Sudeettisalolaisen savolaispojan Helsingin matkat.I.Papinpoika ja pakana.

1954 Jussi isänsä kanssa Helsingin junassa

Jussi  kolkkapoikana leiritavaroiden
purkua seuraa-
massa onnikasta

Pappilan Jussi tavallisesti joutui isänsä mukana reissuun.
Suurin osa reissuista tapahtui kesäisin savikauppalan paikallisliikenteen Rakisaaren Liikenteen viherkeltaisella Hesselmann dieselbussilla Kiikalan Riitusjärvelle,missä pidettiin isän v.1949 perustaman partiolippukunnan Salon Leiriveikkojen kesäleirejä. Niillä yritettiin kolkkapoikaa kasvattaa jo 5-vuotiaasta asti erämiestä ja vaeltajaa,joskus myös tuloksetta,koska kasvavan gossin mieli lenteli kasvavassa autohulluudessa kotikauppalan kaduille bongaamaan autojen rekisterinumeroita.Vaeltaja hänestä tulikin vasta aikuisiässä...maailman vaeltaja.Isä monesti leirillä oli uhannut lähettää leirielämästä kyllästyneen ainukaisen poikansa keskityskyvyn puutteesta pappilan kesämökille Kiikalan naapurikuntaan Suomusjärven Enäjärvelle.
Mökille hän ei tahtonut äitivääpelin savottaan,missä kesäloma koulusta menisi ikuisissa työtalkoissa,jolloin hänen oli niellettävä katkera kalkki ja ainakin näytellä partiopoikaa tai vähintäin kolkkapoikaa.Isältäänhän hän oli geeneissään perinyt näyttelytaidon,mitä papin ammatissa vaaditaan hetkellisessä uskonpuutteessa.

Vuoden 1954 kesäkuun kesäleirin isä oli antanut partiojohtajien Suomisen Kassen ja Pertti Pesosen harteille tärkeän Helsingin käynnin takia. Tärkeydellä isä tarkoitti vanhojen Helsingin Ratakadun körttikotilaisten,joista jotkut olivat nousseet rovasteiksi,asessoreiksi, piispoiksi ja muiksi luterilaisiksi ylipapeiksi, tapaamista ja entisten aikojen muistelemista,osaksi myös sotilaspappiajoista rintamalla.Muille isä ei maininnut sanallakaan rintama-ajoista.
Jussin isä tietenkin otti mukaansa,koska kyseessä oli pappilan miesväen matka.
Hyvin harvoin pappilan tyttäret pääsivät isänsä matkaseuraksi,koska äiti oli jo listannut näille työvuorot kesämökillä. Pappilan jälkikasvu kylläkin kutsui niitä mökkitalkoita "passaamisiksi" eli vanhempien palvelemisiksi. Jussin siskot kyllä pääsivät isän siskon Aune-tädin mukaan tämän nuoruuden tuttavien luokse kyläilemään jonnekin Punkalaitumelle ja jopa Savoonkin.
--"Det passar bra!"
Jussikin oli innoissaan huudahtanut Helsingin reissusta vajaalla ruotsinkielen taidollaan.

Aku Räty

Herättäjäjuhlat

Körrtiläisisä poikineen

Muutaman kerran isä oli ottanut poikansa myös Keski-Suomeen joillekin herättäjäjuhlille,missä Jussi oli tavannut pappilassakin käyneen konttiselkäisen,pieksujalkaisen ja sarkapukuisen maallikkosaarnaaja Aku Rädynkin sekä muita pieteettisen Paavo Ruotsalaisen uskonjälkeläisiä.Herättäjäjuhlia pidettiin yleensä jonkin järven rannan tuntumassa,juhlaporttien kutsuessa körttihuivista ja sarkapukuista kansaa "Virvoittavien vetten äärelle".
Omassa uskon janossaan Jussi olisi mielellään halunnut kipaista ostamassa telttakioskista jääkylmän patenttikorkkipullollisen Vichy-vettä kesähelteessä ,juhlaväen herännäispoljennassa tehdessä Siionin virsien laulamisessa joka värssyn perässä pitkän tauon..

Helsingin matka hänestä poikkesi askeettisista uskonmatkoista täysin.
Pääkaupungista löytyi paljon katseltavaa,kuten Mannerheimintien autoliikennettä,kesäasuisia ihmisiä tumman körttikansan sijasta,Stockmanin ja Sokoksen tavarataloja,Kauppatoria,Esplanadia,Olympiastadionia jne.Olympialaisista oli kulunut vain kaksi vuotta Jussin halutessa päästä maistamaan uutta Coca Colaakin,jota ensikertaa myytiin Helsingissä vuonna 1952 olympiajuomana.Kotikauppalassa sitä sai kyllä Horninkadun Lindenin baarista,jonne vanhemmat eivät antaneet lupaa mennä,koska paikka oli äidin kertoman mukaan sellainen huligaaninuorien suosima kuppila.

1989 Höyryveturien pikakaasu-
tusta karjaan asemalla

Helsingin junamatkan ensimmäinen pysähdys tapahtui Karjaan asemalla,missä Jussi ensikertaa näki läheltä venäläisen sotilaan.Venäläisiä hän ei ollut aiemmin tavannut,mutta oppinut niiden olleen Suomen kansan vihollisia edellisessä sodassa,jonka isänmaa oli hävinnyt,mutta saanut pitää itsenäisyytensä.Kotikauppalassa oli kyllä ollut tsaarinvallan aikaan venäläisiä sotilaita,kadun nimienkin ollessa kolmekielisiä.Asemakatu,minkä päässä tietysti seisoi rautatieasema oli ollut silloin Aleksanterinkatu eli Aleksandraskaja Ulitsa Suomelle ystävällisen Aleksanteri III-tsaarin ja Suomen suuriruhtinaan mukaan. Tuoreempi tsaari Nikolai ei puolestaan välittänyt hiukkaakaan Suomesta,puhumattakaan omasta kansastaan, palatsiinsa perheensä kanssa eristäytyneenä.Tsaarin perheen kohtalona olikin bolshevikkien luodit.
Aleksanterikadun kilvessä ylimpämä kadun nimi luki yläpuolella venäjäksi,keskellä ruotsiksi ja pohjalla suomeksi.

1918 Kauppalan rautatie-
silta Punaisten räjäyttämänä.

V.1918 kansalaissodan tai vapaussodan loppuvaiheessa punaiset olivat räjäyttäneet kauppalan rautatiesillan muiden rantaradan junasiltojen kanssa vetäydyttyään viimeiseen taistoonsa Tampereelle.
Sodan jälkeen tuhoutunut kääntösilta rakennettiin uusiksi kiinteärunkoiseksi,koska torin varteen kiinnittyneet höyrylaivat olivat joko uponneet tai myyty muille varustamoille.Joen mutapohjakin oli nousemassa,estämällä raskaamman laivaliikenteen.

Tähtelässä ennen Porkkalaa venäläiset sotilaat laskivat matkustajavaunujen ikkunoiden eteen luukut,venäläisen veturin peruuttaessa vaunuletkan eteen.Juna tulisi puuskuttamaan Porkkalan venäläisen vuokra-alueen lävitse,jolloin yksikään suomalainen matkustaja pääsisi vilahduksellaan näkemään sotilasaluetta,missä vihrein riemukaarin ja punatähdin kehuttiin proletariaatin dikatuurin voittoa.
Junan seistessä Karjaan asemalla,jostain asemarakennuksen sisältä kuului radiosta Edvard Perssonin laulu "jag har bott vid en landsväg i hela mitt liv och sett människor komma och gå..",venäläisen kirgiisisotilaan astuttua junanvaunuun kalashnikov olallaan. Sotilas jäi seisomaan vaunuosaston ovensuuhun puisen ja lasivitriinisen hätäkalulaatikon alle.Laatikossa oli Fiskarsin halkaisukirves ja Sampo-tulitikkulaatikko.
Jussi näki isänsä harmaansinisten silmien lasittuneina katselevan ylös kirvestä ja alas iivanasotilaan mahorkan kellastamaa irvettä.Jussi aavisti.mitä isän mielessä kohisi tietäessään evp. sotilaspastorin puhuneen  pappien kanssa vain ryssistä sekä rysvenäläisitä.

1940.12.19.muutamaa sekunttia
kuvanoton jälkeen presidentti
Kallio kuoli marskin syliin

Porkkalan niemen läpikulku junanvaunussa muistutti yöjunalla matkustamista,koskei vaunuosaston ikkunasta nähnyt mitään muuta kuin ikkunanluukkulautojen välistä kapeita valojuovia.Jussin muistissa oli,että luukut irroitettiin Pitäjänmäen asemalla samalla, kun venäläinen veturi vaihtui suomalaiseen.Pitäjänmäen asemakyltti oli kaksikielinen ja ruotsiksi Sockenbacka,jota isä leikillisesti kutsui "Soskenpaskaksi",ehkä helpottuneena siitä,että oltiin päästy vuokratulta Venäjänmaalta takaisin kaksikieliseen koti-Suomeen.
Helsingin rautatieasemalle saapuminen tuntui juhlalliselta ja osaksi pelottavaltakin,koska Talvisodan aikana joulukuun 19.päivä 1940 presidentti Kyösti Kallio oli kuollut viereisellä laiturilla sydänkohtauksesta marsalkka Mannerheimin syliin.
Nyt samalla raiteella seisoi venäläinen Moskovan juna koppalakkisten neuvostoupseerien perheineen noustessa Helsingin tuliaisineen junanvaunuun.
Väkeä asemalaiturilla oli tungokseen asti: pääkaupungin lähiympäristöstä saapuvia työntekijöitä,maalaisia pärekoreineen ja reppuineen sekä kirjava-asuisia turisteja kameralaukkuineen ja pahvimatkalaukkuineen.
Kuopion pikajuna lentävä kalakukko oli saapunut juuri raiteelle 2 kaksikielisessä kuulutuksessa,joka sai asemarakennuksen räystäspulut lentämään asemarakennuksen katon yli Postitalolle päin kuin lyhyen matkan kirjekyyhkyset. Moskovan junaakin kuulutettiin venäjäksi ja suomeksi.

Juna Turusta saapuu
raiteelle 2...
Juhart 2003

Jussi omissa fantasioissaan oli monasti miettinyt,miten olisi käynyt,jos joku veturi olisi vahingossa jarrujen pettäessä ajanut aseman läpi pääovesta kadulle liikenteen sekaan...Näin oli kerran 30-luvulla käynyt Manchesterin asemalla,veturin roikkuessa korsteeni edellä ikkunasta kadulle.
Väentungoksessa isä ja Jussi pääsivät asemarakennuksen sisään,minkä käytävää reunusti yletön määrä kioskeja,missä myytiin kaikkea mahdollista roinaa Marjanne-karamellien ja viikkolehtien väliltä.Isä kävi ostamassa tuoreet Helsingin Sanomat,Jussin vinkuessa viimeistä Aku Ankka-sarjakuvalehteä,minkä otsikkona oli "Aku ja metsäpalo".
Samainen Aku Ankka-lehti oli Jussin kokoelmissa vuoteen 1967 saakka,kun vanha puupappila purettiin.Hänellä oli samoin vuoden 1967 syksyllä armeijaan meno ja uskottavasti äiti oli pannut muuttopuuskassaan sen paperikeräykseen.
Isän ja pojan kävellessä aseman pääovelle päin maankuulusta asemaravintolasta kaikui puheensorinan seasta kahvikuppien ja lautasten kilinää. Ravintolan avonaisesta ovesta Jussi näki takaseinällä tiskin yläpuolella komean seinänkokoisen Eero Järnefeltin maalaaman Koli-freskon. Jussia mietitytti taiteilijanalkuna,miten taiteilija oli tällingeiltä putoamatta voinut sutia niin korkean maalauksen.Leonardo da Vincikin oli maalannut Siksteenikappelin kattofreskon tällinkien päälle selällään maaten.
Isä veti taiteilijan alkua hihasta pääovelle päin tokaisemalla:
--Jouvappas nyt siitä tuota Jiärneveltin mualausta ihhailemasta kavulle!
--Meijän pittää lutviutuva pirssillä Ratakavulle Körttikottiin ja panna matkapakkaasit sinne,kun minulla on tappaaminen sen jäläkeen vanahojen tuttujen kanssa Yrjönkavun sisäuimalassa!
--Pittää piästä pesemään nuo matkakuonat nahasta!

Aseman kivikasvot
Juhart 2012

Aseman pääoven edessä Jussi haukkoi henkeä liikenteen paljoudesta pelkällä yhdellä kadunpätkällä,johon mahtuisivat kaikki kotikauppalan biilit yhdellä silmäyksellä.Keltavihreät ratikatkin kilinöillään lisäsivät liikenteeseen omaa triangelimaista taustamusiikkia sinisten tylppänokkabussien tummaan pasuunamaiseen peräbaritooniin. Jussi oli jo vetämässä pienestä matkasalkustaan ruutupaperista rekisterinumerovihkosta,isän kehoittaessa seuraamaan pikaisesti taksipysäkille.Isähän oli tottunut olemaan porukoiden kärkimiehenä,oli se lippukunnan marssi keväisin Turussa tai kinkereiden ja seurojen puhujana kahvipöydässä.Isällä piti oleman kova kiire,mutta pysähtyi viideksi minuutiksi aseman kivikasvoisen lyhdynpitäjän alla poksauttamaan ruskeat nahkakenkänsä Kas-Kas -plankkipojalla,joka arviolta oli vuoden vanhempi kuin Jussi.

Aseman Kas-Kas plankkipoika
Juhart 2012

Jussi tajusi vasta keskuspostitalon edessä seisovasta pirssijonosta,että he olisivat aivan hyvin voineet oikaista sinne aseman länsisiiven ovesta,minkä lähellä hän oli Aku Ankka-lehteä kinutessaan nähnyt matkatavarasäilön,minne eräs tuulipusakkainen ja pussihousuinen isäntä oli antamassa koppalakkiselle virkailijalle ruskeaan pakettipaperiin käärittyä naistenpyörää.Isälleen hän ei uskaltanut mainita lyhimmästä reitistä,koska silloisessa maailmassa isät tiesivät kaiken paremmin kuin räkänokat.
Jussi oli taksiin astuessaan vilkaissut peräänsä Keskuskadulle päin,josta hän oli nähnyt mustavalkokuvia 30-luvulta ja miten silloin autot oltiin parkkeerattu kadun keskelle vinoparkkiin.Samalla tavalla kotikauppalankin pääkadulla oltiin paikoiteltu ennen sotaa ja vielä katulyhtytolppienkin seistessä juhlallisessa rivissä .Kotikauppalassa kummatkin jokisillan jakamat pääkadut asvaltoitiin vuoden 1939 kesällä,mukulakivien siirryttyä historiaan.Helsingissä ja Turussa taas mukulakivikatuja kolisteltiin paljon pitempään.Vielä 70-luvulla mukulakivistä Hämeenkatua pitkin ratikatkin kilistelivät Nummenbakalle päin.

1936 Mummo Ankka
Keskuskadulla
Juhart 2012

V.1966 kesällä Jussi kävi pyrkimässä Keskuskadun kulman taideteollisen korkeakoulun Ateneumin mainosgraafiselle linjalle,pääsemällä kuitenkin varalle. Saman kadun varrella hän ihan pyörryksiin saakka uppoutui Akateemisen kirjakauppaan selailemaan autokirjoja.Kotituliaisiksi hänelle tuli mukaan Fordin A-mallin kuvitettu historiakirja. Puolisen vuosisataa myöhemmin Lontoossa hän lapsenmielisenä maalasi Keskuskadulle Mummo Ankan paikoittamaan Detroit Electric-vaunuaan vinopysäköintiin komeiden Packardien ja Chevroletien väliin.

Tarkkaa kuvaa Körttikodin paikasta hänellä ei ollut kallossaan helsinkiläisen Pobeda-taksin kiemurrellessa mukulakivikatuja Hakaniemen torin ohi .Kotikauppalassa ei venäläisiä Pobedoja näkynyt pirssitolpalla,vaan aitoja amerikkalaisia Fordeja ja Chevroleteja.

Pobeda-taksi oltaisiin pantu häpeämään sillankulman taksijonossa kauas Inkerinkadun kulmaan hajuetäisyydelle.Kauppalan sodan käyneet taksimiehet olivat irvailleet Pobedan ryssänhajun poistuvan vain suomalaista armeijan manttelia heilauttamalla.
Todellisuudessa Pobeda ei ollut huono auto,jonka Siperian pakkasiin suunniteltu lämmityslaitekin piti matkustamon lämpimänä.Auton muotokin nykyään näyttää kaikkien sodanjälkeisten antipatioiden kaikottua mielestä jopa nätiltä.

Pobeda maitolavalla
Juhart 2011

1956 helsinkiläinen
Pobeda-taksijono

Sodanjälkeisessä autopulassa ja idän ovien auetessa maahan tuotiin runsaasti Pobedoita taksikäyttöön.Vuoden 1952 Olympialaisiin hankittiin viitisensataa vanhaa chicagolaista Checkeriäkin,jotka myöhemmin päätyivät maalaispirsseiksi ja jopa Pekka Puupää-filmeihin ilkuttavaksi.Autot eivät olleet huonoja,joskin taksiuransa eläkepäiviltä Suomeen tuotuina kansilasteissa Rotterdamin satamasta merenkäynnin kolhimia.Taksipulaan samoin oltiin tuotu Suomeen kyklooppisilmäisiä britti-Rovereitakin isohko määrä.Kotikauppalankin kaduilla ja torin Shell-huoltamolla poikkesi halikkolaisen Hjortin papan haalistuneen vihreä Checker-pirssi,Hänellä myös oli toinen Checker,joka oltiin katkaistu pick-upiksi.

1954 Salolaista taksikantaa
Juhart 2010

1948 Checker A2 Puupää-filmissä

Fordson ja Checker A2 pick-up heinätöissä
Juhart

jatkuu...