Olli Oravan evakkosodat. Aavikolta Hanoin Hiltoniin.

Puolifiktio..

                                                                                                                                                                              

..jatkoa legioonalainen Alois Schulziin...

Vuoden 1951 elokuussa Alois oli ilmestynyt stuttgartilaisen kaverinsa Kurt Spiegelin kanssa Marseillesin lähistöllä sijaitsevaan pieneen Aubagnen kaupunkiin.

Työnhaku Stuttgartin Mercedes-Benz AG:n tehtailla ei ollut mennyt suunnitelman mukaisesti jouduttuaan pitkän hakijajonon päähän,missä hän oli tutustunut Kurt Spiegeliin,joka myös oli kuulunut Hitler Jugendiin. Melkein kuin kaikki muutkin sen ajan saksalaispojat.Kurt samoin oltiin kutsuttu v.1945 Volksturmiin puolustamaan viimeiseen henkäykseen Vaterlandia.

Nyt heillä ei ollut edes varaa henkosiin Junosta,jonka makuun Alois oli päässyt Volksturmissa.

He päättivätkin yhdessä jättää amerikkalaisten valvoman Stuttgartin ja poistua Reinin toiselle puolelle ranskalaisten valvomalle alueelle,mistä kuulema sai halvemmalla vahvaa Gauloisesea.

Tästä tupakannälästä he päätyivät lopulta Marseilleen.

Kurt oli sanonut,että ranskalaiset ne ensimmäisinä valloittivat ennen amerikkalaisia Stuttgartin. 

Huhtikuun 22. päivänä 1945 oli syntynyt riita valvonta-alueiden rajoista amerikkalaisten ja fransmannien välillä siitä,että gallialaiset olivat ehtineet 10 tuntia ennen  amerikkalaisen kenraali Deversin 7. armeijakunnan 44. jalkaväkidivisioonaa Ulmiin,mistä olisi avautunut suora autobaana Itävallan Alpeille.

Mutta suunnitellessaan rajan kulkevan Autobahnia pitkin länteen ja päivää aiemmin vallatun Stuttgartin eteläpuolelle,Württenbergin 400.000 asukkaan pääkaupunki jäikin kuin vahingossa rajan ulkopuolelle. Stuttgart olisi ollut Ranskalle suuri taloudellinen,poliittinen sekä moraalinen voitto.

Kenraali Devers yhdessä kenraali de Gaullen kanssa olivat osallistuneet Stuttgartin valtauksen komeaan paraatiinkin,mikä oli nimetty Jeanne d'Arcin kunniaksi.

Presidentti Truman oli ollut ehdoton,ettei Stuttgartia annettu ranskalaisille,joille good willinä oltiin annettu lupa edetä amerikkalaisia ennen sinne.

Kenraali de Gaullen suunnitelmissa oli ollut,ei ainoastaan katsella Reinin nähtävyyksiä,vaan vallata sen vasemman rannan sillanpääasemat,jolloin heidän haltuunsa olisivat jääneet Westfalia,Ruhr,Frankfurt,Mannheim sekä Schwarzwald.

Britit olisivat saaneet vallata territoriota Kölnin eteläpuolelle saakka ja ranskalaiset sieltä Sveitsin rajalle.

Alois ja Kurt yhten elokuun päivänä 1951 seisoivat Aubagnen kaupungin sivukadulla valkorapatun talon edessä,minkä portinpylvään mustassa kyltissä oli kaiverrettuna Legion Etrangere..Muukalaislegioona.

Viikon päästä kaverit aloittivat rajun fyysisen alokaskoulutuksen 5-vuotiselle legioonalaissopimukselle Sidi Bel Abbasin tukikohdassa Algeriassa.Sotilaskarkuruudesta heille oltiin varoitettu,että karkurit ollaan aina saatu kiinni,olivat ne piilossa Grönlannissa taikka Argentiinan Tulimaalla.

Kaverukset tapasivat koulutuksen aikana muutaman muun Hitler Jugend-pojan,muttei montakaan entistä SS-upseeria.Saksalaispojat olivat värväytyneet legioonaan enimmäkseen seikkailunhalusta. ja osaksi myös työttömyydestä.

Vanhemmat legioonalaiset kertoivat,että suurin osa legioonaan värvätyistä ns. SS-miehistä olivat tulleet sodan jälkeen Saksan vallatuista itäblokin maista,joissa nämä olivat palvelleet natsikollaboraattoreina.Osa samoin oli paenneita Vichyn hallinnon aikaisia ranskalaisia natseja,sabotöörejä sekä kiduttajia.

beduiinirosvot

Erämaasotakoulutuksen Alois ja Kurt saivat Atlas-vuoristossa,rutikuivissa wadeissa sekä loputtomilla hiekkadyyneillä.Legioonalaisten suurimpina vihollisina olivat beduiiniirosvot,joita kutsuttiin "Harhanäyn miehiksi",koska nämä aina ilmestyivät hyökkäämään päivän kuumimpaan aikaan,jolloin erämää väreili horisontista valtamerenä.Kameleilla ja kuumaverisillä arabialaishevosilla ratsastavat beduiinirosvot aivan kuin tyhjästä hyökkäsivät legioonalaisten partiokolonnoihin,ryöstämällä näiden kaluston sekä aseet.

Alois koulutettiin radistiksi ja Kurt radioauton kuljettajaksi. Taisteluparina he partioidessaan joutuivat moniin kahinoihin paikallisväestön kanssa tahtomattaankin,koska Algeriassa oli noussut kapina ranskalaisia valloittajia vastaan.Maan itsenäistymiskuume oli nousemassa itsenäisyystaistelijoiden alkaessa iskemään ranskalaisten omistamiin yrityksiin asein ja kranaatein. Ranskassakin poliittinen debaatti Algerian itsenäistymisestä oli kärjistymässä armeijan johtoportaassa,monen kenraalin vastustaessa alusmaan itsenäistymisyritystä.Silloinen Ranskan sisäministeri Francois Mitterand tulisi myöhemmin astumaan salaisen äärioikeistolaisen OAS-järjestön ja algerialaisten FLN-ja MNA-järjestöjen väliselle tulilinjalle.

Legioonalaisille kuitenkin Algerian kuohunnasta huolimatta tuli "vapaaehtoinen" lähtökäsky Indokiinaan,missä oltiin jo taisteltu vuodesta 1946 lähtien Ranskan alusmaan itsenäisyydestä.

V.1945 vietnamilainen kansallismielinen kommunisti Ho Tshi Minh julisti Indokiinan Vietnamin itsenäiseksi tasavallaksi,jolloin itsenäisyysjulistus sytytti sodan Ranskan siirtomaavaltaa vastaan ja muukalaislegioonaa pyydettiin apuun tueksi ranskalaisille joukoille..

Vasta vuoden 1953 ranskalaisille ja legioonalaisille häpeällisen Dien Bien Phun valtauksen ja antatumisen jälkeen Ranska ja Kiina sopivat aselevosta.

Indokiina jaettiin kahtia Pohjois- ja Etelä-Vietnamiksi 17. leveysasteella.

Yritykset maiden yhdistämiseksi myöhemmin aloittivat eurooppalaisissa tiedotusvälineissä häpeälliseksi tuomitun Vietnamin sodan,Yhdysvaltojen maailmanpoliiseina pysyessä niemimaalla 1970-luvun puoliväliin saakka.V.1963 presidentti John F. Kennedy ennen kuolemaansa oli ollut vähentämässä amerikkalaisia joukkoja Vietnamista,mutta varapresidentti Lyndon B. Johnsonin annettua presidentin valansa lentokoneessa Dallasista Washington D.C:hen,asevoimien määrää lisättiin rajusti.

Gauloises Caporal

Tammikuussa 1952 Alois ja Kurt legioonalaispataljoonan kanssa laivattiin harmaaksi maalattuun ja Panaman lipun alla purjehtivaan Liberte-valtamerihöyryyn.

Alois lyhyellä legioonalaisranskallaan lausahti kiivetessään kanarappuja pitkin kannelle:

--Liberte,Egalite,Gauloises!!

Hän pisti rintataskustaan sinisestä Gauloises Caporal-askista filtterittömän savukepöllin suupieleensä. 

Caporal sopikin hänelle kuin huutomerkkinä suuhun,koska ennen lähtöä Siddi Abbasista hänet oltiin ylennetty korpraaliksi.Lyhyenläntänä häntä haukuttiin Le Petit Caporaliksi kuten Napoleonia aikoinaan.

                             

Hanoin liikennettä

Hanoi Banque de l'Indochine

Maaliskuun alussa legioonalaiset heräsivät aamutoimiin hanoilasella kasarmilla. Liberte-alus oli purkanut legioonalaiset Haiphongin satamalaiturille,mistä tuli olemaan pitkä sekä kostean nihkeä autokuljetus Hanoihin.Hanoi ei ollut mikään Saigonin tapainen paratiisi.Saigoniahan etelässä kutsuttiin kaakkois-Aasian Pariisiksi.Mihin alusmaahansa tahansa ranskalaisten perustettua siirtomaahallintonsa,ranskalaiset rakennukset jäivät muistomerkeiksi, kulta-ajoista. Näin Hanoikin oli täynnä vanhoja 1800-luvun lopulla rakennettuja hallintorakennuksia,residenssejä,hotelleja sekä liiketaloja.

Ranskan muissa alusmaissa Algerian Algiers,Tunisian Tunis olivat Pohjois-Afrikan pikku-Pariiseja ja Libanonin Beirut lähi-Idän Pariisi.

Hanoita voitiin samalla kutsua kaukoidän pikku-Pariisiksi,Saigonin pohjoiseksi tyttäreksi.

Samoin 1700-luvulla siemennetty ranskalaisuus oli jättänyt jälkensä elämäntapaan,kieleen sekä kulttuuriin.

150.000 vapaaehtoista legioonalaista tuli myös jättämään leimansa hanoilaiseen jälkikasvuun.

Legioonalainen katujyrä Hanoissa

------------------------------------------------

Alois ja Kurt katsoivat olevansa onnenpekkoja päästyään Liberte-aluksessa mukana rahdatun Dodge Powerwagon-radioauton kanssa partioimaan Hanoin katuja. Hanoissa elettiin normaalia ranskalaista siviilielämää roomalaiskatolisten kirkonkellojen kutsuessa uskoon kääntyneitä indokiinalaisia aamumessuihin. Pelottavasta Viet Minhistä ei näkynyt jälkeäkään,vaikka partion piti valppaana seurailla väkijoukkoon piiloutuneita musta-asuisia kommunistisissejä.

Viet Minh silloin vielä kahakoi kiinalaisten mukana maan pohjoisrajalla.

Kiinalaiset olivat samaan aikaan puna-armeijoineen myös puskemassa Korean niemimaan pohjoisosassa sisään ,kenraali Douglas MacArthurin,Filippiinien vapauttajan yritellessä työntää maolaisia joukkoa täysin voimin takaisin punaiseen onnelaansa. Kenraali MacArthurilla oli ollut suunnitelmana jopa ylittää Kiinan raja ja häätää kiinalaiset kauas rajan tuntumasta. Tähän omatoimiseen ja mielivaltaiseen operaatioon presidentti Truman tuohtui,panemalla siihen stopin. Moni amerikkalainen kenraali oli ollut MacArthurin puolella,mutta vain jälkipolvet pystyisivät kertomaan,miten Koreoiden välillä yli puoli vuosisataa tultiin pitämään pysyvää sotatilaa. Presidentti Trumanille kyseessä oli arvovaltakilpailu,mikä tuli päätymään MacArthurin hyllyttämiseen.

Maon Kiinalla näytti olevan kaksihaarainen yritys vallata ranskalainen Indokiina ja amerikkalainen Korea samanaikaisesti. Amerikkalaisilla oli ollut jo kiinnostusta auttaa ranskalaisia kommunismin uhassa,mutta ranskalaiset eivät luottaneet amerikkalaisiin eivätkä amerikkalaiset uskoneet ranskalaisten tiedustelupalvelun vihjeisiin pelkällä pärstäkertoimella.Ranskalaiset epäilivät menettävänsä siirtomaansa toiselle siirtomaavallalle.

   

Riksakuskin siesta
Juhart 2011

Alois ja Kurt risteilivät päivisin Powerwagonillaan Hanoin katuja marseillesmaisesta puolinihkeästä rannikkoilmanalasta piittaamatta. Rannikkoa ei ollut lähistöllä,mutta kaupungin läpi virtaava Red-joki toi kosteuden purevine hyönteisineen joka kujalle.Iltaisin pimeyden laskeuduttua kello kuudelta mustana esirippuna himmeät katulamput valaisivat huumaten kuuppien alle kerääntyviä hyönteisparvia,jotka rapisivat alas kaduille kuin massaitsemurhassa, poltettuaan ikarusmaisesti siipensä kuumiin laseihin. Iltamyöhällä katupartiokaverukset  pesivät hiestyneitä kesäunivormujaan kasarmin paljussa,minkä vesi täyttyi mustista mäkäräisistä.Hanoin liikenne oli yhtä arvaamaton kuin äkillinen pimeys.
Saksalaiseen Verkehr Ordnungiin eli liikennekuriin tottuneen Kurtin piti oppia luovimaan kaikkia liikennesääntöjä rikkomalla väylillä kiinalaisella välinpitämättömyydellä ja ranskalaismaisella rynnimisellä soolailevia
jalankulkijoita,polkupyöriä,skoottereita,autoja sekä riksoja. Liikennevalot osoittivat Hanoin siirtyneen nykyaikaan,vaikka kellekään pyörillä kulkeville ei oltu opetettu valojen merkitystä. Ne olivat hanoilaisille värikkäitä tolpan päässä vilkkuvia kiinalaisen Uuden Vuoden lyhtyjä,jotka toivottivat onnea alkavalle vuodelle.
Päivittäisten tiedustelupartioiden lisäksi legioonalaiskaverukset joutuivat risteilemään iltaisin toisen sotapoliisijeepin kanssa Hanoin kaduilla ja kujilla.
Tehtäviin kuuluivat rutiinitarkastukset Caravelle-ravintolaan sekä Rex-hotellin baariin,mistä sai kyytiläisiä juopuneista ranskalaissotilaista sekä legioonalaisista. Sivukujien tyttöluolissa miesasiakkaat joko istuivat lattialla tai kaatuilivat permannolle tajuttomina puolipimeässä joko humalasta taikka maksamattomista laskuista. Yöpartion jälkeen aamuyöllä likaantuneiden univormujen tiskaamisen suoritettuaan legioonalaispari kaatui bunkkiinsa uupuneina,kasarmin alkaessa heräämään aamutoimiin. Vanha ranskalainen kivikasarmi sijaitsi Hanoin reuna-alueilla.

Indokiinalaiset naiset tanssimassa

1950-luvun alun Indokiina eli vielä eräänlaista satoja vuosia kestänyttä untaan,koska sitä ei oltu paljastettu kokonaan länsimaiselle turistivirtauksen kauhulle. Sotilaiden saavuttua tuhatpäisinä Hanoin kadulla kyllä myytiin postikorttien lisäksi vapaasti seksiä,vaikka kaupungin kujien seksitarjous poikkesi muista kaukoidän kaupungeista hienovaraisuudellaan. Sitä ei tarjottu paljaalla iholla kirkkaissa mainosvaloissa.
Kauempana tulevaisuudessa häälyivät amarikkalaisen punaiset Coca-Cola-automaatit sekä MacDonaldsin keltaiset kaarivalot. Elokuvateatterien mainosvaloissa ei näkynyt ripaustakaan Hollywoodia,kuten Singaporessa,Hongkongissa ja Manilassa.Hanoilaisilla kadunmieheillä ei ollut aavistustakaan lomilta palaavista äänekkäistä jenkkisotilaista,joidenka punakoita kasvoja peittivät tummansiniset New York Yankees-baseball-lakkien lipat.
Ranskalaiset elokuvateatterit silti reklamoivat katolisille hanoilaisille papinpukuista ja hevosnaamaista Fernandelia, Isä Camilloa.
Ranskalaisuus näkyi,kuului sekä tuoksui Hanoissa.
Kaupungin ranskalaiset taksit Citroen Traction Avantit,Dyna Panhardit ja Peugeotit voisivat yhtä hyvin ottaa kyytiinsä matkalaisia Champs Elyseellä. Ranskalaisten ravintoloiden oviaukoista tuoksahti Chateaubrianden valkosipulivoi sekä tuoreet boulangerien baguettet.Kaupungin kaduilta voi aistia italialaisuuttakin paikallisten kaunottarien taitavasti soolaillessa Vespa- ja Lambretta-skoottereillaan kolmipyöräisten cyclo-pyörätaksien välistä silkkihameen halkioiden tuulessa paljastaessa  seksinälkäisille legioonalaisille vilauksia suloisista sääristä.
Alois ja Kurt ihastuivat sorjien indokiinattarien lisäksi kiinalaiseen ruokaan,mikä sai heidät vaihtamaan dieettinsä kasarmiruoasta katuravintolaruoaksi.
Hanoin kaduilta ostetut spring rollsit maistuivat heidän suissaan ikään kuin kiinalaiset enkelit olisivat rakastelleet kielen makuhermojen päällä. Paistettu riisi sekä auringonkukkaöljyssä friteerattu karppi lisäsivät mausteiden tanssia.

Visiitti Hanoin Hiltonissa
----------------------------------
                 

Ilmakuva Hanoi Hiltonista 1970-luvulla

Maison Centrale

Aloisin ja Kurtin makoisa ranskalais-kiinalainen elämä oli päättymässä katujyrässä vuoden 1954 keväällä Viet Minhin kiinalaisjoukkojen avustamana uhatessa astua Hanoihin.
Heidät komennettiin legioonapataljoonan mukana Dien Bien Phu'hun,missä Viet Minh oli motittanut ranskalaiset joukot. Viisaat vasenkätiset sotahistorioitsijat jälkikäteen ovat maininneet piirityksestä,että ensimmäisen kerran ei-kolonialistiset itsenäisyytaistelijat sisseineen olivat tuhonneet järjestäytyneen länsimaisen armeijan.
Ranskalaisen sodanjohdon päätöksenteon mokauksista johtuen oltiin päätetty auttaa maan luoteisosassa sijaitsevan ja syvällä mäkien ympäröivän Den Bien Phun varuskunnan ranskalaisjoukkoja,aivan Ranskan liittolaisen Laosin kuningaskunnan kylkituntumassa. Ranskalaisen sotapäällystön aikeena oli katkaista Viet Minhin huoltoyhteydet ja houkutella kommunistisissit taisteluun ja siten tuhota ne.
Ranskakaisilla ei kylläkään ollut mitään tietoa siitä,että heidän piirittämänsä Viet Minhin kenraali Vo Nguyen Giapin joukoilla oli käytössä raskasta tykistöä ja ilmatorjuntatykkejä.Lisäksi sisseillä oli kykynsä kuljettaa raskaat tykkinsä osina vaikeakulkuisen maaston läpi ranskalaisten miehittämien vuorien selustassa ja kaivaa tunneleita vuorten läpi sekä asentaa patterinsa osista aivan ranskalaisten leirin sivustalla sijaitsevalle vuorenrinteelle.
Viet Minhin avatessa tulen ympäröiviltä rinteiltä, ranskalainen tykistön komentaja Charles Piroth teki itsemurhan käsikranaatilla.
Ranskalaiset kaivauduttuaan asemiin olivat viimeisen kerran tehneet näin I maailmansodassa.
Huoltoteiden katkettua ranskalaiset saivat materiaalitäydennystä ilmateitse.Viet Minhin ilmatorjunnan lisäännyttyä huoltolennot vähenivät ja varuskunta vallattiin kahden kuukauden piirityksen jälkeen.
Suurin osa eli 11.721 sotilasta,joista 4.436 oli haavoittunut antautui,vain harvojen paettua Laosiin.
Vangit jaettiin kahteen osaan,fyysisesti kykeneviin  ja haavoittuneisiin.
Tulokseksi Ranskan hallitus erosi,uuden valitun pääministerin Pierre Mendesin tukemana Ranska vetäytyi Indokiinasta.
Vuoden 1954 Geneven sopimuksen pohjalta Indokiina jaettiin 17. leveyasteella Ho Tshi Minhin johtamaksi Vietnamin demokraattiseksi tasavallaksi pohjoisessa ja etelässä keisari Bao Dain johtamaksi Vietnamin valtioksi.Vuoden 1956 Geneven sopimuksen mukaisen neuvotteluyrityksen epäonnistumisesta pohjoisen ja etelän yhteisistä vaaleista,niemimaa hiljalleen päätyi vuosien 1959-63 Vietnamin sotaan ja amerikkalaisten puuttumiseen Tonkinin lahden tapauksesta v.1964.

Legioonaliskaverukset oltiin liitetty radioautoineen Dien Bien Phu'hun matkaavaan huoltokolonnaan.
Yhdellä vaikeakulkuisella vuoristotiellä kolonnaa vasten Viet Minh aloitti kranaattitulen,jolloin panssaritorjuntasinko lopetti Powerwagonin kulun,ammuksen iskettyä auton perään,mikä hävisi atomeiksi vuorentinteelle.
Koko kolonnan miehistö jäi Viet Minhin vangeiksi.
Heidät vietiin pakkojalkamarssissa pohjoiseen 400 km päässä Kiinan rajan tuntumassa sijaitsevalle sotavankileirille.Satoja ranskalaisia sotilaita ja legioonalaista kuoli viidakkopatikkamatkalla uupumuksesta,taudeista,käärmeenpistoista sekä Viet Minhin sissien armottomasta väkivallasta ruokavarojen huvetessa.Vankileirillä heidät sijoitettiin Viet Minhin sissien sekaan ranskalaisten pommitusten estämiseksi
Historia oli toistanut itseänsä vuoden 1942 Filippiinien Bataanin kuolemanmarssilla,missä tuhansia amerikkalaisia ja filippiiniläisiä sotilaita kuoli nääntymykseen ja japanilaisten bajonetteihin ruokavarankien vähetessä. 10.863 eloon jääneistä sotavangeista vain 3.290 virallisesti kotiutettiin neljä kuukautta myöhemmin ja 3.013:n vietnamilaisen vangin kohtalosta ei olla varmoja.
Viet Minh oli yhtä raaka ranskalaisia kohtaan opittuaan keinot entisiltä Indokiinan japanilaisilta valloittajiltaan II maailmansodan aikana 1941-44..
Uuvuttavan jalkamarssin päätteeksi legioonalaispari päätyi takaisin rakastamansa ranskalaisen,nyt Viet Minhin Hanoin kuuluisaan vankilaan, myöhemmin amerikkalaisten sotavankien tuntemaan Hanoin Hiltoniin.
Kumpikaan ei tiennyt,miksi heidät oltiin erotettu muiden vankien joukosta vietäväksi Hanoihin,ehkä saksalaisuuden pohjalta.Viet Minh oli ollut erittäin utelias,miksi saksalaiset,entiset Ranskan viholliset olivat värväytyneet ranskalaiseen muukalaislegioonaan.

Ranskalaiset olivat rakentaneet vankilan Hanoihin vuosien 1886 ja 1901 välisenä aikana ja nimenneet sen Maison Centraleksi,keskustaloksi.Yleisimmin sitä kutsuttiin Hoa Lo'ksi,helvetin reiäksi sekä kamiinaksi Pho Hoa Lo-kadusta,minkä varrella vankila sijaitsi. Kadunvarrella oltiin myyty puu- ja hiilipolttoisia kaminoita jo siirtomaavallan alkuajoista.
Maison Centrale oli ranskalaisten yleisesti käyttämä nimi keskuvankiloista ja alunperin Hanoin Maison Centrale oli tarkoitettu vietnamilaisille vangeille.
V.1954 legioonalaiskaverusten saapuessa vankilaan,sen asukasmäärä ylitti 2000 vankimäärän ja joita pidettiin täysin ihmisarvon alapuolisissa olosuhteissa. Vankilasta oltiin samoin tehty yhteinen kolonialistisen hyväksikäytön ja vietnamilaisten ranskalaisvihan symbooli.
1930-40-luvuilla samassa vankilassa oltiin pidetty monia kommunistisen pohjoisen Indokiinan johtavia henkilöitä.
V.1954 Vietnamin Demokraattisen Tasavallan perustamisesta vankila myös palveli vallankumouksellisten doktriinien ja toimintojen koulutuskeskuksena.
Vaikka aseleposopimus oltiin solmittu samana vuonna,Viet Minh ei noudattanut vankienvaihtosopimusta kirjaimellisesti,jolloin legioonalaiskaverit viruivat vankilassa parinsadan muun toverinsa kanssa vuoteen 1958 saakka.

Liberte

Viet Minh voitonmarssilla Hanoihin

Panaman lipun alla purjehtiva harmaakylkinen Liberte-alus odotteli Haiphongin satamalaiturin pollareihin kytkettynä Maison Centralesta vapautettuja legioonalaisia,jotka muistuttivat laihtuneina nälkiintyneiltä Varsovan gheton asukkailta kiinalaisten kuorma-autojen lavoilla.
Alois oli kärsinyt ravinnon puutteen lisäksi myös astmasta,joutumalla useasti vankilan sairaalaan petipotilaaksi,vietnamilaisen vankilalääkärin tarjotessa kiinalaisia yrttirohtoja tautiin.Hengitysvaikeuksissa hänen rintansa rasvattiin tiikeribalsamilla,mikä ihme kyllä avasi hengitystiehyet.Punaisen Ristin lääkeavustuksia vankilaan ei koskaan saatu,ilmeisesti takavarikoituina Viet Minhin poliittiselle johdolle.
Kuorma-auton lavalla Alois katseli uutta Hanoita.
Vanhasta vilkkaasta Hanoista ei ollut jälkeäkään.
Poissa olivat ranskalaiset ravintolat,värikkäät naistenvaatteet,kaupanteon sorina katukäytävillä,ihmisten iloisuus sekä autoliikenne.
Katukäytävien vieressä seisoi hylättyjä ja kannibalisoituja entisten yksityisautojen raatoja. Ainoat harvat liikkuvat autot olivat oliivinvihreitä kiinalaisia kuorma-autoja,venäläisen Zisin ja amerikkalaisen Internationalin  kömpelöitä kopioita.
Ihmisten kasvoilta näkyi vain apaattinen tuijotus.
Proletariaatin riemuvoitto oli lopulta kietonut kaupungin punalippuunsa

Suurehko osa legioonalaisista päätyi suoraan sairaalahoitoon laivassa.
Kolmen viikon merimatkan aikana Alois ja Kurt olivat saaneet sen verran lihoja luittensa päälle,että pystyivät seuraamaan kansituoleissa aluksen suuntaamista Arabian niemimaan eteläkärjen ohi Adenin lahdella kohti Punaista Merta.

legioonalaiset paraatissa

jatkuu...Jiddah