maanantai 10. joulukuuta 2012

Koiranelämää,kissankalaa ja lukkarinrakkautta. Puusepänpoika ja pappisarja

Pappilan Jussin koirat Boxer ja Cheapy jaloittelemassa Manilassa
Juhart 2004


Koiranelämää,kissankalaa ja lukkarinrakkautta
-------------------------------------------------------------------------
Puolifiktio

Pappilassa pidettiin kotieläimiä ja kotieläimistä.
Isäpastori ei niinkään ollut eläinihmisiä,jollei puhuta seurakunnan lampaista sekä ihmisen karitsasta.
Karitsat ja lampaat ovat laumaeläimiä.
Pula-aikana jopa nälkää kärsineenä hänestä Iisalmen Sandelsinkadun kortteerin ympäristössä liikkuvat kaksi- ja nelijalkaiset elukat kuuluivat pataan taikka paistinpannulle.
Naapurin kauppias Kauppisella oli puodin pihassa ketjussa kiinni kylläkin Halli-pystykorva,mutta se kuuluikin työkoirarotuun eli vartiokoiriin eikä suuhun pistettäväksi. Koiria ei kuulema pistetty poskeen kuin jossain Kauko Aasiassa
Koiranpidossa piti olla tarkoitus.
Iisalmen rikkaiden pieniä sylikoiria,perhoskoiria,puudeleita ja kääpiöpinssereitä hän vihasi.
Ne kun räkyttivät mamsellien turkkien  muhvien turvasta ja lämmöstä umpivaunujen ikkunoiden takaa vain sen takia,että olivat pitkälle jalostettuja räkyttäjiä jo syntyjään.
Sellaisia hän piti maailman hyödyttömimpinä otuksina,mitä Herra oli koskaan luonut maan päälle ja joita ihminen oli jalostanut koirankuvikseen.

Hallia ei kyllä saanut syödä,vaikka kuinka kurni suolissa Kauppisten puodin takaportailla Laineen poikien kanssa kuivan leivän kerjuussa. Isän arkkuverstaan nurkissa kulkevia mirrejäkään ei saanut teilata eikä syödä,koska ne pitivät tontin puhtaana hiiristä ja rotista ja joille äiti aina pisti tappopalkaksi kahvitassillisen maitoa. Päästäisiä kissat eivät huolineet niiden erikoisesta hormonaalisesta hajusta,mikä sattui olemaan jyrsijän erikoista puolustusmekanismia.Tappoivat kyllä niinkuin huvikseen feliinisillä saalistajanvaistoillaan ja leikkivät sekä pompottelivat niitä tassuilla saaliin lihan pehmentämiseksi.
Kissat lisäksi pitivät Kauppisten pihan rekolissa vahtia kottaraisista ja mustarastaista,joidenka mieliherkkua olivat puutarhamansikat.
Näitä rosvolintuja ei edes variksenpelätin peloittanut,mutta kapine olikin vain variksille tarkoitettu.
Korttelin mirrit olivat siis työkissoja.
Kauppias Kalle Kauppinen ei eläinrakkaana osallistunut hirvenkaatoihin eikä muihin metsästyslajeihin,mutta sianlahtauksessa hän oli haka. Sikamaisen taidon Kauppisten kolmanneksi vanhin poika Ville oppi kotoaan ja koko elämänsä osti sekä myi sikoja elämäntyönään.
Kalle piti myös tallissa paria lämminveristä ravihevosta.
Pokaalejakin raveista oli tullut ja voittoja vedonlyönneistä,mitkä menivät joko kaulasta alas akvaviitina taikka markkoina lompsasta markustajakotien pokkaringeissä Kajaanissa,Oulussa ja Viipurissa. Pelihimostaan huolimatta hän oli kertonut naapurin arkkupuusepän pojalle,joka oli lapsesta asti oli ollut Sanna-tyttären kasvinkumppaneita,että naimakaupan ehtona oli papiksi lukeminen.
Ehkä ehdon takana seisoi vahvasti körttiläinen Riitta-emäntä.
Sanna Mulanniemen tilalla oli hevosnaisia ja vielä ilmavalvontalottana kirjoitti päiväkirjaansa Hevosmiehen kalenteriin,kun hänen sotilaspastorimiehensä kirjasi Karjalan kannaksen Ihantala-Tali-rintama-akselin tapahtumia rintamalta Ajastaikoihin ja Aseveljen kalenteriin.




Kauppisten ravuri 1920-luvulla

Ville (keskellä) porsaanlahtauksessa 30-luvulla

Kalle Kauppisen kaupan lihatiski 1910-luvun vaihteessa


Kerran pula-aikana naapuritalon Laineen Edvin oli velipoikiensa kanssa tuonut metsästä ansaan astuneen piisamin,minkä he olivat kolauttaneet hengiltä kivenmurikalla.Elukka oli jäänyt lanka-ansaan patonsa vieressä.
Laineiden veljesten äidin pesutuvassa nämä keittivät sen nyljettynä ituisten jakkupottujen ja kuivuneiden tillinvarsien kanssa valurautapadassa kiilto silmissä oikeasta piisaminlihamuhennoksesta.
Arkkutimpurin veljessarjakin oltiin kutsuttu piisamipeijaisiin.
Piisaminahan he olivat myyneet eräälle kiertävälle laukkuryssälle,joka oli maksanut viisikymmentä kopeekkaa kehumalla ostostaan avoteilla ja toprahujilla,sulloessaan sitä reppuunsa.
Piisamimuhennos meni hetkessä muriseviin mahoihin,vaikka se maistui pesulipeälle sekä kyykäärmeelle.
Viikon pojat oksentelivat ja ripuloivat piisamin myrkkyjä sisuksistaan pihamaan nokkosille.
Piisameista ei edes kuuluisa Amerikan salojen tutkija ja erämies Daniel Boone ole kertonut syöneensä,vaikka pitikin piisamihattua kutreillaan.
1970-luvulla Antti oli rovastina katsellut kesämökkinsä väritelevisioista,miten kokki Kolmonen oli piisamitieteestä tuntevan ja ohjelmassa vierailevan riistakokin kanssa tehneet piisamimuhennosta..pahoinvoinnin noustessa kurkkuun lapsuuden muistoista.
--Piisami puussa..Besame mucho!
Hän oli huudahtanut piisamimuhennoksesta,joka oltiin valmistettu katajanmarjaliemessä...napsauttaessaan television pois päältä inhossaan.

1960-luvun alussa pappilaan hankittiin lasten pyynnöstä poikakissa,joka kappalaisen kiusaksi piti lempipaikkanaan  vuohennahalla päällystettyä korituolia. Kissoja pappilassa oli ollut aiemminkin 50-luvulla kesämökillä ja jotka luonnollisella tavalla olivat taipuvaisia lisääntymään.
Pastori eläinystävänä oli päättänyt kerran antaa armokuoleman kissanpennuille panemalla ne potaattisäkkiin ja hukuttamalla ne.
Hän oli soutanut säkki veneen tralleilla keskelle Enäjärven selkää ja kietaissut säkin sisään riipaksi vielä rantakiviä.
Soudettuaan takaisin mökkisaareen kissanpennut odottivat läpimärkinä rantakalliolla.
Teologiassa ei vielä oltu uskottu kissojen inkarnaatioon seitsemässä elämässä.
Moisesta kissojen hukuttamisyrityksestä nykyään istuisi linnassa.
Pappilan Kalle-poikakissa,joka piti kappalaisen korituolista samoin synnytti pesueen keittiön räsymatolle,vaikka hengenmies oli antanut siveysopin tutkinnollaan kissan sukupuolesta takuulapun koiraana..
Kissanpidosta hän ei niinkään pitänyt myöskään syystä,että korituolista irtosi vuohenkarvojen lisäksi kissankarvoja mustiin papinhousuihin. Kappalaisen pyhän hengen haiskahdellessa filtterittömälle bostonille,Kalle-kissa haukotellessaan haiskahti pappilan salin lämpimän kakluunin vieressä torisilakalle,kappalaiskan aina ostaessa torilta puolisen kiloa Rymättylän silakkaa mirrille,joka innolla naksutteli raateluhampaillaan kalanpäitä keittiön Leino-puuhellan tulipellille levitetyn Uuden Suomen päältä.
Toisen ostamansa puolen silakkakilon kappalaiska pani papinperheen silakkalaatikkoon.
Kalle päätti kissanpäivänsä korituolissa joko suolistomatoihin tai muihin kissasairauksiin,pappilan lasten lääkitellessä sille pipettipullolla jotain mikstuuraa.
Kappalainen oli sanonut tautidiagnoosissaan kissojen saavan matoja raa'asta ja mynnähtäneestä silakasta.Hän oli kerran huomauttanut torilla Karjalan Kalan myyjättärelle,ettei tiskin lahnat olleet enää tuoreita,vaikka niiden kidukset olivat verenpunaisia.Kalakauppiaiden myyntitemppuna oli silloin harjata kynsiharjalla vanhemmista pyynneistä kidukset punaisiksi.

Suurarpa-Mosse kalatorilla
Juhart 2004

Pappilan katras sai 50-luvun alussa taasen lapamatoja,jotka matolääkityksestä tulivat peräpäästä ulos sentin pätkinä. Äiti oli toistamiseen käskenyt lapsiaan pesemään kätensä ennen ruokailua ja muutenkin hoitamaan hygieeniaansa,koska oman kutisevan perän kaivelusta kuulema saa matoja.Hänen lentävänä lauseenaan olikin ollut,että jos " ei paraekoo uo muuta tekemistä,niin kaeva vuanj perrääs ja haestele kynsijäs ajan tappamiseksi".

Surutalossa Kalle-kolli pistettiin isän Maaheimon kenkäkaupan kenkälaatikkoon ja haudattiin omenapuutarhaan itkuvirrellä "Mää oon vain mato matkamies maan!
Kallehan piti matkailusta,joskus jopa viikkotolkulla riiustellessaan kaukana itäkauppalan rajoilla.
Se oli jostain saanut perintönään jotain Kauppisten Kalle-vainaan henkeä levottomin tassuihinsa.
Pappilassa asui Kallen lisäksi myös Kille sekä 60-luvulla pulloharjan muotoinen venäjänsininen eli harmaa persialaiskatti,joka sisäsiistinä käytti vessanaan keittiön rosterista kaatoallasta.

Pappilan kissavessa

1950-luvun alussa pappilan ensimmäisessä kesäpaikassa, maanviljelijäparin Konradin sekä Editin piarakennuksessa Kemiönsaaren Kiilan kylän Ornäsissa,lapset saivat tutustua lampaisiin.
Lampaat ovat tunnetusti tyhmiä laumaeläimiä,jotka määkivät sekä märehtivät eivätkä liikahda lampolasta ulos kevätniitylle ilman johtajalampaan esimerkkiä.
Siitä huolimatta niiden lapsista eli karitsoista tuli papinpesueen lemmikkejä.Kaikki lampaiden lapset ovat pieninä aina niin suloisia karitsoja,kenenkään ajattelematta,että isoina niistä tulee joko villasukkia tai pujoliivejä tai Kallion lihakaupan tiskeille villasukalle haisevia kyljyksiä.
Jussikin kantoi lempikaritsaansa sylissään jopa ulkohuussiin esittelemällä rantaruotsalaiselle Bäätä-määkivälle päkälle huussin ovesta Allersin kansista Ruotsin kuningasparin ja vastasyntyneen prinssi Kustaan.
"Bää..bää vita lamm har du någon ull?
Äiti varoitteli moisesta  karitsan "imettämisestä" emolampaan hylkäävän sen ihmishajuisena.
Yleensä äiti manaili papinlasten eläinrakkaudesta,etenkin kissanpoikien lellimisestä,kutsumalla palluttamista "kissan imettämiseksi". Kissanpoikien emot eivät kylläkään hyljänneet pentujaan ihmisen hajusta,koska itsekin tykkäsivät silittämisestä ja korvantaustan rapsuttamisesta.
Liiallinen eläinrakkaus ja helliminen voi olla tuhollista
Lammasemo hylkäsi lopulta ihmiskaritsansa ja lapset saivat juottaa orpokaritsalle maitoa tuttipullosta.
Talossa oli myös Huli-pystykorva,joka Jussin kiusaksi repi pojan uimahousutkin räsymaton tarpeiksi. Siihen aikaan melkein joka rantaruotsalaisen maatalon pihalla räksytteli Suomen "pystykoira".
Ruotsin pystykoiria ei silloin vielä tunnettu,vaikka jossain laulussa niitä oli vastarannalla ruikuttamassa kalamiehen koirina merimiehen muijan kanssa..
Ensimmäinen "koiruus" ilmestyi pappilaan 70-luvulla Tiibetin apson moppamaisessa muodossa rovastin kaveriksi ja kartanlukijaksi kuplavolkkarin pelkääjän paikalle.
Pitovaikeuksien takia  pappilan vanhin tytär oli antanut sen isälleen.


Katavasaaren mökin kissanpennut


Kesämökillä tämä apso erehtyi kerran samalle ruokakupille pappilan nuorimman tyttären Siperian huskyn Keenain kanssa,jolloin moppakoirasta tuli yksisilmäinen kartanlukijakoira Kemiönsaaren mutkaiselle taivastielle,
Jos koira olisi osannut puhua.tämä olisi rovastin pikamatkanuoteista lukenut:
--Maitolaituri oikealla..äkkivasen mäen päällä..aja varovasti..ajava rovasti!


Rovastin psykedeelinen kupla ja kartanlukija-apso


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti