SUDEETTISALOLAINEN: Juna-aseman poppelien takana oli Amerikka.2.Jatkoa

2008 Classic Commercials.
Juhart pictures

2012 Classic Vans My Story
Juhart pictures
..They call me John...

Queen Bee

Kuvamaalarista talomaalariksi
-----------------------------------------

V.2003 Itä-Lontoo ei tarjonnut alussa virikkeitä minkäänlaiseen taiteentekoon,muutettuani talonmieheksi numero 42 Shrewsbury Roadin edvardiaaniseen taloon,jonkalaisia Lontoossa on miljoonia.Elämä kulki filippiiniläisissä viikonloppufiestoissa,koska taloa asutti lisäksi 2 muuta sairaanhoitoalalla työskentelevää avioparia sekä kaksi vapaata filipinahoiturineitoa.Tänään anno domini 2013 jopa ne naimattomat filipinat ovat perheellistyneet 25 vuoden asuntolainat harteillaan ja uudet Mitsubishi SUV:t velkatalojensa ajoluiskalla.
Lontoon filippiinoyhteisössä pitää näyttää paremmalta kuin naapurin de la Cruzit,vaikka sairaanhoitoalan ylityöt eli cablet vievät voimat.Soreista hoitureista oli samoin tullut pyöreitä matruunoja ja heidän miehistään kaljavatsaisia sairaalaportereita,joidenka viikonloput keskittyvät varvaspossu-ja Jack Daniels-juhlimisiin,videokesta kaikuessa kimeätä Sinatran My Waytä,naapurin ryssärakennusmiesten laulellessa puna-armeijan kuorona Volgan lautturia ja puolalaisten putkimiesten kiroillessa kyrvamatsia (puolalainen perkele) kivihiilivodkalaseihinsa.
Forest Gate oli 70-prosenttisesti bengalilaista korttelimoskeijoineen,rääppeiden koostuessa filippiinoista,venäläisistä,intialaisista,pakistaaneista,puolalaisista ja kourallisesta aidoista cockneybriteistä.
Valkoisena Pohjolan kasvattina katsoin kuuluvani etniseen vähemmistöön,kulkiessani maalarin haalareissa ja työkaluboksi kädessä kulmamoskeijoiden ohitse,missä partainen ja kissankuppikalottipäinen hameväki antoi vihaisia jihadkatseita infidelille.
Mietin oliko elämä samanlaista haaveideni Amerikassa ,missä se jihadistinen Nine-Elevenkin oli tuhonnut tuhansia ihmishenkiä Twin Towersin jumboiskussa New Yorkin Manhattanilla.
Minulle muutto Manilasta Forest Gateen tuntui samanlaiselta kuin muutto kansainvälisestä Jeddasta wahhabilaiseen Riyadhiin.

Queen Bee II

1967 Oxford Street X-mas laser lights

Itä-Lontoosta amerikkalaisuutta sai hakea kiven alta,vaikka joskus Romford Roadilla kiisi pitkä valkoinen Lincoln Town Car-limo bollywoodilaisen mumbairockin keinunnassa intialaisiin häihin.
Amerikkalaisia muistelee ristiriitaisin mielin vanhempi sukupolvi,joka oli kokenut Lontoon Blitzin 30-40-luvun vaihteessa.Naiset muistelivat jenkkisotilaita lämmöllä saatuaan hyvinpukeutuneilta ja kohteliailta,ehkä kovaäänisiltä GI Joeilta silkkisukkia,Hersey-suklaata ja pienen GI Joen masuunsa.Osa naisista War Brideinä muutti Jenkkilään ja Kanadaankin,
Brittisotilaat kyrmivät kulmien alta sarkaunivormuissaan komeavormuisia jenkkisotilaita kommentilla:
--Over-paid and Over here!
Samoin amerikkalaiset sotilaat olivat tehneet Manilassa alistaessaan alleensa good-will-lähettiläinä North Pierin Pom-Pom-satamatytötkin.

1939 Lontoolaislapsien pommisuoja

1945 GI Joes in Manila

V.1967 tekemäni 1949 Mercury-sketsi

Amerikkalaiset jättivät tänne saarille vahvan amerikkalaisen perinnön...amerikkalaisina autoina.
Jokaiseen amerikkalaistukikohtakaupunkiin oli jäänyt melkein havannalaismainen amerikkalainen autokalusto (1950-60-mallit) brittipoikien boy-racereiksi,joita sai taskurahoilla,kun uuden v.1962 Ford Anglian sai Dagenham Motorsin Ford-liikkeestä 610 punnalla,josta veroja kerääntyi 180 puntaa.
Itse sain jonkinlaisen uuden herätyksen ja kiinnostuksen brittiautoihin,joka hälventyi mielestäni pikkuhiljaa löydettyäni WH Smithin kirjakaupan autolehtihyllystä brittiläisen American Cars-lehden.
Silti olin ja vieläkin kiinnostunut brittiläisistä vaneista,busseista ja kuorma-autoista,joidenka teemalehtiin lähettelin kuviani. Brittiautot 50-60-luvulla olivat muuttuneet suunnittelustudioissa pikkujenkeiksi eli jotenkin koomisesti kutistetuiksi Trans-Atlantic-mutaatioiksi brittiostajille,joilla ei ollut varaa ostaa edes Kanadassa koottua kompakti-Valiantia.
Brittiaiheisia kuviakin syntyi aiheiden mukaan ja kyllä nuoruuteni brittiautoja oli siirtynyt paperille aivan olan takaa muidenkin katseltavaksi.

Liitokettu

I maailmansodan lamppulikat

Kuvakollaashi liftareista Salossa v.1969.
Kuvassa Ford Cortina ja Zephyr

1958 autokuvasto

Lastauslaiturin vitsiniekat

1952 Linja-autoasemalla

Lisäksi olin kiinnostunut brittiläisestä kilpa-autoiluhistoriasta 1900-luvun alun Brooklandsin kisoista 60-luvun vaihteen kilpa-Coopereihin ja tietenkin Timo Mäkisen Monten Mini Cooperiin.Suomalaiset kilpa-ajajat kuten Curt Lincoln ja Otto Bremer olivat minulle jo pikkukundina sankareita.Vielä 1980-2000-luvuilla jaksoin seurata formulakisoja,kuten Keke Rosbergin ja Mika Häkkisen ajoja.
Nykyisin formula-ajoissa kuvataan vain pit stopeja ja renkaanvaihtoja ikään kuin kaikki tallit ovat alituisesti
arvioineet väärän kelin renkaat.
Filipinavaimoni naureskeli,miksi suomalaisia miehiä ristitään sellaisiksi kuin Kekeiksi,koska tagalogissa Keke vastaa naisen p...ua.
Muutkin suomalaismiesten lempinimet,kuten Pertistä väännetty Pepe on siistimpi versio alatyylissä.
--Perverssiä kansaa!
Vaimoni oli lisännyt.
Lisäksi hän oli kysäissyt kuinka suomalaisia sitten ne autokilpailijanimet kuin Lincoln ja Bremer sitten olivat.
En osannut vastata,vaikka suomalaisjuuria löytyy presidentti Rooseveltinkin suvussa,kun niiden esi-isänsä oli suomalainen ja Ruotsin armeijassa palvellut Magnusson ja että entisen Ranskan presidentin juuret tulivat Savosta.Siellä tunnettiin tarun mukaan 1800-luvulla eräs Nenä-Kalle.

Bentley Paddock

Cooperit

Mäkisen Minihyppy

Is this the way to Brooklands?

Lagonda

1958 East African Rallye

1960 Lincoln,Bremer ja Cooperit Monacossa

Silk Cut Jaguar

Fuzzy Dice

Mika Häkkinen

Keke Rosberg

Woody Wash

Vasta v.2009 saavuttaessani maagisen eläkekynnyksen ja muutettuani Forest Gaten bengalikaupunginosasta nigerialaiseen Custom Houseen aloin suoltaa taidettani talomaalauksessa menetetyiltä ajoilta.Aiheeni ovat heilahdelleet mielialojeni mukaan 1920-luvulta 1960-luvulle.
Olin mielestäni hyvin taantumassa tarkalla etäismuistillani ja heikolla lähimuistillani 50-luvun molskihousuiseksi papinpojaksi,joka odotteli arkkipiispan tuloa Mercedes 170V:llään piispantarkastukselle.
Olin kysäissyt silloin arkkipiispalta oliko tällä "Pers Eres?",kulman poikien usitettua minua utelemaan.

Piispantarkastus

Vaikken kovinkaan ollut liikaa innostunut amerikkalaisten autojen siipien härskistä noususta 1950-luvun loppua kohti,niin nyt jälkikatsonnalla pidän niitä silloisen avaruusajan designtuotteina.Cadillacin ja Chryslerin tuotteet olivat härskimpiä siipien peittäessä jopa Dodgen farmarimallin takasivuikkunat kuin ylhäälle nousseet metson siivet soitimella.
Ford oli paljon konsevatiivisempi siivissä,vaikkakin v.1958-60 Lincolnit näyttivät raskaana olevilta elefanteilta.

Gone with the Wings

Oma 1961 Pontiac Laurentiani maalattuna pastelleilla santapaperille.
Pelkkä santapaperi Saudissa kävi maisemapostikortista.

Fallen 1957 Lincoln Capri
Juhart 2011

Kaunein auto minusta oli 1957 ja 1958 Lincoln Capri sekä Premiere hillityin siivin,vaikka Lincoln oli kasvanut v.1955 melko vaatimattomasta kuosistaan maantielaivaksi. Mercuryn v.1957 ja 1958 Turnpike Cruiserit taas muistuttivat panoraamalasin ilmaskuupein Flash Gordonin raketteja,Oldsmobilen koristellessa kromiraketteja siipiinsä.
Pontiac lopulta lopetti kromihenkselien käytön konepellillään,pukemalla mallinsa siivet kromitähtiseen vyöhön.
V.1959 Pontiac sai kahdelle jaollisen hymyn,mikä levisi v.1960 yhdeksi kromiripaiseksi virneeksi.
V.1960 Pontiac palasi kaksiosaiseen maskiin,mikä on säilynyt auton tunnusmerkkinä tähän päivään saakka.