässyt matkalainen oli parahtanut huutamaan pelkääjän 

paikalta,että "Aja varovasti...ajava rovasti!".Rovastin vauhdikkaalla ajotyylillä oli lienee ollut vertauskohteena eräs paikkakuntalainen onnikkakuski,joka oli ajotyylillään saanut matkustajat heräämään ja rukoilemaan bussissa paremmin kuin papin oma jäyhäkasvoinen esimies kirkkoherra ja Turun Tuomiokapitulin asessori Aulis Zidbäck saarnansa aikana.

Vuonna 1967 silloinen kappalainen oli ostanut omakotitalokesämökin Kemiön saaren Kiilan kylästä,missä papinperhe vietteli kesälomiaan kovassa talkoohengessä,koska laiskuus ei kuulema ruustinnan mielestä elätä edes vapaa-aikana.

Rovastilla aina talkooaikoina oli omaa tekemistä katiskoilla sekä verkoilla , kalanperkauksissa.

että savustamisissa.Saunan lämmitykseen hän ei lapsia päästänyt,koska siihen vaadittiin pyhää paneutumista tuohivirikkeiden valmistelusta peltien kiinnipanoon asti.

Rovasti nautti täysin palkein digitaalisen sydänläpän tikityksessä mökkielämästään,muutettuaan lopullisesti eläkkeelle v.1979 kirjansa Kemiön kuntaan,päästyään viimeinkin entisen hiippakuntansa ulkopuolelle.

Hän samoin nautiskeli eläkevuosista siemauksin antonovkapuutarhan tuotteista puristetulla siiderillä,istuessaan rantasaunan verannalla katselemassa  aamu-uinnin jälkeistä auringon nousua sekä ilta-auringon laskua,koska sairautensa takia hän oli laskenut,että reservin sotapastorin ja luutnantin aamukammassa saattoi olla jäljellä vain muutama piikki.

Verannalla hän aina aamuvarhaisella haisteli alkavan päivän ilmaa ja samoin illalla hän uskoi ,että auringon laskiessa iltaruskoon seuraavana päivänä olisi poutasää.

Kaisaruustinnan hän oli pannut maan poveen jo vuonna 1974.Siunauksen hän oli toimittanut papillisella rutiinillaan,mutta sukulaiset ja perheenjäsenet olivat nähneet vilahduksen kosteutta hänen sinisenharmaissa silmissään Körttikasvatuksensa pohjalta tunteiden näyttäminen ei kuulunut papilliseen protokollaan eikä myöskän perhe-elämään.Lapset kyllä muistivat hänen tunteensa purkautumisensa tempperamenttisella "kirkastumisella",miksi ruustinna kutsui Antin suuttumista ja viikon kirkastumisen jälkeen jopa Kaisa kulki aamutohveleidensa kärjillä savolaiset kasvantaväärät leuat kiinni välirauhansovitteluna.

Eläkkeellä hän viettikin täydellistä poikamieselämää ja kerran erään uteliaan tutun kysyessä ,jos rovasti ottaisi kylkeensä vaikka hyväluonteisen leskirouvan,hän oli vastannut,ettei enää aloittaisi toista kolmenkymmenen vuoden sotaa.

Kaisan rekoli

                                                 

Eräänä 80-luvun talviaamuna rovasti oli liukastunut mökin jäisillä ulkorappusilla ja loukannut pahasti lonkkansa.Raahautumalla keittiön kautta ja ryömimällä makuuhuoneeseen puhelimen ääreen,hän sai soitettua kaupungista ambulanssin.Talo oli kylmennyt verannan oven jäätyä auki.

Rovasti oli kylmissään ja puolitajuisena maatessaan makuukamarin puulattialla nähnyt sisäsilmissään Suomussalmen tulipalopakkasten taistelut talvisodassa,jolloin elohopea mittarissa oli laskenut miinus 45:een asteeseen.Silloin hän oli ollut nuori kenttätykistön vänrikki tykkipatterin tulenjohtajana ja maannut etulinjassa mahallaan erään mäennyppylän rinteessä lumivaippaisen katajan takana kiikaroimassa vihollisen liikehdintää.Samalla vänrikin jaloista alkoi katoamaan tunto..aivan kuin nyt kylmän makuukamarin lattialla.

Rovasti oli herännyt aluesairaalassa leikkauksesta ja saanut kuulla operoineelta lääkäriltä sairastavansa eturauhassyöpää.joka oli pesiytynyt jo lonkkaan.

Potentiaalista elinaikaa annettiin muutama vuosi.

Rovasti vaaterissa

Mökilleen hän oli rakentanut makuuhuoneeseensa samanlaisen sotamemoribiiliakokoelmansa kuin kaupungin virka-asuntonsa työhuoneeseen.

Maatessaan päivän Uuden Suomen lukemisessa sängyllään hän ei paljoakaan ajatellut ajomatkaansa kaupungista,

selviydyttyään monista täpäristä kohtaamisista maantiellä Kokkilan lossilta Kiilan kylään.

Syöpälääkkeet olivat lisäksi vaikuttaneet reaktiokykyyn iän mukana tuoman hitauden kanssa,mutta hänen taivaallinen autopiloottinsa oli aina auttanut hänet jälleen ojasta..

tai ainakin ojanpenkan kautta takaisin taivastielle.

Hän muisteli sängyllään kaupungista vanhan puupappilan työhuonettaan,joka koostumukseltaan muistutti raamatullista kirjastoa ja sotamuseota.

Vanha puupappila oltiin purettu vuonna 1967 uuden seurakunnan tiilisen viranhaltijoiden kerrostalon tieltä eikä uusi moderni rakennusluomus antanut enää samanlaisia henkisiä puitteita muisteluihin,vaikka elämä oli muuttunut helpommaksi sisäsaunoineen,jääkaappeineen,sähköhelloineen ja televisioineen.

Jotenkin vanha puupappila henki vanhaa aikaa,missä saunaan mentiin pihan perille,lasten vitsat eli Koivuniemen herrat haettiin pihan tuuheasta riippakoivusta,lakanat kuivatettiin pihalla jäisinä laattoina tammikuisessa pakkasilmassa pihanarulla,ruoka säilöttiin kylmässä kommuutissa ja lämminvesi pulputti Leino-hellan kuparisäiliössä.

Sunnuntait hän vietti virantoimituksissa,

mutta päivällisen jälkeen hän asettui Askon sohvalle makaamaan ruokalevolle,

pantuaan liperinsä ja kasukkansa makuuhuoneen koipalloille tuoksahtavaan vaatekaappiin.Sohvalta hän näki työhuoneensa päätyseinällä kokoelman kristillismitilitarismistaan,karistellessaan pajuholkista pikkubostonin tuhkaa tärkätyn papinpaidan päällä olevaan sotamuistopahkakuppiin.Seinällä ylipäällikkö katseli lasin takaa huoneen erkkeri-ikkunaan päin,alpakkaisen kärsivän ristiinnaulitun katsellessa vieressä alaspäin sivulle puista Rukajärven Ärrä-plakaattia.

Kristuksen vasemmalla puolella katseli arkkipiispa samoin kovissa lipereissään ikkunaan päin.

Asetelma oli jotenkin irooninen,koska Kristus oli kuollut kahden pahantekijän välissä ristillä...

Lukemattomissa päivänokosissaan hän aina oli palannut kannaksen JsP:eille ja Kemi-Rovaniemi-Sinettä-polkupyörämarssitaipaleelle.

Papinperhen muutettua v.1954 Harjavaltaan korkean Turun Tuomiokapitulin käskystä,pastorin työhuone uudessa omakotitalopappilassa rakennettiin samaan henkeen,jossa pastori sai ottaa päivänokosensa sohvalla iivanoiden tykkitulessa ja Kivennavan kirkonkylän palossa.Papin työmatka piruntorjuntabunkkeriinsa eli kirkkoon oli onneksi vain kävelymatkan päässä,koska hautausmaan kiviaita rajasi pastorilan tonttia.

Talon Kokemäenjoen puolisen lauta-aidan takana tuoksui teurastamon lanta ja tapetun karjan kalmanhaju ja rikin polttaman  kuusikankaan sammaleista iltaisin kiiluivat fosforiset lehmänkallot iltahämärässä.Kirkkomaan haudankaivaja samaan aikaan asetteli hautausmaan kiviaidalle ihmiskalloja kaivamastaan montusta punaisen Airam-termospullon viereen,sytyttämällä talikynttilöitä kallojen sisään valaistukseksi .

Maija ja henna Harjavallan
pikkupappilan pihahangessa

                        

Pastoriksi vihkimisen jälkeen Turun tuomiokirkossa papinperhe muutti takaisin Salo-Uskelan seurakuntaan evakkoreissultaan ja Antin työhuone rakannettiin samaan henkeen kuin aikaisemmin.

Sohvaltaan hän uneksi uudelleen vihollisen uraa-uraa huudoista ja Klim Voroshilov-tankkien telaketjujen kitinöistä.

Katsellessaan iltaisin mustavalkotelevisiosta iivanoiden Berliinin valloitusta,häntä hymyilytti,miten valtaajien uraa-huudot olivat muuttuneet uuri-uuri-huudoiksi,iivanoiden pysäytellessä berliiniläisiä siviilejä rannekellojen pakkoevakuoimiseksi.(saks.Uhr..kello).Eräässä kuuluisassa venäläisen taisteluvalokuvaajan ottamassa fotossa,missä punalippua nostettiin Reichstagin tornin katolle,iivanoiden ranteista oltiin retusoitu kolme rannekelloa kultakin pois.(Näin itse valokuvaaja kertoi haastattelussa 2000-luvulla)

Sota-ajan jälkeen puhuttiin paljon ns. ryssänvihasta.

Papisto ei koskaan avoimesti puhunut asiasta,koskei kirkollinen ja papillinen etiikka sallinut moista.

Itse pastori kutsuikin entisiä vihollisiaan rysvenäläisiksi.

Antti ja Jussi olympiajunassa Karjaan
asemalla 1952
Juhart 2004

     

pastorin nokospainajainen
Juhartv 2001

                                      

Papinpoika ja tämän jutun kirjoittaja muistaa erään tapauksen vuoden 1952 kesältä.

Oli kesäkuuta ja olympiavuosi.Olimme junamatkalla Helsinkiin kuukautta ennen kisojen alkamista.

Karjaan asemalla vaihdettiin venäläinen veturi junan eteen ja venäläiset sotilaat pistivät vaununikkunoihin luukut,ettemme näkisi Porkkalan niemen vuokra-aluetta matkalla Helsinkiin.

Junavaunuun astui vihreämanttelinen ja piippalakkinen kirgiisisotilas kalashnikov-kivääri olallaan,jäämällä seisomaan vaunun ovelle vartioon .Sotilas irvisti minulle mahorkan kellastamilla pukinhampaillaan,jolloin isän katse suuntautui automaattisesti vaunun katon sokerikupin muotoiseen lamppukuuppaan ja sitten sotilaan pään yläpuolella seinään ruuvattuun koivupuiseen lasivitriiniin.,mikä sisälsi palokirveen ja Sampo-tikkuaskin.

Itse toivoin,että kirves putoaisi sotilaan niskaan ja uskoisin isänkin ajattelevan samoin.

Asemapäällikön radiosta kuului "Jag har bott vid en landsväg i hundrade år o sett människor komma o gå",kun kaiuttimesta kuului ilmoitus Helsingistä saapuvasta laivapikajunasta Turkuun.

Ikkunaluukkujen kiinnipanemisen kolinassa näin vastaraiteelle pysähtyneen salonkivaunun ikkunasta naapurimme Fammu-tädin istuvan kauppalan HOP:in katolla polttavan Klubimiehen näköisen herrasmiehen kanssa vanharouvaa vastapäätä.Samaa klubimiestä olin pitänyt mielikuvituksessani Fammun salaisena kavaljeerina ja uskoin aina,että vihreän neonvalosanoman mukaan Klubi piristää.

Seurakunta oli ostanut Fammulta pappilan talon ja hän saanut elinikäisen asumisoikeuden siinä pienessä yksialkovisessa huoneistossa.

Isä poltteli silloin vielä vihreätä North Statea pajuholkissa ja kysäisin häneltä miksei Klubi häntä piristäisi paremmin,kun näyttää niin väsyneeltä.

Isä ei vastannut,vaan katseli sitä palokirvestä lasittunein silmin.

Saman vuoden keväänä olin saanut tukkapöllyä äidiltä kysyessäni isän nokosista sohvalla.Äiti oli vastannut isän kärsivän vielä sotaväsymyksestä ja,että aika kyllä parantaa haavat.

Olin kysäissyt äidiltä miksei isä voisi soittaa Neiti Ajalle,jos sillä olisi sidetarpeita.

                                             Fammu ja HOP:in katon klubimies