sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Suuri radioryöstö.Karhukopla.Suomikirja

 Karhukoplan Marbella-villa
Karhukopla
Marbella,Espanja.Juhannusaatto 1970
----------------------------------------------------
Kolme punanahkaista miestä lepäili Marbellan yhden valkorapatun bungalowin uima-altaan äärellä lepotuoleissa.
Miehet nostelivat vodkaspraittilaseja toisilleen "på bottniska viken ja heikunkeikun"-skoolauksin ja katselivat mustien aurinkolasien takaa altaassa rypeviä senjoritakeijuja.
Kolmikko kutsui toisiaan nimillä Sorbus,Rio ja Tinto.
Sorbus oli oikealta nimeltään Rauno Asp,naimaton ja rautakaupan talonmies.Ei rikosrekisteriä.
Rio taas oli Reijo Oksanen,naimaton,KOP:in pankkityömaan raudoittaja,joka oli viettänyt kaksi vuotta Turun Kakolassa shekkiväärennöksistä.
Hän oli koulutukseltaan luokkahitsari.
Tinto tai myös Tiniksi haukuttu taas tunnettiin kotona Timo Nikkaseksi.
Hän oli saanut potkut Automyynnin asentajana ryyppäämisen takia.
Viimeinen työpaikka Tintolla alias Tinillä oli KOP:in pankkityömaalla sekatyömiehenä .
Hän asui asumuserossa vaimostaan,joka omisti liivikaupan aivan KOP:in työmaan vastapuolella Asemakadulla.
Sorbus oli yksinsoolaaja,mutta Rio ja Tinto erottamattomina kavereina kävivät yhdessä kaljalla,työnhaussa ja naisilla.

--No..otetas taas yhret,ettei pääs selkkimään!
Tinto huusi lepotuolista,miesten jälleen nostellessa paukkulaseja huulille.
--Seuraava paukku otetaan kotikaupunkin leveeperseisten poliisien kunniaks!
Tinto hihkaisi perään.
--Kyssä nys siin kehus,kussull ol melkke paskat housus siel Hopin pankin katol korsteeni juures kyttämäs!
Rio huomautti ilkeästi vierestä,kiepauttamalla kätensä muodokkaan espanjattaren vyötärön ympäri.
Tyttö suuteli Rion punaista otsaa ja juoksi altaalle kikattaen muchos garzioita pesetasetelitukku kädessään.
--Tuliks sul siäl katol Klupimiähen neonvalosavui silmiin,kussää viäläkin noin karsastat kun kiarosilmäne teurastaja?
Rio lisäsi.
--Olekssää kuulnu siit osuusteurastamon kiarosilmäsest possupatolokist,kussil ei ykskään apupoik pysyny päiväkään enemppä töiss pitämäss kattokoukust roikkuvast sianruhost kiine?
--Apupojak kun ain kysäsivät silt,ett lyöksse sill kirveell sian kahttii siit kohtta,mihin se kattoo.
--Yks silmä kattos nokanjuureen ja toine apupoikkaan päite..
--Teurastaja ols sanonu..ett JUU...!

Spanish bikini beauty
--Sää et tainnut kässätä siäl korsteeni juures,ett siin kassaholvin lattian paksun rautalaatan polttamises meni perkalan pitkä aika!
Rio jatkoi.
--Eisse olnu mittään haperon autoplootun polttamist,mihi sää oles tottunu Automyynni korjjamoll!
--Sitkun me raijattiin ne asetyyli-happihitsausvehkkeet ja raskkaan rälläkän kans piuhoines tunnelist siit permannon reiäst holviin,niin sit vast alkos saatanan kova homma sen panssaroven polttamises,et saattiin syteemilukko irti..
--Siin meni parisen  tunttii ja kahret kaasupulloparit..
--Jassää parkusis katol korsteenin savust,kun me olttiin tukehtumas asetyleenin savuun!
Rio lisäsi sytyttämällä kultaronsonilla John Player's-tupakan.
--Olsse muuten onni,ett meill oli ne Amerikan armeijan ylijäämävaraston rariopuhelimet käytöss..
--Eik poliiseilkka ol muit rariovehkkeit kun mustamaijoiss...

Hitsari
Juhart 2009
Sorbuskin yhtyi keskusteluun:
--Kylmää arvostan teitin kahren ammattiataitto,kun te kummakkin ole seuranneet KOPin tyämaall vanhan pankkitalon purkaust,miss Åkermannin kaivinkoneen kauha ei tehnyt kun murui pohjalaattaan...
--Se tais näyttää sellaselt kun olsis kuanavasarall hakannu panssarilaiva Ilmarisen kylkkeen..
--Tynamiitill piti hoittaa loput,ett pääs kassaholvin rautlaatal,mikä ol pari tuumaa paksu ja polttopillil pir leikata panssarlevy palasiks..
--Kylssää Riio hitsarinammatiss ossaas hoittaa ja Tinto samall vartijomiähen siäll korsteeni juures,vaikk meirän vahrin pir pittää jallupulloo kaulas all melkke joka viires minuutti...
--Mut suakkaa poja mulkin jottan kunnijaa!!
--Eisse mun osa siin urakas niin helppoo olnu..
--Ensteks mää joutusin kopsaamaan meirän rautkaupan pihavaraston oven abloylukon liikkeen avainkoneell.
--Se tiilipytinki  on olnu vuassaran aikkan muuten kauppalan juappoputkanakin markkinoiren aikkan ja siit ol vain viiren meetterin matka HOPin pankin sokkelikivel ja kassaholvill.
--Pankin hälytyssysteemin mää tiesin tarkalleen talon talkkarina,kummää usean kerran olin käyny korjaamas konttorin sähköjohtoi ja vaihtamaan propui taulus..
--Sillon lauantaakiehtton ennen meirän keikkaa mää kävin napsauttamas sivuleikkureill hälytysjohron irtipoikki.
--Ol muuten onni,ettei johtaja Kallio olnu jääny ylitöihi  sen hemasevan sihteeris kanssa muhimaan toimistos nahkasoffall!
--Se ol muuten monen kuukauren homma mull kaivaa siit varastopytinkin lankkulattijan alt sitä tunnelii pankin sokkelin alle..
--Mää oppisin sen tunnelinkaivaustekniikan siit jenkkivilmist Suuri pako,miss Steve McQueen ajos viissataapiikkisel Trumpal sakui pakkoon...
--Ne pakoyrityst suunnittelevat vankit kantoiva housunpunteisas kaiken hiakan paraatikentän pihal ja sirottelivas sen tasasest päiväkävelyl ettei ykskään saku hiffannu...
--Mää käytin osan hiakast katukäytävän sannottamisse liukkail kevättalvi-ilmoil,ettei kaupunkin mummot valittais kaatumisist ja murtuneist nilkoist sekä ranneluist..
--Loput sannat ja mullat sekä plinisavenkappalat mää ajon säkeis rautkaupan Fordson-pakull Vuahensaarentiän päähä jättömaaplaanil,ett kaupunki sais enemmä neliömeeetterei kasvatekses merell päite..
--Emmää mikkä mainari olnu tairoiltan,mut hissust kaivellen mää sain tunnelin poratuks,vaikk mää rikkosin hakul yhren valurautasen viemärputken,ett paskvesi ol täyttää koko tunnelröörin.
--Mää haisin paskalt melkke viikon,vaikk olin kuurannu nahkan saunas joka ehttoo!!

Fordson-pakettiauto
Juhart 2009
--Pask reissu,mut tulssekin tehtyy...niisse Linnakin ol kirjottanu Tuntemattomas!
Rio huudahti loppukaneetiksi,kaataessaan Sorbukselle lisää vodkaa lasiin.
Sorbus jatkoi kertomustaan yläkroppaansa ravistellen, maisteltuaan kitkerää vodkaa,missä ei ollut enää tippaakaan spraittia jäljellä:
--Tää sun votkas maistuu kuules pussihousun lämpimält koskenkorvalt,Riio!
--Me kyl tairettiin pelätä hiukka vähän,kussää tyyräsis sitä rautkaupan pakettiautoo sin Ruissalon kentäl päite keskell Turkkuu sillon sunnuntaakiehttoopäiväll..
--Sää ajos Puutorilt ales kaupunkinteatterin viärest Aninkaisten kattuu linja-autoasemall päite melkken sivuliiraukses liukkaal mukulakivikarull,kun torin kyljes seisos poliisimaija parkis...
--Jossää muistas viiskytluvu loppupualel,ett samass mäjes mirän sillose kauppalan kuulusin konna Hultjo jäi verekseltäs kiine varastetull Austin-pakull...
--Se ol yäll murtautunu Wikluntin tavarataloon ja lastannu autos täytee kallei kankaspaalei..
--Sen paku ol pysähtynny ylämäkkee just siin kaupunkinteatterin eress josttan vijast.
--Poliisit olivat sattumalt tulnu paikal maijallas ja kysyny,jos herra tarttee appuu.
--Hultjo ol pask jäykkän vain nyäkänny ratiss.
--Kun poliisipartijo ol lykänny pakuu takkaakäsin ylös mäkken,nii sen takaove ol auennu ja kankaspaali pyärinee mukulakivill ales linja-autoasemall päite..
--Sillo taas uuremman kerran Hultjo ol päässy uuremman kerran Kakolaan sälehoittoon!

--Niisse Hultjo on maannu hauras jo kymmenen vuatt.
Sorbus lisäsi.
--Meirä kuulusa Ettivä-Arksa pan sill nippelin ottaan Kiikalas vuaren kyyskyt kesäll..ja mullon sellane aaninki,ett se Arska vois hyvinki ruvet selvittämmä HOPin ryästöäkin,vaikk se ol jääny eläkkeel viime vuan..
--Se pittää omaa yksityisettivätoimistoos kotonas ja käy nuuskimas ja kuvaamas teleskooppikamerallas maksust kaupunkin rikkaire syrjähypyi..
--Se löys sen pöksytehttaan housutukun kuskinkin Lonttoost,joka ol sen kanslisti Suamisen salane poikystävä siin kavallusjutus.
--Suamisen frouv löytys kualleen yhrest lontoolaisest asunnost ja sen kuskin pani Kotlantin Jaarti syytteesse tapost...

Suuri Pankkiryöstö 1963 ja tyhjä
Royal Mailin postivaunu.
--Sää Sorbus sit ain epäiles,etteiks rikos kannat?
Rio pani väliin.
--Luikssää siit suurest junaryästöst Enklanniss vuan 1963?
--Eisse Kotlanti Jaarti saanu yhtän jeppee siint ryästöst kiine eik liksojakaan käsisäs,kun koko porukka hajos kuin piaru Saharaan johkiin Espanjaan ja Etelä-Amerikkaan..
--Eikä me muuten kauan maata tääll Marpellaskaan,vaik kuink makais pääll niinkus rahallisest.
--Me häivytään johkiin kauko-Aasiaan,missei ol minkkälaist karkotussopimust mairen välil Suamen kanssa.--
--Mullon kiikaris Filippiinit ja eteläinen Mindanaon saari,miss mun yks tuttu britti Brian Todd alias Shanhgai, jonk mää olen tavannu kerran Turuus ostamass diiselikonet paattisas,on paraikka sukellusporukkas kans nostamas Kiinan merest enämp kulttaa,mitä te ole koskka kuvitellu nupissanne olevas Suamen Pankin holveis kultaharkkoin...

jatkuu..




Ei kommentteja: