sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Pikku Jussin kadonnut maailma.Pieni Rumpalinkadun poika. 1. osa. Papinpoika pakanamailla.

Papinperhe Viitasaarella v.1947


Alkukirjoitus
---------------------------------
Pikku Jussin kasvuvuodet 1950-luvulla eivät olleet ainoastaan nykyajasta täysin poikkeavaa kadonnutta maailmaa,vaan kokonaan erilaista ,kadonnutta ja kadotettua vuosisataa.
Samoin silloinen Suomenmaa oli täysin erilainen maa kuin uuden vuosituhannen Suomi.

Pikku Jussi oli syntynyt v.1947 pohjoissavolaiseen papinperheeseen Viitasaarella,mistä hänen isänsä oli saanut ensimmäisen sodanjälkeisen nuorisopastorin paikkansa.V.1945 isä oli juuri sotapalveluksesta  ja Lapin sodasta päästyään vaihtanut mustalaattaiset sotilaspapin sotasopansa mustaan papin kaftaaniin ja valkoisiin tärkkättyihin lipereihin Lapinlahden vt-kappalaisena.
Viitasaaresta tuli vasta papinperheelle ensimmäinen vakituinen asuinpaikka.
Isän ollessa Lapinlahdella virantoimituksessa,äiti asui vielä Iisalmessa pikkuisen v.1943 syntyneen Riitta-Liisa-tyttärensä kanssa.Isä käväisi viikonloppuisin junalla tapaamassa kotikaupungissaan Iisalmessa perhettään ja voidaan sanoa,että häntä oltaisiin voitu kutsua Valtion Rautateiden junapapiksi,koska Lapinlahdellakin hän piti seuroja enimmäkseen VR:n työntekijöille.
VR:läisyys istui syvällä Lukkaristen perheessä;
Isän nuorin Arvi-veli oli palvellut Iisalmen rautatieaseman junanlähettäjänä jo ennen sotaa ja vanhempi Arvo-veli konduktöörinä vielä sota-aikana. Hän kylläkin sairastui lentävään keuhkoatautiin v.1946 tulipalopakkasissa kylmistä vaunuista toisiin hyppiessään.Tauti vei hänet ennenaikaiseen hautaan.
Isää vanhempi Aune-siskokin palveli konduktöörinä sota-aikana,vaikka hänet oltiin koulutettu alunperin sotapalvelukseen keittiölotaksi.
Pikku Jussin äiti taas palveli talvisodassa Iisalmen vesitornin katolla ilmavalvontalottana susiturkissa,karvareuhkassa ja Zeiss-kiikarit silmillään tiiraillessaan pakkastaivaalta idästä saapuvia punatähtisiä "Gutzeitin" koneita.
Gutzeitin koneiksi niitä itäystävien SU-pmmikoneita iisalmelaiset kutsuivat niistä punatähdistä.

Isä oli matkustanut junalla ensin Jyväskylään ja puukaasuonnikalla Viitasaarelle,perheen seuratessa Iisalmesta perässä pari kuukautta myöhemmin ja saman vuoden elokuussa pappilaan äiti pyöräytti Riitalle Anna-Kaisa-pikkusiskon.Isäkin taisi silloin virkakiireissään myöhästyä Viitasaaren synnytyslaitokselle todistamaan nuorimman syntymistä,koska hänen papin mustakantisessa virantoimituspäiväkirjassaan oli useita hätäkastevientejä.
Silloin lapsikuolemat olivat erittäin yleisiä.

Viitasaaren synnytyslaitos 30-luvulla
Pikku Jussi parkaisi kunnankätilön riuskasta kädestä maailmaan Viitasaaren seurakunnan nuorisopastorin pappilassa syyskuun 30. päivänä eli Sorjan päivänä 1947 neljäkiloisena mötikkänä..
Samaa tahtia eli joka toinen vuosi pappilaan putkahti vielä kaksi nuorinta tytärtä Maija-Leena ja Hilkka-Helena, Pikku Jussin jäädessä kahden sisarusparven väliin niinsanotuksi kerrosvoileipälapseksi,missä siskot olivat ruisleipäsiivuina ja perheen ainoa poika suolaisena hevoslihaleikkeleenä.
Eli Jussi oli syntynyt aitoon akkavaltaan,missä isänsä kanssa hän joutui puolustamaan miesten etuja,joskin useimmiten huonolla menestyksellä.Isällä kylläkään ei ollut aikaa moiseen puolusteluun papinkiharoiden leijuessa taivaissa,kirkkopatinoiden viedessä jatkuviin virantoimituksiin seurakunnassa suuremman katraan sielunhoidossa.
Nuorimmat siskot kylläkin syntyivät varsinaissuomalaisessa Salon rantakauppalassa,minne papinperhe oli muuttanut v.1949.

Porilaisten marssi
Albert Edelfelt 1892

1960 Salon Rumpalinkadun pappila.
Juhart
Pieni Rumpalinkadun poika

Rummunlyöjänkatua yleensä kutsuttiin Rumpalinkaduksi (Drumslagaregatan),josta Pikku Jussille putkahti mieleen Koljonvirran taistelut Sven Dufvineen,Döbelneineen ja Sandelsineen...Samoin hänen korvarummuissaan pärisivät joulunaikoihin  amerikkalaisen joululaulun Pienen rumpalipojan toisto.."pararampam.." 
Kauppalassa hän kohtasi kerran Dufva-sukuisen perheenkin edustajia.
Rummunlyöjänkatu-nimen alkuperää kukaan ei ole selvittänyt,mutta uskoisin sen johtuneen kauppalan palon jälkeen 1887 paikallisen vapaapalokunnan marssista pumppuineen ja rumpaleineen sitä kautta torille muistelemaan paloa joka kymmenes vuosi,kun tuoreella ja palaneella kauppalalla ei ollut muuta palokalustoa kuin pari käsipruuttaa ja märkiä vilttejä. Palokalustoa piti tuoda höyrylaivalla Turusta,kun keskusta oli jo palanut poroksi maan tasalle..

Uudessa lounaissuomalaisen kauppalan Rummunlyöjänkadun pappilassa Pikku Jussi pääsikin polkemaan uudella Kopperi-lahjapuuhevosellaan huoneistoa ympäri.
Hänen veressään kulki aimo annos hevosmiestä,koska hänen äitinsä iisalmelaisessa kotitalossa Mulanniemessä Ukki Kalle Kauppinen piti ravureita .
Jussin äiti oli ollut nuoruudessaan oikea hevosnainen,joka vielä pappilan keittiön pöydän ääressä 50-luvulla kirjasi huushollin talouskustannuksia kosmoskynällä Hevosmiehen kalenteriin.
Äiti oli myös ajanut 30-luvulla Iisalmessa ajokortinkin,hurauttelemalla Mulanniemen ja Iisalmen väliä maatilan Viiksi-Heikillä eli T-Fordilla kattosufletit läpättäen.
Äidiltään Pikku Jussi oli perinyt lisäksi tilkkasen automiehen verta.

Olen kirjoittanut pitkän kertomussarjan Jussin I elämä omasta entisestä ja ensimmäisestä elämästäni...siis ennen syntymääni omin dejavu-näkyjeni pohjalta..että olisin edellisessä elämässäni asunut tässä samassa talossa...nyt pappilassa..tavattuani ensimmäisen kerran pappilan talon ensimmäisen omistajan insinööri Martelinin leskirouvan " fru ingenjörskä" Paula Martelinin eli Fammun..Omassa fiksatiivisessä stoorissani Fammu oli nimeltään Josefina Sundelin.

UUSI ELÄMÄ

Lokakuun 12. päivä 1949


Jussi kakkonen keltaisessa puserossa
pesemässä
kappalainen  Savolaisen kansuria 1954
Juhart 2005
Kauppalan seurakunnan uusi keski-Suomesta saapunut nuorisopastori availi pappilan makuuhuoneen vuoteen päällä pahvimatkalaukkujaan.
Pastorska kuului hääräilevän kyökin puolella siskonmakkarakeiton valmistuksessa..
Pienenä Jussi olisi halunnut tosissaan sen keiton aineksien olevan häntä aina kiusanneista iso- ja pikkusiskoistaan..
Papinperheen kaksi liinatukkaista tytärtä 7-vuotias Riitta ja 4-vuotias Anna leikkivät pappilan salissa mattopinon päällä paperinukeilla.
Papinperhe oli edellispäivänä muuttanut keskisuomalaisesta Viitasaaren kirkonkylästä ja järvenrantaseurakunnasta junalla Tampereen ja Turun kautta lounaissuomalaiseen kaksikieliseen merenrantakauppalaan ja seurakuntaan.
Pappilan sali oli täyttynyt muuttomiesten sisään kantamista tavaroista,kirjahyllyistä,seinäryijyistä,kuluneesta 20-lukuisesta kirjoituspöydästä,ruokailuhuoneen kalustosta ja mattopinoista.
Kirjoituspöydän vetolaatikoista ja kaapinovista pilkotti Keskisuomalainen-lehden kellastuneita sivuja,joita pastorska käytännön naisena oli pannut tilkkeeksi,etteivät aukeasi muuton aikana.
Salin ovelle ilmestyi tambuurista kolisten puista Kopperi-polkuhevosta polkeva liinatukkainen poika,2-vuotias pappilan Jussi.
Poika nousi polvihenkselihouisissaan korkkimatolle ratsultaan ja nosti puuhevosen hamppuhäntää lausumalla:
--Koppeli kakkaa munkkeja!!
Punalettipäinen Riitta-sisko mattopinon päältä naureskellen vastasi pojalle,etteivät puuhevoset mitään osaa kakata mitään munkkeja,vaan sahanporoa.
Poika sinnikkäästi intti vastaan:
--Koppeli kakkaa pafkamunkkeja!
Isosisko vielä toisti,ettei puuhevosen nimi ole mikään Koppeli ,vaan Kopperi,päräyttämällä R-kirjainta kielellään pitkään..ja että S-kirjainta ei suhauteta f-kirjaimena.
Poika hyppäsi ratsunsa päälle siskonsa ivailusta ja käänsi puuhevosensa keittiön ovelle päin ja polki vauhdilla kyökin puolelle.
Hellankulmalla tämä ajoi äitinsä aamutohvelien yli,jolloin äitipastorska kirkastui:
--Noh..mittees sinä Jussi oekeen tuolla tavoin kohjoot,että minun kippeen jalan piälle Kopperillas polojet!?
--Miäppäs siitä johonniin muualle polokemmaan konijas..ja pian syyvään,kun issäesj uotteloo siskonmakkarakeittoa mahhaa kurnien tuolla makkuuhuoneessa..ja samoen siskoskin..
--Sinnuu minä syötän polovellaen kuolalappu kaalallas kun aena purlaelet soppoos leuvalles!
-Noh..miäppäs nyt siitä..!

Pappilan paraatiovelta kuului ovikellon räpsimistä.
Joku oli noussut portaita alaovelta ylös väliovelle.
--Kuka nyt ihimeessä tähän aekaan vientelee ovikelloa?
Pastorska puuskui mennessään aamutohvelit lintallaan avaamaan ovea..

Ovella seisoi laivastonsiniseen jakkupukuun pukeutunut valkohapsinen vanharouva,jonka hiuksia peitti sinipantainen olkihattu.
--Hyve päive!
Vanharouva tervehti.
--Mine olen fru ingenjörskä Josefina Sundelin..ja mine asun talon toisessa trappanissa..Torggatan nummer sex.
--Me olemme granneja. 
--Vanharouva ojensi pastorskalle konvehtirasian ja jatkoi:
--Tässä teille pieni gift från mej!
--Teidän barneille!
Pastorska oikein niijasi tyttömäisesti tukevilla savolaisjaloillaan päivitellen:
--No voe sentään...ei sitä nyt oeken pittäesj tuollaesija....noh..astukeepa vuan tokij sissään,ettei ilima pillaannu ovella!
--Ja tackar vuan ja bockar palajon Fazerin suklaasta..kyllä pastorille maestoo makija!
Vanharouva sanoi väliin:
--Chokladit ovat barneille..ei Herr pastorille!
--Pastorska vastasi:
No..olokoon sitten pesuveellee...pastorin hampaat kyllä tarvihtisivat paekkoomista kaeken makkeen syönnistä sovan kurjuuven ja nälän jäläkeen!
Vanha rouva astui aulaan ja istahti seinäpeilin alle pistetylle topatulle puutuolille lausumaan.
--Mine tulin liksom välkomma teidät tänne köpingiin ja uuteen hemmettiin...
--Astukaapa toellakin tänne peremmälle..ei sitä nyt kehtoo etteesessä..!!
Pastorska ehdotteli pyyhkiessään märkiä käsiään esiliinaansa ja pannessaan konvehtirasian hansikaspöydälle.

Samalla salista kuului puuhevosen kopinaa ja eteiseen polki pappilan Jussi Kopperillaan.
Poika parkkeerasi hevosensa keskelle eteisen hapsumattoa ja suutaan muiskuttaen komensi hevostaan:
--Ptluuu Koppeli..topp topp!
Satulastaan Jussi alkoi tarkastamaan vierasta mustista lakerinepparikengistä ylös keltaiseen olkihattuun kuin Santa Fen vankkurikokonnan cherokeeopas valkoista naista.
Pikkupoika tutkiskeli vanhaa rouvaa tovin kunnes aukaisi suunsa tötterölle ja lausui:
--Faaa---muuu!!
Pastorska jäi haukkomaan henkeään hetkeksi ja päivitteli:
--Mittee sinä Jussi oekeen hölöpötät?
--Että ihan ruohtija tulloo suuntääveltä,vaekka on syntynnä umpisavolaesena Keiteleen rannan puukirkon sakarsitssa!!

Vanharouva kyyristyi pallilta poikaa kohti kyyneleet silmissä ja taputteli tämän poskia pitsihansikallaan liikuttuneena ja kuiskasi:
--Min kära lilla Johan...Du har kommit tillbaks i nästa livet.
--Vad tänker du..om vi skall resa tillsammans nästa sommar till London?
Poika vastasi Kopperinsa päältä huuliaan törötellen:
--Nuujook..tuu!?


Jussin hanhiuni.
Alhaalla punakattoinen pappila.
Juhart 2004



Lakupiippu
Makea säännöstelykorttiaika
---------------------------------------------------
Pikku Jussin isä ja äiti kertoivat paljon lapsuutensa pula-ajasta Iisalmessa.
Isä kyllä enemmän,koska hän kasvoi melko puutteellisissa oloissa Iisalmen Riistakadulla viisipäisen lapsikatraan toiseksi nuorimpana poikana.Heikki Juho-isä oli ruumisarkkupuuseppä ja 20-luvun taitteen pulavuosina Lukkarisen lapsikatras nähtiin useasti kerjäämässä "kuivoo leipee" naapurin Kalle Kauppisen puodin takaovirappusilla. Porukassa oli myös mukana naapurin sukulaisperheen Laineen nälkäinen poikajoukko,joista kuuluisimmaksi tuli myöhemmin näyttelijä ja elokuvaaja Edvin Laine.
Edvin Laine Iisalmen Työväenteatterin
Munapuuro-näytelmässä 1920-luvulla 
Edvinistä tulikin oiva kimeä-ääninen lukkari Seitsemän veljestä-elokuvaan sekä Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan ohjaajakuuluisuus. Hän ei Antti-pastorin lailla joutunut rintamalle,pastorin päädyttyä Karjalan kannakselle ja Lapin sotaan tuntemattomaksi kenttäpapiksi. Edvin teki loistavan työn etulinjaa kokemattomana Tuntemattoman filmauksessa,Antti-pastorin hyvin harvoin lausumatta sotakokemuksistaan JsP:lle tuoduista tai "Ei kenenkään maalle" jääneistä haavoittuneista ja kaatuneista.

Kauppisten nuorin Kaisa-tytär yleensä oven välistä antoi Lukkaristen ja Laineiden pojille leivänkannikoita nälän helpottamiseksi.Kaisasta myös tuli isä-Antin ja tulevan teologian ylioppilaan morsian.
Makeata lapset hyvin harvoin saivat maistella.
1926 Kalle Kauppisen puoti
Iisalmen Sandelsinkadulla
Juhart
Ehkä suurin nautinto näille oli se,kun kauppias Kalle Kauppinen puotinsa tiskiltä lohkaisi sokeritopasta sokerisaksilla makean palan kullekin suuhun sulamaan.
Isä Antti vasta Helsinkiin muutettuaan lukemaan jumaluusoppia v.1934 pääsi kiinni makean elämän nautintoihin,joihin pääkaupungin leipomot ja konditoriat kutsuivat houkuttelevilla aromeillaan. Wienerleivät,possumunkit ja kreemikakut pian alkoivat tukevoittamaan jumaluusopin ylioppilaan vyötäröä...
Sota kylläkin katkaisi makean elämän ,jolloin sotilaspastorin rähinävyöhön piti lisätä muutama lisäreikä kurnivan mahan päälle.
Sodan päätyttyä ja papinpalkan alettua juoksemaan isä pääsi jälleen nautiskelemaan konditoriatuotteista sekä korttikahvista,vyötärön hiljalleen laajennettua,jolloin äitipastorskakin joutui teettämään isän kirkkohousuihin kiilapalat Viitasaarelta lounaissuomalaiseen pappilaan kutsutulla räätälillä ja karjalaissyntyiseltä Uuno Närhellä.
Koko papinikänsä hän piti jonkinkokoista mahakumpua kaftaaninsa alla,mutta makean syöminen johti myös suun "keittiökaluston" uusimiseen eli yläleuan tekohampaisiin.

Pappilan jälkipolvikin pääsi 50-luvun alussa säännöstelykorttiaikana makean makuun. Osa katraasta kylläkin,etenkin vanhemmat siskot ja Pikku Jussi kärsivät huonosta hammasluusta,Jussi jopa riisitautisen hampaista,jotka rautahampaiden ilmestyessä kasvoivat ikenistä ulos rosopintaisina sekä lyhyinä tumppeina.
Boston ja kuppi mustaa
kahvia
Isäpastori makean nauttijana myös oli kova tupakkamies,joka kahvikupillisen ja leivoslautasellisen tyhjennettyään kaivoi taskustaan pikku-Bostonin,jonka hän pisti palamaan pajuholkkiin.
Pappila,etenkin isän työhuone tuoksahti tupakalta,mikä myöhemmin ponkaisi jälkipolvenkin kokeilemaan tupakan polton nautintoja...
Silloinhan sai tupakoida melkein missä paikassa tahansa,kuten kirkkokahveilla,ravintolassa,baareissa ja monissa julkisisssa tilaisuuksissa.
Lapset halusivat matkia vanhempiaan makeistehtaiden lisäksi tarjotessa lasten omia tupakkavälineitä...
Jussikin kipaisi pappilasta päivisin Rumpalinkadun Helanderin mamman kioskista ostamassa lakritsipiippuja muutama isän ulsterintaskun nukkanöyhdästä löytämä viisipenninen hikisessä kourassa. Vasta kymmenisen vuotta myöhemmin Mari Laurila lauloi isänsä taskuista.."Aja hiljaa isä nyt vain..mä vilkutan ja äitikin vilkuttaa...isän tasku aina niin on arvaamaton!"..Me pappilan muksut lauloimme kylläkin..että mä nilkutan ja äitikin nilkuttaa...
Laku-Pekka
Laku Pekka-lakritsipatukoitakin mamma myi kioskin tiskiltä vihreästä Karhula-lasipullosta eikä kellekään silloin juolahtanut mieleen mustan ja punahuulisen sekä kikkarapäisen neekeripojan kuvan käärepaperissa herättävän rasistisia mielikuvia. Tänä päivänä poliisit olisivat jo käyneet sulkemassa kipsan munalukolla Laku Pekan myynnistä pelkästään yhden kansalaisen valituksesta. Siihen aikaan neekerisana ei ollut mikään loukkaus ja kortilla myytiin aikuisille jopa oikeata Neekeripoika-kahvia.
Neekeri-sanaa silloin ei aina käytetty rodullisessa mielessä,koska suomalaisia sanomalehtitoimittajia kutsuttiin myös neekereiksi.Siitä myös oli lähtöisin Neekeriarpakin.
Lakritsipiiput eivät vielä innostaneet pikkupoikia tupakan polttoon.
Pikku Jussi kavereineen polki fillareilla Vuohensaarentietä pitki Halikonlahden rantaan joskus viikonloppuisin onkimaan.
Jokirannnassa kasvoi silloin erinomainen valikoima paikallisia merisikareita,joita aikuiset nimittivät osmankäämiksi.
1952 Neekeripoika-kahvia
Kokeilumielessä niitä ruskeita ja samettipintaisia osmankäämiä eli merisikareita sytyteltiin Sampotikuin ja lopputuloksena yleensä oli porukan kova yskiminen silmät vesissä.

Isä piti pappilan työhuoneen kirjoituspöydällä Lukkaristen Amerikan tantan lähettämää Pointersin piipputupakkapurkkia,mutta koskaan Pikku Jussi ei ollut nähnyt hänen edes ladanneen purkin sisällä olevaa käyrää Lillehammer-piippua. Purkin piipunporot 50-luvun puolivälissä olivat  jo kuivuneet,mutta papinpojan piti kuitenkin kokeilla oikean piipputupakan nautinnoista.
Pappilan kellarin liiterissä hän latasi isän äkkiväärän koivuklapipinon takana ja sytytti piipunpesän porot tulitikulla.
Kuivat tupakkaporot leimahtivat palamaan isoilla liekeillä,jolloin pojan kulmakarvatkin sulivat leimahduksessa ruskeiksi pisaroiksi.
Pojan piipunpolttokokeilu loppui siihen yhdellä leimahduksella..
Vasta 60-luvun puolessa välissä hän ryhtyi kokeilemaan uudelleen piipunpolttoa Hornin baarissa.
Pointers-piipputupakkatölkki
Piipunpoltto kuulema oli miehekästä,joka vetosi naisiin.
Miehekkyyden korostamiseksi Jussin ylähuuliin olivat kasvaneet jo pienet viiksentapaiset ja poskille tomjonesimaiset pulisongit..Äitikappalaiska oli kerran lausunut,että Jonesin Tompalla saattoivat olla pulisongit jopa pilinsä poskilla..kun isäkappalainen oli Rumpalinkadun Holopaisen parturissa antanut trimmata itselleenkin sellaiset poskitupsut..
Piippuarsenaalikseen pappilan Jussille oli tullut italialainen Savinellin nahkakoristeltu suora piippu ja piipunporoiksi tanskalainen MacBarensin Golden Blend.
Lakritsipiippuja hän ei enää tullut ostamaan,kun Helanderin mamman kioski suljettiin ,Laakson urheilukaupan alkaessa laajentaa Tunturi-polkupyörä- ja mopedimyymälää kipsan paikalle.
Pappilan Jussi jatkoikin piippuparafernialin ostoja sen perästä torin R-kioskista.
Tunturi-mopedia hän ei kylläkään koskaan ostanut.

1954 Hellaksen maitosuklaalevy,
josta sai muovisia
automerkkejä
Lakritsin lisäksi lapsia pilattiin pois erilaisilla suklailla. Yleensä äitipastorska ei tarjonnut lapsikatraalle lainkaan makeisia.
Äiti tarjosi makeiden sijasta pappilan omenarekolin antonofkista ja Suomusjärven metsien puolukoista puristettuja luonnonmehuja sokeripuutteeseen.
Isäpastori kyllä pureskeli lyhyissä tupakkalakoissaan Leijona-tervapastilleja...ja ruotsalaista Läkerolia.
Pappilassa vierailevat sukulaistädit sekä isäpastorin Salon Muurlantullissa asuva osuuskaupanhoitajatäti aina vierailuillaan toivat tuliaisiksi Fazerin sinistä  tai Osuuskaupan omaa suklaata.
Jouluisin kylläkin joku hyvä haltia oli pistänyt lasten tyynyjen alle konvehtikaramellejä...
Karkkinälässään pappilan Pikku Jussi yleensä kipaisi pappilan Torikadun paraatioven takana asuvan Fammu-tädin luona pikavisiiteillä.
1960 ca.Fammu lähes
90-vuotiaana
Fammu  (Farmor) oli yli 80-vuotias,komea ja ryhdikäs suomenruotsalainen leskirouva,joka aikoinaan miehensä kanssa olivat omistaneet pappilan talon.
Jussin astuessa sisäkön ovenavauksesta sisälle pieneen alkoviyksiöön Fammu aina lausui tervetuliaisiksi ruotsiksi:
--Åååå..där kommer min lilla kavaljer Johan!!
--Ska du ta några fruktkarameller i din ficka?
Makuuhuoneen pyöreällä yksijalkaisella tammipöydällä pitsiliinan päällä aina oli kristallilautasella ruotsalaisia hedelmäkaramelleja eli kovakarkkeja,joita Pikku Jussi kohmaisi yleensä kourallisen molskihousujensa taskuun  Fammun yleensä aina esiteltyä tapansa mukaan piirongin päältä itse ottamiaan valokuvia vuosisadan alun pyylevistä herroista ja tukevista fröökynöistä. Hänhän oli kauppalan ensimmäinen naisvalokuvaaja aivan vuosisadan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä.
Jussi oli jo silloin poistumassa alkovin ovesta rappukäytävän jyrkkiä rappusia alas Torikadulle kovin solkikenkien kantakopinoin..
Hedelmäkarkit sitten intiaanikesän kuumissa pihaleikeissä molskihousun taskussa jämähtivät yhdeksi taskunöyhdän kattamaksi sulaksi palloksi,joka illalla päätyi Jussin makuuhuoneen pöydälle huonekärpästen maisteltavaksi..
Iltamyöhällä myös Pikku Jussin riisitautisia hammasnatusia alkoi kolottaa.
Äiti oli tarjonnut hammaskipuun Bayerin aspiriinia ja lasillista kraanavettä kyytipojaksi,mutta edessä tulisi olemaan mitä kivuliain reissu pappilan hovihammastohtori Eklund-Äyhön vastaanotolle....
Intiaanikesä
Juhart

jatkuu...

Ei kommentteja: