lauantai 23. elokuuta 2014

Johtotähdistä pyrstötähtien kautta Blueteciin.Mercedes-stoori.1.

2014 MB S300 Bluetec Hybrid


Parisen viikkoa sitten sain minicabkyydin rouvani kanssa Custom Housen kotiimme St. Bartholomew-sairaalasta upouudella ja sysimustalla Mercedes-Benz S300 Bluetec Hybridillä.Kyydin maksoi London and Barts Hospital Trust,koska rouvani vapaaehtoisesti oli myöntynyt hemodialyysipotilaana MRI- (Magnetic Radiation Imaging) kuvauksiin tutkimusmielessä.
2002-06 MB E200
Olen parisen kertaa päässyt yhden Custom Housen Custom Carsin minicabfirman 2006-mallisen MB E200-taksin kyytiin rouvan hemodialyysikinikalle Newham Gateway Surgical Clinicin eteen,mutta kyseinen pakistaanitaksimiehen omistama mersu oli jo kunnoltaan repsahtanut pahasti ,lattiamattojenkin ollessa täynnä syljettyjä meloninsiementen kuoria kuin aikoinaan 80-luvun alussa Dhahranin lentokentän arabipappojen ajamissa keltaisissa Pontiac Bonneville-takseissa Saudi Arabiassa.Lisäksi mersun kasettisoittimesta kuului kimeä-äänisen intialaislaisen Mumbai-laulajan rakkauslauluja taustamusiikkina.Tunnelma taksissa muistutti enemmälti kolkatalaisen (Kalkutta) Hindustan Ambassadorin takapenkkimatkustamiselta.
Tämä musta Bluetec antoi toisenlaisen ja ehkä nostalgisemmankin kuvan mersun todellisesta laadusta,missä ovet sulkeutuivat kiinni kassakaappimaisella napsahduksella.Jossain oltiin menty laadullisesti vinoon 1990-2000-lukujen mersun laadussa ja ruosteensuojauksessa,koska useimmat Lontoon kaduilla liikkuvat nelioviset Elegance-mersut ovat ruosteensyömiä kotteroita.Ilmeisesti syynä olivat myös omistajat,joidenka välinpitämättömyys auton hoidossa peilaa paljolti myös näiden huushollien kunnosta.Olen aina sanonut,että katso auton sisälle,niin saat kuvan autonomistajan kodista.
Bluetecin sisusta oli kylläkin japanilaisittain harmaahkon tuntuinen,joskin kojetaulun ja ovien lakatut ebonipuunmustat paneelit kerskuivat vanhojen mersujen puutrimmestä.En voinut kylläkään eroittaa niitä muovista.
Takapenkkimatkustajat upposivat omituisen syvälle takatolppien suojaan,jolloin maisemien katsominen oli melkein mahdotonta korkean muodissa olevan sukkulamaisen vyötärölinjan takia ja matkustaminen tuntui melkein klaustrofobiselta pienten ikkunoiden takia,ikään kuin olisi tirkistellyt postiluukun raosta. Matkaaminen toki suoriutui mersumaisen äänettömästi Bluetecin nelisylinteridieselin sekä hybridisähkövoiman ansiosta.
Bluetecejä suositaankin Lontoossa shaföörien ajamina yläpiikin limusiineinä,mutta ihmettelen.miten jokin minicabfirma satsaisi 72.260 puntaa taksiin,jolleivät ne satu pistämään likoon samanlaista summaa kuukausimaksuina liisausautosta.
Bluetecin hybriditekniikan johdosta niistä ei tarvitse maksaa edes keski-Lontoon ruuhkamaksua eikä Road Taxiä eli maantieveroa.Hybriditekniikalla Bluetcilla pääsee 62 mailin (100 plus km) matkan imperialaisella brittigallonalla.S300:sta on myös isompi 222-sarjan S350 V6-dieselversio,mistä valitettavasti joutuu maksamaan kalliin tieveron sekä keski-Lontoon ruuhkamaksun.S350 -dieselversio maksaa Lontoossa 6.355 puntaa vähemmän kuin vastaavanlainen pitkäakselvälinen S300 Bluetec,kun saman L AMG-mallin ostossa hintaeroa jää vain 1.320 puntaa.

2014 MB S300 Bluetec
2.1l dieselmoottori
S350 kulkee 3-litraisella öljypolttoisella V6:lla,kun taas S300 Bluetecin moottori on kaikkien aikojen pienin missään S-sarjassa käytetty voimanlähde; vain 2.1-litran diesel,jolla pitää liikuttaa 2-tonnista limusiinia.
Sen kone on ihkasama diesel kuin muissa mersuissa ja joka kehittää 201 hevosvoimaa sähkömoduulilla,joka asennettuna dieselmoottorin ja 7-portaisen automaattilaatikon väliin antaa 27 lisähevosta.
Kyseisestä S300 Bluetec-limosta,jolla nigerialaissyntyinen shafööri kuljetti meitä,ei löytynyt edes suuresta takakontista mitään valtavaa akkupatteristoa,rouvani pyörätuolinkin mahtuessa sen pohjalle makaamaan lappeelleen.En kylläkään päässyt kurkkaamaan konepellin alle,mutta kuvista olen nähnyt,että konehuoneen kattaa tyypillinen mersunäkymä muovilla katetuin suojuksin.Bluetecin kyyti oli hiljaista lineaarista liukumista,toisin kuin S350 dieselin turboahdettua viivettä kiihdytykissä...


Bluetecistä on pitkä aikamatkahyppäys takaisin 50-luvun alkuun,jolloin ensimmäistä kertaa pääsin tutustumaan oikeaan ja ihan arkkipiispan mersuun.
Mersuja kyllä löyty kourallinen kotikauppalan kaduilla ja joista osa oli jopa ensimmäisiä 170 V-dieselmalleja.Kestäisi kymmenisen vuotta,kun v.1960 kaupungiksi muuttuneen keskustan sillankulman pirssitolpalla seisoi pitkä rivi 190-200D-dieselmersutakseja.

Piispantarkastus-katkelma
-----------------------------------------------------
1950 MB 170DS Helsingissä taksina

Poika oli kasvanut hellatehtaan varjossa tanakaksi saarnamiehen aluksi.
Pastorsakaäiti kutsuikin poikaansa sekä Kihniön rovastiksi pappismaisesta olemuksesta että ruukin pehtooriksi Jussin yleensä seistessä vahtipaikallaan pappilan takorautaportin edessä ratsupaikkaisissa pussihousuissaan laskemassa liikennettä.
Pussihousujensa takataskussa Jussi piti pientä muistilehtiötä ja kosmoskynän pätkää ohimenevien autojen rekisteriotteiden kirjaamiseksi.
Nyt hän seisoi portilla yhden miehen tiedustelupartiona arkkipiispan saapumista odotellessaan.
Äiti oli juuri edellisviikolla antanut tukkapöllyä ja vihon viimeisiä varoituksia pojalleen,kun kauppalan yksi pirssikuski oli melkein saanut sydänhalvauksen papinpojan heitettyä kivenmurikan taksin oveen.
Jussilta tivatessaan äiti oli kysäissyt moisen teon motiivia, papinpoika oli puolustellut,että niin ne pihan muutkin papinpojat olivat tehneet,muttei kerinnyt lyhytkoipisena ensimmäisenä pakoon.

Piispantarkastus
Juhart 1997
Pirssikuski Lunden oli jopa uhannut poliiseilla,mutta suostui pastorskan jykevän hahmon varjossa myöntymään siihen,että rikoksen rangaistus hoidetaan pappilan keittiössä lipeän karhaisemalla pyykkikepillä ja tukkapöllyllä,papinperheen tavallisilla inkvisitiovälineillä..
Jussin isällä oli hyvät suhteet kauppalan pirssimiesten kanssa,mutta huonot suhteet esimiehensä kirkkoherra Zidbäckin kanssa yrittäessään taksikuiteilla saada omiaan takaisin kirkkokonttorista.
"Kirkon herra" ei suostunut sallimaan moisia etuoikeuksia alemmalla nuorisopastorille.
Useimmiten virantoimitusmatkansa pastori maksoi omasta plakkaristaan.
Pirssikuski Lunden oli yksi kauppalan ulataksiautoilijoista,joka kävi hakemassa isäpastoria virantoimituksiin.
Jussi ei pitänyt muutenkaan Lundenia kivana kuskina,joka aina käski häntä istumaan takapenkille papinperheen mennessä vierailulle jonkin tuttavaperheen osoitteeseen..
Taksikuski Lundenin ainut lapsi ja poika Markku oli Jussin luokkakaverina keskikoulun koppuun asti.
Markusta tuli isona yhtä paksu kuin isänsä ja vielä poliisi.
Kallion Repe eli Nakki-Repe,joka myöhemmin pirssitoimensa lopetettuaan 60-luvulla möi hamppareita ja lihapiirakoita Bio-Salon edessä Citroen-pakettivaunustaan,aina istutti ensimmäisenä Jussin Plymouthinsa etusohvalle.
Rokonarpinen ja punakasvoinen Repe jopa selosti juurtajaksaen Jussille,mitä kaikki kromiripaisen kojelaudan monet luupäiset nappulat merkkaavat.
Repen ja muiden taksiautoilijoiden kanssa Jussilla oli hyvät välit ja melko usein papinpoika nähtiin luurailemassa pirssikoppien lähistöllä vuokra-autojen lähtöjä ja saaapumisia.

 Kyydinodottajat
Juhart 2004
Portilla seistessään Jussia jännitti se,minkälaisella biilillä se kaikkien Suomen piispojen ylipiispa mahtoi saapua
Odotellessaan ja solkikengän kärjellä soraa katukäytävältä ajotielle potkiessaan hän tuumaili,ettei ainakaan Nooan arkilla arkkipiispa Salomies tulisi,koskei Salonjoki tulvinut kuin keväällä jäidenlähdön aikoihin.
--Eisse kai kyttyräselkäsel Pobedal senttäs tule kunnei eres pirssitolpal sellassii ruplahymyi seiso..
--Pirssikuski panisivas sellase rysvenäläsen häppiämmää korttelin päähä tai ihan Porkkalaan asti.

Jussi unelmoimassa
Fammun vintillä
Juhart 1995
Kotoaan hän oli perinyt jonkinlaisen ryssänallergian,jonka antidootteina palvelivat Fammun vintikomerosta löytyneet vuoden 1939 New York Herald Tribunet,Billboardit sekä haalistuneenkeltaiset National Geographic-lehdet,missä mainostettiin komeita amerikanrautoja.
Niitä hän lueskeli vintillä Fammun matka-arkkuun nojaten ihmettelemällä,miten jossain aivosolujen kätköistä sähköimpulssit viestittivät hänen jossain elämässään käyneen New Yorkissa. Lehtien luku ja valokuvien katseleminen tulisi kimmoittamaan häntä myöhemmässäkin elämässään kokemaan erikoisia deja vu-elämyksiä paikoista,joita hän oli joissain unissaan nähnyt tai jopa kokenut jossain edellisessä elämässään..
Pappilassa ei uskaltanut ääneen lausua sanaakaan iivanoista isän työhuoneen puisen Rukajärven muistoplakaatin, Marskin kuvan eikä raamitetun ylipäällikön päiväkäskyn alla.
Hänen nuppiinsa oltiin kotikasvatuksessa painettu niin paljon kieltoja katkismuksen kymmenet käskyt mukaanluettuna,että hän uhallakin halusi rikkoa niitä jäämällä venttaamaan,jos niitä salamoita, ukkosia ja raekuuroja rupeaisi kaatumaan taivaalta niskaan. Ei niitä aikuistenkaan niskoihin näyttänyt kaatuvan,melkein jokaisen lausuttua turhaan herransa nimeä kiroillessaan jumalautoja ja kaikkia muita sielunvihollisen nimiä...isäpastori mukaanluettuna.
Jussikin uskaltautui kerran päästämään suustaan kirosanan puuliiterissä hellaklapeja hakiessaan,että "Jumal.... eikun ..junalautoja saatavana Perkjärven asemalta!"
Sitten hän odotteli niitä taivaan mullistuksia,ukkosenjyrinöitä ja salamia ja raekuuroja pitämällä kättään silmiensä suojana...mutta mitään ei tapahtunut.
Siitä rohkaistuna hän lausui vielä helvetin.
"Jumalauta..helvetti ja juutalaisten herttakuningas!?"
Pääsi Jussin huulilta.
Kasvot punaisena,pää paljaiden polvien välissä ja kädet nilkkojen ympärillä hän kyykkyasennossa koivuklapikasan vieressä odotteli niitä tulevia iskuja.
Mitään ei tullut..
Silti hän synnintunnossaan pahanteostaan alkoi hokemaan hiljaa varokeinona:
"Isä ,joka olet taivaassa..aja se helvetin kiusaaja pois mun päänupista..Totuuden henki...johda sinä meitä....Aamen!"

Isä otti päivätirsojaan sekä ruokanokosiaan viimeisen Isomman Vihan sotamemorabiliakokoelmansa alla työhuoneensa sohvalla koivupahkainen korsusuveniirituhkakuppi tärkätyn papinpaitansa rinnuksella,pikkubostonin kärytessä etusormien välissä.
Päiväpainajaisissaan isä antoi kenttätykistön tulenjohtajavänrikkinä suuntimia,liljatapetilla ristillä roikkuvan kärsivän Kristuksen katsellessa surullisena pastorin piinaa.

Pastorin nokospainajainen
Juhart 1993
 Äiti oli kerran Jussin udellessa isän kovasta unentarpeesta vastannut,että tämä kärsii vielä sotaväsymyksestä.
Jussi oli kysäissyt,että miksi ihminen voi kestää niin kauan väsymystä,kun sota oli loppunut melkein kymmenen vuotta sitten..
--Eiks sille vois antta ruakalusikal kalammaksaöljyy,kute meirän kakaroirenki pitää..ettei aina väsyttäis?
Äiti oli vastannut,että isän tapauksessa kai aika on vain paras lääke.
Jussi oli kysäissyt heti perään,etteikös me voitaisi soittaa sille puhelinlaitoksen neiti Ajalle,jos sillä olisi parempaa mikstuuraa isälle.
Äiti oli vetänyt pojan korvanlehti sormipihdissä keittiöön ja lyönyt papinpoikaa harjanvarrella molskihousujen persustaan.
Jussi ei enää kysellyt äidiltä sen enempää väsymyksestä eikä unentarpeesta,vaikka olisi halunnut uhallakin udella vielä Sillanpään Nuorena nukkunut-teoksesta ja afrikkalaisista tsetsekärpäsistä,joiden puremista kaikki Limpopon pygmit ja bantut torkkuvat lähetysaseman poliklinikan ja neuvolan venttasalissa.
Se olisi antanut lisää harjanvartta.
Äiti oli Jussia monasti uhkaillut vetkuilusta,mikä ilmeisesti merkitsi lasten kieroja uteluita vanhemmilta,että "Se joka uhan kanssa ellää,niin se pierun kanssa hauvataan!"
Jussi oli kyllä nurkan takana piilossa mutissut poskiinsa äidilleen:
--Hauhaut omalle pierulles!

Jussin selkärankaa oli vahvistettu luterilaisisänmaallisellä Koivulan Herralla.
Koivulan Herra oli pappilassa koivuvitsa,jonka lapsiuhri joutui itse taittamaan pihan riippakoivusta synninteolleen.
Jussi oli monasti tullut pihan periltä ilman vitsaa kertomaan äidille,ettei lyhkäsenä ylety edes alimmille oksille.
Siitä tuli santsia ja uusia hakureissuja,kunnes käteen oltiin koottu kokonainen koivuvitsa,mikä näytti myös saunavastalta.
Aikuisten ihmisten maailmassa vitsan haku vastasi jotain oman kuopan kaivamista kivääriryhmän edessä.
Ties mistä se äiti oli saanut moisen idean!? Punakapinan tai äidin puolelta veljessodan ajoiltako?
Ja lisäksi pierun kanssa hautaamista!
Pappilan takorautaportin edusta
 v.1961
 toisen
piispantarkastukesn aikana.
Kuvassa Saustilan
Plymouth Suburban hauturi
Juhart 1995
Hellatehtaan kulmalta kuului auton hyrinää ja musta henkilöauto teki U-käännöksen puhelinlaitoksen kaapelikenttää suojaavan lauta-aidan edessä.
Kiiltäväkrominen tähti pysähtyi pappilan takorautaportille aivan Jussin boksattujen solkikenkien eteen.
Jussi tunsi paikalla auton yhdeksi saksalaiseksi komentaja-automerkiksi ja piirsi muistilehtiöönsä kosmoskynän lyijyä kielellään kasteltuaan rekisterinumeron AK-5.
Numeron viitonen kyllä muistutti enemmän S-kirjainta ja hän yritti korjata AK-S:sää vasurina sutaten oikeaan muotoon .Alakoulussa hän aina oli saanut karttakepistä näpeilleen opettajalta kaunokirjoitusvihon suttaamisesta vasurina ja joutunut pakosta vaihtamaan oikeaan.
Edes apteekin farmaseutit lääkärien käsialatuntijoina eivät olisi pystyneet avaamaan Jussin oikealla kädellä piirtämiä salaisia hieroglyyfikoodeja.
Jussin isän työpöytälaatikon vanhoista 30-luvun Ajastajoista Jussi oli löytänyt paljon merkintöjä Iisalmen AKS:sän paikallisosaston kokouksista,mitä silloinen teologian ylioppilas oli kirjannut kauniilla,pienellä ja oikealle kaatuvalla käsialalla,missä isot A-alkukirjaimet olivat pulleamahaisia pikkuaakkosia.Jopa isän Antti-etunimen A näytti korskealta ja maha pystyssä Vienan Karjalaan marssivalta heimosoturilta.
Jussi oli löytänyt kerran Ajastaikojen yhdeltä sivulta isän kirjaamia mietintöjä Benito Mussolinin mietelauseista..."Minä olen se kaikkien aikojen Alfa sekä Omega...alku sekä loppu!"
Hän muisti lukeneensa jostain,että Il Duce oli aina saanut uuden Alfa Romeo-urheiluauton ilmaiseksi tehtaalta,mutta isällä oikean käden ranteessa ei ollut Omegaa kuten Mussolinilla,vaan kultadupleinen Eterna.

Mustasta autosta nousi kadulle kaksi isoa ja mustanpuhuvaa papinhahmoa.
Kuljettajan ovesta oli suoristunut koko pituuteensa laihanpuoleinen ja ja sarvisankarillinen Tampereen piispa Gulin,jonka Jussi oli tavannut edellisessä piispantarkastuksessa olympiavuonna.
Pelkääjän puolisesta kaappariovesta puuskuttamalla ja ähkimällä itsensä ulos puristanut löysäposkinen sekä velttoranteinen pappismies musta salkku kädessään ilmeisesti oli se arkkipiispa Salomies.
Kummankin mustakaftaanisen ja tärkkiliperisen pappismiehen päästessä jalkakäytävälle arkkipiispa taputteli Jussin Heiskasen parturissa eilen leikattua valkoista otsatukkaa,kaftaanin mahanappien melkein puristaessa pojan kasvoja..
Arkkipiispa kysäisi Jussilta myhäillen:
--No..kenenkäs poikia sinä olet?
Jussi vastasi viittaamalla sormellaan piispojen Mercedes-Benziä.:
--Sullon pers' eres!
--No...niinhän minulla on  Mercedes..viidenkymmenekahden mallinen sataseitsemänkymppinen ässämersu.
--Taidatpas tuntea autot..ja kenenkäs poikia sinä olit!?
Arkkipiispa kysäisi uudelleen.
--Papinpoika!!
Jussi vastasi lyhyesti.
--Noh..Gulin..meidän täytyy suoriutua pappilaan,kun olemme päässeet jo läpi alkutarkastuksesta!
Arkkipiispa kehotti Tampereen piispaa.
Piispat nousivat pappilan paraatirappuja ylös ja Jussi jäi ihailemaan omaa kuvaansa kiiltävästä kromimaskista irvistelemällä venynyttä naamaansa eri kulmilta kuin Suomen Tivolin peilisalissa.

Used cars
Juhart 2004
--Jussiiii...Jussiiii!!!
Kaikui äidin ääni keittönrapuista.
--Alappas vilikkaasti lutviutuva sieltä keittijöön..ja hetpaekalla!!

Jussi ihmetteli äidin hätää nousemalla jyrkät keittiönraput muutamalla harppauksella.
Samoja rappuja hän oli pyöriskellyt 5-vuotiaana alas ja saanut otsaansa viiden sentin arven.
Keittiön ovelta äiti repi pojan otsatukasta pöydän viereen aloittamaan läksytystänsä:
--Mittees sinä oekeen kirroelit arkkipiispalle?
--Minnee kuulin sinun haakkuvan arkkipiispan takalistova!
--Kuuleppas poeka...tällanen peli ee vetele pappilassa!
--Jos vielä pelloot sammaa pelijä,niin annan sinut mustalaesille!
Sitten alkoi pöllytys.

Perästäpäin Jussi muisti korvien soidessa kuin ularadion lyhyillä aalloilla korvapuusteista,että samassa hytäkässä hän oli saanut pyykkikepistä paljaille kannikoillekin.
Keittiön puhtaalle pellavaliinalle oli takaa-ajossa kaatunut kahvikupillinen Paulaakin,mikä oli ruskistanut Uuden Suomen pääotsikon.
Jussi oli kerinnyt siinä pyörteessä jopa lukemaankin ostsikon Väinö Linnan kuvan alta:
"Sensaatio!
Väinö Linnan Tuntematon sotilas julkaistu.
Kirjailija on erinomainen rintamamiesten tulkitsija."
Papinpoika tunnusteli kihelmöiviä kannikoitaan tulkitsemalla ,että samalta se tuntui kuin istuminen kusiaispesässä nikkelimarkasta.
Käsi vasemmalla soivalla korvalla ja toinen oikealla herkällä kannikalla hän juoksi alahuultaan purren keittiöstä vanhempien makuukamariin ja jäi nojaamaan äidin klaffipiirongin kantta vasten kasvot kyynärpäiden varassa ja tuijottamaan punaista ja paisunutta korvanlehteään peilistä.
Peilistä hän näki valkoisen otsatupsunsa sojottavan pystyssä ja korviensa turvonneen kuin pakkasen puremina vattuterttuina.

Keittiöön palattuaan äiti seisoi jo leppyneenä ja tekovihaisena hellan ääressä kurkkimassa kuparipannun kannen alta kahvin kiehumista.
--Äiti puhutteli vielä Jussia:
--Olj sitten viimenen temppu kun panit issäesjkin häppeemään!
--Noh...istuppas pöötään ja otappas nisuva ja kuppi kahavija,että kipusj helepottuu!
--Tiijäthän sinä..että se joka uhuman kanssa elää..se pierun kanssa haavataan!
Jussi mumisi taas uhmassaan suu pullamössöä täynnä:
Hauva...hauva sun pierupersiis!!
Äiti ei onneksi kuullut pojan röpellystä kantaessaan kuumaa kuparipannua kahvasta pannulapulla suojaten salin puolelle.

jatkuu...

tiistai 19. elokuuta 2014

Temppinä Tootingissa ja Portlandissa.Lontoon postilla.

St.Georgen opetussairaala Tootingissa
"Temp: väliaikainen työntekijä ja Fordson Thames-pakettiauton kojelaudan lämpömittari."



Crowne Plaza Blackfriarissa,
keski-Lontoossa
Tämä kirjoitus kuuluu Jussin lyhytaikaisiin brittiläisiin työpaikkakokemuksiin ennen eläkkeelle pääsyään.Kokemuksistaan rikastuneina hän päätti lopulta antautua freelancetaiteilijaksi eli omaksi isännäkseen vannomalla koskaan antatuvansa vieraan palvelukseen.
Bud
V.2007-2009 Crowne Plaza hotellityökokemus oli oikeastaan lopullisena katalysaattorina Jussin irrouttautumiselle työmarkkinoilta.Minibaarimiehenä hän lopultakin joutui hotellin filippiinomafian uhriksi,missä hänen esimiehensä ravintolapäällikkö Rio Revilla vainosi  häntä virheistä,jotka osaltaan olivat toisen minibaarimiehen,filippiino-opiskelijapojan tekemiä, Jussi myönsi kylläkin,että eräs Budweiser-olutpulloerä oli vanhentunut huoneiden minibaareissa parilla päivällä viimeisestä myyntipäivästä,koska asiakkaat työnsivät vähemmän suosittua amerikkalaista olutmerkkiä  mannereurooppalaisten Beck-olutpullojen taakse jääkaapissa...
Ensimmäisen kerran hänen työsararallaan oma irtisanoutuminen johtui kahdesta kaverista..Riosta sekä Budista..Hänen oma silmänäkönsäkin oli heikentynyt niin paljon,että päivittäin joutui kontallaan pienten minibaarijääkaappien edessä tenttaamaan lukulaseilla pikkuprinttejä olutpullojen etikeistä viimeisestä sallitusta myyntipäivästä...
Kukaan hotellivieraista ei koskaan kylläkään ollut valittanut reseptioonitiskillä yhdestäkään olutmyrkytyksestä..

King Faisal-sairaala
Riyadhissa
Sairaala-alalta hän oli jo saanut Saudissa Riyadhin King Faisal-sairaalassa alkuherätystä orjatyöstä monikulttuurisessa työympäristössä,missä esimiehinä kukkoilivat arabit ja pakistaanit egyptiläisten lahjoittamassa hallintobyrokratiassa ja missä pikkuseikat merkitsivät enemmän kuin lopullisen tuloksen saaminen laajemmassa skaalassa.Arabimentaliteetissa säästettiin pikkurahoissa eli rialin hallalah'eissä,kun vastareaktiona menetettiin mijoonia rialeja väärissä laitehankonnoissa, jolloin mm. käyttämättömät tietokoneohjatut laboratoriolaitteet vuoden sisällä joutuivat  Riyadhissa "Paskasukin" huutokauppaan Al Kharjin tienvarteen vanhojen jemenipappakauppiaiden myytäväksi beduiinikansalle joinain erikoisina "kompuuttereina" .

Brittiläisessä NHS::n sairaalahallinnossa myös raha oli palanut pitkäaikaisessa Labour-hallituksen tuhlausvimmassa ja tuhansien siviilivälimanagerien palkkaamisessa kontrolloimaan sairaanhoitajien, lääkäreiden sekä muiden sairaanhoitoalan työntekijöiden tuloshakuista praktiikkaa,missä potilaat tulivat kärsimään henkilökunnan ylipaineessa vakavista laiminlyönneistä.Useissa tapauksissa potilaat olivat kuolleet sairaaloissa lääkityksen puutteesta,dehydraatiosta ja jopa nälästä.

Tootingin temppinä
---------------------------------------
Toot:
verbi: toitottaa,töräyttää,antaa äänimerkki
slangiverbi: pierrä,mennä ryyppäämään,nuuskata kokaiinia
slangisubstantiivina: kokaiini


Vanhan Royal London-
sairaalan fasaadi
 Whitechapelissä
Vuoden 2003 talvikuukaudet lähenivät papinpojan pensselihommien laskiessa nollaan kuin ulkolämpö seinämittarissa.
Ulkomaalarille kesäkuukaudet olivat vilkasta tienestiaikaa.
Jussi oli yrittänyt hakea Royal London-sairaalaan henkilostöosastolta  työpaikkaa sairaalan materiaalihallinnossa,mutta turhaan,koska ilmoitetut vakanssit oltiin pantu virallisesti hakuun ja täytetty ennalta osastojen sisäisin siirroin.Lakimukaisesti ennalta täytetyt vakanssitkin piti julkistaa.Royal London-sairaala piti kerran myös oikeat työpaikkamessutkin Whitechapel Roadin vanhan sairaalarakennuksen akatemiasiivessä,mutta sieltäkin tarjotut vapaat vakanssit eivät koskaan tärpänneet....eivätkä vaimon sairaaloissa palvelevien filippiinoystävien sisäinen mafiakaan,missä suhteilla kuiskittiin pomoille lähisukulaisten palkkaamisesta osastoille.
Filippiinomafia toimi hyvin myös pappilan Jussin filippiinovuokratalossa itälontoolaisen Forest Gaten Shrewsbury Road 42:ssa.
Royal London-sairaala oli itä-Lontoon NHS:an eli National Healthcare Systemin keskitetty The Royal London and St. Bartholomew Hospital Trustin värväyskeskus.
Shrewsbury Roadin filippiinotalon yläkerran batangesilaista Manolo Serranoa oltiin pyydetty Onet Castron,toisen yläkerrassa asuvan manilalaisen filippiinokaverin kautta  Harley Streetin sairaalan CSSD:lta (=Central Sterile Supplies Dept eli steriilien materiaalien keskusvarasto),olisiko Don Manolo kiinnostunut tekemään väliaikashommia  St.Georgen sairaalassa Tootingissa,etelä-Lontoossa.
Manolo oli kuitenkin saanut vakipaikan keski-Lontoon St.Bartholemewin eli Bartsin sairaalan CSSD:lla.
Jussi nappasi tästä tilaisuuden matkustamalla Ruislipiin,Middlesexiin junalla Medical/Hospital-työvoima-agentin toimistoon allekirjoittamaan työsopimusta.
Toimistossa luvattiin temppipaikan olevan ainakin puolen vuoden tingin,joka kattaisi maalarin luppokuukaudet.
Työ tulisi olemaan sairaalaan keskusvaraston steriilien materiaalien pakkausta sekä jakelua osastoille sekä klinikoille.
Numero 25 bussi Holborniin
lähellä Bankin metroasemaa
Lokakuun ensimmäisenä päivänä hän matkusti Stratfordin asemalta maanalaisella Bankin asemalle,vaihtaen alimmassa kerroksessa Northernin etelälinjalle Tooting Broadwaylle.Talvitakun taskussa vibrasi uusi Nokia-kännykkä,jonka hän oli saanut vaimoltaan lahjaksi edellispäivänä,suomalaisena Sorjan päivänä eli syntymäpäivänään.
56 vuotta oli painamassa talomaalarin hartioita.
Lokakuisessa aamusumussa Tootingin St. George-sairaala näytti melko uudelta rakennukselta verrattuna Royal London-sairaalaan mureneviin ja nokisiin tiilirakennuksiin,jotka oltiin rakennettu kuningatar Viktorian hallintoaikana 1800-luvun puolivälin jälkeen..
Käveltyään aamutihkusta sairaalan rahtilaiturilta himmeästi valaistua käytävää pitkin CSSD-varaston ovelle hän yllättyi tulevan työpaikkansa olevan vain  niinsanottu ’hole in the wall’eli reikä seinässä.
Varasto käsitti muutaman kromivaijerihyllyn ja pari työntökärryä.
Varastopäällikkönä oli isoperäinen ja hampputukkainen etelälontoolainen cockneynainen Pat,jonka murre muistutti My Fair Ladyn Mr. ’igginsin gutturaaliselta slangilta.
Patin apurina oli brittiläisessa Guianassa syntynyt puolitoistametrinen ja harmaatukkainen intialaismies Willie,joka Jussista silmäkosketuksia välttäen tuntui ensitapaamisesta olevan tyypillinen esimiehensä tai tässä tapauksessa esinaisensa perännuolija..
Jussi oli pitkän työrupeamansa aikana Saudissa tavannut monta samankaltaista Yes Sir-miestä isolta aasialaiselta mantereelta..
Jussi tulisi korvaamaan lopulliselle sairaslomalle menneen Stevenin,bermudalaisen varastomiehen,joka käytti sairauspaivärähojaan töistä lintsaamiseen.
Intialaisguaianalainen noin kuusikymppinen vilkas kettu Willie,näytti Jussille sairaalan monet kerrokset sekä siivet osastoineen,minne instrumentteja ja päivästeriilejä piti toimittaa,samoinkuin poliklinikan leikkaus-ja paikkausteatterit,joista piti iltaisin kerätä ns. Dirties-kamat eli likaiset ja veriset sakset sekä tongit steriloitavaksi.Viekkaudellaan ja kieroudellaan Willie olisi päihittänyt jopa Willie Wonkan suklaatehtaalla,luikahdellessaan osastonhoitajien toimistoihin kaatamaan itselleen mukiteet ja pistämään taskunsa täyteen Oreo-keksejä.
Jussin päässä sairaalan sekava monisiipinen pohjakaava meni täydelliseksi Haminan kartaksi satelliittimuodossaan jo ensimmäisenä päivänä,kunnes satelliittisiivet, osastot ja kerrokset hisseineen hiljalleen loksahtivat maantieteellisesti paikoilleen.
St.George oli puolta pienempi Riyadhin King Faisal-sairaalasta,minkä pohjakaava oli suorakaiteenmuotoisena amerikkalaisen yksinkertainen.
Portacabin-toimisto
Britit taas urakoivat vanhojen sairaalarakennusten ympärille lisäsiipiä sekä erillisiä rakennuksia että "portakabiineja" väliaikaistoimistoiksi,saaden sairaala-alueen näyttämään pysyvältä työmaalta.
Nytkin sairaalaa laajennettiin itä-länsisuuntaan lisäsiipineen,jotta ilmakuvasta alue muistutti hämähäkin seitiltä erillisine satelliittipesineen.kuin jokin kaukoavaruudessa leijuva Skylab.

CSSD:n steriilimateriaali tuli aamuisin Eastbournin keskusvarastolta häkkikärryissa varastokomeron eteen.Iltaisin kerätyt steriloitavat instrumentit menivät takaisin Eastbournin autoklaaveihin sekä uudelleen pakattaviksi.
Samoin Patin tilaamat päiväkamat tulivat laatikoissa pantaviksi koodatuille hyllypaikoille.
Aamutöikseen Jussi,Pat sekä Willie pakkasivat klinikkakuormat valmiiksi,jonka jälkeen Jussi jakeli synnytysosastot ja seimet alkuharjoitteluksi erikokoisine pillutonkeineen ja leikkaussalipakkauksineen.
Hänellä ei ollut tiedossa,että vaginatonkejakin löytyi niin monta eri kokoa,vaikka urallaan oli luuranut monestakin reiästä sisälle.Hänen Riyadhin King Faisal-sairaalan hyvä kaveri ja hammaslabran esimies,tenneseeläinen tumma Maurice Williams oli kylläkin tutustunut paljon enemmän naissukupuolen haarojen väliin,äkättyään keksiä niille oikean pissakatedrinkin.Mauricelle keksintönsä patentista alkoi taalarojalteja kasautumaan oikein urakalla pankkitilille,että palasi pitkän Saudi-työrupeamansa perästä Amerikkaan nauttimaan leveästä elämästä Lita-filippiinovaimonsa kanssa. Jussi ja Maurice sairaalan henkilöstökaartissa näyttivät erikoiselta lyhytvartiselta kaveriparilta,joista yksi oli vaalealettinen Leif Erikssonin näköinen pätkäviikinki ja toinen tumma,lyhyenläntä ja harmaakikkaratukkainen Uncle Tom..
1998 Jussi materiaali-inttaajana
vaimoineen
vasemmalla
King Faisal-sairaalan sydänteho
-osaston
 kahvihuoneessa
filippiinohoitureiden kanssa
St.Georgen sairaalan alakerran röntgenosastot sekä poli tarvitsivat täydennyskamansa päivittäin ,samoin kuin koronarileikkausosasto eli CCU,hedelmällisyysklinikka sekä kymmenisen muuta pikkuklinikkaa eri sairaalasiivissä.
Matkailua rohmureunakärryillä tavarahissejä ylös ja alas,käytäviä itään ja länteen,pohjoiseen ja etelään kesti melkein kuusi tuntia päivässä.
Loppuaika työpäivästä meni tilausten teossa osastoilla normaalissa materiaali-inttauksessa,jota hän oli ammatikseen tehnyt jo King Faisal-sairaalan materiaaliosastolla .
Jussi sai näpeilleen jo työuransa alussa Patin kautta,Willien kanneltua uuden kärrypojan ylitilanneen osastoille materiaaleja,vaikka hän oli seurannut osastojen tilauslistoja, hyllyjen varankimäärien alitettua minimitasot,mitkä automaattisesti tarvitsivat täydennyksen.Lisäsyynä olivat osastonhoitajat,jotka eivät halunneet kuukausittaisia lisäkulunkeja kustannuspaikalleen,keikkumalla siten varangeissa melkein riskirajoissa säästöissään..
Willie oli alkanut kilpailla lisäksi Jussin kanssa nopeudessa,vaikka vanhana konnana kerkisi vielä juoruilla osastonhoitajien kanssa sairaalan asioista inttauskierroksiensa sivussa.
Willie oli kimpassa monen vanhan osastonhoitajan kanssa,pyytämällä näitä soittamaan Patille varastoon,etteivät hyväksyisi tilausten vastaista varastolaskutusta steriileistä materiaaleista,vaikka osaston varastosaldot keikkuivat kriittisesti yksiköittäin hyllymarginaaliminimirajan alapuolella.
Jussi oli jo aivan työrupeamansa alussa huomannut kaksihenkisen steriilivaraston kuppikuntaisuuden ja sen päälle myöskin keskeisen kateuden,Patin ja Willien erikseen tehdessä osastokierroksia sairaalassa.
Kumpikin panetteli toistaan Jussille,mutta yhdessä ylistivät toisiaan taivaisiin varastossa,jakamalla jopa vapaa-aikansa Patin Tootingin läheisellä ’allotmentilla’ eli siirtolaispuutarhamökkipalstalla sekä Willien St. George-sairaalassa työskentelevän hoiturivaimon kanssa ostareissa..
Jussin mielestä maailma oli tosiaankin kutistunut pieneksi työntekijöiden pikkusieluisuudessa ja kuppikuntaisuudessa,jollaista hän oli tavannut jo 70-luvulla Suomessa,80-90-luvuilla Saudi Arabiassa sekä Filippiineillä...ja nyt 2000-luvulla Britanniassa,josta oli muotoutunut vapaassa maahanmuutossa pienoismaapallo.
Ihmiset ihonväristä,kielistään ja uskonnoistaan huolimatta olivat samanlaisia hyveineen ja paheineen.
Hän yritti olla välittämättä ilkeistä puheista,keskittymällä parhaiden kykyjensä mukaisesti osastojakeluihin,kun vain saisi olla tarpeeksi kauan pois sisäänlämpiävästä steriilivarastosta.
Periaatteessa häm melkein yksin hoitikin koko sairaalajakelun, Willien lintsatessa Eastbourne Medicalin Ford Escort-pakettiautolla kulkien päiväjakelukierroksilla Tootingin ympäristön pikkuklinikoilla.
Welcome to Tooting Life




Tooting-nimi oletettavasti tulee junapillin vihellyksestä.
Suomalaisen Rosvo-Roope-laulun ....ja Roope tuutingin---
slangiverbi
’to toot’ merkitsee ryypätä.
Silti kävellessaan iltapäivisin Tooting Broadwayllä metroasemalle,hän näki Broadwayllä vain pari pubia.
St.Georgen sairaala oli osastoittain täynnä filippiinohoitureita,monien oltuajo pitkään 
brittikansalaisia..
Ei ollut maailmassa kolkkaa,mihin filippiinopinoy ei olisi mennyt työn perässä.


Eräs pinoymerimies kertoi tavanneensa jopa Grönlannissa filippiinobaarimikon yhdestä sata-
makapakasta .
Tootingista löytyy myös Charlie Chaplin Seniorin eli kuuluisan mykkäkuvakoomikko-Charlien isän hauta.
Isä Charlie oli ollut vaudevillekoomikko,joka alkoholisoituneena oli paljon erossa perheestään.
Hän ilmeisesti Lambethin Vauxhallista,Charlie Chaplin Juniorin syntymäkaupunginosasta muutettuaan
päätyi Tootingiin ottamaan viimeisen tuutinkinsa.

Pappilan Jussi oli ihan toisessa yhteydessä Filippiinikirjeissään kirjoittanut työmatkastaan Tootingiin
 bussilla ja junalla seuraavaa:

--Jussin käydessä töissä Etelä-Lontoossa Tootingissa joutui aamuisin ajamaan No.25-bussilla 
Stratfordin asemalle,josta Central Linen maanalainen vei Bankin asemalle.
Bank on kolmiosainen tuubiasema,jossa poika joutui juoksemaan alakertaan 
rullaportailla Northernin asemalle.
Northernin linja meni aina pohjoiseen Ruislipin ohi Edgewareen asti Middlesexiin,missä 
Jussin työnvälittäjä piti toimistoaan.
Northernin eteläreitti vei Elephant & Castle-aseman kautta Kenningtoniin,Charlie Chaplinin kotinurkille.
Vielä aktiivinen filmitähti Michael Caine on syntynyt Elephant & Castlessa.Caine ei koskaan 
ollut päässyt filmeissään eroon omasta cockneyaksentistaan.Jussi ikuisesti muistaa Cainen Alfie-filmin,
missä sankari mursi cockneytä puolitoistatuntisen pätkän ajan.
Elephant & Castlestä juna ajoi Claphamin asemien läpi Tooting Broadwaylle,
josta hän käveli puolisen kilometriä  St.Georgen sairaalaan.
Aiemmin St Georgen sairaala oli aivan Lontoon keskustassa,mutta 
pystymättä laajentumaan,rakennettiin uusiksi Tootingiin.
Kokonaan uusittu sairaala kuului Eastbournen materiaalihallinnon alaisuuteen,joka
 kattoi kymmenisen pienempää sairaalaa ja klinikkaa,aiheuttaen keskushallinnollaan 
viiveitä ja puutteita osastojen toiminnassa.
Tootingissa oli jossain Charles Chaplin Seniorin eli Charlien isän hauta.
Tämä oli kuollut vuonna 1904 maksakirroosiin viihdyttäjänä seka lavakoomikkona.

Ei kovinkaan kaukana Tootingista Welthamissa sijaitsi myös Bob Hopen synnyinkoti,
1939 Bob Hope

jonka pohjalta voidaan todeta,että ainakin muutama brittisyntyinen kuuluisuus on lähtenyt
Hollywoodiin Etelä-Lontoon pikkuborougheista.
Northernin eteläisin päätepysakki oli Tootingin jälkeen Mordenissa,
minkä nimi kalskahti murhalta ruotsinkielellä.
Hän itse oli asunut Manilassa Paranaquen kaupungin Mervillen asuinalueella,jota
 vielä 1960-luvulla oltiin kutsuttu Killing Fieldsiksi eli tapponiityiksi 
ennen asuinalueeksi kaavoittamista...
Mervillen portti.Juhart 1995
Merville taas on ranskaa,tarkoittamalla merenrantakylää,mutta oikeasti asuinalue oli tarkoitettu 
MERALCO:n eli Manila Electric Companyn toimihenkilöille.Siitä sitten muokkautui nimi MER-VILLE 
eli Meralcon kylä.
Manilan gangsterijengit lopettelivat ja heittivät uhrejaan korkeaksi kasvaneeseen heinäniittyyn,
josta myöhemmin tuli Mervillen asuinalue.
Viela 80-luvulla Mervillen ja Molaven keskeiselle niitylle pakkolaski muutama DC-3 rahtikone.
Kerran 90-luvulla yksi pikku-Cessnakin tipahti yhden talon katolle,polttamalla koko rakennuksen.
Pilotin pää ja ruumis erillään kelluivat uima-altaassa.
Talon pikkulapset kuolivat häkämyrkytykseen,koska filippiinot turvamielisinä taloon 
tunkijoita vastaan yleensä kalteroivat jo rakennusvaiheessa joka ikkunan.
Grill-sana Manilassa ei merkitse grilliä,vaa takorautaista ikkunakalteria,,

Merville- nimen tapaa myös Normandiassa,jonka laäpi liittoutuneet ajoivat D-Dayn jälkeen
Alankomaihin häätämään niksmanneja kotiin.
Morden tai Merville....,molemmat  nimet saavat Jussin ihon kananlihalle ....

Jussinkin tuutinkionni tuli lyhkäseksi, Eastbournen hallinnon päättäessä peruuttaa kalliin temp-
piviran ,työvoima-agentin laskuttaessa sairaalaa Jussista 100 puntaa päivässä,maksamalla hänelle palkkaa
noin 60 puntaa,kun vakinaiset työntekijät Pat sekä Willie ansaitsivat 50 punnan päiväpalkkaa...
Pat-manageri sekä kettu-Willie olivat tosiaankin kateellisia temppimiehen palkasta.
Jussi sai myös tehdä ylitöitä,Patin ja Willien kieltäydyttyä kunniasta työn ulkopuolisten yhteisten 
harrastusten takia..
Kaksi kuukautta Jussi kulutti kengänpohjiaan sairaalan käytävilla,hyvästellessään jotenkin
helpottuneena minivaraston henkilökunta,tokaisten Patille:
--See you in the next life!..Nähdään seuraavassa elämässä!”

Ja sitten Jussi otti viimeisen tuutingin Tooting Broadwayn pienessä pubissa,suuntaamalla sitten
kengänkärkensä metroasemaa kohti!



Portlandin porteri

Portland-sairaala

V. 2003 Joulun jälkeen Jussi oli päässyt työhaastatteluun keskilontoolaisen
Great Portland-kadun yksityissairaalaan
leikkausaliylihoitajan,karibialaisverisen Jennyn toimistossa.
Haastattelun jälkeen kotiin palattuaan Oxford Streetin bussissa,vaimo kertoi   
saaneensa soiton sairaalasta,että Jussista oli tullut porteri eli sairaalan potilaskuski.
Tehtäväkuvana olisi kuljettaa potilaita paarivuoteilla ja pyörätuoleilla osastoille seka leikkaus-
saleihin.
Jussi ei ollut aluksi kovin innokas ottamaan työtä vastaan,Jennyn luvatessa maat sekä
taivaat tulevaisuudenkuvasta,osaston potilaskuljetuksen superviisorina.
Aloittaessaan ensituuriaan scrubeissa eli leikkaussalivihreissä, Jenny käski tuuriyli-
hoitajaa filippiiniläistä Margaretia kertomaan uudelle porterille,että tämän pitaisi mennä Mary-
lebone-kadun toiseen päähän kävellen sairaalaan klinikalle verikokeisiin sekä sopimuksen loppu-
silaukseen.Marylobone Street on myös kuuluisa madame Tussaudin vahakabinetista,
jossa hän oli tavannut jämähtäneitä historian kuuluisuuksia.
Aatu ja Jussi

Jussi hiessä vaihtoi vaatehuoneessa takaisin siviileihin,kysymällä sairaalan pääsisäänkäynnin
vastaanottoneidiltä neuvoa osoitteeseen.
Neiti antoi ylimalkaisen sketsin klinikan sijainnista.
Jussi harhaili Oxford Streetin seka Marylebone Streetin välisiä pikkukatuja kaatosateessa
 ilman sontikkaa,kysymässä
 ohikulkijoilta  klinikan osoitetta.
Kukaan ei tiennyt eikä kiireessä yksikään kerinnyt kertomaan.
Jussi oli läpimärkänä ja sonnikattomana vihdoin löytänyt kadun ja osoitteen ,joka oli
aivan muualla,mitä Portlandin sairaalan reseptionisti oli neuvonut.

Palattuaan piikityksestä ,Jussi tunsi nuppiansa huimaavan sekä kuumeen nousevan
kasvoja kuumottamamalla.

Hän kävi pikaisesti vaihtamassa scrubit päällensä,melkein pysymättä tolpillaan.
Hiukset vielä märkinä hän meni filippiinoylihoitajan Margaretin luo kertomaan
olevansa kipeä.
Jussi pyysi paasta kotiin vaihtamaan kuivia vaatteita paalle ja lepaamaan kuumeessa.
Margaret alkoi haukkua Jussia ensimmisenä työpäivänä sairastumisen takia,joka
sekoittaisi koko portteriskeduulin.
Jussi sanoi,ettei kipeäksi tuleminen ollut äanen vikansa.Miksi pitää lähettää uusi
työntekijä yksinään harhailemaan keski-Lontooseen vain epäselvä paperilappu kädessään jonain osoit-
teena suuressa miljoonakaupungissa.
Jussi sanoi palaavansa töihin, kunnes kuume laskisi.
Poika makasi kuumehoureessa melkein viikon,yrittäessään kuntouttaa itseään työkuntoiseksi jopa
lenkkeilyllä.
Hän soitti Margaretille toipuneena,etta voisi palata töihin.
Ylihoitaja pyysi Jussia palaamaan osastolle seuraavana aamuna.
Astuttuaan alakertaan kierrerapuissa leikkaussalien hoituriasemalle,punapartainen
tuuriylihoitaja Ken käski häntä menemään suoraan Jennyn toimistoon.
Jussin koputtaessa Jennyn ovea kikkaratukkainen karibialaisylihoitaja pyysi
poikaa istumaan.
”Miksi olet täällä osastolla?
Margaret oli käskenyt sinua menemään sairaalaan sisäisen
 hallinnon luennolle!” 
”Puhelimessa Margaret käski minua saapumaan osastolle,mainitsematta mitään
luennoista.” Jussi vastasi.
Jussi alkoi haistaa jotain mätää.Jutut eivat mallanneet ylihoitajien versioissa.
”Niin,ja Tootingin sairaalasta seka Medical/Hospitalista ei ole tullut postissa
suosituskirjeita,mitä vaaditaan sopimuksen loppuunvientiin.”
Jenny jatkoi verukkeita keksiessään.
Jussista alkoi tuntua,että puolen päivän työstä Lontoon kalleimmassa privaattisairaalasta alettiin väsäämään
erokirjettä.
”Me olemme,kuten sanoin haastattelussa,pieni maailman mikrokosmi täällä
leikkaussalissa."
"Olemme monikultturinen pikku maailma täällä kellarikerroksessa."
"Olen huomannut puheistasi nimiteltyäsi filippiinoja rotunimillä,mitkä eroittavat ilkeästi
vaähemmistökansalaisuuksia muista."
"Puheistasi pilkistelee melko rasistinen asenteesi,millaista minun
hallinnossani ei lainkaan sallita.”
Jussi tiesi koko puheen olevan veruketta nopeaan haihtumiseen kysyessään Jennyltä:
”Milla muulla nimellä minä viittaisin filippiinoihinkuin filippiinonimellä....pinoyllako..
joka on heidän kollemtiivinen lämpinimensä?"
"Vaimoni ja lapseni ovat filippiinoja ja olen asunut saarilla yli kaksikymmentä
 vuotta,eikä kukaan pinoy ole loukkaantunut puheistani kutsuessani filippiinoja filippiinoiksi rasistisena.”
”Mistaä johtuu tällainen sipulinahkaisuus,jollaista olen tavannut vain silloin .kun 
amerikkalaiset kutsuivat heitä pieniksi ruskeiksi serkuikseen..ja sellaisetkin ovat tapahtuneet 1930-luvulla?
"Minusta tuntuu,että sairaalanne pohjakerroksen minimaailma
kärsii jostain tekemällä tehdystä värikompleksista,mikä heijastuu eräänlaisesta manageritasoisesta
 epävarmuudesta sekä alemmuskompleksista.."
"Olen koko urani aikana työskennellyt monikansallisessa
työympäristössä ja nyt ensimmäistä kertaa minua syytetään rasismista!”
”Mina tiedän tämän kaiken tekosyyksi ja toden puhuakseni,en viihtyisi sekunttiakaan teidän
 pikkumaailmassanne."
"Tuntuu,että teidän Margaret-filippiinokolleeganne on näyttänyt
tyypillisen kolonialistisen rapuluonteensa,mitä olen kohdannut melko harvoin edes Manilassa.”
"Nykyään kuulen joka suunnalta Firlippiineiltä..radiosta,televisioista ja lehdistä lauseen..että
"Olen ylpeä ollessani Filippiino!".."I am Proud to be a Filipino!"

Jussi nousi tuolilta kädet vavisten,miten yleensä käy hermostuessaan ja
suuttuessaan.
Jenny kysyi,miksi hänen kätensä noin vispaavat,Jussin vastatessa takaisin.
”Minä olen jo lapsesta asti  hermostunut epoikeudenmukaisuudesta sekä päin kasvojani valehtelusta.
"Unohtakaa se raamatullinen värisokeus!"
"Minaä olen tehnytkuulkaa työtä kenenkään väriin katsomatta,pitämällä kanssaihmistä ihmisenä.
"Eräs parhaita ystäviäni on afroamerikkalainen Maurice Williams,josta pidän hänen 
 luonteensa enkä ihonvärinsä mukaan mitä parhaimpana kaverina ja ihmisenä.”
”Hyvästi Jenny!”
”I’m so sorry1”
Ylihoitaja sanoi vääntämällä kultaisia vihkisormuksisia käsiään:
"Jos myöhemmin haluaisit työskennellä Portlandin sairaalassa,suosittelen sinua muille
osastoille.”
”Ei kiitos!”
 Jussi vastasi liikuttuneena,jolloin Jenny kiersi pöydän takaa halaamaan
papinpoikaa.
Great Portlandin kadulla Jussi käveli puolisokeana vihasta sekä liikutuksesta näkemättä muuta kuin harmaita
ihmishahmoja,saapumalla Oxford Streetille bussi numero 25:den pysäkille.
Jussi Haymarketissa
Filippiinien suurlähetystön edessä

Istuuduttuaaan double-deckerin yläkerran istuimelle,Jussin kädet vispasivat taukoamatta
yhden päivän bussipassilippua.
Hän ei nahnyt mitään maisemia Oxford Streetin ja Forest Gaten välillä,ajatusten
kelatessa aamupäivän tapahtumia monina uusintoina.
Kotona hän herätti vaimonsa,joka oli saapunut yötuurista.
Hän kertoi koko tapahtuman,Gerryn ihmetellessä koko tapausta ennenkuulemattomana.
”Ehkei se porterin työ ollut sitten leipääsi!”
Gerry sanoi väsyneenä.
”Katsotaan huomenna jotain parempaa sinulle!”
Portland-sementtisäkki


”Se oli viimeinen kerta,kun hain yhdestäkään sairaalasta töitä ja sinun mielihalujesi
mukaan!
Jussi tokaisi kiihtyneenä.,ottaessaan Stella-olutpurkin jääkaapin
ovesta.
”Minun kropalleni ei lasarettityo sovi!”
”Minä sanon nyt ja tässä kuin Saudi Arabian Jubailin paskimon suomalainen betoniautokuski illanistujaisissa,
 kaveriensa vain puhuttua töistä,peittämällä aropontikkalasinsa kourallaan:
--Nyt ollaan valettu niin paljon betonilaattoja ylitöinä meidän juhlissa,että Portlandin 
sementtipölykin tuppaa ihan viinamukiin sisään!”

V.2004 maaliskuussa Jussi seisoi jälleen alumiinitikkailla Daly Roadin varrella pensselöimässä erään
tumman grenadalaisityttären talon julkisivua,laulellen Stevie Wonderin ja Paul McCartneyn biisiä 
----Ebony and ivory..go together in perfect harmony.....maalarin heilutellessa valkoista ulkolateksipensseliä
sekä musta-aurinkolasista päätään vasemmalle ja oikealle....


sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kun vankkurit vyöryivät kauppalaan.Vanguard-stoorin loppuvaihe.

1957 ca.Savonseutu Osuusliikkeen Kangasniemen
liike ja 1956 S-V Pick-Up

Ruotsalaiskilpinen 1954 Standard Vanguard
Estate Phase II henkilöfarmarimalli


1954 Bensiininjakelua Britanniassa
Juhart 2004
Vanguard Phase I ja II mallia v.1947-53 sai oikeana ikkunafarmarimallina,joka kooltaan ja isoilta pyöriltään vastaisi nykyisiä SUV-henkilömaastureita.Kovin montakaan sellaista en nähnyt liikenteessä.V.1954 Vanguard sai ensimmäisenä brittimallina dieselmoottorin,joka pohjautui Ferguson-traktorin vastaavaan. Vanha Vanguardin 2088cc bensiinikone yksikurkkuisella Solex-kaasuttimella kulki yhä Brittein saarilla 72-oktaanisella "puulibensiinillä" bensiinin vapautumiseen asti.Bensiinisotaa käytiin vielä v.1954 jakeluasemilla polttoaineen säännöstelyn takia. Vanguard keikkui edessä kierrejousilla ja takana lehtijousilla ja sen sai pysähtymään Lockheedin nestejarruilla.Phase II-malliin sai jopa kolmipykäläisen rattivaihteen jatkoksi kojetaulusta painettavan ylivaihteen.
1952 Turun 1. ulataksi Austin A70
Hereford.Taustalla 1948
A2 Checker-pirssi
 Auton kojelauta näytti spartaaniselta ja sen sohvapenkit oltiin vuorattu Vynide-ruutukankaalla keinonahkaisin ja optiona ihkanahkaisin sivuin.Vastaavankokoisessa Austin A70 Herefordissa oli vastaavanlaisesti oikeat punaiset nahkapenkit.Yhtään Vanguardia en kyllä koskaan tavannut taksiliikenteessä,mutta Turun ensimmäisinä v.1952 ULA-takseina näkyi Checker-jonon keulilla yksi musta Austin A70 Hereford.
Kotikauppalassani ei näkynyt yhtään brittipirssia taksitolpalla,vaan kalusto koostui jenkkimerkeistä,kuten Fordeista,Chevroleteista sekä Plymoutheista.Evakkoreissullamme Harjavallan kirkonkylässä v.1954-56 näin kylläkin taksitolpalla yhden brittiläisen Humber Hawkin.

Kirkonkylän aseman taksit
Juhart thumbnail 2010

Vankkurin 3. sarja (1955-58) Giovanni Michelottin kynästä

1955 Standard Phase III 4-door Sedan
V.1954 syksyllä Vanguard oli muuttunut täysin Phase III Michelotti-korisena. Auto näytti ensimmäisenä brittiautona pikkujenkiltä,joka oli saanut kromiset lainahampaansa saksalaiselta 1954-56 Opel Kapitäniltä.Minusta sen kromihymystä vivahti myös 1954-mallisen Plymouthinkin irvettä. Michelotti oli mielestäni apinoinut myös Raymond Loewyn 1954-mallisen Studebakerin kylkipokkauksia,joskin nurinpäin.Standard Phase III-mallia sai samalla vanhalla 2088cc-kansiventtiilinelosmoottorilla,mutta se sai lisäksi pikkuveljekseen riisutumman 1670 cc-neloskoneisen Ensign-mallin (vänrikki). Isoa Standardia myytiin myös farmarimallina,joka mielestäni oli paremman näköinen kuin sen korkeakattoinen ja vilttihattumiehille tarkoitettu sedanmalli. Standard ei koskaan mennyt liikaa amerikkalaismuodin perässä panoraamalasein,kuten sen kilpailijan Rootesin Humber Hawk,joka apinoi kuoseillaan 1954-mallista Oldsmobileä.
1958 Standard Ensign Estate
1956 Vanguardia tai nyt pelkkää Standardia ehostettiin sporttisemmaksi 2138cc-90hp-neloskoneisella Sportsman-mallilla,joka oli saanut kaksoisvärit sekä Triumphmaisen kromimaskin nenälleen.Sportsmanin moottorinakin oli Triumph TR2:sta ja TR3:sta tuttu voimanlähde.Sen vauhdinhillitsimet eli jarrut olivat myöskin Triumph TR3:sta.Aluksi sen piti tulla uudeksi Triumph Renowniksi vanhan veitsenteräkylkisen ja Mayflowerin isoveljen Renownin jatkajaksi.Valitettavasti mallia myytiin v.1956-58 vain 901 kappaletta. Sportsman ei nimestään huolimatta ollut kovinkaan urheilullinen ajo-ominaisuuksiltaan.Sen kiihtyvyskään ei paljoakaan petrannut tavallisen ison Standardin menosta 19.2 sekunnilla nollasta sataan.Auto nykyään on erittäin harvinainen pelastuskohde.
1956-58 Standard Sportsman



Ensigniä myytiin isompi määrä Britannian kuninkaallisille ilmavoimille ja siviilimarkkinoilla se sai moottorivaihtoehdokseen 1.6-litraisen ja nelisylinterisen Perkins-dieselin v.1960,jolloin auton merkkinä oli Standard Ensign Vanguargin sijasta..Ensign Diesel ei ollut 43-hevosvoimaisena mikään maantiekiitäjä,joskin sillä pääsi 50 mailin matkan yhdellä diesel-imperiumigallonalla.

Vignalen parantama Michelottin 3. sarja 1958-63

1959 Standard Vignale brosyyri
Michelottin jotenkin raskaalla kädellä muotoileman Phase III:n koria Standardilla pyydettiin toista italialaista koriräätäliä Vignaleakeventämään uusiin 1958 malleihin.Vignale kevensi koria kapeimmin ja kromatuin ikkunatolpin,suurentamalla myös etu-ja takalasien pinta-alaa.Hymykseen se sai siromman ja leveämmän vaakakromiripaisen maskin. Konepuolella Vignale-sarja sai vaihtoehdoksi v.1960 uuden 1998cc-80hp-kansiventtiilikuutosen Solexin tuplakaasuttimin,joka ei paljoakaan parantanut raskaan auton kiihtyvyyttä (19.7 sekunttia nollasta sataan).Vaihdekepinkin sai myös vaihtoehtoisesti Vignalessa lattialle.Sama 1998cc-kuutoskone ilmestyikin v.1963 Michelottin muotoilemaanTriumph 2000-malliin,joka korvasi jo vanhentuneen Standard Vanguard Phase III-sarjan. Standardin pienempi Pennant oltiin samoin korvattu v.1959 Michelottin piirtämällä tetävälinjaisella Triumph Heraldilla,joskin se moottoriltaan ja alustaltaan pysyi vanhana Standard 10:nä.


1962 Standard Vignale Six


1964 Triumph Mk I 2.5 PI
Suomalaisia maaseutuvankkureja


1948-50 Phase I Standard Vanguard.
Aaron auto
Anna Amnellin kuva
Jälkipolville ei ole jäänyt montakaan Standard Vanguard- eikä Standard 8-10-mallista autoa entisöitäväksi.
Maatuneita ja ilkivallalla tuhottuja raatoja kylläkin löytyy jostain perämetsistä.Yhtä 1954-mallista,museorekisteristä Phase II ja konttiperäistä ollaan myyty Nettiauton palstalla.Yhtä toista projektitasoista ja ilmoituksen mukaan 1948 Phase I-mallia ollaan myös tarjottu Nettiauton palstalla Tammisaaresta.




1955 Suur-Savon osuusliikkeen Kicipajan sivuliike.
1954 Morris Minor ja 1952 S-V Phase I


Tammisaarelainen ca 1952 Phase I S-V
projekti
1960 Salon Seudun Osuuskaupan
maatalousosaston piha
Myyntikuvan mukaan Phase I on varustettu isommalla takaikkunalla,joten malli voisi olla 1952-mallinen.
Vanhojen valokuvien mukaan 50-luvun taitteen ja alun Vanguardeja on liikkunut ympäri Suomenmaata lukuisia määriä.Kuten stoorin ykkösosassa mainitsin,että Hankkijan Ferguson-huolto käytti huoltoautoinaan Vanguard-pakettiautoja ja TVH Pick-up-malleja työautoina,niin ilmeisesti valokuvien mukaan SOK:n maaseutuosuusliikkeet käyttivät niitä myös jakelukuljetuksiin.Kotikauppalassakin Salossa paikallinen SSO myi Fergusoneja ja Massey-Fergusonia Traktoauton keskittyessä Volkswagenien myyntiin.






1954 Ilomantsin seurakuntatalo ,1950 Fordson E38W
paketti ja
1953 S-V Phase I

1960 ca. Käpyläntien TB ja 1956
S-V Pick-up
.Jokapojan kahvipakettikuvat ja leluvankkurit


1956 No 14 Standard Vanguard Phase II
kahvikeräyskortti
Autokiiltokuvat ja 1956 Standard
 Phase III toinen alaoikealta

1954 Pauligin
S-V Phase II keräyskortti
Vasta ukkoiässä ryhdyin keräämään Corgin,Dinkyn ja Matchboxin sinkkivalumalleja.Pikku-Jussina keskityin vain leluautopuutteessa keräämään Pauligin Huomiokahvipaketeista autokeräilykuvia,jotka koulussa välitunneilla kelpasivat vaihtureiksi muiden kahvimyllyjen ja osuusliikkeiden autokuviin. Minullekin tuli Vanguardin kahvipakettikuva liimattavaksi keräilyalbumiini.
Ennen kahvikeräilykortteja keräilin v.1954-56 Harjavallassa kirkonkylän paperikaupasta taskurahoilla ostamiani autokiiltokuvia,vaikka kiiltokuvien keruu kuului likkojen harrastuksiin.
Kiiltokuvat tulivat oikein arkeissa,joista sai saksilla leikattua ja liimattua niitä jopa koulukirjojen paperoituihin kansiin.Muilla luokkakavereillani oli tavallisia hyllypapereilla paperoituja kirjankansia,mutta minäpä liimasin oikein vahapaperin päälle niitä autokiiltokuvia.
1954 Austin A40 Somerset
Komein kiiltokuva laskuopin kirjan kannessa minulla oli vaaleanvihreä 1954-mallinen ja pyöreäposkinen Austin A40 Somerset,jollaisen kyytiin pääsin vasta niin myöhään kuin v.1959 Sulkavan partio-opistolla ja jolloin saman vuoden syksyllä ensiesiteltiin Austin A40 Farina,jota Suomessa kutsuttiin Futuraksi.Somersetin kromimaski muistutti muodoltaan urheilumiekkailijan kasvomaskia. Auton omisti kuuluisa partioveteraani Pappa Ollila.
Harjavallassa eräällä isäpastorin Lions-kaverilla ja Outokummun insinöörillä Aineen sedällä oli samoin 1954-mallinen musta Morris Oxford ja meidän pikkupappilan tallissa seurakunnan diakonissa piti 1953-mallista Austin A30-autoa,jonka kuonoa peitti Somersetista pienennetty kasvomaski..Isommassa Austin A70 Hereford-mallissa oli suurin kasvomaski ja kerrotaan,että iso-Austin oltiin rakennettu pienemmän Somersetin ovien ympärille.
2014 viimeiset Morris Oxfordin manttelinperijät
Hindustan Ambassador-taksit Kolkatassa (Kalkutta)
Brittipojat saivat ilokseen keräillä 50-luvun Dinky- ja Corgi-pienoisautomalleja.Kotikauppalani ainoassa lelukaupassa,Suvannon Urheilu- ja lelukaupassa Turuntien varrella lähellä postinkulmaa ei sellaisia löytynyt hyllyiltä,vaan päädyin ostamaan muovipussitettuja Airfixin II maailmasodan Spitfireja,Hurricaneja sekä Messerschmittejä Battler Britton-sarjakuvainnossani.Suurin kokoamani lentokone oli Lancaster-pommikone ja laivoista komeimmat koottavani olivat Queen Mary sekä Titanic..Brittiautokoottavista tekaisin 61-mallisen Vauxhall Veloxin sekä Aston Martin DB4:n.
Standardista eikä Vanguardista ei löytynyt koottavia Airfixin Suomeen tuoduista malleista.
Brittipoikien riemuksi jopa heidän isilleen vaikeasti saatavaa oikeaa isoa Standard Vanguardia löytyi lelu- sekä harrastekaupoista pienoissinkkivalumalleina Triangilta,Corgilta sekä Dinky Toysiltä laidasta laitaan Phase I:stä Vignaleen..Corgilla oli oikea Vanguard-niminen mallisto,joka käsitti kaikki brittimerkit eikä pelkästään Standard Vanguardia.
Alla Vanguardin pienoismallikokoelma kuvina:

1948-53 Corgi S-V Phase I

1948-51 S-V Phase I S-V
1950 ca. Triang Minic vieterivetoinen S-V 
Mimodelsin S-V ambulanssi
Planetdiecastin israelilainen Punaisen
Daavidin tähden S-V-ambulanssi
Corgin RAF miehistöauto Phase III Standard
Spacecroft Tripod S-V De Luxe Phase III
Kenna Modelsin S-V Phase II Estate

Ruotsalaiset ANA-Standard Vanguardit

Yhdenkään Standard Vanguardin kyytiin en kylläkään koskaan päässyt! Siitä syystä ilkuinkin autoa Pekka Töpöhännäksi omituisen kyrmyselkänsä takia (Pelle Svanslös på svenska).Standard-sanakaan ei kaverieni suissa koskaan vääntynyt S-alkuisena,vaan ne lausuivat sen Tantartiksi..tai Tantartti-Vankuaartiksi.
Ruotsissa Nyköpingissä ANA-tehdas, AB Nyköping Automobilfabrik,joka tunnettiin jo sotaa ennen Plymouth-kokoajana,halusi tuotantoonsa Plymouthin näköisen kansanauton,jolloin Standard Vanguard sopi kuvaan 50-luvuna alussa.ANA kokosi sitä henkilömallina,kaappiautona sekä farmarina.Lisäksi se sai rinnalleen pienemmän Standard 10:n ,joka ANA-tehdas risti Vanguard Junioriksi.ANA tunnettiin sodan jälkeen Standard-merkin Ruotsin maahantuojana.
Alla brittiläisen Standard-kerhon kuvaus ANA-Standardeista.Kuvassa näkyy myös sodanjälkeinen Standard 14-pakettiauto,jota Ruotsissa AB Farming,ANA:n alajaosto ja Ferguson-traktoreiden maahantuoja käytti Ferguson-traktorien ja niiden nostolaitteiden huoltoautona.Ilmeisesti Suomessa käytettiin Standard Vanguard Phase I-II-pakettimalleja juuri merkkikantaisesti samaan tarpeeseen.


Standard 14 Van in Sweden

 Postwar Standard 14 signwritten for Ferguson

Hello Phil,

The photo of the delightful van belonging to the Belgian patisseur reminded me of a picture I have meant to send you a long time. It shows a 1947 Standard 14 unexpectedly as a van. It was operated by AB Farming, the Swedish importers of the Ferguson tractor. AB Farming was a
subsidiary of ANA, sole distributors from 1945 of Standard cars in Sweden. The car meet in June this year celebrating ANA's establishment 70 years ago was recently well reported on for the web-site by Swedish member Stefan Gustavsson. ANA stands for AB Nyköpings Automobilfabrik (the car factory in the town of Nyköping , AB meaning Ltd).  As an aside, a statement somewhere on the website that it was "set up by Black to assemble Vanguards" is unfortunately not correct. It was established back in 1937 to assemble US Chrysler products. In the post-war dollar squeeze they turned to European makes and the Standard Vanguard was their mainstay for many years being sold as an "English car of American type" always depicted in ads head-on to disguise its short wheelbase!

We all sense that normally it would be beneath a Standard 14 to appear in the guise of a commercial vehicle, but as a service van it must have put up a good show for the tractor business.  This van has unfortunately not survived for all I know and it is not known either if there were other examples.  The only information I have is the enclosed image, from which I believe the following conclusions can be made.

The photo was taken when the van was brand new because it is still on trade plates.  It has just been filled up with petrol from the blue pump with the old-style BP globe. It is probably sprayed Ferguson grey.  I date it as a 1947 model because it was then ANA took up the tractor business. It is most certainly a 14, called the 1800 in Sweden, as the British taxable HP system was not generally understood here (which it no longer appears to be in the UK either!). There was no sense in bringing in the 12 HP because in Sweden vehicles are not taxed on the size of their engines but on curb weight.  Most probably this van is a one-off built in Sweden.  In those days there were a number of local coachbuilders doing commercial bodywork on various makes of chassis. The rear wings look like the generic items they might have used. The front doors are original Standard items. The body is markedly widened towards the rear and the roof is higher than on the saloon. Just behind the front door there is the plate then statutory in Sweden showing the load carrying capacity. There is a period Lucas wing mirror on the wing but also one rather neatly on the driver's door. The van is RHD although most Standards sold in Sweden were as desired by the market LHD despite the fact that in those days Swedes  still drove on the left-hand (proper?) side of the road.

One wonders on what basis it was built. Cars were so scarce in those immediate post-war years that it is unlikely that they converted a brand-new saloon. Either they used an accident-damaged car or, being the official importers, they had persuaded the Standard Motor Company to ship them a chassis without the aft part of the body similar to what must have been  provided to  Mulliners  as basis for the "Woody" estate car built by them.

Later on, Vanguard vans were used as service vehicles calling on farms using Ferguson tractors and the 14 van (vans?) was then probably decommissioned.


1952 Ruotsalainen Phase I S-V 




Australialainen S-V Ferguson huoltoauto.
Samanlaisia oli myös Suomessa.
------------------------------------