 |
| Raine Juhart 2009 |
Seppälä oli keskustellut istunnoissa Rainen kanssa jokaisena lauantaina aivan vuoden loppuun saakka.
Hän puhui vähän kuin laidasta laitaan,millaista poika ei ollut koskaan kuullut opettajan puhuvan. Hän puhui jopa hiukan yli pojan käsitysmaailman,jotta tällä olisi jotain tutkimisen aihetta mustan tukkansa alla. Hänen puheensa vaelteli yksinkertaisella ihmistuntemuksella jopa tähtitieteesen sekä avaruuskapseleihin,jotka silloin kiertelivät maapallon ympäri Laika-koirin ja apinoin ääntä nopeammin ja jotka pian tulisivat kiertämään jopa tähtiäkin.
Vaistonomaisesti hän halusi keskittyä tähtiin.
Rainen ajatusmaailman keskittyessä pienen elinympäristönsä tavaroiden pihistämiseen ja tihutöihin,Seppälä halusi avartaa pojan horisontteja ja nähdä suuren avaruuden,minkä synkimpiinkin osiin pystyisi tunkeutumaan.
Hän tekisi kaikkensa pystyäkseen panemaan Osku-poikansa kaukoputken Rainen käsiin.
Raine puhui hyvin niukasti,ja kun hän puhui,niin hänen oma ylpeytensä istui käsittämättömässä ristiriidassa kompurajalan kanssa, ja mikä lepäsi nostettuna terveen polven päälle paljastettuna aseena...mikä Seppälää ei petkuttanut.
Seppälä katsoi aina suoraan pojan silmiin,ja viikko viikolta hän näki jotakin murentuvan pojan katseesta.
Rainen kovista,joskin hämmentyneistä kasvoista seinätuulettimen säleiköstä piirtyneessä valossa hän uskoi iskeneensä napakymppiin.
Raine oli nyt vapaa ruokkimaan itseänsä roskapytyistä ja samalla löytämään uudelleen tietämättömyytensä.
Kaikki epäoikeudenmukaisuus väänsi pojan suolissa.
Hänet oltiin lähetetty takaisin isosisänsä luokse ja vanhuksen hulluutta voi vain kuvitella.
Ehkä Raine oli taasen karannut isosisänsä luota. Seppälälle oli monasti tullut mieleen pojan huostaanotto aiemminkin,mutta aina kysymys isoisästä oli seissyt keskellä tietä kuin jokin siirtokivilohkare..
Pojan huostaanotto oli aina ollut hänen ajatuksissaan päällimmäisenä ja ensimmäisenä hyvänä tekonaan hän oli aikonut hankkia tälle uuden ortopedisen korjauskengän..
Sen jälkeen hän tulisi rohkaisemaan poikaa kiinnostumaan jostakin älyä vaativasta aiheesta.
Hänen mielessään oli se kaukoputki.
Hän voisi käydä ostamassa käytetyn kaukoputken ja panna sen vinttikamarin ikkunaan.Seppälä oli mietiskellyt syvään kymmenisen minuuttia siitä,mitä hän voisi tehdä Rainelle,jos poika asuisi heillä.
Minkä Osku-pojassa hän oli menettänyt,korvaisi Rainen menestys.
Eilen tavattuaan Rainen tonkimassa roskapyttyä hän oli heilauttanut kättään ja lähestynyt poikaa.
Raine oli havainnut hänet ja jäänyt seisomaan millisekunniksi ja hävinnyt paikalta rotan viekkaudella..muttei ennen kuin Seppälä oli nähnyt tämän ilmeen muutoksen.
Jotakin oli syttynyt pojan silmissä ja siitä hän oli varma..ehkä muistikuva kadotetusta valosta.
Seppälä nousi ylös baarituolilta heittääkseen murolaatikon roskiin.
Ennen kotoa lähtemistään hän kävi vilkaisemassa Oskun huonetta varmistuakseen,ettei poika ollut enää kipeänä. Poika istui vuoteen päällä jalat ristissä kiltin näköisenä kuin jossain pyhäkoulukuvassa.
Osku oli tyhjentänyt lasiset sillipurkit päiväpeittonsa päälle kolikkokasaksi,mistä tämä oli eroittelemassa etusormellaan pennejä,viisipennisiä ja kymmenen sekä kahdenkymmenen pennin kolikoita eri pinoihin.
Sinä iltapäivänä Osku oli jäänyt yksin kotiin. Hän istui huoneensa lattialla järjestelemässä kukansiemenpussejaan kehäksi ympärilleen. Sade piisaksi ulkona nitiseviin ikkunakarmeihin,veden syöksyessä ränneistä kuin Havis Amandan hylkeiden suista..Huone oli yhtäkkiä pimentynyt,vaikkakin muutaman minuutin välein valastui kirkkaaksi salamoista,jolloin kukansiemenpussit näkyivät värikkäinä lattialla. Täysin varoittamatta sade loppui Oskun istuessa liikkumattomana lattialla kuin suuri harmaa rupisammakko kukkapenkissä. Hänen silmänsä laajentuivat valppaudesta hiljaisuuden tuntuessa yhtä raskaalta kuin kaatosade,joka oli loppunut kuin iskusta.
Hän istui liikkumatta,silmien vain pyöriessä silmäkuopissa valkoisina munina...
Hiljaisuuden katkaisi ulko-oven avaimen kääntyminen lukossa.
Lukon rasahdus kuulosti hyvin päättäväiseltä ja se tuntui enemmän ihmismielen kuin käden tekemältä.
Osku hyppäsi pystyyn piiloutumalla vaatekomeroon pelästyksissään.
Askeleita alkoi kuulua alakerran käytävästä. Askeleet kuulostivat päättäväisiltä,joskin epäsäännöllisiltä...välistä kevyiltä ja sitten raskailta,ikään kuin vieras olisi hetkeksi pysähtynyt kuuntelemaan omia askeliaan tai tutkimaan jotain.
Minuutin päästä keittiön ovi narisi askelten oikaistessa keittiön lattian poikki jääkaapille.
Vaatekomeron seinä rajasi keittiön Oskun painaessa korvansa sitä vasten. Jääkaapin ovi aukesi,maito. ja pilsneripullojen kilistessä ovilokerossa..
Sitten tuli pitkä hiljaisuus.
Osku otti kengät jaloistaan kävelemällä varpaillaan komerosta ulos,astumalla kukansiemenpussiensa päälle.
Keskellä huonetta hän pysähtyi,jäämällä seisomaan jäykkänä.
Ovella seisoi laiha luukasvoinen ja mustapukuinen poika tukkimassa Oskun ainoan pakoreitin.
Ovella seisovan pojan musta tukka oli litistynyt kalloon sateesta. Tämä seisoi kynnyksellä kuin kaatosateesta ärsyyntynyt mustavaris. Pojan terävä katse meni Oskun läpi kuin woodoonuken läpi pistetty nuppineula, halvauttamalla hänet.
Sitten pojan silmät alkoivat kiertää ympäri huonetta---petaamattomaan vuoteeseen,likaisiin verhoihin ja yhteen ainoaan suureen ikkunaan sekä piirongin päällä seisovaan leveäkasvoiseen nuoreen naiseen,joka oltiin raamitettu lehtikultaan.
Oskun kieli yhtäkkiä villiintyi puheryöppyyn ja suusta parahti ulos hiirimäinen vinkaus:
--Iskä onki olnu orottamas sunt ja lupas antta sull uuren kenkänkin,kosk sää syät ulkkon roskapytyist!
Poika vastasi takaisin hitaasti tuijottamalla kivettynein silmin Oskua:
--Mää syän kuules roskapytyist,kummää tykkään syärä roskapytyist..tajuukkos...pöllö?
Osku nyökkäsi.
--Ja mää kyl ossaan hankkii omat kenkäkki ..sen lisäks!
Osku nyökkäsi haltioituneena.
Sitten poika linkkasi istumaan Oskun vuoteelle panemalla tyynyn selkänsä taakse.Hän suoristi lyhyempää jalkaansa sängyn päälle niin ,että suuri musta kengänrojo lepäsi viikatun lakanan päällä huutomerkkinä vammaisuudesta.
Osku tuijotti kenkää,mikä ei edes liikahtanut milliäkään. Kengänpohja näytti yhtä paksulta kuin heidän pihasaunarakennuksen saasteen mustaama punatiili ,Rainen liikutellessa sitä naama virneessä:
--Jos mää potkasen jonkun jätkän muniin täll kenkäl,nii se kyl oppi noppijast,ettei mun silmil hypitä!
Osku nyökkäsi.
Raine laukaisi:
--Painus kuule köksään tekemään mull ruisleppä ja pan pääll oikke runssast meijerivoit ja kinkunsiivui...ja kaara lasilline maitoo iha piripinttan..!
Osku painui keittiöön kuin veivattava mekaaninen peltivarpuslelu,joka oltiin lapsen kädestä työnnetty tipsuttamaan yhteen suuntaan. Hän valmisti suuren rasvalta tippuvan ruisleipäsiivun,mistä pursui sivuilta kinkkusiivut ja kaatoi lasin täyteen kuorimatonta maitoa jääkaapista.
Palattuaan makuuhuoneeseen tarjoilun kanssa Raine kuninkaallisesti nojatessa tyynyyn vastasi:
--Kiitti vaa vitust..kyyppari!..kopatessaan kouraansa voileivän.
Osku seisoi vuoteen reunalla jäykkänä maitolasi kädessään.
jatkuu...
