perjantai 26. heinäkuuta 2013

Pappi,lukkari,talonpoika,kuppari. 1. Puusepänpoika ja pappi-sarja.

Suntion klubitauko hautausmaalla
Juhart 2010


Klenberg oli korjannut viikolla paikkaamalla arkkukärryn balluunirenkaan sisäkumin ja pumpannut ilmaa sisään,jopa sormenpäähänsä sylkemällä kokeillut venttiilin vuotamista.Venttilistä ei ollut pulpahtanut räkäkuplaa,joten hän oli tyytyväisenä kiertänyt venttiilihatun kiinni.
--Jostan pirus se maailm vaan katoo kummeist!
Klenberg oli tuhatanut ovella.
--Piräs kai pumpata täytten ennenkus hautajaise alkavat ja myähemmin viikol pyyttää kirkkoherralt luppa hakemaa kontantti kirkkoherranvirastost uure renkaspari ostamisse Vaasam Pyäräst..
--Salli kanslist kyll kyssy virastost ovelan iha mahrottomii papereit joskus piänistäki ostoksist ja kauppakuitikki kolmen parakonkopion..
Kirkonmäen käytävät olivat vielä puoliliukkaita lumen sulatessa,jolloin arkkukärryä tarvittiin ,muuten arkunkantajat liinoilla kippaisivat vainajan hautaan ennen aikojaan liukastuttuaan.

Jumalanpalvelukseen oli aikaa kymmenisen minuuttia,kirkkoväen hiljalleen täytettyä kirkkolaivan penkkejä kummallakin puolella harvakseltaan.Klenberg oli laskenut portailla pääluvun..31 seurakuntalaista,lapset mukaanluettuna.
Klenberg jäi vielä katselemaan etelärinteen hautausmaata,minkä kivimuurille haudankaivaja Aaltonen oli unohtanut punaisen termospullon.
Suntio muisteli omaa uransa alkamista ennen sotia,milloin valtio oli teettänyt työttömyystöitä maanteiden paikkaamisessa.
Lars oli aina ollut hyvä lapiomies,vankka ja sitkeä puurtaja ojankaivuussa.
V.1933 jouduttuaan työttömäksi hän oli palvellut tie- ja vesirakennushallitusta saviasvaltin levittäjänä Turuntiellä.Erään seurakunnan työntekijän kerrottua kauppalan pikkukirkossa pääkirkon hautausmaalla vapautuvasta haudankaivajan paikasta ja kehoittanut Klenbergiä hakemaan vakinaista paikkaa,Lars oli vienyt polkupyörällä Mököistenmäestä kirkkokonttoriin hakupaperinsa..
Edellinen haudankaivaja oli kuollut sydänhalvaukseen hautamontussa,josta hänet oltiin liinoilla nostettu uudelleen haudattavaksi.
Haudankaivajan vakanssia oli hakenut parisenkymmentä työtöntä hakijaa.
Lars oltiin valittu hakijoiden joukosta,ei ainoastaan mallilapiomiehen työtodistuksillaan ja vankalta rakenteeltaan,vaan myös siitä,että oli suorittanut rippikoulun hyvällä katekismuksen ulkoa osaamisella sekä äitivainaansa pitkästä pyhäkouluopettajaurasta.

Ollessaan ensimmäisiä päiviä haudankaivuussa eräs hautausmaan siivoojista oli tullut rupattelemaan hautamontun reunalle.Tämä oli kertonut edesmenneen haudankaivaja Aaltosen olleen kovahermoisen ja pelkäämättömän puurtajan. Hautojen pohjilta löytyi ikivanhoja pääkalloja ja luita,joita hauturi pani joskus kokoelmaksi hautamontun reunalle. Entisen suntion kanssa tämä oli polttanut jäämistöjä kirkon pannuhuoneen raskasöljypolttimossa,kun kirkkoon oltiin asennettu v.1932 lattialämmitys.
Kunnantalon nurkilla ja hautausmaan muurin yli kurkkineet pojat olivat seuranneet Aaltosen kaivamista iltamyöhälläkin,pääkallojen katsellessa rivissä kirkkoteille mustin silmäkuopin kuin merirosvolaivojen peräliput..
Pojat olivat kerran päättäneet pelotella Aaltosta oikein pahan kerran ja hiipineet portista sisään valkoiset lakanat yllään,leikatuin silmärei'in.He olivat päässeet jo hautamontun reunalle,kun Aaltonen oli kiipeämässä tikarappuja ylös haudan reunalle nauttimaan illallista repustaan. Pojat puolestaan olivat peljästyneet haudankaivajan kädessä palavaa työvalaisinta, pääkallossa lepattava talikynttilää.
Pojat olivat rynnänneet pakoon,haudankaivajan juostessa hirnuen perässä kirkkomaan portille ja huutanut perään:
--Mää kyl luvannu oli teitil ehttol pikkase iltakävelyy ja kinttuje oikasemist pitkäst levost,mutten mittä romenaatii kauppalan Karuil..!!

Entisen suntion,kihtisen Uuno Kuivasen siirtyessä eläkkeelle v.1937 Klenberg oli hakenut suntion vakanssia.
Kuivasella oli ollut jo vaikeuksia nousemisessa kellotorniin soittamaan hautaus- ja pyhäkelloja,nukahdellen tämän tästä jumalanpalvelusten aikana saarnastuolin rappusten juurella suntion tuolille.Lisäksi Kuivasta vaivasi ylipaino,että suntion kävelykin oli hidastunut lyllertäväksi vyörymiseksi.
Klenbergiä oli kiinnostanut jopa erikoisen suntio-sanan alkuperä ja käväissyt kunnantalon kirjastosta lukemassa sanan merkitystä sivistyssanakirjastakin.
Hän oli oppinut,että ruotsiksi ja englanniksi suntio oli SEXTON,joka taasen oli juontunut latinankielisestä sanasta Saeritanus ja ranskankielisestä sanasta Secrestein,mistä sakarsti-sanakin oli lainattu suomenkieleen.
Suntio siis oli sakarstin hoitaja.Sexton-sanalla oli toinenkin merkitys,millä kutsuttiin pientä koppakuoriasta,,joka kaiveli kuoppia eläimen raadoista hankkimilleen ruoantähteille.

El Sacristan, espanjalainen suntio
Klenberg oltiin valittu seurakunnan suntioksi tehtävinään pääkirkon ja kauppalan pikkukirkon sakarstitoimet,pappien avustamiset jumalanpalveluksissa sekä hautaustoimet...palkankin noustessa kolmanneksella,Siihen aikaan ei vielä ollut suntiotutkintoa,jolloin toimeen kouluttaminen virallisen suntion alaisena riitti pätevyydeksi.Larshan oli jo parisen vuotta tuurannut suntio Kuitusta monissa kirkonmenoissa.
V.1939 hän avioitui seurakunnan puutarhatyöntekijän Kirsi Amanda Heinosen kanssa,seurattuaan jo haudankaivajana uutteran ja soman näköisen neitosen taiteellista silmää hautausmaan kukkapenkkien asetuksissa.Kumpaakin yhdisti lemmen leiskauksen lisäksi melkein pakkomielinen järjestyksen hakeminen arkipäiväisissäkin asioissa.
Häät pidettiin kauppalan pikkukirkossa.,silloisen kirkkoherra Ingmannin onnitellessa kaunopuheisesti paria kristillisen esimerkillisenä avioliittona uudessa Eedenin paratiisissa. Kirkkoherralle pari edusti uutta Aatamia ja Eevaa,jotka tulisivat kasvattamaan uusia seurakuntalaisia Luojan hedelmätarhassa.Ingmann oli kyllä jättänyt mainitsematta mitään luomiskertomuksen paratiisista häätämisestä.
Klenbergiä ei edes haitannut sekään häävalokuvan otossa ,että morsian korjasi alinomaan ruusubukettiaan kuvanoton aikana,itse pyyhkiessään puvuntakkinsa olkatoppauksien päältä olematonta hilsettä.
Larsin kannettua morsiamensa kynnyksen yli Mököistenmäen alakerran asuntoon ,Kirsi oli heti paikalla etsinyt keittiönkaapista vaasia morsiusbuketin järjestämiseksi keittiön pöydälle,sulhasen oikoessa räsymattoa kengänkärjellään suoraksi.Morsian ei ollut tavan mukaan heittänyt kirkon portailla bukettia olkansa yli mahdollisille morsiaskandidaateille,koska hääväki oli koostunut sukujen eläkeikäisistä vanhoistapiioista sekä leskistä.Riisin heitonkin morsian oli kieltänyt haaskauksena,koska uutisissa oltiin rummutettu mahdollisesta sodan lähestymisestä ja ruokatarvikkeiden säännöstelystä.
Jouluna heillä keitettäisiin riisipuuroa mantelisilmällä.

Klenberg oli joutunut vuoden 1939 kesällä armeijan syyniin uudelleen,mutta pantiin tarkastuksessa B-luokan mieheksi vahvasta karsastuksesta ja oikean etusormen nivelen puuttumisesta.Sorminivelensä hän oli menettänyt armeijapalveluksen jälkeen mottisavotassa,vaikkei sen puuttuminen ollut haitannut mitään työntekoa.Nenän kaivuunkin hän hoiti vasemmalla kädellä.
Se puuttuva nivel kyllä oli kummitellut sormen päässä vuoden pilliklubin sytyttämisessä tulitikulla,jolloin Lars joutui opettelemaan taidon vasemmalla kädellä.
Suojeluskunnan päällikkö kapteeni Markkanen oli Larsin puutteista huolimatta kouluttanut suntiosta ilmatorjuntakonekiväärimiehen,koska aseen laukaisu tehtiin peukalolla painamalla. Karsatuksetaan huolimatta Lars korjaussilmälasiensa kanssa oli tullut harjoittelulla tarkaksi ampujaksi.Kirkon vesitornin päällä seisova it-konekivääri samoin reunusti suntion omaa kirkollista kustannuspaikkaa.

Tuolilla havahduttuaan puolitorkuksista kirkkoherra Grafbäckin kuivahkon saarnan aikana mikrofonin naksahteluun, Klenberg oli ottanut povitaskustaan taitetun kunnallislehden.Kirkkoväki ei onneksi nähnyt häntä saarnatuolin maljamaisen koristejalustan takaa,vaikka hän pystyi hyvin seuraamaan seurakuntalaisia kuolleesta kulmasta.
Lehden etusivulla seisoi:
--Maaliskuun 27. päivänä Nikita Hrustshev oli syrjäyttänyt kolleegansa ja pääministeri Bulganinin.
Syrjäyttäessään Hrustshev oli ottanut Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin viran,jollaista vain Josef Stalin oli pitänyt pääministerinä toisen maailmansodan aikana.
Klenberg muisti aikaisemman Bulganinin ja Hrustshevin vierailun Suomessa ja uutisten perusteella oli saanut kuvan Bulganin suorapuheisuudesta ja ystävällisyydestä.Hrustshev taas tuntui melko eloisalta,joskin kieron salaperäiseltä. Kumppanukset olivat tehneet 11 turistimatkaa 11 maahan good will-eleenään . Nikitan vieraillessa yksin Suomessa Bulganin kumppaneineen oli yrittänyt keikauttaa hänet palliltaan..

Nikita modernin taiteen galleriassa
Juhart 2004
Klenberg tohahti lukiessaan:
--Kyllon aikoihi eletty Ryssänmaalla,kun yks kaljupäinen pukki ei mahru toisen pukinpartasen kanss syämään samast kaalimaast!
Klenberg viikkasi lehden jälleen povitaskuunsa ryhtyessään tutkiskelemaan kirkkoväkeä,josta yli 90 prosenttia olivat "vakioasiakkaita". Hänen silmänsä pysähtyivät kirkkosalin sivuoven viereiseen penkkiin,missä kolme pikkupoikaa oli pistänyt korvilleen kuulovammaisten kuulokkeet ,pienten käsien väännellessä selkänojan säätönapeista äänenvoimakkuutta korkeammalle. Pojat leikkivät pommikoneen radisteja..
Penkistä kuului:
--Alfa täällä..Bravo..kuuluuko...ryssän tshaikkoja ylhäällä cumuluspilvissä...ratatatatatataaa...!!
Suntio nousi jaloilleen tuolistaan ottamalla parisen askelta käytävälle,poikien äkkiä pistäessä kuulokkeet selkänojan koukkuihin..
Klenbergin vihaisesta katseesta pojat olivat peittäneet kasvonsa virsikirjojen taakse..sinisten viattomien pojansilmien vilkuillessa kirjojen takaa peloissaan kirkon korkeata vahtimestaria.


Koulukirkossa
Juhart 2013
Klenberg oli helpottunut siitä,ettei nyt ollut sitä pakollista jokasyksyistä  koulukirkkojumalanpalvelusta,missä koulupoikia oli yhtä vaikeata pitää kurissa kuin kapallista russakoita.
Nämä kolme poikaa olivat istuutuneet paria penkkiriviä edemmäksi vanhemmistaan ,jotka tapakirkonkävijöinä olivat tulleet näyttämään päällään pyhättöön uutta kevätmuotia.

Suntio havahtui virren veisuun alkamiseen ja saarnatuolin mikrofonin napsahdukseen,mikä merkitsi kirkkoherran laskeutumista alas maallisten joukkoon ja sakarstiin.
Hänellä oli edessä tehtävänään kolehdin keräys ja avattuaan kirkkoherra Grafbäckille sakarstin oven hän kävi ottamassa seinältä mustan pitkävartisen kolehtihaavin,jonka pussi oli neulottu mustasta sametista sekä brodeerattu kultalangalla ristiksi.Tällä kertaa pienestä kirkossakkävijöiden määrästä ei tarvittu toista kolehdinkerääjää,joita aina löytyi vapaaehtoisina kirkkoväen joukosta. Eräs tällainen oli liesitehtaan sähkömies,joka useasti oli lahkolaisena jopa kiistellyt mm.Juhannussaarnasta papin epistolan tulkintaa seisaaltaan kirkonpenkistä.
Onneksi tällä kertaa miestä ei näkynyt tummassa joukossa.

Moni kirkossa kävijä ei arvaisi,miltä he näyttävät suntion silmissä kolehdin keruussa, tämän tarjotessa haaviaan käytävältä näiden nenien alle seurakunnan ihmisrakkauden arvioitsijana.
Klenberg pystyi löytämään seurakuntalaisen kasvoista eli sielujen peileistä epäitsekkään ja anteliaan uskovaisen,jonkalaisia kirkkoon yleensä saapui vain kourallinen.
Aika suuri osa kirkkoväestä oli tapakristittyjä,jotka saapuivat kirkkoon istumaan aina samaan penkiin ja samaan aikaan kuin leimaamaan korttiansa rastilla hiippakunnan taivastien patikkakilpailussa.
Vanhukset oliva kirkkoväen perusjäseniä jokaisessa jumalanpalveluksessa,koska elämän langan toinen pää oli lyhenemässä päivä päivältä,jolloin päivän saarnasta yritettiin löytää lohtua tähän loppuelämään sekä ohjenuoraa siihen alkavaan ja tuntemattomaan toispuoliseen.
Kuolema kaikille seurakuntalaisille oli suuri arvoitus,mutta papistolle sekä suntioille jokapäiväistä elämää.
Joku vanha ja raihnainen mökinmummo voi antaa kolehtiin viimeisen roponsa laihasta neppikukkarostaan uskossaan,että Luoja antaisi hänelle ikuisen elämän rajan toisella puolella ..ja toivottavasti paremman kuin maanpäällisessä..
Iloista antajaa Herrakin rakastaa....Sanassakin sanotaan.

Klenberg oli havainnut kirkonpenkissä istuvan kauppalassa hyvin tunnetun nuorehkon naikkosen,jonka valkoiseksi puuteroitu naama ja korkeaksi termiittipesäksi tupeerattu hennatukka eroittui tummassta kirkkokansasta keskilaivan penkistä kuin kypsynyt finni kauneushoitolan mutanaamiossa. Sonjaksi kutsuttua naikkosta kauppalalaiset kutsuivat myös iloiseksi antajaksi,joka nyt oli saapunut kirkkoon elämänsä toisen kerran sitten rippikoulun..nyt tosin kuulemaan avioliittokuulutuksensa vieressään istuvan suavetukkaisen ja nahkapuseroisen jawakundin kanssa. Naishenkilön  mahanseutu oli pullistunut vällykäärmeen puraisusta vaaleanpunaiseksi kretonkikummuksi. Klenberg tarkkasilmäisenä kolehdin aikana oli havainnut tämän verkkonailonien saumanjuoksujen olleen paikattu kirkkaanpunaisella kynsilakalla.

Kolehdin keruussa mustahuiviset kirkon vakiokävijämummot napsauttelivat neppikukkaroitaan auki sinisuonisissa ja maksaläkkäisissä käsissään ,haavin osuessa kohdalle.Raihnaisuudestaan huolimatta näillä oli erikoinen jonglöörimäinen tapa kaivaa kukkaroistaan kolehtivirren aikana roponsa ja jopa nätisti viikatun viidenmarkan setelinsä ,katseen edes irrottautumatta virsikirjan sivulta ja tiputtaa almunsa samettihaavin pohjalle.
Suntiosta ainoastaan silakkamarkkinoiden pyssykyläläinen Helppo-Heikki pystyi samanlaiseen näppäryyteen ottaessaan vastaan rukkasrahoja ja viikkaamalla seteleitä sormiensa väliin huutaessaan:
--Ja sithen panhan vielhä pari rukhasia pinhoon kymhenen markkaan!!

Rukkas-Antti torilla


jatkuu..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti