 |
| Norwegian |
Meidän AirBnB-isäntämme tuli meitä vastaan linja-autoasemalle mustalla Nissan Qashqailla..Harvinaista palvelua Salossa...mutta isäntämme olikin ghanalaissyntyinen sairaanhoitajamies Jo-Jo Walker,joka oli asunut pitkään vanhempiensa kanssa Lontoossa.
Minua hän tervehti selvällä suomenkielellä ja tyttäriäni lontoolaisella englannilla..
Jo-Jo vei meidät ensiksi Piihoviin Hesburgeripaikkaan tyttärien valiteltua nälästä,koska Finnairin lennosta oli Lontoo-Helsinki-välillä tullut RyanAirin kaltainen budjettireittilento,missä kaikesta safkasta ja juomasta sai pulittaa käteisellä taikka kortilla puntia ja euroja...
Muistan,kun v.1999 viimeisen kerran olin lentänyt Frankfurtista Helsinkiin,jolloin lippuun oli kuulunut yksi lämmin ateria kahveineen..eli sekin palvelu oli jäänyt historiaan..
Minulle tuli melkein Manilan kotimme mieleen,missä kotiportin avauksen perästä kaikista pienistä palveluista alettiin rahastaa....ja ne olivat kadulla suuhun väkisin suuhun tupattuja tarjouksia..!
Finnairkin näin tarjoili kärrystä kalliita kaljoja aivan kuin Norwegian,jolla matkustin tytärtäni helssaamaan Gatwickistä Norjaan kuukautta ennen..
Heinekenin (Heinäkenkä) minikaljatölkki maksoi Norwegianilla 5 puntaa,kun Freemason Roadin lähi-Off-Licencesta sai 1:n Stella Artoisen Pint-tölkin punta-kahdellakymmenellä pennillä..Samasta kaupasta sai neljän Stella Artois-Pint-tölkkipariston 5 punnalla!
Jotenkin Norwegianin puisesta palvelusta putkahti mieleen Beatlesien kappale Norwegian Wood.
En vaivautunut maksamaan Finnairillakaan ylihinnoitetusta ns. Taxfreekaljasta euroakaan,vaan tyydyin ilmaiseen kahviin..
 |
| Halikon sairaala |
Sairaalan keltarapatun päärakennuksen pääty vilkkui kerrostalon takaa ja sisäsilmissäni kuvittelin pihalla kulkevan vanhan suljetun miesosaston muutaman vapaakävelijän,mutta pääovesta sisään astui pari mustakaapuista -ja huntuista somalinaista...
Mutisin itselleni.."Welcome to East London Forest Gate Islamic Republic!"
Jo-Jo Walkerilla oli toinen kortteeri Hakastaronkadulla Salossa,missä hän tulisi asumaan sen viikon..
Utelin häneltä viekkaana oliko hän sukua yhdelle Johnny Walkerin Black Labelille..johon hän vastasi nauramalla--"You Wicked!"
Me nuorina Salossa kutsuimme Johnny Walkeria Jussi Jalankulkijaksi..
Kerroin hänelle lisäksi tavanneeni päivisin Custom Housen alueella paljon ghanalaisia naisia sunnuntaiparhaissaan eli värikkäissä ja kiiltävissä juhlatamineissa ja erikoisissa kiiltokreppisissä päähineissä,joita vaimoni aina kutsui "Gift Wrapeiksi" eli lahjakäärepapereiksi. Jo-Jo vastasi,että ghanalaiset naiset nauravat juuri noille asuille,joita vain nigerialaiset naiset käyttävät..
Vastasin hänelle,että XXXL-kokoiset nigerialaiset muijat Custom Housessa pukeutuvat liian tiukkoihin High Street-muotikuteisiin ,sateenkaarenvärisiin perukkeihin sekä metallinvärisiin kynsijatkeisiin..eivätkä mihinkään kansallispukuihin..koska ne eivät mallaa Messejen sekä Bemareiden väriskaaloihin...
Me Lontoon Lukkariset painuimme pehkuihin ja tokeentumaan myöhemmin uusiin seikkailuihin kotikaupungissani..
Yritin katsoa vielä silmät kippurassa televisiota,josta näkyi melkein samat toisintoohjelmat kuin Lontoon Sky-kanavalta, jolloin päädyin klikkaamaan kaukokapulasta vilkkaammalle unimaailmakanavalleni..
Heräsin kymmenen kieppeillä peipon lauluun....erittäin tuttuun linnunlauluun kesämökiltämme 50-70-luvuilta..
Coolfin Roadin talon puutarhastani aamuisin kuulen vain aamuisin pesivien kottaraisten räkätystä,Thames-joen lokkien kirkunaa sekä harakoiden kinastelua,laihojen urbaanikettujen kurkkiessa puutarhan lasioven takaa...ovatko kissamme kotona.
Kottaraiset samoin tekevät syöksypommituslentoja ulkona aamuauringossa makaavia kattejani kohti puolustaakseen pesiään..kissojen paetessa sisään moisia kamikazeja..
Tämä siis vastaa minun omaa itälontoolaista maalaismaisemaani elukkapuolelta..
Märynummi oli minulle maaseutua,jonka hiljaisuuteen en ollut tottunut viimeisen melkein neljän vuosikymmenen aikana. Ikkunasta katsoessani tiellä kulki ehkä yksi auto tunnissa,kun Lontoon kotikatuni Coolfin Road aamuisin oli tukossa töihin menevien autoista,läheisen Woolwichin London Airportilta nousevien koneiden ulinan lukkiuttaessa tinnitusvaikkukorvani joka viides minuutti.
Manilan Paranaquessa taloni sijatsi samoin Manilan kansainvälisen kentän vieressä,missä päivisin pienempien nousevien reittisuihkukoneiden kiljuvat äänet särkivät korviani,mutta isompien jumbojen ääniä kestin paremmin,koska ne muistuttivat lievästi kaukaiselta ukkosen jyrinältä.
Katson,että ajan mittaan minusta hiljaisen pikkukaupungin pikkupojasta oli kasvanut meluisan suurkaupungin aikuispoika...
Edesmenneen vaimoni Gerryn kanssa olimme yhtä mieltä kuitenkin samasta asiasta,että molemmat vihasimme kaikkia lentokenttien täyteen pakattuja terminaaleja..emmekä niinkään lentokenttiä..koska parin vuosikymmenen aikana matkustimme satoja kertoja Saudi Arabiasta lentokoneilla lomille..ja takaisin..
Tyttärieni tehtyä aamutoimensa meikkeineen puolipäivän kieppeillä ja juotuaan keittämäni Kulta-Katriinakavit,suuntasimme bussipysäkille Märyntien varteen tai oikeastaan Vaskiontien ja moottoritien Shellin pysäkille kilometrin päähän,koska Jo-Jo oli kertonut,että sieltä saa parhaiten bussikyydin Saloon..
Lähdimme patikoimaan aamuauringossa kohti pysäkkiä..tyttärien ottaessa kännykkäkuvia vehreästä ja kumpuilevasta varsinaissuomalaisesta maisemasta,joka todella näytti upealta..
Itä-Lontoon ympäristön maalaismaisemakin näyttää lentokoneesta kauniilta,mutta horisonttiin saakka lattealta kuin Pohjanmaa..
Herkkää nokkaani alkoi kutkuttaa makean apilaniityn tuoksu,kun tyttärien herkät nokat koodasivat heti navetoiden lantapatterien miedon hajun...
--What is that smell..Dad?
He kuorossa kysyivät..
Vastasin:
--Dung--Cow Manure!
Tyttäret nirppanokkina:
--Disgusting!
Minä:
--You have to get used to it!
--This is Finnish countryside fragrance!
Sitten yhtäkkiä jouduimme äkkinäisen sadekuuron piiskaamiksi,jolloin housumme kastuivat vaakasuorasta sateesta,tyttärien kaivaessa sontikat kasseistaan. Itse pidin päässäni mustaa vilttihattua..omaa lontoolaista leveälieristä sateensuojaani..
Lisäsin:
--This is Finnish Summer!
--Tyttäret yhdestä suusta:
--Like London!
Kummatkin ottivat käsiveskoistaan DKNY:n pallonmuotoiset hajuvesipullot ja ruiskuttivat niistä kauloilleen ja korviensa taakse lannanhajun peittämiseksi...
Tokaisin:
--Like your belated MOM!!
Vaskiontien risteyksen Shellin pysäkille ajoi Märystä päin Vainion pikkubussi..
Olisimme voineet astua siihen jo Märyn pysäkillä kastumatta.
Olimme vain noudattaneet Jo-Jon neuvoja....että Shelliltä saisi nopeammin kyydin..
Viimeinen kesä-blogikirjoituksessa olin kuvannut omaa kuvitteellista ensimmäistä elämääni vuodelta 1939,jolloin olimme Fammu-tätini kanssa vierailleet New Yorkissa sekä Lontoossa että Yorkshiren nummilla.Paluumatkalla Turun satamasta laivapikajunalla Salon kauppalaan olin samoin ihaillut varsinaissuomalaista kumpuilevaa maisemaa kappaleessa "Omaa maa mansikka..ylikypsänäkin"--seuraavasti:
Pikajunan lähtiessä liikkeelle ja puuskauttaessaan halkopiipustaan sinitaivaalle sysiharmaita savupilviä juna vielä pysähtyi lyhyen kolkutuksen päästä Kupittaan asemalle.
Loppukesä tarjosi parhaimpia hajuanautintoja pojan sieraimiin Kupittaan asemalla,missä lehtipuiden makea mahla tuoksui huumaavalta,vahvan ratapölkkytervan ja veturinpiipun kitkerän savun kutkuttaessa nenäkarvoja.
Tällaisista aistimuksista vain pikkupojat nauttivat.
Jussi oli omasta mielestään nenäihminen,joka aisti ensin ympäristönsä kuin koira hajuaistillaan ja sitten katseli hajun tarjoamaa värikaleidoskooppia,jonka poika näki värisokeana vain punaisen ja violetin sekä sinisen eri vivahteina.Vihreä hänestä muistutti lähinnä suklaanruskeata ja omasta mielestään hän kesälläkin näki vain syysruskaa.
Radanvarren punaiset mökit ja rekolien valkoiset riippukeinut alkoivat vilkkua pojan silmäkalvoilla.
Vartioitujen ylikäytävien ja tasoristeyksien kellojen kilkutus voimistui ja kaikkosi korvarummuissa veturinpillin viheltäessä varoitukseksi puomien takana seisoville autoille ja hevosajoneuvoille.
Piikkiön jälkeen vartioimattomien tasoristeyksen kohdilla isännät vetelivät rautahevosta säikähtäneiden hevosten ohjaimia kireämmälle seistessään takaviistossa kärryjensä perälaudoilla aivan kuin kaatumaisillaan maantielle.
 |
| Matti ja Maija tasoristeyksessä Juhart 2003 |
 |
| Heinämies By Juhart |
Heinänteko näytti olevan myöhässä kesä- ja heinäkuun sateiden takia melkein kuukaudella.
Jussi kuvitteli silmät tihrussa istuvansa heinälapon varjossa,missä ruutuhuivipäinen emäntä oli ripauttamassa hyppysellistä suolaa mustakylkiseen kuparipannuun.
Muut heinäntekijät olivat kellahtaneet hikisinä levolle pellonsängälle odottamaan höyryävän kuumia kupillisia.
Kesäilma tuoksui kainalohieltä,saapasrasvalta ja pieruuntuneelta sarkahousulta,johon porokahvin,vehnänisun ja emännän karjakonmekosta irtaantuneen ternimaidon aromit sekoittuivat huumaavaksi potpurriksi.
Vaikka Jussi oli syntynyt keskellä kauppalaa hänestä maalaisnaisen puhdas saunatuoreen raikas tuoksu oli vähintäin sata kertaa ihanampi kuin kauppalan kahviloissa istuvien fröökynöiden tupakan ja Kölnin kolinan hajut
Fammukin piti ainoastaan yhdestä ainoasta hajuvesimerkistä,mikä oli merkiltään No 4711,joka tuoksui vanhemman naisen korvan taakse ripoteltuna hajustetulta vanhemmalta naiselta.
Pojasta merkki olisi voinut yhtä hyvin seistä vaihtoveturin boilerin nokassa VR:n veturien järjestysnumerona.
Fammulla toki oli muitakin hajuvesimerkkejä,joista arkikäyttöön oli tarkoitettu se Kölnin vesi,Kölnisches Wasser eli Eau de Cologne...
Jussi tunsi paremmin Kölnin Fordit.
 |
| Heinänainen By Juhart |
 |
| Heinäpellolla Juhart 2004 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti