tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kruunun leivissä.Minibaarimies.Lontoon postilla

Crowne Plazan 7.kerroksen sviitti.TV:n alla minibaari.
Minibaarimiehen kardinaalivirhe
-----------------------------------------------------------
Jussi oli ruokatupakkatauolla poissa näkyvistä Brideswell Place-kadun kulman takana,ettei hotellin aulasta näkisi työntekijöiden lorvivan virka-asussa pilaamassa Michelin-arvoasteikossa neljän tähden hotellin mainetta.
Marraskuinen tuuli Thames-joelta pisti minibaarimiehen ihon kananlihalle valkoisen kravattipaidan alla,koska  virka-asuun kuului vain laivastonsininen liivi sekä samanväriset housut.
Hotellin järjestyssännöissä määrättiin työntekijöitä pysymään tupakkatauoillaan poissa näkyvistä,vaikka Jussin esimies Rio Sevilla,alakerran Refetterio-ravintolan,Chinese Club-ravintolan ja pohjakerroksen Nineteen Below-baarin liituraitapukuinen manageri ja hänen intialainen kiero Ahmed Ahneen näköinen ravintola-superviisorinsa ja nuori parikymppinen liettualainen hintihtävä kerrosuperviisori kävivät sauhuttelemassa julkisesti hotellin Blackfriarsin maanalaisaseman kulmassa ,että kaikki Refetterio-ravintolan ruokailijat näkivät nämä ikkunasta.
Tupakkalaki ei ollut sama työntekijöille ja esimiehille.
Jussi katseli Brideswell Place-kadun vastapuolelle,missä maan ehkä suurimman tilitoimistokonsernin KPMG:n työntekijöitä värjötteli savuilla betoniseinään ruuvatun tuhkapöntön ympärillä.
KPGM oli kansainväilnen tilitoimistokonglomeraatti ja myös niiden vierailevat johtajat Saksasta ja Hollannista olivat Crowne Plazan asiakkaita.(KPMG:n kirjaimet merkitsevät: K=Kynveld Kraaenvold & Co.,P=Peat,William Barclay Co.,M=Maverick,Mitchell & Co, ja G=Goerleder,German Deutsche Treuhandgesellschaft eli DTC.Herr Goerleder istui koko konsernin hallituksen puheenjohtajana).
KPGM:n hallituksen kokoontuessa Lontoon konttorissa, Crowne Plazassa oltiin valmistauduttu pokkaamaan ja palvelemaan vieraita kovan kontrollin alla.
Samoin tehtiin suuren ruokatuotekonsernin Unileverin korkeiden vieraiden suhteen.
Tänä päivänä KPMG::n lasinen pääkonttori sijaitsee Canary Warfin bisneskaupungissa A13-moottoritien varressa HSBC:n eli Honkong and Shanghai Bankin korkean lasipalatsin naapurina.

Canary Warf  by night

Unileverin Unilever House-pääkonttori sijaitsi kilometrin päässä Victoria Embankmentin varrella.
Tämän firman johtajavieraiden suhteen oltiin hotellissa aivan varpaillaan,koska kerran eräs Unileverin johtaja oli 7. kerroksen sviitissään moittinut palvelun ontumisesta.
Rio Sevillakin piti alaisilleen oikean puhuttelun sekä puku- että käytöstarkastuksen ennen Unileverin sikaariportaan saapumista.
Hotellilla ei ollut varaa menettää arvoasiakkaitaan kilpailijoille.

Jussi vilkaisi kelloaan oliko puolentunnin ruokapaussi jo pulkassa,tumppaamalla kengänkoron alle salaa Richmondinsa.
Cityssä piti olla tarkkana tumppaamisesta kadulle,koska Metropolitan Policen Community Support -poliisiapulaiset,entisen sisäministeri David Blunkettin keksimät ja kansan haukkumat "plastiikkipoliisit" eivät käryttäisi rikoksesta ja sakoittaisi 50 puntaa.
Näillä plastiikipoliiseilla ei ollut pidätysvaltaa,nutta sakoitusvalta.

Community Support Worker eli plastiikkipoliisi

Jussi kiirehti sisään hotellin työntekijöiden peltiovesta höyläämällä kaulassa roikkuvan ID-kortin oviskanneriin.
Hän odotti tavarahissin laskeutumista 7:stä kerroksesta,missä hänen pieni varastokonttorinsa sijaitsi kuninkaallisen sviitin kokolattiamattoisen käytävän sivussa.Hissinoven avauksessa hän törmäsi Rioon,joka alkoi moittimaan minibaarimiestä varastokonttorin lukitsematta jättämisestä,koska jotkut uteliaat voisivat varastaa alkoholijuomia sieltä pivoonsa.
Jussi intti vastaan,että oli sulkenut ja lukinnut oven lähtiessään ja kertoi lukon löysyydestä,että se pitäisi vaihtaa. Rio nakkeli niskojaan naama punaisena,ettei voinut taas käräyttää minibaarimiestä, lupaamalla kutsua hotellin filippiinolaitosmiehen vaihtmaan lukon.
Jussin ja Rion aiemmat hyvät välit olivat jotenkin hapantuneet vuoden aikana oltuaan hotellin pääminibaarimiehenä.Rio kyllä piti nuoremman ja viikonloppuja tuuraavan filippiino-opiskelijapojan puolia,koska tämän isä sattui olemaan hotellin filippiinolaitosmiehen poika.
Näin se filippiinomafia hotellissakin jyräsi!.
Rio ei myöskään pitänyt siitä,että minibaarimiehellä oli hyvät suhteet tämän esimieheen kanadalaiseen ravintolapalveluiden manageriin sekä hotellin brittiläiseen toimitusjohtajaan.Nämä olivat olleet minibaarimiehen tukijoiina jo alusta asti. He olivat jopa järjestäneet syykuussa 2007 Jussin 60-vuotissyntymäpäiväjuhlat.
Rio oli jotenkin tullut hermostuneemmaksi työpaineiden alla,Jussin kuultua,ettei hotellin johto ollut aivan tyytyväinen ravintolamanagerin palveluksiin.Ravintolan keittiön filippiinosubchefit ja -tarjoilijattaret olivat valittaneet  Rion töykeästä ja jopa kiroilevasta tyylistä kohdella alaisiaan ja tästä oltiin jo valiteltu johdolle.

