keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Musta-Maijoista Panda-autoihin.Jussin autokuva-albumi.

Volvo PV831-poliisiauto
Ruotsalainen Volvo PV831-taksi
Mielestäni suomalaisista vanhoista poliisiautoista on ollut melko vähän jutunjuurta tai jos on ollut,niin nuoremmat nostalgikot ovat kaihoilleet 1980-90-lukuisten VW Transportereiden ja Saabien perään.
V.1969 käyttöön otetut Saab 99-mallit voisin jo kyllä laskea keräilyautojen piiriin aitoina Uudenkaupungin tuotteina,mutta Transporterin laskisin vielä modernien kaappiautojen listaan.Poliisimuseon nettisivuilta löytyy kuvia vanhoista Maijoista,mutta kuvasato näyttää teksteineen hyvin niukalta kuin jossain tutkimuksen alla olevassa rikosjutussa,
Ihmettelen vielä suuresti,miksi Suomessa ollaan oltu melko vastahankaisia vanhojen poliisiautojen historioinnissa ja muisteluissa.Syynä voisi olla jopa se kieltolakiajoista kantautunut viha poliisien pirturatsioista ja yleensä poliisiauton näkemisestä,jolloin kansalaiset kulmiensa alta mutisevat,että "Mitäs ne kytät taas...!?! Viinalla ja poliisiautolla on aina ollut keskenään jotain tekemistä enkä usko,että poliisitkaan varmaan paljon ole pitäneet viikonloppuisista putka-ajoista. Edesmennyt Helsingin Sanomien pilapiirtäjä Kari kerran yhdessä pilakuvassaan kommentoikin Musta-Maijan ohittaessa pari sikunanaamaista pularia,että "Musta kana tiellä kulkee..akanat poimii..jyvät jättää.."

Kotikauppalan Ford F-1 Maija korjaamassa Hurja-Helmiä ja
Kivimäen Topparia putkaan
Juhart 1995
Markkinahulinaa ravintola Rauhalan edessä
Juhart 2010


Suomalainen poliisiauto on ollut viime vuosisadan alusta aina 1980-luvulle saakka musta taikka hyvin virallisen tummansininen kuin poliisien virkaunivormu,mikä värillään on joko aiheuttanut kunnioitusta,pelkoa tai jopa vihaa kansalaisten keskuudessa.
Itse voin vain kertoa poliisiautoista oman muistini pohjalta sivustakatselijana tai paikalla olleena,minkälaisia poliisiautoja poikalapsena bongailin kotikauppalan kaduilla.Muut tiedot olen kaivellut talettamaistani muista lähteistä pönkittääkseni jotain kuvaa 1950-luvun Maijoista ja myös vanhemmista poliisiautoista.
Salon kauppalan poliisiautot 50-luvulla olivat 100-prosenttisia Fordeja.Liekö syynä vahva Salon Automyynti Oy:n läsnäolo seudulla? Voisipa olla,että senaikainen nimismies Somerikko oli hyväveliystävä Automyynnin johtajan Frans Koskenmäen kanssa? Somerikolla itsellään oli vaaleanvihreä 1951-mallinen Ford Custom.
Se kauppalassa partioiva ensimmäinen Maija oli 1954-55-mallinen Ford F-1-kaappiauto,minkä takaovien ikkunoita koristivat sisäpuolella kalterit. Ne aiheuttivat pikkupojalle pelkoa ja kunnioitusta poliisia kohtaan...ja ne hopeiset leijonaperäpuukkologotkin sen kyljissä.

1960-luvuna alussa vanha Ford-Maija vaihtui saksalaiseen Ford FK 1000-Maijaan,mikä sitten vaihtui myöhemmin Ford Transit-Maijaan.kunnes 1990-luvulla vaihtui sinivalkoiseen VW Transporteriin,mistä tuli suomalaisten poliisien vakiomaija. Kaupungin toiseksi partioautoksi samoin tuli se tummansininen Saab 99,mikä myöhemmin vaihtui uudempaan sinivalkoiseen Saabiin,peruspoliisiautoon eli ns.Panda-autoon brittiläisenä terminä..
Ford FK1000-Maija vanna-Taunuksen takaa-ajossa
Juhart2009
Näin melko lyhyt oli kartoittamani kotikauppalan-kotikaupungin poliisiautohistoria.
Silti silmäni rekisteröivät muunlaisia poliisiautoja matkoilla kotimaassa isäni ja tätini kanssa Helsinkiin ja heidän kotiseuduilleen Iisalmeen ja Kuopioon. Muita tummansinisiä poliisiautoja tuli nähtyä Valtatie 1:llä Pohjolan Liikenteen tummanpunaisen bussin ikkunasta Turkuun tai Helsinkiin matkustellessa.
Helsingin ja Turun poliisimaijat 1950-luvulla olivat enemmistöltään Desotoja,samoin kuin ne siivekkäät tummansiniset 1957-malliset Desoto Diplomat-partioautot.Volga-poliisiautojakin näkyi Turun keskusrikospoliisin edessä Tuomiokirkkosillan kulmalla,samoin kuin Volga-takseja Puutorin pirssijonossa.
Ne Diplomatit olivat erikoisia mutaatioita kahdesta MoParin merkistä.Niiden korit olivat Plymouth Savoysta ja keulatarpeet Desotosta eli kummankin merkin halpamalleista.Kanadassa ja Belgiassa valmistettiin tällaisia malleja vientiin Eurooppaan ja oikealla ohjauksella Iso-Britanniaan.Australiassa ja Etelä-Afrikassa samoin koottiin MoPareja Dodge-merkkisinä,jotka todellisuudessa olivat Dodge-maskisia Plymoutheja.
1957 Desoto Diplomat 4D HT filmissä Kovaa peliä Pohjolassa 1959

1957 Desoto Diplomat 4D sedan
Nämä tummansiniset ja siivekkäät "piiska-autot" eroittuivat katu- ja tiekuvasta radikaalisesti Helsingin poliisivoimien vanhoista Volvo PV831- ja PV444-maijoista.Isoja PV831-malleja 50-luvun alussa näkyi ambulanssi-ja hautausautoversioinakin.Siipi-Desotoja oli myös valkoisina good-will-autoina Liikkuvalla Poliisilla eli "Lentävillä".Samoin helsinkiläiset Musta-Maija-kaappiautot olivat kanadalaisia Dodgeja Desoton logoilla. Myös Ruotsissa koottiin Chrysler Corporationin autoja ja olettaisin Suomen poliisiautojen ja myös siviiliautojen Desoto-paljouden johtuvan tästä yhteydestä.

Poliisien Volvo PV444 liikennekilpailuajoissa Helsingissä n.1957


V.1967 Niilo Tarvajärven Hamsteritarrakeräyksellä saatin poliisille 58 kpl valkoisia poliisiautoa,joista 5 oli Plymouth Valianteja ja 8 Dodge Darteja,jotka hyvinkin olivat voineet olla Ruotsissa koottuja.
Muita Tarvan lahjoitusautoja poliisille oli:
10 kpl Volvo Amazon
  1 kpl Volvo P1800
  5 kpl Volvo 144
11 kpl VW 1500
10 kpl Opel Rekord
  8 kpl Moskvitsh Elite
Autojen luovutustilaisuudessa koko kolonnaa johti kaksi poliisi-Porschea,nekin lahjoitusautoja

1956 Dodge Panel Van,jota Suomessa poliiseilla oli Desoto-merkkisinä
1967 Plymouth Valiant 2-door

1966 Poliisi Porsche 356



ANA service in Nyköping

Polis Valiant

Vuoden 1965 kesäkuun alussa saavuin Silja Linen Nordialla Tukholman Skeppsbron satamaan.Olin menossa kesätöihin Örsundsbrossa Uppsalan lähellä sijaitsevalle Karl Anderssonin maatilan sikafarmille possuassistentiksi.Terminaalin edestä otin ensimmäisen tummansinisen ja viherikkunaisen
V.1954 Plymouth-taksin,pirssikuskin kertoessa tukholmalaisella kurkkunasaalilla,että taksa olisi "Femti kroner". Olin täysin lumoissani päästessäni oikein jenkkitaksin kyytiin.Vai oliko se sitten täysin jenkkitaksi vaiko se ANA:n Nyköpingin tehtaan kokoama lujalaatuinen Swedish-American-taksi.
V.1957 ANA mainosti lehdissä,että Plymouth oli ensimmäinen amerikkalainen auto,mikä ajo-ominaisuudeltaan oli parempi kuin eurooppalaiset. Myöhemmin 60-luvun lopulla.kun taas uudelleen kävin Tukholmassa mittamieskaverini kanssa,nyt kylläkin Siljan Finlandialla,ihmettelin kaupungin Plymouth Valiant-paljoutta.Kaverini Tukholmassa asuvalla serkkupojallakin oli allaan v.1963 Plymouth Valiant V-200 2-ovinen Hardtop. Valiant oli myös yleinen Tukholman taksimerkki pirssijonoissa,vaikka bongasin jopa yhden mustan Volgankin hännillä. Ensimmäisen kokemukseni sain v.1960.kun housutehtailija Lammervo,naapurimme,sai Turon johtajakaveriltaan Turuselta lainaksi koeajoon uuden kiiltävän mustan 1960-mallisen Chrysler Valiantin.
Erkki-setä ajoi meidät poikiensa Jukan ja Hessun kanssa Hirsjärven mökilleen. En vielä silloin voinut edes aanailla,että sekin Valiant olisi voinut olla ruotsalaisen ANA-tehtaan valmistama.
V.1961 Valiantista tehtiin Plymouth.

Ruotsalainen ANA ja Svenska Bilfabriken
---------------------------------------------------------
Vuodesta 1928 lähtien Chryslereitä,Plymoutheja ja Dodgeja ollaan koottu Ruotsissa ja Tukholman "Autopalatsissa" vuodesta 1931.Tehdas kokosi autoja knock-down-osista ,henkilökunnan käsittäessä aluksi vain 25 työntekijää.
Philipsonista tuli merkkien jälleenmyyjä v.1931 ja v.1933 se edusti vain Desotoa,kunnes v.1938 Chrysler US jakoi merkit uudelleen,jolloin Philipson sai Chryslerin,Imperialin ja Dodgen, muuttamalla vanhaan Aunstendalin Svenska Bilfabrikenin tehtaaseen.
Plymouth ja Desoto muuttivat ANA:n  äskettäin perustettuun autofirmaan,millä ei ollut mitään jälleenmyyntiorganisaatiota.Siirto aiheutti Plymouth-merkin myynnin laskua,koska silloin oli syntynyt Philipsonin edustaman Dodge Juniorin eli ruotsalaisvalmisteisen v.1938-9 Plymouthin päällekkäismyyntiä.
ANA:n tuotanto pysähtyi v.1939 sodan ja bensiinipulan takia ja Ruotsin armeijan pakkolunastaessa useita autoja ja jopa renkaita "sotakäyttöön".
"Sodan" jälkeen  Desotolla oli itsenäinen edustus,toisin kuin ANA:lla,myymällä Desoto Diplomatia eli valepukuista Plymouthia.ANA otti silloin Chryslerin edustuksen Philipsonilta.

Ruotsalainen 1954-Plymouth-korinen Desoto Diplomat
Sodan jälkeen Yhdysvaltojen autotuotannon vielä ollessa seisokissa ja tuotannon hiljalleen alettua,hyvin vähän amerikkalaisia autoja tuotiin Ruotsiin.V.1950 lähtien ANA:n ollessa Chryslerin pääedustajana Ruotsissa seuraavan 30 vuoden aikana tilanne pysyi samana.
V.1954 Plymoutheja oli saatavana poliisiautoina ja takseina Nyköpingin tehtaalta ja jopa v.1961 Desoton farmareita ja pakettiautoja meni Suomeen.(Marten Carlsonin muistiinpano Suomeen vietävistä Desotoista).
V.1988 jälkeen ANA otti Saabin edustuksen alkamalla keskittyä yhteen merkkiin. Lisäksi ANA oli jo usean vuoden aikana keskittynyt poliisiautojen ja taksien valmistukseen,kunnes siirtyi edustamaan muita eurooppalaisia merkkejä ja Volvoa,Plymouthin ja Chryslerin valmistuksen hiipuessa 1980-luvun puoliväliin mennessä.
Göteborgilaisen Harry Karlssonin kautta Dodgen kuorma-ja pakettiautoja myytiin vielä,mutta ANA:n ottaessa Saabin edustuksen sekä varaosamyynnin firman nimeksi tuli SAAB-ANA ja lopulta pelkkä SAAB.
Poliisi-Valianteissa oli eräs erikoinen piirre,että niiden istuimina käytettiin lämmitettäviä Saabin etupenkkejä.


1963 ANA Plymouth-anmbulanssi

1960 ANA Chrysler Valiant-takseja Tukholmassa
Pienen ruotsalaisen Stenungsundsin kaupungin taksirivistö
1940-luvun lopulla.Oikealta Desoto,Checker A2,Volvo PV831,
Desoto ja 2 Volvo PV831:tä

Vanhempa poliisiautoja
--------------------------------
Vuosisadan alkuvuosikymmenien poliisiautomerkit vaihtelivat Fordin,General Motorsin ja Chryslerin tuotteiden välillä.Muitakin merkkejä ,kuten Hudsoneita ja Packardeja käytettiin.
Maalaispoliiseilla oli käytössään Fordin T-mallin Touringeja eli niitä suflettikattoisia katettuja avovaunuja. Synnyinpitäjässäni Viitasaarellakin vaikutti sellainen 1920-luvun lopulla,vaikkei vauhdillaan saanut kiinni isoja 8-sylinterisiä pirtutrokareiden Buickeja.Monet poliisilaitokset tosin saivat käyttönsä salakuljettajien loistovaunuja ratsioissaan kalustopuutteeseensa.1930-luvun ja vielä 50-luvun alkuun joissakin poliisipiireissä näkyi 1939-mallisia Nash Lafayette-malleja,niitä Nashin halpamalleja.
Suomen valtio ja armeija ostivat kermaportaansa käyttöön aina halvempia amerikkalaisia leijonakilpisiä perusmalleja,joista vuosien 1955-56 Ford Mainline näytti olevan yleisin. Samoin ne Desoto Diplomatit ja Plymouth Savoyt kuuluivat mallistojen pohjalle riisuttuina perusmalleina ja sivuventtiilikuutoskonein.

1939 Nash Lafayette
Pirturatsia
Juhart 2001

1927 Viitasaaren poliisi T-Ford Touring
jatkuu...

Ei kommentteja: