keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kadonnut sukupolvi.1950-luvun nousukauden autoilua 1.

Trafic-filmin juliste 1971.Jacques Tati
Sodan jälkeen kulutusjuna puuskutti eteenpäin raiteillaan vain yhteen suuntaan----eteenpäin.
Muutamien yksilöiden huolestuneisuudesta huolimatta mikään ei saisi sitä pois raiteilta ja junat kulkivat.
Suomen joukkoliikennettä hoitivat Valtion rautatiet sekä onnikat.
Suomen rautatieverkosto oli hyvin pieni verrattuna mannereurooppalaisiin kiskoverkostoihin,kuten Brittein saarilla,missä yksityiset rautatiet oltiin valtiollistettu 40-luvun lopulla vasemmistolaispääministeri Attleen hallituksen aloitteesta yhdeksi BR:ksi eli British Railwayksi.
Onnikat veivät Suomessa sinne,minne VR ei pystynyt.VR:n sekä yksityisten kuorma-autot veivät tavarakollit asemilta liikkeisiin sekä syrjäalueiden kulutuspisteisiin.
Pitkänmatkan kuljetuksia hoitivat mm. Pohjolan Liikenne sekä rekkalinjat VR:n kilpailijoina,vaikka kalusto oli vanhaa sodankäynyttä,häkäpönttöjen nuhauttamia ja tiesuolan syömiä nuppeja.
Suomalainen rekkavariaatio oli saanut alkunsa Talvisodan aikaisista Petsamon rekoista,joita parempina jopa suomalaiset rekkakuskit pitivät ruotsalaisten Volvoja,jotka voimakkaampina voittivat kotikutoiset Fordin "hävittäjät" rahtikilvassa Rovaniemelle. Ruotsalaiset kuljettajat pistivät usein suomalaiset tukkirekimäiset rekkaperävaunut naurunalaisiksi,vaikka agraarisen kotikutoiset tekeleet kestivät kovimmatkin painot rospuuttoteillä.
Kotikutoisiksi niitä Ford-hävittäjiä voitiin kutsua Oy Suomen Ford AB:n tilattua v.1940 autoja semi-knock-down-kokoonpanosarjoina,joita merikuljetettiin eri laivoissa mm. Norjan kautta Suomeen.
Eräs lokasuojalähetys meni Itämerellä saksalaissukellusveneen torpeedoista pohjaan,jolloin Helsingin Fordin varikolla jouduttiin valmistamaan vanerista kantikkaat likasiivet koreihin.Sanotaan,että siitä johtuu Hävittäjä-sana,mutta jotkut asiantuntevat tahot kertovat nimikkeen tulleen auton perän vihollishävittäjämaisesta ujelluksesta. Erään Ford-lähetyksen saksalaiset takavarikoivat itselleen valloitetussa Norjassa. Hitler halusi kompensoida Suomelle kuorma-autot valloitetusta Ranskasta evakuoimilla Citroen-kuorma-autoilla.

1940 Ford-hävittäjä sora-ajossa

1938-mallinen Volvo-sekajuna Petsamon onnikkana


Useisiin V8-mallisiin hävittäjiin oltiin myös alkuperäisten moottorien sijasta tai puutteesta asennettu pienitehoinen neloskone.
Näillä ja monilla muilla sodankäyneillä kuorma-autoilla Suomi ajoi 40-luvun loppupuolelle ja jopa pitkään 50-luvulle asti.

Henkilöautorintamalla sodan jälkeinen kalustotilanne oli yhtä huono armeijaan rintamalle pakkovärvättyjen ja loppuunajettujen siviiliautojen palattua omistajilleen.Osa oli jäänyt rajan taakse äkkinäisessä vetäytymisessä ja joitakin niistä on näkynyt myöhemmin venäläisissä automuseoissakin näytillä.
Palautetut autot olivat jopa pahasti haavoittuneita konetuliaseiden sarjoista ja häkäpöntttöjen tervalla tukkimin moottorein ,autoverstaiden jouduttua hitsaamaan koreja eheiksi ja remontoimaan koneita pahaan autopulaan.
40-luvun lopulla taksitolpilla odotteli matkustajia vuoden 1939 ja sitä aiempien vuosimallien amerikkalaisia autoja,joista monen matkamittariin oli kertynyt jopa miljoona kilometriä.
Sotakorvauksiaan maksaessa Neuvostoliitolle ja tiukan valuuttasäännöstelyn alla Suomi sai satamiinsa vain rajoitetun määrän uusia autoja.
Saksalaiset automerkit poistuivat pannasta vasta valvontakomission lähdettyä hotelli Tornista v.1948,mutta niitäkin saatiin maahan vain kiertoteitse merimiesautoina sekä käytettyinä takseina.

Siitä huolimatta Neuvostoliitossa korjailtiin saksalaisia sotasaalisautoja ja ajettiin tehtaisiin töihin Grosser Mercedeksillä,Maybacheilla sekä Horcheilla,SS:n rakastamilla loistoautoilla.
Suomeen maahantuotavista Opeleista raksittiin pois jo laivarannassa Blitz-merkkejä sekä Mercedeksien kromisia johtotähtiä isoveljen pelossa ja kontrollin alla.
Suomettumisen alkuaskelilla jopa DKW-merkki vaihtui Suomeen tuotaviin Sonderklasse-vaunuissa Donauksi samaan aikaan,kun Itä-Saksan Eisenachissa paistettiin länsisaksalaisen DKW:n mallisia IFA F8- ja F9-malleja pohjoisille markkinoille,
Suomeen samoin alkoi saapumaan näitä Idän ihmeitä sekä isosta naapurista Opel Kadettin mallisia piikkinokka-Moskvitsheja.


1939 DKW F9

1955 DKW Sonderklasse 3=6 Kabriolet
Maailmansotien välinen suomalainen autokanta oli
vahvasti amerikkalaista.Jatkosodan päätyttyä kirkonkylien,kauppaloiden sekä kaupunkien pirssitolppajonot koostuivat väsyneen näköisistä amerikkalaisista sotaveteraaneista.
Amerikkalaisten liittyessä II maailmansotaan joulukuussa 1941 japanilaisten Pearl Harborin hyökkäyksen johdosta Detroitin autoteollisuus sulki ovensa ,avaamalla ne sotakaluston valmistusta varten.
Vuoden 1942 mallit olivat täten riisuttuja malleja mustamaalatuin jäähdytinsäleiköin ja puskurein,koska kaikki tarvittava metallimateriaali oli satsattava sotateollisuuteen.
Hyvin harvassa tapauksessa Suomeen tuotiin ehkä yksityisesti joku 1941-
mallinen amerikkalainen auto ilmeisesti vasta sodan
1950-56 IFA F9amerikkalainen henkilöauto,ilmeisesti sodan päätyttyä.
jälkeen.
Vuonna 1948 Fordin Rouge-tehtaalta ajoi ulos ensimmäinen sileäkylkinen v.1949 Ford Custom.
Samaa muotoilutrendiä seurasivat pian GM,Chrysler,Studebaker sekä Hudson.
Taksituotannossa vain Checker valmisti vanhoillisen pullealokasuojaisia malleja jäänteenä 1940-luvulta.
Virgil Exner General Motorsin korivaatettajana oli jo piirtänyt v.1948 Cadillac-mallistoon uudet kuosit,missä takalokasuojien päitä koristivat pienet siivennypykät.Inspiraation hän oli saanut sota-aikaisen P-38 Mustang-hävittäjän sivuperäsimestä. 1950-luvun alun ainoana siipien plagioitsijana oli Kaiser-konsernin Henry J-mallisto liian ennenaikaisella kompaktiautolla Henry J:llä. Kaiserin autovalmistus valitettavasti päättyi vuonna 1955 ja valmistus myytiin Argentiinaan IKA-yhtiölle.Suomessa Kaiser-mallit olivat suosittuja jopa takseina,vaikkakin Israelissa ja Belgiassa koottuina.
Henry J tuli markkinoille täysin väärään aikaan,jolloin amerikkalainen autonostaja vaati isompia sekä kromikylläisempiä malleja. Hudsonkin yritti markkinoille v.1953 pienempikokoisella Jet-mallilla,mikä eli vajaat 2 vuotta.
Todelliset siivet tulivat muotiin amerikkalaisissa autoissa v.1956,joskin vaisuimpina kuin seuraavana vuonna,jolloin kaikki Detroitin mallit olivat lentoon lähdössä.
Vasta v.1960 oikeiden kompaktien aika saapui kolmen suuren,Fordin,GM:n Chevroletin ja Chryslerin esitellessä uudet tynkämallinsa Falconin,Corvairin ja Valiantin.Samaan aikaan siivetkin olivat typistymässä uuden vuosikymmenen vaihtuessa.

1948 Cadillac.Standard of the World


Hjortin papan A2 Checker-taksi vm.1948
Juhart 2010.
Auto on aina ollut amerikkalaisten lempilapsi. Kirjailija John Steinbeck jo kirjassaan Cannery Road v.1945 kirjoitti ,että muutama amerikkalainen sukupolvi tiesi enemmän Fordin sytytyspuolasta kuin klitoriksesta sekä enemmän planeettavaihteistosta kuin aurinkokunnasta.
Steinbeck jatkoi,että Fordin T-mallin mukana käsite yksityisomaisuudestakin katosi jakoavaimen kera ja rengaspumpun otti viimeinen mies jonossa.
Usea sen ajan lapsikin pantiin alulle T-Fordissa ja moni lapsi päästi suustaan elämänsä ensimmäisen parkauksenkin sen takapenkillä.
Teoria anglosaksisesta kodista sen mukana kieroutui niin paljon,ettei se koskaan tokeentunut siitä.

1950-luvun autot kantoivat enemmän kiiltäviä koruja kuin miesautoilijoiden vaimot.1940-luvulla psykologi Ernest Dichterin oli päätynyt auton seksologiaan liittyvässä tutkimuksessaan mielenkiintoisiin teorioihin,missä merkkiystävällisyydessään autoilijat pysyivät lojaalisina omille autoilleen pelätessään olevansa uskottomia vaihtaessaan merkkiä. Autot myös korostivat viagramaista viriilisyyttä omistajilleen kompensoidessaan vanhaksi tulemista ,auton ohjauspyörästä kiinnipitämisen vastatessa naishenkilön kädestä pitämistä.
Autot olivat omistajiensa lisäkkeitä.
Paul Wilson Chrome Dreams-kirjassaan kuvaili perheenisää
sarvipäistä ja irvistävää seremoniamaskia pitäväksi alkuasukkaaksi istuutuessaan uuden 1950-mallisen ja irvistelevän ja kromihampaisen Buickinsa ratin taakse terrorisoimaan väestöä.

1956 Buick 
Amerikkalaisuus heijastui vahvasti myös eurooppalaisessa automaailmassa 50-luvulla.
Ranskalainen Ford Vedette muistutti kutistettua 1949-mallista Mercuryä. Fordin korisuunnittelija Gregorie oli tarjonnut aluksi savimallia Fordin ensimmäiseksi amerikkalaiseksi pikkuautomalliksi,mutta johdon hyljättyä kompaktiauton,Mercury-divisioona otti mallin täyskokoisena käyttöönsä. Ranskan Fordin Poissyn tehtaalla kutistettu malli otetiin pohjaksi uudelle Vedette-sarjalle (1948-1954),minkä moottorina oli vanha 60-hevosvoimainen Fordin sivuventtiili V8-moottori.
V.1954 Ford de France myytiin SIMCA:lle,jonka kauniita Vedette-Beaulieu-Chambord-Regence-malleja myytiin Suomessakin.
Simca Vedettestä valmistettu riisuttu Ariane-malli oli suosittu Pariisin takseina kilpaillessaan v.1955 esitellyn Citroen ID -mallin kanssa Simca Aronden nelisylinterisellä talouskoneella.

1950 Ford Vedette-mainos

Brittiläisen GM:n Vauxhall-malliston Wyvern-,Velox- ja Cresta-mallit vuoteen 1958 asti olivat pulleita ja kutistettuja jenkkiletukoita ainakin silmiä siristämällä. Vuoden 1958 uudistettu mallisto kolmiosaisella takaikkunalla matki rapakon takaista Oldsmobileä.Transatlanttinen pastellisävyinen kaksoisvärityskin Vauxhalleissa ei jäänyt jälkeen prameilullaan amerikkalaisista serkuista.
1951 Vauxhall Wyvern

1939 Rover 16
Brittiläisen vanhoillinen "Auntie Rover" sai kyklooppimaskinsa 50-luvun vaihteessa. Kerrotaan,että Roverin suunnittelikonttoriin oltiin lainattu ja riisuttu 1950-mallinen propellinenäinen Studebaker Champion Roverin uuden mallin pohjaksi. Siitä huolimatta omasta mielestäni Rover ei muistuta muodoiltaan lainkaan Championia kuin kyklooppisilmällään.
Koko yksisilmäajatus oli lähtöisin 1948-mallisesta Tuckerista,mitä Studebakerin freelancesuunnittelijan Raymond Loewyn lisäksi Ford kopioi vuoden 1949 malleissaan aina vuoteen 1954 saakka.
Preston Tuckerin takamoottorinen ja vallankumouksellinen autohanke kaatui parissa vuodessa Detroitin "kolmen suuren" painostuksesta.
Brittiläinen kyrmyselkäinen Standard-Vanguardkin muistutti 40-lukuista Plymouthia pyöreillä muodoillaan. Auton voimanlähteenä oli agraarinen Ferguson-traktorin moottori.Myöhemmissä malleissa oli jopa oma muotoiltu takakonttinsa ja uudempiin malleihin saatiin italialaista vaikutusta Vignalen piirustuskonttorista.
Standard-Vanguardin fuusiossa Triumphin kanssa v. 1959 ensiesiteltiin uusi Herald-malli,jonka  veitsenterävät muodot tulivat italialaisen Michelottin kynästä.

Ruotsalainen Volvo seurasi Pohjolassa amerikkalaisia linjoja kopioituaan uuteen 1936-malliseen Carioca-malliinsa 1934-mallisen Chrysler Airflow:n muotoja.Tosin vuonna 1936 Airflow oli saanut nenäänsä klovnimaisen irtonokan amerikkalaisen ostajakunnan vieroksuttua radikaalia  ja kaarevaa vesiputousmaskia.
Ruotsi esteettisenä ja modernistisena maana omaksui Cariocan itselleen tanssiessaan suosittua rumbaa ja sambaa sosieettiravintoloissa.Kaukana idässä Nipponin saarella ennen sotaa ensimmäinen iso Toyotakin muistutti Airflowta.
1950-lukuinen Volvo PV 444 puolestaan korimuodoiltaan oli melkein suoraan pienennetty kopio 1948-mallisesta Ford Tudorista.
Ranskalainen Peugeotkin 30-luvun puolenvälin tienoilla omaksui Airflow:n vesiputousmaskin,jonka sisään oltiin piiloitettu ajovalot.Peugeot samoin keksi silloin oman Decapotable-mallinsa eli avoauton,jonka kovakatto laskeutui piiloon takaluukkuun.Vasta v.1957 Ford esitteli suurena uutuutena Ford Fairlane Galaxie Sunliner Retractable Convertiblen,minkä kovakatto taittui takaluukkuun,vaikka joskus harmillisesti reistailevin sähkömoottorein.
Malli eli vain kaksi vuotta 1957-59.


1934 Chrysler Airflow
1937 Volvo Carioca
1958 Volvo PV544
1959 Ford Galaxie Skyliner Retractable Hardtop
Revellin koottavana
Itäystävämme autotuotanto matki härskisti länsimaista automuotia. Henry Fordin ansiostahan ensiksi siellä alettiin valmistamaan A Fordia,minkä CAZ Molotov-kuorma-automalleja jäi evakkoon Suomen rintamalle sodassa melko suuri määrä.Suomi joutui kuitenkin palauttamaan ne sodan jälkeen takaisin täysin korjattuina itäveljille sotakorvausjunissa.
Venäläinen sodanjälkeinen Suomessakin tunnettu Gaz-kuorma-auto oli suoraan kopioitu,joskin rouvisti valmistettu amerikkalainen sota-aikainen lend-lease Studebaker.
Paasikiven Zis 110
Presidentti Paasikivikin sai lahjaksi isä Stalinilta sodan jälkeen ison mustan Zis 110-limusiinin eli Packard kopion.Packardilla kuitenkin oltiin väitetty kovasti,ettei heidän 1942.mallisen Packardin tuotantokoneita koskaan oltu myyty Neuvostoliittoon.Oliko veli venäläinen sitten vain ovelasti kopioinut jenkeiltä mallin,jäänee sitten vakoilusalaisuuksien tiliin. Mutta Zis oli komea auto!
Sodanjälkeinen köyryselkäinen Gaz M20 eli Moskvitsh  seurasi muodoillaan amerikkalaista trendiä.Sen korista voi tarkkanäköinen nähdä piirteitä vanhasta Plymouthista ja muista Chrysler-tuotteista.Aiemmin luultiin Pobedan neloskoneen tulleen A Fordista,mutta todellisuudessa se oltiin kopioitu suoraan Chryslerin V8-koneesta ja halkaistu neloseksi.
Moskovalainen Moskvitsh
ja Pyhän Basilikan kirkko
Juhart 2012
Suomeen tuoduissa ja taksiliikenteessä käytetyssä ZIM:in muodoissa ja joka Neukkulassa oli korkeampien kommunistipuolueen virkamiesten suosima limusiini,autobongarit voivat nähdä lainauksia Buickista sekä Cadillacista.
Suomessa ZIM:in juoppojen koneiden tilalle Konelalla asennettiin Perkins-dieseleitä,aivan kuin 60-luvun vaihteessa Israelissa kootuissa Studebaker Lark-taksimalleissa.Kummatkin mallit olivat vajaavoimaisilla dieseleillään nihkeitä kulkijoita.
50-luvun puolivälissä esitelty Packard Clipper-kopio eli  ZIL 111V Tshaika (Lokki) oli komea neukkuamerikkalainen limusiini  isolitraisin
V-kahdeksikoin.Suomessa niillä ajettiin teollisuuden sikariporrasta.
Pappilankin paraatiovelle sellaisella karautti Raakel Wihuri hakemaan isosiskoani poikansa Antti Aarnio-Wihurin lastenlikaksi.
1944 Gaz M25 Pobeda Proto

1956 ZIM

1956 ZIL 111V (Tshaika) topdown
1957 Moskvitsh 407
Samoin 50-luvun jälkipuolella esitelty venäläinen kansanauto Moskvitsh 407 matki muodoillaan brittiläistä Standard Pennantia maskeillaan ja kaksivärimaalauksillaan.Kromilla koristetuimpien ja komeimmin värein maalattujen Moskvitsh-mallien kerrottiin menneen vientiin,kuten Suomeen.,minne myös erityisesti valmistettiin Skandinavia-malleja.
ZIM:in ja Moskvitsh 407:n väliin idässä tarjottin Gaz Volga M21-mallia,mikä koriltaan kaukaisesti muistutti osin ensimallillaan Ford Customlinea maskia tähtilogoisella keskispinnerillä.

Kuubalainen Volga M21-farmari 1950 Studebakerin
spinnerinokalla

1956 Volga M21

1959 Volga M21

1960 Volga M21-pari
Läpinäkyvä juustokupuinen nopeusmittarikonsolikin oli lainattu 1953 Customlinen kojetaulusta.Volgan etumaski vaihtui 50-luvun lopulla kromiseksi ruplahymyvesiputoukseksi ja 60-luvun alussa hienosäleisemmäksi kromihuuleksi. Belgiassa koottiin myös Volgaa

Euroopan markkinoille,jopa nahkaistuimin ja jalopuukoristein.Muutaman lankkukylkisen Woody-farmarinkin kerrottiin valmistetun alkuperäisen farmarimallin pohjalta.
Pikkuautomarkkinoille Fiat 600-kopioisen ja V4-moottorisen ZAZ 965 Jalta-mallin seuraajaksi itämarkkinoille esiteltiin uusi ilmajäähdytteinen ja takamoottorinen Zaporozsets ZAZ 968-malli (Orava),joka muistutti koriltaan saksalaista NSU:ta ja brittiläistä Hillman Impiä,jotka kummatkin muistuttivat taasen 60-luvun alun Chevrolet Corvairia.
1965 Jalta (Yalta) ZAZ 965
ZAZ 968.Kiistämättä sodanjälkeisessä neuvostolittolaisessa
automuotoilussa seurattiin Amerikan ja arkkivihollisena
 pidetyn kapitalistisen maan automuotoilua.
1959 Popular mekanik ja uusi 1960
Ford Falcon ja Chevrolet Corvair


Stalinin tiedettiin tykänneen Packardeista ja Breznevin Lincolneista.
1973 Yhdysvaltojen presidentti Nixon lahjoitti
Lincoln Continentalin NL:n kommunistisen puolueen
pääsihteerille Leonid Brezneville Camp Davisissä,
Marylandissä


jatkuu...

Ei kommentteja: