 |
| 1949.Miljoonas Ford.Istumassa William Clay,Benson Ford ja Henry Ford II ratissa. |
--Pidä se yksinkertaisena,kevyenä ja sievänä..
Bob Gregoire,Ford-Mercury- ja Lincoln-suunnittelija
--Luovuus kulkee yhden käden kautta toiseen kuin pianonsoittajalla..
Georg W.Walker,1949 Shoebox Ford-suunnittelija
1950-luvun alkupuolella kotikauppalassani liikkui yksi harmaa ja neliovinen 1949-mallinen Mercury.Sillankulman taksitolpalla taasen seisoi jonossa Chevrolet Stylelinejen välissä useampi 1949-50-mallinen Ford Custom sekä 1952-mallinen Ford Customline.
Fordin edustajana Frans Koskenmäen Salon Automyynti Oy oli jo 30-luvulta onnistunut vakauttaa Ford-uskollisuuden ammattiautoilijoiden sarkaunivormujen alle. Fordeja oli toki yksityisilläkin,kuten Salon Sementtivalimon omistajan Lauri Ahon pojalla: harmaa 1952 Ford Customline,jonka takaluukussa komeili krominen Overdrive-nimi. Overdrivea kutsuttiin ylivaihteeksi eli loikkariksi ammattimiesten keskuudessa,mutta kaikki taksi-Fordit olivat pelkkiä kolmivaihteisia Customeja sekä Customlineja.
Customlinen riisuttua veljeä Mainlinea ei näkynyt mailla eikä halmeilla,paitsi pääkaupungissa Helsingissä valtion sekä puolustusvoimien virka-autoina,
Customlinesta tuli minun lempiautoni,koska isän pappilan työhuoneen bakeliittipuhelimesta virka-ajoihin soittama ulataksi yleensä oli yksi kolmesta sillankulman taksikopin Customlineista.
Satoihin autokuvapiirustuksiini aina olin pystynyt loihtimaan ainakin yhden Customin tai Customlinen spinnerikorominokan.Toki tykkäsin pirusti myös Kallion Repen metallivaaleanvihreästä 1949-mallisesta Plymouth-pirssistäkin,jonka kojelauta muistutti kromiripoineen Wurlitzer-jukeboksin edustaa,mutta pullukan pyörein likasiivin se näytti vanhentuneelta siloposkisten uusien Fordien rinnalla. Taksitolpan tummansiniset Chevrolet Stylelinet näyttivät linjakkailta,mutta niistäkin heijastui vielä 40-luku pulleissa takalikasiivissä.
 |
| 1952 Ford Customline-taksi |
 |
| Taksiautoilija Heikki Oksasen 1937 Ford Fordor ja 1950 Ford Custom |
Tiedossani ei silloin ollut,että Fordin v.1945 värväämä talon ulkopuolinen ja oman suunnittelutoimiston omistaja Georg W. Walker oli tehnyt töitä International Harvesterille.
Studebakerin v.1939-malliston suunnitteluryhmän johtaja ranskalainen Raymond Loewykin oli 1950-mallisen spinnerinenäisen malliston muotoilun perästä tehnyt International Harvesterille IH-logon.
Melkein kaikki tunnetut amerikkalaiset autosuunnittelijat Fordilla,GM:llä,Chryslerillä,Packardilla,Nashillä,Hudsonilla ja Studebakerilla jne. olivat aluksi tehneet töitä muille kuin autoteollisuudelle kelloista,kahvipannuista ja leivänpaahtimista vetureihin. Heillä oli myös oma sisäinen veljeskuntansa,missä hyväveliperiaatteella otettiin mukaan suunnittelutoimiston kavereita mukaan taloa vaihdettaessa.
Fordinkin suunnittelutoimistoon palkattiin konkareita GM:ltä,Chrysleriltä,Studebakerilta ja jopa lyhyen elinkaaren kestäneeltä Tuckerilta,kuten Alex Tremulis.Vaihto kävi myös toisinpäinkin.
Joskus v.1960 löysin tilaamastani Mechanix Illustrated-lehdestä pienen ilmoituksen nuorten taiteilijoiden piirustuskilpailusta ehdotuksista tulevaisuuden autosta.Väsäsin tussilla kuvan ja postitin sen kuoressa Amerikkaan.Enempää en sitten kuullut kilvasta,kun että joku jenkkipoika oli voittanut sen.
Samoin minulle oli käynyt kotikauppalan Mäki-Auton piirustuskilvassa näköisen uuden 1957 Wartburgin piirtämisessä,jossa pääsin hopealle. Taisin ilmeisesti isontaa Warrea enemmän jenkkiautomaisemmaksi.
Yhteiskoulun voimistelusalissa aivan 1960-luvun alussa näytettiin useita amerikkalaisia tietofilmejä.Niitä esittivät monet järjestöt humanitääriavun ja maantiedon väliltä. Mielenkiintoisin näkemäni filmi oli Amerikasta,missä esiteltiin Fordin Rouge-autotehdas Dearbornissa.
Fordinkin suunnittelutoimistoon palkattiin konkareita GM:ltä,Chrysleriltä,Studebakerilta ja jopa lyhyen elinkaaren kestäneeltä Tuckerilta,kuten Alex Tremulis.Vaihto kävi myös toisinpäinkin.
 |
| Checker ja Fordit. Juhart 2011 |
 |
| Taksikopin pokkasakki ja Ford Customline Juhart 2004 |
Samoin minulle oli käynyt kotikauppalan Mäki-Auton piirustuskilvassa näköisen uuden 1957 Wartburgin piirtämisessä,jossa pääsin hopealle. Taisin ilmeisesti isontaa Warrea enemmän jenkkiautomaisemmaksi.
Yhteiskoulun voimistelusalissa aivan 1960-luvun alussa näytettiin useita amerikkalaisia tietofilmejä.Niitä esittivät monet järjestöt humanitääriavun ja maantiedon väliltä. Mielenkiintoisin näkemäni filmi oli Amerikasta,missä esiteltiin Fordin Rouge-autotehdas Dearbornissa.
Filmissä tehtaan ovesta ajeltiin ulos uusia 1950-mallisia Ford Customeja. V.1962 pappilan naapuri ja perhetuttu diakonissa lensi Amerikkaan ryhmämatkalle.Hän toi minulle tuliaisiksi Fordin Dearbornin tehtailta uuden Mercury Monterey-malliston esittelybrosyyrikirjasen.
Sen innoittamana huoneeni seinille alkoi ilmestymään nastakiinnityksillä maalauksia Mercurystä.
Olin aivan lumoissani kaikista Ford-tuotteista jo 50-luvulla. Istuin kaiken vapaa-aikani naapurin vanhanrouvan vintillä lukemassa keltaisia National Geographeja ja ruskeita New York Herald Tribuneja,joidenka automainokset veivät fantasiani Amerikan pikiteille. Mieluisin mainos minulle oli v.1939 Lincoln Zephyr,mikä kiisi asvalttitietä pitkin ylämäkeen arizonalaisessa erämaakuvassa..
Sen innoittamana huoneeni seinille alkoi ilmestymään nastakiinnityksillä maalauksia Mercurystä.
Olin aivan lumoissani kaikista Ford-tuotteista jo 50-luvulla. Istuin kaiken vapaa-aikani naapurin vanhanrouvan vintillä lukemassa keltaisia National Geographeja ja ruskeita New York Herald Tribuneja,joidenka automainokset veivät fantasiani Amerikan pikiteille. Mieluisin mainos minulle oli v.1939 Lincoln Zephyr,mikä kiisi asvalttitietä pitkin ylämäkeen arizonalaisessa erämaakuvassa..
Siitä mainoksesta innostuneena huoneen seinillä irvisteli monen Zephyrin krominen vesiputousnokka piirustuksissani.
Lincoln Zephyristä voisinkin siirtyä herra Eugen Bob Gregorieen,jonka ansiolistalle voidaan pistää v.1936 Lincoln Zephyrin luominen.
Olen poiminut hänen urastaan v.1985 tehdystä haastattelusta pätkiä.
Bob oli saanut suunnittelukokemustaan nuorempana New Yorkin Long Islandin venevalmistajilla,missä hän pääsi tutustumaan venesuunnitteluun sekä laiva-arkkitehtuuriin. Hänen sukunsa oli skottilaista perua ja hänen innostuksensa autoihin oli ponkaissut jo kotitallista,missä heillä oli ensimmäinen ketjuvetoinen 1910-mallinen Mercedes. Ajan mittaan tallissa oli mm.ranskalaisia autoja,kuten Delage ja Amilcar sekä amerikkalainen Simplex että ilmajäähdytteinen Franklin. Bobilla itsellään oli käytössä viiden verohevosvoiman pikkuinen Bebe Citroen,jolla hän myöhemmin muutti Detroitiin v.1929 syksyllä,parisen viikkoa ennen Wall Streetin pörssiromahdusta.
Sitä ennen hän piirteli autokuvia Long Island Cityssä sijaitsevalle Brewster-koritehtaalle,missä valmistettiin Rolls Roycen Massachusetsin Springfieldin tehtaalla tehdyille rungoille tilaustyökoreja.
Bobin tähtäimenä aluksi oli matkustaa junalla New Yorkista Detroitiin työnhakuun autotehtaiden piirustuskonttoreissa ja poikettuuaan matkalla Syracusen Franklinin tehtaalla töitä kyselemässä,hän tapasi New Yorkin Central-aseman lippuluukulla Ray Dietrichin,kuuluisan koriräätälin,joka myös nuorempana kollina oli työskennellyt Brewsterillä. Dietrich teki koreja myös Franklinille,joka kärsi kovasta laskusuhdanteesta pörssiromahduksen aattona.
Raymond Dietrich oli osaomistajana LeBaron-koritehtaassa ja Edsel B. Fordin ystävä. Edsel sai puhuttua Fred Murrayn,Fordin vakioautokorivalmistajan omistajan kimppaantumaan Ray Dietrichin kanssa fifty-fifty pohjalta (Murray Bodies).Kumppanuutta kesti vuoteen 1930 asti. Raysta tuli v.1933 Chryslerin pääkorisuunnittelija vuoteen 1936.Sen jälkeen hän tekikin freelancetöitä erikoiskoreilla eri autovalmistajille.
(V. 1960 Gibson-kitaratehdas Kalamazoossa pyysi Raytä suunnittelemaan erikoissähkökitaran,josta tuli kuuluisa Gibson Firebird v.1963. Kalamazoo tunnettiin myös Checker taksitehtaan kotikaupunkina.Kirjoittajan huomautus)
V.1929 21-vuotissyntymäpäivänään hän saapui taskumatista giniä naukkailevan Dietrichin kanssa junalla Detroitiin.
 |
| 1939 Lincon Zephyr Coupe |
 |
| Eugen Bob Gregorie |
Olen poiminut hänen urastaan v.1985 tehdystä haastattelusta pätkiä.
Bob oli saanut suunnittelukokemustaan nuorempana New Yorkin Long Islandin venevalmistajilla,missä hän pääsi tutustumaan venesuunnitteluun sekä laiva-arkkitehtuuriin. Hänen sukunsa oli skottilaista perua ja hänen innostuksensa autoihin oli ponkaissut jo kotitallista,missä heillä oli ensimmäinen ketjuvetoinen 1910-mallinen Mercedes. Ajan mittaan tallissa oli mm.ranskalaisia autoja,kuten Delage ja Amilcar sekä amerikkalainen Simplex että ilmajäähdytteinen Franklin. Bobilla itsellään oli käytössä viiden verohevosvoiman pikkuinen Bebe Citroen,jolla hän myöhemmin muutti Detroitiin v.1929 syksyllä,parisen viikkoa ennen Wall Streetin pörssiromahdusta.
Sitä ennen hän piirteli autokuvia Long Island Cityssä sijaitsevalle Brewster-koritehtaalle,missä valmistettiin Rolls Roycen Massachusetsin Springfieldin tehtaalla tehdyille rungoille tilaustyökoreja.
Bobin tähtäimenä aluksi oli matkustaa junalla New Yorkista Detroitiin työnhakuun autotehtaiden piirustuskonttoreissa ja poikettuuaan matkalla Syracusen Franklinin tehtaalla töitä kyselemässä,hän tapasi New Yorkin Central-aseman lippuluukulla Ray Dietrichin,kuuluisan koriräätälin,joka myös nuorempana kollina oli työskennellyt Brewsterillä. Dietrich teki koreja myös Franklinille,joka kärsi kovasta laskusuhdanteesta pörssiromahduksen aattona.
 |
| Raymond Dietrich Chryslerin pääkorisuunnittelijana 1933-36. Pöydällä Chrysler 1934 Airflow-pienoismalli |
(V. 1960 Gibson-kitaratehdas Kalamazoossa pyysi Raytä suunnittelemaan erikoissähkökitaran,josta tuli kuuluisa Gibson Firebird v.1963. Kalamazoo tunnettiin myös Checker taksitehtaan kotikaupunkina.Kirjoittajan huomautus)
 |
| 1990 Johnny Winter ja Gibson Firebird V |
V.1929 21-vuotissyntymäpäivänään hän saapui taskumatista giniä naukkailevan Dietrichin kanssa junalla Detroitiin.
Oli kieltolain aikaa.
Dietrichin suhteilla hän lopulta pääsi töihin General Motorsin Art and Color-suunnittelukonttoriin piirtäjäksi.Työrupeama valitettavasti kesti n. kuukauden pörssiromahduksesta.Konttoria johti pöyhkeä 190-senttimetrinen kalifornialainen keikari Harley Earl,jolla oli hyvät suhteet Fisherin veljeksiin,toisiin keikareihin,joilla oli koritehdas Flintissä (Fisher Bodies),
Hakiessaan Citroeninsa New Yorkista v.1929-30 talvipakkasissa, lämmityslaitteeton ja vesipumputon Bebe Citroen sai venttiilijousirikon. Pienessä Hanleyn kyläpahasessa Pennsylvaniassa pienen autokorjaamon mekaanikko löysi roskista v.1924 Buickin samankokoisen venttiilijousen,matkan jatkuessa Detroitiin ilman suurempia ongelmia.
Detroitissa hän sai työpaikan piirtäjänä 1929-30 talvella Cadillac Squarella sijaitsevassa Burns Towerissa toimivassa Cox & Stevensin venesuunnittelukonttorissa ja joilla oli New Yorkin konttori,joka aiemmin tunnettiin nimellä Hackett & Ferman. Bob tunsi Bill Fermanin New Yorkin ajoilta,Billin nyt halutessa Bobin suunnittelevan suuria huvijahteja valmistettavaksi De Foen telakalla Bay Cityssä. Suuret huvipurret olivat jäänteitä nousukaudelta. Bob muisti hyvin menneiltä ajoilta firman Hackett-pikaveneet.
V.1930 kevääseen riitti töitä venesuunnittelussa,Bobin käytyä vierailemassa Fordin teknillisen laboratorion konttorissa työnhaussa. Laboratorion esimiehenä oli silloin Henry Cornelius,joka myös oli työskennellyt Brewsterin koriosastolla.
Bob palasi Long Islandille kesäksi veneilemään rikkaiden kavereidensa jahdeilla ja syksyllä South Carolinaan erään tutun plantaasille.Vasta Uutena Vuotena hän sai sähkösanoman Corneliukselta saapumaan töihin Fordille Dearbornin tehtaan teknillisen osaston laboratorioon..
(Fordilla ei ollut korisuunnitteluosastoa,kuten GM:n Arts and Color-osasto. Henry Ford I oli enemmän kiinnostunut auton mekaaniikasta.T-Forditkin sai ostaa kaikissa väreissä,kun vain osti sen mustana.V.1930 Chevroleteja sai jo kaikissa mahdollisissa väreissä. Kirjoittajan huomautus.)
Teknillisessä laboratoriossa hän tapasi pienen tummatukkaisen miehen,joka esitteli itsensä Edsel B. Fordiksi.
Tapaamisesta kehittyi pitkä työsuhde.
Bob ryhtyi alkutehtävikseen piirtämään erikoiskoreja Lincolnille.
Bobille vasta myöhemmin tuli mieleen tapaus yhdestä rannikkohöyrylaivareissusta,ollessaan palaamassa New Yorkiin. Laivamatkalla eräs nuori tyttö oli tarjonnut ennustamista hänelle teelehdistä. Tyttö oli nähnyt teelehdissä pienen tummatukkaisen miehen sekä pitkän valkoisen rakennuksen,joista kummatkin tulisivat vaikuttamaan hänen tulevaisuuteensa.(Edsel B.Ford ja Fordin Dearbornin tehdasrakennus).
jatkuu...
Dietrichin suhteilla hän lopulta pääsi töihin General Motorsin Art and Color-suunnittelukonttoriin piirtäjäksi.Työrupeama valitettavasti kesti n. kuukauden pörssiromahduksesta.Konttoria johti pöyhkeä 190-senttimetrinen kalifornialainen keikari Harley Earl,jolla oli hyvät suhteet Fisherin veljeksiin,toisiin keikareihin,joilla oli koritehdas Flintissä (Fisher Bodies),
Hakiessaan Citroeninsa New Yorkista v.1929-30 talvipakkasissa, lämmityslaitteeton ja vesipumputon Bebe Citroen sai venttiilijousirikon. Pienessä Hanleyn kyläpahasessa Pennsylvaniassa pienen autokorjaamon mekaanikko löysi roskista v.1924 Buickin samankokoisen venttiilijousen,matkan jatkuessa Detroitiin ilman suurempia ongelmia.
Detroitissa hän sai työpaikan piirtäjänä 1929-30 talvella Cadillac Squarella sijaitsevassa Burns Towerissa toimivassa Cox & Stevensin venesuunnittelukonttorissa ja joilla oli New Yorkin konttori,joka aiemmin tunnettiin nimellä Hackett & Ferman. Bob tunsi Bill Fermanin New Yorkin ajoilta,Billin nyt halutessa Bobin suunnittelevan suuria huvijahteja valmistettavaksi De Foen telakalla Bay Cityssä. Suuret huvipurret olivat jäänteitä nousukaudelta. Bob muisti hyvin menneiltä ajoilta firman Hackett-pikaveneet.
V.1930 kevääseen riitti töitä venesuunnittelussa,Bobin käytyä vierailemassa Fordin teknillisen laboratorion konttorissa työnhaussa. Laboratorion esimiehenä oli silloin Henry Cornelius,joka myös oli työskennellyt Brewsterin koriosastolla.
Bob palasi Long Islandille kesäksi veneilemään rikkaiden kavereidensa jahdeilla ja syksyllä South Carolinaan erään tutun plantaasille.Vasta Uutena Vuotena hän sai sähkösanoman Corneliukselta saapumaan töihin Fordille Dearbornin tehtaan teknillisen osaston laboratorioon..
(Fordilla ei ollut korisuunnitteluosastoa,kuten GM:n Arts and Color-osasto. Henry Ford I oli enemmän kiinnostunut auton mekaaniikasta.T-Forditkin sai ostaa kaikissa väreissä,kun vain osti sen mustana.V.1930 Chevroleteja sai jo kaikissa mahdollisissa väreissä. Kirjoittajan huomautus.)
 |
| Edsel B.Ford ja isä Henry Ford I |
Tapaamisesta kehittyi pitkä työsuhde.
Bob ryhtyi alkutehtävikseen piirtämään erikoiskoreja Lincolnille.
Bobille vasta myöhemmin tuli mieleen tapaus yhdestä rannikkohöyrylaivareissusta,ollessaan palaamassa New Yorkiin. Laivamatkalla eräs nuori tyttö oli tarjonnut ennustamista hänelle teelehdistä. Tyttö oli nähnyt teelehdissä pienen tummatukkaisen miehen sekä pitkän valkoisen rakennuksen,joista kummatkin tulisivat vaikuttamaan hänen tulevaisuuteensa.(Edsel B.Ford ja Fordin Dearbornin tehdasrakennus).
 |
| 1920 Fordin Dearbornin tehdas työntekijöineen. |
jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti