Kunnon mies.Loppumatka.

Taitoajoa Simca Arianella Helsingin eläintarhassa 1960.

Folkkari kääntyi Kitulan ahteessa säästöpankin alapuolella oikealla santatielle.
Auto kiihdytti vauhtia päästelemällä cumulusmaisia pölypilviä kuivalta tienkannelta maailmalle.
Ojanpenkkojen villimansikat sekä tienvarsien mummonmökkien yrttimaat peittyivät vaaleanharmaaseen pölyvilttiin,muutaman mökinmummon hampaattoman suun ilmestyessä ovenläpeen huutamaan perään suhuässäisiä saatanoita..
Rastaatkin lensivät pölypilven läpi puutarhamansikoiden raakileet nokassa kuusikkoon puolisokkoina.
Matkan edistyessä ja mutkien alkaessa jyrkistyä, mäkien kasvaessa jyrkemmiksi kansuri syöksähteli notkelmiin kuin tummanruskea sittisontiainen lantakasan muhivalle pohjalle.
Tienvarsien kuusikot olivat tihentymässä ja luonto alkoi muistuttamaan korpimaisemaa.
Kiemurteleva hiekkatie laaksoissakin näytti tummuvan suovedestä ja useaa vetelää kohtaa oltiin paikattu TVH:n kuormurista kipatulla soralla.

                             Hiljainen kylätie.Metrotytöt 1953.

Pekka ja Kerttu olivat taas nahistelemassa takapenkillä jostain,mummon torkkuessa syvässä unessa lasten välissä.
Äiti tuudutteli vauvaa sylissään hyräilemällä aatuutilullaa ja anna sen pissan tullaa, poikalapsen päästellessä rättivaippaansa kireitä sarjapaukkuja,jotka Pekan mielestä kuulostivat nallipyssyn pamauksilta.
Auto oli kiivennyt jyrkän mäen päälle,jonka alapuolelta näkyi vasemmalla peltoaukeata ja oikealla puolella levisi suoaukeata.
Isä antoi folkkarin liukua vapaalla vauhdin hurmassa ilman moottorijarrutusta alas ahteeseen yrittäessään elvytellä mielessään samanlaista lapsenomaista jännitystä,mitä oli kerran pikkupoikana kokenut kauppalan Eläintorilla syysmarkkinoiden aikana tivolin vuoristoradalla.
Samalla hän halusi hiukan peloitella jälkikasvua takapenkillä vauhdin hurmassaan.
Äiti kehoitti isää hiljentämään vauhtia monin varoituksin,mutta isän silmiin oli lasittunut sellainen omituinen kiilto,mitä äiti ei ollut koskaan ennen nähnyt Paavon ollessa selvinpäin,kansurin vain lisätessä kiitoaan alas laaksoon.
Auto oli kiitänyt pienelle siltarummulle,jolloin Pekka rääkäisi pahan kerran,Kertun pistettyä muovisella pääskyrintaneulan piikillä veljeään takakankkuun kinastelun voittajana.
Kivusta Pekka potkaisi muorin rottinkisen kissankorin nurin jalkatilassa.
Yhtäkkiä isän niskalihoissa roikkui kynsillään sähisevä kollikissa,folkkarin heittelehtiessä tiellä isän yrityksistä repiä kiroilemalla villieläintä niskakarvoistaan pois.
Folkkari kaatoi tien vasemmalta puolelta lahon maitolavan, syöksymällä sitten oikealle puolelle risuaidan läpi ja tekemällä ilmalennon avo-ojan pohjalle.

Kansuri laskeutui nelinpyörin ojasyvänteeseen,etupuskurin kyntäessä ruskeata suovettä kuin satamabukserin kokka..
Kaikki kattotelineen tavarat olivat tehneet ilmalennon eri suuntiin suolle.
Isän ookapyörä roikkui takatarakastaan yhdessä kuusenoksassa ja äidin mökille pestäväksi tarkoitetut räsymatot olivat levinneet mättäille,matkalaukkujen sisältöjen koristellessa tienoota kuin isomman perheriidan jäljiltä.
Auton kattoteline kiilsi vääntyneenä modernin taiteen veistoksena yhden katajan juuressa.

Suolle oli laskeutunut hiljaisuus.
Edes metsän linnut eivät viserrelleet kutsulaulujaan ja metsän käkikin oli katkaissut kukkumisensa ja hädissään laskenut munansa omaan pesään.
Jotain ihmiseloa kuitenkin näkyi auton ympäriltä .
Muori istui ojanpenkalla olkihatun lierin koristaessa pitsikaulusta,ruskeiden tukisukkien roikkuessa rullalla neppikenkien päällä.
Kollikissan kori makasi mättäällä avoinna eikä kissasta näkynyt jälkeäkään. Mummon rintarossi seisoi pystyssä korsetin valanruototuessa kuin humalassa heitetty pubitikka.

Kansuri suo-ojassa
Juhart 2011 

Äiti istui sinertävä kuhmu otsassa ojanpenkalla vauva sylissään.Vasen käsi roikkui hervottomana mättään päällä.Äiti oli ilmalennosta ja äkkipysäytyksestä nyrjäyttänyt olkansa.Vauva löperteli sylissä täysin vahingoittumattomana.
Isä-Paavo istui ojantörmällä jalat vedessä havaijinpaita edustasta verestä otsasta vuotavasta avohaavasta .
Paidan trooppinen sinitaivas oli muuttunut verestä sinitaivaasta iltaruskoksi,kookospähkinöiden muistuttaessa isoilta retuliinisilta viinirypäleiltä.
Sisarukset nahistelivat kolhiintumattomina ojanpenkalla toisiaan tyrkkimällä

Muori ensimmäisenä perheestä oli toipunut shokista ja heittänyt kaulastaan olkihatun lierin ojaveteen seilaamaan puolipystyssä kuin pikkupoikien kaarnalaivan tuohipurje.
Lieri hävisi nopeasti virran mukana siltarummun alle.
Muori kiipesi nelivedolla ojapengertä ylös maantielle ja rintaansa kädellä pitäen sekä huohottaen istuutui kivisen kilometritolpan päälle lepäämään.
Tolppaan oli meislattu numero kolmetoista.
Sisarukset alhaalla ojanpenkalla alkoivat huutamaan duona, tajuttuaan olleensa onnettomuudessa:
--Me ollaan oltu onnettomuures,mut ykskään ei meist ole kualnu viälä!
Kaukaa korpimetsästä kaiku vastasi:
--Lllu--lllu---llu.... käenkin alkaessa kukahtelemaan jossain salossa.
Muori mutisi kilometritolpan nokassa,että jostain pitäisi saada apua,ehkä lähitalosta traktori tai sitten pysäyttää ohikulkeva auto.
Paavon vaimo oli loukkaantunut pahimmin ja tarvitisi ensiapua.Toistaiseksi tämä oli vielä shokissa tajuamatta vammaansa.
Perheen nuorille muorista ei koko tällistä ole vielä tullut tajua päähän,kun huutelivat päättömiä.
Muori havahtui, kun heidän tulosuunnastaan mäenpäältä kuului soratien murinaa,ikään kuin pyöränkumi oli painamassa soraa alleen.
Hän jopa kuuli muutaman soramurikan sinkoavan suhahdellen ojaheinikkoon,mutta ei nähnyt vielä mitään autoa mäennyppylällä.
Vanhaksi ihmiseksi hänellä oli erittäin hyvä kuulo,vaikka muorin edesmeneen miehen Augustin mielestä Marin kuulosta oli vanhemmiten muokkautunut enemmänkin valinnainen.
--Mari se vaa kuulee,mitä se vaa haluu kuulla!
--Josmää sil praattaa korvan juures,niisse ei kuule sit mittään,mut josmää avaa kaljapullon puuliiteris,niisse kuulee joka poksauksen köksään saakka!
Augusti oli kerran kehaissut Marin 70-vuotissyntymäpäivillä.

Kauempaa pellolta kuului petroolifordsonin pörötystä,ojaveden solistessa alhaalla.
Idyllisempää maalaismaisemaa muori ei ollut pitkään aikaa nähnyt ja koko postikorttimainen autereisuus  tuntui hiljaisuudessaan jotenkin rauhoittavalta...
Muori katsoi uudelleen mäen päälle,missä nyt näytti kiiltävän korkea ja kiiltävä auton maski,minkä happaman näköinen yläosa muistutti lahnan ylähuulta.
Auto oli suuri musta pakettiauto,minkä etupenkiltä hän erotti häikäisysuojien alta kolmen miehen sinertävät alaleuat.

 Packard Twelve 1938

jatkuu..."Hulttio"