Olli Oravan evakkosodat 1960-65. Alois ja Ollie sekä Kypros.

Pommern 1892

Legioonalainen Alois Schulz

( Oikeaan Alois Schulziin tutustuin Manilan naapurinani. Hän oli alkuperältään Puolan saksalaisia, ja entinen muukalaislegioonalainen Indo-Kiinassa.Kertomukseni perustuu osittain hänen muistoihin legioona-ajoista.Loppukatkelma,kuten "Jiddan" visiitti pohjautuu omasta Jeddan tuntemuksestani asuttuani siellä nelisen vuotta..Amerikan Ollie taas on omaa keksintöäni...)
1.Schulz: saks.
Statusnimi kylän päällikölle.
Yhdyssansa keskisaks. Shultheise.
Termin alkuperäinen merkitys: mies,joka kerää maksuja kartanon omistajalle.
2. juutal. askenaasialainen:
Alkuperäien käyttöönotto epävarma.
Nimi otettu ehkä käyttöön rabbille,juutalaisyhteiskunnan päämiehelle.
Variaatioita: Schultz,Schulz,Schulte(i)ss,Scholz,Scholtis.
(Dictionary of Surnames. Hanks and Hodges 1998)

Aloisin poikavuodet
-------------------------
Alois Schulz oli syntynyt vuonna 1930 pieneen Johensaattenin kylään aivan Saksan rajan tuntumassa Puolan puolella. Kylä oli saksankielinen nimeltään sekä puolelta asukkaistaan. Kylän kohdalla Puolan Pomerania eli Pommern oli tehnyt pullistuman Saksan mahan sisään ikään kuin haluamalla kurottua Berliiniä kohti.
Pikkupoikana Alois eli normaalia polvihousuisen saksalaispojan elämää käymällä saksalaista koulua, leikeissä kylän raiteilla ja uinneissa läheisessä järvessä.Puolankielisten poikien kanssa hänellä ei koskaan ollut pienintäkään kahinaa, Kylän puolalaiset pojathan osasivat saksaa yhtä hyvin kuin Pommernin puolaansa.
Aloisin isä oli kaivostyöläinen Krakovan lähellä sijaitsevassa hiilikaivoksessa,josta hän kävi kerran kuukaudessa kotona Pommernissa.
Krakovahan sijaitsee kaukana etelässä Vistula-joen haaran varrella.
Schulzit olivat syvästi roomalaiskatolisia,ainakin äiti,joka kävi joka lauantaivesperissä töiden jälkeen sekä sunnuntaiaamumessussa.
Kylän keskustaahan hallitsi tietysti kirkko.
Myöhemmin elämässään Aloisille oli jäänyt hyvin hämärä ja etäinen kuva isästään.
Äiti työskenteli karjakkona läheisellä maatilalla ja kotona heitä piti yksi lehmä maidossa sekä tusina kanoja munissa.

Syyskuun 1. ja 2. päivä 1939 muutti Schulzin perheen elämän täydellisesti.
Isä oltiin kutsuttu Pomorzin armeijan jalkaväkeen Saksan IV armeijakunnan hyökätessä Pommernin lohkolla kaakkois-Puolaan.
Saksalaiset Blitz Kriegissään marssivat panssareidensa johtamana myös Johensaattenin kylän läpi suuntanaan Vistula-joki sekä Varsova,jolloin kylä jäi pysyvästi saksalaisten haltuun.
Schulzien onneksi kylän saksalaiset jättivät Sturm-joukkojen vainoilta rauhaan,mutta kaikki kylän puolalaiset pantiin marssimaan lähimmälle rautatieasemalle ja sieltä härkävaunuissa tuntemattomaan itäiseen päämäärään.
Kylän saksalaisia perheitä samoin kehoitettiin muuttamaan Vaterlandin puolelle itä-Pommerniin.
Moni saksalaisperhe muutti,mutta Aloisin äiti halusi puolalaissaksalaisena pysyä kotikunnuillaan.
Aivan sodan alussa syyskuun 2. päivänä 1939 Aloisin isä hävisi rintamalle, ilmeisesti jouduttuaan saksalaisten sotavangiksi.
Saksan lähdettyä hyökkäämään Venäjälle hänelle annettiin vaihtoehtona joko lähteä pakkotyöleirille tai tulla pakkovärvätyksi Saksan armeijan jalkaväkeen.
Isä päätti liittyä Saksan armeijaan.
           

Hitler jugend-juliste

Äiti jo pelkäsi isän kaatuneen jonnekin Ukraina steppeille tai Stalingradin taisteluissa,koskei kotiin  ollut tullut mitään viestiä rintamalta.
Jo vuoden kuluttua isän lähdöstä äiti oli aloittanut hiljaisen surutyönsä.
Vuonna 1942 Alois määrättiin koulun saksalaisen rehtorin käskystä liittymään Hitler jugendiin,oppilaiden alettua lukemaan uutta pakollista oppimäärää arjalaisesta rotuopista.
Siilitukkainen ja rillipäinen rehtori Krause oli heti saksalaisten marssittua kylään pukeutunut Abwehrin luutnantin univormuun ja Aloisin sekä muiden luokkakaverien mielestä tämä muistutti paljolti Herr Himmleriltä.

III valtakunnan tuho  ja aatetoverien harhat
--------------------------------------------------------------
             

Generaloberst Erhard Raus

Himmler oli aloittanut saksalaistamiskampanjansa juuri Puolan Pommernista,jonka sotilasjohto sijaitsi Danzigissa
Itse Herr Himmlerkään ei ollut "puhdas" sisäsaksalainen,vaan itäpreussilainen ja siitä syystä hänessä piili ikuinen Hitlerin pelko.
Hitlerkään itse ei ollut syntyjään saksalainen,vaan itävaltalainen.
Himmler tuli näkemään,miten oman 6. panssaridivisioonan komentajalle itävältalaiselle Generaloberst  Erhard Rausille kävisi sodan lopussa helmikuussa 1945,jolloin Hitler erotti Leningradin,Moskovan,Stalingradin,Krakovan, Kurskin ja Ranskan rintamilla komentaneen itävaltalaiskenraalin tehtävistään. Hitler oli siirtänyt Rausin sitä ennen XI SS Panzer-divisioonan komentajaksi Pommernin rintamalle,venäläisten ylitettyä Saksan rajan.
Syynä Rausin syrjäyttämiseen oli kuulema ollut Hitlerin harhaluulo siitä,että tämän aksentti kuulosti itäpreussilaiselta,jolloin kenraalin piti olla pesunkestävä "junkkeri".
Lisäksi Hitler epäili Himmlerin ulkomaalaisia kontakteja,koska tammikuun 18. päivä tämä oli ollut ruotsalaisen konsuli ja kreivi Bernadotten haastattelemana.
Himmler oli ollut peloissaan eniten siitä että Martin Bormann Hitlerin ainoana neuvonantajana ei pitänyt siitä,että hänkin oli lisäksi yrittänyt neuvoa valtakunnankansleria.
Bormann tiesi,mitä tehdä Himmlerille.
Näyttö Bormannin ilkeistä voimista oli tullut julki tapauksesta läheltä Himmlerin kotikuntaa.
Eräs Himmlerin vanhemmista SS-kavereista Arthur Greiser,joka oli palvellut natsijohtajana Danzigin vapaassa kaupungissa sekä uuden Warthegaun provinssin kuvernöörinä,piti päämajaansa uuden maakunnan pääkaupungissa Posenissa (Potsdam).

1939 Greiser Posenissa

Tammikuun 20. päivänä 1945 Greiser oli saanut siellä Bormannilta sähkeen,missä käskettiin häntä evakuoimaan kaikki kaikki alueen saksalaissiviilit Saksaan.
Lisäksi hänen piti ilmoittautua Berliinissä uusiin tehtäviin.
Saavuttuaan Frankfurt am Oderiin Greiser tajusi Bormannin vetäneen häntä huulesta,koska Hitler oli aiemmin painottanut sitä,että Posenista täytyy pitää kiinni kaikin kustannuksin,kun nyt vanha verikoira Göbbels puoluepomojen kanssa olivat vaatimassa Greiserin verta pelkurina sekä karkurina.
Enin,mitä Himmler pystyi auttamaan Greiseria oli vetäytyminen Karlsbadiin.
Hitler oli keskeyttänyt Bormannin Greiserin vastaisen prosessin,mutta nyt maaliskuun alussa 1945 Greiser ilmestyikin Himmlerin päämajaan,
Hän vaati saada Bormannia haastetuksi väärennetystä sähkeestä.
Himmler oli nyt todella peloissaan siitä,että vaati välittömästi asian ottamista pöydälle.
Seurauksena Greiser vetäytyi Baijerin Alpeille,missä hän myöhemmin tuli antautumaan amerikkalaisille.
Greiser Danzigin senaatin presidenttinä tuomittiin kuolemaan sotarikollisena v.1947 yhdessä Posnanin sotatuomioistuimessa.
Ennen hirttämistään häntä kuljetettiin näytteillä paraatissa entisen palatsinsa edessä ja ympäri kaupunkia kuin häkkieläintä.
Pomeranian eli Pommernin ja Greiserin hallintosektorille kuului myös Bergen-Belsenin tuhoamisleiri,missä tuhottiin 50.000 Reichin vihollista sekä arjalaisille alarotuista.

Lopun alkua tai uuden alun loppua?
-------------------------------------------------

1944 Puolalaisia vapaustaistelijoita

Elokuussa 1944 Puna-armeijan kärkijoukkojen astuttua Varsovan esikaupunkialueille aloitettiin kirjoittamaan uutta sivua Puolan historian tulevalle venäläishallinnolle.
Venäläiset väittivät kivenkovaan Varsovan vapaustaistelijoiden olleen vain rikollisia vallantavoittelijoita.
Kremlissä ollaan pitkään väitelty siitä olivatko nämä patriootteja,jotka olivat jääneet Natsi-Saksan ja kommunismin väliseen valtataisteluloukkuun.
Totuus oli,että nämä taistelivat pelkästään vapaan Puolan puolesta.
Taisteluiden vaimennettua "vapaat varsovalaiset" arvostelivat katkerina sekä vanhoja että uusia vapauttajiaan seuraavasti:

Karkea totuus on se,että meitä on kohdeltu pahemmin kuin jonain Hitlerin satelliittivaltiona.
Pahemmin kuin Italiaa,Romaniaa ja Suomea.
Saakoon oikeudenmukainen Jumala antaa tuomionsa sille kauhealle epäoikeudenmukaisuudelle,mistä Puolan kansa on kärsinyt!

Johensaattenin kylässä Schulzitkin seurasivat voimattomina,kun kylän roomalaiskatolisesta kirkosta tehtiin venäläisten joukkojen kasarmi.
Venäläisiä sotilaita kävin vähän väliä poikkeamassa Shulzien kotona pyytämässä ruokaa,maitoa ja munia,joita äiti joutui antamaan vaatimattomista tarpeista.
Moni  venäläissotilas myös nälkäisin silmin ja puutteisin alavartaloin oli valmiina pyytämään muitakin palveluksia kiväärinpiipun tähtäimellä.
Yhtenä pilvisenä yönä helmikuussa 1945 äiti ja Alois ylittivät Saksan rajan.

13-vuotias Hitler-poika
amerikkalaisten sotavankina
1945

Elettyään useilla pakolaisleireillä Schulzit asettuivat Kölniin Belgian rajan tuntumaan v.1947.
Pakolaisina heitä oltiin saksalaissotilasviranomaisten kuulusteluissa sukunimen puolesta pidetty arjalaisina.
Aloiskin oltiin kutsuttu silloin 1945 15-vuotiaana poikana Hitlerin viimeiseen Hitler jugend-hätäarmeijaan Rein-joen puolustukseen, tuhansien koulupoikien kaaduttua Vaterlandin puolesta.
Alois oli yksi onnekkaista sodasta selviytyneistä nuorista miehistä.
Hän oli silloin Kölniin muutettuaan v.1947 17-vuotias vaaleatukkainen saksalainen nuorimies,varreltaan lyhyehkö 165-senttinen,mutta lihaksikas,oltuaan Johensaattenin Hitler jugendin painimestari.
Teollisuuden alkaessa hiljalleen nousta amerikkalaisten ja brittien valvonnassa Alois pääsi oppipojaksi erääseen kölniläiseen tehtaaseen,stuttgartilaisen Mercedes-Benz AG:n alihankkijalle,mikä valmisti moottoritiivisteitä elpyvälle autoteollisuudelle.

1949 Mercedes-Benz 1970S
Polizei Mannschaftswagen

V.1949 Alois alkoi stanssaamaan sylinterikannen tiivisteitä Mercedes-Benz 170-malleihin.
Kaksi vuotta stanssin ääressä Aloisia alkoivat vaivaamaan levottomat jalat.
Hän kertoi äidilleen lähtevänsä Stuttgartiin Mercedes-Benzin tehtaille paremmille ansioille.
Äiti oli mennyt uusiin naimisiin Kölnissä paikallisen teurastajan kanssa ja olivat aikeissa muuttaa uuden miehen sukulaisiin Chicagoon,missä tarvittiin ammattiteurastajia amerikkalaisessa nousukaudessa.
Äiti oli saanut viestin,että isä olikin elossa,mutta joutunut Stalingradin motissa kranaattishokista loppuiäkseen mielisairaalaan lusikalla syötettäväksi ja ennen aikojaan vanhentuneeksi vaariksi,joka ei edes kuvista tunnistanut omaisiaan.

Aavikolta Indo-Kiinaan

Puolifiktio..

                                                                                                                                                                              

..jatkoa legioonalainen Alois Schulziin...

Vuoden 1951 elokuussa Alois oli ilmestynyt stuttgartilaisen kaverinsa Kurt Spiegelin kanssa Marseillesin lähistöllä sijaitsevaan pieneen Aubagnen kaupunkiin.

Työnhaku Stuttgartin Mercedes-Benz AG:n tehtailla ei ollut mennyt suunnitelman mukaisesti jouduttuaan pitkän hakijajonon päähän,missä hän oli tutustunut Kurt Spiegeliin,joka myös oli kuulunut Hitler Jugendiin. Melkein kuin kaikki muutkin sen ajan saksalaispojat Kurt samoin oltiin kutsuttu v.1945 Volksturmiin puolustamaan viimeiseen henkäykseen Vaterlandia.

Nyt heillä ei ollut edes varaa henkosiin Junosta,jonka makuun Alois oli päässyt Volksturmissa.

He päättivätkin yhdessä jättää amerikkalaisten valvoman Stuttgartin ja poistua Reinin toiselle puolelle ranskalaisten valvomalle alueelle,mistä kuulema sai halvemmalla vahvaa Gauloisesea.

Tästä tupakannälästä he päätyivät lopulta Marseilleen.

Kurt oli sanonut,että ranskalaiset ne ensimmäisinä valloittivat ennen amerikkalaisia Stuttgartin. 

Huhtikuun 22. päivänä 1945 oli syntynyt riita valvonta-alueiden rajoista amerikkalaisten ja fransmannien välillä siitä,että gallialaiset olivat ehtineet 10 tuntia ennen  amerikkalaisen kenraali Deversin 7. armeijakunnan 44. jalkaväkidivisioonaa Ulmiin,mistä olisi avautunut suora autobaana Itävallan Alpeille.

Mutta suunnitellessaan rajan kulkevan Autobahnia pitkin länteen ja päivää aiemmin vallatun Stuttgartin eteläpuolelle,Württenbergin 400.000 asukkaan pääkaupunki jäikin kuin vahingossa rajan ulkopuolelle. Stuttgart olisi ollut Ranskalle suuri taloudellinen,poliittinen sekä moraalinen voitto.

Kenraali Devers yhdessä kenraali de Gaullen kanssa olivat osallistuneet Stuttgartin valtauksen komeaan paraatiinkin,mikä oli nimetty Jeanne d'Arcin kunniaksi.

Presidentti Truman oli ollut ehdoton,ettei Stuttgartia annettu ranskalaisille,joille good willinä oltiin annettu lupa edetä amerikkalaisia ennen sinne.

De Gaulle

Kenraali de Gaullen suunnitelmissa oli ollut,ei ainoastaan katsella Reinin nähtävyyksiä,vaan vallata sen vasemman rannan sillanpääasemat,jolloin heidän haltuunsa olisivat jääneet Westfalia,Ruhr,Frankfurt,Mannheim sekä Schwarzwald.

Britit olisivat saaneet vallata territoriota Kölnin eteläpuolelle saakka ja ranskalaiset sieltä Sveitsin rajalle.

Alois ja Kurt yhtenä elokuun päivänä 1951 seisoivat Aubagnen kaupungin sivukadulla valkorapatun talon edessä,minkä portinpylvään mustassa kyltissä oli kaiverrettuna Legion Etrangere..Muukalaislegioona.

Viikon päästä kaverit aloittivat rajun fyysisen alokaskoulutuksen 5-vuotiselle legioonalaissopimukselle Sidi Bel Abbasin tukikohdassa Algeriassa.Sotilaskarkuruudesta heille oltiin varoitettu,että karkurit ollaan aina saatu kiinni,olivat ne piilossa Grönlannissa taikka Argentiinan Tulimaalla.

Kaverukset tapasivat koulutuksen aikana muutaman muun Hitler Jugend-pojan,muttei montakaan entistä SS-upseeria.Saksalaispojat olivat värväytyneet legioonaan enimmäkseen seikkailunhalusta ja osaksi myös työttömyydestä.

Vanhemmat legioonalaiset kertoivat,että suurin osa legioonaan värvätyistä ns. SS-miehistä olivat tulleet sodan jälkeen Saksan vallatuista itäblokin maista,joissa nämä olivat palvelleet natsikollaboraattoreina.Osa samoin oli paenneita Vichyn hallinnon aikaisia ranskalaisia natseja,sabotöörejä sekä kiduttajia.

beduiinirosvot
by Juhart

Erämaasotakoulutuksen Alois ja Kurt saivat Atlas-vuoristossa,rutikuivissa wadeissa sekä loputtomilla hiekkadyyneillä.Legioonalaisten suurimpina vihollisina olivat beduiiniirosvot,joita kutsuttiin "Harhanäyn miehiksi" (Mirage Men),koska nämä aina ilmestyivät hyökkäämään päivän kuumimpaan aikaan,jolloin erämää väreili horisontista valtamerenä.Kameleilla ja kuumaverisillä arabialaishevosilla ratsastavat beduiinirosvot aivan kuin tyhjästä hyökkäsivät legioonalaisten partiokolonnoihin,ryöstämällä näiden kaluston sekä aseet.

Alois koulutettiin radistiksi ja Kurt radioauton kuljettajaksi. Taisteluparina he partioidessaan joutuivat moniin kahinoihin paikallisväestön kanssa tahtomattaankin,koska Algeriassa oli noussut kapina ranskalaisia valloittajia vastaan.Maan itsenäistymiskuume oli nousemassa itsenäisyystaistelijoiden alkaessa iskemään ranskalaisten omistamiin yrityksiin asein ja kranaatein. Ranskassakin poliittinen debaatti Algerian itsenäistymisestä oli kärjistymässä armeijan johtoportaassa,monen kenraalin vastustaessa alusmaan itsenäistymisyritystä.Silloinen Ranskan sisäministeri Francois Mitterand tulisi myöhemmin astumaan salaisen äärioikeistolaisen OAS-järjestön ja algerialaisten FLN-ja MNA-järjestöjen väliselle tulilinjalle.

Legioonalaisille kuitenkin Algerian kuohunnasta huolimatta tuli "vapaaehtoinen" lähtökäsky Indokiinaan,missä oltiin jo taisteltu vuodesta 1946 lähtien Ranskan alusmaan itsenäisyydestä.

V.1945 vietnamilainen kansallismielinen kommunisti Ho Tshi Minh julisti Indokiinan Vietnamin itsenäiseksi tasavallaksi,jolloin itsenäisyysjulistus sytytti sodan Ranskan siirtomaavaltaa vastaan ja muukalaislegioonaa pyydettiin apuun tueksi ranskalaisille joukoille..

Vasta vuoden 1953 ranskalaisille ja legioonalaisille häpeällisen Dien Bien Phun valtauksen ja antatumisen jälkeen Ranska ja Kiina sopivat aselevosta.

Indokiina jaettiin kahtia Pohjois- ja Etelä-Vietnamiksi 17. leveysasteella.

Yritykset maiden yhdistämiseksi myöhemmin aloittivat eurooppalaisissa tiedotusvälineissä häpeälliseksi tuomitun Vietnamin sodan,Yhdysvaltojen maailmanpoliiseina pysyessä niemimaalla 1970-luvun puoliväliin saakka.V.1963 presidentti John F. Kennedy ennen kuolemaansa oli ollut vähentämässä amerikkalaisia joukkoja Vietnamista,mutta varapresidentti Lyndon B. Johnsonin annettua presidentin valansa lentokoneessa Dallasista Washington D.C:hen,asevoimien määrää lisättiin rajusti.

Gauloises Caporal

Tammikuussa 1952 Alois ja Kurt legioonalaispataljoonan kanssa laivattiin harmaaksi maalattuun ja Panaman lipun alla purjehtivaan Liberte-valtamerihöyryyn.

Alois lyhyellä legioonalaisranskallaan lausahti kiivetessään kanarappuja pitkin kannelle:

--Liberte,Egalite,Gauloises!!

Hän pisti rintataskustaan sinisestä Gauloises Caporal-askista filtterittömän savukepöllin suupieleensä. 

Caporal sopikin hänelle kuin huutomerkkinä suuhun,koska ennen lähtöä Siddi Abbasista hänet oltiin ylennetty korpraaliksi.Lyhyenläntänä häntä haukuttiin Le Petit Caporaliksi kuten Napoleonia aikoinaan.

                             

Hanoin liikennettä

Hanoi Banque de l'Indochine

Maaliskuun alussa legioonalaiset heräsivät aamutoimiin hanoilasella kasarmilla. Liberte-alus oli purkanut legioonalaiset Haiphongin satamalaiturille,mistä tuli olemaan pitkä sekä kostean nihkeä autokuljetus Hanoihin.Hanoi ei ollut mikään Saigonin tapainen paratiisi.Saigoniahan etelässä kutsuttiin kaakkois-Aasian Pariisiksi.Mihin alusmaahansa tahansa ranskalaisten perustettua siirtomaahallintonsa,ranskalaiset rakennukset jäivät muistomerkeiksi kulta-ajoista. Näin Hanoikin oli täynnä vanhoja 1800-luvun lopulla rakennettuja hallintorakennuksia,residenssejä,hotelleja sekä liiketaloja.

Ranskan muissa alusmaissa Algerian Algiers,Tunisian Tunis olivat Pohjois-Afrikan pikku-Pariiseja ja Libanonin Beirut lähi-Idän Pariisi.

Hanoita voitiin samalla kutsua kaukoidän pikku-Pariisiksi,Saigonin pohjoiseksi tyttäreksi.

Samoin 1700-luvulla siemennetty ranskalaisuus oli jättänyt jälkensä elämäntapaan,kieleen sekä kulttuuriin.

150.000 vapaaehtoista legioonalaista tuli myös jättämään leimansa hanoilaiseen jälkikasvuun.

Legioonalainen katujyrä Hanoissa

------------------------------------------------

Alois ja Kurt katsoivat olevansa onnenpekkoja päästyään Liberte-aluksessa mukana rahdatun Dodge Powerwagon-radioauton kanssa partioimaan Hanoin katuja. Hanoissa elettiin normaalia ranskalaista siviilielämää roomalaiskatolisten kirkonkellojen kutsuessa uskoon kääntyneitä indokiinalaisia aamumessuihin. Pelottavasta Viet Minhistä ei näkynyt jälkeäkään,vaikka partion piti valppaana seurailla väkijoukkoon piiloutuneita musta-asuisia kommunistisissejä.

Viet Minh silloin vielä kahakoi kiinalaisten mukana maan pohjoisrajalla.

MacArthur Manilassa
MacArthur-sillalla
by Juhart

Kiinalaiset olivat samaan aikaan puna-armeijoineen myös puskemassa Korean niemimaan pohjoisosassa sisään ,kenraali Douglas MacArthurin,Filippiinien vapauttajan yritellessä työntää maolaisia joukkoa täysin voimin takaisin punaiseen onnelaansa. Kenraali MacArthurilla oli ollut suunnitelmana jopa ylittää Kiinan raja ja häätää kiinalaiset kauas rajan tuntumasta. Tähän omatoimiseen ja mielivaltaiseen operaatioon presidentti Truman tuohtui,panemalla siihen stopin. Moni amerikkalainen kenraali oli ollut MacArthurin puolella,mutta vain jälkipolvet pystyisivät kertomaan,miten Koreoiden välillä yli puoli vuosisataa tultiin pitämään pysyvää sotatilaa. 

Presidentti Trumanille kyseessä oli arvovaltakilpailu,mikä tuli päätymään MacArthurin hyllyttämiseen.

Maon Kiinalla näytti olevan kaksihaarainen yritys vallata ranskalainen Indokiina ja amerikkalainen Korea samanaikaisesti. Amerikkalaisilla oli ollut jo kiinnostusta auttaa ranskalaisia kommunismin uhassa,mutta ranskalaiset eivät luottaneet amerikkalaisiin eivätkä amerikkalaiset uskoneet ranskalaisten tiedustelupalvelun vihjeisiin pelkällä pärstäkertoimella.Ranskalaiset epäilivät menettävänsä siirtomaansa toiselle siirtomaavallalle.

   

Riksakuskin siesta
Juhart 2011

Alois ja Kurt risteilivät päivisin Powerwagonillaan Hanoin katuja marseillesmaisesta puolinihkeästä rannikkoilmanalasta piittaamatta. Rannikkoa ei ollut lähistöllä,mutta kaupungin läpi virtaava Red-joki toi kosteuden purevine hyönteisineen joka kujalle.Iltaisin pimeyden laskeuduttua kello kuudelta mustana esirippuna himmeät katulamput valaisivat huumaten kuuppien alle kerääntyviä hyönteisparvia,jotka rapisivat alas kaduille kuin massaitsemurhassa, poltettuaan ikarusmaisesti siipensä kuumiin laseihin. Iltamyöhällä katupartiokaverukset  pesivät hiestyneitä kesäunivormujaan kasarmin paljussa,minkä vesi täyttyi mustista mäkäräisistä.Hanoin liikenne oli yhtä arvaamaton kuin äkillinen pimeys.
Saksalaiseen Verkehr Orndnungiin eli liikennekuriin tottuneen Kurtin piti oppia luovimaan kaikkia liikennesääntöjä rikkomalla väylillä kiinalaisella välinpitämättömyydellä ja ranskalaismaisella rynnimisellä soolailevia
jalankulkijoita,polkupyöriä,skoottereita,autoja sekä riksoja.
Liikennevalot osoittivat Hanoin siirtyneen nykyaikaan,vaikka kellekään pyörillä kulkeville ei oltu opetettu valojen merkitystä. Ne olivat hanoilaisille värikkäitä tolpan päässä vilkkuvia kiinalaisen Uuden Vuoden lyhtyjä,jotka toivottivat onnea alkavalle vuodelle.
Päivittäisten tiedustelupartioiden lisäksi legioonalaiskaverukset joutuivat risteilemään iltaisin toisen sotapoliisijeepin kanssa Hanoin kaduilla ja kujilla.
Tehtäviin kuuluivat rutiinitarkastukset Caravelle-ravintolaan sekä Rex-hotellin baariin,mistä sai kyytiläisiä juopuneista ranskalaissotilaista sekä legioonalaisista. Sivukujien tyttöluolissa miesasiakkaat joko istuivat lattialla tai kaatuilivat permannolle tajuttomina puolipimeässä joko humalasta taikka maksamattomista laskuista. Yöpartion jälkeen aamuyöllä likaantuneiden univormujen tiskaamisen suoritettuaan legioonalaispari kaatui bunkkiinsa uupuneina,kasarmin alkaessa heräämään aamutoimiin. Vanha ranskalainen kivikasarmi sijaitsi Hanoin reuna-alueilla.

Indokiinalaiset naiset tanssimassa

1950-luvun alun Indokiina eli vielä eräänlaista satoja vuosia kestänyttä untaan,koska sitä ei oltu paljastettu kokonaan länsimaiselle turistivirtauksen kauhulle. Sotilaiden saavuttua tuhatpäisinä Hanoin kadulla kyllä myytiin postikorttien lisäksi vapaasti seksiä,vaikka kaupungin kujien seksitarjous poikkesi muista kaukoidän kaupungeista hienovaraisuudellaan. Sitä ei tarjottu paljaalla iholla kirkkaissa mainosvaloissa.
Kauempana tulevaisuudessa häälyivät amarikkalaisen punaiset Coca-Cola-automaatit sekä MacDonaldsin keltaiset kaarivalot. Elokuvateatterien mainosvaloissa ei näkynyt ripaustakaan Hollywoodia,kuten Singaporessa,Hongkongissa ja Manilassa.Hanoilaisilla kadunmieheillä ei ollut aavistustakaan lomilta palaavista äänekkäistä jenkkisotilaista,joidenka punakoita kasvoja peittivät tummansiniset New York Yankees-baseball-lakkien lipat.
Ranskalaiset elokuvateatterit silti reklamoivat katolisille hanoilaisille papinpukuista ja hevosnaamaista Fernandelia, Isä Camilloa.

Fernandel

Ranskalaisuus näkyi,kuului sekä tuoksui Hanoissa.
Kaupungin ranskalaiset taksit Citroen Traction Avantit,Dyna Panhardit,Renaultit ja Peugeotit voisivat yhtä hyvin ottaa kyytiinsä matkalaisia Champs Elyseellä. Ranskalaisten ravintoloiden oviaukoista tuoksahti Chateaubrianden valkosipulivoi sekä tuoreet boulangerien baguettet.Kaupungin kaduilta voi aistia italialaisuuttakin paikallisten kaunottarien taitavasti soolaillessa Vespa- ja Lambretta-skoottereillaan kolmipyöräisten cyclo-pyörätaksien välistä silkkihameen halkioiden tuulessa paljastaessa  seksinälkäisille legioonalaisille vilauksia suloisista sääristä.
Alois ja Kurt ihastuivat sorjien indokiinattarien lisäksi kiinalaiseen ruokaan,mikä sai heidät vaihtamaan dieettinsä kasarmiruoasta katuravintolaruoaksi.
Hanoin kaduilta ostetut spring rollsit maistuivat heidän suissaan ikään kuin kiinalaiset enkelit olisivat rakastelleet kielen makuhermojen päällä. Paistettu riisi sekä auringonkukkaöljyssä friteerattu karppi lisäsivät mausteiden tanssia.

Visiitti Hanoin Hiltonissa
----------------------------------
               

Ilmakuva Hanoi Hiltonista 1970-luvulla

Maison Centrale

Aloisin ja Kurtin makoisa ranskalais-kiinalainen elämä oli päättymässä katujyrässä vuoden 1954 keväällä Viet Minhin kiinalaisjoukkojen avustamana uhatessa astua Hanoihin.
Heidät komennettiin legioonapataljoonan mukana Dien Bien Phu'hun,missä Viet Minh oli motittanut ranskalaiset joukot. Viisaat vasenkätiset sotahistorioitsijat jälkikäteen ovat maininneet piirityksestä,että ensimmäisen kerran ei-kolonialistiset itsenäisyytaistelijat sisseineen olivat tuhonneet järjestäytyneen länsimaisen armeijan.
Ranskalaisen sodanjohdon päätöksenteon mokauksista johtuen oltiin päätetty auttaa maan luoteisosassa sijaitsevan ja syvällä mäkien ympäröivän Den Bien Phun varuskunnan ranskalaisjoukkoja,aivan Ranskan liittolaisen Laosin kuningaskunnan kylkituntumassa. Ranskalaisen sotapäällystön aikeena oli katkaista Viet Minhin huoltoyhteydet ja houkutella kommunistisissit taisteluun ja siten tuhota ne.
Ranskakaisilla ei kylläkään ollut mitään tietoa siitä,että heidän piirittämänsä Viet Minhin kenraali Vo Nguyen Giapin joukoilla oli käytössä raskasta tykistöä ja ilmatorjuntatykkejä.Lisäksi sisseillä oli kykynsä kuljettaa raskaat tykkinsä osina vaikeakulkuisen maaston läpi ranskalaisten miehittämien vuorien selustassa ja kaivaa tunneleita vuorten läpi sekä asentaa patterinsa osista aivan ranskalaisten leirin sivustalla sijaitsevalle vuorenrinteelle.
Viet Minhin avatessa tulen ympäröiviltä rinteiltä, ranskalainen tykistön komentaja Charles Piroth teki itsemurhan käsikranaatilla.
Ranskalaiset kaivauduttuaan asemiin olivat viimeisen kerran tehneet näin I maailmansodassa.
Huoltoteiden katkettua ranskalaiset saivat materiaalitäydennystä ilmateitse.Viet Minhin ilmatorjunnan lisäännyttyä huoltolennot vähenivät ja varuskunta vallattiin kahden kuukauden piirityksen jälkeen.
Suurin osa eli 11.721 sotilasta,joista 4.436 oli haavoittunut, antautui vain harvojen paettua Laosiin.
Vangit jaettiin kahteen osaan,fyysisesti kykeneviin  ja haavoittuneisiin.
Tulokseksi Ranskan hallitus erosi,uuden valitun pääministerin Pierre Mendesin tukemana Ranska vetäytyi Indokiinasta.
Vuoden 1954 Geneven sopimuksen pohjalta Indokiina jaettiin 17. leveyasteella Ho Tshi Minhin johtamaksi Vietnamin demokraattiseksi tasavallaksi pohjoisessa ja etelässä keisari Bao Dain johtamaksi Vietnamin valtioksi.Vuoden 1956 Geneven sopimuksen mukaisen neuvotteluyrityksen epäonnistumisesta pohjoisen ja etelän yhteisistä vaaleista,niemimaa hiljalleen päätyi vuosien 1959-63 Vietnamin sotaan ja amerikkalaisten puuttumiseen Tonkinin lahden tapauksesta v.1964.

1942 Dodge Power Wagon

Legioonaliskaverukset oltiin liitetty radioautoineen Dien Bien Phu'hun matkaavaan huoltokolonnaan.
Yhdellä vaikeakulkuisella vuoristotiellä kolonnaa vasten Viet Minh aloitti kranaattitulen,jolloin panssaritorjuntasinko lopetti Power Wagonin kulun,ammuksen iskettyä auton perään,mikä hävisi atomeiksi vuorentinteelle.
Koko kolonnan miehistö jäi Viet Minhin vangeiksi.
Heidät vietiin pakkojalkamarssissa pohjoiseen 400 km päässä Kiinan rajan tuntumassa sijaitsevalle sotavankileirille.Satoja ranskalaisia sotilaita ja legioonalaista kuoli viidakkopatikkamatkalla uupumuksesta,taudeista,käärmeenpistoista sekä Viet Minhin sissien armottomasta väkivallasta ruokavarojen huvetessa.Vankileirillä heidät sijoitettiin Viet Minhin sissien sekaan ranskalaisten pommitusten estämiseksi
Historia oli toistanut itseänsä vuoden 1942 Filippiinien Bataanin kuolemanmarssilla,missä tuhansia amerikkalaisia ja filippiiniläisiä sotilaita kuoli nääntymykseen ja japanilaisten bajonetteihin ruokavarankien vähetessä. 10.863 eloon jääneistä sotavangeista vain 3.290 virallisesti kotiutettiin neljä kuukautta myöhemmin ja 3.013:n vietnamilaisen vangin kohtalosta ei olla varmoja.
Viet Minh oli yhtä raaka ranskalaisia kohtaan opittuaan keinot entisiltä Indokiinan japanilaisilta valloittajiltaan II maailmansodan aikana 1941-44..
Uuvuttavan jalkamarssin päätteeksi legioonalaispari päätyi takaisin rakastamaansa ranskalaiseen Hanoihin,nyt Viet Minhin Hanoin kuuluisaan vankilaan, myöhemmin amerikkalaisten sotavankien tuntemaan Hanoin Hiltoniin.
Kumpikaan ei tiennyt,miksi heidät oltiin erotettu muiden vankien joukosta vietäväksi Hanoihin,ehkä saksalaisuuden pohjalta.Viet Minh oli ollut erittäin utelias,miksi saksalaiset,entiset Ranskan viholliset olivat värväytyneet ranskalaiseen muukalaislegioonaan.

Ranskalaiset olivat rakentaneet vankilan Hanoihin vuosien 1886 ja 1901 välisenä aikana ja nimenneet sen Maison Centraleksi,keskustaloksi.Yleisimmin sitä kutsuttiin Hoa Lo'ksi,helvetin reiäksi sekä kamiinaksi Pho Hoa Lo-kadusta,minkä varrella vankila sijaitsi. Kadun varrella oltiin myyty puu- ja hiilipolttoisia kaminoita jo siirtomaavallan alkuajoista.
Maison Centrale oli ranskalaisten yleisesti käyttämä nimi keskuvankiloista ja alunperin Hanoin Maison Centrale oli tarkoitettu vietnamilaisille vangeille.
V.1954 legioonalaiskaverusten saapuessa vankilaan,sen asukasmäärä ylitti 2000 vankimäärän ja joita pidettiin täysin ihmisarvon alapuolisissa olosuhteissa. Vankilasta oltiin samoin tehty yhteinen kolonialistisen hyväksikäytön ja vietnamilaisten ranskalaisvihan symbooli.
1930-40-luvuilla samassa vankilassa oltiin pidetty monia kommunistisen pohjoisen Indokiinan johtavia henkilöitä.
V.1954 Vietnamin Demokraattisen Tasavallan perustamisesta vankila myös palveli vallankumouksellisten doktriinien ja toimintojen koulutuskeskuksena.
Vaikka aseleposopimus oltiin solmittu samana vuonna,Viet Minh ei noudattanut vankienvaihtosopimusta kirjaimellisesti,jolloin legioonalaiskaverit viruivat vankilassa parinsadan muun toverinsa kanssa vuoteen 1958 saakka.

Liberte

Viet Minh voitonmarssilla Hanoihin

Panaman lipun alla purjehtiva harmaakylkinen Liberte-alus odotteli Haiphongin satamalaiturin pollareihin kytkettynä Maison Centralesta vapautettuja legioonalaisia,jotka muistuttivat laihtuneina nälkiintyneiltä Varsovan gheton asukkailta kiinalaisten kuorma-autojen lavoilla.
Alois oli kärsinyt ravinnon puutteen lisäksi myös astmasta,joutumalla useasti vankilan sairaalaan petipotilaaksi,vietnamilaisen vankilalääkärin tarjotessa kiinalaisia yrttirohtoja tautiin.Hengitysvaikeuksissa hänen rintansa rasvattiin tiikeribalsamilla,mikä ihme kyllä avasi hengitystiehyet.Punaisen Ristin lääkeavustuksia vankilaan ei koskaan saatu,ilmeisesti takavarikoituina Viet Minhin poliittiselle johdolle.
Kuorma-auton lavalla Alois katseli uutta Hanoita.
Vanhasta vilkkaasta Hanoista ei ollut jälkeäkään.
Poissa olivat ranskalaiset ravintolat,värikkäät naistenvaatteet,kaupanteon sorina katukäytävillä,ihmisten iloisuus sekä autoliikenne.
Katukäytävien vieressä seisoi hylättyjä ja kannibalisoituja entisten yksityisautojen raatoja. Ainoat harvat liikkuvat autot olivat oliivinvihreitä kiinalaisia kuorma-autoja,venäläisen Zisin ja amerikkalaisen Internationalin  kömpelöitä kopioita.
Ihmisten kasvoilta näkyi vain apaattinen tuijotus.
Proletariaatin riemuvoitto oli lopulta kietonut kaupungin punalippuunsa...

Suurehko osa legioonalaisista päätyi suoraan sairaalahoitoon laivassa.
Kolmen viikon merimatkan aikana Alois ja Kurt olivat saaneet sen verran lihoja luittensa päälle,että pystyivät seuraamaan kansituoleissa aluksen suuntaamista Arabian niemimaan eteläkärjen ohi Adenin lahdella kohti Punaista Merta.

legioonalaiset paraatissa

Salavisiitti Jiddassa

Jiddah.Vanha Hajj-terminaali

jatkoa..legioonalainen Alois Schulziin...
Jiddah,Jeddah,Juddah arabiaksi paikka meren rannalla
Jaddah egyptiläisarabiaksi lausuttuna isoäiti (Eevan,maailman äidin hautapaikka sijaitsee Jiddahssa)

Jiddan karanteenilaituri

Liberte-alus oli joutunut jäämään redille Jiddan sataman suulle navigoituaan egyptiläisen luotsin avustamana petollisia koralliriuttoja kiertäen lähelle karanteenilaituria.
Karanteenilaituriin oli kiinnitettynä matkustajalaivoja,joista näkyi purkautuvan matalaan kaariholviseen pyhinvaellusterminaalirakennukseen somalialaisia,sudanilaisia sekä egyptiläisiä valkoisia hajj-kaapuisia pilgrimijonoja.
Jiddah ollaan tunnettu vuosisatoja maailman muslimiväestön keskuudessa pyhän kaupungin Mekan porttina.
Oikea Mekan portti sijaitsi vielä 1950-luvulla kaupungin itälaidalla Mahallat Al Majunin kaupunginosan sisään- ja uloskäyntinä,mistä vanha Mekka-tie johti karun tasangon yli ylös Tihama-vuorille.
Mekka-tie haarautuu ylänousullaan vasemmalle ylös ylätasangolla sijaitsevaan Taifiin,Riyadhin kuningashuoneen kesäkaupunkiin.
Liberte-aluksen kylkeen oli kiinnittynyt Aramcon feederalus,mistä syötettiin dieselöljyä legioonalaisten loppumerimatkaa varten Algeriaan. Liberte,joka näytti ulkoapäin vanhalta höyrylainerilta oli muunnettu miehistökuljetusalukseksi ja höyryvoimasta sveitsiläiseen Poster-Sulzer-meridieseliin v.1950 Bordeauxin telakalla.
                                 

Sinbad Sailorman
Juhart 2012

Aluksen kylkeen oli myös kiinnittynyt kotilomaisesti jemenikaupustelijoiden veneitä,mistä kaupattiin Jiddahn basaarin kamelinnahkatuotteita varvassandaaleista ja vöistä olkalaukkuihin.
Legioonalaisia oli kerääntynyt reilingin ääreen hieromaan kauppaa,koskei yhdelläkään ollu lupaa astua viisumitta maihin,missä turismia pidettiin täysin tuntemattomana käsitteenä.
Algeriassa opitulla arabialla myös Alois ja Kurt hieroskelivat kauppaa alhaalla veneen pohjalla seisovan lyhyen jemenipapan kanssa,joka oli kauppaamassa basaariruotteita.
Kaislakoreista köyden varassa nousi kauppatavaroita frangien laskeutuessa samassa korissa alas jemenille kovan tinginnän jälkeen,kun Alois kysäisi pilan vuoksi olisiko papalla tarjota myös "madameja".
Jemeni pään kalottikupin alta etusormellaan raapien harmaata kikkaratukkaansa vastasi huumaavan kat-lehden punastamia hampaitaan näytämällä:
--Saddiq...kullo madam hina haram! (Ystävä..kaikki naiset ovat täällä kiellettyjä!"

Kauppamiehenä jemeni hetken perästä kysäisi Aloisilta:
--Inta fi kathir filus? (Onko sinulla paljon rahaa?)
Kurt töniskeli kaveriaan kyynärpäällä usittamalla tätä hieromaan kauppaa naisista,vaikka maihin menosta oltiin jo varoiteltu moneen otteeseen matkan aikana ennen Jiddan saapumista.Toiseksi käryämisestä yhdenkään naisen kanssa voisi päästä Jiddan kaulankatkaisutorille.
Kavereiden mielissä välkkyivät vielä kauan sitten koetut indokiinattaret,uhkarohkeuden lisäännyttyä mielikuvista kauniiden arabikaunottarien palveluista. Sodan ja pitkän vankeuden karaistamien legioonalaisten mielestä pieni punttaus kielletyssä kaupungissa olisi lastenleikkiä.
Jemenipappa lupasi saapua veneellään hakemaan kaverukset kello kuuden jälkeen,kun arabialainen yö laskeutui sysimustana lahden päälle ja jolloin rannikkovartiosto sekä satamapoliisitkin olisivat moskeijoissa iltarukouksissa.

Auringonlasku Jiddahissa
by Juhart

Puoli kuuden vaiheilla oranssinpunainen aurinkopallo oli laskeutumassa länsihorisontissa oranssiseen Punaiseen mereen legioonalaisten hiipiessä ylös kannelle. Legioonalaispäällystö laivapäällystön kanssa olivat aloittaneet juhlinnan upseerimessissä,muiden legioonalaisten pelatessa korttia vahvassa Gauloisesin ja Gitanesien savussa sekä Vin Rouge d'Algerien punoittamina miehistökannella.
Yläkannelle saakka kuului ikkunaventtiileistä korskea naurunröhinä "Merde"-kirousten myötä korttien läiskeessä. Legioonalaiskaverukset olivat kertoneet menevänsä yläkannelle katsomaan auringonlaskua ja vetämään happea keuhkoihinsa tupakansavusta.

Reilinkiin nojatessaan he katselivat karenssilaiturille päin,mistä näkyi vain muutama hajanainen valo pyhiinvaellushöyrylaivojen alakannen miehistöhyttien ikkunoista.Oranssinpunainen aurinko oli melkein tippumassa horisontin taakse.
Miehet katselivat kaupungin vallitetun rantaviivan ylitse,missä sadoista valkoisista minareetin torneista kutsuttiin puberteettisilla pojanäänillä uskovaisia iltarukouksiin.
Rantavallissa oli jäljellä enää murentunut jäännös vanhan kaupungin muuria.
V.1947 myöhäiskeväällä kuulema eräs Mr. English,amerikkalaisen Bechtel International Corporationin varatoimitusjohtaja oli ajellut yhdessä sheikki Abdullah Suleimanin,Saudi Arabian talousministerin kanssa Jiddan ympäri.Kummallakin oli yhteinen tavoite Jiddan uuden sataman rakentamisesta.
(Bechtel yhdessä Saudi Aramcon kanssa olivat radikaalisesti muuttaneet nuoren kuningaskunnan kasvoja öljynporauksissa sekä öljynjalostuksessa)

Manqabah-laguuni,Jiddah

Sheikki oli kysäissyt Mr. Englishiltä:
--Mistä saamme täytemaata laitureita varten?
Mr. English:
--Jiddan muurista.
Vasta v.1948 koko muurirakennelma meni alas Jerikon muurin lailla 24 tunnissa räjäytysryhmien ja caterpillarien avustamana.
Maa sekä kiviaine,mikä oli pitänyt arabit,egyptiläiset sekä portugalilaiset valtaajat Jiddan muurien ulkopuolella vuosisatoja,auttoi nyt matkaajia astumaan rantaan.
Kuuluisa Lawrence of Arabia eli T.E.Lawrence,Saudia Arabian brittiläinen vapaustaistelija oli nelisenkymmentä vuotta aikaisemmin kuvannut kaupunkia,saapuessaan kerran sen satamaan seuraavasti:
"Olimme tottuneet purjehtimaan Jiddaan tyynessä ja ilahduttavassa Punaisen Meren ilmanalassa.
Mutta lopulta ankkuroiduttuamme ulkosatamaan,kauempana valkoinen kaupunki roikkui polttavalta taivaalta heijastusmaisena harhakuvana,mikä pyyhkäisten  avautui leveän laguunan ylle.
Sitten Arabian kuumuus iski päällemme ja sanattomaksi kuin tupesta vedetty miekka.
Oli keskipäivä,puolipäivän itäisen auringon kuunvalon tavoin pantua kaikki värit nukuksiin.
Näkyi vain valoja ja varjoja,valkoisia taloja sekä mustia katuaukkoja.
Edessämme paahteen vaalea kiilto roikkui sisäsataman päällä sekä sen takana levisi täysin ulottumattomissa muodotonta hiekkaa,mikä juoksi ylös matalien mäkien rinteille,joita paljaalla silmällä tuskin erotti sumeessa.
Se oli itseasiassa suuri kaupunki.

Vanhaa Jiddaa.Beit Al Baghdadi,Baghdadin tytär

Kadut olivat kujia,basaarit olivat puukatteisia,mutta osittain myös avoinna taivaalle pieninä rakoina avarien valkorapattujen talonseinien välissä.
Talot oli rakennettu nelikerroksisisksi kuin sidottuina korallisina riepuina yhteen puupalkkien ympärille ja koristeltuina leveillä kaari-ikkunoilla,mitkä ympäröivät harmaina puupaneleina kerroksittain seiniä. Talojen pariovet olivat koristekaiverrettuja tiikkipaneleita,joista pääsi sisään pienistä ovista,joidenka rikkaasti koristellut saranat sekä kolkuttimet oli taottu raudasta.
Taloissa oli runsaasti rapattuja kuvioita,vanhojen rakennusten hienojen kivipäätyjen ja ikkunakarmien katsoessa sisäpihoille. Niiden tiikkiedustat oli pitsitetty ,rei'itetty sekä lovitettu muistuttamalla jonkun romanttisen teatterinäyttämölavan pahvikulisseja.
Kukin kerros ulkoni,kukin ikkuna kallistui johonkin suuntaan,seinienkin kallistuessa aina johonkin suuntaan.
Se näytti kuolleelta kaupungilta,niin puhtaalta jalkojen alta ja niin hiljaiselta. Sen kiemurtelevat ja tasaiset kadut olivat päällystetty ajan kosteuttamalla sekä tiivistämällä hiekalla,missä askeleet vaimenivat kuin  pehmeällä arabialaisella matolla. Missään ei näkynyt vaunuja eikä vankkureita,ei leveitä kujia vankkureille eikä kengitetyille vetoeläimille...eikä liikenteen huminaa kuulunut mistään.
Ohittaessamme taloja,ovia suljettiin varovaisesti.

Vanha Jiddah

Ei ollut haukkuvia koiria,ei itkeviä lapsia paitsi tietenkin basaarissa,missä tapasi muitakin matkalaisia.
Kaikkialla vallitsi kuiskattu,pidättynyt jopa salakavala ilmapiiri,mikä tuntui ahdistavalta,jopa kuolettavalta..
Ilma oli ollut polttavan kuuma sekä kostea.Kaupungin pitkä elinkaari sekä uupumus näytti kuuluvan näille kujille eikä muualle.
Täällä ei ollut Smyrnan,Napolin eikä Marseillesin tuoksujen ja hajujen intohimoa,vaan vanhan ja käytetyn ajan tunnetta ihmisten tunkkaisissa uloshengityksissä ihmisnahan hien jatkeena.
Voisi sanoa,ettei moneen vuoteen Jiddahn läpi ollut puhaltanut pieninkään raikas tuulahdus.
Sen kadut olivat pysyneet tuulettamattomina siitä lähtien,kun kaupunki oltiin rakennettu ja pysyisi tunkkaisena siihen asti,kun talot romahtaisivat niskaan vanhuuden heikkoudesta.
Eikä basaareista löytynyt mitään ostettavaa..."

Vanha Jiddah 1958

Legioonalaispari näki rantaviivalla satoja Mahallat Al Yemenin eli jemeniläisen korttelin himmeitä valoja karanteenilaiturin eteläpuolella. Korttelista etelämpänä sijaitsi Hinadiwiyah-Nakatun neekerikortteli,jonka asukkaat koostuivat länsiafrikkalaisisista maahan jääneistä pyhiinvaletajista. Vasemmalle katsottuna Al Manqabahin lahden suulle päin salmeen työntyi vankilaniemi,minkä kyljessä sijaitsi meriveden kondensointilaitos sekä Iso-Britannian lähetystörakennus ja sen vieressä Beit Al Bagdadiahin tontti.
Beit Al Bagdadiahin tontilla seisova rakennus oli huonossa kunnossa,vaikka se aikoinaan oli edustanut kaunista Jiddahn arkkitehtuuria käsin kaiverretuin ikkunaluukuin. Se oli aiemmin kuulunut Turkin ottomaanivallan Hejazin provinssin kuvernöörille. Kuuluisa Arabian niemimaan tutkimusretkeilijä H. St. John Philby oli aikoinaan esitellyt sen ensimmäisenä kotinaan,mutta talo vaihtoi omistajaa Philbyn muutettua lähelle Eevan hautauspyhäkköä.
Rakennuksen uudeksi omistajaksi tuli Aramco eli Arabian American Oil Co.
Aatamin puoliso Eeva tarun mukaan oli haudattuna rakennuksen pohjoispuolella sivaitsevassa hautakammiossa.

Eevan hautakammio v.1913

Auringon yhtäkkiä pudottua Punaisen meren horisonttiin jäähtymään Alois ja Kurt kuulivat lahdelta airojen kolinaa ja veden loisketta aluksen styyrpuurin puolelta.
Jemeniläinen Abdo seisoi veneen kokassa nuoremman jemenin ollessa airoissa.
Abdo käski puolikuiskauten kavereita laskeutumaan alas portaita,jotka oltiin laskettu aluksen kylkeen luotsivenettä varten:
--Yallah..Yallah..! (Nopeasti,nopeasti!)
Legioonalaisten kompuroitua veneeseen pimeydessä Abdo käski teini-ikäistä jemenipoikaa soutamaan toisella yallah-yallah-käskyllä pikaisesti jemeniläiskorttelin eteläpuolella sijaitsevaan rantaan.
Pilkkopimeässä noin puolen tunnin soutumatka perästä veneen kokka karahti suola-aavikon rantaan,mistä Abdo johdatti kaverukset matalan kivimuurin yli alueelle,missä Kurt loukkasi polvensa taottuun rautaristiin kiroillen pitkän sarjan Scheisseja. Abdo kurkkuaan poikki kämmenellään vetämällä sähähti  Kurtin vaimentamiseksi :
--Muqribat An Nasari...kullo britanni,almani,fransi..hina khalas!!(Kristittyjen hautausmaa ..kaikki britit,saksalaiset ja ranskalaiset..kuolleita täällä!!)
--Fi num kathir hina! (Saavat tarpeeksi unta täällä!)
Alue oli eurooppalaisten Jiddan kristittyjen hautausmaa Muqribat An Nasari,mihin vuosisatoja oltiin haudattu kaupungin ei-muslimeja.
Hiljainen jono puikkelehti hautojen läpi hautausmaan portille,minkä edessä seisoi vanha musta Buick ajovalot sammutettuina. Abdo käski legioonalaisia astumaan auton takaovista sisään istuutumalla itse etupenkille yönmustan nigerialaisen kuljettajan viereen.Teini-ikäisen soutajan hän käski menemään takaisin vahtimaan rantaan venettä.
Buickin takaikkunat oltiin peitetty harmailla samettiverhoilla,jolloin kaverusten näkösektori oli rajoitettu vain kaksiosaisen tuulilasin läpi,auton kiihdyttäessä suola-aavikon läpi kohti Hindawiyahin asuinaluetta. Parisenkymmenen minuutin ajomatkan perästä pölyn harmaannuttama Buick ajoi kaupungin eteläisen portin Bab Sharafin alta nukkuvaan kaupunkiin,missä iltarukouksista palaavat kauppiaat availivat puotiensa rämiseviä peltirullaovia. Basaarin kujat olivat täyttymässä kultapuoteihin suuntaavista ja tinkivistä Hajj-pyhiinvaeltajaostajista.
Buickin yönmustan kuljettajan tööttäillessä pois tieltä valkokaapuista pyhinvaltajaihmismassaa,mikä täytti kujat kuin johtajaton lammaslauma,auto pysähtyi yhden tiikkipitsikoristeisen ja kadulle päin melkein kaatuvan talon eteen. Abdo heitti etupenkiltä legioonalaisille valkoisen thob-kaapuparin sekä punavalkoruutuiset gutrapäähineet,joissa heidän piti luikahtaa pienestä rakennuksen sisäänmenoportista sisään.
Oven aukaisi toinen kalottipäinen jemeni,joka johdatti heidät alakerroksen suureen kalustamattomaan huoneeseen,minkä tummakuvioisen arabimaton päällä istui arabimiehiä polttamassa vesipiippuja.
Syyrialaisen vahvan piipputupakan silmiäkirveltävä lemu oli iskeä legioonalaiset maihin Viet Minhin pippurikaasumyrkytyksen lailla.

Hubbly-Bubbly.vesipiippu

Piippua polttavien arabimiesten silmät kiiluivat vetisinä.
Abdo käski kaveruksia istumaan matolle vesipiipun ääreen ja nauttimaan talon antimista. Alois oli jo kaivelemassa kaapunsa alta rintataskusta Gauloises-pakettia Abdon kieltäessä,koska ele rikkoisi paikallista käyttäytymiskoodia vieraanvaraisuuden torjumisena.Hän samoin käski kumpaakin istumaan ristiasentoon,koska kengänpohjien näyttäminen loukkaisi muita huoneessa istuvia.
Kurt imiessään suulakkeesta ensisavuja sai yskänkohtauksen kuin häkämyrkytyksestä Aloisin läiskiessä kämmenellään tämän selkään.
Kurt selvitessään silmät vesissä kysyi Abdolta:
--Esh Hada? (Mitäs se on?)
Abdo vastasi naurahtaen:
--Hubbly-Bubbly..Kheron..momkin fi swaya opium..tabak..(Hubbly-Bubbly..heroinia..ehkä hiukkasen oopiumia ja tupakkaa...)
Kurt heitti äkkiä piippuletkun matolle kieltäytymällä jatkosavuista,Aloisinkin torjuessa tervetuliaissavut.
Jemenipalvelijan tuotua hopeatarjottimella kahta lasillista kuminakahvia,kaverit hyväksyivät virvokkeet..
Kiiluvasilmäiset arabiherrat toinen toisensa perästä hävisivät jemenipalvelijan perässä talon yläkertaan, Abdonkin poistuessa hieromaan kauppoja.

Arabiassa huumausaineet ja niiden kauppa ovat olleet sallittua vuosisatoja.. Jiddan sataman maahantuontimanifestissa vuodelta 1842 tullista lunastettiin 40 nelikkoa syyrialaista ja 13 pakettia muuta tupakkaa sekä 32 nelikkoa oopiumia. Arabia sen lisäksi ei ollut silloin yhtään huonompi kuin Amerikka orjakaupassa. Jiddassa asui tuhansia orjien jälkeläisiä.

1840.Slave market.Gerome

V.1843 Ferret & Galinier-lähetystö Abessiiniassa vierailtuaan oli saanut Ranskan konsulilta Pilget Fresneliltä Jiddan sataman kiintoisat tuontitaulukot,missä tarkasti ilmoitettiin jokaisen artikkelin maahantuontiluvut.Kaikki tuontitaksat oltiin ilmoitettu Itävallan taalereissa.joidenka kruunapuolella näkyi keisarinna Maria Teresan silhuettikuva. Taaleri silloin oli ollut arvoltaan 5/4-osa Ranskan frangista Egyptissä ja 6.5 frangia Hejazin maakunnassa (Jiddah). Riyadhissa Nejdin maakunnan pääkaupungissa taalerista sai 7 frangia.
Tilastoista myös ilmeni,että Sansibarista,Somalimaasta sekä Hadramautista,itä-Jemenistä oltiin tuotu maahan 300 neekeriorjaa,2/3- osaa miehiä 23 taaleria per pää.
Jemenistä taas oltiin tuotu maahan 200 abessiinialaista orjaa sekä pohjoisafrikkalaista Sharqi-arabiorjaa 10.000:n taalerin arvosta.
Massawasta,Abessiiniasta (nykyinen Eritrea) oltiin tuotu maahan 400 galla-orjaa,joita virheellisesti oltiin kutsuttu abessiinialaisiksi,1/4-osaa miehiä,40 taaleria per pää.

Alois ja Kurt olivat nielleet laseista ylimakeat kuminakahvit Abdon saapuessa:
--Yallah...saddiq--fi ithnain hurma helluwa..afriki..khamseen rial wahed khabba! (Pian ystävät..kaksi afrikkalaista kaunista naista..15 rialia per nuppi!)
--Ashara rial..merde!(10 rialia--merde!)
Alois kirosi vastaan,koska kaupat oltiin tehty Liberten reilingillä sovittuun hintaan.
Abdo valitteli,että hinta oli noussut hänestä riippumattomista seikoista,koska kaupunginosan poliisipäällikkö oli vaatinut lisäsuojelurahaa.
Yläkerrassa legioonalaiset ohjattiin käytävän kahteen erilliseen huoneeseen,jotka olivat melkein pilkkopimeitä. Alois puolisokeana yritti etsiä vuodetta,mistä lopulta avautui valkea posliinihymy sekä norsunluun värinen mantelimainen silmäpari.
--Yallah habibi..Ina mafi akkal!!(Nopeasti ystäväni..en ole syönyt!)
Leveä posliinisuu lausui kapula-arabialla,jota Aloiskin ymmärsi repiessään thobkaapuaan kiireesti päänsä yli.

