2014 VW Passat 1.8T |
----------------------------------------
Vanhana Ford- ja Folkkarifanatikkona olen aina ollut kiinnostunut muistakin automerkeistä ja niiden taustoista,miten ja mistä ne olivat syntyneet. Olen aiemmissa blogeissani kirjoitellutkin mitä eriskummallisimmista merkeistä sekä malleista,mutta tässä kirjoituksessani otan käsiteltäväksi Volkswagen Passatin ja sen nimen syntymisen.
1955-56 DKW 3=6 (F93) |
DKW aikoinaan jopa nimitti mallinsa Kleines Wunderiksi (Pieni Ihme) ,panemalla sen perään jopa numeroyhtälön 3=6 ostajien arvuuteltavaksi.DKW:n virallinen taho kylläkin kertoi yhtälön merkitsevän sitä,että auton kolmisylinterinen kaksitahtikone käy yhtä tasaisesti kuin kuusisylinterinen rivimoottori.
DKW mielestäni oli muodoiltaan kaunis auto ja vaikka itäsaksalaiset toverit olivat tehneet siitä omia IFA F9-kopioita,nekin näyttivät erikoisen näteiltä.Folkkarin kupla ei koskaan ollut silmille kaunis auto,mutta ajan mittaan sekin alkoi kaunistumaan omistajan silmissä vikoineenkin,kuten talon ainoa ja ruma alkoholistipoika,jota vain äiti rakasti.
Kuplahan tunnettiin myös bensajuoppona ja sen kääntösädekin oli yhtä suuri kuin paikallisbussilla.
VW Kuplan kuuppakapseli |
I sukupolven VW Passat |
Audi ja Volkswagen Ag olivat fuusioituneet,Audin esiteltyä 60- ja 80- mallinsa,jolloin Volkswagen seurasi perässä esittelemällä uudet vastaavat Golfinsa sekä Passatinsa.Kukaan vanhempi silloin Volkswagenin huipulla istunut ei osaa tänäänkään kertoa,mistä ajatuskuplasta tai -pierusta kummatkin mallit olivat saaneet nimensä..ei ainakaan tuulesta temmattuina eikä mistään tuulensuunnasta,eli tuulilla ei ollut mitään tekemistä merkkien syntymiseen.Passatin nimi on voinut tulla vain jostain talon sisäpuolisesta ajatusriihestä eikä saksalaisilla,kuten amerikkalaisilla ollut tapana julistaa kansalle yleistä uuden automerkin nimikilpailua.
Jos Passat olisi ollut ruotsalaismerkki,niin nimi olisi sopinut eli passannut uuden Volvon nimeksi kuin nyrkki silmään.Suomessa jotkut kateelliset autoilijat taasen olivat kehuneet sitä Paskat-pilkkanimellä (Shit,Scheisse). Wikipediakin virheellisesti on todistellut Passatin merkitsevän hyvää purjehdustuulta (Trade Wind,Pasaatituuli) ja Golfin Gulf-virtaa,joka ei olekaan mikään tuuli,vaan merivirtaus.Lisätuuleksi ollaan tarjottu myös Poloa,että se juontuu arktisista puhureista (Polar Winds).
Joku vielä on vilautellut Marco Poloakin!
1970-luvun VW Thing |
---------------------------------
Miksi sitten ei oltaisi lisätty mallistoon Kolumbus-,Amerigo Vespucci- sekä Magalhaes-malleja?Amerigo Vespuccin kerrotaan löytäneen ensimmäisenä Amerikan mantereen ja jolta se sai nimensä.
Silti 70-luvulla Amerikan VW risti suotuisista tuulista huolimatta saksalaiseen VW Kübelwageniin pohjautuvan hupiauton *Thing-nimiseksi ,*Esine,Kalu,Asia....Aavan meren purjealusten mukaan kylläkin VW oli ristinyt yhden SUV-luokan tilavaunun Caravelleksi,jota aiemmin 60-luvulla Renault oli käyttänyt Dauphine-pohjaisessa urheiluautossa,joka alunperin oltiin lanseerattu Floride-nimisenä.
Filippiinien VW samoin tekaisi 70-luvulla samaan "Asiaan" eli Thingiin pohjautuvan kansanautoversion Sakbayanin,joka kategoroitiin AUV-luokkaan (Asian Utility Vehicle) ja sitä myytiin isohko määrä mm. poliisivoimille halpana patrulliautona.Sakbayan-nimellä ei ole suorasti selitettävää merkitystä tagalogiksi,mutta Akbayan taasen merkitsee käden pistämistä kaverin olalle toveruuden merkkinä.Bayanihan samalla kielellä merkitsee talkoita,mihin barrion eli pienen kylän kaikki asukkaat osallistuvat palkatta.
1977 VW Sakbayan |
Poolosta lumimyrskyyn
-----------------------------------
Polo taas minusta viittaa enemmän johonkin eliitin mailapeliin,kuten Golfkin ja jotkut harrastavat vesipooloa sekä toiset ratsain.Golf GTI:n vaihdekepin nupiksi tarjottiin myös golfpalloa. Polo-merkin opin vasta Saudissa,missä ensimmäiseksi ostin Ralph Laurenin kalliin poolologoisen kauluspaidan ja Suomessakin pidin niskassa korkeakauluksista poolopaitaa talvisin kurkun suojana taikka fritsuja peitellessäni.Jenkkilässä puolestaan korkeata rullakauluksista villapaitaa kutsutaan nimellä Turtle Neck eli kilpikonnan kaula.Turtle Wax-autovahalla taasen puunataan folkkareiden selkäkilpiä.
Polo Ralph Lauren logo |
Paikallisesta itälontoolaisesta Nisa-ruokakaupasta ostan joskus rengasmaisia Polo-menttolikaramelleja,jollaisia myös alunperin kauan sitten myytiin Life Safers-merkkisinä ja käärepaperissa oli painettuna oikea pelastusrenkaan kuva.Espanjaksi ja Filippiinien tagalogkieleen espanjasta lainattuna se on Salva Vida eli Hengenpelastaja.
Amerikassa VW Golfista tehtiin Rabbit eli kani ja uudesta Jettasta Dasher (Menijä).
Jettahan oli se takaluukullinen Golf eli Rabbit.Sitten jenkit menivät Jettalla enemmän eläinkisa-asialle Derbyllä sekä Foxilla.Derbyhän merkitsee hevoskilpailuja ja britit harrastavat kettujahteja.
Foxtrot-tanssikin kai on saanut alkunsa ketun kävelystä..
Sitä Jetta-nimeäkin ollaan vedätetty tuuleen päin,että se muka johtuu jostain Jet Streamestä eli trooppisesta ja topografisesta vesisuihkumaisesta märästä sekä tuulisesta matalapaineesta,millainen etenkin Filippiineillä yleensä tuulee vaakasuoraan...
Kaakkois-Aasiassa sellaista kutsutaan monsuunisateeksi.
Enkä usko,että sitä Jetta-mallia saatiin edes suorasuihkutuksellakaan.
Minusta Jetta kuulostaa enemmänkin jonkun tyttölapsen lempinimeltä.
Paljon myöhemmin esitelty Corrado taasen on Jettan espanjalainen nimitys.
I sukupolven Scirocco |
Uskoin itsekin alussa uusien folkkareiden merkitsevän tuulia,koska niksmanneilla aina on ollut käytäntönä,että kaikki tehdään suunnitelman mukaan ja systeemissä.Silti tässä tuuliasiassa ei oltu ilmoitettu minkäänlaisesta systeemistä.
I sukupolven Golf-mainos. |
Näin ainakin virallisesti autohistoriankirjat kertovat.
Mutta sekin tieto voi olla väärää.
Pieni tutkimus Saksan Patentti- ja merkkiviraston vuosijulkaisuun olisi osoittanut,että ennen Golfin esittelyä Blizzard-nimiä oltiin patentoitu mm. lattiaimureille,hajuvedelle ja jopa sukille.
V.1973 ei yhtäkään Blizzard-suksea oltu patentoitu!
Kaiken tämän tuuletuksen perästä Volkswagen jatkoi aivan oikeiden tuulten käyttöä mallistoissaan,kuten Santana,Vento sekä Bora.
Mienta Blizzard-imuri |
Ukkosista viimoihin ja muihin tuuliin
-------------------------------------------------------
1958 Suomalainen Wiima |
Mercuryllä oli Comet Cyclone ja Maseratit tunnetaan Mistraleista,Ghibleistä jne..
V.1957 Mercury Turnpike Cruiserissa oli angliamainen taaksepäin kallistuva ja sähköllä avattava takalasi,jota kutsuttiin nimellä Breezeway eli Tuulenvire.Ikkunamallia myytiin vielä muistaakseni vielä v.1966 Mercury Parklane-malleissa.
Sitten Suomessa Wihurilla kehiteltiin v.1958 oikea suomalainen Wiima-pikkuauto,jota kai tehtiin pari kappaletta.
Wiima-koriset onnikat melkein jokainen suomalainen matkustaja tuntee.
Ilmailualalla oli omat sotakoneensa Hawker Typhoonit ja Hurricanet..Brittiläinen Armstrong-Siddeleykin esitti v.1946 Hurricane- ja Lancaster automallinsa,joista kehkeytyi v.1948 Whitley,ja josta hioutui 50-luvun alussa komea safiiri eli Sapphire 346.
Hawkerit tunnettiin Siddeleyn moottoreista.
2010-2012 Renault Wind |
Renault oli valmistanut vv.2010-12 Renault Wind Coupe-malleja,jotka eivät saaneet paljoakaan tuulta siipiensä alle ja katoamalla nopeasti mallistosta kuin pieru Saharaan.
Jään kärsivällisenä odottelemaan uutta Volkswagenin Fart-kaupunkiautoa ..saksaksi siveämmin kirjoitettuna Fahrtwagenia..(Einfahrt-Ausfahrt..)
Gale |
Olen tavannut Suomessa naapuriemme Lammervon kesämökillä Muurlan Hirsjärvellä 60-luvulla Gale-perämoottorin.Muistaakseni Gale-merkki sulautui myöhemmin Evinrudeen.
Gale merkitsee kovaa tuulta.
Silloin 60-luvulla suomalaiset kesämökkiläiset ajelivat järvillä ja merellä melkoisessa perämoottoriskaalassa venäläisellä Moskvalla,British Seagullilla,suomalaisella Terhillä,ruotsalaisella Archimedesillä,Aldellilla ja Pentalla sekä amerikkalaisella Mecuryllä, Evinrudella että Johnsonilla..
Evinruden isä oli ruotsalainen emigrantti.
Meidän pappilan kesämökin kaupassa tuli mukana pieni kajuuttavene,minkä voimanlähteenä oli suomalaisvalmisteinen Vire-merkkinen sisälaitamoottori.Virehän viittaa tuulenvireeseen.
1980 VW Passat Saudin kansallispuistossa Juhart 2015 |
----------------
V.1980 lokakuussa aloitin uuden työrupeamani kahden vuoden sopimuksella Saudi Arabian itärannikon Jubailissa yhden pohjoissuomalaisen maaurakoitsijan vedenpuhdistamoprojektissa jonkinlaisena varastoeksperttinä.Firma tarjosi minulle työmaan ja Bechtelin poikamiescampin väliseen ajoon vuoden vanhan ja muiden managerien sekä superviisoreiden hylkäämän brasilialaisen Volkswagen Passat TS:n.
Se Passat oli voinut olla kuulunut ylijäämäautona Irakin mahtimiehen Saddam Husseinin ja VW do Brasilin välisestä autokaupasta.VW do Brasil oli luvannut toimittaa Brasilian valtion siunaamana 170.000 Volkswagen Passattia vahvistetuin öljypohjapanssarein,1.6l-moottorein ja ilmastolaittein Irakiin vaihtovaluuttana raakaöljy. VW do Brasil toimittikin isohkon määrän Passatteja Irakiin,mutta jostakin auton kysyntä laantui...ehkä laadun takia ja osa myytiin brasilialaisille,jotka pitivät sitä luksusautona verrattuna kotimaan markkinoiden 1.5 litraisiin ja ilmastointilaitteittomiin malleihin. Saudi Arabia,kuten Filippiinit olivat kuuluisia Amerikan ja Amerikoiden takapihoina,minne öljykauppa-ja sokeridiileissä lykättiin sekä hyvää ja huonoa kauppatavaraa.
1980 Hyundai Pony |
Se oma Passattini voisi hyvinkin olla samaa Irakiin tarjottua erää.
Moottoriltaan ja ilmastointilaitteiltaan Brasilian Passat oli hyvä,mutta sisustasta kaikki hööpeli kammista,kahvoista,ovenkarmitoppauksista ja kojetaulun nippeleistä irtosi käteen.Kerran vaihdekepin nuppikin irtosi käteen.
Kun sain säästettyä tarpeeksi rialeja omaan autoon 1974-malliseen Cadillac Eldoradoon brasilialainen ajettiin alumiiniprofiilisen varaston taakse ns. Ratteen tielle viimeiseen lepoon urakkarautaromun ja yhden suomalaisen Volvo-asuinbussin seuraan,minne se peittyi ajan mittaan erämaan kuuman Quibli-tuulen tuomaan punaiseen santaan.
Passat ei kelvannut edes lahjana filippiiniläisille urakkamiehille,jotka mieluummin ajoivat vanhoja Toyota Hi-Lux-pickuppeja.Filippiineillä tunnettiin hyvin brasilialaisen Volkswagenin huono laatu sekä viimeistelytaso,joka karvan verran petrasi venäläisautojen vastaavasta tasosta.
1970-luvun Volkswagen Brasilia Manilassa |
Itse ostin v.2004 naapurin vanhalta Marinenjo-papalta 1974-mallisen ja Manilassa kootun Brasilian kuplan,minkä kori oli 1964-mallia ja moottori 1500cc bokseri.Kuplaan oltiin onneksi asennettu uusi rosterinen pohjalevy sekä lasikuitulokasuojat eikä korissa ollut ruosteesta tietoakaan.
Se oli minulle maailman paras Volkswagen,joka kesti monsuunisateet sekä taifuunitkin.
Se Brasilian Passattini voi löytyä parinkymmenen vuoden perästä antiikkisena arolöytönä Jubailin kansainvälisen lentokentän kiitoradan asvaltin alta Komatsun kaivurin kauhasta,kun rataa laajennetaan uuden kalifikunnan kansainväliselle kentälle...
Vaya con Diyos!
Oma 1974 Brasilian Kupla 1500 Manilan tallissani |