sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Tuntemattoman sotilaspastorin Ajastajat .Majanmuuttoa kannaksella.

KESÄKUUN 25.JUHANNUSPÄIVÄ
-----------------------------------------

                                             Antrean kartta.Kuparsaari kartan alareunassa oikealla.

Kenttäpastori oli juhannusaattoiltana tunnistanut kaatuneet,lajitellut tunnuslevyt ja laatinut kaatumisilmoituksia omaisille lähetettäväksi.Hän oli sijainnut petinsä kaatuneiden teltan ovensuuhun ns. kipinämikon paikalle,vaikkeivat teltan asukkaat tarvinneet mittän lämpöä edes viileässä kesäilmassa.
Viereisessä upseeriteltassa upseerit pelasivat marskinviinahumalassa pokkaa,läiskeestä päätellen lehmäntaljan kokoisilla korteilla kiroilevan örinän myötä.
Illalla yhdeksän aikaan oltiin JsP:lle tuotu enemmän haavoittuneita.Onnikka-ambulanssin valkoisen suojamaalin alta pilkisti postiauton sinapinkeltainen väri.
Tällä kertaa haavoittuneiden kanssa kannettiin pihalle myös Jobin postia eli lisää kaatuneita.
Keskiyöllä tuli uusi lentohyökkäysaalto,josta upseeriteltassa ei välitetty ja palo- ja sirpalepommit tippuilivat lähelle Kuparsaaren kirkonkylään.
Pastori puheskeli itsekseen:
"Vaisuja ja raahallisia kavereita nämä poejjaat teletassa ovat.Ee kuulu kuorsaasta,ee piereskelyä,eekä ramppoomista teletan ovella kusjherätyksissä.Aenoo harmi vuan on,että kalamanhaju tuppaa sieraamista sissään.Saespa vuan oekeen kunnon juhannuslöölyt järveen pulahtamisen kera,että kalamanhajukin kaekkoesj vanahasta lutteenkaevamasta kropasta!".
Kirjaamisen jälkeen hän kaivoi rintataskustaan jälleen Ajastaikansa menneiden päivien tapahtumien tutkailuun:

Sunnuntai 11.6.
Pantiin kamppeet kasaan ja oltiin matkalla etulinjaan.
Päivänsalo meni Aunuksen Hamokselle.
Siviiliväki evakuoi.
Kivennavan k-kylä.
Kävin kirkossa tapaamassa rovasti Appelgreeniä.
Yö puolustuslinjan läheisyydessä.

Kivennavan kirkko
                                               

Maanantai 12.6.
Evakuoin kirkosta ehtoollisviinit.
Illalla kovat taistelut k-kylästä ja se oli luovutettava.
8 krh:n kaatunutta (kranaatinheitin)
Tykistötuli ja lentotoiminta kovaa.

Tiistai 13.6.
Taistelut puolustuslinjalla mittavat.
Eteneminen pysäytetty.
5 kaatunutta.
Ilmatoiminta ankaran kovaa.
Lisää kaatuneita yht 20.

Keskiviikko 14.6.
JsP siirtyi uuteen paikkaan.
1 kaatunut.
Ilmatoimintaa ja tykistötulta.
Uusi patterin komentaja Malmivaara.

Patterin Hyppyheikki
                                       

Torstai 15.6.
Ilmatoimintaa.
Illalla sateinen sää keskeytti sen.
Ryssä päässyt oikeella murtautumaan Kanneljärveä kohti.
Div.pastorin kanssa komentopaikalla.


Perjantai 16.6.
Aamulla ilmatoiminta vähäistä sateen takia.
Painopiste oikeella.
Irtautuminen ja vetäytyminen puolenyön aikaan.
Siirto 5026:n pastoriksi.

Lauantai 17.6.
Marssi Soittolaan.
2. patteri viivytti.
Soittolasta Kyyrölään.
Soittolassa saatiin sauna.
Marssittiin 60 km.
Ilma sateinen.
Jalat vaivaiset ja hellät.

Sunnuntai 18.6.
Savista ja sateista,joka ei kuitenkaa rauhaa soi.
Marssi Summasta murtautunutta ryssää kohti.
I/Jr II marssi Hotokkaan viivyttämään.
Jäin pois maanantaina porukasta etsimään III/Jr II:ta Kopralasta aivan Antreaan saakka..

Maanantai 19.6.
Divisioonan mukana Antreassa.
Ei tietoa 3:n patterin sijoituspaikasta.
Rauhan huhuja ja maitoa.

Tiistai 20.6.
Siirtyminen uuteen yksikköön Antrean Kuparsaareen.
JsP talossa.
Yölläsiirryttiin talosta taloon.
Verrattain rauhallista.
Tapasin Lönnruutin.(Kenttäpapin)
Maitoa.

Keskiviikko 21.6.
Yö oli rauhallista.
Päivällä kova tykistötuli.
Uutisiissa kerrottiin Viipurin luovuttamisesta.
Kaatumisilmoitukset.
Kirje Kaisalle.
Pilvistä.
Ilmatoiminta vähäistä.

Divisioonan kenttäpapit ryhmäkuvassa
                           

Torstai 22.6.
Rauhanomaista oleskelua Kuparsaaressa.
Illalla siirtyminen uusiin asemiin.
JsP siirtyi päätien varteen.
Ennenkuulumattoman kova tykkituli myös selustaan.
Kranaatteja ympärille aivan 5:n metrin päähän..


Perjantai 23.6.
Ei vientejä..ilmeisesti kovan tykkitulen takia.

Lauantai 24.6 Johannes Kastajan päivä.
Oltiin oltu viikko Antrean Kuparsaaressa.
.


Sunnuntai 25.6.
Sotaa.
Harvaa tykistötulta aamulla.
Oikealla ryssä tuntuu hyökkäävän.
Ylipäällikön käskystä VKT-linjaa koetetaan pitää.
Milloin annat,hyvä Jumala vanhurskaan rauhan ja lopetat verenvuodatuksen?

Maanantai 26.6.
Kiivaita taisteluita erään kukkulan omistamisesta.
Illalla hajaannusta joukoissamme käsittämättömästä syystä.
JsP siirtyi Noskuan kylään yöllä.
Kaikki kunnossa.

Marski kiikarissa
Juhart
                                                 
(Korjaus edellisen blogin Marskikuvaan,Kartturieversti on Oesch,myöhemmin kenraali)









Ei kommentteja: