sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Aamu Manilassa.Isang umaga sa Maynilad..Filippiiniläiskirjeet.1.

Once Filipino man cares for his cockerel,
the woman cares for children


Heräsin kukonlauluun...aivan keskellä suurkaupunkia..
Näin olin herännyt joku aamu tasaan kello viideltä samaan kukonlauluun..aivan kuin joskus lapsuudessani maalla 50-lubun lalussa,Konrad-isännän ja Edith-emännän omistaman pienviljelijätilan vuokramökissä,jossa papinperhe vietti kesälomiaan Kemiön saaren Ornäsin lahden pohjukassa..
Manilassa on aivan tavallista kuulla kukonkieuntaan,koska suurin osa manilalaisista on saapunut työn perään juuri maalta eli provinssista.
Kristo kukkotappeluareenalla
Aitoja manilenjoja ei oikeastaan enää ole,koska melkein kaikkien juuret ovat maalta.
Kukkoja tyypillinen esikaupunkilainen ja maalta tullut manilalainen mies pitää vihreissä metallihäkeissä tontillaan pelkkänä harrastuksena ja mahdollisena lisätienestinä barangaynsa kukkotappeluareenalla,missä Kristo eli vedonlyöntien kerääjä kädet leväällä kutsuu lisäpanoksia...
Kristo-nimensä hän on saanut ristiinnaulitusta Kristuksesta..
Kukonkieunta kuului naapurini Butchin pihalta.Molaven asuinalueeni ja Molave Avenuen vastapuolelta..betonilaattaisen koripallokentän laidalta..
Koirani Boxer ja Cheapy,ruskeakarvaiset askalit eli filippiiniläiset sekarotuiset katukoirat olivat vastanneet haukunnallaan Butchin kukoille,että meidänkin talossa olisi herätys..
Kukot ovat niin suosittuja manilalaismiehille,että jeepneykuljettajatkin koristelevat jeepneyjen etupuskureita kromatuin tappelukukkomallein,jotka nokkivat vastatusten venttiilijousien päällä dieselin tärinästä..


Jeepneyn tappelukukot puskurilla


Merville Access Road
Uskoin Butchin vielä nukkuvan,koska eilisiltana olin nähnyt hänen lähteneen toisen naapurini Philippine Airlinesin lentokapteeni Orobesan kanssa kaljalle johonkin läheisen Merville Access Roadin karaokebaariin.
Butch itse oli DPWH:n (Department of Public Works and Highways) eli paikallisen tie-ja vesirakennuslaitoksen insinööri,joka piti viidenkympinvillityksessään nopeista moottoripyöristä ja nuoremmista naisista..
Butchia baaritytöt kutsuivatkin Sugar Daddyksi..
Lentokapteeni Orobesallakin oli samanlainen villitys,huolimatta siitä,että hänellä oli komean kaunis Elizabeth lentoemäntä-vaimo kotona..
Butchin Monette-vaimo taas näytti tavalliselta kotirouvalta,joka sattumoisin oli hurahtanut johonkin uuteen katoliseen hurmioon,käymällä joka aamu Molaven asuinalueen kappelissa aamumessussa..

Molaven talon veranta
Olin tehnyt aamutoimeni, keittänyt perkolaattorissa Barako-aamukahvini ja asettunut verannalle nauttimaan aamun viileydestä sekä seesteydestä..
Tyttärenikin olivat vielä nukkumassa makuuhuoneessaan ja heidän tätinsä Tita Fhelykin oli sulkenut itsensä vanhanpiian neitsytkammioonsa lukkojen ja säppien taakse käytävän päässä..
Hän oli kuullut yhdessä iltavesperissä Eukaristipadrelta,että Herra voisi tulla sisään kuin varas yöllä..

Butchin Monette-vaimo oli Fhelyn paras ystävätär,jonka kanssa he kulkivat paikallisen Eukaristipappisseminaarin pippaloissa sekä Molaven kappelin toimissa..
Näinkin Monetten jo kulkevan kotoaan Ipil-Ipil Streetiä ylös Molave Avenuelle valkoisessa Handmaids of Jesus-nunnakonventtinoviisin tapaisessa univormussa..ohi Orobesojen kulmatalon..ja kohti Molaven keskuspuiston kappelia..
Monette tiesi miehensä syrjähypyistä,katselemalla niitä sormiensa läpi,koska katolisnaiselle avioliitto on koko elämän kestävä projekti..
Hänen kommentinaan miehestään vain avioliiton yhdessäpitämisenä oli:
--He is a Good Provider!
Butch oli juuri edellispäivänä kipannut kaksi kuorma-autollista harkkotiilejä talonsa pihalle ja joita hän oli "lainannut" maantiesiltaprojektistaan talonsa kolmannen kerroksen rakentamiseen..
DPWH:n insinöörit ovat maankuuluja pikkuvilpeistään..eli taskunpohjiensa täytöstä valtion kassasta.

Gerry,Monic,Riittaj Johanna
koripallokentän edustalla
Molaven taloa vastapäätä
Fhelyä Monette näin varhain ei ollut saanut kaverikseen aamumessuun,koska Fhelyllä alkaisivat aamutoimet tyttärieni lähettämiseksi kouluun aamiaisin ,univormujen silittämisin ja television aamu-uutisin.
Eikä Fhely oikeastikaan ole koskaan ollut kovin uskovainen katolilainen,joka kirkossa käyntien aikana nappasi parhaimmat juorut kappelin takapenkissä naapurien rouvilta ja päiväsaikaan kävi levittämässä uutisensa jokaiselle lähinaapuriston kotirouvalle,joka ei sattunut käymään messussa..
Kutsuinkin Fhelyä Molave Bullettiniksi..Manila Bulletin-sanomalehden mukaan..

Naapurissamme harkkotiiliaidan takana oli myös hiljaista.
Toisin kuin eilisiltana.jolloin Estradan tohtoripariskunta tappeli,kuten yleensä joka ilta herra tohtorin ja psykiatrin saavuttua myöhään kotiin vanhalla Mistubishi Coltillaan.
Tohtori oli syyttänyt raskasta liikennettä myöhästymisestään..
Rouva tohtori ja gynekologi Estrada vastaanotti hänet kovalla kiljunnalla ja soimaamisella,joka jatkui keskiyöhön asti,kunnes herra psykiatri Estradan määräämät Diapamit nukuttivat lopulta rouva gynekologi Estradan..
Iltataisteluiden syynä yleensä oli rouvatohtorin sairaalloinen mustasukkaisuus,jota itsekin ihmettelin,koska herratohtori Estrada oli rouvatohtoria lyhkäsempi ja hiirenhiljainen miehenkuva..

Paikalliset asuinalueen ulkopuolelta shantyalueelta öisin nukkuvien vartioiden ohi luikahtaneet Rugby-pojat (kontaktiliimapullohaistelijat) saivat keskiyöpilvensä Estradojen roskapöntöltä,mihin herratohtori oli heittänyt rouvatohtorin vanhentuneet psyykelääkkeet..

Brasililainen ja vasemmalla
Estradojen harkkotiilimuuri
Katselin verannalta autotallissani seisovaa oranssinväristä Brasilian volkkariani....
Pari viikkoa sitten se oli vielä seissyt koripallokentän molavepuun alla käyttämättömänä ja pikkulintujen paskomana. Sen omistaja Lolo Margallo,entinen Yhdysvaltojen laivaston veteraanipuosu oli ostanut upouuden ja laivastontummansinisen Kia Priden ylpeydekseen autotalliinsa..ja näytti pesevän sitä autotallissaan mennäkseen eukaristipappiseminaarin kappeliin aamumessuun Mervillessä.
Olin kuukausia taivutellut Lolo Margalloa Volkkarin myynnistä ja lopulta saanut kaupat,Gerry-rouvani saavuttua Riyadhista käsiveska täynnä petrorialeja..
Gerry halusi ostaa sen lahjaksi minulle kotimiehen urakastani,koska puoli vuotta aiemmin olin ottanut lopputilin Riyadhin King Faisal-sairaalan materiaaliosastolta..päätymällä Manilaan freelancetaiteilijaksi..



Brasilialainen Molaven tallissa..
Taustalla hämäränä Lolo
Margallon talo
Aikeinani oli aamupäivällä matkata Pasay Cityyn ostamaan volkkariini paikallisilta VW-varaosadiilereiltä  korin kiiltäviä pisteosia sekä uuden aidon 1964-vuosimallin mukaisen takavaloparin isojen pyöreiden 1974-mallisten takavalojen tilalle. Brasilialainen kun oli mutaatio saksalaisella 1964-mallisen korilla ja 1974-mallisen 1500-kuutioisen tekniikalla..
Ostosreissuni olin päättänyt tehdä tricyclellä Molavesta SLEXin (South Luzon Express Highway) Service Roadille sekä sieltä jeepneyllä Pasay Rotondaan,koska Pasay Cityn Taft Avenuella LRT:n (Light Transit Railroad) alla oli vaikeata saada parkkipaikkaa aamutungoksessa...Toisena syynä oli Pasay Cityn liikennepoliisit,jotka valkoisen naaman nähtyään ratin takana,erittäin herkästi keksisivät antaa sakot jostain tehdystä tai tekemättömästä liikennerikkomuksesta..

Taft Avenue.Pasay Rotonda

1960-luku.Pasay Cityn VW-kuplapoliisivoimat
Aikoinaan 60-70-luvuilla Pasay Cityn poliisit ajelivat VW-kuplilla,mutta nykyään Toyota Corolloilla sekä moottoripyörillä..kehumalla korttelipoliisilaitoksien ovien slogaaneilla.."New Cops in the Block",joista pasaylaiset olivat vääntäneet oman slogaaninsa "New Goons in the Block"...
Matka sinne aina oli haastavaa aamuruuhkan kosteassa kuumuudessa ja ruuhkassa tupaten täydessä jeepneyssä,missä joutuu imemään keuhkoihin muiden jeepneyden sekä bussien dieselkäryjä. Ostoreissulta palattuani aamusuihkusta ja puhtaista vaatteista huolimatta tulisin näyttämään Manilan pakokaasusaateen mustaamalta ja hiestä läpimärältä murjaanilta...

Molave Avenue
Yläkuva:
Naapurin tanssiopettajattaren
talo ja
Alakuva:
Oma talo naapurissa
No.18


Filipina Maid
Aamutoimiini Barako-kahvin ja Hope-menttolisätkän jälkeen kuului Molave Avenue 18-katuosuuteni lakaisu,jota naapurien filippiinomiehet koskaan eivät alentuisi tekemään,koska sellaiseen ollaan palkattu joko perheen autokuski taikka kotitalouspiiat..
Minua katsottiin Pohjolan valkoiseksi hulluksi,joka kadun lakaisun lisäksi leikkasi nurmikot,trimmasi puskat ja molavepuun oksat,korjasi autojaan,paikkasi katon vesivuodot tai korjasi TV-antennin taifuunin jälkeen..ja kaikki muut talon manuaaliset duunit..
Naapurini,kuuluisan televisiotanssiopettajattaren univormupukuiset piiat hymyilivät minulle vienosti käsillä suitaan kikatuksen peittämiseksi, kohdattuamme Walis tingting-luutiemme kanssa tonttini rajalla..
--Magandang umaga..Sir!
--Hyvää huomenta..Sir!
Piiat yhdestä suusta tervehtivät...pakenemalla pikaisesti takaperin portilta autotalliin,josta kuulin naurun tirskauksia..talon rouvan kehoittaessa narrapuisen pääoven raosta:
--Maglinis ang kotse ko!
--Peskää autoni!
Tytöt yhdestä suusta:
--Yes--Mam!
1945 Amerikkkalaiset laivaston
 matruusit
vapaalla Sta.Cruzissa,Manilassa
Jotenkin säälin näitä kotipiikoja,jotka olivat tulleet  provinssista Manilaan tekemään rikkaiden talouksien raskaat työt..Työaikoja ei oltu lainmukaisesti edes säädetty 8-tuntisiksi,vaan ne venyivät usein aamusta iltapimeään..Laki kyllä oli määrännyt työnantajien osuuden paikallisen eläketurvan maksamiseksi palkan päälle sekä irtisanomissuojan..
Filipinapiiat ovat aikoja olleet maan parhaimpia vientiartikkeleita melkein joka maapallon kolkkaan ja joista moni voisi komeilla nätteydellään jopa Jennifer Lopezin Maid in Manhattan-roolihahmoa.
Minulle he olivat Maids of Molave Park..jotka aamuisin tervehtivät minua lauseella "Hello Joe!",joka sanontana oli lähtöisin II Maailmansodan aikaisista amerikkalaisista maassa olleista sotilaista... G.I. Joeista sekä laivaston matruuseista..
Jopa Kreikassa kreikan kielen sanakirjaan oli kotipiian nimelle annettu vastine..Filipina..josta Filippiinien valtio oli tehnyt Kreikan valtiolle virallisen nootin filippiinojen häväistyksestä..
Kreikka oli joutunut pyytämään anteeksi ja poistamaan sanakirjasta kotipiian Filipina-vastineen..

jatkuu...

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Suomen Saloa ulkosuomalaisen silmin.Lontoon postilla.5.

BP-draamaa
By Juhart


Checkereitä ja kekkereitä:
-----------------------------------------
Palasimme tyttärien kanssa torille odottelemaan sitä mainostettua harrasteautotapahtumaa.
Menimme istumaan R-kioskin viereisen Valion jäätelökipsan monobloc-muovituoleille ja lepuuttelemaan konttejamme Hermannin kaupunginosan kiertokävelystä.Olin näyttänyt heille vanhan Penan Saluunan kantakuppilankin,joka näytti päivällä suljetulta ja autiolta,toisin kuin aikoinaan.jolloin sen ovien aukaususta kesäisin puhalsi kadulle makoisat maltaan tuoksut.
Auringon vaihteeksi jo lämmitettyä koleuden jälkeen päätimme käydä nauttimassa virvokkeita (Virvoke--Penan aikoinaan vakiotermi alkoholijuomista) entisen Tähkän ravintolan Kirkkokadun puoleisen leipomorakennuksen päätyyn perustetusta kuppilasta.
Istuimme nauttimassa sen takaterassilla virvokkeista ja lämpimästä kesäpäivästä..
2001 Entinen Tähkän leipomo
Mieleeni pulpahti siinä auringossa,kun joskus 70-luvun alussa kesällä puolenyön aikoihin olin venttaamassa yhden tarjoilijatytön vuoron loppumista ja yhteisiä kuumia öitä tämän Sirkkulan kämpässä.Olin silloin kesätöissä bensapoikana siskonmiehen BP:ssä Tähkää vastapäätä Munkin kulmalla ja ajelin tarjoilijatyttöä iltaduunista kotiin vihreällä BP:n  lava-Transitilla.
Kaverit  Penassa nauroivat kesäsuhteelleni.."että kun painaa kabinetissa nappulaa..tulee tarjoilija..ja kun painaa tarjoilijaa..tulee nappula.."
No..siitä suhteesta ei kylläkään tullut nappulaa..tarjoilijattaren muutettua pian Salosta pois jonnekin keski-Suomeen..

Valion jätskikipsa sattui seisomaan juuri sillä paikalla,missä v.1956 purettiin vanha Lundelinin Tori-Shell. V.1953 paikalta muutti Annankadun ja Vilhonkadun kulmaan linja-autoasema Matkahuoltoineen..ja nyt sen paikalla seisoi lisäksi uusi laulu-ja soittolava.Salon vanha soittolava oltiin purettu jo 60-luvun alussa vastapuolen toripuistosta,josta..ja sen torista minullakin oli paljon muistoja.kuten kuvailin siitä Juhannustanssit II-blogin alkukirjoituksessa seuraavaa vuodelta 1960:

Konsertti toripuiston
soittolavalla
By Juhart
Savikaupunkiin oli iskenyt helleaalto juhannusaatoksi.
Oli vuodenvaihteessa kaupungin tittelin saaneen entisen kauppalan ensimmäinen juhannusaatto,jolloin tuoreet kaupunkilaiset alkoivat pakonsa maalle ja mökille....kellä sellaista maata tai mökkiä sitten sattui olemaan.
Kesämökittömät istuivat torin Valio-jäätelökioskin viereisillä penkeillä sekä toripuiston soittolavan edessä nuolemassa sulavia suklaatikkuja ja vanilatötteröitä.
Kaikki pyyhkivät hikeä otsaltaan ja huokailivat vuoronperään "Huh hellettä!"
Torin kukkapaljous,uusien perunoiden kuulaus ja kalakauppojen laatikoiden suomujen kilo auringossa lisäsivät kesäistä värikkyyttä naisten kukkamekkojen ja kirjavien lastenvaatteiden kaleidoskoppiin.

Jokirannassa aivan valkolateksisen Meripelastusseuran  pelastusrengasristin vieressä potkupalloveteraanit Toppari ja Falkki olivat korkkaamassa aattoaamun ensimmäistä vinettopulloaan.
Parin Alkon huoltoajoneuvot,kaksi naistenpyörää makasivat lappeellaan joenpenkkanurmella,kuten Hurja-Helmikin,joka oli jo sammunut ensimmäisestä kankkusenkorjauspullostaan.
Poliisien mustamaija, kaupunkilaisten juoppopirssi,kuusivuotias Ford-kaappiauto oli saapunut paikalle korjaamaan väsyneitä päiväputkaan.

 Jokirantaveteranien
Juhannussymposiumi
Juhart 2000



 Romanirouvia pitkissä syvänsinisissä samettimekoissaan kulki torinlaidalla kauppaamassa verkkokasseistaan sarkapukuisille maalaispapoille honkongilaista priimaa rihkamaa lähtöhintaan.
Lähtöhinta todellisuudessa oli sama kuin ilmainen,koska useimmiten tavarat oli varastettuja.Kaupunkilaisten kielellä puhuttiin Nykäsen Valinnasta.
Kauppiaana torimyyjien lisäksi jokirantaan oli linkkaamassa kanalosauvoillaan Ypäjän Pappi,yksijalkainen reppuryssä,joka kauppasi lyijykyniä aamun ensimmäisen vinettopullon ostoon.Rantapappina hän julisti muille jokitörmän seurakuntalaisille Bacchuksen epistolaa .
Pappi nakkasi selkäreppunsa pelastusrengasristin nokkaan liittyen huokaajiin,joiden ensimmäiset vinettosiivut olivat alkaneet poistamaan hikipalkojen peittämän otsanahan takaista ja pelottavaa kankkusen pirua.
Vastarannalla Vilhonkadulla janoisten jono oli jo pidentynyt alkoholiliikkeestä tohtori Kärjen kulmatalon kohdalle.Sairaalan ylilääkärin talon paraatiovesta ensimmäisiä potilaita näkyi marssimassa Keskuksen talo kulman apteekkia kohti reseptit kyhmyisissä kourissa ja käsilaukkujen vuorien väleissä.

Suurarpa-lankkukylki-Mosse
By Juhart
Istuimme odottamassa harrastusajoneuvojen saapumista ja joita alkoi hiljalleen saapumaan R-kioskin ja Valion jäätelökioskin välistä heijastinliivisten oppaiden opastuksella.Harrasteajoneuvoihin kuului paljon 60-lukuisia eurooppalaisia autoja,jotka olivat olleet tavallisia perheautoja Salon kaduilla..Mineistä Opel Kadetteihin..Yhtenä piristyksenä oli 1939-mallinen ja kaksiovinen Opel Olympia Kadett,josta itäystävämme sodan jälkeen ryhtyivät valmistamaa koipioita neliovisena Moskvitshina..
Muistan 50-luvun lopulta,kun torilla syysmarkkinoiden aikoihin yhdestä puukylkisestä Moskvitsh-farmarista myytiin Suurarpoja,joiden voittoina mahdollisesti sai transistoriradion,vekkarin taikka kuulakärkikynän.mitä ylösalaisin käännettynä sai läpinäkyvän muovisäiliön uimapukuiselta pinuptytöltä riisttua uikkarit pois..
Lisänä eurooppalaiseen pikkuautokantaan paikalle ajoi useita 60-lukuisia Cadillaceja tai ns. Caucoja,uustuontiautoja Jenkkilästä..
Kerroin tyttärilleni Suomen olevan ainakin toiseksi amerikkalaisin maa Ruotsin jälkeen..ainakin uustuontiautoissa.
1957 Chevrolet Bel Air 4D Ht
 torinvarressa
He haukkoivat henkeään upeasta Cadillac-,Chevrolet Corvette- , ja Camaro-kolonnasta,vaikka Manilassa toimi hyvinkin aktiivinen jenkkiautokerho,josta itse olin enemmän tietoinen kuin he..
Manilassa vastapuolisesti kaikki amerikkalaiset keräilyautot olivat aitoja Pilipinas-autoja eli aikoinaan alkuperäisesti maahantuotuja.toisin kuin Suomen uustuontijenkit..
Itsellänikikin oli Manilan tallissani 80-luvulla musta 1966 Mercury Comet Caliente avomalli.
Eniten minua tapahtumassa kiinnosti entisöity vihreä 1948-mallinen Checker A2-Chicago-pirssi,jota Checker Ry:n puheenjohtaja Hannu Kyttänen esitteli yleisölle.



Hannu Kyttänen esittelemässä
entisöityä 1948 Checker A2-taksia
Kävin esittelemässä itseni hänelle,koska olin lahjoittanut Checker Ry:lle 11 omaa maalaamani kuvaa,osan Checker-aiheisia vuoden 2011 kalenteriin,joiden myynnistä saadut tulot menivät samaisen Checkerin entisöintiin..Hannu kertoi yrittäneensä myydä kalentereja sillankulman taksisuhareillekin,jotka sattumoisin tunsivat minutkin...mutta yksikään kuski ei ostanut kalenteria..
Kerroin Hannulle,että ilmeisesti salolaiset taksiyrittäjät olivat joko pihejä tai taiteesta ymmärtämättömiä,vaikka kalenterin maalauksissani olin kuvaillut juuri salolaisia takseja...
Checkerin ohjaamoa
1952 Hjortin Checker mustan pirssin takana
saapumassa Lundelinin tori-Shellille
Checker HOPin kulmalla
By Juhart
Hannu halusi minua takaisin Checker-ryhmään.joten lupasin takaisin Lontooseen palattuani maksaa jäsenmaksun...Kerroin hänelle syyn Checker-aatteeseen väliaikaiseen väsymiseen 11 vuoden ajan vaimoni omaishoitajana olemisen ja hänen kuolemansa takia kolmisen kuukautta sitten.
Checkerin ympärille oli kokoontunut useita vanhempia herrasmiehiä,halikkolaisen pirssimiehen Helge Hjortin poikakin mukaanluettuna.Hjortin papallahan oli ollut parikin Checkeriä..yksi aito pilaamaton Chicagon taksi ja toinen taksimallista konversoitu pickup-malli.
Hjortin taksista on kuvakin Lundelinin Salon Tori-Shelliltä joskus Olympiavuonna 1952..Itse bongasin sen  yhdestä mustavalkokuvasta Horninkadulla toisen mustan pirssin takana jonottamassa mittarille pääsyä.Helge Hjortin Checkerit kuuluivat v.1951 tuotuun n 500 auton sarjaan tarkoitettuna pirssiyrittäjille Olympiavuoden kovaan taksipulaan. Siksi niitä ja osaksi surullisen kuuluisia pirssejä kutsuttiinkin Olympia-Checkereiksi.
Ostin Hannulta Checker-harrastuksen kannustukseksi 30 eurolla Kimmo Koistisen tekemän historiakirjan "Checker Suomessa"..omaan Lontoon Checker-kirjastooni..

2011 Checker-kalenteri
Ratrod
By Juhart




Kaiken autokatselmuksen jälkeen käväisin R-kioskilta kollaamassa viimeisiä suomalaisia autoharrastelehtiä. Itselleni tulevat Lontooseen Mobilisti ja Mobilisti Senior kestotilauksena..
Samoin täällä Lontoossa ostan WH Smithin kirjakaupasta brittiläisen Classic American-lehden joka kuukausi..
Ostin R-kioskin hyllystä V-8-Magazinen,joka nykyisenä julkaisuna on kauempana omasta originaalimobiiliharrastuksestani,
vaikken pane pahaksi pientä kustomointia. Olin ostanut ensimmäisen Veekasilehden jo 70-luvun lopulla,kun muita suomalaisia jenkkiautolehtiä ei ollut tarjolla..
Viimeisenä ostoksenani sunnuntaina Lontooseen palatessani ostin Vantaa-lennon WH Smithin kioskista suomalaisen Klassikot-lehden matkalukemiseksi..Se koostuikin erittäin mielenkiintoisesta lukemisesta..
Uusi Veekasi tuotti minulle pettymyksen sisällöltään, lehden houkutellessa vain 80-90-luvuilla syntyneitä Lead-Sled- sekä Ratrod-kundeja asultaan sekä kieleltään..
Olin kai ukkoikään päästyäni kasvanut roddarista mobilistiksi..mutta joskus tulee maalatuksi rod-aiheinen kuvakin portofoliooni...nostalgisena aivopierunani..

1956 Simca Vedette Marly
Ehkä klassikkoautokiintymykseni oli alkanut juuri tältä torilta 60-luvun puolivälin vaiheilta,jolloin Salon VPK poltti n.1956-mallisen ja kauniin kaksivärisen Simca Vedette Marly V8-farmarin sammutusnäytöksessä jokavuotisen lahon paskahuusin polttamisen sijasta..
Minulle teki pahaa jo silloin kauniin Simcan polttaminen....
Autona sekään ei ollut vanha,mutta sen ajan mittapuun mukaan jo antiikkinen.joka oltiin ajettu Lehtiseen romuttamoon purettavaksi,koska uusia vastaavia piilofarmareja,kuten Opel Rekord Deliveryjä sai melko edullisesti..

Jukka ja minä torilla
Torstaina palasimme Märystä taas jälleen takaisin torille,jolloin  pidettiin oikea kirpputoripäivä..
Jostain piilosta torille oli ilmestynyt ihmeen paljon ns. markkinaväkeä kuin aikoinaan syysmarkkinoilla..
tyttärien kanssa torikahvilassa seuraamassa myyntitouhuja ja ihmisiä,joista 99-prosenttia en tunnistanut.
Ilma oli viileä sekä kostea kuin syksyllä ollessani varustunut hupulliseen nahkatakkiin ja mustaan vilttihattuun mahdollisten sadekuurojen takia..
Ilmassa tuoksui kahvi ja grillattu makkara kuin ennenvanhaan markkinoilla.
Kaikenlaista rihkamaa oli tarjolla Vilhonsillalta asti ympyräparkkiin..
Keväällä aikoinaan vappuisin torilla tarjottiin ilmapalloja,tippaleipiä ja VPK:n torvensoitoa soittolavalta,syysmarkkinoilla "varmoja korveja" eli grillimakkaraa,Viipurin rinkeleitä,ilmapalloja ja sahanporotäytteisiä markkinapalloja....
Isosiskoni tuli samoin helssaamaan meitä,tavatessaan ensimmäisen kerran tyttäreni.
Isosisko-Tiitti ja minä rekoli-
potretissa
Hän ensimmäisenä kysäisi oliko tyttärilläni nälkä.tarjoamalla niille ateriat taimaalaisessa telttaravintolassa. Tyttärillänihän oli alituinen nälkä filippiiniinoina.joille 3 lämmintä ateriaa kuuluu jokapäväiseen menyyseen..välipaloin..
Olin jo ostanut heille grillimakkarat pikkunälkään vahvoin sinapein...ja tavannut pappilan pihan kasvukumppanini ,kuutisen vuotta nuoremman Tähkäpään Jukan..seurakunnan entisen nuoriso-ohjaajan pojan...jonka kanssa aikaa kului vanhojen muisteluissa...
Samoin tapasin isosiskoni entisen lastentarhaopettajatyökaverin Falkstedtin Pertin,jonka viimeisestä tapaamisesta Torikadun lastentarhasta oli kulunut 30-vuotta...
Päivän päätteeksi päädyimme isosiskoni ja tyttärieni kanssa istumaan tuopillisen ajan jokilaivaravintolan kannella,missä ilma oli viimasta niin kylmää,että vapisin pienessä horkassa puolisen tuntia ,kuuntelemalla viereiseltä esiintymislavalta kuuluvaa korvia särkevää soitantoa.....Isosiskon chihuahuakin oli pistänyt päänsä ihmisemonsa kainaloon moisesta melusta..Olimme koiran kanssa yhtä mieltä nykymusiikin laadusta..vaikka nuori toriyleisö näytti aplodeeraavan ja hurraavan esityksestä..
Olisin mieluummin kuunnellut Kipparikvartetin biisiä Reino Helismaan sanoin .."On lautalla pienoinen kahvila"!





perjantai 14. heinäkuuta 2017

Suomen Saloa ulkosuomalaisin silmin.Lontoon postilla.4.

Harrasteautokokoontuminen Salon torilla
3. matkapäivänämme


Keskiviikko 3. matkapäivä:
-----------------------------------------

Taasen olimme kiipeämässä Vainion pikkubussiin Märyn pysäkillä..
Tyttäriäni vaivasi pysäkillä seisoessa ohiajavista autoista ihmisten omituisen pälläämisen montut auki ja päät kääntyneinä meitä kohti..
Kerroin sen olevan varsinaissuomalaisen tavan ihmisten nähdessä outoja ihmisiä kotiseudullaan..
Näytin itsekin revanssiksi kieltä ohiajaville,jolloin päät kääntyivät nopeasti takaisin auton menosuuntaan....
Manilassa ja Lontoossa kukaan ei katsele autoista katukäytävillä kulkevia eikä sellaiseen ole aikaakaan ruuhkissa, katukäytävienkin ollessa tukossa kiireisistä kulkevista.
Jos joku tönäisee ohikulkiessa toista kiireessä,niin Manilassa lausutaan Sorry Sir,Mam ja Lontoossa cockneyllä Sovvy..Mate..ja jatketaan matkaa..katsomatta edes tönäistyyn..

Mekin v.1949 Salon kauppalaan Viitasaarelta muuttanut ja savolaisjuurinen papinperhe saimme kokea salolaisten kulmakarvojen alta pälläämisen,koska näytimme muukalaisilta ja puhuimme heille omituista murretta.
Kansanpappi ajaa kansanautolla Taivastietä-blogikirjoituksessa olen kuvailut tätä salolaisten erikoispiirrettä seuraavasti:


Pastorin ja kappalaisen
kakarat pappilan puuterhassa 1953
Papinperheen asetuttua rannikkokauppalan pappilaan vuonna 1949,elämä alkoi kulkea samaa uraa kuin Viitasaarellallakin.
Ainoina esteinä papinmuksuille oli kylläkin kielimuuri sekä kauppalalaisten kulmien alta kyrääminen.
Kauppala oli virallisesti kaksikielinen,mikä ei pastoria haitannut kielimiehenä.Hänhän osasi ruotsin,saksan italian,kreikan,antiikin kreikan,hebrean ja arameankin kielet..
Hänen mielestä kauppalan väki koostui pyörivistä silmistä,korviin kuiskaajista, kaikesta purnaajista sekä seläntakana puhujista, aivankuin joukosta kapinoivia Bounty-purjelaivan merimiehiä,jotka halusivat heittää kapteeninsa laidan yli haitten syötäväksi.
Pappilan lapsiakin vierastettiin,näiden pappilan portilla kysäistyä ohikulkijoilta savoksi:
--Mistöö kaakoo työ uotta?
Parin vuoden perästä lapset olivat kieleltään jo paikallisia kysyessään ohikulkijoilta pappilan rappusilla istuessaan:
--Mihi tee oles oikke menos?

Toisaalta asukkaiden etäisyys ja vaitiolo häiritsivät savolaiseen avoimuuteen,suorasanaisuuteen ja vilkkauteen tottuneelle.


Vasta kun pääsi tutustumaan lähemmin pätkäkieliseen kauppalalaiseen,jonka murteesta puolet käsitti ruotsinkielisiä sanoja,pappi tajusi,että paikkakunnalla puhuttiin ja vaiettiin kaksikielisesti.

Tyttäriäni Vilhonkadulta torille päin kävellessä ihmetytti kaupungin autious ja hiljaisuus. 
Yritin kertoa,että heinäkuussa yleeensä Suomi oli virallisesti kiinni kesälomien takia.
He yhdestä suusta lausuivat:
--This is countryside..your hometown is countryside--!!
Vastasin:
-- It was not like this when I lived here...traffic was busy and people filled up streets and stores due to then active industry..
--Now after Nokia and Microsoft pulled out a lot of stores closed down and people moved out after employment somewhere else..
Toria ja Horninkadun sekä Torikadun
kulmaa 1958
Itseänikin ihmetytti uusien kerrostalojen paljous Turun- ja Helsingintien varrella ja kuinka paljon niiden asunnoista oli nyt tyhjillään..
Lisäksi minua harmitti se,että torin varrelta Torikadun ja Horninkadun kulmasta oltiin purettu v.1905 valmistunut liikerakennus,joka alkoi tontilla Pohjolan vaatturiliikkeestä ja missä Ragnar Axelssonin taloustavaraliike vaikutti vuosikymmeniä..Kulmakaupassa lisäksi vuosikymmeniä toimi eri vaateliikkeitä.
Historiallisesti rakennus oli viimeisiä keskustan hirsirunkoisia puutaloja..mutta kaupunginjohdon ja grynderien yhteisestä intressistä tontille piti rakentaa pakkilaatikkomainen liike- ja kerrostalo,kun sellaisia koko kaupungin keskusta pursui ..ja liikekuolemat olivat jokapäiväistä kakkua.
Vieraillessani sisosiskoni luona Venemestarinkadulla,hoksasin hänen olkkarin seinältä v.1995 raamitettuna täysin unohtamani vesivärimaalaukseni Horninkadulta nyt puretun Torikadun kulmatalon kieppeiltä...


Horninkatua
By Juhart 1995
 Salo oli aikoinaan ollut ylpeä vaateteollisuudestaan,jossa uutta muotia valmistettiin aivan maailmanmarkkinoille.Keskustan kadunvarret olivat täynnä vaateliikkeitä.Nyt Turuntietä kutsutaan muotikaduksi jostain syystä.
Mainitsin siitä tyttärilleni,jotka ihmettelivät kadun nimeä..Fashion Street..
--We do not see any fashionable people here..only a few old people in windbreakers,baseball caps and jogging pants with rollators...
Johanna lausahti.
--Is that called fashion here?
Juhannustanssit II-blogikirjoituksessani olin kuvaillut Salon keskustan vaateliikkeistä sekä -teollisuudesta v.1960 seuraavaa:

Marttilan setä ja 1947
Studebaker Champion
Torikadun kulmassa
By Juhart
Hermannin kaupunginosan vaatekeskusta eli Salon "Garment District"
-------------------------------------------------------------------------------
Jussi oli päässyt kantamuksineen vasta Salon Säästöpankin kulmalle ylittääkseen Horninkadun.
Hänen naamansa oli vielä punaantunut maitokaupan edessä kuulemistaan osuusmeijerin maitokuskien härskeistä rehvasteluista.
Pappilaa vastapäätä Marttilan-setä,joka omisti vaimonsa kanssa liiviliikkeen Turuntien Kuparikulmassa,oli pyyhkimässä Jussin ikäisen 1947-mallisen Studebaker Championin nokkapelliltä virkatulla pölyrätillä tomuja pois ja helssannut Jussia.
Marttilan sedän Champion ylpeili vielä konservatiivisellä kromihymyllä,kun v.1950 malli sai lentoon lähtevän kromisen propellinokan.

1967 valmistunut
seurakunnan viran-
haltijoiden talo
vanhan puupappilan
paikalla.
Kuvassa Gulf Fiat
600 Abarth


Rummunlyöjänkadun ja Torikadun kulman
pappila
By Juhart 1995
Isosiskon seinällä
 raamitettuna
Hermannin kaupunginosa,missä pappilakin sijaitsi Rummunlyöjänkadun ja Torikadun kulmassa, oli Jussista New Yorkin Manhattanin Garment District pienoiskoossa.
Jo polvenkorkuisesta papinpoika oli ystävystynyt naapurin housutehtailijan perijäpoikiin Jukkaan ja Hessuun. Lammervon tehdas sijaitsi aivan lyseota vastapäätä Rumpalinkadun varrella.
Kadunpuolella seisoi yksikerroksinen puutalo,minkä kaupungin lainaston tonttia rajaavassa päässä pidettiin tehtaan housutukkua ja porttikongin puoleisessa rapussa asui tehtailijan äiti Mari-muori.
40-luvun lopulla valmistuneen kaksikerroksisen tehtaan yläkerrassa oli tehtailijan sekä tämän siskon Sylvi Lammervon lukaalit.Sylvi piti kangasliikettä Horninkadulla samassa talossa,missä pappilan hovihammaslääkärillä Inkeri Linnalla oli vastaanottonsa eli se pastorin lasten pelkäämä kidutuskammio.
Jussi Jukan ja Hessun kanssa päiväleikeissään juoksivat housutehtaan neulomosalin läpi,missä puolisensataa teollisuusompelukonetta surrasi. Salissa syntyi kuuluisaa Lammervon diagonaalipöksyä sekä uudenuutukaista teryleenihousumallistoa,jopa sellaisella väriseoksella kuin sottaposkalla,mikä auringonvalossa kiilteli ruskean ja tummanpunaisen väliltä.Kuopion Turo eli Turusten omistama housutehdas piti Lammervoa alihankkijanaan.
Pihaleikeissään pojat kävivät helssaamassa tehtaan vaatturia Venhon setääkin housuprässäämössä,joka sijaitsi pihan autotallin puoleisessa rapatussa rakennuksessa,minkä peltisestä seinähormista puhalteli prässihöyryjä kahdeksan tuntia päivässä kauppalan sinitaivaalle. Räätälimestari Venho vastasi tehtaan tuotannosta ja joskus kiireissään hänet kutsuttiin housuprässin äärestä johtajan puheille ottamaan aina kaulassaan roikkuvalla keltaisella mittanauhalla vyötärösenttejä ja säkäkorkeuksia johtaja Erkki Lammervon hyvävelituttujen mittahousujen teetämiseksi.

Lammervon pöksytehdas sekä biilit
Juhart 1995
Lammervoilla tykättiin autoista.
Johtaja kylläkään ei koskaan ostanut uutta autoa,mutta hyvin käytettyjä.Ensimmäinen Lammervon auto 1950-luvuna alussa oli 1939-mallinen sodan käynyt Chevrolet Master Deluxe,mikä vaihtui mustaan Volvo PV 444-malliin,samanlaiseen.mitä liikkuvalla poliisilla oli niihin aikoihin.Volvo vaihtui vuoden 1956-malliseen vaaleanvihreään Peugeot 403-malliin,joka taas vaihtui samanikäiseen tummansiniseen Mercedes 220S-malliin.
Mersulla Jussi pääsi useasti liukumaan Lammervojen Hirsjärven kesämökille.Sekin myöhemmin vaihtui 60-luvun puolessa välissä keskisiniseen Mercedes 300SEL-malliin,jolla Jussi sai liukua Jukan ohjustamassa kaupungin kartsalla näyttöajossa.
Tehtaan pihan keskellä seisoi vieretystrn kaksi pientä rakennusta,Lammervon Marjan,poikien isosiskon leikkimökki sekä Sylvi Lammervon miehen Tiilikan autotalli.
Isä tietää kaiken-televisiosarjan (Father Knows Best) isän näköisen ja piippua polttavan Tiilikan sedän vaaleanpunainen kääpiöauto Lloyd Alexander TS piti kotia siinä autovajassa. Jussista auto tuoksui makealta Clan-piipputupakalta,Simonitz-autovahalta sekä kangaspakoilta.

1960 Lloyd Alexander TS
Korttelin toisella puolella Tehdaskadun alkupäässä samoin teollisuusimpelukoneet surrasivat Kivimäen Taunon perustaman Salon Neulomon (Salonne) ompelimossa.Myöhemmin neulomo sekä myymälä siirtyivät Turuntien ja Horninkadun kulmataloon,minkä yläkerrassa oli lyskalaisten (lyseolaisten) suosima Hornin baari.
Horninkadun melkein joka kolmas kauppa oli vaateliike,ja aivan Hornin baarin vieressä Helsingintiellä sijaitsi Norvan Klasun miestenpukimo.Sillan toisella puolella Keskuksen kulmasta länteen ensimmäisenä sijaitsi Salon Automyynnin naapurina Jännärin vaateliike,jota Jussin kaverit kutsuivat Jännärin rättimuseoksi.
Liike oli etenkin maalaisten suosima.Myöhemmin uutta Jännärin basaaria vastapäätä uudessa Osuuspankin talossa palveli Paakkosen miestenvaateliike.Paakkosen Seppo perusti liikkeensä 60-luvun vaihteessa Keskuksen taloon sillankulmassa,mutta kauppatalon purun ja Centrumin tavaratalon rakentamisen vuoksi muutti korttelia länteenpäin.

60-luvun vaihde.Keskimmäisessä
 liikkeessä,
minkä kilvessä lukee
Asusteita,sijaitsi Paakkosen
 vaateliike
Kauppalan toinen naisten pukimon omistaja Saara Aalto (Siiri Jännärihän oli ensimmäinen Salon naisten vaatteiden kauppias) piti ompelimoa 50-luvulla Frans Bededrinin (Tattari-Paavo) talossa Lukkarinmäellä.
Paavo taas itse omisti nahkatavaraliikkeen Kirkkokadulla Osuusliike Tähkän leipomon viereisessä talossa.
Saara Aalto siirsi myöhemmin Kuparikulmaan Turuntielle liikkeensä, joka ristittiin Leninkikeskukseksi
1960-luvulla Saara osti kiinteistön Turuntie 20:ssä,johon rakennettiin komea tehdasrakennus ja alakertaan tehtaanmyymälä.Myöhemmin teollisuuslaitos muistetaan Finn-Flare Oy:nä.
Saaran poika ja myöhemmin Finn-Flaren johtaja Laaksonen piti erikoisista autoista.Jussi aina jäi koulumatkallaan pällistelemään Finn-Flaren eteen paikoitettua 1962-mallista kultaista Studebaker Hawk GT:tä .Silloin melkein kaikilla kaupungin dirikoilla oli allaan uusi jenkkiauto.Myöhemmin Finn-Flare osti konkkaan menneen Hyvonin tehtaan koulujen takaa.
Hyvonin mainoksen vastaisesti "Hyvon yllä hyvon olla" kalsaritehtaalla ei mennyt kovinkaan hyvin.
Turuntiellä myytiin Eino Heinon miestenpukimossa Lammervon tehtaan housuja ja muita suomalaisia miestenvaatemerkkejä.
Eino Heinon vaimohan oli Lammervon Erkin sisar.
Erkki taas oli saanut vaatturikoulutuksensa sota-aikana Valtion Vaatetehtaalla ja aloittanut 40-luvulla pienen kauppalaan perustamansa ompelimonsa diagonaalihousujen myynnin torilla.


1960 ca.Lammervon housutukku ja asuinrakennus


Linjuriaseman lastauslaiturin
huuliveikot.Eino Heinon Fordson
Thames E83W-pakettiauto
50-luvun alussa Lammervon pakettiautona käytettiin Eino Heinon 1951-mallista vihreätä Fordson E83W Thamesia,jonka valmistus oltiin aloitettu jo v.1938 Fordin Dagenhamin tehtailla. Kaappiautossa oli erilliset etulokasuojat sekä mulkosilmäiset etuvalot niiden päällä.
Vasta v. 1955 syksyllä Lammervot ostivat tehtaan kuljetusautoksi upouuden Fordin modernin Thames-kaappiauton. Samana vuonna Lammervojen ja Heinojen yhteinen liikeyritys kirjattiin pois liikerekisteristä,kummankin osapuolen rekisteröityä omat liikeyrityksensä.
Kumpienkin pakujen takaosastossa pöksylaatikoiden välissä Jussi,Jukka ja Hessu keinuivat Laakkion Joukon kuskaamana housulaatikoiden seassa linja-autoaseman tavaralaiturille taikka juna-aseman rahtitoimistolle.
Lisäksi kaupunkiin muutti Hangosta Hyvonin alusvaatetehdas uuden yhteiskoulun ja ammattikoulun takaiselle pellolle rakennettuun tehtaaseen 60-luvun alussa,joka oli todellista kulta-aikaa paikalliselle vaateteollisuudelle.
Hangosta oli Saloon Talvisodan jälkeen muuttanut Granitin kivenveistämö Lukkarinmäen juureen,venäläisten otettua pariksi vuodeksi Hankoniemen haltuunsa.Aivan rautatiesillan tuntumassa myöhemmän Salon Sementtivalimon tontin rannassa sijaitsi jopa Granitin oma laituri.
Jussi muistaa hyvin senkin,että Granitilla oli itäsaksalainen kaksitahtinen kuorma-auto merkiltään IFA Granit,

Mikä sattuma!

V.1999 Matalan matkaviheltäjän paluu-blogikrjoituksessa olen kuvannut saapumistani linja-autoasemalt torille sekä kotikortteliini Hermanniin seuraavasti:

 Jussi käveli Horninkadun poikki Torikadulle kohti vanhaa pappilan kulmaa,mikä näkyi korttelin päässä keltatiilisenä ja 60-lukuisena pakkilaatikkomodernistisena hirviönä.Kaikki kulman vanhat nikkarityyliset puutalot hirsineen olivat nurkilta päätyneet kaupungin rikkaiden kesämökkiaineiksi.
Ainoastaan Horninkadun ja Torikadun kulmassa seisoi pystyssä kulmatorneineen aikoinaan Jännärit ja Kumppanien omistama puinen liikerakennus ja entinen Juho Pohjolan kangasliike,minkä ikkunat oltiin puhkottu suuremmiksi 50-luvulla näyteikkunoiksi.
Kulmakaupassa vaikutti 60-70-luvulla Pukimo-Kari ja nyt liikkeen vieressä tuoksui mallasjuoma Toriterassin aukinaisesta ovesta.
60-luvulla yhtäkään keskustan puutaloa kaupungin päättäjien silmissä ei oltu suojeltu,kaupungin isien istuessa hotelliravintolakabinettien hyväveli-istunnoissa grynderimogulikavereidensa kanssa sopimassa puutalokeskustan tonttikaupoista.
Kaupungin isät olivat sulkeneet silmänsä vanhalle ajalle henryfordimaisin kommentein.."historia on hölynpölyä..history is a bunk".
Betoniset monikerrostalot nousivat tilalle kiskurihintaisin osakkein.
Kaupungin gryndereiden paksunevien perien alle ilmestyi isompia etusohvaisia jenkkiautoja.
Pappilan purkamista eivät ajaneet ainoastaan kaupungin herrat,myös muut kirkkovaltuuston maallikkojäsenet,joista moni istui päättämässä seurakunnan taloudenpidosta.
Ja kirkkoherra Zidbäck mieluiten liehui rotareiden ja lionssien looshikallisteluissa viekottelemassa Pettilän kartanonrouvaa samppanjaehtoollisilla.
Seurakunnasta itsestään oli tullut maallisen rahavallan edustaja omistaessaan tontteja ja hehtaarikaupalla sokerijuurikaspeltoja kaupungin alueella.Taloutta hoiti seurakunnan palkkaama kauppakorkean käynyt taloudenhoitaja eli finanssipäällikkö.
Kenellekään ei juolahtanut mieleen,että kirkkoon oli ajan mittaan pujahtanut rahanvaihtajia,joita kristinuskon eräs messias nuorena ajoi pois temppelistä,,,
Ennen puupappilan aikoina seurakunnan taloutta hoiti silloisessa kirkkokonttorissa vain yksi vanhapiikakanslisti Laakkion Salli,joka samalla hoiti kansliansa vierestä makuukamarinsa pitsiverhojen takaa kauppalalaisten siveyttä.
Vanha puupappila oltiin purettu vuonna 1966 ja papinpoikakin oli silloin yo-kirjoitusten jälkeen ollut jelppimässä uuden tiilipappilan rakentamisessa naulanrepijänä sekä muurarin hanttimiehenä.

Pappilan kulmaa helmikuussa 1962
Juhart 2004
 Nykyinen seurakuntatalon viranhaltijoiden talo samassa kulmassa.


Jussi jäi seisomaan Torikadun ja Rummunlyöjänkadun kulmaan Salon Konttorikoneen myymälän näyteikkunan eteen.
Parkkipaikalla konttorikonemyymälän omistaja kitkutti vanhan Austin J3-pakettiautonsa starttimoottoria,saamatta autovanhustaan käyntiin akun latauksen häivettyä.
Jussi pappilan tiiliseinää katsellessaan mietti,että kulmaan olisi pitänyt ruuvata kullattu muistolaatta vanhan pappilan historiasta jälkipolville,joilla ei muuten olisi hajuakaan talossa asuneista pappisperheistä.
Nykyisistä seurakunnan papeista eikä papinperheistä Jussilla ei ollut hajuakaan.
Jussi oli mielessään keksinyt sanat puupappilan muistolaattaan seuraavasti:
Körttisaarnaaja Aku Räty
By Juhart
"Tällä paikalla vanhassa puupappilassa syntyi,eli ja kuoli aito sudeettisavolainen ruohonjuurikörttiläisyys sekä kasvantavääräleukainen savolainen sanavalmius.
Pappilan salin lattialankkuja ovat painaneet niin piispojen lakerikengät kuten myös aitoherännäisen saarnamiehen Aku Rädyn lapikkaat.
Musiikkia talossa ollaan kultivoitu Aaronin pianokulun vihosta I aina Siionin virsiin herännäisellä paussipoljennolla.
Kepeämpänä musiikkina ollaan kuultu flyygelillä Für Eliseä ja Kissapolkkaa.
Joskus on salin ikkunoista kaikunut pianonvirittäjän käynnillä aitoja kuplettejakin ja pastorskan metallikärkisten steppikenkien pohjien kilkutusta.
Moni kaidalta tieltä horjahtanut on saanut tästä pappilasta johdatusta sekä hengenvirikettä matkalleen papillisen,,isällisin neuvoin sekä pastorskan äidillisin harjanvarsin.
Tästä lintukodosta ulos lentäneet ovat levittäneet evankeljumin ilosanomaa ulkomaille saakka Sveariikkiin ,Arabian niemimaan Kaaban kivelle , Manilan Smoky Mountainille sekä Pinatubon tuhkalakeuksille asti,.
Virikkeenä globaaliseen lähetystyöhön on ollut pakanalähetystyöseuran käsikirja Tuolla puolen Limpopon sekä Aku-Aku,joista jälkimmäinen kirja ei ole Walt Disneyn ,vaan Thor Heyerdahlin  kirjoittama.
Seurakunnasta on 50-luvulla aiemmin lähtenyt kirkkoherran poika Formoosalle lähetyssaarnaajaksi ja hänen  innoittamana  pappilan rovastinpoika harjoittamaan 80-luvulla Filippiineille lähetystyötä konkistadorien katolisuuteen pakkokäännyttämille indioille sekä illustroille.
Muille maille vierahille lentäneelle sananviejälle in memoriam voimme laulaa yhdessä seuraavan virren:
Hän kaunis oli kasvoiltaan ja nuori iältään
ja saanut opetuksen omalta isältään.
Viel' Kiinameren rannikot ne hänet muistavat ja naiset Bicolin.
Ei neito Lagunan unhoita milloinkaan,
kun hänen kanssaan joutui kapakkaan.
He söivät mitä saivat ja joivat tuutingin.
Tyttö poltti sydämens ja poika marlboron.
Ei tiennyt impi metropolin kuink' oli laitansa,
kun poika pestäväks' vei hälle paitansa.
Yks' nappi oli irti, hän ompeli sen kiin,
mut samalla hän ompeli myös sydämensä siin.
Sai poika viimein palkkansa : Aroille Arabian palkattiin.
Hän Mainilan neidon eessä nöyrtyi ja taas joutui naimisiin.
Ja sillä lailla poika hiljaa hirtettin."


Rummunlyöjänkatu 6
Pelkosen eli Martta Lindholmin talo


Kuurupiiloa Pelkosen
talon pihalla
By Juhart 1995

Näytin kävelyretkellämme tyttärilleni entisen pappilan paikalla seisovan keltatiilisen pakkilaatikkotalon,joka aikoinaan valmistettiin seurakunnan viranhaltijoille ja sen kulman 3. kerroksen.missä meidän kotimme oli ollut isärovastin eläkkeelle jäämiseen asti 1979.
--Where is that wooden vicarage,you have painted in water-colours..Dad?
Johanna uteli.
Vastasin:
--Exactly at the same location,but it was demolished as early as in 1966...

Intiaanikesä
Pelkosen talon pihalla
By Juhart

Selitin lisäksi,että siinä kuvauspaikassa,jossa seisoimme oli silloin ns. Pelkosen talo,jonka pihalla pikkupoikina leikimme inkkareita ja länkkäreitä .
Isosiskoni asunnon seinältä löysin siitä yhden vasivärimaalaukseni vuodelta 1995. Samasta Pelkosen talosta olen tehnyt pari muutakin taulua...lasten leikkiaiheina..

Kuuropiilolla
Pelkosen talon edessä By Juhart



Vanhan kotini kulmalta päätimme lähteä takaisin torille päin,jossa n. kello kolmen kieppeillä alkaisi harrasteajoneuvokokoontuminen,jota itse olin odotellut kovalla innolla..
Se tulisi olemaan minulle ja tyttärilleni todellinen kokemus...

jatkuu..Checkereitä ja kekkereitä..

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Suomen Saloa ulkosuomalaisin silmin.Lontoon postilla.3.

1985 Saloran tehdas kuplahallein


Pankkikriisiä ja valuutanvaihtoa jne.
-------------------------------------------------------

Vainion pikkubussi vei meidät 3.30 eurolla per nuppi Vaskiontien risteyksestä Salon linja-autoasemalle. Samalla hinnalla Lontoossa olisi päässyt itä-Lontoon Stratfordista Oxford Streetille ja takaisin Oyster-kortilla taikka Barclayn Contactless Debit-kortilla..Välimatka Lontoossa olisi ollut viisi kertaa pitempi..
Vainion kuskia haastatellessani melkein tyhjästä bussista utelin josko tällainen kuljetusmuoto kannattaa...
Kuski lakonisesti vastasi,että tuskin kuskinpalkkaa ajosta saisi..
Muistan aikoja 70-luvulta,kun Halikko-Sirkkulan pätkäbussi oli aina täysi ja Vaskiollekin aina löytyi Werner Koskelle kyytiläisiä.Vainio silloin ajeli Kiikalaan ja Kuusjoelle maantienharmailla onnikoilla..
Salorassakin kävi moni töissä Vaskiolta asti..
Nyt ei ole Nokiaakaan..saatika Microsoftia..!
Pieneksi herjaksi...Bill Gatesin vaimolta joku oli kysäissyt,millainen hänen miehensä oli sängyssä..
Vastaukseksi Mrs. Gates antoi:
--Microsoft..!
1968 Kauppaopisto,Yhteiskoulu
ja ammattikoulu,
Rengastettuna Lundelinin Shell
Kaupunkiin saavuttuamme bussi ajoi vanhan Saloran Ankkalinnan ja entisen Kauppaopiston välistä liikenneympyrään.jossa salolaiset autoilijat eivät täysin osanneet ajaa,tietämättä.että ympyrässä jo ajavilla autoilla on etuajo-oikeus ja siihen ajavilla väistöoikeus----ainakin Lontoossa..
Ympyrässä ajo tuntui minusta aika maalaismaisen tottumattomalta..jopa bussikuskillekin..
Seuraavana päivänä Turkuun mennessämme samassa liikenneympyrässä Pohjolan Liikenteen bussikuski oli ajaa ympyrään tullessa jo ympyrässä olevan auton kylkeen..eikä kummankaan kuljettajat olisi antaneet periksi suomalaisella jääräpäisyydellä..
Vanhan Saloran Ankkalinnasta ja tehtaasta oltiin muokattu Astrum-kulttuurikeskus ja Kauppaopistosta lukio. 1960 rakennettu ja silloin uusi Yhteiskoulu oltiin kuulema purettu homeen takia.
Silloin 60-luvulla vain vanhempia lehtoreita pidettiin homekorvina.
Niidenkö korvista home tarttui koulun seiniin?
Uuteen kouluun muutimme silloin Alhaisten puukoulusta,jossa aloitin yhteiskoulun ekaluokan v.1958.
Kauppaopistosta valmistuttuani tien vastapuolelta päädyin v.1974 Saloraan tien toiselle puolelle Know-how-osaston esimieheksi ja poistuin laitoksesta v.1980 Saudi Arabian maailman suurimmalle santalaatikkoryömaalle..
Salorasta oli jäänyt suuhuni happamankirpeä jälkimaku diktatoorisesta henkilöstöpäälliköstä Jorma Norkelasta sekä omistajien verorikoksista että linnatuomioista,kun vanha talonpoikaisjärkikin oli varoittanut,ettei pitäisi syödä omasta kuormasta..
Tulimme käymään tyttärien kanssa lauantaina ennen paluumatkaamme Lontooseen elekroniikkamuseossa,joka sattui sijaitsemaan prikuulleen samassa paikassa, kuin minun Saloran  Know-how-osastoni pakkaamo oli ollut 70-luvulla..
Eläkeläisenä maksoin 3 euroa sisäänpääsystä seniorina..
Tyttäret olivat innoissaan kaikista vanhoista radioista,televisioista,puhelinaparaateista ja Nokian kännyköistä,joista heidän ensimmäisistä Manilassa ostetuista 3310-malleistakin oli mallikappaleet näytillä..Molemmat ottivat niistä kuvia uusilla iPhonen älypuhelimen kameroilla..Itse en kaivanut taskustani enää Samsungin älypuhelintani.
Olin jo kauan sitten vaihtanut Windows-Nokiani helppokäyttöisempään Sony Ericssoniin ja sitten Samsung A-seiskaan..

Linja-autoasemalta lähdimme etsimään pankkia,jossa voisin vaihtaa puntiani euroihin.
Olin jo ennen matkaani käynyt vaihtamassa aluksi 50 puntaa euroihin läheisessä Custom Housen postikonttorissa,joka maksoi punnista vain 1,04 euroa...
Vilhonkatu oli tullut kävelykaduksi,jolla ei näyttänyt kulkevan montaakaan ihmistä..
Aivan Plazan edessä näkyi kokoontuneena pieni ryhmä myyntikojun eteen,missä nuori tyttö myi herneenpalkoja ja mansikoita.. Tokmannikin seisoi Asemakadun kulmassa ja joita näin Kehätien varressa aivan perätysten tullessani Vantaa-Lennosta Salooon..
Ensimmäinen pankki Danske Bank tuli framille vanhan Sokoksen Asemakadun puoleisesta ovesta. Informaatiotäti kertoi,ettei heillä vaihdeta valuuttaa eikä käsitellä mitään käteistä rahaa..että lähin vaihtopaikka olisi Turun FOREX..Vastapuolella vanhan PYPin rakennuksessa oli Nordea,jonka ovet olivat kiinni..Danske Bank sattui olemaan kirjeenvaihtopankki Ilmariselle,joka lähettää suomalaiset eläkkeeni Barclay-pankkiini.
Paseerasimme Osuuspankkiin Hämeentien kulmaan,joka ei vaihtanut valuuttaa,jollei ollut pankin asiakas.Kysäisin infotytöltä,että saisiko pankkikortilla Otto-paikoista euroja,jolloin neiti sanoi lakonisesti,ettei niistä saa punnista euroja..Olin haavi auki,koska olin nostanut Norjan Saetren pikkukylän pankkiautomaatista kruunuja, vai olinko nyt jossain todellisessa takapajulassa?
Salon pankit näyttivät tiskien takaa yhtä tyhjiltä kuin norjalaiset pikkukylien pankit muutamin pankkivirkailijoin..
Joissakin norjalaisissa pankeissa oli vain pankinjohtaja omassa konttorissaan tietokoneen takana paukuttamassa henskeleitään..
V.2009 olin vaihtanut puntia euroihin samasta Osuuspankin konttorista ilman mitään häikkää...
Soitimme Jo-Jolle,jos hän tietäisi valuutanvaihtopaikkaa.
Hän kertoi olleensa Osuuspankin asiakas ja mielellään vaihtaisi 200 puntaani euroiksi ennen töihin lähtöä..
Myöhemmin Plazan pankkiautomaatista nostimme lisää euroja...
En viitsinyt vaihtaa puntia lentokentällä euroihin.koska siinä hävisi vaihdossa melko paljon..
Lontoossakin pankit ovat lopettaneet konttoreitaan rajusti,koska rahaliikenne tapahtuu enemmän korteilla ja online-siirtoina- sekä -maksuina..
Stratfordissa pystyn vaihtamaan Westfieldin ostarin valuutta-automaatissa jopa kolikoita punniksi vaikka rialeista,drakhmoista,rupeista sekä Filippiinien pesoista....

1898 Åbergin kauppa ja KOP
Salo oli aikoinaan oikea pankkikauppala..ja myöhemmin pankkikaupunki.30-luvulla kauppalassa oli mm. Liittopankki,Turun Seudun Säästöpankki,KOP,HOP,Salon Kauppalan Säästöpankki ja Salon Säästöpankki.Osuuskassa ja PYP tulivat myöhemmin.Itse olin rakentamassa uutta KOPin rakennusta Turuntien alussa 1969,jolloin vastapuolelle nousi uusi PYP.
KOP alkoi jo toimintansa 1890-luvulla kauppias Åbergin talon peräkamarissa Puutarhakadun ja Läntisen Siltakadun kulmassa (Länsiranta-Turuntie),muuttamalla v.1905 Vilhonkadun alkuun.myöhemmin ns. tohtori Kärjen taloon..

Blogikirjoituksessani Olli Oravan evakkosodat Evakkokauppala-episodissa olen kuvannut karjalaisen sotaorvon ssapumista kauppalan rautatieasemalle,josta pirssikuski ajoi hänet keskustan kautta uuteen kasvatuskotiin..:
 Salon silta 1910-luvulla
Hudson Terraplane-pirssin kääntyessä Postinkulmalta oikealle Lundelin selosti postitalon historiaa,vaikkei Olli tajunnut matkaoppaansa erikoisesta puheesta ja katkeavista sanoista kuin neljäsosan.
Karjalaisen orpopojan aivoissa kyti oudon murteen tulkkaamisesta,että yhtä hyvin hän olisi voinut täyttää sanaristikkoa,missä pitäisi pysty- ja vaakasuoraan arvailla täytettäviä kirjaimia tynkäsanojen perään.
Postinkulmasta ajuri kuvaili:
--Toi kulmpytinki on meitin nykynen postitalo jasse pykättiin vuan 1911.,mut mää muista,ettse seisos pitkkän tovin ilma vuarilautoi,kunnes hirre kuivusiva ja asettusiva,jott timpurit voisis naulata vuarlaurat hirsrunkon pääll.

1914-17 Postinkulma
--Site viäl men muutama vuas ku rapparit pääsivä tällinkeil viskkama kuraa seinill..
--Pikkupoikan 20-luvul mää muista,ku postmestarin ol pitkän aikka Forsteni Rosa eli kuten kauppalalaise kuttuiva sitä Posti-Rosaks.
Se ite rakennut pytinkis ja ol oikke maanvaivan rakennusmestar Tapiol,mutt kommia rakennus siit tuli ja Rosa sai asuntoski jatkkeks sellase yläilmrekolinki..sellase terassipuutarhan..
--Niihi aikkoihi Posti-Rosa ol eriskummalline näky,kusse tukka ol klanittu yht lyhkäseks ku miähil ja pir päässäs samallaist vilthattuu ku kauppalan muukki porhot ...et semmost..
Hudson ajoi siltaa kohti Ollin nähdessä kadun vasemmalla puolella komean KOP:n pankkirakennuksen,jolloin kuljettaja tokaisi pyyhkiessään kämmensyrjällä tuulilasin sisältä huurretta pois näkökentästä:
--Meirä kuules piräs olla melkken henkittämät ettei piilin klasi jääry umppe...mut huomaksää ,ett meillon tän karu varrel enemp pankkei ku kauppapuatei..?!


Auton ajettua kiviarkkuisen sillan yli renkaitaan siltalankkuja vasten rummuttaen, sillankulmasta katseli vastatusten kaksi muuta pankkia,joista oikealla oli HOP eli Helsingin-Osake-Pankki .
Pankin päädyn sininen HOP- neonvalo kiilsi haaleansinisenä ja kelmeänä kinoksiin ja talon peltikatolla vihreä Klubimies poltteli pilliklubia eli "ruumisarkun naulaa",Klubi piristää-lauseen vilkkuessa,että pojan silmiin ihan koski.
Samanlaista mainosvaloviidakkoa ja komeita pankkirakennuksia Olli oli nähnyt vain kerran Viipurissa käydessään isän kanssa...

Inkeriläisevakkoja HOPin kulmalla 1943
--Katossää Olli,mite meirä klupimiäs vettää henui pillikulpist oikke naama vihriän!
--Munki pärstä tulsis yht vihriäks tollase kessu polttamisest,mis pualet o pelkkää paffi-imuket..niinkus ryssän mahorkkapapirosseis!
--Mitässun pappas polttaa....taik antteks vaa kauhhiast...meinan poltti?
Olli kuullessaan isänsä mainitsemisesta valahti kalpeaksi,muistaessaan isänsä sänkileuan evakkokuormurin hytissä ja punaisena kiiluvan kekäleen isän Fennia-tupakanjämässä.
Se oli hänen viimeinen muistonsa isästä..
Olli kuiskasi hiljaa:
--Miun isän polttel Venniaa....muttei se kuollu sen polttamisest..vaan ryssän kranaatist!
--Klubiin sillei ollu varraa,kun se ol hänen mielestään herrain sauhui...

Orpopojan valssi.Tapio Rautavaara 1954.Sanat J.Alfred Tanner 1926.

Pirssi jatkoi pääkatua itään päin ohittamalla keskustan viimeisen komean kivitalon,E & J Leinon liesitehtaan toimisto-ja asuinrakennuksen.
Ollista se oli kauppalan komein ,jollaisia Viipurissa oli varmana ainakin sata kappaletta.
Pirssin edetessä itäkauppalaa kohti, talot alkoivat madaltua ja lumivallit kohota, talonmiesten viskatessa vanerisilla lumilapioilla katukäytäviltä aamuista nuoskalunta penkkakinoksiksi.


Leinon toimitalo kesällä ja talvella
--Nymme kurvataa vasemmal ton pientaloalueel,missun sijotukotis piräs seisovan Majavakujal.
Lundelin kertoi sommatessaan isosta luunvärisestä ratista.
--Mää tairan tuntteekki siit osotteest Paajasen Anselmin,joka kyllo nykyjää sairaslomal sähkötehttaalt keuhkojes takkii..
--Eise niit keuhkojas sähkötehttaal olnu pilannu,vaa Förbyn kalkkitehttalt..mutsen frouv eli sun tuleva keinoemos Paajasen Salli ..pulpettehttan siivooja,jos mää sul toren puhun..on aikmoise pippurine pakkaus...
Pirssi pysähtyi hieman peräänsä liu'uttaen jäisellä ja kuperalla kujalla kivisen portinpylväsparin eteen.
Lundelin kävi avaamassa Ollille Hudsonin takaoven kuten privaattishafööri herrasväen esikoispojalle, tokaisten:
--No...lykkyy tykö vaan Olli..ja toivottavast sää viihrys tääl savikauppalas..
--Ei..emmää tartu sun paffilooraas..ol hualet...sää saas iha omin nokkines ja neuvones mennä ilmottamma Sallil tulostas..
--Se näkkyyki puunava tual eturappusil iha henkästynee näkösen paraatiove ronssist postluukkuu,ett oviakkunoire klasit menevä pahast henkes huuruu!

Eurot lompakossa kävelimme tyttärien kanssa etsimään ruokapaikkaa,koska nämä olivat jääneet ilman aamiaista.Päädyimme vanhan Centrumin ja kaupunginhotellin alakerran vanhaan olutkapakkaan,joka oli muuttanut nimensä Wanhaksi mestariksi. Nyt kaupunginhotellikin oli pelkkää Cumulusta,vaikka kauppatorin yllä makasi synkkä sadepilvi..
Tilasimme vadillisen eli 18 kappaletta kanansiipiä,joka sattui olemaan meidän Custom Housen pikaruokaamme Freemason Roadin pakistanilaisesta  Hot Chicken Wing Take-Away-kanapaikasta..
Kuppilan seinillä näkyi raamitettuna kuvia vanhasta Salorasta ja sen perustajista muutamin vanhoin radiokonein..
Kuppilassa istui vain pari vanhaa vakituista eläkevaaria olutkolpakkojen ääressä.
Vanhassa biljardinurkassa pari nuorta poikaa skolasi palloja pusseihin..aivan kuin ennenvanhaan 70-luvulla ronskimmat ja ankkuritatuoidut vapaalla olevat Silja Linen puosut...

1980-luku Centrum ja Kaupunginhotelli
Oheistan kertomuspätkän blogikirjoituksestani Manne ja Liisa.Salolainen romanssi...samasta kuppilasta 70-luvulta:

"Liisa pien; Harmony Sisters 1942"

Fiktio 70-luvulta

Kesäkuinen helle oli pakannut kaupungin kapakat täyteen janoisia.
Jokirannan kaupunginhotellin alakerran Haarikka-olutravintolan portieri Lähtisen Pena nuokkui narikkanurkassaan tuolillaan raottamalla aina silmiänsä jonkun ulosmenevän pistäessä markankolikkoja puoliavoimeksi koukistuneeseen kouraan.
Koukkusormisuus oli portierin ammattitauti alituisesta narikkakoukussa roikkumisesta ja Penakin oli tekemässä firapelituuria Haarikassa kuuluessaan oikeastaan Saluunan portierien vakikuntaan.
Maltaan tuoksu puski avoimesta ovesta Länsirannan katukäytävälle pyttipannun ja metsästäjänleikkeen sipulinkäryjen mukana..
Sisällä tummapetsatuissa pöydissä keskustelu oli koventunut tuoppien myötä lomalaisten tilatessa tarjoilijoilta seuraavia kierroksia,vaikka sääntönä oli,että jokaisen jaloillaan pysyvän pitäisi hakea tuoppinsa tiskiltä humaltumisasteen kontrollina.
Suomalaisessa ravintolakulttuurissahan saa ryypätä.muttei humaltumiseen saakka.eikä humaltuneita päästetä portierinkaan ohi sisälle...jollei sattunut olemaan portsarin tuttu...

Joku kolisteli biljardipöydällä valkoisen pallon pussiin kasipallon sijasta saamalla vihreän veran vastapuolelta  hartsia keppejään hankaavilta pelureilta hirnumista,että "taispas taas mennä mulkku pussiin eik tollasel sokeurel löyräs eres makurakoo pimmiäs kun verikoiran kuanol!".
Tikkoja kopsahteli harkituin paussein nurkassa englantilaiseen tauluun toista silmäänsä siristävien tikkamestarien käsistä.
Sivultakatselijoista tikkamiesten profiilikuvat egyptiläisissä käsiasennoissa olisivat sopineet Tutankhamonin faaraohautojen kammiorelieefeihin Kairon kaupunginmuseossa,vaikkakin paksummin keskivartaloin.

Yhdessä pyöreässä nurkkapöydässä istui puheenjohtajana mustakeropäinen ja leskenlovinen sekä ruskeanahkainen mies,jonka valkoinen teepaita näytti pesusta kutistuneelta bodatun yläkropan yllä..
Miehen vinohkot itämaalaiset silmät toivat mieleen arojen kirgiisin mustin alasroikkuvin polkupyörätankoviiksin,mutta tämän huuliparran piiloittama suu puhui aitoa rantakaupungin pätkämurretta kovin ärrin sujuvasti kiroillen.
Pöydässä imettiin lihasmiehen läsnäollessa kiltisti ja hiljaa kaljaa yhtään sanaa korottamatta,ettei härnäisi edes pienellä poikkisanallakaan kapakan kuningasta..Mannea.
Mannen jäljiltä monen ravintolan miestenhuoneista oltiin korjattu tiedottomia ja paksuhuulisia miehiä samoin kuin rikkoontuneita posliinilavuaareja ja-pisuaareja sekä littaan lyötyjä peltisiä kondomiautomaatteja.

Kaupungin kapakkojen kuningas Manne Kjällström oli tänään valinnut sellaisen ravitsemusliikkeen,missä ei ollut porttikieltoa tai hänen porttikarenssinsa oli juuri päättynyt.
Keskustelu pöydässä oli pinnalta leppoisaa huulenheittoa ,jonkun uskaltauduttua jopa utelemaan Mannelta Kakola-ajoista ja karhukopeista,johon kuningas oli vastannut,ettei toista kertaa vierailisi laitoksessa,koska oli oppinut kiroilemaan siellä.Poseissa oppii vain huonoille tavoille.Positiivisena puolena Manne oli sanonut Kakolasta,että oli oppinut syömään siellä haarukalla ja veitsellä.Yhden ruokalusikan keittiön tiskipaljusta hän oli takavarikoinut mahdollista pakoa silmällä pitäen sellin tiilimuurin saumalaastin kaivamiseksi.
Pakoyritys ja tiiliseinään kaivettu tunnelin teko oli jäänytkin kesken,kun hovioikeus oli puolittanut hänen kakkuaan taponyrityksestä hätävarjelun liioitteluun.
Se pöytätavoista.
Pöydässä kaupungin ilmaisjakelulehteä lukeva Breilinin poika oli huudahtanut aivan toisesta asiasta väliin,kuultuaan jo sadannen kerran Mannen kokemuksista:
--Hei..täss lehres lukee,ett Marion Morrison  on kualnu keuhkosyäppään 72-vuotiaana!
--Se ol syntyny kahreskymmenes päivä toukokuut vuan nollaseittemän...!
--Kualinpäiv ol kesäkuun yhreksäs 1979 eli melkkes viikko sitte..
Lukijan vieressä istuva avokaulainen ja klanipäinen neitonen puuhelmistä kaulanauhaansa lakkakynsillä räpistellen oli lisännyt:
--Emmää ol tiänny,ett Marion olis olnu niin vanh...viäl se laulos viime kesän Esakalio laval...?!
--Kyl aik menee noppiast..et Marionki...?!

--Eisse Marion mikkä naine olnu....!
--Emmää puhunu Runkin Marionist...se ol se John Wayne..se länkkärivilmie sankari..
--Eksää Sirre tajuu,ett kaikil hollyvootilaisil näyttelijöil on keksity nimet!
--Toi Manneki kastetoristukses varmaan on Manueli.
--Sen espanjalaissyntyne faija ol kolkytluvul Hesas Kestilän raflas kokkin..
--Mannen muari ol samas raflas kyypparin,mut vaihto nimes takaste tyttönimeks, ku Mannen faija karkas meril yhren kuupalaise sampatanssijattare peräs..

Yhdestä nyrkiniskusta lehdenlukija makasi selällään lattialla, puupinnatuolin särjyttyä hellapuiksi.
Mannen ankkuritatuoitu käsi oli jälleen puhunut.

 Wayne and Mitchum in Eldorado.
Juhart. 2004.

Lähtisen Pena oli herännyt naulakolta portsarinunestaan ja juossut pöytään ihmettelemään,mitä oli tapahtunut.
Kaikki pöydässä istujat olivat mykkinä Mannen silmien katsellessa kutakin erikseen punareunaisina viiruina kuin viikon vanhat puukonhaavat.
Lattialta noussut ja silmäänsä kädellä suojaava uhri änkytteli anteeksipyytävästi portierille:
--Mää se taisin keikkuu vähän varomattomast tualill ja kaaruin permannoll!
--Mää kyl maksan tualin..
Pena pyysi saturaista vahingosta,mutta mies tinkasi seitsemäänkymppiin,josta portimo antoi hoville neljäkymppiä.
Kolmen paasikiven pika-ansio ovimiehelle oli bonusta,koska harvalla kesähelteellä oli päällystakkeja annettavaksi narikkaan ja monet ulosmennessään panivat kouraan epämääräisen kasan pikkukolikoita,joita oltiin pöydästä noustessa kopattu tarjoilijalle tarkoitetuiksi tipseiksi Koffin alumiinilautaselle pistetyn paragonilaskun päälle.

Manne pisti mykkäkoulusta koko pöydälle kierroksen.
Hän oli edellisviikolla lopettanut pestinsä Wallenius-Linellä Singaporesta Osloon kulkevalla Roro-aluksella ja odotteli seuraavaa pestiä heinäkuussa.
Kesäkuu menisi hauskassa putkessa,kun ei enää ollut elätettäviäkään...eikä Liisa-vaimoa.
Kaksoispojat Mikael ja  Mertsi olivat lopettaneet ammattikoulun autonasentajalinjan ja palvelivat Hästö-Busön linnakesaarella tykkimiehinä syyskuulle.
Manne ja Liisa olivat eronneet viitisen vuotta aikaisemmin,kummankin erottua kastamaan surujaan eri kapakoiden karvalakkipuolille.
Liisa tosin oli kuollut edelliskesänä ilmeisesti akuuttiin alkoholimyrkytykseen ja löydetty Toijalanmäen  tienhaarasta ylikasvaneen heinikon sinikellojen seasta vinettopullo työnnettynä haaroihin.
Poliisit olivat kertoneet tutkimustensa pohjalta,ettei tapaukseen ole liittynyt rikosta.
Manne oli kuitenkin epäillyt toisin ja käynyt humalassa haastamassa riitaa poliisilaitoksella tutkivalle rikosetsivä-Arskalle siitä,että poliisitransit oli pysäköity rikostutkintojen aikana risteykseen valot vilkkuen ja konstaapelit olivat mittailleet rullamittanauhalla tonttia kuin autokolarin jarrutusjäljissä ja näpsineet perämoottoricanonilla kuvia sinikelloista kuin luontokuvaajat tai lintubongarit..
Mitään todistusta väkivaltamurhasta tai raiskauksesta ei kuulema ollut löytynyt,vaan se,että Liisan veressä oli neljä kertaa sallittu määrä alkoholipromilleja veressä .
Liisa ei koskaan omistanut autoa..saatika korttia...paitsi viinakortin.
Oikeuslääkäri ei kertonut kuolinsyyraportissa oliko Liisa menehtynyt kurkusta kaadetusta pullosta vaiko siitä toisesta.
Ilmeisesti molemmista.

Vaikka nyt piti olla tuuriloman ja irroittelemisen aika, Manne oli vaipunut melankoliaan ja hänen syvältä silmäkuopista pälyilevät silmänsä olivat sumentumassa tunteenpurkauksista..
Nenä tuntui tukkoutuvan ja hän niisti sen äänekkäästi paperiservettiin sipaisemalla mustakarvaisella kämmeseljällä vetisiä silmäkulmiaan.
Manne itki hiljaa huuliaan purren kuiskaamalla vainosti.."Liisaaa ....Liisaaa.."
Samalla hän kaatoi kolpakosta olutta mursunviiksiensä läpi siivilöimällä vaahtoa kuin kyhmyvalas planktonia.
Oudommasta näytti,että Manne oli saanut oluen kanssa tarjotuista suolapähkinöistä paloja hampaanväliin ja imenyt sekä pureskellut niitä,vaikka hän aina hermostuksissaan katkoi suuhun työntyviä viiksikarvojaan,syljeskellessän karvanpätkiä lattialle suun sivusta..
Jotkut pureskelivat taas hermostuksissaan kynsiä.

Mannen viereen istuutui lohduttamaan pöydän vastapuolella istunut klanitukkainen Salmen Sirpa,jonka korvissa kilisivät ylisuuret dubleekullatut sonninrenkaat.
Sirpan leveälahkeiset keinosamettifarkut kahisivat korkeiden korkkikiilasandaalien päällä.
--Älssää Manne nys poraa...mää hoiran sunt kun sisar hento valkone..jossää vaan hualis..
--Meill kummallaki on olnu piänt alamäkee pikkasen jarruvikasin...
--Kylsse sun Liisas ventaa sunt siäl pilven pääll,vaikk sää eläisisis satavuatiaks ast..
--Mutki potkastin ulos onnellisest avioliitostihan ilman syyt..

Pöydän vastapuolella Mannen nyrkistä silmään saanut Breilinin Jokke kivahti Sirpalle:
--Älssää Sirre Mannee lähre lohruttamma..
--Mää tiärän sun taka-ajatukses,etsää oles ettimäs vaan hyvää siippee,kun Manne perstasku pullotta viimesest tinkist ettei paskal taivu!
--Sun miähes teki kaupunkil hyvän teon,kun potkas sunt persseses ja ulos pellol kärytessäs Unton kyljest..taik päält.
--Katos nyte sun entist miästäs,kun vaurastus iha silmis!
--Se ajaa Saureist ostamallas nakumersul ja kulkkee maksitakki niskas ja huaphattu pääsäs ja italialaise patina jaloisas ja sen uus tiilimökki on nousemas harjaan ton Tupurimmäkke.
--Sää laskis väärä aikka ajotukses,kus jajoit perääs yhrel alkoholisoituneel varastopäälliköl pelkist kaljan pistoist.
--Nysse Unto isttuu keskikaljapaareis toiste siivel parkumas elosas,kun teevetehtaan uus johtaja Öhqvist potkas sen pellol tyämaajuapottelust...

--Älssää Manne-kulti kuuntel tota Preiliinii!
Sirpa maanitteli silittäessään lakkakyntisellä ja keinokultarannekkeisella kädellään Mannen keropäätä..
--Se on vain kare,kummää en lähteny sen fölis Rikalan valomerkin jälkkee niire mökil.

--Kuules Sirre...mää vaik kuin halusisi sun lohrutustas,niin kuiteski mullon ihan muut miäles....
--Mullon Liisaa pirun ikävä..
--Siihe ei auta ykskään Sirre eik Mirre,vaik tissii tarjottas pöyräs suaraan suuhun!
Manne vaikeroi.
--Mää olen niin kaltoin kohrellu elämässän Liisaa..olnu kare ja hakannu sitä mustaks ja punaseks..ja käyny viarais...
--Mää en mahra mittään mun kuuman veren takii!

Sirpa kuiskasi mannen korvaan:
--Kuule...mussaki on ykskahrestoist ossa mustalaisvert ja mun pappan hakkas mamma ja lapsii melkke joka viikonloppu kännipäisäs..
--Mää ole siit kohtelust muuttunu sellaseks satomasokiseks,vaikk mua haittaa sellane läppävika,et pyärryn orkuis..

Aamulla Manne heräsi kaupunginhotellin kolmannen kerroksen huoneessa kerrossiivoojan kärryjen kolinaan ja mattoimurin suhinaan.
Hän katseli viirusilmillään seinää vasten makaavaa klanipäätä,jonka toisen korvalehden nypykkä oli repeytynyt.
Kullattu korvarengas makasi vereentyneellä tyynyllä.
Huoneen pikkupöydällä seisoi tusinan verran olutpulloja ja kokolattimatolle oli kaatunut täysi tuhkakupillinen Coltin tumppeja.
Manne veti Beaversin farkkuja jalkaan ähkiessään tiukan teepaidan pujottamisessa bodatun runkonsa päälle.
Kakolassa hän oli saanut  jatkuvissa selkäpunttinostossa muskelinsa,mistä hän oli ylpeä kolmen vuoden linnaralusimisestaan.
Vuoteen reunalla istuessaan hän veti jalkateristä tiukat krokotiilinnahkaiset cowboysaappaat jalkaansa väkinäisellä kitkuttelulla ja hiipi saapaankärjillä hotellihuoneen ovesta ulos käytävälle.
Reseptionissa hän maksoi laskunsa ja suuntasi kovakorkoiset askeleensa kävelysillalle ja torin poikki Röykkälänmäkeä päin.
Röykkälänmäessä hänellä oli ollut Liisan kanssa ensimmäinen kunnollinen vuokrakaksio yhdessä 50-luvun lopulla rakennetussa tiilirivitalossa.


jatkuu..torielämää ja Hermannia