VIIMEISET PIIRRETYT
-------------------------------
Ruumiillista rankaisemista pidettiin vielä 50-luvulla yleisenä kuritusmuotona ja Jussikin sai opettajan karttakepistä sekä viivoittimesta useasti näpeilleen kaunokirjoitusvihon suttaamisesta Akvila-mustepullon läikkymisestä.
Pojalle ei ollut vielä kehittynyt näppeihin vakavuutta ja on pieni ihme,että hän myöhemmällä iällään oli edes pystynyt väsäämään tuhansia piirustuksiaan.
Siihen aikaan kaunokirjoitusvihkoon piti raapustella pitkävartisella mustekynällä sinisten viivojen päälle nätisti oikealle kaatuvia aakkoskirjaimia ja Jussin kastellessa kynänterää Akvila-mustepulloon,se pennan pirun kaksivarpainen teräskärki sylki musteet sivuille. Lopputulos olisi kelvannut koulupsykologin mustetahratauluksi,mutta silloin ei oltu keksitty vielä sellaista toimea lasten sielunpeilien tulkkaamiseksi.
Koulun jehovalainen rehtori hoiti niskuroivat koulupojat nyrkeillään ruotuun ja kerran jopa Jussin luokkakaveri Maaselän Antsa nousi rehtorin käsissä roikkumaan käytävän vaatenarikkakoukkuun.
Vielä 70-luvulla Saloran televisiotehtaan pestin aikana Jussille naureskeltiin vapisevakätisenä laatutarkkailijana,jolla ei mikromauseritulkki millään konstilla pysynyt hyppysissä.
Hänen laatutarkkailijakaverillaan Kemppisen Artolla oli samanlainen käsivapinavika ja paria kutsuttiin laadunvalvonnan epädynaamiseksi duoksi,Batmaniksi ja Robiniksi.
Kauppalasta löytyi toinenkin vapisevakäsinen duo,Kivimäen Toppari ja Siimeksen Urho,jotka arkiaamuisin torikioskin viereisellä puistonpenkillä odottelivat kipsan aukeamista aamuyhdeksältä korjauspilsneripullon ostamiseksi..Toppari oli kauppalan suurimman neulomon ja myöhemmin kauppaneuvoksen velipoika,joka elämän vastakarvassa oli päätynyt jalkapalloilijasta toripalloilijaksi. Siimeksen Urho taas oli yksikätinen ja umpikiero"sotaveteraani",joka oli välttänyt rintamalle menonsa kätensä katkaisemisella.
Eräänä aamuna Toppari oli ostanut leveähartisen pilsupotun ja vapisevin käsin kaateli siitä VR:än paperikuppeihin ylivaahtoavaa mallasjuomaa,kun Urho kommentoi:
--Kuules Toppar...!
--Ravistaisik sää mulleki hiukka sitä pilsuu,ettes sää pillaa kaikkee pakal?
Silti tärräävin käsin Jussi opetteli piirtelemään omia sarjakuviaan tushilla. Siihen aikaan ei ollut Salon Kirja-Aitasta saatavilla nykyisenlaisia piirustusvälineitä ja tussailussa hän päätyi ostamaan kone- ja kartanpiirtäjille tarkoitetun Rapidograf-säiliökynän,minkä terävä kärki poisti vesivärimaalausarkista lumpputöhnää sisäänsä ,aikaansaamalla tuhruista jälkeä.Lisäsuttaamisena Jussi vasenkätisenä levitti mustetta kynän perässä teokseensa sekä paidanhihaansa
Opittuaan oikean tekniikan pitämällä kättään paperin yllä hän alkoi saamaan välttävistä produktioista tyydyttävämpiä. Koskaan hän ei ole ollut täysin tyytyväinen tuloksiinsa.
Jussin kokoelmiin siten hiljalleen alkoi kerääntyä omia Julet Jonesin sydämen Devonin kaupunkin cityscapeja ja niitä amerikkalaisia autoja...autohullu kun oli.
Muut luokkakaverit piirustustunneilla piirtelivät Porvoon rasvaliiduilla tikku-ukkoja ja koti-koivu-tähtiaiheita. Jussi ei pappilan ainoana taivaan lahjana tajunnut miksi hänelle oli tarjottu tällainen käteislahja,kun alakoulun veistotunnilla omenansiemeniä sylkevä ja kakkosneloselta haiseva veistonopettaja ja myöhemmin kotiseutuneuvos Arvo Saura sanoi Jussin valmistamasta ja kiikkuvasta saunajakkarasta,että se papinpoika keskittyisi vain leipälaudan valmistamiseen yksinkertaisempana haasteena.Siinä tarvitaan vain sahaa,napakairaa ja höylää.
