lauantai 3. syyskuuta 2011

Yorkshire Dales and Moors 2.Papinpojan I elämä.Ajankorjausta kotikauppalassa.



Yorkshire Dales and Moors
Kellohuumaa savilaaksokauppalassa
-----------------------------------------------------
Jussille Rover Twelven valkopohjaiset mittarit toivat mieleen kotikauppalan Rumpalinkadun ja Helsingintien kulmassa Pesosen ja kadun vastapuolella sijaitsevan Hjalmar Hiisvirran  kellosepänliikkeiden lasitiskien vekkarit eli herätyskellot.
Kulmaa oltiinkin kutsuttu kelloseppien kulmaksi,missä kellot tikittivät kauppalalaisten sanonnan mukaan "vain  mennyttä aikaa".Sanonta oltiin väännetty 30-lukuisesta hittikappaleesta "Vanhan kartanon kehräävä rukki".
Kauppalassa oli pari muutakin kello-ja kultaseppäliikettä,kuten Hidström Läntisellä Siltakadulla Keskuksen talossa ja Jokinen Asemakadulla eli entisellä Aleksanterinkadulla Nordlinin nikkarityylisessä kulmatornitalossa.
Isokadun ja Itäisen  Siltakadun kulmassa myös oli  ollut Maaseudun Osakepankin talossa yksi Nikanderin kellosepänliike,joka oli lopettanut toimintansa v.1938.Yleensäkin ihmeteltiin mikä piti leivissä niin monta kelloseppää niin pienessä keskustassa.
Hidströmin kello-ja kultaseppäliike omistaja oli Hjalmar Hiisvirran velipoika,joka oli fennomaniassa 1900-luvun alussa muuttanut nimensä suomalaiseksi Hiisvirraksi.
Asemakadun Jokinen 30-luvuna alussa pelkästään korjaili kelloja ja ryhtyi jopa myymäänkiin niitä aamuisin kello 8 ja 10 välillä,kun maalaiset saapuivat kauppalan torille ostoksille.
Kelloseppä Jokista pidettiinkin tarkkana miehenä ja kaupppalassa aina  kehaistiinkin tämän aikarautasepän taidoista sanonnalla "Jok'ikinen jos oisi Jokinen!"

1920-luvulla K.E.Pesosen tekemä
seinäkello
 Jussin kotikadun kulmassa sijaitsevan Pesosen kelloliikkeen sinapinkeltaisesta ja tähtiraamisesta mainoskellosta kauppalalaiset aamuisin töihin menneessä tarkastivat omat taskunauriinsa ja rannekellonsa ajat,koska kelloseppä Pesonen aina aamuvarhaisella kävi korjaamassa vekkarimaakarin luuppi otsallaan sen ajan kiipeämällä puusteikkojen päälle.
Jussi oli saanut Fammulta 6-vuotislahjaksi komean rannekellon,mikä 30-luvun muodin mukaan näytti aikaa suorakaiteen muotoisesta kellotaulusta,minkä roomalaiset numerot kaatuivat neljällä sivulla ihan ylösalaisin kello kuuden kohdalla.
Kerran Jussin isä oli vienyt pojan kanssaan kellosepälle pudistuttamaan tämän lahjakelloa.
Jussi oli Kokkilan uimakoulussa unohtanut sen ranteeseensa.
Pesosen liike sisältä oli pikkupojalle huumaava kokemus.
Sisäänastuessaan hän kuuli satojen erilaisten kellojen tikutusta,nakutusta,litkutusta,latkutusta,dingdongailua sekä kukuntaa. Seinäkellojen heilurit keikkuivat maagisen ja hypnoottisen lumoavina ja pöytäkellojen lasikupujen alla pyöriskeli edestakaisin hopeoituja vaakaheilureita kuin ikiliikkujia.
Yhdellä seinällä käkikellorivi kukkui jämptisti yhtä aikaa kuorossa ovien aukaisussa, muutaman kellon tirolilaispariskunnan tanssiessa hetken alppimajansa terassilla,kunnes hävisivät sisään untuvapeittojensa alle kuhertelemaan oven läimäyksellä.
1930-luvun Pesosen kulma.Kuva
c.Mika Aarnio
Lisäksi käkikellojen pronssiset käpypuntit näyttivät nousevan hiljalleen ylöspäin kuin pienten näkymättömien punaoravien kantamina.
Jussi ei ollut eläissään nähnyt niin monta kelloa käkenä samaan aikaan.
Kelloseppä Pesonen tultuaan puolisen tunnin päästä takaverstaastaan luuppi otsallaan tiskille Jussin kello kädessään ehdotti,että aikaraudan nahkaremmi pitäisi vaihtaa,koska se oli pehkautunut ilmeisesti pojan rannehiestä hajalle ja että metallinen ranneke olisi parempi vaihtoehto.
Karl-Erik-isä hyväksyi tarjouksen,mutta tinkasi hintaa parilla markalla.
Liikkeestä poistuessaan isä oli joutunut vetämään Jussin hihasta kadulle,pojan seistessä mustavalkotiilisellä shakkipelilattialla täysin kellojen lumoamana kuin Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan ihmissudenpentu Mowgli-boakäärmeen silmien kiehtomina.
Jussi heräsi lumostaan vasta Rumpalinkadun Helanderin mamman seinäkioskin edessä,mistä tuoksahti sieraim
iin tuoreen hillomunkin ja pilnerikaljan aromit.
Kioskin syvennössä lautapenkeillä istui potkupalloilijapari Toppari ja Valkki.ryystämässä leveähartiaisista ruskeista pulloista aamutasannusta.
--Hei poik..mitässun tiukus näyttää?
Toppari oli udellut Jussilta pyyhkiessään vaahtoa suupielistään hihansuuhun.
Jussi oli kiusaantunut muutenkin tämän dynaamisen duon jatkuvasta kiusottelusta ja paukautti takaisin:
--Viitvaill tamman viiruu ja kuutvail gamelin gullii!!
--Aissitä herraskansa kakara vittuileva kauppala parhhaimmill potkupalloiljoill!?
Toppari huomautti räkäisellä äänellä.
Jussin isä oli jo melkein astumassa kädet nyrkissä kioskin portaille Topparin muuttuessa paikalla laitahyökkääjästä puolustajaksi kurkkaamalla oviaukosta katsomaan Pesosen isosta mainoskellosta aikaa.
--Aisse onki jo pual kaks!
Toppari huudahti.
--Mitässää Valkki meinasisi,jos menttäs kaksista Aikalan portsarin ohi lukema kunnanvaivasest veikkaustulokse ja ryystämä pari tuappi oikke kunno kalja!
--Tän rapakaljan makku o tulnu omitune oikkiakätine sivumaku ja pliissaanttu tollase herraskansa kylmän katseen all!
Jussi letkautti takaisin:
--Sit kaitte oles paremmin käken ja kauppalan mallasjuamavapriiki mannekiinein!


Nummimaisemassa
1938 Rover 12 Sportsman
----------------------------------------
Rouva Hughesin ajaessa kaupungista ulos maaseudulle vieraiden silmien eteen avautui notkoinen,karuhko lounaisyorkshireläinen nummimaisema.,mikä näytti Jussista sekoitukselta lounais-Suomen mäkimaastosta ja Lapin tundrilta.
Pojalla tuntui metkalta vatsanpohjasta rouva Hughesin ajaessa kovaa vauhtia mäkien päältä hidastamatta laskeutumalla laaksoihin.Hänen kurkussaan killui omituinen pala ikään kuin oksennus oli lähellä, pakkoniellessään palaa alas.
Samalla lailla kotikauppalasta maaseudulle ajavat bussikuskit suhasivat,että linjurin mahakalut näkyivät hyppäyksissä mäennyppylöillä.Siinä rytäkässä maaseutukauppoihin vietävät pilsneri-ja vichypullot saivat sellaista painetta sisäänsä,että sylkivät suustaan sisältönsä nauttijoiden silmille patenttikorkkien avauksessa.

Ihmekös että myöhemmin suomalaisia pidettiin maailman parhaimpina rallikuskeina.

1937 Bluebird K3
Fammukin takapenkillä piteli pitsiliinaa suullaan.
Vanharouva ei eläissään ollut edes merisairas,mutta autopahoinvointia hän oli aina potenut.
Fammu sanoi lopulta rouva Hughesille:
--Could you dear Agnes please slow down..I feel nauseated...daaahling!?
Rouva Hughes hiljensi vauhtia vastaamalla:
--I am so sorry dear Fina..I usually love driving fast in the moors and I did not realise I was not alone...Pardon me..
--My husband is even much faster in his barrel-nose Bentley Touring car.
--But you should meet the daughter of our Pickering garage owner..Miss Pat Moss..whose father Stephen Moss works for Sir Malcom Campbell with his mechanic Leo Villa on the new hydroplane ..The Bluebird K3..
Bentley Pit at Brooklands
Juhart 2009
--They are preparing The Bluebird for the Coniston lake world record breaking speed trial...
--That is a boat..by the way...
They are trying to break the magic 140 miles per hour world record..IN WATER!!
--But Pat Moss...she is a young 10-year old lassie who drove like a man in the recent Whitby hill-climbing race in her British racing-green SS100 Swallow sports car!
--Ten years old..can you believe?
--But her big brother 15-year old Sterling is a born race driver...you'll be hearing of him in the near future..

Stirling Moss 50-luvulla


Pickering Smiddy 50-luvulla
Rover vihdoin saapui rallipikamatkaltaan Pickeringin pikkukaupunkiin,joka kooltaan ei näyttänyt kylää suuremmalta.
Auto puikkelehti keskustaan kellotorille,missä pidettiin markkinoita.
Kapea High Street johti torille.
Keskustorin reunalta erottuivat muidenmuassa Pickering Co-Operative Societyn myymälä ja John Farrah Ltd:n toffeepuoti kymmenien pikkuliikkeiden joukosta.
Kellotornin vieressä katukäytävän päällä keikkui tuulessa Black Swan Freehouse-pubin peltikyltti naristen ruosteisissa ketjuissa.
Pubin sisällä pumppasi tiskillä paksuhko publord kahvalla lippalakkisen asiakkaan tuoppiin mustaa paikallista Pickering Bitteriä.
Tuulenviemää
Torin vastalaidalla La Scala-elokuvateatteri mainosti Tuulenviemää isoilla Clark Cablen ja Vivien Leighin kuvilla.
Filmijuliste tulisi vaihtumaan lasivitriinissä vasta kuuluisan Blitzin ja Battle of Britainin jälkeen vuonna 1946 Robert Taylorin ja Vivien Leighin Sumujen silta-posteriksi.
Kaukana pienessä Suomenmaassa elokuvateattereihin saataisiin pitkällä viiveellä vasta vuonna 1950 Tuulenviemä-filmi premiäärinä.
Suomalaisten oma Big Brother Stalin ja Little Brother Molotov sekä juoni ottoveli marsalkka Zdanov valvontakomissiosta sodan päätyttyä pitivät huolen,ettei elokuvateattereihin saataisi amerikkalaista eikä kapitalistista hapatusta,kuten rikkaita etelävaltiolaisia plantaashinomistajia sortamaan työväenkansan ja sodan käyneiden "ylen sankioiden prihojen" moraalia.
Vuonna 1950 Suomen kommunistit olivat hävinneet vaaleissa ja amerikkalainen "hapatus" pääsi vihdoin. markkinoille



Pickeringin kellotori
Juhart 2011
Vähän kellotornista sivummalla kiilsi yhden myymäläikkunan yläpuolella iltapäiväauringossa siniemaloitu ja soikea Ford-kyltti.
Ikkunalasin takana kiilteli uuden Y-Fordin krominen maski.
Ikkunamainoksessa kehuttiin auton hinnaksi tasan 100 puntaa 10 punnan autoverolla.
Auton saisi paikallinen eläinlääkäri taikka kunnantohtori 25 punnan etumaksulla vakuutettuna ja rekisteröitynä.
Rouva Hughesin Roverin kojetaulun alapuolella tavarahyllyllä Jussi näki makaavan hiirenkorvainen The Farmers Weekly-kuvalehden,jonka kannessa komeili samanlainen Ford-mainos.
Pikkutilallisilla eli smallholdereilla ei ollu varaa edes pikkufordiin,vuosiansioiden ollessa 500 punnan tienoilla vuodessa.
Lehden lukijakunta koostuikin vauraista lammasfarmareista sekä viljelijöistä..
Vasta 50-luvuna alussa Dalesien pikkukujilla ja teillä tulisi olemaan runsaasti autoliikennettä,jolloin pientilallisillakin olisi allaan oma Jowett Bradford-pakettiauto taikka uusi Land-Rover.
Nyt 30-luvun viimeisenä vuotena vain viikonloppuisin kaupunki täyttyi autoista,jotka enimmäkseen olivat liikkeiden ja yritysten jakeluautoja tai paikallisten tehtailijoiden ja ammatinharjoittajien mustia umpiautoja.
Kuitenkin suurehko osa autokannasta kuului kaupungissa läheiseltä teollisuusalueelta vieraileville autoilijoille,jotka olivat ajaneet nauttimaan vapaapäivästä maaseudulla.
Nämä ajelivat alas vihreisiin laaksoihin punertavien nummien yli ja paikoittivat ajoneuvonsa somiin pikkukyliin,monen kumartuneena ohjauspyörän taakse tutkimaan reittikarttoja ja matkaoppaita.
Kuuden vanhan pennyn (nykyisen kahden pennyn) hinta matkaoppaasta oli edullinen sijoitus.
Sen avulla päivämatkustaja luottavaisin mielin pystyisi ajamaan kohteeseensa kiemurtelevaa tieverkostoa pitkin soolaillen.

1933-1937 Ford Y
Rouva Hughes ajoi Roverinsa kaupungin läpi ulos kapeata ja kiemurtelevaa tietä pitkin avautuvaan laaksoon.
Kaikkialla näkyi kivirakennuksia siroteltuna maisemaan.
Kiviaidat katkoivat niittyjä kuin vohveliraudan painautumat paahtoleivällä.
Huumaavan rinnepujoittelun jälkeen matkalaiset havahtuivat Roverin pysähtyneen maatilan pihapiiriin,jota matalat kivirakennukset ympäröivät.
Rouva Hughesin avatessa oven, tallin takaa juoksi kaksi karkeakarvaista terrieriä tervehtimään häntiään iloisesti heilutellen.
Rouva kutsui niitä jostain mielijohteesta Spick & Spaniksi..ei kylläkään kuuluisan kuurausjauheen takia,vaan rouva Hughesin mieliviskimerkistä..Black and Whitesta
Matkaseurueen astuttua matalan ja kivisen päärakennuksen ovesta sisään Jussi ja Fammu tulisivat todistamaan paljon muitakin mielijohteiden aiheuttamia erikoisuuksia.

Jatkuu.."Herra Hughesin psykoosi"






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti