 |
| 1949 Ford printad |
 |
| 1949 Fordin yksi kilpailuehdotus-savimalli |
Sattumoisin Henry Ford II ja Ernie Breech olivat golfkavereita,kuulumalla samaan country clubiin ja vielä asuivat naapureina Detroitin kaakkoisosassa sijaitsevan Birminghamin varakkaiden asuinalueella.
 |
| 1950 Ford Consul,joka muistuttaa yllä- olevaa savimallia |
 |
| Rosy the Riveter by Norman Rockwell |
Oli sääli,että v.1908 Henry Ford I eli Henry Ford II isoisä,joka oli palkannut Joe Calambin tehtaalleen,sai näin konsernin perustajan pojanpojalta tylysti kenkää. Bob Gregoriesta teko tuntui pahalta,yrittämällä puhua kahden kesken Henry Ford II kanssa Joen pitämiseksi osastollaan.vaikka jossain muussa tehtävässä.
Henry Ford II oli vain tylyn impulsiivisesti lausunut:
--Ei käy päinsä...koeta päästä eroon hänestä!
Bob Gregorien yllätykseksi Joe ei ollut kovin moksiskaan potkuista.
Joe oli Detroitin rikkaimpia unkarilaisia,joka ansaitsi 100.000 dollaria vuodessa,mikä vastasi Bob Gregorien haastattelun aikana v.1985 puolen miljoonan dollarin vuosituloja.
Joella oli suuri ja pramea talokin Detroitin Palmer Woodsin asuinalueella.
Bob Gregorien lisäharmiksi Charles Sorensen oli potkinut pihalle hyvän ystävänsä Larry Sheldrickin jostain Rouge-tehtaalla tapahtuneesta sähläyksestä.Rouge-tehdas sodan päättyessä oli rationalisoinnin aikana muuttunut hullujenhuoneeksi.
Ernie Breech Bob Greogorien mielestä yritti hakata kiilaa hänen ja Henry Ford II väliin niinsanottuna sopimuksenaan yhdistää automuotoiluosasto teknisen osaston kanssa ja jolloin Bob päätyi GM:ltä palkatun suunnitteluinsinöörin Harold Youngrenin alaiseksi.
Breechin kanssa tuli GM:ltä taloon n.120 insinööriä ja teknistä ammattilaista.Bobista Harold oli mukavan tuntuinen mies esimieheksi,mutta hänen oma elämänsä oli tuuliajolla avioeronkin puolesta, haluamatta itselleen lisäongelmia.Hän oli työskennellyt pitkään Edsel Fordin mukavassa työsuhteessa kanssa ,katsomalla nyt mittansa olevan täyden.
Henry Ford II teki Ford Motor Companyn pääjohtajana juuri,miten Ernie Breech tahtoi eli palkkaamalla ulkopuolisen konsultin George Walkerin muotoiluosastolle uuden 1949 Fordin suunnittelupäälliköksi.
Breechin mukanaan tuoma John Oswald tuli korvaamaan Bob Gregorien.
GM:ltä palkattu insinööri Harold Youngren palkattiin teknisen osaston suunnittelupäälliköksi jo myös siksi,että Fordilla oli vaikeuksia uuden automaattivaihteiston kehittelyssä.Haroldhan oli Oldsmobilella suunnitellut Hydramatic-automaattivaihteiston ja hänen avullaan Ford sai tuoreen Ford-o-maticin tuotantoonsa v.1951. GM:llä,toisin kuin Fordilla oli omat insinöörinsä vaihdelaatikoiden,jousituksen sekä sytytyspuolen suunnitteluissa.
Bob Gregorie ei pitänyt Youngrenin ajatuksesta muotoiluosaston yhdistämisestä teknisen osaston kanssa,vaan niiden pitämisestä erillisinä yksikköinä.
Muotoiluosastolle Breech oli palkannut lisäksi Joe Orosin ja Elwood Engelin,tulevat kuuluisat Ford-taiteilijat.
(Elwood Engel tultiin tuntemaan v.1961 Lincoln Continentalin ja Ford Thunderbirdin suunnittelijana.Joe Oros taas muotoili 1965 Ford Mustangin.1950-luvun puolivälissä Fordin kuorma-autopuolelta noussut Lee Iacocca piti Mustangia ideanpoikasenaan).
Bob täten sanoi jäähyväiset lämpimästi ja kohteliaasti Fordille.Hän pisti pystyyn oman suunnittelukonttorinsa Detroitin Eaton Towersin 28. kerrokseen.
Hänen asiakkainaan oli mm.pennsylvanialainen.Rohm and Haas,jolle hän suunnitteli autoteollisuutta varten muoviosia,etupäässä korin koristeosia.Yhtiö tunnettiin jo I maailmansodan ajalta pleksilasiakryylin keksimisestä.Yhtenä asiakkaanaan hänellä oli Nash-Kelvinator,ei auton valmistaja,vaan kodinkoneyksikkö.Näin hän tuli seuraamaan kilpailijansa ja lievästi inhon ja kateuden kohteensa Raymond Loewyn jalanjälkiä.
 |
| 1949 Raymond Loewy Timen kannessa |
 |
| 1940 Loewy Continental |
 |
| Alex Tremulisin 1939 Lincon -kustomi |
 |
| Alex Tremulisin toinen 1930 Lincoln-kustomi |
WALKER, DETROIT RANGER
------------------------------------
.jpg) |
| Teollisuusmuotoilija George W. Walker |
Edsel Ranger oli yksi merkin versioista.John Oswald kyllä myöhemmin oli kerskaillut vastanneensa Edselin suunnittelusta,vaikka Roy Brownia pidettiin koko E-Carin muotoilun isänä.
Bob Gregorien poistuttua näyttämöltä teknisen osaston korisuunnittelun ohjakset annettiin teollisuusmuotoilija George W.Walkerin käsiin uuden 1949 suunnittelussa anno domini 1946. Pienen aikaa Bob Gregorie ja George Walker työskentelivät rinnatusten,Bob Fordin kahden v.1949 mallin ehdotuksen parissa,joista yhtiön johto päätti tehdä v.1949 Mercuryn ja Ranskan Fordin Poissyn tehtaalla valmistettavan Ford Vedetten. George Walker samaan aikaan tiiminsä kanssa touhuili savimalliehdotuksien parissa uudeksi Fordiksi.Tekninen osasto oli antanut mallille kaikki mitat akseliväleineen,joidenka ympärille savimalliehdotukset piti muovailla.
Aikaisemmin aivan sodan jälkeen Walker oli tarjonnut Fordin Oakwoodissa sijaitsevassa Walker Industrial Design-studiossa muotoilemiaan auton ovien kromikahvoja itsenäisenä konsulttina ja tavannut Fordin teknisellä osastolla ensitöikseen unkarilaissyntyisen ja vanhan Fordin "insinöörin" Joe Calambin.Walker halusi näyttää mallejaan suoraan Henry Ford I:lle,jolloin Joe oli vain lausunut,ettei Mr. Ford halua nähdä niitä.
--Ne ovat liian ohuita!
Walker oli vielä lisännyt,jos hän vaikka panisi musta vaatteen esineiden päälle niin kuin yllätyksenä,mutta vanha Joe ei antanut periksi.Walkerista Fordin vanha kaarti insinööreineen ja sinikaulusmiehineen olivat peräänantamatonta väkeä,joilla ei ollut sellaista tyylitajua kuin teollisuusmuotoilijoilla.
George Walker oli lisännyt,että monet pitävät Guccin kenkiä jaloissaan tyylin lisäksi sen tähden,että ne tuntuvat myös mukavilta. Sama pätee myös autoissa.
Jollain tavoin Walker oli päässyt livahtamaan Joen käsistä ja tavannut Henry Fordin,jolle hän suoraan oli esitellyt tuotteitaan.
Henry Ford oli yllätykseksi vastannut:
--Juuri tuollaisen minä haluan!
Jokin yhteinen asia yhdisti Henry Fordia ja Georg Walkeria!
Kummatkin pitivät kelloista!
Henry Ford nuorena olisi halunnut valita kellosepän uran.Georg Walker puolestaan suunnitteli kelloja,jopa autoteollisuudelle.
 |
| 1932 Graham Bluestreak Roadster |
V.1929 hän osallistui vielä Graham Bluestreak-mallin muotoiluun ja samana vuonna Fleet Streetin pörssiromahduksen jälkeen päätyi työttömäksi.
8-sylinterinen Bluestrak tuli markkinoille v.1932.
Grahamin perästä Walker kovalla yrityksellä sai portofoliollaan sopimuksen Dura-yhtiön kanssa, ja jolle hän suunnitteli mekaanisia ikkunan nostolaitteita.Lisäksi hänelle siunautui Jones Dabney-maalitehtaan tili,missä hän neuvoi autovalmistajia laajempien värikarttojen käyttöön.
 |
| 2010 Jones Dabneyn laboratorirakennus hylättynä Louisvillessä |
V.1934 George Walker perusti oman yhtiönsä Walker Industrial Design Companyn.Hänellä oli Detroitin autoalan valmistajien kanssa 12 sopimusta,jotka kukin toivat 200 dollaria kuukaudessa.Duran maalitehtaan sopimuksella hän oli ansainnut 35.000 dollaria kuukaudessa,kunnes pörssiromahdus iski ja kaikkien saadessa kenkää.
 |
| Henry Ford kelloseppänä |
Walker oli jo aiemmin tuntenut Mr. Doumainen,tehtaan johtajan,melkein 90-vuotiaan teräskellovaarin,joka ravasi vielä vireästi portaita ylös Henry Fordin toimistoon.Kellojahan alettiin asentamaan autoihin 20-30-luvun vaihteessa.Henrykään ei silloin ollut enää nuori mies.
George Walker sai Waltham-kellotehtaan sopimuksen,mutta siitä huolimatta,että hän oli erinomainen piirtäjä,hän ei ollut tarkka detaljitöissä,jolloin hän palkkasi itselleen nuoren miehen Ted Ornesin,joka oli innostunut etenkin herätyskelloista.Ted oli ansainnut kannuksensa aiemmin GM:llä Harley Earlin alaisena detaljoijana 75 dollarin palkalla kuukaudessa.
George tarjosi saman viikossa nähtyään Tedin upeat airbrushtyöt.
Ted Ornesista tuli myöhemmin International Harvesterin varajohtaja.
Toinen herätyskellofanaatikko oli Elwood Engel,joka muotoili kuuluisan Baby Ben-vekkarisarjan Westclox-
kelloyhtiölle.
Molemmat kellomiehet tulivat George Walkerin mukana 1949 Fordin suunnitteluun.
 |
| 1901 Waltham-taskukello |
George Mason,joka oli juuri valittu Nashin toimitusjohtajaksi,oli lähettänyt Walkerille kutsun Milwaukeen.
Automatkalla Chicagoon Milwaukeesta Nash-Kelvinatorin uusi johtaja oli kysäissyt Walkeria tulemaan autosuunnittelijaksi taloon tämän pitkästä resumesta autoalalla.
George Walker oli sattumoisin myöhästynyt tunnilla Nashin johtoportaan kokouksesta jäätyään seuraamaan Barnum and Bailey-sirkuksen paraatia.
 |
| 194s Westcloxin Baby Ben- vekkari |
Hänelle tarjottiin 75.000 dollarin muotoilusopimus.
Nashin pääinsinööri Wahlbergin kanssa hänelle syntyi hyvin ystävällinen työsyhde.
Erikoisena piirteenä Nashin ja Walkerin tapauksessa oli,miten autoalan muotoilijat vaihtoivat töittensä tarjonnassa firmoja kuin amerikkalaisessa lastenkutsujen Musical Chairs-leikissä tuoleja.
Bob Gregoriekin päätyi Fordilta Nash-Kelvinatorille muotoilemaan jääkaappeja.
Nashin tarjouksen saatuaan Walker joutui luopumaan Duran ja Jones Dabneyn sopimuksista.
Fordin sopimuksen allekirjoitettuaan hän taas joutui luopumaan Nashin ja International Harvesterin sopimuksista.1951 luppovuotena Fordilta hän jälleen suunnitteli ja patentoi IH:lle,tällä kertaa kodinkoneita,kuten jääkaappeja.Hän sotaa ennen oli suunnitellut mm. IH:lle 3/4-tonnin teliakselisen kuorma-automallin.
 |
| Walkerin suunnittelema v.1939 Nash-Lafayette-mallisto |
 |
| 1951 G.Walkerin patentoima jääkaappi IH:lle |
 |
| 1936 IH 3/4 Ton Dolly Truck by G.Walker |
FORDIN TILI
----------------
Walkerista Gregorien malli ei lainkaan sopinut Fordiksi. Hänestä malli näytti paksulta,kuin uunissa laskeutuneelta leivältä.
.jpg) |
| 1945 Gregorien muotoilema 1949 Ford-savimalli |
 |
| Edessä Gregorien pikku-Fordin savimalli ja mistä tuli 1949 ranskalainen Ford Vedette |
 |
| Ernest Breech |
Fordin tuotantopäällikkö Meade Bricker ja myyntipäällikkö Jack Davis kävivät vierailemassa Walkerin studiossa tutkailemassa sketsejä ja savimalliehdotuksia,valikoimalla mieluisia ehdotuksia.
Fordin duo uteli Walkerilta hintapyyntöä suunnittelusta,jolloin tämä lonkalta pyysi 100.000:ta dollaria.
--Sain Nashiltä ja International Harvesterilta kummaltakin 75.000!
Walker lisäsi tietämättä silloin,että ensimmäisen malliehdotuksen oli jo tehnyt Bob Gregorie.
Ford-miehet sanoivat,että hinnasta pitäisi heillä pitää kokous.
Ernest Breech oli myönteinen hinnasta,mutta Walker lisäsi,että Fordin tarjoama kahden mallin suunnittelu haittaisi hänen Nashin ja IH:n tilejä,koska studiossa työskenteli vain 27 henkilöä.
Hänen pitäisi keskustella Mr. Nashin, Mr.Masonin ja IH:n Mr. Fowler McCormickin kanssa asiasta,koska hän ei haluaisi Fordin tilin uhkaavan Nashin ja International Harvesterin vastaavia tilejä.
Breech oli lisännyt,että kyseessä oli viiden vuoden suunnitelma,joka poikisi tuotannosta 5 miljoonaa dollaria,hyväksymällä lopulta Walkerin 100.000:n dollarin tarjouksen.
 |
| 1946 Dick Caleasin kotona keittiönpöydällä muovailema 1949 Fordin savimalli ilman spinnerikeulaa. |
Walkerin tiimi lopulta teki 1/8-skaalan pienoissavimallin studiossaan,jonka Fordin johto hyväksyi tyytyväisenä.
Walker ei kyllä tietänyt,että samaan aikaan Harold Youngren ja Tallberg olivat antaneet Bob Gregorien ja John Najjarin tiimille samanlaisen tehtävän 1949 Fordin savimallin muotoilemiseksi häneltä salassa.He olivat antaneet Walkerin piirustuksia Gregorielle,jonka pohjalta nämä kehittelivät oman mallinsa,joka Walkerista myöhemmin kuvan nähneenä muistutti kylpyammetta. Gregorien malli oli väriltään vihreänsininen,jolloin Walker ehdotti Breechille,että hänen mallinsa olisi beessi.
 |
| George Walker, Henry Ford II ja 1949 Ford |
 |
| 1946 Bob Gregorien 1949 Fordin savimalli,mistä tehtiin Mercury |
 |
| 1946 Greorien ehdotus pikku-Fordiksi ja josta tuli ranskalainen 1949 Ford Vedette,joskin neliovisena. |
Breech vastasi paikalla hänelle,ettei Mr. Ford pidä beessistä ja että muotoilijalla pitää olla pirunmoinen älli vastustaa pääjohtajaa:
--You are hired and fired at the same time!
Lopulta Walkerin tiimi valmisti savimallin yhdessä autotallissa ja maalasi siniseksi sekä lasitti sen uunissa.
Ihmeellistä kyllä Harold Youngren oli hyväksynyt sen sataprosenttisesti!
TARUA VAIKO TOTTA_?
------------------------------
 |
| 1949 Ford Test Driver shows Jill New Ford's Comfort |
-----------------------
V.1949 Fordin synnystä ollaan kehitetty ihmeteko ja melkein kuin v.1947 Roswellissä uudessa Meksikossa nähty ufoilmiömäinen näky,jonka Ford oli ostanut suoraan Richard Calealilta sensaatiostoorikseen.
Richard "Dick" Calealin kerrotaan virallisesti muovailleen v.1949 Fordin pienoissavimallin Milwaukeen kotinsa keittiönpöydällä Indianassa.Dick oli työskennellyt Raymond Loewyn Studebakerin tiliin Bob Bourken alaisena.Libanonilaisemigranttien poika Dick oli saanut savimuotoilijan kannuksensa 30-luvulla REO:lla ja Packardilla.
Vuonna 2003 Ford-museossa oltiin julkaistu virallinen lausunto esittelyineen Calealin 1949 Fordin mallityön lopulliseksi hyväksymiseksi oikeaksi alkuperäiseksi pienoismalliksi.
 |
| Calealin savimalli edestä ilman propellinokkaa ja sivulta |
V.1944 Studebaker oli palkannut aiemmin Loewyllä työskennelleen Virgil Exnerin v.1947 Studebakerin suunnitteluun.Loewyn ja Exnerin välille oli kypsynyt vihamielisyyttä,jolloin Bob Bourke oltiin myös pakotettu irtisanomaan joitakin alaisiaan kuten Dick Calealin,joka marssi Walkerille työnhakuun
Walker oli antanut Dickille mitat 1949 Fordista ja 3 viikon aikarajan savimallin muotoilemiseksi. ja lupaamalla työpaikan,jos hyväksyisi mallin.
Milwaukeen kotona hän muovaili keittiön pöydällä entisen esimiehensä Bob Bourken ja Loewyn Studebakerin muotoiluosaston alaisten John Birdin,John Lutzin ja Holden "Bob" Koton kanssa.
Bob Koto oli joukosta ainoa japanilaisamerikkalainen ja erittäin taitava muotoilija. Dick Caleal kertoi lainanneensa muovailusavetkin Studebakerin muotoiluosastolta.
Huhuja alkoi myös kiertelemään siitä,että 1949 Fordin savimallin syntyä olisivat inspiroineet Loewyn aiemmat mallit Studebakerista ja jotka Virgil Exner oli hylännyt roskakoriin.
Walker oli ihastunut Calealin ehdotukseen,josta valmistettiin täysiskaalainen savimalli.
Auton kuuluisan propellimaskin suunnittelun oli tehnyt Joe Oros.
1985 George W.Walkerin versio
--------------------------- -----------
Bob Koto ja Bob Bourke olivat tuoneet mukanaan Dickin Studebakerin South Bendin tehtailta Walkerille.
Joe Oros ja Elwood Engel eivät taas pitäneet Dick Calealista.Joehan oli suunnitellut sen kuuluisan Fordin spinnerinokan.
Walker oli esitellyt spinnerimaskisketsejään Fordilla Ernest Breechin toimistossa,jossa sattumoisin oli vierailemassa kuuluisa laulaja James Melton,joka omisti melkoisen autokokoelman.
Melton oli ihastunut Orosin spinnerimaskiin ja pian myös Henry Ford II,joka johtokomitean eli Ford-veljiensä kanssa hyväksyi mallin tuotantoon.
1994 Special Interest Auto-lehdessä no.134 julkaistu versio
--------------------------------------------------------------
 |
| 1946 Loewy uuden 1949 Studebaker Champion-mallin kimpussa. Savimalli muistuttaa huomattavasti v.1949 Fordia. |
Teknisen paketin kokosi Harld Youngren, Ford-yhtiön teknisen osaston apulaisjohtaja.
Mallin kaikki mitat vastasivat v.1947 Studebaker Championin mittoja.lukuunottamatta akseliväliä.
Fordin pomot olivat käyneet ostamassa paikalliselta Studebaker-diileriltä uuden Studebaker Championin,joka päätyi leikkauspöydälle ja hajoitetuksi palasiksi.Todellisuudessa Championeja tultiin ostamaan useita kappalaeita paloiteltavaksi.Bob Gregorien tiimin työskennellessä kuumeisesti malliehdotuksien muovailussa,ulkoa palkattu George Walkerin tiimi ei ollut viikkojen aikana saanut näkyvämpää tulosta.Sitten kuvaan astui Richard Caleal kuvioon mukaan suoraan Studebakerin leivistä ja jolle Walker tarjosi 50.000 dollarin palkkion uuden voittavan Ford-mallin muotoilusta.
Caleal oli ottanut mukaansa joukon entisiä Studebakerin muotoilijoita. 3 viikon aikana tiimi oli muovaillut Calealin Indianan Mishwakassa sijaitsevan kotinsa keittiön pöydällä neljännesosaskaalaisen savimallin.(Joissain kertomusversioissa se oli kolmeneljännesosainen)
Dick Calealin esittelemään tummansiniseksi maalattuun kipsimalliin Walker oli heti ihastunut,mutta hän oli kyllä Dick Calealin projektin sivussa tarjonnut samanlaisen mallityöprojektin Joe Orosin ja Elwood Engelin tiimille,jotka toivat hänelle tulokseksi melkein identtisen ehdotuksen.Todellisuudessa toisistaan tietämättä 3 tiimiä paiski saman auton savimalliprojekteissa.
Walker tarjosi ehdotukset Fordin johdolle ja josta Dick Calealin malli valittiin voittajaksi,Bob Gregorien ehdotuksen hävittyä.Näin Fordin tulevaisuus katsottiin pelastetuksi.
Tarinaa pidetään puolitotuutena.
Ennen,kun lähdetään raottamaan mustavalkotelevisoruudun sinikajeista Twilight Zonen esirippua,
selvitelläänpä hiukan asiaan vaikuttaneita seikkoja,mitkä selvästi olivat kehittäneet uuden silokylkisiä Fordin muotoja:
 |
| Spinneriteema heijastui myös kojelaudassa |
Malli tultiin tuntemaan "slab-sided body"na.Fordin tuulilasi koostui kahdesta lasipaneelista,kun taas takaikkuna oli kaareva.Auton kylkiä koristi ruostumattomasta teräksestä prässätty keihäs etulokasuojien aukosta takalokasuojien yli perään asti ja krominaskia koristi se kuuluisa lentokoneen potkurin keskiö,mikä kromilapoineen ylettyi korin sivuille.
Korin muotoilua johti Dick Caleal,potkurinenän muovasi Bob Bourke ja lopun korista Holden "Bob" Koto.
Savimallin valajina olivat John Lutz,John Bird ja Joe Thompson.Lopullisessa Bob Bourken varttiskaalan kipsimallissa ei ollut keskiöspinneriä,vaan vaakasuora kromipanta.
Tässä kohtaa suunnittelun sankareissa ajetaan sameille vesille.
Dick Caleal piti itseään mallin keksijänä,Bob Bourke taas antoi kunnian Bob Kotolle.Dick Calealista Bob Bourke ei maininnut sanaakaan.Savenvalaja John Bird oli maininnut vain hiukan Calealin osuudesta.
 |
| 1949 Fordin spinnerimaskiin sai Mescon jälkiasentaman keskivalon |
 |
| 1949 Ford-juliste ja Fordin vaakasuorat tuulenhalkaisijaperävalot |
Lehtirtikkelin kirjoittaja oli tavannut Bob Bourken v.1996 Dearbornissa.Bobilla oli silloin seurassaan kaksi aikalaistaan ja korisuunnittelijaa Tucker Madawik ja Bob Andrews.Kolmikko oli mennyt katsomaan Calealin savimallia Ford museossa,jolloin Bob Bourke oli lausunut:
--Tuo ei ole se oikea savimalli...Tucker ja Bob voivat olla todistajiani!
Bourke ja Andrews ovat nyt jo kuolleet.
Kirjoittaja oli ennen v.1994 IRS-lehden artikkeliaan käynyt tapaamassa Bob Bourkea Kaliforniassa.
Bourke kertoi Calealin varttiskaalaisen mallin olleen yhdeltä sivulta kaksiovisen ja toiselta sivulta neliovinen mallin.
Auton kattokorkeutta oltiin nostettu sisään astumisen helpottamiseksi ja lokasuojien pyöreät pyöräaukot tasattu vaakasuoriksi.Juuri sen mallin Walker oli esitellyt johtoportaalle Gregorien mallin kilpailijana.
Voiton tultua Walkerin tiimin mallille,Henry Ford II oli pyytänyt muuttamaan takavalot pystyistä vaakasuoriksi tuulenhalkaisijoiksi.Calealin savimallin maskia komitea ei katsonut iskeväksi,jolloin Joe Oros muokkasi spinnerinkeulan,mikä ilmailuteemana heijastui myös kojelaudan suunnittelussa Orosin ja Engelin yhteistyönä.
Mallinsa suunnittelun jälkeen Walkerin sopimusta ei uusittu vuodeksi ja Fordin muotoiluosastolle palkattiin GM:ltä päälliköksi George Snyder,joka sai jakaa tittelin jo jonkin aikaa Fordilla palvelleen Tom Hibbardin kanssa.GM:läinen Gil Spear samoin pantiin 1949 Fordin suunnittelun johtoon ja toinen GM:läinen John Oswald korivalmistusta johtamaan.
Joukko Fordin suunnittelijoita muotoili auton konepellin vaakunan,takakontin kahvan ja kromikoristeen sekä pölykapselit.
 |
| 1946 Walkerin tiimin 1949 Ford-sketsi pystysuorin takavaloin |
 |
| 1950 Ford Deluxe Custom Coupe |
----------------
Tarinan todistuksena ovat monet savimalleista otetut kuvat,mutta siitä huolimatta mieli karkaa omituisesti sivuraiteille syystä,että koko Calealin projektiin meni vain 3 viikkoa keittiön pöydän ääressä.
Jotakin oli jo ollut kehkeytymässä Calealin Studebakerin aikoina.
Huhujen siivet ovat lisänneet huhuja,mutta parisen vuotta sitten lehtiartikkelin kirjoittaja oli kuullut yhdestä kalifornialaisesta valokuvakoelmasta 1949 Fordista,mikä oli Studebaker ja mikä oli tehnyt hänet uteliaaksi.
Muutaman puhelinsoiton perästä hän oli päässyt katsomaan viittä kuvaa Studebaker Club Coupesta,mikä näytti yksiyhteen 1949 Ford Club Coupelta. Valokuviin oltiin leimattu 1946 Studebaker Champion Project,lyhyt akseliväli,kipsimalli.Lisäksi kuvissa oli lyhytakselivälisen Studebaker-mallin kuvia (100").Kuvista ei näkynyt,olivatko mallit pienoiskokoisia vaiko täyskokoisia,mutta niistä havaitsi erikoisen ja modernin näköisen fast-backmallin.Kuviin oltiin lyöty leimat 1946 Champion,lyhyt akseliväli.Auto näytti pienemmältä kuin kuvan taustalla oleva täyskokoinen malli.
Bob Koto oli ollut mukana v.1945 näiden tulevien v.1948 mallien suunnitteluryhmässä.
Valitettavasti kuvia eivät ole saatavina julkisesti.
 |
| 1948 heinäkuun Popular Sciencen Ford Inside Story |
1950-51 FORDIT
---------------------
 |
| 1949 Ford Country Squire Custom-logo |
Kojelautakin sai uuden ilmeen.Koria koristi etulokasuojan takana kromikeihäs auton perään asti kuten 49-mallissa.Vain Country Squire-farmarimallissa pysyttiin lyhyessä Custom-kromilogossa puukylkien takia.
V.1950 suosituin malli oli kaksiovinen coupe.V.1951 Fordin keula sai kaksi kromista spinneriä sekä etulokasuojan kulmasta toiseen koria kiertävän kromipannan.Takavilkkuvalotkin saivat koristeiksi kromiset viikset.Ford oli myös suosittu poliisiautoinakin,joskin riisutussa muodossa.
 |
| 1950 Ford Custom |
 |
| 1951 Ford Custom Convertible |
 |
| 1949 Police Ford |
 |
| 1950 Ford Cresliner |
-------------------------
 |
| 1952 Ford Customline Police radio car. |
Perusmalliksi tuli Mainline,Courier-pakettiautoversioin ja Ranch Wagon-farmarein,keskimalliksi Customline,Country Sedan-farmarein ja huippumalliksi Crestliner,Country Squire-puuimitaatiokylkisin farmarein ja Sunliner-avomallein .
 |
| 1952 Courier-ikkunapakettimalli |
 |
| 1952 Crestliner ja Ranch Wagon |
 |
| 1952 Mainline |
 |
| 1952 Country Squire ja Country Sedan Station wagon-mallit |
 |
| 1953 Customline |
1954 Fordit saivat kansiventtiiliset 239CID-V8-moottorit ja 223CID-suorat kuutoskoneet. Fordien maskeja koristivat jälleen keskispinnerit,joskin potkurilapoihin spinnerin molemmin puolin ilmestyivät ilmanottoaukot.Etuvilkut palasivat taas kromilapojen päihin pieninä ilmanottoaukkoina.
Takavalojen jälkipoltinimitaatiot saivat samoin enemmän kromiornamentteja.
 |
| 1954 Customline |
 |
| 1954 Customlinen spinnerimäinen perävalo |
Ylläolevan 1954 Fordin spinnerimäisen takavalon kanssa Fordin kuuluisa ja jopa mystinen v.1949-mallin syntyminen jäivät palamaan punaisena jarruvalona jo vanhentuneena 1950-luvun puoliväliä lähestyttäessä.Kuten amerikkalaisissa Uuden Vuoden korteissa vanha vuosi poistui taka-alalle harmaapartaisena ja köyryselkäisenä pappana,vaippa-asuisen Uuden Vuoden kontatessa tilalle.
V.1955 toi Fordissa kromikylläisemmän tuulahduksen,jolloin jopa vanha Victoria-mallikin kastettiin Crown Victoriaksi komein kruunumaisin ja katon yli kulkevin kromipannoin. V.1952 syntynyt pyöreä perävalo jäi kuitenkin koristamaan myöhempien mallien takalistoja,joskin v.1958 ne olivat venyneet parillisiksi ovaaleiksi ja v.1960 punaisiksi kurkkupastilleiksi.
V.1961 ne palasivat takaisin suurempina retropunaisina vateina.
V.1965 perävalomuoti alkoi muuttamaan kaiken pyöreistä suorakaiteiksi.
Mutta silloin elettiin Fordilla jo Lee Iacoccan eikä Gregorien ja Walkerin aikaa.
Mutta se olisi toinen pitempi stoori!
Näin myös ympyrä kuroutui kiinni 1949 Fordin muotojen ympärille.
V.1954 Fordin "Shoebox"-mallin hiljalleen poistuttua taka-alalle kotikauppalani pirssitolpilta panoraamalasisten ja siivekkäimpien Chevrolet Bel Airien alta,minä itse veistelin Suomusjärven kesämökin halkovajasta ottamastani mäntyklapista lapinleukupuukollani 1952 Ford Customlinen koria.
Partiolaisten Joka Poika-lehdestä olin tutkinut piirustuksia 1952 brittiläisen Ford Consulin puupienoismallin valmistuksesta,jonka pohjalta tein omat piirustukset Ford Customlinesta.
Vuoleminen vei aikansa ja edessä oli vielä partioleirikin.
Leirillä vuolin oikean peukaloni melkein irtipoikki leukullani,jolloin Customline-projektini keskeytyi aina vuoteen 1959 asti,jolloin ostin Suvannon lelukaupasta Revellin 1959 Ford Galaxie Skyliner 500 Retractable Top-kokoonpanosarjan. Siitä lähtien kokosin vain polystyreenimalleja!
Pienoismallista tuli punavalkoinen Humbrolin maaleilla ja jopa katonnostomekanismit olivat yhtä jäykkiä kuin oikeassa mallissa,jonka sähkömoottorit oikeastikin tuppasivat palamaan.
Aloin hiljaa tulla mestariksi alkuperäisyyden haussani.
V.1954 Fordin "Shoebox"-mallin hiljalleen poistuttua taka-alalle kotikauppalani pirssitolpilta panoraamalasisten ja siivekkäimpien Chevrolet Bel Airien alta,minä itse veistelin Suomusjärven kesämökin halkovajasta ottamastani mäntyklapista lapinleukupuukollani 1952 Ford Customlinen koria.
Partiolaisten Joka Poika-lehdestä olin tutkinut piirustuksia 1952 brittiläisen Ford Consulin puupienoismallin valmistuksesta,jonka pohjalta tein omat piirustukset Ford Customlinesta.
Vuoleminen vei aikansa ja edessä oli vielä partioleirikin.
Leirillä vuolin oikean peukaloni melkein irtipoikki leukullani,jolloin Customline-projektini keskeytyi aina vuoteen 1959 asti,jolloin ostin Suvannon lelukaupasta Revellin 1959 Ford Galaxie Skyliner 500 Retractable Top-kokoonpanosarjan. Siitä lähtien kokosin vain polystyreenimalleja!
Pienoismallista tuli punavalkoinen Humbrolin maaleilla ja jopa katonnostomekanismit olivat yhtä jäykkiä kuin oikeassa mallissa,jonka sähkömoottorit oikeastikin tuppasivat palamaan.
Aloin hiljaa tulla mestariksi alkuperäisyyden haussani.
 |
| Revellin 1959 Ford Galaxie Skyliner 500 |
 |
| 1965 Galaxie 500 Custom-perävalo |
 |
| 1965 lee Iacocca |
------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti