Muodot kuriin v.1949 Fordissa. Autosuunnittelijoiden savimallisotaa.3.Lopputulos.

1949 Ford printad

1949 Fordin yksi kilpailuehdotus-savimalli

Henry Ford II astuttua isosisänsä kenkiin,häntä pidettiin täysin kokemattomana suuren konsernin johtajaksi,jolloin hänen avukseen palkattiin GM:ltä Ernest Breech rationalisoimaan tehtaita ja tuotantoa.
Sattumoisin Henry Ford II ja Ernie Breech olivat golfkavereita,kuulumalla samaan country clubiin ja vielä asuivat naapureina Detroitin kaakkoisosassa sijaitsevan Birminghamin varakkaiden asuinalueella.

1950 Ford Consul,joka muistuttaa yllä-
olevaa savimallia

V.1946 sotateollisuuden päätyttyä Rougen tehtaalla jouduttiin tekemään radikaaleja muutoksia autotuotannon palauttamiseksi,samoin kuin Willow Runin pommikonetehtaalla.Sota-aikana palkatut tehtaiden kuuluisat tuhannet naisniittaajat eli ne kuuluisat Norman Rockwellin kuvaamat "Rosy the Rivetersit" saivat palata takaisin kotiliesiensä ääreen.Osa sotateollisuuden itsenäistämistä naistyöntekijöistä sai jäädä autotuotantolinjoille,sotateattereista palanneiden Fordin miestyöntekijöiden määrän harvennuttua.

Rosy the Riveter
by Norman Rockwell

Fordin vanha työntekijäkaartikin saneerauksissa tuli saamaan kenkää,kuten Bob Gregorien vanhaksi parraksi kutsuttu unkarilaissyntyinen jokapaikanluuta Joe Calamb,joka vielä 40-luvulla puhi vahvasti aksentillista englantia.Hän oli kerran lausahtanut osastolla autosavimallin mattamaisesta maalauksesta,ettei siinä ollut kiiltoa sanalla Sheen Shinen sijasta.
Oli sääli,että v.1908 Henry Ford I eli Henry Ford II isoisä,joka oli palkannut Joe Calambin tehtaalleen,sai näin konsernin perustajan pojanpojalta tylysti kenkää. Bob Gregoriesta teko tuntui pahalta,yrittämällä puhua kahden kesken Henry Ford II kanssa Joen pitämiseksi osastollaan.vaikka jossain muussa tehtävässä.
Henry Ford II oli vain tylyn impulsiivisesti lausunut:
--Ei käy päinsä...koeta päästä eroon hänestä!
Bob Gregorien yllätykseksi Joe ei ollut kovin moksiskaan potkuista.
Joe oli Detroitin rikkaimpia unkarilaisia,joka ansaitsi 100.000 dollaria vuodessa,mikä vastasi Bob Gregorien haastattelun aikana v.1985 puolen miljoonan dollarin vuosituloja.
Joella oli suuri ja pramea talokin Detroitin Palmer Woodsin asuinalueella.
Bob Gregorien lisäharmiksi Charles Sorensen oli potkinut pihalle hyvän ystävänsä Larry Sheldrickin jostain Rouge-tehtaalla tapahtuneesta sähläyksestä.Rouge-tehdas sodan päättyessä  oli rationalisoinnin aikana muuttunut hullujenhuoneeksi.

Charles Emil Sorensen,tanskalaisamerikkalainen monentaidonmies,jolla ei varsinaisesti ollut mitään kiinteätä titteliä Fordilla,oltiin asetettu Fordin imperiumin väliaikaishallinnon varakuninkaaksi Henry Ford I ja Henry Ford II välille hallitsemaan tuotantoa.Hän oli tullut Fordille v.1905 mallintekijäksi ja hänet tunnettiin Walter Laundersin,Clarence Averyn ja Ed Martinin kanssa automaattisen kokoonpanolinjan uranuurtajana.

Ernie Breech  Bob Greogorien mielestä yritti hakata kiilaa hänen ja Henry Ford II väliin niinsanottuna sopimuksenaan yhdistää automuotoiluosasto teknisen osaston kanssa ja jolloin Bob päätyi GM:ltä palkatun suunnitteluinsinöörin Harold Youngrenin alaiseksi.
Breechin kanssa tuli GM:ltä taloon n.120 insinööriä ja teknistä ammattilaista.Bobista Harold oli mukavan tuntuinen mies esimieheksi,mutta hänen oma elämänsä oli tuuliajolla avioeronkin puolesta, haluamatta itselleen lisäongelmia.Hän oli työskennellyt pitkään Edsel Fordin mukavassa työsuhteessa kanssa ,katsomalla nyt mittansa olevan täyden.

Henry Ford II teki Ford Motor Companyn pääjohtajana juuri,miten Ernie Breech tahtoi eli palkkaamalla ulkopuolisen konsultin George Walkerin muotoiluosastolle uuden 1949 Fordin suunnittelupäälliköksi.
Breechin mukanaan tuoma John Oswald tuli korvaamaan Bob Gregorien.
GM:ltä palkattu  insinööri Harold Youngren palkattiin teknisen osaston suunnittelupäälliköksi jo myös siksi,että Fordilla oli vaikeuksia uuden automaattivaihteiston kehittelyssä.Haroldhan oli Oldsmobilella suunnitellut Hydramatic-automaattivaihteiston ja hänen avullaan Ford sai tuoreen Ford-o-maticin tuotantoonsa v.1951. GM:llä,toisin kuin Fordilla oli omat insinöörinsä vaihdelaatikoiden,jousituksen sekä sytytyspuolen suunnitteluissa.
Bob Gregorie ei pitänyt Youngrenin ajatuksesta muotoiluosaston yhdistämisestä teknisen osaston kanssa,vaan niiden pitämisestä erillisinä yksikköinä.
Muotoiluosastolle Breech oli palkannut lisäksi Joe Orosin ja Elwood Engelin,tulevat kuuluisat Ford-taiteilijat.
(Elwood Engel tultiin tuntemaan v.1961 Lincoln Continentalin ja Ford Thunderbirdin suunnittelijana.Joe Oros taas muotoili 1965 Ford Mustangin.1950-luvun puolivälissä Fordin kuorma-autopuolelta noussut Lee Iacocca piti Mustangia ideanpoikasenaan).

Bob täten sanoi jäähyväiset lämpimästi ja kohteliaasti Fordille.Hän pisti pystyyn  oman suunnittelukonttorinsa Detroitin Eaton Towersin 28. kerrokseen.
Hänen asiakkainaan oli mm.pennsylvanialainen.Rohm and Haas,jolle hän suunnitteli autoteollisuutta varten muoviosia,etupäässä korin koristeosia.Yhtiö tunnettiin jo I maailmansodan ajalta pleksilasiakryylin keksimisestä.Yhtenä asiakkaanaan hänellä oli Nash-Kelvinator,ei auton valmistaja,vaan kodinkoneyksikkö.Näin hän tuli seuraamaan kilpailijansa ja lievästi inhon ja kateuden kohteensa Raymond Loewyn jalanjälkiä.

1949 Raymond Loewy Timen kannessa

1940 Loewy Continental

Loewyhän tunnettiin kuuluisan spinnerinenäisen v.1950 Studebakerin luomisen lisäksi vetureiden ja leivänpaahtimien suunnittelijana. Loewystä Bob Gregorie muisti eksentrisen muotoilijan kerran lausuneen,ettei tämä koskaan ajaisi Lincoln Continentalia.Silti Loewy kerran ajoi Fordille kustomoimansa Continental - luomuksensa näytille.Edsel Ford nähdessään lempilapsensa kustomoituna ja oopperaikkunaisena hirviönä oli poistunut heti paikalta.Muita Lincoln Continental-hirviöitä mallasi muunmuassa Alex Tremulis,v.1948 lyhyeksi eläneen Tuckerin muotoilija.

Alex Tremulisin 1939 Lincon -kustomi

Alex Tremulisin toinen 1930 Lincoln-kustomi

WALKER, DETROIT RANGER
------------------------------------

Teollisuusmuotoilija George W.
Walker

Lainasin otsikon kuuluisasta Walker,Texas Ranger-televisiosarjasta,koska taloon astunut George W. Walker tuli johtamaan 1950-luvun puolivälissä Edsel B. Fordin kunniaksi ristittyä E-Carin eli Edselin suunnittelua.
Edsel Ranger oli yksi merkin versioista.John Oswald kyllä myöhemmin oli kerskaillut vastanneensa Edselin suunnittelusta,vaikka Roy Brownia pidettiin koko E-Carin muotoilun isänä.

Bob Gregorien poistuttua näyttämöltä teknisen osaston korisuunnittelun ohjakset annettiin teollisuusmuotoilija George W.Walkerin käsiin uuden 1949 suunnittelussa anno domini 1946. Pienen aikaa Bob Gregorie ja George Walker työskentelivät rinnatusten,Bob Fordin kahden v.1949 mallin ehdotuksen parissa,joista yhtiön johto päätti tehdä v.1949 Mercuryn ja Ranskan Fordin Poissyn tehtaalla valmistettavan Ford Vedetten. George Walker samaan aikaan tiiminsä kanssa touhuili savimalliehdotuksien parissa uudeksi Fordiksi.Tekninen osasto oli antanut mallille kaikki mitat akseliväleineen,joidenka ympärille savimalliehdotukset piti muovailla.
Aikaisemmin aivan sodan jälkeen Walker oli tarjonnut Fordin Oakwoodissa sijaitsevassa Walker Industrial Design-studiossa muotoilemiaan auton ovien kromikahvoja itsenäisenä konsulttina ja tavannut Fordin teknisellä osastolla ensitöikseen unkarilaissyntyisen ja vanhan Fordin "insinöörin" Joe Calambin.Walker halusi näyttää mallejaan suoraan Henry Ford I:lle,jolloin Joe oli vain lausunut,ettei Mr. Ford halua nähdä niitä.
--Ne ovat liian ohuita!
Walker oli vielä lisännyt,jos hän vaikka panisi musta vaatteen esineiden päälle niin kuin yllätyksenä,mutta vanha Joe ei antanut periksi.Walkerista Fordin vanha kaarti insinööreineen ja sinikaulusmiehineen olivat peräänantamatonta väkeä,joilla ei ollut sellaista tyylitajua kuin teollisuusmuotoilijoilla.
George Walker oli lisännyt,että monet pitävät Guccin kenkiä jaloissaan tyylin lisäksi sen tähden,että ne tuntuvat myös mukavilta. Sama pätee myös autoissa.
Jollain tavoin Walker oli päässyt livahtamaan Joen käsistä ja tavannut Henry Fordin,jolle hän suoraan oli esitellyt tuotteitaan.
Henry Ford oli yllätykseksi vastannut:
--Juuri tuollaisen minä haluan!
Jokin yhteinen asia yhdisti Henry Fordia ja Georg Walkeria!
Kummatkin pitivät kelloista!
Henry Ford nuorena olisi halunnut valita kellosepän uran.Georg Walker puolestaan suunnitteli kelloja,jopa autoteollisuudelle.

1932 Graham Bluestreak Roadster

George oli valmistunut losangelesilaisesta teollisuuskoulusta piirtäjänä ja kovien ovenkolkutusten perästä päässyt Graham-Paigelle 1920-luvun lopulla töihin Murray-koritehtaan suunnittelijan Amos Northupin,tulevan 1938 Sharknose Grahamin isän,alaisuuteen.
V.1929 hän osallistui vielä Graham Bluestreak-mallin muotoiluun ja samana vuonna Fleet Streetin pörssiromahduksen jälkeen päätyi työttömäksi.
8-sylinterinen Bluestrak tuli markkinoille v.1932.
Grahamin perästä Walker kovalla yrityksellä sai portofoliollaan sopimuksen Dura-yhtiön kanssa, ja jolle hän suunnitteli mekaanisia ikkunan nostolaitteita.Lisäksi hänelle siunautui Jones Dabney-maalitehtaan tili,missä hän neuvoi autovalmistajia laajempien värikarttojen käyttöön.

2010 Jones Dabneyn laboratorirakennus hylättynä Louisvillessä

General Mororsin pääsuunnittelijan Harley Earlin vaikutuksesta Fisherin koritehtaassa valmistettuja Chevroletin koreja tultiin saamaan erilaisissa väreissä,kun Fordilla vielä pysyttiin mustassa Henry Ford I:sen päähänmpinttymän takia.Oikeastaan Henry Fordin mustan värin takana oli automaattisen kokoamisnauhan lisäksi ja tuotannon maksimoimisessa se,että musta emalimaali kuivui nopeammassa ajassa kuin värilliset maalit.
V.1934 George Walker perusti oman yhtiönsä Walker Industrial Design Companyn.Hänellä oli Detroitin autoalan valmistajien kanssa 12 sopimusta,jotka kukin toivat 200 dollaria kuukaudessa.Duran maalitehtaan sopimuksella hän oli ansainnut 35.000 dollaria kuukaudessa,kunnes pörssiromahdus iski ja kaikkien saadessa kenkää.

Henry Ford kelloseppänä

Sitten hän matkusti hakemaan sopimusta Walthamin kellovalmistajalta Massachusettsissa.
Walker oli jo aiemmin tuntenut Mr. Doumainen,tehtaan johtajan,melkein 90-vuotiaan teräskellovaarin,joka ravasi vielä vireästi portaita ylös Henry Fordin toimistoon.Kellojahan alettiin asentamaan autoihin 20-30-luvun vaihteessa.Henrykään ei silloin ollut enää nuori mies.
George Walker sai Waltham-kellotehtaan sopimuksen,mutta siitä huolimatta,että hän oli erinomainen piirtäjä,hän ei ollut tarkka detaljitöissä,jolloin hän palkkasi itselleen nuoren miehen Ted Ornesin,joka oli innostunut etenkin herätyskelloista.Ted oli ansainnut kannuksensa aiemmin GM:llä Harley Earlin alaisena detaljoijana 75 dollarin palkalla kuukaudessa.
George tarjosi saman viikossa nähtyään Tedin upeat airbrushtyöt.
Ted Ornesista tuli myöhemmin International Harvesterin varajohtaja.
Toinen herätyskellofanaatikko oli Elwood Engel,joka muotoili kuuluisan Baby Ben-vekkarisarjan Westclox-
kelloyhtiölle.
Molemmat kellomiehet tulivat George Walkerin mukana 1949 Fordin suunnitteluun.

1901 Waltham-taskukello

1930-luvun puolivälissä Joe Ornes oli tullut George Walkerin kakkosmieheksi ja ehdottanut toisen Joen eli Joe Orosin,joka oli työskennellyt Nashillä,palkkaamiseksi. Joe Orosin kautta aukesi Walkerille Nashin tili.
George Mason,joka oli juuri valittu Nashin toimitusjohtajaksi,oli lähettänyt Walkerille kutsun Milwaukeen.
Automatkalla Chicagoon Milwaukeesta Nash-Kelvinatorin uusi johtaja oli kysäissyt Walkeria tulemaan autosuunnittelijaksi taloon tämän pitkästä resumesta autoalalla.
George Walker oli sattumoisin myöhästynyt tunnilla Nashin johtoportaan kokouksesta jäätyään seuraamaan Barnum and Bailey-sirkuksen paraatia.

194s Westcloxin Baby Ben-
vekkari

Johtokunta George Masonin,Charles Nashin ja pääinsinööri Wahlbergin kanssa hymähdellen hyväksyivät viipymisen syyn ja ryhtyivät tutkimaan Walkerin sketsiportofoliota.
Hänelle tarjottiin 75.000 dollarin muotoilusopimus.
Nashin pääinsinööri Wahlbergin kanssa hänelle syntyi hyvin ystävällinen työsyhde.
Erikoisena piirteenä Nashin ja Walkerin tapauksessa oli,miten autoalan muotoilijat vaihtoivat töittensä tarjonnassa  firmoja kuin amerikkalaisessa lastenkutsujen Musical Chairs-leikissä tuoleja.
Bob Gregoriekin päätyi Fordilta Nash-Kelvinatorille muotoilemaan jääkaappeja.
Nashin tarjouksen saatuaan Walker joutui luopumaan Duran ja Jones Dabneyn sopimuksista.
Fordin sopimuksen allekirjoitettuaan hän taas joutui luopumaan Nashin ja International Harvesterin sopimuksista.1951 luppovuotena Fordilta hän jälleen suunnitteli ja patentoi IH:lle,tällä kertaa kodinkoneita,kuten jääkaappeja.Hän sotaa ennen oli suunnitellut mm. IH:lle 3/4-tonnin teliakselisen kuorma-automallin.

Walkerin suunnittelema v.1939 Nash-Lafayette-mallisto

1951 G.Walkerin patentoima jääkaappi IH:lle

1936 IH 3/4 Ton Dolly Truck by G.Walker

FORDIN TILI
----------------

V.1945 Ernie Breech oli prinkauttanut puhelimella Walkerille tulla konttoriinsa Fordille katsomaan Bob Gregorien tiimin suunnittelemaa v.1949 Fordin savimallia ja luonnoksia.Ernie ja Henry Ford II eivät olleet nähtävästi tyytyväisiä lopputulokseen.Breech samalla halusi hänen keskustella asiasta Henry Ford II ,äskettäin pääjohtajaksi asetetun Henry Ford I:sen pojanpojan kanssa.
Walkerista Gregorien malli ei lainkaan sopinut Fordiksi. Hänestä malli näytti paksulta,kuin uunissa laskeutuneelta leivältä.

1945 Gregorien muotoilema 1949 Ford-savimalli

Edessä Gregorien pikku-Fordin savimalli ja mistä tuli 1949 ranskalainen Ford Vedette

Ernest Breech

Ernie Breech ja Henry Ford II tyrkkäsivät ehdotuksen Mercurylle,kyselemällä Walkerilta minkäläisia ehdotuksia tällä olisi varastossa uudeksi Fordiksi.Walker lupasi tutkia asiaa ja tarjota sketsejä autosta,joka muistuttaisi enemmän Fordia,toisin kuin Greogorien ehdottama ja yliampuva ehdotus.
Fordin tuotantopäällikkö Meade Bricker ja myyntipäällikkö Jack Davis kävivät vierailemassa Walkerin studiossa tutkailemassa sketsejä ja savimalliehdotuksia,valikoimalla mieluisia ehdotuksia.
Fordin duo uteli Walkerilta hintapyyntöä suunnittelusta,jolloin tämä lonkalta pyysi 100.000:ta dollaria.
--Sain Nashiltä ja International Harvesterilta kummaltakin 75.000!
Walker lisäsi tietämättä silloin,että ensimmäisen malliehdotuksen oli jo tehnyt Bob Gregorie.
Ford-miehet sanoivat,että hinnasta pitäisi heillä pitää kokous.
Ernest Breech oli myönteinen hinnasta,mutta Walker lisäsi,että Fordin tarjoama kahden mallin suunnittelu haittaisi hänen Nashin ja IH:n tilejä,koska studiossa työskenteli vain 27 henkilöä.
Hänen pitäisi keskustella Mr. Nashin, Mr.Masonin ja IH:n Mr. Fowler McCormickin kanssa asiasta,koska hän ei haluaisi Fordin tilin uhkaavan Nashin ja International Harvesterin vastaavia tilejä.
Breech oli lisännyt,että kyseessä oli viiden vuoden suunnitelma,joka poikisi tuotannosta 5 miljoonaa dollaria,hyväksymällä lopulta Walkerin 100.000:n dollarin tarjouksen.

1946 Dick Caleasin kotona keittiönpöydällä muovailema
1949 Fordin savimalli ilman spinnerikeulaa.

Walkerin tiimi lopulta teki 1/8-skaalan pienoissavimallin studiossaan,jonka Fordin johto hyväksyi tyytyväisenä.
Walker ei kyllä tietänyt,että samaan aikaan Harold Youngren  ja Tallberg olivat antaneet Bob Gregorien ja John Najjarin  tiimille samanlaisen tehtävän 1949 Fordin savimallin muotoilemiseksi häneltä salassa.He olivat antaneet Walkerin piirustuksia Gregorielle,jonka pohjalta nämä kehittelivät oman mallinsa,joka Walkerista myöhemmin kuvan nähneenä muistutti kylpyammetta. Gregorien malli oli väriltään vihreänsininen,jolloin Walker ehdotti Breechille,että hänen mallinsa olisi beessi.

George Walker, Henry Ford II ja 1949 Ford

1946 Bob Gregorien 1949 Fordin savimalli,mistä tehtiin Mercury

1946 Greorien ehdotus pikku-Fordiksi ja josta
tuli ranskalainen  1949 Ford Vedette,joskin neliovisena.

Breech vastasi paikalla hänelle,ettei Mr. Ford pidä beessistä ja että muotoilijalla pitää olla pirunmoinen älli vastustaa pääjohtajaa:
--You are hired and fired at the same time!
Lopulta Walkerin tiimi valmisti savimallin yhdessä autotallissa ja maalasi siniseksi sekä lasitti sen uunissa.
Ihmeellistä kyllä Harold Youngren oli hyväksynyt sen sataprosenttisesti!

TARUA VAIKO TOTTA_?
------------------------------

1949 Ford Test Driver shows Jill New Ford's Comfort

2003 Virallinen versio
-----------------------
V.1949 Fordin synnystä ollaan kehitetty ihmeteko ja melkein kuin v.1947 Roswellissä uudessa Meksikossa nähty ufoilmiömäinen näky,jonka Ford oli ostanut suoraan Richard Calealilta sensaatiostoorikseen.
Richard "Dick" Calealin kerrotaan virallisesti muovailleen v.1949 Fordin pienoissavimallin Milwaukeen kotinsa keittiönpöydällä Indianassa.Dick oli työskennellyt Raymond Loewyn Studebakerin tiliin Bob Bourken alaisena.Libanonilaisemigranttien poika Dick oli saanut savimuotoilijan kannuksensa 30-luvulla REO:lla ja Packardilla.
Vuonna 2003 Ford-museossa oltiin julkaistu virallinen lausunto esittelyineen Calealin 1949 Fordin mallityön lopulliseksi hyväksymiseksi oikeaksi alkuperäiseksi pienoismalliksi.

Calealin savimalli edestä ilman propellinokkaa  ja sivulta