Ketunleipä..Muunnelma John Senior-kirjoitukseen.

Japanilaisten ilmahylkk'ys Pearl Harboriin 6,12.1941

Tammikuu 1942
Johnin perheen muutto Pohjois-Irlannista siirtyi hamaan tulevaisuuteen,kun joulukuun 6. päivänä Japanin keisarillinen armeja hyökkäsi Zero-hävittäjillä Pearl Harboriin Havaijilla.
John sai Uncle Samiltä kutsukirjeen armeijaan astumiseksi ja ilmottautui Whitehall Streetin kutsuntatoimistossa.
Hän ymmärsi kirjeen pohjalta,että pohjoisirlantilaisamerikkalainenkin kelpuutettaisiin taistelemaan japseja vastaam.
Pearl Harborin hyökkäystä presidentti Franklin Delano Roosevelt kutsui häpeän päiväksi Yhdysvaltojen laivaston alusten ollessa ankkurissa Ford Islandin kyljessä kelluvina ankkoina,muun armeijan henkilökunnan ja Oahun saaren siviilien herätessä aamutoimiin sinä sunnuntaiaamuna..
Ironisena puolena oli,että Japanin Washingtonin suurlähettiläs oli tullut Valkoiseen taloon virallinen sodanjulistusdokumentti salkussaan vasta muutama tunti hyökkäyksen jälkeen..
Syynä oli Japanin ja Amerikan välinen suuri aikaero.
Presidentti Roosevelt välittömästi julisti sodan Japanille pitämällä siitä radiopuheenkin.

7.12.1941 FDR allekirjoittaa kongressin hyväksymän sodanjulistuksen Japanille

Whitehall Streetin kutsuntatoimiston lääkärit katsoivat Johnin kelpaavan palvelukseen punaisista silmänreunoista ja punakoista irlantilaiskasvoista huolimatta.

John heräsi eräänä aamuna San Fransiscon laivastoaseman alumiinisen Nissen-parakin putkivuoteessa.noin parikymppisen ylimatruusin huutaessa käheäkurkkuisena keskikäytävällä herätystä.
Ulkoa paraatikentältä hän kuuli jo yhden alokasryhmän marssilaulua:

"Olen vain tyttö Jersey Citystä.
Mulla näkyy hampaanjäljet tississä.
Hiljaa muodossa,laskekaa tahtia!
Hiljaa muodossa,laskekaa tahtia!
Vasen--oikea!
Vasen--oikea!
Nosta koipea!
Tyttö Jersey Citystä!"

1940-luvun Santa Fe-juna

 Marraskuu 1944

Vuoden 1944 yhtenä marraskuisena päivänä John istui San Fransiscon päaarautatieasmalla uudessa hopeanvärisessä junanvaunussa.
Pitkää vaunuletkaa veti oranssinvärinen dieselveturi.
Johnin irlantilaisen punakka iho näytti ruskeanlaikulliselta otsanahasta sekä kämmenien päältä ja hänen ennen valkoiset käsivarsi-ihokarvansa olivat vaihtuneen ruskeiksi ihonsiirroista omasta takalistosta.
Vasen kulmakarvakin oli tummenpi kuin oikea.
San Fransiscon laivastotukikohdan sairaalaosastolla hän oli kysäissyt uhdeltä hemaisevalta hoiturilta oliko hän saanut ihonsiirron vierusbunkassa  mahallaan makaavalta pavunruskealta filippiinomatruusilta,jonka perää aina tohtorit osastokierrokseilaan tarkastelevat peitettä nostamalla.
Hoituri Karen Withworth,kansasilainen brunetti oli hymyillyt Johnille viekkaasti ja vastannut,että tämän matruusi Jhun-Jhun Martinezin peräpäästä ei ole aineksia ihonsiirtoon.päinvastoin hän tarvitsi itse ihonsiirtoa,koska tämän kannikat olivat sulaneet lentobensiinitynnyreiden palossa Guadalcanalin lentokentän japanilaispommituksessa.
Filippiinomatruusi oli istunut ruokatauolla yhden bensiinitynnyrin päällä sytyttämässä Camelia,kun Mitsubishi Kate-syöksypommittajat tiputtivat pomminsa bensiinivarastoalueelle räjäyttämällä matruusin tulenaran istuimen alta.
Koko lHendsersonin kentän lentokonevarikko paloi filippiinomatruusin kankkujen mukana.
John oli vastannut ironisesti hoiturille:
--Minulta paloi pärstä sekä kädet ja tuolta Jhun-Jhunilta perse!
--Kumpihan meistä tulisi pärjäämään siviilissä paremmin palaneena?
--Minä olen kuin fosforipäästä palanut tulitikku ja tuo filsu-urho perästä kuin jälkikäyntisen Harley-Davidsonin pakoputki..

1942 elokuu.Guadalcanalin Hendersonin lentokenttä ja kauempana lentotukialus USS Saratoga

Elokuu 1942 .Kuvan tekstin mukaan laivastoon värvätty Lars lähtee junalla Little Fallsiin Michiganiin.,missä sijaitsi laivaston  Great Lakesin alokaskoulustuskeskus.

Koko junamatkan Teksasin ja Uuden Meksikon läpi John nukkui laivaston venelakki silmiensä päällä.
Junan pysähtyessä Topekan rautatieasemalla Kansasissa ,John astui alas junasta ja otti aseman edestä Plymouth-taksin Greyhound-linjan bussiterminaaliin,.missä laitureiden edessä kuhisi siviilejä ja sotilaita kuin jonkinlaisessa kansallisessa exoduksessa.
Bussiterminaalissa hänen kanssaan hopeakylkiseen ja sinivalkoiseen linja-autoon.astui kolmisenkymmenen siviilin ja sotilaan joukossa neljä ilmavoimien mustaa (nykyisessä poliittisessa korrektisuudessa afroamerikkalaista) kersanttia,jotka olivat matkustaneet ilmeisesti Tuskageen ilmavoimien tukikohdasta Alabamasta.
Pilotit kuuluivat niinsanottuun Tuskagee 9th Pursuit Squadron of US Army Air Corpsiin eli yhdeksänteen Yhdysvaltojen Ilmajoukkojen (myohemmin ilmavoimien)  lentolaivueeseen,joka oli taistellut saksalaisia vastaan v.1943 Pohjois-Afrikassa sekä "Battle of Bulgen" taisteluissa Belgiassa vuoden 1944 lopulla.
Mustat lentäjät puhuivat kovaäänisesti ja vilkaseleisesti Harlemin slangilla joistain "Chickseistä" eikä Johnin mielestä yksikään miehistä näyttänyt alabamalaisen kanafarmarin poikia..
John kyllä tiesi vanhana newyorkilaisena taksirenkinä,että Chicks-sanonta viittaa slangissa nuoriin vapaisiin naisiin.

Kaksi mustaa Tuskagee-pilottia

1944 Greyhound-linjan bussiterminaali Mississipissä

1933 New Yorkin Greyhound-bussiterminali 34th Streetillä

Aikansa mielenkiinnolla toisella korvalla kunneltuaan pilottien naisvalloituksista Alabamassa ja sotakokemuksista Euroopan teatterissa John syventyi lukemaan jonkun matkustajan viereiselle istuimelle jättämää Saturday Evening Post-aikakuslehteä,minkä kansikuvana oli Norman Rockwellin maalaus "Homecoming",missä nuori sotamies oli palaamassa kotiin sodasta.
John tunsi rinnassaan jonkinlaista melankoliaa,koska häntä vastassa New Yorkissa ei ollut sitten sieluakaan, puhumattakaan kodista,minkä hänen pitäisi hankkia jostain epäsiististä vuokratalosta tai miesten yhteisasuntolasta.
Mrs. Elliotin kylmävetiseen rotanloukkuun hän ei kyllä muuttaisi,missä italialainen seinänaapuripariskunta aina tappeli yläkerran juutalaispariskunnan kanssa vessavuoroista ja siitä,että kuka taas oli pihistänyt vessapaperipinkan seinäkoukusta.
Toiseksi hänen pitäisi saada töitä ,ehkä Yellow Cabiltä,jotta saisi perheensä muuttamaan Pohjois-Irlannista New Yorkiin.

Homecoming by Norman Rockwell

New Yorkiin saavuttuaan John ensitöikseen etsi lehti-ilmoituksista vuokrahuonetta.
Monen ala-Manhattanin rotanloukun tutkittuaan hän muutti uudehkoon Mrs.Collinsin vuokrataloon,minkä ison alakerran salin jakoi kymmenen työssä käyvää miestä.
Yksinäisyydessään  John tuli saamaan lohtua hehkeän 30-vuotiaan ja punapäisen Jane Collinsin,talon omistajan seurasta.
Tämän mies oli kaatunut Trukin saaren maihnnousussa Tyynellä Merellä.
Jane Collins kutsui komean  ja tummaotsaisen irlantilaismiehen useasti iltakahville ja brandylasilliselle keskustelemaan sotaleskenä olemisestaan.
Vuoden 1944 jouluaattona Jane oli kutsunut Johnin syömään joulukalkkunaa asuntoonsa.
Jouluaterian ja yhden brandypullon nautittuaan aattoiltana,John löysi itsensä Mrs.Collinsin untuvapeiton alta.
Loppuajan Mrs.Collinsin vuokralaisena John maksoi osan vuokrastaan luonnossa.
Alakerran asuntosalin vuokra yhdelle miehelle oli 8 dollaria viikossa.
Suuri osa asukkaista kävi päivätöissä Hudson-joen satamalaitureilla ahtaajina sekä varastoissa.

Mentyään Yellow Cabin talleille kyselemään töitä,Liamin sijalle lähettäjänä oltiin palkattu miniskuulinen italiano Danny Dellarosa.
Liam oltiin julistettu kadonneeksi Belgian taisteluissa.
Keviniiä hän oli käymyt kerran tapaamassa Atlantic Cityn sotasairaalassa New Jerseyssä,missä tältä oltiin amputoitu oikea jalka,ajettuaan Sherman-tankillaan miinaan Meuse-joen lähistöllä Belgiassa.
Kevinillä oli takanaan pitkä sotareissu ,ensiksi Tunisiassa kenraalimajuri Pattonin panssareissa,sitten Sisilian maihinnousussa,missä Patton esimiehensä kenraaliluutnantti Bradeyn kielloista huolimatta eteni tuhomanaan saksalaisten puolustukset..

Kenraali George Patton v.1944

Pattonin tankit siirrettin Sisilian valloituksen perästä Belgiaan saksalaisten työntämiseksi rajan yli takaisin Saksan puolelle.Pattonin panssarit Liittoutuneiden komentajan kenraali Dwight "Ike" Eisenhowerin tietämättä  nopeassa etenemisessään pääsivät jopa saksalaisjoukkojen selustaan,mistä tankit polttoainepulassaan varastivat bensiiniä vihollisen tietämättä varikoilta.
Amerikkalaisten huolto ei pystynyt toimittamaan ajoissa Pattonin tankeille polttoainetta ja epäiltiin jopa Iken kieltäneen sen toimittamisen itsepäisen panssarikenraalin jarruttamiseksi.
Ike panikin myöhemmin Belgian taisteluiden jälkeen voiton palkaksi Pattonin hyllylle Englantiin ilman mitään virallista sotilasvirkaa,nuhtelemalla kenraali Bradleyä voimattomuudesta hillitä panssarikenraalin omavaltaisia edesottamuksia.

Yellow Cabin talleilla uusi italialaissyntyinen lähettäjä ja alta puolitoistametrinen ja kaljupäinen Danny Dellarosa levitteli lyhyitä käsiään Johnille vakanssien puutteesta sanomalla viiksihuuliaan heiluttamalla:
--No..nada,,njet...nein....Capiche...no jobbe here-e!
Johnin jo poistuessa tallista peltisen rullaoven alta Dellarosa huusi perään:
--Stop...halt...atrache...panes kuule pakkia päälle irkku!
--Täällä konttorissa on sulle kirje irkkukaveriltas Liamilta!
Dellarosa tyrkkäsi lähettäjänkopin ikkunasta armeijan kirjekuoren Johnin tummaläikkäiseen kouraan,tutkimalla tämän ruskepaikkaista otsaakin kysymällä:
--Hei missäs sää irkku poltit ittes...tulenheittäjänäkö?
--Onkos lieskat tulleet silmille vastatuulessa?
John ei viitsinyt vastata typerään kysymykseen ,että hän oli palanut kasvoistaan sekä kämmenistään puolineekeriksi yhden kamikaze-Zeron syöksyttyä USS Saratogan lentotukialuksen kannelle,missä hän kuului kansimiehistöön Mustangi-hävittäjien lähettämisessä vastaiskuun,japanilaisten hyökätessä Guadalcanaliin v.1943.
--Etkös ole edes oppinut kusemisenkaan käskyä,ettei pidä koskaan kusta vastatuuleen---saatika ruiskia tulta?
Dellarosa irvaili.
--Oletkos lisäksi kuullut,että se.joka ei saa tulta tuulessa,ei osaa pimeässä nussia?
John yritti hillitä itseänsä,vaikka olisi mielissään halunnut nuijia pienen italianon nyrkeillä tallin betonilattian sisään,että vain kaljua näkyisi laatasta.
Hän asteli tallin ovesta kadulle Manhattanin hälinään ja auton torvien toitotukseen kirjekuori kädessään poikkeamalla istumaan kahville Mel'sin kulmabaariin ja lukemaan Liamin kirjettä.

Kirjeessä luki:

Heinäkuun 25. päivä 1944
Caen,Normandia.Vapaa Ranska

Terve John,
Olemme vielä hengissä jotenkin,vaikka Omaha Beachin maihinnousu oli suoraa teurastusta.
Tuhansia amerikkalaisia sotilaita kelluu vieläkin rantavesissä päättöminä ja raajattomina ruumiinpuolikkaina.
Koko rantavesi oli punaisena verestä. Laskeuduttuamme maihinnousualuksesta kahlaamaan rintaan ulottuvassa vedessä aseet käsissä pään yläpuolella,edessäni sotamies Halley,nuori iowalainen 19-vuotias maalaispoika sai saksalaiskonekiväärin luotisarjasta päähänsä,että kallon- ja aivonpalaset sekä verimössö lensivät silmilleni.
Fritzit oli hyvin piiloutuneet rantatörmön bunkkereihin ja napsivat meitä kuin sorsajahdissa.
En voinut auttaa mitenkään sotamies Halleyä ja poika jäi kellumaan mahallaan täyspakkaus selässään,kuten ehkä kymmenet muutkin aluksemme kahlaajat.
En tiedä,mikä on tulevan lähtökäskyn osoite..ehkä Pariisi tai Hollanti ja Belgia.
Toivottavasti tavataan ehjinä dodan jälkeen,
Rukoilen Pyhältä Neitsyeltä joka päivä,että näkisin perheeni,vaikka uskoni Jumalan armoon ja pelastukseen on kaikonnut puutuneista aivoistani.
Tällä rintamalla ei ole Jumalaa vaan Tuonelaa ja sen esikamareita,joilla padre O'Hara kerran  peloiteli,jollemme lopeta kiroilua alttaripoikina.
O'Hara käski meitä rangaistukseksi toistamaan sata Hail Maryä,jotta Piru kaikkoaisi meidän mustista irkkusieluistamme...muistatko?
Kirjoitin kirjeen sinulle näin etukäteen tiedgoksi,jollen palaa kuin lyijyaskissa.
Yellow Cab ei värvää enää uusia kuskeja jouduttuaan vähentämään vanhaa kalustoa varaosapulassa eikä autotehtaat valmista muita kuin sotalaivoja,tankkeja,lentokoneita sekä panssarivaunuja.
Fordin Rouge-tehdas Henryn pasifismista huolimatta valmistaa B-luokan pommikoneita.

Sain viestin serkultani Chris Flanaganilta Chicagosta,että siellä olisi paikka avoinna Checker Cabillä hyvälle kuskille sekä mekaanikolle
Chris on siellä korjaamopäällikkönä ja olen suositellut sinua hänelle,jos Yellow Cab tarjoaa kenkää.

Ei..pitää nyt lopetella...kessu O'Neill karjuu kuormakolonnasta,että  pitää nousta kuorma-
autojen lavalle.
Se huutaa,että ajamme sittenkin Calaisiin ja sieltä Belgian rajan yli Antwerpeniin.

Terveisiä kaikille tutuille ja sukulaisille siellä Manhattanilla ja joskus, kun käyt Londonderryssä,niin kuse Fordsonin tehtaan rautaportille minunkin puolesta revanssiksi.
Terv
Liam

Kaksi kuvaa Normandian Omaha Beachin maihinnoususta

jatkuu....


.



.