Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff 2.Suomikirja.

 Pyhän Iisakin kirkko Leningradissa 1965

Vuoden 1918 tammikuussa Matias äiteineen saapuivat Suomussalmen kirkonkylään,missä osa kyläläisistä sulki oven nenän edestä avunpyytäjille.Heistä tuntui,että suomalaisten tilojen päärakennusten ovia ei aukaista kuin rautakangilla,koska harvassa talossa haluttiin laiskoja puoliryssiä karjalaisia alustalaisiksi.
Vasta viimeisenä oljenkortena Suomussalmen väliaikainen virallinen apulainen pastori Oskari Jussila sai kerätyksi varoja Kovaleffin perheelle junalipunlipun ostoon etelä-Suomeen.
Jussila oli silloin perustamassa Ranualle kunnallista suojeluskuntaa ja hänet tunnettiin porvarien kannattajana ja tulisieluisena oikeistolasipappina sekä kansalaissotaan osallistujana,jonka julistuksia jopa pohjois-Ruotsin Luulajan piispa piti paheksuttavina.
Myöhemmin Jussila palveli myöhemmin Oulun lääninrovastina sekä myös eduskunnassa kokoomuksen kansanedustajana.
Vaikka Jussila oli osallistunut siihen kuuluisaan Vienan retkeen lönnruutilaisena karjalaisen kansan ihannoinaja,hänkään ei tahtonut puolivenäläisiä karjalaisia naapurikseen.
Niitä oli helpompi katsoa etäisyydeltä.
Hän oli tavannut retkellään uutteria sekä laiskojakin karjalaisia.
Kerran häntä oli ristiretkitiellä vastaan tullut vanha karjalaistaata kaksiakselisella lantakärryillä vastaan.
Isäntä oli seisaaltaan,melkein takaviistoon kaatumalla pitänyt ohjaksilla vikuroivaa hevosta kurissa.
Kärryn pohjalla oli mitättömän pieni lantakasa,mihin tuskin talikon piikit peittyivät.
Pastori oli kysäissyt isännältä ,joka oli jo hypännyt  kärryiltä tielle ohjaksilla lautasia läimäytellen,että mikä oli hätänä,kun hevonen melkein nousi takajaloilleen pystyyn.
Isäntä  vastasi:
--"Kah hevo viku,koni viku,ei vedä,kuorma dorogal jiä!"

Lounaissuomalaiseen savilaaksokauppalaan Kovaleffit saapuivat toukokuussa 1918.Kansalaissota oli lopuillaan punaisten vetäydyttyä kauppalasta huhtikuussa,jonka perästä turkulaiset punajoukot olivat käyneet räjäyttämässä kauppalan sekä naapurikunnan Halikon rautatiesillat.
Helsingistä saapunut juna joutui päästämään matkustajat ulos Sähkö -ja Konetehtaan kohdalla pistoraiteella.
Vasta kesäkuussa rantarata avattiin uudestaan siltojen korjauksen jälkeen.
Kauppalassa eräs kaukainen Matiaksen äidin sukulainen ja puuseppä Poutanen oli tarjonnut piharakennustaan vuokralle työtä vastaan.
Matiaksen äidistä melko pian tulikin kauppalan yksi suosituimmista pyykkäreistä Matiaksen kasvaessa ulos polvihousuista isänsä näköiseksi komeaksi mustatukkaiseksi miehenaluksi.Matias kävi läpi Moision pellon alakoulun melko huonolla menestyksellä vilkkautensa takia, päätymällä sokeritehtaalle asentajan apupojaksi .
Siellä hän oppi käyntikausien välissä tehtaan koneiden salaisuuksista,kuten juurikasallassykloonien akseleiden laakereiden vaihdoista ja hänelle jopa luvattiin oikeata asentajan palkkaa.
Levottomana hän kuitenkin haki paikkaa Helsingintielle v.1934 rakennetun uuden Standard-Nobel-funkkishuoltoaseman rasvariksi.
Sokeritehtaalla hän oli syttynyt työväenaatteelle ja liittynyt kansandemokraatteihin taistelemaan porvariston diktatuuria ja fasismia vastaan.Häntä vainottiin työpaikalla tulisten palopuheidensa takia ja joskus jopa heidän mökkiinsä Moisionkosken törmällä suojeluskuntalaiset tulivat uhkailemaan kommunistien paskaisesta lopusta.
Teloitetun isänsä hän oli kieltänyt juudaksena moneen kertaan kapitalistien saappaannuolijana.
Huoltoasemalla hän ei viihtynyt kuin parisen vuotta seistyään talvisin kylmin jaloin huoltomontussa satoja rasvanippeleitä rasvaprässillä ruikkien ja jäätynein käsin mittarikentällä kauppalan herrojen ja rouvien biilien tankkeja bensapistoolillä täytellen.
Hän oli kiivastuksissaan ottanut lopputilin eräänä helmikuisena päivänä, lyödessään kassalla rasvaisen nyrkkinsä paragonlaskupiikkiin huutaessaan omistajalle:
-- Sie et kuules perkeles Noopelin kroisoksien käskymiehen kauaa elä!
--Siun savotas ei työmiehen paskanahka puhistu ees pyhäks vaikka lippees liottelis kyrpäänsä!
Matias oli siltä seisomalta marssinut pihalle rasvaisissa haalareissaan repiessään kämmenestään laskupiikkiä irti.
Punaisen veriviivan hän oli jättänyt lumiselle mittarikentälle kuin varoitukseksi.
Vuonna 1939 Nobel Standard muuttui Essoksi.

Standard Nobel-asema Nummela 30-luvulla

Sotaväen Matias kyllä kävi punataustastaan huolimatta Turun autokomppaniassa, ettei joutuisi metsäkaartiin.
Talvisodan sytyttyä hän vältti kaikenlaista aseenkäyttöä odotellessaan Isä Stalinin voitokkaiden joukkojen marssivan paraativormuin ja messinkiorkesterein Suomenniemen poikki.
Häntä ei yleensä näkynytkään muualla kuin armeijan autojen alta ja häkäpönttöjen luukuilta läpimustana rasvasta ja noesta.
Asentajakaverit kutsuivatkin häntä mustaksi punakaartilaiseksi.

Fiodor Smirnoff
-------------------------------------------
Nobel-nimi ,etenkin Nobelin veljekset tulivat liittymään Fiodor Smirnoffinkin elämään.
Fiodor oli syntynyt Pietarissa v. 1888 Pjotr ja Anna Nikolajevna Smirnoffin perheeseen.
Annan isoisä oli kuuluisan fruntzelaisen upseeriperheen poika Ivan Andrejovitsh Scherner,josta oltiin tehty kenttämarsalkka tsaarin ratsuväkeen ja isä Nikolai Proskurin oli tsaarin suosiosta saanut varakreivin tittelin.
Fiodorin isä oli nimitetty Pietarin Veljekset Nobelin (Ludvig,Robert ja Albert) yhtiön varatoimitusjohtajaksi.
Isän kaukainen sukulainen,myöskin Pjotr Smirnoff Moskovassa oli päässyt tsaarin suosioon erityisenä hovihankkijana P.A.Smirnoffin kuuluisan "valurautasillan" pöytäviinitehtaan perustajana.
Erikoisena piirteenä Nobelien ja Moskovan Smirnoffien kanssa liittyy Ruotsin kuningas Oskar.
Immanuel Nobel ,Ludvigin,Robertin ja Albertin isä oli ruotsalainen "ruudinkeksijä" ,joka oli tarjonnut keksimiään maamiinoja sekä sytytyssysteemejä Ruotsin armeijalle,joihin silloinen kenraalikunta puolustusvoimien rahapulassa ei ollut kovin innostunut.
Immanuelin onnistui myymään niitä kuitenkin Venäjän tsaarin armeijalle,etenkin muuteltuina merimiinoiksi,vaikka ne todettiin olevan yhtä vaarallisia miinanlaskijoille kuten vihollisillekin.
Venäjällä Immanuelille ja veljespojille Ludvigille sekä Robertille avautuivatkin suuremmat markkinat löytämistään Bakun öljykentistä ja Nobeleista pian voideltiin lamppuöljyllä Venäjän Rockefellereitä.
Albert-veli toimi yhtiön talousasiantuntijana.

V.1898 moskovalainen Pjotr Smirnoff sai puolestaan Tukholman teollisuusnäyttelyssä kultaisen kunniakirjan kuningas Oskarilta mainioista pöytäviini-ja vodkatuotteistaan.
Luovutustilaisuudessa olivat mukana kruununprinssit Gustav sekä Karl.
Fiodor Smirnoff kävi koulunsa Pietarin Pyhän Maarian gymnaasissa,mistä niihin aikoihin valmistui myös myöhemmin kuuluisia matemaatikkoja sekä fyysikoita ja hänelle avautui paikka Veljekset Nobelin yhtiössä Pietarissa,joka nimitettiin vuonna 1914 Petrogradiksi.
Fiodor oli aluksi suunnitellut upseerin uraa ja kävi Pietarin ratsuväen sotakoulun,mutta isänä houkuttelemana päätyi Nobelille.
Helsinkiin oltiin perustettu jo v.1876 Naftan tuotantoyhtiö,mikä toimi Veljekset Nobelin Suomen suurruhtinaskunnan lamppuöljyn maahantuonnin ja myynnin uranuurtajana.
Vuosisadan vaihteessa "moottoribentsiinin" myynti alkoi kohota ja Nobelin veljekset saivat keisarilta luvan kuljettaa lamppuöljyä, "bentsiiniä" sekä naftaa Kaspianmereltä Syvärin kautta Lahdenpohjaan Jaakkimassa,mihin oltiin rakennettu suuret varastosäiliöt.
Nobelit olivat tilanneet Ruotsista kuljetukseen tarkoitettuja säiliövaunuja sekä jokitankkereita.

 Laatokan ulappaa Saunaniemestä

Fiodor Smirnoff oltiin määrätty Lahdenpohjan Naftan varastoalueen ylivalvojaksi ja samalla hän ostanut itselleen huvilan pohjois-Laatokan rannalta läheltä kylää.
Hän oli mennyt naimisiin punatukkaisen kenraalin tyttären Irina Sokolovin kanssa vuonna 1914.
Hän oli tavannut Irinan eräissä tanssiaisissa,missä chevalierkaartin upseerit oli tanssittaneet hienostoneitejä.
Irinalla oli ollut tarjolla paljonkin upseerikunnan courteureja.
Elämä Fiodirille ja Irinalle häiden jälkeen oli ollut yhtä satua.Uuden kodin he olivat perustaneet Pietariin Ulitsa Kirolnajan komeaan kerrostaloon ja kesäkodin Lahdenpohjan rantahuvilaan.
Kesäisin Fiodor ja Irina kahlasivat hunajakasviniityillä kuvaamassa luontoa.
Fiodor oli innokas valokuvaaja ja Irina taitava akvarellimaalari.
Lahdenpohjan maalaismaisema oli maalauksellista, täynnä ahoja,metsiköitä,lahdekkeita,lehtoja,vuoria ja kallioita.Rakennukset olivat siroja,kevyitä ja teräväkulmaisia sekä yhtä koristeellisia kuin luontokin.

Idyllistä Laatokan Karjalaa

Idyllistä Karjalaa samasta kuvasta.
Juhart 2011

Vuoden 1917 syksyllä Smirnoffien Ulitsa Kirolnajan asunnossa  tunnettiin levottomuutta,vaikka toivottiin työläismellakoiden loppuvan ensimmäisen kahakan jälkeen.
Ensimmäinen vallankumousyritysaalto oltiin kukistettu Pietarissa ,viidensadan mellakoitsijan kuoltua ratsuväen sapeleihin.
Jo keväällä maaliskuun 17. päivänä 1917 Emanuel Nobel,Ludvigin poika,joka isänsä kuoleman jälkeen otti Nobelien yrityksen hoitoonsa,tapasi  Petrogradin Hotel Europassa kenraaliluutnantti G.A.Mannerheimim.
Kenraali oli  kaartinratsuväkiprikaatin komentajana Varsovassa ja tullut käymään asioille Petrogradiin. Hotellin portieri oli kehoittanut Mannerheimia poistumaan vilkkaasti,koska bolshevikit olivat etsimässä valkoupseereita..
Emanuel Nobel oli tuonut kenraalin Nobelien johtokunnan kokoukseen,missä Fiodorkin oli juuri ollut käymässä.
Nobelien suuri suomalainen luottomies Karl Wilhelm "Vasilavit" Hagelin Helsingistä oli myös paikalla.
Emanuel oli käynyt hakemassa Mannerheimille siviilivaatteita ja kehoittanut kenraalia häipymään Petrogradista mitä nopeimmin ja tämä ajattelikin poistua kaupungista Viipuriin junalla Petrogradin Suomen asemalta.
Emanuelin kanssa oli kenraalia ollut saattamassa Nobelien ranskalainen edustaja Eugene Beaux,joka oli palannut sotapalveluksesta Ranskasta.
Seurueen ehdittyä Mars-kentälle,yksi bolshevikkisotilas tuli näiden perässä kysymään oliko yksi herroista upseeri.
Beaux vastasi,että on näyttämällä ranskalaista sotilaspassiaan,sotilaan tehtyä kunniaa ja poistumalla.
Beauxin nokkeluuden ansiosta Suomen tuleva vapautuminen tsaarin imperiumista oli ratkaistu ainakin vapaussodan päällikön suhteen.
Mutta Mannerheim palasi vielä takaisin Puolaan.

Karta över Sankt Peterburgh 1910-talet

Mannerheim nuorena Nikolain
ratsuväenkoulun kadettina.

Joulukuun 3. päivänä 1917 Smirnoffien perheessä oltiin tunnettu levottomuutta.
He olivat jo pakanneet valmiiksi Viipuriin  muuttoa varten.
Mellakka-aalto ja bolshevikkien ryöstely oli levinnyt kaikkialle.
Smirnoffien Ulitsa Kirolnajan talon eteen oli ajanut iso tynnyrinokkainen DeDion Bouton-henkilövaunu,mistä nahkatakkinen ja pistooleita heiluttava bolshevikkiryhmä syöskyi kivitalon pääovesta sisään.
Fiodor oli käskenyt Irinaa pukeutumaan ja juoksemaan rakennuksen takaportaita pitkin heidän Dureya-autoonsa,mikä oli valmiina odottamassa sisäpihalla.
Fiodor oli pakannut vasikannahkalaukkunsa kassakaapin sisällöllä,mikä käsitti suuren määrän ruplia,Nobelin osakekirjoja ja arvoesineitä.
Rynnätessään Irinan perässä käytävälle, portaikosta kuului aseiden kolinaa,huohotusta ja saapasnaulojen paukuntaa marmoriaskelmilta. Fiodor oli avaamassa hissikorin taitto-ovea ja vetänyt Irinaa sisään,koska portaikko oli täynnä bolshevikkiroistoja,jolloin rouva jäi turkishihastaan kiinni taitto-oven metallipalkeeseen.
Kerrosasanteelle tunkeutunut rosvojoukko tulisilmäisen johtajan perässä riuhtaisi Irinan hissiovelta,jolloin tämän ranne aukesi.
Joukon päällikkö repäisi Irinan kädestä nahkalaukun,missä tämä piti perintöjalokiviään ja tyhjensi sen marmorilattialle .
Rosvopäällikkö huusi Irinalle:
--Kta tam?
--Mitäs tämä on?-----ja ampui Naganillaan Irinaan takaapäin niskaan.
Fiodor näki viimeisen kuvan rakkaasta Irinastaan painettuaan hissin nappulasta alakertaan,jolloin vaimo makasi hervottomana nahkalaukkunsa päällä,veren vuotaessa marmorilattialle jalokivien päälle.
Hän kuuli hissikorin laskeutuessa pari laukausta alas hissikuiluun,luotien lävistäessä selkänsä takana olevan peilin.
Käytävässä kaikui bolshevikkijohtajan varoitus:
--Minä Igor Malenski.uuden Leningradin yhdeksännen Sovietin komissaari...saan vielä sinut Fiodor Smirnoff käsiini!!

Ikuinen tuli Pietarin Mars-kentällä

jatkuu...

Valkoinen Smirnoff ja punainen Kovaleff.Suomikirja.

Valokuvaaja Smirnoff  Helsingintiellä v.1950.
Juhart 2011.

Fiktio
--------------
Kirjoituksen emigranttihenkilöt ja paikannimet ovat mielikuvituksen tuotetta..

Jokivarsikauppalalla on aina ollut omat pienet suurmiehensä sekä suuret pikkumiehensä,jotka antoivat lisäväriä savilaakson harmauteen.Seurakunnan pastori oli törmännyt sielunpaimenen polullaan moneenkin muualta maasta ja jopa muilta mailta vierahilta kauppalaan muuttaneisiin.
Pastoria oli aina kiinnostaneet vierasheimoiset muuttajat,koska itsekin oli polveutunut "viäräleukaisista" savolaisista tuohikonttiselkäisistä matkasaarnaajista.
Yleensä savolaiset ja karjalaiset eivät ole koskaan sopeutuneet naapureiksi toistensa ylipuhumisessa,mutta lounaissuomalaisessa rannikkokaupungissa liukkaat ja iloiset karjalaisevakot kaikista vastoinkäymisistään huolimatta olivat pastorin mielestä tervetulleita värittämään jäyhää ja harvasanaista seurakuntaa.
Moni muu terminaalisesti kotikonnuiltaan karkoitettu heimo ei olisi pystynyt aloittamaan eloansa tyhjästä vieraalla maalla samanlaisella hilpeydellä sekä nonshalanttisuudella kuin karjalaiset.
Pastoria itseään oltiin kutsuttu sudeettisavolaiseksi ja hän tiesi miltä tuntui saarnata kivikirkon saarnastuolista lupsakkana savolaispastorina silmiensä alta lounaissuomalaisen kyräilevän seurakunnan silmätikkuna.
Kestikin melko kauan,kunnes seurakunnassa hyväksyttiin vierasheimolainen pappi,joka osasi olla jopa hauska ja kansanläheinen vertauksillaan sekä letkauksillaan.

Kauppalan kaduilla pastori joutui useasti kasvotusten itänaapurin ja entisen Jatkosodan vihollisensa kieltä puhuvien emigranttien kanssa,joista yksi oli pietarilainen vapaaherra ja valokuvaaja Fiodor Smirnoff ja toinen vienankarjalaisesta Kalevalan kylästä evakkoon lähtenyt Matias Kovaleff.
Kauppalasta löytyi myös venäläissyntyperäisiä Kusnetsoffeja ja Sagulineja sekä yksi etelävenäläinen tataari ja nahkakauppias Bädedrinoff,jota kutsuttiin kansanomaisesti Tattari-Paavoksi.
Pikkupoikana pienessä pohjoissavolaisessa Iidensalmen kauppalassa hän oli oppinut tuntemaan vaeltavia laukkuryssiä,jotka muistuttivat pitkäpartaisia shamaaneja,noitien jälkeläisiä ja rasputineja.
Jopa omaan savonkieleen venäläisillä ja venäjän kielellä on ollut aikojen saatossa valtava vaikutus.
Hänen oma arkkutimpuri-isänsäkin Venäjän vallan aikana oli työskennellyt lastiproomun kansipuosuna Iidensalmen ja Pietarin väliä uutta avattua Saimaan kanavaa edestakaisin seilaamalla..
Niiltä reissuilta Iidensalmen Sandelsinkadun matalaan puutaloon isä oli tuonut kotisavonkieleen venäläiset holotnat,harasoot,savotat  ja toprahujat.
Bysanttilainen kulttuuriraja maantieteellisen itärajan tuntumassa liippasi syvemmälle Savoon sekä Savo-Karjalaan,koskettamalla syvälle suomalaisen turpeenkääntäjän hermoon..
Jos ajatellaan,mitä itäinen ja läntinen entinen suurvalta oli hyötynyt takapajuisesta puskuriagraarimaasta,niin  sitkeästä ja katajaisesta sekä työtä pelkäämättömästä kansasta saatiin ainakin ilmaista miestyövoimapotentiaalia tsaarin imperiumien sodankäyntiin pakkovärväyksellä.
Maa oli vaikeasti viljeltäväkin,etenkin Savossa kelometsineen,soineen ja kivipeltoineen,tuhansien järvien katkoessa maataipaleet vesikuljetuksiin.
Itse kansa koostui maantönkijöistä,metsästäjistä ja kalastajista,joidenka kuuluisa sisuuntuminen luonnon kanssa melskaamisesta tuli ulos känsinä kouriin ja syvinä ja ahavaisina juovina sänkisiin kasvoihin.

                               Suomalainen sisu...Ensin oli suo,kuokka ja Jussi...

Vänrikki Stoolista pieniin rumpalipoikiin värvättiin valtamaiden sotaväkiin,mutta suomalainen sotamies oli parantumaton purnari,oli sen esimiehenä ruotsalainen taikka venäläinen upseeri sekä viimeisessä sodassa Tuntemattoman Sotilaan karjalainen kersantti Rokan Antti.
Silti tsaarin hirmuvallan edustaja kenraalikuvernööri Bobrikoff kaatui yhden suomalaisen saksalaisemigrantin jälkeläisen Eugen Schaumanin  eikä Jussi Pöksyläisen pistoolin luotiin.
Schauman ruotsalais-saksalaisista sukujuuristaan ja nimestään huolimatta oli kiihkeä fennomaani.
Suomalaiset saivat kiittää itsenäisyydestään V.I.Leniniä ja hänen bolshevikkejään.
Silti kommunismi ei iskenyt suomalaisen maajussin kalloon,koska tämä halusi olla oma isäntänsä omalla raivatulla maallaan.
Kaupunkien urbanisoituessa ja teollistuessa tehdassaleissa kuiskailtiin työväen valistuksesta ja demokratiasta,jota sanaa kaupunkien punaiset saarnamiehet yrittivät levittää maankääntäjille,onnistumatta.

Venäjältä lähti maanpakoon bolshevikkivallan alta Suomeen moni pietarilainen aatelinen,vapaaherra, valkoupseeri ja varakas sekä oppinut.
Suuri osa näistä pakeni Saksaan,Ranskaan ja sieltä vielä Yhdysvaltoihin.
Berliiniläiseen ja pariisilaiseen kultturi- sekä sosieettielämään venäläisillä emigranteilla oli suuri vaikutus.
Hampurin satamasta moni varakas venäläisemigrantti matkusti I luokan hytissä New Yorkiin,köyhempien venäläisjuutalaisemigranttien matkustaessa täyteen pakatuilla alakansilla kohti Uutta Maailmaa,välistä käymällä hengittämässä happea keuhkoihin yläkannelle,ettei tukehtuisi ennen Vapaudenpatsaan näkemistä.

Matias Kovaleff
---------------------

 Matias
Juhart 2010

Kuten edellä tuli mainittua kahdesta lounaissuomalaiseen kauppalaan saapuneesta itäemigrantista,niin kertomuksen ensimmäinen sankari on nimeltään Matias Mikhail Kovaleff.
Hän syntyi Iisakki Kotilaisen maatilan arentmiehen eli maanvuokraajan Konstantin Kovaleffin perheeseen vuoden 1907 syksyllä Kalevalan kylässä ,Kuitujärven rannalla Vienan Karjalassa,mistä variksenlentoa oli noin sata kilometriä matkaa länteen Suomussalmelle.
Kotona puhuttiin venäjää ja vienankarjalaa..
Kylä oli vallankumousta ennen venäläistynyt ja tilallinen Iisakki Kotilainen oli joutunut paikallisen venäläisen maataloustarkastajan painostuksesta vuokraamaan osan tilastaan Konstantin Kovaleffille,joka oli tullut sinne maatyöläisenä Pavlovin pikkukaupungin liepeiltä entisen Pietarin eli nykyisen Leningradin eteläpuolelta.
Ja näin tapahtuikin kuin ihanteellisessa venäläisessä työläisdraamassa,että Iisakki Kotilaisen  navetta-apulaisesta,karjakko Siiri Nykäräisestä tuli komean mustakiharaisen tilallisen Konstantinin suosittu ja näin Karjalaa sekä Venäjää yhdistettiin Kalevalan kylän soutsinassa ortodoksisessa liitossa,missä avioeroa katsottiin enemmin kuolemansynniksi kuin aviorikosta pyhässä allianssissa.

Vuoden 1917 syksyllä Matiaksen ollessa 10-vuotias liinatukkainen paimenpoika,maatilalle ajoi autoilla kolonna punalippuisia ja vahvasti aseistettuja bolshevikkeja.Poika pelkäsi punahihabanderollisia ja nahkatakkisia bolshevikkibandiitteja, piiloutumalla laudoitettuun maakuoppaan,missä tilalla varastoitiin maitoa,voita ja juustoja.
 Sieltä hän seurasi,miten tilallinen Iivari Kotilainen sidottiin talon pihalla lipputankoon ja sytytettiin traktoripetroolilla tuleen.
Kotilainen ei kuollut pelkästään tulesta,vaan myös vodkahumalassa hurraava ja melskaava rosvojoukko käytti vangittua  pilkkaanammuntamaalitauluna sekä pistinsäkkinä.
Matias muistaa ikuisesti bolshevikkien johtoauton merkin,mikä kullattuna seisoi vinosti tynnyrinmuotoisessa jäähdyttäjässä..."DeDion-Bouton" ,jolla hänen isänsä vietiin raudoissa tulisieluisen bandiittijohtajan Igor Malenskin käskystä ammuttavaksi lähimetsään.
Matias kuuli metsästä parisen laukausta,minkä jälkeen sivutieltä kolonna palasi valtatielle,häviämällä yhtä nopeasti kuin tullessaan pölypilveen.
Punalippukolonnan lähdettyä tila muutettiin kolhoosiksi,jonka päälliköksi oltiin pantu neuvoston päätöksellä Kalevalan kylän bolshevikkisuutari.
Matias ja tämän äiti pantiin huutolaisiksi kantamaan Kovaleffin pirunmerkkiä otsassaan.

 Kustodiev.Bolshevikki

1912 DeDion Bouton
Juhart 2011

jatkuu...

Jouluakka ja uskonsotilas.Suomikirja.

 Santa 1908

Pukin nokkamörkö

Pappilan Jussi uskoo vielä tänäänkin joulupukkiin,vaikka kaikkeen muuhun uskominen iän mukana on alkanut horjua.
Joulupukki hänestä on ollut paljon anteliaampi kuin luterilainen ylituomari,joka on tupannut tyrkkimään papinpoikaa joskus liikaakin nokalleen.
Joulupukki myös on hitsannut pelkokuvia pojan aivoihin Jussin koko elämänkaaren ajaksi.
Ensimmäinen kuva joulupukista hänen mieleensä oli jäänyt vuoden 1952 joulukuulta,jolloin torin varrella Horninkadulla Axelssonin talouskaupan ikkunaan asetettiin puolisen metriä korkea joulupukki,joka sähkön avulla käänsi päätään,avasi suutaan,nosti toista kulmakarvaansa ja saappaankärjellä koputti näyteikkunaan.
Ihan oikeasti Jussi uskoi tämän joulupukin olleen saman valepukuisen sähkömarionetin,joka syksyllä Horninkadun toisen kaupan näyteikkunassa oli puettu mustaan frakkipukuun ja silinterihattuun ja joka piti käsikoukussaan herrasmiehen kultanuppista kävelykeppiä.

 Näyteikkunamarionetti
Juhart 2011

Samalla tavalla vatsatapuhujien marionettinuket liikuttivat alaeukojaan ja kulmakarvojaan.
Kaikista maailman uskovista lapsista joulupukki asui Korvatunturilla ja jota yksikään lapsi ei näe pistämässä lahjoja kuusen alle.
Amerikkalainen joulupukki taas lensi pororeellään kaikkien huushollien katoille, pakottamalla paksun itsensä savupiipuista sisään edes tuhraamatta punaista virkapukuaan.
Amerikkalainen pukki ei asunut missään Korvatunturilla,vaan kanadalaisella napapiirillä,mitä Dean Martin kutsui amerikanmurteella laulussaan "Winder Wonderlandiksi".
Jussia ihmetytti jouluaattoiltana monet pyöräilevät pukit,joidenka hän näki pappilan ikkunasta siksakkaavan jouluglögin innoittamina pyörillään Torikatua pitkin,myrskylyhtyjen kilistellessä putkirunkoihin.
Useat pyöräilevät pukit poliisimaija keräsi yöputkaan kinoksista selviämään isien tarjoamista jouluglögimukeista.
Keväällä poliisien huutokaupassa huudettiin kymmeniä pukkien kinoksiin unohtamia ookapyöriä.

Viisivuotiaalle Jussille jouluaatto oli yhtä vilskettä,isän lämmittäessä pappilan viittä pystyuunia ja yksin koristellessa joulukuusen.
Siihen perheen muilla jäsenillä ei ollut osaa eikä arpaa,vaan toimenpide katsottiin hengenmiehen privaatiksi etuoikeudeksi.
Kuuseen lapset eivät saaneet koskea,vaan katsoa kaukaa,miten pienet vahanaamaiset ja villalankakehoiset tontut roikkuivat hirtettynä kuusenoksilla maapallon lippujen ja vahakynttilöiden seassa.

 Jouluaaton iloa
Juhart 2010

Äiti hääräsi keittiössä pyykkäri-Hilkan kanssa jouluruokien valmistuksessä ja kyökistä levisi pappilaan joulukinkun,lanttulaatikon sekä piparkakkujen kutkuttavat tuoksut. Äiti oli jopa loihtinut oikean karjalanpaistin valurautapannuun,Jussin käydessä pihistämässä kyökin pöydältä piparkakku-ukkojen ja -akkojen rusinasilmiä  ja rusinanapoja.
Isäpastori kaiken kiireen välissä kävi pistämässä itsensä makuulle työhuoneensa sohvalle,panemalla pahkaisen Rukajärven rintamatuhkakupin valkoisen papinpaitansa rinnukselle sekä pikku-Bostonin pajuholkkiin.
Aattona hän ei raaskinut sulkea silmiänsä pikkutirsoissa,missä kuusikossa sota-ajan väijyvät vanjat voisivat yllättää hänet päiväpainajaisissa.
Niitä painajaisia kenttäpappi oli nähnyt viimeiset seitsemän vuotta sodan päättymisestä.
Isä oli pannut vanhan Philipsin kaappiradion päälle jouluaaton hengellisten laulujen kuunteluun ja melkein torkahtanut,kun Turun kaupungin pormestari oli julistanut joulurauhan koko maahan..
"Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto!".
Jussi-poika katseli salin kulmaikkunasta aattopäivän tummentumista lumituiskussa.
Torikadun maitokauppaa oltiin sulkemassa ,äkkiliikkeisen "talonnaisen" Putkosen Hannan luutiessa rappuja ja katuosuutta puhtaaksi alaslaskevasta lumesta,mustanruskean sekarotuisen Tessu-vahtikoiransa käydessä kusaisemassa Marttilan talon kivijalkaan talon tanskandogin jättämän  hajuläiskän päälle..
Marttilan kulmatalon olohuoneen ikkunoissa paloivat sähkökynttilät,joita isäpastori piti luonnottomina kaupallisina humpuukeina. Pappilan ikkunoissa paloivat aidot vahakynttilät lasimansettien päällä ja ainoa sähköinen pappilan joulukoriste,paperinen joulutähtilyhty hehkui oranssinpunaisena Torikadun kulman erkkeri-ikkunasta.
Sen piti kuvata Beetlehemin johtotähteä.

Talvipäivä pappilan kulmalla
Rakisaaren Volvobussi ajamassa torille.
Juhart 2009

Rakisaaren lähiliikenteen keltavihreä bulldog-Volvobussi ajeli viimeistä lenkkiään Ylhäisiin papattamalla Hesselmanndiiselillään, kääntyessään Kirkkokadulle lyseon kulmassa..
Joulupäivänä linjuri ei kulkisi.
Vasta joulupyhien jälkeen onnikka aloittaisi äänekkään papatuksensa, kauppalalaisten käydessä täyttämässä ruokakommuuttejaan sekä viinakaappejaan Uudenvuoden viettoon.
Onnikan laiha ja silmälasipäinen kuljettaja opetti ajotaitoa pappilan vastapäätä sijaitsevassa Pelkosen talon Uudessa Autokoulussa tuuriensa välissä.
Jussi oli aina ihaillut tämän harmaata ajurinpukua ja komeata Suomen Autoklubin koppalakkia sekä autokoulun tummanruskeata 1934-mallista Chevrolet Master-kouluautoa,jonka ympärillä kulman lapset kesällä leikkivät kuurupiiloa.
Letukan konepellillä lensi Packardista lainattu kromikurki.

 Kuurupiilolla Pelkosen talon edessä.
Juhart 2004.

Jussi kuuli isän kuorsaavan sohvalla ja korahtelevan unipepsiassaan,äidin pannessa keittiössä koivupuusta tehdyn radioämyrilaatikon nappulasta joululauluja kovemmalle.
Kaiutinlaatikkokomeuden oli tehnyt Myllynkivitehtaan puuseppä Markku Blomqvist,joka lauloi baritonia Salon Laulusepoissa.
Äidillä oli oikeassa korvassa kuulovika,joku vasaran ja alasimen yhteen luutuminen,Jussin ihmetellessä oliko hänenkin omassa korvassaankin samanlaiset sepänpajan vehkeet,kun korvat vinkuivat äidin tukkapöllyistä kuin Motalan asemalta pois viritetty ularadio.
Ilmeisesti äidin korvassa soivat joulupukin pajan äänet.

Kello neljältä pappilan touhut hiljenivät naisporukan valmistautuessa ensimmäisenä saunaan menoon.
Tiilikivinen sauna sijaitsi pihan perällä eikä sitä nähnyt lumituiskussa lasten makuuhuoneen ikkunasta narulla roikkuvien jäätyneiden lakanoiden takaa.

 Pyykkäri-Hilkka ja
 pappilan sauna
takana v.1952
Juhart 2010

Pyykkäri-Hilkka oli saanut äidiltä palkan avustaan,lähtiessään kahlaamaan lumituiskussa itäkauppalan Muurlan tullin vuokrakasarmin asuntoonsa oman joulunsa viettoon poikaystävänsä Simon, Kuiron leipomon lyhytkätisen taikanatekijän kanssa.
Hilkka lauloi sopraanoa ja Simo tenoria kirkkokuorossa.
Jussin seuratessa Hilkan taapertavaa kahlaamista haalistuneen harmaassa ulsterissaan ja haaleanmustassa baskerissaan lumisella katukäytävällä Torikadulla Lundelinin pikku-Shellin kulmalle,pyykkäri muistutti kävelevää pingviiniä Pohjoisnavan jäälautalla,kunnes katosi lumipyryyn..
Pappilassa vietettiin minimalistista jouluaattoa,missä ei prameiltu kuusenkoristelussa eikä jouluruokapöydän yliprameassa kattamisessa.Jouluruokaa oli joululaulunkin mukaisesti monenlaista kinkun ja lanttulaatikon väliltä.Jeesuslapsen Raamatun mukaan kerrottiin olleen syntynyt neitseellisesti seimessä vaatimattomassa tallissa,minkä mukaan vanhemmat körttikasvatteina vieroksuivat ylenpalttisuutta joulunvietossa.
Neitseellisyydestä Jussilla ei ollut paljoakaan tietoa, yhdistämällä sen neitimäisyyden kanssa ja miten äiti oli opettanut pappilan tyttöjä niiaamaan nätisti...
Ilmeisesti Neitsyt Mariakin oli niiannut Herralle Uudessa Testamentissa.,mutta Saara taas Vanhemmassa Testamentissa oli nauranut,kun Herra oli koetellut häntä..
Joulun prameudesta Jussi oli saanut hyvän kuvan  naapurin pöksytehtaan johtajan modernista asunnosta ja kultapalloilla koristetusta kuusesta,missä oli enemmän tinapaperia kuin rekallisessa Fazerin sinistä suklaata.
Niiden H-Fi-grammarikaan ei soittanut hengellisiä joululauluja,vaan Bing Crosbyn White Christmasia,Jingle Bellsejä ja Rudoph The Rednosea,joita jenkkikruuneri Bing Crosby lauloi mutkille leveillä Amerikan ällillä kuin kaalet Olavi Virran Hopeista kuuta.
Äitipastorskan puolikuuroille korville se oli hirvittävää rummutusta.
Pappilan kuusessa roikkuivat Mauri Bergrothin siirtomaatavarakaupasta ostetut punaposkiset omenat ja kuusen vahakynttilät oltiin isän taiteellisella papinsilmällä asennettu hopeisille alligaattorisuisille jalustoille,joidenka lasimanseteille steariini valui kuin itkevän tahkojuuston kyyneleet..
Äidin Iisalmen maalaiskunnan Kauppisten maatilalta perintönä saamat villalankaiset ja vahanaamaiset tontut roikkuivat kynttilän valossa oksilla ja niiden ryppyiset ja monien vuosikymmenien talikynttilöiden savustamat kasvot olivat muuttuneet vanhoiksi pontikankeittäjien naamareiksi.
Jussi ihaili kuusen aitoja vahakynttilöitä ja siskojen usuttelemana..että "et uskalla..etkä varmana polta näppejä"....  panna sormensa liekkiin..ja niin se vaan poltti.
Laastarinäppisenä hän myöhemmin pääsi avaamaan kuusen juurelta pehmeitä paketteja.
Jussin perääkin kihelteli illalla äidin pyykkikepistä,koska salin nukkamatonnurkka oli palanut rei'ille kuusesta pudonneesta talikynttilästä,yritettyään sytyttää bengalitikkuja kuusenoksilla sampotikuilla näppejään kärventämättä.

Joulusaunan perästä jouluateria oltiin katettu ruokasalin pöydälle pellavaliinalle.
Pöytää valaisi punainen puusta sorvattu juutalainen seitsenhaarakynttelikkö.
Radiosta kuului pappilan pakollisia ja kauniita teutoonisia joululauluja kuten Stille Nachtia sekä Oo Tannebaumia,Jussin katsellessa isän silmäkulmien vettymistä.
Naapurin lyseon saksankielen tuntiopettajana isä vain kuiskasi hiljaa..Ach so schön!
Isän korvissa humisivat lisäksi vanhat Berliinin olympialaisten muistolaulut ,Annemariet, Erikat ja Fahne Hohit,joita Jussi oli kuullut isän joskus laulelevan kesämökin puunhakkuussa..
Jussi olisi halunnut yhtyä uhallakin laulamaan ruokapöydässä omaa versiotaan Joulupukki-laulusta...."parta,poikki.silmä puhki"...muttei oikein uskaltanut,koska äidille sekä isälle pukki tuntui olevan joku pyhä asia..
Lasten vehkoillessa omiaan ruokapöydässä isä suhautti huuliltaan täyttä hiljaisuutta,radiosta kuuluessa Wiener Singerknabeneiden eunukkimaista ja tyttöäänistä joululaulantaa sekä sen jälkeen Cantore Minorsien kuorojoululauluja Helsingin Tuomiokirkosta,isän heilutellessa kaaressa etusormiaan kuoronjohtajan puikkoina kuin hyvä haltiatar taikasauvaansa Lumikille..

                                  Jouluyö,juhlayö. Johanna Kurkela

Jussi oli tehnyt edellisenä uutena vuotena samanlaista temppua bengalitikuilla eli tähtipuikoilla ja polttanut etusormen ja peukalon päänahat,mutta tähtisade oli ollut komea.
Isän Jerusalemista ostama seitsenhaarainen juutalainen kynttelikkö paloi kauniisti ruokapöydän keskellä.
Isä oli siirtänyt sen työhuoneensa kirjahyllystä hebrealaisen tooralaatikon vierestä juhlapöytään.
Kynttelikkö somisti ja juhlisti symboolisesti Juudean kuninkaan syntymäpäivää,vaikka Mestarin syntymämaassa ei myöhemmin uskottu miehen ihmetekoihin monien partaisten opetustaatojenkaan kertomina monina versioina ihan kirjaan sidottuna.
Roomalaistenkin mielestä hän oli ollut vain vähäisempi palestiinalainen terroristi.
Juutalaisille tärkeimmät juhlat olivat Hannukat ja Birvamatshit,joista jälkimmäisessä  pikkupojilta vietiin pippeleistä esinahat synagoogan kellariin säilöttäväksi.
Näin Jussi oli kuullut isän vitsailleen piispoille piispantarkastuksessa..."ja sitten me papit taas naurettiin!"

Äiti oli tyttöjen kanssa kantanut höyryäviä laatikoita pöytään pannunalusille,joulukinkun seistessä keskellä rapeanahkaisena.
Joulurosolli ja vanhanajan aladoobi kylminä ruokina oltiin asetettu pöydän päähän.
Saunanpuhtaat sunlightihot sekä -hiukset antoivat tuoksuillaan kontrastia vaatekaapista otetuille pyhävaatteille,joista tuoksahti mieto koipallojen haju.
Papinperheen jouluateriointi sujui vakaassa sekä hartaassa tempossa.Puhuminen oli täysin kiellettyä vakavan seremonian aikana.
Itäkauppalasta saapunut isän vanhempi osuuskaupanhoitajasisko ja papinperheen täti tukevassa hahmossaan oli ahtanut itsensä tiukkaan jakkupukuun,mikä kiristyi entisestään keskivartalosta kymmenen eri ruokalajin ahtaamisesta .
Isällä ja Aune-tädillä oli ihmeen hyvä ruokahalu ja makeankaipuu,äidin kerrottua lapsille niiden kärsineen nälästä pula-aikana.
Olivat kuulema kerjänneet äidin isän Kalle Kauppisen puodin portailla Iisalmen Riistakadulla "kuivoo leipee" yhdessä naapurin Edvin Laineen ja tämän velipoikien kanssa.
Seurakunnan vanhapiikadiakonissa Piiraisen Toinikin oli kutsunut itsensä pappilan jouluruokailuun eikä äitipastorska ollut kehdannut kieltää tulemista näin rauhanjuhlan aattona vihanaiseltaan.
Aune-tädillä oli kyllä hyvä ruokahalu ja syödessään tämän jakkupuvun kauluksen päällä lepsuttivat kaksoisleuat vilkkaasti savonkielisinä.
Yleensä jouluaterioilla äiti oli kehottanut lapsia olla syömättä itseään älyttömiksi ,isäpastorin jo availlessa virkahousujen sepalushakaa. Viime jouluksi pappilan Viitasaarelta kutsuttu hoviräätäli Uuno Närhi oli neulonut isän virkapöksyihin lisäkiilan peräpuolelle,koska äiti oli kutsunut isän vatsan pullottavan kuin kinkerilampaalla,
Aune-tätikin puhalteli permanenttikiehkuraa otsaltaan sivulle pieni hiki kasvoillaan haarukoidessaan viimeisiä kinkunsiivuja punattuun suuhunsa..
Puna oli punajuurirosollista.
Lapsistakin moinen ahtaaminen tuntui ylellisyydeltä muistellessaan edelliskesäistä dieettikuuria isän ostettua kuukauden papinpalkalla Turusta mittapuvun.Silloin töpättiin kuukauden verran keittiön ruokapöydässä keitettyjä perunoita muikunsuolaveteen.
Jälkiruoaksi äiti tarjosi rosterisissa maljoissa kullanvärisiä ja sokeroituja lakkoja panemalla kullekin nokarellisen vispikermaa maun kiihoitukseksi.
Isäpastori kehuikin äidin lakkoja pisteenä I:n päälle,nostelemalla housujaan kädet taskussa ja painuessaan työhuoneensa kautta Kotimaa-lehti kainalossa vesiklosettiin.
Äiti oli useasti nuhdellut isää älyttömästä juhlaruokien mässäämisestä,kutsumalla pastoriaan lämpimästi läpipaskoksi kilinmahaksi

Kun joulupöytä oltiin korjattu ja siistitty äidin vielä hieroessa vimipulverisella ja märällä rätinkulmalla rasvaläikkiä pellavaliinasta,isä istuutui kiikkustuoliin ruokasavuille.
Äiti oli palannut keittiöön lastaamaan pesualtaasta lautasia kuivauskaappiin.
Toini-diakonissa oli samoin keittiössä auttamassa itseään... panemaan ruoanrippeitä alumiinirasioihin,jotka tämä kantaisi kirkkokonttorin takaiseen yksiöönsä omiksi jouluherkuikseen.
Saidalle ja viekkaalle Toinille kaikki ilmainen oli kotiin päin.
Ja sitä äiti vihasi.

Tupakoituaan isä käski vanhinta siskoa Riittaa lukemaan Luukkaan jouluepistolan.
Muita kahta lasta Anna-Kaisaa ja Jussia hän käski olla nahistelematta nojatuoleissa. Perheen toiseksi nuorinta tytärtä ei tarvinnut komennella,koska tämä istui kiltisti punaisessa mekossaan jalat ristissä ja punarusetti päässään Asko- sohvalla.
Keittiöstä ei enää kuulunut astioiden kolinaa.
Nuorin sisko istui Aune-tädin sylissä potkimassa virkatuilla vauvantossuilla jouluruoalla ahdettuun osuuskaupan hoitajan mahaan,päästämällä röyhtäyksellä vauvanruokanäytteen jakkupuvun kullatulle Kalevala-kaulubrossille.
Isosisko aloitti:
"Ja tapahtui niinä päivinä,Kyreniuksen ollessa Juudean maaherrana,että keisari Augustukselta kävi käsky,että koko maa oli verolle pantava..."
Ovikello soi.

 Holy family

--Kukasse ny joolu-uattona kehtoo häerihtöö jooluraahoo?
Isäpastori ärähti nousemalla seisomaan narisevapohjaisille virkapatinoilleen kuullessaan meteliä eteisestä.
Isä istuutui takaisin keinutuoliin kuullessaan äidin keskustelua pappilan paraatirapun eteisestä jonkun vieraan kanssa..
Keskustelun kohotessa meteliksi ja oven kiinni paiskaamiseksi lasiruutujen helistessä isä nousi uudelleen keinutuolista seisomaan työhuoneensa matolle.
Lapset utelivat isältä kuka siellä eteisessä mahtoi metelöidä.
--Noh..se taetoo olla se jooluakka,mikä tulj tuuraamaan tänä jooluna sitä joolupukkija,joka makkoo flunssassa Korovatunturilla!
Isä rauhoitteli säikkyjä lapsia.
Jussi oli jo varmuudeksi piiloutunut salin ikkunaverhon taakse.
Vain ruskeat boksatut solkikengänkärjet kiilsivät verhonhelmojen alta.
Poika pissasi molskihousuihinsa suuressa jouluakan pelossaan.

Äiti oli kertonut myöhemmin isälle makuuhuoneessa,mitä ovella oli tapahtunut.
Hän oli ollut makuuhuonessa tiskaamisen jälkeen panemassa päälleen jouluakan vaatteita.
Pastori oli kieltäytynyt kunniasta olla perheen pukkina,koskei sellainen puolipakanaisena sopisi papin arvolle.
Tästä he olivat useana jouluna tapelleet.
Äiti oli pannut päällensä vanhan lammasnahkaturkin,minkä karvavuorin hän oli kääntänyt päällipuoleksi.
Lampaankarva haisi eltaantuneelta lampaan pakaralta..
Päähänsä äiti oli pistänyt vanhan, isänsä omistaman koivistolaiskarvalakin väärinpäin ja leukansa hän oli sutinut mustaksi pönttöuunin kipinäpellille pudonneella hiilellä.
Jaloissa hänellä oli vanhat isänsä narisevapohjaiset ja saapasrasvalle tuoksahtavat pitkävartiset lapikkaat.

 Aune-täti soppakanuunan hoitajana keittiölottana sota-aikana
Juhart 2010

Äidin isä Kalle
Kauppinen
Viipurin
torilla
 lapikkaissaan
v.1935.
Juhart 2010

Keittiön komerosta äiti oli vetäissyt postisäkin,mikä palveli pukinsäkkinä.
Postisäkki oli jäänyt pappilaan edellisjouluaattona humalaiselta posteljoonilta,jolle äiti oli joutunut soittamaan sillankulman pirssikopista ulataksin,koska postipoika oli kierrokseltaan ja kutsuiltaan talouksien peräkamareihin snapsien ja glögien tarjouksista muuttunut jalattomaksi.
Ovikellon soidessa äiti oli olettanut jonkun juovikkaan tulleen pyytämään joulurahaa.
Hänhän oli kerran lykännyt kirkkoherra Savolaisenkin ovelta rappusia alas kadulle,kun kirkkoherra oli yrittänyt juksata häntä pukeutuneena pultsarin kamppeisiin.
Vasta kadulla äiti oli tunnistanut otsasta verta vuotavan puliukon kirkkoherraksi ja käärinyt tämän pään Punaisen Ristin ensiapulaatikon sideharsoon.
Anteeksi äiti ei kyllä pyytänyt moisesta konnuudesta.
Rahankeräilijöitä joulun alla oli pappilassa käynyt melkein joka päivä. Aatonaattona kunnanvaivaisen toimittaja Säteen Ralf oli tullut pikkupunsissa soittamaan pappilan Wirth-flyygelillä uusia sävellyksiään.

Nyt ovella seisoi hämmästyneen näköinen pariskunta.
Hyvinpukeutunut herrasväki oli tarjoamassa jehovalaisten Vartiotornilehteä pastorskalle,joka näytti asussaan enemmänkin riivatulta kylähullulta.
--Ostaskos taata Vartiotornin jehovalaisten valtakunnansalin rakennusrahastoon?!
Karvahattupäinen mies kysäsisi.
Äiti vastasi ääntään pari oktaavia alaspäin muuttaen:
--Mittöö työ näenj joolu-uattona jooluraahaa häeritsette?
--Eekösse jahavettilaesille uo myösj joolu-uatto samanlaesta pyhhöö kunniin lutterilaesille?
Mies vastasi hämmentyneenä:
--Emme niinkus tahro haitata teirän joulunviattoo,mutku me Mirkun kansa ajatelttii,ett näin jouluaatton kaikki herrasväjet olis niinkus enämpi kotosall...
Äiti vastasi takaisin:
--Ee tässä mitkään mutkuttelut aata..että alakaapas kiäntyvä takasin tuonne kavulle ja minnee voesin avistoo teitä tällä paimenkepilläinniin..taej muuten soetan polliiseille!
Pari seisoi jäykkänä kuin kaksi Lootin vaimoa osaamatta edes kääntyä,jolloin äiti laukoi lisää:
--Ielliskevväänä tulj samanlaenen parj rappusille kaappoomaan vartijotornejaan ja kehummaan,että taevasjpaekkoja olisj kuulemma vappaana taevaan kinon takarivissä lutterlaesillekkin,jos käännyttäesiin teijän uskoon...
--Sitten hyö vehkoelivatten,että mualiman lopussa kaekki kuollettin pallaavat takasin muanpiälle ilimielävinä..ja jotta kaekilla oesj ikkuenen elämä iessään uuvessa Iedenissä...
--Leijonattii ja seeprattiin ne kuulemma joesj rintarinnan taevaan lähteen vettä,että...
--Minä kyllä sanoenj niille,että jos näenj olisj asijan laeta,niin mittee myö tehtäisj kaekille sovanjäläkisille näläkäesille,kun muapallo on mustanaan niitä uusija syötettävijä kalamiston porteilta?
--Ja toesena kysymyksenäinj kyssäesisin.että millä iliveellä ne elukat,joesta yksi on sellanenj sualistaja ja toenenj sualistettava,ossaesivat ellää vierjvieressä iliman ,että se leejona ies kieltäenj huulillaan lipaesisj,kun onniin mehevä paestij ihan kylyjessä...?


--No ..alakeehan laskeutuva noeta rappusija nätisti alaskäsinj taej haen pastorin kaksjpiippusen haalikon käenj jatkeeks??
--Minnoon se pastorinj ilikee ukki Nilisijästä..mutta kun pastorj suuttuu..tulloo tupenrapinat!
Pari laskeutui pappilan rappusia alas niskat kyyryssä,häviämällä lumituiskuun,melkein jäämällä yhden pyöräilevän pukin alle nuoskalumessa.

Jehovalaisia ei sen koommin näkynyt pappilan paraatiovella,mutta kylläkin mormoonipoikia...mutta se onkin toinen tarina. Ne eivät tulleet pappilan pääovesta sisään..vaan isosiskojen Torikadun puoleisesta ikkunasta salaa treffeille..

Jouluakan ilmestyminen pappilan saliin postitorvisäkki selässä pani pikku-Jussin pissaamaan toiseen villasukkaansa,siskojen naureskellessa pojan pakenemista vesiklosettiin.
Pytyltä hän ei noussut,kunnes oli heittänyt märät hyvoninsa kuivumaan emalivannan reunalle,kuunneltuaan jouluakan käheätä ääntä vessanlukon avaimenreiästä.
Akan kolistellessa eteiseen ja siitä makuuhuoneeseen,Jussi kävi kurkkaamassa vanhempien makuukamarin ovesta,miten koivistolaiskarvalakin alta ilmestyi äidin nokinen naama.
Jussilta meni hetkessä usko jouluakkaan.

 Koivistolaiskarvalakki, lammasta