 |
| Ukkirovasti nykymuodinmukaisena v.1976 Juhart 2012 |
 |
| 1974 tuore sulhaspoika samettipuvussa ja platformikengissä. Isärovasti puolestaan hillityssä räätälin tekemässä puvussa.Morsian jä tämän äiti vienon näköisinä keikareiden seurassa. |
1970-luvun nuori pisti suurimman osan tilistään muotiin sekä huvituksiin.
Huvit kuten muoti oli kyllä kallistumassa enkä koskaan ole kuullut kenenkään menneen vararikkoon edes huvittelemisessa.
Teinitalo oli tullut pikkukaupunkiin Jussinkin avatessa tilin liikkeessä,jonka telineistä sekä hyllyiltä löytyivät Levis-farkut sekä vakosamettiasusteet .Paitamuoti oli muuttumassa ylisuurista ja kukallisista 60-luvun carnabystreetmäisistä kaulusmalleista hillitympiin pastellivärisiin ja mustanapillisiin malleihin.
Teepaitamuodissa hippiajan psykedeeliset ja virttyneen näköiset mukaelmat olivat vielä pitkään suosittuja nuorison standardikuteina Ruisrockeissa ja muilla rockfestareilla.
Muistan yhdet ja ainoat rockfestarit käymäni Koski(s)rockin,mikä pidettiin Koski Tl:ssä yhtenä kesänä,
Ilmeisesti olin mennyt sinne Clarion-autokasettisoittimesta kuuluvassa Jose Felicianon nasaaliäänessä kaverini Hallbergin Torstenin kanssa tämän eläinlääkäri-isän valkoisella ja kyrmyselkäisellä Volvo PV 544 Favoritilla,mikä muistutti Likkuvan Poliisin volvoja. Poliisiautoja olikin koko juhlinta-alueelle menevä tie täynnään.
Yllätykseksemme tapasimme festarialueen vieressä sijaitsevan pienen järven selältä humalaisen kotikaupungin Saluunan vakioporukan vesomassa airoilla pienessä jollassa.
Huusimme moikkaukseksi kavereille,että ketä siellä paatissa kännissä oikein vehkoo.
Veden kantamana vastaussammalluksena kuulimme jollasta:
--Nesteen soutajat!
Torstenilla oli silloin päällään Levisin farkkupuku sekä sen alla valkoinen teepaita.
Minulla oli niskassani khakinvärinen ranskalaisen muuukalaislegionnalaisen univormutakki sekä vaaleanruskeat vakosamettifarkut.Takki oli kätevä kaiken piippuparafernaalin mukana kantamisessa,kun siihen aikaan piti näyttää miehekkäältä Savinellin suorapiippu suussa ja puhallella toisten silmille MacBarenin makeita Golden Blend-savuja.Legioonalaistakki oli melkein luodinkestävää pressukangasta ihmetellessäni,miten sotilaat kestivät sellaiset päällään Saharan lämmön ajaessaan takaa beduiiniroistoja.
Sahara-takki omalla tavallaan aanaili tulevaa 20-vuotista leikkimistäni maailman suurimmassa santalaatikossa,Saudi Arabiassa vajaan kymmenen vuoden perästä.
 |
| Muukalaislegioonalainen Juhart 2010 |
Vakosamettitakkeja pidin niskassa kauppaopiston yo-luokan käynnin jälkeenkin,vaikka ne kainaloista kemikaalisessa happokäynnissä kesällä hiotessa haisivat kissanpissalta.Takin pesunkin perästä akryyliseos alkoi tuoksahtamaan ilkeältä käytössä...mutta kuteen ollessa mukava ja käytännölinen,niin käytin sitä siihen asti.kun horjahdin naimisiin v.1974.
Samettitakki,missä ei ollut edes vuortakaan ja ostohinnaltaan "eullinen", kuten äitini aina savonkielellä sanoi,päätyi muovikassissa lopulta kerrostalon roksakonttiin.
Roskiskatitkin kiersivät sen kaukaa pissaamalla naapuritalon puskiin.
Silloisella vaimolla kuten nykyiselläkin oli hyvin ulkolaisen herkkä nokka suomalaismiehen hajupäästöistä.
 |
| Vakosamettijakku |
Ennen hippimuotia 60-luvun alussa beatnikit muotiradikaaleina kutoivat ylisuuria villapaitoja ja lainailivat vanhempiensa baskereita versovassa kapinamielessään.Baskeripäät olisivat sopineet paremmin Pariisin Montmartren taulukauppiaiksi kuin lounaissuomalaisen pikkukaupungin kahvibaareihin. Minua suomalainen baskeri muistutti pappilan Hilkka-pyykkäristä,joka jopa pesutuvan lipeähöyryissä piti sellaista päässään.Siinä baskerin keskellä seisoi sellainen kankainen tappikin kuin jonain huutomerkkinä tai juoruantennina..
Luulin ainoastaan suomalaisten,kuten brittimiesten pitävän vuorokauden ympäriinsä lippalakkia päässä.
Joku velmu oli lohkaissut lippalakistaan,että vain saunassa ja naidessa hän ottaa sen pois päästään.
Konservatiivisesti pukeutuneet nuoretkin uskaltautuivat pukeutumaan hippiaallon mukana tuomiin valmisvaatteisiin.
Nuorison hakiessa 60-luvulla vaihtoehtoelämäntapoja kulutustalouden ulkopuolelta hippiliike oli noussut Kaliforniasta maailmalle vastakulttuuriksi..
Vapaa seksi,kommuunielämä,helmet,ketjut ja hapsulliset mokkanahkatakit pasifismimerkkien koristamina palvelivat kulutusyhteiskunnan antiteemoina.
Hetken perästä hippiaksessoreja sekä -vaatteita myytiin muotiartikkeleina kaupoissa.
V. 1968 Stewart Brandin kirjoittama ekologiaopaskirja "Koko maapallon katalogi", mikä ohjasi lukijoita hortokulttuuriseen ja itseriittoiseen elämäntapaan myi miljoonia sidoksia,tekemällä hippikirjailijasta miljonäärin.
Siinä hippiaate teki oikein kuperkeikan.
 |
| 70-luvun muotia Kaliforniassa |
Väärin!...vaikka kävelin komeana paksukorkoisissa platformikengissä ja upslaakisissa ruutuhousuissa kukkoilevana könsikkäänä.Tulevalla konttoristilla oli Hesassa oma poikakaveri ja Datsun SSS:n kaatuvat etupenkit.
1970-luvun puoliväli toi uusia tuulia Jenkkilästä Happy Days-televisiosarjan mukana.
American Graffitti-filmikin muutti nuorten muotimakua amerikkalaisen high school-oppilaiden plagioinnissa. Amerikkalaismuotia sekä elämäntapaa sodanjälkeiset suuret sukupolvet olivat jo saaneet katsella 60-luvulla mustavalkoisina makupaloina television Leave It to Beaveristä,Father Knows Bestistä sekä Nelsoneista. Jenkkiautoharrastuskin oli lisääntymässä pikkukaupungissa.jonka pääkadulla edestakaisin liu'uttiin kartsalla isien vanhoilla Valianteilla ja muilla kompaktiamerikanraudoilla perä nostettuna kuin nokkivilla kanoilla.Fonzieiksi pukeutuneet kuljettajat vahvan tukkageelin alla nauttivat Kenwoodin kasettistereoissa amerikkalaisten radiojockeyden musiikkiohjelmia oikein amerikankielellä.
Muoti oli muuttunuut vapaammaksi ja amerikkalaisia elämäntapoja ihannoivaksi.
Ilmiö oli selvä antiteema vasemmistolaisuudelle,mitä vasemmalle kallistuvien ja rikkaista perheistä lähteneiden korkeakouluopiskelijoiden piirissä ihailtiin kukallisisten beriozkahuivien ja mustien Ho Tshi Minh-nappisten baskereiden alla.
Minun entinen leikkikaverini pappilan pihalla pastori Luikun poika opiskeli Turun yliopistossa vasemmistolaista lääketiedettä ja tapasin hänet usein samettitakkisena risupartana Moselin merimieskapakan punaruutuisen pöydän ääressä.Olin jo tapellut pikkupoikana tämän kanssa ja suutukissani iskenyt porkkaanterällä silmäkulmaan.
Moselissa tämä haukkui minua vieläkin faskistipaskan ja IKL:läisen rovastin pojaksi. Tiemme kyllä erosivat pian sen jälkeen., päädyttyäni kymmenisen vuoden perästä ostopäälliköksi Saudiin porvarirovastinpoikana ja hänen ilmeisesti radikaalipapinpoikana jonkin lääninsairaalan kirurgiselle osastolle anestesiatohtoriksi.Yhteisenä tuloksena minä ajoin arocadillacilla saittityömaalle ja hän ilmeisesti uudella mersulla sairaalan lääkäreille varattuun parkkiruutuun.
Niin ne aatteetlin yhdistävät!
Amerikkalaisuutta taas ihailivat monet työläiskotien kasvatitkin,kuten mm. ammattikoulusta valmistuneet autonasentajat sekä tehtaiden nuoret laitosmiehet. Rasvaisissa haalareissa nuoret miehet pistivät tienestinsä autojensa alla talleissa ehostukseen sekä muotifarkkujen,collegepuseroiden sekä nahkaspittareiden ostoon.
Itselläni v.1976 perheellisenä ei ollut varaa aluksi kuin käytettyyn pompannappiin,Fiat 600:n.
Olin töissä nuorena osaston esimiehenä Saloran televisiotehtaalla palkan mennessä perheen kulunkeihin.
Melko pian minäkin istuin ylpeänä vanhan ja tuhatlappusen maksaneen 1961-mallisen kanadalaisen Pontiac Laurentianin ratin takana nahkaliiveissä, levikset ja cowboybuutsit kintuissa.
 |
| Minun Pontiacini ja pompannappini. Julkaistu Practical Vans ja Pick-ups-lehdessä My Story-sarjassa v.2011. Juhart 2011 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti