 |
| 1985 Saloran tehdas kuplahallein |
Pankkikriisiä ja valuutanvaihtoa jne.
-------------------------------------------------------
Vainion pikkubussi vei meidät 3.30 eurolla per nuppi Vaskiontien risteyksestä Salon linja-autoasemalle. Samalla hinnalla Lontoossa olisi päässyt itä-Lontoon Stratfordista Oxford Streetille ja takaisin Oyster-kortilla taikka Barclayn Contactless Debit-kortilla..Välimatka Lontoossa olisi ollut viisi kertaa pitempi..
Vainion kuskia haastatellessani melkein tyhjästä bussista utelin josko tällainen kuljetusmuoto kannattaa...
Kuski lakonisesti vastasi,että tuskin kuskinpalkkaa ajosta saisi..
Muistan aikoja 70-luvulta,kun Halikko-Sirkkulan pätkäbussi oli aina täysi ja Vaskiollekin aina löytyi Werner Koskelle kyytiläisiä.Vainio silloin ajeli Kiikalaan ja Kuusjoelle maantienharmailla onnikoilla..
Salorassakin kävi moni töissä Vaskiolta asti..
Nyt ei ole Nokiaakaan..saatika Microsoftia..!
Pieneksi herjaksi...Bill Gatesin vaimolta joku oli kysäissyt,millainen hänen miehensä oli sängyssä..
Vastaukseksi Mrs. Gates antoi:
--Microsoft..!
 |
| 1968 Kauppaopisto,Yhteiskoulu ja ammattikoulu, Rengastettuna Lundelinin Shell |
Ympyrässä ajo tuntui minusta aika maalaismaisen tottumattomalta..jopa bussikuskillekin..
Seuraavana päivänä Turkuun mennessämme samassa liikenneympyrässä Pohjolan Liikenteen bussikuski oli ajaa ympyrään tullessa jo ympyrässä olevan auton kylkeen..eikä kummankaan kuljettajat olisi antaneet periksi suomalaisella jääräpäisyydellä..
Vanhan Saloran Ankkalinnasta ja tehtaasta oltiin muokattu Astrum-kulttuurikeskus ja Kauppaopistosta lukio. 1960 rakennettu ja silloin uusi Yhteiskoulu oltiin kuulema purettu homeen takia.
Silloin 60-luvulla vain vanhempia lehtoreita pidettiin homekorvina.
Niidenkö korvista home tarttui koulun seiniin?
Uuteen kouluun muutimme silloin Alhaisten puukoulusta,jossa aloitin yhteiskoulun ekaluokan v.1958.
Kauppaopistosta valmistuttuani tien vastapuolelta päädyin v.1974 Saloraan tien toiselle puolelle Know-how-osaston esimieheksi ja poistuin laitoksesta v.1980 Saudi Arabian maailman suurimmalle santalaatikkoryömaalle..
Salorasta oli jäänyt suuhuni happamankirpeä jälkimaku diktatoorisesta henkilöstöpäälliköstä Jorma Norkelasta sekä omistajien verorikoksista että linnatuomioista,kun vanha talonpoikaisjärkikin oli varoittanut,ettei pitäisi syödä omasta kuormasta..
Tulimme käymään tyttärien kanssa lauantaina ennen paluumatkaamme Lontooseen elekroniikkamuseossa,joka sattui sijaitsemaan prikuulleen samassa paikassa, kuin minun Saloran Know-how-osastoni pakkaamo oli ollut 70-luvulla..
Eläkeläisenä maksoin 3 euroa sisäänpääsystä seniorina..
Tyttäret olivat innoissaan kaikista vanhoista radioista,televisioista,puhelinaparaateista ja Nokian kännyköistä,joista heidän ensimmäisistä Manilassa ostetuista 3310-malleistakin oli mallikappaleet näytillä..Molemmat ottivat niistä kuvia uusilla iPhonen älypuhelimen kameroilla..Itse en kaivanut taskustani enää Samsungin älypuhelintani.
Olin jo kauan sitten vaihtanut Windows-Nokiani helppokäyttöisempään Sony Ericssoniin ja sitten Samsung A-seiskaan..
Linja-autoasemalta lähdimme etsimään pankkia,jossa voisin vaihtaa puntiani euroihin.
Olin jo ennen matkaani käynyt vaihtamassa aluksi 50 puntaa euroihin läheisessä Custom Housen postikonttorissa,joka maksoi punnista vain 1,04 euroa...
Vilhonkatu oli tullut kävelykaduksi,jolla ei näyttänyt kulkevan montaakaan ihmistä..
Aivan Plazan edessä näkyi kokoontuneena pieni ryhmä myyntikojun eteen,missä nuori tyttö myi herneenpalkoja ja mansikoita.. Tokmannikin seisoi Asemakadun kulmassa ja joita näin Kehätien varressa aivan perätysten tullessani Vantaa-Lennosta Salooon..
Ensimmäinen pankki Danske Bank tuli framille vanhan Sokoksen Asemakadun puoleisesta ovesta. Informaatiotäti kertoi,ettei heillä vaihdeta valuuttaa eikä käsitellä mitään käteistä rahaa..että lähin vaihtopaikka olisi Turun FOREX..Vastapuolella vanhan PYPin rakennuksessa oli Nordea,jonka ovet olivat kiinni..Danske Bank sattui olemaan kirjeenvaihtopankki Ilmariselle,joka lähettää suomalaiset eläkkeeni Barclay-pankkiini.
Paseerasimme Osuuspankkiin Hämeentien kulmaan,joka ei vaihtanut valuuttaa,jollei ollut pankin asiakas.Kysäisin infotytöltä,että saisiko pankkikortilla Otto-paikoista euroja,jolloin neiti sanoi lakonisesti,ettei niistä saa punnista euroja..Olin haavi auki,koska olin nostanut Norjan Saetren pikkukylän pankkiautomaatista kruunuja, vai olinko nyt jossain todellisessa takapajulassa?
Salon pankit näyttivät tiskien takaa yhtä tyhjiltä kuin norjalaiset pikkukylien pankit muutamin pankkivirkailijoin..
Joissakin norjalaisissa pankeissa oli vain pankinjohtaja omassa konttorissaan tietokoneen takana paukuttamassa henskeleitään..
V.2009 olin vaihtanut puntia euroihin samasta Osuuspankin konttorista ilman mitään häikkää...
Soitimme Jo-Jolle,jos hän tietäisi valuutanvaihtopaikkaa.
Hän kertoi olleensa Osuuspankin asiakas ja mielellään vaihtaisi 200 puntaani euroiksi ennen töihin lähtöä..
Myöhemmin Plazan pankkiautomaatista nostimme lisää euroja...
En viitsinyt vaihtaa puntia lentokentällä euroihin.koska siinä hävisi vaihdossa melko paljon..
Lontoossakin pankit ovat lopettaneet konttoreitaan rajusti,koska rahaliikenne tapahtuu enemmän korteilla ja online-siirtoina- sekä -maksuina..
Stratfordissa pystyn vaihtamaan Westfieldin ostarin valuutta-automaatissa jopa kolikoita punniksi vaikka rialeista,drakhmoista,rupeista sekä Filippiinien pesoista....
 |
| 1898 Åbergin kauppa ja KOP |
KOP alkoi jo toimintansa 1890-luvulla kauppias Åbergin talon peräkamarissa Puutarhakadun ja Läntisen Siltakadun kulmassa (Länsiranta-Turuntie),muuttamalla v.1905 Vilhonkadun alkuun.myöhemmin ns. tohtori Kärjen taloon..
Blogikirjoituksessani Olli Oravan evakkosodat Evakkokauppala-episodissa olen kuvannut karjalaisen sotaorvon ssapumista kauppalan rautatieasemalle,josta pirssikuski ajoi hänet keskustan kautta uuteen kasvatuskotiin..:
 |
| Salon silta 1910-luvulla |
Karjalaisen orpopojan aivoissa kyti oudon murteen tulkkaamisesta,että yhtä hyvin hän olisi voinut täyttää sanaristikkoa,missä pitäisi pysty- ja vaakasuoraan arvailla täytettäviä kirjaimia tynkäsanojen perään.
Postinkulmasta ajuri kuvaili:
--Toi kulmpytinki on meitin nykynen postitalo jasse pykättiin vuan 1911.,mut mää muista,ettse seisos pitkkän tovin ilma vuarilautoi,kunnes hirre kuivusiva ja asettusiva,jott timpurit voisis naulata vuarlaurat hirsrunkon pääll.
 |
| 1914-17 Postinkulma |
--Pikkupoikan 20-luvul mää muista,ku postmestarin ol pitkän aikka Forsteni Rosa eli kuten kauppalalaise kuttuiva sitä Posti-Rosaks.
Se ite rakennut pytinkis ja ol oikke maanvaivan rakennusmestar Tapiol,mutt kommia rakennus siit tuli ja Rosa sai asuntoski jatkkeks sellase yläilmrekolinki..sellase terassipuutarhan..
--Niihi aikkoihi Posti-Rosa ol eriskummalline näky,kusse tukka ol klanittu yht lyhkäseks ku miähil ja pir päässäs samallaist vilthattuu ku kauppalan muukki porhot ...et semmost..
Hudson ajoi siltaa kohti Ollin nähdessä kadun vasemmalla puolella komean KOP:n pankkirakennuksen,jolloin kuljettaja tokaisi pyyhkiessään kämmensyrjällä tuulilasin sisältä huurretta pois näkökentästä:
--Meirä kuules piräs olla melkken henkittämät ettei piilin klasi jääry umppe...mut huomaksää ,ett meillon tän karu varrel enemp pankkei ku kauppapuatei..?!
Auton ajettua kiviarkkuisen sillan yli renkaitaan siltalankkuja vasten rummuttaen, sillankulmasta katseli vastatusten kaksi muuta pankkia,joista oikealla oli HOP eli Helsingin-Osake-Pankki .
Pankin päädyn sininen HOP- neonvalo kiilsi haaleansinisenä ja kelmeänä kinoksiin ja talon peltikatolla vihreä Klubimies poltteli pilliklubia eli "ruumisarkun naulaa",Klubi piristää-lauseen vilkkuessa,että pojan silmiin ihan koski.
Samanlaista mainosvaloviidakkoa ja komeita pankkirakennuksia Olli oli nähnyt vain kerran Viipurissa käydessään isän kanssa...
 |
| Inkeriläisevakkoja HOPin kulmalla 1943 |
--Munki pärstä tulsis yht vihriäks tollase kessu polttamisest,mis pualet o pelkkää paffi-imuket..niinkus ryssän mahorkkapapirosseis!
--Mitässun pappas polttaa....taik antteks vaa kauhhiast...meinan poltti?
Olli kuullessaan isänsä mainitsemisesta valahti kalpeaksi,muistaessaan isänsä sänkileuan evakkokuormurin hytissä ja punaisena kiiluvan kekäleen isän Fennia-tupakanjämässä.
Se oli hänen viimeinen muistonsa isästä..
Olli kuiskasi hiljaa:
--Miun isän polttel Venniaa....muttei se kuollu sen polttamisest..vaan ryssän kranaatist!
--Klubiin sillei ollu varraa,kun se ol hänen mielestään herrain sauhui...
Pirssi jatkoi pääkatua itään päin ohittamalla keskustan viimeisen komean kivitalon,E & J Leinon liesitehtaan toimisto-ja asuinrakennuksen.
Ollista se oli kauppalan komein ,jollaisia Viipurissa oli varmana ainakin sata kappaletta.
Pirssin edetessä itäkauppalaa kohti, talot alkoivat madaltua ja lumivallit kohota, talonmiesten viskatessa vanerisilla lumilapioilla katukäytäviltä aamuista nuoskalunta penkkakinoksiksi.
 |
| Leinon toimitalo kesällä ja talvella |
Lundelin kertoi sommatessaan isosta luunvärisestä ratista.
--Mää tairan tuntteekki siit osotteest Paajasen Anselmin,joka kyllo nykyjää sairaslomal sähkötehttaalt keuhkojes takkii..
--Eise niit keuhkojas sähkötehttaal olnu pilannu,vaa Förbyn kalkkitehttalt..mutsen frouv eli sun tuleva keinoemos Paajasen Salli ..pulpettehttan siivooja,jos mää sul toren puhun..on aikmoise pippurine pakkaus...
Pirssi pysähtyi hieman peräänsä liu'uttaen jäisellä ja kuperalla kujalla kivisen portinpylväsparin eteen.
Lundelin kävi avaamassa Ollille Hudsonin takaoven kuten privaattishafööri herrasväen esikoispojalle, tokaisten:
--No...lykkyy tykö vaan Olli..ja toivottavast sää viihrys tääl savikauppalas..
--Ei..emmää tartu sun paffilooraas..ol hualet...sää saas iha omin nokkines ja neuvones mennä ilmottamma Sallil tulostas..
--Se näkkyyki puunava tual eturappusil iha henkästynee näkösen paraatiove ronssist postluukkuu,ett oviakkunoire klasit menevä pahast henkes huuruu!
Eurot lompakossa kävelimme tyttärien kanssa etsimään ruokapaikkaa,koska nämä olivat jääneet ilman aamiaista.Päädyimme vanhan Centrumin ja kaupunginhotellin alakerran vanhaan olutkapakkaan,joka oli muuttanut nimensä Wanhaksi mestariksi. Nyt kaupunginhotellikin oli pelkkää Cumulusta,vaikka kauppatorin yllä makasi synkkä sadepilvi..
Tilasimme vadillisen eli 18 kappaletta kanansiipiä,joka sattui olemaan meidän Custom Housen pikaruokaamme Freemason Roadin pakistanilaisesta Hot Chicken Wing Take-Away-kanapaikasta..
Kuppilan seinillä näkyi raamitettuna kuvia vanhasta Salorasta ja sen perustajista muutamin vanhoin radiokonein..
Kuppilassa istui vain pari vanhaa vakituista eläkevaaria olutkolpakkojen ääressä.
Vanhassa biljardinurkassa pari nuorta poikaa skolasi palloja pusseihin..aivan kuin ennenvanhaan 70-luvulla ronskimmat ja ankkuritatuoidut vapaalla olevat Silja Linen puosut...
 |
| 1980-luku Centrum ja Kaupunginhotelli |
"Liisa pien; Harmony Sisters 1942"
Fiktio 70-luvulta
Kesäkuinen helle oli pakannut kaupungin kapakat täyteen janoisia.
Jokirannan kaupunginhotellin alakerran Haarikka-olutravintolan portieri Lähtisen Pena nuokkui narikkanurkassaan tuolillaan raottamalla aina silmiänsä jonkun ulosmenevän pistäessä markankolikkoja puoliavoimeksi koukistuneeseen kouraan.
Koukkusormisuus oli portierin ammattitauti alituisesta narikkakoukussa roikkumisesta ja Penakin oli tekemässä firapelituuria Haarikassa kuuluessaan oikeastaan Saluunan portierien vakikuntaan.
Maltaan tuoksu puski avoimesta ovesta Länsirannan katukäytävälle pyttipannun ja metsästäjänleikkeen sipulinkäryjen mukana..
Sisällä tummapetsatuissa pöydissä keskustelu oli koventunut tuoppien myötä lomalaisten tilatessa tarjoilijoilta seuraavia kierroksia,vaikka sääntönä oli,että jokaisen jaloillaan pysyvän pitäisi hakea tuoppinsa tiskiltä humaltumisasteen kontrollina.
Suomalaisessa ravintolakulttuurissahan saa ryypätä.muttei humaltumiseen saakka.eikä humaltuneita päästetä portierinkaan ohi sisälle...jollei sattunut olemaan portsarin tuttu...
Joku kolisteli biljardipöydällä valkoisen pallon pussiin kasipallon sijasta saamalla vihreän veran vastapuolelta hartsia keppejään hankaavilta pelureilta hirnumista,että "taispas taas mennä mulkku pussiin eik tollasel sokeurel löyräs eres makurakoo pimmiäs kun verikoiran kuanol!".
Tikkoja kopsahteli harkituin paussein nurkassa englantilaiseen tauluun toista silmäänsä siristävien tikkamestarien käsistä.
Sivultakatselijoista tikkamiesten profiilikuvat egyptiläisissä käsiasennoissa olisivat sopineet Tutankhamonin faaraohautojen kammiorelieefeihin Kairon kaupunginmuseossa,vaikkakin paksummin keskivartaloin.
Yhdessä pyöreässä nurkkapöydässä istui puheenjohtajana mustakeropäinen ja leskenlovinen sekä ruskeanahkainen mies,jonka valkoinen teepaita näytti pesusta kutistuneelta bodatun yläkropan yllä..
Miehen vinohkot itämaalaiset silmät toivat mieleen arojen kirgiisin mustin alasroikkuvin polkupyörätankoviiksin,mutta tämän huuliparran piiloittama suu puhui aitoa rantakaupungin pätkämurretta kovin ärrin sujuvasti kiroillen.
Pöydässä imettiin lihasmiehen läsnäollessa kiltisti ja hiljaa kaljaa yhtään sanaa korottamatta,ettei härnäisi edes pienellä poikkisanallakaan kapakan kuningasta..Mannea.
Mannen jäljiltä monen ravintolan miestenhuoneista oltiin korjattu tiedottomia ja paksuhuulisia miehiä samoin kuin rikkoontuneita posliinilavuaareja ja-pisuaareja sekä littaan lyötyjä peltisiä kondomiautomaatteja.
Kaupungin kapakkojen kuningas Manne Kjällström oli tänään valinnut sellaisen ravitsemusliikkeen,missä ei ollut porttikieltoa tai hänen porttikarenssinsa oli juuri päättynyt.
Keskustelu pöydässä oli pinnalta leppoisaa huulenheittoa ,jonkun uskaltauduttua jopa utelemaan Mannelta Kakola-ajoista ja karhukopeista,johon kuningas oli vastannut,ettei toista kertaa vierailisi laitoksessa,koska oli oppinut kiroilemaan siellä.Poseissa oppii vain huonoille tavoille.Positiivisena puolena Manne oli sanonut Kakolasta,että oli oppinut syömään siellä haarukalla ja veitsellä.Yhden ruokalusikan keittiön tiskipaljusta hän oli takavarikoinut mahdollista pakoa silmällä pitäen sellin tiilimuurin saumalaastin kaivamiseksi.
Pakoyritys ja tiiliseinään kaivettu tunnelin teko oli jäänytkin kesken,kun hovioikeus oli puolittanut hänen kakkuaan taponyrityksestä hätävarjelun liioitteluun.
Se pöytätavoista.
Pöydässä kaupungin ilmaisjakelulehteä lukeva Breilinin poika oli huudahtanut aivan toisesta asiasta väliin,kuultuaan jo sadannen kerran Mannen kokemuksista:
--Hei..täss lehres lukee,ett Marion Morrison on kualnu keuhkosyäppään 72-vuotiaana!
--Se ol syntyny kahreskymmenes päivä toukokuut vuan nollaseittemän...!
--Kualinpäiv ol kesäkuun yhreksäs 1979 eli melkkes viikko sitte..
Lukijan vieressä istuva avokaulainen ja klanipäinen neitonen puuhelmistä kaulanauhaansa lakkakynsillä räpistellen oli lisännyt:
--Emmää ol tiänny,ett Marion olis olnu niin vanh...viäl se laulos viime kesän Esakalio laval...?!
--Kyl aik menee noppiast..et Marionki...?!
--Eisse Marion mikkä naine olnu....!
--Emmää puhunu Runkin Marionist...se ol se John Wayne..se länkkärivilmie sankari..
--Eksää Sirre tajuu,ett kaikil hollyvootilaisil näyttelijöil on keksity nimet!
--Toi Manneki kastetoristukses varmaan on Manueli.
--Sen espanjalaissyntyne faija ol kolkytluvul Hesas Kestilän raflas kokkin..
--Mannen muari ol samas raflas kyypparin,mut vaihto nimes takaste tyttönimeks, ku Mannen faija karkas meril yhren kuupalaise sampatanssijattare peräs..
Yhdestä nyrkiniskusta lehdenlukija makasi selällään lattialla, puupinnatuolin särjyttyä hellapuiksi.
Mannen ankkuritatuoitu käsi oli jälleen puhunut.
 |
| Wayne and Mitchum in Eldorado. Juhart. 2004. |
Lähtisen Pena oli herännyt naulakolta portsarinunestaan ja juossut pöytään ihmettelemään,mitä oli tapahtunut.
Kaikki pöydässä istujat olivat mykkinä Mannen silmien katsellessa kutakin erikseen punareunaisina viiruina kuin viikon vanhat puukonhaavat.
Lattialta noussut ja silmäänsä kädellä suojaava uhri änkytteli anteeksipyytävästi portierille:
--Mää se taisin keikkuu vähän varomattomast tualill ja kaaruin permannoll!
--Mää kyl maksan tualin..
Pena pyysi saturaista vahingosta,mutta mies tinkasi seitsemäänkymppiin,josta portimo antoi hoville neljäkymppiä.
Kolmen paasikiven pika-ansio ovimiehelle oli bonusta,koska harvalla kesähelteellä oli päällystakkeja annettavaksi narikkaan ja monet ulosmennessään panivat kouraan epämääräisen kasan pikkukolikoita,joita oltiin pöydästä noustessa kopattu tarjoilijalle tarkoitetuiksi tipseiksi Koffin alumiinilautaselle pistetyn paragonilaskun päälle.
Manne pisti mykkäkoulusta koko pöydälle kierroksen.
Hän oli edellisviikolla lopettanut pestinsä Wallenius-Linellä Singaporesta Osloon kulkevalla Roro-aluksella ja odotteli seuraavaa pestiä heinäkuussa.
Kesäkuu menisi hauskassa putkessa,kun ei enää ollut elätettäviäkään...eikä Liisa-vaimoa.
Kaksoispojat Mikael ja Mertsi olivat lopettaneet ammattikoulun autonasentajalinjan ja palvelivat Hästö-Busön linnakesaarella tykkimiehinä syyskuulle.
Manne ja Liisa olivat eronneet viitisen vuotta aikaisemmin,kummankin erottua kastamaan surujaan eri kapakoiden karvalakkipuolille.
Liisa tosin oli kuollut edelliskesänä ilmeisesti akuuttiin alkoholimyrkytykseen ja löydetty Toijalanmäen tienhaarasta ylikasvaneen heinikon sinikellojen seasta vinettopullo työnnettynä haaroihin.
Poliisit olivat kertoneet tutkimustensa pohjalta,ettei tapaukseen ole liittynyt rikosta.
Manne oli kuitenkin epäillyt toisin ja käynyt humalassa haastamassa riitaa poliisilaitoksella tutkivalle rikosetsivä-Arskalle siitä,että poliisitransit oli pysäköity rikostutkintojen aikana risteykseen valot vilkkuen ja konstaapelit olivat mittailleet rullamittanauhalla tonttia kuin autokolarin jarrutusjäljissä ja näpsineet perämoottoricanonilla kuvia sinikelloista kuin luontokuvaajat tai lintubongarit..
Mitään todistusta väkivaltamurhasta tai raiskauksesta ei kuulema ollut löytynyt,vaan se,että Liisan veressä oli neljä kertaa sallittu määrä alkoholipromilleja veressä .
Liisa ei koskaan omistanut autoa..saatika korttia...paitsi viinakortin.
Oikeuslääkäri ei kertonut kuolinsyyraportissa oliko Liisa menehtynyt kurkusta kaadetusta pullosta vaiko siitä toisesta.
Ilmeisesti molemmista.
Vaikka nyt piti olla tuuriloman ja irroittelemisen aika, Manne oli vaipunut melankoliaan ja hänen syvältä silmäkuopista pälyilevät silmänsä olivat sumentumassa tunteenpurkauksista..
Nenä tuntui tukkoutuvan ja hän niisti sen äänekkäästi paperiservettiin sipaisemalla mustakarvaisella kämmeseljällä vetisiä silmäkulmiaan.
Manne itki hiljaa huuliaan purren kuiskaamalla vainosti.."Liisaaa ....Liisaaa.."
Samalla hän kaatoi kolpakosta olutta mursunviiksiensä läpi siivilöimällä vaahtoa kuin kyhmyvalas planktonia.
Oudommasta näytti,että Manne oli saanut oluen kanssa tarjotuista suolapähkinöistä paloja hampaanväliin ja imenyt sekä pureskellut niitä,vaikka hän aina hermostuksissaan katkoi suuhun työntyviä viiksikarvojaan,syljeskellessän karvanpätkiä lattialle suun sivusta..
Jotkut pureskelivat taas hermostuksissaan kynsiä.
Mannen viereen istuutui lohduttamaan pöydän vastapuolella istunut klanitukkainen Salmen Sirpa,jonka korvissa kilisivät ylisuuret dubleekullatut sonninrenkaat.
Sirpan leveälahkeiset keinosamettifarkut kahisivat korkeiden korkkikiilasandaalien päällä.
--Älssää Manne nys poraa...mää hoiran sunt kun sisar hento valkone..jossää vaan hualis..
--Meill kummallaki on olnu piänt alamäkee pikkasen jarruvikasin...
--Kylsse sun Liisas ventaa sunt siäl pilven pääll,vaikk sää eläisisis satavuatiaks ast..
--Mutki potkastin ulos onnellisest avioliitostihan ilman syyt..
Pöydän vastapuolella Mannen nyrkistä silmään saanut Breilinin Jokke kivahti Sirpalle:
--Älssää Sirre Mannee lähre lohruttamma..
--Mää tiärän sun taka-ajatukses,etsää oles ettimäs vaan hyvää siippee,kun Manne perstasku pullotta viimesest tinkist ettei paskal taivu!
--Sun miähes teki kaupunkil hyvän teon,kun potkas sunt persseses ja ulos pellol kärytessäs Unton kyljest..taik päält.
--Katos nyte sun entist miästäs,kun vaurastus iha silmis!
--Se ajaa Saureist ostamallas nakumersul ja kulkkee maksitakki niskas ja huaphattu pääsäs ja italialaise patina jaloisas ja sen uus tiilimökki on nousemas harjaan ton Tupurimmäkke.
--Sää laskis väärä aikka ajotukses,kus jajoit perääs yhrel alkoholisoituneel varastopäälliköl pelkist kaljan pistoist.
--Nysse Unto isttuu keskikaljapaareis toiste siivel parkumas elosas,kun teevetehtaan uus johtaja Öhqvist potkas sen pellol tyämaajuapottelust...
--Älssää Manne-kulti kuuntel tota Preiliinii!
Sirpa maanitteli silittäessään lakkakyntisellä ja keinokultarannekkeisella kädellään Mannen keropäätä..
--Se on vain kare,kummää en lähteny sen fölis Rikalan valomerkin jälkkee niire mökil.
--Kuules Sirre...mää vaik kuin halusisi sun lohrutustas,niin kuiteski mullon ihan muut miäles....
--Mullon Liisaa pirun ikävä..
--Siihe ei auta ykskään Sirre eik Mirre,vaik tissii tarjottas pöyräs suaraan suuhun!
Manne vaikeroi.
--Mää olen niin kaltoin kohrellu elämässän Liisaa..olnu kare ja hakannu sitä mustaks ja punaseks..ja käyny viarais...
--Mää en mahra mittään mun kuuman veren takii!
Sirpa kuiskasi mannen korvaan:
--Kuule...mussaki on ykskahrestoist ossa mustalaisvert ja mun pappan hakkas mamma ja lapsii melkke joka viikonloppu kännipäisäs..
--Mää ole siit kohtelust muuttunu sellaseks satomasokiseks,vaikk mua haittaa sellane läppävika,et pyärryn orkuis..
Aamulla Manne heräsi kaupunginhotellin kolmannen kerroksen huoneessa kerrossiivoojan kärryjen kolinaan ja mattoimurin suhinaan.
Hän katseli viirusilmillään seinää vasten makaavaa klanipäätä,jonka toisen korvalehden nypykkä oli repeytynyt.
Kullattu korvarengas makasi vereentyneellä tyynyllä.
Huoneen pikkupöydällä seisoi tusinan verran olutpulloja ja kokolattimatolle oli kaatunut täysi tuhkakupillinen Coltin tumppeja.
Manne veti Beaversin farkkuja jalkaan ähkiessään tiukan teepaidan pujottamisessa bodatun runkonsa päälle.
Kakolassa hän oli saanut jatkuvissa selkäpunttinostossa muskelinsa,mistä hän oli ylpeä kolmen vuoden linnaralusimisestaan.
Vuoteen reunalla istuessaan hän veti jalkateristä tiukat krokotiilinnahkaiset cowboysaappaat jalkaansa väkinäisellä kitkuttelulla ja hiipi saapaankärjillä hotellihuoneen ovesta ulos käytävälle.
Reseptionissa hän maksoi laskunsa ja suuntasi kovakorkoiset askeleensa kävelysillalle ja torin poikki Röykkälänmäkeä päin.
Röykkälänmäessä hänellä oli ollut Liisan kanssa ensimmäinen kunnollinen vuokrakaksio yhdessä 50-luvun lopulla rakennetussa tiilirivitalossa.
jatkuu..torielämää ja Hermannia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti