Itsenäisestä naisesta kulutusjuhlaan.Kadonnut sukupolvi.

 

Lakanapyykkiä

Väitteet,ettei 50-luvulla ollut itsenäismielisiä naisia,ovat pohjattomia.

Vuosisadan alussa alkoivat suuret sufrageettimielenosoitukset Lontoossa ja New Yorkissa.Se oli alkua feminismiliikkeelle

Jo 30-luvulla ranskalainen Helen Nice oli ensimmäinen Formula -sarjan sankaritar vaaleansinisellä avo-Bugattillaan Monthleryn kilparadalla..Englantilaisen formulasankarin Sterling Mossin nuorempi sisko Pat Moss ajoi Monte Carlon rallissa jo 50-luvun lopussa.

Nämä ovat vain pieniä esimerkkejä miesvaltaisista aloista,minne naisia hyväksyttiin ennakkoluulottomasti.

Muilla aloilla oli suoranaista torjumista naisia kohtaan miesvaltaisisssa ammateissa

Naisjuristejakin alkoi ilmestymään raastupiin puolustusasianajajina..

Naiset otettiin avosylin vastaan kumpienkin maailmansotien aikana teollisuuteen ja palvelualoille miesten töihin,miesten kaatuessa suurin joukoin rintamilla.

Miesten töissä pappilan pastorska oli voimakkaampi ja kätevämpi uros kuin moni mies,puhumattakaan isäpastorista,jonka tekniset kyvyt jäivät pappilan ovisaranoiden tippakannulla voiteluun Singerin ompelukoneöljyllä.

50-kilon potaattisäkkikin meni äidin harteille yhtä kevyesti kuin saunapyyhe.

Pesulan pyykkärit
Juhart 2012

Monen töihin haluavan naisen tie ansioon oli kuoppainen.

Työhaastattelussa kielteisen vastauksen saamisen antama paine oli huomattava.

--Yhdelläkään naisella ei ole samanlaista kapasiteettia enkä koskaan kajoaisi vähemmistön oikeuksiin kodin ulkopuoliseen ansioon.

Eräs naistenlehden naispuolinen kotineuvoja kirjoitti.

--Mutta voin varmuudella sanoa,että useimmat perheelliset naiset ovat paljon tyytyväisempiä tekemällä parempaa työtä ja palvelusta kotona kuin kodin ulkopuolisessa työssä.

Samassa lehdessä myöhemmin eräs kotirouva vähätteli vihaamaansa kodin ulkopuolista työrupeamaansa.

--Kotityössä vaaditaan kaikenlaisia taitoja.

--Miehen olon onnelliseksi ja mukavaksi tekemistä ja lasten synnyttämiseksi katsottua kotityötä pitäisi kannustaa.

--Yksikään muu naistyö ei ole sitä tärkeämpää.

--Nainen on myös töissä altis seksuaaliseen väkivaltaan.

Filippiineillä eräs,nyt jo kuollut,senaattori Mitra lausahti 90-luvulla eräälle naisreportterille kysymykseen naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta työpaikkaväkivallasta:

--Paneudu vain seljällesi ja nauti niin kauan kun kestät.’

Kaneetti kuvaa,miten naiset altistuivat miesporukassa helpoksi saaliiksi,mikä oli sääntöjen mukaan sallittavaa.

Naisten odotukset kodin ulkopuolisesta ansiosta heijastuivat seuraavassa kommentissa:

--4 viidestä naisesta tutkimuksissa v.1955 aikoi täystoimisiksi kotirouvaksi ensimmäisen lapsenpäästön jälkeen

--Puolella ei ollut aikomustakaan mennä takaisin töihin huolimatta,että lapset olivat tarpeeksi vanhoja pärjätäkseen yksinään..

--Paine ei ollut työssä,vaan työpaikan julkisessa mielipiteessä,etta hänen olisi ollut parasta pysyä kotona.

Mutta aviomiehet olivat pääsyynä vaimon töihin menon vastustamisessa.

--Vaimon paikka on kotona lasten kasvattamisessa!

Oli yleisin tylyhkö miesten mielipide.

Pappilan pesueen villiinnyttyä leikeissä,isäpastori torui äitiä,miten tämä oli lapsiaan kasvattanut.Isäpastori oli katsonut pastorskalle kuuluvan lasten kasvatuksen,kun hän itse omalla työllään kantoi tilipussin kotiin.Hänellä ei ollut aikaa kodin- eikä lastenhoitoon miesroolissaan,joka piti häntä alinomaan kodin ulkopuolella kirkollisissa ja kunnallisissa virantoimituksissa.

Siitä johtuen isä jäi lapsille etäiseksi liperikaulaiseksi hahmoksi,johon pappilan lapset pääsivät tutustumaan vasta äidin kuoleman jälkeen.

Pula-ajan äiti
Juhart 2012

Asiantuntijatkin kannustivat äidin roolia lasten kasvatuksessa sillä,että äidin rakkaudella oli ratkaiseva merkitys lapsen luonteen  ja persoonallisuuden kehitykseen.

Jos äiti lyö lapsensa laimin,vaikeudet seuraavat tulevaisuudessa.Kotiäiti antaa lapsilleen varmemman pohjan henkiselle terveydelle kuin kalliit laitteet ja kallis koulutus.

Erään kuvalehden artikkeliotsikkona oli vuonna 1953 ‘Mikään ei korvaa äidin rakkautta’.

3 vuotta myohemmin eräs lapsiekspertti lausui,että on traagista  äidille,joka jättää alle 5-vuotiaan lapsen muitten hoidettavaksi.

Siitä seuraa tuho ..

Syyllisyyttä katsottiin suurimpana syynä.

Yksi keskiluokan äitisukupolvi tehtiin syyllisyyttä kärsiväksi osapuoleksii ’erotuspelossa’ ,

Koulutetut äidit jäivät kotiin vuosiksi,jotkut onnellisina ja toiset ei.

Eräs tehdastyöläisnainen muistaa,miten hänet pantiin tuntemaan syyllisyyttä.

Ihmiset olettivat sinun menneen töihin kykenemättömyydessäsi katsomaan kunnolla lastesi perään..

Kaikista varoituksista ja varoitteluista huolimatta palkatun naistyövoiman lukumäärä nousi tasaisesti vuosien 1951 ja 1961 välillä.

Keskustelu asiasta yleensä päätyi tasapeliin..

Tutkimukset jakautuivat tasaisesti 50-50 kahteen luokkaan…’Kyllä,hyvä n syyn takia’ ja ‘Ei missään tapauksessa’.

Eräällä rouvalla oli yksi hyvä syy käydä töissä.Hän omasta mielestään oli parempi äiti kotitöitä säästävien ja helpottavien laitteiden ansiosta,joita hän ei olisi voinut ostaa kotiin jäädessään..

Toinen,neiti-ihminen ilmaisi.

--Jos mies ei pysty varallisesti pitämään vaimoa,hän ei ansaitse sellaista.

--Voisin köksätä ,neuloa ja parsia sekä siivota hänelle.

--Asunnon ei tarvitsisi olla liian pieni,mutta en kyllä myöskään menisi töihin pelkästään juuri häntä varten.’

Ne,jotka olivat valinneet kotiin jäämisen,ilmaisivat tyytymättömyyttäänkin.

Lähes puolet myönsi ottavansa mahdollisuuden tullen osapäivätyotä,nähdäkseen enemmän elämää.

--Pääsy pois kotitöistä ja lastenhoidosta olisi virkistävää edes pieneksi aikaa joka päivä.

Eräs kotirouva lausahti.

Lampputehtaan likat
Juhart 2004

Kuitenkin osapäivätyötä ei ollut saatavana kuin rajoitetusti.

Työläiskotirouville pesulat olivat pääasiallisina työnantajina.

50-luvulla myös tarvittiin paljon konekirjoittajia,joidenka palkat olivatalhaisia.

Yhtenäistä palkkalakia ei ollut ja naisen keskipalkka oli yli puolet alhaisempi kuin miesten.Puolueet eivätkä ammattiliikkeet ajaneet naistyövoiman palkkaetuja alkuunkaan.

Vallitsevana käsityksenä oli,että naiset ansaitsiva vaint
" käsiveskarahaa" eikä palkkaa elämiseen.

Eräs laitossiivooja kertoi:

--Olisimme olleet tosiköyhiä,ellen olisi ottanut työtä.

--Minusta olen ollut todellisena apuna miehelleni.’

Eräs arkistonhoitaja sanoi (tämä oli lisääntyvä 50-luvun piirre):

--Voimme ostaa kaikenlaista lisätavaraa tai mennä vaikka lomalle työn ansiosta.

Yleisenä mielipiteenä oli,että miehen palkan pitäisi olla korkeampi kuin vaimon palkan.

Mielipide oli tuskin yllättävää,koska eroja miesten ja naisten välisissä kyvyissä ja potentiaalissa oltiin juurrutettu mieliin sukupuolten välillä jo aikojen alusta.

Tea 4 Two
Juhart 2004

--Voi kun nätti nukke!

Maija-tyttö voi sanoa aapiskirjan kuvasta.

--Jonain päivänä ,kun tulen isoksi,otan pestin isoon laivaan!

Sanoo Matti-veli.

Lisäksi Maija voisi sanoa aamulla veljelleen:

--Matti…minä petaan vuoteesi kuntoon,koska jätit sen tuolla lailla myllätyksi kiireessä.

Kouluissa tytöille korostettiin kotitöiden ja äitiyden tärkeyttä elämänroolina käsityö- ja kotitaloustunneilla.

Opettajat kumma kyllä olivat useimmiten ikäneitoja.

Valitettavasti pojatkin alakoulussa pantiin oppimaan virkkaus- ja neulontataitoja.

Jussin alakouluopettaja Seija Simola oli seurannut pojan patalappuvirkkausta,joka päätyi löysille solmuille, sanomalla:

--Jaa-a…sinun Jussi olisi parempi tehdä siitä sipuliverkko.

Pojille opetettiin miesten roolin puutöitä käsityötunneilla,missä Jussin timpurin taidot piilivät viela latenttina.

Nelijalkaisen pallin teossa Jussilla jäivät saunajakkaran jalat eri pituisiksi.

Veistonopettaja Saura oli käskenyt sahaamaan ne tasaan.

Silti jakkara keikkui ja Jussi sahasi lisää niin,ettei pallissa enää ollut jäljellä kuin jalkatumpit.

Saura tokaisi:

--No Jussi….meneppäs sinä tekemaan vain leipälautoja mäntylaudasta.’

Oivana esimerkkina käsityopetuksen tärkeydestä oli,että Jussi oppi ompelemaan housunsa litsinnapit Karhu-langalla ja parsimaan villasukkansa,vähentämällä äidin tyotaakkaa.

Naisvaltaisessa pappilassa oli äidin määräämät tiskihukit.

Jussi tiskivuoronsa tullessa oli manaillut siskoilleen,että on sitä kotona muitakin naisia.

Siitä maininnasta lähtien hänet laskettiin hekotuksen kanssa naisväkeen. 

Koulukeskustelut ‘Naisen paikka on kotona’-teemasta olivat hyväksyttyjä.

Työssä käyvää äitiä katsottiin hiukan omituiseksi ja poikkeavaksi.

Korkeamman koulutuksen valinneista naisopiskelijoista vuonna 1958 oli keskimäärin neljännes koko yliopistojen opiskelijamäärästä, kuten vuonna 1920.

Naisopiskelijat olivat kaukana mistään nykyajan feminismikäsityksestä.

Vuoden 1957 tutkielma vaimoista,jotka menivät yliopistoon päätteli,että koulutetun vaimon täytyy olla samalla sekä femiini että maskuliini,panematta silti liikaa painoa kummallekaan puolelle.

Niin paljon laskettiin miehisen miehen päälle!

Vain miehen rakkaudella,luottamuksella ja tuella vaimo pärjää komeasti.

1951 Pappilan tytärten
pyhäkoulukuva

PYHÄT SEKÄ VAPAA-AIKA

Sunnuntait olivat 50-luvun lepopaiviä tai oikeastaan evankelisluterilaisessa maassa pyhitettyjä lepopäiviä eli pyhiä.Monille lapsille ne olivat pitkästyttäviä kirkkoonmenopakkopäiviä.

Pappilassa oli lakina,etta lapset menivät pyhänä kirkkoon sekä pyhäkouluun.

Kaupat ja huvipaikat olivat kiinni Herralle pyhitettynä päivänä.

Kyllästyminen ja ei-minkään-tapahtuminen vaikuttivat kaikkiin.

Isäpastorille pyhä oli työpäivä jumalanpalveluksin,ristiäisin,vihkiäisin ja kastein.

Itseään hän kutsui seurakunnan pullasorsaksi kymmenien kahvittelujen takia.

Työpaivänsä päätteeksi hän odotti saunan olleen lämmitettynä,jolloin saisi pestä nenästään ja nahastaan kalman- ja lapsen oksennuksen hajun.

1955 ca. Autio Turuntie Salossa

Kauppalan kadut olivat pyhänä autioina.

Ei kauppoja,ravintoloita,elämää,ei mitään.

Pihalla leikkiminen,pyöräily tai pallon potkiminen pappilan kivisokkelia vasten oli kiellossa.Sarjakuvalehtiä piti pitää tyynyn alla piilossa.

Monessa muussa perheessä,missa vanhemmat eivät olleet kovin uskonnollisia,seurattiin silti vanhaa sanomatonta lakia huvikiellossa.Sapatin pitäminen pysyi lakina.Bussi-ja juna-aikataulut samoin seurasivat sapatin lakia harvoin päivävuoroin.

Kauppalan paikallislinjan bussi eli pätkä papatti Hesselman-diiselilla pappilan ohi postin kulmalle kerran kahdessa tunnissa.Rautatieaseman semafoorikin näytti seisovan käsi ojossa melkein koko pyhän,heilauttamalla vain pari kertaa menolupaa ,Helsinki-Turun pikajunan ottaessa asemalta muutaman matkustajan kanssa puolityhjiin vaunuihin.

1956 Salon pikkukirkko

Muutama harva ihminen keskusteli kadulla tai omakotialueen pensasaidan yli kirkonkellojen soittaessa jumalanpalvelukseen.

Pikkukirkon kellot kumottivat verkkaasti hautajaisia,ikäänkuin suntio olisi nukahtamaisillaan kelloköysissä.

Radiostakin tuli vain jumalanpalvelusta ja toivottuja hengellisiä lauluja.

Television alkaessa yleistymään 50-luvun lopussa koteihin saatiin enemmän viihdettä .

Pappilassa sävelradiota kuuntelevat lapset saivat pastorskan tulistumaan pyhäpaivää häiritsevästä rumputuksesta ja humputuksesta.

Radio oltiin pyhitetty vain uutisille,säätiedotuksille,jumalanpalveluksille ja aamu-sekä iltahartauksille.

Kuitenkin pyhäpäivän vietto kristillisenä lepopäivänä ja hyvien tekojen päivänä oli hiljalleen väistymässä.

Pappilan Jussi keskittyi silloin pyhän tylsyydessä yleensä pieneen pahantekoon.

60-luku toi asteittaisen lahkoutumisaallon.

50-luvun ihmiset olivat vielä syvästi uskonnollisia.Monesta silti kirkon valta ja vaikutus oli irtoamassa.

Kirkossa käviöoiden lukumäärä oli laskemassa.

Eras kirjailija valitti,etta Pitkäperjantai oli menettämässä uskonnollisen merkityksensä.

Tilalle oli tullut kaupungilla kävelevät ihmisjoukot,puistokukat ja kevätauringosta nauttiminen… eli toinen vapaapäivä.

--Älä puhu minulle papistosta!

Eräs työläisnainen sanoi ärtyneenä.

--Pappien ei pitäisi kertoa,miten kunnollisen työväen pitäisi käyttäytyä.

--Mitä ne tietävät oikeasta elämästä?

--Useimmat eivät ole tehneet elämässään päivääkään rehellistä työtä!

Kastajaiset pappilassa v.1950
Jussi vasemmalla luuraamassa

Toinen kotirouva sanoi pihistä vuokraisännästään:

--Se puristaa viimeisen pennin kaikilta ja sitten marssii kirkkoon pyhänä kuunteleman Herran Sanaa kuin mikäkin uskovainen.

Moni kirkossa käymätön perhe silti pani lapset pyhänä pyhäkouluun.

Seurakunnilla oli myos pientä harrastetoimintaa partiolippukuntien ohella.

Isäpastori perustamansa partiolippukunnan ohella kannusti lentopallon pelaamista nuorille.

Naisväki kävi ompelukerhoissa,mitkä yleensä palvelivat seurakunnan naisten tietotoimistoina Kauppalan ja seurakunnan tapahtumista.

Kasteet,vihkimiset ja hautaukset polkivat samaa rataa kirkossakäymättömienkin keskuudessa.

Suruväelle vainajan kunnolliset kuoppaajaiset seurakunnan kalmistoon pysyivät vielä normina.

Suurin osa uskoi Jeesuksen olevan Jumalan pojan.

Pieni vähemmistö kielsi Jeesuksen kokonaan,pitämällä konseptia henkijumalana tai jonkinlaisena elämänvoimana.

Yhdessä tutkimuksessa enemmistö rukoili säännöllisesti, murto-osa vain onnettomuuksien sattuessa ja suruaikana.

Lähes puolet uskoivat kuoleman jälkeiseen elämään ja toinen kolmasosa oli epävarmoja.

Mielikuvat rajantakaisesta elämästä vaihtelivat .

Yksi kotirouva uskoi taivasta ihanaksi paikaksi,missä sai paljon ruokaa,mikä ei ollut säännöstelykortilla.

‘Ei kylmiä huoneita,sotaa eikä pyykkäämistä.’

Toinen rouva uskoi taivaallisen elämän olevan samanlaista kuin maan päällä,mutta ilman seksiä.

Raamatun sanaa käsitettiin laupeudentyönä ja siiveellisenä elämänä.Ei ollut eroa siinä,mita uskoi,vaan mitä teki ja mitä kukin oli.

Monet tulivat vain kyynisemmiksi,mitä enemmän olivat kokeneet maanpäällistä elämää.

Eräs sotaveteraani kertoi,että lapsena hänellä oli makuukamarin seinällä taulu,missä luki ‘Herra on rakkaus’.

‘Olen kokenut kaksi sotaa,ollut työttömänä puolitoista vuotta sekä nähnyt vaimon kituvan ja kuolevan syöpään.

Nyt odotan atomipommin tippumista niskaan.

Kaikki jutut Jeesuksesta eivät ole auttaneet tippaakaan.’

Enkelikiiltokuva-arkki

Pappilassa Jussin vuoteen yläpuolella roikkui lasiraameissa painokopio taulusta,missä enkeli suojeli paljasjalkaista pikkutyttöä,joka oli ylittämässä lahoa ja muutamasta kansilankusta vajaata siltaa.

Poika kyynisenä joskus aidiltä tukkapöllyn saaneena oli kysäissyt taulun enkeliltä,miksei se koskaan lentänyt apuun suuressa hädässä.

Enkeli ei koskaan vastannut.

Jussi oli manaillut tälle,että jos sillä "onniin pirun pitkät siivet seljässä,niin miksei se voinut edes lennättää taulun tyttöä lahon sillan yli sen sijasta ,että levitteli siipiään tytön takana kuin tolpan nokassa istuva lokki"..

1964 Juhannusvalvojaiset

 OMALLA LOMALLA

Seesteiset ja kauniit sunnuntaipäivät synnyttivät yleistä katsontakantaa,että jos kirkon johtajilla oli keinonsa,niin maailmasta tulisi liian synkkä jo pelkistä sanoista.

50-luvun ihmiset kaipasivat huveja ja rentoutumista,mitä yhä kasvava lomien ja lomamatkojen tarve osoitti.

Lomamatkoja alettiin mainostamaan lehdissä mm.Kolille,Punkaharjulle,Puijolle ja Lappiin.Virvoittavien vetten äärelle kansa myos halusi..eikä aina herättäjäjuhlille.

Kotikauppalan läpi virtaavan joen suussa oli uimala ja toinen uimala sijaitsi puolen tunnin bussimatkan päässä.

Kaupunkilaiset,joilla ei ollut kesämokkiä ahtautuivat kellimään kotimaan aurinkorannoille.Limonaadin ja jäätelön myynti oli huipussaan.

Rantojen pakkautumisesta huolimatta päivämatkat eivät pilanneet pitkään huveista puutteessa eläneille.

1856 Pappilan nuorimmat tytöt
Katavasaaren kesämökin laiturilla
Juhart 2010

Pohjoismaat olivat Euroopan etuoikeutetuimpia kansoja,joidenka kesämökkikulttuuri alkoi nousemaan 50-luvulla.

Kaikilla ei ollut varaa ostaa tai vuokrata kesämökkiä ja monet perheet menivät kesälomilla sukuloimaan maalle.

Pappilan pesue vietti kaikki kesälomansa mökkisaaressa,jota Jussi kutsui Alcatraziksi jatkuvan työsavotan takia,äidin jopa piilottaessa ruuhen airotkin.

Uimista ja rannalla lokoilemista saatiin palkaksi päivittäisen työsavotan palkaksi.

1968 Brittiläistä lomailua

Brittein saarilla ei työläisperheillä ollut varaa moiseen luksukseen ja perheet ahtatuivat Blackpoolin ,Skegnesin ja Brightonin rannoille,joihin erityiset lomajunat veivät lomalaisia Lontoosta ja Manchesteristä.

Palkalliset lomatkin lakisäänteisesti myönnettiin työntekijöille.

Pienellä prosentilla lomalaisista oli varaa mennä ulkomaille.

Briteillä oli myös mahdollisuus varata itselleen loma Butlinin lomakeskuksissa,mitkä tarjosivat täysiä lomapalveluja huoneineen,ravintoloineen ja huvituksineen.

Eräs Jussin lukiokaveri Klenbergin Esko,oli yhden kesäloman töissä 60-luvun puolivalissä Butlinin keittiössä tiskinpesijänä..Esko osasi laulaa brittiaksentilla Beatlesien Yellow Submarinenkin väärinpäin "Cellow Yabmarine"nä

                                           Yellow submarine.The Beatles

60-luku oli jatkoa 50-luvun puritanismille,joskin sodan jälkeen syntynyt sukupolvi oli saanut virikkeitä lännestä.Jussikin pääsi käymään Lännessä eli Ruotsissa kesätöissä.Jussi vuoden 1965 kesäloman lapioi sianpaskaa uplantilaisessa sikalassa ja oppi laulamaan uplannin kurkkuruotsiksi Siw Malmquistin hittejä.

Lisäksi hän oppi,että paska oli ruotsiksi bajs.
Isäntä Andersson kehui suomalaisia uutteruudesta ja niiden hyvästä traktorista...."Vamlet är bra traktor!"

(Valmet På finska)

Vuosikymmenen edetessä loppua kohti täysityöllisyyden ja kohoavien palkkojen myötä, lomamatkailijoiden määrä nousi räjähdysmäisesti,lomakeskusten houkutellessa kilpaa asiakkaita mainoskampanjoillaan.

1950 Perniön puutarhakärry

 50-luvulla oli suurta huutoa puutarhakaupungit sekä siirtolaispuutarhat..

Jussin kavi monasti Turussa,johon eräs lapseton sukulaispari haki hänet lellittäväksi uudella kermanväriselle Peugeot 203:llä.

Keskellä kaupunkia häntä ihmetytti puutarhamökkialue,missä turkulaiset viettivät vapaa-aikaansa kuokkimassa,istuttamassa ja harventamassa vihannesmaitaan.

Alue oli pyhitetty kivitalo-osakkeissa ja -vuokra-asunnoissa asuville kaupunkilaisille.

Pappilan Kemiön kesamökilläkin oli omat vihannes-ja perunamaat puutarhan kyljessä,missä isarovasti hätisteli räkättejä variksenpelättimillä kullanarvoiselta mansikkamaaltaan.

Räkätit eivat pelänneet rovastin pehkautunutta 30-lukuista tupakkatakkia kantavaa variksenpelätintä,varastamalla ja nokkimalla parhaat palat puutarhamansikoista.

Linnut olivat viisaita,koska pelätinhän oltiin nimetty vain variksille.

 90-luvun alussa Saudin Riyadhissa Jussi piti King Faisal-sairaalan perhecompoundin asuntonsa takapihalla pientä ryytimaata,kunnes palavien Kuwaitin öljylähteiden savu ja noki mustutti yrttimaan.

Isältä pojalle oli siirtynyt perintönä vääntynyt ja pruunaussaksilla viilletty viherpeukalo.

1955 Salon Seudun Osuuskaupan
 sivumyymälä,
jossa Jussin Aune-täti
oli myymälänhoitajana.
Kellogsia jo hyllyssä

KULUTUSJUHLAA

 50-luvulla kaupunkilaiset ostivat vihanneksensa tuoreina torilta.

Hiljalleen maa oli kuitenkin muuttumassa kulutusyhteiskunnaksi.

Ensimmäiset itsepalvelumyymälät aukaisivat ovensa 50-luvun lopussa pääkaupungissa.

Ruoka ei ollut enää kortilla ja kaupat olivat pullollaan tuotteita ja ihmisillä enemmän lompsissa rahaa kulutukseen.

Vihannekset eivät olleet ainoita kulutustavaroita.

Teini-ikäisiä alettiin pitämään yhtenä uutena kuluttajapiirinä.

Kesälomilla tyoskentelevät koululaiset ansaitsivat omaa käyttörahaansa.

Kauppojen hyllyille tulivat uutuuksina amerikkalaiset Kellogsin maissihiutaleet ja riisimurot.

Äidin mennessä kauppaan lapset huusivat perään kiusaksi.

--Älä sitten unohda Wrigleyn pipariminttupurkkaa!’

Pappilassa purukumin jauhaminen oli täydessä kiellossa.

Äiti piti leukaluiden heiluttamista sorkkaelukoiden märehtimisenä..

Pallo-Hoover-imuri

Mainostamisesta oli tullut uusi myynnin toinen elinkeino.

Kotiäideille tarjottiin reklaameissa uutta Boschin vatkainta,joka säästää työtunteja,ja auttaa kotirouvaa valmistamaan uusia jännittäviä ruokalajeja.

Keittiökalusteissakin oli tapahtunut vallankumous.

Rosteriset työpinnat ja kaksialtaiset tiskipöydät olivat monen kotirouvan haaveita.

Värikkäät melamiinipintaiset ruokapöydät olivat suurta  huutoa ja keittiössä piti olla jopa tila jääkaapille seka pesukoneelle.

Tee-se-itse-muoti myös syntyi ja rautakaupat alkoivat tarjoamaan uutta emulsiomaalia… lateksia,jossa maalia voidaan ohentaa vedellä,samoin kuin pestä pensselit vesikraanan alla.

Tärpätit seka denaturoidut spriit kylla myivät viela lyijy- ja emalimaalien kanssa etenkin huushollien ovien,ovenkarmien ja keittiökalusteiden maalaukseen tarkoitettuina.

1959 Leinon rautakaupan maaliosaston
myyjät

Jussin kotikauppalassa puliukot kävivät ostamassa Leinon rautakaupasta talousspriitä,jolloin neitimainen rautamyyjä Osku kehaisi rantojen ostajalle.

‘Meillon kyl priin kans pensselipakko,et mukkaan tulee kahren tuuman suti!’

Maalirulla oltiin ensiesitelty jo v.1953 optimistisen valkoisen värin alkaessa korvaamaan vanhoja likaa peittäviä suklaanruskeita ja kermanvärisiä pintoja.

Tikkurilan värikartatkin alkoivat muistuttamaan riikinkulon pyrstösulkia.

V.1954 Black & Decker esitteli sähköporakoneen kotinikkareille.

Kotitalouskoneet,etenkin pesukoneet valtasivat markkinoita,muuttamalla kotirouvien päivittaistä elämää helpommaksi.Kodinkonearkkinoiden kärjessä seisoi pitkaan Hoover-merkki.

Kiven Kalaliikkeen muovipussi

Mutta kulutustavaroiden myynnissä alkoi suosio nousemaan valmistuotteisiin,kuten instanttijälkiruokiin ja prosessoituihin kalatuotteiisiin.

Lipeäkalaa sai torin kalakauppiailta,mutta osuuskaupan hyllyn seifileet ohittivat turskan pikaruokana.
Eikä kuivattua lipeäturskaa voitu kuvata ihan pikaruoaksi.

Kanan tarjonta lisääntyi maataloustekniikan kehityksen mukana nopeasti.

Kanasta,joka oli ennen ollut kallista rikkaiden ruokaa,tuli ruokapöytiin halpa vaihtoehto.

Teepussit korvasivat poroteen .

Vuonna 1954 esitelty Nescafe instantkahvi kankealla alullaan tuli hiljalleen korvaaamaan oikean "pöönakahvin"… vasta 60-luvulla.

Asa-television katselua
Arsan ikkunasta
Juhart 1995

Televisio sai myös ostajakunnan jaloilleen kilpailussa,kenellä oli ensimmäisenä  huushollissa viimeisin töllötinmalli.

Jussi muisti 50-luvun lopussa,miten sunnuntaikävelijät talvi-iltapäivinä töllöttivat Arsan sähköliikkeen ikkunavitriinin edessä Kirjosen mäkihyppyä Lahden suurmaessa venalaisten Temp-televisiirien (Tetr) ja Asavisioiden ruuduista.

Pappilassa äiti oli aluksi moista rumilusta vastaan,mikä syötti olohuoneisiin humpuukia ja irstautta .

Kesti vain nelisen vuotta kun v.1963 kappalaiska makasi olohuoneen sohvalla tuijottamassa Peyton Placea sekä Pientä taloa preerialla.

‘Ai kun tuolla Rodney Harringtonilla on kaaniit silimat ja "niiiin" pitkät ripset..että!

--Ja Ingallsiejen Lauran isä onniiiiin komija…että!’

Pieni talo preerialla

Äiti huokaili Ryan O’Neilistä ja Michael Landonista.

Peyton Place-filmi oltiin ensiesitelty v.1957.

Elokuvassa näytettiin uusenglantilaisen pikkukaupungin insestiä , muitten murhia ja itsemurhia.Päänayttelittäjärenä filmissä oli Lana Turner.

Televisioversiossa Lanan tilalla näytteli Mia Farrow,myöhemmin Frank Sinatran ja Woody Allenin vaimo.

Rodney Harringtonin äitinä näytteli Dorothy Mallone,jonka ylisuuret ja pitkäripsiset silmät ja marilynimäiset tutit saivat Jussillekin aikaan märkiä unia.

Televisiosta tuli huushollien arvokkain huonekalu,jonka päälle pistettiin pitsiliinalle kukkavaasi ja talon tyttären hääkuva sekä pojan armeijapotretti.

Vallankumous oli saapunut kamariin ,kun illallinen tarjottiin olohuoneen kalpeansinisessä kajossa.

Töllöttimellä oli hyvät puolensakin yhdistäessään perheitä ja naapureita,joilla ei vielä ollut näköradiota.

Isännän haukottelu ja suun maiskuttelu oli merkkinä,että vieraitten piti poistua  hyvän sään aikana koteihinsa.

Eräs keski-ikäinen kotirouva totesi,että televisiolla oli toki hyvät puolensa,koska pitkäaikaisen avion jälkeen ei ollut miehen kanssa ollut paljon keskinäistä puhuttavaa.

Kotikeskeisyydellä oli myös huonot puolensa.

Elokuvateatterien katsojamärät laskivat.Ravintoloissa käynti väheni,isien käydessä töitten jälkeen ostamassa Alkosta Vaakunaviinapullon tai muutaman kaljapullon teeveen ääreen.

Repen nakkikioski vielä
80-luvulla

Ulkona syöminen kyllä hiljalleen oli lisääntymässä.Ravintolat alkoivat tarjoamaan edullisia lounaita sekä paivällisiä alennuskorteilla.

Kaupungeissa sai makkarakioskeista hampparimakkaraa ja lihapiirakoita pieneen iltahuikoon.

Kulman sekatavarakauppa alkoi kärsiä asiakasmäärän vähenemisestä.Maito-ja sekatavarakaupat olivat olleet säännöstelyn aikaan yhteiskunnan kulmakivia.Osuuskaupat ja myymäläketjut söivät pois korttelikaupat.

Helsingin Stockmania ja Turun Wiklundia pidettiin rikkaitten kauppataloina,joihin keskiluokallakin oli nyt varaa.

Maalaiset sekä työväki eivät uskaltaneet panna jalkojaan näiden kauppojen pyöröovista sisään,missä meikatut myyjättäret katsoivat lasitiskien takaa nenänvarsiaan pitkin karsaasti alas landeja ja duunareita.

Jussin kotikauppalassakin vaatekaupat jakautuivat eri ostajakuntiin.

1961
SSO:n tavaratalo
Turuntiellä

Kauppalaa ympäröi suuri maakunta,josta päiväostajia saapui ruoka -ja vaateostoksille.

SOKn uutta osuuskaupan tavarataloa (V.1956) käyttivät kauppalan keskiluokka seka ympäristökuntien tilalliset.

Kaupalla oli oma traktorinmyytinsä seka maatalousosastonsa,jopa Gulf-asemansa.

OTK:lla oli oma osuusliikkeensä Tähkä,jossa työväki asioi.

Itsepalvelumyymälät tulivat lopulta yhdistämään ostajakunnat 60-luvulla.

Vaatealalle syntyi halpamyymälöitä ns.palapuoteja,joista puettin jälkipolvea äitien polkusingereillä.

Keskiluokka käytti myos omia naisten vaate-ja leninkiliikkeita ja herrat pukimoita seka pukuräätaleitä.

1964 Centrumin (OTK) vaateosasto

MUOTIORJUUS

Valmisvaatteita tarjottiin hengarikaupalla tavaratalojen vaateosastoilla.

V.1958 muotisuunnittelija Yves Saint-Laurentia ylistettiin Diorin seuraajana.

Miehiset miehet eivät ollenkaan pitäneet taman säkkimäisistä ja pyramiidimaisista luomuksista,jotka eivät hyväilleet eivätkä paljastaneet naisten ihailtuja suloja.

Muotiväreiksi tulivat räikeän keltaiset ja oranssiset,siniset sekä liikennemerkin punaiset vivahteet.

Toreilla helppoheikit myivät pinkkaupalla emännille isoja vaaleanpunaisia alushousuja  sekä isännille työrukkasia,jotka yhdellä suitsienvedolla halkesivat hajalle.

Varsinaisia teini-ikäisille tarkoitettuja vaatemyymäloitä ei vielä ollut.

1976
Teinitalomainos

Vasta 70-luvulla Teinitalo avasi ovensa kotikaupungissa.

Teinimuotia sai ostaa tavarataloista,vaikkakin 50-luvun teinityyli oli kopiota vanhemman polven muodista.

Lastenmuodissa jälkipolvea puettiin viela merimiespukuihin ja essumekkoihin 50-luvun alkupuolella.

Jussi sai v.1958 Yhteiskouluun menolahjaksi upouuden Leijona-rannekellon ja beessinvariset Ingo-shortsit.Ingot olivat suurta muotia Ingemar Johanssonin  lyötyä Floyd Patterssonin kanveesiin nyrkkeilyn maailman raskaansarjan voittajana.

V.1952 Ingo Messuhallin nyrkkeilyringista oli juosut Helsingin Olympialaisissa suomalaista myrkkeilijää pakoon pukusuojaan.

Toinen maailman julkkis Jurin Gagarin ei saanut liikkeelle lentäjän nahkakypärämuotia,vaikka olikin suuren ja mahtavan Neuvostoliiton "sankarpoika"..

Töihin moottoripyörillä ajavat työmiehet olivat olleet lentäjän nahkakypärien ja nahkalakkien uranuurtajia jo sodan jälkeen.

1959
Jussi Ingo-shotseissa
Ämmänsaaren lossilla

Lentäjänlakit olivat myös aikuisten lapsilleen ostamia päähineitä 50-luvun alussa

Sota vaikutti jälkipolven vaatemuotiin merimiespuvuissa ja lentäjänlakeissa.

60-luvun alussa monet 40-luvulla syntyneet pojat olivat meossa armeijan harmaisiin.

Lapsuutta lentäjänlakeissa ja merimiespuvuissa ja nuoruutta rock n’roll-ajan sanelemissa lättähatuissa ja  paksupohjaisissa mokkanahkaläskäreissa ei kestanyt kauan,kun siviilit vaihdettiin armeijan harmaisiin.

Jamekset ja tyttojen pillifakut pysyivat muodissa 60-luvulle asti. 

James-muotia Salossa 1958

Ostoksilla käyntiä katsottiin erääksi vapaa-ajan muodoksi,mutta perheenäideille ruokaostokset olivat päivätyotä.Ruokaostoksille menoa kutsuttiin kaupassa käymiseksi.Yleinen jääkappien puute piti kotirouvia pitkään ruokakauppojen paiväasiakkaina.

Uusvauraus sai myös kritiikkiä.

Keskiluokka kauhisteli vaurastuneen työväen ostovimmaa.

Elintasokilpailun merkkinä huolestuttavasti pidettiin kahta asiaa:

1. keittiötä,mistä saa olla ylpeä sekä..

2. olohuonetta…. omaa televisiohuonetta.

Vastalauseena materiaaliselle vauraudelle naistenlehdet kirjoittivat:

‘Koti ei ole onnellinen uusista kodinkoneista ja laitteista huolimatta vasta ,kun sieltä löytyy perheen yhteistä rakkautta,kunnioitusta sekä epäitsekkyyttä.’

Eräs kirjailija totesikin kulutuskilpailun alkuvuosina:.

--Yhteiskunta ei viittä välitä siitä,mistä minä välitän.."