perjantai 14. heinäkuuta 2017

Suomen Saloa ulkosuomalaisin silmin.Lontoon postilla.4.

Harrasteautokokoontuminen Salon torilla
3. matkapäivänämme


Keskiviikko 3. matkapäivä:
-----------------------------------------

Taasen olimme kiipeämässä Vainion pikkubussiin Märyn pysäkillä..
Tyttäriäni vaivasi pysäkillä seisoessa ohiajavista autoista ihmisten omituisen pälläämisen montut auki ja päät kääntyneinä meitä kohti..
Kerroin sen olevan varsinaissuomalaisen tavan ihmisten nähdessä outoja ihmisiä kotiseudullaan..
Näytin itsekin revanssiksi kieltä ohiajaville,jolloin päät kääntyivät nopeasti takaisin auton menosuuntaan....
Manilassa ja Lontoossa kukaan ei katsele autoista katukäytävillä kulkevia eikä sellaiseen ole aikaakaan ruuhkissa, katukäytävienkin ollessa tukossa kiireisistä kulkevista.
Jos joku tönäisee ohikulkiessa toista kiireessä,niin Manilassa lausutaan Sorry Sir,Mam ja Lontoossa cockneyllä Sovvy..Mate..ja jatketaan matkaa..katsomatta edes tönäistyyn..

Mekin v.1949 Salon kauppalaan Viitasaarelta muuttanut ja savolaisjuurinen papinperhe saimme kokea salolaisten kulmakarvojen alta pälläämisen,koska näytimme muukalaisilta ja puhuimme heille omituista murretta.
Kansanpappi ajaa kansanautolla Taivastietä-blogikirjoituksessa olen kuvailut tätä salolaisten erikoispiirrettä seuraavasti:


Pastorin ja kappalaisen
kakarat pappilan puuterhassa 1953
Papinperheen asetuttua rannikkokauppalan pappilaan vuonna 1949,elämä alkoi kulkea samaa uraa kuin Viitasaarellallakin.
Ainoina esteinä papinmuksuille oli kylläkin kielimuuri sekä kauppalalaisten kulmien alta kyrääminen.
Kauppala oli virallisesti kaksikielinen,mikä ei pastoria haitannut kielimiehenä.Hänhän osasi ruotsin,saksan italian,kreikan,antiikin kreikan,hebrean ja arameankin kielet..
Hänen mielestä kauppalan väki koostui pyörivistä silmistä,korviin kuiskaajista, kaikesta purnaajista sekä seläntakana puhujista, aivankuin joukosta kapinoivia Bounty-purjelaivan merimiehiä,jotka halusivat heittää kapteeninsa laidan yli haitten syötäväksi.
Pappilan lapsiakin vierastettiin,näiden pappilan portilla kysäistyä ohikulkijoilta savoksi:
--Mistöö kaakoo työ uotta?
Parin vuoden perästä lapset olivat kieleltään jo paikallisia kysyessään ohikulkijoilta pappilan rappusilla istuessaan:
--Mihi tee oles oikke menos?

Toisaalta asukkaiden etäisyys ja vaitiolo häiritsivät savolaiseen avoimuuteen,suorasanaisuuteen ja vilkkauteen tottuneelle.


Vasta kun pääsi tutustumaan lähemmin pätkäkieliseen kauppalalaiseen,jonka murteesta puolet käsitti ruotsinkielisiä sanoja,pappi tajusi,että paikkakunnalla puhuttiin ja vaiettiin kaksikielisesti.

Tyttäriäni Vilhonkadulta torille päin kävellessä ihmetytti kaupungin autious ja hiljaisuus. 
Yritin kertoa,että heinäkuussa yleeensä Suomi oli virallisesti kiinni kesälomien takia.
He yhdestä suusta lausuivat:
--This is countryside..your hometown is countryside--!!
Vastasin:
-- It was not like this when I lived here...traffic was busy and people filled up streets and stores due to then active industry..
--Now after Nokia and Microsoft pulled out a lot of stores closed down and people moved out after employment somewhere else..
Toria ja Horninkadun sekä Torikadun
kulmaa 1958
Itseänikin ihmetytti uusien kerrostalojen paljous Turun- ja Helsingintien varrella ja kuinka paljon niiden asunnoista oli nyt tyhjillään..
Lisäksi minua harmitti se,että torin varrelta Torikadun ja Horninkadun kulmasta oltiin purettu v.1905 valmistunut liikerakennus,joka alkoi tontilla Pohjolan vaatturiliikkeestä ja missä Ragnar Axelssonin taloustavaraliike vaikutti vuosikymmeniä..Kulmakaupassa lisäksi vuosikymmeniä toimi eri vaateliikkeitä.
Historiallisesti rakennus oli viimeisiä keskustan hirsirunkoisia puutaloja..mutta kaupunginjohdon ja grynderien yhteisestä intressistä tontille piti rakentaa pakkilaatikkomainen liike- ja kerrostalo,kun sellaisia koko kaupungin keskusta pursui ..ja liikekuolemat olivat jokapäiväistä kakkua.
Vieraillessani sisosiskoni luona Venemestarinkadulla,hoksasin hänen olkkarin seinältä v.1995 raamitettuna täysin unohtamani vesivärimaalaukseni Horninkadulta nyt puretun Torikadun kulmatalon kieppeiltä...


Horninkatua
By Juhart 1995
 Salo oli aikoinaan ollut ylpeä vaateteollisuudestaan,jossa uutta muotia valmistettiin aivan maailmanmarkkinoille.Keskustan kadunvarret olivat täynnä vaateliikkeitä.Nyt Turuntietä kutsutaan muotikaduksi jostain syystä.
Mainitsin siitä tyttärilleni,jotka ihmettelivät kadun nimeä..Fashion Street..
--We do not see any fashionable people here..only a few old people in windbreakers,baseball caps and jogging pants with rollators...
Johanna lausahti.
--Is that called fashion here?
Juhannustanssit II-blogikirjoituksessani olin kuvaillut Salon keskustan vaateliikkeistä sekä -teollisuudesta v.1960 seuraavaa:

Marttilan setä ja 1947
Studebaker Champion
Torikadun kulmassa
By Juhart
Hermannin kaupunginosan vaatekeskusta eli Salon "Garment District"
-------------------------------------------------------------------------------
Jussi oli päässyt kantamuksineen vasta Salon Säästöpankin kulmalle ylittääkseen Horninkadun.
Hänen naamansa oli vielä punaantunut maitokaupan edessä kuulemistaan osuusmeijerin maitokuskien härskeistä rehvasteluista.
Pappilaa vastapäätä Marttilan-setä,joka omisti vaimonsa kanssa liiviliikkeen Turuntien Kuparikulmassa,oli pyyhkimässä Jussin ikäisen 1947-mallisen Studebaker Championin nokkapelliltä virkatulla pölyrätillä tomuja pois ja helssannut Jussia.
Marttilan sedän Champion ylpeili vielä konservatiivisellä kromihymyllä,kun v.1950 malli sai lentoon lähtevän kromisen propellinokan.

1967 valmistunut
seurakunnan viran-
haltijoiden talo
vanhan puupappilan
paikalla.
Kuvassa Gulf Fiat
600 Abarth


Rummunlyöjänkadun ja Torikadun kulman
pappila
By Juhart 1995
Isosiskon seinällä
 raamitettuna
Hermannin kaupunginosa,missä pappilakin sijaitsi Rummunlyöjänkadun ja Torikadun kulmassa, oli Jussista New Yorkin Manhattanin Garment District pienoiskoossa.
Jo polvenkorkuisesta papinpoika oli ystävystynyt naapurin housutehtailijan perijäpoikiin Jukkaan ja Hessuun. Lammervon tehdas sijaitsi aivan lyseota vastapäätä Rumpalinkadun varrella.
Kadunpuolella seisoi yksikerroksinen puutalo,minkä kaupungin lainaston tonttia rajaavassa päässä pidettiin tehtaan housutukkua ja porttikongin puoleisessa rapussa asui tehtailijan äiti Mari-muori.
40-luvun lopulla valmistuneen kaksikerroksisen tehtaan yläkerrassa oli tehtailijan sekä tämän siskon Sylvi Lammervon lukaalit.Sylvi piti kangasliikettä Horninkadulla samassa talossa,missä pappilan hovihammaslääkärillä Inkeri Linnalla oli vastaanottonsa eli se pastorin lasten pelkäämä kidutuskammio.
Jussi Jukan ja Hessun kanssa päiväleikeissään juoksivat housutehtaan neulomosalin läpi,missä puolisensataa teollisuusompelukonetta surrasi. Salissa syntyi kuuluisaa Lammervon diagonaalipöksyä sekä uudenuutukaista teryleenihousumallistoa,jopa sellaisella väriseoksella kuin sottaposkalla,mikä auringonvalossa kiilteli ruskean ja tummanpunaisen väliltä.Kuopion Turo eli Turusten omistama housutehdas piti Lammervoa alihankkijanaan.
Pihaleikeissään pojat kävivät helssaamassa tehtaan vaatturia Venhon setääkin housuprässäämössä,joka sijaitsi pihan autotallin puoleisessa rapatussa rakennuksessa,minkä peltisestä seinähormista puhalteli prässihöyryjä kahdeksan tuntia päivässä kauppalan sinitaivaalle. Räätälimestari Venho vastasi tehtaan tuotannosta ja joskus kiireissään hänet kutsuttiin housuprässin äärestä johtajan puheille ottamaan aina kaulassaan roikkuvalla keltaisella mittanauhalla vyötärösenttejä ja säkäkorkeuksia johtaja Erkki Lammervon hyvävelituttujen mittahousujen teetämiseksi.

Lammervon pöksytehdas sekä biilit
Juhart 1995
Lammervoilla tykättiin autoista.
Johtaja kylläkään ei koskaan ostanut uutta autoa,mutta hyvin käytettyjä.Ensimmäinen Lammervon auto 1950-luvuna alussa oli 1939-mallinen sodan käynyt Chevrolet Master Deluxe,mikä vaihtui mustaan Volvo PV 444-malliin,samanlaiseen.mitä liikkuvalla poliisilla oli niihin aikoihin.Volvo vaihtui vuoden 1956-malliseen vaaleanvihreään Peugeot 403-malliin,joka taas vaihtui samanikäiseen tummansiniseen Mercedes 220S-malliin.
Mersulla Jussi pääsi useasti liukumaan Lammervojen Hirsjärven kesämökille.Sekin myöhemmin vaihtui 60-luvun puolessa välissä keskisiniseen Mercedes 300SEL-malliin,jolla Jussi sai liukua Jukan ohjustamassa kaupungin kartsalla näyttöajossa.
Tehtaan pihan keskellä seisoi vieretystrn kaksi pientä rakennusta,Lammervon Marjan,poikien isosiskon leikkimökki sekä Sylvi Lammervon miehen Tiilikan autotalli.
Isä tietää kaiken-televisiosarjan (Father Knows Best) isän näköisen ja piippua polttavan Tiilikan sedän vaaleanpunainen kääpiöauto Lloyd Alexander TS piti kotia siinä autovajassa. Jussista auto tuoksui makealta Clan-piipputupakalta,Simonitz-autovahalta sekä kangaspakoilta.

1960 Lloyd Alexander TS
Korttelin toisella puolella Tehdaskadun alkupäässä samoin teollisuusimpelukoneet surrasivat Kivimäen Taunon perustaman Salon Neulomon (Salonne) ompelimossa.Myöhemmin neulomo sekä myymälä siirtyivät Turuntien ja Horninkadun kulmataloon,minkä yläkerrassa oli lyskalaisten (lyseolaisten) suosima Hornin baari.
Horninkadun melkein joka kolmas kauppa oli vaateliike,ja aivan Hornin baarin vieressä Helsingintiellä sijaitsi Norvan Klasun miestenpukimo.Sillan toisella puolella Keskuksen kulmasta länteen ensimmäisenä sijaitsi Salon Automyynnin naapurina Jännärin vaateliike,jota Jussin kaverit kutsuivat Jännärin rättimuseoksi.
Liike oli etenkin maalaisten suosima.Myöhemmin uutta Jännärin basaaria vastapäätä uudessa Osuuspankin talossa palveli Paakkosen miestenvaateliike.Paakkosen Seppo perusti liikkeensä 60-luvun vaihteessa Keskuksen taloon sillankulmassa,mutta kauppatalon purun ja Centrumin tavaratalon rakentamisen vuoksi muutti korttelia länteenpäin.

60-luvun vaihde.Keskimmäisessä
 liikkeessä,
minkä kilvessä lukee
Asusteita,sijaitsi Paakkosen
 vaateliike
Kauppalan toinen naisten pukimon omistaja Saara Aalto (Siiri Jännärihän oli ensimmäinen Salon naisten vaatteiden kauppias) piti ompelimoa 50-luvulla Frans Bededrinin (Tattari-Paavo) talossa Lukkarinmäellä.
Paavo taas itse omisti nahkatavaraliikkeen Kirkkokadulla Osuusliike Tähkän leipomon viereisessä talossa.
Saara Aalto siirsi myöhemmin Kuparikulmaan Turuntielle liikkeensä, joka ristittiin Leninkikeskukseksi
1960-luvulla Saara osti kiinteistön Turuntie 20:ssä,johon rakennettiin komea tehdasrakennus ja alakertaan tehtaanmyymälä.Myöhemmin teollisuuslaitos muistetaan Finn-Flare Oy:nä.
Saaran poika ja myöhemmin Finn-Flaren johtaja Laaksonen piti erikoisista autoista.Jussi aina jäi koulumatkallaan pällistelemään Finn-Flaren eteen paikoitettua 1962-mallista kultaista Studebaker Hawk GT:tä .Silloin melkein kaikilla kaupungin dirikoilla oli allaan uusi jenkkiauto.Myöhemmin Finn-Flare osti konkkaan menneen Hyvonin tehtaan koulujen takaa.
Hyvonin mainoksen vastaisesti "Hyvon yllä hyvon olla" kalsaritehtaalla ei mennyt kovinkaan hyvin.
Turuntiellä myytiin Eino Heinon miestenpukimossa Lammervon tehtaan housuja ja muita suomalaisia miestenvaatemerkkejä.
Eino Heinon vaimohan oli Lammervon Erkin sisar.
Erkki taas oli saanut vaatturikoulutuksensa sota-aikana Valtion Vaatetehtaalla ja aloittanut 40-luvulla pienen kauppalaan perustamansa ompelimonsa diagonaalihousujen myynnin torilla.


1960 ca.Lammervon housutukku ja asuinrakennus


Linjuriaseman lastauslaiturin
huuliveikot.Eino Heinon Fordson
Thames E83W-pakettiauto
50-luvun alussa Lammervon pakettiautona käytettiin Eino Heinon 1951-mallista vihreätä Fordson E83W Thamesia,jonka valmistus oltiin aloitettu jo v.1938 Fordin Dagenhamin tehtailla. Kaappiautossa oli erilliset etulokasuojat sekä mulkosilmäiset etuvalot niiden päällä.
Vasta v. 1955 syksyllä Lammervot ostivat tehtaan kuljetusautoksi upouuden Fordin modernin Thames-kaappiauton. Samana vuonna Lammervojen ja Heinojen yhteinen liikeyritys kirjattiin pois liikerekisteristä,kummankin osapuolen rekisteröityä omat liikeyrityksensä.
Kumpienkin pakujen takaosastossa pöksylaatikoiden välissä Jussi,Jukka ja Hessu keinuivat Laakkion Joukon kuskaamana housulaatikoiden seassa linja-autoaseman tavaralaiturille taikka juna-aseman rahtitoimistolle.
Lisäksi kaupunkiin muutti Hangosta Hyvonin alusvaatetehdas uuden yhteiskoulun ja ammattikoulun takaiselle pellolle rakennettuun tehtaaseen 60-luvun alussa,joka oli todellista kulta-aikaa paikalliselle vaateteollisuudelle.
Hangosta oli Saloon Talvisodan jälkeen muuttanut Granitin kivenveistämö Lukkarinmäen juureen,venäläisten otettua pariksi vuodeksi Hankoniemen haltuunsa.Aivan rautatiesillan tuntumassa myöhemmän Salon Sementtivalimon tontin rannassa sijaitsi jopa Granitin oma laituri.
Jussi muistaa hyvin senkin,että Granitilla oli itäsaksalainen kaksitahtinen kuorma-auto merkiltään IFA Granit,

Mikä sattuma!

V.1999 Matalan matkaviheltäjän paluu-blogikrjoituksessa olen kuvannut saapumistani linja-autoasemalt torille sekä kotikortteliini Hermanniin seuraavasti:

 Jussi käveli Horninkadun poikki Torikadulle kohti vanhaa pappilan kulmaa,mikä näkyi korttelin päässä keltatiilisenä ja 60-lukuisena pakkilaatikkomodernistisena hirviönä.Kaikki kulman vanhat nikkarityyliset puutalot hirsineen olivat nurkilta päätyneet kaupungin rikkaiden kesämökkiaineiksi.
Ainoastaan Horninkadun ja Torikadun kulmassa seisoi pystyssä kulmatorneineen aikoinaan Jännärit ja Kumppanien omistama puinen liikerakennus ja entinen Juho Pohjolan kangasliike,minkä ikkunat oltiin puhkottu suuremmiksi 50-luvulla näyteikkunoiksi.
Kulmakaupassa vaikutti 60-70-luvulla Pukimo-Kari ja nyt liikkeen vieressä tuoksui mallasjuoma Toriterassin aukinaisesta ovesta.
60-luvulla yhtäkään keskustan puutaloa kaupungin päättäjien silmissä ei oltu suojeltu,kaupungin isien istuessa hotelliravintolakabinettien hyväveli-istunnoissa grynderimogulikavereidensa kanssa sopimassa puutalokeskustan tonttikaupoista.
Kaupungin isät olivat sulkeneet silmänsä vanhalle ajalle henryfordimaisin kommentein.."historia on hölynpölyä..history is a bunk".
Betoniset monikerrostalot nousivat tilalle kiskurihintaisin osakkein.
Kaupungin gryndereiden paksunevien perien alle ilmestyi isompia etusohvaisia jenkkiautoja.
Pappilan purkamista eivät ajaneet ainoastaan kaupungin herrat,myös muut kirkkovaltuuston maallikkojäsenet,joista moni istui päättämässä seurakunnan taloudenpidosta.
Ja kirkkoherra Zidbäck mieluiten liehui rotareiden ja lionssien looshikallisteluissa viekottelemassa Pettilän kartanonrouvaa samppanjaehtoollisilla.
Seurakunnasta itsestään oli tullut maallisen rahavallan edustaja omistaessaan tontteja ja hehtaarikaupalla sokerijuurikaspeltoja kaupungin alueella.Taloutta hoiti seurakunnan palkkaama kauppakorkean käynyt taloudenhoitaja eli finanssipäällikkö.
Kenellekään ei juolahtanut mieleen,että kirkkoon oli ajan mittaan pujahtanut rahanvaihtajia,joita kristinuskon eräs messias nuorena ajoi pois temppelistä,,,
Ennen puupappilan aikoina seurakunnan taloutta hoiti silloisessa kirkkokonttorissa vain yksi vanhapiikakanslisti Laakkion Salli,joka samalla hoiti kansliansa vierestä makuukamarinsa pitsiverhojen takaa kauppalalaisten siveyttä.
Vanha puupappila oltiin purettu vuonna 1966 ja papinpoikakin oli silloin yo-kirjoitusten jälkeen ollut jelppimässä uuden tiilipappilan rakentamisessa naulanrepijänä sekä muurarin hanttimiehenä.

Pappilan kulmaa helmikuussa 1962
Juhart 2004
 Nykyinen seurakuntatalon viranhaltijoiden talo samassa kulmassa.


Jussi jäi seisomaan Torikadun ja Rummunlyöjänkadun kulmaan Salon Konttorikoneen myymälän näyteikkunan eteen.
Parkkipaikalla konttorikonemyymälän omistaja kitkutti vanhan Austin J3-pakettiautonsa starttimoottoria,saamatta autovanhustaan käyntiin akun latauksen häivettyä.
Jussi pappilan tiiliseinää katsellessaan mietti,että kulmaan olisi pitänyt ruuvata kullattu muistolaatta vanhan pappilan historiasta jälkipolville,joilla ei muuten olisi hajuakaan talossa asuneista pappisperheistä.
Nykyisistä seurakunnan papeista eikä papinperheistä Jussilla ei ollut hajuakaan.
Jussi oli mielessään keksinyt sanat puupappilan muistolaattaan seuraavasti:
Körttisaarnaaja Aku Räty
By Juhart
"Tällä paikalla vanhassa puupappilassa syntyi,eli ja kuoli aito sudeettisavolainen ruohonjuurikörttiläisyys sekä kasvantavääräleukainen savolainen sanavalmius.
Pappilan salin lattialankkuja ovat painaneet niin piispojen lakerikengät kuten myös aitoherännäisen saarnamiehen Aku Rädyn lapikkaat.
Musiikkia talossa ollaan kultivoitu Aaronin pianokulun vihosta I aina Siionin virsiin herännäisellä paussipoljennolla.
Kepeämpänä musiikkina ollaan kuultu flyygelillä Für Eliseä ja Kissapolkkaa.
Joskus on salin ikkunoista kaikunut pianonvirittäjän käynnillä aitoja kuplettejakin ja pastorskan metallikärkisten steppikenkien pohjien kilkutusta.
Moni kaidalta tieltä horjahtanut on saanut tästä pappilasta johdatusta sekä hengenvirikettä matkalleen papillisen,,isällisin neuvoin sekä pastorskan äidillisin harjanvarsin.
Tästä lintukodosta ulos lentäneet ovat levittäneet evankeljumin ilosanomaa ulkomaille saakka Sveariikkiin ,Arabian niemimaan Kaaban kivelle , Manilan Smoky Mountainille sekä Pinatubon tuhkalakeuksille asti,.
Virikkeenä globaaliseen lähetystyöhön on ollut pakanalähetystyöseuran käsikirja Tuolla puolen Limpopon sekä Aku-Aku,joista jälkimmäinen kirja ei ole Walt Disneyn ,vaan Thor Heyerdahlin  kirjoittama.
Seurakunnasta on 50-luvulla aiemmin lähtenyt kirkkoherran poika Formoosalle lähetyssaarnaajaksi ja hänen  innoittamana  pappilan rovastinpoika harjoittamaan 80-luvulla Filippiineille lähetystyötä konkistadorien katolisuuteen pakkokäännyttämille indioille sekä illustroille.
Muille maille vierahille lentäneelle sananviejälle in memoriam voimme laulaa yhdessä seuraavan virren:
Hän kaunis oli kasvoiltaan ja nuori iältään
ja saanut opetuksen omalta isältään.
Viel' Kiinameren rannikot ne hänet muistavat ja naiset Bicolin.
Ei neito Lagunan unhoita milloinkaan,
kun hänen kanssaan joutui kapakkaan.
He söivät mitä saivat ja joivat tuutingin.
Tyttö poltti sydämens ja poika marlboron.
Ei tiennyt impi metropolin kuink' oli laitansa,
kun poika pestäväks' vei hälle paitansa.
Yks' nappi oli irti, hän ompeli sen kiin,
mut samalla hän ompeli myös sydämensä siin.
Sai poika viimein palkkansa : Aroille Arabian palkattiin.
Hän Mainilan neidon eessä nöyrtyi ja taas joutui naimisiin.
Ja sillä lailla poika hiljaa hirtettin."


Rummunlyöjänkatu 6
Pelkosen eli Martta Lindholmin talo


Kuurupiiloa Pelkosen
talon pihalla
By Juhart 1995

Näytin kävelyretkellämme tyttärilleni entisen pappilan paikalla seisovan keltatiilisen pakkilaatikkotalon,joka aikoinaan valmistettiin seurakunnan viranhaltijoille ja sen kulman 3. kerroksen.missä meidän kotimme oli ollut isärovastin eläkkeelle jäämiseen asti 1979.
--Where is that wooden vicarage,you have painted in water-colours..Dad?
Johanna uteli.
Vastasin:
--Exactly at the same location,but it was demolished as early as in 1966...

Intiaanikesä
Pelkosen talon pihalla
By Juhart

Selitin lisäksi,että siinä kuvauspaikassa,jossa seisoimme oli silloin ns. Pelkosen talo,jonka pihalla pikkupoikina leikimme inkkareita ja länkkäreitä .
Isosiskoni asunnon seinältä löysin siitä yhden vasivärimaalaukseni vuodelta 1995. Samasta Pelkosen talosta olen tehnyt pari muutakin taulua...lasten leikkiaiheina..

Kuuropiilolla
Pelkosen talon edessä By Juhart



Vanhan kotini kulmalta päätimme lähteä takaisin torille päin,jossa n. kello kolmen kieppeillä alkaisi harrasteajoneuvokokoontuminen,jota itse olin odotellut kovalla innolla..
Se tulisi olemaan minulle ja tyttärilleni todellinen kokemus...

jatkuu..Checkereitä ja kekkereitä..

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Suomen Saloa ulkosuomalaisin silmin.Lontoon postilla.3.

1985 Saloran tehdas kuplahallein


Pankkikriisiä ja valuutanvaihtoa jne.
-------------------------------------------------------

Vainion pikkubussi vei meidät 3.30 eurolla per nuppi Vaskiontien risteyksestä Salon linja-autoasemalle. Samalla hinnalla Lontoossa olisi päässyt itä-Lontoon Stratfordista Oxford Streetille ja takaisin Oyster-kortilla taikka Barclayn Contactless Debit-kortilla..Välimatka Lontoossa olisi ollut viisi kertaa pitempi..
Vainion kuskia haastatellessani melkein tyhjästä bussista utelin josko tällainen kuljetusmuoto kannattaa...
Kuski lakonisesti vastasi,että tuskin kuskinpalkkaa ajosta saisi..
Muistan aikoja 70-luvulta,kun Halikko-Sirkkulan pätkäbussi oli aina täysi ja Vaskiollekin aina löytyi Werner Koskelle kyytiläisiä.Vainio silloin ajeli Kiikalaan ja Kuusjoelle maantienharmailla onnikoilla..
Salorassakin kävi moni töissä Vaskiolta asti..
Nyt ei ole Nokiaakaan..saatika Microsoftia..!
Pieneksi herjaksi...Bill Gatesin vaimolta joku oli kysäissyt,millainen hänen miehensä oli sängyssä..
Vastaukseksi Mrs. Gates antoi:
--Microsoft..!
1968 Kauppaopisto,Yhteiskoulu
ja ammattikoulu,
Rengastettuna Lundelinin Shell
Kaupunkiin saavuttuamme bussi ajoi vanhan Saloran Ankkalinnan ja entisen Kauppaopiston välistä liikenneympyrään.jossa salolaiset autoilijat eivät täysin osanneet ajaa,tietämättä.että ympyrässä jo ajavilla autoilla on etuajo-oikeus ja siihen ajavilla väistöoikeus----ainakin Lontoossa..
Ympyrässä ajo tuntui minusta aika maalaismaisen tottumattomalta..jopa bussikuskillekin..
Seuraavana päivänä Turkuun mennessämme samassa liikenneympyrässä Pohjolan Liikenteen bussikuski oli ajaa ympyrään tullessa jo ympyrässä olevan auton kylkeen..eikä kummankaan kuljettajat olisi antaneet periksi suomalaisella jääräpäisyydellä..
Vanhan Saloran Ankkalinnasta ja tehtaasta oltiin muokattu Astrum-kulttuurikeskus ja Kauppaopistosta lukio. 1960 rakennettu ja silloin uusi Yhteiskoulu oltiin kuulema purettu homeen takia.
Silloin 60-luvulla vain vanhempia lehtoreita pidettiin homekorvina.
Niidenkö korvista home tarttui koulun seiniin?
Uuteen kouluun muutimme silloin Alhaisten puukoulusta,jossa aloitin yhteiskoulun ekaluokan v.1958.
Kauppaopistosta valmistuttuani tien vastapuolelta päädyin v.1974 Saloraan tien toiselle puolelle Know-how-osaston esimieheksi ja poistuin laitoksesta v.1980 Saudi Arabian maailman suurimmalle santalaatikkoryömaalle..
Salorasta oli jäänyt suuhuni happamankirpeä jälkimaku diktatoorisesta henkilöstöpäälliköstä Jorma Norkelasta sekä omistajien verorikoksista että linnatuomioista,kun vanha talonpoikaisjärkikin oli varoittanut,ettei pitäisi syödä omasta kuormasta..
Tulimme käymään tyttärien kanssa lauantaina ennen paluumatkaamme Lontooseen elekroniikkamuseossa,joka sattui sijaitsemaan prikuulleen samassa paikassa, kuin minun Saloran  Know-how-osastoni pakkaamo oli ollut 70-luvulla..
Eläkeläisenä maksoin 3 euroa sisäänpääsystä seniorina..
Tyttäret olivat innoissaan kaikista vanhoista radioista,televisioista,puhelinaparaateista ja Nokian kännyköistä,joista heidän ensimmäisistä Manilassa ostetuista 3310-malleistakin oli mallikappaleet näytillä..Molemmat ottivat niistä kuvia uusilla iPhonen älypuhelimen kameroilla..Itse en kaivanut taskustani enää Samsungin älypuhelintani.
Olin jo kauan sitten vaihtanut Windows-Nokiani helppokäyttöisempään Sony Ericssoniin ja sitten Samsung A-seiskaan..

Linja-autoasemalta lähdimme etsimään pankkia,jossa voisin vaihtaa puntiani euroihin.
Olin jo ennen matkaani käynyt vaihtamassa aluksi 50 puntaa euroihin läheisessä Custom Housen postikonttorissa,joka maksoi punnista vain 1,04 euroa...
Vilhonkatu oli tullut kävelykaduksi,jolla ei näyttänyt kulkevan montaakaan ihmistä..
Aivan Plazan edessä näkyi kokoontuneena pieni ryhmä myyntikojun eteen,missä nuori tyttö myi herneenpalkoja ja mansikoita.. Tokmannikin seisoi Asemakadun kulmassa ja joita näin Kehätien varressa aivan perätysten tullessani Vantaa-Lennosta Salooon..
Ensimmäinen pankki Danske Bank tuli framille vanhan Sokoksen Asemakadun puoleisesta ovesta. Informaatiotäti kertoi,ettei heillä vaihdeta valuuttaa eikä käsitellä mitään käteistä rahaa..että lähin vaihtopaikka olisi Turun FOREX..Vastapuolella vanhan PYPin rakennuksessa oli Nordea,jonka ovet olivat kiinni..Danske Bank sattui olemaan kirjeenvaihtopankki Ilmariselle,joka lähettää suomalaiset eläkkeeni Barclay-pankkiini.
Paseerasimme Osuuspankkiin Hämeentien kulmaan,joka ei vaihtanut valuuttaa,jollei ollut pankin asiakas.Kysäisin infotytöltä,että saisiko pankkikortilla Otto-paikoista euroja,jolloin neiti sanoi lakonisesti,ettei niistä saa punnista euroja..Olin haavi auki,koska olin nostanut Norjan Saetren pikkukylän pankkiautomaatista kruunuja, vai olinko nyt jossain todellisessa takapajulassa?
Salon pankit näyttivät tiskien takaa yhtä tyhjiltä kuin norjalaiset pikkukylien pankit muutamin pankkivirkailijoin..
Joissakin norjalaisissa pankeissa oli vain pankinjohtaja omassa konttorissaan tietokoneen takana paukuttamassa henskeleitään..
V.2009 olin vaihtanut puntia euroihin samasta Osuuspankin konttorista ilman mitään häikkää...
Soitimme Jo-Jolle,jos hän tietäisi valuutanvaihtopaikkaa.
Hän kertoi olleensa Osuuspankin asiakas ja mielellään vaihtaisi 200 puntaani euroiksi ennen töihin lähtöä..
Myöhemmin Plazan pankkiautomaatista nostimme lisää euroja...
En viitsinyt vaihtaa puntia lentokentällä euroihin.koska siinä hävisi vaihdossa melko paljon..
Lontoossakin pankit ovat lopettaneet konttoreitaan rajusti,koska rahaliikenne tapahtuu enemmän korteilla ja online-siirtoina- sekä -maksuina..
Stratfordissa pystyn vaihtamaan Westfieldin ostarin valuutta-automaatissa jopa kolikoita punniksi vaikka rialeista,drakhmoista,rupeista sekä Filippiinien pesoista....

1898 Åbergin kauppa ja KOP
Salo oli aikoinaan oikea pankkikauppala..ja myöhemmin pankkikaupunki.30-luvulla kauppalassa oli mm. Liittopankki,Turun Seudun Säästöpankki,KOP,HOP,Salon Kauppalan Säästöpankki ja Salon Säästöpankki.Osuuskassa ja PYP tulivat myöhemmin.Itse olin rakentamassa uutta KOPin rakennusta Turuntien alussa 1969,jolloin vastapuolelle nousi uusi PYP.
KOP alkoi jo toimintansa 1890-luvulla kauppias Åbergin talon peräkamarissa Puutarhakadun ja Läntisen Siltakadun kulmassa (Länsiranta-Turuntie),muuttamalla v.1905 Vilhonkadun alkuun.myöhemmin ns. tohtori Kärjen taloon..

Blogikirjoituksessani Olli Oravan evakkosodat Evakkokauppala-episodissa olen kuvannut karjalaisen sotaorvon ssapumista kauppalan rautatieasemalle,josta pirssikuski ajoi hänet keskustan kautta uuteen kasvatuskotiin..:
 Salon silta 1910-luvulla
Hudson Terraplane-pirssin kääntyessä Postinkulmalta oikealle Lundelin selosti postitalon historiaa,vaikkei Olli tajunnut matkaoppaansa erikoisesta puheesta ja katkeavista sanoista kuin neljäsosan.
Karjalaisen orpopojan aivoissa kyti oudon murteen tulkkaamisesta,että yhtä hyvin hän olisi voinut täyttää sanaristikkoa,missä pitäisi pysty- ja vaakasuoraan arvailla täytettäviä kirjaimia tynkäsanojen perään.
Postinkulmasta ajuri kuvaili:
--Toi kulmpytinki on meitin nykynen postitalo jasse pykättiin vuan 1911.,mut mää muista,ettse seisos pitkkän tovin ilma vuarilautoi,kunnes hirre kuivusiva ja asettusiva,jott timpurit voisis naulata vuarlaurat hirsrunkon pääll.

1914-17 Postinkulma
--Site viäl men muutama vuas ku rapparit pääsivä tällinkeil viskkama kuraa seinill..
--Pikkupoikan 20-luvul mää muista,ku postmestarin ol pitkän aikka Forsteni Rosa eli kuten kauppalalaise kuttuiva sitä Posti-Rosaks.
Se ite rakennut pytinkis ja ol oikke maanvaivan rakennusmestar Tapiol,mutt kommia rakennus siit tuli ja Rosa sai asuntoski jatkkeks sellase yläilmrekolinki..sellase terassipuutarhan..
--Niihi aikkoihi Posti-Rosa ol eriskummalline näky,kusse tukka ol klanittu yht lyhkäseks ku miähil ja pir päässäs samallaist vilthattuu ku kauppalan muukki porhot ...et semmost..
Hudson ajoi siltaa kohti Ollin nähdessä kadun vasemmalla puolella komean KOP:n pankkirakennuksen,jolloin kuljettaja tokaisi pyyhkiessään kämmensyrjällä tuulilasin sisältä huurretta pois näkökentästä:
--Meirä kuules piräs olla melkken henkittämät ettei piilin klasi jääry umppe...mut huomaksää ,ett meillon tän karu varrel enemp pankkei ku kauppapuatei..?!


Auton ajettua kiviarkkuisen sillan yli renkaitaan siltalankkuja vasten rummuttaen, sillankulmasta katseli vastatusten kaksi muuta pankkia,joista oikealla oli HOP eli Helsingin-Osake-Pankki .
Pankin päädyn sininen HOP- neonvalo kiilsi haaleansinisenä ja kelmeänä kinoksiin ja talon peltikatolla vihreä Klubimies poltteli pilliklubia eli "ruumisarkun naulaa",Klubi piristää-lauseen vilkkuessa,että pojan silmiin ihan koski.
Samanlaista mainosvaloviidakkoa ja komeita pankkirakennuksia Olli oli nähnyt vain kerran Viipurissa käydessään isän kanssa...

Inkeriläisevakkoja HOPin kulmalla 1943
--Katossää Olli,mite meirä klupimiäs vettää henui pillikulpist oikke naama vihriän!
--Munki pärstä tulsis yht vihriäks tollase kessu polttamisest,mis pualet o pelkkää paffi-imuket..niinkus ryssän mahorkkapapirosseis!
--Mitässun pappas polttaa....taik antteks vaa kauhhiast...meinan poltti?
Olli kuullessaan isänsä mainitsemisesta valahti kalpeaksi,muistaessaan isänsä sänkileuan evakkokuormurin hytissä ja punaisena kiiluvan kekäleen isän Fennia-tupakanjämässä.
Se oli hänen viimeinen muistonsa isästä..
Olli kuiskasi hiljaa:
--Miun isän polttel Venniaa....muttei se kuollu sen polttamisest..vaan ryssän kranaatist!
--Klubiin sillei ollu varraa,kun se ol hänen mielestään herrain sauhui...

Orpopojan valssi.Tapio Rautavaara 1954.Sanat J.Alfred Tanner 1926.

Pirssi jatkoi pääkatua itään päin ohittamalla keskustan viimeisen komean kivitalon,E & J Leinon liesitehtaan toimisto-ja asuinrakennuksen.
Ollista se oli kauppalan komein ,jollaisia Viipurissa oli varmana ainakin sata kappaletta.
Pirssin edetessä itäkauppalaa kohti, talot alkoivat madaltua ja lumivallit kohota, talonmiesten viskatessa vanerisilla lumilapioilla katukäytäviltä aamuista nuoskalunta penkkakinoksiksi.


Leinon toimitalo kesällä ja talvella
--Nymme kurvataa vasemmal ton pientaloalueel,missun sijotukotis piräs seisovan Majavakujal.
Lundelin kertoi sommatessaan isosta luunvärisestä ratista.
--Mää tairan tuntteekki siit osotteest Paajasen Anselmin,joka kyllo nykyjää sairaslomal sähkötehttaalt keuhkojes takkii..
--Eise niit keuhkojas sähkötehttaal olnu pilannu,vaa Förbyn kalkkitehttalt..mutsen frouv eli sun tuleva keinoemos Paajasen Salli ..pulpettehttan siivooja,jos mää sul toren puhun..on aikmoise pippurine pakkaus...
Pirssi pysähtyi hieman peräänsä liu'uttaen jäisellä ja kuperalla kujalla kivisen portinpylväsparin eteen.
Lundelin kävi avaamassa Ollille Hudsonin takaoven kuten privaattishafööri herrasväen esikoispojalle, tokaisten:
--No...lykkyy tykö vaan Olli..ja toivottavast sää viihrys tääl savikauppalas..
--Ei..emmää tartu sun paffilooraas..ol hualet...sää saas iha omin nokkines ja neuvones mennä ilmottamma Sallil tulostas..
--Se näkkyyki puunava tual eturappusil iha henkästynee näkösen paraatiove ronssist postluukkuu,ett oviakkunoire klasit menevä pahast henkes huuruu!

Eurot lompakossa kävelimme tyttärien kanssa etsimään ruokapaikkaa,koska nämä olivat jääneet ilman aamiaista.Päädyimme vanhan Centrumin ja kaupunginhotellin alakerran vanhaan olutkapakkaan,joka oli muuttanut nimensä Wanhaksi mestariksi. Nyt kaupunginhotellikin oli pelkkää Cumulusta,vaikka kauppatorin yllä makasi synkkä sadepilvi..
Tilasimme vadillisen eli 18 kappaletta kanansiipiä,joka sattui olemaan meidän Custom Housen pikaruokaamme Freemason Roadin pakistanilaisesta  Hot Chicken Wing Take-Away-kanapaikasta..
Kuppilan seinillä näkyi raamitettuna kuvia vanhasta Salorasta ja sen perustajista muutamin vanhoin radiokonein..
Kuppilassa istui vain pari vanhaa vakituista eläkevaaria olutkolpakkojen ääressä.
Vanhassa biljardinurkassa pari nuorta poikaa skolasi palloja pusseihin..aivan kuin ennenvanhaan 70-luvulla ronskimmat ja ankkuritatuoidut vapaalla olevat Silja Linen puosut...

1980-luku Centrum ja Kaupunginhotelli
Oheistan kertomuspätkän blogikirjoituksestani Manne ja Liisa.Salolainen romanssi...samasta kuppilasta 70-luvulta:

"Liisa pien; Harmony Sisters 1942"

Fiktio 70-luvulta

Kesäkuinen helle oli pakannut kaupungin kapakat täyteen janoisia.
Jokirannan kaupunginhotellin alakerran Haarikka-olutravintolan portieri Lähtisen Pena nuokkui narikkanurkassaan tuolillaan raottamalla aina silmiänsä jonkun ulosmenevän pistäessä markankolikkoja puoliavoimeksi koukistuneeseen kouraan.
Koukkusormisuus oli portierin ammattitauti alituisesta narikkakoukussa roikkumisesta ja Penakin oli tekemässä firapelituuria Haarikassa kuuluessaan oikeastaan Saluunan portierien vakikuntaan.
Maltaan tuoksu puski avoimesta ovesta Länsirannan katukäytävälle pyttipannun ja metsästäjänleikkeen sipulinkäryjen mukana..
Sisällä tummapetsatuissa pöydissä keskustelu oli koventunut tuoppien myötä lomalaisten tilatessa tarjoilijoilta seuraavia kierroksia,vaikka sääntönä oli,että jokaisen jaloillaan pysyvän pitäisi hakea tuoppinsa tiskiltä humaltumisasteen kontrollina.
Suomalaisessa ravintolakulttuurissahan saa ryypätä.muttei humaltumiseen saakka.eikä humaltuneita päästetä portierinkaan ohi sisälle...jollei sattunut olemaan portsarin tuttu...

Joku kolisteli biljardipöydällä valkoisen pallon pussiin kasipallon sijasta saamalla vihreän veran vastapuolelta  hartsia keppejään hankaavilta pelureilta hirnumista,että "taispas taas mennä mulkku pussiin eik tollasel sokeurel löyräs eres makurakoo pimmiäs kun verikoiran kuanol!".
Tikkoja kopsahteli harkituin paussein nurkassa englantilaiseen tauluun toista silmäänsä siristävien tikkamestarien käsistä.
Sivultakatselijoista tikkamiesten profiilikuvat egyptiläisissä käsiasennoissa olisivat sopineet Tutankhamonin faaraohautojen kammiorelieefeihin Kairon kaupunginmuseossa,vaikkakin paksummin keskivartaloin.

Yhdessä pyöreässä nurkkapöydässä istui puheenjohtajana mustakeropäinen ja leskenlovinen sekä ruskeanahkainen mies,jonka valkoinen teepaita näytti pesusta kutistuneelta bodatun yläkropan yllä..
Miehen vinohkot itämaalaiset silmät toivat mieleen arojen kirgiisin mustin alasroikkuvin polkupyörätankoviiksin,mutta tämän huuliparran piiloittama suu puhui aitoa rantakaupungin pätkämurretta kovin ärrin sujuvasti kiroillen.
Pöydässä imettiin lihasmiehen läsnäollessa kiltisti ja hiljaa kaljaa yhtään sanaa korottamatta,ettei härnäisi edes pienellä poikkisanallakaan kapakan kuningasta..Mannea.
Mannen jäljiltä monen ravintolan miestenhuoneista oltiin korjattu tiedottomia ja paksuhuulisia miehiä samoin kuin rikkoontuneita posliinilavuaareja ja-pisuaareja sekä littaan lyötyjä peltisiä kondomiautomaatteja.

Kaupungin kapakkojen kuningas Manne Kjällström oli tänään valinnut sellaisen ravitsemusliikkeen,missä ei ollut porttikieltoa tai hänen porttikarenssinsa oli juuri päättynyt.
Keskustelu pöydässä oli pinnalta leppoisaa huulenheittoa ,jonkun uskaltauduttua jopa utelemaan Mannelta Kakola-ajoista ja karhukopeista,johon kuningas oli vastannut,ettei toista kertaa vierailisi laitoksessa,koska oli oppinut kiroilemaan siellä.Poseissa oppii vain huonoille tavoille.Positiivisena puolena Manne oli sanonut Kakolasta,että oli oppinut syömään siellä haarukalla ja veitsellä.Yhden ruokalusikan keittiön tiskipaljusta hän oli takavarikoinut mahdollista pakoa silmällä pitäen sellin tiilimuurin saumalaastin kaivamiseksi.
Pakoyritys ja tiiliseinään kaivettu tunnelin teko oli jäänytkin kesken,kun hovioikeus oli puolittanut hänen kakkuaan taponyrityksestä hätävarjelun liioitteluun.
Se pöytätavoista.
Pöydässä kaupungin ilmaisjakelulehteä lukeva Breilinin poika oli huudahtanut aivan toisesta asiasta väliin,kuultuaan jo sadannen kerran Mannen kokemuksista:
--Hei..täss lehres lukee,ett Marion Morrison  on kualnu keuhkosyäppään 72-vuotiaana!
--Se ol syntyny kahreskymmenes päivä toukokuut vuan nollaseittemän...!
--Kualinpäiv ol kesäkuun yhreksäs 1979 eli melkkes viikko sitte..
Lukijan vieressä istuva avokaulainen ja klanipäinen neitonen puuhelmistä kaulanauhaansa lakkakynsillä räpistellen oli lisännyt:
--Emmää ol tiänny,ett Marion olis olnu niin vanh...viäl se laulos viime kesän Esakalio laval...?!
--Kyl aik menee noppiast..et Marionki...?!

--Eisse Marion mikkä naine olnu....!
--Emmää puhunu Runkin Marionist...se ol se John Wayne..se länkkärivilmie sankari..
--Eksää Sirre tajuu,ett kaikil hollyvootilaisil näyttelijöil on keksity nimet!
--Toi Manneki kastetoristukses varmaan on Manueli.
--Sen espanjalaissyntyne faija ol kolkytluvul Hesas Kestilän raflas kokkin..
--Mannen muari ol samas raflas kyypparin,mut vaihto nimes takaste tyttönimeks, ku Mannen faija karkas meril yhren kuupalaise sampatanssijattare peräs..

Yhdestä nyrkiniskusta lehdenlukija makasi selällään lattialla, puupinnatuolin särjyttyä hellapuiksi.
Mannen ankkuritatuoitu käsi oli jälleen puhunut.

 Wayne and Mitchum in Eldorado.
Juhart. 2004.

Lähtisen Pena oli herännyt naulakolta portsarinunestaan ja juossut pöytään ihmettelemään,mitä oli tapahtunut.
Kaikki pöydässä istujat olivat mykkinä Mannen silmien katsellessa kutakin erikseen punareunaisina viiruina kuin viikon vanhat puukonhaavat.
Lattialta noussut ja silmäänsä kädellä suojaava uhri änkytteli anteeksipyytävästi portierille:
--Mää se taisin keikkuu vähän varomattomast tualill ja kaaruin permannoll!
--Mää kyl maksan tualin..
Pena pyysi saturaista vahingosta,mutta mies tinkasi seitsemäänkymppiin,josta portimo antoi hoville neljäkymppiä.
Kolmen paasikiven pika-ansio ovimiehelle oli bonusta,koska harvalla kesähelteellä oli päällystakkeja annettavaksi narikkaan ja monet ulosmennessään panivat kouraan epämääräisen kasan pikkukolikoita,joita oltiin pöydästä noustessa kopattu tarjoilijalle tarkoitetuiksi tipseiksi Koffin alumiinilautaselle pistetyn paragonilaskun päälle.

Manne pisti mykkäkoulusta koko pöydälle kierroksen.
Hän oli edellisviikolla lopettanut pestinsä Wallenius-Linellä Singaporesta Osloon kulkevalla Roro-aluksella ja odotteli seuraavaa pestiä heinäkuussa.
Kesäkuu menisi hauskassa putkessa,kun ei enää ollut elätettäviäkään...eikä Liisa-vaimoa.
Kaksoispojat Mikael ja  Mertsi olivat lopettaneet ammattikoulun autonasentajalinjan ja palvelivat Hästö-Busön linnakesaarella tykkimiehinä syyskuulle.
Manne ja Liisa olivat eronneet viitisen vuotta aikaisemmin,kummankin erottua kastamaan surujaan eri kapakoiden karvalakkipuolille.
Liisa tosin oli kuollut edelliskesänä ilmeisesti akuuttiin alkoholimyrkytykseen ja löydetty Toijalanmäen  tienhaarasta ylikasvaneen heinikon sinikellojen seasta vinettopullo työnnettynä haaroihin.
Poliisit olivat kertoneet tutkimustensa pohjalta,ettei tapaukseen ole liittynyt rikosta.
Manne oli kuitenkin epäillyt toisin ja käynyt humalassa haastamassa riitaa poliisilaitoksella tutkivalle rikosetsivä-Arskalle siitä,että poliisitransit oli pysäköity rikostutkintojen aikana risteykseen valot vilkkuen ja konstaapelit olivat mittailleet rullamittanauhalla tonttia kuin autokolarin jarrutusjäljissä ja näpsineet perämoottoricanonilla kuvia sinikelloista kuin luontokuvaajat tai lintubongarit..
Mitään todistusta väkivaltamurhasta tai raiskauksesta ei kuulema ollut löytynyt,vaan se,että Liisan veressä oli neljä kertaa sallittu määrä alkoholipromilleja veressä .
Liisa ei koskaan omistanut autoa..saatika korttia...paitsi viinakortin.
Oikeuslääkäri ei kertonut kuolinsyyraportissa oliko Liisa menehtynyt kurkusta kaadetusta pullosta vaiko siitä toisesta.
Ilmeisesti molemmista.

Vaikka nyt piti olla tuuriloman ja irroittelemisen aika, Manne oli vaipunut melankoliaan ja hänen syvältä silmäkuopista pälyilevät silmänsä olivat sumentumassa tunteenpurkauksista..
Nenä tuntui tukkoutuvan ja hän niisti sen äänekkäästi paperiservettiin sipaisemalla mustakarvaisella kämmeseljällä vetisiä silmäkulmiaan.
Manne itki hiljaa huuliaan purren kuiskaamalla vainosti.."Liisaaa ....Liisaaa.."
Samalla hän kaatoi kolpakosta olutta mursunviiksiensä läpi siivilöimällä vaahtoa kuin kyhmyvalas planktonia.
Oudommasta näytti,että Manne oli saanut oluen kanssa tarjotuista suolapähkinöistä paloja hampaanväliin ja imenyt sekä pureskellut niitä,vaikka hän aina hermostuksissaan katkoi suuhun työntyviä viiksikarvojaan,syljeskellessän karvanpätkiä lattialle suun sivusta..
Jotkut pureskelivat taas hermostuksissaan kynsiä.

Mannen viereen istuutui lohduttamaan pöydän vastapuolella istunut klanitukkainen Salmen Sirpa,jonka korvissa kilisivät ylisuuret dubleekullatut sonninrenkaat.
Sirpan leveälahkeiset keinosamettifarkut kahisivat korkeiden korkkikiilasandaalien päällä.
--Älssää Manne nys poraa...mää hoiran sunt kun sisar hento valkone..jossää vaan hualis..
--Meill kummallaki on olnu piänt alamäkee pikkasen jarruvikasin...
--Kylsse sun Liisas ventaa sunt siäl pilven pääll,vaikk sää eläisisis satavuatiaks ast..
--Mutki potkastin ulos onnellisest avioliitostihan ilman syyt..

Pöydän vastapuolella Mannen nyrkistä silmään saanut Breilinin Jokke kivahti Sirpalle:
--Älssää Sirre Mannee lähre lohruttamma..
--Mää tiärän sun taka-ajatukses,etsää oles ettimäs vaan hyvää siippee,kun Manne perstasku pullotta viimesest tinkist ettei paskal taivu!
--Sun miähes teki kaupunkil hyvän teon,kun potkas sunt persseses ja ulos pellol kärytessäs Unton kyljest..taik päält.
--Katos nyte sun entist miästäs,kun vaurastus iha silmis!
--Se ajaa Saureist ostamallas nakumersul ja kulkkee maksitakki niskas ja huaphattu pääsäs ja italialaise patina jaloisas ja sen uus tiilimökki on nousemas harjaan ton Tupurimmäkke.
--Sää laskis väärä aikka ajotukses,kus jajoit perääs yhrel alkoholisoituneel varastopäälliköl pelkist kaljan pistoist.
--Nysse Unto isttuu keskikaljapaareis toiste siivel parkumas elosas,kun teevetehtaan uus johtaja Öhqvist potkas sen pellol tyämaajuapottelust...

--Älssää Manne-kulti kuuntel tota Preiliinii!
Sirpa maanitteli silittäessään lakkakyntisellä ja keinokultarannekkeisella kädellään Mannen keropäätä..
--Se on vain kare,kummää en lähteny sen fölis Rikalan valomerkin jälkkee niire mökil.

--Kuules Sirre...mää vaik kuin halusisi sun lohrutustas,niin kuiteski mullon ihan muut miäles....
--Mullon Liisaa pirun ikävä..
--Siihe ei auta ykskään Sirre eik Mirre,vaik tissii tarjottas pöyräs suaraan suuhun!
Manne vaikeroi.
--Mää olen niin kaltoin kohrellu elämässän Liisaa..olnu kare ja hakannu sitä mustaks ja punaseks..ja käyny viarais...
--Mää en mahra mittään mun kuuman veren takii!

Sirpa kuiskasi mannen korvaan:
--Kuule...mussaki on ykskahrestoist ossa mustalaisvert ja mun pappan hakkas mamma ja lapsii melkke joka viikonloppu kännipäisäs..
--Mää ole siit kohtelust muuttunu sellaseks satomasokiseks,vaikk mua haittaa sellane läppävika,et pyärryn orkuis..

Aamulla Manne heräsi kaupunginhotellin kolmannen kerroksen huoneessa kerrossiivoojan kärryjen kolinaan ja mattoimurin suhinaan.
Hän katseli viirusilmillään seinää vasten makaavaa klanipäätä,jonka toisen korvalehden nypykkä oli repeytynyt.
Kullattu korvarengas makasi vereentyneellä tyynyllä.
Huoneen pikkupöydällä seisoi tusinan verran olutpulloja ja kokolattimatolle oli kaatunut täysi tuhkakupillinen Coltin tumppeja.
Manne veti Beaversin farkkuja jalkaan ähkiessään tiukan teepaidan pujottamisessa bodatun runkonsa päälle.
Kakolassa hän oli saanut  jatkuvissa selkäpunttinostossa muskelinsa,mistä hän oli ylpeä kolmen vuoden linnaralusimisestaan.
Vuoteen reunalla istuessaan hän veti jalkateristä tiukat krokotiilinnahkaiset cowboysaappaat jalkaansa väkinäisellä kitkuttelulla ja hiipi saapaankärjillä hotellihuoneen ovesta ulos käytävälle.
Reseptionissa hän maksoi laskunsa ja suuntasi kovakorkoiset askeleensa kävelysillalle ja torin poikki Röykkälänmäkeä päin.
Röykkälänmäessä hänellä oli ollut Liisan kanssa ensimmäinen kunnollinen vuokrakaksio yhdessä 50-luvun lopulla rakennetussa tiilirivitalossa.


jatkuu..torielämää ja Hermannia




Suomen Saloa ulkosuomalaisin silmin.Lontoon postilla.2.

Norwegian


Meidän AirBnB-isäntämme tuli meitä vastaan linja-autoasemalle mustalla Nissan Qashqailla..Harvinaista palvelua Salossa...mutta isäntämme olikin ghanalaissyntyinen sairaanhoitajamies Jo-Jo Walker,joka oli asunut pitkään vanhempiensa kanssa Lontoossa.
Minua hän tervehti selvällä suomenkielellä ja tyttäriäni lontoolaisella englannilla..
Jo-Jo vei meidät ensiksi Piihoviin Hesburgeripaikkaan tyttärien valiteltua nälästä,koska Finnairin lennosta oli Lontoo-Helsinki-välillä tullut RyanAirin kaltainen budjettireittilento,missä kaikesta safkasta ja juomasta sai pulittaa käteisellä taikka kortilla puntia ja euroja...
Muistan,kun v.1999 viimeisen kerran olin lentänyt Frankfurtista Helsinkiin,jolloin lippuun oli kuulunut yksi lämmin ateria kahveineen..eli sekin palvelu oli jäänyt historiaan..
Minulle tuli melkein Manilan kotimme mieleen,missä kotiportin avauksen perästä kaikista pienistä palveluista alettiin rahastaa....ja ne olivat kadulla suuhun väkisin suuhun tupattuja tarjouksia..!
Finnairkin näin tarjoili kärrystä kalliita kaljoja aivan kuin Norwegian,jolla matkustin tytärtäni helssaamaan Gatwickistä Norjaan kuukautta ennen..
Heinekenin (Heinäkenkä) minikaljatölkki maksoi Norwegianilla 5 puntaa,kun Freemason Roadin lähi-Off-Licencesta sai 1:n Stella Artoisen Pint-tölkin punta-kahdellakymmenellä pennillä..Samasta kaupasta sai neljän Stella Artois-Pint-tölkkipariston 5 punnalla!
Jotenkin Norwegianin puisesta palvelusta putkahti mieleen Beatlesien kappale Norwegian Wood.
En vaivautunut maksamaan Finnairillakaan ylihinnoitetusta ns. Taxfreekaljasta euroakaan,vaan tyydyin ilmaiseen kahviin..

Halikon sairaala
Jo-Jo,joka esitteli itsensä suomalaisittain Yo-Yoksi heitti meidät aamuyöstä Märyyn AirBnB-asuntoonsa..
Sairaalan keltarapatun päärakennuksen pääty vilkkui kerrostalon takaa ja sisäsilmissäni kuvittelin pihalla kulkevan vanhan suljetun miesosaston muutaman vapaakävelijän,mutta pääovesta sisään astui pari mustakaapuista -ja huntuista somalinaista...
Mutisin itselleni.."Welcome to East London Forest Gate Islamic Republic!"

Jo-Jo Walkerilla oli toinen kortteeri Hakastaronkadulla Salossa,missä hän tulisi asumaan sen viikon..
Utelin häneltä viekkaana oliko hän sukua yhdelle Johnny Walkerin Black Labelille..johon hän vastasi nauramalla--"You Wicked!"
Me nuorina Salossa kutsuimme Johnny Walkeria Jussi Jalankulkijaksi..
Kerroin hänelle lisäksi tavanneeni päivisin Custom Housen alueella paljon ghanalaisia naisia sunnuntaiparhaissaan eli värikkäissä ja kiiltävissä juhlatamineissa ja erikoisissa kiiltokreppisissä päähineissä,joita vaimoni aina kutsui "Gift Wrapeiksi" eli lahjakäärepapereiksi. Jo-Jo vastasi,että ghanalaiset naiset nauravat juuri noille asuille,joita vain nigerialaiset naiset käyttävät..
Vastasin hänelle,että XXXL-kokoiset nigerialaiset muijat Custom Housessa pukeutuvat liian tiukkoihin High Street-muotikuteisiin ,sateenkaarenvärisiin perukkeihin sekä metallinvärisiin kynsijatkeisiin..eivätkä mihinkään kansallispukuihin..koska ne eivät mallaa Messejen sekä Bemareiden väriskaaloihin...

Me Lontoon Lukkariset painuimme pehkuihin ja tokeentumaan myöhemmin uusiin seikkailuihin kotikaupungissani..
Yritin katsoa vielä silmät kippurassa televisiota,josta näkyi melkein samat toisintoohjelmat kuin Lontoon Sky-kanavalta, jolloin päädyin klikkaamaan kaukokapulasta vilkkaammalle unimaailmakanavalleni..
Heräsin kymmenen kieppeillä peipon lauluun....erittäin tuttuun linnunlauluun kesämökiltämme 50-70-luvuilta..
Coolfin Roadin talon puutarhastani aamuisin kuulen vain aamuisin pesivien kottaraisten räkätystä,Thames-joen lokkien kirkunaa sekä harakoiden kinastelua,laihojen urbaanikettujen kurkkiessa puutarhan lasioven takaa...ovatko kissamme kotona.
Kottaraiset samoin tekevät syöksypommituslentoja ulkona aamuauringossa makaavia kattejani kohti puolustaakseen pesiään..kissojen paetessa sisään moisia kamikazeja..
Tämä siis vastaa minun omaa itälontoolaista maalaismaisemaani elukkapuolelta..
Märynummi oli minulle maaseutua,jonka hiljaisuuteen en ollut tottunut viimeisen melkein neljän vuosikymmenen aikana. Ikkunasta katsoessani tiellä kulki ehkä yksi auto tunnissa,kun Lontoon kotikatuni Coolfin Road aamuisin oli tukossa töihin menevien autoista,läheisen Woolwichin London Airportilta nousevien koneiden ulinan lukkiuttaessa tinnitusvaikkukorvani joka viides minuutti.
Manilan Paranaquessa taloni sijatsi samoin Manilan kansainvälisen kentän vieressä,missä päivisin pienempien nousevien reittisuihkukoneiden kiljuvat äänet särkivät korviani,mutta isompien jumbojen ääniä kestin paremmin,koska ne muistuttivat lievästi kaukaiselta ukkosen jyrinältä.
Katson,että ajan mittaan minusta hiljaisen pikkukaupungin pikkupojasta oli kasvanut meluisan suurkaupungin aikuispoika...
Edesmenneen vaimoni Gerryn kanssa olimme yhtä mieltä kuitenkin samasta asiasta,että molemmat vihasimme kaikkia lentokenttien täyteen pakattuja terminaaleja..emmekä niinkään lentokenttiä..koska parin vuosikymmenen aikana matkustimme satoja kertoja Saudi Arabiasta lentokoneilla lomille..ja takaisin..

Tyttärieni tehtyä aamutoimensa meikkeineen puolipäivän kieppeillä ja juotuaan keittämäni Kulta-Katriinakavit,suuntasimme bussipysäkille Märyntien varteen tai oikeastaan Vaskiontien ja moottoritien Shellin pysäkille kilometrin päähän,koska Jo-Jo oli kertonut,että sieltä saa parhaiten bussikyydin Saloon..
Lähdimme patikoimaan aamuauringossa kohti pysäkkiä..tyttärien ottaessa kännykkäkuvia vehreästä ja kumpuilevasta varsinaissuomalaisesta maisemasta,joka todella näytti upealta..
Itä-Lontoon ympäristön maalaismaisemakin näyttää lentokoneesta kauniilta,mutta horisonttiin saakka lattealta kuin Pohjanmaa..
Herkkää nokkaani alkoi kutkuttaa makean apilaniityn tuoksu,kun tyttärien herkät nokat koodasivat heti navetoiden lantapatterien miedon hajun...
--What is that smell..Dad?
He kuorossa kysyivät..
Vastasin:
--Dung--Cow Manure!
Tyttäret nirppanokkina:
--Disgusting!
Minä:
--You have to get used to it!
--This is Finnish countryside fragrance!
Sitten yhtäkkiä jouduimme äkkinäisen sadekuuron piiskaamiksi,jolloin housumme kastuivat vaakasuorasta sateesta,tyttärien kaivaessa sontikat kasseistaan. Itse pidin päässäni mustaa vilttihattua..omaa lontoolaista leveälieristä sateensuojaani..
Lisäsin:
--This is Finnish Summer!
--Tyttäret yhdestä suusta:
--Like London!
Kummatkin ottivat käsiveskoistaan DKNY:n pallonmuotoiset hajuvesipullot ja ruiskuttivat niistä kauloilleen ja korviensa taakse lannanhajun peittämiseksi...
Tokaisin:
--Like your belated MOM!!

Vaskiontien risteyksen Shellin pysäkille ajoi Märystä päin Vainion pikkubussi..
Olisimme voineet astua siihen jo Märyn pysäkillä kastumatta.
Olimme vain noudattaneet Jo-Jon neuvoja....että Shelliltä saisi nopeammin kyydin..

Viimeinen kesä-blogikirjoituksessa olin kuvannut omaa kuvitteellista ensimmäistä elämääni vuodelta 1939,jolloin olimme Fammu-tätini kanssa vierailleet New Yorkissa sekä Lontoossa että Yorkshiren nummilla.Paluumatkalla Turun satamasta laivapikajunalla Salon kauppalaan olin samoin ihaillut varsinaissuomalaista kumpuilevaa maisemaa kappaleessa "Omaa maa mansikka..ylikypsänäkin"--seuraavasti:

Pikajunan lähtiessä liikkeelle ja puuskauttaessaan halkopiipustaan sinitaivaalle sysiharmaita savupilviä juna vielä pysähtyi lyhyen kolkutuksen päästä Kupittaan asemalle.
Loppukesä tarjosi parhaimpia hajuanautintoja pojan sieraimiin Kupittaan asemalla,missä lehtipuiden makea mahla tuoksui huumaavalta,vahvan ratapölkkytervan ja veturinpiipun kitkerän savun kutkuttaessa nenäkarvoja.
Tällaisista aistimuksista vain pikkupojat nauttivat.
Jussi oli omasta mielestään nenäihminen,joka aisti ensin ympäristönsä kuin koira hajuaistillaan ja sitten katseli hajun tarjoamaa värikaleidoskooppia,jonka poika näki värisokeana vain punaisen ja violetin sekä sinisen eri vivahteina.Vihreä hänestä muistutti lähinnä suklaanruskeata ja omasta mielestään hän kesälläkin näki vain syysruskaa.

Vasta Piispanristin aseman jälkeen juna lisäsi vauhtia.
Radanvarren punaiset mökit ja rekolien valkoiset riippukeinut alkoivat vilkkua pojan silmäkalvoilla.
Vartioitujen ylikäytävien ja tasoristeyksien kellojen kilkutus voimistui ja kaikkosi korvarummuissa veturinpillin viheltäessä varoitukseksi puomien takana seisoville autoille ja hevosajoneuvoille.
Piikkiön jälkeen vartioimattomien tasoristeyksen kohdilla isännät vetelivät rautahevosta säikähtäneiden hevosten ohjaimia kireämmälle seistessään takaviistossa kärryjensä perälaudoilla aivan kuin kaatumaisillaan maantielle.


Matti ja Maija tasoristeyksessä
Juhart 2003


Heinämies
By Juhart
Heinä näkyi olevan lapoilla eli seipäillä ja Jussin sieraimia kutkuttivat timotein ja apilan tuoksut.
Heinänteko näytti olevan myöhässä kesä- ja heinäkuun sateiden takia melkein kuukaudella.
Jussi kuvitteli silmät tihrussa istuvansa heinälapon varjossa,missä ruutuhuivipäinen emäntä oli ripauttamassa hyppysellistä suolaa mustakylkiseen kuparipannuun.
Muut heinäntekijät olivat kellahtaneet hikisinä levolle pellonsängälle odottamaan höyryävän kuumia kupillisia.
Kesäilma tuoksui kainalohieltä,saapasrasvalta ja pieruuntuneelta sarkahousulta,johon porokahvin,vehnänisun ja emännän karjakonmekosta irtaantuneen ternimaidon aromit sekoittuivat huumaavaksi potpurriksi.
Vaikka Jussi oli syntynyt keskellä kauppalaa hänestä maalaisnaisen puhdas saunatuoreen raikas tuoksu oli vähintäin sata kertaa ihanampi kuin kauppalan kahviloissa istuvien  fröökynöiden tupakan ja Kölnin kolinan hajut
Fammukin piti ainoastaan yhdestä ainoasta hajuvesimerkistä,mikä oli merkiltään No 4711,joka tuoksui vanhemman naisen korvan taakse ripoteltuna hajustetulta vanhemmalta naiselta.
Pojasta merkki olisi voinut yhtä hyvin seistä vaihtoveturin boilerin nokassa VR:n veturien järjestysnumerona.
Fammulla toki oli muitakin hajuvesimerkkejä,joista arkikäyttöön oli tarkoitettu se Kölnin vesi,Kölnisches Wasser eli Eau de Cologne...
Jussi tunsi paremmin Kölnin Fordit.

Heinänainen
By Juhart


Heinäpellolla
Juhart 2004

jatkuu..Pankkikriisiä ja valuutanvaihtoa jne..




tiistai 11. heinäkuuta 2017

Suomen Saloa ulkosuomalaisin silmin.Lontoon postilla.1.

Finnair Airbus A320


Ensimmäisen kosketukseni Suomeen sain astuessani Lontoon Heathrown kentällä Finnairin Airbus A320:han,kun kabiiniryhmä eli lentoemot tervehtivät minua kasvoistani koodaamalla suomeksi tervetulolla.
Minut siis koodattiin pärstäkertoimella heti suomalaiseksi,vaikka kotimaasta lähdöstäni on kulunut 37 vuotta!
Meillä suomalaisilla on jonkinlaiset antropologiset piirteet pärstässä,mistä suomalainen tuntee toisen suomalaisen...ilman suun avaamista.
Näin olen itsekin aina tunnistanut toisen suomalaisen Manilan ostareissa,Saudi Arabian arotyömailla ja Lontoon maanalaisessa..
Toisen kotimaani..siis vaimoni puolelta Filippiinien filippiinot samoin pystyn spottaamaan maailmalla,jonne ne ovat miljoonapäin muuttaneet paremman elämän perään..

Tyttärilleni Johannalle ja Riitalle Suomeen lähtö oli erittäin kiinnostava tapahtuma...siis nähdä ja kokea isänsä kotimaa , kotikaupunki sekä sukulaiset..ja oppia viikon pikakurssilla joitakin suomalaisia tapoja ja sanontoja..
Muutamat hyvät ja pahat suomalaiset  tapansa he olivat jo perineet isältään..
Luonteeltaan vanhin tytär Johanna on pulputtava ja temperamenttinen filipina,mutta suomalaisen isoäitinsä puolelta savolainen "piällysmies"..myös fysiikaltaankin tukevampaa savolaisemäntää muistuttava...
Nuorempi Riitta taas on pitkävartinen ,hiljainen ja sivusta seuraava tyyppi,jolla on hyvät hoksottimet ihmistuntemisessa,kuten isälläänkin,joka taas on vastakohtaisesti liikaakin puhuva ja irvaileva savolaispoika,jonka levottomiin puheisiin tyttärien äidinkin oli aina puututtava..
He ovat syntyneet Manilassa..ja alkuunpantu Saudi Arabian Riyadhissa..kastettu roomalaiskatolisin menoin suomalaisin nimin ja puhuneet kotikielenä tagalogia sekä englantia..käyneet englanninkielisiä kouluja..ja valinneet partnereikseen filippiinomiehet..
Kasvoiltaan ja ihonväreiltään he näyttävät vaaleilta euraasialaisilta ja osaavat puutteellista suomea vain isältään oppimin kirosanoin vahvistettuna..
Näillä eväillä he olivat intoa täynnä päästä tutustumaan puolisuomalaisuutensa alkujuuriin!

Piccadilly Line


Lontoosta lähtö tapahtui 27 asteen nihkeässä ilmassa..aluksi runsaan tunnin matkan hikisessä Piccadilly Linen tuubissa Green Parkin asemalta Heathrowiin..mutta saapuminen Vantaan lentoon sattui aamyölle kymmenisen graadin viileyteen...siis tyypilliseen suomalaiseen kesäyöhön..
Parin tunnin ja kolmen vartin lennolla me olimme ainoita,jotka puhua pölpötimme kaikesta,kun suomalaiset matkustajat istuivat viilipytyn hiljaisina istuimillaan..puhumatta sanaakaan..
Kerroinkin tyttärille,että näin me suomalaiset käyttäydytään myös busseissa ja junissa,,etteivät yllättyisi...
Monikansalliset brititkin pitävät mykkäkoulua busseissa ja junissa..jolleivat sitten ole isoperäisiä ja isoäänisiä nigerialaisia matameja kännykkä korvillaan..sanoin tyttärille...

Vantaan lennon terminaali kahden edustalla odotteli meitä salolaisen Vainion pikavuorobussi Turkuun Salon kautta..ja maksoimme lipuista Saloon 20 euroa per nuppi..
Kerroin tyttärilleni,että aikoinaan Salossa Vainio oli vain yksi monista salolaisista ja salonseutulaisista bussilinjoista,joka hiljalleen söi itsensä lihavaksi ostamalla kaikki seudun ja varsinaissuomalaiset bussilinjat omaksi monopolikseen..Kerroin,että Saloran jälkeisestä Nokian lihavina vuosista pienestä kuusjokilaisesta Jooseppi Vainiosta tuli Suur-Vainio ja pienestä Salosta Suur-Salo...ja jopa Salon Seudun Osuuskaupasta Suur-Salon osuuskauppa..
Monikaan nuorempi salolainen ei ole koskaan kuullut sellaisista linja-autoliiikennöitsijöistä.kun Pekka Laine eli Laineen Liikenne,Rakisaaren Liikenne eli Salon Paikallisliikenne,Särkisalon Linja,Werner Koski,Haapasalon Liikenne sekä Paraisten linja eli Matka-autot..jotka sulautuivat Vainioon..
Suur-Suomenkin yritykselle kävi historiassa huonosti..
Kerroin lisäksi aloittaneeni urani Saloran televisiotehtaalla v.1974..jolloin Salolla voi jo silloin hyvin uudessa talousbuumissa.Silloin Saloa vietiin Nigeriaan,Israeliin ja Swasimaahan saakka komponenttitasolla,joista näissä tehtaissa valmistettiin väritelevisioita Saloran ankkalogoilla..
Saloran johto lensi silloin Learjeteillä ja helikoptereilla. Maakuljetuksiin sikariportaalle seisoi tehtaan lähettämön edustalla musta Chrysler New Yorker-fliitti.."Those were the Days..My Friend"..lauloi Marianne Faithfulkin silloin..
Se Salon kaupungin oma ankka- eli joutsenvaakunkin on nykyään pelkkää historiaa..kuin se vanha puutalo-Salokin..
Heinäkuisessa yössä bussi ajoi länteen päin erikoisessa kuunkajeessa,missä tyttärillenikin tuttu Manilan kuu näytti ihmeen suurelta suomalaiselta juustopallolta tai filippiiniläiseltä Keso de Bolalta eli heidän punakuoripallojuustolta joulupöydässä..koska täysikuu näytti oranssinpunaiselta....Heille jopa Lontoon kuu näytti paljon pienemmältä ja perustelivat näkemistään,että Suomi ilmeisesti sijaitsi maailman laella lähempänä kuuta..
Vastasin heille heidän edesmenneen filippiiniläisen Uncle Martinin eli Martin-setänsä bravuurisanoin:
--That's the Way it is!!

Saavuimme Salon Linjuri-linja-autoasemalle kello kahden kieppeillä aamuyöstä.
Asema oli autiona kuin yleensä päivisikin,kuten tulin myöhemmin havaitsemaan.
Linja-autoliikennevuorot näyttivät supistuneen melkein nollatasolle.etenkin Märynummelle ja Vaskiolle päin..sekin etappi kuljetaan Vainion pikkubusseilla,kun kaikilla on kuulema allaan autot..ja vanhuksia kuljetetaan ostoksille kunnan tarjoamalla kyydityksellä..Meidän Air BnB-asuntomme sijaitsi Märyssä aivan entisen sairaalan vieressä. Paikka oli minulle tuttua,oltuani opiskeluaikanani siellä sijaishoitajana 70-luvun alussa..Silloin kuljin töihin Werner Kosken busseilla..
Nyt sitä pidetään pakolaisvastaanottokeskuksena..
Minulle Lontoo on hyvä esimerkki siitä,miten linja-autovuorot toimivat tismalleen joka 10 minuutti melkein rappusten edestä ja eläkeläisille,kuten minulle on annettu Newhamin kunnan puolesta ns. Freedom Pass eli eläkeläiskortti,jolla voi kulkea ilmaiseksi kaikissa Lontoon busseissa,maanalaisissa sekä junissa..rajattomasti..

Panen oheen mietteitäni yhdestä Matalan matkaviheltäjän paluu-blogistani,kun käväisin Manilasta kotikaupungissani v.1999..seuraavasti..niinkuin vertauksena tähän uuteen saapumiseeni 2017 heinäkuun alussa...
Linjuriasema 1957
Juhart 2009

 Linja-autoasema 2007
Muistokollaasi
Juhart 2010
Huhtikuu 1999
------------------------------
"Sun ruususi punaiset
Mä laitoin hopeamaljahan.
Vaan kauneimman mä niistä taitoin
ja pistin rintahan.
Nyt hopeamaljassa hohtaa
nuo ruusut rakkahat.
Kun katseeni milloin ne kohtaa,
ne mulle hehkuvat...."

Erkki Junkkarinen: Ruusuja hopeamaljassa
Matala matkaviheltäjä

                                   

Kaupunki ei näyttänyt muuttuneen paljoakaan sitten 50-luvulta Jussin astuessa uuden linja-autoaseman laiturille.
Nyt huhtikuinen puhalsi kylmähköä viimaa idästäpäin pitkin Vilhonkatua ja vilu tarttui papinpojan käsivarsiin panemalla ne kananlihalle ohuen takin alla..Tai Jussin tapauksessa kukonlihalle.
Asemarakennuksena oli nyt lasipalatsi,jonka kylkeen globaalisena ilmiönä oltiin pykätty ostokeskus ..sellainen shopping-malli .Jussista se pikemminkin näytti mullin mallilta ja säälitteli sitä,että v. 1953 kaupunginarkkitehti Paul Bernoullin piirtämä silloinen uusi linja-autoasema oltiin purettu jostain kaupungin johdon,linja-autoväen ja Matkahuollon välisestä sopimuksesta.
Ennen vuotta 1953 linja-autoasemalle tarkoitettu Annankadun ja Vilhonkadun välinen tontti oli pikkupoikien suosima ja syksyisin mutainen potkupallokenttä ja fillarikrossiplaani. Asemaa oltiin ehdotettu aiemmin rakennettavaksi jopa Eläintorille,joka nykyään palvelee Sibeliuspuistona.
Jussista Sibeliuksella ja hänen sinfonioillaan ei ole mitään tekemistä aiemmin syysmarkkinoina palvellun Eläintorin savivellikentän kanssa.
Jussille Sibelius toi Finlandiallaan mieleen Talvisodan pakkaset sekä seesteisen välirauhan eikä mitään markkinahumuja, juopposten röpeltelyä eikä puukkotappeluja,minä toria muisteltiin.
Jos hänen äitinsä olisi ollut vielä elossa silloin,kun puistoon pykättiin kauhea teräksinen ja abstraktinen Sibelius-monumentti,ruustinna olisi kutsunut sitä perunannostokoneeksi.
Näin hän oli kutsunut Uskelan kirkon hautausmaalle sankarihautojen viereen pystyttettyä ultramodernia pronssiveistosta,minkä piti esittää joitain suojelusenkeleitä.

Vuoteen 1953 saakka linja-autoasema oli sijainnut kauppatorin kyljessä 30-lukuisen funkkistyylisen Shell-huoltoaseman vieressä.
Huoltoaseman sillanpuolisella sivulla palveli myös Matkahuolto.


Kauppatorin Shellillä
By Juhart


 3 kuvaa linja-autoasemalta.
Ylimmäinen v.1938 kuva matkahuollon laajennuksesta.
Kaksi alimmaista kuvaa huoltamosta ja torin puoleisesta
linja-autoaseman laitureista.
Juhart 2009
Kaupunki oli katsonut vanhan uuden aseman ylläpitoa liian kalliiksi ja päätti grynderioligarkkien ja kaupungin isien kanssa panna linjuriaseman vuokralle suuren liikekolossin välikäytävään.

Silloinen kaupungin johto ei vielä ollut hajullakaan siitä,miten tulevassa megalomaanisessa kuntainliitoksessa suursavikaupungin muodostamisessa lähikuntien kanssa tulisi käymään.
Olivat kuin esivanhempansa tekemässä Suur-Suomea Vienan Karjalaan isänmaallisessa hurmiossa!
Suursalon muodostamisen myötä koko maaseutubussiliikenne tulisi tyrehtymään Vainion Liikenteen bussimonopolin kannattavuuslaskelmien mukaan reunakyliltä.

1927 Salon torin linjuriasemalla
Jooseppi Vainio ja August Lehden Chevrolet-
onnikka
Kaupunkiin aikoinaan 20-luvulla  Kuusjoen Raatalasta liikennöinyt Jooseppi Vainion T-Ford bussi oli 2000-luvun lähestyessä paisunut mahtavaksi bussifliitiksi,joka oli popsinut suuhunsa alueen muutkin bussifirmat,kuten Pekka Laineen Liikenteen,Rakisaaren Paikallisliikenteen,kiskolaisen Haapasalon Liikenteen,Someron Linjan, vaskiolaisen Werner Kosken Liikenteen sekä Särkisalon Liikenteen.
Vainio oli lisäksi nielaissut muitakin eteläsuomalaisia liikennöitsijöitä Paraisten Linjaa ja Saaristotien liikennettä myöten, hoitamalla nykyään melkein monopolilla bussiliikennettä Helsinki-Turku-akselilla saaristoalueineen.
(Jussi oli kirjoittanut v. 2011 kesällä kaupungin paikallisliikenteen ongelmista ja maaseutulinjavuorojen puutteesta Salon Seudun Sanomiin ja puuttunut kilpailun puutteeseen alueen bussilinjoissa.Hän oli myös kärjistellyt tilannetta Vainion Liikenteen monopolilla.Lehti ei julkaissut mielipideosastolla juttua, ettei tulisi härnäämään kaupungin päättäjiä,joilla on omat kädet liikennöitsijän taskussa.Ilmeisesti kriittisen ja asioita ymmärtämättömän ulkosalolaisen mielipidettä ei tarvinnut ottaa huomioon.)

50-luvulla Jussi monasti pyöräili linjuriasemalle,missä Veljestuvan kuppilan edestä katsomalla hän tarkalleen tiesi mille laiturille ajoi mikäkin bussilinja.Ykköslaituriin ajoivat Pohjolan Liikenteen Turku-Helsinki-pikavuorot, Someron linja ja Paraisten Linja sekä Pekka Laine.
Kaikki muut yhdeksän laituria täyttyivät muista maalaislinjabusseista,mitä mm. yhtenä kasvavana syrjäkylälinjana harmaakuosinen ja raatalalainen Vainion Liikenne edusti.
Nykyinen potentiaalinen linja-autoista kiinnostunut pikkupoika ja bussibongari tuntee vain yhden bussifirman....keltaisen Vainion Liikenteen...ja tietty sen Expressbussinkin Vantaan Lentoon.
Ehkä sellaista bussibongarisukupolvea ei ole enää olemassakaan tietokonepelien ja nettien valta-aikana.


Pekka Laineen Volvo Salo-Kiila-Kemiö 1951
 Linjuriasema 1956
50-luvulla linja-autoasema palveli silloisen kauppalan sydämenä sekä keuhkoina.
Sitä kautta vietiin savikauppalaa maailmalle mm. Leinon liesissä,Högforsin venttiileissä,Lammervon diagonaalipussihousuissa ja teryleenipöksyissä sekä Saloran ularadiokoneissa.
Nyt Jussi tiiraillessaan kylmissään asemalaiturilla kauempaa Vilhonkadun länsipäähän erotti entisen Saloran televisotehtaan Ankkalinnan lasikonttorin päältä Nokian kumisaapasneonvalon entisen sorsamainoksen paikalla.
Kaupungin oli ottaneet haltuunsa uudet nurkanvaltaajat!

Jussin hanhiuni pappilan yläpuolella.
Juhart 2005
Nokialle tai entiselle Saloralle päin Jussin ajatukset ja unet viimeisenä kahtena vuosikymmenenä eivät olleet lentäneet Selma Lagerlöfin Nils Holkerinpojan hanhen siivin.
Jussi oli lentänyt oman Hannu Hanhensa selässä kauas pois Arabian niemimaalle ja kaakkois-Aasiaan.
Hän oli tavannut lennoillaan Ali Baban jälkeläisiä Abdullaheja,Muhammedeja sekä Walideja Riyadhin Nassariyah-savilinnan askarivartiomiehinä ja jopa Magallanesin konkistadorien sekä japanilaisten samuraiden  haamuja Manilan Intramurosin espanjalaisessa vallikaupungissa.
Hän oli kokenut Saudin kuninkaiden vaihdokset Khalidista Fahadin kautta Abdullahiin ja väistellyt v.1990 Kuvaitin sodan aikana Saddamin scudeja Riyadhissa.
Manilassa hän aloitti talonsa rakentamisen Marcosin sotatila-lain alla 1982, näki GMA-teeveekanavalta vuonna 1983 senaattori Ninoy Aquinon murhan Manilan kansainvälisen lentokentän tarmakilla,Marcosien pakenemisen Havaijille ruusuvallankumouksen jälkimainingeissa sekä Cory Aquinon.Fidel Ramosin,Joseph "Erap" Estradan ja Gloria Magapacal-Arroyon korruptiontäyteiset hallintokaudet .
Paljon oli saastunutta vettä virrannut Manilan halkaisevan Pasig-joen mukana Manilan lahteen taifuuneissa sekä poliittisissa mysrskyissä ja satoja wadeja kuivunut Arabian niemimaalla näinä kahtenakymmenenä vuotena.

Salonjoki 1960
Jussille kotikaupungin maitokahvin värinen joki oli niinä vuosina vienyt mukanaan Halikonlahdelle vain jäänlähtöveikkaustynnyreitä ja joenpenkkapaalutuksia.
Mikään muu savilaaksossa ei ollut ulkoisesti muuttunut.
Mutta Nokian tehtaiden sisältä haiskahti ulos maailmaan halitoosi eli paha henki..nokialainen hammaskivi.
Yhteen nokialaiseen insinööriin papinpoika oli törmännyt Manilassa Suomen suurlähettilään pitämissä itsenäisyyspäivän juhlissa Forbes Parkin rikkaiden asuntoalueella Makatin liikekeskuksen kyljessä.
Jussi oli kättelemässä entistä Filippiinien presidenttiä FVR:ää,Fidel Valdez Ramosia, entistä Filippiinien poliisivoimien komentajakenraalia.
Juttukaverinaan hänellä oli eräs filipppiiniläinen evp.eversti ja liikemies..
Kättään tuli myös työntämään humalainen nokialaisinssi.
Jussi,eversti ja kenraali-presidentti Ramos olivat keskustelleet papinpojan vaimon sedästä kenraali ja senaattori Rodolfo Biazonista. Rodolfo eli perheen sisällä kutsuttu "Uncle Rudy" oli Jussin vaimon edesmenneen äidin sisarenpoika os. Gaspar Biazon, entinen Philippine Marinesien (maihinnousujoukkojen) komentaja ja Filippiinien puolustusvoimien komentaja.
Amerikkalainen termi "Talk to the Marines" eli "Puhu sää vaan mariineille..minä kuuntelen" eli "Älä puhu paskaa" ei stemmaa Rodolfon imagoon.Häntä pidetään suoraan puhuvana ja ehkä vähiten korruptoituna filippiiniläissenaattorina.

Rodolfo "Pong " Gaspar Biazon
Uncle Rudy
Kättelyn päätyttyä nokialaisinssi kysäisi ivallisesti Jussilta,että mikäs upseeri tämä suomalainen juntti sitten on,joka liitelee näin korkeissa piireissä.
Jussi vastasi olevansa evp. tambuurimajuri (portsari),johon nokialainen öykkäröi,että papinpoika taitaa kuulua niihin verokarkureihin ja intin lintsaajiin.
--Mä olen kuule diploomi-insinööri ja reservin luutnantti..kuules!
Inssi puhalsi ulos Finlandia-vodka höyryjen kanssa.
Kutsujen päätyttyä inssi puskeutui Jussin ja everstin porukoihin jatkoille yhteen Makatin yöravintolaan.
Nokialaisöykkäröinti oli hiipunut pöydässä torkkumiseen ja sammumiseen.
Jussi ja eversti jättivät insinöörin ja luutnantin prostien sekä poliisien putsattavaksi ... ihan tahallaan.

Kaupungin imago oli nokialaistunut.
1970-luvuna alkupuolella silloinen televisiotehdas alkoi paksukalvo-osastollaan valmistaa IC-piirejä ja moni varakkaampi uuden teknologian myötä alkoi kantelemaan firman kehittelemää tiiliskiven kokoista autoradiopuhelinta. Amerikkalainen Motorola samoihin aikoihin oli tuonut markkinoille kannettavan radiopuhelimen,mutta jenkkiläisinä viekkaina olivat myös hankkineet keksinnölleen mapillisen patentteja.
Nokia 80-luvulla joutuikin nokitusten jenkkimarkkinoilla Motorola-patentteja vastaan ja joutui valehtelemaan omista olemattomista patenteistaan,kun mitään patentteja ei oltu keksitty.
Yhtenä silloisen Mobiran johtajista ja Jussin "vihanainen" sekä entinen know-how-osaston sihteeri sekä Mobiran johtajatar Silva Norkela oli ollut mukana valehtelijoiden klubissa.
(Kirjoitus valehtelijoiden klubista ja yhdestä intialaissyntyisestä Shubista Mobiran patentti-insinööristä tulee myöhemmin.Tämä intialaisherra joutui pakon edessä New Yorkissa pidetyssä neuvottelutilaisuudessa nokialaisherrojen painostuksesta valehtelemaan Nokian patenteista ja näin sai kumisaapastehtaan kännykät valtaville jenkkimarkkinoille ja valtaamaan maailman markkinoita.Palkaksi tämä intialaisinsinööriparka sai nokialaisesta kumiteräsaappaasta peräänsä.)

 Nokian kumijalkinemainoksia
Savilaaksosta oli tullut piilaakso.
Sekin ajanjakso Nokia-huumassa tuli jäämään väliaikaiseksi.
Uudella vuosituhannella kaupungin vaakunan joutsenkin sai polskutella muille vesille "suurkaupungin" päättäjien kuntainliittymäinnossaan ripustaessa kaupungin sisäänmenoväylien rajoille Halikon Hakoniskojen vaakunan.

Quo vadis---Salo?