Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Ollin pommilöytö ja muita hyviä tekoja.

Vihtoveturi
Juhart 2004

PALOPOMMI
-----------------
Yhtenä vuoden 1942 heinäkuisena hellepäivänä Olli oli seuraamassa rautatieaseman ratapihalla vaihtoveturin puksutusta venttilitehtaan pistoraiteella.Hän oli tehtaan lankkuaitaan nojaten katsellut ratapihamiesten avonaisten tavaravaunujen kytkemisiä toisiinsa.Ollilla oli mukanaan vanha.kitisevä ja pinnapyöräinen lastenvaunu,mihin hän keräsi ratapihan ylikasvaneesta heinikosta heitettyjä olut- ja viinapulloja,joista Salmenrannan oluttehtaalla maksettiin viispenniä per pottu.Lasipula oli kova sota-aikana,
Kengänkärjellä potkiessaan heinikosta mahdollisia pulloja,hänen silmiinsä ratapenkan sorasta löytyi puolihautautuneena omituinen propellipyrstöinen sylinteri pystyasennossa.Hän äkkäsi sen olevan venäläisen Su-pommikoneesta pudotetun palopommin,joka ilmeisesti oli tippunut ratapihalle suutarina edellisviikon pommituksessa..
Hän mietti hetken jättäisikö hän pommin siihen ja ilmoittaisi siitä poliisikonttorille tai veisi sen henkilökohtaisesti lastenkärryissä päivystävän poliisin taikka suojeluskunnan päällikön nähtäväksi.
Lopulta Olli päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon,alkamalla käsin kuopia haarojensa välisyä sepeliä pommin ympäriltä ja kuin mäyrä etukäpälillään koloaan.
Hän näki jo sisäsilmissään kunnallislehden pääotsikon: "Karjalaisevakkopoika esti tavarajunan räjähtämisen kauppalan ratapihalla..!Kiitollinen kauppalan johto palkitsi isättömän ja äidittömän evakkopojan adoptiolla
lapsettomaan kauppalan kamreerin perheeseen.".Hänen suurin toiveensahan ja jokailtainen iltarukouksensa oli lopullisesti päästä uuteen kotiin rouva Salli Paajasen kontrollista.
Olli sai lopulta vängällä raskaan palopommin kiepautettua sylistään lastenvaunuihin,nepittämällä kernisen vaunukatteen sen päälle,koska palopommiin oli punamaalilla kirjoitettu suomeksi.."Terveisiä Kremlistä Mannergeimille..Gitlerin perännuolijalle!"

Olli tunsi kansalaisvelvollisuutenaan ilmoittaa pommilöydöstä ihan konkreettisena näyttönä viranomaisille.Näin hänen isänsä oli opettanut häntä  ja kunnioittamaan viranomaisia.Isähän oli kerran vienyt Kivennavan poliisit yhdestä perämetsästä löytämänsä pontikkatehtaan paikalle.
Hän työnsi selkä hiessä lastenvaunuja Satamakadun tasoristeyksen yli ja melkein selkä vaaterissa ylämäkeen rautatuesillankorvan kävely- ja pyörätien alkuun. Lastenvaunujen pinnapyörät nitisivät rasvan puutteesta ja jopa vipattivat sivulle ikään kuin puoli-irtoamaisillaan navoista pommin painosta. Vaunujen resoritkin olivat latistuneet painon alla.
Silti urheana ja pelkäämättä hän sisullaan sai vaunut lykättyä sillan toiseen päähän,josta kääntyi luiska vasemmalle alamaäkeen jokirannan ja toripuiston väliselle hiekkakäytävälle. Juuri aamulla harvavoitu hiekkakäytävä sai nyt syvät rattaanjäljet pommivaunuista,jolloin Ollikin joutui puolivälissä pysähtymään ja haukkomaan henkeään.
Hän sattumalta oli pysähtynyt lähelle puistonpenkkiä,missä kaksi kukkahattuista täti-ihmistä oli istumassa ja nauttimassa termospullosta kahvinkorviketta.
Toinen tädeistä oli ihastunut näystä,missä nuori poika työnsi lastenvaunuja ,lausumalla punatuilta ja pystykatkoviivaisilta huuliltaan..(Ollista tämän huulten valkoiset rypyt muistuttivat huulipunankatkoina Suomen Valtionrautateiden Etelä-Suomen rataverkoston rantarataa):
--Voi..herranlettas senttän..ompas nii sööttii ett isoveli tyänttä pikkuveljees- tai siskoos lastenkärryiss!
--Ei nykyjäs nää paljonka tollassii kunnon poikii äitins apurein ja lastenflikoin..!
--Mikäs on sun taaperon nimi siäll vaunuis?
Olli säikähti,että tätipari tulisi kurkkaamaan lastenvaunun repaleisesta plastiikki-ikkunasta pommivauvaa ja löpertelemään sille jotain aikuisten kakaroiden kieltä .
Muistessaan pommin olleen osoitetun Mannerheimille hän lausui sormillaan nenäänsä puristaen:
--Sen nimi on Manne...eli kastetodistukses Mauno...hyvää päivää teill rouvill..miull on kiire viedä Mauno nyt kotia..sillä taitaa olla kurat vaipas..
Olli läksi taakseen vilkaisematta työntämään lastenvaunuja kauppalantaloa ja poliisikonttoria päin soittolavan ohitse,kuullessaan toisen rouvan sanovan:
--Olipas varmaan iso poiklaps,kun lapsenrattaire pyäräkki upposiva santkäytäväll..
--Ei kait vain olnu syätetty mustanpörssin tarvikkeist..vai mitä Manta!
--Kaaras mul pikkasen korviket mukiin!

Olli oli lopulta pommivaunuillaan päässyt Raatimiehenkadulle kovassa hiessä ja aivan poliisikonttorin rappujen edessä yksi vaunujen pinnapyörä tipahti lappeelleen katukäytävälle,korin kallistuttua ahterista kuin uppoavassa onkipaatiissa. Olli nepitti kiireessä vaunujen plastiikkipäällisen auki,kippaamalla kuomun alas, ryhtyimällä nostamaan polvet koukussa palopommia propellihännästä katukäytävälle.
Hän sai jalat harallaan sen kannettua ensiksi sylissään poliisikonttorin ylärappuselle.Hänen onnekseen kamarin pääovi haukkoi henkeään sepposen selällään kesähelteen takia. Kamarin kahdeksan puuaskelman hän  suoritti pommi sylissään ylös päivystyshuoneen puulattialle kovalla ponnistuksella.
Päivystystiskin edessä hän kysyi korkean kateederimaisen puupöntön takana istuvalta ylikonstaapeli Kaljuselta vienolla äänellä..melkein piipittämällä ponnisteluistaan:
--Herra polliisimestar...mihinkäs mie voisin laskee alas tämän löytämäni ryssien pommin..tuonnekko nurkkaan spittuunin viereen?
Ylikonstaapeli Kaljunen kurkisti kunnallislehden takaa Ollia alaspäin kateederin takaa sanomalla välinpitämättömästi virkabaritoonillaan:
--Löytötavarat voisi toimittaa kamarin B-rapun löytötavaratoimistoon..
Sitten ylikonstaapelin puolikuun mallisten lukukakkuloiden pienentämät silmät lukkiutuivat Ollin sylissä roikottamaan palopommiin...ja painoi kämmenellään pöydän hälytysnappulasta.
Kamarilla yhtäkkiä syntyi säpinää,ovien paukkuessa,nahkasaappaiden korkojen kopinaa ja komentohuutoja,Ollin peräytyessä pommi sylissään  messinkisen spittuunin viereen,mihin hän laski hädissään löytöpomminsa seisomaan pyrstölleen. Pelästyksissään hän juoksi pakoon poliisikamarin portaita alas Raatimiehenkadulle,lisäämällä solkikenkiinsä vauhtia Ison Pitkäkadun Huberin putkiliikkeen kulmasta.
Joen toiselta puolelta hän kuuli paloaseman sireenin huutoa ,vapaapalokunnan Hudson Super Sixi-tikasauton ajaessa tummavormupukuisten ja spitzhübelkypäräisten palomiesten täyttämänä sillalle kellot kilkuttaen.
Hengästyneenä Paajasten portille saavuttuaan häntä vastassa seisoi nimismies nojaamassa mustan Nash Lafayette-poliisiauton etulokasuojaan.Auton kuljettajana sisällä oli ylikonstaapeli Kaljunen.
Salli-tätikin seisoi portilla kädet puuskassa ,kasvot tulipunaisina.
Nimismies ryhtyi puhuttelemaan Ollia tiukkaan sävyyn pommin tuomisesta lapsellisena tekona poliisikonttorille,vaikka lopulta kertoi suojeluskunnan pommieksperttien todenneen sen suutariksi.
Nimismies viittasi Ollin tekoa jopa psykologian apinatesteihin leikillisesti,missä simpanssit yrittivät katosta langan päästä roikkuvaa banaania kurkottaa käsiinsä,kasaamalla huolettomasti päällekkäin huonekaluja,jotka sortuivat alta.
Lyhyesti sanoen Ollin tekosta johti postiivinen motiivi,josta puuttui todellinen järkevyys.
Rouva Paajaselle Ollin teko oli viimeinen katkera pisara maljassa sananmukaisesti räjähtämällä portilla,sylkemällä suustaan kaikki osaamansa tulenkippuraiset sielunvihollisen nimet kahdella kotimaisella kielellä ja jopa ensimmäisellä vieraalla eli venäjänkielellä.
Nimismies ja ylikonstaapeli yrittivät kaksistaan rauhoitella Salli-tätiä,lupaamalla,ettei asiasta tulisi mitään syytettä...päinvastoin,Ollille tarjottaisiin kamarilta palkinnoksi vaikka juoksupojan paikkaa,koska pojalla oli pikaiset jalat..
Nimismies vielä autoon kiivetessään varoitteli rouva Paajasta koskemasta Olliin.

Kahden vuoden piinasta Salli-tädin komennuksessa Olli nyt tunsi nahoissaan tämän todellisen vihan puhjenneen verenpunaiseen kukkaansa.
Hänen hyvät tekonsakin katsottiin uppiniskaisuudeksi sekä kolttosiksi.
Hänen viinapullonkeruunsakin johtui yrittämisenhalusta sekä taskurahan ansaitsemisesta sekä säästämisestä polkupyörän ostoon Vaasan Pyörästä,missä sota-aikana kasattiin vanhoista osista puoliksi vanhoja pyöriä
Rangaistuksekseen hänelle langetettiin kotona työtä vuorotta koko kesälomaksi,kuten polttopuiden hakkuuta,puutarhan perkausta,piharakennuksen maalausta punamullalla ja jopa ulkohuussin makin tyhjennystä haisevaksi ihmislietekasaksi,jonka kauppalan ruumantyhjentäjä Paska Paavo kävi lapioimassa sekä talikoimassa Polle-hevosensa lantakärryille.
Iltaisin hän laihan ehtoollisen jälkeen kiipesi rättiväsyneenä vinttikamariinsa,nukahtamalla vatsan kurninnassa päiväpeittoviltille riisuutumatta.
Lisärangaistukseksi Salli-täti pisti pojan katumaan tekojaan joka sunnuntaina ja kuuntelemaan kirkkoherra Grafbäckin kuivia saarnoja seurakunnan kivikirkossa.Sen perästä hän joutui kävelemään alas kauppalan pikkukirkon pyhäkouluun tenttaamaan katekismusta,jonka hän oli jo oppinut ulkoa Kivennavalla  5-vuotiaana..
Kerran pääkirkon jumalanpalveluksessa kolehdin keruun jälkeen eräs samassa penkissä istuva seurakuntalaisvanhapiika oli mennyt kuiskaamaan suntio Klenbergin korvaan,että Olli oli ottanut kolehtihaavista viisipennisen .Hänet oltiin marssitettu kuin vankina sakarstiin ja kirkkoherrakin oli tukistanut hänen otsatukkaansa luisen kylmillä sormillaan.
Minkä seurakuntalaisvanhapiika oli vain nähnyt virsikirjansa takaa oli se,että Olli oli ottanut tuulipuseronsa taskusta villasukan,missä hän piti pennisäästöjään ja peukalon sekä etusormena välissä pistänyt viisipennisen suntion kolehtihaaviin.Likinäköinen suntiokaan ei ollut havainnut mitään rikosta tapahtuneen,mutta vanhapiika ja tunnettu kauppalan tekouskovainen rolliakka oli nähnyt teon kuin jonain Tähtikino-elokuvateatterin selluloidifilmin takakelauksena.
Hän oli joutunut häpeälliseen ruumiintarkastukseen.kirkkoherran luisten sormien ladatessa luunappeja pojan otsaluuhun ,Grafbäckin haukkuessa häntä ryssänmaalta saapuneeksi ortodoksiseksi Lutterin kirkonryöstäjäksi.
Olli oli joutunut luovuttamaan rangaistuksena villasukkasäästönsä lunnaina teostaan sinä sunnuntaina merimieslähetykselle.
Hän oli sakarstista poistuessaan vielä katsonut taakseen,miten suntio ja kirkkoherra olivat laskeneet sakarstin vihersarkaisen pöydän päällä saalistaan,lausumalla Raamatun tunnetun lauseen väännöksen "Iloista antajaa kirkkoherrakin rakastaa!"

Talvinen kuva 1937 Lincoln Zephyr V12 Coupesta
Juhart 2001

NYT NAPPAA..DET NAPPAR NYTT!
-------------------------------------------
Sotavuoden 1943 kevättalvella hankien kilotessa auringonpaisteessa ja lumihankien sulaessa tappiskoulun pojat koulun päädyssä käristelivät suurennuslaseilla vanhoja mustavalkonegatiiveja,selluloidin palaessa reunoista pojansormissa olemattomiin.
Olli ei ollut liittynyt pyromaaniporukkaan,koska jo kotonaan Kivennavalla isä oli teroittanut paloturvallisuudesta,että tuli oli aina hyvä renki,mutta huono isäntä.Kotona tulitikutkin pidettiin punteissa lukkojen takana.
Tappiskoulun pojat heittivät käriseviä negatiivinpaloja naurun rämäkässä hangelle,Ollin käydessä palomiehenä mononsa kannalla polkemassa ne lumeen. Osa käryävistä negatiiveistä lensi poikien näpeistä ulkoroskakoriin,mihin koulun talonmies oli heittänyt luokista kerättyjä oppilaiden eväiden voipaperikääreitä.
Roskakorihan lemahti rasvaisista eväspapereista ilmituleen,poikien kadotessa kulmalta sekunneissa näkymättömiin. Olli sai palon sammutettua hangesta lapasissaan kantamalla lumella.
Hän kyllä sai ilkiteostaan johtajaopettajattarelta jälki-istuntoa ja taasen sijaismarttyyrinä kärsi muiden pahanteoista.

Lumella tuli olemaan Ollille pääosa eräässä tapauksessa,missä kauppalan kadunrakennusviraston lumikolakoplalla,palokunnalla sekä aurausautokalustolla tuli olemaan suuri savotta edessään.
Hän oli vinttikamarista löytänyt Anselmi-sedän  vanhan työkaluarkun,mistä löytyi jopa tämän kalastusvälineitä vieheineen. Setä oli saunailtoina kertonut urheilukalastusharrastuksestaan ja lohionginnastaan.Arkusta löytyi komea avokelainen lohivirveli,jolla kalamiehen liioitteluilla oltiin nostettu satoja kiloja ja metrejä taimenia.
Salli-täti oli yrittänyt kaupata kalavehkeitä sedän kuoltua monelle harrastajakalastajalle,mutta suurin osa narraajista olivat,uistin-,pitkäsiima-,verkko- sekä rysämiehiä.

Anselmi-sedän kalastusvehkeet siten jäivät arkkuun ja unholaan,kunnes Olli löysi ne viehelaatikkoineen ja pitkävartisin kahluusaappain.V.1943 Pyhäinmiestenpäivänä tädin mentyä sytyttämään  kynttilöitä paakirkon hautausmaalle Anselmi-vainaan haudalle,Olli oli vintillä koonnut vavan keloineen ja pistänyt kumisen harjoitteluvieheen perukkeeseen kiinni.Viehe oli melko painava kumikartio,jolla olli ensiksi harjoitteli heittoa nollakelisää piharakennuksen lautaseinää  ja sen vierellä seisovaa vanerista lumikolaa vasten.
Siiten hän siirtyi talon portille,mistä olisi makean pitkä matka heittää virveliä aution kadun yli vastapuolen kolmikerroksisen kivitalon seinää vasten.Kivitalon talonmies oli katukäytävällä pistämässä Fennia.pöllitupakkaa holkkiin kaytukäytävän lumenkolauksen kälkeen ja pyyhki kädellään hikeä otsaltaan tukkilaispusakan hihansyrjällä,kun kuminen harjoitusviehe kolahti hangessa törröttävän lumikelan pohjaan.
Talonmies kirosi äänekkäästi:
--Mitä Perkkelet!!? Kun Olli kuuli kivitalon peltikaton kuminaa ja lumen suhinaa,jolloin ikään kuin domino-
ilmiössä lumikatenauhat järjestelmällisesti alkoivat liukumaan alas katukäytävälle.
Yhtäkkiä talonmiestä ei näkynyt mistään eikä talon edessä seisonutta maruuninpunaista johtaja Kinnarin Lincoln Zephyriäkään lumimassan alta.
Olli sai jalat alleen.talonmiehen kaivettua itsensä lumiukkona kinoksesta,perkeleiden ja jumalautojen kaikuessa talon porttikongista ja kiviseiniltä ,muutamasta avoimesta ikkunasta kuuluneen radion jumalanpalveluksen ehtoollisvirren päätteeksi.
Koko kivitalon mittainen kadunpätkä oli umpitukossa peltikatolta valuneen suojalumen liu'uttua alas.Johtaja Kinnarin Zephyristkään ei näkynyt muuta,kuin tuulilasin krominen yläpoka,mikä kiilteli kirkkaana keskipäivän auringossa.
Salli-täti tullessaan pyörällä hautausmaalta kotiin,oli joutunut taluttamaan fillariaan risteyksestä vastapuolen liukasta katukäytävää pitkin kadun ollessa tukossa korkeasta lumivallista.
Kauppalan puhtaanapitolaitoksen vanhan Commer-kuorma-auton keulalle asennettu isosiipinen ja keltaiseksi maalattu lumiaura oli aukaisemassa katua kuin valtamerihöyryn keula vaahtopäistä aallokkoa.Kauppalan lumikola-ja lumilapiokopla oli kaivamassa ,kylläkin verkkaasti, sunnuntain ylityötuntikorvausten takia pitkin tupakkapaussein Kinnarin Zephyriä kinoksesta.Vapaapalokunnan vanha Hudson Super Six-tikasauto oli saapunut kellot kilkutellen paikalle, ja puolisentusinaa palomiestä paloletkun varressa oli pruuttaamassa vettä lumen sulattamiseksi auton päältä.
Veden pruuttaaminen alkoi kylläkin tuottamaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä sinitaivaan iskettyä pilveen ja tuulenpuuskien viilentäessä ilmaa nollagraadin alapuolelle. Vasta illalla kello kuuden maissa katu oli avoinna.Zephyrin kiiltäessä puolen sentin paksuisessa jääkristallikuoressa.

Olli oli joutunut tekosestaan poliisikonttorille kuulusteluun nimismiehen virkahuoneeseen.Kivitalon talkkari oli syyttänyt häntä pamauksesta,jolloin lumet olivat alakaneet liuka katolta alas kadulle
Hän pelkäsi joutuvansa rikosrekisteriin ja antamaan sormenjälkensä,Hänen nimismiepiirin ainoalla Kodak Brownie-laatikkokameralla otettava kolmiosainen potrettikuvasarja sivuilta ja edestä sekä rinnuksille nuppineuloilla pistetyn numerolapun kanssa jäisi ikuisiksi ajoiksi hänelle kiviriipaksi kaulaan.

Nimismies kuunteli Ollin version tapauksesta,alkamalla nauramaan niin,että univormun kullatut napit pomppivat mahan päällä.Nimismiehen mielestä talonmies ja taloyhtiö olivat syypäitä lumen tippumiseen,josta
tulisi sakot asianomaisille.Pahimmassa tapauksessa joku jalankulkija olisi voinut hautautua ja menettää henkensä lumiryöpyn alle.

Kotona Ollia kylläkin odotti Salli-tädin rangaistus,josta hänen tukanjuurensa ja pussihousujen persuukset vihloivat hellinä. Fyysinen kipu poistui parissa päivässä,mutta sydämen avohaava piteni pitenemistään.
Hänen mieleensä tuli käynti suojeluskunnan talolle Mannerheimin lastensuojeluliiton edustajan fru Eskolinin puheille,jos vaikka saisi siirron parempaan sijaiskotiin...


jatkuu..

Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Ollin oppi- ja nälkävuodet.

Olli Kivennavalla

Koulussa luokanopettaja ja tukevavartaloinen sekä paksunilkkainen Kukkosen Vieno oli ihmetellyt Ollin suurta ruokahalua. Kauppalan keskuskeittiöstä tuotiin hevoskärryillä muutama tonkallinen ruokaa,enimmäkseen soppia maitotonkissa tappiskouluun.Luokanopettajat kauhoivat oppilaille tonkista kullekin kotoa tuomaansa emalikulhoon papusoppaa,lihasoppaa ja joskus siskonmakkarasoppaakin.
Kesäkeittoa,josta Olli piti valtavasti,ei koskaan tarjottu.
Kauppalassa vain talojen omissa puutarhoissa kesäisin kasvatettiin kukkakaalia,porkkanoita,perunoita ja herneitä omaan käyttöön.Torillakin kyllä myytiin vihanneksia.mutta ne menivät pikaisesti jo aamulla kauppalaisrouvien ostoskasseihin. Siskonmakkarasopasta hän ei kyllä pitänyt,ihmetellessään sopassa kelluvia vaaleita nakinpätkiä,mitkä maistuivat enemmän jauholle kuin lihalle.Siskonmakkarasopan nimikin jo kauhistutti,vaikka luokassa oli  oli tyttöenemmistö eikä yksikään niistä ollut hävinnyt kouluvuoden aikana Asemakadun päässä seisovan teurastamon ovista sisään makkara-aineiksi.
Sopan jakelussa Olli oli aina ensimmäisenä emalikuppikourassa jonossa ,opettajan kauhoessa tälle oikein tonkan pohjalta sattumia,pojan oikean käden tönöttäessä ojossa luokan järjestäjän Ylhäisten näkkileipätehtaan paperisäkistä kaivamaa vanikanplaa odotellessaan..Opettaja oli huomannut pojan laihtuneen pulskasta karjalaispojasta laihanruipeloksi evakkopojaksi. Kukkosen rouva ajatteli kutsua jonain päivänä rouva Salli Paajasen puhutteluun,mikä aina lykkääntyi eteenpäin sotapäivien lisääntyessä lisääntyvällä pulalla.

Totuus Ollin laihtumisesta piili Salli-tädin muuttumisesta Anselmi-sedän kuolema jälkeen kitupiikiksi,joka kirjevaa'alla punnitsi Ollin päivittäisen ruokadieetin kaloreineen.Tädillä oli keittönkaapissa paksu leikekirja,mihin tämä oli leikannut ja liimannut vanhoista Kotiliesilehdistä pula-ajan ruokareseptejä..Täti oli myös harras Tahko-Pihkalan ihailija ,joka kovalla työllä ja oikeilla juuresresepteillä kasvattaisi evakkopojasta sitkeän maanpuolustajan. Talon puutarhasta kesällä löytyi lanttua ja hevosretiisejä yllin kyllin monen ruokalajin lisukkeeksi jakkupottujen lisäkkeeksi.Porkkanaraastettakin oli aina jokaisessa kesäsalaatissa niin paljon,että Olli uskoi muuttuvansa kasvoistaan oranssiseksi.
Ruokakommuutissa tädillä oli hyllykaupalla kuivattuja sieniä,kuivattua nokkosta,jopa kuivattuja voikukan juuria,joista  tämä prännärissä eli kahvipaahdinpannulla paahtoi liedellä ja myllytti ne polvien välissä veivattavalla kahvimyllyllä voikukanjuurikahviporoiksi. Täti vielä kehaisi voikukkajuurikahvin olleen parempaa kuin Ollin säännöstelykortilla ostetun osuuskaupan Paula-kahvin. Osuuskaupan Paulaa täti tarjosi vain paremmille vieraille,joita hyvin harvoin saapui kylään.
Ollille täti ei tarjonnut voikukanjuurikahvia,mutta koivunlehtiteetä,missä myös makupaloina lehtikirvat uiskentelivat  laihan vaaleanvihreässä teevedessä.
Kommuutista löytyi monta lasipurkillista Ahti-sillin lientä,jota täti tarjosi Ollille kuorittujen jakkuperunoiden kanssa. Olli sai töpätä perunanlohkoja sillinsuolaveteen mahan kurniessa.
Joskus sunnuntaisin täti tarjosi hänelle lihapullia,joita tämä oli jatkanut enemmän sekajauhoilla ja nokkosenlehdillä sekä kuivatuilla lehmäntatin hatunpalasilla.
Salli-tädin piharakennuksen perunalaarin rupisinkin jakkuperuna meni Ollin suuhun Ahti-sillin liemessä.
Ollista Salli-täti oli elänyt jo kansalaissodasta asti jatkuvaa pula-aikaa sydämessään,vaikka hyvinkin olisi varojen puolesta voinut passata itseään paremmilla aineksilla.
Täti oli myös alkanut haalimaan itselleen Ollin säännöstelykorteilla sokeria,kahvia ja meijerivoita kylmäkommuutin ylähyllyille ja aina kommuutista lähtiessään pannut oven reikeliin ja avaimen neppikukkaroonsa,mikä kulki tämän pompantaskussa aina töihin tai kauppalan keskustaan asioille..

Anselmin vielä eläessä heidän ainoa lapsensa ja poikansa,joka oltiin ristitty Anttoniksi,kävi vielä Turusta kuukauden viimeisenä  viikonloppuna junalla tai bussilla kotona.Antton oli nimitetty Turun Linnankadulla sijaitsevan armeijan esikunnan yhdeksi sotilasvirkamieheksi,ollessaan koulutuksella juristi.Antton hoiti armeijan varusmiesten siviili-ja sotalakirikosasioita.
Anselmi ja Salli olivat säästäneet pojan koulutukseen pienistä palkoistaan,vaikka hartioilla painoi raskas talolaina.
Pienessä punssissa saapuessaan kotiin Anttonilla oli salkussaan tuliaisina mustan pörssin porsaankyljyksiä tai läskipaketteja,joista Salli loihti olohuoneen katettuun pöytään makoisia menyitä.
Olli sai kaivella keittiön pöydän ääressä paistetuista porsaanluiden tähteistä viimeiset lihanrippeet poskihampaillaan taikka koviksi paistetut siannahkalohkot läskeineen ja karvoineen.
Kerran Antton oli tuonut mukanaan Turusta siannahkasalkussaan mukanaan fasaanin,jonka kuolintavasta tämä vaikeni. Ehkä joku kapiainen esikunnasta oli joko ampunut sen tai sitten ajanut sen yli vahingossa autollaan.
Kauppalan eteläpuolella sijaitsevan aateliskartanon mailla fasaaneja näkyi melko runsaasti vapaana.
Niitä ei saanut ampua sakon uhalla,kun kartanon kreiviomistaja itse harvensi pulskaa lintukantaansa haulikollaan omiin kalaaseihinsa.

Salli-täti oli käskenyt Anselmia kynimään fasaanin saunan portailla.Hän oli ottanut Ollin mukaan oppipojaksi linnun kynimiseen. Olli muisti oman Ossian-isänsä omistaneen lintukiväärin,jolla hän toi metsästä ja pelloilta pyitä ja muita luonnon kanalintuja ruokalistan jatkeeksi.Niiden kynimiseen ei tarvittu paljon aikaa,mutta Anselmin käsissä pullean fasaanin kynimiseen meni ainakin tunti. Anselmi-setä antoi ollille komean ja värikkään sulankin evakkopojalle lahjaksi,josta Olli kynäveitsellään vuoli vinttikamarin pöydän ääressä sulan päästä viiston sulkamustekynän .
Illalla Paajaset juhlivat salin pöydän ääressä uunissa tehtyä fasaanipaistia,skoolatessaan pieniä kippurahäntäpikareita,jolloin jopa Anselmikin yskänkohtauksien välistä päästi kurkustaan laulunluritusta,joka enemmänkin kuulosti kurlaukselta.
Ollille Salli-täti tarjosi keittiön vahakankaiselle pöydälle linnun rääppeet päineen.
Kalutun linnun rääppeiden näkeminen teki Ollin melkein sairaaksi,Paajasten olohuoneen puolella kipattua kurkkuihinsa Anttonin Turun tuliaispullosta leikattua konjakkia jälkiruokaryypyiksi..
Olli oli kantanut fasaanijätteet vadilla pihanperän tunkiolle.
Tunkiolla hän oli itku kurkussa mutissut,että talon kollikin olisi voinut näyttää peräreikäänsä moisille rääppeille.
Salli-täti oli tullut keittiöön salin puolelta hakemaan keittiön kaapista kolmea lasipikaria valkoviinin nauttimiseen ja tavannut verannan ovella Ollin tyhjä fasaanivati kädessään.
Siitäpä täti kirkastui kiljumaan:
--Mitässää kossi oles tehny fasaanil?
--Oleksää heittäny Luajan antaman ruuan kompostiin?
 Olli oli vastannut laupeana ja puolipeloissaan:
--Ei miust Luaja sitä fasaania ole antanut kellekään,vaan joku armeijan kapitulantti on sen sala-ampunna jonkun porhon mailt..
Salli-tädin ääni kimitti moisesta nokkavasta vastauksesta:
--Kuules kurreoravan poik...mää olen ottanu sunt meirän hotteisiin pelkäst säälist ja lähimmäiserakkaurest,kussun vanhempaski on kualnu nii raakisest..ja sää oles ylpeyrelläs ja kiittämättömäl käytökselläs häpäissy meirän syrämen pohjast lähteneen anteliaisuuren teollas!
--Rankasuks sää saas nyten painuu vinttikammariis katumaan ja funteeramaan tekojas..ja yhreks kouluviikoks mää en sull köksää mittä ruakaa..ja saas tulla toimee pelkäl kouluruual...
-Onks asja selvä?
--Ja painus mun silmist näkymättömiin!
Olli siltä seisomalta kiipesi portaita vinttikamariin,korvissa vielä soidessa leikatun konjakin räkäistämän emännän kiroilun keittiöstä.

Olli istui vinttikamarin hetekan päivähuovan päällä melkein itku kurkussa kohtalostaan.
Hän kuuli rappusista köhinttä ja aamutohveleiden hiljaisia painalluksia portaista.
Ovesta ilmestyi Anselmi-setä keppiinsä nojaten.
Setä tuli istumaan huovalle pojan viereen kaivaessaan pussihousun taskusta Ollille Fazerin sinisen suklaalevyn.
--Otassää nyt ainaski suklaat murheesess,ett se vihas ja surus laanttuu muutamal kraadil mittarissas!
Anselmi-setä lausui leikatun konjakin pehmentämällä äänellä.
--Tärilläs taittaa olla sellase naisten vaihrevuare päälläs,enkä määkään enää kallist korvian sen priiskumisell..
--Ja en määkään olsis syäny semmossii fasaaninpäit ja kalutui linnunluit,jotka eivä eres kelppa eläimill..
--Jos mul olsis valtta täs meirän huusholli akkavallas,niin mää antasin sull kaikkee parast,mut kun mää olen nyten sellanen soffal makkaava ja viruva sekä räkkää emaljfatiin sylkevä ihmisraakki, mull ei ol voimii jäljell taistella Salli vasten.
Hyvää yätä,Olli!
Anselmi sanoi,nousessaan vavisten kävelykepin varassa seisomaan,suunnistaessaan portaikkoon aamutohveleitaan raahaamalla.
Ovella hän kääntyi sanomaan:
--Sanos mummo,kun toinenki silmä tul sokeeks..

Anselmi aamupostin haussa
Juhart 2012.

Olli Oravan evakkosodat 1939-60.Olli Paajasten huutolaispoikana.

Salli naapurin rouvan kanssa pyykkituvassa
Juhart 2012

Rouva Salli Paajanen oli laihahko, ja korkeaposkipäinen emäntä,jonka jokainen liike näytti konemaiselta nykimiseltä.
Keittiössä tämä papatti alinomaan Ollille paikallismurteella kuuppalieden edessä aamukaurapuuron keitossa,evakkopojan arvatessa pienen osan rantakauppalan pätkäkielestä:
--Toi meirä Anselmi on yskiny olohuanee soffal jo pari vuat kalkkikeuhkojas pellol...
--On tää meikäläisen elo yht yht sairaire ja orpoje suajelust ja mää pani jopa hanttii sill Eskolinskalkii siäl Mannerheimi lastensuajeluliitos,ett me ei nii pal kyl tarvittais yht evakkopoikka riasaks,mut me oltti sellases pahas välis,et tarvittii lisäpennei taloure piros,kun ton Anselmin sairaseläkekki ol niin piän...
--Oikkeest me saattii niit ruakakuponkei yhrel  henkel lissää tähä ruakakuntaa.ett....
--Jaa..mää taisin unohtaa,ett mun piräsis viärä sunt ton ylös vinttikammariin,joka tulsis oleman sun huanes..
Otas toi paffiaskis fölisäs,nii kiivetää ton vintill!

Vinttikamari Ollista tuntui yhtä kylmältä kuin alakerran lasiverannan tuulikaappi. Pieni musta puukamina luovutti lämpöä kamarin ovenpuoleisessa nurkassa vain lattian kipinäpellille ja päätykamarin paperilla liistratut tuplaikkunatkin olivat umpijäässä,rouvan jäädessä ovelle antamaan sisäjärjestyssääntöjä kuin sattumakorpraali alokastuvalle:
--Tää on sitten sun lukaalis ja saas itte kanttaa liiterist omat uunipuus tän..yhre sylillise klapei yhreks yäks..ja sitten sun piräs kattoma,ettes pääst kaminaa harakoil eik häkkää sissään tai me kaikk kualla siihe hiipivään noutajaan.
--Arinahiile sun piräs kattoman,ettei sinist liäkki näjy,kussää panes pelli kiine!
--Ja lisäks....ruaka-ajat ovas sellaset,ett aamjane on kello kuurelt..päivällist mää en tarjoo,kussää saas ilmase ruuan alakoulust,min mää olen sut kirjottanu sissään Tehraskarun tappiskouluun...ja ehtoollinen tarjota koton arkpäivisin kello seittemält...kummää olen tulnu töist kottiin..
--Sisäklosettii sää et tarpeisis saa käyttää,vaan pihaperän ulkhuussii...klosetti on tarkotettu isäntväjel ja viaraill..muistas se!
--Nahkas ja pläsis sääs saas pestä saunan muuriparas,mihin mää olen tehny aamusin valkjan..ja illall mää käyn ruuvaamas sull ton kammarin kattolampun,ettei sähköö kuluis liikkaa turhas käytös....ja muuteskin sun piräs pittää filttii tos akkunas,kumme nouratetaan tarkast pimennysmääräyksii mahrollisen ilmapommituksen takii..
--Läksyjen lukemiseen sä saas käyttää talikynttilää...ja hiljasuus meirän taloures tulee kello yhreksät...
Olli nyökkäsi selostukselle ikään kuin ymmärtäneensä ,koskei halunnut rouvalta järjestyssääntöjen toistoa korkeafalsettisella kimityksellä.
Hän pisti pahvimatka-askinsa  hetekan päiväviltin päälle,rouvan kääntyessä ovelta varsista käännetyissä kumisaappaissa portaisiin.
Rappusissa rouva Paajanen molotti äkeissään:
--Pirkala kusse evakkopoik sekotti meirän rauhallisen elämän,mut valtijo saa makssa yhrest soran tuamast lisäsuust ainaski ruakakuponkein,ett saaraa ehkä muutama karvanen sianläskinpala papusoppaan...

Seuraavana aamuna rouva Paajanen kävi herättämässä Ollin puoli kuudelta aamiaiselle keittiöön,käskemällä poikaa peseytymään pihasaunassa.Ulkona oli täysi pimeys,missä tumma pilviverho melkein ulottui talojen tiilipiippujen hatuille asti.Hän oli sytyttänyt pukuhuoneessa talikynttilän ja kaatanut muuripadasta sinkkiämpäriin lämmintä vettä kasvojen pesuun.Saunan ainoana saippuana oli Mäntysuopa,jolla hän pesi kasvonsa.Olli pelkäsi veden tuhlauksesta rouva Paajasta,joka voisi sattumalta kurkata saunan ovelta,koska Mäntysuovan huuhteluun kasvoista ja kainaloista meni koko ämpärillinen...
Kerran kuukaudessa talvella rouva tulisi kaatamaan lämmintä vettä saunatralleilla seisovaan sinkittyyn kuhnepyttyyn ,jotta hän saisi pestä kuukauden liat nahastaan.Saunaa lämmitettin vain kerran joka toinen kuukausi,rouvan säästäessä polttopuita. Saunassa hän sai pestä Anselmin kanssa toistensa selät kauppalan Farmoksen saippuatehtaan hajusaippualla,vaikka Anselmi vinoili saippuan olleen tehdyn teurastamon eläinrasvasta.
Saunomisen jälkeen Olli sai istua keltaharmaatukkaisen ja luunlaihan Anselmin kanssa viileän saunakamarin puupenkin päälle levitetyillä mankelinkarkeilla pellavapyyhkeillä katsomassa kamarin ikkunasta kaihoisasti tummanpuhuvalle pakkastaivaalle ,missä paistoi kirkkaana sama Pohjantähti kuin heidän Kivennavan savusaunan yllä.Ollin Ossian-isä oli kertonut savusaunan ulkohirsineinän vastaisella penkillä kylvyn jälkeen,että kun oikein siristää simiään kesäkuulaassa,niin etelästä voisi vielä nähdä Leningradin amiraliteetin tornin kultaisen tähdenkin.

Anselmi-setä köhiessään keltaisia yskösklönttejä saunan ulko-oven raosta valkoiselle pihalumelle Klubipillitukan sinisessä savussa rauhoitteli Ollia Salli-tädin äkkipikaisuudesta:
--Älä sää ota kovin raskaast Salli-tärin pauhaamist..se on olnu meirän koko nelkytvuasisen avijoelämän aikan paljon kulmikkaampi ka äkkipikasempi..
--Me tairetaan olla nyt samas paatis,enkä määkään saa kulkkee meirän talon paraatioven kautta sissään ja jourun kiertämään takaverannan kautt,kun Salli pelkkää,ett mää tuan kummisaappaissan kauppalan kurakaruilt savitilsoi alkoovin matull.
--Sen takii mää jourun noil takarappujen eress olevill kuusenhakoil raapimaan saappaitan puhttaaks ja sit hissutella sisäl fillasukis kun joku hyyryläine,vakk mää olen piänel palkallan maksanu koko torpan meirän omaks...
--Ennen sähkötehtaan hitsarin paikkaa mää tein pitkän tinkin Förbyn kalkkitehttaal,mist mää sain nää kalkkikeuhkot,mitä mää nyt yritän räkii ulos hankell...
--Ei se Salli kerkii eikä kehtaa katella nyt mun sairaseläkkeel pipparomist villasukkasillan tuvan ja makuukammarin välill pulpettitehtaan ja parin ekstrahuushollin siivoojan päivisin.
--Mun keuhkosolun pian makkaava kaikki toll pakall...

Koulumatka
-------------

Aamiaispöydässä Ollin syötyä Elovena-kaurapuurolautasellisen ilman voisilmää,mihin hän oli tottunut Kivennavalla ja huuhdellessaan puuron vedellä laimennetulla maitolasillisella,hän seisoi asennossa keittiön ovella pompassaan.koivistolaiskarvahatussaan ja monoissaan valmiina ensimmäiselle koulumatkalleen.
Salli-täti kolisteli jo verannan rappusilla lakaisemassa yöllä laskeutunutta lunta luudalla nykivin ja robottimaisin elein.
Rapuilta kuului kimeä huuto:
--Alassää evakkopoik jo tulla pihall ja juosta mun perässän koulull--!
--Ei mull ole koko huament aikka ventata yht kurreoravaa tääll rappusill!


Olli seurasi tädin rivakoita askelia puolijuoksussa kauppalan pääkatua pitkin autiolle kauppatorille,josta he marssivat peräkkäin kauppalantalon ohi Tehdaskadulle. He ylittivät Helsingin radan tasokäytävän,muutaman töihin menevän pyöräilijän ohittaessa,jonkun pulpettitehtaalle polkevan jopa kilistellessä ohjaustangon kelloa Salli-tädille.
Kello oli varttia vaille seitsemän heidän saapuessa kaksikerroksisen alakoulun pihalle,missä ei näkynyt sieluakaan,koska koulun ovet avautuisivat kello yhdeksältä.
Salli-täti puhalsi jääkylmään pakkasilmaan napakat sanansa:
--Sää saas ventata koulun ovien aukeemiseen saakka toll pihal ja mää olen jo valmiiks puhunu johtajaopettajattarel,joka ohjaa sunt oikkeesee luakkaan..
--Kyl ne opettajat pitävä yhren karjalaispojan ortinkis ja herran nuhtees,kuten muukkin kauppalan kakarat..
--Mull on nys kiirus suariuttu pulpettitehtaal leimaama kellokorttin.
--Kaissä ossaas jo paseerata takas meirän osotteeseen..ja kummää tulen töist,mää orotan,ett sää oles luanu lumet meirän pihalt ja poluilt..
--Santtaa sää voisis ripotella pihapoluill meirä liiterin nurkal seisovast säkist kuuppalapioll...
Olli seurasi katseellaan Salli-tädin viimekiriä pulpettitehtaalle,joka sijaitsi Tehdaskadun vastapuolella parin sadan metrin päässä.
Täti kiristi vauhtiaan,ohittamalla muutaman potkukelkkailijankin,häviämällä rivakoin kädenheilautuksin nopeasti pimeään ikään kuin käsillään halkaisemalla pakkasilmaa edestään.
Seistessään varttitunnin yksinään koulun pihalla,hän kuuli tehtaan pillien vihellykset työpäivän alkamiseksi.

Olli ja Tatraplan
Juhart 2009

30.6.1960 kello 12 keskipäivällä
--------------------------------------
Olli heräsi Tatraplan-autonsa ratin takaa tehtaan pillin vihellykseen.Hän oli tehtaan lounaan jälkeen mennyt ottamaan ruokatirsat tehtaan eteen rautukoivujen väliin paikoittamaansa autoonsa. Tenkasen Penan toinen tsekkiläisvalmisteinen lahna-Skoda seisoi hänen autonsa takana.
Pena taas vietti ruokatirsansa joenpenkalla paita edestä auki,ottamassa suulista possunpunaiseen ihoonsa.
Kauempaa tasoristeystä hän oli näkevinään silmissään sähkötehtaan ikkunoista vilkkuvia hitsausvälädyksiä,kuten pikkupoikana sota-aikana koulumatkallaan Tehdaskadun tappiskouluun.
Anselmi-setä ,entinen sähkötehtaan hitsari oli kuollut keuhkosyöpään vuoden 1941 maaliskuussa,jolloin evakkopojan elämä Salli-tädin komennuksessa kolmantena sotavuotena tulisi olemaan jatkuvaa sanasotaa ja alituista taksvärkkiä.
Tehtaan portilla hän vilkaisi taakseen kauempana kadun vastapuolella sijaitsevaan tappiskouluunsa päin,minkä piha oli autiona kesälomien takia.Muutama tuore äiti oli jalkakäytävällä työntämässä lastenvaunuja lastenneuvolaan päin.Kauppalassa tai juuri kastetussa kaupungissa oli toinen suurempi synnytysbuumi sitten sodan jälkeen.
Olli oli aloittanut Kivennavalla alakoulun I luokan 6-vuotiaana v.1939 syyskuussa.
Pojasta oli tullut vanhempiensa ylpeyden aihe,Ollin opittua lukemaan jo 5-vuotiaana Hevosmiehen almanakasta.Hän jopa luki jouluaattona suoraan takertelematta kuusen ääressä Luukkaan jouluevankeliumin.."Ja tapahtui niinä päivinä keisari Augustuksen aikana ja Herodeksen ollessa Juudean kuvernöörinä--".
Aloitellessaan Tehdaskadun alakoulun käyntinsä evakkokauppalassa hän oli kuullut keskustan yhteiskoulun tuhoutumisesta palopommista.Koulun pihalla pojat olivat kertoneet,ettei onneksi koulussa ollut pommin pudotessa oppilaita.
Häntä kyllä kiusattiin Karjalan miukumaukumurteesta ja siitä,että miten joku karjalainen evakkopoika oli päätynyt lounaissuomalaiseen kouluun,missä puhuttiin varsinaissuomea..sitä oikeata suomea.
Olli oli vastannut takaisin,ettei kauppalan murre ollut mitään suomea.vaan jotain puoliksi sveeariikin ja puoleksi suomen sekoitusta,missä puolet sanoista nielaistiin kurkusta alas omituisena pätkäkielenä.
Ja toiseksi..hän ei tänne vapaaehtoisena tullut,vaan ryssien tykinammus hänet tänne heitti Viipurin tieltä
--Mie istuin meijän muuttokuorma-auton laval kun tykinranaatin iskust lensin riihen kulman hankeen ja Marskin lastensuojelijat lähetti miut junal tänne.
--Mie haavotuin kätteen ja ohtaan siinä ilmalennos ja miut hoijettiin Lappeenranna Tilkas..
--Isä,äiti ja Orvokki-siskon on hauvattu Imatran hautuumaalle pelkin atomein arkuis...
Olli oli jopa näyttänyt koivistolaiskarvalakin alta otsassaan tukanrajassa punottaavaa arpipalkoa,jolloin poikien naamat kalpenivat. Lisäksi hän oli näyttänyt lapasen alta oikean ranteensa kellastunutta ihoa,mikä oli kipsin poistamisen perästä alkanut kutittamaan laamapaidan hihan alta.
Alakoulun pojat olivat siitä lähtien vakavina kunnioittaneet Ollia haavoittuneena sotilaspoikana,
Ollin kertoessa vilkkaalla mielikuvituksellaan olleen  jopa sotilaspoikaunivormussa ja Suomen pienoislippu kädessään tervehtimässä Marskia Kivennavan tiellä,kun marsalkan Chrysler Imperial oli vajonnut ojaan ylämäessä pehmeältä penkereeltä.

Marsalkka ja sotilapoika
Juhart 2005

Olli oli kyllä diplomaattisesti kierrellyt poikien muista kysymyksiä rintamalta.
Ossian-isänsä kuolemasta evakkokuorma-auton kopissa tykinkranaatista hän oli vaiennut totuutta vältellen ja joillekin alakoulukavereille hän oli kertonut salaisuutena,että hänen isänsä matruusi ja kansimies Ossian Orava oli hukkunut Itämereen sukellusvene Vesikon tähystystornista,kun yllättäen sukellusvene oli kuten sukellusveneet tekevät,alkoi sukeltamaan hälytyksessä. Sisäänmenoventtiili oltiin ruuvattu kiinni sisältä,edes kapteenin muistamatta,että matruusi Orava oli jäänyt tähystystorniin kiikareineen.
Eräs luokkakaveri ja Horninkadun hedelmäkaupan omistajan poika Hurstin Hannes oli kyllä inttänyt vastaan.ettei sukelluseveneissä ole mitään kansimiehiä,jolloin Olli oli vastannut,että tähystäjät kyllä voidaan laskea kansimiehiksi ainakin ennen sukellusta..
--Eihän kukaan hullu umpisukkelossa seisoisi kannella!

jatkuu..