Jussin saunajakkara päätyi veistoluokan jätepuulaatikkoon, pojan yriteltyä tasoitella jalkoja sinkkaussahalla,kunnes niistä ei ollut senttiäkään puutavaraa sahattavaksi.
Sarjakuvista nuori piirtelijä imi itseensä aiheita.
Kauppalan lainaston lukusalissa hän luki Hesarin ja Turun Sanomien Rip Kirbyt,Mandraket,Felixit ja Mustanaamiot.Pöksytehtaan tukun vintiltä hän selaili Seura-lehdistä Tarzanit,Ratsupoliisi Kingit sekä slapstick-sarjakuvan Matti Mainio ja Jussi Juonion
Pappilaan oti isä tilannut Uuden Suomen kokoomuslaisena sekä ammattilukemistoksi Kotimaan ja Herättäjän,joista kahdessa viimeiseksi mainitussa ei pilailtu antikristuksien eikä sielunvihollisten sarjakuvilla.
Pappilan kuvalehtinä saatiin nauttia ruskeaprinttistä Suomen Kuvalehdestä,minkä ainoana sarjakuvana oli Mauno Maunolan? piirtämän suomalaisisän kommellukset.(Piirtäjän nimi on kateissa Jussin memorypankista)
Samassa lehdessä seikkailivat Kieku ja Kaiku sekä myöhemmin Touhulan perhe eli Helmi ja Heikki, lapset Kiki ja Aleksanteri,Sirkka-koira,pomo Julius Tiitinen sekä
naapurin poika Elmo.
Uudessa Suomessa taistelivat pitkään Vihtori ja Klaara ja sunnuntainumerossa ratsasti valkoisella orilla ristiretkillä mustapolkkatukkainen Prinssi Rohkea eli Prince Valiant.
Suomalaisia sarjakuvia julkaistiin muissa lehdissä,kuten Elannon lehdessä jo v. 1925 Ole Fogelbergin piirtämä Pekka Puupää.Sarjasta oltiin tehty lisäksi 13 puolikornia elokuvaa,joita lapset rakastivat ja elokuvakriitikot vihasivat.
Puupääfilmien otsikotkin olivat puoli-irstaita ohjaaja Tarkan keksimiä sanankäännöksiä 50-luvun alusta,kuten v. 1953 "Silliä kullekin",mutta puolikarvainen huumori meni kansaan kuin häkä.
-------------------------------
 |
| Sarjakuvalehti No.16 1951 |
 |
| The Phantom.Australian Woman's Mirror 1948 |
Ruumiillista rankaisemista pidettiin vielä 50-luvulla yleisenä kuritusmuotona ja Jussikin sai opettajan karttakepistä sekä viivoittimesta useasti näpeilleen kaunokirjoitusvihon suttaamisesta Akvila-mustepullon läikkymisestä.
Pojalle ei ollut vielä kehittynyt näppeihin vakavuutta ja on pieni ihme,että hän myöhemmällä iällään oli edes pystynyt väsäämään tuhansia piirustuksiaan.
Siihen aikaan kaunokirjoitusvihkoon piti raapustella pitkävartisella mustekynällä sinisten viivojen päälle nätisti oikealle kaatuvia aakkoskirjaimia ja Jussin kastellessa kynänterää Akvila-mustepulloon,se pennan pirun kaksivarpainen teräskärki sylki musteet sivuille. Lopputulos olisi kelvannut koulupsykologin mustetahratauluksi,mutta silloin ei oltu keksitty vielä sellaista toimea lasten sielunpeilien tulkkaamiseksi.
Koulun jehovalainen rehtori hoiti niskuroivat koulupojat nyrkeillään ruotuun ja kerran jopa Jussin luokkakaveri Maaselän Antsa nousi rehtorin käsissä roikkumaan käytävän vaatenarikkakoukkuun.
Vielä 70-luvulla Saloran televisiotehtaan pestin aikana Jussille naureskeltiin vapisevakätisenä laatutarkkailijana,jolla ei mikromauseritulkki millään konstilla pysynyt hyppysissä.
Hänen laatutarkkailijakaverillaan Kemppisen Artolla oli samanlainen käsivapinavika ja paria kutsuttiin laadunvalvonnan epädynaamiseksi duoksi,Batmaniksi ja Robiniksi.
Kauppalasta löytyi toinenkin vapisevakäsinen duo,Kivimäen Toppari ja Siimeksen Urho,jotka arkiaamuisin torikioskin viereisellä puistonpenkillä odottelivat kipsan aukeamista aamuyhdeksältä korjauspilsneripullon ostamiseksi..Toppari oli kauppalan suurimman neulomon ja myöhemmin kauppaneuvoksen velipoika,joka elämän vastakarvassa oli päätynyt jalkapalloilijasta toripalloilijaksi. Siimeksen Urho taas oli yksikätinen ja umpikiero"sotaveteraani",joka oli välttänyt rintamalle menonsa kätensä katkaisemisella.
Eräänä aamuna Toppari oli ostanut leveähartisen pilsupotun ja vapisevin käsin kaateli siitä VR:än paperikuppeihin ylivaahtoavaa mallasjuomaa,kun Urho kommentoi:
--Kuules Toppar...!
--Ravistaisik sää mulleki hiukka sitä pilsuu,ettes sää pillaa kaikkee pakal?
 |
| Toppari ja Urho yläkuvassa. Alakuvassa Toppari ja Hurja-Helmi menossa lepäämään poliisikamarille. |
 |
| Mustamaija ja poliisipartio.."Musta kana tiellä kulkee..akanat noukki,jyvät jättää..." |
Silti tärräävin käsin Jussi opetteli piirtelemään omia sarjakuviaan tushilla. Siihen aikaan ei ollut Salon Kirja-Aitasta saatavilla nykyisenlaisia piirustusvälineitä ja tussailussa hän päätyi ostamaan kone- ja kartanpiirtäjille tarkoitetun Rapidograf-säiliökynän,minkä terävä kärki poisti vesivärimaalausarkista lumpputöhnää sisäänsä ,aikaansaamalla tuhruista jälkeä.Lisäsuttaamisena Jussi vasenkätisenä levitti mustetta kynän perässä teokseensa sekä paidanhihaansa
Opittuaan oikean tekniikan pitämällä kättään paperin yllä hän alkoi saamaan välttävistä produktioista tyydyttävämpiä. Koskaan hän ei ole ollut täysin tyytyväinen tuloksiinsa.
Jussin kokoelmiin siten hiljalleen alkoi kerääntyä omia Julet Jonesin sydämen Devonin kaupunkin cityscapeja ja niitä amerikkalaisia autoja...autohullu kun oli.
Muut luokkakaverit piirustustunneilla piirtelivät Porvoon rasvaliiduilla tikku-ukkoja ja koti-koivu-tähtiaiheita. Jussi ei pappilan ainoana taivaan lahjana tajunnut miksi hänelle oli tarjottu tällainen käteislahja,kun alakoulun veistotunnilla omenansiemeniä sylkevä ja kakkosneloselta haiseva veistonopettaja ja myöhemmin kotiseutuneuvos Arvo Saura sanoi Jussin valmistamasta ja kiikkuvasta saunajakkarasta,että se papinpoika keskittyisi vain leipälaudan valmistamiseen yksinkertaisempana haasteena.Siinä tarvitaan vain sahaa,napakairaa ja höylää.
Jussin saunajakkara päätyi veistoluokan jätepuulaatikkoon, pojan yriteltyä tasoitella jalkoja sinkkaussahalla,kunnes niistä ei ollut senttiäkään puutavaraa sahattavaksi.
Sarjakuvista nuori piirtelijä imi itseensä aiheita.
Kauppalan lainaston lukusalissa hän luki Hesarin ja Turun Sanomien Rip Kirbyt,Mandraket,Felixit ja Mustanaamiot.Pöksytehtaan tukun vintiltä hän selaili Seura-lehdistä Tarzanit,Ratsupoliisi Kingit sekä slapstick-sarjakuvan Matti Mainio ja Jussi Juonion
Pappilaan oti isä tilannut Uuden Suomen kokoomuslaisena sekä ammattilukemistoksi Kotimaan ja Herättäjän,joista kahdessa viimeiseksi mainitussa ei pilailtu antikristuksien eikä sielunvihollisten sarjakuvilla.
Pappilan kuvalehtinä saatiin nauttia ruskeaprinttistä Suomen Kuvalehdestä,minkä ainoana sarjakuvana oli Mauno Maunolan? piirtämän suomalaisisän kommellukset.(Piirtäjän nimi on kateissa Jussin memorypankista)
Samassa lehdessä seikkailivat Kieku ja Kaiku sekä myöhemmin Touhulan perhe eli Helmi ja Heikki, lapset Kiki ja Aleksanteri,Sirkka-koira,pomo Julius Tiitinen sekä
naapurin poika Elmo.
 |
| Touhulan perhe |
Suomalaisia sarjakuvia julkaistiin muissa lehdissä,kuten Elannon lehdessä jo v. 1925 Ole Fogelbergin piirtämä Pekka Puupää.Sarjasta oltiin tehty lisäksi 13 puolikornia elokuvaa,joita lapset rakastivat ja elokuvakriitikot vihasivat.
Puupääfilmien otsikotkin olivat puoli-irstaita ohjaaja Tarkan keksimiä sanankäännöksiä 50-luvun alusta,kuten v. 1953 "Silliä kullekin",mutta puolikarvainen huumori meni kansaan kuin häkä.
 |
| Esa Pakarinen ja Masa Niemi Pekkana ja Pätkänä (Kalle Träskalle) |
Puupääfilmit olivat aiheiltaan ulkoa lainattuja Stan Laurelin ja Oliver Hardyn,Buster Keatonin,Harold Lloydin.Abbot ja Costellon slapstick-maailmasta.Brittein saarilla samoin kohelsi Masa Niemen kokoinen Norman Wisdom valkokankaalla ja Tanskassa toilailivat Majakka ja Perävaunu.
Viikko-lehdessä lopetettiin 60-luvuna alussa Juliet Jonesin sydän ja tilalle vaihdettiin toinen sarjakuva, amerikkalainen lääkärisarja.Jollen ole täysin väärässä,se taisi olla Rex Morgan M.D.
Jussista sarjakuva teknisesti oli yhtä taitavasti tehty kun Juliet Jonesin sydän ja sarjaneliöissä vilkkui paljon 60-luvun taitteen jenkkiautoja..etenkin tohtori Morganin 1959-mallinen Pontiac Bonneville-avoauto.Ilmeisesti autokuume oli iskeytynyt papinpojankin takaraivoon pysyvästi kiinni,kun hän osti kaveriltaan v. 1976 1961-mallisen ja Kanadassa valmistetun Pontiac Laurentianin..ilmeisesti sarjakuvamuistonsa pohjalta.
Jussi sai kylläkin tyytyä silloin tolppa-autoon tai mitä jenkkiautopiireissä kutsuttiin silloin ennen poliittista korrektisuutta nelioviseksi "neekeriautoiksi",koskei Suomesta silloin löytynyt edes kaksivosia hardtoppeja.
Amerikkalaisen Devonin pikkukaupungin Juliet Jones siirtyikin lopulta Me naiset-lehteen tai mieslukijoille He-Naisiin ja vaihtui lopulta vuonna 1966 brittisarjaan Tiffany Jonesiin ja Lontooseen.
Vuosina 1951-1954 Yhdysvaltojen kongressin tutkimusten pohjalta sarjakuvateollisuutta syytettiin lisääntyvästä nuorison retkuilusta,jonka alkusyynä oli sota-aikana laajan suosion saanut sarjakuvalehdistö. Jenkkisotilaat lukivat viihteekseen Tyynenmeren taisteluiden ja Messinan maihinnousun välisellä sotanäyttämöllä väkivaltaisia ja raakoja sarjakuvia. Amerikkalainen puolisadistinen Comics-käsite vääntyikin groteskien sarjakuvien myötä Horror Comics-versioksi.
Vastareaktiona sodan jälkeen 50-luvulla,jolloin alettiin vaalimaan pienyhteisöjen sekä perheiden eettisiä arvoja,sarjakuvien tekijät ryhtyivät julkaisemaan romanttisia kotidraamoja,kuten Rex Morgan M.D,Mary Worth sekä Juliet Jonesin sydän.
Television lisääntyvän suosion mukana siistit perhedraamasarjat saapuivat harmaansinisinä suomalaisiinkin olohuoneisiin.
Isä tietää kaiken (Father knows Best),Leave it to Beaver ja Nelsonit (Ricky Nelson) kuvasivat steriilien amerikkalisperheiden elämää ja suomalainen Me Tammelat-versio toi suomalaisen keskivertoperheen elämää jokaiseen televisiokojeen omistamaan keskivertoperheen olohuoneeseen.Siinä sai katsella ikiomaa perhe-elämäänsä kuvaputkelta.Yksikään perhedraama ei käsitellyt keskiverto-Suomisten eikä -Virtasten viinan kostuttamaa perheväkivaltaa paskavaipan ja ajokoiran jätteiden hajuisena.
Rex Morgan M.D.-lääkärisarjan esimerkin mukaan televisiosta sai katsella livenä tohtori Kildarea sekä tohtori Ben Caseyä,joista jälkimmäinen sydänlääkärinä rikkoi naissydämiä hitilläänkin--"Oh Ben Casey..can you mend a broken heart?"
Viikko-lehdessä lopetettiin 60-luvuna alussa Juliet Jonesin sydän ja tilalle vaihdettiin toinen sarjakuva, amerikkalainen lääkärisarja.Jollen ole täysin väärässä,se taisi olla Rex Morgan M.D.
 |
| Rex Morgan M.D. |
Jussi sai kylläkin tyytyä silloin tolppa-autoon tai mitä jenkkiautopiireissä kutsuttiin silloin ennen poliittista korrektisuutta nelioviseksi "neekeriautoiksi",koskei Suomesta silloin löytynyt edes kaksivosia hardtoppeja.
 |
| Jussi's 1961 Pontiac Laurentian.Juhart 2010. Published in June 2011 issue of Classic Vans and Commercials Magazine |
Amerikkalaisen Devonin pikkukaupungin Juliet Jones siirtyikin lopulta Me naiset-lehteen tai mieslukijoille He-Naisiin ja vaihtui lopulta vuonna 1966 brittisarjaan Tiffany Jonesiin ja Lontooseen.
Vuosina 1951-1954 Yhdysvaltojen kongressin tutkimusten pohjalta sarjakuvateollisuutta syytettiin lisääntyvästä nuorison retkuilusta,jonka alkusyynä oli sota-aikana laajan suosion saanut sarjakuvalehdistö. Jenkkisotilaat lukivat viihteekseen Tyynenmeren taisteluiden ja Messinan maihinnousun välisellä sotanäyttämöllä väkivaltaisia ja raakoja sarjakuvia. Amerikkalainen puolisadistinen Comics-käsite vääntyikin groteskien sarjakuvien myötä Horror Comics-versioksi.
Vastareaktiona sodan jälkeen 50-luvulla,jolloin alettiin vaalimaan pienyhteisöjen sekä perheiden eettisiä arvoja,sarjakuvien tekijät ryhtyivät julkaisemaan romanttisia kotidraamoja,kuten Rex Morgan M.D,Mary Worth sekä Juliet Jonesin sydän.
Television lisääntyvän suosion mukana siistit perhedraamasarjat saapuivat harmaansinisinä suomalaisiinkin olohuoneisiin.
Isä tietää kaiken (Father knows Best),Leave it to Beaver ja Nelsonit (Ricky Nelson) kuvasivat steriilien amerikkalisperheiden elämää ja suomalainen Me Tammelat-versio toi suomalaisen keskivertoperheen elämää jokaiseen televisiokojeen omistamaan keskivertoperheen olohuoneeseen.Siinä sai katsella ikiomaa perhe-elämäänsä kuvaputkelta.Yksikään perhedraama ei käsitellyt keskiverto-Suomisten eikä -Virtasten viinan kostuttamaa perheväkivaltaa paskavaipan ja ajokoiran jätteiden hajuisena.
Rex Morgan M.D.-lääkärisarjan esimerkin mukaan televisiosta sai katsella livenä tohtori Kildarea sekä tohtori Ben Caseyä,joista jälkimmäinen sydänlääkärinä rikkoi naissydämiä hitilläänkin--"Oh Ben Casey..can you mend a broken heart?"
 |
| Tohtorit maggie Graham ja ben Casey |
Pilakuvasarjoina julkaistiin amerikkalaista sotilasfarssia Masia eli Beetle Baileyä sekä Ville Vallaton-lastensarjaa (Dennis the Menace).
Ville vallaton-sarjakuva tuli markkinoille jo v. 1946 ja sitä pidettiin hienostuneempana versiona Kissalan poikien Pogosta (Katzenjammer Kids).
Naapurin Karjusen setä edusti jokaisessa lähiönaapurissa asuvaa kinkkistä eläkeläisukkoa,jonka jyrmeätä käyttäytymismallia myöhemmin 1990-luvulla näytteli kuminaamainen Walter Mathau.
Mathau oli taitavasti näytellyt nuorempana Jack Lemmonin kanssa jo v. 1960 Odd Couple-filmissä kinkkistä poikamiestä sekä 1990-luvulla Lemmonin kanssa vanhentunutta leskiukkoa Two Grumpy Men-pätkässä.
Ville Vallattoman tekijää Walt Kellyä pidettiin humoristisimpana ja älykkäimpänä sarjakuvantekijänä,joka piirustusteknisesti kilpaili Walt Disneyn piirrettyjen kanssa.
Sarja kuvasi disneymäistä yksinkertaisuutta moraalisessa mielessä,edustaessaan samalla nyanssisesti maailmaa,mikä oli tupaten täynnä dickensiläisiä karikatyyrejä.
George Schulzin Peanuts-sarjakuva (Charlie Brown-Jaska Jokunen...joskus jokusempi ja joskus vielä jokusempi...) kuvasi pihan perusjätkää,jonka vastapainona oli sarkastisen sanavalmis Tellu-tyttö feministisenä altavastaajana sekä Linus-poika,joka edusti tyypillistä vuodekastajaa ja turvarättiin tarttuvaa miehenalkua.
Ressu-koira edusti kotieläinkuntaa Johnny Hazardin sekä Battler Brittonin karikatyyrinä I maailmasodan pilottiässä -Punaisena Paronina eli Manfred Richthofenina,maatessaan selällään punainen huivi kaulassaan ja lentolasit silmillään koirankoppinsa päällä jenkkiläisenä Havukka-ahon ajattelijana.
Schulzin sarja korvasi 50-luvun pintakoomisten ja kliinisesti sensuroitujen perhedraamasarjojen potpurrin uudella filosofisella,psykologisella ja sosiaalisella aspektilla,missä lapset käyttäytyivät aikuismaisesti
Aikuisethan sisimmässään ,etenkin miehet ovat ikuisesti lapsia...
60-luvulla Jussikin aloitti harjoittelemaan elämäänsä yrityksen ja erehdyksen kautta miesten sarjassa ja naisten maailmassa.
Ville vallaton-sarjakuva tuli markkinoille jo v. 1946 ja sitä pidettiin hienostuneempana versiona Kissalan poikien Pogosta (Katzenjammer Kids).
Naapurin Karjusen setä edusti jokaisessa lähiönaapurissa asuvaa kinkkistä eläkeläisukkoa,jonka jyrmeätä käyttäytymismallia myöhemmin 1990-luvulla näytteli kuminaamainen Walter Mathau.
Mathau oli taitavasti näytellyt nuorempana Jack Lemmonin kanssa jo v. 1960 Odd Couple-filmissä kinkkistä poikamiestä sekä 1990-luvulla Lemmonin kanssa vanhentunutta leskiukkoa Two Grumpy Men-pätkässä.
Ville Vallattoman tekijää Walt Kellyä pidettiin humoristisimpana ja älykkäimpänä sarjakuvantekijänä,joka piirustusteknisesti kilpaili Walt Disneyn piirrettyjen kanssa.
Sarja kuvasi disneymäistä yksinkertaisuutta moraalisessa mielessä,edustaessaan samalla nyanssisesti maailmaa,mikä oli tupaten täynnä dickensiläisiä karikatyyrejä.
George Schulzin Peanuts-sarjakuva (Charlie Brown-Jaska Jokunen...joskus jokusempi ja joskus vielä jokusempi...) kuvasi pihan perusjätkää,jonka vastapainona oli sarkastisen sanavalmis Tellu-tyttö feministisenä altavastaajana sekä Linus-poika,joka edusti tyypillistä vuodekastajaa ja turvarättiin tarttuvaa miehenalkua.
Ressu-koira edusti kotieläinkuntaa Johnny Hazardin sekä Battler Brittonin karikatyyrinä I maailmasodan pilottiässä -Punaisena Paronina eli Manfred Richthofenina,maatessaan selällään punainen huivi kaulassaan ja lentolasit silmillään koirankoppinsa päällä jenkkiläisenä Havukka-ahon ajattelijana.
Schulzin sarja korvasi 50-luvun pintakoomisten ja kliinisesti sensuroitujen perhedraamasarjojen potpurrin uudella filosofisella,psykologisella ja sosiaalisella aspektilla,missä lapset käyttäytyivät aikuismaisesti
Aikuisethan sisimmässään ,etenkin miehet ovat ikuisesti lapsia...
60-luvulla Jussikin aloitti harjoittelemaan elämäänsä yrityksen ja erehdyksen kautta miesten sarjassa ja naisten maailmassa.
 |
| Snoopy The Red Baron |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti