Suuri radioryöstö.Etsivä Arska.Suomikirja.

Salora 212-matkaradio 1956

Viljon radiokamarissa yhtenä sunnuntaina maaliskuussa 1969
------------------------------------------------------------------------------------------------
--Tuuppas Viljo jo syömään sielt kammaristas niire rariovehkeittes äärest!
--Sää ole olnu korvak kiine nois luureissas koko aamun...kalasoppas jäähtyy..vai annaks mää sen meirän kollill!?
Rouva Kovalainen huusi keittiöstä pojalleen pannessaan esiliinansa roikkumaan ovenviereiseen koukkuun mustuneiden patalappujen viereen.
--Mää lähren täst kaupunkil haukkamaan raitist ilmaa kunnon niin fiini kevätilma ulkkon...
--Sun soppas on sähköliärel kattilas!.

Viljo kuuli ulko-oven sulkeutuvan ovipumpun vetämällä napsauksella kalibroidessaan radioamatöörin lyhytaaltovahvistimestaan paraikaa Radio Luxemburgia kuulokkeet korvillaan.
Hän tiesi,ettei Radio Luxemburg lähettänyt musiikkia sieltä minimaasta,vaan keskeltä Lontoota.
Hän oli jo kerinnyt aamuneljästä ottamaan yhteyttä moneen amatööriin 50 megahertsin frekvenssillä maapallon toiselta puolelta,kuten yhteen brisbanelaiseen Rodneyhyn New South Walesissa Australiassa ja toiseen Chrisiin Manilan Paterosin kaupunginosassa Filippiineillä.
Hänen työpöytänsä takainen seinätapetti oli täynnä nastoilla kiinnitettyjä radioamatöörien asemakortteja maailmalta.

                                     1964 Bob Dylan.Times are Achanging

Viljo halusi rentoutua hiukan musiikin kuuntelulla aluksi Voice of American asemalta Frankfurt am Mainista,missä Bob Dylan santapaperisella äänellä lauloi "Times are a-changing"-kappaletta.
Hän väänsi kanavanvalitsinta oikealle amerikkalaisen protestilaulajan hävittyä eetteriin,kun aalloilta alkoi kuulua Luxemburgista Johnny Cashin Holsom Prisonista saaneella viiinabaritonillaan melkein puolilausuttuna amerikkalaisten rahtareiden mielibiisi "Walk the Line".
--Tää se on mun mielimusaa,kun Johnny tulkkaa melkken syrämes juurest rekkakuskie raskaast tosielämäst,kuten Kaisan baarin pitkänlinjan kuski päivänpannu nokkas all vihriän nortin karventama äänell kerran lausus...
--Kerran mää istusin Kaisass aamukaffell,kun yks rahtari ol nukahtanu yöajost väsähtäneen pöyrän ääreen,kun tarjoilija ol tulnu kysymään tämän joka-aamust tilaust,ett...Päivänpannu?
--Rahtar ol heränny säpsähtäen ja vastannu:
--Ei...kun koko yän ajanu!

Viljo oli 36-vuotias ja vaalealaineinen ja jerryleelewisotsakiharainen poikamies,joka asui äitinsä Saaran,parturikampaamon omistajan kanssa omakotitalossa lounaissuomalaisen rantakaupungin Sepänkadulla "toispualjokke" lähellä ammattikoulua.
Oikeastaan,jos häntä tutkisi lähemmin,voisi havaita tämän olemuksesta hivenen piirteitä amerikkalaisesta saarnamiehestä Billy Grahamistäkin.
Näin oli hänen äitinsä sanonut,käytyään kerran Helsingissä kuuntelemassa paikallisen kähertäjäliiton osaston kanssa  saarnamiehen julistusta Messuhallissa.
Parturinaiset olivat paluumatkalla bussissa keskustelleet saarnamiehen julistuksesta ja sitä oliko Billyllä aidot vaaleat laineet päässään vaiko permanentti,mikä oli silloin suurta huutoa minivoguena miesasiakkaiden keskuudessa.
Viljollakin oli tapanaan ryhtyä julistamaan saarnamiehen lailla aina juurta jaksaen kaikista asioista ja asian vierestä,vaikkei ollut hajullakaan koko jutuista.
Se oli kai kiinni geeneissä.
Viljon jo kauan sitten kuollut isä oli ollut pastorina adventtikirkossa.

Billy Graham

Cashiä kuunnellessaan Viljo kruksasi vuoden 1969 Esson "pane tiikeriä tankkiin"-seinäkalenteriin mustalla tushikynällä sunnuntain kohdalle ison ristin.
Yhtäkkiä hänen kuulokkeistaan häipyi Cashin kähinä johonkin eetteriin ja tilalle alkoi rätisemään suomenkielistä keskustelua.
--Mitäs saakurin polemiikkii tää on?
Viljo päästi suustaan kuin kirouksena.
--Onks mun taajuuret menne täysin sekasin jonkun eruskunnan valtiovarain valijokunnan butjettineuvottelujen saunaillan kanss?
Aalloilta yksi miesääni rätisi:
Kuules Riio..tää paikka on ihan täynnäs savuu ja jos joku naapureist hälyttää palokunnan tai poliisin,niin meirän on parast pakata kamppeet ja lähtte livohkaan..!
Toinen miesääni vastasi säristen:
--Kuules Sorbus...essää kyl liikahra siält piipunjuurest mihkäs..me ollaan melkken jo kaapin sisäss..!
Viljo katsahti samalla rippilahja-Leijona-rannekelloaan,mikä näytti kello 9.10 aamulla,pikkukirkon kellojen alettua soittamaan pyhää.
Lähettimestä kuului taas Riion vastaus:
--Rahna kais on sun pääjumalas,muttei meikämannen...ja mää en kauaa orota,kummää kiippeen alas tikatrappui ja painun mutkast tiät näkymättömiin!

Viljo säpsähti pahemman kerran tajutessaan,että kuulokkeissa oli menossa jonkinlainen ryöstö..ehkä jopa oikea pankkiryöstö.
Hän heitti kuulokkeet pöydälle ryntäämällä keittiön seinäpuhelimelle vääntämään poliisin hätänumeroa.
Päivystyksestä vastasi nuoremman konstaapeli Lundelinin haukotteleva ääni,joka Viljon hätäisestä kertomuksesta vastasi vitsaillen:
--Onkssul muute rarioamatöörilupa..ja ett tiäräksää,ett Rario-Luksemburkin kuuntelu vois olla yht rankastava teko kute merirosvorario-Noortinkin...?
Lundelin oli tottunut moniin kylähullujen soittoihin lupaamalla kuitenkin,että lähettäisi yhden passipoliisin paikalle Viljon selitettyä,että radiosignaali oli niin selvä,että rosvokopla voisi puuhata lähellä jossain parin kilometrin säteellä..
Odotettuaan puolisen tuntia konstaapeli Lundelin soitti ja kysyi oliko Viljolla magnetofonia.
Viljo kertoi omistavansa Tandbergin edellisvuonna ostamansa pystykelamankkarin,jolloin Lundelin vastasi,että nimismies oli käskenyt nauhoittamaan lähetystä varmuudeksi,ettei kyseessä ollut Harry Lime ja se kolmas mies...

Tandbergin stereopysty-
kelamagnetofoni

Viljo pani mankkarin päälle nauhoittamaan radiokeskustelua ,jäämällä odottelemaan poliisivoimia.
Puolen tunnin päästä ovikello soi ja sisään astui virnuileva nuorempi konstaapeli Jalava.
Viljo ohjasi poliisin lähetinpöydän ääreen antamalla kuulokkeet tämän korville.
Jalava kaivoi sivutaskustaan lehtiön ja kuulakynän muistiinpanoja varten alkamalla räppäilemään Elviksen "biibappalula--shiis-mai-beibi"-biisiä,mikä soi Luxemburgista väliin.
Sitten konstaapeli havahtui kysäisten Viljolta:
--Kuunteleks sää poliisirariota?
--Sellane on rankastava teko!
--Mää ihan selväst kuulin jonkun Riion kysyvän Sorbust!..ett ne ajaa suoraan Ruissalon kentäl!
--Kuules Viljo..ne vois olla Turun poliisei jollan partiokeikal..
--Suuremmis kaupunkeis poliisit käyttävä tollassii koodinimii poliisirarioss!
--Olekssää kuulnu aikkonas televisost,kun Roterik Kroovoorti (Broderick Crawford) Haivei Patroliss (Highway Patrol) puhus amerikaks,ett..."Hiör Donalt..iis theör Dack..risiiving..tseising van car-näbber..Routser..ouver änd aut!?(Here Donald..is there Duck..receiving..chasing one car-nabber...Roger..Over and Out?).

Broderick Crawford

Konstaapeli Jalava antoi kuulokkeet Viljolle sanomalla kuulleensa tarpeeksi ja kehoittamalla pysymään laillisilla taajuuksilla,muuten heilahtaa häkki..
Konstaapeli poistui talosta hyräilemällä Elviksen Jailhouse Rockia.

Viljo palasi radiolaitteensa ääreen myrtyneenä .
Ovikello soi.
Ovella seisoi kuuluisa poliisikamarin rikosetsivä Arska,kaljulakinen ja pyylevä nuuskija,joka lyllersi Viljon ohi sisään kysymällä:
--Missun rariovehkkees ovat?
--Mull ilmotettiin,etsää kuunteles luvatta poliisirariota...ja mää kuulin josttan rarioaaltomurrostakin...
--Ekkai sää oles vaan lukenu liikkaa Jerry Kottoneit ja muit dekkareit?
--Joskus vilkas mielikuvitus..mää meinaan sun vanttasiaas enkä sitä "mieli-kun-vitus"-asjaa,mitä poikmieähill on ain miälesäss...hehheehh...voisis saara koko etelä-Suamen poliisivoimat varppailles ja tutkittaess se toristettais vaan paskaseks pilaks..
--Sull voisis käyrä kuten siin yhress sarus sill pojal,joka huus susihukkaa,vaikk maisemas ei olnu näkyny sutta maal eikä halmeill..
--Vääräst ilmotuksest vois saara sälehoitoo Kakolas ja lusimises jälkkeen kukkaan ei enää uskois sun puheitas...
--Mut mää tällasen ikusest eppäilevän Tuamaana annan sulle mahrollisuure toristaa mun väitteen vääräks,jossää antaisisis mun kuunnella niit sun kelamagnetofoonil äänitetyi rosvokoplan keskusteluit.

Etsivä Aska istui pyhäiltapäivän neljään asti  kelanauhurin ääressä Koffin alumiinituhkakupin täytyttyä kukkuralleen pikkupartnerin ruskeafiltterisistä tumpeista.
Radiolähetinkin oli vaiennut Luxemburgin kohdalla,antamalla vain kummallista staattista sähkötystä.minkä päälle jokin neuvostoliittolainen vahva radioasema lähetti propagandamolotustaan.
Arskan mielestä koko ryöstöjuttu voisi olla jonkun porukan suuri huuli,mutta silti hän halusi pitää hoksottimensa avoinna,jos jotain uutta tietoa pulpahtaisi pinnalle.
Etsivä oli hyvästelemässä Viljoa,joka oli jo nukahtanut laverisängyn päiväpeitolle sikiöasentoon maiskutellen suutaan kuin tuttinsa tiputtanut kehtolapsi.
Arska hiipi varovaisesti talon pääovesta ulos.

Maanantaiaamuna Viljon äiti oli tullut kotiin kuuden kieppeillä haiskahtaen vanhalta viinalta, korvan taakse pikaisesti ruiskutellulta kolinalta sekä tunkkaiselta tupakalta.
Saara oli tapansa mukaan päätynyt pelaamaan pokeria yhden naisparturikolleegansa kanssa ja yhdessä menneet istumaan iltaa valomerkkiin saakka Kaupunginhotelliin.
63-vuotias Saara näytti blondatussa May West-peruukissaan 50-vuotiaalta iloiselta leskeltä.
Viljo oli herännyt aamuviideltä käymällä viruttamassa kasvojaan vessan lavuaarissa kylmällä vedellä ja vetäissyt ulko-oven postiluukusta maanantaiaamun paikallislehden.
Veijo hätkähti vilkaistuaan maanantain lehden etusivun otsikkoa,että sillankulman HOP:n (Helsingin Osakepankki) oltiin ryöstetty keskellä kirkasta pyhäpäivää 500.000 markkaa kassaholvista ja tyhjennetty kaikki talletuslokerot,joiden arvoa ei voida julkaista pankkisalaisuuden takia.
Pankinjohtaja Kallio oli ilmoittanut ryöstöstä poliisille sunnuntai-iltana,käytyään hakemassa konttorista tärkeitä asiapapereita.

HOP:in kulma v.1957.
Risteys häytti aivan samalta v 1969,
vaikka autot olivat muuttuneet.
Juhart 2010

Kuuluisuuden kirous
-----------------------------------------
Sen maanantaipäivän aamun Veijo tuli muistamaan pitkään ehkä ristiriitaisenakin.
Hänestä oli tullut yhtäkkiä pikkukaupungin kuuluisuus,vaikka poliisikamarilta ei annettu mitään kehuja hänen radionkuuntelustaan.
Poliisilaitoksella peiteltiin julkisuudesta tietoja poliisien vastahakoisista ja "vain niinkuin pilan vuoksi"- tarkastuskäynneistä Kovalaisten huushollissa yhden radiohullun luona.
Sepänkadun omakotitalon pihaan oli ajanut ensiksi haalistuneen harmaa 49-mallinen Mercury,josta oli astunut ulos popliinitakkinen ja borsapäinen paikallissanomalehden toimittaja Tähtinen.
Tähtinen yleensä kävi aamuisin nuuskimassa poliisiaseman päivystyksestä tietoja rikoksista tai pidätyksistä.
Päivystävän vanhemman konstaapeli Kaljusen poistuttua kahvihuoneesen täyttämään kahvista piintyneen likaista mukiaan,Tähtinen oli kääntänyt tiskiltä päiväkirjaa ja hoksannut viennin sunnuntai-illalle klo 9.47,missä johtaja Kallio oli ilmoittanut pankkiryöstöstä.
Siirrettyään etusormeaan sivulta ylemmäs hän havaitsi konstaapeli Lundelinin viennin sunnuntaiaamupäivälle Sepänkadulla asuvan Veijo Kovalaisen soitosta klo 9.17 radioaalloilta.kuullusta pankkimurrosta.
--Bingo!
Tähtinen oli huudahtanut,konstaapeli Kaljusen tullessa tulikuuma kahvimuki kädessä ja sormiinsa puhallellen takaisin tiskille.
--Mikä perkalan bingo?
Kaljunen kysäisi Tähtiseltä.
--Ei sun fikkarahoillas pal bingoo pelata,kus kaikil sunkaltasil rentuil toimittajil menee liksat kurkust ales Rikalan vintis!
--Ajoiksää kammaril omal autollas..vai seisook se viäl hotellin eres parkis Asemakarull?
--Henkes haissee raikkaalt koskenkorvalt ja tervaleijonalt!
--Painus siit urkkimast tai mää pistän sunt päiväselliin huilaamaan!
--Sun henkest kuplii romillei kun meikäläisen vichypullost poreet aamujanos!
Tähtinen oli ollut menevinään poliisilaitoksen rappuun,mutta nähtyään Kaljusen keskustelevan parin nuoremman konstaapelin kanssa,hän livahti tiskin ohi koputtamaan etsivä-Arskan ovelle.
Arska oli puoliväkisin kertonut kassakaappimurrosta,mutta sanonut olevansa jäävi kertomaam muuta,koska tutkimukset olivat vielä kesken.

Sepänkadun pihalla oli tungosta.
Turun Sanomien harmaansininen Opel Rekord-pakettiauto seisoi Tähtisen Mercuryn vieressä ja portista tunki Helsingin Sanomien musta Volvo Amazon sisään.
Kadunvieressä seisoi tipunkeltainen Plymouth Valiant,minkä etuoveen oli teipattu punapohjainen Iltasanomien tarra.
Leutona maaliskuisena aamuna Saara oli kattanut puutarhan pöydälle kahvit ja Lydmanin konditoriasta ostamansa leivokset.
Salamavalot räpsivät sokeuttavasti,että sankarin silmäkalvoilla vilisteli vaakasuorassa kymmeniä punaisia pilkkuja toimittajien Sony-kasettinauhurien valkoisella pöytäliinalla nauhoittaessa Viljon jo käheä-äänistä selostusta sunnuntain tapahtumista..
Toimittajien halvat Sony-kasetinauhurit kattoivat melkein puolet katetun pöydän serviisistä.

Tiistaiaamuna Viljo luki lehdestä aamulehden otsikon:
"HOP:IN PANKKIMURTO.
RADIOAMATÖÖRI PALJASTI MURRON...
Poliisi piti rikosilmoitusta ennenaikaisena aprillipilana..."

Kaupungissa toimivan radioamatöörikerhon puheenjohtaja Kaarlo Huotarikin oli käynyt maanantai-iltapäivällä antamassa sankarille epävirallisen kultaisen amatöörikerhon kaulusnapin,minkä keskeltä vinosti alapäin iski punainen salama.
Salamakuva oli kopio saksalaisten sota-aikaisten radiomiesten eli Funk'ien (Kipinöiden) hihamerkistä .
Napin Huotari oli itse suunnitellut sen palveltuaan Ukrainan aroilla 1942-43 Ukrainan aroilla Viking-pataljoonassa sähköttäjänä.
Huotari vieraillessaan Viljon luona oli pukeutunut poksattuihin ratsastussaappaisiin ja prässättyihin pussihousuihin.
Kaarlo oli ylistyspuheessaan kutsunut Viljoa Meisterfunk'iksi.

UKK
Juhart 2009

Kaiken ylistyksen ja kuuluisuuden vielä huumatessa päätä,Viljo sai iltakuudelta yllätysvieraan,etsivä-Arskan,joka karautti punaisella Morris Minillään Sepänkadun omakotitalon pihalle.
Etsivä ojensi rapuilla Viljolle virallisen kirjeen presidentin kansliasta.
Kirjeessä määrättiin herra Viljo Kovalaista täydelliseen vaitioloon pankkiryöstöstä valtiosalaisuuksien paljastumisten uhalla.Lisäksi hänet määrättiin luovuttamaan nauhoitetut magnetofoninauhat presidentin kanslialle.
Viljo oli kysäissyt täysin ymmällä,mitä ne valtionsalaisuudet sitten mahtoivat olla.
Arska oli vastannut:
--Mullei ole valtuuksii mennä mihkäs detaljeihin,mutt ei ne ryästetyt rahat ainaskas ole valtiosalisuuksii.
--Jos mää niinkus niinkus markinaalikommenttin kerron vain meirän kahren kesken,niin yhress vöhnityss talletuslokeross oli julkisuurell herkkii valokuvii presidentist yhrest kainuulaisest kelokämpäst alastoman mimmin kanss karhuntaljall...
--Kuvat saattus kuulumaan sill meirän vasenkätisell toimittaja Tähtisell,joka Urkin vihamiähenä säilytti niit  pankin talletuslokeross pahan päivän varall niinkus pikakontanttin ja vähän niinkus revanssiks..
--Ett piräs turpas rullal äläkä hiisku sanaakaan meirän keskustelust,muuten sun lyhkänen kuulusuutes muuttuu ikuseks kiroukseks.
--Niis nauhois oli pätkii rosmojen keskusteluist ja höröttelyist niist fotoist eik ne varmaankas jelppais Urkkii tulevis pressanvaaleis...

Arskan istuuduttua Miniinsä Viljo kulki etsivän perässä auton ovelle sanomaan:
--Ja mää kun pelästysin siit,et mää olin kertonu lehristöl,miten meirän paikallinen poliisikammari mokas koko pankkimurtojutun uskomat mun ilmotukseen ja siit,ett yks passipoliisi ja yks rikosettivä istusivas mun kämpäs tuntitolkul kuuntelemas rariot ja niit nauhoi ..
--Samaan aikkan kussää istusis persseelläs kuuntelemas niit nauhoi,niin rosvokopla lastas kasseihis kassakaapist rahoi ja kulttaa,timangei ja jalokivii talletuslokeroist...
--Nyssää kerros,ett residentinlinnas pelätään skantaalii.kun UKK halailee jossan mustavalkokuvas alastont Suamineitoo...
--Eisse ol mikkään valtijonsalaisuus,ett Urkki tykkää nuarist naisist!
--Sen Sylvikin on jo ennenaikkasest kutistunu ja vanhentunu miähes pitkäst juaksuajast samallaiseks kun kunnalliskorin mummot...
--Urkin miältymyksist naisten perään tiätävät yhthyvin Enontekijän lappalaiset kun Hankoniemen sillinkalastajakkin..eik Urkki ol ainoo pressa tääll maailmas,joll maisttuu viaras pissaliha...
--Amerikas Kennedykin juaks Marilynin peräss,vaikk sen oma muija ol yht nätti kun Ava Gardner,vaik sen oman muijan silmät harottivakki vähän kauemppan toisistas....

JFK ja Marilyn.
Juhart 2005.

Arska istui Mininsä ratin ääressä kuuntelemassa vaiteliaana Viljon tunteenpurkausta ja vastasi lopulta puolivaisusti:
--Nossää kyl niinkus kuvannollisest pillasit kaffes tyykil,kun paljastit meitin mokan..
--Poliisit ei ollu kovin hyvilläs sun jutuist lehriss ja rarioss..ja niillon kuules pitkä elefantin muisti...
--Mää niinkus rikosettivän en ota mittään kantaa koka asjaan,kosk poliisityäs ain tehrään virhearviointtei..
--Mää ole niinkus immuuni lehristön suurenteluist..
--Varotukseks sull mää voisin vihjata,ettes erehtyis viikonloppusin kaupunkinhotelliin tai muihin kaupungin juottopaikkoihi paukuil..
--Siell moni nuaremp konstaapeli irrottelee vappavuarollas..vois niinkus tulla jottan tönimist..munkin pualest..
--Ett...kuulemiin nyten Viljo ja tämä poik lähtee paskall..jos mää niinkus lainaisin kreivi Creutzin sanoja Yleisrarion iltauutisista..

Viikon päästä koko pankkiryöstö oli unohtunut sanomalehtien ja aikakauslehtien palstoilta.
Kaupungissa alettiin jopa ilkkua Viljoa "Maanantaipäivän radiojulkkikseksi".
Työpaikalla televisiotehtaan pakkaamossa hän sai kuulla ilkeitä kommentteja sekä kuiskailuja.
Poliisilaitoksen kahvihuoneesta oltiin alettu levittämään vastapropagandaa.
Moni poliisin vaimo työskenteli televisionauhatyöläisenä tehdassalin kokoonpanonauhalla.

jatkuu..

Ketunleipä.Vapaa Irlanti ja taksirenki.

Passport of Irish Free  State

John Sr. vietti kuukauden Manhattanilla.
Hän oli seurannut voitonjuhlia maailmansodan päättymiseksi VE- ja VJ-päivinä (Victory over Europe and Japan).
Humalaiset kotiutetut  sotilaat tanssivat voitonhuumassa Times Squarella puolialastomien tyttöjensä kanssa,monen parin jopa uidessa nakuina suihkulähteissä puistoissa ja katuristeyksien patsaiden juurella .
Johnista ei tuntunut läheskään yhtä voitokkaalta otsanahan ja kämmenien kutistessa ja hilseillessä vieraasta peränahasta.
Paikattu iho ei edes hionnut kuin muualla kehossa.
Hän tulisi kantamaan omassa kropassaan arpensa sotamuistonsa kuin ikuisina pokaaleina Tyynenmeren taisteluista.

Tammikuussa 1946 John jälleen istui junassa,tällä kertaa New York-Ohio-Burlington-linjan sähköveturin vetämässä vaunussa suuntanaan Chicago.
Koko junamatka oli yhtä lumituiskua eikä vaunun ikkunasta ulos katseleminen antanut silmien verkkokalvoille muuta kuin lumimyräkässä vilahtelevia ohimeneviä valoja ja korvien rumpukalvoille tasoristeysten varoituskellojen kilinää.
Vähän väliä veturin kattotorvet päästivät varoitushuutoja vartioimattomille ylikäytäville..
Johnille torvien soitto vei takaisin Londonderryyn ja Fordsonin traktoritehtaan liukunauhalle,työmellakoihin ja
taistoihin brittihallintoa vastaan.

1912 Carson allekirjoittaa protestanttien juhlallisen liiton.

Pohjois-Irlannin historiaa
---------------------------------------------
Pohjois-Irlanti oltiin liitetty Iso-Britanniaan vuonna 1920,jolloin Home Rule Bill oli jakanut Irlannin kahteen osaan eli Etelään ja Ulsteriin eri hallintoalueiksi ja omin parlamentein.
Ulster oli alkujaan enemmistöltään protestanttinen,kunnes skottilaiset ja englantilaiset katoliset uskonveljet- ja sisaret muuttivat alueelle 1800-luvulla.
Samoin Etelä-Irlannista katolisia oli muuttamassa Ulsteriin.
Katoliset kannattivat kansallismielisinä irlantilaisen pohjoiskolkan itsenäistymistä,jota taas protestantit vastustivat.
V.1912 protestanttinen vähemmistö Sir Edward Carsonin johdolla vastusti aseellisesti kolmatta Home Rule Billiä,Irlannin melkein ajautuessa sisällisodan partaalle,kunnes onneksi  I Maailmansota katkaisi nahistelun.
Vuoden 1920 Billin protestantit hyväksyivät,katolisten vastustettua ja v.1921 perustettiin Vapaa Irlantilainen Valtio (Free Irish State) eteläosaan.
Pohjoiskalotti liitettiin Yhdistyneiseen Kuningaskuntaan.
V.1920 lailla pohjoista hallittiin vuoteen 1972 asti,protestanttien hoitaessa lainsäädännön sekä hallinnon että talouden.
Katoliset puolestaan seisoivat ulkona kaikista hallintoelimistä.
V.1968 katoliset aloittivat mielenosoituksensa,mitkä johtivat brittiarmeijan puuttumiseen Ulsterin mellakoihin.
konflikti ei ollut vielä vuoden 1986 aikana jäähtynyt,vaikka vuoden 1985 anglo-irlantilaisen sopimuksen mukaan Irlannin parlamentilla oli neuvonantoäänietu Pohjois-Irlannin kysymyksissä.
Katoliset eivät pitäneet sitä riittävänä IRA:n eli Irish Republican Armyn napsiessa ja listiessä protestantteja ja päinvastoin.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Fordson-traktorin jäähdytin

.John Sr. päätti muuttaa Yhdysvaltoihin v.1937 jäätyään työttömäksi Londonderryn Fordsonin traktoritehtaalta lakkoilun ja lakkoon kiihoittamisen takia.
Hän oli jo alusta asti taistellut kiihkeänä katolisena sekä sosialistina tehtaan brittijohtoa vastaan BMIW:n eli British Motor Industry Workers-ammattiliiton Londonderryn solussa.
Siitä huolimatta,että hän oli aina ollut Henry Fordin suuri ihailija ns. Self-Made-Mani'nä ja teollisuupohatta Andrew Carnegya Rags-To-Riches-miehenä,hän taisteli sitkeästi tehtaan työturvallisuuden laiminlyöntejä sekä kuusipäiväistä työviikkoa vastaan.
Henry Fordin Dearbornin tehtaalla julistamaa "5 dollaria päivässä"-palkkalinjaa brittiläinen Fordsonin johto ei seurannut,koska Ford of England oli päättänyt pystyttää tehtaat Corkiin ja Londonderryyn juuri halvan työvoiman takia.

 Henry Ford-A Genuine Farmboy
Juhart 2004

V.1932 Fordin Birminghamin tehtaat lopetettiin ja uudet Dagenhamin tehtaat Essexissä Lontoon ja Thames-joen kyljessä avattiin,jolloin käskyt ja direktiivit Londonderryynkin lensivät kuin maapallon toiselta puoliskolta.
V.1901 syntynyt John Sr. oli kerinnyt osallistumaan v.1926 Brittien saaria kattavaan yleislakkoonkin,milloin useat työntekijäsektorit olivat liittoutuneet protestiin ,Londonderryn Fordsonin työväki mukaanluettuna.
Fordsonin Londonderryn ja Corkin tehtaat oltiin perustettu v.1916.
Amerikkalainen työväki ei ollut vielä 1920-luvulla ollut liittoutunut,jolloin Fordin tehtailla Henryllä oli vielä vapaat kädet hollata purnareita yhtiön turvapäällikön Henry Bennetin ja hänen gangsteriotteisen karhukoplan käsissä. Työläismellakat 30-luvun puolessa välissä nujerrettiin Fordin tehtaan porteilla verisesti palkkakoplin,nuijin ja patukoin.
Vain 4.5 miljoonaa työläistä Amerikassa v.1926 kuului ammattiliittoihin eli noin 22%:a oikeutetuista liittyjistä.
John Sr. oli liittynyt  jo vuoden 1916 pääsisäismellakoiden aikana salaiseen Sinn Fein-järjestöön,minkä päämiehenä oli Eamon deValera.
1918 deValera,roomalaiskatolisen kirkon lipunkantajana valittiin Irlannin tasavallan päämieheksi.

Vuoden 1937 työläismellakat ja Pohjois-Irlannin liittäminen Britannian kuninkaan kruunun yhdeksi vihreäksi jadekiveksi sai Johnin vahvasti päättämään muuttamisesta Yhdysvaltoihin.
Londonderryn Fordsonin tehtailla oltiin otettu mallia Fordin Dearbornin  tehtaan työläismellakoista,missä UAAW:hen (United American Automobile Workers) liittyneet työntekijät päätivät mennä istumalakkoon Fordin ja GM:n tehtailla.
Flintissä ,Michiganissa GM:n Fisher Body-koritehtaassakin istuttiin.
Londonderryn Fordsonin tehtaan johto oli värvännyt protestanttihuligaaneja kapuloimaan istumalakkolaiset maahan poliisien avulla.
Johnin  nimi lakkolaisjohtajana tuli tehtaan johdon pöydälle poliisilaitoksen kuulustelupäiväkirjasta.
John oli päässyt verissä päin ja vapaana miehenä pidätyssellistä seuraavana aamuna,samoin kuin Fordsonin tehtailta..

Taksirenki
---------------------------------
New Yorkiin John Sr. saapui vuoden 1937 lokakuussa ja häntä oli vastassa Hudson-joen Manhattanin  laivarannasta kaukainen serkku ja entinen Londonderryn Fordsonin tehtaan asentaja Liam O'Neil,joka oli muuttanut Yhdysvaltoihin jo v.1935..
Liam vei Johnin Manhattanin East Siden asuntoonsa,missä tuore emigrantti vietti  ensimmäisen Amerikan yönsä.
Seuraavana päivänä he lehti-ilmoituksesta löysivät Johnille huoneen Mrs.Elliotin rähjäisestä vuokratalosta lähellä 3. Avenueta 37. kadulla.
18 taalaa viikossa maksavassa huoneessa oli luksuksena yksi lavuaari ja kylmävesikraana,kiikkuva pöytä ja ruostunut putkisänky.
Vuokralaisen piti panna lantteja sähkö- ja -kaasumittareihin tavan takaa pystyäkseen näkemään muut yövieraat,kuten hiiret, täit ja lutikat sekä estääkseen jäätymisen ohuen viltin alla.
Mrs. Elliot näyttäessään kaikkien vuokralaisten käyttöön tarkoitettua käytävävessaa repäisi vessapaperipinkan seinäkoukusta,käskemällä Johnin ostaa omansa ja sanomalla perään:
--18 taalaa viikosta etukäteen!
--Tämä talo ei ole mikään hyväntekeväisyyslaitos..Mr.Fox!

1942 Desoto Waters Yellow Cab

Norkoiltuaan Hudson-joen laivalaitureilla aamuisin päiväpalkkaisten ahtaajien työnjakopaikalla muutaman kuukauden ja onnistuttuaan jopa lähes joka työpäivä saamaan duunin joko rahtilaivojen lastiruumissa tai tukkureiden varastoissa,John alkoi katselemaan pysyvämpää ja fyysisesti vähemmän rasittavaa työpaikkaa.
Liam oli kertonut hänelle,että heillä Yellow Cabillä olisi rasvarin paikka avoinna.
Liamin suosituksesta hän sai talleilta pestin.
Belfastilainen asentaja Kevin O'Connor oli heittänyt ensimmäisen työpäivän aamuna Johnille varsiharjan käteen ja naureskellen  letkauttanut,että rasvarin työnkuvaan kuuluu rasvausmontun ja tallin lattian lakaisu,ennen kuin tämä laskeutuu rasvaprässi kädessä alas virkaansa taksien alustojen kymmenien rasvanippojen voiteluun.
Yellow Cabillä kaikki taksit olivat Desotoja.
Päivittäinen rasvaus oli käsille rasittavaa hommaa ja jotenkin henkisesti turruttavaa katsellessaan taksien mahakaluja päivästä toiseen.
John oli näyttänyt kyllä ajotaitoansa tallissa ajamalla takseja montulle ja montulta "Car Barn'iin" eli seisonta-alueelle.Jokaisen taksin piti päivisin seistä lainmukaisesti parisen tuntia tuurien välissä huilaamassa.
Johnille tulikin mahdollisuus taksirengiksi,kun eräs puertoricolainen kuljettaja Carlos Fernandez tuli liikuntakyvyttömäksi kolarissa 5. Avenuen ja 42.kadun kulmauksessa jarruttoman bussin ajettua Desoton perään.
Carlosista tuli pyörätuolimies,Johnin jäädessä ihmettelemään,miten jalaton mies pystyisi syöttämään kymmenlapsisen perheensä,kun presidentti Rooseveltin New Deal eli Uusi Diili ei ollut tuonut pula-aikana edes kunnon lihaa pöytään. Monet kehaisivatkin presidentin talousuudistusta Raw Dealiksi eli raa'aksi Diiliksi,koskei lihakaupan tiskiltä näkynyt possunkyljyksissä kuin luita.
Carlos sai onneksi TWU:n (Taxi Workers Union) eläkekassasta mukavan lumppusumman korvaukseksi ja muutti kotisaarelleen banaaniviljelijäksi.

John kävi autokoulun ABC-Driving Schoolissa viiden korttelin päässä Mrs.Elliotin vuokrakasarmista..
Kortin hän sai 121. poliisipiirin kamarilta.
John joutui kävelemään autokouluun mustien, puertoricolaisten ja muiden latinojen,italialaisten ja juutalaisten korttelien läpi,missä punanaamaisen ja katolisen irkun henkiriepua ei katsottu edes 25 centin arvoiseksi.
New Yorkin kovaotteiset ja korruptoidut poliisit olivat enemmistöltään irlantilaisia,joita yleisesti vihattiin Harlemissa.
Mustien ja muiden etnisten ryhmien vallatessa 1920-luvulla Harlemin 50 korttelia,valkoinen väestö pakeni Brooklyniin ja Queensiin Long Islandille.
Jalkakäytävillä hänen tiensä tukittiin porukalla ja häneltä vaadittiin tullirahaa ja hänen irlantilaisen ärrää rullaavaa murrettaan säälittiin pahana puhevikana.
V.1935 Harlemissa oli syttynyt suuri mellakka yhden mustan pojan kuolemasta poliisin luodista.
Ampuminen myöhemmin pantiin oikeudessa todistajan väärän valan syyksi.Satojen tuhottujen liikkeiden omistajien piti rakentaa puotinsa uudelleen omasta taskustaan ilman mitään korvauksia.

Harlem Gangs-elokuva.

John ajokortin saamisen lisäksi joutui Hack Bureau of the Police Department of New York'in ankaraan testiin (New Yorkin poliisilaitoksen taksinkuljettajakonttori).Hack-sana oli tullut Lontoon Hackneystä,missä  pidettiin vuosisadan alussa Hansom Cabien eli hevostaksien ja myöhemmin bensiinimoottoristen taksien talleja.
Hack yksinkertaisesti merkitsi taksisuharia.
Kokelaalta vaadittiin ajotaidon lisäksi notarisoitua dokumenttia hyvästä luonteesta, rikkeettömästä ja rikosrekisterittömästä taustasta.
Taksitallilla hänelle annettiin käteen ns. Fare Card eli taksakortti,missä painettuna ja paksulla teksillä kehoitettiin varovaisuuteen.
Kuhunkin taksakorttiin piti täyttää lähtöpaikka ja -aika ,päätepaikka ja mittarin mukainen ansaittu taksa kustakin ajosta.
Taksikuljettaja ansaitsi potista 40%:a ja talli 60%:a.
Myöhästymisestä talleille lähettäjä voi mielivaltaisesti käskeä renkiä tulemaan takaisin ylihuomenna.
Itseaiheuttamista kolareista samoin sai lähtöpassit.
Iltaisin päivätuurin päätteeksi John meni yhdessä Liamin,Kevinin ja Dear Johnin,brooklyniläisen sivutoimisen stand-up-koomikon kanssa Whitehall Streetin irkkupubiin tuopillisille Guinnesin Stoutia..
Dear John oli sukujaan dublinilaisia O'Hallorane'ja.
Dear John kertoi hakeneensa ennen taksirengin pestiä montakin työpaikkaa.
Muunmuassa Blue Crossin vakuutusyhtiöstä hän oli hakenut vakuutusmyyjän pallia,mistä jopa harjoitteluaikana maksettaisiin palkkaa.
Hakijajonossa hänen edessään oli seissyt Espanjan vapaussodassa haavoittunut bronxilainen,jonka suu puhui omituisessa virneessä oikealla poskella.Tiskille päästessään bronxilaiselta kysäistiin,mitä hyvää hän voisi tehdä Blue Crossille kyvyillään.
Mies oli vastannut poskestaan,että hän haluaisi auttaa kaikkia maan vammaisia.
Työhönottovirkailija oli hetkessä vastannut,että Red Cross sijaitsee kylläkin kadun vastapuolella .
--Next please!!

Dear John oli käynyt high schoolin läpi,mutta varattomana ei pystynyt kustantamaan jatkokoulutustaan,hyvä että perheelle riitti rahaa ruokaan silloin 30-luvun pula-ajan alussa.
Kolpakkonsa takaa Dear John kertoi,että stand-up-koomikkonakin kapakoiden lavoilla vitsit olivat vähissä kännisen yleisön buuatessa miestä alas jo siitä,ettei hänellä ollut päällään edes kunnon pukua kuin vanha kyynärpäistä kulunut samettitakki ja polvipussiset flanellihousut.
Yleisö oli käskenyt häntä menemään Pelastusarmeijan majaan hankkimaan itselleen ehjän esiintymisasun ja kravatin sekä ajamaan sinimustan parransängen..ja sitten yrittämään uudelleen.
Dear John palasi lavalle köyhäinapupuvussaan ja leuka ajettuna Burma Shavella.

FDR--presidentin potretti

Anna Eleanor Roosevelt

Hän muististaan laukoi pula-aikaan liittyviä Rooseveltin ajan New Deal-vitsejään:
"Eleanor  Roosevelt oli miehensä presidentinvaalikampanjan aikana v.1933 vieraillut eräässä appalachilaisessa  hillbilly-syrjäkylässä.
Eleanor oli kysäissyt pieneltä syrjässä seisovalta pikkutytöltä,miksi tämä yksin seisoo kadulla ja eikös olisi parempi mennä kotiin tähän aikaan syömään.
Tyttö vastasi:
--En voi,koska tänään on siskoni vuoro syödä,madame. "

"Chicagolainen passipoliisi yritti herätellä kadulla koisivaa pummia.
--No noustaanpas siitä nyt ja lähdetään kävelemään..kaveri! 
Mies ei herännyt edes ravistuksista huolimatta,jolloin poliisi totesi miehen kuolleen.
--Jo viides kuollut pultsari tällä viikolla!

--"Jos Mister Roosevelt tulisi vakuuttuneeksi,että kannibalismi auttaisi tätä äänien kalastamisessa,niin hänen pitäisi alkaa lihottamaan yhtä lähetyssaarnaajaa Valkoisen Talon  takapihan barbeque-kutsuilla  ensi keskiviikkona!"

--"Sanon yhden asian Uudesta Diilistä:
-- Paksulompsainen pula-ajan keinottelija on enemmän huolissaan kuin lompakoton pummi.
--Mr. Roosevelt on kauhean yksinkertaisesti puhuva mies.
--Muistattekos sen radiotakkailtapuheen,kun presidentti puhui pankeista pitkillä adjektiiveilla ja substantiiveilla..eikä edes seonnut sanoissaan?!
--Hän oppi kuulijoiden palautuksesta,että maa tarvitsee pelastusta eikä pelkkiä puheita.
--Hän ensimmäisenä harvardilaisena ryhtyikin tiputtamaan muutaman tavun kerrallaan sanoakseen jotain!
--Minuun verrattuna Mr. Roosevelt on nyt täysin lukutaidoton!

FDR fireside chat in Washington D.C.

Dear John oli saanut sinä iltana vakinaisen iltatyön samaisesta pubista.

jatkuu..




  

Ketunleipä.Samantha ja John Senior. Saudikirja

Riyadh auringonlaskussa

Samantha
------------------------------

Samantha oli juuriltaan aito britti,syntynyt Lontoon Wimbledonissa.
Hän oli käynyt St.Maryn tyttökoulun Kensingtonissa ja läpäissyt GCSE:n A-tason kokeet.(GCSE--General Certificate of Secondary Education) ja jatkanut "6th form"-opiskeluansa (lukio) Harley Streetillä Lontoon keskustassa London Gollege of Girls-opinahjossa.
Harley Streetillä vain rikkaat pääsevät yksitysairaaloihin ja opinahjoihin.
Sam jatkoi opiskeluaan Queens Collegessa,mistä hän sai Bachelor of International Finance-tittelin v.1970.
Queens College lakkautettiin v.1985.
Finanssitaustallaan ja isänsä suhteilla Sam pääsi ulkomaantehtäviin Indonesian Foreign Officeen Jakartaan v. 1974.
Johninsa Sam tapasi v.1976 Iso-Britannian Foreign Missioinin uudenvuoden juhlissa,mihin John Foxin työnantajan Cable and Wirelessin toimihenkilöitä oltiin kutsuttu.
John oli silloin töissä apulaisprojektipäällikkönä firmansa turvalaiteprojektissa Istana Merdekassa eli preidentti Sukarnon  Jakartan linnassa.

Istana Merdeka

 John ja Sam menivät naimisiin v.1976 Belfastissa katolisin seremonioin,mihin Foxin koko sukuhaara oli kutsuttu juhlimaan Lontoon ja Pohjois-Irlannin harvinaista liittoa samalla,kun IRA-terroristit pommittivat autoja ja liikkeitä Lontoon keskustassa.
Samin vanhemmat ,Wimbledonin Taylorit olivat myös todistamassa liittoa täysin tietämättä,että heidän miestenvaateliikkensä ikkunasta sisään oli ohiajavasta autosta heitetty pommi Oxford Streetin ja Great Portland Streetin kulmassa.
Räjähdyksessä tuhoutui Taylorien 100-vuotta vanha liike ja Oxford Streetin ja Marelybonen väliä ajanut kaksikerroksinen bussi.
Kaksi bussimatkustajaa kuoli ja kymmeniä loukkantui.
Räjähdys oli tehnyt valtavan kraaterin kadulle,mistä voi hyvin kuulla Oxford Circusista Liverpool Streetille kulkevan Central Linen metrojunan hurinaa.

Poliisit piirittävät IRA:n Balcombe
Streetin piilopaikkaa Lontoossa 70-luvulla

Sam piti hauskaa uima-altaan reunalla suomalaisten ja ruotsalaisten kanssa ja huutanut Johnin perään tulevansa parin tunnin sisällä.
--Take it easy,Dear John!
Sam oli vielä kuiskannut,sanojen jotenkin hävitessä kuulemattomiksi huulille.
John oli syöksynyt puolietukumarassa kuin rugbypelaaja kohti asuntonsa alaovea ja kompastunut poikiensa kolmipyöräisiin polkupyöriin ovensuussa.
Altaalla juhlijat kuulivat asunnon portaikosta kaikuvan kymmeniä fuckeja,kunnes yläkerran makuuhuoneen ovi läimähti kiinni.
Keskiyön täysikuussa Sam oli hiipinyt Göten poikamieskämpästä kotiin,muistellen kiihkeän ja kaljun gotlantilaisen mustakarvakäsisiä syleilyjä.

John oli tuntenut hengästyneensä kiivetessään rapuissa yläkertaan.
Hän riisuuntui ja punaisissa bokserialushousuissaan katseli peilistä harmaantunutta rintakarvoitustaan sekä pullottavaa vatsaprofiiliaan.
Hän totesi tarvitsevansa jotain treenausta liikapainoonsa eli omaan taistoonsa Battle of Bulge'ssa (II maailmansodan kiperin taistelu Belgiassa liittoutuneiden maihinnousun jälkeen)
Hän silti mielessään lykkäsi treenausajatusta hamaan tulevaisuuteen työpaineittensa takia.
Johnista suomalaiset ovat treenaushulluja,vaikka ne protestantteina osaavat ryypätä yhtä hyvin kuin pohjoisirlantilaiset katoliset.
Iltaisin ne lätkivät squashia moskeijan takaisessa hallissa ja nostelevat puntteja compoundin konttisaunan edessä.
John oli kerran vinoillut eräälle suomalaiselle projektipäällikölle suomalaisten urheiluhulluudesta.
Suomalaisinsinööri  oli vastannut Johnille,ettei ole koskaan eläissään kuullut pohjoisirlantilaisista sprinttereistä eikä pitkänmatkanjuoksijoista
--Mitäs jo pantaisiin pystyyn perunannostokilpailut,oikeat Pohjois-Irlanti-Suomi maaottelut,kun kummatkin maat elävät perunoilla?
Suomalaisinssi oli letkauttanut takaisin,nostaessaan rinnalleen sadankilon puntteja.
John oli tehnyt täyskäännöksen vastaamatta ja kadonnut altaanreunalta.

John teki ristinmerkin vaatelipaston kannella seisovan Pyhän Maarian kipsipatsaan edessä suutelemalla mustaa rukousnauhaa,mikä oli kierrettynä Pyhän Äidin kaulalle.
Hän heittäytyi parivuoteelle selälleen,kaivamalla ruskeasta vasikannahkasalkustaan iltalukemista "Management by Objectives"-johtamistaito-opaskirjasta.
John ei kerinnyt kääntämään sivuakaan pitkän päivän ja parin viskipaukun raukaisemana,nukahtaessaan avoin kirja hopeanharmaan rintakarvamaton päällä.
John heittelehti unissaan vuoteessa kuin hyttysiä väistellen uniflashien vietyä hänet indonesialaiseen viidakkoon,missä brittiläinen Cable & Wireless urakoi voimalinjan vetoa itä-Timorin saarella,minkä väestö oli alkuperältään malaijeja ja portugalilaisten jälkeläisiä.

itätimorilaista aarniometsää

Lisävaarana aarniometsissä oli paikallisen katolisen alkuasukasväen vastarintataistelijat indonesialaisia muslimivaltaajia vastaan.Indonesian srmeija oli astunut saarelle pakolla toistamaan kolonialismia,vaikkakin punaisen kuunsirppilipun alla.
Voimalinjojen vedon esteenä oli tiheä viidakko,mitä perattiin ensin vesureilla ja moottorisahoilla,jonka perästä Caterpillar-puskutraktorit avasivat väylää aluskasvillisuudesta.John oli saanut siellä malariatartunnan viidakon kosteudessa ja seisovissa vesissä viihtyvistä malariahyttysistä.
Joulukuusta maaliskuuhun siellä satoi solkenaan.
Lisärasitteena olivat Malaccan salmesta puhaltavat taifuunit,mitkä kaatoivat heikkojuurisia palmumetsiä kuin tulitikkuja,paikallisalkuasukkaiden bambumökkien lentäessä tolpilta revittynä kymmeniä kilometrejä Jaavan meren puolelle.
Cable & Wireless oli astunut saarelle v.1977,vuosi Timorin Indonesiaan liittämisen jälkeen.
Kolme viimeistä vuotta John kesti malariahorkassa viidakkoelämää.

Vuoden 1980 heinäkussa muslimien Ramadan-paastokuukauden aikana John oli lentänyt Jakartasta Riyadhiin Cable & Wirelessin voimalinjaeksperttinä.
Riyadh oli paastokuukautena täysi vastakohta indonesialaiseen kosteuteen tottuneelle viidakkosoturille.
Viidakkohyttysetkään eivät koskaan paastonneet Indonesiassa.
John oli saapunut maahan vuonna 1963,johon länsi-Iryan oltiin liitetty saarivaltakuntaan ja Sukarno oli nimennyt sen Jaavaksi.
17 vuotta viidakkohelvettiä takanaan hän laski itsensä jo oikeiden Jungle Jimien sekä Indiana Jonesien porukkaan.
Hän ylpeänä nosti viidakkokypäräänsä kunniaksi maanisilleen,jotka olivat taistelleet japanilaisia vastaan samoissa viidakoissa.
Moni lattea brittikypärä ruostui Jaavan aarniometsässä ruostuneen Thomson-kiväärin piipun nokassa muistona uhrauksista itä-Intian hollantilaisen siirtomaan vapautustaisteluista..

John Senior
-----------------------------------
Johnin isä John Nathan Senior ei osallistunut brittiarmeijan taisteluihin Burmassa eikä Malaijissa II maailmansodan aikana.
Hän oli muuttanut emigranttina v.1937 Yhdysvaltoihin ja saatuaan vihreän siirtolaiskortin New Yorkissa hän päätyi työskentelemään Hudson-joen Manhattanin puoleisille laivalaitureille ahtaajana.
V. 1941 hän oli saanut Yhdysvaltojen kansalaisuuden.
Yhdysvaltojen lopulta joulukuussa 1941 Pearl Harborin japanilaishyökkäyksestä luovuttua sivustakatselijan osastaan Maailmansodassa,John Sr. oli myös saanut kutsun armeijaan v.1942 keväällä ja päätynyt laivastoon..
V. 1944 lokakuun 20. päivänä John Sr:n palvellessa kevyessä lentotukialuksessa Belleau Woodissa,yksi tukialuksen tykin alasampuma Zero iski laivan etukannelle Leyten lahden taisteluissa Filippiinien Luzon-saaren edustalla.
John Sr. oli saanut kolmannen asteen palovammoja kasvoihinsa ja käsiinsä ja kotiutettiin sairaalalaivalla San Fransiscoon.
92 merisotilasta oli  kuollut koneen räjähdettyä tukialuksen  etukannella.

USS Belleau Woodin  palo.

USS Belleau Wood-lentotukialus

Maatessaan sotasairaalan vuoteessaan pää ja kädet käärittynä sideharsoihin John muisteli hiukan katkerana värväystään laivastoon etelä-Manhattanin Whitehall Streetin kutsuntatoimistossa.Hän oli saanut kirjeen postissa armeijalta ja kutsun Uncle Samiltä tappelemaan japanilaisia,saksalaisia ja italialaisia vihollisia vastaan.
Whitehall Streetin sotilaslääkäri katsoi hänen sopivan palvelukseen punareunaisista silmistä ja luteiden puremasta punaisesta ihottumasta huolimatta.Hänellä oli ollut jo maahanmuuttaessa silmätulehdus ilmeisesti huonosta ravinnosta ja hänen ihonsa kutisi kylmävesikraanaisen vuokrahuoneensa sadoista luteista ja petipunkeista jotka heräsivät vain yöllä imemään irlantilaisen aneemista verta.

Joulukuun yhtenä marraskuisena aamuna ollessaan jo toipilaana San Fransiscon laivastotukukohdan sotasairaalassa hän oli herännyt parikymppisen ja pisamanaamaisen ylimatruusin herätyshuutoon alumiinisen aaltopeltiparakin ovelta.
Ulkoa paraatikentältä kuului laivaston alokaskomppanian marssilaulua:
"Olen vain tyttö Jersey Citystä.
Mulla näkyy hampaanjäljet tisseissä.
Hiljaa muodossa,laskekaa tahtia!
Hiljaa muodossa,laskekaa tahdissa!
Vasen--oikea!
Vasen--oikea!
Nosta koipea!
Tyttö Jersey Citystä!"

John aukaisi putkivuoteensa sivupöydän vetolaatikon ,missä oli kirjekuori,joka sisälsi hänen kotiuttumismääräyksensä,jonka vierestä hän nappasi parranajovehkeensä, kiiruhtamalla paljun puolelle aamutoimiin.
Hänellä oli kaksi tuntia aikaa junan lähtöön San Fransiscon Oaklandin rautatieasemalle..

Santa Fe Chief

Santa Fe Chief diesel-train.

John istui uuden Santa Fe-dieseljunan kiiltävän alumiinivaunun pehmeällä plyyshiistuimella mietteissään pitkää junamatkaa Chicagoon.Hänen ihoansa kutitti ja kasvojensa suojaksi John Sr. oli vetänyt fedoransa lippaa syvemmälle peittääkseen otsaansa,mikä näytti tummanpuinaiselta pannalta .Käsissään hän piti nahkakäsineitä piilottaessaan ruskeita kämmenpäällisiään,joidenka irlantilaiset vaaleat ihokarvat olivat muuttuneet ruskehtaviksi ihonsiirrosta takalistosta.
Hänen kasvojensa vasen kulmakarvakin oli tummepi kuin oikea.
Sotasairaalassa hän kerran oli kysäissyt sairaanhoitajalta oliko hän saanut ihonsiirron joltain niggeriltä taikka vieruspedin filippiinomatruusilta,jonka perää aina lääkäri kävi aamukierroksellaan tarkastamassa viltin alta.
Hoitajatar,kansasilainen ja komea brunetti Karen oli vain hymyillyt viekkasti Johnille ja sanonut,että ylimatruusi Jhun Vasquezin peräpäästä ei ollut mitään ihoa jäljellä,koska kankut olivat sulaneet öljypalossa Guadalcanalin lentokentän japanilaisten ilmahyökkäyksessä.
Jhun oli istunut kentän varikon edessä yhden lentokonebensiinitynnyrin päällä,kun yksi Mitshubishi Kate-pommikoneen konekivääri ampui istuimen filippiinoylimatruusin takaliston alta.
--Minulta paloi pärstä ja kädet..ja tuolta Jhunilta perse!
John Sr. oli tiuskassut ironisesti hoitajalle.
--Kumpihan meistä pärjää siviilissä parhaiten?
--Minäkö kuin tulitikkuna päästä poltettuna vai tuo filippiinosankari perästä mustana kuin jälkikäyntisen Harleyn pakoputki?

Koko junamatkan John Sr.torkkui hattu silmillään.
Kansas Cityn asemalla Missourissa junavaunuun astui joukko mustia sotilaista,Johnin jo tuskastuneena heitettyä  hiestä märän lierihattunsa duffelikassinsa päälle.
Sotilaat puhuivat harlemilaisella murteella joistan "chickseistä" eikä takuulla yksikään näistä niggereistä ollut kansasilaisen kanafarmarin poikia.
John Sr. käänsi kasvonsa vaunun ikkunaan päin pois mustien sotilaiden vilkaisuista ja höröttelystä,alkamalla lukemaan Oaklandin aseman odotushuoneen penkiltä löytämäänsä Saturday Evening Post-lehteä,mikä oli päivätty 26.5. 1945.
Lehden kansikuvassa oli kuuluisan Postin kuvittajan Norman Rockwellin maalaus "Homecoming G.I",

Norman Rockwell .Homecoming G.I.
 Commemorative Plate

Norman Rockwell .On Leave

Lehden kansikuvaa katsellessaan häneen iski masennus muistellessaan kylmävetisen rotanloukkuvuokrahuoneensa Mrs. Elliottin asuntokasarmissa,missä seinän takana asuva italialaispariskunta tappeli käytävällä yläkerran juutalaispariskunnan kanssa rakennuksen ainoan vessan käyttövuoroista ja siitä,että kuka oli varastanut paskapaperipinkan klosetin koukusta.
Hän kaipasi perhettään,joka vielä asui Belfastissa.
Hän oli Tyynenmeren sodan aikana lähettänyt melkein kaikki päivärahansa tukialuksen PX:n kautta sähkeitse
Manhattan Chase Bankin kautta Belfastiin.
Lisäksi savuttomana kaikki saamansa Chesterfield-päivätupakka-askit hän myi voitolla tupakannäläisille kavereilleen,jotta pysyisi kahvissa ja sokerissa.
John Sr. ei ollut mikään teenjuoja,kuten britit.

Chicagosta John Sr.astui Union Stationilla PRR:n (Pennsylvania Railroad) höyryveturin vetämään New Yorkin junaan ja pitkästä matkasta nuutuneena istuutui New Yorkin Penn Stationin edessä keltaiseen Checker-taksiin.
Hänellä ei ollut vielä hajuakaan,että tulevaisuudessa Checker tulisi liittymään hänen ammatinvalintaansa.Taksi oli ruman näköinen kromisin vesiputousmaskein ja omituisin leikatuin etulokasiivin..ikäänkuin aina lentoon lähdössä..
John oli työskennellyt ennen sotaa Checker Cabin kilpailijan Yellow Cabin palveluksessa New Yorkissa ensin mekaanikkona ja sitten taksirenkinä Manhattanilla.
Hänen hyvä ystävänsä Londonderrystä Liam O'Neill oli houkutellut Johnia astumaan Yellow Cabin palvelukseen.
Liam oli palvellut jo viisi vuotta taksifirman lähettäjänä eli dispatcherinä

New Yorkin Checker Cab 1939-46

John oli saanut San Fransiscossa eräältä irlantilaissyntyiseltä toipilaalta osoitteen eräästä vuokratalosta,jota piti irlantilainen vuokraemäntä Mrs Collins.
Talon suuren alakerran salin jakoi kymmenisen miestä.
Asetuttuaan John Sr. sai lohtua yksinäisyyteensä punatukkaiselta ja keski-ikäiseltä Jane Collinsilta kahvi- ja brandyrupatteluissa leskirouvan asunnossa. Janen  merijalkaväessä palvellut mies oli kuollut Tyynenmeren taisteluissa Trukin saaren maihinnousussa.
Miehestään Janella oli muistona vain musta posliiniuurna olohuoneen lipaston päällä.
Vuoden 1945 jouluaattona Jane oli kutsunut tummaotsaisen ja komean irlantilaisen syömään kalkkunaa.
Vatsa täynnä ja kahden brandypullon raukaisemana John Sr. löysi itsensä jouluaamuna Mrs. Collinsin untuvapeiton alta,löytämättä alushousujaan mistään.
Vuokraa hän ei siitä joulusta lähtien maksanut kuin luonnossa.Yleensä vuokra oli tässä bed and breakfast-salissa 8 dollaria viikossa ja suurin osa asukkaista kävi töissä satamassa ja lähistön lihatukuissa.

Mentyään  kyselemään Yellow Cabiltä töitä,Liam ei ollut enää dispatcherinä,vaan hänet oltiin julistettu kadonneeksi taistelussa Belgiassa ns. Battle of Bulgen taistelussa.
Johnin toista irlantilaiskaveria ja taksirenkiä Kevin O'Connoria John oli käynyt tapaamassa Union Cityn sotasairaalassa New Jerseyssä.
Keviniltä oltiin amputoitu vasen jalka,ajettuaan Sherman-tankilla miinaan niissä kuuluisissa Belgian Meuse-joen taisteluissa.
Kevin oli myös kokenut Sisilian sotateatterissa kenraali Pattonin panssareissa.
Battle of Bulgen eli saksalaisten saartorenkaan aiheuttaman ja Meuse-jokeen rajautuneen pulleutuman taisteluissa Pattonin joukot olivat edenneet liian nopeasti Liittoutuneiden ylipäällikön kenraali Eisenhowerinkaan tietämättä.
Polttoainepulassa Pattonin tankit olivat varastaneet saksalaisten selustasta varikoilta bensiiniä.
Eisenhower lopulta saatuaan asiasta tietoonsa olisi halunnut melkein panna Pattonin hyllylle ja nuhdellut panssarikenraalin esimiehen kenraali Bradynkin samalla luvattomasta etenemisestä.
Kahta norsunluuperäistä revolveria vyöllään kantava ja korskeileva Patton ei ollu moksiskaan koko hommasta.

Kenraali George. S. Patton v.1943

1944 Ardennien vastaoffensiivi.Battle of Bulge.

Yellow Cabin talleilla uusi lähettäjä italialainen Toni DeVito,kääpiönkokoinen ja päälaelta kalju suunsoittaja levitteli lyhkäisiä käsiään Johni kysellessä töitä:
--No...nada...njet...nein...non...capiche...no jobbe here!
Johnin kääntyessä tallin rullaovelle Toni käski häntä pysähtymään kimeällä falsetilla:
--Stop...Halt..Atrache-----panes pakkia päälle irkku...täällä konttorissa on yksi kirje sulle irkkukaveriltas Liamilta!
Toni tyrkkäsi hampurilaisrasvaisen kirjekuoren Johnin laikukkaaseen kouraan,katsomalla pitkään irlantilaisen tummaa otsarantua kysäisten:
--Missäs sä paloit..tulenheittäjänäkö?
--Tuliko lieskat silmille vastatuulessa?
--Etkös ole oppinut jo kakarasta asti nuppiin padrejen takomasta katkismuksen kusemisen käskystä,että "Älä kuse vastatuuleen!"?
--Saatika sitten tulella leikkimisestä!
--Oletkos kuullut vielä siitä toisesta käskystä,että se joka ei tuulessa saa tulta sätkäänsä,ei osaa pimeässä nussia--irkku?

John ei vastannut kasvot tulipunaisina mitään,vaikka olisi halunnut nuijia italiaanon lattialaattaan niin syvälle,että vain kaljua näkyisi..ja asteli ovesta ulos kadulle.
 Hän käveli kadun poikki Melsin kulmabaariin juomaan aamukahvit ja lukemaan vapisevin ja laikullisin käsin Liamin kirjettä:


Caen,Normandia--Vapaa Ranska
Heinäkuun 25. päivä 1944.

"Dear John!
Olemme vielä jotenkin hengissä,vaikka Omaha Beachin maihinnousu olikin suoraa teurastusta.
Tuhansia amerikkalaisia sotilaita kelluu vieläkin päättöminä ja raajattomina Normandian vesissä ja rantauduttuamme koko lahden rantavesi oli vielä viikon punaisena verestä.
Laskeuduttuamme maihinnousualuksen ramppia pitkin veteen edessäni sotamies Ryan Mitchell meidän komppaniastamme sai fritzin konekiväärisarjasta päähänsä...nuori 19-vuotias kansasilainen maatalon poika....ja aivonpalaset ja verimössö lensivät silmilleni.
En voinut auttaa mitään ja Ryan jäi kellumaan kasvoilleen täyspakkaus selässä..kuten sadat muutkin onnettomat kahlaajat.
En tiedä mikä ja minne tuleva lähtökäsky on..Pariisi,Hollanti tai Belgia...
Toivottavasti tavataan ehjänä sodan jälkeen ja rukoilen Pyhältä Neitsyeltä joka päivä,että näkisin joskus perheeni,vaikka uskoni Jumalan armoon ja pelastukseen on kaikonnut turtuneista aivoistani.
Tällä rintamalla ei ole Jumalaa vaan Tuonelaa sekä sen esikamareita eli niitä purgatoreja,joilla meidän padre O'Hara peloitteli ,kun olimme yhdessä sinun kanssasi alttaripoikina,jollemme lopeta kiroamista kuumista suitsukepalloista...muistatko!?
Padre O'Hara käski meitä toistamaan 300 Hail Maryä,jotta se sielun Piru kaikkoasi meidän mustista irkkusieluistamme. Olimmehan kotoisin noen mustaamasta hiilikaivoskaupungista.

Kirjoitin tämän kirjeen sinulle etukäteen tiedoksi,jollen palaisi takaisin kuin lyijyarkussa.
Yellow Cab ei värvää enää uusia kuljettajia,koska on joutunut vähentämään vanhaa kalustoaan eikä autotehtaat  valmista nykyään muita kuin sotalaivoja,tankkeja,jeeppejä,lentokoneita ja muuta sotakalustoa.
Fordin Rouge-tehdaskin Dearbornissa valmistaa isoja B-23-pommikoneita.
Miten kävikään pappa-Henryn pasifismin kanssa,kun teki sopimuksen jopa brittien kanssa ,että amerikkalaiset pommarit varustetaan Rolls-Roycen moottoreilla?

Sain viestin serkultani Chris Flanaganilta Chicagosta,että siellä Checker Cabillä olisi paikkoja avoinna hyville taksirengeille sekä mekaanikoille.
Chris on siellä korjaamopäällikkönä.
Ei...pitää lopetella nyt,kun kersantti Bob O'Brien huutaa jo lastautumaan kuorma-autojen lavoille...
Se huutaa,että ajamme sittenkin Pas de Calaisiin ja siitä Belgian rajan yli Antwerpeniin. 
Terveisiä kaikille teille siellä New Yorkissa ja jos joskus satut käymään vanhassa kotikaupungissamme Londonderryssä,niin kusaise Fordsonin traktoritehtaan rautaporttiin revanssiksi minunkin puolesta
Terveisin,
Liam" 

Fordson N-traktori 1932-37

Jatkuu...