torstai 11. huhtikuuta 2013

Automerkkibongailua Stokkan kulmalla ja automaalarin esikuvia.

Mummo Ankka Keskuskadulla Baker Electricillä 1937
Juhart 2012


                                           
Minä molskihousuisena kolkkapoikana
Juhart 2009
Molskihousuisena pikkukundina tunsin kotikauppalan kaikkien autojen merkit ja melkein kaikki rekisterinumerotkin.
Molskihousun takataskussa pienessä muistilehtiössä ei ollut kuin muutama kymmen rekisterinumerovientiä kosmoskynällä ja joista osa oli suttaantunut laamapaidan alla perähiestä.
Eihän niitä autoja silloin kulkenut edes sataa kappaletta päivässä pääkaduilla,saatika pappilan ohi Torikadun ja Rummunlyöjänkadun kulmassa.
                                           
1953 Peugeot 203 Coupe
Päästessäni Turkuun pappilan lapsettoman tuttavaperheen Iisakkiloiden lellittäväksi tuliterällä Peugeot 203:lla, päätäni huimasi jo Tuomiokirkkosillalla kova liikennevilinä.Ei siinä vilskeessä kerinnyt rekkareita kirjoittelemaan toisteltuani Iisakkilan sedälle jokaisen ohimenevän auton merkin ja vuosimallin.
Helsinki taas oli niin iso kylä,jonne pääsin käymään vain silloin,kun isän taikka Aune-tädin kanssa vaihdettiin Kuopion junaan rautatieasemalla. Suurin elämys minulle oli silloin,kun pääsin ensimmäisen DM-moottorijunan kyytiin.

1960 DM-moottorijuna Helsingin
asemalla
50-luvun puolivälin jälkeen muistan,joskin harmaana kuvana käyntini isän kanssa talvisessa ja harmaassa Helsingissä,jolloin pääni pyöri Stockmanin kulmalla autoliikenteestä,että nuppia taas huippasi.
Ensimmäisen kuvan Helsingin liikenteestä olin saanut v.1955 Harjavallan kansakoulun 2:lla luokalla tavatessani Valistuksen Dagmar Kemilän tekemästä ja v.1950 painetusta Luen ja kerron-aapisesta S-kirjaimen kohdalta "On syk-sy...sa-taa..."



Kirjan sivulla oli tismalleen piirretty värikuva myöhemmin näkemästäni Stokkan kulmasta,missä ihmiset kulkivat etukenossa sontikoiden suojassa Mannerheimintien yli.
Risteyksessä kolisi vihreä Hesan ratikka ja linja-autoasemalle päin oli tulossa mukulakivillä syyslehtien lennellessä sateessa musta 1951-mallinen Ford Prefect tai Pilot.Kummassakin mallissa oli samanlainen maski,vaikka Pilot oli iso sivuventtiili-V8-moottorinen malli. Samanlainen,vaikkakin vaaleanvihreä Prefect oli Palmun sedällä,Salon Seudun Osuuskaupan johtajalla.
Ilman tavaamista osasin lausua suoraan "Fooord Prefect".
Luen ja kerron-aapisen kuvittajasta en olisi uskonut silloin,että tämä oli naistaiteilija Helga Sjöstedt..
Niin komeita autonkuvia ei kukaan nainen osaa maalata!
Helga Sjöstedtiä voidaan verrata Martta Wendeliniin ja Rudolf Koivuun monitaitoisena kuvittajana ja hän oli myös saanut kolmasti Rudolf Koivu-palkinnon töistään.
1951 Ford Prefect

1950 Ford Pilot


                                           
1939 Opel Kapitän
Juhart 1985
Autokuvataiteiluni uinaili vielä 50-luvun puolivälissä latenttina jossain cortexin alla. Inspiksiä autokuvien piirtämiseen etsin postiluukusta tippuvien sanomalehtien mustavalkoisista automainoksista, Olin saanut joululahjaksi Olli Ojan piirustuskoulukirjan,josta etsin tyylejä ja tekniikkaa vasemman käteni kynäsormille,vaikka opettajat olivat viivottimella ojentaneet minua vaihtamaan oikeaan.Lopulta minusta tuli molempikätinen.Uudempi ponkaisu autokuvien väsäämiseen heräsi silloin,kun kävin kerjäämässä autoliikkeistä myyntibrosyyrejä ,jotka monivärisinä ja glosseina,jopa hopean- ja kullanvärisinä houkuttelivat autonostajia valitsemaan juuri sen merkin.Komein oli GM:n liikkeen v.1957 Opel Kapitän L:n monisivuinen ja hopeakantinen katalogi.
Hammaslääkärin vääräpurentainen Opel Olympia Rekord
Juhart thumbnail 2009
1957 Opel Kapitän L

Iso Opel oli minulle saksalainen pikkujenkki,
Halusin tulla mainospiirtäjäksi,mutta käydessäni kirjastosta etsimässä "reklaamitaideopaskirjoja",hyllyiltä löytyi vain 1930-luvun lopulla painettu kovakantinen kirjanen mainosalalta,missä sen aikaisilla kliseeravilla sloganeilla opastettiin reklamoimista.
Opelista tulikin Fordin ohella lempiautoja kuvituksiini.

 Helsinkiä 1952
---------------------
Luen ja kerron-aapiskirjan kuvaaman Stockmanin kulmalta olen napsinut digitaalikamerallani kuvia..eli suoraan monitoriruudusta Olympiavuoden esittelyfilmistä (1952). Silloinen autokanta oli valtaosaltaan sotaaedeltävää ja sodan käynyttä kalustoa. Taksinkuljettajat olivat kalustopulaansa saaneet n.500 1947-1948-mallista ja pitkään kulutettua Chicagon Checker A2 Cabiä,joko riemukseen tai riesakseen. 
1947 Checker A2 Hotelli Helsingin edessä
1947 Checker A2 vastaanottajan tarkastettavana

                               
1952 Helsingin olympialaisten Coca-Cola-rintanappi
ja White-jakeluauto
1952 White COE delivery trucks
1952 Bedford Olympialais-Cokisjakeluauto


1952 Olympialaiscokista
Olympialaisten kunniaksi oltiin esitelty amerikkalainen ihmevirvoitusjuoma Coca-Cola,jota kuljetettiin värikkäissä puukoreissa ja värikkäillä jakelukuorma-autoilla janoisille katsojille nautittavaksi. Coca-Colaa oli jo Stockman tuonut maahan 30-luvulla.Yli 30.000 laatikkoa Coca-Colaa tuotiin maahan Alankomaista,koskei Suomessa ollut pullottajaa. MS Mavic,uudelleen rakennettu II maailmansodan aikainen maihinnousualus toi cokikset,coolerit ja pohjoismaista kootut jakeluautot Suomeen.
Sitä toimenpidettä kutsuttiin nimellä "Operation Muscle".Coca-Cola tarjosi virvokkeiden myynnin ja tuoton Sotainvaliidiliitolle. 

Stokkan kulmalta 1952
1936 Buick?,1951 Moskvitsh ja 1938 Studebaker Commander
                                                                    Mannerheimintieltä
1947-48 Ford Fordor Deluxe ja takana 1936 Chevrolet Master
Olin piirtänyt pöytälaatikkooni mustavalkoisen kuvan v.1947-mallisesta Mercurystä,jonka kromi-irvistys oli paljon komeampi kuin yläkuvan Ford Fordorista.Uusi 1947-Mercury oli parannelma v.1942 viimeisestä sotaa edeltävästä mallista
1947 oli myös syntymävuoteni ja toivoin itsekin olevani paranneltu malli sotaa edeltävästä Jussista,joka omissa dejavu-fantasioissani oli kuollut v,1939 joulukuussa venäläisestä  palopommista,yhteiskoulun vinttikerroksen pudottua luokan niskaan.
Fammun Mjölbackan mökillä käydessäni ihailin v.1952 korituolikaluston lasipöydällä värimainoskuvia autoista v,1939 Saturday Evening Postista.
                           
1957 July 6 Saturday
Evening Post
Vasta v.1957 Enäjärven Katavasaaren kesämökkimme vastarannalla asuvan hesalaisen mökkinaapuriperheen kahvipöydän lehtihyllyltä löysin saman vuoden Saturday Evening Post-numeroita,joidenka uudet 1957 Chevrolet-mainokset tainnuttivat minut hurmioon.Sain lainata lehtiä viikoksi enkä pidettäväksi. Postin värimainoksia ei voinut verrata samana päivänä Suomen kuvalehden kahvinruskeisiin fotoihin,ikään kuin Suomessa elettiin jotain väripula-aikaa.Silloin kyllä Seura-lehdessä oli värikansia,mutta Apu-lehti tuli haaleansinisissä kansissa ja sisäsivut painettuna jollekin makulatuurille.
1959 Armi Kuusela 1953 Miss Universum
Seurassa 


1957 Chevrolet Bel Air ja modaristit
Juhart 2010.
Silloin en vielä tiennyt mitään amerikkalaisesta kuvataiteilijasta Norman Rockwellistä,joka oli kuvittanut Postin kansia jo v.1918 asti. Rockwelliä pidetään aidon amerikkalaisuuden ja partioaatteen tulkitsijana.
Rockwell oli myös tehnyt useita auto- ja huoltamoalan mainoksia.Ensimmäinen hänen automainoksistaan oli Ford T.
V 1953 Fordin 50-vuotisjuhliksi Rockwell maalasi kuvan aidosta Ford Model T-stä sekä Henryn nuoruuden kiinnostuksesta kelloihin. 
Muistan hyvin,kun yhteiskoulun voimistelusalissa esiteltiin 1960-luvun alussa elokuva Fordin Dearbornin tehtailta vuodelta 1950.
Minulle se oli ilmainen haavevisiitti Amerikan Detroitiin.

1942 Mercury Town Sedan

Oma normanrockwelliläinen toteutus.
1957 Inttiin lähtö
Juhart 2005

1953 Ford 50th Anniversary.Norman Rockwell:The farmer takes a ride



1950-luvun Plymouth-mainos.Norman Rockwell


Henry Ford,The Genuine Farm Boy
Juhart 2004

Helsinki 1962
-------------------

Kymmenen vuotta olympialaisten jälkeen liikenne Helsingissä oli päässyt jopa ruuhkautumaan, 
Olen tallentanut kuvia kamerallani vuosilta 1959-62,kuten "Kahden kaupungin kasvot"-lyhytfilmistä, "Stadin ruoka-mitä Helsinki syö"-pätkästä ja muutamista muista klipseistä. Autokanta on radikaalisesti muuttunut 60-lukuiseksi,vaikkakin mukana liikkuu vielä 50-luvun "reliikkejä".
Liikeeneruuhkista huolimatta liikennepoliisit uskalsivat ohjata liikennettä valkoisissa hanskoissa aivan risteyksen keskellä täysin alttiina liikenteelle tai putkihäkissä betonikorokkeella Keltaisista heijastinliiveistä silloin ei tiedetty eikä koululapsille alettu tarjoamaan ilmaisia Talmun hihaheijastimia ,kun  vasta vuosikymmenen lopussa.


Poliisihäkki

Suojaton liikennepoliisi Stokkan kulmalla.
Vasemmalla 1960 Bedford CA-liukuovipaku,keskellä 1955 Pobeda ja oikealla
1961 Austin kulmaovikuormuri (Threepence cab) 

Liikennepoliisi liikenteen välissä

1960-lukuisten autojen lisäksikuvassa on useita Ford FK1000-pakettivaunua.
Vasemmassa jonossa 1955 Wolseley

Messuhallin kulmalta.
Oikealla 1957 Skoda 440,perässä 1956 Pobeda,1952 Aero Willys ja 1957 reppuselkä-Moskvitsh 407

1953 Rover 75 kääntymässä.Oikealla ilmeisesti tasavallan presidentin 1961
Cadillac Fleetwood vaakunakilvin ja perässä 1958 Skoda 440.

Vasemmalla 1957 Simca Aronde Grande Luce ja takana 1961 Bedford J-kuorma-auto.
Ratikan edessä 1960 Studebaker Lark

1952 Aero Willys-taksi ,1958 Austin-pakettiauto ja 1957 reppuselkä-Moskvitsh 407

Stockmannin kulmaa. Kaksi 1961 Opel Caravania,1960 Skoda Octavia,1961 Dodge
Lancer STW ja vasemmalla 1960 HOK:n Ford FK1000.

1961 Elannon Tempo Rapid-leipäautot

Kuppi Paulaa ja Pikku-Boston

Boston palaa...

1962 Autokatsastusjono.Vanhat 50-lukuiset merkit valtaosana.
VW:den lisäksi 1955 Renault 4CV,1952 Ford Customline,1932 Volvo PV444
ja oikealla 1951 Austin Devon-ikkunapaketti.

Alakuvassa
1961 Ford Taunus 17M ja 1961 Fiat 1800-2100

Kuka muistaa Sinebrykoffin Siffin ja Apsin?


Apsi-vankkuri ja 1963 Ford Cortina,
Every Day is (an) Apsi Day

Sama Apsi-hevosvankkuri ja 1958 Ford Trader
V.1962 tulin uusherännäiseksi automainosmaailmaan saatuani Toini-tädiltä suoraan Detroitin  ja Amerikan reissulta komean v.1962 Mercury-katalogin.
Äitini oli kysynyt "Toinarilta" miltä Amerikka näytti.
Toini vastasi;
--Ruoka ainakin oli hyvää..
Äiti:
--Vie sika Saksaan,tuo sika Saksasta..
--Sika sen on vielä tullessaan!
En viitsinyt lähteä utelemaan Toinilta sen enempää Dearbornin Fordin tehtaista.
Olisi kertonut ilmaisista ruoista Fordin ruokalasta.
Mutta Mercury-katalogia ihailin ja sen kuvittajan taitoja,missä valo peilasi korin pokkauksissa,kaarissa ja kromeissa .Samanlainen uusi  ja pelkistetty kuvaustyyli oli tullut autokuvastoihin 1960-luvun vaihteessa.


1962 Mercury Monterey 4-door hardtop
Katalogin kansikuva
1950-luvun loppupuolen ylisuurennettu kuvaustyyli automainoksissa oli kadonnut.Autot silti olivat suuria.
Kuvat olivat vielä käsinmaalattuja,vaikka valokuvamainokset olivat tulollaan.Siitä huolimatta maalatut automainokset säilyivät vuosikymmenen loppuun saakka.
Itsenäiset kuvittajat olivat autotehtaiden suunnittelustudioiden asiakkaina,monasti jopa pareittain,kuten Pontiacilla,missä yksi kuvittaja Art Fitzpatrick maalasi auton ja toinen Van Kaufman taustan.
Art Fitzpatrick tahallisesti maalasi 1959-60-Pontiacit matalammiksi,leveämmiksi ja pidemmiksi kuin luonnossa silloisena myyntikikkana.
Art Fitzpatrick oli aloittanut uransa v.1940 auttaessaan Packardin neliovisen mallin suunnittelussa.

1959 Pontiac Bonneville by Art Fitzpatrick
Samanlainen ylitaiteiltu kuvaustyyli oli iskenyt jopa Fordin Dagenhamin suunnittelukonttoriin,minkä mainoksissa isonnetuissa pikkuluokan autoissa istui kutistettuja ihmisiä.

1960 Isot täysin uudet Ford Angliat,maailman jännittävimmät kevyet autot

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Lukkarinrakkautta lokoihin. Jussin junakuva-albumi.





Arvi-setä Iisalmen aseman junalähettäjänä
Juhart 2010

                                             
Veturinkuljettaja
Juhart 2011
Isän nelipäisestä veljessarjasta kaksi palveli Valtion Rautateitä,vanhempi konduktöörinä ja nuorempi Iisalmen rautatieaseman ekspeditöörinä ja myöhemmin asemapäällikkönä.
Vanhempi veli kuoli sodan  jälkeen keuhkotautiin,vietettyään sota-ajan kylmissä vaunuissa.
Isän vanhempi sisko,joka oltiin koulutettu keittiölotaksi,tuurasi junissa Jatkosodan aikana konduktöörinä.
Asemasodan aikana isäni sai sotilaspastorina käskyn palata siviiliin avustamaan Iisalmen kirkkoherraa sekä palvelemaan Lapinlahden seurakunnan vt-kappalaisena,jolloin hänen sota-ajan Ajastaikaansa kerääntyi pitkähkö lista lippukuluista VR:llä Iisalmen ympärisyöseurakunnissa.Hän jopa piti monasti rautatieläisille seuroja sekä kinkereitä,joten voisin näin jälkikäteen korottaa hänet vaikka junapapiksi tai rautatieläispapiksi.
                                                Olihan niitä merimies- ja vankilapappejakin.

Aune-täti keittiölottana
Juhart 2011

Aune-täti konnarina
Juhart 2011 fotokollaasi
Helsingin junassa isän kanssa Karjaalla.
Kuvassa uskoin näkeväni Fammu-tädin istuvan
I luokan salonkivaunussa kauppalan HOPin pankin katon vihreän
 neonvaloisen Klubimiehen kanssa. Isä poltti pajuholkissa
pikkubostonia ja olin kysäissyt häneltä,jos vaihteeksi Klubi piristäisi.
Vieressäni  penkillä Helsingin rautatieasemalta isän minulle ostama
Aku Ankka ja metsäpalo-sarjakuvalehti.

Fammu-täti ja Klubimies
Juhart 2001





                                                       
Ukko-Pekka Salon asemalla
Juhart 2011
En ole mikään junaekspertti ,joka osaisi nimetä kaikkia veturimalleja tyyppinimiltään ja valaista niiden teknisiä hienouksista.Annan alan höyrymiesten hoitaa detaljit.Olen saanut yhdeltä anonyymiltä jo näpäyksen sormilleni lankkihattu-nimestä,mikä ei ole junan korsteeni.
Siitä huolimatta olen pikkukundista asti haistellut herkällä nenälläni rautatieaseman ja ratapihan savun ja öljyn sekaisia aromeja,minkälaisia hajuelämyksiä nykyisillä steriileillä sähköjuna-asemilla ei enää aisti.        
Ihailin aina joulunalusviikolla Horninkadun varrella sijaitsevan Axelssonin talouskaupan ikkunasta Märklinin ympyrämäistä junarataa,missä höyryveturi veti matkustajavaunuletkaa pumpulilla katettujen tunneleiden läpi.
                                                                 
Pikajuna Helsingistä saapumassa Salon asemalle
Juhart 2012
Kiittimet ristissä olin rukoillut taivaan ylemmältä tuomarilta saavani sähköjunarataa joululahjaksi,mutta kuusen alta löytyi varkain ja käsin kosketellessa aattopäivänä vain pehmeitä paketteja. Sain kyllä kerran sen sijasta autohulluuteni ruokkimiseksi  espanjalaisen Seat 1800-leluauton,missä oli patterilla toimivat valotkin ja Meccano-sarjan,josta yritin koota jopa veturin.
Meccano-veturi ei kylläkään vastannut esteettisesti reikäpelteineen aitoa veturia eikä sen kasaaminesta poikalapsen levottomalla mielellä muutenkaan tullut kuin keskeneräinen yritys.Siirryinkin myöhemmin kokoamaan valmiiksi muotoiltuja ja laatikon kansikuvan näköisiä polystyreeniautomalleja
1950-lukuinen Fleiscmann HO 11 11 Favorit sähköjunarata
Toystory X
Juhart 2011

Vaikka taideaiheeni pääasiassa olivat sivunneet automaailmaa,niin aina kuviini on mahtunut rautateitä tasoristeyksin,ihmisin,asemin ja veturein. Tasoristeyksillä on aina kolissut,jolloin moni autoilija oli hävinnyt pelin vahvemmuudesta veturin kanssa.Muistan,miten isäni virkaveli hautausurakoitsija Saustila kertoi minulle makaaberisesti,miten hän oli naakkojen ja varisten kanssa kilpaa keräillyt ihmisjäänteitä radanvarrelta.
Tasoristeyksien puomeilla ihmiset myös tapasivat ja tervehtivät toisiaan jonkinlaisena sosiaalisena risteyksenä elämän radoilla.

Hautausurakoitsija Halikon tasoristeyksessä
Juhart 1987


Matti ja Maija tasoristeyksessä
Juhart 2003

Hurulan tasoristeys
Juhart 2001
Connecticut Railroad Crossing
Juhart 2001

Crossroads
Juhart 2001
Lisäksi mieliaiheitani ovat olleet rautatieasemat rakennusarkkitehtoonisina luomuksina sekä niiden kautta läpikulkevat tai niillä ansiotyössä palvelevat ihmistyypit.


Juna-aseman kioskimummo
Juhart 2013
Venäläisen aseman odotussali
Juhart 2003

Iisalmen rautatieasema 1930-luvulla
Juhart 2010

1937 Helsingin rautatieasema
Juhart 2012

Rautatieaseman Kas-Kas-poika
Juhart 2012

Helsingin aseman lyhtymiehet
Juhart 2012

Mummo vaa'alla
Juhart 2012
Vetureista olen maalannut monenlaisia versioita enimmäkseen Suomesta,mutta yhden v.1952 lakannneen brittiläisen LNER:n (London NorthEast Railroad) Mogulin ikuistin kuvaan Forest Gaten asemalla.
LNER liitettiin silloin v.1952 uuteen British Railroadiin (BR).
Kaukaisimman höyryaiheisen maalauksen tein sambesilaisesta veturinkuljettajasta ja lämmittäjästä vesitankkauksessa.
                                                   
Pieni osa diecast-kokoelmastani.
Suuresta sielunvammastani eli pienoisrautatien omistamisen puutteesta pienenä,ryhdyin ostamaan Manilassa Makati Cityn Glorietta-ostokeskuksen National Bookstoresta amerikkalaisia Railroad Modellers-lehtiä. Innostuin jopa valmistamaan muutaman diodraaman valmiiksi yhdestä  kuvitteellisesta suomalaisesta asemaseudusta "omista tarpeistani" enkä mallarien suosimista polystyreenimateriaaleista.Halusin rakennusten näyttävän aidoilta käyttämällä luonnonmateriaaleja,akryyli-ja öljyvärejä maaperän,kasvillisuuden sekä rakennusten maalaukseen.1:43-skaalan diecast-automallikokoelmastani muokkasin autot 50-lukuiseen miljööseen.Lisäksi valmistin ihmisiä lasten muovailuvahasta sekaan,vaatettamalla ajan muodin mukaisiin asuihin. Ainoa,mikä diodraamasta puuttui oli se juna ja junaraiteen pätkä,jotka maksoivat mannaa Manilassa.(HO-skaalassa). Diodraama jäi jälkeeni varastoon Manilaan myytyämme talonmme viime vuonna ja toivoisin lähitulevaisuudessa saavani sen kirja-ja taidekokoelmalähetyksen mukana Lontooseen.
Valitettavasti diodraamaani ei ole varastossa suomalaista höyryveturia,jollen löydä mm.Ebaystä halpaa Baldwin Pacific 4-6-2-HO-pienoismallia,jollaisia aitoja Lokomo ja Tampella valmisti Hr1-mallisina eli Ukko-Pekkoina.



Ukko-Pekka Hr1
Juhart 2004

Vaihtoveturi Juhart 2001

1965 Eteläsatama-sketsi
Juhart 1994

Haamu-Ukko-Pekka Salon asemalla 2011
Juhart 2011

1952 LNER Mogul Forest Gaten asemalla

Zambezi RR 1
Juhart 2005

Zambezi RR 2
Juhart 2005

1965 Lättähattu
Juhart 2005

Mieliaiheitani piirustuksiini lisäksi olivat rautatieaseman tavaratoimisto ja rahtilastauslaiturit,minne pääsin useasti Lammervon housutehtaan Fordson Thames-pakettiauton takaosassa pöksylaatikoiden seassa, Ilmaiskyydistä sain jelpata Lammervon Jukan ja Hessun kanssa Laakkion Joukoa,housutukun kuljettajaa,kantamaan pöksylaatikot tavaratoimiston vaa'alle.

Housutukun Fordson Thames ja rahtitoimisto
Juhart 2005

Salon Lihan Fordson Thames tavaratoimistolla
Thumbnail Juhart 2009



maanantai 8. huhtikuuta 2013

Pelekääkkönä polliisia...vai piereviä piruja?

1910 Turun Martini-poliisiauto
Herran pelko on viisauden alku?
-------------------------------------------
Pikkukundina minua äitipastorska peloitteli ja uhkaili pahanteosta poliisilla tai "mustilaisilla".
Ensiksi hän tarjosi sitä poliisikamarille vientiä ja jos se ei tehonnut,niin minun myymistä niille mustilaisille.
Korttelipoliisin pelkkä näkeminen 50-luvulla aiheutti lapsille todellista pelonsekaista kunnioitusta virkavaltaa kohtaan,kasvuikäisten jopa kärsiessä öisistä vuoteenkasteluista,kuumeesta ja ripulista,joita paranneltiin silloisilla lapsiterapeuteilla eli neuvolan tädeillä piikkeinä pyllyyn ja äitien kehoituksella nukkua yön yli ,"että aamulla sitten on parempi olo".
Yleisradion kautta yritettiin traumatisoituneille lapsikuuntelijoille pehmeyttää poliisi-imagoa,missä kaksi Hesan poliisia ,Georg Malmsten Liikennelaululla opetti ensin katsomaan vasemmalle..ja Auvo Nuotio vinkui Kipparikvartetissa Putte-Possun nimipäivillä "Nöf-nöf-nöf-nöf-uiii!"

Poliisit valvoivat kotikauppalan järjestystä mustanpuhuvalla olemuksellaan,kun taas isäpastori valvoi kirkkoherran kanssa mustissa kasukoissaan seurakuntalaisten uskoa sekä siveyttä.
60-luvulla isäkappalainen pelasi seurakunnan edustajana lentopalloa poliiseja vastaan,jopa voittamalla monesti nuoremmat virkavallan edustajat.
Poliisien lentopalloilijat eivät kylläkään olleet niitä "lentäviä",vaan pikkukaupungin järjestyspoliiseja.
Muutama koulukaverinikin pääsi vantterina nuorukaisina poliisiopistoon ja lihoamaan perästään mustamaijan polsterilla.jolloin kunnioitukseni poliisia kohtaan sananmukaisesti "leväperästyi".Hyvä keskikoulukaverini Lundenin Markku,taksiautoilijan poika päätyi poliisiopistoon.
Lundeneilla oli se aina ihailemani 1952-mallinen Ford Customline-pirssi.
Markkukin sitten alkoi pyöristymään nuorena konstaapelina eikä häntä voinut enää verrata räyskäläläiseen vetreään nuorempaan konstaapeliin Lasse Vireniin,joka voitti olympiakultaa v.1972 Münchenin olympialaisissa.
1970-luvulla Viren antoi kansalle television kautta uudenlaista huippukuntoista poliisi-imagoa,kun taas Tankki täyteen-televisiokomedian vanhempi konstaapeli Artturi Reinikainen pelasi pajatsoa ja ketjupoltti punaista norttia jutellessaan puolihävyttömiä vastakkaiselle sukupuolelle.
Tankki täyteen-sarjan baarissa kävi samoin seurakunnan pastori korjauttamassa mopoaan.
Papit ja poliisit Neil Hardwickin kirjoittamassa tv-sarjassa korreloivat vasta-asettelussa hyvin kummankin vallan kilpailua,missä poliisi toimii perkeleitä päästellen maalaisjärjellä ,kun taas papin kirkollisen kaunopuheisella retoriikillä.
                                      Tankki täyteen.Konstaapeli Rahikainen

1970-luvun alussa olin myyty mies mustalaiselle tai oikeastaan  ihastuin vakavasti yhteen hehkeään puolimustilaiseen BP:n huoltoaseman kassaan.Se lähempi tutustuminen johti BP:n bonuslasein 4 kuukauden pika-avioon eli petraamalla jopa Hollywoodinkin pikaliitot..
Raastuvan penkille naapurikorttelin poliisiaseman rappuun sekin avio päättyi.Toisen kerran jouduin raastupaan ex-rouvani ansiosta,tämän juoksuaikanaan myytyä minulle varastetut stereot,jotka hyväuskoisena ostin satasella.
Minua syytettiin ryhtymisestä anastettuun tavaraan,syytteen rauetessa tuomarin todettua minut täysin naiviksi naisasioissa,koska exäni oli vielä juonut myyntisaturaisen Saluunan karvalakkipuolella rikoskumppaninsa kreivi Lindemanin kanssa.
70-luvulla minulla oli yksi hyvä romaniystävä ja maailmankansalaiseksi kääntynyt helsinkiläinen Nymanin Valde tai "Valtsu",mitä parempaa kaveria sai kaukaa hakea.Valtsu ajoi vantaalaista bussia ammatikseen ja toistamiseen joutui poliisien kanssa tekemisiin ylinopeuksista.Hän sanoikin,ettei "maha sille mittään,kun on vauhti mennyt verriin".MinulleValtsu aina irvaili,että "Minkäpuolen mustalaisia sie oot Töölöstä,kunnei oo korvarenkaita?"

Viitasaaren,synnyinpitäjäni mustalaisia 1920-luvulla

En enää siis pelännyt poliiseja enkä mustalaisia..paitsi myöhemmin 80-luvulla poliiseja Saudissa ja Manilassa,missä poliisit kuuluivat täysin eri virkavaltarotuun,jota kunnioitettiin pelonsekaisesti siitä,että viaton  autoilija joutui täysin tietämättömästä liikennerikoksesta maksamaan pikasakon tai pistetyksi selliin (jos ei halunnut maksaa sakkoa ilman kuittia).
Lontoossa olen taas tavannut aitoja romanialaisia naisia pitkissä mustissa samettihameissa kerjäämässä lapsilaumoineen ja joita romanialainen mafia kuljettaa kerjäyspaikoille bemareilla ja mersuilla.
Brittiläinen oma gypsy tai traveller on oma vaeltava luokkansa,mikä asuttaa tyhjiä maaseututontteja caravaneillaan eli luksusluokan asuntoperävaunuillaan--yleensä laittomasti.

Kutsu poliisi rikospaikalle,niin tämä haastaa sinut...
------------------------------------------------------------------------
2012,Notting Hillin mellakkapoliisit
Palatakseni oikeaan päivän epistolaan,niin katson poliisien sekä pappienkin palvelevan yhteiskuntaa eikä päinvastoin.
Poliisit,palomiehet ja sotilaat ovat vapaaehtoisesti valinneet ammatinsa,missä riskien otto ja henkensä alttiiksi paneminen kuuluu työkuvaan.
Brittein saarilla ollaan menty jo niin pitkälle työturvallisuushyperkulttuurissa,ettei poliisi,palomies taikka ambulanssihenkilökunta saa astua "kriisialueelle" ennen paikan arvioimista turvalliseksi.
Useassa tapauksessa nämä yhteiskunnan palvelijat ja pelastajat ovat jääneet odottamaan erikoisjoukkoja kriisialueen oltua liian hengenvaarallisen. On tapauksia.missä palomiehet ja poliisit eivät uskaltaneet panna henkeään alttiiksi polviin asti ylettyvässä lammikossa hukkuvan pelastamiseksi,koskei heillä ollut siihen sopivaa sukelluskoulutusta.
Onneton yleensä hukkui.
Jos ao. pelastaja taas uskaltaa mennä apuun,hän saa esimiehiltään vakavan varoituksen uhkarohkeasta henkensä altistamisesta.
Nyt on tullut julkisuuteen paljon tapauksia,missä nämä uskaliaat ja uhkarohkeat yhteiskunnan palvelijat ovat haastaneet hälytysnumeroon soittajilta suuria korvauksia hälytyspaikalta saaduista fyysisistä vammoista .

Suurimman kohun aiheutti eräs PC Kelly,naiskonstaapeli,joka vaati 50.000 punnan korvausta huoltoasemanomistajalta, taitettuaan nilkkansa katukiveyksen reunalla saavuttuaan rikospaikalle.
Huoltoasemalla oli tapahtunut murto.
Nyt pelätään tapahtuman aiheuttavan sellaisen ketjureaktion,ettei kukaan rikoksen uhri uskalla soittaa hälytysnumeroon ennen,kun on vähintään pannut kotonaan kaikki valot päälle ja naulannut yläkerran rappusten matot,ettei poliisit saisi ruumiinvammoja.
Silti tämä PC Kelly oli pystynyt hoitamaan tehtävänsä rikospaikalla valittelematta.
Toisena julkisuuteen tulleena tietona samainen PC Kelly oli haastanut oman poliisikamarinsa maksamaan korvauksia saaduista nilkkavammoista,romutettuaan ensimmäisenä työpäivänään upouuden Ford Focus-poliisiauton rosvon takaa-ajossa.

Konstaapeli,joka pelkäsi sireeneitä---ja 20 miljoonan punnan lasku
------------------------------------------------------------------------------------------
Britanniassa poliisit saavat vuodessa n.20 miljoonaa puntaa korvauksia loukkaantumisista ja suuri veronmaksajien kustantama osa käsittää mm. liukastumiset,horjahdukset sekä eläinhyökkäykset.
Poliiseja kehoitetaan soittamaan korvausvaatimuksista suoraan poliisifederaation kuumalle linjalle.
Yhdelläkään Whitehallin osastolla ei ole käsitystä veronmaksajien kustantaman korvauslaskun määrästä ja ainoat saadut tiedot ovat tulleet pyynnöistä yksittäisiltä poliisipiireiltä informaation vapauden tuloksena.

Korkein korvaus oltiin annettu Hertfordshiren poliisilta yhdelle siviilityöntekijälle,joka oli liukastunut jäisellä parkkipaikalla kyynärpäänsä murtuessa.
Jackpotti oli 550.000 puntaa.

Toisessa tapauksessa Westmidlandsin poliisi antoi yli 120.000 puntaa korvauksi eräälle yksilölle pelkästä mustelmasta,poliisilaitoksen kieltäytyessä antamaan tarkempia detaljeita tapauksesta.

Seuraavaksi konstaapeli WPC Louise McGarva syytti poliisilaitostaan mellakkaharjoituksista saamastaan sireenikauhusta vaatimalla 500.000 puntaa.Hänelle annettiin korvauksia julkisesti paljastamaton määrä.

Konstaapeli WPC Leslie O'Shea vaati 200.000 puntaa korvauksia  liukastuttuaan banaaninkuoreen poliisiasemalla Kensingtonissa,Länsi-Lontoossa.Hän oli kierinyt portaita alas loukkaamalla selkänsä.Lisäksi sama WPC O'Shea haasti oikeuteen Metropolitan-poliisin komentajan Sir John Stevensin laiminlyönnistä sekä asianomaisen ansionmenetyksestä.
Scotland Yard tarjosi 50.000 puntaa,jonka asianomainen torjui.

Poliisikonstaapeli PC John Franklinille annettiin n.120.000 punnan korvaus siitä,että käsiraudat olivat hiertäneet ranteita pidätysharjoituksissa. Hän haastoi Grampianin poliisilaitoksen fyysisestä vammasta ja siitä johtuneesta masennustilasta.

Poliisikonstaapeli PC George Smillielle annettiin n.10.000 puntaa korvauksia loukattuaan polvensa poliisien harjoituskurssilla.Hän haastoi Lothian and Border Forces-yksikön siitä,että ottelu kuului pakollisena osana kurssiin eli hän fyysisesti oli silloin ollut palveluksessa.Hän väitti loukkaantumisen pakottaneen varhaiseläkkeelle.

Poliisitarkastaja Chris Poolelle annettiin 10.000 puntaa korvauksia lehmälauman hyökättyä päälle.
Mr. Poole oli ollut taluttamassa koiraansa South Downsissa lähellä Lewisiä,kun lehmälauma koiran havaittuaan törkki otsillaan ja sarvillaan tarkastajaa,joka loukkaantui puhjennein keuhkoin ja murtunein kylkiluin.

Etsivätarkastaja Brian Baker voitti 7.000 puntaa jouduttuaan alttiiksi cannabiksen hajulle,joka sai hänet kuorsaamaan ja siten aiheuttamalla avioliitto-ongelmia. Hän oli  hengittänyt sisäänsä skunk cannabiksen pölyjä tutkiessaan varkaustapausta poliisiaseman varastohuoneessa. Hän oli tutkinut varkautta neljä päivää Bykerin,Newcastlen poliisiaseman pohjakerroksen turvasäilössä.Nenäongelmien seurattua yöllä avioliiton epäsovun myötä Mr. Baker oli jälkeenpäin sanonut,että tilanteessa olisi pitänyt suorittaa terveysriskiarviointi ennen cannabistutkimuksen alkamista.

Hajuvahingoista lisää papiston keskuudessa:

Tapaus:romanialainen asianajaja vastaan katoliset papit
-----------------------------------------------------------------------------
Italialainen rullalutaileva padre
Juhart 2011
Romaniassa eräs asianajaja oli kutsunut kotiinsa 3 katolilaispappia ajamaan pois joukon piereskeleviä pikkupiruja.
Niitä demoneja oli kuulema päästelemässä peristään hajuja verhoihin.vaatekaappiin,sängyn alle ja jopa vaimon hiustenkuivaajaan. Papit olivat suorittaneet asianmukaisen pierevien pirujen poisajon rukouksilla sekä ristinmerkeillä.
Silti  tämän eksorsismiharjoituksen jälkeen asianajaja myöhemmin kertoi,että pierevät pirut olivat palanneet takaisin.
Hän haastoi pappien esimiehen, paikallisen piispan oikeuteen vastuullisena epäonnistuneesta eksorsismista.
Piispa oli todennut vastineeksi,että koko pierevien pirujen kuvittelu istuu asianajajan korvien välissä.