Oopiumtalon edessä odotti sama musta Buick legioonalaisten istuutuessa takapenkille Abdon kiivetessä etuistuimelle kuljettajan viereen.
Kansojen yhdistäminen oopiumtalon yläkerrassa oli kestänyt vain puolisen tuntia.
Auto puikkelehti sivukujilta Shara Al Jadid-kadulle,minkä Detroitissa valmistettu liikennekalusto kiemurteli kuin intialaisen käärmeenlumoajan koobra.Kuljettaja soitti torvea muille väärinajaville aiheuttamalla äänitorvikakofonian, autoilijoiden kultarannekellokäsien samalla näyttäessä sivuikkunoista arabialaista swaya-swaya-käsimerkkiä (Take it Easy!),missä peukalo oli puristettuna etu-ja keskisormiin.
Kurt uteli Aloisilta.miltä oli runtunut se musta nuubialaisorjatar,johon Alois vastasi kuin kaiken kokeneena katselemalla etuikkunasta punaisia jarruvaloja sekä uhkarohkeita ohitteluja:
--Ach..se nuubialainen liha ei ole kuule sen kummempaa kuin reperbahnilainenkaan.
--Saksalainen nainen kyllä makaa alla kuin kylmä lahna,rahastamalla ekstrakommervenkeistä lisäreichsmarkkoja.
--Afrikkalainen nainen makaa alla kuin seinään naulattu ankerias,yrittäessään kiemurrella irti naulasta.
--Mutta kun sen saa naulankantaan,niin sitä ei saa mikään ihme lopettamaan haureudentekoa..
Kurt lisäsi:
--Jawohl--sinä sen kai tiedät pommerilaisena jokikalastajana..!
--Minä en ole vielä puutteessani kaloihin sekaantunut..
Etupenkiltä Abdo oli kuunnellut kavereiden keskustelua,vaikkei tajunnut saksaa.
Tämä kysäisi irvistäen:
--Madam kwayes? (Oliko nainen hyvä?)
Alois:
--Swaya kwayes...mafi takfeet!? (Hiukan...ei alennusta?)
Abdo:
--Momkin..(Ehkä..)
Buick kiersi kuningas Abdulaziz-torin kaartamalla parin korttelin jälkeen uuden Al Haramein-hotellin paikoitusalueelle,Abdon kiiruhtaessa sen pääovelle,missä hän kiihkeästi käsiään heilutellen keskusteltuaan livreepukuisen conciergen kanssa pujahti kierto-ovesta sisään.
Jemeni oli vaihtanut Buickin etupenkillä päällensä puhtaan valkoisen thobkaavun ja valkoisen ghutraliinan päähänsä,muistuttamalla kaukaa katsottuna keltä tahansa arabihotellivieraalta.
Legioonalaisten ihmetellessä jemenin asunvaihtoa ja häipymistä hotelliin arabialaisella salamyhkäisyydellä, kierto-ovista astui ulos kaksi amerikkalaisen näköistä pukumiestä,jotka suuntasivat paikoitusalueelle suoraan Buickia kohti. Mustan auton vesiputousmaskin edessä miehet astelivat viereen paikoitetun mustan ja upouuden lokinsiipisen Chevrolet Bel Airin  etuovelle,missä luki stenslattuna Aramco.

Musta Chevrolet Bel Air soukilla

Buickin takapenkiltä legioonalaiset kuuntelivat puoliuteliaina jenkkien keskustelua avatusta ikkunasta.Illan viilennettyä muutaman asteen,Jiddan ilmanala oli vielä nihkeänkostea.
Jenkki:
--Ei sitä prinssi Faisalia pitäisi yhtään aliarvioida..
--Arabiprinssi on älykäs ja ihan varmaan istuu pian kuninkaana Malazin linnassa...
--Abdulaziz on jo vanha ja raihnainen...
--Sen sanon kuules Randell,että se Dhahranin lentokentän vuokrakysymys valui käsistämme Al Ashan hiekkaan ..
Toinen jenkki:
Kuules Herb..me Aramcossa yritämme ruuvata hiukan raakaöljytynnyrin hintaa ylöspäin,että saudit saisivat korvaukseksi enemmän rojaltteja,millä ne saisivat ostella itselleen tuhansia valkoisia cadillaceja..
--Suezin kanava on nyt meille auki!
Hubert-jenkki:
--Ike ei kyllä pidä yhtään Aramcon hintapolitiikasta..
--Amerikkalainen autoilija tulee kiroamaan saudeja uudesta bensiinin hinnan korotuksesta..
Randell-jenkki istuuutui pikaistuksissa Chevroletin ratin taakse,Hubert-jenkin kiireessä istuuduttua viereen.
Chevrolet rankaita kiljuttaen syöksyi kadulle torviaan tööttäilevän saudiliikenteen sekaan..
Hubert huudahti Randellille:
--Otas iisisti Randy!
--Tällaisella vauhdilla me ei päästä huomenaaamulla New Yorkin lennolle,vaan päädytään Jiddan  ulkolaisten hautausmaalle tuonne suola-aavikolle.

Mustan siipi-Chevroletin häivyttyä liikenteeseen Kurt kysyi Aloisilta keitä pukumiehiä jenkit mahtoivat olla.
Alois vastasi arvaamalla:
--Ach ..en prikuulleen tiedä,mutta ison siipiauton ovessa kyllä luki Aramco..,mikä on jenkkien ja saudien yhteinen öljy-yhtiö,mikä pumppaa jenkeille raakaöljyä tankkerikaupalla..
--Niiden jutuista tajusin,että kyseessä oli myös Suezin kanava,jonka presidentti Nasser oli kansallistanut Egyptille.
--Ei ne varmaankaan mitään pikku-ukkeleita olleet,kun puhuivat prinssi Faisalista....sekä Ikestä..jenkkien presidentti Eisenhowerista..

Aramcon DC-3 Dhahranin kentällä

(Randell oli Saudi Aramcon toimitusjohtaja Dhahranista ja Hubert CIA:n asiamies,jolla oli prinssi Faisalin kirje mukanaan vietäväksi Ikelle,missä hylättiin jenkkien tarjous Dhahranin amerikkalaisen lentotukikohdan jälleenvuokraamisesta. Randell oli mokannut kuningas Abdulazizin audienssissa Riyadhin Malazin palatsissa koko tarjouksen mainitsemalla,että saksalaiset olivat kehitelleet ydinenergiaa siihen pisteeseen,ettei jenkeille öljyn pumppaaminen olisi niin tähdellistä.Hubert oli kiukustunut moisesta typerästä kommentista Randellille,jonka olisi pitänyt pitää amerikkalaisen öljy-yhtiön puolia.
V.1959 Saudi Arabia ja Yhdysvallat lopulta pääsivät uuteen sopimukseen Dhahranin kansainvälisen kentän rakentamisesta sekä Yhdysvaltojen ilmavoimien tukikohdan jatkosopimuksesta.)

1961 Dhahranin kansainvälisen kentän
 moderni terminaalirakennus

Hotellin kierto-ovista astui Abdo ruskea paperipussi kainalossaan laahustamalla nahkasandaaleissaan autolle.
Istuuduttuaan etupenkille tämä veti pussista Chesterfield-kartongin:
--Fi wahed karton tabak amriki...kullo "abo taweel"..(Tässä kartonki amerikkalaista tupakkaa..kaikki 20 savukkeen king-size-pakkauksia..)
Tbobkaapunsa sivutaskusta Abdo vielä vetäisi Johnny Walkerin mustaleimaisen viskipullon,minkä Kurt otti ojennetuin käsin vastaan ja suu messingillä kuin pikkupoika Märklinin pienoisrautatiepaketin.
Abdo oli käynyt hotellin rahanvaihtajalla legioonalaisten maksettua palveluista Ranskan frangeilla,joista tämä oli saanut sievoisen voiton.Muutamia savukekartonkeja ja viskipulloja tämän hotellissa työskentelevät jemenikantajat olivat pihistäneet hissuksiin keskusvarastosta.
Alkoholi ei silloin ollut kokonaan kielletty kuningaskunnassa.
(Vasta  myöhemmin 1970-luvulla kuningas Faisalin murhasta,missä kuningashuoneen humalainen pikkuprinssi puukotti kuninkaanvuosittaisessa audienssissa,alkoholi tultiin kieltämään kokonaan kuningaskunnassa)

Keskiöisen soutumatkan jälkeen suola-aavikon reunasta Liberte-alukselle Kurt avasi viskipullon yläkannella.
Aluksella vallitsi täysi hiljaisuus.
Alois repäisi Chesterfield-kartongista paketin pistämällä yhden tupakan suuhunsa.
--Ach...so schön...Chesterfield,Johnny Walker ja nuubialaisorjatar!!
--Vitamiineja koko kropalle!
--Otetaanpa kunnon kulaukset "Johann Fussmannista"...Suezilla voi vaikka lentää kuulaa kanavan yli...nicht wahr!?
----------------------------------------


Lisään kertomukseeni kolmannen kertomuksen Amerikan Ollista eli Ollie O'Brienista,joka tulee  liittymään seuraavaan tarinaani Olli Oravan evakkosodat 1960-65.

Santa Fe-dieseljuna

AMERIKAN OLLIE

SANTA ANITAN JUNA-ASEMA

Oliver 'Ollie' O'Brien seisoi Santa Anitan pikkukaupungin asemalaiturilla ruskea siannahkalaukku kädessään.
Hän oli  saapunut aamukuudelta Los Angelesin Union Station-asemalle punakeltaisen Santa Fen Chief-veturin vetämässä alumiinivaunuletkassa,joka parin päivän ja yön ajan oli puskenut mantereen halki Chicagosta.
Nyt Ollie oli odottamassa paikallisjunaa,joka veisi Santa Anitan pienen nukkumalähiöön,mikä sijaitsi Los Angelesin itäpuolella sijaitsevan laakson syleilyssä.
Junamatka oli ollut lopen uuvuttava,vaikkakin maisemallisesti henkeäsalpaavaa junan halkaistessa suurten tasankojen viljavainioita,Idahon perunapeltolakeuksia, syöksymällä Kalliovuorten läpi pitkistä kiinalaisten kaivamista tunneleista ulos, Utahin suola-aavikoita nuolemalla Kalifornian kultarannikkoa kohti.
Ollie oli aloittanut junamatkansa jo 3 päivää aikaisemmin New Yorkin Pennsylvania-asemalta aamuviideltä 20th Century Limitedin dieseljunalla Chicagoon.
Jos hän olisi seisonut samalla asemalaiturilla paria vuotta Tyynenmeren sotaa edeltävänä vuonna 1939,niin Pennin asema olisi ollut pullollaan reporttereja ja valokuvaajia jahtaamassa Hollywoodin supertähtiä,jotka olivat nousemassa Pullman-salonkivaunuihin mustien kantajien avustamana.
Chicagon tuulisen kaupungin  keskusasemalla junanvaihdon aikana tähtiä olisivat jahdanneet paikalliset paparazzit sekä reportterit noustessaan I luokan makuuvaunuihin.
Los Angelesin Union-pääteasemalla  kuuluisat Hollywoodin Babylonian onnettomat rikkaat tarttuivat omistavaisesti kalliitten nahkaisten merkkilaukkujensa kahvoihin,mustien  kantajien yrittäessä repiä niitä kultarannekkeisista käsistä irti lastatessaan kalleuksia laiturikärryille salamavalojen häikäisevässä tulimeressä.

Nyt vuoden 1960 toukokuussa kaikki Hollywoodin kiintotähdet sekä vilkkuvat pyrstötähdet matkustivat uusien American Airlinesin ja United Airlinesin hopeankiiltävien Boeing 707-suihkujättien I luokan plyyshisillä laiskanlinnaistuimilla, lentoemäntien tarjotessa matkalääkkeeksi kuivia martineja oliivien kanssa lentosairauteen.
Lentomatkustus mantereen yli oli saanut suosionsa jo 50-luvun vaihteessa mahtavilla bulldognenäisillä Stratocruiser-potkurijäteillä,mutta suihkukoneilla matka-aika supistui puoleen.

Amerikkalainen
 pieni rautatieasema.(Pensacola)

Los Angelesin Union-asemalla ei näkynyt vilaustakaan Hollywoodin julkkiksista,vaan uneliaita daytrippereitä eli päivämatkaajia,jotka kilpajuoksussa yrittivät saada Yellow Cab-taksin lennosta terminaalin edestä
Ollie oli ruskeatukkainen,solakka ja pituudeltaan tuuman yli kuuden jalan ylittävä nuorimies,jonka armeijakoulutus oli etsannut ruskeasilmäisen katseen sotilaallisen itsevarmaksi ja päättäväiseksi.
Santa Anitan asema oli viimeinen pitkässä pikkukaupunkien asemaletkassa ennen Los Angelesin keskusasemaa,mihin pikajunat eivät enää pysähtyneet ja siitä oli tullut pelkästään kaukojunien vihellyspysäkki.
Santa Anitan pikkukaupunki sijaitsi Hollywoodin kukkuloiden ja hippodroomin takaisessa laaksossa vain muutaman mailin päässä koilliseen päin.
Jos ajoi autolla Hollywoodista Santa Anitaan,niin sen länsipuolella ohittaisi Riverside Drivella Warner Brosin studiot ja Mount Hollywoodin kukkulat,minkä rinteillä vielä 30-luvun alussa seisoi Hollywoodin alkuperäiset viitisen metriä korkeat ja valkoiset mainoskirjaimet Hollywoodlandina.
Enkelten laaksoa reunusti hevosenkengän muotoinen vuoristo.
Edempänä Drivella tulisi ohittamaan Santa Anitaan ajaessaan Mikkihiiren ja Aku Ankan kodin eli Walt Disneyn studiot.

Amerikkalainen
pikkukaupunkikuva
1957

Santa Anita ei paljoakaan eronnut muista kalifornialaisista pikkukaupungeista.Sitä halkaisi Main Street,mitä reunustivat raitakaramellipylväiset parturit,lapio-harava-kottikärry-edustaiset rautakaupat,italialaiset delit,saksalaiset lihakaupat ja kirkasneonvaloiset elokuvateatterit.Wynnin teatteri mainosti uutta Alfred Hitchcockin trilleriä North by Northwest, päätähtinään Gary Grant,Maria St.John ja George Mason,missä Grantin pakomatka tapahtui dieseljunalla Chicagosta länteen.Filmi päättyi vaaralliseen kiipeilyyn Mount Rushmoren rinteillä presidentti Teddy Rooseveltin kalliokasvojen nenänvarteen.

Kaupungin keskustan pyöreätä puistoa hallitsi vihertynyt Guadalcanalin sotasankarin pronssipatsas,jonka Tommiegun-kiväärin piippuun paikalliset beatnikit olivat pistäneet punaisen rauhan ruusun ja kypärän laki hohti vitivalkoisena lintujen jätöksistä kuin Galapagos-saarten lunniluodot.
Keskustan rotondaa hallitsi ruskeatiilinen kaupungintalo,minkä tornikello oli pysähtynyt vuoden 1941 joulukuun 7. päivänä presidentti Franklin D. Rooseveltin julistettua sen häpeän päiväksi japanilaisten Pearl Harborin yllätysiskusta.
Kaupungintalon vieressä sijaitsi valkorapattu poliisiasema,minkä edessä sheriffin viisi vuotta vanhan Ford Customin konepeltiä apulaisheriffi Pat Cummins pyyhki verkkaasti pölystä strutsinsulkahuiskulla.Ford ei ollut mikään  parhaimpia takaa-ajoautoja,vaikka olikin tehtaalla varustettu Interceptor-moottorilla ja jäykillä jousilla.Auto oli poliisien mielestä romu,mistä hiljalleen osat tippuivat mäkeen. Fordilla v. 1955 oli kurja myyntivuosi hävittyään myyntiliastoissa Chevroletille.Fordin laatu oli tipahtanut piirua alaspäin,vaikka Fordin uusi apulaisjohtaja Lee Iacocca oli saanut läpi turvaheepeleitten asennuskampanjan tuotannossa.Fordia eivät myyneet topatut kojelaudun päälliset,syväkeskiöiset ohjayspyörät eivätkä syliturvavyöt,ostajakunnan valittua GM:n ja Chryslerin isompia ja siivekkäimpiä turnpikelotjia,joidenka kaksivärimaalaukset ja rakettikorit kiehtoivat ajomiesten ja- naisten silmiä.Amerikka ei ollut vielä kypsä turvakysymyksissä,vaikka samana vuonna kansan kultapoika ja nuori kapinallinen Jimmy Dean kuoli aivan Santa Anitan lähistöllä auto-onnettomuudessa Porsche Spyder-urheiluautollaan.Syynä oli ylinopeus ja vastapuolena olleen Fordin-farmariauton kuljettajalle ei tullut naarmuakaan.
Porsche romuttui täydellisesti.
Sheriffin Vic Rodriguezin anomus uudesta Desoto-poliisiautosta lojui kaupunginjohtaja Ed Mulliganin työpöydällä jo toista kuukautta allekirjoittamatta.

Kysymyksenä oli hinta sheriffin lisäksi laukaistua,etteivät he ole mikään television Highway Patrol eikä Pat Cummins olr mikään Broderick Crawford..

Sheriffin Ford-partioauto

Oliver tunsi apulaissheriffin hyvin Santa Anitan Senior Highsta. Pat 'Bully 'Cummins oli lihaksikas muskelikimppu ja luonteeltaan lievästi hidasälyinen.Hän pelasi koulun Jets-jalkapallojoukkueessa oikeana laitana.Olliestä Pat sopi kyvyiltään hyvin apulaisheriffiksi..
Kaupungin keskusta ei karvaakaan eronnut muista vanhojen mykkäkuvien kalifornialaisten pikkukaupunkien keskustoista,missä voisi kuvitella 20-luvulla monen filmisankarin,kuten Buster Keatonin,Harold Lloydin,Charlie Chaplinin sekä Oliver Hardyn että Stan Laurelin kaahaavan pakoon viiksifordeillaan Keystone Kopseja.
Oliver 'Ollie' Hardy oli Ollie O'Brienin nimikaima.
Ei voida laskea luvuista mahdollisuutta,että monen mykkäkuvan takaa-ajokohtaukset oltaisiin filmattu juuri Santa Anitan Main Streetillä,koska monasti Hollywood Hillsien silhuetti näkyi selluloidilla suoraan kaupungin keskustaan.
Vuosisadan alussa pääkadun keskiosa toimi parkkipaikkana eivätkä kadunsyrjien viistoparkit,jotka yleistyivät vasta 30-luvulla.

Ollien kotikaupunki oli niin lähellä Hollywoodia,että hän pikkupoikana ajoi pyörällään Hollywood Boulevardilla sijaitsevalle American Legion-stadionille seuraamaan baseballmatseja ja kuuluisaa taitoräpyläkättä Babe Ruthia.
Babea kutsuttiin maailmansarjan 'Sultan of Swat'iksi' eli mailasulttaaniksi paukautettuaan mailallaan 417 kotijuoksua sekä kunnaria koko uransa aikana.

1946 Hollywood ja Vine Blvd

Hollywood 1900-luvun alkuvuosina ei ollut muuta kuin pahainen pikkukylä Lontoon Kenningtonin kaupunginosan Lambeth Walkista lähteneestä nuoresta Charlie Chaplinista.
Jos todellisuutta voisi vähän fantasioida,niin John Steinbeckin kirja matka Charlien kanssa olisi hyvinkin voinut perustua selluloidikulkurin matkoihin Montereyn laaksossa.
Filmikaupungin Hollywoodlandin nimikin muutettiin Hollywoodiksi,koska loppukirjaimet kovissa Tyynenmeren puhureissa tuppasivat kaatumaan mäenrinteeseen kumoon ja Charlietakin lyhkäisesti ryhdyttiin nimitttelemään vain Trampiksi.

1942 Dodge-mainos

Ollie O'Brien asteli laiturilta aseman takaista paikoitusaluetta kohti,mille hänen harmaantunut isänsä oli kaartamassa  haalistuneen harmaalla Dodge-businesskupeella. Oliver Senior tervehti poikaansa iloisena noustuaan autosta taputtamalla esikoispoikansa selkää maksaläikkäisellä kädellään..
Isä kysäisi ensimmäisenä hyvinvointien sijasta:
No...koskas on lähtö sinne itään Neuvostoliiton naapuriin? 
Ollie vastasi:
Ensi maanantaina pitäisi olla PanAmin lento Idlewildin kentältä Lontoon Heathrowiin ja tiistaiaamuna Finnairin Caravellellä Helsinkiin.
Enempää kyselemättä kuulumisia isä ja poika istuivat kaksioviseen vanhaan autoon,joka suuntasi asemalta radanvarsitietä pitkin esikaupunkialuetta kohti.
Ollie muisti isän ostaneen auton uutena Yhdysvaltojen autotuotannon viimeisenä valmistusvuotena 1942,jolloin maa oli jo täydessä sodassa Japania vastaan.
Auto oli niinsanottua säännöstelymallia sotatuotannon lisääntymisen takia,missä autotehtaiden kokoonpanolinjoja jo muutettiin sota-ajoneuvojen ja tankkien valmistukseen.
Dodgen puskurit ja maskikin oltiin maalattu mustiksi.
Isän ostaessa auton Santa Anitan Dodge-Desoto-diileriltä 9-vuotias Ollie Junior oli ollut isän mukana vaihtamassa vanhaa 1936-mallista Plymouthia.

Nyt toukokuun toisena päivänä 1960 Ollie O'Brien oli tullut hyvästelemään vanhempiaan.Hänelle oltiin tarjottu toisen lehdistöattashean vakanssia Yhdysvaltojen Helsingin suurlähetystöstä ,mikä oli suoraan Yhdysvaltojen armeijan sotilastiedustelun kulissinimitys.Kylmän sodan aikana Helsingissä tapahtui paljon Yhdysvaltojen vakoillessa Neuvostoliittoa ja päinvastoin diplomaattisissa ja kulttuurillisissa piireissä.Suomi mahtivalloille palveli erikoisena nautraalina tenniskenttänä,missä maan hallitus istui hiljaisena tuomarina presidentti Kekkosen johdolla suurvaltojen verkolla,missä syöteltiin kovia palloja puolelta toiselle.
Edellisvuonna luutnanttina hänet oltiin lainattu Yhdysvaltojen CIA:n poliittisen tiedusteluosaston tutkijaksi Naton ja Varsovanliiton välisissä kysymyksissä Langleyn tutkimuskeskuksessa Virginiassa. 
Etevänä lingvistinä ja aseteknisisenä eksperttinä häntä oltiin suositeltu CIA:n leipiin.
Neuvostoliitossa oltiin kehittämässä uutta ydinkärkistä mannertenvälistä ohjusta ja uutta Whisky-luokan ydinsukellusvenettä,joidenka kehitystä Yhdysvaltojen armeija ja CIA halusivat seurata Helsingistä.

Vanhan Dodgen krominen pässinpääkoriste konepellillä osoitti itäänpäin radanvarsitiellä Ollie Seniorin pistäessä lisää kaasua.Keulakoriste aamuauringossa ei ollut ainoa kiiltelevä osa autossa.Sodan jälkeen isä oli ostanut Dodge-diileriltä vuoden 1946 Dodgen kromipuskurit ja maskin,koska uudet mallit olivat vuoden 1942 jälkiuunimalleja,vaikka auton mattaharmaa maali ei heijastanut minkäänlaista Simonitz-vahamaisemaa. Kromiosat kyllä kiilsivät  auringossa kuin äidin alituisesti kiilloittamat hopeaserviisit olohuoneen lasikaapissa.
Santa Anita oli liittynyt 50-luvulla suureen maankattavaan rakennusbuumiin,missä maan jokaisessa kaupungissa myytiin tontteja satelliittilähiöistä.
Parin mailin päässä  idässä Ollie näki häämöttävän Santa Marian juna-asemarakennuksen,minne hän oli juossut kotoaan kesällä 1944 katsomaan saksalaisten sotavankien purkautumista härkävaunuista.
Aseman alkuperäinen nimi oli ollut pitkä Santa Maria Concepcion Immaculado,mikä merkitsee pyhän Marian ihmeellistä raskautta,mutta paikalliset olivat pätkineet pois sanahirviöstä käsittämättömän loppuosan,koska seudun nykyinen asujamisto oli enemmistöltään protestantteja,metodisteja sekä baptisteja.
Meksikon katolisen kirkon valtakaudesta oli kulunut jo yli sata vuotta. 
Paikalliset meksikolaiset vierastyöläiset kyllä huokailivat oman kirkkonsa puutteesta sekä Hollywoodin tähtien eroista että valkokankaan miesidoliensa homouksista jesusmariajosef-päivittelyiden kera.
Näin niillä oli tapana istuessaan laitakaupungin radanvarren vuokrahökkeliensä verannoilla hieromassa käsikupeillaan polvilumpioitaan kiikkustuoleissa, lisätessään paheksuntaansa kymmeniä madrededioseja.
Hollywood oli näille kauhukuva uudesta Babyloniasta.

Tuntemattoman japanilaispilotin
ottama kuva Pearl Harborista

Santa Marian reuna-alueella pidettiin sota-aikana saksalaisten sotavankileiriä eikä tarvinnut ajaa kuin kymmenen mailia itäänpäin,niin päätyi amerikkaisten japanilaisten kokoamisleirin piikkilanka-aidalle.
Sota-aika oli armotonta Yhdysvaltojen japanilaiselle väestölle,mistä yli 70-prosenttia oli syntynyt Amerikan mantereelle,mutta Japanin keisarillisen armeijan hyökkäys Pearl Harboriin teki jokaisesta japanilaisverisestä kansakunnan vihollisen ja pahimmissa tapauksissa vakoojan.Japanilaisten Pearl Harborin hyökkäystä olivat Honolulussa vakoilulla avustaneet muutamat amerikanjapanilaiset liikemiehet,mikä edesauttoi kaikkien japanilaisten internoitia kansakunnan vihollisina erityisleireille.Japanilaissyntyiset kalifornialaiset maanviljelijätkin joutuivat myymään tilansa ja työkoneensa polkuhintaan ja vasta vuonna 1946 kaikki amerikanjapanilaiset vapautettiin leireiltä,useimpien päädyttyä vihamielisestä Kaliforniasta Amerikan keskilänteen.

Silloin katsellessaan asemalaiturilla sotilasvartion takaa,miten saksalaiset sotavangit marssivat vielä ylpeinä hanhenmarssia kuluneissa ja taisteluiden verentahrimissa sekä likaisissa univormuissa maantielle,Olliella vesittyi kuva mustavormuisista SS-upseereista pääkallokokardeineen.Nämähän olivat pistäneet,homoja,mielitautisia, juutalaisia,mustalaisia ja toisinajattelijoita keskitysleireille sekä poltouuneihin.
Tosiasiassa sotavangit olivat vain tavallisia Wehrmachtin sotilaita.
Ollie oli pyörällään seurannut nukkavieruista vankiarmeijaa leirin portille,missä ei lukenut Arbeit macht frei-julistusta eikä Stalag 7-kilpeä goottilaisein mustin kirjaimin,vaan lyhyesti St.Maria POW Camp/No Unauthorized Entry!

Ollie Senior käänsi Dodgen keulan risteyksessä oikealle kohti puistomaista asuinaluetta ja lyhyen ajomatkan jälkeen kääntyi vasemmalle risteyksessä Maple Streetille.
Maple Street oli Ollien kotikatu,missä lehmuksien oksat puristivat kadun yläpuolella kaarnaisia käsiään vastapuolen lehmusten kanssa kuin vihreänä sisäkattona jossain arbaariossa.Monet puusormet olivat kietoutuneet ristiin metodistikirkon lähistöllä.
Melkein jokaisen talon lipputangossa liehui tähtilippu,koska uutiset Kuuban ohjuskriisistä olivat päivän puheenaiheina ja maassa uskottiin lujasti uuden presidentin John Fitzgerald Kennedyn antavan satikutia Neuvostoliiton pääministeri Nikita Hrustseville.
Sikojen lahden epäonnistunutta maihinnousua ei vielä oltu tehty,mikä piti nuoren, tuoreen ja komean presidentin imagoa glamorkiiltokuvan puhtaana Lifen ja Newsweekin kansissa.
Kotikadultaan Ollie Junior ei voinut saada vahvempaa kuvaa normanrockwelliläisestä vapauden ja demokratian julistuksesta.Norman Rockwell oli osannut kuvata perusamerikkalaista elämäntapaa jo nelisenkymmentä vuotta Saturday Evening Postin ja Boy Scout-lehden kansissa.

Thanksgiving
Norman Rockwell

Mielessään Ollie jo kuvitteli äidin kattaneen ruokapöydän valkoiselle liinalle uunissa paistetun kalkkunan ja omenapiirakasvadin,vaikka heinäkuun 7. päivään eli itsenäisyyspäivään oli parisen kuukautta aikaa.Oikeastaan äiti oli juhlimassa erillistä kiitospäivää,vanhimman kotiin palaavan poikansa palveltua Yhdysvaltojen armeijassa luutnanttina.

Dodge kaartoi oikealle ylös O'Brienien valkomaalatun ja kaksikerroksisen talon ajotielle.pysähtymällä valkoisen autotallin oven eteen.
Ollie jäi toviksi katselemaan puista avoverantaa ja luukullisia yläkerran ikkunoita,mitkä toivat tuoreesti mieleen pojan kasvu-ja sotavuodet.
Äiti ja pikkusisko Kate seisoivat verannan kaiteen ääressä vilkuttamassa aivan kuin Norman Rockwellin maalauksessa Homecoming,missä  Tyynenmeren sodasta palaava poika duffelisäkkeineen oli ilmestynyt kotipihalle.
Olliestakin tuntui kuin niin monessa sotaelokuvassa oltiin kuvattu,palaavansa joko Euroopan sotateatterista tai Iwo Jiman valtauksesta kotiin sotasankarina kongressin sankarimitali tai purppurasydänmitali rinnassaan.
Ollien rinnassa kyllä kiilsi ensimmäisen luokan ammuntamitali.

1945 Homecoming
Norman Rockwell

SOTA

Ollie asettui kotiin ylenmääräisen passailun kohteena ja viikon vierailu tuntui liian lyhyeltä sukulaisten ja tuttavien tapaamisessa.Kodin ilmapiiri ja oma yläkerran makuuhuone high school-viireineen,pesäpallomailoineen ja räpylöineen sekä luokkakuvineen sai luutnantin mielen lievään tunteiden kuohuntaan.
Vuodevaatelipaston alavetolaatikosta hän löysi piilottamansa kuvan japanilaisista lentokoneista.Kuva oli kellastunut ja hapertunut ,että oikaistessaan sitä taittaessa paperi alkoi murentumaan käsistä.
Hänen mieleensä tulvahtivat  vuoden 1942 tapahtumat ja tapansa istua 9-vuotiaana koulupoikana huoneensa päätyikkunassa kiikaroimassa mahdollisia japanilaisia Kate-pommikonelaivueita ja Zero-hävittäjien saattueita.
Hänellä oli Life-lehdestä leikattu slhuettikuvasto seinällään japanilaisista sotakoneista.
Kaupungin silloinen sheriffi Derek Gladstone oli nimittänyt hänet epävirallisesti kaupungin vihollislentokonebongaajaksi eli enemy aircfaft spotteriksi.
Ollie erottaisi hetkessä taivaalta Naichin Kate-pommarin tai Mitsubishi Zero-hävittäjän B-17-lentävästä linnoituksesta tai P-38-Mustang-hävittäjästä,joista jälkimmäisiä yleensä nousi San Diegon laivastoaseman kentältä tiedustelulennoille.
Kaliforniaan oltiin huhuilla levitetty japanilaisten mahdollisesta samuraimariinien maihinnoususta lahdelle ankkuroiduista sukellusveneistä tai sitten kuljetuskoneiden tiputtamista hampaisiin asti aseistetuista toratora-laskuvarjohyppääjistä

1942.Kosto Pearl
Harborille-
juliste

Pearl Harborin yllätyshyökkäys Havaijilla oli yllättänyt amerikkalaiset joukot joulukuun 7. päivän sunnuntaiaamuna 1941 aluspöksysiltään.
Moista häpeän päivän toistoa presidentti Roosevelt ei enää sallinut,antamalla määräyksen Kalifornian rannikon puolustuksen vahvistamisesta ja operaation etelä-Kalifornian kotiturvajoukkojen komentajaksi hän nimitti kenraaliluutnantti Stillwellin.
Kenraali asennutti muutaman rannikkotykkipatterin rantaviivalle hajasijoitettuna mahdollisen meri-ja ilmahyökkäyksen varalta.Kuitenkaan sotajohto ei uskonut japanilaisten kovin suuren maihinnousuarmaadan saapumiseen,koska koko keisarillinen laivasto lentotukialuksineen oli sidottuna Mariaanien ja Mikroneesian saarten puolustukseen.
Ollie halusi sydämessään olla kaupungin ensimmäinen sankari ja ensimmäisen japanilaisen koneen bongaaja,joka ehtisi polkemaan punaisella Swallow-pyörällä pikaisesti ilmoittamaan havainnostaan kaupungin sheriffille.
Hän piti tunnollisesti lokikirjaa tummansinisen Tyynenmeren yötaivaan havainnoista,mihin kirjautuivat muutamat pyrstötahdet ja meteoriittien lennot,sekä United Ailinesin DC-kolmosten matkustamojen valot...muttei yhtään japanilaista kuvasilhuettia.
Hän olisi toiminut tosihavainnostaan kuin kananpoika kanahaukan varjon peittäessä kanalan katon ja juossut kertomaan siitä emolleen.

