 |
| Marttilan sedän 1947 Studebaker Champion Juhart 2004 |
 |
| 1948 Studebaker Champion |
-------------------------------------
--Shamppinjooni!
Kehaisi äitikappalaiska,kun mainitsin,että Torikadun vastapuolen naapurin Marttilan sedällä on retuliininvärinen Studebaker Champion. Olin usein jäänyt pällistelemään Marttilan sedän "Stuudepaakeria" käydessäni äidin käskystä hakemassa "peilarilla" eli maitokannulla läheisestä maitokaupasta irtomaitoa,jota valkotakkinen myyjätäti kippasi desilitrakauhalla maitotonkasta .50-luvun puolivälissä ei vielä tunnettu maitopurkkeja,puhumattakaan 70-luvun vaihteen maitopusseja,joihin vielä tarvittiin oma muovikaadinkin.
 |
| 1947 Brasilialainen Champion-mainos |
Marttilan sedän 1947-mallinen ja neliovinen Studebaker Champion kromatuin munakennomaskein ei ollut koriltaan yhtä mullistava ja shokeerava kuin sen kaksiovinen Coupe-malli,jonka sivuille kaartuva ja kolmiosainen takalasi muistutti jotain Flash Gordonin avaruuraketin ohjaamoa.
Sitten kauppalaan ajoi Kiskosta toinenkin Champion,punainen ja mustarättikattoinen,jonka krominen propellinokka ja kaksiosainen suu muistutti amerikkalaista II Maailmansodan Kittyhawk-hävittäjää kuonoltaan.
 |
| 1950 Propellinokka |
 |
| Gitl Cruising. 1951 Studebaker Champion Convertible Juhart 2005 |
Studebakerin virallisen lausuman takana,että Loewy olisi suunnitellut itse Studebakerin propellinokan,seisoi kylläkin toinen totuus,että sen propellinenän olikin suunnitellut Bob Bourke ja loput Virgil Exner,kaksi Loewyn muotoilijaa. Loewy ei samoin tykännyt keikarimaisesta ja kerskailevasta Exneristä,joka uhkasi tämän auktoriteettiä..ja potki Virgilin pihalle.
Virgil Exner myöhemmin tunnettiin Chryslerin 50-lukuisen Forward Look-mallistojen isänä.
Jopa Chryslerillä kerrottiin Exnerin kromikylläisitä luomuksista,että keikarimainen Virgil olisi hyvin voinut kantaa kaulassaan vaikka kromattua kravattia.
 |
| Studded Boots Juhart 2005 |
 |
| 1949 Studebaker-kuorma- auto Brasilialainen mainos |
Kauppalan lähistöllä Kuusjoen Raatalassa sijaitsevalla Jooseppi Vainiolla linja-autoliikenteen harjoittajilla oli ollut käytössään jo ennen sotaa Studebaker-linjureja.
Sitten kauppalan kaduille ilmestyi 50-luvun loppupuolella uusia Hillman Minxejä ja Commer Cobeja,jotka uusilla koreillaan ihmetyttivät minua hämmentävästi,että olisin nähnyt samanlaisia korimuotoja jossain muuallakin.....jees...1954-mallisissa Studebakereissa Länsirannan Salon Traktoauton liikkeen näyteikkunan takana. Olin monasti kulkenut autoliikkeen ohi pällistelemässä liikkeen Standard 8:n esittelyauton pulleita muotoja ja Vanguardin uutta takakontillista Mark II:ta. Uusi Hillman Minx koriltaan muistutti kutistettua Studebaker Championia,jonka korimallia myös Commander ja Starlight Coupe jakoivat.
 |
| 1954 July 17 Manila News Manila Yellow Cab Co. Champion Cab |
 |
| 1958 Hillman Minx |
Ja paljon,paljon myöhemmin tulin tietämään toisen kotikaupunkini Manilan taksihistoriikistä,että Manila Yellow Cab Company oli vuonna 1954 ostanut upouuden Studebaker Champion Fliitin.
Kotikauppalani pirssitolpalla jopa Talvisodan aikana1939-40 seisoskeli pari valkoiseksi talvisuojaväriksi pukeutunutta 1937 Studebakeria 1939 Chevroletien kanssa. Jo 20-luvulta asti kauppalan taksikalusto oli ollut amerikkalaista Buickia,Oldsmobilea,Willys-Overlandiä.Oaklandiä sekä Studebakeria.
 |
| 1938 Studebaker Commander linja-autoaseman Shellillä Juhart 2008 |
 |
| 1939 Championin väribroshyyri |
50-luvun loppupuolella Suomeen saatiin uusia Studebakerin kompaktiautoja Larkeja eli leivosia tai leivoksia,kuten isäkappalainen vitsaili päästyään virka-ajoksi tulleen 1962 Lark-pirssin kyytiin.
--Leivokset ilmassa leikkiä lyö!..vanhan kansanlaulun mukaan..
 |
| 1960 Studebaker Lark Helsingissä v.1963 Kolmen kaupungin kasvot filmissä |
Lark näytti erikoiselta töpöhännältä korkeakattoisena,mutta siitä löytyi ripaus Loewyn kädenjälkeä takasivuikkunakaaren muodossa,joskin Loewyn tunnettu kylkipokkaus oli jo häipynyt unholaan. Lark oli Helsingin liikenteessä melko tunnettu auto,mutta pirssikansa kaihtoi sitä etenkin alitehoisilla Perkins-dieseleillä varustettuna..
 |
| 1962 Studebaker Hawk GT mainos |
 |
| 1958 Packard Hawk |
 |
| MI:n Tom McCahill esittelee 1960 Ford Galaxien ja Studebaker Hawkin |
 |
| 1936 Helen Dryden muotoilemansa Studebaker Dictatorin edessä |
----------------------------------------------------------
Muistan katselleeni mustavalkotelevisiosta 60-luvun alussa Charlie Chaplinin Diktaattorin,missä mykkäelokuvien kuuluisa huulitupsukoomikko näytteli karjuvaa diktaattoria eli A. Hitlerin karikatyyrihenkilöä.Stan Laurel ja Oliver Hardy samoin olivat tehneet Hitleristä oman pilafilminsä ja II maailmansodan aikana jopa Aku Ankka Yhdysvaltojen Puolustuslaitoksen porpagandafilmissä esiintyi Hitlerin karikatyyrihahmon kanssa.
Erikoisena piirteenä Studebaker oli käyttänyt aivan Hitlerin politiikkaan astumisen ajoista v.1928 mallinimikkeissään Dictator-nimeä President-mallin rinnalla. Amerikkalaista ostajakuntaa Dictator-nimi ei niinkään hätkäyttänyt,mutta eurooppalainen monarkistinen ostajakaarti vältteli sitä A.Hitlerin ja B.Mussolinin tultua valtaan natsidiktaattoreina. Studebaker päätti myydäkin Euroopassa Dictatoriaan Standard Six-mallina sekä Directorina. 1934-37.
 |
| 1936 Studebaker designed by Helen Dryden |
Loewy Studebakerin johdon käskystä halusi Drydenin kädenjäljen vaikuttavan naisostajiin ja joka näkyi myöskin sen aikaisten väribrosyyrien erikoisen kirkkaista Studebakereiden väreistä,kuten Kanarialinnun keltaisesta,jonkalaista ei tummien värisävyjen vallitessa oltu aiemmin nähty.President,Dictator ja Commander olivat komeita Loewyn studion suunnittelemia autoja.Suomessakin Commander 1938/39-mallit olivat suosittuja sikaariportaan vaunuja.
Panen tässä väliin kirjoitukseni yhdestä toisesta naispuolisesta muotisuunnittelijasta,jota Chalmers-autofirma pyysi suunnittelemaan uuden 1916 Chalmers Town Carin sisustan:
Lucy (Lucile) Christiana Lady Duff-Gordon (13.6.1863-20.4.1935),auton sisustusmuodin pioneeri
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 |
| Lady Lucy Christiana Duff-Gordon v.1919 |
Auton naisellistumisesta puheen ollen autoilun pioneeriaikoina v.1916 Chalmers-autotehdas ensimmäisenä otti naissuunnittelijan uusien malliensa sisustuksen suunnittelemiseen.
Lady Duff-Gordon samoin tulisi myöhemmin tekemään sisustussunnittelua Chrysler-yhtymälle.
Hän uutena autosisustusarkkitehtina mainosti Chalmers Motor Companyn uusia malleja seuraavasti:
 |
| Entisöimätön Chalmers Town Car -umpiauto vm.1917 museossa. |
--Itse en ole niinkään kiinnostunut Chalmersin Town Carin ulkomuodosta .
--Jos auton kori kiinnostaa,niin katsokaa myyntibrosyyristä!
--En hitustakaan välitä sen moottorista,onko se 6-sylinterinen tai mallia 22 tai 3408.
--Pikkuasiat saavat minut haukottelemaan!
--Kiinnostukseni kohde on vain sisustus,koska naisen pitää istua auton sisällä.
--Sisustuksen pitää kuvata omaa pyörillä kulkevaa lasiverantaa.
--Jos sisustuksen värit ovat räikeitä tai kangasmateriaali kutittaa ahteriani ja sääriäni samalla ärsyttämällä hermojani ,niin kuinka voisin rakastaa autoani!?
--Mikään ei ole kuvottavampaa kuin huono maku!
--Chalmersin suunnittelukonttorin ottaessa minuun yhteyttä nauvonantajana katettujen automobiilien sisustuskysymyksissä,alussa epäröin.
--Katsoin voisinko tyydyttää potentiaalisen ostajakunnan makutrendejä Chalmersin Sedaneiden,Town Carien sekä Limousinien valinnoissa.
 |
| 1917 . Chalmers- avoautomainos The Morning Sun News-sanomalehdessä |
--Erilaisia makuja on vaikeata tyydyttää.
--Nähdessäni valikoiman upeita kankaita,silkkejä,mattoja ja nyörejä,mieleni kohosi tehtävän tasolle.
--Olen yrittänyt tehdä autot kotoisen tuntuisiksi ja tällaisen ensivaikutelman saa astuessaan Town Cariin sisään,missä sisusta tuntuu ainutlaatuisen kodikkaalta.
--Sisäänupotetut puuosat ovat mahonkia,lattioita peittävät upottavat matot,ikkunoissa roikkuvat silkkiverhot ja istuimilla makaavat makuahivelevinä pehmusteina silkkikankaiset ankanhöyhentyynyt.
--Pehmeät harmooniset värit ovat täydellistä silmänruokaa joko sisältä tai ulkoa kadunreunalta katsottuna.
--Rouvan meikkikaappiakaan ei olla unohdettu,puhumattakaan muista mukavuuksista, kuten sisävälot,kello,shaföörin ja takamatkustajan vlinen "safooni" eli shaföörin sisäpuhelin (Chauffeur Telephone).
--Nappulan painalluksella aukeaa pieni savukeaski sekä pieni puuterirasia.
--Eiköhän tässä ole tarpeeksi detaljeja?
--Värivalinnatkin ovat vaatimuksen mukaisia.
--Mutta lopuksi sanoakseni,miten on turhauttavaa puhua ylivoimaisen laadukkaista väreistä,annan asiakkaiden tehdä valintansa omien vaikutelmiensa pohjalta.
--Voin vakuuttaa,vaikka tämä on ensimmäinen kertani vaatettaa moottorivaunu sisältä,että olen tyytyväinen lopputulokseen ja että Chalmers Town Car tulee myös miellyttämään teitä.
Lady Lucile Duff-Gordon
Edellinen Lady Duff-Gordonin mainosteksti kuvaa vuosisadan alkukymmenien rikkaiden autojen prameita sisustoja,jotka tekivät niistä buduaareja tai Pullman-junavaunun I luokan osastoa,herrasklubien tupakkasalonkeja sekä naisten puuterihuoneita.
Turvakysymyksiin ei vielä osattu puuttua.ja niihin olisi vielä nelisenkymmenen vuoden ajomatka,jolloin nuori Lee Iacocca keksi Fordin- Custom-ja Fairlane-mallistoon pehmustetun kojetaulun,syvennetyn ratinkehyksen ja turvavyöt..
Valitettavasti turvalaitteet eivät myyneet ja isot Chevrolet-,Oldsmobile-,Pontiac-,Buick- ja Chrysler-tuotteet pitkillä ja korkeilla siivillä, jopa kolmivärisinä sekä kromikitcheillä veivät voiton myyntiluvuissa.
Chalmers Motor Company kuoli I maailmansodan jälkeiseen pula-aikaan.
Chalmersit olivat kallita autoja.
V.1924 Chalmers sulautui Maxwell-merkkiin,mikä myöhemmin sulautui Chrysleriin Dodgen ja Desoton kanssa.
Chalmers-merkki kyllä muistetaan Allis-Chalmers-traktorimerkkinä Suomessakin.
Isännät kyllä kutsuivat sitä "Kallis Elmeriksi".
V.1985 saksalainen Klockner-Humbolt-Deutz-konserni osti Chalmersin traktorilisenssin,jolloin uutta mallistoa nimitettiin Deutz-Allisiksi
Kuka muistaa 40-lukuisen oranssinpunaisen pikku-Allisin?
Siitä kloonattiin Suomessa Valmet 20-pikkutraktori,jota myös piikkilanka-aidankiristäjäksi haukuttiin.
 |
| 1911 Chalmers-lehtimainos |
-------------------------------------------------------
Lucile,miksi Lady Duff-Gordonia kutsuttiin myös ammattinimensä pohjalta.oli johtava muotisuunnittelija 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Ensimmäisenä englantilaisena muotisuunnittelijana hän saavutti kansainvälistä kuuluisuutta ja häntä pidettiin tunnustettuna "couture-tyylien" keksijänä samoin kuin muotimaailman PR:ssä (Public Relations)
Mannekiiniparaatien lisäksi hän aloitti modernit muotinäyttelyt,samalla kouluttamalla ensimmäisiä muotimalleja.
Hän sai markkinoille vapauttavat sivuhalkiohameet ja syvät kaula-aukot ,tekemällä vähemmän kuristavat korsetit suosituimmiksi ja edistämällä houkuttelevia kaksiosaisia naisten alusasuja.
Hän avasi liikkeen Lontoon talossaan ja Chicagossa sekä New Yorkissa pukemalla muotitietoista kuninkaallisten,siniveristen,sekä teatteri-että filmimaailman asiakaskuntaa.
Lucile muistetaan myös v.1912 uponneen RMS Titanicin pelastuneena matkustajan miehensä Sir Cosmo Duff-Gordonin kanssa ja samalla hävinneenä osapuolena Wood vs.Lucy,Lady Gordon-Duff-lakihaasteessa,missä tuomari Benjamin N.Cardozo kirjoitti mielipiteensä New Yorkin osavaltion korkeimmalle oikeudelle sekä New Yorkin vetoomusoikeudelle Lucile-merkin markkinoinnin yksinoikeudesta Otis F. Woodsin mainostoimistolle.
Sopimuksesta puuttui erityinen harkinta Lucyn lupaukselle sopimukseen,mitä ei oltu allekirjoitettu ja tuomari Cardozo huomautti,että lupausta ehkä ei ollut,mutta koko kirjoitus viittaa "velvotteen aikeeseen" ja täten sopimus on voimassa.
Titanicin uppoamistapauksen jälkeen vatvottiin Lucyn puolison Sir Cosmo Duff-Gordonin viiden punnan seteleiden ja shekkien jakamisesta pelastusveneen numero yhden miehistölle.että pariskunta pääsisi uppoavasta laivasta hengissä.
Amerikkalaiset tabloidlehdet levittivät huhuja jopa Lontooseen asti,missä pariskunta joutui 17-5-1912 brittiläisen kauppakomitean kuultavaksi Cosmon ollessa todistajana ,Lucyn astuessa todistajanaitoon kuukauden 20.päivänä.
Todistajat vetivät puoleensa kuulustelujen aikana suuria ihmisjoukkoja .
---------------------------------------------------------------------
Helen Dryden
From Wikipedia, the free encyclopedia
Helen Dryden (1887–1981) was an American artist and successful industrial designer in the 1920s and '30s. She was reportedly described by the New York Times
as being the highest-paid woman artist in the United States, though she lived in comparative poverty in later years.
Education
She was born in Baltimore and moved to Philadelphia when she was seven years old to attend Eden Hall. During her early childhood years Dryden showed unusual artistic ability, designing and selling clothes for paper dolls. Eventually she sold a set of her paper dolls and dresses to a newspaper for use in its fashion section. This in turn led to a position as illustrator for Anne Rittenhouse's fashion articles in the Philadelphia Public Ledger and The Philadelphia Press.
Dryden was largely self-trained, describing her works as "a combination of things I like, in the way I want to do them." Her artistic education consisted of 4 years of training inlandscape painting under Hugh Breckinridge and one summer school session at the Pennsylvania Academy of Fine Arts. Deciding that she had no real interest in landscape painting, Dryden focused her complete attention on fashion design and illustration.
Career
Fashion illustratiion
After moving to New York in 1909, Helen Dryden spent a year trying to interest fashion magazines in her drawings. None, however, showed any interest in her work and many were harsh with criticism. Dryden was particularly disappointed in her rejection by Vogue. Less than a year later, however, Condé Nast assumed management of Vogue and set out to make changes. Upon seeing Miss Dryden's drawings, they directed the fashion editor to contact her immediately. Soon Helen had a Vogue contract that led to a 13-year collaboration (1909–1922) in which she produced many Vogue fashion illustrations and covers.
Costume design[edit]
In addition to her prolific career as an illustrator, in 1914 Dryden launched a successful career as a costume designer. She designed the scenery and some of the costumes for the musical comedy Watch Your Step, followed by designs for several other stage plays including Clair de Lune, the fanciful drama based loosely on a Victor Hugo romance. Although the play starred Lionel and Ethel Barrymore, Helen Dryden's costume designs were generally given equal credit for the play's success.
Industrial design
Following the 1925 Paris Exposition Internationale des Arts Décoratifs et Industriels Modernes, Dryden turned her attention to industrial design, producing a number of designs for tableware, lamps, etc., on behalf of the Revere Corp.[citation needed] She had a highly paid job with the Dura Company until the stock market crash of 1929, at which point she was replaced by George W. Walker.[2] It seems Dryden never fully recovered from this blow. According to Christopher Gray, "The 1925 census recorded her living at 9 East 10th Street with her 25-year-old Philippine-born cook and butler, Ricardo Lampitok. But by 1956 Dryden was living in a $10-a-week hotel room paid for by the city's Welfare Department; at the time, she referred nostalgically to her '$200-a-month' 10th Street apartment".[3]
It was her work on the interior of the 1936 Studebaker Dictator and President that established Helen Dryden as an important twentieth-century industrial designer. Although her work was developed under the watchful eyes of the renowned automotive designer Raymond Loewy Studebaker ads proclaimed, "It's styled by Helen Dryden."
References
- ^ Gray C. ". . .Greenwich Village became an artists' colony, it attracted people like Helen Dryden, who was described in The New York Times in 1956 as once having been the highest-paid female artist in the country.—in New York Architecture Images (1996)
- ^ Walker G. W. ". . . Helen Dryden was a great artist from New York. She was an interiorist, and did a lot of wood interiors, and so Dura was paying her $35,000 a year, and that was a lot of money for Dura Company, and then when the cut down came with everybody being fired, she was thrown out. That's when I went in and said, "I'll do it for $200 a month." —fromReminiscences of George W. Walker Interview, Automotive Design Oral History, Accession 1673, Benson Ford Research Center, University of Michigan (1985)
- ^ Gray C. New York Architecture Images (1996)
- ^ Hendry, Maurice M. Studebaker: One can do a lot of remembering in South Bend. New Albany: Automobile Quarterly. pp. 228–275. Vol X, 3rd Q, 1972.
- ^ 1936 Studebaker advertisement
TARUA VAIKO TOTTA STUDEBAKERIN VAIKUTUKSESTA 1949 FORDIN SYNTYYN?
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 |
| 1949 Ford Test Driver shows Jill New Ford's Comfort |
2003 Virallinen versio
-----------------------
V.1949 Fordin synnystä ollaan kehitetty ihmeteko ja melkein kuin v.1947 Roswellissä uudessa Meksikossa nähty ufoilmiömäinen näky,jonka Ford oli ostanut suoraan Richard Calealilta sensaatiostoorikseen.
Richard "Dick" Calealin kerrotaan virallisesti muovailleen v.1949 Fordin pienoissavimallin Milwaukeen kotinsa keittiönpöydällä Indianassa.Dick oli työskennellyt Raymond Loewyn Studebakerin tiliin Bob Bourken alaisena.Libanonilaisemigranttien poika Dick oli saanut savimuotoilijan kannuksensa 30-luvulla REO:lla ja Packardilla.
Vuonna 2003 Ford-museossa oltiin julkaistu virallinen lausunto esittelyineen Calealin 1949 Fordin mallityön lopulliseksi hyväksymiseksi oikeaksi alkuperäiseksi pienoismalliksi.
 |
| Calealin savimalli edestä ilman propellinokkaa ja sivulta |
V.1944 Studebaker oli palkannut aiemmin Loewyllä työskennelleen Virgil Exnerin v.1947 Studebakerin suunnitteluun.Loewyn ja Exnerin välille oli kypsynyt vihamielisyyttä,jolloin Bob Bourke oltiin myös pakotettu irtisanomaan joitakin alaisiaan kuten Dick Calealin,joka marssi Walkerille työnhakuun.
Walker oli antanut Dickille mitat 1949 Fordista ja 3 viikon aikarajan savimallin muotoilemiseksi. ja lupaamalla työpaikan,jos hyväksyisi mallin.
Milwaukeen kotona hän muovaili keittiön pöydällä entisen esimiehensä Bob Bourken ja Loewyn Studebakerin muotoiluosaston alaisten John Birdin,John Lutzin ja Holden "Bob" Koton kanssa.
Bob Koto oli joukosta ainoa japanilaisamerikkalainen ja erittäin taitava muotoilija. Dick Caleal kertoi lainanneensa muovailusavetkin Studebakerin muotoiluosastolta.
Huhuja alkoi myös kiertelemään siitä,että 1949 Fordin savimallin syntyä olisivat inspiroineet Loewyn aiemmat mallit Studebakerista ja jotka Virgil Exner oli hylännyt roskakoriin.
Walker oli ihastunut Calealin ehdotukseen,josta valmistettiin täysiskaalainen savimalli.
Auton kuuluisan propellimaskin suunnittelun oli tehnyt Joe Oros.
1985 George W.Walkerin versio
--------------------------- -----------
V.1985 haastattelussa George Walker jo vanhentuneena ja pienin muistikatkoin oli kertonut Dick Calealin olleen toimistossa jonkinlaisena piikkinä takalistossa.Dick oli aina tullut hänen juttusille savisin kengin kehumaan töistään sekä V.1949 Fordin luomisestaan.Walkerin muistin mukaan Joe Oros ja Elwood Engel olivat tiiminä luoneet kuuluisan "Shoebox" Fordin.Walker lisäsi myös,että hän oli palkannut Dick Calealin,joka muutaman kuukauden nautti palkkaa toimistossa pelkästään istumalla.Alaisensa Tex Colbertin kautta Walker oli saanut Dickille paikan Chrysleriltä. Dick Caleal oli ollut hänelle kiitollinen uudesta toimestaan,mutta kuulema oli tehnyt samoin Chryslerillä eli kehuskellut töitään ja sanelemalla muille,mitä piti tehdä ja pälpätellyt alinomaan..Walkerille vanha Dick Caleal oli savimies,josta hän myös oli pitänyt omalla tavallaan.
Bob Koto ja Bob Bourke olivat tuoneet mukanaan Dickin Studebakerin South Bendin tehtailta Walkerille.
Joe Oros ja Elwood Engel eivät taas pitäneet Dick Calealista.Joehan oli suunnitellut sen kuuluisan Fordin spinnerinokan.
Walker oli esitellyt spinnerimaskisketsejään Fordilla Ernest Breechin toimistossa,jossa sattumoisin oli vierailemassa kuuluisa laulaja James Melton,joka omisti melkoisen autokokoelman.
Melton oli ihastunut Orosin spinnerimaskiin ja pian myös Henry Ford II,joka johtokomitean eli Ford-veljiensä kanssa hyväksyi mallin tuotantoon.
1994 Special Interest Auto-lehdessä no.134 julkaistu versio
--------------------------------------------------------------
 |
| 1946 Loewy uuden 1949 Studebaker Champion-mallin kimpussa. Savimalli muistuttaa huomattavasti v.1949 Fordia. |
II Maailmansodan lopulla Ford oli menettänyt omaisuuden ja yhtiön johto oli katsonut Bob Gregorien v.1946 lokakuulle muotoileman uuden 1949 Ford-mallin liian raskaaksi elefantiksi ja joka "myytiin" saman vuoden Mercuryksi.Ford tarvitsi nopean adhoc-ohjelman uuden Fordin synnyttämiseksi.
Teknisen paketin kokosi Harrld Youngren, Ford-yhtiön teknisen osaston apulaisjohtaja.
Mallin kaikki mitat vastasivat v.1947 Studebaker Championin mittoja.lukuunottamatta akseliväliä.
Fordin pomot olivat käyneet ostamassa paikalliselta Studebaker-diileriltä uuden Studebaker Championin,joka päätyi leikkauspöydälle ja hajoitetuksi palasiksi.Todellisuudessa Championeja tultiin ostamaan useita kappaleita paloiteltavaksi.Bob Gregorien tiimin työskennellessä kuumeisesti malliehdotuksien muovailussa,ulkoa palkattu George Walkerin tiimi ei ollut viikkojen aikana saanut näkyvämpää tulosta.Sitten kuvaan astui Richard Caleal kuvioon mukaan suoraan Studebakerin leivistä ja jolle Walker tarjosi 50.000 dollarin palkkion uuden voittavan Ford-mallin muotoilusta.
Caleal oli ottanut mukaansa joukon entisiä Studebakerin muotoilijoita. 3 viikon aikana tiimi oli muovaillut Calealin Indianan Mishwakassa sijaitsevan kotinsa keittiön pöydällä neljännesosaskaalaisen savimallin.(Joissain kertomusversioissa se oli kolmeneljännesosainen)
Dick Calealin esittelemään tummansiniseksi maalattuun kipsimalliin Walker oli heti ihastunut,mutta hän oli kyllä Dick Calealin projektin sivussa tarjonnut samanlaisen mallityöprojektin Joe Orosin ja Elwood Engelin tiimille,jotka toivat hänelle tulokseksi melkein identtisen ehdotuksen.Todellisuudessa toisistaan tietämättä 3 tiimiä paiski saman auton savimalliprojekteissa.
Walker tarjosi ehdotukset Fordin johdolle ja josta Dick Calealin malli valittiin voittajaksi,Bob Gregorien ehdotuksen hävittyä.Näin Fordin tulevaisuus katsottiin pelastetuksi.
Tarinaa pidetään puolitotuutena.
Herb 'n' Lorna
Book by Eric Kraft
Book cover sketch by
Juhart
2003
Herb 'n' Lorna's Studebaker Champion
-------------------------------------------------------------------------------
On the surface Herb and Lorna Piper are typically sunny 1950s American adults. Herb sells Studebakers to the citizens of Bebbington, a Long Island seaside town, and Lorna is his cheerfully coy and clever wife. Their story seems like an American myth: small-town origins, Jazz Age romance, Depression trials, postwar prosperity. But this book begins with the shocking, wondrous discovery, made by their grandson Peter Leroy after their death, "that my maternal grandparents were involved in--virtually the creators of--the animated erotic jewelry industry." And from that moment the story of Herb and Lorna takes on a tone of mingled awe and delight, propelled by a pair of secrets that dovetail, at the end, into a luscious and bawdy revelation.
Eric Kraftin kirjan löysin v.2003 Manilan Makati Cinema Squaren pohjakerroksen BOOKSALE-tiskiltä.
Booksale-tiskejä löytyi Manilan kaikista ostoskeskuksista .kuten Shoemartista,Shangri-Lasta jne.. jopa nyt jo puretusta Magallanes Shopping Centeristä. Booksalen kirjat yleensä olivat entisiä kalifornialaisten kirjastojen amerikkalaisten kirjailijoiden teoksia,joita sai ostaa melko halpaan hintaan.
Herb 'n' Lorna-teos kiehtoi minua erityisesti Ford- ja Studebaker-hulluna. Olin jo silloin kerännyt kirjastooni melkoisen määrän autoaiheisia teoksia. Kertomuksen Herb oli palvellut työelämänsä Studebaker-automyyjänä pienessä Bobbingtonin Long Islandin rantakaupungissa.
Kirjassa paljastui Herbin ja Lornan salamyhkäinen harrastus: eroottisten korujen valmistus,josta Lornan tyttärenpoka Peter Leroy oli löytänyt muistiinpanoja isoäitinsä jäämistöstä.
Minulle Studebaker ja eroottisuus kyllä hyvinkin sopisivat yhteen,etenkin rättikattoisen Championin takapenkillä jossain rantakoivujen varjossa.Rouvani kyllä on keräämässä hopeisia Pandora-trinkettejä ranneketjuunsa,muttei harmittavasti ole löytänyt yhtäkään eroottista killutinta ranteeseensa.
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti