perjantai 3. tammikuuta 2014

Polis,polis,potatis,gris!,Papinpoika ja pakana Sveariikissä.3.osa.


Saluutti veteraaneille
Juhart 2004
Kalle Andersson oli eräänlainen edelläkävijä vanhojen traktorien ja maanviljelyskoneiden taltioinnissa.
Yhdessä maatilan mäen kupeessa sijatsevassa isossa suulissa hän säilytti harvinaisia 20-30-luvun höyrytraktoreita,piikkipyöräisiä petroolitraktoreita,puimakoneita ja maamoottoreita.Maatalouskoneiden merkkikirjo oli erikoinen sekoitelma brittiläisistä Royston-höyrytraktoreista saksalaisiin Lanzeihin ja amerikkalaisiin Olivereihin.
Suomessa vielä v. 1965 kukaan ei ollut ajatellut tallentaa vanhoja traktoreita tai perustaa traktorimuseota,koska osa vanhasta museokalustosta mönki vielä maatöissä ja metsissä hevosvoiman korvaajana.
Kallen niinsanotun suulimuseon vanhat traktorit olivat kunnostettuja ja entisöityjä sekä käyttökuntoisia ja joita hän oli haalinut suuliinsa ympäri Ruotsin kuningaskuntaa.
1950 Patanokka Volvo-bussi
Kalle-isäntä oli maininnut ruokapöydässä kerran menevänsä hakemaan Arvikasta aivan Norjan rajalta itselleen vanhan "Patanokka" Volvo-veturin ja järeän maakoneperävaunun eli trailerin.Ruotsalaiset kyllä yleensä puhuivat perävaunuista släp-nimellä (Schlepp saksaksi),mutta erikoista raskasta ja teräsrakenteista perävaunua kutsuttiin amerikkalaisesti traileriksi.
Jussi pääsi hakureissulle Kallen mukaan ässämersun etupolsterille.
Mersulla he halkoivat vehreän ja viljavan kuningaskunnan vyötärön kohdalta,missä hyvin hoidettujen talojen rekolien eli puutarhojen manikyröyidyille nurmikoille nostettiin tankoon keltaristilippuja ja haravoiduille pihoille pystytettiin koristeltuja majstångeja eli juhannuspylväitä keskikesän juhlintaan.
Arvikaan saavuttuaan Jussi ensimmäisen kerran näki paljaalla silmällä oikeat vuoretkin.
Suomen maantietokirjasta tutut Lapin tunturit tuntuivat vaivaisilta mäiltä näiden vuorten rinnalla ,Jussin tuntiessa pientä pelkoakin niitä kohtaan,koska moneen varjoisaan laaksoon eivät auringonsäteet pääsisi ikuna kuuna päivänä. Vuorten varjoisat ja synkät rinteet tuntuivat uhkaavilta tummanvihreinä jättiläisen paidanhelmoilta.
Mielenvireeksi mersu kaarsi yhden autokorjaamon pihaan,missä seisoi lyhytakselinen ja postinkeltaiseksi maalattu "Patanokka" Volvo,jonka perään oltiin kytketty se "caterpillartraileri".Patanokka oli rekisteröity EPA-traktoriksi ja minkä kolmosvaide oltiin hitsattu kiinni vauhdin hillitsemiseksi,jolloin Jussille paluumatka takaisin Örsundsbohon tulisi kestämään ikuisuuden 30 kph:n vauhdilla. EPA-traktoria sai kuljettaa 16 -vuotiaskin traktorikortilla,jolloin Kalle-isäntä pisti Jussin Volvon ratin taakse,seuraamalla kävelyvauhdilla itse mersunsa kanssa perässä. Etanan vauhtisella matkalla ei yksikään poliisi-Valiant eikä -Volvo Amazon pysähtynyt kyselemään nuoren veteraani-Volvon kuskin ajokorttia. Sveariikki oli jo juhannusjuhlatunnelmissa.


1961 Polis Valiant
Joskus aamuyöstä Patanokka ajoi Anderssonien kiviportin pylväiden välistä Kallen traktorisuulin eteen.
Jussin jalat olivat puuduksissa lukemattomista kaksoispoljennoista ja välikaasuista,käsivarsilihaksienkien tuntuessa paatuneen tehostomattomassa ja hulahoop-renkaan kokoisessa ratissa.Siihen aikaan ei ohjaustehostimia löytynyt kuin kuskin käsivarsissa.
Aamukuudelta maatalossa huudettiin herätys Kalle-isännän pantua keittiössä Luxor-radiosta Sveriges Radion aamu-uutiset päälle täydellä volyymillä.
Uutisissa Jussi ei ollut paljoakaan ajantasalla,kuultuaan kylläkin USA:n presidentti Johnsonin lisänneen joukkoja Vietnamiin,missä napalmiskuja lisättiin..
Ruotsalaisissa lehdissä ei ollut suurempia otsikoita rapakon takaisen Suomenkaan tapahtumista.kuten Rolling Stonesien vierailusta Yyterin juhannusjuhlille tai Maalaisliiton muuttumisesta Keskustapuolueeksi.
Kotimaan uutisissa kuningas Kustaa VI oli vihkinyt Örebrossa yhden kulttuurikauppalan ja kuuluisassa kuningas Kustaa V:den Kungens kurvassa,Tukholmassa avattiin järjestyksessä toinen IKEA:n huonekaluliike.
Jussin mielessä olivat kylläkin päällimmäisinä kotikaupungissa heinäkuussa pidettävät elinkeinomessut,joidenka suojelijana oli toista kertaa vanha maalaisliittolainen poliitikko,ministeri ja presidentti Urho Kaleva Kekkonen.
1965 30.5-8.8 Salon messut
Ensimmäisen kerran UKK oli ollut ministerinä messujen suojelijana v.1955 heinäkuussa.Seuraavana vuonna UKK:sta voideltiin Suomen pitkäaikaisin keisari.Vielä v.1980 Jussin lähdettyä Saudi Arabiaan UKK hallitsi kotimaata,joskin jo muistivikaisena ja vanhuudenhöperönä.Melkein koko pienen elämänsä Jussi oli elänyt Kekkoslovakiassa.Juho Kusti Paasikivi,joka istui presidenttinä ennen UKK:ta muistutti siilitukassaan sodanjälkeistä jälleenrakennusajasta,katseli jokaisessa 10 markan setelissä kakkuloidensa takaa jokaista suomalaista kaupassa kävijää.



Possuassistentti toivoi näkevänsä messut sekä nauttivansa kuukauden vapaasta ennen kouluvuoden alkamista syyskuun alussa.
Aamukahvit hörpättyään Kalle-isäntä komensi Jussia menemään alkutöikseen siilon toiseen kerrokseen lapioimaan rehuviljaa ränniä pitkin alakertaan,josta hänen piti kuuppakottikärryillä syöttää kaikki sikalan röhkijät.
Silmät sirrissä ja rättiväsyneenä Patanokan ratista hän kiipesi yläkertaan,missä ei ollut minkäänlaista keinovaloa pientä ilmaräppänää lukuunottamatta, lapiourakkaansa. Pienessä hiessä hän tunsi kasvojensakin lämmenneen,pyyhkimällä rukkaskäden syrjällä otsaansa. Yllätyksekseen rukkanen oli tummunut verestä.
Pienessä paniikissä hän juoksi rappusia alas pihalle,missä hän havaitsi koko sinivalkoraidallisen kipparipaitansa edustan olleen punastuneen omasta verestä. Hän aina oli pelännyt veren näkemistä ja kerran partioleirillä veistettyään uudella lapinleukullaan peukalonsakin avohaavalle,hän oli kuullut honkien huminan kovenevan ja pienen sielunsa häviävän johonkin tunneliin..enkelienkin soitellessa harpuilla tervetuliaisvirsiä..
Korvissaan hän kuuli omituisen heinäsirkkojen sirinän kovenevan kuin keittiön ularadion ollessa viritettynä asemien välille juostessaan maatalon portaat ylös keittiöön,minkä räsymaton päällä taju pimeni kokonaan.

"Osta Kentti,
paskaa joka sentti!"

Jussi heräsi siihen,kun Karin-emäntä paketoi hänen päätään Ideal-sideharsolla. Kalle-isäntä istui keittiön pöydän ääressä pinnatuolilla polttamassa Princeä hermostuneena.Kalle oli käynyt kollaamassa viljasiilon toisen kerroksen ja vasaroinut hirsipylväässä törröttävän kannattoman säkkinaulan pystyhirteen kiinni ja johon Jussi oli lapioidessaan lyönyt kallonsa. Naula oli jatkanut hänen etukalloonsa saamaansa viisisenttistä arpea,jonka hän oli ansainnut pyörittyään v.1954 kesällä pappilan keittiön kivirappusia alas pää edellä,
Karin-emännän sairaanhoitajan koulutuksella ehdotettua Jussille päivän sairasvapaata,Kalle-isäntä ehdotti pojalle keveämpää työtä,kuten hukkakauran poimimista vehnäpellolta..Isäntä oli katsonut pojan kelpaavan töihin,jolloin pariskunta kiipesi yläkertaan kinastelemaan Jussin työkelpoisuudesta.
Jussi lopulta päätyi sideharsopäisenä hukkakauran harventamiseen lähipellolle naapuritalosta apuun kutsutun teini-ikäisen Kent-pojan kanssa.Kent-etunimeä ei lausuttu kovalla K:lla kuten Teräsmiehen aliasta Clark Kenttiä,vaan ruotsalaisittain "Shentiksi".Kent harvensi kylläkin hukkakauraa Prince-sätkä yhdessä suupielessään kiroillessaan toisella suupielellään fittaneja ja djävloja paskahommiin pistettynä.
Jussikin oli kokeillut joskus Bisonin ratissa Kent-savuja.,mutta vaihtanut Princeen ja sen perästä raikkaasen naistenkin suosimaan karamellitupakkaan Menthol Meiliin.Kalle-isäntä oli kerran tavannut Jussin sikalan nurkalta salapoltosta mentoltupakka suussa ja sanonut,että niiden polttaminen olisi samanlaista teeskentelyä kuin tissin imeminen teepaidan läpi..
Vitsi oli yksi hyvin harvinaisista Kallen suusta ulostulleista letkauksista.

1963 Jallu ja
Tabe Sliior
Kallen tissivertaus viekin puheenaiheen Ruotsin vapaaseen seksikulttuuriin,jota kylläkään maaseudulla ei paljoakaan nähty paljaassa muodossa.
Ensimmäisen kerran venereissullaan 1963 Norrtäljessä Jussi partiopoikakavereineen pällistelivät paikallisten lehtikioskien vitriinien takana "kovat piipussa" ruotsalaisten lukemattomien pornolehtien kansikuvia. Suomalainen nakulehtivalikoima oli siveellistä Jalluin ja Kallein verrattuna riskeeraviin ruotsalaisiin julkaisuihin.
Jussin naapurissa pöksytehtaan tukun vintillä Jussi oli kaveriensa kanssa pääseet salaa katselemaan poikien johtajaisän vanhoja Jalluja ja Kalleja,jotka panivat kovan hihittelyn mukana piilossa olevat hormoonit juoksemaan nivusiin.
1965 I'll Take Sweden
Hollywoodissakin riskeerattiin ottaa filmiaiheeksi ruotsalaisten vapaa seksi,ja samana vuonna 1965 siellä filmattiin teiniaiheinen filmi I'll take Sweden,missä Bob Hope (Bob Holcomb) matkaa tyttärensä Tuesday Weldin ( JoJo Holcomb) kanssa Tukholmaan. Frankie Avalon (Kenny Klinger) Brylcreemtukassaan ja kitaraa näppäillen lauloi jopa uima-altaassa veden alla.
Filmi oltiin kuvattu San Berdardino Valleyn luonnonpuistossa ja Bear Laken eikä Sveariikin Mälare-järven rannalla.Ajan tanssina esiteltiin ympäri maailmaa levinnyttä Watusitanssia.Filmiin oltiin saatu kerätyksi paljon ruotsalaista Volvo-kalustoa ja ajan hengen mukaan kalifornialaisissa kuvauksissa ajettiin vasenta puolta.Tarkkasilmäisempi voisi kyllä bongata kuvasta,että paikallisen pikkuvenemarinan veneet olivat rekisteröity Kaliforniassa.
Tukholmalaisen hotellin sisäkuvauksissa huoneiden ovet samoin avautuivat amerikkalaisesti sisälle pyöreistä Yale-nuppikahvoista kielimällä kalifornialaisista kuvauspaikoista.

                                            I'll Take Sweden 1965



Amerikkalaisia televisiosarjoja Jussi sai katsella Anderssonin perheen kanssa kesäiltaisin päärakennuksen yläkerran isossa olohuoneessa.Usean kerran hän oli jäänyt lastenlikaksikin Anderssonin pariskunnan mennessä fiiraamaan paikallisiin kalaaseihin ja kahdesta villistä pikku-Anderssonista oli ajan mittaan tullut kesyjä ja jopa tykättäviä pikkusvenssoneita.Iltaisin kuvaruudun High Chaparralin coltien paukkeesta ja kavioiden kopseesta Sixten ja Kerstin nukahtivat possuassistentin syliin,Jussin kantaessa kummatkin täysiunessa lastenkamarin sänkyyn.Sixten ei enää hokenut Jussille teutologisia bajseja,mutta sanavarasto oli lisääntynyt kokonaisella lauseella "Polis,polis,potatis gris"! Kerstin puolestaan puhui vielä pätkivää ruotsia sana kerrallaan mansikkamaalla suunpielet punaisina,opittuaan ensiksi myöhäisenä kävelemään.
Jussi opetti kummallekin ruotsin alkeiskirjasta oppimiaan sanaleikkejä lasten kielikoulussa,kuten Ulla,Ulla,lilla Ulla bakar bullar..sekä Ö,ö..Hö-ö (Ulla.Ulla, pikku Ulla leipoo pullia ja Saari,saari,Heinäsaari..)
High Chaparral teemapuiston
Western Show
(Seuraavana vuonna 1966 ruotsalaisten lännenkuvainnosta Kulltorpiin Skåneeseen rakennettiiin oikea High Chaparral teemapuisto Villin Lännen kaupungin kanssa)

Aamiaisilla Anderssonit saivat ihmetellä lastensa omituista hoentaa kaurapuuron lusikoimisen keskeltä.
Kerran hän oli kuullut Anderssonien keskustelevan lastensa uusista sanaleikeistä,jolloin Kalle oli sanonut Karinille,että pääsyynä on se finskdjävel..(suomalaispiru)


1961Suomalaiset
Hot Rod-vetimet
Heinäkuun 28. päivänä Kalle Andersson laski peukaloaan mällisuuhunsa kastaen possuassistentin kesäpalkan 700 kruunua,mikä Suomen markoissa laskettuna oli tulevan lukiolaispojan taskussa huomattava summa n. 1557 markkaa..
Jussi oli pakannut jenkkikassinsa itselleen ostetuilla tuliaisilla kuten amerikkalaismallisen nappikauluksisen nailonpaisan ja kasan amerikkalaisia Hot Rod-lehtiä.Äitipastorskalle hän oli ostanut puolen kilon paketin Gevalia-kahvia. Kalle Andersson kätteli Jussia ihmeen veltolla puristuksella,katselemalla ylös keittiön kuuppalamppuun,Karin-emännän halatessa lämpimän emomaisesti.
Sixten ja Kerstin saattoivat Jussin kädestä pitäen pihalle,missä seisoi tyhjäkäynnillä tummansininen 1953 mallinen Plymouth Belvedere-maalaistaksi.
Jussin heilautellessa kättään jäähyväisiksi pirssin takaikkunasta, portin eteen pysähtyi töötäten teurastamon Scania-Vabis-kuorma-auto,jonka ikkunasta kuljettaja pisti vahapaperiin käärityn possukotlettipaketin kivisen portinpylvään päälle.
Uppsalaan johtavalla santatiellä Plymouthin kiitäessä kohti Tukholmaa Jussi haistoi matkavaatteistaan lievän sikalan hajun,jonka hän veisi tuliaisiksi kotiin.Kaikesta pesemisestä huolimatta haju näytti kaikkoavan vain kulumalla nahasta ja vaatteista.
"Hajussa kasvaa,kun oltua saa!"
..oli äitipastorskakin monasti lausahtanut.
Jussi oli kasvanut komeaan 167 senttimetrin pituuteen!

jatkuu...messuilua..

1953 Plymouth Belvedere


Ei kommentteja: