torstai 7. elokuuta 2014

Olli Oravan evakkosodat II.Nousukausi kotikaupungissa.

Olli Oravan evakkosodat II.Amerikan Olli kadettina.

John Hay's Cadets
Juhart 1999

20 Jul 2010
OLLIE KADETTINA

Tuore high school-päästötodistus kädessään vuoden 1949 keväällä Ollie oli vakuuttunut sotilasuralle menosta.
Olematta mitään välkyimpiä ja uutterampia oppillaita hän pääsi isänsä tutun,erään kongressimiehen suosituksilla pyrkimään Shattuckin sotilasakatemiaan Minnesotan osavaltiossa.
16-vuotias,vielä kasvava nuorimies astui sotilasakatemian portista sisään saman vuoden syksyllä,uskomalla saapuneensa jonkinlaiseen englantilaiseen yksityiskouluun,minkä goottilaisista kiviholveista ja paraatikentältä kaikui suorasanainen upseerikouluttajien strateginen opetus sekä sulkeiskersanttien ärjyvä marssikoulutus.

Ensimmäisenä vuotena kadettialokkaan päähän päntättiin kantapäiden kautta monenlaista disipliiniä eli kuria sekä järjestystä,alamaisuutta,kunniaa,urheutta sekä isänmaallisuutta.
Minnesotan liittovaltio kustansi kadeteille kiväärit ja konetuliaseet sulkeis- sekä aseharjoituksiin.Akatemian kouluttajia kutsuttiin  mestareiksi,joidenka tehtävänä oli muokata kadeteista kunniallisia kansalaisia,kehittämällä samalla nuorten miesten sisäan sellaista auktoriteettia,mitä kenraalit olivat näyttäneet joukoilleen jo maan itsenäistymisestä asti.
Militaristisilla aivoilla oli vain yksi päämäärä; saada sotilaat käyttäytymään mahdollisen mekaanisesti kaikissa mahdollisissa tilanteissa.
Armeijassa odotettiin samanlaista ennakkokäyttäytymistä mieheltä puhelimen kuin konekiväärinkin käytössä.
Armeija ei laskenut yksilön vaan yksikön päälle.
Ainoastaan järjestyksellä,diktatuurisella hierarkialla ja kaikella yksilöllisyyden halveksinnalla muokattiin kunnon sotilasainetta.
Ollie hiljalleen alkoi sopeutumaan tähän häikäilemättömään diktatuuriin ylittäessään rimaa hipomalla kaikki neljän vuoden rankat teoreettiset kokeet sekä fyysisen sotilaskoulutuksen.Yleiskuntonsa kohennuttua hänet jopa valittiin akatemian jalkapallojoukkueeseenkin,mistä hän selviytyi mustelmilla,heiluvilla etuhampailla sekä murtuneilla luilla.

Vuoden 1953 keväällä hän vihdoin käveli  tai oikeasti ajettiin oliivinvihreällä armeijan Ford Mainline-henkiöauton takapenkillä aliluutnantin kultaiset tangot kauluksissa akatemian portista ulos Shattuckin rautatieasemalle.
Hänen ensimmäinen komennuspaikkansa tuli olemaan Virginian osavaltion pääkaupungissa Richmondissa,mihin hänet oltiin komennettu paikalliseen jalkaväkitukikohtaan alokaskouluttajaksi ja komppanian varapäälliköksi.
Vuoden kenttä-ja maastokouluttajan komennon perästä hänet otettiin sotatekniseen tutkimusryhmään laajan asetietämyksensä ansiosta.
Vuoden 1958 syksyllä hänet irroitettiin tutkimusryhmästä omasta pyynnöstä haettuaan ensimmäistä ulkomaan komennusta ja hänet lähetettiin Saksaan Frankfurt am Mainin tukikohdan sotatiedusteluosastolle.
1960 GI Blues.Elvis
Ollien saapuminen Frankfurtiin ei aiheuttanut samanlaista kohua siviileissä kuin samaan aikaan maahan saapuneen jalkaväkisotilas Elvis Aron Presleyn  tapauksessa.
Eurooppa avasikin juuri leivotulle luutnantille oven aivan uuteen miljööseen,vapaamielisten naisten maailmaan,mitä hän ryhtyi vapaillaan eli libertyeillään hanakasti tutkimaan Pariisin mademoisellien bouduaareissa,Rooman belladonnien cameroissa sekä Madridin senjoriittojen quartoissa.Tämä tutkimusalue Ollielle oli täysin kartoittamaton,koska kouluaikoinaan sekä kadettikoulussa hänellä ei ollut aikaa minkäänlaiseen seurusteluun.Koulupoikana hän oli liian ujo ja häntä pidettiin tyttöjen piirissä jonkinlaisena friikkinä,joka oli kiinnostunut vain sodasta ja aseista polkiessaan punaisella Swallow-pyörällä katse suunnattuna taivaalle mahdollisten japsikoneiden bongaamiseksi.
Kadettikoulun aikana hän rohkaisi itseään osallistuessaan kurssikaveriensa kanssa juominkeihin kaupungin kapakoissa,joidenka ylimaalatut, verkkosukkaiset ja pompadourtukkaiset neidot kuvottivat häntä bourboninhenkisillä maanitteluillaan....'Ten bucks young man..for a quickie'...

Sputnik I
IRLANTILAISPIRU  OLKAPÄÄLLÄ

Nyt komeassa sotisovassaan hänen oli helppoa hankkia seikkailunhalusia neitosia katukahviloista melkein maksutta.
Samalla hänellä oli tilaisuus kehittää kielitaitoaan...ei ainoastaan cunnilinguksessa,vaan oikeissa paikallisissa murteissa.
Ollien komennus Frankfurtissa oli työnsä puolesta mielenkiintoinen,Neuvostoliiton ammuttua taivaalle vuonna 1957 Sputnik-satelliitin kiertämään maapalloa.Yhdysvalloissa aivan presidentti Eisenhoweria,entistä Normandian maihinnousun liittoutuneiden joukkojen komentajaa ja kenraalia myöten herättiin uuteen kylmähikiseen pelkoon,että Neuvostoliitto olisi pystynyt jo valmistamaan mannerten välisiä ohjuksiakin,onnistuessaan laukaisemaan stratosfääriin Sputnikin Laika-koiran kanssa.Yhdysvallat olivat vielä pahasti perässä avaruuskilpailussa.Samoin puolustusvoimissa pelättiin,että Sputnik oli ammuttu vakoilemaan ja kuvaamaan Yhdysvaltojen salaisia Nevadan autiomaahan piiloitettuja ydinpommitestikenttiä.Skeptikot ja New Yorkin Greenwich Villagen älyköt naureskelivat kenraalien säikkymistä,että Laika-koirasta oli tullut Neuvostoliiton vaarallisin vakoilijakoira,joka napsi itäsaksalaisella Leica-kameralla satelliitin pyöröikkunasta mustavalkokuvia Yhdysvaltojen strategisista kohteista.
Frankfurtissa tiedustelutoiminta oli salaista ja muutamaan otteeseen Olliekin joutui matkustamaan Berliiniin,missä oltiin ryhdytty Itä-Saksan aloitteesta pystyttämään muuria kahden kulttuuriin väliseksi rautaesiripuksi.
1963 Checkpoint Charlie
Hän oli päässyt Brandenburgin torilla sijaitsevan amerikkalaisen valvontasektorin Checkpoint Charlien lävitse matkustamaan itä-Berliiniin lehdistöpassilla ja tavannut kaupungin lievealueilla itäsaksalaisia kontakteja,joille oltiin tarjottu sievoisia rahasummia ja muuttoa Yhdysvaltoihin tärkeiden avaruustieteellisten mikrofilmien palkaksi.Hän oli saanut myös tiedoksi kontakteiltaan,että ennen Sputnikin maailmankuuluisaa laukaisua Neuvostoliitto oli tehnyt satelliittilaukaisukokeita jo vuosia koirien kanssa ja ilman jossain Siperiassa,missä muutama avaruuskapseli oli laskuvarjon varassa tuhoutunut täysin laskuvaiheessa ja muutama koekoirakin samalla kuollut.
Salaisen palvelun agentin toimi Olliesta oli kiehtovaa ja adrenaliinia kiihottavaa,minkä vastapainoksi hän päätyi vapaa-ajallaan nauttimaan statuksensa ja miehuutensa kompensoinniksi menestystään naismaailmassa.

Palattuaan Frankfurtista takaisin Langleyhin vuoden 1960 tammikuussa,hänelle tarjottiin komennusta Helsingissä,ottamalla sen mielissään vastaan.Puolustusvoimien tiedustelutoimisto oli aluksi tarjonnut tointa eräälle mormoonikodissa kasvaneelle luutnantille,joka oli uskonnollisten periaatteidensa takia kieltäytynyt vakoilutoimesta.Myöhemmin samainen luutnantti oli eronnut palveluksesta ja lähetetty Helsinkiin lähetystyöhön ja uskonvakoiluun Salt Lake Cityn päätabernaakkelin käskystä toisen mormoonimiehen kanssa.
Maailmanmiehenä Santa Anitassa Ollien sydän kyti uusista kokemuksista kuten venäläisagenttien tapaamisista ja siitä,mitä viileänkauniit skandinaavinaiset viikinkinaiset pystyisivät tarjoamaan,puhumattakaan Neuvostoliiton suurlähetystön upearintaisista ja leveälanteisista tanjoista sekä irinoista.

Thanksgiving by Norman Rockwell
Ollie vietti kiitospäivän amerikkalaisen tradition mukaan aterioimalla perheen piirissä kalkkunapäivällisellä ja omenapiirakalla.Oscar-eno oli saapunut  vierailulle San Diegosta uudella ja isolla 60-mallisella Ford Sunliner-avoautolla ja Hank-eno Merceditas-vaimonsa kanssa 59-mallisella Studebaker Lark-kompaktiautolla.Hankin Gene-poika oli asepalveluksessa Teksasin Houstonissa lentokonemekaanikkona.
Koko ateriointi oli kääntynyt aidoksi irlantilaiseksi brogueksi eli murteeksi,mikä kuulosti Olliesta aika käsittömältäkin kun Corkin murre sekoittui Londonderryn murteeseen vihreän saaren muisteluissa.Lapsuuden köyhyyden ja kengättömyyden sekä isien alkoholismin aiheuttamat psyykkiset vauriot laimentuivat Guinnesin tummalla oluella ja Dewarsin whiskyllä Oscar-enon pannessa olohuoneen lattialankkuja hakkaavaksi riverdance-tanssiksi,heiluttelemalla jalkojaan kuin sätkynukke...puppet-on-the-string.

Isä-Ollie ja Oscar-eno olivat vetäytyneet verannalle keskustelemaan ammattiyhdistysasioista.Eno oli päässyt juuri eläkkeelle ja hänen aikoinaan porkkananpunainen tukkansa oli lemahtanut valkoiseksi pumpulipilveksi ohimoille,mutta sammaltava kieli syöksi vielä punaista ja verenmakuista sylkeä Ford Motor Companya kohtaan.
                                       1951 Tony Bennett.Because of You

Kathy-äiti oli pannut Hank-enon tanssiesityksen jälkeen sterogramofoniin Tony Bennetin levyn kakkospuolen..Because of You there's a song in my Heart,jolloin  eno ryhtyi yksityiskohtaisesti selostamaan,että muutaman kuukauden vaimonsa kuoleman jälkeen hän oli tapaillut yhtä irlantilaistyttöä,joka työskenteli Macy'sin tavaratalon kemikaliotiskillä, Manhattanilla,miten hän oli vienyt naisen voileipäpäivälliselle Radio Cityn lähellä yhteen italialaiseen Deliin. Radio Cityssä nämä olivat menneet katsomaan elokuvaa Opposite Sex eli Vastakkainen sukupuoli,mikä sai Oscarin vakuuttuneeksi naisten umpikieroudesta.
Silti hän oli suostunut  menemään tämän ...oliko se Charleen vai Deidre....kanssa tanssimaan irlantilaisia tansseja Clover Leaf-kerholle (Apilanlehti).
Seurustelu kuitenkin oli päättynyt siihen,kun hänen piti palata takaisin San Diegoon,minne naikkonen ei halunnut muuttaa kaikesta mairitteluista huolimatta.

Äiti kävi kääntämässä levyn ja huone täyttyi Tonyn hunajaisesta äänestä ''I left my heart in San Fransisco-kappaleessa,jolloin Hank otti siskoaan kädestä alkamalla pyörittelemään tätä lattialla laiskan poskifoxtrotin tahtiin.
Nuorin Kathy-sisko oli samalla saapunut Ray-miehensä kanssa verannalle,pahoittelemalla myöhästymistään rengasrikon takia.
Äiti pyysi näitä tanssin jälkeen syömään ruokasalin puolelle syömään,panemalla esiliinan vyötärölleen.
Ollie junior oli olohuoneen nurkassa keskustelemassa  viereensä sohvalle istumaan tulleen isänsä kanssa päivän politiikasta,tulevasta presidenttikilvasta ja itäuhasta.
Keskustelun vilkastuessa kummaltakin jäi katsomatta Desilu-tuotannon Lucy Show:n katseleminen,minkä mainoksissa  kehuttiin uuden Chevroletin virtaviivaisuutta ja taloudellisuutta.
Isä kannatti senaattori Kennedyä,ei ainoastaan irlantilaisten juurtensa takia,vaan demokraattisen puolueen päälinjan vuoksi,mikä hylki kaikkea republikaanista ajattelutapaa.
1959 varapresidentti Nixon
Filippiineillä

Rebublikaanien presidenttiehdokkaasta Richard Nixonia isä vihasi kuminaamaisuudesta,kutsumalla istuvaa varapresidenttiä Tricky Dickiksi.
Konnia kyllä löytyi omastakin puolueesta ja jopa Kennedy-suvusta. Konnuudella ei ole puoluerajoja.
Jack Kennedyn isä Joseph  oli perustanut perhedynastiansa hämärillä touhuilla.
Isä kuitenkin tunnusti,ettei poikaa voida mustaleimata isänsä rikollisien toimien perusteella..
Ollie Sr. kertoi,että vuonna 1930 Hollywoodissa erästä rikasta Art deco-tyylisen teatteripalatsin omistajaa Alexander Pentagesia syytettiin alaikäisen tytön raiskaamisesta.
16-vuotias tyttö Eunice Pringle oli väittänyt vanhan kreikkalaisemigranttiherran tehneen temput ilman suostumustaan..
Oikeudenkäynnin aikana ristikuulustelussa tyttö perui haasteensa ja Pentages vapautettiin syytteestä.
Syytteiden takana oli Joseph Kennedy,joka yritti vängällä ostaa teatteriketjuja Hollywoodista,mihin Pentagesinkin teatteripalatsi kuului.
1930-luku Joe Kennedy
USAn suurlähettiläänä
Lontoossa
Joe Kennedy oli jo pystynyt hankkimaan itselleen itärannikolta elokuvateatteriketjuja,perustamalla oman FBO Pictures filmistudionkin .Studio tunnettiin myöhemmin nimellä RKO Pictures ja omistajana oli kuuluisa basillipirun saanut Howard Hughes.
Kennedy-klaanin moljoonaomaisuus oli saanut alkunsa kieltolain aikoihin,jolloin Joe Kennedy liittoutui  silloisen teatteriomistajan Jesse Litskyn kanssa.
Molemmat salakuljettivat Kanadasta Seagramin viskiä rajan yli rekoilla,maksamalla selkänsä kääntäville tullimiehille suoraan taskuun taaloja tai lastista viskipulloja,mitkä siihen aikaan olivat käypää valuuttaa.
Jesse Latsky oli aloittanut uransa nahkakäsinekauppiaana New Yorkissa,myöhemmin keinottelemalla Hollywoodin filmimaailmassa.
Joe Kennedyn mielilause 'Go for it' kuvasi Kennedy-klaanin patriarkan häikäilemätöntä edun tavoittelua,missä kaikkien keinojen käyttö oli sallittua.
Kansan suussa Joen imperiumia kutsuttiin 'movies and moonshine mafiaksi'.

Moskovan Punaisen Torin
Vappumarssijat
Ollie oli nukahtanut sinä yönä onnellisena makuuhuoneessaan,näkemällä eroottisia unia vaaleista Pohjolan kaunottarista sekä Moskovan Punaisen torin Vappuparaatin ZiS-kuorma-autojen vetämien lavettien päällä kiiltävistä mannerten välisistä ydinkärkiohjuksista.Postikortista Helsingin hiekkarannalta oli vaalea bikinipukuinen luodolla istuva neitonen vilkuttanut kädellään ja Ollien vilkuttaessa takaisin naikkonen oli vaihtunut Kremlin terassilla seisovaksi ja kättään laiskasti vispaavaksi karvalakkipäiseksi Nikita Hrustseviksi,joka toisella kädellään hakkasi kaidetta nahkaisella puolikengällään.
Ollie oli herännyt unestaan niska ja otsa hiessä ja käynyt alakerrassa hakemassa keittiön jääkaapista kylmän kahdeksan unssin Pepsi-pullon kuivuneeseen kitalakeensa.

Maanantai-aamuna hän nousi jo kello viideltä Santa Anitan asemalla paikallisjunaan
Isä oli ajanut hänet vanhalla Dodgellaan asemalle.
Auto näytti paikoitusalueella omituisen korkealta relikiltä ja kypärämäisen pyöreältä pappa-autolta flasgordonimaisten pitkien,leveiden ja siivekkäiden valtatiekiitäjien keskellä.
Asemakin näytti pienentyneen sitten sota-ajoista kolmeneljäsosaskaalaan,vai oliko sekin harhaa kuin Punaisen Torin unensa.

Seuraava... Ollin nousukausi (Suomen Olli)

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Olli Oravan evakkosodat II.1960-65.Amerikan Ollien tarina.

1960 Santa Anita Main Street
Juhart 1995

Santa Fe-dieseljuna
AMERIKAN OLLIE

SANTA ANITAN JUNA-ASEMA

Oliver 'Ollie' O'Brien seisoi Santa Anitan pikkukaupungin asemalaiturilla ruskea siannahkalaukku kädessään.
Hän oli  saapunut aamukuudelta Los Angelesin Union Station-asemalle punakeltaisen Santa Fen Chief-veturin vetämässä alumiinivaunuletkassa,joka parin päivän ja yön ajan oli puskenut mantereen halki Chicagosta.
Nyt Ollie oli odottamassa paikallisjunaa,joka veisi Santa Anitan pienen nukkumalähiöön,mikä sijaitsi Los Angelesin itäpuolella sijaitsevan laakson syleilyssä.
Junamatka oli ollut lopen uuvuttava,vaikkakin maisemallisesti henkeäsalpaavaa junan halkaistessa suurten tasankojen viljavainioita,Idahon  perunapeltolakeuksia, syöksymällä Kalliovuorten läpi pitkistä kiinalaisten kaivamista tunneleista ulos, Utahin suola-aavikoita nuolemalla Kalifornian kultarannikkoa kohti.
Ollie oli aloittanut junamatkansa jo 3 päivää aikaisemmin New Yorkin Pennsylvania-asemalta aamuviideltä 20th Century Limitedin dieseljunalla Chicagoon.
Jos hän olisi seisonut samalla asemalaiturilla paria vuotta Tyynenmeren sotaa edeltävänä vuonna 1939,niin Pennin asema olisi ollut pullollaan reporttereja ja valokuvaajia jahtaamassa Hollywoodin supertähtiä,jotka olivat nousemassa Pullman -salonkivaunuihin mustien kantajien avustamana.
Chicagon tuulisen kaupungin  keskusasemalla junanvaihdon aikana tähtiä olisivat jahdanneet paikalliset paparazzit sekä reportterit noustessaan I luokan makuuvaunuihin.
Los Angelesin Union-pääteasemalla  kuuluisat Hollywoodin Babylonian onnettomat rikkaat tarttuivat omistavaisesti kalliitten nahkaisten merkkilaukkujensa kahvoihin,mustien  kantajien yrittäessä repiä niitä kultarannekkeisista käsistä irti lastatessaan kalleuksia laiturikärryille salamavalojen häikäisevässä tulimeressä.

Nyt vuoden 1960 toukokuussa kaikki Hollywoodin kiintotähdet sekä vilkkuvat pyrstötähdet matkustivat uusien American Airlinesin ja United Airlinesin hopeankiiltävien Boeing 707-suihkujättien I luokan plyyshisillä laiskanlinnaistuimilla, lentoemäntien tarjotessa matkalääkkeeksi kuivia martineja oliivien kanssa lentosairauteen.
Lentomatkustus mantereen yli oli saanut suosionsa jo 50-luvun vaihteessa mahtavilla bulldognenäisillä Stratocruiser-potkurijäteillä,mutta suihkukoneilla matka-aika supistui puoleen.

Amerikkalainen
 pieni rautatieasema.(Pensacola)
Los Angelesin Union-asemalla ei näkynyt vilaustakaan Hollywoodin julkkiksista,vaan uneliaita daytrippereitä eli päivämatkaajia,jotka kilpajuoksussa yrittivät saada Yellow Cab-taksin lennosta terminaalin edestä
Ollie oli ruskeatukkainen,solakka ja pituudeltaan tuuman yli kuuden jalan ylittävä nuorimies,jonka armeijakoulutus oli etsannut ruskeasilmäisen katseen sotilaallisen itsevarmaksi ja päättäväiseksi.
Santa Anitan asema oli viimeinen pitkässä pikkukaupunkien asemaletkassa ennen Los Angelesin keskusasemaa,mihin pikajunat eivät enää pysähtyneet ja siitä oli tullut pelkästään kaukojunien vihellyspysäkki.
Santa Anitan pikkukaupunki sijaitsi Hollywoodin kukkuloiden ja hippodroomin takaisessa laaksossa vain muutaman mailin päässä koilliseen päin.
Jos ajoi autolla Hollywoodista Santa Anitaan,niin sen länsipuolella ohittaisi Riverside Drivella Warner Brosin studiot ja Mount Hollywoodin kukkulat,minkä rinteillä vielä 30-luvun alussa seisoi Hollywoodin alkuperäiset viitisen metriä korkeat ja valkoiset mainoskirjaimet Hollywoodlandina.
Enkelten laaksoa reunusti hevosenkengän muotoinen vuoristo.
Edempänä Drivella tulisi ohittamaan Santa Anitaan ajaessaan Mikkihiiren ja Aku Ankan kodin eli Walt Disneyn studiot.

Amerikkalainen
pikkukaupunkikuva
1957
Santa Anita ei paljoakaan eronnut muista kalifornialaisista pikkukaupungeista.Sitä halkaisi Main Street,mitä reunustivat raitakaramellipylväiset parturit,lapio-harava-kottikärry-edustaiset rautakaupat,italialaiset delit,saksalaiset lihakaupat ja kirkasneonvaloiset elokuvateatterit.Wynnin teatteri mainosti uutta Alfred Hitchcockin trilleriä North by Northwest, päätähtinään Gary Grant,Maria St.John ja George Mason,missä Grantin pakomatka tapahtui dieseljunalla Chicagosta länteen.Filmi päättyi vaaralliseen kiipeilyyn Mount Rushmoren rinteillä presidentti Teddy Rooseveltin kalliokasvojen nenänvarteen.

Kaupungin keskustan pyöreätä puistoa hallitsi vihertynyt Guadalcanalin sotasankarin pronssipatsas,jonka Tommiegun-kiväärin piippuun paikalliset beatnikit olivat pistäneet punaisen rauhan ruusun ja kypärän laki hohti vitivalkoisena lintujen jätöksistä kuin Galapagos-saarten lunniluodot.
Keskustan rotondaa hallitsi ruskeatiilinen kaupungintalo,minkä tornikello oli pysähtynyt vuoden 1941 joulukuun 7. päivänä presidentti Franklin D. Rooseveltin julistettua sen häpeän päiväksi japanilaisten Pearl Harborin yllätysiskusta.
Kaupungintalon vieressä sijaitsi valkorapattu poliisiasema,minkä edessä sheriffin viisi vuotta vanhan Ford Customin konepeltiä apulaisheriffi Pat Cummins pyyhki verkkaasti pölystä strutsinsulkahuiskulla.Ford ei ollut mikään  parhaimpia takaa-ajoautoja,vaikka olikin tehtaalla varustettu Interceptor-moottorilla ja jäykillä jousilla.Auto oli poliisien mielestä romu,mistä hiljalleen osat tippuivat mäkeen.Vaikka Fordilla v. 1955 oli kurja myyntivuosi hävittyään myyntiliastoissa Chevroletille.Fordin laatu oli tipahtanut piirua alaspäin,vaikka Fordin uusi apulaisjohtaja Lee Iacocca oli saanut läpi turvaheepeleitten asennuskampanjan tuotannossa.Fordia eivät myyneet topatut kojelaudun päälliset,syväkeskiöiset ohjayspyörät eivätkä syliturvavyöt,ostajakunnan valittua GM:n ja Chryslerin isompia ja siivekkäimpiä turnpikelotjia,joidenka kaksivärimaalaukset ja rakettikorit kiehtoivat ajomiesten ja- naisten silmiä.Amerikka ei ollut vielä kypsä turvakysymyksissä,vaikka samana vuonna kansan kultapoika ja nuori kapinallinen Jimmy Dean kuoli aivan Santa Anitan lähistöllä auto-onnettomuudessa Porsche Spyder-urheiluautollaan.Syynä oli ylinopeus ja vastapuolena olleen Fordin-farmariauton kuljettajalle ei tullut naarmuakaan.
Porsche romuttui täydellisesti.
Sheriffin Vic Rodriguezin anomus uudesta Desoto-poliisiautosta lojui kaupunginjohtaja Ed Mulliganin työpöydällä jo toista kuukautta allekirjoittamatta.
Kysymyksenä oli hinta sheriffin lisäksi laukaistua,etteivät he ole mikään television Highway Patrol eikä Pat Cummins mikään Broderick Crawford..

Sheriffin Ford-partioauto
Oliver tunsi apulaissheriffin hyvin Santa Anitan Senior Highsta. Pat 'Bully 'Cummins oli lihaksikas muskelikimppu ja luonteeltaan lievästi hidasälyinen.Hän pelasi koulun Jets-jalkapallojoukkueessa oikeana laitana.Olliestä Pat sopi kyvyiltään hyvin apulaisheriffiksi..
Kaupungin keskusta ei karvaakaan eronnut muista vanhojen mykkäkuvien kalifornialaisten pikkukaupunkien keskustoista,missä voisi kuvitella 20-luvulla monen filmisankarin,kuten Buster Keatonin,Harold Lloydin,Charlie Chaplinin sekä Oliver Hardyn että Stan Laurelin kaahaavan pakoon viiksifordeillaan Keystone Kopseja.
Oliver 'Ollie' Hardy oli Ollie O'Brienin nimikaima.
Ei voida laskea luvuista mahdollisuutta,että monen mykkäkuvan takaa-ajokohtaukset oltaisiin filmattujuuri Santa Anitan Main Streetillä,koska monasti Hollywood Hillsien silhuetti näkyi selluloidilla suoraan kaupungin keskustaan.
Vuosisadan alussa pääkadun keskiosa toimi parkkipaikkana eivätkä kadunsyrjien viistoparkit,jotka yleistyivät vasta 30-luvulla.

Ollien kotikaupunki oli niin lähellä Hollywoodia,että hän pikkupoikana ajoi pyörällään Hollywood Boulevardilla sijaitsevalle American Legion-stadionille seuraamaan baseballmatseja ja kuuluisaa taitoräpyläkättä Babe Ruthia.
Babea kutsuttiin maailmansarjan 'Sultan of Swat'iksi' eli mailasulttaaniksi paukautettuaan mailallaan 417 kotijuoksua sekä kunnaria koko uransa aikana.


1946 Hollywood ja Vine Blvd
Hollywood 1900-luvun alkuvuosina ei ollut muuta kuin pahainen pikkukylä Lontoon Kenningtonin kaupunginosan Lambeth Walkista lähteneestä nuoresta Charlie Chaplinista.
Jos todellisuutta voisi vähän fantasioida,niin John Steinbeckin kirja matka Charlien kanssa olisi hyvinkin voinut perustua selluloidikulkurin matkoihin Montereyn laaksossa.
Filmikaupungin Hollywoodlandin nimikin muutettiin Hollywoodiksi,koska loppukirjaimet kovissa Tyynenmeren puhureissa tuppasivat kaatumaan mäenrinteeseen kumoon ja Charlietakin lyhkäisesti ryhdyttiin nimitttelemään vain Trampiksi.


Ollie O'Brien asteli laiturilta aseman takaista paikoitusaluetta kohti,mille hänen harmaantunut isänsä oli kaartamassa  haalistuneen harmaalla Dodge-businesskupeella. Oliver Senior tervehti poikaansa iloisena noustuaan autosta taputtamalla esikoispoikansa selkää maksaläikkäisellä kädellään..
Isä kysäisi ensimmäisenä hyvinvointien sijasta:
No...koskas on lähtö sinne itään Neuvostoliiton naapuriin? 
Ollie vastasi:
Ensi maanantaina pitäisi olla PanAmin lento Idlewildin kentältä Lontoon Heathrowiin ja tiistaiaamuna Finnairin Caravellellä Helsinkiin.
Enempää kyselemättä kuulumisia isä ja poika istuivat kaksioviseen vanhaan autoon,joka suuntasi asemalta radanvarsitietä pitkin esikaupunkialuetta kohti.
Ollie muisti isän ostaneen auton Yhdysvaltojen autotuotannon viimeisenä valmistusvuotena 1942,jolloin maa oli täydessä sodassa Japania vastaan.
Auto oli niinsanottua säännöstelymallia sotatuotannon lisääntymisen takia,missä autotehtaiden kokoonpanolinjoja jo muutettiin sota-ajoneuvojen ja tankkien valmistukseen.Dodgen puskurit ja maskikin oltiin maalattu mustiksi.
Isän ostaessa auton Santa Anitan Dodge-Desoto-diileriltä 9-vuotias Ollie Junior oli ollut isän mukana vaihtamassa vanhaa 1936-mallista Plymouthia.

Nyt toukokuun toisena päivänä 1960 Ollie O'Brien oli tullut hyvästelemään vanhempiaan.Hänelle oltiin tarjottu toisen lehdistöattashean vakanssia Yhdysvaltojen Helsingin suurlähetystöstä ,mikä oli suoraan Yhdysvaltojen armeijan sotilastiedustelun kulissinimitys.Kylmän sodan aikana Helsingissä tapahtui paljon Yhdysvaltojen vakoillessa Neuvostoliittoa ja päinvastoin diplomaattisissa ja kulttuurillisissa piireissä.Suomi mahtivalloille palveli erikoisena nautraalina tenniskenttänä,missä maan hallitus istui hiljaisena tuomarina presidentti Kekkosen johdolla suurvaltojen verkolla,missä syöteltiin kovia palloja puolelta toiselle.
Edellisvuonna luutnanttina hänet oltiin lainattu Yhdysvaltojen CIA:n poliittisen tiedusteluosaston tutkijaksi Naton ja Varsovanliiton välisissä kysymyksissä Langleyn tutkimuskeskuksessa Virginiassa. 
Etevänä lingvistinä ja aseteknisisenä eksperttinä häntä oltiin suositeltu CIA:n leipiin.
Neuvostoliitossa oltiin kehittämässä uutta ydinkärkistä mannertenvälistä ohjusta ja uutta Whisky-luokan ydinsukellusvenettä,joidenka kehitystä Yhdysvaltojen armeija ja CIA halusivat seurata Helsingistä.

Vanhan Dodgen krominen pässinpääkoriste konepellillä osoitti itäänpäin radanvarsitiellä Ollie Seniorin pistäessä lisää kaasua.Keulakoriste aamuauringossa ei ollut ainoa kiiltelevä osa autossa.Sodan jälkeen isä oli ostanut Dodge-diileriltä vuoden 1946 Dodgen kromipuskurit ja maskin,koska uudet mallit olivat vuoden 1942 jälkiuunimalleja,vaikka auton mattaharmaa maali ei heijastanut minkäänlaista Simonitz-vahamaisemaa. Kromiosat kyllä kiilsivät  auringossa kuin äidin alituisesti kiilloittamat hopeaserviisit olohuoneen lasikaapissa.
Santa Anita oli liittynyt 50-luvulla suureen maankattavaan rakennusbuumiin,missä maan jokaisessa kaupungissa myytiin tontteja satelliittilähiöistä.
Parin mailin päässä  idässä Ollie näki häämöttävän Santa Marian juna-asemarakennuksen,minne hän oli juossut kotoaan kesällä 1944 katsomaan saksalaisten sotavankien purkautumista härkävaunuista.
Aseman alkuperäinen nimi oli ollut pitkä Santa Maria Concepcion Immaculado,mikä merkitsee pyhän Marian ihmeellistä raskautta,mutta paikalliset olivat pätkineet pois sanahirviöstä käsittämättömän loppuosan,koska seudun nykyinen asujamisto oli enemmistöltään protestantteja,metodisteja sekä baptisteja.
Meksikon katolisen kirkon valtakaudesta oli kulunut jo yli sata vuotta. 
Paikalliset meksikolaiset vierastyöläiset kyllä  huokailivat oman kirkkonsa puutteesta sekä Hollywoodin tähtien eroista että valkokankaan miesidoliensa homouksista jesusmariajosef-päivittelyiden kera.
Näin niillä oli tapana istuessaan laitakaupungin radanvarren vuokrahökkeliensä verannoilla hieromassa käsikupeillaan polvilumpioitaan kiikkustuoleissa, lisätessään paheksuntaansa kymmeniä madrededioseja.
Hollywood oli näille kauhukuva uudesta Babyloniasta.

Santa Marian reuna-alueella pidettiin sota-aikana saksalaisten sotavankileiriä eikä tarvinnut ajaa kuin kymmenen mailia itäänpäin,niin päätyi amerikkaisten japanilaisten kokoamisleirin piikkilanka-aidalle.
Sota-aika oli armotonta Yhdysvaltojen japanilaiselle väestölle,mistä yli 70-prosenttia oli syntynyt Amerikan mantereelle,mutta Japanin keisarillisen armeijan hyökkäys Pearl Harboriin teki jokaisesta japanilaisverisestä kansakunnan vihollisen ja pahimmissa tapauksissa vakoojan.Japanilaisten Pearl Harborin hyökkäystä olivat Honolulussa vakoilulla avustaneet muutamat amerikanjapanilaiset liikemiehet,mikä edesauttoi kaikkien japanilaisten internoitia kansakunnan vihollisina erityisleireille.Japanilaissyntyiset kalifornialaiset maanviljelijätkin joutuivat myymään tilansa ja työkoneensa polkuhintaan ja vasta vuonna 1946 kaikki amerikanjapanilaiset vapautettiin leireiltä,useimpien päädyttyä vihamielisestä Kaliforniasta Amerikan keskilänteen.

Silloin katsellessaan asemalaiturilla sotilasvartion takaa,miten saksalaiset sotavangit marssivat vielä ylpeinä hanhenmarssia kuluneissa ja taisteluiden verentahrimissa sekä likaisissa univormuissa maantielle,Olliella vesittyi kuva mustavormuisista SS-upseereista pääkallokokardeineen.Nämähän olivat pistäneet,homoja,mielitautisia, juutalaisia,mustalaisia ja toisinajattelijoita keskitysleireille sekä poltouuneihin.
Tosiasiassa sotavangit olivat vain tavallisia Wehrmachtin sotilaita.
Ollie oli pyörällään seurannut nukkavieruista vankiarmeijaa leirin portille,missä ei lukenut Arbeit macht frei-julistusta eikä Stalag 7-kilpeä goottilaisein mustin krjaimin,vaan lyhyesti St.Maria POW Camp/No Unauthorized Entry!

1939 Dodge
Ollie Senior käänsi Dodgen keulan risteyksessä oikealle kohti puistomaista asuinaluetta ja lyhyen ajomatkan jälkeen kääntyi vasemmalle risteyksessä Maple Streetille.
Maple Street oli Ollien kotikatu,missä lehmuksien oksat puristivat kadun yläpuolella kaarnaisia käsiään vastapuolen lehmusten kanssa kuin vihreänä sisäkattona jossain arbaariossa.Monet puusormet olivat kietoutuneet ristiin metodistikirkon lähistöllä.
Melkein jokaisen talon lipputangossa liehui tähtilippu,koska uutiset Kuuban ohjuskriisistä olivat päivän puheenaiheina ja maassa uskottiin lujasti uuden presidentin John Fitzgerald Kennedyn antavan satikutia Neuvostoliiton pääministeri Nikita Hrustseville.
Sikojen lahden epäonnistunutta maihinnousua ei vielä oltu tehty,mikä piti nuoren, tuoreen ja komean presidentin imagoa glamorkiiltokuvan puhtaana Lifen ja Newsweekin kansissa.
Kotikadultaan Ollie Junior ei voinut saada vahvempaa kuvaa normanrockwelliläisestä vapauden ja demokratian julistuksesta.Norman Rockwell oli osannut kuvata perusamerikkalaista elämäntapaa jo nelisenkymmentä vuotta Saturday Evening Postin ja Boy Scout-lehden kansissa.
Thanksgiving
Norman Rockwell
Mielessään Ollie jo kuvitteli äidin kattaneen ruokapöydän valkoiselle liinalle uunissa paistetun kalkkunan ja omenapiirakasvadin,vaikka heinäkuun 7. päivään eli itsenäisyyspäivään oli parisen kuukautta aikaa.Oikeastaan äiti oli juhlimassa erillistä kiitospäivää,vanhimman kotiin palaavan poikansa palveltua Yhdysvaltojen armeijassa luutnanttina.

Dodge kaartoi oikealle ylös O'Brienien valkomaalatun ja kaksikerroksisen talon ajotielle.pysähtymällä valkoisen autotallin oven eteen.
Ollie jäi toviksi katselemaan puista avoverantaa ja luukullisia yläkerran ikkunoita,mitkä toivat tuoreesti mieleen pojan kasvu-ja sotavuodet.
Äiti ja pikkusisko Kate seisoivat verannan kaiteen ääressä vilkuttamassa aivan kuin Norman Rockwellin maalauksessa Homecoming,missä  Tyynenmeren sodasta palaava poika duffelisäkkeineen oli ilmestynyt kotipihalle.
Olliestakin tuntui kuin niin monessa sotaelokuvassa oltiin kuvattu,palaavansa joko Euroopan sotateatterista tai Iwo Jiman valtauksesta kotiin sotasankarina kongressin sankarimitali tai purppurasydänmitali rinnassaan.
Ollien rinnassa kyllä kiilsi ensimmäisen luokan ammuntamitali.
1945 Homecoming
Norman Rockwell
SOTA

Ollie asettui kotiin ylenmääräisen passailun kohteena ja viikon vierailu tuntui liian lyhyeltä sukulaisten ja tuttavien tapaamisessa.Kodin ilmapiiri ja oma yläkerran makuuhuone high school-viireineen,pesäpallomailoineen ja räpylöineen sekä luokkakuvineen sai luutnantin mielen lievään tunteiden kuohuntaan.
Vuodevaatelipaston alavetolaatikosta hän löysi piilottamansa kuvan japanilaisista lentokoneista.Kuva oli kellastunut ja hapertunut ,että oikaistessaan sitä taittaessa paperi alkoi murentumaan käsistä.
Hänen mieleensä tulvahtivat  vuoden 1942 tapahtumat ja tapansa istua 9-vuotiaana koulupoikana huoneensa päätyikkunassa kiikaroimassa mahdollisia japanilaisia Kate-pommikonelaivueita ja Zero-hävittäjien saattueita.
Hänellä oli Life-lehdestä leikattu slhuettikuvasto seinällään japanilaisista sotakoneista.
Kaupungin silloinen sheriffi Derek Gladstone oli nimittänyt hänet epävirallisesti kaupungin vihollislentokonebongaajaksi eli enemy aircfaft spotteriksi.
Ollie erottaisi hetkessä taivaalta Naichin Kate-pommarin tai Mitsubishi Zero-hävittäjän B-17-lentävästä linnoituksesta tai P-38-Mustang-hävittäjästä,joista jälkimmäisiä yleensä nousi San Diegon laivastoaseman kentältä tiedustelulennoille.
Kaliforniaan oltiin huhuilla levitetty japanilaisten mahdollisesta samuraimariinien maihinnoususta lahdelle ankkuroiduista sukellusveneistä tai sitten kuljetuskoneiden tiputtamista hampaisiin asti aseistetuista toratora-laskuvarjohyppääjistä
1942.Kosto Pearl
Harborille-
juliste
Pearl Harborin yllätyshyökkäys Havaijilla oli yllättänyt amerikkalaiset joukot joulukuun 7. päivän sunnuntaiaamuna 1941 aluspöksysiltään.
Moista häpeän päivän toistoa presidentti Roosevelt ei enää sallinut,antamalla määräyksen Kalifornian rannikon puolustuksen vahvistamisesta ja operaation etelä-Kalifornian kotiturvajoukkojen komentajaksi hän nimitti kenraaliluutnantti Stillwellin.
Kenraali asennutti muutaman rannikkotykkipatterin rantaviivalle hajasijoitettuna mahdollisen meri-ja ilmahyökkäyksen varalta.Kuitenkaan sotajohto ei uskonut japanilaisten kovin suuren maihinnousuarmaadan saapumiseen,koska koko keisarillinen laivasto lentotukialuksineen oli sidottuna Mariaanien ja Mikroneesian saarten puolustukseen.
Ollie halusi sydämessään olla kaupungin ensimmäinen sankari ja ensimmäisen japanilaisen koneen bongaaja,joka ehtisi polkemaan punaisella Swallow-pyörällä pikaisesti ilmoittamaan havainnostaan kaupungin sheriffille.
Hän piti tunnollisesti lokikirjaa tummansinisen Tyynenmeren yötaivaan havainnoista,mihin kirjautuivat muutamat pyrstötahdet ja meteoriittien lennot,sekä United Ailinesin DC-kolmosten matkustamojen valot...muttei yhtään japanilaista kuvasilhuettia.
Hän olisi toiminut tosihavainnostaan kuin kananpoika kanahaukan varjon peittäessä kanalan katon ja juossut kertomaan siitä emolleen.


1943.Saksalais-
japanilaivakoojien
vastainen
juliste
HANK-ENO

Ollien Hank-eno oli naureskellut mokomalle touhulle sanomalla,että pukinhampaisilla ja rillipäisillä japseilla oli täysi työ pitää hallussaan Mariaanien ja Karoliinien sekä Filippiinien saaria.
Hank-eno oli muuttanut Santa Anitaan vuonna 1933 New Yorkista.Hän oli Kathy-äidin punatukkainen veli,joka oli muuttanut Londonderrystä Amerikkaan maailmansodan alussa v.1914,paettuaan brittiläistä pakkovärväystä armeijaan ja mahdollisesti kuolemaan jossain Sommen taisteluissa tuntemattomana royal lancer-korpraalina jossain veden ja ruumiiden täyttämässä juokoksuhaudassa.
1937 Yellow Cab Plymouth
Manhattinalla eno oli ajanut niitä ensimmäisiä Yellow Cab-takseja,jonka taksiyhtiön eräs Mr. Hertz oli perustanut.
Hankin vaimo Gwynne oli kuollut melkein maahanmuuton jälkeen lavantautiin ja eno päätti pysyä siitä lähtien poikamiehenä,asuttuaan likaisessa ala-Manhattanin irlantilaisen korttelin vuokrayksiössä .
Elinolot eivät siellä olleet yhtään parhaimpia kuin Londonderryn lievealueilla,missä hän pikkupoikana joutui varastamaan jokaisen koksikekäleen paikallisen koksimyyjän hevoskärryisttä kylmän kiviseinäisen kotitalon lämmittämiseksi sydäntalvella.Manhattanin vuokrayksiössä ei ollut edes omaa sisävessaa,vaan tarpeensa joutui tekemään kerroksen sottaisessa yhteislatriinissa,minkä seinästä roikkui yhden ruuvin varassa kylmävesilavuaari.
Yellow Cabin kuljettajana hänen piti itse säästää rahat vuokra-auton ostoon ja vuonna 1924 hän oli saanut pirssirenkinä palvellessaan kokoon 200 dollaria käytetyn T-Fordin hankkimiseen.Vuokra-ajurin työ oli rasittavaa ja taksamittarin blummaaminenkin teki tuuriansiot hääppösiksi ,koska jokaiselta ajomaililta sai vain 15 centtiä.
Hän oppi mittarin trimmaamisen taidon,oltuaan vuoden eräällä juutalaisella kellosepällä apupoikana,onnistumalla saamaan virityksellään 20 centtiä maililta.Jos matkustaja sattui olemaan tarkkasilmäinen taksin seistessä liikenneruuhkassa tai liikennevaloissa,mittari näytti kliksuttavan taksoja hiukan tiuhemmin.
Matkustajan huomauttaessa mittarista,Hank vain oli pyydellyt anteeksi ja vetäissyt mittarin takaisesta langasta,jolloin taksojen nakutus taas palasi normaaliksi.
Hank-eno oli vain selvittänyt,että mittari on menossa vaihtoon kuluneena.
Parhaita matkustajien kyttäyspaikkoja oli ollut Manhattanin keskusrautatieaseman edusta,missä kylläkin monesti taksisuharit päätyivät jopa käsirysyyn paikoitusjonossa.
1922 Black and white cabs at American Union D.C.

Paikalliset poliisit puuttuivat useasti laittomien taksien läsnäoloon,koska jokaisella taksiyhtiöllä oli nimetyt alueensa.Monessa tapauksessa poliisista päästiin eroon pienellä 5-taalan lahjuksella.Hank-eno pääsi 2:lla dollarilla irkkuna,koska passipoliisi yleensä sattui olemaan irlantilainen.
20-luvun puolivälissä Yellow Cabin kilpailijaksi oli tullut Morris Markinin,erään venäläisemigrantin perustama Checker Cab Company.30-luvun alussa Manhattania rahasti kymmeniä eri taksifirmoja.Eräs pahimpia kilpailijoita oli Yellow-Brown Cab Company,jonka autot olivat keltaruskeita ja nämä polkivat taksoja 20 centistä viiteentoista.Niiden kilpailijoiksi tuli satoja ns.colorum-takseja eli villejä,jotka olivat maalauttaneet pirssinsä samoihin väreihin.
Hank-eno sai New Yorkista tarpeekseen v. 1933 läpikorruptioituneen taksilissensviraston ja poliisien takia,koska vuosiluvan saamiseksi piti aina löytää sponsoreita siveettömästä ja rikepuhtaasta elämästä.Lupatarkastajat menivät yleensä toimistolla pirssin läpi erittäin tiheällä kammalla ellei pannut ajolupakirjansa läpi 10-dollarin seteliä.Hankin ajorekisteri ei ollut koskaan täysin puhdas 113 poliisiprsinktin tuomioistuimessa,jouduttuaan selvittämään edesottamuksiaan ylinopeussakoistaan sekä matkustajien kiskonnasta tuomarin edessä.Niissäkin selvittiin tuomarin lahjomisella.
Muutettuaan Santa Anitaan siskontyttären vinttikamariin vuokralaiseksi Hank-eno oli ostanut säästöillään 32-mallisen Plymouthin saamalla Ollie Seniorin suhteilla Capitolista taksiluvan.
Vuonna 1938 hän osti itselleen vanhan puutalon Santa Rosan aseman läheltä,kunnostamalla sen hartiapankilla uuteen uskoon.
Hän päätyi pitkän leskenelon jälkeen v. 1935 naimisiin erään leskeksi jääneen meksikolaissyntyisen Mercedita Gutierrezin kanssa,mistä syntyi mustatukkainen,oliivinihoinen ja sinisilmäinen poika,jonka luonteenlaadusta puhkui ulos irlantilaisessa härkäpäisyydessä viekasta meksikolaista katunokkeluutta.
Poika ristittiin Hank Generoso Sullivan Junioriksi.
1937 Amerikkalaista jälkipolvea
Hank Junior oli Ollie Junioria kaksi vuotta nuorempi,mutta serkuista tuli hyviä leikkikavereita,missä toveruus päätyi useasti nurmikolla painimiseen ja nyrkkitappeluun,Hank Juniorin vedettyä vetoa kaikista sankariteoista puissa riippumisista fillarikilpa-ajoihin Main Streetin liikennevilinässä.Puunoksalla roikkumisissa Hank Jr. luopui pian,antamalla Ollien roikkua uhmassaan tuntitolkulla vaahteran oksassa pää alaspäin ja fillarikilpailuissa irkkumeksikaani livisti yleensä Alin baarin soodakoneen viereen juomaan cokista,Ollien polkiessa tuhatta ja sataa Hollywood Hillsejä päin ilman takaa-ajajaa.

Sotaspekuloinnissaan Hank-eno oli vielä lisännyt,ettei japseilla ole aikaa eikä mahdollisuutta lentää Kaliforniaan ja sitten takaisin Nipponin saarille,koska niiden eteen oli tulemassa vallatuilta saarilta pikainen takaisinhyppelu kotissarilleen.
Hank-enon japanilaisviha jäi pysyväksi..
Vuoden 1959 syksyllä eno oli mennyt vaihtamaan 53-mallista neliovista Pontiac Chieftainia uuteen 59-malliseen wide-track Pontiac Star Chiefiin.Eno oli pitänyt inkkaripäälliköistään pitkään merkkiuskollisena ,ostettuaan ensimmäisen Ponynsä vuonna 1946 ja Olliekin muistaa miten auton nokkapellillä kiilsi pitkä kromipanta ja takaluukulla oikeat kromihenkselit ja keulalla komeili krominen inkkaripäällikön pää,minkä punalasiset kasvot paloivat öisinkin ajovalojen ollessa päällä kuin Geronimolla Rio Granden ylityksessä.
1959 Pontiac Bonneville

Hank-eno ei pitänytkään uusista Pontiaceista,jotka näyttivät ylisuurilta lotjilta,jolloin diileri tarjosi suoraan satamasta tuotua Toyopet Tiara-henkilöautoa,mitä kehuttiin mitä taloudellisimmaksi uudeksi pikkuautoksi maailmassa.Samoin eno vältti liikenteessä jokaista liikenteessä kulkevaa krauttien valmistamaa Volkswagenia.Pahimman sätkyn hän oli saanut erään losangelesilaisen diilerin mainostaessa itäsaksalaisen Wartburgin myynnistä ja hän oli kirjoittanut vihakirjeenkin siitä liikkeen omistajalle,ettei kukaan muu osta kommunistimaan kaksitahtimyllyjä kuin New Yorkin vaaleanpunaiset älyköt.Ne muutenkin ajavat kummallisilla hauenpään näköisillä DS-Citroeneilla , munanmuotoisilla Auto Unioneilla ja pesupulverikuplan mallisia BMW Isettoja.Sellaiset autokummajaiset kuuluvat vain kommariautofetisteille eivätkä isänmaataan rakastaville ja demokratiaa arvostaville keskivertoamerikkalaisille.


1961 Hollywood Fordin ja Toyotan
myymälät
Hank-eno ei myöntänyt kärsivänsä ksenofobiasta eli ulkomaalaisten pelosta,vaan omalla persoonallisella tavallaan perusamerikkalaisena vihasi sakuja,jotka maahan lyötyinä pystyivät nostamaan maansa raunioista teollisuusmahdiksi.Sitten ne niksmannit rupesivat rakentamaan laadullisesti parempia autojakin kuin amerikkalaiset.Ranskalaisia hän piti hintteinä ja puistoissa nussivina älykköinä,jotka antoivat liittoutuneiden hoitaa sotansa,ensin veljeltyään Vichyn hallituksen kanssa natsien kanssa.
Itäsaksalaisissa hän näki piikkikypäräisen sotilaan ja kolhoosivenakon kihlakaupan,mikä koskaan ei päätyisi naimakauppoihin.  




1961 Toyopet Crown
Hank-eno oli paikalla laukonut autodiilerille,että moinen japsimasiina ei ansaitsisi mitään muuta kuin konekiväärisarjan läpi..ja voiton kunniaksi hän repisi keulapellistä sen kultaisen tiaran sotamuistoksi taskuunsa. Hän oli kuullut monelta Tyynemeren taistelijalta,että japanilaisten kaatuneiden kultahampaat olivat olleet hyvää vaihtovaluuttaa.
Hank-eno ostikin lopulta naapuriliikkestä uuden Studebaker Larkin,mikä myös oli taloudellinen kuutoskoneella,mutta auto oli amerikkalainen..made in US of A.



1942.12.8
Japanilaiset Kate-pommikoneet
lentämässä muodossa
Formosalta
Filippiineille
Pearl Harborin vuoden 1941 joulukuun 7. päivän  kansallisesta häpeänpäivästä eno ei halunnut puhua lainkaan eikä seuraavan maanantaipäivän joulukuun 8. päivän tapahtumista,jolloin japanilaiset lensivät Formosalta Filippiineille pommittamaan amerikkalaisia lentotukikohtia ja laivastoasemia,amerikkalaisten joukkojen nukkuessa prinsessan untaan.
Kenraali Douglas MacArthur oli Bataanin niemimaan taistelutappioiden jälkeen vetäytynyt Manilan lahdella sijaitsevalle Corregidor-linnakesaarelle,mistä hänet oltiin kuljetettu torpeedoveneellä perheineen lahdella odottavaan sukellusveneeseen.
Kenraali kuljetettiin maanpakoon Australiaan.
Oliko MacArthur maanpetturi ja todellinen antisankari sekä pelkuri?
Hank-eno oli kysellyt itseltään.
Hänestä kenraali oli Yhdysvaltojen armeijan suurin häpeätahra,vaikka oli lähtiessään luvannut Filippiinien kansalle palaavansa...I shall return! ..
Bataanin häpeällisellä kuolemanmarssilla tuhansia amerikkalaisia sotavankeja kuoli tai nääntyi japanilaisten tapettavaksi bajonettien teriin.
Eno oli lisäksi naureskellut siitä,että radioaaltojen hunajaisäänisellä Tokion Rusulla oli keskilänteläisen pikkukaupungin opettajattaren ääni ja aksentti.







Toista kuuluisaa Ruusua eli niittiruusua,Norman Rockwellin kuvaamaa Rosie the Riveteriä eno kyllä ihaili.Rosie edusti keskivertoista amerikkalaista perheenäitiä,joka oli liittynyt suureen naisarmeijaan sotatarviketuotannon miestyövoimapuutteessa.
Lehdissä julkaistiin  slogaania 'We can do it!' naistyövoiman tarpeellisuudesta ja Olliekin toisti sanontaa vähän väliä,vaikkei kuulunut naiskaartiin.
Maankuulu Saturday Evening Postin kuvittaja Norman Rockwell oli maalannut v.1941 Postin kanteen kuvan pulskasta Rosiesta istumassa lounastauolla henkselihaalareissa kinkkuvoileipä kädessä.
(We can do it-slogaania käytti 80-luvulla myös Filippiinien terveysministeri,vääntämällä ministeriön remonttikampanjan iskulauseeksi...We can DOH It!...missä lyhennys tulee Department of Health'istä).
FDR

Ollie Juniorin suurimpia idoleja sota-aikana olivat presidentti FDR ja Britannian pääministeri Winston Churchill.
30-luvun pulavuosina radiovastaanotin yhdisti amerikkalaisia perheitä,presidentin takkailtapuheiden valaessa kansaan uutta uskoa New Dealiin eli uuteen jakoon.Vuoden 1929 Wall Seteetin pörssiromahdus oli ajanut rikkaat rahattomiksi ja köyhemmät yhä köyhemmiksi,mitä seurasi lisäksi keskiläntisten osavaltojen kesäinen kuumuus ja kuivuus.Seurauksena alkoi köyhien farmareiden exodus Kaliforniaan.Presidentti pani pörssimarkkinat kuriin,saadessaan vihollisiksi maan omistajaluokan ja FDR:n uutta jako-politiikkaa nimitettiin maan sosialisoinniksi.Työttömyystöillä ns sharecropperit eli torpparit saatiin jotenkin leivän kantaan,mutta alasuhdanne jatkui pitkälle II maailmansotaan asti.
Vasta v.1942 sotatarviketeollisuuden alettua täyspainoisesti, köyhyys ja työttömyys alkoi hälvetä , Amerikan kukonharppauksella astuessa uuteen hyvinvointiaikaan. 
Sotavuosien alussa Ollie kuuli Churchillin puheen radiovastaanottimesta,missä pääministeri puhui Lontoon pommitusten aikana,että Iso-Britannia tulisi kitkemään natsit jokaiselta Euroopan rannalta.Puhe valoi poikaan uutta uskoa länsimaisen demokratian ja vapauden toivossa,vaikka samaan aikaan oman maan presidentti oli varautunut antamasta mitään kommenttia Yhdysvaltojen sotaan osallistumisesta.Vasta Pearl Harborin isku palveli katalysaattorina maan sodan julistukseen Japanille ja Saksalle,jonka jälkeen Yhdysvallat liittyivät maailmansotaan.Presidentti Rooseveltin aiempi sodasta eristäytymispolitiikka oli puhjennut täysvältaiseksi Japanin ja natsi-Saksan nujertamiseksi,vaikka uuden suurvaltaliittolaisen Neuvostoliiton kanssa veljeily piti valtionpäämiestä kantapäillään.Kuuluisa sotastrategisti ja usean intellektuellipasifistin mielestä jopa sotafanaaatikko Churchill arvosteli Stalinin pyrkimystä kommunismin maailmanherruuteen itäblokin maiden valtauksilla.

Vuoden 1959 Kuuban julistautuminen itsenäiseksi kommunistivaltioksi ja sitä seuraava Kuuban ohjuskriisi saivat amerikkalaiset todella pelkäämään Neuvostoliiton mahdollista maihinnousua Floridan rannikolla.

OLIVER SR. KATHY JA OSCAR

Ollien isä ja äiti olivat kotoisin Corkin kaupungista Irlannista.
Isä oli syntynyt v.1895 uhteen Corkin maalaiskunnan perunanviljelijäperheesen,punahiuksisen äidin, Catherine Kennedyn ollessa niillä palveluksessa karjakkona eli milk maidina.Äiti oli syntynyt v.1900 Ulsterin Londonderryssä Kennedyjen mainariperheeseen ja köyhänä piikatyttönä ajautunut työnhaussa Corkiin..
Lemmenpari oli karannut kotona leimahtaneesta romanssista ja lisäksi siitä,että Oliver Senior oli protestantti ja Kathy-äiti katolinen,lautalla Liverpoolin satamaan,mistä höyrylaiva oli vienyt rakastavaiset New Yorkin Ellis Islandille syyniin.Laivamatka tapahtui vuoden 1917 kevättalvella ,jäälauttojen kolistellessa ja rusahdellessa Newfounlandin edustalla III luokan matkustamon teräsrunkoon sellaisella voimalla,että Kathy oli pelännyt hukkuvansa kuin vuoden 1912 tapahtuneessaTitanicin uppoamisessa.Jokainen jäälautan kolahdus rautakyljessä oli hänelle ollut jäävuoren huippu.
New Yorkista pari oli matkannut höyryjunalla Los Angelesiin Oliver Seniorin viimeisellä 10-dollarin setelillä.Oliver oli tulkinnut Yhdysvaltojen kansallishymnin säkeestä...From Sea to Shining Sea,että Kalifornian aurinkorannikko tarjoaisi paremmat elinmahdollisuudet kuin New Yorkin ghetot.
New Yorkiin he eivät halunneet muutenkaan jäädä,koska irlantilaismiehet päätyivät tavallisesti siellä punakoiksi ja korruptoituneiksi poliiseiksi Brooklyniin sekä Bronxiin ja irlantilaisnaiset pääosassa huoriksi tai kaljanlaskijoiksi ala-Manhattanin kapakoihin.
Parin tietämättä oli matkalle myös tullut jäniksenä Oliverin nuorempi veli Oscar,joka eli rauhatonta nuoren miehen elämää osa-aikaisissa töissä ja Irlannin vapausliikkeessä.maan irtautumisessa Britannian imperiumin ikeestä.
New Yorkin satamassa hän oli yöllä piiloutunut laivan ruumassa erääseen puulaatikkoon,mikä lopulta oli päätynyt tullivarastoon.Varastosta hän oli luikkinut uuden pimeän tullessa erään jakeluauton lavalla Manhattanille.
Oliverilla ei olisi ollut varaa kustantaa veljelleen matkalippua Kaliforniaan,jolloin Oscar oli reissannut paikallisten hobojen kanssa tavaravaunuissa ilmaiseksi Los Angelesin Union-aseman rahtiterminaaliin.

Asetuttuaan Santa Anitan nukkuvaan pikkukaupunkiin O'Brienit  katsoivat tulleensa kotiin,missä Oliver sai työpaikan paikallisesta rautakaupasta ja Kathy kotiapulaiseksi kaupungin pormestarin residenssiin.
Oscar aloitti uransa Santa Anitan Ford-korjaamolla asentajana,missä häntä pidettiin taitavana T-Ford- ja traktorimekaanikkona.Korjaamon omistaja ei kysellyt Oscarilta mitään papereita,koska mies ei ollut latino eikä meksikolainen ja vasta parin vuoden kuluttua hän ilmoitti itsensä kaupungin Capitolissa laittomaksi maahanmuuttajaksi.Maksettuaan hyvälle asianajajalle hyvän hinnan,hän sai maksetun tuomarin nuijaniskusta oleskeluluvan sekä green cardin,mikä ei ollut vihreä,vaan vaaleanpunainen.
1932 Fordson F
Uutiset Irlannin avoimemmasta taistelusta Britanniaa vastaan saivat Oscarin levottomat jalat liikkeelle.
V.1928 Oliverin nuorempi veli Oscar oli lähtenyt Ollien taivuttelusta huolimatta takaisin Corkiin ja päässyt paikallisen Fordson-traktoritehtaan stanssaajaksi.
Vuodesta 1928 vuoteen 1931 Oscar stanssasi Fordson F-sarjan harmaiden traktorien petroolitankkeihin kohokirjaintekstejä-- Ford Motor Company.Cork.Ireland.
Irlannin lopulta itsenäistyttyä vuonna 1931 ja Fordsonin uuden sinisen N-mallin tultua tuotantoon,Oscar sai ylpeänä stanssailla petrollitankkeja uusilla logoilla-Ford Motor Company Ltd.England.Made in Irish Free State.
Ammattiliittojen aiheuttamien levottomuuksien takia vuonna 1933,Oscar joutui pakenemaan ammattiyhdistysaktivistina maasta takaisin Amerikkaan,tultuaan pidätetyksi laittomaan mellakaan kiihoittamsesta.Samana vuonna Corkin Fordsonin tehtaan traktorituotantonkin sattui päättymään,yhtiön keskittyessä vain varaosavalmistukseen.Corkin traktorivaraosia ryhdyttiin toimittamaan uudelle traktoritehtaalle Fordin Dagenhamin tehtaalle Essexiin,itä-Lontoon liepeille.
Oscar palasi takaisin Santa Anitaan v. 1933 syksyllä.Paikallisesta Ford-korjaamosta oltiin vähennetty työväkeä pula-ajan takia,jolloin velipoika joutui turvautumaan isoveljensä apuun työnhaussa.Oliver saikin pikkuveljelleen hankittua paikan San Diegon Fordin kuorma-autotehtaan kokoonpanolinjalla.

1937 Baker Motors Ford-edustus
Sodan alusta lähtien v 1942 Kathy-äiti neuloi Santa Anitasta lähteneille Tyynen meren sotilaille kyllästetystä purjekankaasta tehtyjä Punaisen Ristin olkalaukkuja,joidenka läppien alle ommeltiin sotilaan henkilökohtainen nimitäky.Toisilla nimilapuilla varmistettiin myös,että mahdollisesti kaatuvan sotilaan henkilöllisyys tulisi varmistetuksi japanilaisten ryöstöhuumaassaan anastaneiden ID-levyjen eli dog tagien sijasta.
Ollie-isä työskenteli Capitolissa eli kaupungintalolla Clerk I:nä eli I luokan virkailijana,pitämällä myös kirjaa kaupungin väestötekisteristä.
Hän oli pulavuosina työskennellyt San Diegon Fordin kuorma-autotehtaalla nauhaesimiehenä,mutta vuoden 1936 suuren lakkoaallon takia hänet oltiin pantu kävelemään työväen agitoinnista UAW:n (United Auto Workers) pääluottamusmiehenä.
Isä päätti luopua kokonaan politiikasta,saatuaan rauhallisemman toimen Santa Anitan kaupungintalolta..

1940 Boogie-Woogie-
nuorisoa
KATHY SIS'

Sis eli Kathy-isosisko oli 17-vuotias juuri kukkaan puhjennut brunettipäävamppi,joka kävi viimeistä luokkaa Santa Anitan Senior Highta vuonna 1943.Tytön lähimmäisimpänä tavoitteena oli seuraavaan kevään Senot High Prom-tanssit,mitkä kruunaisivat koko koulunkäynnin valitun tanssipartnerin kyljessä.Kathy kuului myös koulun futisliigan Pom-Pom-tyttöihin,joidenka kurvikkaat  muodot ja revyytyttömäinen esiintymistyyli kannusti yleisöä hurraamaan kotijoukkueen puolesta.Seksi kuului välittömänä osana High School-urheilumuotoihin.
Kathyn toisena päämääränä ei niinkään ollut yliopistokoulutus,vaan varakkaan aviomieskandidaatin narraaminen...näin äiti oli jo neuvonut tytärtään 10-vuotiaasta lähtien.Äiti ei halunnut tyttärensä avioituvan kuin itse alipalkatun tehdastyöläisen kanssa,vaikka ajan mittaan vaurautta oli kerääntynytkin onnen kaupalla oman talon ja auton kanssa.Amerikkalaisessa perhementaliteetissa vielä kannustettiin tyttäriä avioitumaan hyvin toimeentulevien miesten kanssa.Äiti olikin neuvonut Kathya kulkemaan järjen tietä sydämen sijasta,viittaamalla tuoreen jazzlaulajattaren Ella Fitzgeraldin uuden singlelevyn sanoihin...Let's build a Stairway to the Stars...ja että siinä tyttären uudessa kodissa pitää välttämättömästi olla yläkerta ja kaideportaat sekä neljä makuuhuonetta..
Toisaalta äitiä oli askarruttanut,miksi tällä mustalla hunajakurkulla oli irlantilainen sukunimi Fitzgerald,koskei Irlannissa ole koskaan ollut mustaa orjaluokkaa...jollei nyt puhuta Ulsterin mustanaamaisista mainareista,jotka iltapesulla valkaistuivat ihmisten näköisiksi.
Oliver-isä oli kerran kuullut sivusta äidin neuvovan tytärtään ja laulanut yläkertaan kiivetessään Ellan singlen takapuolta matkimalla...
Into each life some rain must fall,
but too much has fallen in mine.
Into each heart some tears must fall,
but some day the sun will shine.
Some day I lose the blues in my heart.
And when I think of you,
another shower starts.....

                                 Ella and Inkspots.Into each Life..

Kathy kuului uuteen nilkkasukkasukupolveen...bobbysockseihin,jotka viettivät kaiken vapaa-aikansa Main Streetin Alin baarissa soodakoneen ääressä kuuntelemassa Wurlitzerin juustokupuisesta konegrammarista uutta idoliaan,kultakurkkuista Frank Sinatraa.He osasivat tanssia tyttöpareina ja poikien kanssa helmat hulmuten ja pikkupöksyjään vilautellen jiveä,jitterbugia sekä boogywoogia . 
Illansuussa saatolla poikakaverin isältä lainaaman Buickin etupenkillä kotitalon edessä,nämä eivät antaneet halukkaiden käsien mennä pitemmälle kuin vekkihameen alle reidelle ja lähtiäisiksi sallivat vain pikaisen suukon punatuille huulille.
Kathyn viimeinen saattaja oli ollut vuoden 1943 keväällä Ray Donovan,edellisvuonna high schoolista valmistunut ja nyt Berkeleyn yliopistossa San Fransiscossa lakia opiskeleva nuorimies.
Raysta tuli vuonna 1946 Kathyn aviomies.
Kesäkuun alussa Ray astui palvelukseen ja lähetettiin merijalkaväen aliluutnanttina Guadalcanalin kautta Uuteen Guineaan. Pienen loman jälkeen Sydneyssä hän lopulta päätyi Leyten maihinnousuun Filippiineillä.
Rayn kaveri Jon-Jon vielä tänäänkin muistaa elävästi sen viimeisen avoautoajelun Rayn isän 38-mallisella Buick 8 Roadmaster-avoautolla,jonka hän oli ristinyt KEISARINNAKSI.
1948 Buick 8


KEISARINNA

Rakastan tätä autoa!
Ray huudahti.
Tarkoitan sellaista oikeata rakkautta eikä mitään sellaista ohimenevää vouhotusta!

Tuollaista minä en kyllä sinuun suustasi tulevan!
Vastasin perään.

Ray jatkoi:
Haluan keisarinnasta oikean mekaanisen rakastajattaren itselleni ja totta puhuakseni...en haluaisi peloitella teitä...Käyn ihan kuumana sen dynaflow-puoliautomaattivaihteiston takia

Joskus en ole täysin varma onko sinulla kaikki ruuvit tallella!
Chris huokaisi.

Ray vastasi väliin kysymyksellä
Että koska olen sellainen kurrilaattori,,jos tajuat,mitä tarkoitan!?
Mitä tarkoitat....vaadin heti vastauksen!?


Ray huusi naputtaessaan kämmenpohjallaan auton banjoratin pinnamaisia puolia:
No voi sun Jeesus,kun olet torvi Jon-Jon tai pikku-John ,millä nimellä minä sinut paremmin tunnen...ja vielä kuuden ällän ylioppilas!
Kurrilaattori merkitsee autonpalvojaa!
Jeessöööör...kun olen liukumassa vanhalla keisarinnalla, tunnen itseni yhtä vastustamattomaksi kuin Gary Grant.

Kääntymällä Nacyn ja minun puoleen Chris sanoi:
Tiedän,että Berkeley pilasi koko sällin.

Ray hohotti tuulilasille:
Enkös vain sanonut.että olen vastustamattoman näköinen.....mmmmmmmffff!?

Olimme juuri lähteneet Los Angelesin Rodeo Driven Seilerin 'Kymmenen eekkerin'-ravintolasta tanssimasta Gene Krupan rumpusoolojen tahtiin ja ajoimme jossain Columbia Picturesin filmistudion lähettyvillä suuntaamassa Hollywood Boulevardia kohti.
Minulla ei ollut täysin hajua missä oltiin..eikä kai Raykään ihan tiennyt.
Olimme juuri ylittäneet lukukauden opiskeluajasta puolirajan ja mielestämme pärjänneet mukiinmenevästi kaikki haittatekijät mukaanlukien ja tuleva armeijaan meno hiukan jännitti tai pelotti syvällä vatsanpohjassa..
Ja me haluttiin juhlia pikkasen.
Vähän aikaisemmin me olimme vieneet tytöt katsomaan Gary Grantin ja Joan Fontainen Epäilys-filmiä,joka oli sellainen kumpi-oli-murhaaja-kuva.
Pidimme pätkästä ja ajoimme sen jälkeen Monten  raflaan Drivella,missä Ray oli kerran sanonut käyneensä.
Kuppilan omistaja näytti ihka-aidolta meksikolaiselta kenraalilta tarjoillessaan ihan itse mahtavat Spaghetti Vesoviot suoraan menyyn kalliimmasta päästä suurissa siniposliinisissa kulhoissa.
Aterian perästä seurue keskusteli päivän politiikasta,kuten Joseph Kennedyn nimityksestä Yhdsysvaltojen suurlähettilääksi Lontooseen...ja sekä tietty naisista.
Tom Dorseyn bändi Sentimentaaliset Swingentlemanit päästivät torvistaan lavalla saippuamaista soundia hotelli Astorin kattoterassilta naapurissa,korkealta enkelten kaupungin yläpuolelta päät usvan peitossa.
Soundiin liittyi pasuuna täyteläisenä ja uneliaana kuten koko porukkamme yön juhlinnasta..

Parinkymmenen minuutin päästä oli juuri ja juuri pystynyt kantamaan puolivelton Nancyn Buickin vihreälle nahkasohvalle.
Vasen käteni oli täysin puutunut kantamisesta enkä saanut vedetyksi sitä Nancyn alta pois ilman mitään tukea.
Vapaa käteni oli jo selvittänyt tietä muutaman kangaskerroksen läpi kuin tenttikirjaa selaamalla ja olin päässyt matkan päähän haarojen väliin,missä pullisti jotakin.
Nancy tyrkkäsi käteni sivuun.
Siirsin sen varovaiseti takaisin Nancyn mutistessa----Ei Jon-Jon..mutta tällä kerralla käteni pysyi sisällä.
Rakastan sinua.
Kuiskasin..huulteni liikkuessa hänen sievän ja pikkuisen korvan päällä.
Olet niin kultainen.

Minä haluaisin tällä lailla.
Nancy kuiskasi lisäämättä mitään ja liikahtamalla allani pikkaisen.
Oliko se vastarintaa taikka suostumusta...en voinut eläissäni kertoa.?!
Käyttäytymiskoodimme,mitä kunnioitimme niinä rakkaina  ja hiljaisina päivinämme määräsivät,että poika menee niin pitkälle kunnes tyttö estää pelin.
Sitten poika kuuliasiena pysyi rajan ulkopuolella.
Mutta Rayn kanssa olimme tehneet sopimuksen.
Oli sellaisia pareja,jotka menivät niinsanotusti loppuun asti ,nauttimalla käsittämätöntä kunnioitusta keskuudessamme.
Ja tietysti se Jean,joka oli jo lähtenyt keskuudestamme sotaan tappelemaan japseja vastaan Tyynelle merelle seksuaalisesta vapaudestamme...hän oli oikea maailmanmies.... ja aina niin voitokas Jean.

Tietysti ne naiset aina panttaa vastaan Jon-Jon!
Jeanin savunharmaat silmät kiilsivät hiljaisuudessa huvittuneen näköisinä.
Thyeiskunta sanelee sen.
Naisille on luonteenomaista vastustaa ja miehen pitää voittaa se vastaanpaneminen. 
Se on sellaista liittymistä kuin tanssilattialla hiottaessa.
Naisen pinnan alla piilee sellainen omituinen rituaali,että se haluaa lempiä...se oikeastaan haluaa sitä yhtä paljon kuin sinäkin...ehkä karvan verran enemmän kuin sinä itse...kuka tietää!?
Onkos tuo edes totta?!
Kysyin.
Ehkä?!

Loganin Bud,joka oli kerran töissä Montereyn sokeritehtaan aumassa,oli kerran sanonut minulle,että koko akti sinänsä on aika ihmeellinen,mitä on vaikeata kuvata sanatarkasti.
Ehkä puoltakaan siitä ei voi kuvata kunnolla

Yhtäkkiä kuului naurunrömähdys,mikä sai minut hyppäämään ylös.
Ray kiipesi selkänojan yli naama täynnä pelkkiä silmiä ja teräviä neniä.
Jon-Jon...sinä kiemurtelija!

Alan kuulla taas ääniä etupenkiltä...keinumista ja jousien vinkumista sekä rytmisen liikkeen kitkuntaa,kiihtyvää hengitystä ja erittäin pehmeää valitusta.

Kuumaa ja raskasta.
Ajattelin keskityskykyni häiriinnyttyä taydellisesti.

Kathy ei ollut muiden tyttöjen kaltainen...viileä sekä varovainen.
Hän oli rajattomasti avoin kaikkea elämää kohtaan.
Sillä oli jotain intohimoa kiihdyttävää keinuvassa kävelytyylissään ja tanssia kullanvihreissä silmissään sekä täyteläisissä huulissaan.
Ja se rakasti  Rayta varauksettomasti ilman mitään laskelmointia.

Se halusi Raytä.
Oliko tämä totta?
Mitä täällä oikein tapahtuu?
Olivatko ne itse teossa...?

Jotenkin niiden seuraaminen teki minutkin kuumaksi.
Peitin Nancyn kasvot suudelmaryöppyyn alkaessani kihnaamaan reidenväliä hiljaisessa huumassani.
Olin päässyt jo sukanvarteen sekä sukkanauhan kiinnikkeeseen...
Pian olin jossain elastisessa reunassa..
Sukkanauhaliivitkö?
Tietty.
Ongelmana oli miten saisi auki.. ja muutamalla yrityksellä sain sukan irti rullatessani sukkanauhaliiviä ylöpäin.
Sitten astuin sormillani sisään.

Se oli sisällä...kourin kömpelösti pienessä kaartuvassa otteessa,mutta siellä tuntui olevan joku toinenkin...herra jumala sentään...este...jotain harsomaista ja pitsireunaista kangasta.
Nancy hengitti kiihkeästi kehon litistäessä kämmentäni vastaan.
Olin jo siellä!
Huohotin ja puolihuimauksessa haarukassani sykki jokin kivuliaasti.
Aloin funtsimaan kuinka uskomattomalta se kuulostaakin,..että jotain tulisi tapahtumaan.
Sivutaskussani syvällä oli kondomi,jonka olin ostanut mahdollisen TAPAHTUMAN varalta.
Aloin ajattelemaan sen saamista pienessä mielipahassa.
Miten pirussa en pannut sitä päälle tytön näkemättä?
Kiroilin puoliääneen tuskissani.
Ei edes taikuri Houdinikaan saisi taiottua sitä näkemättä päälle!
Ajatukseni alkoivat karkaamaan unohtaessani melkein,että tässä vaiheessa pitäisi suudellakin intohimoisesti.
Ajattelin samalla Dalia,kaveriani,joka aina osti tuoreita kondomipakkauksia varalle,heittäessään vanhat metsään.
Voi Jeesus!
Huusin sille kerran.
Et ole edes yhtään niistä käyttänyt!

Se on kuin armeijassa.
Dal oli vastannut minulle silmät viirussa ja viekkaina.
Dal oli nainut useaa naista..kahta lukiolaistyttöä,yhtä tarjoilijatarta sekä yhtä kalakauppiaan muijaa.
Toisin kuin Jean,Dal kuvasi aktejaan pikkutarkasti.
Ehket tarvitse niitä juuri,nyt,mutta tilaisuuden tullessa sinun pitää varautua.
Kai tajuut,mitä tarkoitan?

Nancy puristi minua tiukasti pitämällä kovasti suutelemisesta.
Me suudeltiin niin kauan,että henki oli mennä pellolle keisarinnan kangaskaton peittäessä meidät kuin beduiiniteltta.
Olisiko mahdollista,että SE tapahtuisi?
Mikä ettei.
Ja me haluttiin olla aikuisia.
Me haluttiin toisiamme ajan valuessa juuri ja nyt sormien välistä kuin timantin pöly.
Nyt oli valloitettava se maaginen mysteeri.

Yhtäkkiä kuului naurunrömähdys,mikä sai minut uudelleen hyppäämään pystyyn.
Ray kiipesi selkänojan yli naama taas täynnä silmiä ja teräviä neniä.
Jon-Jon..sinä kiemurtelija!

Jätä meidät rauhaan!
Huusin kuumana.
Nancy oli kiemurrellut pois altani mutisemalla jotain Kathyn maanitellessa:
Ray ..lopeta jo heti paikalla.

Anna anteeksi Jon-Jon...toivottavasti poikasi ei saanut kylmää.
Keisarinna on hiukan vetoinen tähän vuodenaikaan


Seuraa...Ollie kadettikoulussa