Minibaarimiehen päivätyö oli alkanut jo kello kahdeksan aamulla Refetterio-ravintolan keittiön toimistossa,missä tämän piti tietokoneella kopsata raportti aamuisesta huonekohtaisesta minibaari-inventaarista,minkä pohjalta päivän minijääkaapit täytettäisiin.
Minibaarit olivat digitaalisia ja sensoripohjaisia jääkaappeja,joissa jokaisen olutpullon ja ovitaskun miniviinapullon ottaminen meni suoraan reseptionin huonekohtaiseen laskutukseen.
Tapahtui myös usein,että hotellivieras oli vain nostanut pullon ja pannut sen takaisin,jolloin Jussi aamuisin ravasi reseptionin ja tietokoneen väliä korjaamassa laskutusta.
Aamukahdeksasta kello kahteentoista ruoka-aikaan hän oli kärryillä täydentänyt ja siivonnut 7 kerroksen huoneiden minibaareja liettualaisten huonesiivoojattarien seurana.
Huoneet ja minibaarit piti olla valmiina uusien hotellivieraiden saapumiseksi.
Kello kaksitoista oli myös viimeinen huoneista uloskirjoituaika hotellivieraille.
Minibaarien hoito vaati myös tarkkuutta,koska jokaisen chipsipaketin,olutpullon ja tuoremehutetran viimeinen  myyntipäivä piti tarkistaa etiketin pikkuteksistä.Hänen piti myös kollata Smirnoff-vodka-,Bells-viski- jne. miniviinapullojen korkkien tiiviys,koska monasti joku kierompi hotellivieras oli avannut pullon ja täyttänyt sen kraanavedellä taikka teellä.
Yllätyksekseen vilpin tehnyt ja ulosbuukannut hotellivieras sai lisälaskun,maksettuaan vierailunsa luottokortilla,koska reseptionissa oli kopio asiakkaan maksupalvelumuodosta.

Iltapäivällä Jussi teki viimeisen tarkastuskierroksen vapaissa huoneissa,missä hän samalla pesi minibaarien hyllystöjä saniteettilakien mukaisesti.Aamupäivä oli jo kulunut kiireisenä uusien tavaralähetysten vastaanottamisessa ja kärräämisessä yläkerran varastoon ja kirjaamisessa varastoinventaariin.
Yhdessä kuudennen kerroksen minibaarissa Jussille tuli yllätys,löydettyään melko huonosti myyvän Budweiser-olutpullon takaetiketistä juuri viimeisen myyntipäivän ylittäneen päivämäärän..
Hän oli ollut kahden viikon lomalla Suomessa kaljapullon vanhentuessa ja palannut töihin edellisaamuna.
Häntä oli loman aikana tuurannut viikonloppuisin se nuori filippiino-opiskelia sekä ravintolan keittiöstä eräs toinen filippinomiestarjoilija.

Budin kosto ja Rion viha
---------------------------------------
Budweiser-pullo
Paniikissa Jussi alkoi kollaamaan jokaisen hotellihuoneen minibaareja,löytämällä puolisentoistasataa ylielänyttä Budweiser-pulloa,jotka yleensä oltiin sijoitettu muiden paremmin myyvien kuten Becksin ja Crownin olutpullojen taakse. 
Hän myös meni ilmoittamaan fibasta Riolle,jonka kasvot lehahtivat tulipunaisiksi,jolloin Jussi sai silmilleen pirunmoisen haukkumisryöpyn laiminlyönnistään.
Kerran yhdessä kerroksessa Jussin ollessa käytävällä kärräämässä täyttövaunuaan Rio ilmestyi paikalle,alkamalla suoraa huutoa kiroilemaan minibaarimiehelle töppäilystä kaikkien kerrosiivoojien läsnäollessa.
Tämän Jussi pani muistiinsa suurena loukkauksena.
Jussi otti vastuun kontolleen pääminibaarimiehenä,vaikka pääsyyllisinä olivat filippiinominibaariassistentit hänen lomansa aikana.
Raskaan päivätyön päätteeksi Jussi joutui ylitöinä kärräämään seitsemästä kerroksesta Budit alakerran keittiöön rikosnäytteiksi,mitä Rio oli kutsunut omat superviisorinsa pälläämään suurena kardinaalivirheenä ja opetuksena huonosta kontrollista.
Parin päivän päästä Jussi joutui täyttämään kaikki minibaarit uusilla Budeilla,Rion kruksatessa minibaarimiehen seuraavaan sopimusevaluaatiolomakkeeseen pitkän punaisen miinuksen.

Kaiken lisäksi Rio kosti Jussille,panemalla yhden intialaisen ja liettualaisen superviisorinsa päällepäsmääjiksi seuraamaan tämän selän takana,miten minibaarimies täyttää kaapn,kollaa päivämäärät ja tiskaa hyllyt.
Etenkin se Ahmed Ahneen näköinen intialainen ravintolasuperviisori oli erittäin altis huomauttamaan Jussin oletetuista virheistä,tietämättä mitään minibaarisysteemistä,ilmeisesti pönkittääkseen asemaansa Rion edessä.
Samanlaisia laaduntarkkailija/kellokalleja Jussi oli viimeksi tavannut 1970-luvulla Saloran televisiotehtaan kokoonpanolinjoilla puristakseen naiskokoajista viimeisetkin veret ulos.
Samanlaiset pirut hän oli saanut nyt olkapäilleen.

Jussin mitta oli tullut  täyteen.

Loppuselvitys 
------------------------------------


Hotel California ,Eagles 1976. "Don't go to Hotel California,such a lovely place.....just they can't kill the Beast..."

Minibaarimies teki päivätyönsä tapahtumasta lähtien kuin pimeässä tunnelissa intialaisen ja liettualaisen liituraidan seuratessa perässä kuin ajokoirat jänistä.
Hän oli joskus purkanut huoliaan huonesiivoojille,missä hän oli myös tehnyt virheen,koska naisilla oli tapana rollata asiat kuin ketjukirjeinä,jolloin koko hotellin henkilökunta tiesi asiasta.
Hän päätti mennä Rion esimiehen, kanadalaisen managerin puheille kertomaan huolistaan ,ojentamalla tälle samalla irtisanomiskirjeen..
Tästä pikänlaihasta ja korrektista kanadalaisesta hän sai kuuntelevan korvan,joka kehoitti Jussia kirjoittamaan henkilöstöpäällikölle kirjeen ongelmistaan.
Jussi oli detaljoidusti kirjoittanut tapahtuneesta Budweiser-skandaalista sekä Rion päivittäisestä takaa-ajosta että sairaalloisesta vainoamisesta.
Kanadalainen pyysi Jussia vielä kahdesti harkitsemaan irtisanomistaan.
Yhtenä aamuna hänet kutsuttiin henkilöstöpäällikön toimistoon,missä paikalla istuivat brittihenkilöstöpäällikön lisäksi kanadalainen ravintolapäällikkö sekä Rio Sevilla.
Haastattelussa tai oikeastaan kuulustelussa Rio kielsi Juudaksena kaiken vainoamisen.Henkilöstöpäällikkö lisäksi hyökkäsi minibaarimiestä vastaan siitä,että hän oli kertonut vainoamisesta hotellin henkilökunnalle.
Jussi vastasi,että maassa kai piti olla sananvapaus ja paineessaan hänen piti puhua jollekin huolistaan,vaikkakin myönsi tehneensä virheen puhuttuaan hotellin sisäänlämpiävän siivouspalvelun henkilökunnalle,mikä yleensäkin juoruili rolliakkalaumana kaikista hotellivieraista ja työtovereistaan.

Henkilöstöpäällikkö tuntui öykkärinä melkein samanalaiselta kiipeilijältä ja räyhääjältä kuin aikoinaan Saloran henkilöstöpäällikkö Jorma Norkela,joka piti televisiotehtaan osastoilla omia agenttejaan väijymässä työtovereitaan.
Jussin kanadalainen päällikkö yritti olla sovittelijana ja tuloksettomien kuulustelujen jälkeen pyysi Jussia käymään toimistossaan.
Tämä kysyi haluaisiko minibaarimies jäädä Rion alaiseksi,vaiko siirtyä jollekin muulle osastolle.
Jussi ei halunnut Rioa esimiehekseen.
Kanadalainen lupasi katsoa hänelle sopivaa paikkaa konsernissa,koska Crowne Plaza-ketjussa,mikä kuuluu Intercontinental-hotellikonserniin,on muitakin hotelleita Lontoossa.

Rion viimeinen kosto ja Crowne Plazan vastakosto Riolle
---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Crowne Plaza-hotelli Docklands
Marriott Roadin hometaloon oli myös tullut tieto Jussin ja Rion välirikosta.
Linda oli varpaisillaan koko asiasta Jussin tietäessä vuokraemännän pitävän siskonsa tyttären miehen Rion puolta.
Filippiinoveri on sakeampaa kuin minibaarin pullotettu vesi!
Samoihin aikoihin Lindalla oli uusi mieskokelas haavissaan Brightonissa asuva brittimies,jota kutsuttiin Shanghaiksi.
Karvan yli viisikymppinen Shanghai näytti 70-vuotiaalta.
Mies oli vuosikymmeniä ollut ammattisukeltajana kaakkois-Aasiassa, kuten myös Filippiineillä.
Jussia ihmetytti,miten kolme tupakka-askia päivässä polttava ja alituisesti yskivä ammattisukeltaja pystyi olemaan ollenkaan sukellukaessa ilman röökiä veden alla.
Shanghailla oli oma sukellusfirmansa palvellessaan monen öljy-yhtiön laskuun Irlannin merellä sekä Pohjanmerellä,mistä syystä Linda oli kalastanut varakkaan britin rysäänsä.
(Jussi oli käyttänyt Shanghaita taiteilijan vapaudella mallina Suuri radioryöstö- blogikirjoituksessaan)
Jussi ystävystyi Shanghain kanssa ja kerrottuaan tälle Crowne Plazan tapauksesta,britti lupasi Lindan kuullen antavansa kunnon sakinhivituksen ihan omasta kädestään hotellimanagerille.
Filippiinoviidakkorumpujen soidessa Rion Becktonin talolle,Rioa eikä tämän vaimoa enää näkynyt Lindan juhlissa Marriott Roadilla.
Sitten Rion May-vaimo muutti kampsuineen ja pahvilaatikoineen Linda-tätinsä luokse,koska Rio oli tullut väkivaltaiseksi ja jopa lyönyt nyrkillä tätä poskiluuhun.

Samoihin aikoihin Jussi oli mennyt haastatteluun Docklandsin Crowne Plaza-hotelliin minibaarimievakanssia varten.
Intialainen ravintolapäällikkö ja tämän brittipäällikkö olivat kiinnostuneita palkkaaman Jussia hotellin minibaarimieheksi,vaikka työ olisi manuaalisempaa,missä minibaarikaappien inventaarisysteemiä ei oltu vielä tietokoneohjattu.
Jussin kanadalainen manageri oli antanut myös suosituksensa.
Sitten Jussin odotellessa vastausta viikon ja toisenkin,mitään vastausta Docklandsin hotellista ei kuulunut.
Hän sai myöhemmin tietää Rion saaneen vihiä tämän paikanhausta,jolloin Docklandsin hotellin johto oli saanut kuulla Rion oman näkemyksen hakijan taustasta.
Näin myös Jussin työpaikkahakemus pistettiin jäihin kuin Docklandsin kolera-altaan sorsat sekä joutsenet.
Jussi silloin irtisanoi itsensä ja hakiessaan henkilökohtaisia tavaroitaan Refettoria-ravintola toimistosta,hänen kanadalainen managerinsa oli mukana turvamiehenä Rion mahdollista hyökkäystä vastaan.

Vuonna 2008 Jussi vaimoineen muutti Custom Houseen,mistä oli viiden minuutin kävelymatka Docklandsin Crowne Plaza-hotelliin.
Docklandsin hotellistripissä seisoi muutama muukin tunnettu kansainvälinen hotelli.
Joka kerta entisen minibaarimiehen odotellessa Victoria Docks Roadin pysäkillä numero 147 tai 241 bussia ja katsellessaan ruskeatiilisen Crowne Plaza-hotellin takaseinää DLR-junaradan toisella puolella,hänen aivoissaan alkoi kelata tapahtumat Blackfriarsin Crowne Plaza-hotellista,avaamalla yhä uudelleen sielunvammansa puoliarpeutuneita haavoja.
Lindan kautta hän oli saanut myöhemmin kuulla Rion saaneen lähtöpassit Blackfriarsin Crowne Plazasta,mikä tuli takaisin palautteena puolilämpimänä ilouutisena.

Jussi vain sääli sitä minibaarimiestä,joka Rion uudessa työpaikassa jossain nimeltä mainitsemattomassa lontoolaishotellissa tulisi kokemaan,jollei sattunut olemaan käsinvalkattu filippiino..

Cheers...Mabuhay... Rio Grande!!

                                                                         RIO Trailer
Caldura. digitaalinen minibaari
  






maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kruunun leivissä. 5 Marriott Road.Stratford.Lontoon postilla.


Crowne Plaza Blackfriars,London City.

Anno domini 2006-2007 Lontoo
-----------------------------------------------------


Muuttokuumeessa
---------------------------------------
Vuonna 2006 Jussi ja Geraldine olivat muuttaneet Forest Gaten numero 15 Shrewsbury Roadin osoitteesta Stratfordin keskustaan numero 5 Marriott Roadille.Jollain tavalla uuden kotikadun hotellimainen nimi aanaili  Jussista tulevaa työpaikkaansa. Siiltä huolimatta kadunpätkällä ei seissyt seitsenkerroksista Marriottia,vaan rivi tiilisiä 60-luvulla valmistettuja "Council House'ja" eli Newhamin kunnan vuokraamia ja myymiä asuintaloja Jussi ja Geraldine joutuivat muuttamaan Shrewsbury Roadin yläkerran huoneestaan talon bangdaleshilaisen omistajan Husseinin alkaessa remontoimaan rapistuvaa taloa,mihin tämä saituudessaan ei ollut satsannut penniäkään vuokratuloista.
Petipunkki
Valitettavasti muuttava suomalaisfilippiiniläinen pari muutti laatikoissaan,huonekalussaan ja pakaaseissaan talon petipunkki-ja torakkavuokralaiset,jotka olivat piiloutuneet salamatkustajiksi puisiin syihin sekä petivaatteiden viikkauksiin.Talo oltiin myrkytetty,mutta siitä huolimatta tuholaisten muniin myrkky ei tehonnut ja vasta uudessa kodissaan ne alkoivat hautumaan homeenkosteassa filippiinarouva Erlindan (Linda) Marriott Roadin ruskeatiilisessä omistustalossa.
Shrewsbury Roadin talon brittimyrkyttäjä oli kertonut Jussille,että suuri maahanmuuttovirtaus Aasian manterellta oli tuonut mukanaan matkalaukuissa ja vaatteissa uudet viisumittomat ja laittomat salamatkustajat, tuhohyönteiset,joita ei oltu tavattu Brittein saarilla viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen.
Kaksi vuotta Jussi ja Geraldine raapivat nahkaansa petipunkkien puremista,kunnes pääsivät muuttamaan Erlindan rotanloukusta Custom Housen vammaistalon yksiöön,minkä Jussi kävi maalaamassa vitivalkoiseksi ennen muuttoa.
Muuttoa ennen he joutuivat asumaan parisen kuukautta rouvan työpaikan,Bethnal Greenin Bonner Roadin London Chest Hospitalin asuntolan eri huoneissa. Kaiken muuttotavaran eräs karibialaissyntyinen muuttomies valkoisella Ford Transit vanillään oli varastoinut varastokompleksin häkkiin kuukausimaksua vastaan.Näitä "Man and the Van"-muuttomiehiä löytyy tusinoittain Newham Recorder-paikallislehdestä.
Jussi oli hakenut Newhamin kaupungilta pyörätuolipotilaalle sopivaa asuntoa ja muutaman kuukauden odotuksen perästä kaupungin vuokraosastolta tarjottiin pohjakerrosasuntoa Anchor Trustin Lee Courtin Plaistow Boroughin rakennuksesta lähellä Balaam Roadia. Jussi kävi tarkastamassa asunnon,Lee Courtin tumman naismanagerin luvattua asunnon ensimmäisinä hänelle.
Jussi oli tarkastanut asunnon läpikohtaisesti. Se vaati täyden maalausremontin sekä sähköhellan,jääkaapin ja muut keittiökalusteet.Huonekalutkin piti ostaa jonkinlaisessa paketissa.Newhamin asuntotoimisto antoi hänelle puolen vuoden ostokortin Marylandin alennushuonekaluliikkeestä,mistä koko valikoitu paketti saatiin sopuhintaan.Man in the Van siirsi ne vuokravarastoon.
Sitten iski kapulat rattaisiin Newhamin vuokratoimiston cockneyrouvavirkailijan kerrottua,ettei asunto olekaan vapaana,koska eräälle afrikkalaiselle maahanmuuttajaperheelle oltiin varattu sama asunto ennen heitä. Jussi ja Gerry tuohtuivat täysin päätöksestä,mikä osoitti Newhamin kunnan Labour-johtoisesta monikulttuurisuusprioriteetistä,missä maahanmuuttajille ja vähemmistökansallisuuksille annetaan etusija asunnon saamisessa.Jussi suomalaisena ja EU-kansalaisena sekä Gerry filippiiniläisenä ammattisairaanhoitajana,joskin työkyvyttömyyseläkkeellä,katsottiin valkoiseksi majoriteettiperheeksi.Kummatkin olivat vielä virallisesti kirjattuina Home Officessa vakituisiksi Ison Britannian asukkaiksi.
Stanley Holloway Courtin piha
olohuoneesta nähtynä
Gerry lisäksi oltiin kirjattu puolisokeaksi ja liikuntakyvyttömäksi munuaisten vajaatoiminnan takia sekä dialyysipotilaaksi,jolloin  hänen oma "Action for Blind"-järjestönsä Aisha-sihteeri pani kirjallisen kyselyn Newhamin asuntovirastolle tempusta.Tietoon tuli lopulta jonkinlainen "pöydän alta käsittelylipsahdus",missä raha oli vaihtanut omistajaa asuntotoimistossa,joka perääntyi taakse kirjallisella myönnytyksellä,että tapauksessa oli käynyt harmillinen ammattivahinko..ja että kunta korvaa siitä lohdutusrahaa 75 puntaa.
Anchorilla oltiin jo valmiina antamaan heille uusi pohjakerrosasunto Custom Housen Stanley Holloway Courtin rakennuksesta.
Silti mm.sähköhellan osto jäi turhaksi,koska uudessa asunnossa sellanen oli jo vakiovarusteena.

Uusi Custom Housen Coolfin Roadin yksiö joskin erittäin avarana ja pyörätuolipotilaalle tarkoitettuna vaati Jussilta talomaalarina kolminkertaisen päällemaalauksen,koska entinen ja edesmennyt eläkeläisrouvahyyryläinen oli ketjupolttajana kellastuttanut seinät nikotiinin ruskeiksi.
Jopa kylpyhuone oli saanut nikotiinintahmean ja beessisen sävyn.

Marriott Roadin hometalon arkea
--------------------------------------------------------------------


Marriott Roadin hometalo.Geraldine ja Jussin
 Norjasta vieraillut Mei-tytär.
Jussin ja Geraldinen muutettua Forest Gaten  Shrewsbury Roadilta Stratfordin Marriott Roadin taloon kaikki muuttokamat eivät mahtuneet talon sisään,vaan muuttomiehet purkivat tavarat tiilimuurin sisäiselle etupihalle.
Ensimmäisenä yönä kulmakunnan venäläiset,.liettualaiset ja latvialaiset varkaat pihistivät kasasta helpoimmin kannettavia saaliita,kunnes Jussi sai kannettua kamat takapihan varastoon.
Näin käy Stratfordissa,missä talon naapurikorttelissa sijaitsi poliisilaitos.
Jussi oli kerran nähnyt miten poliisilaitoksen edessä seisovasta puhelinkioskista keskellä kirkasta päivää yksi narkkari tyhjensi rautasahanterällä puhelimen kolikkolaatikon.
Poliiseille Jussi ei raaskinut ilmoittaa tavaroidensa varastamisesta eikä puhelinkipsan ryöstöstä,koska poliisit oilivat niskaansa asti täynnä lomakkeiden täyttämisestä kamarin panssarilasisen päivystyshuoneen sisällä.
--Pikkurikoksiin meillä ei ole aikaa!
Olisi ollut oletettu päivystävän konstaapelin vastaus.
--Kirjoittakaa tiedot tälle lomakkeelle ja me palataan asiaan kun aikaa on...

Polöiisilaitoksen sinilyhty

Stratfordin vanha kaupungintalo,
jonka
takana
 Tramwayllä sijaitsee
poliisiasema.
Talon omistaja ja vuokraemäntä Erlinda alias Linda oli filippiiniläinen eronnut rouva,joka kantoi ranskalaista passia poikatyttö-tyttärensä (Tomboy) Chrislinen kanssa..Oikeasti Linda asui erossa entisestä Manilan Bulacanissa asuvasta miehestään,koskei katolisessa kirkossa myönnetä eroa..Linda oli jättänyt miehensä ja lentänyt väärennetyin viisumein Pariisiin,missä tulli pisti rouvan turvasäilöön ja takaisin lennätettäväksi Manilaan.
Tuhansia filippiinoja on näin jäänyt kiinni manilalaisten puolirikollisten ja laittomien työnvälittäjien ansiosta.
Nämä agentit tarjoavat olemattomia työpaikkoja,väärennettyjä työviisumeja ja työsopimuksia isoa rahaa vastaan.
Linda sattui olemaan yksi uhreista,mutta hänen pelastajakseen tuli DeGaullen kentän terminaalissa mauritialainen ja Ranskan kansalainen Max,joka oli palvellut Ranskan Valtionrautateitä 30 vuotta.
Max sai lunastaa Lindan tullihäkistä lupaamalla mennä naimisiin filippinatteren kanssa.
Lyhyestä avioliitosta syntyi tummaihoinen ja kikkaratukkainen Charline-tytär.
Lontooseen pari muutti tyttärensä kanssa 1990-luvun lopulla Maxin päästyä eläkkeelle 50-vuotiaana Ranskan rautateiltä.
Linda pääsi töihin Lontoon Cityn Knightsbridgessä sijaitsevan loistohotellin huonepalvelijaksi ja myöhemmin yleni jopa siivousosaston superviisoriksi..Max turhautueena ei saanut mitään töitä puuttellisesta englanninkielen taidostaan ja matkusti Lontoon ja Pariisin väliä Metrotunnel-junalla asumalla enimmän aikansa pariisilaisessa asunnossaan.
Parille tulikin pian voimaan asumusero.
Linda oli yli viisikymppinen filippiinorouva,joka urakalla ryhtyi etsimään itselleen uutta elättäjää ja sivussa jopa romanssiakin.,mitä filippiinonaiset pitävät jonkinlaisena avioliiton perussiteenä miehen varakkuuden ohella. 
Jussin jo asetuttua taloon Linda-rouva toi hotellista kotiin arabivieraiden tarjoamia kakkuja,lahjoja ja jopa yhden Wii-pelikonsolin,ylistämällä.miten anteliaita arabiherrat olivat..
Jussi kyllä epäili,etteivät ne arabiherrat tarjoa lahjojaan ilman mitään vastapalvelua.
Lindalla sattui myös olemaan hotellissa yksi intialainen vakituinen vieras poikaystävänään,joka sattui myös olemaan korkeahko finanssipäällikkö yhdessä mumbailaisessa yrityksessä.
Joskus Lindan lennettyä lomille Manilaan,Max oltiin kutsuttu Pariisista lapsenlikaksi valvomaan Chrislineä, teini-ikäistä tytärtään,jonka päivittäiseen ruokavalioon kuului vain kolme "kanansiivet ranskalaisilla"- rovikkoa ja ilmainen cokispurkki Newham Lanen bengalilaisista "take-away hot and spicy chicken wings"-kanapaikoista,joidenka mainoskyltit patenttioikeuksia puolittain rikkoen muistuttivat KFC:n logoja (Kentucky Fried Chicken).
Chrisline ei näyttänyt ollenkaan filippiinatytöltä,vaan mauritialaiselta mulatolta,osaamatta edes sanaakaan tagalogia,mutta aksentista paljastui eastendiläinen ja konsonantteja nielevä cockney.
Chrisline oli olemukseltaan ilmiselvä Tomboy,vaikka Linda yritti puolustella,että tytössä olisi hiven naisellisuuttakin.
Jussi oli toista mieltä,Chrislinen pukeutuessa harmaisiin lenkkiasuihin,huppareihin ja Nike-merkkilenkkareihin. Lisäksi tällä oli parisenkymmentä kappaletta erilogoista Trucker-lippistä,mitä pidettiin päässä lippa vinossa ohimolta.
Chrislinen makuuhuone oli kuin kaatopaikka,mitä Linda alamaisesti siivosi ja imuroi,tytön kieltäydyttyä mistään kotitöistä makaamalla alakerran olkkarin sohvalla katsomassa hiphopvideoita läppäri mahansa päällä..
Jos tytön sattui tapaamaan kadulla,ulkopuolinen uskoisi tämän olevan asultaan ja kävelyltään hupparipojan.
Lisäksi Chrislinen tyttökaverit olivat kaikki afrobrittejä,joista kaikki ihannoivat amerikkalaista "gangsta-kulttuuria"


Hoodie- eli hupparimuotia
 Kaikesta ylenpalttisesta siivoamisesta huolimatta Lindan talo haisi homeelta.Talo oli talvisin kostea Lindan säästäessä lämmityksestä käymällä paikallisessa ostarissa toppaamassa elektroniseen lämmitysavaimeen parisenkymmentä puntaa viikottain.Talossa oli kaasu-ja sähkölaitoksen asentama mittari,mihin ladattu avain pistettiin lämmityksen jatkumiseksi.
Mittari oli modenri versio vanhasta kolikkomittarista.
Talon takapihalle Linda osti korismaalitolpankin Chrislinen intouduttua koripallosta.
Viikon tyttö paukutteli koripalloa pussiin,kunnes kyllästyi.
Sitten yhtäkkiä taloon saapui pieni ruskea koiranpentu,josta puolen vuoden sisällä kasvoi vasikan kokoinen hurtta.
Koira oli iso bullmastiff,mikä lieassa riehuessaan söi takapihalta kaiken irtonaisen.Koiran hankinta oli eräs Chrislinen oikuista,koska gangstakulttuurissa piti omistaa joko ihmisiä raateleva pitbull taikka kävelijöitä kumoon kaatava bullmastiff peloitteluvälineenä..
Koiran syöttäminen ja paskan korjaus siirtyi Jussille,Chrislinen uskaltamatta edes lähestyä myöhemmin ulkovaraston kalterioven taakse vangittua koiraurosta.
Linda ei koskaan saanut koiraa minkäänlaiseen kuriin.
Jussi tottuneena koirankasvattajana (15 koiraa Manilassa 20 vuoden aikana) sai hurtan jotenkin tottelemaan Marriott Roadin suomalaisena koirakuiskaajana.Tällainen iso koira vaatisi ison maatilan eikä mitään 30 neliömetrin kokoista takapihaa liikkuakseen.


Bullmastiff

Rio Sevilla, Crowne Plazan liituraitafilippiino
---------------------------------------------------------------
Linda piti melko ahkerasti perhejuhlia.
Hänen poikansa perheineen asui Plaistow'ssa lähellä Canning Townia ja hänen siskonsa tytär oli naimisissa Rio Sevillan kanssa ja asuivat hieman kauempana Becktonissa A13 moottoritien lähellä.
Lindan aikuinen poika työskenteli jonkinlaisena tietokonefriikkinä jossain pankissa.
Jussin vaimo kutsuikin Lindan aikuispoikaa ja nelivuotiasta pojanpoikaa zombeiksi,jotka silmiään pyörittäen eivät osanneet vieraille lausua yhtään järkevää sanaa.
Lindan pojan vaimo taas oli erittäin sosiaalinen ja mielllyttävä.kuten monet filippiinonaiset ovat.
Lindan sisko oli ollut silloin kumppanina,kun sisarukset joutuivat Pariisissa tulliselliin.
Sisko kyllä palautettiin takaisin Manilaan.
Lindan siskon May-tytär oli muuttanut Manilasta Lontooseen naituaan brittipassia kantavan filippiinomanagerin Rio Sevillan.
Rio oli palvellut monessa lontoolaisessa hotellissa ja ylennyt Blackfriarsin Crowne Plaza-hotellissa ravintola- ja minibaarimanageriksi.
Filippiinoksi Rio oli jotensakin takakireä eikä sellainen lunki Juan dela Cruz-tyyppi,joka otti uuden päivän vastaan palmupuun alla ilman mitään huolia luottamalla siihen Bahala-jumalaansa.
Filippinothan aina lausuvat toistamiseen elämän pikkuesteille "Bahala na ba"!-lauseella,jota ranskalaiset kutsuisivat "laissez fair"- eli  "antaa mennä"-mentaliteetiksi.
Ilmeisesti Cityn hotellien kiihkeä elämänrytmi ja kasvava vastuu oli tehnyt Riosta tyypillisen vain omia etujaan katsovan citymanagerin.
Jussi tapasi Rion eräillä Linda-rouvan syntymäpäivillä.Marriott Roadin talon takapihalla,mihin filippiinomiesväki oli kokoontunut kaatamaan kurkkuunsa Jack Danielsia ja Stella Artoisea grillattujen kanakoipien kyytipoikana. 
Koko takapihan filippinomieskööri oli jonkinlainen poikkileikkaus Englannissa
asuvista ja työskentelevistä juandelacruzeista,filippiiniläisistä mattivirtasista.
Joukossa oli sairaalaportereita,jakeluautonkuljettajia,hotelliconciergeja,tarjoilijoita ja yksi liituraitamanageri.
Yksi Lindan lähisukulainen oli omalla ajallaan privaattitimpurina ja päivätöissä varastomiehenä.
Tätä kutsuttiin filippiinojen keskuudessa TNT:ksi (Tago na tago) eli laittomasti visiittiviisumin aikarajan ylittäneenä ja laittomasti maassa asuvana,joka ei voi poistua vapaasti maasta kuin tulliviranomaisten lähettämänä.
Samanlaisia tapauksia Englannissa on kymmeniätuhansia monista eri kansalaisuuksista eikä tullihallituksella ole käsitystäkään koko joukon suuruudesta.
Illanvieton kuluessa Linda esitteli Jussille Rio Sevillan,joka ei paljoakaan ollut osallistunut perusfilippiinojen machokeskusteluihin.
Aviossa olevilla filippiinomiehillähän on aina kaveripiirissä tapana keskustella seikkailuistaan naismaailmassa.
Takapihan machoilla vaimot olivat kotona Filippiineillä,usean asuessa uuden avovaimon kanssa Lontoossa.
Samoin Filippiineillä aviossa olevat sadat filippiinonaiset asuivat uuden avomiehensä kanssa Lontoossa.
Tämä ei ollut Jussille mikään uutinen,koska Riyadhissa hän tapasi monta samanlaista filippiinosusiparia.
Eräs vaimon tuttu, King Faisal-sairaalan hallinnossa palveleva virkailija, batangaslainen Tony Illustre oli Marleen-avovaimonsa kanssa Jussin ja Geraldinen alivuokralaisena heidän Riyadhin Sulemaniyahin kaupunginosan kolmiossa.
Kerran Manilan lomilla Tony oli kutsunut Jussin vaimoineen vierailulle tämän batangasilaisen pikkukaupungin taloonsa kuiskimalla Jussin ja Gerryn korvaan,ettei mainittaisi mitään tämän Riyadhin suhteesta.


Gerry ja Jussi  80-luvun lopulla
 riyadhilaisissa filippiinojuhlissa
Jussi vaimonsa kanssa eivät hiiskuneet sanaakan Tonyn silti kävellessä kuin tulisilla hiilillä pelossaan tulevansa kärytetyksi pelkästä käyttäytymisestään.
Pettäminen filippiinolaisessa,syvässä katolisessa uskossa ei ollut mikään tabu aivan kuin Manilassa ja Bankokissa vierailevilla arabiherroilla,jotka uskoivat Mabinin porttoloissa ja yökerhoissa käydessään,ettei Allahin valvova silmä seuraa näitä infidelien maailmassa.

Rio Sevilla noin tunnin haastattelun ja nelisen Stella-olutpurkin pohjalta tarjosi Jussille työpaikkaa Crowne Plaza-hotellin minibaarimiehenä ja pyysi ilmoittautumaan hänelle maanantaiaamuna hotellin reseptionissa.
Ensimmäisen kerran Jussilla tulisi olemaan filippiinoesimies,toisin kuin Saudissa,missä hän hoiti satojen filippinotyömiesten palkanmaksuista,lomista,lomarahoista ja yleensäkin näiden hyvinvoinnista asemamaassa 
Hänellä ei ollut vielä aavistustakaan,miten hänen hyvinvointinsa Crowne Plazassa tulisi muuttumaan pahoinvoinniksi filippiinoliituraitamanagerinsa alaisuudessa.
Rion takakireys ja osittainen ksenofobinen ja filippiinomiehille tyypillinen pakkohymyily olisivat jo varoitelleet häntä,mutta uuden vakituisen työpaikan saaminen peittosi kaikki epäilyn poikaset.
Tässäkin tapauksessa filippiinomafia ja tiivis sukuside pakotti Rionkin värväämään valkoisen eurooppalaisen alaisekseen,mistä tämä voisi kerskailla omassa filippiinomanageripiirissään.
Jussi oli näin saanut puolifilippiinona oman isäntänsä,kuten vuonna 1946 koko Filippiinien kansakunta itsenäistyttyään Amerikan vallasta oli valinnut itselleen omat kongressimiehensä ja senaattorinsa alistamaan itsensä.
Jussi on vielä tänä päivänä sitä mieltä,että Filippiinit olisivat olleet kehityksen kärjessä,jos olisivat pysyneet Yhdysvaltojen kansainyhteisön dominionina tai jopa Havaijin lailla osavaltiona ja heikon peson sijasta valuuttana olisi ollut dollari.
Mutta kansakunnan ylpeys itsenäisyydestä oli voittanut ja vaikka 50-60-luvuilla maata jopa kutsuttiin kaakkois-Aasian edistyksellisemmäksi valtioksi ,niin se putosi spiraalisyökyssä Marcosin vallan jälkeen korruptiosta ja poliittisesta vallankäytöstä kaakkois-Aasian sairaaksi mieheksi.
Ylpeys oli käynyt lankeamuksen edellä.
Guamissa ja Havaijilla harva alkuasukas oli valitellut kohtaloaan rikkaan Amerikan kansalaisena. 

 jatkuu...