Hiha vessan ovenkahvassa ja partahöylä muovikuplassa.Seniorin äksyilyä.

Vanheneminen tuo mukanaan omituisia kiusoja motoriikan ja näön heiketessä,vaikka tilastollisesti meitä seniorikansalaisia nykyisellä lääketieteellä pidetään elävien kirjoissa jopa satavuotiaiksi asti....nuorempien palkansaajien ja veronmaksajien kiusaksi.
Itseäni ovat jo nuoresta asti haitanneet vapisevat kädet jostain neurologisesta syystä ja kaveriporukassa sain oluttuopinkin vaahtoamaan täryporaajan kasissäni juomakelvottomaksi.Nyt olutkaan ei maistu satunnaisilla kutsuilla,oltuani kuivilla puolisentoista vuotta. Yleensä kieltäydyn kutsuista etenkin itälontoolaisten vaimoni tuttujen partyistä,missä naisväki istuu sisällä seisovan  pöydän kymmenien herkkujen ääressä keskustelemassa Manilan tähtitaivaan juoruista,miesväen värjötellessä kanankinttugrillin ympärillä takapihalla kehumassa machoina valloituksistaan Stella Artois-kaljapurkit hytisevissä käsissään.

Aamustartilla saatuani vuoteesta noustessani välirikkoselkäruotoni suoraksi ensimmäiseksi kiukustun pyjaman hihan jäämiseen vessan ovenkahvaan.
En puhu nyt brittiläisistä ja amerikkalaisista nuppikahvoista,joista yleensä jää nuppi käteen.
Minksi pirunlauta kaikki maailman ovenkahvat ollaan tehty hiha-ansoiksi?
Olen ostanut uuden hammasharjan,mikä sievästi paketoituna muovikuplapakkauksessa tärisee sormissani.Aamutoimissani oli aikomuksenani restauroida nikotiinin kellastamat yläleuan tekohampaani briljantin valkoisiksi mutta muovikupla ei millään keinolla irronnut pahvipohjasta avausnuolen kohdalta.
Yritän taivutella ja eroittaa pohjapahvia muovista painijan ottein ilman tulosta.
Lopulta haen työpöydän laatikosta pakkauspuukon,jolla sivallan pohjapahviin viillon,jolloin näppieni välissä saan poimittua viillosta hammasharjan,haavoitettuani ensiksi peukaloni terävään muoviin.
Tällaiset muovipakkaukset kiusaavat kaikkia ikäluokkia eikä pelkästään minua 65-vuotiasta papparaista,jonka sormimotoriikka toimii melko hapuillen kuin pimeässä valokatkaisijan etsijällä.
Viimeisten tilastojen mukaan 85 prosenttia kuluttajista taistelee marketin hyllyiltä poimittujen muovipakkausten kanssa.Pakkausten ohjeet helposta avaamisesta repäisyllä harvalle tuottaa mitään tulosta,enemmänkin tuskailua.
Kaikki pakkaukset tekevät minut hulluksi.
Otetaan esimerkiksi sardiini- ja sillipurkit tai paikalliset Corn Beef-purkit,mitkä avautuvat alumiinikannen sormilenkeistä..tai jos avautuvat ilman väkivaltaa,sormen haavoittamista tai lenkin irtoamista.
Vammautuneena  lopulta joudun laastarisormillani avaamaan purkin vanhanajan purkinavaajalla haavoihin puhallellessani.
Lisäksi vihaan niitä sardiinipurkkeja,mihin ollaan avaamisen helpoittamiseksi pantu kyljen alumiinikieleen valmiiksi avain,joka ensimmäisellä kierroksella napsauttaa kielen poikki. Silloin joudutaan hakemaan vetolaatikosta joko puukkoa tai vanhaa purkinavainta.
Seniorikansalaisilla yleensä on jonkinlainen määrä muovisia lääkepurkkeja,joiden kansissa on repäisynauha.
Ensimmäisellä avausyrityksellä muovinauha katkeaa,jolloin varaudun puukon taikka tonkien käyttöön. Lopullisena skismana on kannen avaaminen kahdesta painalluskuvasta,johon tarvitaan jonglöörimäisiä taikatemppuja sekä raakaa voimaa..
Tempun onnistuttua pillerit makaavat makuuhuoneen matolla hajallaan..
Lääkevalmistajat kehuvat keksintöään lapsiturvallisiksi,mutta missä on se aikuisturvallisuus,kun verenpaine nousee kattoon,verenpainepillerien levittyä lattialle sängyn alle villakoirien sekaan?
Suukurlauspullojen muovikorkeissa samoin on samanlaiset avausläiskät,mitä painaessa pullon ja korkin vastasuuntaan pyörittäessä ei tapahdu mitään,suun haistessa lintuhäkin pohjalta kiroilusta.
Tähän toimeenpiteeseen päästään vasta ensimmäisestä harjoitustehtävästä,eli korkin sellofaanin irroittamisesta,minkä valmistaja on merkinnyt punaisella katkoviivalla.
Ensimmäiseksi vain pitkäkyntiset voivat onnistua sen repimisessä,vaikkakin taittunein kynsin. Itse käytän taloussaksien kärkiä,jolloin pullonkaulaa pitävä käteni saa saksenteristä insuliinipiikin kaltaisia pieniä punaisia reikiä.

Jussi kuvan oikeassa syrjässä maitoreissulla syysmarkkinoiden
aikana 1954.
Juhart 2003

Maitopurkkien avaamisessa minulla on ollut koko ikäni vaikeuksia,mutta nykyään laktoosiintoleranttina en joudu avaamaan yhtään purkkia.50-luvulla hain äidin juoksupoikana naapurin maitokaupasta sitä irtomaitoa pappilan omaan alumiiniseen kannuun eli peilariin (Savolainen väännös ruotsalaisesta sanasta bärare),johon myyjätär kippasi desilitramittakauhalla määrätyn litran.
Silloin elettiin aikaa,jolloin kaupoissa ei tunnettu maitopurkkeja ja jolloin talouspaperiin käärityt jauhelihat tai  sanomalehtiin kierretyt silakat menivät verkkokassiin taikka kerniveskaan.
Muovikasseja sai odottaa vielä vuosikymmenen verran.
Maito-ja piimäpurkkien avaamisessa sain aina tirskauksen rinnuksilleni ja lorauksen keittiön räsymatolle puristettuani vihoissani purkkia liialla voimalla äkeyksissäni.
60-luvulla maitoa alettiin myymään pusseissa,mitä varten piti ostaa erikseen muovinen kaatokannu.
Maitoa kaadettaessa lasiin pussi sattui luiskahtamaan kannusta pöydälle kastamalla ja pilaamalla koko aamiaisen sekä äidin pesemän ja mankeloiman pellavapöytäliinan.
Onneksi suomalainen keksintö poistui ajan mittaan,vanhojen purkkien tullessa kauppoihin takaisin vähemmän vahingoittavina.Suomalainen maitopussikeksintö myytiinkin sitten Eestiin.
Tetrapakkeja vihasin,missä lentokoneissa aikoinaan tarjottiin mehuja. Samoin vihasin kaikkia muovipusseissa myytäviä mehumiksejä,missä kylkeen teipatulla pillillä piti hakata reikää alumiinifoliolla peitettyyn reikään.
Yleensä pilli taittui rei'ittämisessä, ja silloin kun tikkaus onnistui,mehut lensivät vieressä istuvan syliin tai omiin silmiin.
Nostalgisesti mehutippa silmässä muistelen niitä vanhoja aikoja,jolloin virvokejuomapulloista maksettiin pantti,jonka sai palautettuaan pullon myymälään.Vichypulloissa oli oikeat patenttikorkit,jotka pitivät vissyveden poreilevana.Nykyiset cokiskierrekorkit päästävät jääkaapissa pullosta paineet pihalle,amerikkalaisen kafeiinimehun tullessa kielen maiskuttelussa mauttomaksi.Joissain alekaupoissa myydään virvokepulloihin patenttikorkkeja,mutta juomavalmistajat eivät taloussyistä koskaan siirry kallisiin patenttikorkkisysteemeihin. Joissain erikoisissa pienpanimoiden olutmerkeissä käytetään patenttikorkkeja,mutta niitä kalliita kaljoja nautiskelevat vain connoiseurit sekä herkuttelijat,joilla on varaa jopa omiin viinikellareihin.
60-luvulla limsapulloissa ja pilsneripotuissa oli alumiiniset repäisykorkit,joissa janoinen haavoitti sormensa,korkkitiivisteen pudottua poroina juomaan. Saudissa ollessani 80-luvulla nautiskelin kaiken alkoholin kieltävässä maassa amerikkalaista non-alcohol-olutta Schlitzin pulloista,joidenka kruunukorkkiin ei tarvittu avainta,vaan ne aukesivat vääntämällä kuin kierrekorkit..ilman kierteitä.
Filippiineillä myydään kulmakipsoista virvokejuomat kahdeksan unssin muovipusseihin pillin kera,koska pullo-ostajat yhä harvemmin palauttivat tyhjiä panttipulloja kauppoihin,yksityisyrittäjän maksettua panimolle vajeen.
Vahinkopuolena Filippiineillä tyhjät muovipussit tyhjien ostoskassien kanssa tukkivat monsuunisateissa viemärit,jolloin kansa vaeltaa töihin rintaan ulottuvassa paskavedessä. Itselläni on siitä kokemusta.
Nykyään kaikki marketissa myytävät vihannekset ovat pakattu styroksipohjaiseen muovifolioon ja  myyntinikseinä tupataan ostajalle kaksi muovipakkausta yhden hinnalla,jolloin toinen pakkaus unohtuu homehtumaan jääkaappiin ja lopulta päätymällä roskiin. Tuhansia tonneja pilaantuneita vihanneksia vuosittain tällä tavoin menee täytemaaksi,kun Afrikassa kuivuudesta ei saada yhtään bataatinvartta nousemaan ylös kovettuneesta peltomaasta.
Ainoa hedelmä,missä on luonnon tekemä pakkaus..banaani..ei tarvitse muovikelmua,mutta aika vain voi osoittaa,kun nekin ylipakkaushuumassa pakataan kutistesellofaaniin pilaantumaan kaupan hyllylle.
Samoin ehkä tulee tapahtumaan kookospähkinöille sekä munille eli kanankevennyksille,joita jälkimmäisiä myydään Filippiineillä kappaleittain,kuten jopa irtosavukkeita "por stick".
Lisäharmina kaupoissa myydään lasipurkkeihin painepakattuja säilykkeitä,kuten maustekurkkuja,jotka vääntökorkilla eivät koskaan aukene ilman ns "brute forcea" eli väkivaltaa,jollei osaa oppimaani niksiä käyttää ruokalusikan  syrjää kannen alla paineen poksauttamiseksi pois. Pienellä napsauduksella kansi avautuu helposti sormenpäillä. Yhdessäkään Gürken-lasipurkin etiketissä kaikkien sallittujen lisäaineiden lisäksi ei opeteta kannen avaamisniksiä,ja jos sellainen löytyy,niin sekin on kyyrillisin kijaimin venäjäksi, zetamurteisena puolaksi tai liettuaksi. Yleensä lasipullon kannen avaussähläyksessä oppii lukemaan kannen syrjästä,että viimeinen käyttöpäivä olikin eilen.
Silloin saa huutaa suoraa kurkkua!
Suklaan rakastajana inhoan joulukonvehtipurkkeja,missä jokikinen suklaanamu on pakattu kirkasväriseen alumiinifolioon. Television ääressä tai maatessani kirja sylissä vuoteessa,pehmeentyneet suklaakarkit tarttuvat sormiini kuin hunaja Nalle Puhin käpäliin,yrittäessäni kuoria folionrippeitä suklaamunista.
Viimeiset suklaanäytteet havaitsen aamulla tyynynpäällisen nurkkaan leimatusta äitiruustinnan mainitsemasta ruskeasta ns. "pakanamaan kartasta", nukahdettuani illalla konvehti suussa kirjan luvussa,sen maatessa vuoteen vieressä lattialla nuriskäsin avoimena.
Iltanautiskeluissa vielä suolaisen kaipuussa yritän availla vahvasti chilipippurilla maustettuja perunachipsipusseja,joidenka avaamisessa tarvitaan aivokirurgin sorminäppäryyttä,missä folion repimiskohta koskaan ei aukea,tai jos aukeaa,niin pussin sisältö on lentänyt kuin Leppäsen eväät duveen päälle.

Santa

Joulu on juhlan,rakkauden sekä antamisen ilon aikaa,jolloin lapset sekä aikuiset pääsevät kuusen alle avaamaan lahjojaan.
Minä lapsena, isänä ja isoisänä olen aina saanut lahjaksi käytännöllisiä lahjoja.
Äitini yleensä pisti pakettiin villalapasia- ja sukkia,pässinpökkimiä aluskalsareita jne. ns. pehmeinä paketteina,joita käytiin tunnistelemassa joulunalusviikolla kuusen alta..joskus myös pettymykseksi.
Jos lahjapaketissa tuntui olevan pahvilaatikko,niin lahjana voisi olla vaikka leluauto.
Käärepaperin ja laatikon avauksessa meni silloin innostuksissa vain muutama sekuntti.
Nykyajan poikalapsi taas saa availla leluautonsa ensiksi työkalulaatikosta kaivamillaan linkkuveitsillä ja mekaanikon tongeilla sekä tähtiruuvimeisseleillä yrittäessään vapauttaa Bondin Aston Martinin muovisesta
kuplasta. Itkua pidellen poikalapsi ensin viiltää muovikuplan irti pohjapahvista,sitten tongeilla vääntämällä muovipäällysteiset kiertovaijerit paketin pohjasta ja lopulta kiertämällä ruuvumeisselillä lelun muovisesta pohjalevystä tähtipääruuvin irti. Pojan työkalulaatikosta pitäisi löytyä myös pienempikokoinen elektroniikka-asentajan tähtipäämeisseli tai jopa Ikean kirjahyllyn kokoamiseen tarkoitettu kuusiokoloavain.
Pakkauksen kyljessä ei lisäksi mainita,että "Batteries and opening tools not included".

Mitä minun joululahjaani tulee,pärjään kyllä tavallisesti partahöyläni muovipakkauksesta avaamisessa keittiön taloussaksilla.
Jolleivat ne auta,niin haen kaluvajasta vahvempileukaiset puutarhasakset.
Voima se on,joka jyllää,kun järki pettää hitaassa dementiassani!

Miten Jussi tapasi lastensa äidin.2.Käkenä erämaassa.

Saudi Arabian kansallispuisto

Erämaan käki
------------------------
Erämaan käeksi eli göken i ökeniksi häntä sattui lausumaan osuvasti Jussin vanhemman siskon sveduexmies.
Elikkä Jussi oli muninut moniin pesiin...
Sitäpä siskoparvi jaksoi naureskella ja pilkata,jopa isärovastinkin jo puolustellessa ainutta poikaansa.
Vastauksena siskojen virnuilulle isärovasti oli käskenyt etenkin Jussin vanhempia siskoja tarkastamaan omia pesiään,minne kukin oli lentänyt pyryharakkoina.
Tosiasiassa yksi  harakoista sattui kuulumaan varislintuihin pyhän allianssin kautta.
Totuuspohjaa toki siskoilla oli naljailuun Jussin naitua Filippiineiltä sen pankkivirkailijattarensa eli Guinobatanin Nancynsä,jonka tulikivinen ja chilipippurinen Mayonin tulivuoren juurella marinoitu luonne pelästytti papinpojan pakenemaan kahden vuoden sisällä Traversian aurinkotalostaan Manilaan.
Aiheesta löytyy blogikirjoituksessa Guinobatanin Nancy,joten en tartu tässä sen enempää selostamaan chili- pippurilla höystettyä ja kallista menyytä .
Guinobatanin Nancyn pesään erämaan käki ei kuitenkaan muninut.

Persialaiselta torilta pompannapilla arabialaiseen basaariin
----------------------------------------------------------------------------------------
Toisen lapsisarjansa äidin hän oli tavannut v.1973 kotikaupungissaan opiskellessaan alempaa kauppatiedettä. Opintojen ohella hän paiski töitä käyntikautena sokeritehtaan kuivaamossa tuuritöissä imelän melassin ja leikkeen hajussa. Ihastuminen maahan saapuneeseen keski-itäiseen komeaan tummaverikköön veti papinpojan jalat sanamukaisesti alta.
Tapaamispaikkana oli sillankulmassa Salonnen liiketalon yläkerrassa sijaitseva Hornin baari,missä Jussi kävi päiväkahvilla polttamassa pari pesällistä MacBarensin Golden Blendiä äkkivääräpiipussaan.
Joku hänen kavereistaan oli piippumiehelle lausunut,että "siinä istuukin kaksi puupäätä samassa varressa",Jussin vain välittämättä naljauksesta piirittäessään tummaa kaunotarta.
Peräänatamattomana naistennaurattajana ja lyhytvartisella sharmillaan hän sai viekoteltua yhden vuoden sisällä varakkaan teheranilaisen arkkitehdin tyttären avioon,missä isärovastille kuuluva vihkimisosa vaihtui vain siviiliavioliittotodistuksen allekirjoittamiseen.
Jussi oli silloin muuttanut kirjansa seurakunnasta siviilirekisteriin ja liittynyt maailmankansalaisiin.
Äitiruustinna oli kuollut samana vuonna ja vain muutaman kerran oli tavannut Jussinsa tulevan toiseen uskontokuntaan kuuluvan aviosiipan.
Jos ruustinna olisi elänyt,hän olisi hyvinkin voinut olla avioliittoa vastaan vankempana körttiläisenä.kuin rovasti,joka vanhetessaan oli joko viisaudessaan tai teologisena historioitsijana sekä kansan pappina hyväksynyt uskontojen samankaltaisuuden,missä eri nimityksillä uskontokunnat palvelivat samaa ukkojumalaa.
Siihen aikaan ulkolaisia maahanmuuttajia pikkukaupungissa tavattiin harvassa ja sanamukaisesti kaupungin tuuliasuiset miesköriläät törmäilivät lyhtytolppiin katsellessaan peräänsä Jussin käsikynkässä kulkevaa tummaa ulkomaan ihmettä.
Valmistuttuaan alemmista kauppatieteen opinnoista papinpoika sai työpaikan know-how-pakkaamo-osaston esimiehenä Saloran televisotehtaalla. Silloin Saloralla oli kokoonpanotehtaat Swasimaassa,Nigeriassa ja Israelissa firman riikinkukkologon nokan ollessa jyrkässä ylösnousussa.
Yhtiön johto matkusti pintaliidossa kotimaassa mustalla Chrysler-fliitillä ja firmalogoisella helikopterilla. Salolaista tv-teknologiaa vietiin maailmalle omalla Learjetillä.
Saloran toimitalon eli Ankkalinnan paikoitusalueelle pysäköitiin yhä enemmän mustia Mersedeksiä ja silloin muodissa olevia myrkynvihreitä tai violetin värisiä Chrysler-konsernin muskeliautoja Dodge Challengereja .
Se oli adventtiaikaa Saloran riikinkukon pystynousulle sekä  alasampumiselle,minkä firman omistajien ahneus oli aikaansaanut.
Saloran omistajajohdossa ei oltu ymmärretty vanhaa katekismuksen käskyä "Älä syö omasta kuormasta! " ja "Mitä se on?"
Peräkanaa vuoden pausseilla Jussin perheeseen syntyi tytär ja poika,vaimon opiskella rakennuspiirustusta ammattikoulussa.
Rouvan uusi kokemus opiskelussa nuorempien opiskelijoiden kanssa herätti tässä uutta vapaudenkaipuuta kokemattomaksi jääneestä elämänvaiheesta ,jouduttuaan naimisiin liian nuorena.
Jussin vuokrakaksioon saapui uuden aallon punkkaripäisiä ja hakaneulaposkisia opiskelijoita sekä nahkatakkisia rastoja kotiläksyjä lukemaan Bob Marleyn reggaekappaleiden soidessa papinpojan venäläisestä levysoittimesta,minkä etukulkeen hän oli liimannut Pioneerin logon.
Pioneeri ja ryssäläisyyshän sopivat kuin nyrkki silmään!
Nyrkillä hän kerran sai rouvaltaan silmään yhdessä tulisessa keittiökeskustelussa,mutta pappilassa sisäsiistiksi koulutettuna hän ei nostanut kättänsä heikompaa astiaa vastaan.
(Paljon myöhemmin hän väisteli sananvaihdossa Manilan talossaan filippiiniläisen rouvansa heittämiä lentäviä lautasia)
Perhe-elämä oli tiukahkoa yhden palkalla ja perheen ainoana kuljetusmuotona ensin oli Jussin polkupyörä,mihin hän istutti lastenistuimelle tikkitoppahaalareihin pakatut lapsensa viedessään pesuettaan  Rappulasta alas kaupungin Torikadun lastentarhaan..
Rouva ei koskaan oppinut pyöräilemään,vaan fillarin sijasta käytti pätkää eli lähiliikenteen bussia.
Tämän kotikaupungissa Teheranissa pyöräilivät vain matto- ja rihkamakauppiaat.

Jussin Pontiac ja Pompannappi
 Juhart 2011
Julkaistu Classic Vans and Commercials-lehdessä kolumnissa My Story.

Perheen ensimmäinen auto oli Jussin alaiseltaan,mainosvarastonhoitajalta ostama ja 300 markkaa maksanut "pompannappi" eli Fiat 600,millä perhe pääsi kokonaisena liukumaan asioille pikkukaupungin kartsalla. Pikkufiiu vaihtui pian isoon amerikkalaiseen 2000 markkaa maksaneeseen lotjaan tai oikeastaan kanadalaiseen Pontiac Laurentianiin,koska papinpoika ikänsä oli kuolannut taksitolpilla jenkkiautoja.
Pontiac eli  päiväperhosena kesän irtisanottuaan Oulun lomareissulla kotimatkalla Kouvolassa.
Auton Jussi myi tappiolla 1000:lla markalla yhdelle autoasentajalle,joka väitti moottorin kannen korjauksen ja kurkkupurkilla jonkun entisen omistajan paikkaaman takaoven maksavan muutaman lisätonnin.
Jussi oli vielä silloin täysin kokematon autonkorjausalalla ,vaikka joitain Tee-se-itse-kirjoja oli tullut lastulevyisen kirjahyllyyn autokirjojen ja perhe-elämän käytösoppaiden lisäksi .
Siinä vaiheessa vuonna 1977 Jussin avioliitto oli ajautunut ristiaallokkoon kulttuurieroissa,missä rouvan  interreilaavat maailmankansalaiset pitivät Jussin vuokrakaksiota ns." free bed and breakfast-puolimatkan krouvina".Rinkkaselkäisiä ja kitarakoteloita kantavia maailmankansalaisia saapui välipysähdykselle ympäri maailmaa kuten Jenkkilästä,Kanadasta,Lähi-idästä ja Euroopasta levittämään lähimmäisen rakkauden epistolaansa ympäri umpiluterilaista Suomenmaata.
Jussin korvissa sirisi alinomaan tinituksen lisäksi John Lennonin Image-kappaleeen sanat "Imaging there's no heaven, no hell...",vedellessään talvipakkasessa marlborosavuja kaksion parvekkeella kylmässä pakopaikassaan eli ryssän helvetissä.
Hän oli omasta mielestään yhtä fleksiibeli kuin Amexin luottokortti pikavierailijoita kohtaan,vaikkeivat käsivarat aina riittäneet persialaisiin erikoismenyihin.
Plussapuoleksi voitiin kuitenkin laskea se,että hän sai praktisoida englanninkieltään amerikkalaisilla leveillä ällillä.

Salorankatu 1969
Juhart 2012

Väritelevisotehtaan liukumäessä Jussin ura laskeutui pakkaamon betonilattialle saloralaisessa kyräilyssä,jolloin hän alkoi etsimään v.1979 uusia maisemia työsarallaan.
Hän oli kerännyt huonoa mainetta suorasanaisuudessaan työolojen epäkohohdista sekä firman diktatoorisesta että vainoharhaisesta johtoportaasta.
Johtajia oltiin pantu linnaan verokavalluksista ja tehtaan henkilöstöpäällikkö oli vaanimassa johtajan pallia Ankkalinnassa,mihin valtio oli asettanut remonttimiestoimitusjohtajan pitämään siipeen ammuttua ja uppoavaa ankkaa vedenpinnalla.
Jussi kutsuttiin Helsinkiin haastatteluun oululaisen OMP:n rakennusyhtiön Saudi Arabian projektin varastoesimieheksi.
"To cut the story short" eli sen enempää kertomatta Jussin tulevasta urasta maailman suurimmalla hiekkalaatikolla,hänen kokemuksistaan voi lukea blogikirjoituksesta "Papinpoika pakanamailla.Saudikirja".
Saudissa hänellä oli aikaan tutkiskella ja etäisopiskelulla avioliittoaan,johon äitiruustinna olisi savonkielellä letkauttanut.."Kohti uutta elämää..Kirjoottanna Hilima Huahti!"
jatkuu..

Miten Jussi tapasi lastensa äidin.1 .Perintötekijöitä

Salon linja-autoasema
Juhart 2009

Samettitakin taika
----------------------------
Oikeastaan koko naiskolmikon istuminen pöytään oli jäänyt Jussin dokumenttikuvan kinofilmille puolivaloittuneena. Hän ei muista keskustelua ei tilauksia eikä ravintolasta poislähtöä iskettyään silmänsä hyvinkääläiseen,tummaan myyjättäreen. Kaiken muun ympärillä tapahtuneen hän muisti pilkuntarkasti.Ilmeisesti elämän pyyhekumi oli tarkoituksella aktiivisen unohtamisen kanssa pyyhkäissyt katkelmat hänen memorybankista.
Samettitakin taskuun marlboroporojen nöyhtään tapaamisesta oli jäänyt saluuunan serviettiin kuulakynällä kirjoitettu nimi ja puhelinnumero..ilmeisesti tummaverikön työnumero.

Jussi muistaa hyvin taas,miten hän lokakuun loskakelissä istui Salon linja-autoasemalta lähteneen kuraisen onnikan piippuhyllyllä  tuijottamassa mustaa pikitienvartta. Linja-auto ei ollut salolainen Vainion Liikenteen Wiima,ehkä lohjalainen tai hyvinkääläinen harmaa bulldoggi,millä oli vain yksi vuoro päivässä.
Matkustajiakin oli harvanlaisesti bussilinjan yhdellä tuottamattomalla reitillä.
Bussi ohitti Lahnajärven Matkamannan päätymällä Lohjanharjun maantiesillan alta kiertämällä Lohja-Hyvinkää-maantielle.
Matkavarusteina romanssinälkäisellä ja paljaspäisellä kavaljeerilla oli yllään vihreä raglanduffelitakki ja jaloissaan avonaiset puolikengät valkoisin froteesukin,mitkä eivät sopineet lainkaan sääolosuhteisiin,mutta muodikkaana hänen piti aina esiintyä,kuten isäkappalainenkin.
Hyvinkää tunnetaan rautateistään eikä Jussille ollut jäänyt pienestä kaupungista muuta kuvaa kuin harmaasta.matalarakennuksisesta keskustasta ja rautatiesillasta.
Harmaudessaan kaupunki ei paljoakaan eronnut päivämatkustajan omasta kotikaupungista.
Linjalasta eli linja-autoasemalta hän porskutteli puolikengät ja froteesukat märkinä tapaamaan uutta ihastustaan Hämeentien varressa sijaitsevaan miestenasuliikkeeseen,minkä nimeä hän ei kyllä enää enää muista..
Puoli neljältä iltapäivällä katuvalojen ja autonvalojen pilkuttamalla Hämeentiellä satoi nuoskalunta Jussin astuttua märkiä puolipatinoitaan kopistellen asusteliikkeen kiviportailta loistevaloiseen myymälään.
Silmiään sirstäen hän näki rivikaupalla miesten irtotakkeja ja yhden samettitakkitelineen takaa kotikaupunkinsa saluunassa tapaamansa hymyilevän brunetin.
Jussi oli muotikönsikkäänä uskonut tulleensa oikeaan muotitaivaaseen ja hänen ihastuksensa seisoi juuri telineen vieressä,missä roikkui sileäsamettisia ruskeita samettitakkeja,joita ei edes oman kaupungin miesvaatettajan Paakkosen Sepon varastossa löytynyt.
Liikkeen sulkemisen perästä Jussi kantoi kassissaan uutta samettijakkua ja käsikynkässä tepasteli hurmaava tummaverikkö.
Takin hän oli ostanut velaksi ihastukseltaan,lupaamalla maksaa sen seuraavana viikonloppuna tilistään.
Myyjätär ei halunnut lähteä raskaan työviikon jälkeen kaupungille Jussin pyynnöstä istumaan ravintolaan,jolloin lähempää seurustelua käytiin kylmähkösä makuuhuoneessa.
Vaatefetistinä Jussi oli lisäksi ihastunut komeaan vaatemyyjättäreen,joka salaperäisellä tavallaan yritti estellä syvempää tutustumista...
Sekös innosti papinpoikaa yrittämään enemmän!
Isäkappalainekin oli kerran ristinyt yhden poikalapsen nimellä Kaino Ensi Yritys,,,

Seuraavat kinofilmipätkät hänen muistinsa valkokankaalla pätkivät flashkuvina tulevista tapaamisista kylmästä makuuhuoneesta,puulaverisängystä omakotitalon siivessä ,pitkistä kävelymatkoista loskaisella Hämeentiellä takaisin Linjalaan ja synkän pimeistä bussimatkoista takaisin Saloon.
Silloisissa syystalvissa harvoin näki minkäänlaista päivänvaloa.
Etäisyys ihastuksestaan ja ehkä tämän etäinen torjuntakin pari vuotta nuorempaan kavaljeeriin, bussimatkojen rasite ja uudet intressit,kuten opiskelun aloittaminen kauppaoppilaitoksen yo-luokalla saivat pappilan Jussin yhä harvemmin vierailemaan Hyvinkäällä.

Kutsuja, kirjeitä ja muita viestejä
----------------------------------------------------------
V. 1971 kesällä Jussi oli saanut yllätyksekseen kirjeitse kutsun lastensuojeluiviranomaiselta ilmoittautumisesta haastatteluun,missä häntä pyydettiin allekirjoittamaan todistus isyydestään syntyneille kaksosille Hyvinkäällä.
Veriryhmätkin näyttivät täsmäävään.
Silloin ei tiedetty mitään DNA-pohjaisista geenitutkimuksista Jussin allekirjoittaessa siinä paikalla säikädyksissään ja pelossaan isyystodistuksensa. Kaksosten syntymäaikakin näytti täsmäävään lyhyellä matikalla,vaikka aivojen takalokeroissa kummitteli seikka,ettei pappissuvusta oltu koskaan löydetty kaksosia..saatika keskosia.Papinperheeseen oli aina pullahtanut nelikiloisia mötiköitä yksi toisensa perästä.
Ihmeitten ja ihmettelyn aika ei ollut ohi.
Pappilassa äitikappalaiska puristeli käsiään kauhistuksissaan poikansa häpeän tuomisesta,isäkappalaisen vain letkautellessa papinpojan täyttäneen raamatullisesti osansa maan täyttämisestä. Yleensä jalat tukevasti maassa seisovalla äidillä olivat kerrankin körttiläiseettiset pasmat menneet sekaisin,isän kerrankin "pää taivaissa" tunnettuna saarnamiehenä lausuttua realistiset sanansa poikansa edesottamuksista.
Sitten postiluukusta tippui kutsukirje Jussille Hyvinkäälle sovittelemaan syntejään.
Syntinen papinpoika jälleen kerran matkasi harmaalla onnikalla,nyt tosin kesällä ja kirkkaassa päivänvalossa tapaamaan kärsivää osapuolta ja kaksosia sekä sovittamaan syntejään.
Miehen osaa silloin ja vieläkin nykyään lain mukaan katsotaan tällaisissa onnettomuustapauksissa syyllisen osaksi,koskei neitseellistä sikiämistä oltu keksitty muualla kuin Raamatussa,vaikka kaikkia syntymisiä yleensä katsotaan ihmeiksi.

Jussi pelokkaana nousi omakotitalon rappusia yläkertaan kohtaamaan tuomiotaan.
Nuori äiti istui olohuoneessa etäällä Jussista sohvatuolilla,tiukkakatseisen isoäidin arvioidessa päästä kantapäihin syyllistä toisella sohvatuolilla. Tervetuliaiskahvi oli jäähtynyt Jussin vapisevien sormien vatkaamassa kahvikupissa yhtä paljon kuin olohuoneessa istuvien naistenkin katseet.
Kokouksen teemaksi oli huoneilmaan Kaikkivaltias piirtänyt tulisin kirjaimin uuden katekismuksen käskyn "Kuka maksaa" ja "Mitä se on?"Pelossaan änkytellen Jussi ehdotti jopa naimisiin menoa synnintekonsa ja kärsineen osapuolen häpeän kattamiseksi,mikä torjuttiin heti kättelyssä jäisellä kieltosanalla.
Jussi luuli joutuvansa teoistaan kirkon eteen kansalle näytettäväksi ja pilkattavaksi jalkapuuhun.
Siihen äitikappalainenkin oli lisännyt sarkastisesti.että "jopa Kuopijon puuhevosettiin naaraa sinulle".
Jussilla ei ollut aihetta suurempaan naurussa pitelemiseen äitinsä savolaisesta sutjauksesta..
Itku taisi olla uuden isän kurkussa,johon äitikappalainen vielä olisi lisännyt,että "Itku pitkästä ilosta,pieru paljasta naurua!"

Todellinen jalkapuu tai oikeastaan rautapallo jalkaan kytkettiin myöhemmin postiluukusta kirjeen muodossa ulosottovirastosta,joka vaati Jussia jokaisesta tulevasta tilistään maksamaan tietyn prosentin ruokkorahoja hamaan tulevaisuuteen saakka rästeistä..
Elatusapuähennyksiä ei voitu panna veroilmoitukseen liitteeksi..
Jussi maksoi..tai todellisuudessa ruokkoraha oltiin vähennetty jokaisesta tilipussista.
Kärsimyksellään Kristuskin antoi anteeksi Golgatan ristillä ihmiskunnan synnit,Jussin katsoessa jääneensä ulos anteeksiannetusta porukasta laihojen tilipussien repimisissä,mutta hyväuskoisena hän vilpittömästi ajatteli rahojen menevän hyvään tarkoitukseen.
Rahan hän siitä huolimatta ei katsonut korvaavan isättömyyttä lasten kasvuvuosina.
Näin hän myös uskoi myöhemmin aivioiduttuaan ja erottuaan, naituaan Suomessa ihastuksissaan ulkolaisen tummaverikön. Eronsa aikoina 80-luvun alussa Jussi oli jo Saudissa töissä,jolloin suomalaisen ulosottoviranomaisen pitkä käsi ei enää yltänyt Arabian niemimaalle saakka.Vielä avioliiton aikana hän lähetti kuukausittain melko mittavan rahamääräyksen vaimolleen,mutta eron tullessa maksut jäivät jotenkin alitajuisesti rästiin.

Rovastin viimeinen soutu
Juhart 2005

Jussin isän kuoltua perinnönjaossa ulosottoviranomaisen pitkä käsi iski papinpojan osuuteen n.30,000:n markan mentyä elatusapurästeinä entiselle aviosiipalle,joka kävi rahoilla ostamassa uudelle perheelleen upouuden VW Transporterin. Itse hän sai perintörahoista vain vajaan neljänneksen.
Rahat siis menivät kuljetusapuun elatusavun sijasta.
Perinnönjaossa Jussin ex kävi vielä plokkaamassa irtaimistosta Jussin isän kalliit antiikkitavarat päältä,saamalla niskaansa Jussin siskoilta kylmiä kommentteja siitä,ettei rovastin ruumis ollut vielä kylmennyt kun ex-rouva saapui haaskalle.
Toisaalta Jussi ei saanut perinnönjaossa itselleen paljoakaan,siskojen taistellessa keskenään irtaimesta. Hänellä ei ollut mahdollisuutta eikä haluja kuljettaa pappilan kalusteita merirahtikontilla Manilan taloonsa,mikä  jo oli täysin kalustettu.
Muistokopiot papinperheen kuva-albumeista olivat mieluisinta perintöä nykyisenä tulostusaikakautena.

Maksumiehen taidetta kotiin ja Don Mariolle
------------------------------------------------------------------------

Girl with mangoes.Fernando Amorsolo

Tumpukan,Juan Luna

Aikaisemman kaksosille tarkoitetun elatusavun hän kuitenkin katsoi menneen oikeaan tarkoitukseen.
Jussin otsaan oltiin poltettu Kainin merkkinä tikkukirjaimilla "MAKSUMIES",mikä myös oltiin kirjoitettu reissumiehen repunläppään niinkuin varoitukseksi.
Silti aika paranteli haavoja aktiivisen unohtamisen myötä,missä nyt konekirjoittajan valkolakalla pullokaupalla pyyhittiin fontilta epämiellyttäviä muistoja.
Suhteet ex-vaimoonkin paranivat hyviksi ajan myötä,koska etäisyys pehmensi kuvaa vaaleanpunaisella suodatinlinssillä.
Samoin 2000-luvulla Jussin suhteet lähentyivät avioliitosta syntyneiden lasten kanssa,mutta aiemmin syntyneisiin kaksosiin hänellä ei ollut mitään kontaktia,katsoessaan niiden äidin tarkoituksella pitävän etäisyyttä lasten biologisesta isästä.
Jussilla oli uusi perhe ja kaksi tytärtä Manilassa,mihin hän oli sairaanhoitajavaimonsa kanssa Saudin tuloilla rakentanut talonsa Paranaquen kaupunkiin lähelle Manilan kansainvälistä lentokenttää.Yhteinen avioliitoista syntynyt lapsiluku oli kasvanut neljäksi sisarukseksi.
1990-luvun puolivälissä hänet oltiin kutsuttu kahden lapsensa lakkiaisiin Suomessa ollessaan vuoden työnhakulomalla Manilasta.Tilaisuuteen hän oli matkustanut isosiskonsa kanssa junalla Joensuuhun,mutta juhlatilaisuudessa hän katsoi olleensa täysin uloslaskettuna exänsä uuden perheen juhlinnasta.
Ex-vaimolla oli uudesta avioliitosta lisäksi kaksi tytärtä.
Jussi palasi takaisin Manilaan tuloksettomasta työnhausta sekä uusköyhyydestä,vaimonsa vielä ollessa töissä Riyadhissa,Saudi Arabiassa.
Oma aviolittokin toimi vain kaukosäätökapulalla sekä kännykällä.
Hän ryhtyi omatoimiseksi taiteilijaksi,myymällä autotalliateljeestaan töitään naapurissa asuvalle mesenaatilleen,varakkaalle "Don" Mario Penyalle,joka ripusteli oman asuntocompoundin galleriansa seinälle suomalaisartistin teoksia kuuluisien filippiinoimpressionistien Fernando Amorsolon ja Juan Lunan maalausten viereen. Itse Jussi ei olisi halunnut myydä teoksiaan,katsottuaan niiden riittävän kotitarpeisiin. Mario aina aamukävelyllään poikkesi Jussin lanaiateljeessa plokkaamassa parhaimmat työt tuhannen peson seteleitä taiteilija taskuun tyrkkimällä ,mitä artisti ei voinut rahapulassaan torjua.
Marion autonkuljettaja lastasi teokset mustan Mercedes 450SEL:n takakonttin ja kerran maksuksi Mario jopa toi takaisin Jussin tälle kerran myymän 1966-mallisen Mercury Comet Caliente-avoautonkin.

Jussin Mercury Comet Caliente

Don Mario kehui Jussin maalauksia ostavansa mieluummin tuntemattoman taiteilijan hyviä töitä kuin tunnetun taiteilijan huonoja teoksia,lupaamalla vielä "struggling artist'ille" tuntemastaan manilalaisesta taidegalleriasta jopa näyttelyn.
Mario kuoli hyvästä elämästä ennen lupauksensa täyttämistä.

Scooterista.Juhart 2012

Donya Maria.Juhart 2011

jatkuu...

Miten Jussi tapasi lastensa äidin . Suomikirja

Jussi 1960-luvun lopussa

1970

Betonikuraa Abbey Roadilla
----------------------------------------
Pappilan Jussi oli jättänyt taakseen Turun Opettajakorkeakoulun sekä Nummenbakan nähtävästi ikuisesti.
Korkeakoulun rehtori,vahvasilmälasinen urkurikanttori henkilökohtaisesti oli saattanut papinpojan koulun pääovelle hyvästelemään,ettei koskaan enää tavattaisi. Jussikin oli samaa mieltä,ettei hänestä omassa levottomuudessaan koskaan tulisi kasvattajaa kateederille meluisten luokkien eteen. Hän ei kestänyt suutaan soittavia kakaroita,jotka opetusluokassa nauroivat opettajakokelaat luokasta ulos,naiskokelaiden itkiessä ja mieskokelaiden kiroillessa käytävällä yritettyään nuijia näiden kalloihin peruskoulun alkio-oppia. Jussistakin koko peruskoulun alkio-oppi vastasi poliisiopiston pääsykokeita,missä puunuijalla piti iskeä voimalla pyöreitä palikoita neliskulmaisiin reikiin.
Jussilta loppui mielenkiinto koko opettajakoulutukseen,missä koulun homehtuneet ja lönrootimaiseen utopiaan unohtuneet lehtorit opettivat opettajakokelaille samaa virttä,mitä hänen kirkkohistorian ja uskonnon opettajansa ja isäkappalaisen esimies kirkkoherra Zidbäck kuivalla ja nukuttavalla paatoksellaan oli puuduttaneet lukioluokkaa..
Jussista oli tullut purnari ja levottomien herjojen heittäjä revanssissaan,mitä korkeakoulun vanhoillinen oppositio ei kestänyt.
Jussi päätyi kotikaupungissaan töihin luppovuodeksi paikallisen urakoitsijan kerrostalorakennukselle betoniporukkaan pohjalaattavaluun. Hänellä oli jo aiemmin jotain kokemusta rakennuksilta.
V.1966 hän oli ollut kesätöissä seurakuntatalon toimenhaltijoiden asuintalon ja  kappelin laajennuksen urakassa,missä häntä papinpoikana mestarit sekä muurarit pistivät kurankantoon ja naulojen repijäksi  eli lyhyesti hanttihommiin.
V.1968 syksyllä intin jälkeen hän pääsi KOP:n pankkitalourakan mittamiehen apulaiseksi,missä osuuskaupan tavaratalon miestenvaateosaston päällikön poika ja vasta ammattikoulusta valmistunut mittarikokelas Jussin avulla saivat pankin osumaan pari metriä naapurin hammaslääkäri Eklund-Äyhön tontille.
Mestarikaan ei äkännyt moista fibaa,koska yleensä pohjavalujen aikana iltatuurissa putoili kännipäissään betoniseiniltä pohjalaatalle harjakankitartuntojen ja kottaraisten väliin...
Jussi oli kavereita mittamiehen kanssa ja viikonloppuisikin irroittelivat yhdessä kaupunginhotellissa sekä Penan Saluunassa kultanappiset klubitakit niskassaan,koreat huivit kaulassaan ja ruudulliset upslaakiset ja leveäpunttiset ruutuhousut sekä mokkalouferit jalassaan.
Siihen aikaan jopa rakennusmiehet olivat tyylikkäitä pikapermanenttikutreissaan ja pulisongeissaan kuin liverpoolilainen telakkatyömiehestä kansainvälseksi kultakurkuksi noussut Tom Jones!
Mittamiesapulaisen työrupeaman päätteeksi Jussin kaveruus mittarinkin kanssa päättyi pyydellessään toistamiseen melkein vuoden kaveriansa palauttamaan lainaamansa Beatlesien Abbey Road-LP-albumin.
Kovan kinumisen perästä mittari palautti levyn täysin kierona säilytettyään sitä ikkunalaudalla auringonpaisteessa.
Abbey Roadin levyurista tällä säilytysmenetelmällä oli tullut A Long and Winding Road.

Abbey Road
Lontoossa on  kaksi Abbey Roadia,yksi alkuperäinen albumissa kuvattu Cityssä ja toinen Newham Boroughin Westhamissä.mihin jopa
japanilaiset turistit erehdyksissään tulevat filmaamaan Abbey Roadin rautatieaseman kylttiä.

Jussilla oli takanaan kihlojen purkaminen säkyläläisen ja taistolaisen opiskelijaneitosen kanssa Turussa,vaikka lujasti oli uskonut poliittisten risuraja-aitojen jo kaatuneen rakkauden huumassa tytön kovapohjaisella laverisängyllä.
Sinisilmäisyydessään hän odotteli morsiantaan kesäisin tämän vuokrayksiössä Puutarhakadulla takaisin töistä keskiyön aikoihin Ikituurista,missä tämä oli tarjoilijattarena.
Kaikesta huolimatta onneksi opiskelijatarjolijattaren painamisesta ei tullut nappulaa,kuten niihin aikaan naurettiin kapakoissa siihen aikaan.
Yleensä morsiantarjoilijatar saapui aamutunneilla rättiväsyneenä ja jalkojaan valittaen kotiin,Jussin jo nukahdettua levottomaan puudutukseen algerialaisen punaviinipullon laaduttamana.
Punkkuhan oli silloin hyvin suosittu vasemmistolaisopiskelijoiden juoma,vaikkei Jussilla ollut patamustan porvarin poikana omasta mielestään mitään puoluetaustaa.

1970-luvun miesasu

1970-luvun alku oli tuonut suomirockin.ja nuoriso alkoi kulkemaan leveäpunttisissa farkuissa. Iltaisin katseltiin kahta televisiokanavaa..Yliopistonuoret taas samettijakuissa sekä berioshkahuiveissa kuuntelivat partisaanilauluja ja keskustelivat kuumeisesti politiikasta. Kesällä tytöt pukeutuivat mikrohousuihin ja paksupohjakenkiin- sekä saappaisiin,,jotkut urheat jopa hiostaviin lakkanailonpusakoihin,hipit taasen  mokkasiin hapsuliiveihin. Naishiusmuotiin tulivat pompadourikampaukset,minkälaisessa kuontalossa Johanna Raunio valittiin Miss Suomeksi.
60-luvun harmaudesta oltiin siirrytty psykedeelisiin kirkkaisiin väreihin,vaikka tavallinen kansa kulki töihin harmaana pomppamassana.
Tavallinen nuoriso kuunteli radiosta ja c-kaseteilta Frediä,Irwiniä sekä Marion Rungia.
Kapakoiden levyautomaatista kuultiin Erkki Junkkarista,"matalaa matkaviheltäjää" ja Ruusuja hopeamaljasta.Tango samoin soi suomalaismelankoolisena sykkeenä  tanssipaikoilla pariutumismuotona.
Ulkolaisia hittejä soiteltiin samoin levyautomaateissa ja mankkareissa.
Suosituimpia hittejä olivat:
Simon & Garfunkelin Bridge Over the Troubled Water
Engelbert Humperdinkin Raindrops Keep Falling on My Head
Diana Rossin Ain't No Mountain Enough
Jackson Fiven ABC ja I'll Be There
Christien Yellow River
Carpentersien We've Only Just Begun
Joe Cockerin Cry Me a River
Geoge Harrisonin My Sweet Lord
Beatlesien Let It Be
Tom Jonesin I Who have Nothing
Santanan Evil Way

Kohtalokas ilta Saluunassa
------------------------------------------

Penan Saluuna
70-luvun vaihteessa

Lokakuisena lauantai-iltana Jussi suihkuntuoreena istumassa Penan Saluunan seinänpuoleisessa pöydässä kaveriporukassa nauttimassa Lahden nelosta..Porukassa taisi olla Salmin Repe,Tarkkasen Pena ja Vähäsillan veljekset ja joku pikaistujakin,koska yleensä illan mittaan sakki jakautui kabinetin puolelle pienempiin ryhmiin. Jussi tuoksui Old Spicelle,mitä hän oli lotrauttanut hieman enemmän maskuliinisuutensa korostamiseksi sivellessään huulipartaansa,mikä muodin mukana oli kasvanut alasroikkuviksi ohjaustangoiksi. Pöytään tuuli kylmää talvi-ilmaa käytävästä vähän väliä saluunan portsarin Lähtisen Penan availlessa paksua puupanelotua ulko-ovea,kehoittaessaan sisääntulijoita tervetulleiksi protolausellaan "Teretulemast,teretulemast!" Käytävässä samoin kilisi pajatso vessanovien paukkeessa,uroiden kourulla ähkiessä peränykäyksissä vetoketjujen kiinnivedossa "Kyllon kumm ku yhrest Karjalast saa kusta kuus pottuu kusikouruun!?"
Karvalakkipuolella öristiin sakeassa tupakansavussa tynnyrituoleilla Rockolan toistamiseen kilahtaessa kolikoita Pettäjän tien jälleensoittoon..
Baaritiskin takana hintihtävä Asser bongaili kassakonetta ruskeassa minipermanentissaan,ravintolanomistaja Koskisen Penan kulkiessa baarin klaffiovissa ruskea kirjekuori seteleitä pullistaen harmaan teryleenipuvun povitaskussa.
Jussin porukka näytti vaihtuvan tasaiseen tahtiin kaverusparien vaihtaessa kabinetin puolelle Marlboro-askeineen,joidenkin helssatessa Lähtisen Penaa ovella panemalla portierin avoimeen kouraan taskunpohjakolikoita,Penan toivotellessa "Teretulemast uurelleen!" Lauantai-illan alkumetrit lähtivät "Penasta",jatkumalla Kaupunginhotelliin ja sieltä uuteen KOP:in talon Rikalaan,mitä Jussikin oli ollut rakentamassa vuosina 1968-69. Jussi Hallbergin Torstenin kanssa kuuluivat Penan vakioasiakkaisiin jo vuoden 1968 avajaisista lähtien.
Torsten ei kylläkään ollut nyt mukana porukassa,koska tällä ei yleensä ollut tarpeeksi varaa keskeytettyään lukion eikä koskaan edes tienestiksi päätynyt suorittavaan työhön hienohelmana ja varakkaan eläinlääkärin poikana. Torsten sai kyllä monasti papaltaan lainaksi valkoisen Favorit-kupla-Volvon,millä hän Jussin kanssa  Jose Felicianon Rain-biisin soidessa Clarion-kasettisoittimesta vuoden 1970 kesän juhannuksena ajoivat Hangon Silversandiin. Siellä Torsten leirintäalueella kohtasi entisen tyttökaverinsa Acen,joka vielä oli tähän lemmessä.
Jussi sai silloin nukkua teltan ulkopuolella,kaverinsa lämmitellessä vanhaa suhdettaan,omien sanojensa mukaan vastahakoisesti. Acen rintsikatkin roikkuivat ulkona telttanarussa.

Karjalasta kajahtaa...
Juhart 2012

Jussi katsoi saluunan käytävään,mihin ovenavauksessa sisään oli astunut kolmipäinen ja nahkasaappainen naisjoukko. Ensisilmäyksellä hän ei tuntenut naisia,jotka hyvinkin voisivat olla ulkopaikkakuntalaisia,Lähtisen Penan autellessa höveliäänä näiltä talvitakkeja ja karvalakkeja narikkaan. Tyttöjen hävitessä naistenvessan puolelle tupeeramaan käsiveskoineen,Jussi ei sen enempää näkemisestään ollut moksiskaan,sytyttämällä kertakäyttösytkärillään huulipartansa alle uuden Marlboron.
Keskustelussa kavereiden kanssa naureskeltiin Vanhan valtausta,Salmin Repen mennessä karvalakkipuolelle pistämään kolikoita levyautomaattiin,mistä alkoi kuulumaan Beatlesien Let It Be-biisiä,kolpakkoukkojen mölistessä perään,että "tankon sen piräs tunkee yässä"..
Repe huusi perään "Let It Bleed"!
Naistenvessan oven auetessa naiskolmikko astui salin puolelle naistarjoilijan prikka kädessä yrittäessä etsiä vapaita tuoleja.
Jussin ja hänen kavereiden pöydästä oli juuri vapautunut kolme tuolia,Tarkkasen Penan ja Vähäsillan veljesten muutettua kabinetin puolelle.
Vieruspöydästä pitkin silmäyksin lohkaistiin:
--Komei naissii!

jatkuu...