maanantai 19. joulukuuta 2011

Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff 4.Suomikirja.

Kauppala ennen maailmansotaa.Linja-autoasema sijaitsi torilla vuoteen 1954 asti.
Kauppala näytti melko samanlaiselta vielä 50-luvulla.
Pääsiäispyhä 1958
-----------------------------------
Pääsiäissunnuntaiaamuna valokuvaaja ja vapaaherra Fiodor Smirnoff oli aloittanut pyhäpaseerauksensa Röykkälänmäeltä alas kohti Vähäjoen siltaa.Tarkoituksena hänellä oli käydä poikkeamassa Asemakadun studiossaan kehittämässä pari hääkuvaa,jotka asiakkaat halusivat noutaa tulevan viikon alussa.
Paastoajan päätökseksi hän olisi mieluiten jäänyt kotiin syömään pashaa,kulitshaa sekä nauttimaan pikarillisen makeata kagoria,missä ortodoksisena traditiona yhdistetään symbolisesti Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri.Pääsiäinenhän venäjäksi on pasha sekä samalla kakkulaji,kuten kulitsha,mikä on tornimainen pullakakku,joka sisältää sukaatteja tai rusinoita.
Luterilaiset taas pieteettisen katuvina käyvät ehtoollisella nauttimassa symbolisesti kitalakeen tarttuvia öylättejä,mikä huuhdotaan kurkusta alas halvalla ja makealla kirkkoviinillä.
Igor oli aina ihmetellyt luterilaisten itseänsä kiduttaminen pääsiäisenä paaston päättäjäiseksi,mitä juhlistetaan  epäilyttävän lehmänjätöksen näköisellä mämmillä kerman kanssa kyytipoikana nielemällä.
Pajunkissoja hän kyllä oli käynyt noukkimassa kunnalliskodin tien varrelta keittiön pöydälle kristallivaasiin ja asettanut piirongin pitsiliinan päälle ainoan kalliin omaisuutensa,pienen kullatun Faberge-munan,minkä eräs suomalainen kultaseppä Fabergellä oli taiteillut Smirnoffeille tilauksesta Pietarin ateljeessa.
Fabergella luotettiin suomalaiseen kultaseppätaitoon ja Carl Faberge itse oli oppinut taitonsa isänsä Gustavin suomalaisen työnjohtajan Ristiinassa syntyneen Hiskias Pendinin opissa.

Hän muisteli kävellessään,että vuoden 1942 pääsiäisilma oli ollut yhtä kaunis ja lämmin,talitinttien jo herättyä tirskuttamaan riippakoivujen oksilla. Nyt kävellessään Rummunlyöjänkatua pitkin tintit tervehtivät häntä titityillään Pelkosen talon pihan ikitammien oksilta.
Silloin vuoden 1942 pääsiäisviikolla hänet oltiin komennettu sotilasvirkamiehenä ja tulkkina Hämeen lääniin erääseen kartanoon kuulustelemaan venäläisiä sotavankeja.Vankijoukko oli koostunut erilaisista venäläisheimoista,josta löytyi kaikenlaisia kansankerroksia tseremissien ja Äänislinnan yleisen syyttäjän väliltä.
Nälkiintyneenä vankileireiltä saapuneet vangit olivat päässeet lihoamaan kartanon hyvistä ruuista,mutta pelkäsivät paluuta vankeinvaihdossa Neuvostoliittoon,missä odotti joko vankeus taikka karkoitus Siperiaan,joskus jopa teloitus suomalaisten kanssa veljeilystä..

Fiodor käveli arvokkaasti kävelykeppiään heilutellen  Rummunlyöjänkatua pitkinPelkosen talon lauta-aidan vierustaa.Päässään hänellä oli vaaleanharmaa fedora ja yllään samanvärinen liivipuku,jonka musta samettikaulus kiilsi kuin piisamin selkä patotyömaalla.Valkoisen pystykauluksisen paidan ympärille hän oli solminut viininpunaisen rusetin,mitä kauppalassa kutsuttiin Vihtorin mirriksi ja Vihtorin propelliksi.
Mustien nahkakenkiensä päällä hän käytti harmaita mustanappisia kalvossäärystimiä kuin Uuden Suomen Vihtori ja Klaara-sarjakuvan Vihtori.
Amerikkalainen Jiggs and Maggie-sarjakuva ilmestyikin ensikerran v.1913.
Fiodorin pukeutumistyyli tuli suoraan 1910-luvulta,missä hän eli muistoissaan.

Vihtori ja Klaara
Fiodor oli harvoja kauppalan herrasmiehiä,jota vastapuolen pappilan talon päädyssä asuva leskirouva fru "ingenjörskä" Paulina Martelin ihaili kaukaa todellisena "jentlemannina"
Herrasmiehenä Fiodor tervehti hattuaan nostaen Pelkosen talon edessä katuluutaa heiluttavaa mustamekkoista ja huivipäistä Pelkosen mammaa,joka peruutti leveällä perällään valokuvaajaa kohti.
Mamma oli luutimassa koiranpaskoja ja hevosenmunkkeja kuuppalapioonsa.
--Hjuva päivä ja Päsjästä madame Pjelkonen!!
Huonokuuloinen Pelkosen mamma kivahti takaisin:
--Mullei ol kuulkkas silmii peräsän kuin toi yks ruskkee ett mää näkisin....ai te oles vappaherra Smirnohvi..no yrittäkkäs asttuu ton sihvelin ohitte,ettei koiranpask tartu patinoihi!
Fiodor tervehti vielä kerran hattuaan nostamalla ja upseerimaisella niskanykäyksellä:
--Hjuva Päsjäst!
Pelkosen mamma vastasi käsi huivin päällä korvanlehteä kupittamalla:
--Emmää nyte täss ijäs enää mittä hyvä ol pärstäst!
--Te vappaherra Smirnohvi oles sitt aikmoine koijari!
Mamma vielä kopautti luudalla pehmeästi Fiodoria persuuksille.
--No menkkäs nyte siint pyhäromenaatilles...!

Kelloseppien kulma Helsingintien ja
 Rummunlyöjänkadun risteyksessä.
Juhart 2008
Fiodor nosti vielä kerran hattuaan mammalle katsahtamalla taaksensa.
Vastapuolen pappilan erkkeri-ikkunassa seisoi seurakunnan kappalainen mietteissään valkoiset liperit kaulassaan,ilmeisesti kertaamassa mielessään vielä kerran Pääsiäispyhäsaarnaan sanomaa.
Päästessään Helsingintien kulmaan Fiodor tarkasti hopeisen taskunauriinsa Pesosen kello-ja kultaliikkeen tähtiraamisesta mainoskronometristä,minkä taulun olivat katupoppelin oksat puoleksi peittäneet.
Kello näytti viittä vaille yhdeksää.
Hän mietti ,että käytyään valokuvaamossa kehittämässä muutamat vihkikuvat,hän voisi istua jokirannan puistonpenkillä katselemassa vernissattuja moottoriveneitä,joita omistajat toivat jokirannan suun pienvenetelakalta siltojen välissä sijaitseviin vuokrattuihin pollaripaikkoihin.
Näin hän oli tehnyt ennen vallankumousta Irinansa kanssa Nevan rannalla pääsiäispyhinä Petrogradissa sen jälkeen,kun olivat käyneet sytyttämässä Iisakin kirkon alttarin eteen kynttilöitä Smirnoff-suvun edesmenneille kuolleille sieluille.Yleensä he olivat nousseet jo aamuviideltä messuun ja hän oli kuvannut Kodakin Brownie-laatikkokameralla jokikanaaleita ja Irina oli pystyttänyt akvarellitelineensä Nevan ikuistamiseksi kankaalle.

Ratsumies.Surikov.Taustalla Iisakin kirkko.
Fiodor jatkoi kävelyään kauppalan siltaa kohden kuullessaan takanaan pikkukirkon kellojen aloittavan kumahduksiaan.Hän ei eroittanut harvoja lyöntejä kuolinkelloista tai alkavasta pääsiäisjumalanpalveluksesta.Ylösnousemuksesta kummassakin ilmeisesti suntio soitteli ja Fiodor teki tottumuksesta ristinmerkin rintaansa nahkakäsineellään.
Sillalla hänen ohi ajoi länsikauppalasta ulos aamuvirkkuja pestyillä autoillaan.
Niiden panoraamatakaikkunoissa nenät littanina näkyi pyöreitä ja hyvinsyöneitä lapsenkasvoja,punarusettipalmikoita ja jenkkitukkasingleerauksia kielet ulkona, sormien pyöriessä korvalehtiä hörötellen.
Näin ne nykylapset kunnioittavat vanhempia ihmisiä,Fiodor ihmetteli,jollaisesta hänen lapsuudessaan joutui rangaistukseksi pimeään komeroon tuntitolkulla ilman ruokaa.
Autot ilmeisesti olivat ajamassa kauppalalaisten kesähuviloille meren- tai järvenrannalle kevätsiivouksiin ja palstojen haravointiin.

Fiodor muisteli omaa Lahdenpohjan pitsipuuhuvilaansa pohjois-Laatokan rannalla,joka Jatkosodan palkinnoksi annettiin Neuvostoliitolle.
Valitettavaa oli silti,että juuri lokakuun vallankumouksen mainingeissa hänenkin huvilansa bolshevikkibandiitit raiskasivat korjaamattomaan kuntoon.
Hänen huvilansa paikallissovietti otti pakolla päämajakseen polttamalla kaiken irtonaisen,kirjat ja huonekalut talvipakkasissa pystykakluunien lämmitykseen..
Pesissä paloivat Smirnoffien kirjakokoelmat,Pushkinin,Gogolin,Tolstoin ja Dostojevskin teosten mennessä virikkeiksi sekä punaisten perien pyyhkimiseksi uudessa vesiklosetissa. Kauniin ja kalliin englantilaisen Armitage Shanksin posliinipytyn punarosvot olivat rikkoneet kyykkiessään huovikkaissaan sen päällä täysin tietämättöminä,että sen päällä voisi istuakin. Kun tulipalopakkasissa huvilan vesijohdot olivat jäätyneet,vallankumoukselliset tekivät läjiään huoneiden nurkkiin ja lasiverannallekin.
Nämä nurkanvaltaajat olivat saapuneet aivan Moskovasta asti,kehumalla olleensa uuden aallon komsomoletseja eli nuorisoliittolaisia,mutta vanhojen barbaaristen sisäkäytöstapojensa ansiosta tuhosivat kauniin huvilan korjaamattomaksi.
Glinkan,Tshaikovsin ja Rimski-Korsakovin nuottivihot nämä käyttivät ryssänlimppunsa ja voinsa paketoimiseen sekä kivääriensä pakkaamiseen Irinan kapioarkkuun, lähtiessään jatkamaan vallankumoustaan Viipurin kautta Suomenlahden rannalle kuten Terijoelle sekä muihin rantapitäjiin,missä venäläisillä kapitalistikroisoksilla oli omat huvilansa.
Fiodorin mieleen huvilansa tuhoamisesta tulivat Gogolin v.1830 lausumat sanat,että moskovalaiset olivat vielä partasuisia venäläisiä,pietarilaisten jo ollessa hienokäytöksisiä eurooppalaisia.
Fiodoristakin moskovalaisuus osoitti huonoa makua ja maatiaisuutta,vaikka Moskovassa taas naurettiin pietarilaisille,etteivät nämä osaa puhua edes kunnon venäjää.
Hänelle Pietari oli ja tuli aina olemaan sydämessään Venäjän ainoa pääkaupunki ja kulttuurin kehto.

Kultturissa oltiin tehty pitkä harppaus taaksepäin,kaiken arvokkaan palaessa ilmiliekkeinä poroksi.
Smirnoffien Pietarin asuntokin tutkittiin ja tuhottiin bajonetein, partasuisten ja humalaisten vallankumouksellisten tanssiessa kadulla Irinan lierihatuissa ja juhlapuvuissa sekä Fiodorin silinterihatuissa että shaketeissa kuin jossain kerjäläisoopperassa..
Bandiitit ammuskelivat riemusta kiväärein sekä naganein ilmaan sekä vahingossa sivustakatsojiin suuressa proletariaatin voitonjuhlassa..

V.1920 Vappujuliste
   Pahemmin kävi Viipurin läänissä ja muualla Laatokan Karjalassa  Suomen itsenäistymisen perästä alkaneessa kansalaissodassa venäläisten omaisuudelle. Tsaarinvallan ja Bobrikoffin sortovallan aikana pelättiin suurempaa venäläistämisaaltoa ja huhuiltiin jopa Terijoen sekä Suomenlahden muiden lähipitäjien liittämistä Petrogradin protektoraattiin .Suomalainen Karjalan kannas venäläisille muuttajille oli jotain uutta ulkomaata,missä elintaso jopa maaseudulla oli korkeammalla kuin Pietarin ympäristöalueella.
Koko kansalaissota alkoi eri työläispiireissä juuri kannaksella tsaarinajan ryöstövallan kostona,missä paikalliset punajohtajat häikäilemättä anastelivat vierasta omaisuutta ja kuulustelivat pidätettyjä yhtä raa'asti kuin tsaarinvallan Okhrana.
Valkoiset voitettuaan kahakan kostoksi tekivät samanlaisia kauheuksia punaisille pidätyksillään ja vankileireillään.
Vasta kansalaissodan jälkeen venäläisten omistamia huviloita ryhdyttiin kauppaamaan suomalaisille valtasuvuille.

Nikita modernin taiteen näyttelyssä.
Juhart 2004
Nyt vuoden 1958 keväällä neljäkymmentä vuotta tsaarinvallan kukistumisen jälkeen Fiodor oli saanut ensimmäisen viestin Juri-serkkunsa pojanpojalta Vasili Smirnoffilta Leningradista,miten entisen Petrogradin kulttuurielämässä neuvostokontrollin alla oltiin uteliaita jälleen länsimaisista uusista aalloista.
Kaikki virallisesti kiellettyhän aina kiinnosti.
Nuoret neuvostointellekuellit lukivat salaa länsimaista kirjallisuutta kuten Jack Londonia,Ernest Hemingwaytä,John Steinbeckiä,William Faulkneria,Theodore Reiseriä,Sinclair Lewisiä sekä William Saroyaniä.
Kellariravintoloiden kiviseinien sisällä puhalsivat uudet tuulet kopioina Louis Armstrongin trumpetista,Dave Brubeckin kvintetistä,Dizzie Gillespien pasuunasta ja Cole Porterin pianosta.
Radioista kuunneltiin salaa Frankfurt am Mainin jenkkitukikohdan Voice of American lähetyksiä sekä musiikkia,Leningradin nuorison ollessa melkein yhtä valistuneita länsimusiikista kuin rajantakaisessa länsinaapurissa Suomessa.
Uusi rock and roll-musiikki kiehtoi,vaikkakaan sitä ei virallisesti kuullut eetteristä Suomen Yleisradiosta,Sverige Radiosta eikä edes BBC:n ulkomaanlähetyksistä.
(Vasta 60-luvuna alussa piraattiradioasemilta kansainvälisiltä vesiltä sai kuulla 24 tuntia päivässä popmusiikkia  virallisten valtioiden radiomonopolien yrittäessä lakien takaa kukistaa vapaan kaupallisen viihdemusiikin kuuntelun. )
Vasili oli kirjoittanut,että Leningradin nuoriso piti sellaisista ranskalaisista hiteistä kuten Chanson d'Amourista ja Gigistä ,amerikkalaisesta Put your Head on my Shoulderista sekä Hang down your Head Tom Dooleystä.

Pääministeri Nikita Hrustshev oli yrittänyt panna pannaan radioiden salakuuntelun agenttiensa avulla,vaikka itse Kremlissä salakuunteli ja -katseli länsimaista hapatusta kiinnostuksella vuonna 1957 avaruuteen lähetetyn Sputnik-satelliitin avulla.
Nikita oli juuri kieltänyt kirjakauppojen hyllyiltä Boris Pasternakin kirjoittaman Tohtori Zhivago-teoksen sekä Güntherin Inside Russia Today-kirjan,joita tämä katsoi länsimaiseksi hapatukseksi sekä vääristelyksi neuvostohallitusta kohtaan.
Fiodorista Nikitankaan elämä ei ollut punaisilla ruusuilla tanssimista,koska edellisvuonna 1957 Molotov ja Malenkov olivat yrittäneet vallankaappausta.
Vuonna 1958 Nikita oli jälleen saanut täyden vallan Kremlissä,mutta hänenkin pääministeriytensä keikkui vaakalaudalla..


                                  Tom Dooley.Kingston Trio 1958.
jatkuu..
  

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff 3.Suomikirja.

Pietarin Suomen asema.Finlandskij voksal.La Gare Finnois

Fiodor syöksyi kivitalon pääovesta kadulle lumituiskuun.
Hänen mielessään oli aluksi juosta sisäpihalle,missä Dureya-auto oli odottamassa valmiina,mutta aika oli pakenemiseen hupenemassa bolsheviikkibandiittien rynnistäessä perässä marmoriportaikkoa alas.
Aivan pääoven edessä nytkytti rosvojoukon DeDion Bouton-feetoni tyhjäkäynnillä.Bandiitit olivat jättäneet sen käymään tuhlaamatta aikaansa kampikäynnistykseen pakkasilmassa.
Fiodor hyppäsi autoon heittämällä nahkasalkkunsa viereen nahkapenkille ja suunnisti katua pitkin Liteiny Prospektin kulmaan kovassa  lumipyryssä,kääntymällä pohjoiseen kohti Liteinyn siltaa.
Fiodorin varapakosuunnitelmassa oli ajaa  Suomen asemalle,missä häenen entinen gymnaasikaverinsa Vasili Petrov oli palvellut asemapäällikkönä,mutta bolshevikkien otettua aseman käyttöönsä,Vasili oltiin alennettu junanlähettäjäksi.
Bolshevikkisovietti tarvitsi hänen kokemustaan aseman hoidossa,kunnes uusi asemapäällikkö ja politrukki pääsisi jyvälle uudessa ammatissaan. Suomen asemalle saavuttuaan Fiodor pysäköi auton isvossikkarekien taakse sivukadulle,kiirehtimällä aseman sivuovesta sisään johtavaan käytävään.
Vasili auttoi Fiodoria matkalipun saamisessa Viipuriin käymällä puhumassa asemasalin lippuluukulla juutalaistaustaiselle bolshevikille, asemakirjuri Viktor Fainbergille,sivauttamalla tälle luukusta lisäruplia uuden henkilötodistukseen Fiodorille,jolla sattui olemaan laukussaan ylimääräisiä passikuvia.
Fainberg oli tunnettu taitavana väärentäjänä.
Fiodor Smirnoffista oli tullut puolessa tunnissa suomalainen tukkuostaja Bernstham ,Mikael (Mikko),Maanviljelijöiden Tukkukeskus,Mikkeli,jonka bolshevikit olivat vanginneet humalassa junavartijapunasotilaan väkivaltaisesta vastustamisesta asemalla.

Tiukkailmeisen punasotilaan tarkastaessa konduktöörin apuna I luokan junaosastossa Mikael Bernsthamin lipun ja henkilötodistuksen ja murahtaessa mahorkan ja vodkan hajuisen harashoonsa,Fiodor huokaisi helpotuksesta.
Suomalaisen veturin puuskuttaessa katetulta asemalta pimeään lumipyryyn,Fiodor katsahti viereiseen vaunuosastoon,minkä ikkunan takana istui siviiliasuun pukeutunut ja viiksekäs sekä tuttu aatelismies lukemassa Leo Tolstoin Sotaa ja rauhaa.
Mies oli kenraali G.A.Mannerheim,joka oli samoin väärennetyin paperein matkustanut Odessasta Pietariin.
Kenraali oli loukannut Varsovassa nilkkansa ratsastusnäytöksessä ja mennyt lepäämään yhteen odessalaiseen parantolaan.
Kumpikaan herroista ei vielä tiennyt,että tämä olisi viimeinen Suomeen menevä juna ennen rajan sulkemista.
Suomen itsenäisyyden julistaminen oli käsillä.
Samalle Suomen asemalle oli saapunut 16. päivänä huhtikuuta 1917 Suomesta Vladimir Lenin maanpaosta.
Hän oli välittömästi ottanut komentoonsa bolshevikkiliikkeen ja haukkunut väliaikaista hallitusta tukeneet  Pravdan (Totuus) toimittajat Lev Kamenevin ja Josif Stalinin.
Lenin oli aluksi ollut maanpaossa Sveitsissä,mistä hänet oltiin kuljetettu sinetöidyssä junassa Saksan läpi,josta hän oli loikannut Ruotsiin saapumalla junalla Tukholmaan.

 Josif Stalin ja Vladimir Lenin 1919

Maalaus postimerkissä
 Leninistä
veturinlämmittäjän
kanssa.
Leninin junan
 veturinkuljettajana
 oli suomalainen Jalava.
Leninin aiemmin kutsuma "ihana georgialainen" Josif Djugasvili ja kommumistisen puolueen keskuskomitean jäsen oli vuonna 1912 ottanut itselleen Leniniltä kalskahtavan teollisuusnimen Stalinin eli Teräsmiehen.
Hänkin oli ollut Leninin tavoin "lievässä" maanpaossa Siperiassa pois tsaarin tiedustelupalvelun Okhranan silmien alta.
Oikeastaan Okhrana oli pidättänyt hänet ja lähettänyt georgialaisesta pappisseminaarista potkitun pappiskokelaan niin pitkälle,missä vain tundra kasvaa Siperian koilliseen äärikolkkaan
Maanpako alkoi v.1913 ja paikalliset siperialaiset maatyöläiset kutsuivat häntä lempinimellä "Rokonarpi-Joosepiksi".
Kolmas henkilö kommunistisessa kolmen karhukoplassa ja Stalinia lähimpänä ja mietteliäänä kaverina tunnettiin aluksi nimeltä Viatshelav Scriabinina.
Toveri Stalin risti hänetkin uudella teollisuusnimellä Molotovilla---Vasaralla.
Tsaarin armeijan sotilaallisten epäonnistumisten ja laajan ruokatarvikepulan takia "Suuressa Sodassa" monarkia tuhosi itse itsensä ja bolshevikkienkin hämmästykseksi luhistui vuoden 1917 helmikuussa.
Tilalle pystytettiin väliaikaishallitus ja Stalin palasi maanpaosta Petrogradiin,missä hän tapasi Molotovin toimittamassa Pravdaa.
Josif välittömästi otti itselleen Pravdan päätoimittajapaikan,Molotovin otettua radikaalisemman hallituksen vastaisen kannan kirjoituksissaan.
Stalin ja Lev Kamenev alias Rosenfeld,joka oli yksi Leninin lähimmistä tovereista,olivat enemmän sovittelevampia kannoissaan..
Lenin saavuttuaan huhtikuussa Suomesta Petrogradiin,otti ohjat käsiinsä Stalinilta.
Harvinaisessa anteeksipyynnössään Molotoville Stalin tunnusti:
"Sinä olit Leniniä lähimpänä...kun Leninin piti paeta Suomeen pidättämisen uhassa,mutta minä piilotin hänet (Leninin) Alliluevien lukaaliin,ajatin hänen partansa pois ja ohjasin hänet turvaan.
Leninin siskot, Anna,joka työskenteli bolshevikkien päämajassa ja Nadja odottelivat häntä iltamyöhään asti.
Minä viihdytin naisia matkimalla poliitikkoja ja lukemalla ääneen Tshehovia,Pushkinia sekä Gorkya,kuten myöhemmin luin omille pojillenikin.
Lokakuun 25. päivänä 1917 Lenin aloitti bolshevikkivallankumouksen."

Fiodor Smirnoff junamatkallaan Viipuriin kertasi mielessään tapahtumia vaipuessaan synkkyyteen rakkaan Irinansa menetyksestä.
Hän uskoi koko asuntonsa tulleen hävitetyksi bajoneteilla bolshevikkirosvojen ahneessa kalleuksien etsinnässä.
Igor Malenski oli kironnut kadulla Fiodorin sataan kertaan autonsa varastamisesta,mutta oli käskenyt yhden punarosvoista käydä hakemassa ruumisvaunun Irinan ruumiin poisviemiseksi..Hevosvetoiseen ruumisvaunuun Irina oltiin heitetty ruumiskasan päälle,jossa alimpana makasi teollisuuspohatta Barenkoff.
Pyöreäkasvoinen ja hyvin syöneen näköinen Barenkoff makasi vaunun lattialla ryppyisessä hännystakissaan ja kaulaan sidottu valkoinen kravatti roikkui sivussa silkkikauluksen päällä.Vainaja oli parisen tuntia aiemmin vastustanut bolshevikkiroistojen ryöstelyä asunnossaan ja saanut Naganin kuulan suoraan sydämensä läpi.
Irinan vieressä makasi jäätynyt kerjäläismiehen ruumis,jonka riepumainen vaatetus muistutti pistimillä keihästettyä puuvillapaalia.
Ruumisvaunun kuljettaja sulkiessaan vaunun takaovia katseli kuollutta naista sympaattisesti ja vilkaisemalla punasotilaita lausui päätään pudistaen:
--Ah te ihmiset..te ihmiset..miksi te teette toisillenne tällaista!?
--Ette ole muita kuin murhamiehiä,rosvoja,provokatöörejä,Äiti Venäjän tuhoajia ja vampyyrejä!
Punakaartisotilaat vastineeksi vain röhöttivät pienelle ja luiselle vanhalle miehelle tarjotessaan kadun vierellä toisilleen pullonsuusta ryyppyjä Smirnoffien viinakaapista evakuoimistaan P.A.Smirnoffin tsaarin kaksipääkotkaetikettisistä pöytävodkapulloista.
Eräs punasotilas viinanräkäisellä äänellään hyvästeli ruumisvaunua:
--Me niinkun sovietin teloittajina lopetettiin kolme näistä yhteiskunnan paskoista!
--Mitä vähemmän niitä on,sitä simppelimpää elo on sinulle!
--Me ollaan tapettu kolme kärpästä samalla iskulla...kummastakin yhteiskunnan loispäästä..!


 Lounaissuomalaiseen jokivarsikauppalaan Fiodor Smirnoff asettui vuoden 1918 keväällä.
Hän oli tavannut emigranttipiireissä Helsingissä erään pankinjohtajan,joka oli kertonut yhden valokuvaamon omistajan myyvän velkojensa vakuudeksi kauppalasta menestyvän valokuvaamon laitteineen keskustasta ja asuintalon Röykkälänmäestä.
Pankinjohtaja oli ottanut Fiodorilta maksuksi pienen kultaisen Faberge-munan,jolla pankinjohtaja eli herroiksi 50-luvun alkuun saakka,kuoltuaan kalkkiutuneista verisuonistaan aivohalvaukseen.

Saloa Röykkälänmäeltä 30-luvulla.


jatkuu..  

torstai 15. joulukuuta 2011

Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff 2.Suomikirja.

 Pyhän Iisakin kirkko Leningradissa 1965


Vuoden 1918 tammikuussa Matias äiteineen saapuivat Suomussalmen kirkonkylään,missä osa kyläläisistä sulki oven nenän edestä avunpyytäjille.Heistä tuntui,että suomalaisten tilojen päärakennusten ovia ei aukaista kuin rautakangilla,koska harvassa talossa haluttiin laiskoja puoliryssiä karjalaisia alustalaisiksi.
Vasta viimeisenä oljenkortena Suomussalmen väliaikainen virallinen apulainen pastori Oskari Jussila sai kerätyksi varoja Kovaleffin perheelle junalipunlipun ostoon etelä-Suomeen.
Jussila oli silloin perustamassa Ranualle kunnallista suojeluskuntaa ja hänet tunnettiin porvarien kannattajana ja tulisieluisena oikeistolasipappina sekä kansalaissotaan osallistujana,jonka julistuksia jopa pohjois-Ruotsin Luulajan piispa piti paheksuttavina.
Myöhemmin Jussila palveli myöhemmin Oulun lääninrovastina sekä myös eduskunnassa kokoomuksen kansanedustajana.
Vaikka Jussila oli osallistunut siihen kuuluisaan Vienan retkeen lönnruutilaisena karjalaisen kansan ihannoinaja,hänkään ei tahtonut puolivenäläisiä karjalaisia naapurikseen.
Niitä oli helpompi katsoa etäisyydeltä.
Hän oli tavannut retkellään uutteria sekä laiskojakin karjalaisia.
Kerran häntä oli ristiretkitiellä vastaan tullut vanha karjalaistaata kaksiakselisella lantakärryillä vastaan.
Isäntä oli seisaaltaan,melkein takaviistoon kaatumalla pitänyt ohjaksilla vikuroivaa hevosta kurissa.
Kärryn pohjalla oli mitättömän pieni lantakasa,mihin tuskin talikon piikit peittyivät.
Pastori oli kysäissyt isännältä ,joka oli jo hypännyt  kärryiltä tielle ohjaksilla lautasia läimäytellen,että mikä oli hätänä,kun hevonen melkein nousi takajaloilleen pystyyn.
Isäntä  vastasi:
--"Kah hevo viku,koni viku,ei vedä,kuorma dorogal jiä!"

Lounaissuomalaiseen savilaaksokauppalaan Kovaleffit saapuivat toukokuussa 1918.Kansalaissota oli lopuillaan punaisten vetäydyttyä kauppalasta huhtikuussa,jonka perästä turkulaiset punajoukot olivat käyneet räjäyttämässä kauppalan sekä naapurikunnan Halikon rautatiesillat.
Helsingistä saapunut juna joutui päästämään matkustajat ulos Sähkö -ja Konetehtaan kohdalla pistoraiteella.
Vasta kesäkuussa rantarata avattiin uudestaan siltojen korjauksen jälkeen.
Kauppalassa eräs kaukainen Matiaksen äidin sukulainen ja puuseppä Poutanen oli tarjonnut piharakennustaan vuokralle työtä vastaan.
Matiaksen äidistä melko pian tulikin kauppalan yksi suosituimmista pyykkäreistä Matiaksen kasvaessa ulos polvihousuista isänsä näköiseksi komeaksi mustatukkaiseksi miehenaluksi.Matias kävi läpi Moision pellon alakoulun melko huonolla menestyksellä vilkkautensa takia, päätymällä sokeritehtaalle asentajan apupojaksi .
Siellä hän oppi käyntikausien välissä tehtaan koneiden salaisuuksista,kuten juurikasallassykloonien akseleiden laakereiden vaihdoista ja hänelle jopa luvattiin oikeata asentajan palkkaa.
Levottomana hän kuitenkin haki paikkaa Helsingintielle v.1934 rakennetun uuden Standard-Nobel-funkkishuoltoaseman rasvariksi.
Sokeritehtaalla hän oli syttynyt työväenaatteelle ja liittynyt kansandemokraatteihin taistelemaan porvariston diktatuuria ja fasismia vastaan.Häntä vainottiin työpaikalla tulisten palopuheidensa takia ja joskus jopa heidän mökkiinsä Moisionkosken törmällä suojeluskuntalaiset tulivat uhkailemaan kommunistien paskaisesta lopusta.
Teloitetun isänsä hän oli kieltänyt juudaksena moneen kertaan kapitalistien saappaannuolijana.
Huoltoasemalla hän ei viihtynyt kuin parisen vuotta seistyään talvisin kylmin jaloin huoltomontussa satoja rasvanippeleitä rasvaprässillä ruikkien ja jäätynein käsin mittarikentällä kauppalan herrojen ja rouvien biilien tankkeja bensapistoolillä täytellen.
Hän oli kiivastuksissaan ottanut lopputilin eräänä helmikuisena päivänä, lyödessään kassalla rasvaisen nyrkkinsä paragonlaskupiikkiin huutaessaan omistajalle:
-- Sie et kuules perkeles Noopelin kroisoksien käskymiehen kauaa elä!
--Siun savotas ei työmiehen paskanahka puhistu ees pyhäks vaikka lippees liottelis kyrpäänsä!
Matias oli siltä seisomalta marssinut pihalle rasvaisissa haalareissaan repiessään kämmenestään laskupiikkiä irti.
Punaisen veriviivan hän oli jättänyt lumiselle mittarikentälle kuin varoitukseksi.
Vuonna 1939 Nobel Standard muuttui Essoksi.

Standard Nobel-asema Nummela 30-luvulla
Sotaväen Matias kyllä kävi punataustastaan huolimatta Turun autokomppaniassa, ettei joutuisi metsäkaartiin.
Talvisodan sytyttyä hän vältti kaikenlaista aseenkäyttöä odotellessaan Isä Stalinin voitokkaiden joukkojen marssivan paraativormuin ja messinkiorkesterein Suomenniemen poikki.
Häntä ei yleensä näkynytkään muualla kuin armeijan autojen alta ja häkäpönttöjen luukuilta läpimustana rasvasta ja noesta.
Asentajakaverit kutsuivatkin häntä mustaksi punakaartilaiseksi.

Fiodor Smirnoff
-------------------------------------------
Nobel-nimi ,etenkin Nobelin veljekset tulivat liittymään Fiodor Smirnoffinkin elämään.
Fiodor oli syntynyt Pietarissa v. 1888 Pjotr ja Anna Nikolajevna Smirnoffin perheeseen.
Annan isoisä oli kuuluisan fruntzelaisen upseeriperheen poika Ivan Andrejovitsh Scherner,josta oltiin tehty kenttämarsalkka tsaarin ratsuväkeen ja isä Nikolai Proskurin oli tsaarin suosiosta saanut varakreivin tittelin.
Fiodorin isä oli nimitetty Pietarin Veljekset Nobelin (Ludvig,Robert ja Albert) yhtiön varatoimitusjohtajaksi.
Isän kaukainen sukulainen,myöskin Pjotr Smirnoff Moskovassa oli päässyt tsaarin suosioon erityisenä hovihankkijana P.A.Smirnoffin kuuluisan "valurautasillan" pöytäviinitehtaan perustajana.
Erikoisena piirteenä Nobelien ja Moskovan Smirnoffien kanssa liittyy Ruotsin kuningas Oskar.
Immanuel Nobel ,Ludvigin,Robertin ja Albertin isä oli ruotsalainen "ruudinkeksijä" ,joka oli tarjonnut keksimiään maamiinoja sekä sytytyssysteemejä Ruotsin armeijalle,joihin silloinen kenraalikunta puolustusvoimien rahapulassa ei ollut kovin innostunut.
Immanuelin onnistui myymään niitä kuitenkin Venäjän tsaarin armeijalle,etenkin muuteltuina merimiinoiksi,vaikka ne todettiin olevan yhtä vaarallisia miinanlaskijoille kuten vihollisillekin.
Venäjällä Immanuelille ja veljespojille Ludvigille sekä Robertille avautuivatkin suuremmat markkinat löytämistään Bakun öljykentistä ja Nobeleista pian voideltiin lamppuöljyllä Venäjän Rockefellereitä.
Albert-veli toimi yhtiön talousasiantuntijana.

V.1898 moskovalainen Pjotr Smirnoff sai puolestaan Tukholman teollisuusnäyttelyssä kultaisen kunniakirjan kuningas Oskarilta mainioista pöytäviini-ja vodkatuotteistaan.
Luovutustilaisuudessa olivat mukana kruununprinssit Gustav sekä Karl.
Fiodor Smirnoff kävi koulunsa Pietarin Pyhän Maarian gymnaasissa,mistä niihin aikoihin valmistui myös myöhemmin kuuluisia matemaatikkoja sekä fyysikoita ja hänelle avautui paikka Veljekset Nobelin yhtiössä Pietarissa,joka nimitettiin vuonna 1914 Petrogradiksi.
Fiodor oli aluksi suunnitellut upseerin uraa ja kävi Pietarin ratsuväen sotakoulun,mutta isänä houkuttelemana päätyi Nobelille.
Helsinkiin oltiin perustettu jo v.1876 Naftan tuotantoyhtiö,mikä toimi Veljekset Nobelin Suomen suurruhtinaskunnan lamppuöljyn maahantuonnin ja myynnin uranuurtajana.
Vuosisadan vaihteessa "moottoribentsiinin" myynti alkoi kohota ja Nobelin veljekset saivat keisarilta luvan kuljettaa lamppuöljyä, "bentsiiniä" sekä naftaa Kaspianmereltä Syvärin kautta Lahdenpohjaan Jaakkimassa,mihin oltiin rakennettu suuret varastosäiliöt.
Nobelit olivat tilanneet Ruotsista kuljetukseen tarkoitettuja säiliövaunuja sekä jokitankkereita.


 Laatokan ulappaa Saunaniemestä
Fiodor Smirnoff oltiin määrätty Lahdenpohjan Naftan varastoalueen ylivalvojaksi ja samalla hän ostanut itselleen huvilan pohjois-Laatokan rannalta läheltä kylää.
Hän oli mennyt naimisiin punatukkaisen kenraalin tyttären Irina Sokolovin kanssa vuonna 1914.
Hän oli tavannut Irinan eräissä tanssiaisissa,missä chevalierkaartin upseerit oli tanssittaneet hienostoneitejä.
Irinalla oli ollut tarjolla paljonkin upseerikunnan courteureja.
Elämä Fiodirille ja Irinalle häiden jälkeen oli ollut yhtä satua.Uuden kodin he olivat perustaneet Pietariin Ulitsa Kirolnajan komeaan kerrostaloon ja kesäkodin Lahdenpohjan rantahuvilaan.
Kesäisin Fiodor ja Irina kahlasivat hunajakasviniityillä kuvaamassa luontoa.
Fiodor oli innokas valokuvaaja ja Irina taitava akvarellimaalari.
Lahdenpohjan maalaismaisema oli maalauksellista, täynnä ahoja,metsiköitä,lahdekkeita,lehtoja,vuoria ja kallioita.Rakennukset olivat siroja,kevyitä ja teräväkulmaisia sekä yhtä koristeellisia kuin luontokin.

Idyllistä Laatokan Karjalaa

Idyllistä Karjalaa samasta kuvasta.
Juhart 2011
Vuoden 1917 syksyllä Smirnoffien Ulitsa Kirolnajan asunnossa  tunnettiin levottomuutta,vaikka toivottiin työläismellakoiden loppuvan ensimmäisen kahakan jälkeen.
Ensimmäinen vallankumousyritysaalto oltiin kukistettu Pietarissa ,viidensadan mellakoitsijan kuoltua ratsuväen sapeleihin.
Jo keväällä maaliskuun 17. päivänä 1917 Emanuel Nobel,Ludvigin poika,joka isänsä kuoleman jälkeen otti Nobelien yrityksen hoitoonsa,tapasi  Petrogradin Hotel Europassa kenraaliluutnantti G.A.Mannerheimim.
Kenraali oli  kaartinratsuväkiprikaatin komentajana Varsovassa ja tullut käymään asioille Petrogradiin. Hotellin portieri oli kehoittanut Mannerheimia poistumaan vilkkaasti,koska bolshevikit olivat etsimässä valkoupseereita..
Emanuel Nobel oli tuonut kenraalin Nobelien johtokunnan kokoukseen,missä Fiodorkin oli juuri ollut käymässä.
Nobelien suuri suomalainen luottomies Karl Wilhelm "Vasilavit" Hagelin Helsingistä oli myös paikalla.
Emanuel oli käynyt hakemassa Mannerheimille siviilivaatteita ja kehoittanut kenraalia häipymään Petrogradista mitä nopeimmin ja tämä ajattelikin poistua kaupungista Viipuriin junalla Petrogradin Suomen asemalta.
Emanuelin kanssa oli kenraalia ollut saattamassa Nobelien ranskalainen edustaja Eugene Beaux,joka oli palannut sotapalveluksesta Ranskasta.
Seurueen ehdittyä Mars-kentälle,yksi bolshevikkisotilas tuli näiden perässä kysymään oliko yksi herroista upseeri.
Beaux vastasi,että on näyttämällä ranskalaista sotilaspassiaan,sotilaan tehtyä kunniaa ja poistumalla.
Beauxin nokkeluuden ansiosta Suomen tuleva vapautuminen tsaarin imperiumista oli ratkaistu ainakin vapaussodan päällikön suhteen.
Mutta Mannerheim palasi vielä takaisin Puolaan.

Karta över Sankt Peterburgh 1910-talet

Mannerheim nuorena Nikolain
ratsuväenkoulun kadettina.
Joulukuun 3. päivänä 1917 Smirnoffien perheessä oltiin tunnettu levottomuutta.
He olivat jo pakanneet valmiiksi Viipuriin  muuttoa varten.
Mellakka-aalto ja bolshevikkien ryöstely oli levinnyt kaikkialle.
Smirnoffien Ulitsa Kirolnajan talon eteen oli ajanut iso tynnyrinokkainen DeDion Bouton-henkilövaunu,mistä nahkatakkinen ja pistooleita heiluttava bolshevikkiryhmä syöskyi kivitalon pääovesta sisään.
Fiodor oli käskenyt Irinaa pukeutumaan ja juoksemaan rakennuksen takaportaita pitkin heidän Dureya-autoonsa,mikä oli valmiina odottamassa sisäpihalla.
Fiodor oli pakannut vasikannahkalaukkunsa kassakaapin sisällöllä,mikä käsitti suuren määrän ruplia,Nobelin osakekirjoja ja arvoesineitä.
Rynnätessään Irinan perässä käytävälle, portaikosta kuului aseiden kolinaa,huohotusta ja saapasnaulojen paukuntaa marmoriaskelmilta. Fiodor oli avaamassa hissikorin taitto-ovea ja vetänyt Irinaa sisään,koska portaikko oli täynnä bolshevikkiroistoja,jolloin rouva jäi turkishihastaan kiinni taitto-oven metallipalkeeseen.
Kerrosasanteelle tunkeutunut rosvojoukko tulisilmäisen johtajan perässä riuhtaisi Irinan hissiovelta,jolloin tämän ranne aukesi.
Joukon päällikkö repäisi Irinan kädestä nahkalaukun,missä tämä piti perintöjalokiviään ja tyhjensi sen marmorilattialle .
Rosvopäällikkö huusi Irinalle:
--Kta tam?
--Mitäs tämä on?-----ja ampui Naganillaan Irinaan takaapäin niskaan.
Fiodor näki viimeisen kuvan rakkaasta Irinastaan painettuaan hissin nappulasta alakertaan,jolloin vaimo makasi hervottomana nahkalaukkunsa päällä,veren vuotaessa marmorilattialle jalokivien päälle.
Hän kuuli hissikorin laskeutuessa pari laukausta alas hissikuiluun,luotien lävistäessä selkänsä takana olevan peilin.
Käytävässä kaikui bolshevikkijohtajan varoitus:
--Minä Igor Malenski.uuden Leningradin yhdeksännen Sovietin komissaari...saan vielä sinut Fiodor Smirnoff käsiini!!

Ikuinen tuli Pietarin Mars-kentällä



jatkuu...

tiistai 13. joulukuuta 2011

Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff.Suomikirja.

Valokuvaaja Smirnoff  Helsingintiellä v.1950.
Juhart 2011.
Fiktio
--------------
Kirjoituksen emigranttihenkilöt ja paikannimet ovat mielikuvituksen tuotetta..

Jokivarsikauppalalla on aina ollut omat pienet suurmiehensä sekä suuret pikkumiehensä,jotka antoivat lisäväriä savilaakson harmauteen.Seurakunnan pastori oli törmännyt sielunpaimenen polullaan moneenkin muualta maasta ja jopa muilta mailta vierahilta kauppalaan muuttaneisiin.
Pastoria oli aina kiinnostaneet vierasheimoiset muuttajat,koska itsekin oli polveutunut "viäräleukaisista" savolaisista tuohikonttiselkäisistä matkasaarnaajista.
Yleensä savolaiset ja karjalaiset eivät ole koskaan sopeutuneet naapureiksi toistensa ylipuhumisessa,mutta lounaissuomalaisessa rannikkokaupungissa liukkaat ja iloiset karjalaisevakot kaikista vastoinkäymisistään huolimatta olivat pastorin mielestä tervetulleita värittämään jäyhää ja harvasanaista seurakuntaa.
Moni muu terminaalisesti kotikonnuiltaan karkoitettu heimo ei olisi pystynyt aloittamaan eloansa tyhjästä vieraalla maalla samanlaisella hilpeydellä sekä nonshalanttisuudella kuin karjalaiset.
Pastoria itseään oltiin kutsuttu sudeettisavolaiseksi ja hän tiesi miltä tuntui saarnata kivikirkon saarnastuolista lupsakkana savolaispastorina silmiensä alta lounaissuomalaisen kyräilevän seurakunnan silmätikkuna.
Kestikin melko kauan,kunnes seurakunnassa hyväksyttiin vierasheimolainen pappi,joka osasi olla jopa hauska ja kansanläheinen vertauksillaan sekä letkauksillaan.

Kauppalan kaduilla pastori joutui useasti kasvotusten itänaapurin ja entisen Jatkosodan vihollisensa kieltä puhuvien emigranttien kanssa,joista yksi oli pietarilainen vapaaherra ja valokuvaaja Fiodor Smirnoff ja toinen vienankarjalaisesta Kalevalan kylästä evakkoon lähtenyt Matias Kovaleff.
Kauppalasta löytyi myös venäläissyntyperäisiä Kusnetsoffeja ja Sagulineja sekä yksi etelävenäläinen tataari ja nahkakauppias Bädedrinoff,jota kutsuttiin kansanomaisesti Tattari-Paavoksi.
Pikkupoikana pienessä pohjoissavolaisessa Iidensalmen kauppalassa hän oli oppinut tuntemaan vaeltavia laukkuryssiä,jotka muistuttivat pitkäpartaisia shamaaneja,noitien jälkeläisiä ja rasputineja.
Jopa omaan savonkieleen venäläisillä ja venäjän kielellä on ollut aikojen saatossa valtava vaikutus.
Hänen oma arkkutimpuri-isänsäkin Venäjän vallan aikana oli työskennellyt lastiproomun kansipuosuna Iidensalmen ja Pietarin väliä uutta avattua Saimaan kanavaa edestakaisin seilaamalla..
Niiltä reissuilta Iidensalmen Sandelsinkadun matalaan puutaloon isä oli tuonut kotisavonkieleen venäläiset holotnat,harasoot,savotat  ja toprahujat.
Bysanttilainen kulttuuriraja maantieteellisen itärajan tuntumassa liippasi syvemmälle Savoon sekä Savo-Karjalaan,koskettamalla syvälle suomalaisen turpeenkääntäjän hermoon..
Jos ajatellaan,mitä itäinen ja läntinen entinen suurvalta oli hyötynyt takapajuisesta puskuriagraarimaasta,niin  sitkeästä ja katajaisesta sekä työtä pelkäämättömästä kansasta saatiin ainakin ilmaista miestyövoimapotentiaalia tsaarin imperiumien sodankäyntiin pakkovärväyksellä.
Maa oli vaikeasti viljeltäväkin,etenkin Savossa kelometsineen,soineen ja kivipeltoineen,tuhansien järvien katkoessa maataipaleet vesikuljetuksiin.
Itse kansa koostui maantönkijöistä,metsästäjistä ja kalastajista,joidenka kuuluisa sisuuntuminen luonnon kanssa melskaamisesta tuli ulos känsinä kouriin ja syvinä ja ahavaisina juovina sänkisiin kasvoihin.

                               Suomalainen sisu...Ensin oli suo,kuokka ja Jussi...

Vänrikki Stoolista pieniin rumpalipoikiin värvättiin valtamaiden sotaväkiin,mutta suomalainen sotamies oli parantumaton purnari,oli sen esimiehenä ruotsalainen taikka venäläinen upseeri sekä viimeisessä sodassa Tuntemattoman Sotilaan karjalainen kersantti Rokan Antti.
Silti tsaarin hirmuvallan edustaja kenraalikuvernööri Bobrikoff kaatui yhden suomalaisen saksalaisemigrantin jälkeläisen Eugen Schaumanin  eikä Jussi Pöksyläisen pistoolin luotiin.
Schauman ruotsalais-saksalaisista sukujuuristaan ja nimestään huolimatta oli kiihkeä fennomaani.
Suomalaiset saivat kiittää itsenäisyydestään V.I.Leniniä ja hänen bolshevikkejään.
Silti kommunismi ei iskenyt suomalaisen maajussin kalloon,koska tämä halusi olla oma isäntänsä omalla raivatulla maallaan.
Kaupunkien urbanisoituessa ja teollistuessa tehdassaleissa kuiskailtiin työväen valistuksesta ja demokratiasta,jota sanaa kaupunkien punaiset saarnamiehet yrittivät levittää maankääntäjille,onnistumatta.

Venäjältä lähti maanpakoon bolshevikkivallan alta Suomeen moni pietarilainen aatelinen,vapaaherra, valkoupseeri ja varakas sekä oppinut.
Suuri osa näistä pakeni Saksaan,Ranskaan ja sieltä vielä Yhdysvaltoihin.
Berliiniläiseen ja pariisilaiseen kultturi- sekä sosieettielämään venäläisillä emigranteilla oli suuri vaikutus.
Hampurin satamasta moni varakas venäläisemigrantti matkusti I luokan hytissä New Yorkiin,köyhempien venäläisjuutalaisemigranttien matkustaessa täyteen pakatuilla alakansilla kohti Uutta Maailmaa,välistä käymällä hengittämässä happea keuhkoihin yläkannelle,ettei tukehtuisi ennen Vapaudenpatsaan näkemistä.

Matias Kovaleff
---------------------
 Matias
Juhart 2010
Kuten edellä tuli mainittua kahdesta lounaissuomalaiseen kauppalaan saapuneesta itäemigrantista,niin kertomuksen ensimmäinen sankari on nimeltään Matias Mikhail Kovaleff.
Hän syntyi Iisakki Kotilaisen maatilan arentmiehen eli maanvuokraajan Konstantin Kovaleffin perheeseen vuoden 1907 syksyllä Kalevalan kylässä ,Kuitujärven rannalla Vienan Karjalassa,mistä variksenlentoa oli noin sata kilometriä matkaa länteen Suomussalmelle.
Kotona puhuttiin venäjää ja vienankarjalaa..
Kylä oli vallankumousta ennen venäläistynyt ja tilallinen Iisakki Kotilainen oli joutunut paikallisen venäläisen maataloustarkastajan painostuksesta vuokraamaan osan tilastaan Konstantin Kovaleffille,joka oli tullut sinne maatyöläisenä Pavlovin pikkukaupungin liepeiltä entisen Pietarin eli nykyisen Leningradin eteläpuolelta.
Ja näin tapahtuikin kuin ihanteellisessa venäläisessä työläisdraamassa,että Iisakki Kotilaisen  navetta-apulaisesta,karjakko Siiri Nykäräisestä tuli komean mustakiharaisen tilallisen Konstantinin suosittu ja näin Karjalaa sekä Venäjää yhdistettiin Kalevalan kylän soutsinassa ortodoksisessa liitossa,missä avioeroa katsottiin enemmin kuolemansynniksi kuin aviorikosta pyhässä allianssissa.

Vuoden 1917 syksyllä Matiaksen ollessa 10-vuotias liinatukkainen paimenpoika,maatilalle ajoi autoilla kolonna punalippuisia ja vahvasti aseistettuja bolshevikkeja.Poika pelkäsi punahihabanderollisia ja nahkatakkisia bolshevikkibandiitteja, piiloutumalla laudoitettuun maakuoppaan,missä tilalla varastoitiin maitoa,voita ja juustoja.
 Sieltä hän seurasi,miten tilallinen Iivari Kotilainen sidottiin talon pihalla lipputankoon ja sytytettiin traktoripetroolilla tuleen.
Kotilainen ei kuollut pelkästään tulesta,vaan myös vodkahumalassa hurraava ja melskaava rosvojoukko käytti vangittua  pilkkaanammuntamaalitauluna sekä pistinsäkkinä.
Matias muistaa ikuisesti bolshevikkien johtoauton merkin,mikä kullattuna seisoi vinosti tynnyrinmuotoisessa jäähdyttäjässä..."DeDion-Bouton" ,jolla hänen isänsä vietiin raudoissa tulisieluisen bandiittijohtajan Igor Malenskin käskystä ammuttavaksi lähimetsään.
Matias kuuli metsästä parisen laukausta,minkä jälkeen sivutieltä kolonna palasi valtatielle,häviämällä yhtä nopeasti kuin tullessaan pölypilveen.
Punalippukolonnan lähdettyä tila muutettiin kolhoosiksi,jonka päälliköksi oltiin pantu neuvoston päätöksellä Kalevalan kylän bolshevikkisuutari.
Matias ja tämän äiti pantiin huutolaisiksi kantamaan Kovaleffin pirunmerkkiä otsassaan.

 Kustodiev.Bolshevikki






1912 DeDion Bouton
Juhart 2011
jatkuu...

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Jouluakka ja uskonsotilas.Suomikirja.

 Santa 1908

Pukin nokkamörkö
Pappilan Jussi uskoo vielä tänäänkin joulupukkiin,vaikka kaikkeen muuhun uskominen iän mukana on alkanut horjua.
Joulupukki hänestä on ollut paljon anteliaampi kuin luterilainen ylituomari,joka on tupannut tyrkkimään papinpoikaa joskus liikaakin nokalleen.
Joulupukki myös on hitsannut pelkokuvia pojan aivoihin Jussin koko elämänkaaren ajaksi.
Ensimmäinen kuva joulupukista hänen mieleensä oli jäänyt vuoden 1952 joulukuulta,jolloin torin varrella Horninkadulla Axelssonin talouskaupan ikkunaan asetettiin puolisen metriä korkea joulupukki,joka sähkön avulla käänsi päätään,avasi suutaan,nosti toista kulmakarvaansa ja saappaankärjellä koputti näyteikkunaan.
Ihan oikeasti Jussi uskoi tämän joulupukin olleen saman valepukuisen sähkömarionetin,joka syksyllä Hurstin hedelmäkaupan näyteikkunassa oli puettu mustaan frakkipukuun ja silinterihattuun ja joka piti käsikoukussaan herrasmiehen kultanuppista kävelykeppiä.

 Näyteikkunamarionetti
Juhart 2011
Samalla tavalla vatsatapuhujien marionettinuket liikuttivat alaeukojaan ja kulmakarvojaan.
Kaikista maailman uskovista lapsista joulupukki asui Korvatunturilla ja jota yksikään lapsi ei näe pistämässä lahjoja kuusen alle.
Amerikkalainen joulupukki taas lensi pororeellään kaikkien huushollien katoille, pakottamalla paksun itsensä savupiipuista sisään edes tuhraamatta punaista virkapukuaan.
Amerikkalainen pukki ei asunut missään Korvatunturilla,vaan kanadalaisella napapiirillä,mitä Dean Martin kutsui amerikanmurteella laulussaan "Winder Wonderlandiksi".
Jussia ihmetytti jouluaattoiltana monet pyöräilevät pukit,joidenka hän näki pappilan ikkunasta siksakkaavan pyörillään Torikatua pitkin,myrskylyhtyjen kilistellessä putkirunkoihin.
Useat pyöräilevät pukit poliisimaija keräsi yöputkaan kinoksista selviämään isien tarjoamista jouluglögimukeista.
Keväällä poliisien huutokaupassa huudettiin kymmeniä pukkien kinoksiin unohtamia ookapyöriä.

Viisivuotiaalle Jussille jouluaatto oli yhtä vilsekettä,isän lämmittäessä pappilan viittä pystyuunia ja yksin koristellessa joulukuusen.
Siihen perheen muilla jäsenillä ei ollut osaa eikä arpaa,vaan toimenpide katsottiin hengenmiehen privaatiksi etuoikeudeksi.
Kuuseen lapset eivät saaneet koskea,vaan katsoa kaukaa,miten pienet vahanaamaiset ja villalankakehoiset tontut roikkuivat hirtettynä kuusenoksilla maapallon lippujen ja vahakynttilöiden seassa.

 Jouluaaton iloa
Juhart 2010
Äiti hääräsi keittiössä pyykkäri-Hilkan kanssa jouluruokien valmistuksessä ja kyökistä levisi pappilaan joulukinkun,lanttulaatikon sekä piparkakkujen kutkuttavat tuoksut. Äiti oli jopa loihtinut oikean karjalanpaistin valurautapannuun,Jussin käydessä pihistämässä kyökin pöydältä piparkakku-ukkojen ja -akkojen rusinasilmiä  ja rusinanapoja.
Isäpastori kaiken kiireen välissä kävi pistämässä itsensä makuulle työhuoneensa sohvalle,panemalla pahkaisen Rukajärven rintamatuhkakupin valkoisen papinpaitansa rinnukselle sekä pikku-Bostonin pajuholkkiin.
Aattona hän ei raaskinut sulkea silmiänsä pikkutirsoissa,missä kuusikossa sota-ajan väijyvät vanjat voisivat yllättää hänet päiväpainajaisissa.
Niitä painajaisia kenttäpappi oli nähnyt viimeiset seitsemän vuotta sodan päättymisestä.
Isä oli pannut vanhan Philipsin kaappiradion päälle jouluaaton hengellisten laulujen kuunteluun ja melkein torkahtanut,kun Turun kaupungin pormestari oli julistanut joulurauhan koko maahan..
"Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto!".
Jussi-poika katseli salin kulmaikkunasta aattopäivän tummentumista lumituiskussa.
Torikadun maitokauppaa oltiin sulkemassa ,äkkiliikkeisen "talonnaisen" Putkosen Hannan luutiessa rappuja ja katuosuutta puhtaaksi alaslaskevasta lumesta,mustanruskean sekarotuisen Tessu-vahtikoiransa käydessä kusaisemassa Marttilan talon kivijalkaan talon tanskandogin jättämän  hajunläiskän päälle..
Marttilan kulmatalon olohuoneen ikkunoissa paloivat sähkökynttilät,joita isäpastori piti luonnottomina kaupallisina humpuukeina. Pappilan ikkunoissa paloivat aidot vahakynttilät lasimansettien päällä ja ainoa sähköinen pappilan joulukoriste,paperinen joulutähtilyhty hehkui oranssinpunaisena Torikadun kulman erkkeri-ikkunasta.
Sen piti kuvata Beetlehemin johtotähteä.

Talvipäivä pappilan kulmalla
Rakisaaren Volvobussi ajamassa torille.
Juhart 2009
Rakisaaren lähiliikenteen keltavihreä bulldog-Volvobussi ajeli viimeistä lenkkiään Ylhäisiin papattamalla Hesselmanndiiselillään, kääntyessään Kirkkokadulle lyseon kulmassa..
Joulupäivänä linjuri ei kulkisi.
Vasta joulupyhien jälkeen onnikka aloittaisi äänekkään papatuksensa, kauppalalaisten käydessä täyttämässä ruokakommuuttejaan sekä viinakaappejaan Uudenvuoden viettoon.
Onnikan laiha ja silmälasipäinen kuljettaja opetti ajotaitoa pappilan vastapäätä sijaitsevassa Pelkosen talon Uudessa Autokoulussa tuuriensa välissä.
Jussi oli aina ihaillut tämän harmaata ajurinpukua ja komeata Suomen Autoklubin koppalakkia sekä autokoulun tummanruskeata 1934-mallista Chevrolet Master-kouluautoa,jonka ympärillä kulman lapset kesällä leikkivät kuurupiiloa.
Letukan konepellillä lensi Packardista lainattu kromikurki.

 Kuurupiilolla Pelkosen talon edessä.
Juhart 2004.
Jussi kuuli isän kuorsaavan sohvalla ja korahtelevan unipepsiassaan,äidin pannessa keittiössä koivupuusta tehdyn radioämyrilaatikon nappulasta joululauluja kovemmalle.
Kaiutinlaatikkokomeuden oli tehnyt Myllynkivitehtaan puuseppä Markku Blomqvist,joka lauloi baritonia Salon Laulusepoissa.
Äidillä oli oikeassa korvassa kuulovika,joku vasaran ja alasimen yhteen luutuminen,Jussin ihmetellessä oliko hänenkin omassa korvassaankin samanlaiset sepänpajan vehkeet,kun korvat vinkuivat äidin tukkapöllyistä kuin Motalan asemalta pois viritetty ularadio.
Ilmeisesti äidin korvassa soivat joulupukin pajan äänet.

Kello neljältä pappilan touhut hiljenivät naisporukan valmistautuessa ensimmäisenä saunaan menoon.
Tiilikivinen sauna sijaitsi pihan perällä eikä sitä nähnyt lumituiskussa lasten makuuhuoneen ikkunasta narulla roikkuvien jäätyneiden lakanoiden takaa.

 Pyykkäri-Hilkka ja pappilan sauna
takana v.1952
Juhart 2010
Pyykkäri-Hilkka oli saanut äidiltä palkan avustaan,lähtiessään kahlaamaan lumituiskussa itäkauppalan Muurlan tullin vuokrakasarmin asuntoonsa oman joulunsa viettoon poikaystävänsä Simon, Kuiron leipomon lyhytkätisen taikanatekijän kanssa.
Hilkka lauloi sopraanoa ja Simo tenoria kirkkokuorossa.
Jussin seuratessa Hilkan taapertavaa kahlaamista haalistuneen harmaassa ulsterissaan ja haaleanmustassa baskerissaan lumisella katukäytävällä Torikadulla Lundelinin pikku-Shellin kulmalle,pyykkäri muistutti kävelevää pingviiniä Pohjoisnavan jäälautalla,kunnes katosi lumipyryyn..
Pappilassa vietettiin minimalistista jouluaattoa,missä ei prameiltu kuusenkoristelussa eikä jouluruokapöydän prameassa kattamisessa.Jouluruokaa oli joululaulunkin mukaisesti monenlaista kinkun ja lanttulaatikon väliltä.Jeesuslapsen Raamatun mukaan kerrottiin olleen syntynyt neitseellisesti seimessä vaatimattomassa tallissa,minkä mukaan vanhemmat körttikasvatteina vieroksuivat ylenpalttisuutta joulunvietossa.
Neitseellisyydestä Jussilla ei ollut paljoakaan tietoa, yhdistämällä sen neitimäisyyden kanssa ja miten äiti oli opettanut pappilan tyttöjä niiaamaan nätisti...
Ilmeisesti Neitsyt Mariakin oli niiannut Herralle Uudessa Testamentissa.,mutta Saara taas Vanhemmassa Testamentissa oli nauranut,kun Herra oli koetellut häntä..
Joulun prameudesta Jussi oli saanut hyvän kuvan  naapurin pöksytehtaan johtajan modernista asunnosta ja kultapalloilla koristetusta kuusesta,missä oli enemmän tinapaperia kuin rekallisessa Fazerin sinistä suklaata.
Niiden H-Fi-grammarikaan ei soittanut hengellisiä joululauluja,vaan Bing Crosbyn White Christmasia,Jingle Bellsejä ja Rudoph The Rednosea,joita jenkkikruuneri lauloi mutkille leveillä Amerikan ällillä kuin kaalet.
Äitipastorskan puolikuuroille korville se oli hirvittävää rummutusta.
Pappilan kuusessa roikkuivat Mauri Bergrothin siirtomaatavarakaupasta ostetut punaposkiset omenat ja kuusen vahakynttilät oltiin isän taiteellisella papinsilmällä asennettu hopeisille alligaattorisuisille jalustoille,joidenka lasimanseteille steariini valui kuin itkevän tahkojuuston kyyneleet..
Äidin kapioina saamat villalankaiset ja vahanaamaiset tontut roikkuivat kynttilän valossa oksilla ja niiden ryppyiset ja monien vuosikymmenien talikynttilöiden savustamat kasvot olivat muuttuneet vanhoiksi pontikankeittäjien naamareiksi.
Jussi ihaili kuusen aitoja vahakynttilöitä ja siskojen usuttelemana..että "et uskalla..eikä varmana polta näppejä"....  panna sormensa liekkiin..ja niin se vaan poltti.
Laastarinäppisenä hän myöhemmin pääsi avaamaan kuusen juurelta pehmeitä paketteja.
Jussin perääkin kihelteli illalla äidin pyykkikepistä,koska salin nukkamatonnurkka oli palanut rei'ille kuusesta pudonneesta talikynttilästä,yritettyään sytyttää bengalitikkuja kuusenoksilla sampotikuilla näppejään kärventämättä.

Joulusaunan perästä jouluateria oltiin katettu ruokasalin pöydälle pellavaliinalle.
Pöytää valaisi punainen puusta sorvattu juutalainen seitsenhaarakynttelikkö.
Radiosta kuului pappilan pakollisia ja kauniita teutoonisia joululauluja kuten Stille Nachtia sekä Oo Tannebaumia,Jussin katsellessa isän silmäkulmien vettymistä.
Naapurin lyseon saksankielen tuntiopettajana isä vain kuiskasi hiljaa..Ach so schön!
Isän korvissa humisivat lisäksi vanhat Berliinin olympialaisten muistolaulut ,Annemariet, Erikat ja Fahne Hohit,joita Jussi oli kuullut isän joskus laulelevan mökin puunhakkuussa..
Jussi olisi halunnut yhtyä uhallakin laulamaan ruokapöydässä omaa versiotaan Joulupukki-laulusta...."parta,poikki.silmä puhki"...muttei oikein uskaltanut,koska äidille sekä isälle pukki tuntui olevan joku pyhä asia..
Lasten vehkoillessa omiaan ruokapöydässä isä suhautti huuliltaan täyttä hiljaisuutta,radiosta kuuluessa Wiener Singerknabeneiden eunukkimaista ja tyttöäänistä joululaulantaa sekä sen jälkeen Cantore Minorsien kuorojoululauluja Helsingin Tuomiokirkosta,isän heilutellessa kaaressa etusormiaan kuoronjohtajan puikkoina kuin hyvä haltiatar taikasauvaansa Lumikille..

                                  Jouluyö,juhlayö. Johanna Kurkela

Jussi oli tehnyt edellisenä uutena vuotena samanlaista temppua bengalitikuilla eli tähtipuikoilla ja polttanut etusormen ja peukalon päänahat,mutta tähtisade oli ollut komea.
Isän Jerusalemista ostama seitsenhaarainen juutalainen kynttelikkö paloi kauniisti ruokapöydän keskellä.
Isä oli siirtänyt sen työhuoneensa kirjahyllystä hebrealaisen tooralaatikon vierestä juhlapöytään.
Kynttelikkö somisti ja juhlisti symboolisesti Juudean kuninkaan syntymäpäivää,vaikka Mestarin syntymämaassa ei myöhemmin uskottu miehen ihmetekoihin monien partaisten opetustaatojenkaan kertomina monina versioina ihan kirjaan sidottuna.
Roomalaistenkin mielestä hän oli ollut vain vähäisempi palestiinalainen terroristi.
Juutalaisille tärkeimmät juhlat olivat Hannukat ja Birvamatshit,joista jälkimmäisessä  pikkupojilta vietiin pippeleistä esinahat synagoogan kellariin säilöttäväksi.
Näin Jussi oli kuullut isän vitsailleen piispoille piispantarkastuksessa..."ja sitten me papit taas naurettiin!"

Äiti oli tyttöjen kanssa kantanut höyryäviä laatikoita pöytään pannunalusille,joulukinkun seistessä keskellä rapeanahkaisena.
Joulurosolli ja vanhanajan aladoobi kylminä ruokina oltiin asetettu pöydän päähän.
Saunanpuhtaat sunlightihot sekä -hiukset antoivat tuoksuillaan kontrastia vaatekaapista otetuille pyhävaatteille,joista tuoksahti mieto koipallojen haju
Papinperheen jouluateriointi sujui vakaassa sekä hartaassa tempossa.Puhuminen oli täysin kiellettyä vakavan seremonian aikana.
Itäkauppalasta saapunut isän vanhempi osuuskaupanhoitajasisko ja papinperheen täti tukevassa hahmossaan oli ahtanut itsensä tiukkaan jakkupukuun,mikä kiristyi entisestään keskivartalosta kymmenen eri ruokalajin ahtaamisesta .
Isällä ja Aune-tädillä oli ihmeen hyvä ruokahalu,äidin kerrottua lapsille niiden kärsineen nälästä pula-aikana.
Olivat kuulema kerjänneet äidin isän Kalle Kauppisen puodin portailla Iisalmessa "kuivoo leipee" yhdessä Edvin Laineen velipoikien kanssa.
Seurakunnan vanhapiikadiakonissa Piiraisen Toinikin oli kutsunut itsensä pappilan jouluruokailuun eikä äitipastorska ollut kehdannut kieltää tulemista näin rauhanjuhlan aattona vihanaiseltaan.
Aune-tädillä oli kyllä hyvä ruokahalu ja syödessään tämän jakkupuvun kauluksen päällä lepsuttivat kaksoisleuat vilkkaasti savonkielisinä.
Yleensä jouluaterioilla äiti oli kehottanut lapsia olla syömättä itseään älyttömiksi ,isäpastorin jo availlessa virkahousujen sepalusahakaa.
Aune-tätikin puhalteli permanenttikiehkuraa otsaltaan sivulle pieni hiki kasvoillaan haarukoidessaan viimeisiä kinkunsiivuja punattuun suuhunsa..
Puna oli punajuurirosollista.
Lapsistakin moinen ahtaaminen tuntui ylellisyydeltä muistellessaan edelliskesäistä dieettikuuria isän ostettua kuukauden papinpalkalla Turusta mittapuvun.Silloin töpättiin kuukauden verran keitettyjä perunoita muikunsuolaveteen.
Jälkiruoaksi äiti tarjosi rosterisissa maljoissa kullanvärisiä ja sokeroituja lakkoja panemalla kullekin nokarellisen vispikermaa maun kiihoituksksi.
Isäpastori kehuikin äidin lakkoja pisteenä I:n päälle,nostelemalla housujaan kädet taskussa ja painuessaan työhuoneensa kautta Kotimaa-lehti kainalossa vesiklosettiin.
Äiti oli useasti nuhdellut isää älyttömästä juhlaruokien mässäämisestä,kutsumalla pastoriaan lämpimästi läpipaskoksi kilinmahaksi

Kun joulupöytä oltiin korjattu ja siistitty äidin vielä hieroessa vimipulverisella ja märällä rätinkulmalla rasvaläikkiä pellavaliinasta,isä istuutui kiikkustuoliin ruokasavuille.
Äiti oli palannut keittiöön lastaamaan pesualtaasta lautasia kuivauskaappiin.
Toini-diakonissa oli samoin keittiössä auttamassa itseään... panemaan ruoanrippeitä alumiinirasioihin,jotka tämä kantaisi kirkkokonttorin takaiseen yksiöönsä omiksi jouluherkuikseen.
Saidalle ja viekkaalle Toinille kaikki ilmainen oli kotiin päin.
Ja sitä äiti vihasi.

Tupakoituaan isä käski vanhinta siskoa Riittaa lukemaan Luukkaan jouluepistolan.
Muita kahta lasta Anna-Kaisaa ja Jussia hän käski olla nahistelematta nojatuoleissa. Perheen toiseksi nuorinta tytärtä ei tarvinnut komennella,koska tämä istui kiltisti punaisessa mekossaan ja punarusetti päässään Asko- sohvalla.
Keittiöstä ei enää kuulunut astioiden kolinaa.
Nuorin sisko istui Aune-tädin sylissä potkimassa virkatuilla vauvantossuilla jouluruoalla ahdettuun osuuskaupan hoitajan mahaan,päästämällä röyhtäyksellä vauvanruokanäytteen jakkupuvun kullatulle Kalevala-kaulubrossille.
Isosisko aloitti:
"Ja tapahtui niinä päivinä,Kyreniuksen ollessa Juudean maaherrana,että keisari Augustukselta kävi käsky,että koko maa oli verolle pantava..."
Ovikello soi.

 Holy family

--Kukasse ny joolu-uattona kehtoo häerihtöö jooluraahoo?
Isäpastori ärähti nousemalla seisomaan kuullessaan meteliä eteisestä.
Isä istuutui takaisin keinutuoliin kuullessaan äidin keskustelua jonkun vieraan kanssa..
Keskustelun kohotessa meteliksi ja oven kiinni paiskaamiseksi isä nousi uudelleen keinutuolista seisomaan salin matolle.
Lapset utelivat isältä kuka siellä eteisessä mahtoi metelöidä.
--Noh..se taetoo olla se jooluakka,mikä tulj tuuraamaan tänä jooluna sitä joolupukkija,joka makkoo flunssassa Korovatunturilla!
Isä rauhoitteli säikkyjä lapsia.
Jussi oli jo varmuudeksi piiloutunut salin ikkunaverhon taakse.
Vain ruskeat boksatut solkikengänkärjet kiilsiivät verhonhelmojen alta.
Poika pissasi housuihinsa suuressa jouluakan pelossaan.

Äiti oli kertonut myöhemmin isälle makuuhuoneessa,mitä ovella oli tapahtunut.
Hän oli ollut makuuhuonessa tiskaamisen jälkeen panemassa päälleen jouluakan vaatteita.
Pastori oli kieltäytynyt kunniasta olla perheen pukkina,koskei sellainen puolipakanaisena sopisi papin arvolle.
Tästä he olivat useana jouluna tapelleet.
Äiti oli pannut päällensä vanhan lammasnahkaturkin.minkä karvavuorin hän oli kääntänyt päällipuoleksi.
Lampaankarva haisi eltaantuneelta lampaan pakaralta..
Päähänsä äiti oli pistänyt vanhan, isänsä omistaman koivistolaiskarvalakin väärinpäin ja leukansa hän oli sutinut mustaksi pönttöuunin kipinäpellille pudonneella hiilellä.
Jaloissa hänellä oli vanhat isänsä narisevapohjaiset ja saapasrasvalle tuoksahtavat pitkävartiset lapikkaat.

 Aune-täti soppakanuunan hoitajana keittiölottana sota-aikana
Juhart 2010

Äidin isä Kalle Kauppinen Viipurin
torilla
 lapikkaissaan v.1935.
Juhart 2010




Keittiön komerosta äiti oli vetäissyt postisäkin,mikä palveli pukinsäkkinä.
Postisäkki oli jäänyt pappilaan edellisjouluaattona humalaiselta posteljoonilta,jolle äiti oli joutunut soittamaan ulataksin,koska postipoika oli kierrokseltaan ja kutsuiltaan talouksien peräkamareihin snapsien ja glögien tarjouksista muuttunut jalattomaksi.
Ovikellon soidessa äiti oli olettanut jonkun juovikkaan tulleen pyytämään joulurahaa.
Hänhän oli kerran lykännyt kirkkoherra Savolaisenkin ovelta rappusia alas kadulle,kun kirkkoherra oli yrittänyt juksata häntä pukeutuneena pultsarin kamppeisiin.
Vasta kadulla äiti oli tunnistanut otsasta verta vuotavan puliukon kirkkoherraksi ja käärinyt tämän pään Punaisen Ristin ensiapulaatikon sideharsoon.
Anteeksi äiti ei kyllä pyytänyt moisesta konnuudesta.
Rahankeräilijöitä joulun alla oli pappilassa käynyt melkein joka päivä.

Nyt ovella seisoi hämmästyneen näköinen pariskunta.
Hyvinpukeutunut herrasväki oli tarjoamassa jehovalaisten Vartiotornilehteä pastorskalle,joka näytti asussaan enemmänkin riivatulta kylähullulta.
--Ostaskos taata Vartiotornin jehovalaisten valtakunnansalin rakennusrahastoon?!
Karvahattupäinen mies kysäsisi.
Äiti vastasi ääntään pari oktaavia alaspäin muuttaen:
--Mittöö työ näenj joolu-uattona jooluraahaa häeritsette?
--Eekösse jahavettilaesille uo myösj joolu-uatto samanlaesta pyhhöö kunniin lutterilaesille?
Mies vastasi hämmentyneenä:
--Emme niinkus tahro haitata teirän joulunviattoo,mutku me Mirkun kansa ajatelttii,ett näin jouluaatton kaikki herrasväjet olis niinkus enämpi kotosall...
Äiti vastasi takaisin:
--Ee tässä mitkään mutkuttelut aata..että alakaapas kiäntyvä takasin tuonne kavulle ja minnee voesin avistoo teitä tällä paimenkepilläinniin..taej muuten soetan polliiseille!
Pari sesioi jäykkänä kuin kaksi Lootin vaimoa osaamatta edes kääntyä,jolloin äiti laukoi lisää:
--Ielliskevväänä tulj samanlaenen parj rappusille kaappoomaan vartijotornejaan ja kehummaan,että taevasjpaekkoja olisj kuulemma vappaana taevaan kinon takarivissä lutterlaesillekkin,jos käännyttäesiin teijän uskoon...
--Sitten hyö vehkoelivatten,että mualiman lopussa kaekki kuollettin pallaavat takasin muanpiälle ilimielävinä..ja jotta kaekilla oesj ikkuenen elämä iessään uuvessa Iedenissä...
--Leijonattii ja seeprattiin ne kuulemma joesj rintarinnan taevaan lähteen vettä,että...
--Minä kyllä sanoenj niille,että jos näenj olisj asijan laeta,niin mittee myö tehtäisj kaekille sovanjäläkisille näläkäesille,kun muapallo on mustanaan niitä uusija syötettävijä kalamiston porteilta?
--Ja toesena kysymyksenäinj kyssäesisin.että millä iliveellä ne elukat,joesta yksi on sellanenj sualistaja ja toenenj sualistettava,ossaesivat ellää vierjvieressä iliman ,että se leejona ies kieltäenj huulillaan lipaesisj,kun onniin mehevä paestij ihan kylyjessä...?


--No ..alakeehan laskeutuva noeta rappusija nätisti alaskäsinj taej haen pastorin kaksjpiippusen haalikon käenj jatkeeks??
--Minnoon se pastorinj ilikee ukki Nilisijästä..mutta kun pastorj suuttuu..tulloo tupenrapinat!
Pari laskeutui pappilan rappusia alas niskat kyyryssä,häviämällä lumituiskuun,melkein jäämällä yhden pyöräilevän pukin alle nuoskalumessa.

Jehovalaisia ei sen koommin näkynyt pappilan paraatiovella,mutta kylläkin mormoonipoikia...mutta se onkin toinen tarina. Ne eivät tulleet pappilan pääovesta sisään..vaan isosiskojen Torikadun puoleisesta ikkunasta salaa treffeille..

Jouluakan ilmestyminen pappilan saliin postitorvisäkki selässä pani pikku-Jussin pissaamaan toiseen sukkaansa,siskojen naureskellessa pojan pakenemista vesiklosettiin.
Pytyltä hän ei noussut,kunnes oli heittänyt märät hyvoninsa kuivumaan emalivannan reunalle,kuunneltuaan jouluakan käheätä ääntä vessanlukon avaimenreiästä.
Akan kolistellessa eteiseen ja siitä makuuhuoneeseen,Jussi kävi kurkkaamassa vanhempien makuukamarin ovesta,miten koivistolaiskarvalakin alta ilmestyi äidin nokinen naama.
Jussilta meni hetkessä usko jouluakkaan.


 Koivitolaiskarvalakki, lammasta


lauantai 10. joulukuuta 2011

Kunnian kukko tunkiolla.Kunnon mies.

Hulttio lykkäsi aseen piippua syvempään etsivän lapaluiden väliin käskemällä:
--Alassää ettivä tepata tonne mökil päite!!
--Meillon poikijen kanss pikkane keskustelu kesken!
--Pojillakin olsis jottan vakavamppaa miäles sun suhtteen!
Arskan astuessa edellä tupaan,kuuppahella tunki lämpöä jo muutenkin kuumaan huoneilmaan.
Hellalla valurautakattilassa kupli tirripaisti.
Konnaveljekset istuivat pirtin seinänpuoleisella penkillä ,Morapuukon seistessä pystyssä kilon voipaketissa kuin sadun maaginen miekka kivessä.
Maurilla valui voita leualle ruisleivän märehtimisestä sanoessaan:
--Tervetuloo surutaloon ettivä?
--Istukkas perseelles juhlapöyttän..meillon hautajaiste rääppiäise päälläs?
Arska kysäisi hellan vierellä kuhnivalta Hulttiolta:
--Misäs ne Voiton vanhukse site on?
Hulttio vastasi kalastaessaan padasta haarukalla tirripaistia:
--Ne panttin koisimaan irätyslooraan...taisivat väsyy juhlimissen...
--Me juhlitaa oikkestan ruokakuappajaissii,kun reissul tuli annettuu armokualemii muutamal kituval vanhuksel...
Arska kysäisi uudelleen puristaessaan Waltheriaan puvuntaskussa:
--Misäs se Lindruusin folkkari site on,kunnen nähny suulis?
--Aisse pahnapuhallin?
Mauno kysäisi sylkiessään ruisleivän muruja pöydälle.
--Nosse leikkas kiine tosa pakal,kun tynamo irtos kiinnikkeistäs,ilmeisest sen ilmalenno takki...
--Me lykättin se tost rekolin ahttes jorpakkoon ja saluutil seurattii sen vaipumist Ahrin valtakunttan.
--Eisse kauaa kellunu,vaik Tekniikan Maailmas Juurikkala Jussi ol kehunnu sen ilmatiiveyrest.
Hulttio keskeytti Maurin niellessään hotkaisemaansa karvaista läskipalaa kehoaan pudistamalla:
--Lopetas nyte autotekniika luentos?
Meill oli käytös vuare nelkaks kesäl muutama Volkswagenin Scwimmwagen Volgan ylitykses, janne kellusiva siärettäväst..mutt pikkutehossi olivas...
--Suamenkin armeija ol ostanu upseerie virka-autoiks folkkareit soran jälkee Poberoire lisäks
--Pirun kylmii ovat talvel,ett pers jäättyy penkkeihi kiine..

VW Schwimmwagen
Kuules ettivä Arska!
Hulttio sanoi pistäessään aseensa housuntaskuun.
--Voisiskos jelppii meittii ja käyrä toss verannal hakemas sylyllise puuklapei hellanpessän?
--Ei mun tarvii joka sekuntti täll pislaril sua tährätä..ja jossää ajatteleski pisttä pakkon..niin lapaluires väliin mää ammun paikall,et juaksus katkee lyhkässen kun kananlento!
Arska kompuroi hämärässä verannalle,melkein kompastumalla taittuneeseen räsymattoon.
Avatessaan puulaatikon kantta ikkunaa vasten ja kopeloidessaan polttopuita kädellään hän tunsi sormissaan jotain märkää.
Vetäessään kätensä kuin sähköiskusta laatikosta hän ällistyksekseen huomasi sen olevan veressä.
Katsoessaan tarkemmin laatikkoon hän näki Voiton vanhuksien makaamassa kyljittäin kuin sardiinit purkissa.
Molemmilla oli kuulanreiät otsassa.
Arska kompuroi takaisin pirttiin ja huusi vihaisena Hulttiolle:
--Sää oles torella paatunut telottaja?
--Et viäl omaa vertas...?
Hulttio heitti haarukkansa pataan vastaamalla:
--Samaa hurmet meis kaikis on ja eikse Kiasuski vuarattanu omaa vertas meirän syntijen antteksannost!?
--Punast se meitis kaikis on färiltäs,vaikk kehuvat,ett jollan aatelisell olsis sinist!
--Älässää polliisi ala opettamma mull verioppii..!
--Ukrainas me olttin tuhoamas huanompverissi alarotui ja niirenki veri ol yht punast kun arjalaisil!
--Mää niinkus armost lopetin noi vanhukset,kosk ne olsisiva jääneet kitumaan tän torppaan..
--Niill oli isoi kustannuksii verenpainelääkkeis ja muis mikstuuroiss piänest kansaneläkkestäs,ett tuskin jäi pal kätte elämisse...
--Nynne pääsiväs sinn taivallisse kunnalliskottiin,missei tuskka tunnet eik nälkkä nährä,vaikk mamma ol pualsokkia ja pappa joutus kunnavvaivasest lukeman pränttii suurennuslasill..
--Mää tein niill oikke laupeurentyän!
Hulttio hiljentyi hetkeksi alkamalla puhdistamaan raamittomia lasejaan Paavon verisen havaijipaidan helmaan.
Hänen silmänsä olivat muuttuneet punaverisuonisiksi kuin pitkän valvomisen ja surun värittäminä.
--Kulles Arska...sun tuamiopäiväs on samoin käsillä..
Hulttio sanoi ottaessaan aseensa taskusta ulos.
--Me talssatan kuules peräkanna ton tunkijoll ja pillataan oikke poliissivert kompostill..ja nährään kuink punaselt sun hurmees näyttää!
--Sun hetkes on käsill!
Arska käveli Hulttion edellä melkein umpeen kasvanutta polkua ulkohuussin taakse.
--Toss seissoo nyt sun Kolkatas!
Hulttio irvaili Arskalle.

Via Dolorosa.Rafael 1512


--Kannas ny ristis ylös mäkkeen tält Viia Toloroosaltas!
--Olsiskos sull jottain sanomist tai tunnustamist jälkimaalimall väärinteoistas?
Arska nosti jalkansa niljaisen lautakehyksen päälle,ponkaisemalla itsensä tunkiolle ja nousi seisomaan. kasvot Hulttioon päin käännettynä.
Arska oli avaamassa suutaan..kun oikea jalka petti limaisten munankuorien päällä ,kaatumalla seljälleen tunkiolle.
Hulttio oli höröttämässä Arskalle kuin sirkusklovnin tempulle,laukauksen kaikuessa piharakennusten seinistä.
Hulttio kaatui selälleen polulle hymyssäsuin Waltherin luodinreikä keskellä otsaa.
Arska koitti lämmintä asetta puvuntaskustaan,minkä etureunassa kärysi luodinreikä.
--Voi perkala mun onneeni kun otin varmistimen pois päältä..se liukastumine pelasti mun henkiriapun!

Polulta kuului saappaiden lotkuntaa ja tantereen jytinää nuorempien konstaapeleiden Lundenin ja Eskolinin juostessa paikalle.
Nuoret poliisit pysähtyivät katsomaan tunkion päällä istuvaa sontaista etsivää ja polulla hymyilevää kuollutta Hulttiota.
--Viia Toloroosal tais kualla yks Parappas ennen ristilnaulittemist!
Arska lausahti profeettamaisesti tunkion päältä.
--Pojat...juoskkaas noi revolit sojos tonne pirttiin?
--Siält saisis pari muut pahantekijää rannerenkkaisiin kiine!
--Ne ova ihan pehmossii poikkii tuvan lämmöst,tirripaistin ja reikleivän syämisest!
--Kakolan safka taitta tulla maistuman tieettisapuskalt poikije viimes ehtoollise peräst!

 Kakolan käytävä



Tiistai elokuun 1. päivä 1960.
-----------------------------------------------------------
Etsivä Arska istui ruskettuneena  kesälomansa vietosta työpöytänsä takana.
Toimittaja Tähtinen oli  juuri soittanut lehdestä kuukausi sitten saamastaan raportista ja onnitteli ylennystä vanhemmaksi rikosetsiväksi.Konstaapeli Eskolin oltiin nimitetty nuoremmaksi etsiväksi.
Uraputki oli avautumassa Arskalle ja rikoslain lopputentit alkaisivat Turussa ensi keväänä.
Sodan jälkeen kesken jäänet lakitieteen luvut pääsisivät täten loppusuoralle.

Konttorin lasiovelta kuului koputus konstaapeli Lundenin astuessa sisään.
Lundenin naama oli omituisessa virneessä.
--Kuules Arska...tualt päivystyksest just talutettiin yks Voiton poik selliin..!
--Tenholan poliisit olivas saanee sen kiine viime yän valottomal ja varastetul Peukeotil ajamisest.
--Autost löyrys yks larattu armeijan pystykorva,yks Suamikoopee ja kaks varalipast..
--Poik oli uhkaillu olleens ajamas tanne kaupunkkii tappaman yhre ettivän,joka oli teilannu hänen vanhimman proidis...
--Me ollaan pantu se eristysselii,kunnes sotapoliisit Hankon rannikkopatteristost hakevas sen takasin Rysän tutkintoselliin.
--Sillon aik paljo armeijan kakkuu lusittavan,jassen peräst se tulee istuman pitkän siviilikakkuns Turun Kakolas..
--Se ol vehkonnu tual päivystykses,ettei yhrekkä kalterit pirä sitä sisäll ja ett ettivä Arska hänen silmisäs on jo kualnu ettivä...
Arska sytytti Armiron puhaltelemalla savuja pöytävalaisimen kuupalle.
Hänen tupakkalakkonsa oli kestänut tasaan kuukauden.
Lunden kysäisi Arskalta:
--Aissää oles taas palannut röökämään..ekssää tiärä,ett tupakka on hiljaa tappavaa myrkkyy?
Arska vastasi katsomalla sormiensa välissä käryävää punaista kekälettä:
--Ei mull mikkään kiire ol muuteskaan täst kualemaan!
--Jassoo.....lyhkäst tää voitonhuuma olikin!
--Yks Voitto on puumanttelis ja toinen Voitto sellis uhomas!
--Taittaa mennä eläkeikkään saakka kummää istun tual yläkerras vallesmannin ja yks Voitonpoik isttu pakkopairas...tai...!
--Ai niin tuli miäleen...Lunteeni...kun muutaman kuukauren peräst alkkaa suksikeli,niin kummat ovat Järvisen suksis paremmat..voittositeet vaikos rotanloukut!?


Konstaapeli












torstai 8. joulukuuta 2011

Voitonhuumaa.Kunnon mies.

1938 Packard-hauturi
Juhart 2011
Etsivä ajoi takaisin Pyölin tilalle.
Tuvassa hän soitti seinäpuhelimesta kaupungin poliisikamarille pyytämään miehistöapua Raine Voiton eli alias Hulttion sekä tämän apuriduon pidättämiseksi.
Tuvan pöydän päässä isäntä hieroskeli hermostuneena kouriaan,kumiteräsaapasjalkojen tärrätessä lattialankuilla.
Työmies vaihtui toiseen puoleksi poltettuna puuholkissa,tulitikkujen varistessa sampotikkuaskista koiran kalvamalle räsymatolle..
Emäntä kuunteli etsivän keskustelua hellakuupan alla,alkamalla päivittelemään melkein naapurissa piilevistä murhamiehistä.
Arska pyysi isäntäväkeä pysymään talossa lukkojen takan varmistukseksi.
Säikky isäntä kertoi hakevansa vintiltä vanhan venäläisen vintofkan,minkä hän oli kyläsepällä muuttanut hirvikivääriksi.

Arska ajeli Vittulampea kohti miettiessään kuinka nopeasti nuoremmat konstaapelit Eskolin ja Lunden saapuisivat Voiton isovanhempien mökille,missä karhukoplan piti piileksiä.
Partioleiriltä saamiensa tietojen mukaan mökille vievällä tiellä ei oltu havaittu paluuliikennettä.
Tie oli ainoa väylä lammen rannalla sijaitsevaan pieneen ja enimmäkseen maalta kaupunkiin muutosta tyhjentyneeseen kyläyhteisöön.
Arska kahmaisi kojetaulun alapuoliselta tavarahyllyltä nahkakoteloisen Walther-taskuaseen,tunkemalla sen puvuntakkinsa taskuläpän alle ja kytki varmistimen pois päältä.
Tupakansavun harmaantamasta tuulilasista hän näki jo järvenselkää,auringon häiritsevästi häikäistessä silmiä.Hän oli monet kerrat aikonut pestä lasin sisältä,mutta aina kiireessään työntänyt asiaa edemmäksi ja nyt nenäliinallaan hieroessaan sitä, näköala suttaantui abstraktiseksi maisematauluksi.
Arska kuuli sisäkorvassaan monenmonituisen kerran vaimonsa toistamat sanat.."ja tää piili haisse matull kaaretult tuhkakupilt ja tuulilasiki muistuttaa sikalan akkunalt!"
Hän ajoi eteenpäin lautaikkunaisen taloryhmän ohi varovaisesti kämmensyrjää silmiensä suojana pitelemällä.
Talojen pihat olivat kasvaneet villintyneistä rikkaruohoista polvenkorkuisiksi ja Arskan mielessä kävi oma Matildan mökkinsä piha,minkä leikkaaminen aluksi viikatteella veisi ainakin pari tuntia.
Loppu nurmen nirhaaminen uudella Kone-Glanssilta ostetulla Husqvarnan bensiinikäyttöisellä ruohonleikkurilla menisi sutjakkaasti kuin sunnuntaipaserauksessa.

Austin A35:n sisusta ja Walther P22.
Juhart 2011
Austinin vaijerijarrut kirskahtivat Arskan painaessa yhtäkkiä polkimen pohjaan nähtyään Voittojen torpan torpan sammaloituneen tiilikaton edessään sireenipuskien takana.
Hän oli vieraillut mökissä joskus 50-luvun vaihteessa Voiton papan 60-vuotisjuhlissa,jolloin Raine oli juuri vapautunut vankilasta.
Arska oli silloin ollut Kiikalan nimismiehen apulaisena ja aivan vuoden 1960 keväällä vanha vallesmanni oli jäänyt eläkeelle.
Hakijoita uudeksi Kiikalan vallesmanniksi oli ilmoittautunut hyvin vähän.
Kiikalan vallesmannit ja kirkkoherrat ovat kautta aikojen olleet kuuluisia,mutta vielä kuuluisimpia olivat olleet Johannislundin lasimiehet pullojen puhaltajina sekä pullon suusta ryyppääjinä.
Seitsemän veljeksen Simeonikin oli varoittanut kerran Kiikalan lasimiehestä ja haamusta veljesten toivuttua ja kiroiltua hävitystä tappelustaan Toukolaisten kanssa:.
"Tässä on Sonnimäen tienristi,tännepä asti aina kirkkotarhasta vainosi kuolleen haamu tuota ilkivaltaista Kiikalan lasimiestä,joka kulkeissansa yöllä ohi kirkon,käski,jumalaton,huikean kirouksen suustansa.
Tämä olkoon teille varoitukseksi karttamaan kiroussyntiä."


Voiton pappa oli tehnyt pitkän tingin Johannislundin lasitehtaalla Silven-perheen 1890-luvulta alkaneen omistuskauden aikana.
Tehtaalla valmistettiin valkoisia ja vihreitä ikkunalaseja,apteekkipulloja ja muita juomapulloja.
Ennen tehtaan lopetusta v.1958 suvun viimeisen jäsenen Anne Silvenin kuoltua tehtaalla valmistettiin olut-ja virvoitusjuomapulloja.
V.1959 lasitehtaan osti Ahlström Oy:n ja Riihimäen Lasi Oy:n omistama Karhula-Iittala yhtiö ja lasitehtaan toiminta päättyi v.1960.


Johannislundin lasitehtaan
hintaluettelo 1920

--Perkalan.perkalan perkala...!
Arska kirosi aukaistuaan autonsa oven,läimäytettyään sen kiinni ajattelemattomasti perässään. Austinin ovilukko oli reistaillut jo pitkään ja kuskinovi näytti roikkuvan saranoistaan,koska auton helmapelti oli ruostuneena antanut periksi ovitolpalle.
--Se saaterin TVH:n maantiäsuala piräs laill kielttää koko maast!
--Autonomistajat pijan joutuva korjaamaan menopelisäs talleistas ja pihoiltas harjoil ja rikkakiffeleil!!
Arska manaili kyykkiessään vadelmapensaan takana Austinin helmapellin näyttäessä ruostepilkuiltaan kypsiltä vatuilta..
Hänellä olisi ollut mielessään vihoitella muistakin TVH:n kirouksista autoilijoille,kuten saviasvaltista,mitä Tie-ja Vesihallinnon keltainen roikkonokka-Vanaja oli levittänyt Kiikalan tielle.Oikeastaan se päällyste oli pelkkiä  savikokkareita,joita autoilijat ilmaiseksi littasivat renkaillaan tasaiseksi.
Sateella savipäällysteet muuttuivat liukkaiksi kuraränneiksi.
Nytkin hän kyykkiessään näki auton sisälokasuojissa sinisavinokareita,mitkä eivät irronneet pellistä muulla kuin pihapetkelillä.

Etsivä kuulosteli,ettei hänen ovenläimäystään vaan oltu kuultu, kurkkiessaan sireenien takaa mökille päin.
Eteisen ovi aukesi apposelleen paksun pojan saappaanpotkaisusta.
Arska jo luuli,että hänelle oli käynyt käry pojan lorviessa polkua pitkin vilttihattu silmillään riihelle päin.
Hän tunnisti etsintäkuulutuskuvista pojan toiseksi karanneeksi velipojaksi,Maunoksi,joka riihelle talssiessaan availi sormillaan sepaluksen nappeja.
Housunkauluksesta pilkotti myös käsiaseen kahva.
Arskaa pani hymyilyttämään se,että paksu poika kantoi kahta ladattua asetta mukanaan.
Hän muisti poliisiopiston ajoilta erään rikoskomisaarion kertomasta lapsiruokkotapauksesta,missä talon renki pantiin syytteeseen aselain nojalla piikatytön raskauttamisesta sen takia,että oli pitänyt ladattua asetta lasten ja syyntakeettomien alustalaisnaisten ulottuvilla.
Paksu poika pysähtyi kärrysuulin räystään alle,mistä pilkotti mustan ruumisauton perää.
Oma peränsä etsivään päin Mauno kasteli ruumisauton renkaita ja pölykapselia ja lopetti tarpeentekonsa parilla miesmäisellä peränytkäyksellä.
Sen perästä Mauno kääntyi Arskaan päin napittamaan housujaan.

Kärryvajan kulma
Juhart 2011
--Kuseskelee kuin katurakki pyäränkummeil!
Arska mutisi Maunon astellessa takaisin mökille.
Porstuan oven rämähtäessä kiinni Arska hiipi kyyryssä kärryvajan nurkalle ruumisauton suojaan.
Hän avasi mustan Packardin etuoven erittäin varovaisesti ja ensimmäiseksi hän havaitsi kolme pahvista panoslaatikkoa auton nahkaisella etupenkillä.
Sulkiessaan oven pienellä varovaisella napsauksella hän kuuli selkänsä takana toisen napsauksen kuin pistoolin latauksessa.
Kääntyessään Arska jäi tuijottamaan pistoolin suuta ja Hulttion leveätä virnistystä raamittomien lasien alta.
Hulttion vilttihattu istui kallellaan valkoisen siilitukan niskalla kuin meksikolaisen bandiitin sombrero.
--Hauska tappa vanha tuttu!!
Hulttio lausahti magnumin piipun osoittaessa etsivän rintataskua.
--Taas tavataan ilosis merkeis..ettivä Arska..!
--Erellisel kerral sää panis munt häkkiin miästapost,mut sun miälest se oli vain sellast hätävarjelun liiottelemist,kun Kiikalan konstaapeli ampus munt koippeen...
--Mää ampusin kyll sen ottaan oikkeen napakympin...kun rikkos mun polvilumpion mäsäks...
--Palkinnoks yleensä markkinoill ampumateltas annetaan vähintäs vekkari,mut munt palkittiin täysosumast karhukopil kakolas...
--Jossää luules tullees pirättämmä munt,niin älä luule ett mää lähren täält elävän..ja mää ole päättäny nyt täsä paikal,ettes sääkään....
--Sen verra mää olen kärsiny kakolas sialunavammoist,mikkä ei ole lähteny nupist veks eres vaaliumil eik paljaissiin jalkapohjiin pamputtamisel eik sähvöshokkihoirol,ett nymmä voisi puhttaal mielel teilata ihmissii miten lystään piänen palkkion rankastuksestan...
--Se Lintruusin muariki päsmäs ja päsmäs,ett mun olis pitäny rukoilla antteeksanttoo..mutt mitäs sellane site jelppais,kun se Kiasuski ol aikkonas ristill ennakolt kärsiny meirä antteksantoje pualest...


jatkuu...