maanantai 25. kesäkuuta 2012

Maalle sinä olet jälleen tuleva.Puusepänpoika ja pappi


Kappalaisen Clinton-syöksymoottori ja Katavasaari
Juhart  2011

Maalta sinä olet ja maalle sinä olet jälleen tuleva
--------------------------------------------------

Viime vuosisadan puolivälissä noin puolet Salon kauppalaisista oli lähtöisin maalta.
Kauppalaa ympäröi laaja maatalousalue eikä kovin kaukana sen keskustassa idässä Muurlan tullin takana sijaitsi Uskelan kunta,samoin etelässä Uskelan kunnan rajana oli Lukkarinmäki.Pohjoispuolellakin Uskela rajasi kauppalaa,pistämällä sen eräänlaiseen pussiin.
Lännessä keskustan sillasta muutaman korttelin päässä oli Halikon tulli,jota myös kutsuttiin Perttelin tulliksi, joka eroitti kauppalan Halikon kunnasta.
Teollistumisen myötä maalta kauppalaan vaellus kiihtyi.
Useat maalaiset jopa uskaltautuivat Sveariikiin asti rakentamaan hyvinvointikunungaskuntaa.
Vuosisadan alussa maaltapako ulottui Atlantin toiselle puolelle Amerikkaan asti leveämmän voikakun kaihossa.
Papinperhekin saapui Viitasaarelta Keski-Suomesta asti lounaissuomalaiseen kauppalaan v.1949 pakaaseineen,huonekaluineen ja keskisuomalaisin teräväkokkaveneineen jokivarsikauppalaan.
Silloista seurakuntaa ei vielä kutsuttu Salo-Uskelan seurakunnaksi kun vasta v.1951,jolloin tuoreelle nuorisopastorille tuli melko laaja lääni laupeudentyömaakseen.V.1949 seurakuntia oli kaksi; Salon kauppalan ja Uskelan kunnan seurakunnat ,papinperheen päädyttyä asumaan kauppalan pappilaan Rummunlyöjänkadun ja Torikadun kulmataloon.
Kirkkoherra asui omassa ylhäisyydessään Uskelan pappilassa kirkonmäen kyljessä.

  • Uskelan kirkko v.1959

    Pastori oli kylläkin syntynyt Kuopiossa kaupunkilaisena,vaikka
    perhe asui vaatimattomassa puutalossa Iisalmen Sandelsinkadulla kauppias
     Kalle Kauppisen puotirakennuksen naapurina.
Puodin pihalta hän jo nuorena nappasi leikkikaverin Kauppisen Sannan ja sitä leikkiä oli jo vuonna 1953 kestänyt 31 vuotta.
Kauppisilla oli maatila Iisalmen maakunnassa Mulanniemessä,missä Sanna eli Kaisa oli syntynyt maalaistyttönä.
Pastorin isä arkuntekijä Juho Lukkarinen yritti pitää viisipäistä pesuetta leivässä pula-aikana,vaikka tulot pienenivät kulkutauteihin kuolleiden lapsien ja aikuisten mäntyarkkujen teossa,koskei hän raaskinut kiskoa omaisilta viimeistä hintaa arkuista.
Juhon pesue joutui jopa näkemään nälkääkin.

Arkkutimpuri Juho Lukkarinen


1950-luvun alussa kauppala alkoi laajeta kirkonmäen taakse omakotialueeksi entiseen Uskelaan sekä pohjoispuolella ns.Moision kentälle nousi rivitaloyhteisö,mitä kutsuttiin Terhitaloiksi,jotka olivat kauppalan uuden sveitsiläissyntyisen arkkitehdin Paul Bernoulli-Vesterän piirtämiä. Rakennusbuumia voidaan hyvin kutsua urbanisoitumiseksi.
Silti kauppalan keskus oli pieni ja sitä halkaisi silloin valtatie numero 1.
Kauppalan läpi hurahtelevat matkailijat kaupungin pääväylällä sillan yli melko nopeasti autoillaan,näkemättä mitään muuta kuin puutaloja ,tuuheita koivuja ja poppeleiden reunustaman kuraisen joen.
Talvisin kauppalan läpiajajat pistivät kauppalan rajalla kaasun pohjaan karistamalla mielestään alastoman kauppalan harmauden sekä pienuuden.



Omakotialue 50-luvulla.
Taustalla kirkonmäki
Salon silta 50-luvulla
Juhart 2011
Sodanjälkeinen jälleenrakennusaika toi uusvauraudessa uuden viruksen,mökkikuumeen,mikä ei parantunut sulfalla eikä penisilliinillä,mitä papin pesue sai piikeissä takalistoonsa kurkkumätään kauppalan sairaalan kulkutautiosastolla.
Varakkaammat kauppalalaiset rakensivat huviloita järvien rannoille Lounais-Suomen järvialueella Muurla-Kisko-Suomusjärvi-akselilla.Toiset taas vuokrasivat isänniltä hyljättyjä mummonmökkejä yhdeksi kesäksi kerrallaan.
Pappilassakin herättiin kevään koivunsilmujen avattua silmänsä vuonna 1953,että papinkatraan pitäisi päästä kesäksi maalle ja takaisin luontoon Rousseaun opin mukaisesti.
Luonnonläheisyys ja tietynlainen askeettisuus pastorin mielestä kasvattivat ihmisluonnetta tiettyyn harmoniaan luonnonhelmassa kuin Herran kukkarossa.
Ihmisen luontainen kekseliäisyys sai vapaasti työskennellä luonnossa poissa asutusyhteiskunnan mädättäviltä vaikutuksilta.
Isä oli vuokrannut pienen mökin rantaruotsalaisen isäntäparin Konradin ja Editin maatilalta Kemiön saaren Kiilan kylästä Ornäsin lahden pohjukasta.


Linja-autoasema ja Shell 1953
Juhart  2010

Pappilan pesue Kiilan Ornäsissä
Juhart 2003




Pekka Laineen Volvo Salo-Kiila-Kemiö
Juhart 2011
Ensimmäisellä mökkireissulla papin perhe pakkautui torin linja-autoasemalla Pekka Laineen sinikeltaiseen sodan käyneeseen Volvo-bussiin pahvikapsäkein ja puotinarulla vahvistetuin pahvilaatikoin.
Muutama räsymattorulla oli pantu mukaan pestäväksi merivedessä Mäntysuovalla.
Linja-autoasemaa ei oikein asemaksi voinut kutsua Shell-huoltoaseman kyljessä.Se käsitti vain muutaman puisen laiturin,jotka talvella olivat vielä hengenvaarallisen liukkaita.
Huoltamorakennuksessa kyllä toimi Matkahuolto Oy:n toimisto sekä tavaratoimisto.
Uutta linja-autoasemaa paraikaa rakennettiin harjaan "toispualjokke" Annakadun ja Vilhonkadun väliselle entiselle tyhjälle tontille
Asemarakennuksen oli piirtänyt kauppalan arkkitehti Paul Bernoulli-Vesterä.

1955 Uusi linja-autoasema
Juhart 2009


Kemiön saareen pääsi Kokkilasta vain lossilla ja niitä lossimatkoja papin pesueelle varmaan tuli tuhansia vuoteen 1987 asti rovastin ostettua v.1967 talviasuttavan kesämökin Kemiön Kiilan Mäntyrinteeltä.
Pappilan suippoperäinen keskisuomalaisvene kuljetettiin Axelssonin talouskaupan Volvo-kuormurilla Ornäsiin.

Yllättävintä pappilan lapsille oli,miten uusi mökkielämä meren rannalla muutti hyvin pukeutuneet vanhemmat putkinotkolaisiksi resupekoiksi. Muodonmuutos jatkui traditiona koko mökkielämän ajan 80-luvun lopulle saakka..
Äidille,joka yleensä pukeutui melko vaatimattomasti, mökkiasunaan kuluneet ja pussipolviset verryttelyhousut jalassa ja vanha kalatakki niskassa eivät niinkään havahduttaneet mökkivieraita,mutta isä,joka Turusta saakka kävi ostamassa mittapukuja muuttui Ryysyrannan Joosepiksi virttyneissä verkkareissa ja vanhassa 30-lukuisessa kalan limaisessa ja maalitahraisessa tupakkatakissaan,minkä silkkikauluksen koit olivat syöneet haperoksi.
Takin yksi langasta roikkuva nappi peitti pastorin ruskettunutta alastomuutta ja.jaloissaan hänellä oli vanhat ja virttyneet kolmekymmenlukuiset suojeluskuntapoikien kumitossut,jotka nauroivat jo akateemiselle karjalaisseuralle kärjistään.

1953 Kalle Kaarnan
maalaama Veräjä.
 Myllytie
Ornäsistä
Ornäsin lahdenpohjukan mökkielämän perusaineisiin kuuluivat tietenkin kalastus verkoilla,uistimella sekä katiskoilla.
Konrad-isännällä oli lahdessa kaislikkorinnassa omat rysänsä.
Vapaaehtoisia soutajia ei yleensä löytynyt,mutta vanhemmat siskot joutuivat aina isän uhrisoutajiksi verkoille.
Airoissa olevaa lasta säälittiin rannassa,isän huutaessa lahden pohjukassa,että.."souva,souva...elä hyvä immeinen---huopoo,huopoo..verkko on tuasen venneen alla...miten sinä oekeen souvat?!".
Soutaja oli aina syyllinen ,oli sitten syynä verkon pujahtaminen veneen kölin alle taikka vetouistimen vieheen koukun  jääminen kiinni ulpukan lehtiin.

Tapoihin myös kuului talonväen auttaminen maatilan töissä.kuten heinän lapottamisessa (seipäälle pistämisessä).Lapsista oli hauskaa mennä Konradin kanssa hevoskärryillä jyväsäkkien päällä myllyyn.
Kivinen myllytie kulki mäntyistä harjaa pitkin lasten kikatellessa kärrynpyörien ja vannepannan kipinöinnistä sekä pomppimisesta tien " mukulakivien" päällä.

1979 Antti-rovastin 70-vuotisjuhlat Kiilan mökillä.
Oikeassa nurkassa Kalle Kaarnan maalaama
taulu papinperheen keskisuomalaisesta veneestä
Ornäsissä.Maalaus kyllä kuvaa  taiteilijan
 vapaudellaKeiteleen rantaa.

Takan vieressä Kalle Kaarnan maalaus Veräjä Kiilassa

 Isän tuttava 30-luvulta ,taiteilija ja elokuvaohjaaja Kalle Kaarna tuli tilauksesta maalaamaan Ornäsin mökille pappilan suippoperäistä keskisuomalaista venettä taulukankaalle. Maalauksen taustan hän muutti taiteilijan vapaudella Keiteleen autereiseksi järvimaisemaksi.
Oikeasta venemaalauksesta Kaarnalla ei ollut hajuakaan skrapauiksineen ja kittaamisin istumalla pastorin kanssa rantakalliolla ihailemassa iltaruskoa konjakkipullo kädessään.
Isällä oli 30-luvulta toinen tuttava,joka myös tunnettiin elokuvaohjaajana,Eino Heino,joka oli myös ansioitunut partiolainen.
Ilmeisesti pastorin teatterikouluhaaveiden sijasta hän nautti taiteilijoiden seurasta.
Pappilan seinät olivat täynnä tunnettujen taiteilijoiden tauluja,jopa Nelimarkkaa myöten.


Elokuvaohjaaja ja partiolainen Eino Heino

Pappilan keskisuomalainen vene ja pikkusiskot
Katavasaaren rannassa Enäjärvellä



Kalle Kaarna (Karl Hegesippus Häggström).myöhemmin Koskenkorva. 1887 Perniö-1964 Helsinki
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Kalle Kaarna on perniöläissyntyinen taidemaalari,elokuvaohjaaja ja kirjailija.
Hänen lapsuudenkotinsa sijaitse Matildedalissa.  Hän asui Muurlassa parikymmentä vuotta,mutta suurimman osan elämästään hänen kotipaikkansa oli Helsinki.

Hän oli pyrkinyt aiemmin Akseki Gallen-Kallelan oppilaaksi,joka suostui ottamaan Kaarnan oppilaaksi. Opettajan omat suunnitelmat kuitenkin muodostuivat esteeksi. tälle. 
Loppujen lopuksi hän pääsi Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun Helsinkiin,jossa hän kävi komivuotisen kurssin 1906-1908. Siellä hänen opettajanaan oli muunmuassa Väinö Blomstedt,Albert Gebhart ja Hugo Simberg sekä ns. piirustussalin tarkastajana Eero Järnefelt.

Ensimmäinen ns. taiteilijadebyytti Kaarnalla oli v.1911. Vuoteen 1925 saakka hän maalasi pääasiassa senhetkisen kotipaikkansa Muurlan maisemia,mutta myös laatukuvia, kuten pyykkäreitä,perunannostajia jne.  Asetelmat kuvasivat usein taiteilijan omia harrastuksia sekä mieltymyksiä. Uskollisimpia malleja oli oma äiti,lapset ja muu kotiväki.. Näistä asetelmista syntyikin tauluja,kuten Lukevia tyttöjä,Pajupillin tekijät,Mummo kertoo jne.
Arvostelut olivat etenkin 20-luvulla varsin suopeita. Erityisesti mainittiin taiteilijan vankkaa piirustustaitoa,harrasta syvenemistä ja lämmintä suhtautumista kuvattavaansa..
Yleissävy tällä ns."Muurlan kaudella" oli hieman alakuloinen,myös akvarelleissa,joiden maalaajana häntä kiiteltiin. Kuitenkin tämän Muurlan kauden loppupuolella samojen elementtien käyttöä kritisoitiin uusien vaikutteiden puutteeksi.

Vuonmna 1925 hän muutti perheineen Orivedelle. Tampereen taiteilijapiireissä hän tapasi Uuno Eskolan ,joka yhdessä näyttelijöiden Eero Leväluoman ja Helge Raninin teki mykkäelokuvan "Ei auta itku markkinoilla". Elokuva ilmestyi vuonna 1927 ja jäi porukan ensimmäiseksi ja viimeiseksi filmiksi.

Kaarna jatkoi yksin eri tuottajien laskuun. Runsaan 10 vuoden ajan hän toimi filmiohjaajana ja tarpeen vaatiessa näyttelijänäkin. Hänen töitään arvostettiin filmiteollisuudessa ja esimerkiksi historiallisten filmien huoliteltu lavastus sekä vankka asiatausta saivat kiitosta.
Käsikirjoitukset Kaarna muokkasi itse ja hänen esikoiselokuvansa "Miekan terällä" oli Kaarnan ideoima. Myöhemmin Kaarnan toinen vaimo,kirjailija Katri Viita auttoi häntä käsikirjoitusten laadinnassa.

Kalle kaarna ohjasi yhteensä 13 elokuvaa,joista tunnetuimmat ovat Jääkärin morsian vuodelta 1931, Kuisma ja Helinä vuodelta 1932, Elinan surma vuodelta 1937 ja Isoviha vuodelta 1939,joka joutui sodan uhan vuoksi esityskieltoon. Filmit tuhoutuivat erään filmiarkiston palossa. Kahdesta löydettiin kopiot (Kuisma ja Helinä sekä Isoviha),joista tehtiin esityskelpoiset kappaleet filmiarkistoon.Myöhemmin Jääkärin morsiamesta löytyi kopiot yhdysvaltojen Michiganista.

Sota lopetti Kaarnan elokuvauran. Sotien jälkeen Kaarna jatkoi maalausten tekoa,tosin tyyli oli aiempaa persoonattomampaa. Helsingissä asuessaan teokset olivat pääasiassa sisä- ja muotokuvia. Saatuaan kesäpaikan Kemiöstä,lapsuudenseutua Matildedalia vastapäätä hänen teoksensa olivat värikkäimpiä ja valoisimpia kuin aikaisemmin"   


                                     Elinan surma v.1938.Ohjaus Kalle Kaarna


1950-luvun puolivälissä pappilan väki muutti mökkipaikkakuntaa Suomusjärven Enäjärven pieneen saareen Katavasaareen joka keskeltä jakautui Uudenmaan sekä Turun ja Porin lääniin.
Mökkirakennus oli kaksikerroksinen,mutta v.1957 agronomi Varis saaren Turun ja Porin läänin puoleisena omistajana rakensi Viipurin Voimistelijakavereidensa kuten arkkitehti Teräsvirran kanssa kylkeen verantasiiven.
Lapsille mökin päivittäiset palvelut olivat täyttä savottaa lottavääpeli Kaisan suunniteltua joka päivälle työaikataulun.
Lepoakin kyllä saatiin pyhäisin korvat kiinni vanhan anodi-katodiradion ämyrissä pakollisessa jumalanpalveluksen kuuntelemisessa.
Herran sana sai pesueen torkkumaan aivan kuin kirkkokansa oikeassa kirkkojumalanpalveluksessa.

Mökin kuninkaallinen
sviitti eli ulkohuussi
Juhart 2005
Mikä sitten saa suomalaisen papinperheen muuttamaan kesäksi maalle,missä vesi kannetaan kaivosta,tarpeet tehdään ulkohuusissa hyttysten purressa perälihoja kuninkaallisten kuvien katselussa ja missä "jääkaappikin" on jossain polun päässä kaivettuna rinteeseen`?
Sitä kellaria kutsuttiin kuopaksi.
Monelle sitä aikaa kokemattomalle olisi jonkinlainen erikoinen kokemus elää luonnon keskellä jonkinlaisessa primitiivisessä taloudessa.
Santasaaren myymäläauto tuli Variksen tilan pihalle kerran viikossa,jolloin papinpesue pääsi nauttimaan sivistyksen hedelmistä,kuten jäätelöstä ja virvoitusjuomista.
Kappalaiska kyllä olisi jäätelön sijasta tarjonnut kullekin kupin viiliä ja Hartwallin Jaffan sijasta kotona puristettua puolukkamehua.
Vastauksena edelliseen kysymykseen voidaan todeta,että sodasta oli tuskin kulunut 10 vuotta,jolloin kaikki oli säännöstelyn alla.
Harvalle sodan kokeneelle tällaiset "itsensähemmotteluostokset" olivat prioriteettilistalla.
Maa eli vielä alitajussaan sotaa,monen vielä kirotessa,että se kahina tuli hävittyä.
Toiseksi suomalainen elämä on ollut satoja vuosia samanlaista ulkohuussissa istumista kesät talvet,puunhakkuuta,vedenkantoa sekä tulella keittämistä.
Sähköhellaa eikä jääkaappia oltu koskaan hankittu vanhaan pappilaan,kunnes v.1967 uuden seurakunnan työntekijöiden tiilinen asuintalo valmistui,jollloin nämä luksuskapineet tulivat asunnon mukana.
Ei se elosta nauttiminen ollut samaa tiilitalossa kuin vanhassa "puupappilassa".
Vessatkin olivat kaakeloituja koppeja,missä ei uskaltanut edes pierasta pelossa,että naapuri kuulevat paukuttelun ohuiden seinien takaa.
Kesämökin puuseen lauteilla oli aina jotain luettavaa,pino Suomenkuvalehtiä ja muita aikakausilehtiä.
Puuseen ovesta sai katsella Suomen Kuvalehden kannen kuningatar Elisabetin kruunajaisia ja Elokuva-Aitan kansikuvatytön Sofia Lorenin täyttä kaula-aukkoa samaan aikaan.
Parhaimmat puuseen seinäkuvat Jussi näki kerran patikkamatkalla kevättalvelle 1960 Lammijärven rannalle.
Jussi oli kärsinyt reissun aikana vatsakivuista joutumalla vierailemaan yhden kesämökin puuseessa.
Koko pytinki oli vuorattu seinillä ranskankielisillä vuoden 1946 Fordin tavara-ja kuorma-autokuvastoilla,
Sitä sodanjälkeistä mallia kutsuttiin luunokaksi,koska auton maskissa ei ollut lainkaan kromia materiaalipulan takia.
V.1956..
1942-46 "Luunokka Ford
Strömman kanavalla Kemiössä
Hän kertoi isälleen niistä Fordin luunokkamainoksista kotona pappilassa..
Isä vastasi:
--Minnuon elläessäen sovassa nähänyt foordeja ihan tarpeeksi.
--Talavisovan rospuuttosilla teillä ne hävittäjäfoordittiin jäevät kiiinni savveen aevan kun muuttiin
 häkäpönttöaatot.
--Mittee erova sinusta Jussi on hävittäjillä,sussekseilla taekka luunokilla keljrikkoesilla teillä?
--Kaekki jäevät kiinni mahastaan rospuuttosenj muantien keskiharjalle.. oli se nokka tehty kromipellistä taekka siäriluusta.
Jussi jäi ihmettelemään sanattomana isän tietämystä kuorma-autoista.
Olikohan isä hengenmiehenä jotain muita saloja,mistä tämä ei ole koskaan edes hiiskahtanut?

Kesamökkisalmen leppärannassa keskisuomalaista venettään veteen työntäessään hän päästi suustaan bravuurilauseen savon ranskalla:
--Noh..Jussi...souvetaan suareen! .


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti