Mountain Summer Capital.Filippiiniläismatkakirjeet.2.

1910-luku DeDionit Kennon Roadilla

Session Roadin muistelmat
--------------------------------------
Kennon Roadin vuoristotiellä bussi vältti useita uhkarohkeita ohituksia ja väärältä puolelta kaarteissa alasajavia ajoneuvoja. Filippiinojen ajotyyli ei näyttänyt poikkeavan paljoakaan manilalaisten hurjastelusta metropoliksessa. Vuoristoprovinssilaiset autoilijat ovat kertoneet,että juuri manilalaiset kesälomaturistit ajotyylillään ovat syypäitä kaikkiin paikallisiin onnettomuuksiin.
Gerry-rouva oli maininnut Jussille,että hänen Martin-setänsä,Papa Anteron nuorempi veli oli japanilaismiehityksen aikana ja sodan jälkeenkin 50-luvulla palvellut Benguet Auto Linen bussikonduktöörinä ja selvinnyt hengissä Kennon Roadin kuolemankurveista.

Uncle Martin igorot-
asussa
Juhart 2004

Uncle Martin eli Martin Ventora oli kasvanut kotona,toisin kuin veljensä Antero dela Cruz 20-30-luvulla ilokaanolaisen ja Batacissa asuneen Ventora-perheen jouduttua köyhyydestä antamaan pojan sukulaisten kasvatettavaksi ja koulutettavaksi..Vanhempi Antero dela Cruz-veli piti kasvatusperheensä sukunimen loppuikänsä. Kummatkin veljekset olivat saaneet high school-koulutuksen,mutta köyhyyden pakottamana Martin päätyi Benguet Auto Linesin bussikonduktööriksi ja Antero tohtori Gabreran Session Roadin rohdoskaupan apulaiseksi,jossa tohtori koulutti hänet farmakologiksi..
Uncle Martin puhui samoin kuin Papa Antero hyvää englantia ja hänen yleisin lausahduksensa elämää kovia kokeneena oli:
--That's the way it is!!

Baguiolainen shantytown vuoren rinteessä

Igorot sigarillo lady
Juhart 2004

Martin asui igorotvaimonsa ja viiden lapsensa kanssa Baguion yhden vuorenrinteen shantytownin vaatimattomassa nipamökissä,Anteron  onnistuttua vuokraamaan perheelleen asunnon Baguion keskustassa Session Roadin lähistöllä vanhasta Carino Streetin kaksikerroksisesta puutalosta. Martinin igorotvaimo kuten Papa Anteron Catalina-rouva polttivat paikallisen tavan mukaan Champion-savukkeita kekälepuoli suussa,koskaan kieltään polttamatta.
Uncle Martin useasti ilmestyi kahden vanhimman poikansa ja igorotvaimonsa kanssa Manilaan Jussin ja Geraldinen Molaven taloon,viidakkorumpujen kerrottua Saudissa työskentelevän ja petrodollareja ansaitsevan pariskunnan saapumisesta Riyadhista.
Viestin lähettäjänä yleensä oli Papa Antero,joka asui eläköityneenä apteekkarina Jussin ja Gerryn talossa.Mama Catalina nukkui pois Molaven talossa keltaiseen presidentti Cory Aquinon Laban-puolueen tunnusmekkoon puettuna.Funerarion eli hautaustoimiston make-up-taiteilija lisäksi oli maalannut Catalinan huulet oranssisiksi. Kukaan kotona ei tunnustanut oliko Catalinan keltainen asu jonkinlainen post humous-protesti taikka tahallinen teko Marcoseja vastaan.Antero ja Catalina olivat vakaita kotiprovinssinsa Ilocos Norten kuuluisuuden,presidentti Marcosin,Aquinoiden poliittisen vihamiehen kannattajia.
Gerry-rouva oli kertonut Jussille Catalinan viimeisten sanojen olleen ennen kuolemaansa oikean käden sormet V-merkkiä (Victory) näyttäen:
--Marcos pa rin! (Marcosin puolesta!)

Aparador-kaappi

Antero oli Catalina-vaimonsa kanssa muuttanut pahvilaatikoin ja narrapuisin aparadorein (lasikaappi) ilmoittamatta Manilaan vanhimman Lita-tyttären Paco-kaupunginosan Penafrancia-kadun pieneen asuntoon v.1971. Jussin ja Gerryn rakennettua talon v. 1985 Paranaquen Molave-asuinalueelle Antero ja Catalina muuttivat Pacosta heille. Anteron tohtori Gabreralta ostama Session Roadin rohdoskauppa oli mennyt konkurssiin,Anteron tietämättä ostettua yrityksen velkoineen.Suuri Mercury Drug-rohdoskauppaketju oli pakoittanut hänet myymään apteekkiliikkeensä sille,joka uhkaili muuten kilpailulla tappaa pienen ja varallisesti heikon yrityksen.Paikallisen tavan mukaan lapsilla oli vastuu vanhempiensa elättämisestä.
Anterosta ja Catalinasta olen kirjoittanut enemmän mm. blogissani "Gabreran rohdoskauppa".

Baguio Lower Session Road and
Mercury Drug,
Papa Anteron entinen Cabrera Drugstore

Tarlacin Philippine Rabbitin terminaali

Hino-bussi kaikista vaarallisista  kylkiä hipovista ohituksista huolimatta pääsi ehjänä Baguio Cityn Governor Black Roadin terminaaliin,missä seisoskeli kourallinen muita Philippine Rabbitin punaisia Hino- ja Mitsubishi Fuso-maaseutubusseja. Baguioon oli iskenyt toinen japanilaismaihinnousu 60-luvulla,jolloin kaupungin autokalustoon amerikkalaisten ja eurooppalaisten merkkien sekaan alkoi ilmestyä Toyotaa (Toyopet),Datsunia,Mitsubishiä .Isuzua ja Mazdaa.Jeepneyt savuttivat Isuzu-dieseleillä ja kuorma-auto- sekä bussikalusto Hinoilla sekä Fusoilla.

1965 IH Loadstar-bussi

1950-luvulla ja 1960-luvun alussa monet pienet bussifirmat käyttivät vielä International Harvester Loadstar-alustalle rakennettuja linjureita.
Baguion ilma ei enää tuntunut Manilan saastetta pakoon lähteneelle turistille keuhkoihin vedettynä puhtaalta vuoristoilmalta,siniharmaan dieselpilviharson leijuessa kaupungin yllä.
Jussi perheineen,käsipakaasineen ja Manilan Cash & Carrystä ostamin "umbrella baby strollerein" (taitettavat sontikankahvaiset lastenkärryt) suoriutuivat lyhyelle kävelymatkalle läheiselle Session Roadille,missä sijaitsi se Gerry-vaimon suosittelema hotelli.
Jussin v.1981 vierailema Pines View-hotelli oli kaukana Kennon Roadin kyljessä,aivan kaupungin rajalla. Siitä kelohonkaisesta hotellista Gerry ei halunnut mainittavan enempää..

1958 Session Roadin alku melkein
Gabrera Drugstoren edestä

1965 Session Roadin alku samasta
kohtaa.

Patikkamatkalla he ohittivat aivan Session Roadin alussa.Mercury Drugin rohdoskaupan,joka vielä 60-luvulla komeili Gabrera Drugsin kylttillä,Papa Anteron omana kauppana.
Gerry kertoi sairaanhoito-oppilaana 60-luvun lopulla istuskelleensa luentojen päätyttyä "Apotekan" kassaneitinä antiikkisen NCR-kassakoneen takana. Joskus Papan silmien vältyttyä tai hänen poistuttua takahuoneeseen sekoittamaan asiakkaiden lääkepulvereita morttelissa, Gerry oli pihistänyt kassasta taskurahaa,kuten hänen isosiskonsa Fhely,joka päivisin oli kaupassa myyjänä.Niihin aikoihin harva koululainen tai opiskelija sai taskurahaa kotoaan.Uncle Martin joskus bussirahastajahommista vapaalla kävi juoksupoikana hakemassa Session Roadin toisesta rohdoskaupasta lääkkeitä,joita Papa Anterolla ei ollut sattumoisin varastossa.Papa halusi näin pitää asiakaskuntansa.
Gerryn ollessa tuuraamaassa kassassa Fhely seisoi Session Roadin katukäytävällä tyttöbarkadansa kanssa polttamassa Champion-savukkeita ja keskustelemassa edellisen tai tulevan viikonlopun tansseista PMA:n (Philippine Military Academy) kadettien Ballroom Dance Hallissa..

Camp John Hayn kadetteja
Juhart

1965 Session Road vastapuolelta
ja Lanin VW Beetle

Fhely oli keskeyttänyt sosiaalialan opiskelunsa pelkästään paneutumalla täysiaikaisesti sosiaaliseen huvitteluun.
Ei ollut mikään ihme,että iltaisin Papa Anteron Catalina-rouvalle kotiin tuoma ruokaraha oli vaatimaton stipendi rohdoskaupan päivätuotosta. Papa myös keikaroi viimeisissä räätälin tekemissä puvuissa,istumalla keskipäivän ruokapausseilla Session Roadin pienessä kahvilassa omassa vakiopöydässään nauttimassa kupillisen Nescafea pandesalsardiinileivän kera. Pöytään joskus tuli käväisemään Baguion pormestari Norberto de Guzman (1964-1967),jonka Lani-tytär oli Gerryn tyttökaverina Baguio Central High:ssa.Papa Anteron toisesta kasvatti-isästä Ernesto H. Buenosta tuli myös kaupungin pormestari vuosiksi.1979-86. Bueno rahoitti ja koulutti Papa Anteron jo 30-luvun lopulla ennen japanilaisvaltausta apteekkialalle.

1956 Little Quiapo
Soda Fountain-baari

Lanilla oli myös oma Volkswagen Beetlensä,jolla tyttöporukka kävi paikallisissa milkshake- ja soda fountainbaareissa tai ajelemassa muuten kaupungilla. Gerryllä oli ollut myös monta poikakaverikandidaattia ja tansseihin hakijaa,oltuaan sievin ja nätein porukasta,Nidan ja Lanin,parhaimpien kavereidensa ollessa Tomboy-tyttöjä eli kiinnostuneina enemmän muihin tyttöihin.
Nida Cristobalin isä palveli kaupungintalolla Municipion lakimiehenä.
Baguio oli kuuluisa amerikkalaistyylisestä miljööstään,paikan nimistään ja kaduistaan.
Kaupunkia johtivat v.1910-1939 amerikkalaiset pormestarit.
Camp John Hayn amerikkalaisessa sotilastukikohdassa

Papa Anteron Catalina-rouvan (Fransisco-suku) siskon Auntie Victorian mies Conrad Chrisoloco palvelivat siellä  kahden poikansa kanssa U.S Navyn aliupseereina.Conrad myöhemmin sai siirron U.S.Navyn Okinawan laivastotukikohtaan.

Camp John Hay 50-luvulla

1966 Kartimar Pasay Cityssä

Conrad perheineen ja Amerikan tuliaisautoineen muutti Okinawan komennuksen päätyttyä Manilaan lähelle Pasayn Kartimar-ostoskeskusta,jonne muutkin Fransisco-ydinperheen sukulaiset ,Biazonit ja Gasparit mukaanluettuna muuttivat tiiviiksi perhecompoundiksi.
1960-luvulla Kartimarin alue oli harvaan rakennettua asuinaluetta,missä lehmätkin vielä märeksivät ruohoa läheisillä niityillä.

Myöhemmin Conrad perheineen muutti Yhdysvaltoihin.

2009.Senaattori Rodolfo
(Rudy) Biazon

Camp John Hayn portti

PMA eli Philippine Military Academy taas sijaitsi Camp John Hayn takana Loakanissa,minne Gerryn Fhely-sisko tyttöbarkadoineen meni viikonloppuisin kadettitanseihin.Gerryn äidin Catalinan toisen Juliana-siskon poika Rudy (Rodokfo) oli PMA:n kadettina 50-luvun alkupuolella.

Uncle Rudy kävi viikolla syömässä Papa Anteron luona Carino Streetillä militäärisin ja melkein robottimaisin pöytätavoin.Rudy oli filippiiniläisittäin poikkeavasti erittäin pitkä lähes 185cm pitkä kadetti,joka vielä neljän tähden kenraalina ja senaattorina leikkautti tukkansa amerikkalaisen mariinin singleerattuun crew cutiin.
Papa Antero antoi yleensä kadetti Rudy Biazonille tupakkaa ja taskurahaa,koskei Auntie Julianan lavanderan (pyykkäri) palkka riittänyt moisiin luksuksiin.Uncle Rudy Biazonista tuli myöhemmin pyykkärinpojasta Filippiinien merijalkaväen komentaja,armeijan komentaja sekä senaattori.
Mama Catalina ja hänen siskonsa  Auntie Juliana,Victoria,Sining ja Sisang olivat ammatiltaan pyykkäreitä.Auntie Sining tuli viikottain Pasay Citystä Jussin ja Gerryn Paranaquen Molaven taloon pesemään pyykkiä aina 2000-luvulle saakka yli 80-vuotiaana.

Pier Lavandera (laituripyykkäri)
Juhart 2005

Tuntematon filipina 1962 Ford
Galaxien konepeitolla

Yhdellä Gerryn poikakaverikandilla oli komea 1957-mallinen Ford Fairlane neliovinen Hardtop,jonka etupenkillä Gerry pääsi liukumaan kaupungilla.Molaven perhealbumista Jussi oli löytänyt todisteen parista haalistuneesta mustavalkokuvasta,missä Gerry istui hyvin hilpeänä Fordin etuistuimella. Yhdellä hänen tyttökaverin isällä signor Balanguella,joka työskenteli kuoronjohtajana Baguio General Highssa,oli kotitallissaan 1951-mallinen Cadillac Series 61-limusiini. Gerry kyllä kertoi,etteivät nämä olleet Baguion sosieettiluettelossa mitään rikkaita..

--Vanhalla Cadillacilla sen pappa ajoi!
V.1969-70 Gerryn ensimmäisellä poikaystävällä Daniel Balais Jr: I:llä oli Baguiossa oma uudehko Opel Kadett allaan,ja minkä takapenkillä ilmeisesti Daniel Jr. II sai alkunsa.
Daniel Balais Jr I:sen isä oli varakas baguiolainen puoliksi kiinalainen liikemies.Manilalaisella GM:n edustajalla Yutivo Co:lla oli ilmeisesti edustus Baguiossa.

1967 Yutivo GM-edustuksen
Opel Kadett

Kuten otsikossa mainitsin Baguio City on Filippiinien kesäpääkaupunki,minne manilalaiset sankoin joukoin pakenevat kesälomillaan nihkeän 37 asteen kuumasta metropoliksesta keskilämpötilaltaan n.22-asteiseen viileähköön vuoristoilmanalaan.Manilalaisille 22 astetta keskellä kesää vastaa Siperian talvea. Baguio mäntymetsineen muistuttaa Sveitsin alppien lomakohdetta.Filippiineillä Jussi on käväissyt entisen morsiamensa Nancyn kanssa v.1981 myös eteläisen Mindanaon saaren Cagayan de Oron kaupungissa,minkä lähistöllä korkealla ylätasangolla sijaitsi Delmonten ananasviljelmät,missä ilmanala myöskin on viileähköä.Manilan lähellä Tagaytayssa myös korkealla vuoristoilma sadeaikana on erittäin viileätä. Manilalaiset rikkaat ovat kilvalla rakentaneet sinne luksusluokan lomaresidenssejä,koska Baguio on nykyään lähes täyteen rakennettu vuorenrinteitä myöten.Manilasta Tagaytayhin ajaa melkein yhdessä tunnissa.
Ilokanokielellä Baguio tunnetaan nimellä Ciudad ni Bakiw,missä bakiw merkitsee sammalta.Trooppisten mäntymetsien lisäksi sen maasto tunnetaankin sammalpeitteisestä kasvistosta.

1920-luvun Baguio

Amerikkalaisen hallinnon ensimmäisenä vuotena 1900 Baguion pikkukylästä tuli Benguetin maakunnan ns. Hill Station ja v.1903 Philippine Commisionin pääkaupunki,jonka asemakaavan oli suunnitellut Daniel Burnham.Hänestä on muistona kaupungissa suosittu Burnham Parkin puistoalue lampineen.
V.1909 Filippiinien korkeimman oikeuden tuomari George A.Malcom oli kehitellyt Baguiosta maan silloisen hallinnon pääkaupungiksi.Maan Yhdysvaltojen kansainyhteisön ajan High Commission ja presidentit pitivät residenssinään American Residenceä eli  Mansion Housea,jota myös japanilaishallinnon aikainen kenraali Tomoyuki Yamashita piti pääkonttorinaan ja asuinpaikkanaan. Baguiossa v.1945 kenraali Yamashita ja amiraali Okochi lopulta antautuivat amerikkalaisille joukoille. Nykyään Yhdysvaltojen suurlähettiläs asuu Mansion Housessa.

Mansion House

1944.Japanese High Command HQs in Mansion House,Baguio
after surrender 

Camp John Hayn eri omistajat
-----------------------------------------
Papa Antero ja Mama Catalina dela Cruz muistivat hyvin japanilaishallinnon ajan ja miten japanilaiset täin puremat ja likaiset sotilaat läpsivät kädensyrjillä paikkakuntalaisia kaduilla poskille,jos vastaantulijat eivät kumartaneet valloittajille.Useassa tällaisessa tapauksessa japanilaisen keisarillisen armeijan sotilaat olivat pakkovärvättyjä korealaisia.Baguiossa asui myös syntyjään japanilaisia perheitä,jotka olivat muuttaneet sinne 1800-luvun lopulla.Amerikkalaiset v.1941 internoivat kaupungin asukaat Camp John Hayn tukikohtaan.Internoiti muistutti paljolti sota-aikana Kaliforniassa asuvien japanilaisten pakkomuuttoa Nevadan siirtoleireille ja niiden omaisuuksien myyntiä pilkkahintaan huutokaupoissa.Baguion parisensataa japanilaissiviiliä pelkäsivät internointia tukikohdan kahteen jo pommitettuun parakkiin,koska mahdollisesti keisarillinen armeija tulisi  ensimmäiseksi pommittamaan Camp John Haytä.
24.12.1941 amerikkalaiset jättivät tukikohdan särkemällä kaiken aseistuksen ja hylkäämällä japanilaiset internoidut ilman vettä ja ruokaa. Tukikohtaa komentamaan jäänyt amerikkalainen majuri F.J.Halsema ja kaupungissa asuva amerikkalainen siviili Elmer Herold ruokkivat japanilaisia siviilejä omista varangeistaan.

Japanilaishallinnon aikainen
100-peson seteli

Baguio antautui japanilaisille ilman laukausten vaihtoa 27.12.1941.
Camp John Haystä tehtiin sitten amerikkalaisten siviilien vankileiri. 40 % vangeista 500:sta vangeista oli amerikkalaisia,joskin osa koostui 22:sta erilaisista ulkomaalaisista ja Kiinasta paenneista lähetystyöntekijöistä. 60% taas koostui kaupungin amerikkalaisista kaivostyöläisistä ja liikemiehistä.
Koko vankimäärä asutettiin samoihin japanilaisten internoitujen siviilien käyttämiin parakkeihin.
Antero ja Catalina muistivat hyvin japanilaishallinnon aikana Carino Streetille saakka,miten iltaisin kello kuuden jälkeen sotilaat kivääreillä teloittivat baguiolaisia vastarintaliikkeen siviilejä Camp John Hayssä. Kaksi amerikkalaista sairaanhoitajaa piti huolta leirin sairaista.Japanilaismietittäjät komensivat F.J.Heroldin vankien päämieheksi ja edustajaksi.Amerikkalaisvangit välttyivät muiden Filippiineillä vangittujen kovalta kohtalolta majuri Halmerin ja herra Heroldin aiemmasta laupeudesta japanilaisvankeja kohtaan.Kahdessa 60 sotilaalle tarkoitetussa parakissa asuminen oli silti ahdasta ja hygieenisesti mahdotonta,jolloin vangit sairastuivat vatsatauteihin.V.1942 vangit siirrettiin isoimpiin tiloihin läheiseen Holmesin tukikohtaan.
Camp John Haysissä on vielä siltä ajalta jäljellä yksi pommittamaton talo, Lone Star Steakhouse.

Sherman M-4A1 tankki Camp John Hayssä

jatkuu...