1943.Saksalais-
japanilaivakoojien
vastainen
juliste

HANK-ENO

Ollien Hank-eno oli naureskellut mokomalle touhulle sanomalla,että pukinhampaisilla ja rillipäisillä japseilla oli täysi työ pitää hallussaan Mariaanien ja Karoliinien sekä Filippiinien saaria.
Hank-eno oli muuttanut Santa Anitaan vuonna 1933 New Yorkista.Hän oli Kathy-äidin punatukkainen veli,joka oli muuttanut Londonderrystä Amerikkaan maailmansodan alussa v.1914,paettuaan brittiläistä pakkovärväystä armeijaan ja mahdollisesti kuolemaan jossain Sommen taisteluissa tuntemattomana royal lancer-korpraalina jossain veden ja ruumiiden täyttämässä juokoksuhaudassa.

1937 Yellow Cab Plymouth

Manhattinalla eno oli ajanut niitä ensimmäisiä Yellow Cab-takseja,jonka taksiyhtiön eräs Mr. Hertz oli perustanut.
Hankin vaimo Gwynne oli kuollut melkein maahanmuuton jälkeen lavantautiin ja eno päätti pysyä siitä lähtien poikamiehenä,asuttuaan likaisessa ala-Manhattanin irlantilaisen korttelin vuokrayksiössä .
Elinolot eivät siellä olleet yhtään parhaimpia kuin Londonderryn lievealueilla,missä hän pikkupoikana joutui varastamaan jokaisen koksikekäleen paikallisen koksimyyjän hevoskärryisttä kylmän kiviseinäisen kotitalon lämmittämiseksi sydäntalvella.Manhattanin vuokrayksiössä ei ollut edes omaa sisävessaa,vaan tarpeensa joutui tekemään kerroksen sottaisessa yhteislatriinissa,minkä seinästä roikkui yhden ruuvin varassa kylmävesilavuaari.
Yellow Cabin kuljettajana hänen piti itse säästää rahat vuokra-auton ostoon ja vuonna 1924 hän oli saanut pirssirenkinä palvellessaan kokoon 200 dollaria käytetyn T-Fordin hankkimiseen.Vuokra-ajurin työ oli rasittavaa ja taksamittarin blummaaminenkin teki tuuriansiot hääppösiksi ,koska jokaiselta ajomaililta sai vain 15 centtiä.
Hän oppi mittarin trimmaamisen taidon,oltuaan vuoden eräällä juutalaisella kellosepällä apupoikana,onnistumalla saamaan virityksellään 20 centtiä maililta.Jos matkustaja sattui olemaan tarkkasilmäinen taksin seistessä liikenneruuhkassa tai liikennevaloissa,mittari näytti kliksuttavan taksoja hiukan tiuhemmin.
Matkustajan huomauttaessa mittarista,Hank vain oli pyydellyt anteeksi ja vetäissyt mittarin takaisesta langasta,jolloin taksojen nakutus taas palasi normaaliksi.
Hank-eno oli vain selvittänyt,että mittari on menossa vaihtoon kuluneena.
Parhaita matkustajien kyttäyspaikkoja oli ollut Manhattanin keskusrautatieaseman edusta,missä kylläkin monesti taksisuharit päätyivät jopa käsirysyyn paikoitusjonossa.

1922 Black and white cabs at
 American Union D.C.

Paikalliset poliisit puuttuivat useasti laittomien taksien läsnäoloon,koska jokaisella taksiyhtiöllä oli nimetyt alueensa.Monessa tapauksessa poliisista päästiin eroon pienellä 5-taalan lahjuksella.Hank-eno pääsi 2:lla dollarilla irkkuna,koska passipoliisi yleensä sattui olemaan irlantilainen.
20-luvun puolivälissä Yellow Cabin kilpailijaksi oli tullut Morris Markinin,erään venäläisemigrantin perustama Checker Cab Company.30-luvun alussa Manhattania rahasti kymmeniä eri taksifirmoja.Eräs pahimpia kilpailijoita oli Yellow-Brown Cab Company,jonka autot olivat keltaruskeita ja nämä polkivat taksoja 20 centistä viiteentoista.Niiden kilpailijoiksi tuli satoja ns.colorum-takseja eli villejä,jotka olivat maalauttaneet pirssinsä samoihin väreihin.
Hank-eno sai New Yorkista tarpeekseen v. 1933 läpikorruptioituneen taksilissensviraston ja poliisien takia,koska vuosiluvan saamiseksi piti aina löytää sponsoreita siveettömästä ja rikepuhtaasta elämästä.Lupatarkastajat menivät yleensä toimistolla pirssin läpi erittäin tiheällä kammalla ellei pannut ajolupakirjansa läpi 10-dollarin seteliä.Hankin ajorekisteri ei ollut koskaan täysin puhdas 113 poliisipresinktin tuomioistuimessa,jouduttuaan selvittämään edesottamuksiaan ylinopeussakoistaan sekä matkustajien kiskonnasta tuomarin edessä.Niissäkin selvittiin tuomarin lahjomisella.

Muutettuaan Santa Anitaan siskontyttären vinttikamariin vuokralaiseksi Hank-eno oli ostanut säästöillään 32-mallisen Plymouthin saamalla Ollie Seniorin suhteilla Capitolista taksiluvan.
Vuonna 1938 hän osti itselleen vanhan puutalon Santa Rosan aseman läheltä,kunnostamalla sen hartiapankilla uuteen uskoon.
Hän päätyi pitkän leskenelon jälkeen v. 1935 naimisiin erään leskeksi jääneen meksikolaissyntyisen Mercedita Gutierrezin kanssa,mistä syntyi mustatukkainen,oliivinihoinen ja sinisilmäinen poika,jonka luonteenlaadusta puhkui ulos irlantilaisessa härkäpäisyydessä viekasta meksikolaista katunokkeluutta.
Poika ristittiin Hank Generoso Sullivan Junioriksi.

1937 Amerikkalaista jälkipolvea

Hank Junior oli Ollie Junioria kaksi vuotta nuorempi,mutta serkuista tuli hyviä leikkikavereita,missä toveruus päätyi useasti nurmikolla painimiseen ja nyrkkitappeluun,Hank Juniorin vedettyä vetoa kaikista sankariteoista puissa riippumisista fillarikilpa-ajoihin Main Streetin liikennevilinässä.Puunoksalla roikkumisissa Hank Jr. luopui pian,antamalla Ollien roikkua uhmassaan tuntitolkulla vaahteran oksassa pää alaspäin ja fillarikilpailuissa irkkumeksikaani livisti yleensä Alin baarin soodakoneen viereen juomaan cokista,Ollien polkiessa tuhatta ja sataa Hollywood Hillsejä päin ilman takaa-ajajaa.

Sotaspekuloinnissaan Hank-eno oli vielä lisännyt,ettei japseilla ole aikaa eikä mahdollisuutta lentää Kaliforniaan ja sitten takaisin Nipponin saarille,koska niiden eteen oli tulemassa vallatuilta saarilta pikainen takaisinhyppelu kotissarilleen.
Hank-enon japanilaisviha jäi pysyväksi..
Vuoden 1959 syksyllä eno oli mennyt vaihtamaan 53-mallista neliovista Pontiac Chieftainia uuteen 59-malliseen wide-track Pontiac Star Chiefiin.Eno oli pitänyt inkkaripäälliköistään pitkään merkkiuskollisena ,ostettuaan ensimmäisen Ponynsä vuonna 1946 ja Olliekin muistaa miten auton nokkapellillä kiilsi pitkä kromipanta ja takaluukulla oikeat kromihenkselit ja keulalla komeili krominen inkkaripäällikön pää,minkä punalasiset kasvot paloivat öisinkin ajovalojen ollessa päällä kuin Geronimolla Rio Granden ylityksessä.

1959 Pontiac Bonneville

Hank-eno ei pitänytkään uusista Pontiaceista,jotka näyttivät ylisuurilta lotjilta,jolloin diileri tarjosi suoraan satamasta tuotua Toyopet Tiara-henkilöautoa,mitä kehuttiin mitä taloudellisimmaksi uudeksi pikkuautoksi maailmassa.Samoin eno vältti liikenteessä jokaista liikenteessä kulkevaa krauttien valmistamaa Volkswagenia.Pahimman sätkyn hän oli saanut erään losangelesilaisen diilerin mainostaessa itäsaksalaisen Wartburgin myynnistä ja hän oli kirjoittanut vihakirjeenkin siitä liikkeen omistajalle,ettei kukaan muu osta kommunistimaan kaksitahtimyllyjä kuin New Yorkin vaaleanpunaiset älyköt.Ne muutenkin ajavat kummallisilla hauenpään näköisillä DS-Citroeneilla , munanmuotoisilla Auto Unioneilla ja pesupulverikuplan mallisia BMW Isettoja.Sellaiset autokummajaiset kuuluvat vain kommariautofetisteille eivätkä isänmaataan rakastaville ja demokratiaa arvostaville keskivertoamerikkalaisille.

1961 Hollywood Fordin ja Toyotan
myymälät

Hank-eno ei myöntänyt kärsivänsä ksenofobiasta eli ulkomaalaisten pelosta,vaan omalla persoonallisella tavallaan perusamerikkalaisena vihasi sakuja,jotka maahan lyötyinä pystyivät nostamaan maansa raunioista teollisuusmahdiksi.Sitten ne niksmannit rupesivat rakentamaan laadullisesti parempia autojakin kuin amerikkalaiset.Ranskalaisia hän piti hintteinä ja puistoissa nussivina älykköinä,jotka antoivat liittoutuneiden hoitaa sotansa,ensin veljeltyään Vichyn hallituksen ja natsien kanssa.
Itäsaksalaisissa hän näki saksalaisen piikkikypäräisen sotilaan ja kolhoosivenakon kihlakaupan,mikä koskaan ei päätyisi naimakauppoihin.  

1961 Toyopet Crown

Hank-eno oli paikalla laukonut autodiilerille,että moinen japsimasiina ei ansaitsisi mitään muuta kuin konekiväärisarjan läpi..ja voiton kunniaksi hän repisi keulapellistä sen kultaisen tiaran sotamuistoksi taskuunsa. Hän oli kuullut monelta Tyynemeren taistelijalta,että japanilaisten kaatuneiden kultahampaat olivat olleet hyvää vaihtovaluuttaa.
Hank-eno ostikin lopulta naapuriliikkestä uuden Studebaker Larkin,mikä myös oli taloudellinen kuutoskoneella,mutta auto oli amerikkalainen..made in US of A.

1942.12.8
Japanilaiset Kate-pommikoneet
lentämässä muodossa
Formosalta
Filippiineille

Pearl Harborin vuoden 1941 joulukuun 7. päivän  kansallisesta häpeänpäivästä eno ei halunnut puhua lainkaan eikä seuraavan maanantaipäivän joulukuun 8. päivän tapahtumista,jolloin japanilaiset lensivät Formosalta Filippiineille pommittamaan amerikkalaisia lentotukikohtia ja laivastoasemia,amerikkalaisten joukkojen nukkuessa prinsessan untaan.
Kenraali Douglas MacArthur oli Bataanin niemimaan taistelutappioiden jälkeen vetäytynyt Manilan lahdella sijaitsevalle Corregidor-linnakesaarelle,mistä hänet oltiin kuljetettu torpeedoveneellä perheineen lahdella odottavaan sukellusveneeseen.
Kenraali kuljetettiin maanpakoon Australiaan.
Oliko MacArthur maanpetturi ja todellinen antisankari sekä pelkuri?
Hank-eno oli kysellyt itseltään.
Hänestä kenraali oli Yhdysvaltojen armeijan suurin häpeätahra,vaikka oli lähtiessään luvannut Filippiinien kansalle palaavansa...I shall return! ..
Bataanin häpeällisellä kuolemanmarssilla tuhansia amerikkalaisia sotavankeja kuoli tai nääntyi japanilaisten tapettavaksi bajonettien teriin.
Eno oli lisäksi naureskellut siitä,että radioaaltojen hunajaisäänisellä Tokion Rusulla oli keskilänteläisen pikkukaupungin opettajattaren ääni ja aksentti.

Toista kuuluisaa Ruusua eli niittiruusua,Norman Rockwellin kuvaamaa Rosie the Riveteriä eno kyllä ihaili.Rosie edusti keskivertoista amerikkalaista perheenäitiä,joka oli liittynyt suureen naisarmeijaan sotatarviketuotannon miestyövoimapuutteessa.
Lehdissä julkaistiin  slogaania 'We can do it!' naistyövoiman tarpeellisuudesta ja Olliekin toisti sanontaa vähän väliä,vaikkei kuulunut naiskaartiin.
Maankuulu Saturday Evening Postin kuvittaja Norman Rockwell oli maalannut v.1941 Postin kanteen kuvan pulskasta Rosiesta istumassa lounastauolla henkselihaalareissa kinkkuvoileipä kädessä.
(We can do it-slogaania käytti 80-luvulla myös Filippiinien terveysministeri,vääntämällä ministeriön remonttikampanjan iskulauseeksi...We can DOH It!...missä lyhennys tulee Department of Health'istä).

FDR

Ollie Juniorin suurimpia idoleja sota-aikana olivat presidentti FDR ja Britannian pääministeri Winston Churchill.
30-luvun pulavuosina radiovastaanotin yhdisti amerikkalaisia perheitä,presidentin takkailtapuheiden valaessa kansaan uutta uskoa New Dealiin eli uuteen jakoon.
Vuoden 1929 Wall Seteetin pörssiromahdus oli ajanut rikkaat rahattomiksi ja köyhemmät yhä köyhemmiksi,mitä seurasi lisäksi keskiläntisten osavaltojen kesäinen kuumuus ja kuivuus.Seurauksena alkoi köyhien farmareiden exodus Kaliforniaan.Presidentti pani pörssimarkkinat kuriin,saadessaan vihollisiksi maan omistajaluokan ja FDR:n uutta jako-politiikkaa nimitettiin maan sosialisoinniksi.Työttömyystöillä ns. sharecropperit eli torpparit saatiin jotenkin leivän kantaan,mutta alasuhdanne jatkui pitkälle II maailmansotaan asti.
Vasta v.1942 sotatarviketeollisuuden alettua täyspainoisesti, köyhyys ja työttömyys alkoi hälvetä , Amerikan kukonharppauksella astuessa uuteen hyvinvointiaikaan. 
Sotavuosien alussa Ollie kuuli Churchillin puheen radiovastaanottimesta,missä pääministeri puhui Lontoon pommitusten aikana,että Iso-Britannia tulisi kitkemään natsit jokaiselta Euroopan rannalta.Puhe valoi poikaan uutta uskoa länsimaisen demokratian ja vapauden toivossa,vaikka samaan aikaan oman maan presidentti oli varautunut antamasta mitään kommenttia Yhdysvaltojen sotaan osallistumisesta.Vasta Pearl Harborin isku palveli katalysaattorina maan sodan julistukseen Japanille ja Saksalle,jonka jälkeen Yhdysvallat liittyivät maailmansotaan.Presidentti Rooseveltin aiempi sodasta eristäytymispolitiikka oli puhjennut täysvaltaiseksi Japanin ja natsi-Saksan nujertamiseksi,vaikka uuden suurvaltaliittolaisen Neuvostoliiton kanssa veljeily piti valtionpäämiestä kantapäillään.Kuuluisa sotastrategisti ja usean intellektuellipasifistin mielestä jopa sotafanaaatikko Churchill arvosteli Stalinin pyrkimystä kommunismin maailmanherruuteen itäblokin maiden valtauksilla.

Vuoden 1959 Kuuban julistautuminen itsenäiseksi kommunistivaltioksi ja sitä seuraava Kuuban ohjuskriisi saivat amerikkalaiset todella pelkäämään Neuvostoliiton mahdollista maihinnousua Floridan rannikolla.

OLIVER SR. KATHY JA OSCAR

Ollien isä ja äiti olivat kotoisin Corkin kaupungista Irlannista.
Isä oli syntynyt v.1895 uhteen Corkin maalaiskunnan perunanviljelijäperheesen,punahiuksisen äidin, Catherine Kennedyn ollessa niillä palveluksessa karjakkona eli milk maidina.Äiti oli syntynyt v.1900 Ulsterin Londonderryssä Kennedyjen mainariperheeseen ja köyhänä piikatyttönä ajautunut työnhaussa Corkiin..
Lemmenpari oli karannut kotona leimahtaneesta romanssista ja lisäksi siitä,että Oliver Senior oli protestantti ja Kathy-äiti katolinen,lautalla Liverpoolin satamaan,mistä höyrylaiva oli vienyt rakastavaiset New Yorkin Ellis Islandille syyniin.Laivamatka tapahtui vuoden 1917 kevättalvella ,jäälauttojen kolistellessa ja rusahdellessa Newfounlandin edustalla III luokan matkustamon teräsrunkoon sellaisella voimalla,että Kathy oli pelännyt hukkuvansa kuin vuoden 1912 tapahtuneessa Titanicin uppoamisessa.Jokainen jäälautan kolahdus rautakyljessä oli hänelle ollut jäävuoren huippu.
New Yorkista pari oli matkannut höyryjunalla Los Angelesiin Oliver Seniorin viimeisellä 10-dollarin setelillä.Oliver oli tulkinnut Yhdysvaltojen kansallishymnin säkeestä...From Sea to Shining Sea,että Kalifornian aurinkorannikko tarjoaisi paremmat elinmahdollisuudet kuin New Yorkin ghetot.
New Yorkiin he eivät halunneet muutenkaan jäädä,koska irlantilaismiehet päätyivät tavallisesti siellä punakoiksi ja korruptoituneiksi poliiseiksi Brooklyniin sekä Bronxiin ja irlantilaisnaiset pääosassa huoriksi tai kaljanlaskijoiksi ala-Manhattanin kapakoihin.
Parin tietämättä oli matkalle myös tullut jäniksenä Oliverin nuorempi veli Oscar,joka eli rauhatonta nuoren miehen elämää osa-aikaisissa töissä ja Irlannin vapausliikkeessä maan irtautumisessa Britannian imperiumin ikeestä.
New Yorkin satamassa hän oli yöllä piiloutunut laivan ruumassa erääseen puulaatikkoon,mikä lopulta oli päätynyt tullivarastoon.Varastosta hän oli luikkinut uuden pimeän tullessa erään jakeluauton lavalla Manhattanille.
Oliverilla ei olisi ollut varaa kustantaa veljelleen matkalippua Kaliforniaan,jolloin Oscar oli reissannut paikallisten hobojen kanssa tavaravaunuissa ilmaiseksi Los Angelesin Union-aseman rahtiterminaaliin.

Asetuttuaan Santa Anitan nukkuvaan pikkukaupunkiin O'Brienit  katsoivat tulleensa kotiin,missä Oliver sai työpaikan paikallisesta rautakaupasta ja Kathy kotiapulaiseksi kaupungin pormestarin residenssiin.
Oscar aloitti uransa Santa Anitan Ford-korjaamolla asentajana,missä häntä pidettiin taitavana T-Ford- ja traktorimekaanikkona.Korjaamon omistaja ei kysellyt Oscarilta mitään papereita,koska mies ei ollut latino eikä meksikolainen ja vasta parin vuoden kuluttua hän ilmoitti itsensä kaupungin Capitolissa laittomaksi maahanmuuttajaksi.Maksettuaan hyvälle asianajajalle hyvän hinnan,hän sai maksetun tuomarin nuijaniskusta oleskeluluvan sekä green cardin,mikä ei ollut vihreä,vaan vaaleanpunainen.

1932 Fordson F

Uutiset Irlannin avoimemmasta taistelusta Britanniaa vastaan saivat Oscarin levottomat jalat liikkeelle.
V.1928 Oliverin nuorempi veli Oscar oli lähtenyt Ollien taivuttelusta huolimatta takaisin Corkiin ja päässyt paikallisen Fordson-traktoritehtaan stanssaajaksi.
Vuodesta 1928 vuoteen 1931 Oscar stanssasi Fordson F-sarjan harmaiden traktorien petroolitankkeihin kohokirjaintekstejä-- Ford Motor Company.Cork.Ireland.
Irlannin lopulta itsenäistyttyä vuonna 1931 ja Fordsonin uuden sinisen N-mallin tultua tuotantoon,Oscar sai ylpeänä stanssailla petroolitankkeja uusilla logoilla-Ford Motor Company Ltd.England.Made in Irish Free State.
Ammattiliittojen aiheuttamien levottomuuksien takia vuonna 1933,Oscar joutui pakenemaan ammattiyhdistysaktivistina maasta takaisin Amerikkaan,tultuaan pidätetyksi laittomaan mellakaan kiihoittamsesta.Samana vuonna Corkin Fordsonin tehtaan traktorituotantonkin sattui päättymään,yhtiön keskittyessä vain varaosavalmistukseen.Corkin traktorivaraosia ryhdyttiin toimittamaan uudelle traktoritehtaalle Fordin Dagenhamin tehtaalle Essexiin,itä-Lontoon liepeille.
Oscar palasi takaisin Santa Anitaan v. 1933 syksyllä.Paikallisesta Ford-korjaamosta oltiin vähennetty työväkeä pula-ajan takia,jolloin velipoika joutui turvautumaan isoveljensä apuun työnhaussa.Oliver saikin pikkuveljelleen hankittua paikan San Diegon Fordin kuorma-autotehtaan kokoonpanolinjalla.

1937 Baker Motors Ford-edustus

Sodan alusta lähtien v 1942 Kathy-äiti neuloi Santa Anitasta lähteneille Tyynenmeren sotilaille kyllästetystä purjekankaasta tehtyjä Punaisen Ristin olkalaukkuja,joidenka läppien alle ommeltiin sotilaan henkilökohtainen nimitäky.Toisilla nimilapuilla varmistettiin myös,että mahdollisesti kaatuvan sotilaan henkilöllisyys tulisi varmistetuksi japanilaisten ryöstöhuumaassaan anastaneiden ID-levyjen eli dog tagien sijasta.
Ollie-isä työskenteli Capitolissa eli kaupungintalolla Clerk I:nä eli I luokan virkailijana,pitämällä myös kirjaa kaupungin väestötekisteristä.
Hän oli pulavuosina työskennellyt San Diegon Fordin kuorma-autotehtaalla nauhaesimiehenä,mutta vuoden 1936 suuren lakkoaallon takia hänet oltiin pantu kävelemään työväen agitoinnista UAW:n (United Auto Workers) pääluottamusmiehenä.
Isä päätti luopua kokonaan politiikasta,saatuaan rauhallisemman toimen Santa Anitan kaupungintalolta..

1940 Boogie-Woogie-
nuorisoa

KATHY SIS'

Sis eli Kathy-isosisko oli 17-vuotias juuri kukkaan puhjennut brunettipäävamppi,joka kävi viimeistä luokkaa Santa Anitan Senior Highta vuonna 1943.Tytön lähimpänä tavoitteena oli seuraavaan kevään Senior High Prom-tanssit,mitkä kruunaisivat koko koulunkäynnin valitun tanssipartnerin kyljessä.Kathy kuului myös koulun futisliigan Pom-Pom-tyttöihin,joidenka kurvikkaat  muodot ja revyytyttömäinen esiintymistyyli kannustivat yleisöä hurraamaan kotijoukkueen puolesta.Seksi kuului välittömänä osana High School-urheilumuotoihin.
Kathyn toisena päämääränä ei niinkään ollut yliopistokoulutus,vaan varakkaan aviomieskandidaatin narraaminen...näin äiti oli jo neuvonut tytärtään 10-vuotiaasta lähtien.Äiti ei halunnut tyttärensä avioituvan kuin itse alipalkatun tehdastyöläisen kanssa,vaikka ajan mittaan vaurautta oli kerääntynytkin onnen kaupalla oman talon ja auton kanssa.Amerikkalaisessa perhementaliteetissa vielä kannustettiin tyttäriä avioitumaan hyvin toimeentulevien miesten kanssa.Äiti olikin neuvonut Kathya kulkemaan järjen tietä sydämen sijasta,viittaamalla tuoreen jazzlaulajattaren Ella Fitzgeraldin uuden singlelevyn sanoihin...Let's build a Stairway to the Stars...ja että siinä tyttären uudessa kodissa pitää välttämättömästi olla yläkerta ja kaideportaat sekä neljä makuuhuonetta..
Toisaalta äitiä oli askarruttanut,miksi tällä mustalla hunajakurkulla oli irlantilainen sukunimi Fitzgerald,koskei Irlannissa ole koskaan ollut mustaa orjaluokkaa...jollei nyt puhuta Ulsterin mustanaamaisista mainareista,jotka iltapesulla valkaistuivat ihmisten näköisiksi.
Oliver-isä oli kerran kuullut sivusta äidin neuvovan tytärtään ja laulanut yläkertaan kiivetessään Ellan singlen takapuolta matkimalla...
Into each life some rain must fall,
but too much has fallen in mine.
Into each heart some tears must fall,
but some day the sun will shine.
Some day I lose the blues in my heart.
And when I think of you,
another shower starts.....

 

Ella Fitzgerald

Kathy kuului uuteen nilkkasukkasukupolveen...bobbysockseihin,jotka viettivät kaiken vapaa-aikansa Main Streetin Alin baarissa soodakoneen ääressä kuuntelemassa Wurlitzerin juustokupuisesta konegrammarista uutta idoliaan,kultakurkkuista Frank Sinatraa.He osasivat tanssia tyttöpareina ja poikien kanssa helmat hulmuten ja pikkupöksyjään vilautellen jiveä,jitterbugia sekä boogywoogia . 
Illansuussa saatolla poikakaverin isältä lainaaman Buickin etupenkillä kotitalon edessä,nämä eivät antaneet halukkaiden käsien mennä pitemmälle kuin vekkihameen alle reidelle ja lähtiäisiksi sallivat vain pikaisen suukon punatuille huulille.
Kathyn viimeinen saattaja oli ollut vuoden 1943 keväällä Ray Donovan,edellisvuonna high schoolista valmistunut ja nyt Berkeleyn yliopistossa San Fransiscossa lakia opiskeleva nuorimies.
Raysta tuli vuonna 1946 Kathyn aviomies.
Kesäkuun alussa Ray astui palvelukseen ja lähetettiin merijalkaväen aliluutnanttina Guadalcanalin kautta Uuteen Guineaan. Pienen loman jälkeen Sydneyssä hän lopulta päätyi Leyten maihinnousuun Filippiineillä.

John Hay's Cadets
Juhart 1999

20 Jul 2010

OLLIE KADETTINA

Tuore high school-päästötodistus kädessään vuoden 1949 keväällä Ollie oli vakuuttunut sotilasuralle menosta.
Olematta mitään välkyimpiä ja uutterampia oppillaita hän pääsi isänsä tutun,erään kongressimiehen suosituksilla pyrkimään Shattuckin sotilasakatemiaan Minnesotan osavaltiossa.
16-vuotias,vielä kasvava nuorimies astui sotilasakatemian portista sisään saman vuoden syksyllä,uskomalla saapuneensa jonkinlaiseen englantilaiseen yksityiskouluun,minkä goottilaisista kiviholveista ja paraatikentältä kaikui suorasanainen upseerikouluttajien strateginen opetus sekä sulkeiskersanttien ärjyvä marssikoulutus.

Ensimmäisenä vuotena kadettialokkaan päähän päntättiin kantapäiden kautta monenlaista disipliiniä eli kuria sekä järjestystä,alamaisuutta,kunniaa,urheutta sekä isänmaallisuutta.
Minnesotan liittovaltio kustansi kadeteille kiväärit ja konetuliaseet sulkeis- sekä aseharjoituksiin.Akatemian kouluttajia kutsuttiin mestareiksi,joidenka tehtävänä oli muokata kadeteista kunniallisia kansalaisia,kehittämällä samalla nuorten miesten sisään sellaista auktoriteettia,mitä kenraalit olivat näyttäneet joukoilleen jo maan itsenäistymisestä asti.
Militaristisilla aivoilla oli vain yksi päämäärä; saada sotilaat käyttäytymään mahdollisen mekaanisesti kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Armeijassa odotettiin samanlaista ennakkokäyttäytymistä mieheltä puhelimen kuin konekiväärinkin käytössä.
Armeija ei laskenut yksilön vaan yksikön päälle.
Ainoastaan järjestyksellä,diktatuurisella hierarkialla ja kaikella yksilöllisyyden halveksinnalla muokattiin kunnon sotilasainetta.
Ollie hiljalleen alkoi sopeutumaan tähän häikäilemättömään diktatuuriin ylittäessään rimaa hipomalla kaikki neljän vuoden rankat teoreettiset kokeet sekä fyysisen sotilaskoulutuksen.Yleiskuntonsa kohennuttua hänet jopa valittiin akatemian jalkapallojoukkueeseenkin,mistä hän selviytyi mustelmilla,heiluvilla etuhampailla sekä murtuneilla luilla.

Vuoden 1953 keväällä hän vihdoin käveli  tai oikeasti ajettiin oliivinvihreällä armeijan Ford Mainline-henkilöauton takapenkillä aliluutnantin kultaiset tangot kauluksissa akatemian portista ulos Shattuckin rautatieasemalle.
Hänen ensimmäinen komennuspaikkansa tuli olemaan Virginian osavaltion pääkaupungissa Richmondissa,mihin hänet oltiin komennettu paikalliseen jalkaväkitukikohtaan alokaskouluttajaksi ja komppanian varapäälliköksi.
Vuoden kenttä-ja maastokouluttajan komennon perästä hänet otettiin sotatekniseen tutkimusryhmään laajan asetietämyksensä ansiosta.
Vuoden 1958 syksyllä hänet irroitettiin tutkimusryhmästä omasta pyynnöstä haettuaan ensimmäistä ulkomaan komennusta ja hänet lähetettiin Saksaan Frankfurt am Mainin tukikohdan sotatiedusteluosastolle.

1960 GI Blues.Elvis

Ollien saapuminen Frankfurtiin ei aiheuttanut samanlaista kohua siviileissä kuin samaan aikaan maahan saapuneen jalkaväkisotilas Elvis Aron Presleyn  tapauksessa.
Eurooppa avasikin juuri leivotulle luutnantille oven aivan uuteen miljööseen,vapaamielisten naisten maailmaan,mitä hän ryhtyi vapaillaan eli libertyeillään hanakasti tutkimaan Pariisin mademoisellien bouduaareissa,Rooman belladonnien cameroissa sekä Madridin senjoriittojen quartoissa.Tämä tutkimusalue Ollielle oli täysin kartoittamaton,koska kouluaikoinaan sekä kadettikoulussa hänellä ei ollut aikaa minkäänlaiseen seurusteluun.Koulupoikana hän oli liian ujo ja häntä pidettiin tyttöjen piirissä jonkinlaisena friikkinä,joka oli kiinnostunut vain sodasta ja aseista polkiessaan punaisella Swallow-pyörällä katse suunnattuna taivaalle mahdollisten japsikoneiden bongaamiseksi.
Kadettikoulun aikana hän rohkaisi itseään osallistuessaan kurssikaveriensa kanssa juominkeihin kaupungin kapakoissa,joidenka ylimaalatut, verkkosukkaiset ja pompadourtukkaiset neidot kuvottivat häntä bourboninhenkisillä maanitteluillaan....'Ten bucks young man..for a quickie'...

Sputnik I

IRLANTILAISPIRU  OLKAPÄÄLLÄ

Nyt komeassa sotisovassaan hänen oli helppoa hankkia seikkailunhalusia neitosia katukahviloista melkein maksutta.
Samalla hänellä oli tilaisuus kehittää kielitaitoaan...ei ainoastaan cunnilinguksessa,vaan oikeissa paikallisissa murteissa.
Ollien komennus Frankfurtissa oli työnsä puolesta mielenkiintoinen,Neuvostoliiton ammuttua taivaalle vuonna 1957 Sputnik-satelliitin kiertämään maapalloa.Yhdysvalloissa aivan presidentti Eisenhoweria,entistä Normandian maihinnousun liittoutuneiden joukkojen komentajaa ja kenraalia myöten herättiin uuteen kylmähikiseen pelkoon,että Neuvostoliitto olisi pystynyt jo valmistamaan mannerten välisiä ohjuksiakin,onnistuessaan laukaisemaan stratosfääriin Sputnikin Laika-koiran kanssa.Yhdysvallat olivat vielä pahasti perässä avaruuskilpailussa.Samoin puolustusvoimissa pelättiin,että Sputnik oli ammuttu vakoilemaan ja kuvaamaan Yhdysvaltojen salaisia Nevadan autiomaahan piiloitettuja ydinpommitestikenttiä.Skeptikot ja New Yorkin Greenwich Villagen älyköt naureskelivat kenraalien säikkymistä,että Laika-koirasta oli tullut Neuvostoliiton vaarallisin vakoilijakoira,joka napsi itäsaksalaisella Leica-kameralla satelliitin pyöröikkunasta mustavalkokuvia Yhdysvaltojen strategisista kohteista.
Frankfurtissa tiedustelutoiminta oli salaista ja muutamaan otteeseen Olliekin joutui matkustamaan Berliiniin,missä oltiin ryhdytty Itä-Saksan aloitteesta pystyttämään muuria kahden kulttuuriin väliseksi rautaesiripuksi.

1963 Checkpoint Charlie

Hän oli päässyt Brandenburgin torilla sijaitsevan amerikkalaisen valvontasektorin Checkpoint Charlien lävitse matkustamaan itä-Berliiniin lehdistöpassilla ja tavannut kaupungin lievealueilla itäsaksalaisia kontakteja,joille oltiin tarjottu sievoisia rahasummia ja muuttoa Yhdysvaltoihin tärkeiden avaruustieteellisten mikrofilmien palkaksi.Hän oli saanut myös tiedoksi kontakteiltaan,että ennen Sputnikin maailmankuuluisaa laukaisua Neuvostoliitto oli tehnyt satelliittilaukaisukokeita jo vuosia koirien kanssa ja ilman jossain Siperiassa,missä muutama avaruuskapseli oli laskuvarjon varassa tuhoutunut täysin laskuvaiheessa ja muutama koekoirakin samalla kuollut.
Salaisen palvelun agentin toimi Olliesta oli kiehtovaa ja adrenaliinia kiihottavaa,minkä vastapainoksi hän päätyi vapaa-ajallaan nauttimaan statuksensa ja miehuutensa kompensoinniksi menestystään naismaailmassa.

Palattuaan Frankfurtista takaisin Langleyhin vuoden 1960 tammikuussa,hänelle tarjottiin komennusta Helsingissä,ottamalla sen mielissään vastaan.Puolustusvoimien tiedustelutoimisto oli aluksi tarjonnut tointa eräälle mormoonikodissa kasvaneelle luutnantille,joka oli uskonnollisten periaatteidensa takia kieltäytynyt vakoilutoimesta.Myöhemmin samainen luutnantti oli eronnut palveluksesta ja lähetetty Helsinkiin lähetystyöhön ja uskonvakoiluun Salt Lake Cityn päätabernaakkelin käskystä toisen mormoonimiehen kanssa.
Maailmanmiehenä Santa Anitassa Ollien sydän kyti uusista kokemuksista kuten venäläisagenttien tapaamisista ja siitä,mitä viileänkauniit skandinaavinaiset viikinkinaiset pystyisivät tarjoamaan,puhumattakaan Neuvostoliiton suurlähetystön upearintaisista ja leveälanteisista tanjoista sekä Irinoista.

Thanksgiving by Norman Rockwell

Ollie vietti kiitospäivän amerikkalaisen tradition mukaan aterioimalla perheen piirissä kalkkunapäivällisellä ja omenapiirakalla.Oscar-eno oli saapunut  vierailulle San Diegosta uudella ja isolla 60-mallisella Ford Sunliner-avoautolla ja Hank-eno Merceditas-vaimonsa kanssa 59-mallisella Studebaker Lark-kompaktiautolla.
Hankin Gene-poika oli asepalveluksessa Teksasin Houstonissa lentokonemekaanikkona.
Koko ateriointi oli kääntynyt aidoksi irlantilaiseksi brogueksi eli murteeksi,mikä kuulosti Olliesta aika käsittömältäkin kun Corkin murre sekoittui Londonderryn murteeseen vihreän saaren muisteluissa.Lapsuuden köyhyyden ja kengättömyyden sekä isien alkoholismin aiheuttamat psyykkiset vauriot laimentuivat Guinnesin tummalla oluella ja Dewarsin whiskyllä Oscar-enon pannessa olohuoneen lattialankkuja hakkaavaksi riverdance-tanssiksi,heiluttelemalla jalkojaan kuin sätkynukke...puppet-on-the-string.

Isä-Ollie ja Oscar-eno olivat vetäytyneet verannalle keskustelemaan ammattiyhdistysasioista.Eno oli päässyt juuri eläkkeelle ja hänen aikoinaan porkkananpunainen tukkansa oli lemahtanut valkoiseksi pumpulipilveksi ohimoille,mutta sammaltava kieli syöksi vielä punaista ja verenmakuista sylkeä Ford Motor Companya kohtaan.

                                   

Tony Bennet,Because of You

Kathy-äiti oli pannut Hank-enon tanssiesityksen jälkeen sterogramofoniin Tony Bennetin levyn kakkospuolen..Because of You there's a song in my Heart,jolloin  eno ryhtyi yksityiskohtaisesti selostamaan,että muutaman kuukauden vaimonsa kuoleman jälkeen hän oli tapaillut yhtä irlantilaistyttöä,joka työskenteli Macy'sin tavaratalon kemikaliotiskillä, Manhattanilla,miten hän oli vienyt naisen voileipäpäivälliselle Radio Cityn lähellä yhteen italialaiseen Deliin. Radio Cityssä nämä olivat menneet katsomaan elokuvaa Opposite Sex eli Vastakkainen sukupuoli,mikä sai Oscarin vakuuttuneeksi naisten umpikieroudesta.
Silti hän oli suostunut  menemään tämän ...oliko se Charleen vai Deidre....kanssa tanssimaan irlantilaisia tansseja Clover Leaf-kerholle (Apilanlehti).
Seurustelu kuitenkin oli päättynyt siihen,kun hänen piti palata takaisin San Diegoon,minne naikkonen ei halunnut muuttaa kaikesta mairitteluista huolimatta.

Äiti kävi kääntämässä levyn ja huone täyttyi Tonyn hunajaisesta äänestä ''I left my heart in San Fransisco-kappaleessa,jolloin Hank otti siskoaan kädestä alkamalla pyörittelemään tätä lattialla laiskan poskifoxtrotin tahtiin.
Nuorin Kathy-sisko oli samalla saapunut Ray-miehensä kanssa verannalle,pahoittelemalla myöhästymistään rengasrikon takia.
Äiti pyysi näitä tanssin jälkeen syömään ruokasalin puolelle syömään,panemalla esiliinan vyötärölleen.
Ollie junior oli olohuoneen nurkassa keskustelemassa  viereensä sohvalle istumaan tulleen isänsä kanssa päivän politiikasta,tulevasta presidenttikilvasta ja itäuhasta.
Keskustelun vilkastuessa kummaltakin jäi katsomatta Desilu-tuotannon Lucy Show:n katseleminen,minkä mainoksissa  kehuttiin uuden Chevroletin virtaviivaisuutta ja taloudellisuutta.
Isä kannatti senaattori Kennedyä,ei ainoastaan irlantilaisten juurtensa takia,vaan demokraattisen puolueen päälinjan vuoksi,mikä hylki kaikkea republikaanista ajattelutapaa.

1959 varapresidentti Nixon
Filippiineillä

Rebublikaanien presidenttiehdokkaasta Richard Nixonia isä vihasi kuminaamaisuudesta,kutsumalla istuvaa varapresidenttiä Tricky Dickiksi.

Konnia kyllä löytyi omastakin puolueesta ja jopa Kennedy-suvusta. Konnuudella ei ole puoluerajoja.
Jack Kennedyn isä Joseph  oli perustanut perhedynastiansa hämärillä touhuilla.
Isä kuitenkin tunnusti,ettei poikaa voida mustaleimata isänsä rikollisien toimien perusteella..
Ollie Sr. kertoi,että vuonna 1930 Hollywoodissa erästä rikasta Art deco-tyylisen teatteripalatsin omistajaa Alexander Pentagesia syytettiin alaikäisen tytön raiskaamisesta.
16-vuotias tyttö Eunice Pringle oli väittänyt vanhan kreikkalaisemigranttiherran tehneen temput ilman suostumustaan..
Oikeudenkäynnin aikana ristikuulustelussa tyttö perui haasteensa ja Pentages vapautettiin syytteestä.
Syytteiden takana oli Joseph Kennedy,joka yritti vängällä ostaa teatteriketjuja Hollywoodista,mihin Pentagesinkin teatteripalatsi kuului.

1930-luku Joe Kennedy
USAn suurlähettiläänä
Lontoossa

Joe Kennedy oli jo pystynyt hankkimaan itselleen itärannikolta elokuvateatteriketjuja,perustamalla oman FBO Pictures filmistudionkin .Studio tunnettiin myöhemmin nimellä RKO Pictures ja omistajana oli kuuluisa basillipirun saanut Howard Hughes.
Kennedy-klaanin moljoonaomaisuus oli saanut alkunsa kieltolain aikoihin,jolloin Joe Kennedy liittoutui  silloisen teatteriomistajan Jesse Litskyn kanssa.
Molemmat salakuljettivat Kanadasta Seagramin viskiä rajan yli rekoilla,maksamalla selkänsä kääntäville tullimiehille suoraan taskuun taaloja tai lastista viskipulloja,mitkä siihen aikaan olivat käypää valuuttaa.
Jesse Latsky oli aloittanut uransa nahkakäsinekauppiaana New Yorkissa,myöhemmin keinottelemalla Hollywoodin filmimaailmassa.
Joe Kennedyn mielilause 'Go for it' kuvasi Kennedy-klaanin patriarkan häikäilemätöntä edun tavoittelua,missä kaikkien keinojen käyttö oli sallittua.
Kansan suussa Joen imperiumia kutsuttiin 'movies and moonshine mafiaksi'.

Moskovan Punaisen Torin
Vappumarssijat

Ollie oli nukahtanut sinä yönä onnellisena makuuhuoneessaan,näkemällä eroottisia unia vaaleista Pohjolan kaunottarista sekä Moskovan Punaisen torin Vappuparaatin ZiS-kuorma-autojen vetämien lavettien päällä kiiltävistä mannerten välisistä ydinkärkiohjuksista.Postikortista Helsingin hiekkarannalta oli vaalea bikinipukuinen luodolla istuva neitonen vilkuttanut kädellään ja Ollien vilkuttaessa takaisin naikkonen oli vaihtunut Kremlin terassilla seisovaksi ja kättään laiskasti vispaavaksi karvalakkipäiseksi Nikita Hrustseviksi,joka toisella kädellään hakkasi kaidetta nahkaisella puolikengällään.
Ollie oli herännyt unestaan niska ja otsa hiessä ja käynyt alakerrassa hakemassa keittiön jääkaapista kylmän kahdeksan unssin Pepsi-pullon kuivuneeseen kitalakeensa.

Maanantai-aamuna hän nousi jo kello viideltä Santa Anitan asemalla paikallisjunaan
Isä oli ajanut hänet vanhalla Dodgellaan asemalle.
Auto näytti paikoitusalueella omituisen korkealta relikiltä ja kypärämäisen pyöreältä pappa-autolta flasgordonimaisten pitkien,leveiden ja siivekkäiden valtatiekiitäjien keskellä.
Asemakin näytti pienentyneen sitten sota-ajoista kolmeneljäsosaskaalaan,vai oliko sekin harhaa kuin Punaisen Torin unensa.

Pentagon

Ollin ja Amerikan Ollien tapaaminen Messuhallissa
Taustaa Ollien tiedustelu-upseeriuralle
--------------------------------------------------

Presidentti Ramos

West Pointin sotilasakatemian kurssin takia Ollielta jäi kokematta Korean sota. Kurssikavereita hänellä oli jopa Filippiineiltä saakka,kuten majuri Fidel Ramos,jonka erikoisena tapana oli roikottaa polttamatonta Tabacalera-sikaria sormiensa välissä joka vapaahetki. Fidel Ramos tunnettiin myöhemmin Philippine Constabularyn komentajana 1970-80-luvuilla ja Filippiinien presidenttinä 1990-luvulla.Ramosia kutsuttiinkin omassa maassaan Mr. Tabacoksi.
1958 kovan Elvis Presleyn mediahuuman varjossa Ollie siirrettiin Länsi-Saksan Frankfurt am Mainin amerikkalaiseen tukikohtaan,jossa hän havaitsi Yhdysvaltojen olevan kukkona tunkiolla NATO-asteikossa,
Lomillaan hän kävi Air American postikoneilla ilmaiseksi Beirutissa,Lähi-Idän Pariisissa,Gibraltarissa,Ateenassa,Kyproksella,Maltalla,Marseillesissa ja Monte Carlossa.
Jokaisessa lomakohteessaan hän tunsi suurta ylpeyttä amerikkalaisuudestaan Yhdysvaltojen jälleenrakentaessa Eurooppaa Marshall-avulla ,dollarin ollessa korkeassa kurssissa.
Lisäbonuksena Ollielle jokaisen lomakohteen viehättävät neitoset tarjosivat sulojaan aina hymyilevälle,äänekkäälle ja iisille amerikkalaisupseerille,joka havaijipaitansa rintataskusta avoimesti loihti taalan seteleitä.
Vuoden Frankfurtin komennuksen jälkeen Ollie kutsuttiin takaisin asemapaikkaansa Jamestowniin,Virginiaan,mikä oli tullut kuuluisaksi mantereen ensimmäisestä siirtokunnastaan sekä puritaanisista maan perustajasiirtolaisista.
Sieltä hänet komennettiin Pentagonin sotilastiedusteluosastolle ja tutustumaan neuvostoliittolaiseen ydinasevakoiluun,näkymättömän neuvostovihollisen aloitettua kylmän sodan aikana varustamaan ohjuksiinsa ydinkärkiä.Kuuban vesillekin oli alkanut saapua neuvostoliittolaisia rahtialuksia enemmän kuin aiemmin Fidel Castron otettua vallan saarella.
Kommunismin leviämistä Ollie oli jo pelännyt nuorempana, joutumalla harjoittelemaan veljiensä ja siskonsa kanssa evakuoimista potentiaalisen ydinhyökkäyksen alla isän rakentamaan maanalaiseen betonibunkkeriin talon takapihalla. Isä oli tilannut Popular Mechanics-lehdestä ydinsuojabunkkerin piirustukset ja rakentanut sellaisen betonikammion hellästi manikyroidun Bermuda-nurmen alle Ted-sedän kanssa.

1959 Nikita USA:ssa
 maissintähkä
nyrkissä

V.1959 Nikita Hrustsevin vierailtua Washingtonissa Ollie katsoi varapresidentti Nixonin toimineen isänmaallisella tavalla tökittyään etusormellaan kuuluisassa ja televisioidussa näyttelykeittiöpolemiikissa Nikitan rintaa,Neuvostoliiton pääministerin kritisoitua modernia amerikkalaista keittiötä julkisivukapitalismiksi.
Kommunisteille piti antaa samalla mitalla takaisin eikä veljeillä punaisen pirun kanssa..!
V.1938 Iso-Britannian pääministeri Chamberlainkin uskoi naivisti Sakasan valtakunnankanselirn Hitleriin,allekirjoitettuaan hyökkäämättömyssopimuksen tämän kanssa,ettei Kolmas Valtakunta koskaan hyökkäisi sumujen saarille.
Sellainen veljeily potentiaalisen vihollisen kanssa toistui myös presidentti Lyndon B. Johnsonin pussattua Neuvostoliiton pääministeri Leonid Breznevin poskille aitovenäläiseen tapaan..
(Kymmenisen vuotta myöhemmin USA:n maapähkinäviljelijäpresidentti Jimmy Carter paini junioriliigassa JFK.hon ja Tricky Dicky Nixoniin verrattuna pehmopolitiikallaan.).

1960 Ollien esimiehet havaitsivat luutnantin kyvyt asevakoilusektorilla.Hänen vahva kommunisminvastaisuutensa ja isänmaallisuutensa ylittivät jopa sotilastiedosto-osaston paksut betonimuurit ja hänet kutsuttiin haastatteluun Langleyn eristettyyn tukikohtaan Virginiassa.
Langley oli silloin CIA:n salaisen palvelun pääesikuntana,jota johti vakoilupäällikkö Archie Roosevelt.
Ollien mielestä USA:n armeijan sotilasuran ollessa riittämättömän hänen omille maallisille tarpeilleen armeijan kapealla leivällä,kuten ison maailman näkemiselle,hän otti CIA:n tarjouksen hankailematta vastaan.
Vuosipalkkana hänellä tulisi olemaan runsaat 5900 dollaria,kun taas siviilisektorilla,kuten IBM:llä vastaava palkka pätevälle tutkijalle olisi ollut kolminkertainen eli yli 15.000 dollaria per annum.
Käytyään läpi CIA:n alokaskoulutuksen hänet lähetettiin ensimmäiseen asemapaikkaansa Helsinkiin,mikä Yhdysvaltojen intresseissä oli lähin eturintamapaikka kommunismin uhassa.

Messuhalli 

3.Kohtaaminen messuilla
------------------------------------

Allan Dulles.Time

Ollie O'Brien oli kotiutunut Helsinkiin mukavasti.

Hänellä oli käytössään suurlähetystön vuokraama kaksio Katajanokalla,mihin viikonloppuisin tuli yövieraiksi maan kuuluja televisiokuuluttajattaria seka muotilehtien toimittajattaria virka-ajan ulkopuolella. 

Toisen lehdistösihteerin toimessa hän tapasikin paljon maan naispuolisia tiedoittajia sekä sosieetin kermaneitoja.Yhteen Teija-nimiseen televisiokuuluttajattareen hän oli jo langennut eräillä kutsuilla.

Hänen todellisena esimiehenään oli suurlähetystön sotilasattashea eversti Jack Connolly,

joka taas oli suoraan  CIA:n Euroopan päällikön James Hagerthyn alainen.

Hagerthy taasen vastasi Langleyssä suoraan CIA:n päällikölle Allan Dullesille,edellisvuonna kuolleen Yhdysvaltain Secretary of Staten  John Dullesin nuoremmalle velipojalle.

Allan Dulles Suezin kriisin aikana työskenteli Saudi Arabiassa ARAMCO:n palveluksessa CIA:n palkkaamana.

NL:n,nykyisen Venäjän
suurlähetystö Helsingissä

Yhtenä tehtävänään Olliella oli Neuvostoliiton suurlähetystön virkailijoiden seuraaminen sekä salakuuntelu.
Molemmin puolin tiedettiin hyvin,että Neuvostoliiton suurlähetystön paksujen seinien betonisekoituksena oltiin käytetty soran ja raudan lisäksi mikrofoneja ja lähettimiä...omia sekä CIA:n asentamia.
CIA:n Watcher-radioautojen liukuessa NL:n suurlähetystön edustalla CIA nappasi samalla taajuudella peilaavia KGB:n lähettimiä. Venäläiset tiesivät hyvin CIA:n lähettimien paikat, tarkoituksella antamalla väärää kooditietoa purettavaksi.
Neuvostoliiton lähetystön salaiset neuvottelut pidettiin rakennuksen kellaribunkkerissa,mikä urakoitiin CIA:n mikrofonien ja lähettimien asennusten jälkeen,jolloin 
Watcherit eivät enää pystyneet peilaamaan puolimetriä paksuisten kassaholviseinien läpi.

Erästä lähetystön lehdistösihteeriä alias KGB:n agenttia Sergei Lutkinia Ollie mielenkiinnolla seurasi Helsingin parhaimmissa ravintoloissa ja v.1963 Lutkin loikkasikin Lontooseen MI5:n palvelukseen...

Ollie toisena salaisena tehtävänä oli saada kontakti venäläisen GRU:n eli sotilastiedusteluosaston upseeriin Oleg Penkovskyyn,joka oli ottanut Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystön erään virkailijan kautta yhteyttä CIA:han.

Penkovskykin halusi loikata länteen.

Ollie oli saanut käsiinsä Penkovskylta takuiksi mikrofilmejä,mitkä paljastivat,ettei Neuvostoliiton avaruustekninen valmistelu ollut vielä lähelläkään Yhdysvaltain NASA:n tasoa.

NL:n avaruustekniikan suurena bluffina oli TV-satelliitti Sputnik sekä myöhemmin Vostok,jotka itseasiassa toimivat GRU:n vakoilutehtävissä.

Elviksen tyttöystävän punainen MGA
 Blue Hawaii-
filmissä

Lokakuun 2. päivänä 1964 agentti O’Brien kulissivirkansa puolesta päätti ajaa punaisella MGA-urheiluautollaan Messuhalliin suomalaisen teollisuuden messuille.Pääkaupungissa ainoastan yhdellä viihdyttäjällä Pertti Pasasella oli samanlainen punainen urheiluauto.

Maan lehdistö oli kirjoittanut paljon suomalaisesta muotoilusta sekä korkealaatuisista tuotteista.

Monen maan kauppavaltuuskuntia kävi vierailemassa messuilla

Parkitettuaan autonsa VIP- paikoitusalueelle,minkä usean ison yrityksen sekä lähetystön isot mustat amerikanraudat täyttivät,hänen huomiotaan herätti erikoisen näköinen vihervalkoinen auto,jonka takaluukussa luki PL 17.

Hänellä itselläänkin oli oma privaatti-PL:nsä (Postilokero),mikä kylläkin sijaitsi Helsingin pääpostissa.

Ranskalainen PL oli lyhennys Panhard-Levassorista.

Kiertämällä auton eteen Ollie luki konepeitosta Panhard.

Panhard PL 17
Juhart

Hänellä oli hämärähkö kuva jostain vuosisadan alun mobilismin ranskalaisesta pioneerista sekä hevoskärrymaisista Panhard-Levassor-vaunuista.

Autossa näytti olevan alumiiniset lokasuojia kiertävät turvapuskurit ja sisään kurkistettuaan koko ohjauspylväs naytti käsittävän mittariryhmän yhtenä pakettina.

Ollie otti kuvia vakoilupienoiskamerallaan autosta,päättämällä lähettää kuvat kadettikaverilleen Nick Brooksille,joka työskenteli General Motorsin muotoiluosastolla Detroitissa.

Nick oli kadettikoulusta päästyään mennyt opiskelemaan teollisuusmuotoilua,jättämällä sotilasuran viekkaimmille.

Nick oli suuri Raymond Loewen,kuuluisan automuotoilijan ihailija.

Työskenneltyään aluksi freelancerina, hänen onnistui myydä General Electricille virtaviivaisen kromatun höyrysilitysrautamallin.

Disainin hän oli saanut Loewen suunnittelemasta virtaviivaisesta veturista.

Aerodynaamiikka kiinnosti Nickiä eikä GM vielä ollut valmis 50-luvulla innostumaan hänen kiilamaisista projektiehdotuksistaan.

Vahvasti kromatut ja siivekääat  maantiecruiserit olivat valttia .

Chez Yvonne ja Citroen ID19
Juhart

Jos GM:n  muotoilu-ja suunnittelupäällikkö Virgil Exner  olisi päästänyt eksentrisyytensä vaatetuksessaan valloille,hän olisi pitänyt kaulassaan kromista kravattia.

Ranskalainen Citroenin vuonna 1955 lonssaama uusi ID-malli oli Nick Brooksin suurimpia suosikkeja.

Ollie tarkasteli Messuhallin sisällä suomalaisen teollisuuden uusia tuotteita.

Hän ihaili suomalaisia minimalistisia huonekaluja, luonnonläheistä lasidisainia sekä kirkkaanväristä että geometrista naismuotia.

Raskaamman teollisuuden puolella hän jäi katsomaan punaista pikkutraktoria Valmet 20:ta,joka toi mieleen 40-luvun pienen Allis-Chalmersin.

Melko hyvällä suomenkielen taidollaan hän kuunteli muutaman vieraan kutsuvan traktoria piikkilanka-aidan kiristäjäksi eli englanniksi barb-wire tensioneriksi.

Christine Lahti

Ollien suomenkielen opettajana Langleyssä oli ollut minnesotalainen Kaarlo ‘Carl’ Lahti,jonka nuoreen teini-ikäiseen tyttäreen Christineen agentti oli lätkääntynyt.  
Tyttö oli päässyt Chicagossa paikallisen televisioyhtiön mainosmannekiiniksi.Lahtien perhe oli kotoisin Minnesotan Ypsilannista.

Suomalainen televisomuotoilu tuntui Olliesta  skandinaavisen pelkistetyltä verrattuna heidän Santa Anitan kodin RCA-hifi-televisioon,joka kooltaan ja koristeiltaan muistutti barokkipiironkia.
(Toisena suomenkielen opettajanaan hänellä oli Hollywoodista kuuluisa amerikansuomalainen kovistähti Albert Salmi,jolle Ollie ei pärjännyt juomisessa Washingtonin kuuluisissa juottopaikoissa.
Kolmantena suomenkielen opettajana hänellä oli kurvikas amerikansuomalainen Hollywood-näyttelijätär Saima Nurmi,jonka opastuksella hän pääsi kokemaan myös suomalaista vuodetekniikkaa.).

Silti Pohjoismaat kulkivat tuhansia maileja perässä amerikkalaisesta televisiotekniikasta,koska näytteillä ei ollut yhtään väritelevisiomallia,vaan mustavalkovastaanottimia. 

Kulkiessaan näyttelyosastoja eteenpäin,hän havaitsi erään englantia hyvin puhuvan ruskeatukkaisen miehen esittelemässä yhdelle brittiryhmälle uusia suomalaisia koulukalustemalleja.

Ollie katseli kauempaa uusia pulpetteja sekä putkesta väännettyjä tuolirunkoja muistamalla,että Santa Anitan Senior High'ssa oli ainakin 50 vuotta opiskeltu vanhanmallisissa tuoleissa,joidenka oikeanpuolisissa käsinojissa oli pienet kirjoitusalustat.

Amerikkalainen koulukalustesuunnittelu ei koskaan ottanut huomioon vasenkätisiä oppilaita.

Oppikirjojakaan ei voinut pistää talteen pulpettilaatikkoon,vaan nahkavyöllä sidottua kirjapinkkaa piti säilyttää jalkojen juuressa luokkahuoneen lattialla taikka koulun pääkäytävän peltisisissä pukulokeroissa...

Suomalaiset olivat perusteellisesti tutkineet oppilaiden tarpeita ja vaatimuksia.

Ollie kävi esittelemässä itsensä pulpettidemonstroijalle, pyytämällä lupaa ottaa kuvan suomalaisesta myyntimiehestä sekä tuotteista.

Koulukalustetehtaan demonstroija,Ollie kirjoitti muistilehtiöönsä, oli Factory Manager Olli Orava,panemalla visiittikortin  rintataskuunsa.
Pienessä häkellyksessä Ollielta pääsi naurahdus,että jenkki-Ollie lopulta tapasi Finn-Ollin....

Käteltyään hyvästiksi Ollia ,Ollieta vastaan käveli käytävällä venäläinen kauppavaltuuskunta.

Hänen kohdalla eräs venäläinen delegaation hänniltä irrottautui pariksi sekunniksi joukosta kurkistamaan suomalaisen pulpetinkannen alle.

Samassa mies sujautti Ollien takintaskuun jotain.

Mies oli Oleg Penkovsky.

1961 JFK ja Marilyn by Juhart

1950-luvun keraaminen "pissasorsa"

Suezin konkarit Helsingin Tilkassa


Olli oli mietiskellyt mahdollista seuraavaa YK-komennusta pitkän tovin,koska Kyproksella tultaisiin piakkoin tatvitsemaan suomalaistakin jääkäriapua.
Hänellä oli vielä tuoreessa muistissa Suezilla loukkaantuminen ja lentomatka kääreissä Helsinkiin..

Olli makasi DC Dakotan alumiinisiin teräskaariin ankkuroidulla paarivuoteella tippaletkun laskiessa pisara pisaralta dekstroosia kämmenselän suoneen. Käytävän toisella puolella makasi samanlaisella vuoteella sideharsokääreiden peittämänä Tenkasen Pena,joka muistutti Kairon kansallismuseossa makaavaa Ramses I muumiota kääreissään. Pena täysin paketoituna pystyi silti jutustamaan pääkääreensä suuaukosta Punaisen Ristin ranskalaisen hoitajattaren kanssa. Ollista koko puolitela-auton räjähtäminen jalkojen alta ei ollut tippaakaan vähentänyt kersanttikaverinsa vahvaa libidoa.
--Vulee vuu kusee avek mua sö suaar?
Pena uteli somalta ja muodokkaalta brunettipäiseltä hoiturilta,joka taputteli sormellaan tippaletkun läpinäkyvää tiputussäännöstelijää,minkä pitäisi näyttää 15 pisaraa per minuutti.
--Mon petit sargant...tu peux coucher a bientot en Finlande..a l'opital militaire.. (Rakas pieni kersanttini voitte pian nukkua suomalaisessa sotasairaalassa)
Hoitajatar hymyillen vastasi:
--Sans moi!
--Peut etre avec Miss Finlande? (Ilman minua.Ehkä Miss Suomen kanssa?)
Pena kuiskasi harsoreiästä:
--Sansse kukkasin kulti...Interfloralt!
Olli kylkeään vaivalloisesti kääntäen käytävälle päin sanoi kaverilleen:
--Siul on alituiseen vaan se hameenalus mielessäis,vaikka oot paketoitun pääst varpaisiin..
Pena vastasi takaisin raapiessaan vapaalla vasemman käden etusormellaan jalkakipsiä,minkä alla kutisi kuivunut ihmisnahka:
--No eisse ohjus osunnu mun pääkoppaan eik keskijalkkan,enk mää mahra sill mittä,ett petiasjat tulee miälesän,kun makkaan täysin vaateris..
--Olsse vaan onni,ett mull vaan on pääkoppa ja kintut paketis ja sull vasen käsi ja oikee kontti,vaikk sun selkänahast ollan kaivettu pinseteil ja puukoil  kymmenii sirpaleit..
--Sää oles luavuttannu senkkaas muutaman litran Suamen Punasen Ristin ja Epyktin Pualenkuunkin pualest,eik kummakkaa ol eres palkaks tarjonnu kaffekupillistaka,vaan tiputtavas suanee jottan sualavett tokkeentummiseks..
--Meirän sota tais topata tähä vuaren viiskahreksan suveen,enk mää näill kipsikonteil pääs eres tanssama Kisakallioll poskivalssii..
--Kunnon kossukännin mää kyl voin ottaa pyärätualis juhannukse kunnijaks ja laskkee navetan sillalt alas maantiäl ja jäärä venttan jos vallesmanni tulis paikal polkfillaril kirjottamaan sakon pyärätualijuoppourest!
Olli vastasi takaisin:
--No siun yhen vuoden viinadieetissäs vois käydä huonosti,kun kroppas ei oo tottunna muuhun kuin huonoon kairolaiseen kurakaljaan..
--Me kyllä toivutaan ajan mittaan,mutta miten se meidän saksalainen legioonalainen mahtaa voija,kun ensinnä oli hukkua kanavaan ja siten lens pää eellä hiekkadyyniin meijän autost?
--Se oli haavoittununna navasta alaspäin ja pantu pakettiin kanadalaisten kenttäsairaalassa,missä osattiin Quebecin ranskaa.
--Se oli tapakatolisena kyllä kironnut kaikki egyptiläiset syvimpään sosialistiarabialaiseen helvettiin:
--Merde--toutes les paysans arabiens..scheisse,scheisse!!
--Siitä meijän Ronkaisesta ei kyllä jäänyt kuin kypärän leukaremmi jälelle ja tullee saamaan oikeen sankarhautauksen ensimmäisenä kaatuneen suomalaisjääkärin Suezilla.
Pena lisäsi:
--No eisse nys ihan kaatunnu,vaan hävis kun piaru Saharaan!
Olli vastasi Penalle puolivakavana:
--No eläs sie pijä kaatuneit pilkkanas,vaikka Ronkainen todella haihtuikin ilmaan..
--Säästyipä Suomen valtiolta lyijyarkun lentorahtikulut,kun radistikessun omaisuus mahtui yhteen paperpussiin..
--Meijät pelasti tela-auton penkintakainen panssarlevy.

Kahden haavoittuneen YK-jääkärin ja yhden muukalaislegioonalaisen oli noukkinut lavalleen vuohien sekaan tienvarresta Port Saidiin matkaava egyptiläinen rämisevä Chevrolet-kuorma-auto,mikä oli ajanut kolmikon ensiksi kaupungin Punaisen Puolikuun klinikalle,missä he olivat saaneet ensiavun.
Sieltä heidät oltiin siirretty YK-joukkojen kenttäsairaalaan.
Legioonalaisradisti Schulz oli kironnut onneaan,koska häneltä oltiin toistamiseen ammuttu alta radioauto jalkojen alta.Ensimmäisen kerran v.1954 hänen legionalaisporukkansa oli Hanoissa partiomatkallaan ajanut Vietcongin tiemiinaan.

Muukalaislegioonalainen
autoklonna Indokiinassa 1954

Pamauksessa oli kuollut kymmenisen vietnamilaista siviiliäkin,Schulzin kaveri ja kuljettaja Kurt Werbein lisäksi..
Port Saidin satamassa Liberte-alus oli jäänyt odottamaan kahdeksi päiväksi radistia. Schulzin  toipumisloma Algeriassa tuli jäämään Oranin sotasairaalassa vuoteeseen sidottuna vain  ikkunasta katseluksi salmen yli Espanjan rannalla kaukana häämöttäviä Gibraltarin kallioita.Sen jälkeen toivuttuaan hänet siirrettiin kainalosauvapotilaana legioonan Sisset El Abbasin tukikohtaan,mikä sijaitsi Oranista viitisenkymmentä kilometriä itään.

Frankfurt am Mainin amerikkalaisen lentotukikohdan kentälle laskeutuneen Dakotan sisällä ranskalainen hoitajatar moiskautti pusut kummankin jääkärin suulle,mistä Pena tulisi myöhemmin kerskailemaan kauppalan oluttuvissa,että pelkästä suomalaisen sotilaan sharmista hoituri oli pihkaantunut jääkäriin.
Kar-Airin rahti-Convairissa Frankfurtista Helsinkiin he olivat saaneet suomalaisen vanhemman isoperäisen ja isoryntäisen hoitajattaren emokseen.Olli hätkähti paareilla,että saattohoituri sattui olemaan hänen Lappeenrannan Tilkan isorintainen lotta,jonka kureliivien puskurit olivat melkein tukehduttaneet hänet vuoden 1940 tammikuussa halailullaan.
Linnea-lotta oli kasvoiltaan hiukan kurttautunut ja kasvanut vyötäröltään,mutta sama Linnea tämä tuntui olevan sisältään .
Ollin ajatukset liisivät takaisin 18-millisen elokuvaprojektin takakelauksella 18 vuotta sekunnissa.
--Mie kyl muistan siut sielt Lappenrannan Tilkast vuojen neljänkymmenen tammikuust!
--Sie oo se Korennon Linnea.
Olli lausui vienolla pojan äänellä Linnea-lotalle, hoitajattarelle,joka oli mittaamassa verenpainetta hänen terveemmästä hauiksestaan käsin pumpattavalla aparaatilla,minkä  lämpömittarintapaisen kannen alustassa luki hopeisin kirjaimin sanahirviö MERCURY SPHYGMOMANOMETER,mikä vastasi toista suomalaista sanahirviötä ELOHOPEAVERENPAINEMITTARIa.

Mercury
Sphygmomanometer

Hoiturin piti oikein laittaa pyöreät lukukakkulat taskustaan nokalleen tutkimaan tumma- ja kiharatukkaista jääkärivääpeliä tunnistamiseksi.
Olli jatkoi;
--Mie kuule olin sen Tilkan pätkäjääkär,se evakko-orpoinvaliidipoika,Oravan Olli..muistakos?
Linnealta putosi kuminen pumppauspallo kädestä hihkaistessaan:
--No voi sun kamalistuksen kauhistus!
--Oot sie se Pikku-Olli,jolla ol tikkejä otassaan ja käs paketissa!!?
--Ei voi olla totta!?
--Ootpas miehistynny oikeeks kommeeks mieheks ja ihan vääpeliks!
--Ei voi olla totta,että..!!

Siinä lentomatkan aikana entinen evakko-orpoinvaliidi jä hänen sotasairaalan emonsa muistelivat menneitä iloitsemalla jälleentapaamistaan melkein samanlaisissa olosuhteissa kuin vuoden 1940 tammikuussa,Ollin saavuttua haavoittuneena 7-vuotiaana karjalaispoikana Linnea-lotan hoidettavaksi.
Tenkasen Pena kateellisena käytävän toiselta puolelta välistä tuikki väliin huomautuksia:
--Voisittekste jo jättää ne sotamuistelma vähä niinkus sivummal,kummun konttei kolottaa ja raavituttaa niin pirkalast..eteski keskimmäsest,jokkon iha kusest kankkian!
--Saisinksmää pissasorsan tän petiin ja jonku nuaremma hoiturin tyyrääjäks ja vaikk ihan viärihoitajaks!?
Linnea-hoituri kävi hakemassa isosta Punaisen Ristin laatikosta Tenkaselle sorsan lausumalla;
--Noin ison kersantin pitäis osata tehä tarpeensa itestään,vai eikö vielä oo pottakoulust saatu päästöpapereit?
--Muistutat kummast suustais miun Jaska.miestän,joka invaliitikorppin kukkeloi ykskinttuisen Lappeenrannan Tilkan käytävil puhumal vain siivottomuuksii miul..
--Mie olin rukkoillu taivaan isält sen parantumist kinttunsa lisäks myös siit riivaajast,mikä puhui hänen suullaan asijattomuuksii...
--Osas hää puhhuu miut ympärkin ihan naimissiinki..
--Jaska sen tuon Ollinkin pelast suksil yhelt riihenkulmalt,minne ol räjähykses kierinnä risaks ammutun evakkoauton lavalt.
--Kaippa sen laupeuventejon takkii Herrakin piti Jaskaa hengis niinkuin palkkion..
--Oltiin oltu avijos Jaskan kans kuusitoist vuot,kun iski aivohalvaus viime suven ja nyt se makkoo vihanneksen vaateris lasareetin putkisängys ja muoviputkell syötettävän..
--Olin monneen kertaan sanonna sille,että vielä tullee Herran rankasu rivottomuuksijen pääl..
--Muuten ihan hyvä ja kunnollinen mies se oli ja lasten isä..tai on vieläkin,vaikkei tunne minuva visiiteilläin..
--Silmämunat nurin vain kahtoo harallaan kattoon...

1940.Evakkokuorma-auto

Malmin lentokentällä jääkärien siirrossa Kar-Airin rahtikoneesta Binz-korisiin Mercedes-Benz-ambulansseihin heitä vastassa oli yksi lääkärimajuri ja joukko lehtimiehiä kameroineen.
Salamavalojen häikäisyissä ja vielä tuplaten kirkkaampana peilatessa Convairin hopeisista kyljistä sekä lehtimiesten peräänanatamattomista uteluista ambulanssin peräovet lyötiin kiinni lääkintämajurin sanoessa tylysti tiedonurkkijoille;
--Ei mitään lausuntoja..No Comments!
Tenkasen Pena oli kuitenkin suulaampana kerinnyt lausumaan sanasen Uuden Suomen reportterille Pirkko Postille:
--Mää halusisin niinkus laussuu Tuntemattoman alikersantti Lahtisen sanoill,ett paskreissu tul tehtyy..ja ett ensmäsen ja viimesen kerran suamalainen jääkär isk sinikypäräist päätäs Suetsin ranna taatelipalmun runkko vasten...se on vissi se!!
Rahtikoneesta vielä laskettiin radistikersantti Ronkaisen tyhjä lyijyarkku Aeron lavettikärrylle,jolloin lehtimiehet kameroineen juoksivat kuvaamaan sitä.
Ajomatkalla lääkintämajuri etupenkiltä oli sanonut Ollille:
--Ette varmaan tiedä,mitä kuuluisuuksiksia ja sankareita teistä ollaan tehty?
--Muukalaislegioonasta ollaan teille luvattu hengenpelastuksesta jopa Croix de la Guerre-mitali urhoollisuudestanne ja ihan YK:sta saakka Dag Hammarskjöldiltä kirjallinen tunnustus sekä hänen avustajaltaan kenraali Martolalta teille ylennys ylivääpeliksi. Kersantti Tenkanen tulee saamaan ylikersantin natsat,samoinkuin kersantti Ronkainen niinkuin post-humous eli kaatuneena.

1958 MB 190 Binz-ambulanssi

Toipilaspari lepäili Tilkan kolmannen kerroksen toipilasosaston parvekkeella aurinkotuoleissa nauttimassa lämpimistä kevätsäteistä.

Aurinko kilotti lämpimästi kasvoihin,melkein puskemalla ihohuokosista hikikarpaloita tuulettomassa kulmassa jääkärien jo Suezilla ruskettuneille otsille.

Olli pyyhkäisi terveen käden kämmensyrjällä hikeä otsaltaan,kummankin hyvin näkyvästi ollessa syvissä mietteissä.Molempien jääkärien ajatukset liitelivät Suezin kanavan ja kotikauppalan välillä.

Jetlagistä silloin ei voitu puhua...ehkä potkuriviiveestä,mikä viikon levon jälkeen oli jo tasoittumassa Suomen Neiti Aikaan.

Olli ajatteli omaa Pirkkoaan ja Pena nuoria tanssilavan kretonkihameisia tyttöjä.

Olli avasi lopulta suunsa:

--Muistatkos Pena,kun viikkoo ennen sitä radioauton tuhoutumist me käytiin Kairossa rentoutumas?

--Sait jopa turpaas yheltä fetsipäält siell Madame Bardian klubiss...

Penan herätessä haaveistaan moninkertaisten tyllialushameiden alta vastasi:

--No ...eisse pirkal senttäs mun vikan olnu,kummää olsisin vain halunnu kollata sen makkijan napatanssijan navan päält niinkus tarkemmi niit heiluvii kultkolikoit.ett oliksne ihan aitoi...

--Sitse yks paksu fetsipää punasis ja väljis haaremopöksyisäs juaks paikal huutamaa kurkku suaran jottan haramii,kun joku hinaaja..(Haram arabiankielessä tarkoittaa kiellettyä)

--Mää kerkisin kyl huitasemaan sitä ensteks kuanoo,kun yhtäkkii mun pääll makas tusina paksuu haareminvartijaa...

Suezin konkarit Kyprokselle


Maailmantilanne 60-luvun alussa tuntui melko kiehuvalta,ainakin päivälehtien otsikoissa.
Vuonna 1960,kun savilaaksokauppalasta oltiin tehty kaupunki ja Berliini jaettiin muurilla kahteen osaan.
Amerikan presidentti John F. Kennedykin kävi lausumassa Berliinin muurilla,että " Ich bin ein Berliner!".
Ollista presidentin Länsi-Berliinissä  lausuma virke ei tuntunut yhtään ihmeelliseltä,koska itsekin oli kasvanut varsinaissuomalaisen kaupungin itäisessä ja työväen asuttamassa latteassa savipohjaisessa kaupunginosassa. Länsiosan rajalla vastapainoksi humisevassa mäntyrinteessä asui villoissa ja rivitaloissa kaupungin kerma. Berliiniä jakoi muuri ja kotikaupunkia joki.
Kerran hän oli lausahtanut eräälle länsisaksalaiselle kovapuutoimittajalle Amerikan presidentin kommenttia lainaten,että "Ich bin ein Ost Salonger" eli olen itäsalolainen,jonka sakemanni käsitti itäsalonkilaiseksi..

LBJ ja JFK

Samoin lehtiotsikot sekä muut tiedotusvälineet raportoivat Indo-Kiinasta,miten presidentti Johnson oli lisäämässä amerikkalaisjoukkojen määrää amerikkalaisen demokratian sekä nuudelitasavallan pystyssä pitämiseksi.Presidentti Kennedy oli ennen kuolemaansa laatinut kirjelmän joukkojen puolittamiseksi Vietnamissa. Johnsonin valettua presidentinvalan Washingtoniin Dallasista lentävässä Yhdysvaltojen presidentin suihkukoneessa,Jaqueline Kennedyn taustalla seistessä vielä attentaatista veren tahrimassa jakkupuvussa,LBJ heti istuttuaan Valkoisen Talon soikean huoneen työpöytänsä ääreen pisti JFK:n kirjelmän suoraan paperisilppuriin.

Nikuta modernin taiteen näyttelyssä
katsomassa metsätaulua
Juhart

Suomen itänaapurissakin tapahtui vallanvaihto Neuvostoliiton päämiehen Nikita Hrustshevin tiputtua pois suosiosta ontuneen ulkopolitiikkansa takia.Hän ei enää pystynyt pienillä possuntihrusilmillään eroittamaan Karjalan autonomisen tasavallan mäntyä Azerbaizdanin tasavallan taatelipalmuista,saamalla lisäksi Kiinan päämiehen Mao Tsetungin vihat niskaansa sekä Kuuban ohjuskriisin ydinkärjet persuuksiinsa.
Uutta kommunistisen puolueen puheenjohtajaa oltiin valikoimassa KGB:n johtoportaan sohvapolitiikkojen ja- kenraalien eläkeläisjonojen rintamitallikiillosta.

Koulujen avoimista ikkunoista kuuluessa heleätä lasten laulamaa suvivirttä "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen" pyöräilevä postinkantaja Huitinen aamukankkusessa pisti omakotialueella Särkänkatu 25:n postilaatikon kannen alle
Suomen YK:n esikunnan virkakirjeen. Samanlaisen kuoren kantoi itäkauppalan postinainen Bertta tavarapolkupyöränsä etutarakan nahkakassissa Muurlantulliin Eerikinkatu 13. punamullatun torpan postilaatikkoon.
Olli oli ruokatunnillaan kotona käydessään heti töihin palattuaan soittanut konttoristaan Tenkasen Penalle tehtaan pulpettiosastolle tulla pikaisesti käymään hänen luonaan.
Penan astuttua esimieskaverinsa konttorin oven vihreän liikennevalon sytyttyä sisään Olli puolihermostunut virne kasvoillaan tiikkipöydän takaa kysäisi:
--Sie kai sait samanlaiseen kirjeen kuin mie?
Pena vastasi paikalla:
--Joo.. mää kävin ruaktunnill postloorall ja siäll oli Kansan Uutiste kanss sellanen kuari...
--Kirjees tarjottiin mulle Kyproksen Larnakast vääpelin vakanssii suamalaisten YK-joukkojen Laplanteri-varikon pomoks...
--Entäs sull..?
Samalla Pena istahti rotkahtaen putkiteleskooppiselle konttorituolille,mikä päästi perän alta kuuluvan tussahduksen.
--Tua tualikin jo vastas mun pualest piäremäll!
Olli naurahtaen lisäsi:
--No-- miullekkii tarjottii Famagustast sotilasmestarin pallii autokomppaniast...
--Mitä sie meinaat ite tarjouksest..Pena?
Pena vastasi vasenta kankkuaan nostellen:
--Emmää tiärä sun siit Varma Kustaast  eikä mun Larnakastakaan mittään..mutt lisäliksa nykyäs ei pahimmite olsis suureks vahinkoks mull....jos vaan Monntaaki antasis meitil pikkase sotalomaa yhren kerra lissää...

Olli katseli konttorin ikkunasta johonkin kaukaiseen avaruuteen vastaamalla:
--Mie kyllä ottaisin vuoden pestin,jos Monntag antais vuoden rokuliloman,kun viimeinen keikka Suezilla tupsahti lyhkäseks ekyptiläisten kranaatist...
--Siulla olis helpompi lähtee poikamiehenä,mutta miun pitäis jutella Monntagin kanssa,kun istun vielä melko tuoreella pallilla ja Pirkonkin kanssa pitäis neuvotella,vaikka sillä on melko hyvä työpaikka Sokoksen tavaratalon uutena kassapäällikkönä..ettei se niinkuin rahallisest vedä persmäkeen päin..
--Miulle kyllä sopis hyvin kun miun oikee käsi teknikko Sahala osaa hoitaa puljun yksistään...
--Lisäks se Monntag reservin majurin kyllä suosii YK:ta ja sinibaretteja,kun oikeen virallisesti kuhtuvat palvelukseen...
--Kuule.. mie käyn Monntagin juttusil ihan meijän kummankin puolest...että anna miun hoitaa se juttupuoli...
--Tämä virallinen kutsuminen oikeesti on melkein samanlaista velvoitetta kuin kertausharjotuksiin meno,...joskin pikkaisen pidempänä kontrahtina..

(YK päätti Kyproksen rauhanturvajoukkojen perustamisesta maaliskuussa 1964 ja pyysi Suomelta pataljoonaa käyttöönsä. Asia oli meillä suuren ylpeyden ja kiinnostuksen aihe, lehdistössä sen kevään ja vuodenkin tärkeä uutinen. Heti huhtikuussa Kyproksella oli jo 1007 suomalaista rauhanturvaajaa. He polkivat Larnakan satamasta ylös Nikosiaan. Suomalaiset selvittivät polkupyörämarssin lämpimästä säästä huolimatta. Oli siinä paikallisilla ihmettelemistä.)

UN Laplander

Kaverusten astuttua jälleen,nyt kuitenkin Santahaminan kasarmin portailta etupihalle.missä seisoskeli jonossa muita syyniin saapujia,Pena piti äänekkäästi kehaista seisojille Suezin kokemuksistaan:
--Paljo onnee teitil pojil vaan tulevas komennuksess...
--Mun kokemukse pohjalt muslimi ja orttoroksi ovas yht hullui....
--Suezil mää sai venäläisest epyktiläiste ampumast kranaatist persseesen ja nyte mää jourun hualtamaan ruattalaisii Suamen YK:n Laplanterei yhres orttoroksipiispapressan johtamas saarivaltios...
--Se Makarioskin aikonas oli olnu oikkeen nuari kapinalline ja tappanu ammatikses britei sekä muslimei..
--Mää kyl sanosisin,ett tääll Suamess asjat ovas pal paremmas reeras,ett papit ja piispat piretää valtijost erilläs..
--Jos papit pantas johtamaan valtijot,niin vainait tulsis yhrel rytäkäl enämpi ja kirkollisverokki nousisi kuoppausten kanss taivaissin..
--Onse kumma kun meitin evankelisluterilaises kirkos hukataan niin paljon aikaa kaikkeen synninpäästöön ja Saatanan kanss painimisseen,ett sen takii jourutaan maksamaan pelkäst saarnaamisest korkeet kirkollisveroo..
--Saarnaspöntöst saa vaan rahan vastineeks jonkinlaissii haavekuvii kultaraittisist ja vihernurmisist paratiiseist neitsyiren kanss ta pirkulan kuumast helvetin pannuhuaneest,miss piräis lapioira kaula paskasen ikusest koksii luukust sissään.....
--Mää olen seljällän maannu umpikännis meirän kaupunkin joenpenkal mimmi kainalon alla ja lapioinu koksii pannuhuanees minimipalkall..ett voisin sanoo kokeneen helvetin ja taivaan tääl maan pääll melkken vuoronperään...

Me Tammelat

Kotona Ollin istuskellessa Pirkon kanssa olohuoneen kernisohvalla katsomassa Me Tammelat-perhesarjaa mustavalkotelevisiosta,Pirkko oli aanannut jotain Ollin levottomasta käytöksestä.
Pirkko ohimennen kysäisi Ollilta kaataessaan lisää kahvia kuppeihin tiikkipöydällä,missä Katso-lehden kannessa oli kuva mustanpuhuvasta ja partasuisesta Makarioksesta:
--Sano mulle suoraan,koska sulla ja Penalla on lähtö sinne Kyproksell!
--Mää en kestä tollast saloitteluu,kun jo sun pärstäs jo paljastaa,ett lähtö on eress!
Pirkko pyörittäessään sormillaan vihkisormuksia jo lievästi pöhöttyneissä käsissään lausui:
--Tieräksää,ett mää olen jo kolmat kuukaut paksun..?
Olli kavahtui lisäämään:
--Nytkös siun piti kertoo miull,että perheenlisäyst on tulos,kun miull on melkeen lähtö ees..?
Pirkko vastasi:
--Mää tiäsin sun lähröst jo etukäteen,kun sää aina seisosis töiren jälkkeen olkkarin ikkunan eress tiiraamas verhojen välist johkiin taivaall ja siirtelis vaasei ja kukkaruukui ikkunalaurall kuin jollan shakkipelilaural ihan ankeleekist.
--Emmää olis halunnu pelotella sua tiineks tulemisest,kussää olsis kuiteskin huamannu mun vyätärönkin paksuuntunneen jo koton ollessas..
Olli:
--No en mie voi sitä kontrahtii enää peruuttaakaan ja se tenava saa sitten tulla,kun on tullakseen.
--Kyllä kai siun äitees vois jelpata näissä huushollihommis,kun sillä ei oo muuta tekemistäkään,kun papan kanssa nokitusten kiikkua keinutuoleissa televisijon ääressä..
--Mie tuun takaisin ensivuojen elokuun tienoilla,kun täällä pijetään ne suuret messutkin ja tulijaisiks mie kasvatan meijän pankkitilijäkin,että saahaan rakennettua se lisäsiipi tuonne makuuhuoneen perrään...
--Niin...kait miut vielä huolitaan yhden oravanpojan tai -tytön isäks?
Olli lisäsi hieroskelemalla hellästi Pirkon alkavaa vatsakumpua ..
--En mie kyllä tienny olleeni niin myrkyllinen,että sie yhen vällykäärmeen pistosta pamahit tiineks..
Pirkko:
--Kyll me tääll pärjätään..älä ole hualisas...ja äitee saa kutoo töppösii ja koltui tuleval vauval...
--Eniten mää pelkkän ett joku hualimaton muslimi ampuis sult kontit alta siäl Kyproksel... ja sust tulis invaliidi loppuelämäks ...tai pahimmas tapaukses...no emmää uskal eres ajatella..
Olli:
--Elä sie Pirkko murehi...mie pijän päätän alhaalla eivätkä niiden turkkilaisten kiväärit ulotu sinne Famagustaan asti...

Kyprosta

Jaakko Nousiaisen kokoama radio-ohjelma kertoo pysyvän YK-pataljoonan perustamisesityksen eduskuntakäsittelystä, saaren historiasta, kriisin taustasta sekä Suomen YK-joukkojen ensimmäisestä tehtävästä Suezilla 1956.

Päättäjät pitivät YK:n pyyntöä osoituksena Suomea kohtaan tunnetusta luottamuksesta. Ohjelma muistuttaa kuitenkin, että saarelaisten ristiriidat olivat ankaria, ja kotoista 1930-luvun kielitaisteluamme voitiin pitää tähän verrattuna "lastenleikkinä".

Raamattuja ja rynnäkkökiväärejä

Kyprokseen haluavia vapaaehtoisia totutettiin Santahaminassa mm. vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja englanninkielisiin liikennemerkkeihin. Rynnäkkökiväärikin oli toisille vielä outo tuttavuus. Tv-uutisten haastattelussa moni kertoi lähtevänsä Kyprokseen rahan tähden tai yksinkertaisesti nähdäkseen maailmaa.

YK-sotilaat varustettiin myös hengen ravinnolla. Suomen Pipliaseura lahjoitti YK-pataljoonalle tuhat Raamattua. Rauhanturvaajille pidettiin 23. huhtikuutalähtökatselmus ja kenttähartaus, joissa tehtävän uutuutta ja poikkeuksellisuutta tähdennettiin.

Pääjoukon lentokuljetukset amerikkalaisilla Globemaster-kuljetuskoneilla alkoivat 25. huhtikuuta 1964.Uutisvälähdyksessä lentokoneeseen jonottavien sotilaiden ilmeet näyttävät huolettomilta.

Saunovat suomalaisurhot

Kaarle Nordenstrengin radioreportaasissa tutustuttiin Suomen YK-miesten tunnelmiin runsaan kuukauden kuluttua. Ohjelma kuvaa suomalaisia "arvostetuiksi urhoiksi, jotka avaavat olutpullon konepistoolin jyvällä ja kylpevät 16 saunassaan eukalyptusvihdoilla".

Leppoisassa reportaasissa tavataan YK-sotilaita mm. uimarannalla ja komppanioiden välisessä pesäpallo-ottelussa. Vartiopisteessä reportteri herättää sikeäunisen vapaavuorolaisen kertomaan, millaista unta hän näkee.

Eräät paikalliset asukkaat osasivat jo mm. ilmaisut "kaunis nainen" ja "puukko". Vastapainoksi osalla meikäläisistä oli englanninkieli vasta opetteluvaiheessa.

Mieliala oli sotilaiden mukaan "swinging", ja suhteet saarelaisten molempiin osapuoliin olivat kohteliaat ja mukavat. Aiempi jokaöinen ammuskelu oli nyt jo loppunut.

Aivan huolettomaksi ei rauhanturvaaminen Kyproksella kuitenkaan osoittautunut. Jo toukokuussa lennätettiin kotiin siunattavaksi turkkilaisten luodista kaatunut jääkäri Unto-Pekka Juhani Matikainen, suomalaisten ensimmäinen ja onneksi ainoa kuolonuhri kaikkiaan toistakymmentä vuotta kestäneessä operaatiossa.

Vuoden lopulla Yleisradio järjesti YK-sotilaille sota-ajan tyyliin aseveli-illan, jossa joukkoja viihdyttivät mm. laulaja Ragni Malmsten, hanuristi Kalevi Nyqvist, näyttelijä Liana-Kaarina sekä pataljoonan omat voimat. Toimittaja Kaarle Nordenstreng raportoi ohjelmassa "vihreäksi linjaksi" kutsutulta rajavyöhykkeeltä, jossa ainoat pamaukset kuuluvat enää puhjenneista pyöränrenkaista.

Jaettu Kypros

Makarios III

Turkin hihasta ja Makarioksen hiipasta

Euroopan CIA-päällikkö päätti siirtää Ollie O'Brienin takaisin Langleyhyn v.1961 kommunismin pelon näyttäessä painottuvan Etelä-Eurooppaan,kuten Kreikkaan,joka näytti keikkuvan everstijunttauhassa.
Kreikassa oli tarjolla myös uusi sosialistinen presidenttiehdokas Andrea Papandreou,jonka tuleva everstijuntta tuli panemaan vaaliarestiin.
Kreikan CIA-osasto johti myös tiedusteluja Kyproksella,missä turkkilaiset ja kreikkalaiskatoliset kypriootit taistelivat sisällissodan partaalla kysymyksestä,mille maalle saari kuuluisi.
Omalta osaltaan myös kommunistit halusivat siivun kakusta tai koko saarivaltion. Nikosiaan oltiin lähetetty Moskovasta agentteja aiheuttamaan enemmän kaaosta dijtatuurin ja kapitalismin piikkiin.
Tiedusteliosastojen salasodassa eräs CIA:n agentti amerikankreikkalainen ja Pittsburgista Pennsylvaniasta kotoisin ollut Frank Stavrapoulus oltiin ammuttu kuoliaaksi Limassolin teollisuusalueella. Langleyssä katsottiin saarivaltiontarvitsevan uutta agenttiverta..ehkä sotilaskoulutuksen saanutta,jolloin arpa laskeutui Ollie O'Brienin vaakakuppiin.
CIA järjesti hänelle siten kulissiviran Morgan Trust-vakuutusyhtiön varajohtajana Montralissa,jota kautta hän voisi hakeutua Kanadan YK-pataljoonaan valvomaan Kyproksen kriisiä Nikosiasta.
YK-viran ohella hän voisi tutkia CIA-agentin murhaa sekä paikallisen kommunistisolun toimintaa.


Uuden vuosikymmenen alussa kiehui itäisessä Välimeren kolkassa.

Oikeastaan siellä oli ollut levotonta jo 

50-luvun alusta.

Suezin kriisi oli melkein joutunut unholaan.

Kyproksen saarella oli ollut yhteenottoja turkkilaisen seka kreikkalaisen väestön välillä pitkään.

Vuonna 1955 kapinaeversti Grivas yritti saaren liittämistä Kreikkaan.

EOKA eli kyproslaisten vapaustaistelijoiden organisaatio käsitti poliittisia sekä sotilaallisia  saaren johtajia ,joista kuuluisimpia olivat eversti Grivas sekä ortodoksisen kirkon arkkipiispa Makarios.

Saaren liittämistä manner-Kreikkaan kutsuttiin ENOSIS:iksi eli Liitoksi.

Arkkipiispa Makarios karkotettiin Kyproksen saarelta 1956 Seychellien saarille brittihallinnon käskystä.

Arkkipiispa palasi saarelle vuonna 1959 ja valittiin itsenäisen turkkilaiskreikkalaisen Kyproksen presidentiksi.

Vuonna 1963 turkkilaiset julistivat saaren pohjoisosan itsenäiseksi turkkilaiseksi osaksi.

Siitä alkoivatkin uudet kahinat,mihin myös kreikkalainen kommunistinen järjestö AKEL Moskovan tuella yritti sohaista.

Saarella kytevästä kommunismin uhasta alettiin CIA:n Langleyn päämajassa olla huolestuneita.

Funeral in Berlin

Ollie O’Brien oltiin Helsingin komennuksen jälkeen kutsuttu ennen Langleyhin muuttoa Berliiniin vuonna 1961.Hän pääsisi tutustumaan brittiläisen MI6:n (kuuluisan filmiagentti 007:n tiedusteluosasto) sekä CIA:n yhteistyökanavaan ns.Berliinin tunneliin.

Tietokanava oltiin kaivettu aivan itäsaksalaisen Volkpon (Volkspolizei) päämajan alle .

(Vuonna 1964 jopa brittiläisessä filmimaailmassa tunnettiin Berliinin tunneli elokuvassa Funeral in Berlin.

Pääosaa esitti MI6:n filmiagentti Harry Palmer alias Michael Caine.)

Vuoden 1961 kesäkuussa presidentti Kennedy vieraillessa Länsi-Berliinissä.Ollie katseli televisiosta presidentin kuuluisaa puhetta,joka sai Branderburgin portin edessä seisovan saksalaisyleisön hurramaan.Itäsaksalainen rajapoliisivartio seisoi jäykkänä Checkpoint Charliella katsomassa pitkää muurin kylkeä.

‘Ich bin ein Berliner’,presidentti oli ilmoittanut länsiberliinilaisille Berliinin muurin edessä.

Länsi-Saksan vierailua ennen Jack Kennedy  Jackie-vaimoineen olivat vierailleet  Pariisissa,missä presidentti de Gaulle oli esitellyt itsensä lehdistökonferenssissa mieheksi,joka vei Jacqueline Kennedyn lounaalle.

Berliinistä Kennedyt matkustivat Wieniin ,missä JFK tuli tapaamaan Nikita Hrustsevin.

Wienin konferenssissa presidentti tuli äkkäämään,että Neuvostoliiton ja Itä-Saksan välinen ns. rauhansopimus oli ristiriidassa Liittoutuneiden keskeisen sopimuksen kanssa II:sen maailmansodan jälkeen.

Berliinistä Ollie kutsuttiin takaisin Langleyhyn vuoden 1964 alussa koulutettavaksi uuteen tehtävään.

Hänen pitäisi  tutkia ja paljastaa KGB:n salaliitto AKEL:in kanssa keikauttaa kreikkalaisen saarenosan hallinto Moskovan alaisuuteen.

Yksi CIA:n kreikkalaissyntyinen agentti oltiin murhattu Nikosiassa.

Murhaajaa tai murhaajia epaitiin AKEL:in tai KGB:n agenteiksi.

Brittiläisellä MI5:n erikoisosastolla (Special Branch) oli residenssiagenttinsa Nikosiassa ja yhteistyö amerikkalaisen CIA:n asiamiehen kanssa oli hiukan ontuvaa,molempien soolatessa  omalla tahollaan omissa intresseissään.

CIA:n jenkkiagentti Paulos ’Paul’ Aristopoulos oltiin ammuttu Nikosiassa keskellä kirkasta päivää ruuhka-aikana autoonsa.

Moottoripyörallä ajava balaklaavapainen miespari oli ampunut hänet liikennevalojen punaisissa seisoneeseen Peugeot 404-autoon .

Paul oli ensiksi palvellut Manner-Kreikassa Ateenassa CIA:n yhteysmiehenä.

Hän oli syntyisin ja kotoisin New Yorkin Bronxista,missä isä Aristopoulos piti kreikkalaista ravintolaa Hellasta.

Paul oli ystävystynyt erään eversti Papadopouloksen kanssa,joka kertoi olleensa kyllästynyt monen korkean upseerin kanssa lahjuksia ottaviin ministereihin,pehmokuningas Konstantiniin sekä muihin rojalisteihin.

CIA:n tuella oltiin pumpattu Kreikan armeijalle varoja ase-ja kalusto-ostoihin mahdollisen kommunistiuhan verukkeella.

Washingtonissa ajateltiinkin,etta oli parempi satsata oikean siiven mahdolliseen junttahankkeeseen kuin heikkoon monarkiaan kommunismin uhan alla.

Historia ilmeisesti toisti itseään.

Sota-aikana siviilivastarinnan kommunistisissit taistelivat saksalaisia vastaan, vapauttaakseen maansa fasismin puserruksesta sosialistiseksi paratiisiksi.

Sissijärjestöä rauhan aikana nimitettiin Kansalliseksi Vapausrintamaksi.

Vuosien 1946-9 siviilisota päättyi valitettavasti rojalistien voittoon, kuningas Paulin istuuduttua valtaistuimelle.

Jollei Kreikan kuninkaallinen armeija olisi saanut presidentti Trumanin apua, olisi voinut kätdä päinvastoin.

YK:n alettua lähettää rauhanturvaajia Kyprokselle ,CIA järjesti Pllielle työpaikan Seagramin konttorissa Torontossa.

Samalla hänen henkilötietonsa vaihtuivat kanadalaisiksi.

Hän työskenteli Alec Dalton-nimisenä Kanadan  Seagramin ulkomaanmyyntiosastolla.

Olliella oli hallussaan Kanadan Territorial Armyn reservin luutnantin sotilaspassi.

Näillä avuilla hän pääsi  kapteenin vakanssille kanadalaisiin YK-joukkoihin suuntana Nikosia, Kyproksen pääkaupunki.

Atlantin toisella puolella suomalainen YK-pataljoona oli valmistautumassa lähtöön uudelta Helsingin Vantaan lentokenttältä.

YK:n valkoinen Hercules-kuljetuskone imi sisäänsä sinibarettisia jääkäreitä.

Koneen rahtiramppia käveli ylös vieretysten jääkäripari ,ylikersantti Tenkanen sekä  ylivääpeli Orava.

Kummatkin olivat saaneet värväyksessä arvoasteessa pykälän korkeamman vakanssin.

Tenkasen Pena tokaisi kumppanilleen Ollille,parin astuessa suureen rahtitilaan:

--’Muistakssää Ola ku reissattii Globemaasterill Ekypti Port Saidiin vuan viiskytkuus?
Sää tenntasis arapiankiält nii innokkaast!

--Olekssaa nyte kiälimiähen ottanu turkkilaise ja reikkalaise sanakirja föliisäs?’
--Vai käviksää Kirkkokarul tenttaamas Tattari-Paavon nahkaputiikis turkinkiält...sen sukunimes lausumisess mull menee ain kaikk konsonantikki sekasi ....Bedredrin vai Bedetdrin..

Olli naurahti Penan kysymykselle letkauttamalla:

--’Ei miulloo muuta kirjaa mukan kuin kreikkalais-roomalainen painiopas sekä Berlitzin matka-aapinen,jos ne auttais mahollises lähitaistelus kreikkalaisten tyttärien kans.’

Aiemmin keväällä 1964 Olli oli Penan kanssa marssinut johtaja Monntagin työhuoneeseen.

Molemmat pyysivät yhden vuoden komennuslomaa YK:n  Kyproksen suomalaisessa jääkäriripataljoonassa.

Monntag oli sydämessään miesten puolella komennuksessa vanhana jääkäririkapteenina.

Toisaalta hän tarvitsi Ollia tehtaalla.

Olli oli värvännyt Penankin vanhalta tehtaalta työnjohtajaksi uudelle metalliosastolle vastuunaan pulpettien sekä tuolin- runkojen putkisinkitys sekä emalimaalaus.

Lopulta johtaja oli puoltanut ja myöntänyt vuoden loman Ollin vakuutettua,että varamies teknikko Salmela pystyisi hyvin hoitamaan tehtaan tuotannon.

Monntag hyvästeiksi letkautti,minkalaisia urheusmitaleja ja -merkkejä Orava taas vuoden päästä kantaisi rinnassaan.

Olli vastasi toimitusjohtajalle,että mahdollisesti  muovista sotainvaliidien liiton vappumerkkiä.

UNFICYP-Land-Rover turkkilaisessa Khitmin
kylässä Kyproksella

4.Puskurinkosketuksia puskurivyöhykkeellä

--------------------------------------------------------------

Kanadalasiten Humber FV 1611 MK2- ja Daimler Ferret
Mk 2-3-
panssariautot Kyproksella 1966

Olli vastasi Nikosiassa Suomen YK-pataljoonan autokalustosta korjaamopäällikkönä.

Pena taasen palveli oikeana kätenä varaosavaraston esimiehenä varikolla.

Pataljoonan autokanta käsitti Land-Rover-partioautoja sekä Bedford J- ja RL-kuormureita että kanadalaissuomalaisen Delta Forcen Humber FV 1611 Mk2-panssariautoja..Lisäkalustona oli myös kaksipyöräisiä...Jawa-moottoripyöriä sotapoliisien partiajoihin..

Muutama uusi Volvo Laplander-maastoauto oli saapunut pataljoonalle laivalla Limassoliin.

Olli oli käynyt hakemassa Penan ja parin autonkuljettajan kanssa Laplander-lähetyksen Limassolin satamasta Nikosiaan yhtenä viikonloppuna.

Suomalaiset kyllä pitivät Laplandereista enemmän kuin Lantikoista,joidenka ratit olivat brittilaisittäin väärällä puolella.

Volvojen B18-koneetkin oli sitkeämpiä kuin brittijeepin äänekkäät diiselit.

Usea YK-pataljoonan Land-Rover-kuski oli lukenut Seuran jatko-artikkelin lehden Rauno- ja Mimosa Pankola-reportteriparin matkasta maailman ympäri.

Ihmetystä artikkeli oli tuottanut,ettei pariskunta Lantikan kovista resoreista sekä laiskasta koneesta matkan jälkeen olisi ottanut eroa.

Mimosa Pankola ja Land-Rover

 Rauno Pankolan Afrikan safari : autolla Afrikan ympäri (Gummerus, 1961) on kuvaus kirjoittajan ja hänen vaimonsa Mimosan Afrikan-matkasta Elmeriksi nimetyllä Land-Roverilla. Matka alkoi juhannuksena 1959 ja päättyi tammikuun toisena päivänä 1961. Reitti kulki 32 afrikkalaisen maan läpi; matkamittariin kertyi kilometrejä 56 000, joista 46 500 Afrikassa.

Kuskeista oli jo vartin partiomatka äänekkäistä Lantikan kopissa sekä gazimaisien kovien jousien päällä inkvisitiomaista kärsimystä.

Tenkasen Penan mukaan Jeesuksellakin pääsiäisenä aasin selässä Jerusalemin sisäänmenotiellä oli pehmoisempaa ajoa.

Land-Rover oli ylikessusta yhtä käytännöllinen kuin kaksisylinterinen ulkohuussi.

Olli oli lukenut eräästä brittiläisestä Autocar-lehdestä,että yksi brittireportteripariskunta oli tehnyt samanlaisen maailmanympärimatkan Afrikan halki Australiaan sekä Amerikan kautta Isoon Britanniaan vanhalla Riley Kestrel-vaunulla.

Pari oli eronnut välittömästi matkan jälkeen ja auton korin puukehikkokin oli puoliksi austraalialaisten termiittien syömänä.

Kyproksen liikenne oli brittiläisesti  vasenkätinen.

Monella suomalaisella kuljettajalla tapahtui ajattelemattomasti seka uuvuksissa virhe,että auto ajautui tien väärälle puolelle ,jolloin peltityöt lisääntyivät varikolla.

Lantikoissa peltikorjaukset onnistuivat yleensä alumiinipaikoilla sekä popniiteilla.

Laplanderien vahvat karjapuskurit taasen aiheuttivat vastaosapuolille suurempaa haittaa,jolloin vakuutussolmuissa pataljoonan varikko suostui oikaisemaan kreikkalaiskyprioottien autojen kolhut ja lommot maksutta.
Suomen YK-pataljoonan tehtävänä oli partioida Nikosian katuja järjestyksen pitämisessä jreikkalaisten ja turkkilaisten esikaupunialueiden rajakortteleissa. Suomalaisille kuului myös kaupungin turkkilainen pohjoisosa ja kreikkalaista eteläosaa valvoi kanadalainen osasto.
Pataljoonan varikko sijaitsi vanhalla turkkilaisella ottomaani-imperiumin aikaisella kasarmilla,minkä esikuntarakennus muistutti kaariholvineen jonkun sulttaanin taikka kalifin pienoispalatsilta.
Rakennukset olivat melko rapistuneita pataljoonan päästessä majoittumaan niihin suursivousurakan jälkeen. Siivous tuotti kymmenisen kuorma-autollista ihmisulostetta,lahonneita edellisvuosisadan aikaisia Lee-Enfield-kivärintukkeja sekä umpiruostuneita kiväärinpiippuja että kiinnijämähtäneitä lukkoja..
 Varikkojääkärien työ oli loputonta ja uuvuttavaa autopuulin korjausta.

Varikko sijaitsi lähellä turkkilaista puskurivyöhykettä,minkä takana nousi jylhä Kyrenian vuoristojono.

Joskus öisin varikon osavarastoon oltiin murtauduttu ja epäiltiin turkkilaisten käyneen osahankinnoilla

1949 Studebaker

Toisaalta Pena epäili eraästä kreikkalaista pataljoonan palkkalistoilla työskentelevää jakelukuorma-autokuskia Adriania,jonka vanhaan Studebaker-kuorma-autoon ilmestyivaät uudet Hellan lisävalot katolle.

Tämä kertoi ostaneensa valot kylläkin yhdestä Nikosian romuttamosta saksalaisen turistin kolarimersusta.

Adrian oli kova amerikkalaisten ihailija,kulkiessaan aidoissa cowboy-saappaissa,joita eräs tuttu valmisti Nikosian nahkaverstaassaan myytäväksi ulkolaisille.

Made in Texas -kultaleimainen polttomerkki  saappaan sisäpohjassa vakuutti merkin aitoudesta .

Yövartiota oltiin varikolla vahvennettu sabotaashin pelossa ja varkaudet loppuivat kuin laakista.

Suomalaiset kuljettajat joutuivat uudelleen autokouluun,vaikka Santahaminassa heille oltiin opetettu brittiläisiä liikennesääntöjä ja paikallisia liikennemerkkejä.
Loogisesti ajateltuna kaikki ajaminen saarella oli vain peilikuva mannereuroopplaisesta ajotavasta. Liikenneympyrissä ja risteyksissä etuajo-oikeuden oppiminen tottumattomille aiheutti kaaoksen kaiken ryhmittymisen kulkiessa vastapäivään.
Brittiläinen Territorial Armyn autokomppanian vääpeli tyypillisten brittialiupseerin ylähuuliviiksiensä päitä sormilla sukiessaan vakuutti,autokoulun suomalaisille oppilaille,että vasenkätinen liikenne oli maailmassa ainoa oikea ajokulttuuri.
Hän todisti väitettään historiaan,jolloin vasenkätiset ritarit olivat harvinaisia.
Jossain Sherwoodin kapealla tienpätkällä Nottinghamiin kulkevat ritarit kapealla tiellä ratsastivat aina vasenta syrjää käsien roikkuessa oikealla sapelinkahvassa kiinni valmiina taisteluun vihamielisen vastaantulijan kanssa tilaisuuden tullen.
Suomalaisjääkärit tyypillisesti järmäsivät vastaan vasenkätisyyttä lausuessaan.että oikea käsi on tarkoitettu enimmäkseen auton hallintalaitteiden käyttöön eikä vasenta voi käyttä yhtä hyvin edes laittiakepin käytössä,kun lantikassakin ykkönen oli synkronoimaton. Vasen käsi ei kelpaa edes kusikourulla ohjauskädeksi saatika punaisen nortin pitokädeksi.
Brittivääpeli hirnui suomalaisten kommenteille sanomalla:
--Live in Rome as Romans do!


Alkuviikkoina varikolle tuotiin useita kertoja Laplandereja vääntynein etupuskurein oiottavaksi,Pari lantikkaakin joutui etulokasuojakorjaukseen alumiinisten siipien saatua painaumia ja jopa nyrkin mentäviä reikiä. Painaumat oiottiin suoriksi ja reikien peitoksi popniitattiin ratsupaikkoja,koskei tallilla ollut alumiinihitsausvälineitä.
Hiljalleen ajotaidon vakiinnuttua vasenkätisessä liikenteessä kotjaamokäynnit peltiverstaassa vähenivät melkein minimiin.
Viikonloppuisin pataljoonan toimistossa kirjoiteltiin lomalupia,jääkärien päästessä Nikosiaan baareihin,ravintoloihin sekä tyttökaduille irroittelemaan.
Yksi kuuluisa ravintolatappelu jäi mustaamaan suomalaisjääkärien mainetta,mutta syypäinä olivat oikeasti kierot kyproslaiset,joita suomalaisjääkärit rehellisyyden- ja oikeudentajussaan joutuivat kurittamaan nyrkein ja kättä pidemmälläkin..

Georgios Grivas

Saaren vuonna 1961 liittymisestä Brittiläiseen Kansainyhteisöön johtuen brittijoukkoja pidettiin kahdessa tukikohdassa saaren etelärannikolla Dhekeliassa sekä Akrotirissa.

Dhekelian sotilastukikohdan alue sijaitsi aivan puskurivyohykkeen eteläkärjessä ylettämällä lonkeronsa melkein turkkilaiseen kaupunkiin Famagustaan asti.

Suomalaiset jääkärit väänsivät satamakaupungin nimen Varma-Kustaaksi.

Vuonna 1956 brittijoukkoja saarella oli 40.000, joita eversti Grivasin muutama sataa sissiä mottitekniikalla pystyi pitämään tukikohtia sumpussa.

Brittiläinen politiikka saarella oli täysin epäonnistunut eikä brittien siirtomaatoimisto osannut neuvotella vastuunjaosta paikallisten organisaatioiden kanssa ajoissa.

Vasta aseellisten kahakoitten jälkeen 1959 päästiin sopimukseen arkkipiispa Makarioksen kanssa ,jolloin  eversti Grivas pääsi livahtamaan maasta mantereelle.

 Brittien  tiedustelujaosto MI5 oli yrittänyt kaiken kapinaeverstin pidättämiseksi,mutta saarella tiedettiin hyvin, ettei eversti koskaan antautuisi elävänä briteille.
Eversri Grivas palattuaan Ateenaan alkoi suunnitella kuningas Konstantin XII syöstämistä vallasta paikallisen kommunistijärjestön kanssa.Armeijan esikunnassa myös kiehui monen everstin halutessa päästä vallankahvaan kiinni.  Kenraali Zoitakis oli johtamassa kaappausyritystä everstijuntan pyrkimyksissä,vaikkakin myyräntyö oli vielä piirustuspöydällä sketsinä.
Grivas oli lähettänyt KGB:n agentteja kalastustroolareissa Pireuksen satamasta Kyprokselle,pannen alulle laajahkon sabotaasikanpanjan imperialististen ja monikansallisten tuotantolaitosten tuhoamiseksi paniikin aikaansaamiseksi siviiliväestössä sekä saaren valtapiireissä.
Presidentti Makarios ei ollut kreikkalaisille kommunistille mikään ongelma,kirkonmiehen matkustellessa patriarkaalisena kumouspiispana maailmalla.
Hänen likvidoimisensa oli vain ajasta kiinni.
Ollie oli saanut ohjeet pitää Makarios vallassa keskittymällä kommunistisolujen tuhoamiseen sekä viestintäkeskusten salakuunteluun. Eberstijuntan tuleva valtaantulo oli CIA:lle sekä Yhdysvalloille eyyä Ollielle pikkupiru kommunismipirun rinnalla,koska juntta saisi täyden Yhdysvaltojen tuen vaikka Valkoinen Talo joutuisi puuttuumaan virkamielessä demokratian puutteeseen sekä ihmisoikeuksien rikkomiseen.
Kreikka ja Kypros laskettiin Langleyn pääkonttorissa yhdeksi tuloskokonaisuudeksi turkkilaiskysymyksestä riippumatta.
Tästä kaikesta tulisi tulemaan tiedustelupalvelujen oma laiminlyönti uskonnollisen fundamentalismin jo kävellessä lastensandaaleissaan.


Samanlaista sissisotaa turkkilaiset sekä kreikkalaiset kävivät puskurivyöhykkeellä vuonna 1964 eivätkä salamurhatkaan Nikosiassa olleet viikottain epätavallisia.

Kommunistijärjestö AKEL oli myöskin kovin aktiivinen nitistämään saarella kreikkalaismielisiä everstijuntan tukijoita.

5.Jälleentörmääminen Olympuksen kulmalla

------------------------------------------------------------

Erikoisella tavalla kohtalo tulisi solmimaan Ollin ja Penan sekä Amerikan Ollien tapaamisen.
Jääkäriapri oli partioinut v.1958 Suezin kanavan rantoja,mitkä aikoinaan olivat kuuluneet Ottomaani-Turkin valta-alueeseen. Amerikkalaisilla oli myös kiinnostusta kanavan lähi-idän öljynkuljetusreittinä.
Ottomaani-Turkki oli historiassaan venyttänyt puolikuusakaraansa Balkanille melkein Itävalta-Unkariin asti.Turkille vuodet 1821-29 eivät enää olleet Serbiassa eikä Bosnia-Herzegoviniassa Balkanin jihlaa Kreikan ajettua turkkilaiset takaisin Bosporin salmelle sekä Vähä-Aasian puolelle. Venäjä samalla yritti hyötyä tilanteesta taistellessaan Britannian ja Ranskan vasrustuksesta huolimatta..päätymällä Krimin sotaan.
I Maailmansodan aikana Turkki oli Saksan liittolainen menettämällä v.1913 Syyrian, Mesopotamian (Irakin) sekä Egyptin.
V.1919 kreikkalaisten vallattua Smyrnan (Izmirin) kansallistunne kuohahti Turkissa Mustafa Kemal Atatyrkin johdolla päätyen proviisionaalisen hallituksen perustamiseen Angoraan eli Ankaraan. V.1920 Atatyrk ajoi kreikkalaiset pois maasta Turkin julistauduttua v.1923 tasavallaksi,Atatyrkin tullessa maan I presidentiksi.
Atatyrkin Kansanpuolue hallitsi v.1950 asti ja Demokraattinen puolue v.1960 asti sotilasjuntan otettua vallan v.1960-61 teloittamalla pääministeri Menderesin,joka oli epäonnistunut talousohjelmallaan.
Turkki oli Vähä-Aasian esimerkkinä länsimaalaistumisessa kokoomushallituksen jatkaessä vielä v.1964. Vasta v.1965 Kyproksen kriisin aikana Oikeuspuolue voitti kansanedustuslaitoksen tuolit Turkin seistessä neutraalina pitäessään lämpimiä suhteita Neuvostoliittoon sekä Länteen. Turkin käännyttyä itään päin huolestutti Yhdysvaltoja,etenkin CIA:ta kommunistien sulttautuessa myös Ankaran ja Konstantinopolin kautta Kyprokselle. Kreikka puolestaan toimi puskurina rautaesiripulle itä-Euroopassa länsimaisen kulttuurin seimenä.

Kypros oli maantieteellisesti lähempänä Turkkia kuin Kreikka..samalla tavalla kuin Iso-Britannian Englannin kanaalin saaret Jersey,Guernsey,Alderney,Sark ja Herm,jotka sijaitsivat melkein Normandian rannikon kyljessä 15-50 kilometrin päässä Ranskasta.
Kyprokselta Ateenan Pireuksen stamaan taas oli tuplaten merimatkaa Kyprokselta kuin Turkkiin.
Kypros sijaitsee n.80 km päässä Syyriasta ja 60 km päässä Turkista.
Saaren diaspora ei ollut vielä uskonnollista Atatyrkin noustua Turkin päämieheksi,islamin tultua maan pääuskonnoksi. Kyproksen turkkilaiset olivat mannerturkkilaisten tavoin liberaaleja uskontokysymyksessä. Ongelmana oli etninen tausta,missä turkkilaisia vähemmistönä pidettiin altavastaajina
CIA-Ollien tehtävänä oli estää kommunismin maihinnousu saarelle,tehden hänestä messiaanisen demokratian lähetystyöntekijän,joka  ei koskaan päätyisi tietosankirjojen eikä historiankirjojen sivuille.

Maaliskuun lopulla 1965 Pentti ja Olli päättivät lähteä viikonloppulomalle Nikosiaan.

Kesäkuussa olisi vuoden tinki lopussa sekä tuleva kotimatka Suomeen odottamassa.

Jääkärit lauantai-iltapäivällä ottivat tallista juuri huolletun Volvo Laplanderin,ajamalla  puskurivyöhykettä sivuavaa tietä kohti Nikosian kaupungin eteläporttia.

Pena ajoi Ollin lukiessa ja korjaamassa ostoslistaansa,minka hän oli väsännyt varikon toimistossa.

Tuliaislistasta oli tullut liian pitkä.

Liikenteen alkaessa kasaantumaan,Volvo joutui pysähtymään monasti,mutta Penan pannessa sotapoliisin sireenit ja vilkut päälle,tie alkoi kummasti tyhjentyä.

Virkavaltaa kyproslaiset kunnioittivat.

Olympus-ravintola

Lauantai-illalla Ollie O’Brien istui Olympus-ravintolan edessä Martini-varjon alla nauttimassa lasillista calvadosia.

Ravintola sijaitsi lähellä keskustaa nahkatavaraliikkeitten täyttämän sivukadun varrella.

Lähistöllä sijaitsevassa elokuvateatterissa esitettiin kahta elokuvaa. ’Vihreä Huivi’ -filmissä suuteli meksikolaissyntyinen naistenkaataja Cesar Romero sekä ‘Kilpa-autoilijat’-filmin pääosassa kurvaili lovileukainen Kirk Douglas.

Molemmissa filmeissä olivat kreikkalaisen kyyrilliset alatekstit.

Ollie muisti Cesar Romeron hämärästi jostain 30-luvun siirappisesta tanssikuvasta,missä kavaljeeri nosti partnerinsa Carmen Mirandan ylös parketilta,että vain pitsiset aluspöksyt vilahtelivat.

Kuumassa santa-anitalaisessa teatterissa hikeä pyyhkien hän oli kutsunut Carmenin pyllynpaljastusta luonnon ilmastoinniksi.

Eräs toinen meksikolaissyntyinen näyttelijä Anthony Quinn oli agentin mielestä monikasvoinen kyky.Hän oli nähnyt 1954 La Strada-elokuvan,missä Quinn italialaisena kahlekuninkaana oli ottanut Ducati-kuormatrikeensä kumppanikseen yksinkertaisen Giulietta Masinan sirkuskeikoille.

Nyt uudessa v.1964 kreikkalaisaiheisessa elokuvassa Quinn tanssi calvados-kännissä Zorbaksena ateenalaista ripaskaa.

Zorba the Greek kreikaksi

Agentti oli saanut vihjeen eräältä kreikkalaiskontaktiltaan ,että AKEL:in kommunistijärjestön viestintiputuspaikka sijaitsisi aivan Olympus-ravintolan ja elokuvateatterin läheisen lyhtytolpan roskakoriin.

Seuratessaan sivusilmällä roskakoria, pöydän ääreen astui hehkeä tumma kreikatar,jonka kasvot sekä muodikkaat silmälasit toivat mieleen Melina Mercourin Rodenstock-mainoksesta.Vamppi piti hihnasta ruskeata vinttikoiraa vierellään.

Nainen pyysi tulta Olielta,joka tarjosi teräksistä Ronsoniaan kingsize-Newport-mentholsavukkeeseen. Oli lauantai-iltapäivä ja Ollielle pälkähti mieleen kreikkalaisen Melina Mercourin v.1960 filmi "Never on Sunday",missä näyttelijätär esitti porttoa.Melina tunnettiin myös poliittisena aktivistina ja sosialistina,vaikka hän oli syntynyt varakkaaseen perheeseen...

Never on Sunday saksaksi

Kiitettyään tulesta nainen lähti lanteitaan keinuttaen ja piikkikoroilla kopistellen kohti roskakoria,tiputtamalla siihen Nikosian kaupungin matkailuesitteen.

Kadun reunustalla parkkeerava BMW Isetta-kuljettaja oli tiputtaa silmänsä,seuratessaan kuuden säären kävelevän ohitseen.

Ollien kiinnittaessä enemmän katsettaan naisen herkulliseen peräpuoleen,hän havaitsi liian myöhään mustan 49-mallisen Buick Super Eightin liukuvan tolpalle.

Nainen samalla hävisi kadulla kulkevien joukkoon,katoamalla ihmismassaan punaisessa ja valkopalloisessa kesämekossaan.

Agentti ei värisokeana pystynyt erottamaan mekkoa värikkäässä ihmismassassa.

Nähtyään Buickin kuljettajan kurkottavan ikkunasta roskakoria kohti,Ollie lähti juoksemaan lyhtytolppaa kohden.

Kuljettajan onnistui napata esite ,mutta samalla tiputtamalla brosyyrin välistä liukuneen teatterilipun koriin.
Ollien napatessa lipun roskakorista hän totesi,että siihen oli niitattu sadan dollarin seteli kiinni. Enemmän tarkasteltuaan niitä autossaan hän havaitsi,että kuulakärkikynällä oltiin kirjoitettu setelin sarjanumeron perään koodinumero. 
Teatterilippu oltiin leimattu seuraavaksi päiväksi Iannis Psicharin kirjoittamaan Konstantinapolin Kalifi ja Larnacan Ariadne-iltanäytäntöön Xylox-teatterissa istuinnumerolla 46.
Ilmeisesti kontaktin piti tulla hakemaan seteli näytännöstä KGB:lle koodin avaamiseksi.

Ollie arveli teatterin olevan KGB:n ja AKEL:in agenttien kohtauspaikan,muttei ollut tarkalleen tietoinen teatterin sijainnista.

1964 Jeep Wagoneer

Hän juoksi hätäisesti sivukadun varteen paikoitetulle valkoiselle Jeep Wagoneerillensa.

Auton torvea toitottamalla hän puikkelehtien ajoi kadulla Buickin perään.

Pakoauton punaiset perävalot hävisivät kulman taakse.

Samalla kulman takaa ilmestyi eteen valkoisen YK-Laplanderin karjapuskuri,joka tunkeutui pamauksella syvään Wagoneerin maskin läpi jäähdyttimeen .

Kadulta kuului tovin tuulettimen siipien hakkaamista jäähdyttäjän kennoa vasten,kunnes moottori sammui muutamalla nytkäyksellä.

Agentti autosta kadulle hypättyään alkoi huutaa Volvossa istuville:

--’Whaddafuck you think you are……!’

Samalla hän tunnisti hämärästi autosta ulosastuvan sinibarettisen  YK-aliupseerin,sanomalla miedommassa sävyssä:

--’Do I know you?
--Have we met before?……

Yeees,now I remember …Finnish Trade Fair…Mr..... Orwell?!’

Olli korjasi, painottamalla sukunimeään amerikkalaisittain vetäessään kättään berettiohimolleen saluutiksi:

--Mr. Orava…and today between us Sergeant Major O‘Rawa…

Johon Ollie O'Brien  tervehti:

--Captain O’Brien ,correcting  Captain Dalton….Canadian UN batallion,Ssiiir!’

Kapteenilta unohtui samalla koko takaa-ajo,todetessaan jeeppinsä jäähhdyttimen höyryävän ylikuumana.

Suomalaisvääpeli Olli tarjosi kanadalaiskapteeni Ollielle pataljoonan korjaamonsa palveluksia sanomalla,että Wagoneer olisi kunnossa ylihuomenna...

Ollie ei voinut muuta kuin hyväksyä tarjouksen.

Olli ja Pena kiinnittivät Volvon takaosasta nostamansa vetopuomin Wagoneerin puskurinalaiseen koukkuun.

Olli pyysi Ollieta nousemaan Volvon etuistuimelle,käskien Penaa ohjaamaan Wagoneeria perässä varikolle.

Ollie huiteli uteliaalle katsojakunnalle paikalta hajaantumisen merkiksi,muttei voinut edes mitään sille,että jeepin pölykapselit hävisivät hätäkässä ihmismassaan.

YK:n  kahden auton kolonna suuntasi tandemissa kaupungin eteläporttia kohti johtavalle Limassolin maantielle.

Ilta alkoi hämärtyä,vastaantulevien autojen valojen häikäistessä Ollin silmiä.

Ollie taas mietti,mistä saisi laina-auton alleen kysymällä suomalaiselta ylivääpeliltä
jos varikolla olisi pariksi päiväksi lainaksi ajopeliä.

Olli lupasi lainaksi kreikkalaisen Adrianin punaisen Studebaker pick-upin,joka oltiin takavarikoitu pataljoonaan tutkimusten ajaksi.

Kyproslainen Adrian oli viettämässä toista viikkoa pataljoonan arestissa tutkintovankina.

Jenkkikuorma-auto sopisi hyvin amerikkalaisen alle,vaikka Ollia ihmetytti Ollie O’Brienin kanadalainen univormu.

Samalla Kyrenian vuorten takaa nousi tummia pilviä,ukkosen alkaessa jyristä melkein maantien yläpuolella.

Ilma oli ollut hiostavan kuuma....

Olli pani lasinpyyhkijät päälle, rankkasateen hakatessa tuulilasin sameaksi,hidastamalla samalla vauhtia.

Yhtäkkiä Volvon edessa näkyivät punaiset perävalot,Ollin jarruttaessa.

Maastoauto alkoi plaanata vedenkattamalla tiellä ,vauhdin lisääntyessä jarrutuksesta huolimatta.

Ollie tunnisti nopeaa vauhtia perä edellä lähestyvän auton perän kuuluvaan samalle mustalle Buick Super Eightille katuravintola-Olympuksen edestä.

Ylivääpeli sai Volvon taas hallintaansa tiellä, asvaltin muuttuessa sorapinnaksi.

Kanadalaiskapteeni pyysi Ollia panemaan poliisisireenin sekä- valot päälle sanomalla,että autossa istui kolme kommunistiterroristia,joita hän oli ajanut takaa kuukauden ajan..

Olli oli aikaisemmin ihmetellyt amerikkalaisen kanadalaista kapteenin univormua udellen asiasta.

Ollie oli vilauttanut CIA:n ID-korttia.

Kortissa luki selvästi..

Oliver O’Brien

Special Agent

Special Branch

Mediterranian Affairs.

Central Intelligence Agency

Kapteeni naputti etusormellaan nenänvarttaan,sanomalla Ollille sinatramaisella nasaalilla:

--’Hush-Hush...Secret, my Pal Ollie…Secret!’

1949 Buick Super

Buick alkoi taas lisätä vauhtia,jolloin agentti vetäisi sivuaseensa kotelosta,aukaisemalla Volvon liukuvan sivuikkunan.

Hän tähtäsi mustan auton takarenkaaseen, laukaisemalla aseen kolmesti.

Sateen liukastamalla tiellä Buick alkoi heittelehtiä kääntyen kylki edellä tien keskiviivalle,jolloin Volvo Laplanderin karjapuskuri tunki sivuovista sisään .

Buick kierrähti kolmesti ojanpientareella katolleen,Volvon samalla kaatuessa kyljelleen pellolle.

Volvon karjapuskuri oli samalla tönäyksestä työntynyt tylppänokkaisen maastoauton ohjaamon sisään puomin perässä tunkevan Wagoneerin painosta.

6.Neitsyt Maaria ja Tilkan sisar

-------------------------------------------

St.Maryn sairaala näytti sypressimetsikön keskeltä kopiolta Lontoon St.Georgen sairaalasta Mayfairissa ruskeatiilisessä ja viktoriaanisessa kuosissaan.

Pääsisäänkäynnin edessä poltteli kaksi siniunivormuista kantajaa Woodbine-savukkeita.

A & E -(Accident & Emergency) kilpisen sivusisäänkäynnin edessä seisoi valkoinen Bedford-ambulanssi,pronssisen kellon vielä hiukan väristessä hälytysajosta.

Kauempana sivusiivessä Humber-maskinen ambulanssi haukoitteli takaovi ylhäällä Morgue-kyltin alla.

Ovesta oltiin viety kolme ruumista sisään.

Samalla sairaalan takorautaisesta portista ajoi sisään musta Standard-Vanguard pysähtymällä ison ambulanssin perään poliklinikan sisäänkäynnin edessä.

Autosta astui ulos adjutantteineen tiukkailmeinen kenraalimajuri Martola,joka näytti kysäisevän jotain yhdeltä tupakoivalta kantajalta.

Kantaja osoitti aulan sisäänkirjoitustiskiä, minkä takana torkkui valkopaitainen ja siniepolettinen miesvirkailija.

Kenraalin perään portista ajoi musta 61-mallinen Ford Fairlane,jonka tekstittömistä ovista astui ulos neljä harmaapukuista ja hattupäistä miestä,aivankuin Jerry Cotton-agenttidekkaritaskukirjasta repäistynä.

Kantaja osoitti kysyville kädellään Morgue-kylttiä päin.

Rypistynyt Buick

Suomen YK-pataljoonaan oltiin soitettu illalla sairaalasta,että suomalainen partioauto oli ollut onnettomuudessa.

Kaksi suomalaista aliupseeria oli loukkaantunut ja yksi kanadalainen YK-kapteeni kuollut kahden auton törmäyksessä.

Soittaja oli korjannut,että onnettomuudessa oli oikeastaan kolme autoa…yksi hinauksessa.

Pahimmin oli käynyt Buick-autolle,joka törmäyksessä oli katkennut keskeltä.

Auton matkustaja ja kuljettaja olivat kuolleet silmänräpäyksessä ympärilennossa bensiinitankin räjähdettyä.

Kenraalimajuri Martolalle oli päivystävä kirurgi selostanut,etta molemmat jääkärit olivat vaikeasti loukkaantuneita.

Ylivääpeliltä olivat molemmat jalat katkenneet, maastoauton puskurin painuttua jalkatilaan.

Matkustajana istunut kanadalainen kapteeni oli lentänyt tuulilasista pääedellä ulos,taittamalla niskansa ilmalennosta puhelintolppaa päin.

Toinen suomalainen ylikersantti oli katkaissut molemmat kätensä hinatussa ajoneuvossa .

Molemmat suomalaiset olivat leikkaussalissa ja näiden pikainen toipuminen oli mahdollista,jos potilaat pystyttäisiin siirtämään erikoissairaalan teholle.

Kenraalin ymmärtäessä tilanteen vakavuuden

ja palattuaan pataljoonaan hän oli ottanut heti yhteyttä YK:n Nikosian keskuskuljetusosastolle.

Kenraali Martola sai tietoonsa,etta seuraavana päivänä olisi YK:n Hercules-kuljetuskone lähtemässä Franfurt am Mainiin materiaalihakulennolle.

C-130-koneen ollessa tyhjänä, lentokapteeni oli hyväksynyt sairaskuljetuksen.

Punaiselta Ristiltä kenraali sai lennolle mukaan kaksi ranskalaista lomille menevää sairaanhoitajaa.

Paikallinen CIA:n osasto Yhdysvaltain Nikosian konsulaatissa oli saanut tiedon residenssiagenttinsa kuolemasta.

Neljän  agentin harmaapukuinen delegaatio oli käynyt St.Maryn sairaalan ruumishuoneella tunnistamassa Oliver O’Brienin.

He olivat esitelleet itsensä Kanadan konsulaatin virkailijoiksi.

Miehet olivat ajaneet takaisin onnettomuuspaikalle etsimään palaneesta Buickista todisteita siitä,että  CIA-agentti oli todella ollut kommunistiorganisaation jäljillä.

Savuavasta autonhylystä he olivat loytäneet kappaleen palanutta ID-korttia,missä kyyrillisin kirjaimin luki Yuri Serov.

Se todisti,että KGB oli ollut asialla.

Buickin etupenkin jalkatilastasta oli löytynyt kuumuudesta vääntynyt ja mustunut Nagan-pistooli.

Ruumishuoneella "lähetystön virkailijat" olivat kaivaneet Ollien housun takataskusta CIA:n ID-kortin.

Kanadan YK-pataljoonaan yksi CIA-virkailija Yhdysvaltain konsulaatista oli soittanut St.Maryn sairaalan nimissä ,etta kapteeni Daltonin ruumis oli palanut tuhkaksi ja

ruumiin jäänteet voi hakea uurnassa ruumishuoneelta.

Oikeasti konsulaatti oli maksanut sairaalan pääpatologille hyvän summan Kyproksen puntia harhautuksesta ja  kapteeni O’Brienin ruumis lastattiin lyijyarkkuun lähetettäväksi Pariisiin sekä PanAmin lennolla New Yorkiin.
Kanadan YK:n pataljoonaan oltiin lähetetty kapteeni Daltonin tuhkauurna.

New Yorkista American Airlines tulisi hoitamaan Oliver O’Brienin arkun Los Angelesiin omaisten haettavaksi.

Kotimatka
-----------------

YK:n kuljetuskoneessa salolaiset jääkäririaliupseerit makasivat alumiiniseinään ankkuroiduissa paarivuoteissa.

Molemilla tippui glukoosia IV-pulloista ranteisiin.

Kummatkin uneksivat kevyessä morfiinihumalassa menneen elämänsä väläyksiä kuin pienissä  Yleisradion television Kamera kiertää-uutispätkissä.

Olli uneksi olevansa hiihtävän korpraali Suvannon sylissä,näkemällä katkenneen evakkokuorma-auton savuamassa maantiellä sekä äidin kiikkustuolin nurinpäin lumikinoksessa.

Sitten uneen saapuivat isot sisar Linnea Korennon lottamekon kattamat ryntäät Ollin kasvojen ylle,sisaren oikaistessa pojan putkivuoteesta tippuvaa tyynyä.

Aukaistuaan silmänsä hän näki kauniit ranskalaisen ruskeaverikon kasvot,joidenka sansegalin punaisten huulien auetess Gaulois-savukehenkäyksestä kuului ranskankielinen kysymys:

--Je pense ,donc je suis?

Olli muisti harmaasti sanonnan eräästä aforismikirjasta,jota hän oli lukenut pikkupoikana kauppalan kulkutautisairaalassa syyhypotilaana.

Se oli ilmeisesti Voltairea,tarkoittamalla…’minä ajattelen ,siis minä olen olemassa’.

Olli vastasi morfiinihumalassa hymyillen kauniille ranskalaiselle enkelille:

--‘Oui,oui mademoiselle.’

Samalla hän nukahti uudelleen.

Penakin uneksi vuoteellaan kesäöistä Hellevinsä kanssa.

Hän oli tavannut Hellevin tanssilavalla edellissuvena.

Tyttö oli tarjoilijana Esson huoltoaseman baarissa Turuntiellä.

Baari oli rekkamiesten, aikaisten työhönmenijoiden seka talonmiesten suosima juoru- ja kahvipaikka.

Tytön hiukset olivat tekovaalennetut ja tupeeratut ja hän käytti vahvaa hiilenmustaa silmämeikkiä,joka silmäkumista nousi jyrkästi ylös ohimoille päin kuin egyptiläisellä Nefertiti-pystillä.

Mutta Hellevi oli peto sängyssä ja Pena monasti tykkäsi tarjota tekomuristen hänelle tiikeriä tankkiin kuin Esso-mainoksessa.

Hellevi oli mielihyvätään silmät ummessa laulanut Penan korvaan hiiskuttaen Esso-mainoksen sävelellä….."aina matkanne varrella Alko"…..pyydellessään kyrmivältä urokseltaan pohjia kossupullosta yöpöydältä.

Pena heräsi ihmettelemään huoneen alumiinista kaarikattoa.

Aluksi hän luuli makaavansa jossain alumiinihangaarissa.

Huoneen seinät tuntuivat omituisesti suhisevan ulkopuolella.

Hän katsahti sivulleen nähgessään kurvikkaan valkopukuisen hoitajan kyyristymässä Ollin vuoteen ylle.

Pena yritti puhua Ollille morfiinin kangistamin huulin:

--Hei Ola…ollaanks me jossai taivaiss ku enkeleilki on nii makkiat peräpäät?’

Hän ihmetteli,ettei Olli vastannut takaisin, hoitajan kääntyessä katsomaan,mitä vieruspedissä tapahtui.

--’Oi kussää ole sit nätti…..Annas enkelkult mull pusu!?’

Pena kysyi enkeliltään puoliunessa.

Hoituri tuli Penan vuoteen äärelle tarkastamaan tippapulloa,panemalla kätensä potilaan otsalle ja sanomalla:

--O-la-la…haute temperature,mon pauvre ami.’

(Korkea kuume ystäväparka)

Penaa alkoi raukaista hoitajan annettua morfiinipiikin.

Hän yritti kysyä enkelihoitajattarelta ennen nukahtamista kuin edelliskerralla Suezilta palattuaan... lausumalla samalla kliseellään rankalaiselle hoiturille:

--’Vulee vuu kushee avek muaa sö suaar, matmuasell?’

Sitten Pena nukahti uudelleen.

Mannerheimintie Tilkka

Tilkassa
-----------

Seuraavan kerran Olli herättyäänh katseli valkoista potilashuoneen kattoa.

Katseensa ensiksi kierreltyä pitilashuoneen seinillä, sitten ikkunoitten sälekaihtimissa hän jäykistyi tuijottamaan molempia jalkojaan,jotka lepäsivät kipsiin paketoituina alavartalosta asti.

Katsellessaan sivulleen hän näki Penan makaamassa vuoteessa molemmat kädet kipsattuina sylissään .

Ollia nauratti kaverinsa koukkukädet,jolloin Pena nousi vuoteesta,ottamalla suuhunsa sivupöydän kukkamaljakosta tulppaaninlehden,

jolla suussaan hän  kävi kutittamassa Ollin paljasta kylkeä,jolloin hekottaessa sattui makeasti molemmista jaloista kipsin alla.

--’Siitäs saat palkkioks ku pilkkaat vammassii!’

Pena hihkaisi,molempien alkaessa nauraa kivusta sekä jälleen tapaamisen ilosta hampaita kiristellen.

Olli kysäisi Penalta,miten hän voisi kipsikätisenä pyyhkiä perään vertaamalla kaveriaan Kapteeni Koukkuun Peter Pan-elokuvassa.

Olli kysäisi:

--Tiijätkös miten Kapteeni Koukku kuoli?….Se pyyhki persees vääräl käjel!

Pena hirnui takaisin:

--Teill siel Kivennaval ei tainu olla aikonas paljo tiattoo vessapapereist,ku piti käyttä käkii serlan voimapaperin sijast ja kalkkii paskan pääll hajun poistamiseks.. 
--Montaks Karjalan kunnaitte käkikellon kukkujaa sää käyti yhren tarppeen pyyhkimissee?

--Muistaksää Ola ku olttii alokkait Sirkkalan kassul ja meill oli yks viipurilaine kessu?

--Kumme kuljettii paraatipihan poikk sotkuu,nii se sattumakessu käsk meitti ottaa käet pois taskust ja me huhuttii sill takasi ,ett kukkuu,kukkuu..kaukana kukkuu!’

Samalla ovesta astui sisaan pyylevä,mahtavaryntäinen ja  harmaatukkainen ylihoitaja,joka komensi tomerana Penaa äkkiä painumaan pehkuihin.

Ylikersantti totteli komentoa kuin pikkupoika emonsa käskystä.

Sitten matruuna kääntyi Olliin päin sanomalla lempeästi:

--No,tervetulloo Oravan Olli Helsingin Tilkan orttopeetiselle osastolle!

Muistatkos miua vuojen neljäkymment  tammikuult…mie oon se Korennon Linnea sielt Lappenranna sotasairaalast.’
Olli muisti Linnean kyllä uudelleen sitten Suezilta palattuaan,mutta ylihoitajallakin sattui olemaan tapauksesta jonkinlainen muistikatkos..
Linnea toisti taasen saman repertuaarin kuin aiemmalla kerralla:

--Oikeest mie oon nykyvään rouva Linnea Suvanto….

Mie nain sen suulaan yksnilkkasen korpraalin ja nyten molemmat ollaan viispäisen pesuveen päällysmiehin ja -naisin.

--Siust sitten on tullu kommee kiharapäinen sotaurho,oikeen ylivääpel ja kaikki!’

Soittolava

7.Kunniakansalaiset

------------------------------

Heinäkuun 15. päivä 1965 kaupungin torin laidan soittolavalla vapaapalokunnan puhallinorkesterista ja harrasteorkesterista koottu pumppu puhalteli messinkitorviinsa,näplailemällä pizzicatoja viuluillaan ja sahailemalla sellojaan ohjelman lopuksi.

Sotilasmestari Olli Orava istui kunniapaikalla pyorätuolissaan YK:n univormu päällään ja sinibaretti  viikattuna ohimolle kunniavierasjoukon keskellä eturivissä.

Ollin vieressä istui Pirkko-vaimo,joka aamupäivällä oli käynyt kampaajalla ,uusi pompadourtupeeraus sifonkihuivin alla punaisessa tukassaan.

Teini-ikäiset Orvokki ja Ossi istuivat pyhvaatteissaan äitinsä vieressä.

Outi-pikkutyttö istui äidin sylissä porkkananpunaisissa saparoissaan kuin Peppi Pitkätossu,tulenpunaisten lettirusettien heiluessa ,pikkuisen punapään tutkiessa sivulta vierasjoukkoa.

Ollin vasemmalla puolella istui samoin  YK:n univormuisena vääpeli Tenkanen oikea käsi kantoliinassa ja vasen käsi napoleonimaisesti rintanappien välistä unuvormun sisällä.

Penan vieressä istui tuore morsian os.Hellevi Sjöberg pitämässä valkoisissa pitsihanskoissaan sylissään sulhasensa saamaa kultaista avainta sekä kullattua kunniaplakaattia.

Olli piti kädessään samanlaista kultaista kaupungin avainta sekä kullattua kunniaplakaatia.

Molemmat oltiin julistettu kunniakaupunkilaisiksi.

Kaupunginjohtaja Meriluoto oli pitänyt juhlavan puheen ylistämällä taivaisiin jääkäriparin saavutuksia Suezilla sekä Kyproksella korkeammalle kuin Seppä Laurin Krouvinpuiston mökkirähjää,josta aikoinaan alkoi kasvaa jokirantakauppapaikka,sitten kauppala ja lopuksi ihan oikein kaupunki...

1963 Lyndon B.Johnson ottamassa
presidentin valaa Jaqueline Kennedyn
vieressä

--’Harva suomalainen saa Yhdysvaltojen kongressin myöntämää ansiomitalia kuten kotikaupunkimme urheat jääkärit.

--Historiamme ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajamme ovat saaneet kongressimitalit sekä kunniakirjat ihan  Yhdysvaltojen presidentti Lyndon B. Johnsonilta... urheudesta….

--Vietnamin sodan veteraaneille presidentti jakelee urheusmitaleita tarkalla syynillä kommunismin vastaisessa taistelussa.

--Maailman kansojen rauhanturvaajille hän on myöntänyt yhden ainoan kerran korkean tunnustuksen urheudesta kommunismin uhan eliminoimiseksi!

--Siis meidän oman kaupunkimme pojille!

--Kolme eläköönhuutoa sankareillemme!

Olli ja Pentti olivat hiukan hämmentyneet suuresta arvonannosta yhden kolarin ansiosta.

Amerikkalaisessa lehdistössä Washington Postin Kyproksen kirjeenvaihtaja oli piirrellyt sankarillisen kuvan miehistä,jotka amerikkalaisen valtionvirkamiehen apuna olivat eliminoineet vaarallisen kommunistisolun saarelta.

Kalifornialainen  reservinluutnantti Ollie O’Brien oli kuollut sankarina laukausten vaihdossa.

Kunniallisesta teosta YK:n pataljoonan komentaja kenraalimajuri Martola oli ylentänyt suomalaiset rauhanturvaajat reservin vääpeliksi seka sotilasmestariksi.

Ylennykset hän oli myöntänyt vasta kun maailman lehdistössä ylistettiin suomalaisia rauhanturvaajia, asian tultua Suomen puolustusministeriön korviin.

Kunniakaupunkilaisten juhlien loputtua kaupungintalolla muutaman shampanjalasin kaadolla Olli perheineen ja Pena morsiamineen oltiin kutsuttu Pohterien talon puutarhaan ruokakesteihin.

Anna ja Jalmari Pohteri olivat kovin ylpeitä kasvattipojastaan ja vävypojastaan.

Pohterien puutarhassa omenapuitten alle oltiin katettu kolme pitkää pöytää.

Anna Pohteri oli tilannut kauppias Irma Lundstromin pitopalvelusta kolmiosaisen menyyn.

Alkuruokana tarjottiin katkarapusalaattia Koskenkorvasnapseilla.

Pääruokana oli ranskalainen Chateaubriande paistettuna Cabernet-kastikkeessa , Roquefort-homejuustovoisilmällä sekä ranskalaisilla perunoilla.Ruokajuomana oli punaista Cabernet Shiraz-viiniä.

Jälkiruokana tarjottiin Valion vaniljajäätelöä lakkahillolla sekä lakkaliköörillä.

Ruokailun aikana Jalmari Pohteri kilautti hopealusikalla punaviinilasiin pyytäessään puheenvuoroa.

Jalmari oli juuri pääsyt elakkeelle 65-vuotiaana VR:ltä.

Hänelle lisäksi oltiin annettu elinikäinen kaupungin VPK:n kunniapalopäällikön titteli monikymmenvuotisesta palveluksesta.

Vanhasta  ‘brankkoorista’ tehtäisiin vuonna 1967 kaupungin oma virallinen palokunta.

Vanha palokuntalainen aloitti:

--’Hyvät ystävät ja vieraat sekä tutut!

--Mullon olnu kunnia vanhan brankkorilaisen sammutella kaikenlaissii paloi.

--On kuiteski yhrellaine palo,mitä mää en koskka ole voinu sammuttaa.

--Se on elämän palo sekä tieron jano.

Mullon ollu onni ja kunnija olla kasvatuspappan tälll Olli-pojal,joka monen yritykse ja kohellukse kaut pääs meil Pohtereil kasvatpojaks.

--Poikkaa ei aluks karjalaisen evakkon ymmärretty vilkkaure ja yritteliaisyyre takii ja  välist poliisikamarillaki saattii hälytys aikkaseks pojan kovan kansalaisvelvollisuure ansiost.

--Ollil ol kuiteski yks paha vika.

--Se ei koskka ol antanu periks….olsse vääryyre oikasemine taik sit pienenki tieronjyvä saamine.

Meiti perhhees on olnu suur onni,et vuan yhreksätoistasattaviiskytyks eli neljätoist vuat sitte Olli ja meira tytär Pirkko vihittiin täss samas rekoliss…tai oikkest aluks tual toispualjokke pikkukirkos.

--Silloin me myäs tavattii ens kerttaa toi Tenkasen Penttikin,joka jo soran alkuvuasist ol pualustanu  Ollii kauppalan hurjie nyrkeilt ja muitte pilkalt.

--Mää kyl vihkiäisjuhlis jouruin pikkase rauhoittelemaa Pentin inttoo ja käskin palomies Vileeni pisttää pojan leppämä toviks tuon pihan vanhha vaunutallii,ku janonsammuttajaa ol vatta täynäs.

--Mut hyvä kumppani Pentti o olnu Ollil työpaikal sekä niis ulkomaitte kahakois eik paremppa kaverii kummallekka orpopojal oll toisillens ol löytyny.

--Molempije vanhemmatha oliva kualnee liia aikaste onnettomuuksie uhrein.

--Ett lopuks mää vaan tahro sanoo….ett kaikk maailman kunnija unohtuva sekä mitali ruastuva,mutt elämänikune kaveruus kulkke pitkkää ihmiste ja sukupolvie miälis sekä muistois.

--Et..kiitti vaan pal ..et jaksoitte kuunnel vanhan pruuttamestarin praatamist!’

1942 Ronald Reagan ja tuore vaimo
Jane Wyman

Kaukana Kaliforniassa Santa Anitan Metodistikirkon hautausmaalle oli kokoontunut suruväki haudan äärelle.

Kauempana viheriön takaisella tiellä seisoi pitkä jono mustia Cadillaceja.

Korkeakattoinen ja valkoinen Packard Clipper-ruumisauto ja musta,pitkäsiipinen Cadillac Superior-kukka-auto olivat parkissa lehmusten varjossa limusiinien edessä.

Kalifornian kuvernööri Ronald Reagan piti muistopuheen Oliver O’Brienille aidolla hollywoodilaisella studionasaalillaan.

Hän oli myös kuuluisa ja entinen B-kuvatähti sekä valkokankaan naissankari.

Oliverin äiti Kathy ei koskaan kovin pitänyt Reaganista.

Reaganin eroaminen kauniista Jane Wymanista ja uudelleen naiminen tuntemattoman luisen Nancy Davisin kanssa oli Kathylle liikaa,ollessaan Wymanin suuri ihailija. 

Muistopuhe oli selvasti CIA:n kirjoittama, kuvernööri Reaganin kompuroidessa monasti sanoissaan.

Oliver Senior vaimonsa vieressä naytti vanhentuneen nopeasti,tarvitessaan jo kävelykeppitukea.

Ollien sisko Kate oli nainut vuonna 1955 Rayn ja miehellä oli Hollywoodissa oma Rod and Custom- niminen liike,mihin filmitähdet ja muut kuuluisuudet toivat autojaan muokattavaksi henkilökohtaisten sekä ajan makujen että mielioikkujen mukaisiksi.

Rayn vakiotaiteilijana oli kuuluisa liekkimaalari Van Dutch Roth,jonka Rat Fink-logot tulivat kuuluisiksi kalifornialaisessa Hotrod-maailmassa.

Raykin oli harmaantunut muistuttamalla mustassa puvussa enemmän hautausurakoitsijaa taikka surevalta mafiosoa..

Kate taasen linjakkaassa mustassa jakkupuvussaan seka leveälierisessa hatussaan näytti surevalta Greta Carbolta.

Kuvernöörin sanoissa tökkivän hautauspuheen lopuksi Shuttackin kadettikoulun 7 kadettia ampui kymmenen kunnialaukausta vanhoilla Lee-Enfield-kivääreillä ilmaan.

Yksi kadeteista taittoi robottimaisesti arkun päältä Yhdysvaltain tähtilipun,ojentamalla sen Kathylle,sankarivainajan äidille.
Kirkkoherra Dwight Rosenweld,joka sattumoisin oli sukua New Yorkin Highland Parkin Rooseveltille,muistopuheessaan muisteli suruväelle miten Ollie-poika v.1945 Voitto Japanista-päivänä oli saanut soittaa metodistikirkon kelloja rauhan ja voiton merkeiksi.

Seremonian lopuksi paikallisen Nelsonin perheen kuopus ja kultakurkku Ricky Nelson lauloi  Amazing Gracen.Hän lisäsi vielä,että Ollie oli kaikille vanhemmillekin emigranttien jälkeläisille todellinen patriootti,josta Jamestownin siirtokunnan esi-isätkin olisivat olleet ylpeitä..

Cadillac Superior
Funeral Coach

Hank O’Brien,Ollien setä,joka myös oli harmaantunut sekä kumartunut, katseli kauemmaksi yhden hautausmaan reunustan lehmuksen alle.

Hän oli näkevinään jotain tuttua puun varjossa.

Hank oli eroittavinaan miehen kasvot.

Ne kuuluivat Hans Krugerille,joka vuonna 1944 saapui 16-vuotiaana saksalaisena sotavankina Santa Anitan vankileirille.

Hans oltiin vangittu Ruhrin teollisuusalueen tastelussa päällään Volksturmin musta SS-univormu.

Vapauduttuaan Santa Anitan vankileiriltä Hans ei halunnut palata kotikaupunkiinsa Dresdeniin,mikä oltiin pommitettu melkein maantasalle.

Kaupunki oli joutunut venäläisen hallinnon alaisuuteen ja Hans oli kuullut,että Gertrud-sisko ja Muti oltiin raiskattu ja murhattu venäläisten ‘uuri-uuri-sotilaitten’ seksipuutteessa. 

(Uuri-uuri-nimike tarkoittaa saksankielistä Uhr’ia eli kelloa,mita venäläiset sotilaat hokivat,kiskomalla aikarautoja väkisin saksalaisten siviilien ranteista.

Berliinin Reichstagin katolla otetussa kuuluisassa punalipun tankoon pistämiskuvassakin venäläinen sotilasvalokuvaaja oli joutunut retusoimaan urhean punasotilaan kädestä ainakin kaksi rannekelloa pois.)

Hansista oli tullut Ollien hyvä kaveri sodan jälkeen,saatuaan kauppa-apulaisen paikan Walter Murdockin rautakaupassa.

Ollie taasen viikonloppuisin palveli liikkeen polkupyörälahettinä.

Hansista oli tullut Amerikan kansalainen vuonna 1952.

Ollien arkun laskeutuessa hautaan,Kathy-äiti heitti oliivinvihreän Punaisen Ristin olkalaukun arkun tammikannelle.

Äiti oli itse neulonut laukun jo vuonna 1944.

Laukun läpän alle hän oli ennen hautajaisia tikannut nimilapun….

Oliver Anthony O’Brien

Captain

U.S. Armed Forces

Mediterranean Theater.
Cyprus